Japani. Visit Finland matkailijatutkimus Visit Finland tutkimuksia. Finpro, Visit Helsinki Helsinki 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Japani. Visit Finland matkailijatutkimus Visit Finland tutkimuksia. Finpro, Visit Helsinki Helsinki 2016"

Transkriptio

1

2 Visit Finland matkailijatutkimus 2015 Japani Visit Finland tutkimuksia Finpro, Visit Helsinki Helsinki 2016

3 3 Japani Väkiluku BKT / asukas Ulkomaanmatkat (2015) miljoonaa EUR 15,8 miljoonaa Lomalaisia ja vaihtomatkustajia Japanissa asuvat tekivät vuonna 2015 yhteensä lähes lomamatkaa, joilla Suomi oli matkan pääkohde. Heitä lomaili Suomessa seitsemänneksi eniten Venäjällä, Virossa, Ruotsissa, Saksassa, Kiinassa ja Iso- Britanniassa asuvien jälkeen. Suomi oli matkan pääkohde yhteensä noin kahdelle miljoonalle lomamatkailijalle, joista Japanissa asuvia oli neljä prosenttia. Kaikista japanilaisten vuonna 2015 tekemistä ulkomaanmatkoista 0,8 prosenttia suuntautui Suomeen. Matkan tarkoitus Neljä prosenttia matkailijoista asuu Japanissa Vain Suomi 1pv stopover Suomi kiertomatkan pääkohde Suomi osana kiertomatkaa (yöpyminen Suomessa) Vuonna 2015 Suomessa vieraili 7,4 miljoonaa ulkomaista matkailijaa, joista asui Japanissa 2. Lisäksi Helsingin lentokentällä konetta vaihtoi Japanissa asuvaa matkustajaa, jotka eivät poistuneet lentokentältä matkansa aikana. Japanilaisten vierailut Suomessa lisääntyivät kolmanneksella vuodesta Japanilaisille Suomen voi sanoa näyttäytyvän joko lomakohteena tai välietappina. Lomamatkojen osuus japanilaisten Suomen-vierailuista nousee noin 50 prosenttiin, kun mukaan lasketaan lyhyet päivän pysähdykset, joiden aikana on vaihdettu kulkuneuvoa tai käyty kaupunkikierroksella (poistuttu lentoasemalta) Luvut eivät sisällä Helsingin lentokentän vaihtomatkustajia, joita oli 1,3 miljoonaa ( asui Japanissa). Luvut eivät myöskään sisällä matkustajia, jotka ovat ilmoittaneet, että heillä on työpaikka Suomessa, tai jotka olivat yli 3 kk kestäneellä työ- / opintomatkalla, tai jotka käyvät Suomessa yli 50 kertaa vuodessa.

4 4 Yli neljännes lomamatkalaisista vuotiaita Japanilaisista lomamatkailijoista, joille Suomi oli matkan pääkohde, yli 55 prosenttia on alle 35-vuotiaita. Toisaalta myös seniorimatkailijoiden (yli 64-vuotiaat) osuus on Japanista tulleiden keskuudessa suurempi kuin muista maista tulleiden lomamatkalaisten. Japanilaisista lomamatkailijoista 10 % on yli 64-vuotiaita, kuin muista maista tulleista lomamatkalaisista vain 4 % kuuluu tähän ikäryhmään. Alle 35- vuotiaat Lomamatkailijat, joille Suomi pääkohde Suomessa vierailevista alle 35-vuotiaista lomamatkalaisista japanilaisten osuus on noin 7 prosenttia. Matkaseurana useimmiten perhe Lomamatkailijoista noin 40 prosenttia matkusti perheen kanssa. Muiden maiden lomamatkailijoihin nähden japanilaiset kuitenkin matkustivat usein myös yksin (24 %). Ystävien tai tuttavien kanssa matkustavia oli noin neljännes ja ryhmämatkailijoiden osuus noin 10 prosenttia. 50 prosenttia Tokion metropolialueelta Japanista saapuneista matkailijoista noin 50 prosenttia ja lomamatkalaisista yli 50 prosenttia asuu Tokion metropolialueella. Seuraavaksi eniten japanilaisia saapui lomamatkalle Suomeen Osakan alueelta (21 %). Pääkohteekseen Suomen ilmoittaneiden lomamatkailijoiden lähtöalueet Japanissa. (yht lomamatkailijaa, joista Japanin kansalaisia) Pääkaupunkiseutu japanilaisten suosiossa Pääkaupunkiseutu oli pääasiallinen matkakohde yli 90 prosentille Suomessa vuonna 2015 lomailleelle japanilaiselle, jotka olivat ilmoittaneet Suomen pääkohteekseen. 3 Talvella Lapin osuus nousee: tällöin sen ilmoitti pääkohteekseen lähes 40 prosenttia japanilaisista lomamatkalaisista. Lomamatkalaisten pääasiallinen kohde talvella ja kesällä Työmatkoilla oltiin useimmiten joko ryhmämatkalla tai yksin, tuttavavierailulla puolestaan useimmiten yksin. Kesän lomamatkalaisia oli yli 70 prosenttia kaikista vuonna 2015 Suomessa vierailleista japanilaisista lomamatkalaisista. 3 Kyseessä on ns. multiresponse -kysymys eli vastaaja on voinut ilmoittaa useamman pääkohteen ja prosentit nousevat yli sadan.

