Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt"

Transkriptio

1 Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt ylitarkastaja Sari Myllyoja Kainuun ELY-keskus, Sari Myllyoja

2 Lupatilanne Ympäristöluvan lupaehtojen päivityshakemus jätetty Pohjois-Suomen AVIIN Uraanin talteenottoa koskeva ympäristölupahakemus: Lupaviranomainen järjestää katselmuksen Talvivaaran kaivosalueella 3.4. Talvivaaralla on jo vaadittu valtioneuvoston myöntämä YEL:n mukainen lupa. (SLS vaatinut toiminnan keskeyttämistä Kainuun ELYkeskus antaa päätöksen huhti-toukokuussa.) 2

3 YVA-menettely Talvivaaran kaivoksen laajennus Kainuun ELY-keskus, Sari Myllyoja

4 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI YVA-menettelyn tarkoituksena on edistää ympäristövaikutusten arviointia ja eri tahojen huomioon ottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja vaikutusmahdollisuuksia. Myös sosiaaliset vaikutukset arvioidaan viraston nimi, tekijän nimi ja osasto

5 Menettely jakautuu kahteen vaiheeseen: 1) Ensimmäisessä vaiheessa hankkeesta vastaava laatii ympäristövaikutusten arviointiohjelman, jossa kuvataan hankkeen keskeiset tiedot, arvioitavat vaihtoehdot, arviointialueen rajaus sekä esitetään menetelmät, joilla ympäristövaikutukset arvioidaan. 2) Toisessa vaiheessa hankkeesta vastaava selvittää YVAohjelmassa kuvatuin menetelmin hankkeen ympäristövaikutukset. Tiedot esitetään ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa. viraston nimi, tekijän nimi ja osasto

6 6

7 YVA-vaihtoehdot Vaihtoehto VE 0: Nykyisen ympäristöluvan mukainen toiminta. Nikkeliä tuotetaan nykyisen luvan mukaisesti tonnia vuodessa nikkelisulfidina, joka viedään jatkojalostettavaksi asiakkaalle. Myös sinkin, kuparin ja koboltin tuotemäärät ovat nykyisen luvan mukaisia. Louhintaa tehdään Kuusilammen ja myöhemmin myös Kolmisopen alueella. Vaihtoehtoon sisältyvät luvitusvaiheessa olevat uraanin ja mangaanin talteenotto. 7

8 Vaihtoehto VE 0+: Nikkeliä tuotetaan nykyisillä laitteilla ja nykyistä prosessia kehittämällä tonnia vuodessa nikkelisulfidina, joka viedään jatkojalostettavaksi asiakkaalle. Sinkin, kuparin, koboltin ja mangaanin tuotemäärät kasvavat samassa suhteessa. Uraanin vuosituotantomääri ei kasva vaihtoehtoon VE 0 verrattuna. Louhintaa tehdään Kuusilammen ja myöhemmin myös Kolmisopen alueella. 8

9 Vaihtoehto VE 1A: Tuotantokapasiteetin laajennus. Nikkeliä tuotetaan tonnia vuodessa sakkamuotoisena nikkelisulfidina, joka viedään kokonaisuudessaan jatkojalostettavaksi asiakkaalle. Sinkin, kuparin, koboltin, uraanin ja mangaanin tuotemäärät kasvavat samassa suhteessa. Louhintaa tehdään Kuusilammen ja Kolmisopen alueilla. 9

10 Vaihtoehto VE 1B: Tuotantokapasiteetin laajennus ja osittainen oma nikkelin jatkojalostus. Nikkeliä tuotetaan tonnia vuodessa, josta tonnia vuodessa jalostetaan Talvivaarassa metalliseksi nikkeliksi ja tonnia vuodessa viedään jatkojalostettavaksi asiakkaalle. Sinkin, kuparin, koboltin, uraanin ja mangaanin tuotemäärät kasvavat samassa suhteessa. Louhintaa tehdään Kuusilammen ja Kolmisopen alueilla. 10

11 Vaihtoehto VE 2A: Tuotantokapasiteetin laajennus. Nikkeliä tuotetaan tonnia vuodessa sakkamuotoisena nikkelisulfidina, joka viedään kokonaisuudessaan jatkojalostettavaksi asiakkaalle. Sinkin, kuparin, koboltin, uraanin ja mangaanin tuotemäärät kasvavat samassa suhteessa. Louhintaa tehdään Kuusilammen ja Kolmisopen alueilla. 11

12 Vaihtoehto VE 2B: Tuotantokapasiteetin laajennus ja nikkelin ja koboltin jatkojalostus. Nikkeliä tuotetaan tonnia vuodessa ja koko määrä jalostetaan Talvivaarassa metalliseksi nikkeliksi. Sinkin, kuparin, koboltin, uraanin ja mangaanin tuotemäärät kasvavat samassa suhteessa. Louhintaa tehdään Kuusilammen ja Kolmisopen alueilla. 12

13 Liittyvä toiminto H: Rikkihappotuotanto raaka-aineena metallinerotustuotannon sinkkisulfidi, muualta hankittava pyriitti tai muualta hankittava alkuainerikki. Liittyvä toiminto V: Kolmisopen louhintaa varten tehtävät vesistöjärjestelyt Kolmisoppijärven ja Tuhkajoen osalta. Liittyvä toiminto E: Osittainen energiantuotanto tuulivoimalla vaihtoehtoisilla alueilla kaivosalueen ympäristössä. Liittyvä toiminto S: Sähköntarpeen ja toimitusten häiriöttömyyden turvaamiseksi uuden 110 kv voimalinjan rakentaminen nykyiseen käytävään. 13

