11. ASESEPÄNTIE, RAJAMETSÄNTIE KULMAUS
|
|
- Maria Lehtinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 4. SUUNNITELMA VUOSILLE ASESEPÄNTIE, RAJAMETSÄNTIE KULMAUS pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka A2 (1324 m²) A3 A3 (3225 m²) osoite Asesepäntie, Rajametsäntie kaavamerkintä VP (puisto) perustamisvuosi 1979 suunnittelija Mikko Koivistoinen kuvio - Vilkasliikenteisten teiden risteyksissä sijaitseva viheralue, jolla on liikenteen haitoilta suojaava vaikutus lähitonteille. Kulkureitit ovat viherosaston talvikunnossapidossa. Alue on siisti, mutta ei ole tarkoituksenmukaista säilyttää liikennealuetta hoitoluokassa A2. Alueen halki kulkee Mätäojan putkitettu osuus. Ei toivomuksia. Siisti tienvarsialueen kasvillisuus ja näkymäalueiden säilyttäminen avoimina. Työn kuluessa alueen hoitoluokka tarkistettiin, sillä koko alue ei vaatinut eikä myöskään vastannut A2:lle asetettuja hoitotavoitteita. Jatkossa kadun vartta hoidetaan kokonaisuudessaan A3-hoitoluokassa. (ylin) Rajametsäntien varsi. (alin) Näkymä keskimmäiselle reitille lounaasta. Ylläpidossa huomioitavaa Alueelle istutetut havupuut ovat tärkeitä ympärivuotisia vihreyttäjiä, ja niiden ympäriltä harvennetaan lehtipuustoa ja vesakkoa säännöllisesti muutaman vuoden välein, jotta havupuusto ei karsiudu lehtipuiden oksien piiskauksesta. 101
2 12. NIITTYLÄNTIEN PUISTOKAISTA pinta-ala 515 m² rekisterinumero hoitoluokka A3 (267 m²) osoite Niittyläntie kaavamerkintä vain reunaviiva (puisto) suunnittelija - kuvio - Käytännössä puistokaista on kapeampi kuin mitä kaavan rajaus antaa ymmärtää, koska leveä katu ulottuu puiston puolelle. Alue on Krämertinpuiston (35048) viheralueen jatke. Eteläisin kaistale näyttää sulautuvan osaksi tonttia. Ei toivomuksia. Alue pidetään siistinä kadunvartena. Eteläosan viherkaistale voidaan liittää kaavamuutoksella tonttiin ja pohjoisosa osaksi viheraluetta Kadun alle jäänyt viheralueen osa voidaan muuttaa katualueeksi. (ylin) Näkymä Rajametsäntielle. (alin) Eteläisin kaistale on jo ulkoasultaan kuin osa viereistä tonttia. 102
3 4. SUUNNITELMA VUOSILLE ASESEPÄNTIEN SUOJAVYÖHYKE pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka C3 osoite Asesepäntie kaavamerkintä VP (puisto), P (puisto) suunnittelija Maunula-pakila- Torpparinmäki suunnitelma , kuvio Teollisuusalueen ja vilkasliikenteisen Asesepäntien välissä on suojaviheralue, jonka poikki pitkittäissuunnassa kulkee voimalinja. Alue käsittää kolme osaa. Itäisin osa käsittää myös kapean kallioleikkauskaistaleen, jonka päällä kasvaa mm. kurtturuusua. Läntisimmällä osalla on muuntajarakennus, kioski sekä oikopolku Asesepäntien yli olevalta suojatieltä Niittylänpolulle. Kioskin ympäristö terasseineen ja nurmikoineen poikkeaa suojaviheraluekaistaleista, sillä se on istutettu ja hoidettu kioskinpitäjän toimesta. Tuoreen kankaan metsä on ylitiheää, nuorta, rauduskoivuvaltaista lehtimetsää. Luonnonhoitosuunnitelmassa on metsäkuvioihin merkitty kuuluvan myös LP-pysäköintialue, jota ei ole toteutettu kaavan mahdollistamassa koossa. Ei toivomuksia. Suojametsän vaikutus säilytetään antamalla kehittyä paikalle lehtipuuvaltainen reunametsä. Metsä ei saa kuitenkaan haitata voimalinjaa. 103