5 5 Lomamatkat varataan usein netistä Yli 70 prosenttia Suomessa vierailleista lomamatkalaisista oli hankkinut matkansa suoraan netistä. Useimmin (51 % lomamatkalaisista) matka hankittiin lentoyhtiön/hotellien verkkosivujen kautta. Kuitenkin useampi kuin joka viides lomamatkalle Suomeen tullut asioi matkatoimiston kanssa henkilökohtaisesti, joko käymällä matkatoimistossa tai soittamalla sinne. Lomamatka Suomessa kestää keskimäärin kolme yötä Lomamatkalaiset pääosin ensikertalaisia ensikertaa Suomessa loma tuttavavierailu työ 3,0 yötä 8,1 yötä 4,4 yötä tuttavavierailu vähintään kahdesti vuodessa työmatka loma käynyt yli vuosi sitten Lomamatkailijat viipyvät Suomessa keskimäärin 3 yötä, kun tuttavavierailijat viettävät Suomessa 8,1 yötä ja työmatkalaiset 4,4 yötä. Yli puolet lomamatkalaisista yöpyy hotelleissa Lomamatkalaisten yöpyminen 75% 50% 25% Noin 85 prosenttia kaikista Suomessa vierailleista, Suomen pääkohteekseen ilmoittaneista, japanilaisista lomamatkalaisista oli ensikertalaisia. Työmatkalaisista vastaavasti noin kolmannes ja tuttavavierailijoista yli 40 prosenttia kertoi käyvänsä Suomessa vähintään kahdesti vuodessa. 0% Lomamatkailijoista yli kolme neljästä yöpyi matkansa aikana hotelleissa tai motelleissa. Vuokramökeissä tai retkeilymajoissa/leirintäalueilla yöpyi noin kuusi prosenttia lomamatkailijoista. Työmatkalaiset yöpyivät pääsääntöisesti hotelleissa ja tuttavavierailijat sukulaisten tai tuttavien luona. Yli puolet tuttavavierailulla olleista yöpyi kuitenkin myös maksullisessa majoituksessa.

6 6 Suomen kesätarjonta tavoittaa japanilaiset melko heikosti Mistä seuraavista suomalaisista aktiviteeteista olet kiinnostunut?- Japanissa asuvat lomamatkailijat: kiinnostunut harrasti, jos kiinnostunut Suomalaiset kulttuurikohteet 65 % 68 % Suomalainen sauna 32 % 39 % Suomalainen saaristo 27 % 46 % Kesäaktiviteetit maalla (mm. pyöräily, vaellus, eläinten tarkkailu) Suomalaiset makuelämykset (esim. suomalainen ruoka) Kesäaktiviteetit vedessä (mm. uiminen, melonta, purjehdus, risteilyt, kalastus) 23 % 35 % 18 % 38 % 9 % 25 % Hyvinvointipalvelut ja hoidot 3 % 0 % Kaksi kolmannesta Japanissa asuvista lomamatkailijoista on kiinnostunut suomalaisista kulttuurikohteista. Muuten kiinnostus suomalasiin aktiviteetteihin on lukujen valossa kohtuullisen vähäistä, mikä voi johtua monesta eri tekijästä, kuten esimerkiksi tiedon puutteesta. Saunasta on kiinnostunut vajaa kolmannes ja saaristosta noin neljännes japanilaisista. Saaristosta kiinnostuneista lähes puolet oli myös toteuttanut kiinnostuksensa jossain muodossa. Muiden aktiviteettien osalta kiinnostus konkretisoitui melko heikosti. 201 miljoonaa euroa Suomeen Yksittäistä matkaa kohden rahaa käytettiin 442 euroa, josta suurin osa kului ennakkokuluihin, ostoksiin, majoittumiseen, ravintola- ja kahvilapalveluihin sekä liikkumiseen Ennakkokulut ovat ennen matkaa maksettuja suomalaisia palveluita, esim. majoituspalveluita, autovuokria tai pääsylippuja. Matkaliput on yritetty poistaa ennakkokuluista, mutta se ei kaikissa tapauksissa ollut mahdollista, esimerkiksi matkailijan ostaessa matkapaketin, jossa matkalippujen hintaa ei ollut eroteltu. Myös Suomen kesää voidaan suositella Matkailijoita pyydettiin arvioimaan matkansa lopussa, kuinka todennäköisesti he suosittelisivat Suomea ystävälle tai sukulaiselle. Lomamatkailijoista, joille Suomi oli pääkohde, noin puolet suosittelisi Suomea ehdottomasti tuttavilleen. Sen sijaan lomamatkailijoista, joille Suomi ei ollut pääkohde, reilu kolmannes suosittelisi Suomea ehdottomasti. Sesongeilla oli tässä jonkin verran merkitystä: erityisesti talvella vierailleet japanilaiset olisivat valmiita suosittelemaan Suomea ehdottomasti tuttavilleen. Suosittelisi Suomea: Kaikki Japanista saapuneet matkailijat käyttivät viime vuonna Suomessa 201 miljoonaa euroa. Muihin maihin verrattuna he käyttivät kolmanneksi eniten rahaa venäläisten ja kiinalaisten jälkeen. Japanissa asuvien kulutus oli noin kahdeksan prosenttia kaikista ulkomaalaisten matkailijoiden kulutuksesta Suomessa. 100% 0% saattaisi suositella (7-8) suosittelisi ehdottomasti (9-10) Rahankäyttö matkaa kohden: Kauttakulkumatkailijoistakin noin kolme neljästi suosittelisi tai saattaisi suositella Suomea matkakohteena