14 14

15 Hankkeeseen sovelletaan YVA-asetuksen 6 :n hankeluettelon kohtaa: 2) luonnonvarojen otto ja käsittely: a) metallimalmien tai muiden kaivoskivennäisten louhinta, rikastaminen ja käsittely, kun irrotettavan aineksen kokonaismäärä on vähintään tonnia vuodessa tai avokaivokset, joiden pinta-ala on yli 25 hehtaaria 15

16 Kaivostoiminnan lisäksi hankkeeseen liittyvistä toiminnoista osa on sellaisia, jotka yksin toteutettuna vaatisivat myös YVA-menettelyn. Tällaisia ovat: uraanin talteenottoprosessi metallinjalostustehtaat Kolmisopen vesistöjärjestelyt uuttoprosessit, joissa käytetään liuottimia rikkihappotehdas jätteiden loppusijoitusalueet tuulivoima (lukumäärä on yli 10 kappaletta tai kokonaisteho vähintään 30 megawattia. 16

17 NÄHTÄVILLÄOLO Arviointiohjelma on arviointimenettelyn aikana yleisön nähtävänä seuraavissa paikoissa: - Sotkamon kunta, Markkinatie1, Sotkamo - Sotkamon kirjasto, Markkinatie 1, Sotkamo - Kajaanin kaupunki, Pohjolankatu 13, Kajaani - Kajaanin kaupungin kirjasto, Seminaarinkatu 15, Kajaani viraston nimi, tekijän nimi ja osasto

18 - Paltamon kunta, Vaarankyläntie 7, Paltamo - Ristijärven kunta, Aholantie 25, Ristijärvi - Kuhmon kaupunki, Kainuuntie 82, Kuhmo - Sonkajärven kunta, Rutakontie 28, Sonkajärvi - Valtimon kunta, Kunnantie 1, Valtimo - Rautavaaran kunta, Koulutie 1, Rautavaara - Vieremän kunta, Myllyjärventie 1, Vieremä - Kainuun ELY-keskuksen kirjaamo, Kalliokatu 4, Kajaani - Internetissä: > ELY-keskukset > Kainuun ELY> Ympäristönsuojelu >Ympäristövaikutusten arviointi YVA ja SOVA > Vireillä olevat YVA-hankkeet > Luonnonvarojen otto ja käsittely

19 Kansalaisilla ja yhteisöillä on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä yhteysviranomaiselle kuulutusaikana. Lausuntoja pyydetty 40 kpl. Yhteysviranomainen kokoaa muistutusten pohjalta lausunnon arviointiohjelmasta viimeistään mennessä,jonka jälkeen käynnistyy ympäristövaikutusten arviointityö. Arviointityön tulokset kootaan YVAselostukseksi. viraston nimi, tekijän nimi ja osasto

20 YVA-menettely päättyy, kun yhteysviranomainen antaa lausuntonsa ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Ympäristövaikutusten arviointityön tulosten perusteella jatketaan hankkeen suunnittelua ympäristölupa. 20

21 21

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Kaupunginhallitus 166 24.04.2012 LAUSUNTO TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA 67/1/112/2012 KHALL 166 Ympäristönsuojelusihteeri 18.4.2012 Kainuun elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

lausuntoa Talvivaara Sotkamo Oy:n kai voksen laa jen nuksen ym pä ris tövaikutusten

lausuntoa Talvivaara Sotkamo Oy:n kai voksen laa jen nuksen ym pä ris tövaikutusten Kunnanhallitus 101 17.04.2012 Lausunto Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivoksen laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta 44/1/172/2012 KHALL 101 Ympäristötarkastaja Kainuun elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUDET KAJAANISSA 13.3.2012 JA SOTKAMOSSA 14.3.2012

YLEISÖTILAISUUDET KAJAANISSA 13.3.2012 JA SOTKAMOSSA 14.3.2012 TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI YLEISÖTILAISUUDET KAJAANISSA 13.3.2012 JA SOTKAMOSSA YLEISÖTILAISUUDEN OHJELMA Klo 16 18 Vapaamuotoinen tutustuminen suunnitelmiin Klo 18

Lisätiedot

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Yleisötilaisuus 8.9.2015 Leena Eerola Uudenmaan ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus. Leena Eerola 8.9.2015 1 Hankkeen toimijat Hankkeesta vastaava:

Lisätiedot

VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Tourunkulman kyläyhdistyksen talo, 30.8.2012 klo 18-21 Leena Ivalo Pirkanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA

KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA Alustus perustuu Kainuun ELY-keskuksen Kainuun maakunnalle tehtyyn kaivoshankeselvitykseen Lahnaslammen talkkikaivos Mondo Minerals B.V. Branch Finland Talvivaaran nikkelikaivos

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pirkanmaan ELY-keskus / Leena Ivalo TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pantin talo, 3.10.2013 klo 17.30-20 Leena

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely Balticconnector maakaasuputki Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) yleisötilaisuus Inkoossa 27.5.2015 Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely Leena Eerola, Uudenmaan ELY-keskus Hankkeen ja hankkeesta

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY. YLEISÖTILAISUUS Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus

VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY. YLEISÖTILAISUUS Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY YLEISÖTILAISUUS 3.2.2005 Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus YVA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Pakollinen YVA lain ja YVA

Lisätiedot

Hallinnolliset pullonkaulat ja rahoitus. YVA ja ympäristöluvat mahdollistajina tulevaisuudessa

Hallinnolliset pullonkaulat ja rahoitus. YVA ja ympäristöluvat mahdollistajina tulevaisuudessa Hallinnolliset pullonkaulat ja rahoitus YVA ja ympäristöluvat mahdollistajina tulevaisuudessa Biokaasua Varsinais-Suomessa -seminaari 16.2.2016 Eljas Hietamäki Varsinais-Suomen ELY-keskus Varsinais-Suomen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011 KUUSAMON KULTAKAIVOSHANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ohjausryhmä 4.4.2011 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA)

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) Yleisötilaisuus KARI LEINONEN 7.2.2019 YLEISÖTILAISUUDEN ETENEMINEN muutama ajatus tilaisuuden luonteesta esittely YVA-menettelystä (Hämeen ELY-keskus) esittely vaihemaakuntakaavatyöstä

Lisätiedot

TERRAFAMEN KAIVOSTOIMINNAN JATKAMISEN TAI VAIHTOEHTOISESTI SULKEMISEN YVA-MENETTELY YLEISÖTILAISUUS KLO SOTKAMO

TERRAFAMEN KAIVOSTOIMINNAN JATKAMISEN TAI VAIHTOEHTOISESTI SULKEMISEN YVA-MENETTELY YLEISÖTILAISUUS KLO SOTKAMO TERRAFAMEN KAIVOSTOIMINNAN JATKAMISEN TAI VAIHTOEHTOISESTI SULKEMISEN YVA-MENETTELY YLEISÖTILAISUUS 24.11.2016 KLO 18-20 SOTKAMO HANKKEEN TAUSTA Tämä YVA-menettely koskee Terrafame Oy:n kaivostoiminnan

Lisätiedot

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pitkäjärvenkoulu, 16.6.2015 klo 18-20 Leena Ivalo YVA-yhteysviranomainen Pirkanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Pohjois-Savon ELY-keskus 10.10.2018 1 Kaivostoiminnan luvat Kaivostoiminta edellyttää useita lupia ja muita menettelyjä (KaivosL,YVAL,

Lisätiedot

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2012 219 Kunnanhallitus 17.04.2012 ASIAT Otsikko Sivu 95 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 221 96 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 222 97 Hallintojohtajan viran julistaminen

Lisätiedot

Östersundomin maa-aines-yva

Östersundomin maa-aines-yva Östersundomin maa-aines-yva Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) lähtökohdat, taustat ja alustavat vaihtoehdot Muokattu 13.5.2015 Ympäristösi parhaat tekijät Hankkeen tausta ja lähtökohdat 2 Östersundomin

Lisätiedot

Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin

Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin Kimmo Heikkinen Jorma Jantunen 23.8.216 Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin 1994-215 Laki (468/1994)- ja valtioneuvoston asetus (792/1994) ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994.

Lisätiedot

YVA-lain hankeluettelon päivitys

YVA-lain hankeluettelon päivitys YVA-lain hankeluettelon päivitys Seija Rantakallio ja Piia Kähkölä, luontoympäristöosasto Koulutus uudesta YVA-hankeluettelosta, Helsinki 23.1.2019 Hallituksen esitys YVA-hankeluettelon päivittämiseksi

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO PÄÄTÖS UUDELY/1/07.04/2012 9.1.2013 Hangon Satama Länsisatama 10900 Hanko SAANTITODISTUKSELLA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointiselostus

Ympäristövaikutusten arviointiselostus Ympäristövaikutusten arviointiselostus Kuusamon kaivoshanke YVA-yleisötilaisuus 8.1. ja 9.1.2014 Kuusamo ja Käylä Ylitarkastaja Heikki Kovalainen 8.-9.1.2014 1 YVA-yleisötilaisuus 9.1.2014 Käylä POPELY

Lisätiedot

LAUSUNTO /36/2014. Pohjois-Suomen AVI. PL 293 (Linnankatu 1-3) OULU. Lausuntopyyntö , PSAVI/55/04.

LAUSUNTO /36/2014. Pohjois-Suomen AVI. PL 293 (Linnankatu 1-3) OULU. Lausuntopyyntö , PSAVI/55/04. LAUSUNTO 7.8.2014 5431/36/2014 Pohjois-Suomen AVI PL 293 (Linnankatu 1-3) 90101 OULU Lausuntopyyntö 11.7.2014, PSAVI/55/04.08/2014 Lausunto Talvivaara Sotkamo Oy:n vesienkäsittelystä Tukes on vastaanottanut

Lisätiedot

Talvivaaran Kaivoksen laajennushanke. Kuvaus hankkeesta ja ympäristövaikutusten arviontimenetelmistä

Talvivaaran Kaivoksen laajennushanke. Kuvaus hankkeesta ja ympäristövaikutusten arviontimenetelmistä Talvivaaran Kaivoksen laajennushanke 2012 Kuvaus hankkeesta ja ympäristövaikutusten arviontimenetelmistä Talvivaaran kaivos sijaitsee Sotkamossa, Kainuussa. Esiintymä on yksi Euroopan suurimmista tunnetuista