4 Työn kuluessa tarkistettiin hoitoluokitusta (oli hoitoluokkakartassa C1-metsää, mutta luonnonhoitosuunnitelmassa on luokiteltu C3:ksi). Aluetta hoidetaan luonnonhoitosuunnitelman mukaisesti. Alueella on tiheäkasvuista vesakkoa, joka kaipaa siistimistä. Metsän kasvaessa on huomioitava sähkölinja ja poistettava säännöllisesti linjaa uhkaava, korkea puusto. Ylläpidossa huomioitavaa Edellisen hoitokierroksen rankakasat ovat jääneet maastoon kevyenliikenteenväylän varrelle: kertynyt risu tulee poistaa tai hakettaa jatkossa heti hoitotoimenpiteiden yhteydessä. Kallioleikkauksen päällä kasvava pensasruusuistutus tarvitsee säännöllisen hoitoleikkauksen muutaman vuoden välein. Näkymä itälaidalta kohti länttä. 104
5 4. SUUNNITELMA VUOSILLE ASESEPÄNTIEN SUOJAMETSÄ Hoitoluokkatarkistus tehtiin työn kuluessa (oli hoitoluokkakartassa C1- metsää, mutta luonnonhoitosuunnitelmassa sekä C1 ja C3-kuvioita). Aluetta hoidetaan luonnonhoitosuunnitelman mukaisesti. Kallion laelle kuivuuden takia pystyynkuolleet männyt saavat keloutua, mikäli pysyvät pystyssä. pinta-ala 2333 m² rekisterinumero hoitoluokka C3 osoite Asesepäntie kaavamerkintä EV (suojaviheralue) suunnittelija Maunula-Pakila- Torpparinmäki suunnitelma kuvio 4006, 4007 Suojaviheralue sijaitsee vilkasliikenteisen Asesepäntien varrella. Osa alueesta on lähes harvakseltaan mäntyä kasvavaa kalliota ja osa tuoreen kankaan sekametsää. Kallioalue on kärsinyt viime vuosien kuivuudesta ja osa männyistä on kellastuneita. Alueen poikki kulkee voimalinja. Ei toivomuksia. Suojavyöhykkeen metsällä on suojavaikutusta ja se on yleisilmeeltään siisti. Näkymä lännestä. 105
6 15. LUKKOSEPÄNRAITIN SUOJAVIHERALUE pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka C1 (3 079 m²) osoite Lukkosepänraitti, Läkkisepäntie kaavamerkintä EV (Suojaviheralue) suunnittelija - kuvio - Alue on osaksi valtion omistamaa suojaviheraluetta radan varressa, joten se ei ole mukana luonnonhoitosuunnitelmassa. Ei toivomuksia. Metsä muodostaa suojavyöhykkeen tonttien ja rata-alueen väliin. Rajaus oli tehty viheraluerekisteriin siten, että valtion rata-aluetta oli luokiteltu viheralueeksi. Rajojen korjaus tehtiin viherrekisteriin jo työn kuluessa. Viherosaston hoitoon jäävä suojaviheralueen osa otetaan seuraavalla kierroksella mukaan luonnonhoitosuunnitteluun. Hoidetaan siihen saakka tarvittaessa erillistilauksella luonnonhoitoyksiköltä. Näkymä alueen pohjoislaidalta. 106
7 4. SUUNNITELMA VUOSILLE PIRTTIPOLUNPUISTO pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka A3 (5 566 m²) B2 B2 ( m²) C1 (50 084m²) C3 ( m²) osoite Pirttipolku kaavamerkintä vain reunaviiva (puisto) suunnittelija Maunula-Pakila- Torpparinmäki suunnitelma , kuvio 4029, Monipuolisella viheralueella on sekä niittyä että metsää. Alueella on sekä viherosaston että liikuntaviraston talvikunnossapitämiä asfalttipintaisia reittejä. Alueen pelikenttä siirtyi muutamia vuosia sitten viherosastolle, koska liikuntavirasto oli luopunut alueen ylläpidosta. Kentän varustuksena oli ollut maalit ja alueen nurmikoita leikattiin säännöllisesti. Kenttä on nyt ollut usean vuoden ajan ilman hoitotoimenpiteitä ja sen pinta on päässyt nurmettumaan. Kentän ympäristön hoitotaso ei vastaa eikä alue vaadi nykyisellään A3-luokan hoitoa, joten alueen hoitoluokkia tarkistettiin jo työn aikana. Pirttipolunpuiston pohjoisosan sisääntuloon on rakennettu sorapintainen pysäköintialue. Käskynhaltijantien tielinjauksen osoittama kaava on vanhentunut. Pirttipolun kenttä Metsä on pääosin puustoltaan vaihtelevaa tuoretta kangasmetsää sisältäen lehtomaisia osia. Kostea, rehevä niitty reunustaa alueen halki virtaavaa Mätäojaa. Niityn kasvilajisto on vuosien mittaan yksipuolistunut ojien tukkeutumisen aiheuttaman maapohjan kosteuden lisäännyttyä. Vaihteleva ympäristö niittyineen, pensaikkoineen ja metsineen tarjoaa linnuille tärkeän elinympäristön: alueella onkin runsas lehti- ja sekametsän peruslinnusto, jonka lisäksi peukaloinen, mustapääkerttu ja sirittäjä viihtyvät ympäristössä (arvon luokka III). Viheralue on mukana luonnonhoitosuunnitelmassa ja sitä 107