7 7 Suomi osana laajempaa matkaa Reilu kaksi kolmesta lomamatkalaisesta, jolle Suomi oli matkan pääkohde, kävi matkansa aikana myös muissa maissa. Yleisimmät Suomen lisäksi vieraillut matkakohteet olivat Viro ja Ruotsi. Matkakohde Suomesta poistuttaessa - lomamatkalaiset 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Lomamatkalaisista, joille Suomi ei ollut pääkohde, reilu 40 prosenttia oli käynyt tai aikoi käydä Virossa. Myös muut Baltian maat nousevat tässä ryhmässä (osuus noin 25 %), joten jonkinlaiset Baltian kierrokset lienevät tässä joukossa yleisiä. Lisäksi laajempi ryhmä Muut Euroopan maat oli kohteena noin 40 prosentilla tässä ryhmässä.

8 Visit Finland Matkailijatutkimus on vuosittain tehtävä haastattelututkimus Suomen vilkkaimmilla raja-asemilla. Tutkimuksessa haastatellaan vuosittain Suomesta poistuvaa ulkomailla asuvaa matkailijaa. Haastatteluja tehdään Helsingin ja Turun satamissa, Helsingin, Turun, Tampereen lentokentillä, talvikaudella Rovaniemen ja Kittilän lentokentillä sekä itärajalla Vaalimaalla, Nuijamaalla, Vainikkalassa, Imatralla ja Niiralassa. Haastateltavat poimitaan otokseen tasaväliotannalla ja haastattelupäivät arvotaan satunnaisesti koko vuodelle. Tutkimuksessa haastatellaan yli 14- vuotiaita, ulkomailla asuvia, Suomesta poistumassa olevia matkailijoita. Tulokset on painotettu vastaamaan tutkimuksessa mukana olevien lentokenttien, satamien ja itärajan todellisia matkustajamääriä. Helsingin lentokentän ja satamien osalta painotus on tehty myös vastaamaan eri kohdemaita. Lisäksi on varmistettu vertaamalla tullin tilastoihin ja erillisiin kulkuneuvolaskentoihin, että itärajan aineisto vastaa henkilöautojen, linjaautojen ja minibussien (7 16 matkustajaa) todellisia jakaumia. Visit Finland Matkailijatutkimuksen toteuttaa TAK Oy. Tutkimuksessa ei huomioida raskasta liikennettä eikä Helsingin satamissa kansainvälisiä risteilyaluksia. Helsingin lentokentän vaihto-matkustajat ovat kuitenkin mukana tuloksissa. Itärajan liikenteestä tavoitetaan tutkimuksessa mukana olevien viiden raja-aseman kautta 92 %.

9 Finpro, Visit Finland Porkkalankatu 1, PL 358 FI Helsinki

Iso-Britannia. Visit Finland matkailijatutkimus Visit Finland tutkimuksia. Finpro, Visit Helsinki Helsinki 2016

Iso-Britannia. Visit Finland matkailijatutkimus Visit Finland tutkimuksia. Finpro, Visit Helsinki Helsinki 2016 Visit Finland matkailijatutkimus 2015 Iso-Britannia Visit Finland tutkimuksia Finpro, Visit Helsinki Helsinki 2016 Loma Tuttavat Työ Muu HKI vaihto Muut kauttakulku 3 Iso-Britannia Väkiluku BKT / asukas

Lisätiedot

RUOTSI. Visit Finland matkailijatutkimus Visit Finland tutkimuksia. Finpro, Visit Finland Helsinki 2016