Lisätiedot

3.1.2 Sosiaaliset vaikutukset

3.1.2 Sosiaaliset vaikutukset 3.1.2 Sosiaaliset vaikutukset Sosiaalisten vaikutusten arvioinnin vaikutusalue käsittää hankealueen lähiympäristön asukkaiden ja muiden sidosryhmien lisäksi myös suuremman maantieteellisen alueen PohjoisSuomessa

Lisätiedot

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖPAJA 1 14.5.2012 Eero Parkkola etunimi.sukunimi@ramboll.fi 14.5.2012 JÄTEVOIMALAN YVA YVA-MENETTELYN KULKU Arviointimenettelyn

Lisätiedot

KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET

KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET Professori Asko Suikkanen, Lapin yliopisto Tutkija Marika Kunnari, Lapin yliopisto 13.4.2011 Muutosten ennakointi - esimerkkinä SVA Lainsäädäntö

Lisätiedot

Kehotus toiminnan saattamiseksi ympäristö- ja vesitalousluvan mukaiseen tilaan

Kehotus toiminnan saattamiseksi ympäristö- ja vesitalousluvan mukaiseen tilaan Kehotus Dnro KAIELY/1/07.00/2013 3.1.2014 Julkinen Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaarantie 66 88120 Tuhkakylä Kehotus toiminnan saattamiseksi ympäristö- ja vesitalousluvan mukaiseen tilaan Talvivaara on ilmoittanut

Lisätiedot

Tilastokatsaus YVA-menettelyihin

Tilastokatsaus YVA-menettelyihin Sofia Lakka Jorma Jantunen 23.1.217 Tilastokatsaus YVA-menettelyihin 1994-216 Laki ja asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994. YVA-lain mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä

Lisätiedot

Biokaasulaitosten YVAmenettely

Biokaasulaitosten YVAmenettely Biokaasulaitosten YVAmenettely Jyväskylä 9.9.2004 Tekes STREAMS Programme Juhani Suvilampi FT Watrec Oy Juhani Suvilampi Watrec Oy 1 Watrec Oy tarjoaa asiantuntemustaan teollisuudelle sekä jätehuollon

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi YVA

Ympäristövaikutusten arviointi YVA Ympäristövaikutusten arviointi YVA 2 Ympäristövaikutusten arviointia koskeva lainsäädäntö Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

YVA suunnittelun välineenä ja lainsäädännön kehittämistarpeet millaisin eväin eteenpäin

YVA suunnittelun välineenä ja lainsäädännön kehittämistarpeet millaisin eväin eteenpäin YVA suunnittelun välineenä ja lainsäädännön kehittämistarpeet millaisin eväin eteenpäin Timo Tanninen Ylijohtaja, luontoympäristöosasto Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 20.11.2011 1 YVA-laki

Lisätiedot

Lausunto. Ympäristöministeriö.

Lausunto. Ympäristöministeriö. Lausunto KEHA/918/2018 Etelä-Savo 20.3.2018 Ympäristöministeriö Kirjaamo@ym.fi Viite Lausuntopyyntö 6.2.2018 luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta,

Lisätiedot

Pöytäkirjat, viranhaltijapäätökset ja lausunnot

Pöytäkirjat, viranhaltijapäätökset ja lausunnot Maakuntahallitus I 73 21.05.2012 Pöytäkirjat, viranhaltijapäätökset ja lausunnot 159/10/101/2012, 244/8/2012, 194/81/813/2012, 299/81/813/2012, 1230/81/813/2011 MH 73 Kainuun maakuntahallinnossa on valmistunut

Lisätiedot

Lausunto Terrafame Oy:n vesienhallinnan ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta

Lausunto Terrafame Oy:n vesienhallinnan ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta Ympäristö- ja tekninen lautakunta 138 27.09.2016 Lausunto Terrafame Oy:n vesienhallinnan ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta YMPTEKLT 138 Ympäristötarkastaja Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

Fennovoima Oy:n loppusijoitushankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyt ja luvitus

Fennovoima Oy:n loppusijoitushankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyt ja luvitus Fennovoima Oy:n loppusijoitushankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyt ja luvitus Teollisuusneuvos Herkko Plit Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Fennovoiman loppusijoitushanke PAP vuodelta

Lisätiedot

K uhmo. 42 Suomussalmen nikkeliprojektit: Ympäristövaikutusten arviointiohjelma VESISTÖ- VAIKUTUSALUE LÄHIVAIKUTUS- ALUE LIIKENTEEN VAIKUTUSALUE

K uhmo. 42 Suomussalmen nikkeliprojektit: Ympäristövaikutusten arviointiohjelma VESISTÖ- VAIKUTUSALUE LÄHIVAIKUTUS- ALUE LIIKENTEEN VAIKUTUSALUE Suomussalmen nikkeliprojektit: Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 41 LÄHIVAIKUTUSALUE VESISTÖVAIKUTUSALUE LOUHOS LIIKENTEEN VAIKUTUSALUE 250 0 500 1000 m Kuva 7. Peura-ahon lähivaikutusalueen, valuma-alueen

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Vaasa Tuulivoimakaavoitus

Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Vaasa Tuulivoimakaavoitus Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä 30.11 Vaasa Tuulivoimakaavoitus John Öst 1.12.2016 Österbotten Etapplandskapsplan 2 (förnybara energiformer) Etapplandskapsplan 2 godkändes av landskapsfullmäktige