RUOTSI. Visit Finland matkailijatutkimus Visit Finland tutkimuksia. Finpro, Visit Finland Helsinki 2016 Visit Finland matkailijatutkimus 2015 RUOTSI Visit Finland tutkimuksia Finpro, Visit Finland Helsinki 2016 3 RUOTSI Väkiluku 9,8 miljoonaa BKT / asukas 34 900 Joka kymmenes matka Ruotsista Matkailijat

Lisätiedot

RANSKA. Visit Finland matkailijatutkimus Visit Finland tutkimuksia. Finpro, Visit Finland Helsinki 2016

RANSKA. Visit Finland matkailijatutkimus Visit Finland tutkimuksia. Finpro, Visit Finland Helsinki 2016 Visit Finland matkailijatutkimus 2015 RANSKA Visit Finland tutkimuksia Finpro, Visit Finland Helsinki 2016 Loma Tuttavat Opiskelu Työ tai kongressi HKI vaihto Muu kauttakulku Muu 3 RANSKA Väkiluku 1 62,8

Lisätiedot

YHDYSVALLAT. Visit Finland matkailijatutkimus Visit Finland tutkimuksia. Finpro, Visit Finland Helsinki 2016

YHDYSVALLAT. Visit Finland matkailijatutkimus Visit Finland tutkimuksia. Finpro, Visit Finland Helsinki 2016 Visit Finland matkailijatutkimus 2015 YHDYSVALLAT Visit Finland tutkimuksia Finpro, Visit Finland Helsinki 2016 3 YHDYSVALLAT osana laajempaa matkakokonaisuutta Matkan tarkoitus Vain Väkiluku 322 miljoonaa

Lisätiedot

Visit Finland Matkailijatutkimus 2017

Visit Finland Matkailijatutkimus 2017 2 Visit Finland Matkailijatutkimus 2017 Visit Finland tutkimuksia 9 Business Finland, Visit Finland Helsinki 2018 3 Ulkomailla asuvat matkailijat Suomessa 2017 12 miljoonaa ensikertalaista (+ 6 %) 318

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus 2015

TAK Rajatutkimus 2015 Valtakatu 51 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Johdanto ja tiivistelmä... 3 Matkojen määrä, viipymä ja kohteet... 6 Matkan tarkoitus ja matkustustiheys...

Lisätiedot

SAKSA. Visit Finland matkailijatutkimus Visit Finland tutkimuksia. Finpro, Visit Finland Helsinki 2016

SAKSA. Visit Finland matkailijatutkimus Visit Finland tutkimuksia. Finpro, Visit Finland Helsinki 2016 Visit Finland matkailijatutkimus 2015 SAKSA Visit Finland tutkimuksia Finpro, Visit Finland Helsinki 2016 3 SAKSA matkat lisääntyivät 6 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Neljänneksi eniten lomamatkoja

Lisätiedot

Visit Finland matkailijatutkimus Maakatsaukset. Iso-Britannia Japani Kiina Ranska Ruotsi Saksa Yhdysvallat Venäjä. Visit Finland tutkimuksia 6

Visit Finland matkailijatutkimus Maakatsaukset. Iso-Britannia Japani Kiina Ranska Ruotsi Saksa Yhdysvallat Venäjä. Visit Finland tutkimuksia 6 Visit Finland matkailijatutkimus 2015 Maakatsaukset Iso-Britannia Japani Kiina Ranska Ruotsi Saksa Yhdysvallat Venäjä Visit Finland tutkimuksia 6 Finpro, Visit Finland Helsinki 2016 ISBN 978-951-822-057-5

Lisätiedot

KIINA. Visit Finland matkailijatutkimus Visit Finland tutkimuksia. Finpro, Visit Finland Helsinki 2016

KIINA. Visit Finland matkailijatutkimus Visit Finland tutkimuksia. Finpro, Visit Finland Helsinki 2016 Visit Finland matkailijatutkimus 2015 KIINA Visit Finland tutkimuksia Finpro, Visit Finland Helsinki 2016 3 KIINA Lisäksi Helsingin lentokentällä konetta vaihtoi 197 000 kiinalaista matkustajaa, jotka

Lisätiedot

Visit Finland matkailijatutkimus

Visit Finland matkailijatutkimus 2 Visit Finland matkailijatutkimus Kesä 2017 (touko-lokakuu) Visit Finland tutkimuksia Business Finland, Visit Finland Helsinki 2018 3 Sisällysluettelo Johdanto... 5 Matkat Suomeen suurimmista lähtömaista...

Lisätiedot

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 2 16 14 12 10 12,2 9,7 11,1 8,4 13,5 11,2 8 6,4 6 4,6 4 2 0 Koko vuosi Talvi (Q1 ja Q4) 1,7 0,4 Kesä (Q2- Q3) 1,6 1,8 0,8 0,2 Q1 Q2 Q3

Lisätiedot

Visit Finland matkailijatutkimus

Visit Finland matkailijatutkimus 2 Visit Finland matkailijatutkimus Kesä 2016 (touko-lokakuu) Visit Finland tutkimuksia 7 Finpro, Visit Finland Helsinki 2016 3 Sisällysluettelo Johdanto... 5 Matkat Suomeen ulkomailta... 6 Matkan kesto

Lisätiedot

Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja Porvoon-Loviisanseudulla vuosina 2014 ja 2015

Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja Porvoon-Loviisanseudulla vuosina 2014 ja 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja Porvoon-Loviisanseudulla vuosina 2014 ja 2015 Jaakko Roponen Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy jaakko@tak.fi 1 750 MATKAT SUOMEEN KESÄKAUDELLA 2015 (TOUKO-LOKAKUU)

Lisätiedot

Visit Finland Matkailijatutkimus

Visit Finland Matkailijatutkimus 2 Visit Finland Matkailijatutkimus Talvikausi 2016 17 (marras-huhtikuu) Visit Finland tutkimuksia 10 Finpro, Visit Finland Helsinki 2017 3 Sisällysluettelo Tiivistelmä... 4 Johdanto... 5 Matkat Suomeen

Lisätiedot

Visit Finland matkailijatutkimus 2017

Visit Finland matkailijatutkimus 2017 Visit Finland matkailijatutkimus 2017 Visit Finland tutkimuksia 9 Business Finland, Visit Finland Helsinki 2018 Ulkomailla asuvat matkailijat Suomessa 2017 Sisällysluettelo Yhteenveto 5 Johdanto 7 Matkat

Lisätiedot

Visit Finland matkailijatutkimus Väliraportti, syyskuu 2014

Visit Finland matkailijatutkimus Väliraportti, syyskuu 2014 Visit Finland matkailijatutkimus Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 Ulkomaalaiset Suomessa tammi-elokuussa...

Lisätiedot

Visit Finland Matkailijatutkimus

Visit Finland Matkailijatutkimus 2 Visit Finland Matkailijatutkimus Talvikausi 2015 16 (marras-huhtikuu) Visit Finland tutkimuksia 5 Finpro, Visit Finland Helsinki 2016 3 Sisällysluettelo Tiivistelmä... 4 Johdanto... 5 Matkat Suomeen

Lisätiedot

Visit Finland matkailijatutkimus 2016

Visit Finland matkailijatutkimus 2016 Visit Finland matkailijatutkimus 2016 Visit Finland tutkimuksia 9 Finpro, Visit Finland Helsinki 2017 Ulkomailla asuvat matkailijat Suomessa 2016 Sisällysluettelo Yhteenveto 5 Johdanto 7 Matkat Suomeen

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus 2015

TAK Rajatutkimus 2015 Vuosiraportin liite: Ulkomaalaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla Valtakatu 51 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 2 TAK Rajatutkimus

Lisätiedot

Visit Finland Matkailijatutkimus 2014

Visit Finland Matkailijatutkimus 2014 2 Visit Finland Matkailijatutkimus 2014 Visit Finland tutkimuksia 1 Finpro, Visit Finland Helsinki 2015 3 Sisällysluettelo Tiivistelmä... 5 Johdanto... 6 Matkat Suomeen... 8 Päiväkävijät, yöpyneet ja transito-matkustajat...

Lisätiedot

TAK RAJATUTKIMUS 2016 Helsingin Satama Oy

TAK RAJATUTKIMUS 2016 Helsingin Satama Oy TAK RAJATUTKIMUS 2016 Helsingin Satama Oy 4 347 1 216 yhteensä 6,1 miljoonaa matkustajaa lähti Suomesta Helsingin sataman kautta vuonna 2016. Näistä 3,8 miljoonaa oli suomalaisia ja 2,3 miljoonaa ulkomaalaisia.

Lisätiedot

Visit Finland matkailijatutkimus 2015

Visit Finland matkailijatutkimus 2015 2 Visit Finland matkailijatutkimus 2015 Venäjä Visit Finland tutkimuksia Finpro, Visit Finland Helsinki 2016 3 Sisällysluettelo Yhteenveto 4 Johdanto 5 Matkat Suomeen kuukausittain 7 Matkan kesto 8 Majoituspaikka

Lisätiedot

Visit Finland Matkailijatutkimus

Visit Finland Matkailijatutkimus Visit Finland Matkailijatutkimus Visit Finland Visitor Survey VISIT FINLAND MATKAILIJATUTKIMUS 2014 2 3 Tuo$aa perustunnusluvut (mm. kävijämäärät) Täydentää 9lasto9etoa VAKIOKYSYMYKSET Asuinpaikka Liikennemuoto

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla 2015 Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Tutkimus ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015

Lisätiedot

TAK RAJATUTKIMUS 2017 Helsingin Satama Oy

TAK RAJATUTKIMUS 2017 Helsingin Satama Oy TAK RAJATUTKIMUS 2017 Helsingin Satama Oy 4 508 1 198 465 110 78 yhteensä 6,4 miljoonaa matkustajaa (+2,8 %) lähti Suomesta Helsingin sataman kautta vuonna 2017. Heistä 3,9 miljoonaa oli suomalaisia ja