Lisätiedot

Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi

Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi Ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 23.9.2015 29.9.2015 1 Hankkeen sijainti ja laajuus Hanke koskee n. 15 ha:n

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

hjelma, tiivistelmä

hjelma, tiivistelmä Vihdin jäteves sihuollon vaihtoehdot Ympäristövaikutusten arviointioha hjelma, tiivistelmä 23.9.20133 Ympäristövaikutusten arviointiohjelma, tiivistelmä 23.9.2013 1 Tiivistelmä Vihdin jätevedenpuhdistamisen

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

PALTAMONN {;UNTA. Hakija: Mondo Minerals B.V. Kaivospiiri: Mieslahti (3030)

PALTAMONN {;UNTA. Hakija: Mondo Minerals B.V. Kaivospiiri: Mieslahti (3030) Lausuntopyyntö 1(2) Turvallisuus- ja kemikaalivirasto KaivNro 4.1.2013 3030 Paltamon kunta Vaarankyläntie 7 88300 Paltamo PALTAMONN {;UNTA LAUSUNTOPYYNTÖ KAIVOSPIIRIHAKEMUKSESTA Hakija: Mondo Minerals

Lisätiedot

TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET

TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET 30.9.2014 1. H1 2014 lyhyesti 2. Tuotantopäivitys 3. Vesien hallinta 4. Luvitus ja oikeudelliset prosessit 5. Toiminnalliset ja markkinanäkymät

Lisätiedot

Kokemuksia viranomaisyhteistyöstä konkurssipesien ja yrityssaneerausmenettelyjen yhteydessä Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä

Kokemuksia viranomaisyhteistyöstä konkurssipesien ja yrityssaneerausmenettelyjen yhteydessä Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä Kokemuksia viranomaisyhteistyöstä konkurssipesien ja yrityssaneerausmenettelyjen yhteydessä 26.8.2015, Insolvenssiristeily Jari Salminen Asianajaja, varatuomari Yhteistyö viranomaisten kanssa Päätösvalta

Lisätiedot

Kainuun ELY-keskus antaa Talvivaaralle osittaisen jätevesien johtamisluvan

Kainuun ELY-keskus antaa Talvivaaralle osittaisen jätevesien johtamisluvan Tiedote 12.2.2013 Kainuun ELY-keskus antaa Talvivaaralle osittaisen jätevesien johtamisluvan Talvivaaran kaivoksella marraskuussa 2012 tapahtuneen kipsisakka-altaan vuodon seurauksena merkittävä osa kaivospiirin

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on tehnyt seuraavan kaivospiiriä koskevan päätöksen.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on tehnyt seuraavan kaivospiiriä koskevan päätöksen. Päätös 1 (7) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 22.1.2013 7014 KAIVOSPIIRIN MÄÄRÄÄMINEN Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on tehnyt seuraavan kaivospiiriä koskevan päätöksen. Nimi Hakija Hietaharju Kuhmo

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa. Dilacomi-loppuseminaari Prof. Kai Kokko

Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa. Dilacomi-loppuseminaari Prof. Kai Kokko Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa Dilacomi-loppuseminaari 27.9.2013 Prof. Kai Kokko Sisältö Sääntelyn kokonaisvaltaisuus Sääntely ja lainsäädäntö Yritysten ympäristövastuu

Lisätiedot

Kaivoksen laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Kaivoksen laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Kaivoksen laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma Vastaanottaja: Asiakirjatyyppi: Päivämäärä: Viite: Laatijat: Kuvaus: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj YVA-ohjelma

Lisätiedot

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus Kuva Mikko Jokinen Hankkeesta vastaava Northland Mines Oy YVA-konsultti Ramboll Finland Oy Northland Mines Oy HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Hankkeesta vastaa NCC Roads. Yhteyshenkilönä on toiminut Riku Rousku Viita- Yhtiöt Oy:stä.

Hankkeesta vastaa NCC Roads. Yhteyshenkilönä on toiminut Riku Rousku Viita- Yhtiöt Oy:stä. LAUSUNTO YVA-OHJELMASTA, OHKOLAN KIVIAINESTEN OTTOALUE, MÄNTSÄLÄ Ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA) annetun lain (468/94, muutos 267/99) ja YVA-asetuksen (268/99) 6 :n hankeluettelon kohdan 2 b mukaan

Lisätiedot

LAUSUNNOT JA MIELIPITEET

LAUSUNNOT JA MIELIPITEET 1 LAUSUNNOT JA MIELIPITEET liite Työ- ja elinkeinoministeriö (L1) Valtioneuvosto myönsi päätöksellään 1.3.2012 Talvivaaran Sotkamo Oy:lle luvan ydinenergialain 21 mukaiseen kaivos ja rikastustoimintaan,

Lisätiedot

YVA-menettely hankkeissa

YVA-menettely hankkeissa YVA-menettely hankkeissa E 18 Turun kehätie välillä Naantali - Raisio Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri Vesa Virtanen

Lisätiedot

rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Ympäristö- ja 90/ /2018. Ympäristö- ja rakennuslautakunta

rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Ympäristö- ja 90/ /2018. Ympäristö- ja rakennuslautakunta Ympäristö- ja 28 25.04.2018 rakennuslautakunta Kaupunginhallitus 167 07.05.2018 Lausunto ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta / Härkäsuon sivutuotteiden ja jätteiden käsittely- ja läjitysalueen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Uraanin talteenoton ympäristövaikutusten arviointi. Arviointiselostus