Lisätiedot

Visit Finland matkailijatutkimus 2017

Visit Finland matkailijatutkimus 2017 Visit Finland matkailijatutkimus 2017 Visit Finland tutkimuksia 9 Business Finland, Visit Finland Helsinki 2018 Ulkomailla asuvat matkailijat Suomessa 2017 Sisällysluettelo Yhteenveto 5 Johdanto 7 Matkat

Lisätiedot

Visit Finland Matkailijatutkimus kesä 2015

Visit Finland Matkailijatutkimus kesä 2015 2 Visit Finland Matkailijatutkimus kesä 2015 touko-lokakuu Visit Finland tutkimuksia 2 Finpro, Visit Finland Helsinki 2015 3 Sisällysluettelo Tiivistelmä... 4 Johdanto... 5 Matkat Suomeen eri kansallisuuksien

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017

Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017 Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 ULKOMAILLA ASUVAT MATKAILIJAT SUOMESSA 2017 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2,8 MILJOONAA LOMAMATKAA (+ 43 %) 363

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017

Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017 Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 ULKOMAILLA ASUVAT MATKAILIJAT SUOMESSA 2017 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 12 miljoonaa ensikertalais ta (+ 6 %) 363

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2018

Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2018 Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2018 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 ULKOMAILLA ASUVAT MATKAILIJAT SUOMESSA 2018 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 3 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy tuhatta matkaa 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015 ULKOMAALAISET MATKAILIJAT SUOMESSA ASUINMAITTAIN 3 000 2

Lisätiedot

Visit Finland matkailijatutkimus 2015

Visit Finland matkailijatutkimus 2015 Visit Finland matkailijatutkimus 2015 Visit Finland tutkimuksia 3 Finpro, Visit Finland Helsinki 2016 Ulkomailla asuvat matkailijat Suomessa 2015 Sisällysluettelo Yhteenveto... 6 Johdanto... 8 Matkat Suomeen...

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018

Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018 Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 MUUT KOHTEET JA KULKUTAVAT (PÄÄKAUPUNKISEUTU PÄÄASIALLINEN MATKAKOHDE) 4,9 miljoonaa ulkomaalaista matkailijaa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA JAPANILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN JAPANILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA VENÄLÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN VENÄLÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA RANSKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN RANSKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SAKSALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SAKSALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA AMERIKKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN AMERIKKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA HOLLANTILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN HOLLANTILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus 2015

TAK Rajatutkimus 2015 Vuosiraportin liite: Ulkomaalaiset matkailijat Porvoon-Loviisan seudulla Valtakatu 51 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Yöpymiset ja matkat...

Lisätiedot

Visit Finland matkailijatutkimus 2018

Visit Finland matkailijatutkimus 2018 Visit Finland matkailijatutkimus 2018 Visit Finland tutkimuksia Business Finland, Visit Finland Helsinki 2019 Ulkomailla asuvat matkailijat Suomessa 2018 Sisällysluettelo Yhteenveto 5 Johdanto 7 Matkat

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ITALIALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ITALIALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ESPANJALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ESPANJALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA KIINALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN KIINALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu TAK Rajatutkimus 2014 tuloksia Kouvolan seutu 2 Suomessa / Ruotsissa vierailleet ulkomaalaiset matkailijat vuonna 2012 Venäjä Viro Ruotsi/Suomi Saksa Iso-Britannia Norja USA Japani Ranska Kiina Tanska

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA MATKAILUSTA ISO- BRITANNIASTA SUOMEEN BRITTIMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011 Alueelliset tulostukset: Ulkomaiset matkustajat Helsingissä Tulostuksen alueellinen rajaus: Helsingin kaupunki Rajaustiedot ja niiden käyttäminen: Matkan pääkohde on ollut alueella. Mahdollinen toinen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA BELGIALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN BELGIALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Venäläisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 11 prosenttia elokuussa, alkuvuoden kasvu 17 prosenttia

Venäläisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 11 prosenttia elokuussa, alkuvuoden kasvu 17 prosenttia Venäläisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 11 prosenttia elokuussa, alkuvuoden kasvu 17 prosenttia Elokuussa 2017 Suomessa kirjattiin venäläisille 89 700 yöpymistä, eli yöpymiset lisääntyivät 11

Lisätiedot

Kauttakulkumatkustajat Suomessa vuonna 2015

Kauttakulkumatkustajat Suomessa vuonna 2015 Kauttakulkumatkustajat Suomessa vuonna 2015 Raportti Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä... 1 Pohdintaa... 2 Johdanto...

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SVEITSILÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SVEITSILÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus 2010

TAK Rajatutkimus 2010 TAK Rajatutkimus TAK Rajatutkimus Kouvola Innovation Oy, Cursor Oy, Lappeenrannan kaupunki, Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Kymenlaakson liitto, Etelä-Karjalan liitto Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 177 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet japanilaisten yöpymisistä

Lisätiedot

Suomalaisten matkailu Viroon. Ossi Nurmi The Baltic Guide seminaari,

Suomalaisten matkailu Viroon. Ossi Nurmi The Baltic Guide seminaari, Suomalaisten matkailu Viroon The Baltic Guide seminaari, 13.1.216 Esityksen teemat 1. Suomalaisten matkat Viroon eri tietolähteet 2. Matkailijakohtainen rahankäytön profiili 3. Suomalaisten matkailijoiden

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa - Poimintoja tuloksista - Verottomat ostokset, maahantulot ja yöpymiset - Rajahaastattelututkimus syyskuu 2015 elokuu 2016 Rajahaastattelut on tehnyt Tutkimus- ja Analysointikeskus

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa

Ulkomaiset matkailijat Suomessa Ulkomaiset matkailijat Suomessa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy tuhatta matkaa 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015 ULKOMAALAISET MATKAILIJAT SUOMESSA ASUINMAITTAIN 3 000 2 500 2 000 1 500 2

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Toukokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 299 000 yöpymistä, joista suomalaisille 135 000 ja ulkomaalaisille 164 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011 Alueelliset tulostukset: Ulkomaiset matkustajat pääkaupunkiseudulla Tulostuksen alueellinen rajaus: Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit Rajaustiedot ja niiden käyttäminen: Matkan pääkohde

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot

Matkailutilasto Syyskuu 2016

Matkailutilasto Syyskuu 2016 Matkailutilasto Syyskuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 6,6 prosenttia Oulussa Syyskuussa 2016 Oulussa yövyttiin 50 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 41 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Matkailutilasto Lokakuu 2016 Matkailutilasto Lokakuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 4,0 prosenttia Oulussa Lokakuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 43 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %). HELSINGIN MATKAILUTILASTOT KESÄKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Kesäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 353 000 yöpymistä, joista suomalaisille 138 000 ja ulkomaalaisille 215 000 yötä. Eniten

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 405 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet isobritannialaisten

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 Kiina (ml. Hongkong), 113 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuus

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 199 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet amerikkalaisten

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELSINGIN MATKAILUTILASTOT ELOKUU 2016 Yöpymiset vähenivät vajaan prosentin Elokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 404 000 yöpymistä, joista suomalaisille 157 000 ja ulkomaalaisille 247 000 yötä. Suomalaisten

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Huhtikuu 2016

Matkailutilasto Huhtikuu 2016 Matkailutilasto Huhtikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Elokuu 2016

Matkailutilasto Elokuu 2016 Matkailutilasto Elokuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset laskivat 4,7 prosenttia Oulussa Elokuussa 2016 Oulussa yövyttiin 57 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 44 000 yötä ja ulkomaalaiset 13 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Heinäkuu 2016

Matkailutilasto Heinäkuu 2016 Matkailutilasto Heinäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 4,9 prosenttia Oulussa Heinäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 80 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 61 000 yötä ja ulkomaalaiset 19 000 yötä

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

ULKOMAISET MATKAILIJAT SUOMESSA TALVI Rajahaastattelututkimuksen maakohtaiset tulokset

ULKOMAISET MATKAILIJAT SUOMESSA TALVI Rajahaastattelututkimuksen maakohtaiset tulokset ULKOMAISET MATKAILIJAT SUOMESSA TALVI 2006 2007 Rajahaastattelututkimuksen maakohtaiset tulokset MEK A:160 2008 Tilaukset Matkailun Edistämiskeskus Töölönkatu 11 A PL 625 00101 Helsinki puh. +358 10 6058

Lisätiedot

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä 1 Matkailutilasto, marraskuu YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä ssa Rovaniemellä yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 21 000 ja ulkomaalaiset 22 000 yötä.

Lisätiedot

Matkailutilasto Maaliskuu 2016

Matkailutilasto Maaliskuu 2016 Matkailutilasto Maaliskuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

RAJAHAASTATTELUTUTKIMUS. Osa 21 Ulkomaiset matkailijat Suomessa talvikaudella 2007-2008 ja kesäkaudella 2008

RAJAHAASTATTELUTUTKIMUS. Osa 21 Ulkomaiset matkailijat Suomessa talvikaudella 2007-2008 ja kesäkaudella 2008 Osa 21 Ulkomaiset matkailijat Suomessa talvikaudella 2007-2008 ja kesäkaudella 2008 MEK A:163 2009 ISBN 978-952-5682-24-3 (nid.) ISBN 978-952-5682-25-0 (PDF) ISSN 0355-6204 Matkailun edistämiskeskus /

Lisätiedot

GUGGENHEIM HELSINKI -MUSEO tulovirta ulkomaan matkailusta pääkaupunkiseudulle

GUGGENHEIM HELSINKI -MUSEO tulovirta ulkomaan matkailusta pääkaupunkiseudulle 20.1.2016 GUGGENHEIM HELSINKI -MUSEO tulovirta ulkomaan matkailusta pääkaupunkiseudulle Taloustutkimus Oy Pasi Holm, Reija Koskela ja Kari-Pekka Töyrylä 1 10.11.2015 Taloustutkimus Oy / t-14 484 / Pasi

Lisätiedot

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Lapin matkailu. lokakuu 2016 Lapin matkailu lokakuu 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 7,0 prosenttia Lokakuussa 2016 Lapissa yövyttiin 87 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 65 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 23 tuhatta yötä.