Uraanin talteenoton ympäristövaikutusten arviointi. Arviointiselostus Uraanin talteenoton ympäristövaikutusten arviointi Arviointiselostus Kehittyvä kaivos Tiivistelmä Johdanto Arvioidussa hankkeessa Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n tytäryhtiö Talvivaara Sotkamo Oy suunnittelee

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 20 Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta VTT:n tutkimusreaktorin käytöstäpoistohankkeelle HEL 2013-014782 T 11 01 05

Lisätiedot

Asia/Ärende Lausunto Förbyn kaivoksen täyttöhanketta koskevasta ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta

Asia/Ärende Lausunto Förbyn kaivoksen täyttöhanketta koskevasta ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta Turku/Åbo 20.1.2003 Nro/Nr LOS-2002-R-3-53 Viite/Hänvisning Asia/Ärende Lausunto Förbyn kaivoksen täyttöhanketta koskevasta ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta Omya Oy Särkisalontie 1361 25640 Förby

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen kaavoituksen yhteydessä

Ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen kaavoituksen yhteydessä Ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen kaavoituksen yhteydessä YVA-lainsäädännön uudistuksen koulutuspäivä 12.5.2017 Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö YVA kaavoituksen yhteydessä lain

Lisätiedot

TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA

TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA Pirkanmaan tuulivoimaseminaari Tampere, Komediateatteri Pirkanmaan ELY-keskus, yks.pääll. Hannu Wirola Viranomaisprosesseihin vaikuttavia seikkoja Suurten tuulivoimalayksiköiden

Lisätiedot

Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/mondo Minerals B.V. Branch Finland YMPTEKLT 27

Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/mondo Minerals B.V. Branch Finland YMPTEKLT 27 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 27 26.02.2014 Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/mondo Minerals B.V. Branch Finland YMPTEKLT 27 Ympäristötarkastaja Mondo Minerals B.V.

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulainsäädännön. ulottuvuuksia. ympäristöoikeuden kenttä laki ympäristövaikutusten arvioinnista terveydensuojelulaki

Ympäristönsuojelulainsäädännön. ulottuvuuksia. ympäristöoikeuden kenttä laki ympäristövaikutusten arvioinnista terveydensuojelulaki Ympäristönsuojelulainsäädännön ulottuvuuksia ympäristöoikeuden kenttä laki ympäristövaikutusten arvioinnista terveydensuojelulaki Ympäristöoikeuden kenttä Ilmastoja energiaoikeus tavoite: ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA Päätös Dnro UUDELY/20/07.04/2011 14.11.2011 Julkinen Pernajan saariston vesiosuuskunta c/o Juhani Räty (saantitodistus) Sarvisalontie 1055 07780 Härkäpää PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Kunnanhallitus 18.4.2012

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Kunnanhallitus 18.4.2012 KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Kunnanhallitus 18.4.2012 KOKOUSAIKA Maanantai 23.4.2012 klo 18.00-20.55 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 199 100 KYSTERI/Koillis-Savon

Lisätiedot

Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/talvivaara Sotkamo Oy

Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/talvivaara Sotkamo Oy Kunnanhallitus 142 23.06.2014 Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/talvivaara Sotkamo Oy 124/00.04/2014 KHALL 142 Ympäristötarkastaja Talvivaara Sotkamo Oy (myöhemmin Talvivaara)

Lisätiedot

Hankkeen kuvaus Eläinmäärän muutos ja eläinsuojan maksimikapasiteetti: Lietelannan varastointitilan muuttaminen:

Hankkeen kuvaus Eläinmäärän muutos ja eläinsuojan maksimikapasiteetti: Lietelannan varastointitilan muuttaminen: KESELY/7/07.04/2012 Keski-Suomi 11.6.2012 Tiina ja Petri Vammelvirta Ridantie 55 41580 Sauvamäki Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Lausuntopyyntö YVA -menettelystä Länsi- ja

Lisätiedot

TAUSTA: Talvivaara haisee ja pölyää

TAUSTA: Talvivaara haisee ja pölyää TAUSTA: Talvivaara haisee ja pölyää julkaistu tänään klo 15:11, päivitetty tänään klo 15:53 Kaivoksen räjäytykset heittävät pölyä ilmaan. Kuva: YLE Euroopan suurimmaksi ja uudenaikaisimmaksi kehutun Talvivaaran

Lisätiedot

Talvivaara yksi maailman suurimmista nikkelikaivoksista

Talvivaara yksi maailman suurimmista nikkelikaivoksista Talvivaara yksi maailman suurimmista nikkelikaivoksista Sijoitus-Invest 17.11.2010 Saila Miettinen-Lähde CFO DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Kunnanhallitus 18.4.2012

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Kunnanhallitus 18.4.2012 KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Kunnanhallitus 18.4.2012 KOKOUSAIKA Maanantai 23.4.2012 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 199 100 KYSTERI/Koillis-Savon

Lisätiedot

HUMPPILAN-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

HUMPPILAN-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA HUMPPILAN-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA TILAISUUDEN OHJELMA 1. Tilaisuuden avaus, puheenjohtaja Leena Ivalo 2. YVA-menettely, ELY-keskus Leena Ivalo 3. Voimamylly Oy:n

Lisätiedot

Kuvitettu YVA- opas 2018

Kuvitettu YVA- opas 2018 Kuvitettu YVA- opas 2018 Oppaan sisältö I Perusasiat YVA-menettelystä s. 4 II Vähän täsmennystä tekijöistä ja osallistumisesta s. 8 III YVA-menettelyn sisällöt s. 13 IV Arvioinnin tulokset ja kuinka niihin

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

Uraanihankkeet, kaivoslain uudistus ja kansalaisten mahdollisuudet

Uraanihankkeet, kaivoslain uudistus ja kansalaisten mahdollisuudet Uraanihankkeet, kaivoslain uudistus ja kansalaisten mahdollisuudet Luonnonsuojelusihteeri Tapani Veistola Suomen luonnonsuojeluliitto Kuhmon uraani-ilta 4.9.2008 Kajaanin uraani-ilta 5.9.2008 Esityksen

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Juuka Poikolantie 1 83900 JUUKA KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan päättymiseen

Lisätiedot

Yhteysviranomaisen lausunto/ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA)/Kalaveden tuotantolaitos, Keliber Oy/Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Yhteysviranomaisen lausunto/ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA)/Kalaveden tuotantolaitos, Keliber Oy/Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Kaupunginhallitus 321 29.05.2017 Yhteysviranomaisen lausunto/ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA)/Kalaveden tuotantolaitos, Keliber Oy/Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 113/11.01.00/2017 KH 321 Oheisaineisto

Lisätiedot

Antopäivä PL 204, 65101 VAASA Puhelin 0100 86360, (lisämaksuton) Faksi 010 36 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi 27.9.

Antopäivä PL 204, 65101 VAASA Puhelin 0100 86360, (lisämaksuton) Faksi 010 36 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi 27.9. VAASAN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS Nro 11/0436/3 Korsholmanpuistikko 43 Antopäivä PL 204, 65101 VAASA Puhelin 0100 86360, (lisämaksuton) Faksi 010 36 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi 27.9.2011 01220/11/5139

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN LITIUMPRO- VINSSIN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

KESKI-POHJANMAAN LITIUMPRO- VINSSIN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA KESKI-POHJANMAAN LITIUMPRO- VINSSIN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA KESKI-POHJANMAAN LITIUMPROVINSSIN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Päivämäärä 29.1.2014 Laatija Jaana Hakola, Johanna Korkiakoski,

Lisätiedot

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2015

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2015 Katsaus Julkaistavissa 9.6.2015 Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2015 Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä on johtanut vuoden 2015 alusta toukokuun loppuun mennessä yhteensä n. 3,7 miljoonaa

Lisätiedot

Vuonna 2020 voimaan tulevia muutoksia YVA- ja SOVA-lakiin

Vuonna 2020 voimaan tulevia muutoksia YVA- ja SOVA-lakiin Vuonna 2020 voimaan tulevia muutoksia YVA- ja SOVA-lakiin Piia Kähkölä YVA-SOVA-neuvottelupäivät 2.-3.10.2019 Koli Vuonna 2020 voimaan tulevat YVA- ja SOVAlakiin vaikuttavat lakimuutokset 1. 1.1.2020 voimaan

Lisätiedot

Tuulivoimahankkeen luvitus Suomessa. STY / Hankekehittäjävaliokunta

Tuulivoimahankkeen luvitus Suomessa. STY / Hankekehittäjävaliokunta Tuulivoimahankkeen luvitus Suomessa STY / Hankekehittäjävaliokunta Tuulipuiston luvittaminen PROSESSI 1: + YLEISKAAVA Tuulivoimaloita 10 tai yli PROSESSI 2: YLEISKAAVA Tuulivoimaloita 9 tai alle Suunnittelutarveratkaisu:

Lisätiedot

MRL:n 9 ja uusi YVA-laki

MRL:n 9 ja uusi YVA-laki MRL:n 9 ja uusi YVA-laki MRL-neuvottelupäivät 30.8.2017 Kemissä Leena Ruokanen, LAPELY/Y/Alu 4.9.2017 YVA-menettely sisältää tarvittaessa kansainvälisen kuulemisen YVA-ohjelman laatiminen (14 ) ja toimittaminen

Lisätiedot

Kylylahti Copper Oy Luikonlahden rikastamon sivutuotteiden ja kaivannaisjätteiden elinkaarisuunnittelu

Kylylahti Copper Oy Luikonlahden rikastamon sivutuotteiden ja kaivannaisjätteiden elinkaarisuunnittelu Perustietoa hankkeesta on australialaisen Altona Mining Limitedin tytäryhtiö Suomessa. Yhtiöllä on Kylylahden kaivos Polvijärvellä, mistä louhittava malmi kuljetetaan rikastettavaksi yhtiön Kaavin kunnan

Lisätiedot

RUOPPAUSMASSOJEN MERILÄJITYSALUE HELSINGIN EDUSTALLA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS -ESITE

RUOPPAUSMASSOJEN MERILÄJITYSALUE HELSINGIN EDUSTALLA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS -ESITE RUOPPAUSMASSOJEN MERILÄJITYSALUE HELSINGIN EDUSTALLA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS -ESITE Joulukuu 2012 Helsingin edustan merialuetta HANKE Helsingin Satama suunnittelee uuden ruoppausmassojen