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 131 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet italialaisten yöpymisistä

Lisätiedot

Matkailutilasto Kesäkuu 2016

Matkailutilasto Kesäkuu 2016 Matkailutilasto Kesäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 7,5 prosenttia Oulussa Kesäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 37 000 yötä ja ulkomaalaiset 12 000 yötä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 27.5.2013 , 534 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet saksalaisten yöpymisistä

Lisätiedot

Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty

Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty 1. Osaamisen kehittäminen ja yhteistyön lisääminen Infotilaisuudet 15 maakuntaa 350 osallistujaa OF-seminaarit x 3 Visit Finland Akatemia valmennukset (17 päivää

Lisätiedot

VENÄLÄISTEN MATKAILU MATKAILUN TRENDIT 2014

VENÄLÄISTEN MATKAILU MATKAILUN TRENDIT 2014 VENÄLÄISTEN MATKAILU MATKAILUN TRENDIT 2014 MATKAILUN VOIMAKAS KASVU JATKUU Talouskasvun hiipumisesta huolimatta venäläisten ulkomaanmatkailu on voimakkaassa kasvussa. Vuonna 2013 venäläisten matkailu

Lisätiedot

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun 1 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät 19,9 prosenttia n seudulla Lokakuussa 2016 n seudulla yövyttiin 10 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 800 yötä ja ulkomaalaiset 2 200 yötä (venäläiset 922 yötä).

Lisätiedot

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus 2010

TAK Rajatutkimus 2010 TAK Rajatutkimus ja Mediatutkimus TAK Rajatutkimus Kouvola Innovation Oy, Cursor Oy, Lappeenrannan kaupunki, Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Kymenlaakson liitto, Etelä-Karjalan liitto Tutkimus- ja Analysointikeskus

Lisätiedot

Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus Suomessa vierailleet venäläiset. Radio Satellite Finland Oy. Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus tammikuu 2013

Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus Suomessa vierailleet venäläiset. Radio Satellite Finland Oy. Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus tammikuu 2013 Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus Suomessa vierailleet venäläiset Radio Satellite Finland Oy Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa Suomessa vierailevien venäläisten Radio Sputnikin

Lisätiedot

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia n seudulla Syyskuussa 2016 n seudulla yövyttiin 11 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 9 200 yötä ja ulkomaalaiset 2 100 yötä (venäläiset 899 yötä).

Lisätiedot

ULKOMAISET MATKAILIJAT SUOMESSA KESÄ 2007. Rajahaastattelututkimuksen maakohtaiset tulokset

ULKOMAISET MATKAILIJAT SUOMESSA KESÄ 2007. Rajahaastattelututkimuksen maakohtaiset tulokset ULKOMAISET MATKAILIJAT SUOMESSA KESÄ 2007 Rajahaastattelututkimuksen maakohtaiset tulokset MEK A:161 2008 Tilaukset Matkailun Edistämiskeskus Töölönkatu 11 A PL 625 00101 Helsinki puh. +358 10 6058 000

Lisätiedot

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa 1 Yöpymiset laskivat 20,9 prosenttia n seudulla Toukokuussa 2016 n seudulla yövyttiin 14 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 12 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 2 000 yötä (venäläiset 709 yötä). Yhteensä

Lisätiedot

Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä

Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä Venäläisten matkailu Suomeen kesä-heinäkuu 6.8. Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui kesäkuussa noin 233 000 ja heinäkuussa

Lisätiedot

1 Matkailutilasto elokuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto elokuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia n seudulla Elokuussa 2016 n seudulla yövyttiin 20 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 16 000 yötä ja ulkomaalaiset 4 700 yötä (venäläiset 1 500 yötä). Yhteensä yöpymiset

Lisätiedot

Rajahaastattelututkimus 2009

Rajahaastattelututkimus 2009 Liikenne ja matkailu 010 Rajahaastattelututkimus 009 Matkailu ulkomailta Suomeen väheni vuonna 009 Vuonna 009 Suomessa vieraili 5,7 miljoonaa ulkomaista matkustajaa Matkustajamäärä väheni vuodesta 008

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa Rajahaastattelututkimus Tammi-elokuu 2012 Rajahaastattelut on tehnyt Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 30000 Venäläisten tax-free-ostokset kuukausittain Suomessa 2011

Lisätiedot