Lisätiedot

Uraanin talteenottohanke. Yleispiirteinen selvitys

Uraanin talteenottohanke. Yleispiirteinen selvitys Uraanin talteenottohanke Yleispiirteinen selvitys 2 Talvivaaran kaivos sijaitsee Sotkamossa, Kainuussa. Esiintymä on yksi Euroopan suurimmista tunnetuista sulfidisen nikkelin varannoista. Alueen kaivosluvat

Lisätiedot

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi TIEDOTE 1 () Valtatie :n parantaminen Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä Alustava yleissuunnittelu valtatie :n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

nykyinen hanketyyppi uusi hanketyyppi Kommentti uudesta hanketyypistä Eläinten pito Kanalat (1a) Kanalat (1a) uusi Kalankasvatus (1d)

nykyinen hanketyyppi uusi hanketyyppi Kommentti uudesta hanketyypistä Eläinten pito Kanalat (1a) Kanalat (1a) uusi Kalankasvatus (1d) YVA-hanketyypit YVA-verkkosivujen hankerekisterissä 2.12.2018 / Jorma Jantunen / SYKE, täydennykset sinisellä ja lisää muutoskorostuksia punaisella Päivi Tahvanainen / SYKE nykyinen hanketyyppi hanketyyppi

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliitto katsoo, että valtioneuvoston päätös on vastoin ydinenergialakia.

Suomen luonnonsuojeluliitto katsoo, että valtioneuvoston päätös on vastoin ydinenergialakia. Korkein hallinto-oikeus Viite: vastaselityspyyntö 8.6.2012, Dnro 1035/1/12 VASTASELITYS Suomen luonnonsuojeluliitto katsoo, että valtioneuvoston päätös on vastoin ydinenergialakia. Vastaukset työ- ja elinkeinoministeriön

Lisätiedot

YVA-lain hankeluettelon päivitys

YVA-lain hankeluettelon päivitys YVA-lain hankeluettelon päivitys Seija Rantakallio ja Piia Kähkölä, luontoympäristöosasto Koulutus uudesta YVA-hankeluettelosta, Helsinki 23.1.2019 YVA-hankeluettelon päivittäminen Taustaa Jatkoa vuoden

Lisätiedot

Pyydämme palauttamaan lomakkeen ja liitekartan WSP Environmental Oy:lle viimeistään mennessä.

Pyydämme palauttamaan lomakkeen ja liitekartan WSP Environmental Oy:lle viimeistään mennessä. Hituran kaivoksen rikastushiekka-alueiden YVA, Sosiaalisten vaikutusten arviointi KYSELY Hituran kaivos harjoittaa nikkelipitoisen sulfidimalmin louhintaa ja rikastusta. Rikastuksessa muodostuu tavanomaiseksi

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointimenettely

Ympäristövaikutusten arviointimenettely Ympäristövaikutusten arviointimenettely Euroopan unionin parlamentin ja neuvoston direktiivi tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista Laki ympäristövaikutusten arvioinnista

Lisätiedot

» TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q2 2018

» TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q2 2018 » TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q2 2018 Terrafame Oy, +358 20 7130 800 Talvivaarantie 66, 88120 Tuhkakylä, Finland Domicile: Sotkamo, Reg. No 2695013-5 2 (6) Terrafamen liikevaihto 162,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Kaivostoimintaan liittyvä ympäristönsuojelun viranomaistyö Lapissa

Kaivostoimintaan liittyvä ympäristönsuojelun viranomaistyö Lapissa Kaivostoimintaan liittyvä ympäristönsuojelun viranomaistyö Lapissa Torniojoen vesiparlamentti Pajala 2.11.2011 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Erkki Kantola 2.11.2011 Aluehallinnon uudistus

Lisätiedot

Talvivaara & co. Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset

Talvivaara & co. Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset Talvivaara & co. Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset FM Lily Laine 2 Kuva: Talvivaara FM Lily Laine 3 Sisältö Kaivostoiminta Suomessa Kaivoksen elinkaari Kaivostoiminnan vaikutuksia Alkuaineet, yhdisteet

Lisätiedot

Talvivaara Projekti Oy TALVIVAARAN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS

Talvivaara Projekti Oy TALVIVAARAN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS TALVIVAARAN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS LAPIN VESITUTKIMUS OY i Talvivaaran kaivoshankkeen YVA-selostus TALVIVAARAN KAIVOSHANKKEEN YVA-SELOSTUS LAPIN VESITUTKIMUS OY Elokuu 2005

Lisätiedot

UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT

UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT PÄÄTÖS Helsinki Dnro 11.12.2008 UUS 2008 R 19 531 1. ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT Lemminkäinen Infra Oy Esterinportti 2

Lisätiedot

YVA lausuntopyyntö Finn Nickel Oy:n Hautalammen kaivoshankkeesta PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA

YVA lausuntopyyntö Finn Nickel Oy:n Hautalammen kaivoshankkeesta PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA Päiväys Datum Dnro Dnr 31.3.2008 PKA 2008 R 3 Finn Nickel Oy Kaupintie 11 00440 Helsinki Viite / Hänvisning YVA lausuntopyyntö Finn Nickel Oy:n Hautalammen kaivoshankkeesta 8.2.2008 Asia / Ärende PÄÄTÖS

Lisätiedot

EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS

EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS 15.3.2010 HANKKEEN YLEISKUVAUS Hankkeena on tuulipuiston rakentaminen Ilmajoen kunnan ja Kurikan kaupungin rajalle, Santavuoren- Meskaisvuoren

Lisätiedot