8 on käsitelty myös Maunulan viheraluesuunnitelmassa Pelikentän itäpuolella Metsälän suuntaan oleva kevyenliikenteen reitin alittava Mätäojan rumpu on Helsingin Veden hoitovastuulla. Pirttipolku 10 ja 12 välistä sedevesiverkko purkaa vettä Mätäojaan. Asukkaat ovat toivoneet kentän kunnostamista ja varustetason parantamista asiaa on ajanut kaupunginvaltuutettu Arto Bryggare. On kyselty myös mahdollisuuksia saada koirienkoulutuskenttä alueelle. Harrastusmahdollisuuksien kehittäminen vastaamaan kysyntää ja niityn saaminen hoidon piiriin ovat alueen päätavoitteet. Entinen kenttäalue hoidetaan niittynä, kunnes kunnostustoimiin ryhdytään. Kentän varustelutarpeen määrittämiseksi kartoitetaan asukkaiden toiveet ja todelliset käyttöpaineet. Kenttäalueen kunnostaminen sorapintaiseksi vaatii kuivatuksen ja rakennekerrokset. Kunnostamisen yhteydessä rakennetaan kentälle myös valaistus. (ylin) Mätäoja (alin) Näkymä alueelle Takametsäntieltä. Luonnonhoidon alueita hoidetaan luonnonhoitosuunnitelman mukaisesti. Niittyalueiden hoitoa kehitetään esimerkkitapauksena kosteasta niitystä. Niittyjen pysyminen siisteinä ja avoimina on maisemallisesti tärkeää. Mikäli niittyjä ei pystytä niittämään maapohjan kosteuden takia, on niityn kosteutta vähennettävä kunnostamalla ensimmäisenä alueen ojat. Mätäojan kehittäminen kokonaisuutena yhdessä Suursuonpuiston osien kanssa on mahdollista laatimalla erillinen hoito- ja kehittämissuunnitelma koko puroalueelle. Maunulanpuisto 286 Maunulanpuisto on kokonaisuudessaan suurimmalta osin Keskuspuistoa, johon sisältyvät myös viljelypalsta-alueet, koira-aitaus ja Koivikkopuiston leikkipaikka. Asukkaita Maunulanpuiston alueella ei juurikaan ole ja viheralueiden käyttäjät tulevat muualta. 108
9 4. SUUNNITELMA VUOSILLE KOIVIKKOPUISTO (KESKUSPUISTO) pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka A2 (179 m²) A3 ( m²) B2 osoite Koivikkotie kaavamerkintä vain reunaviiva (puisto) suunnittelija - kuvio - Alueen läpi johtaa ulkoilureittejä myös liikuntaviraston rakentama uusi yhdysreitti, joka toteutettiin kesällä Aktiivisin leikkipaikka on hoitoluokaltaan A2, muu puistomainen osa ja sorapintaisen pelikentän ympäristö kuuluu hoitoluokkaan A3. Avo-oja johtaa sadevesiään Koivikkotien varrelta Mätäojaan. Ei toivomuksia. Leikkipaikka säilytetään houkuttelevana ja turvallisena. Pelikenttä pidetään käyttökunnossa täydentämässä toimintomahdollisuuksia kattavan ulkoilureitistön ohella. (ylin) Leikkipaikka Koivikkotien varrella. (aln) Näkymä luoteeseen etelälaidan kentälle. Hoitoluokkarajauksia on tarkistettu jo työn kuluessa, sillä pelikentän ympäristön avoimet alueet eivät vaadi A3-tasoista hoitoa vaan voidaan hoitaa niittyinä. Leikkipaikka pidetään kunnossa ja leikkivälineistöä uudistetaan tarpeen mukaan käyttötalouden varoin. Mätäojan uoman hoitoa tarkastellaan laajemmin purojen hoito-ohjelmaa laadittaessa.ojan virtaamasta huolehditaan pitämällä se vesaikosta vapaana. 109
10 18. MAUNULANPUISTO VILJELYPALSTAT (KESKUSPUISTO) pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka B1 osoite Pirkkolantie kaavamerkintä - suunnittelija - kuvio - Kaavassa ei ole erillistä merkintää alueelle. Viljelypalstojen vuokraajana toimii Maunulanpuiston Palstaviljelijät Ry. Kulkureitti halkaisee palstat kahteen osaan.aluetta kiertävä oja johtaa pintavedet Mätäojaan. Ei toivomuksia. Viljelypalsta-alue pidetään kunnossa. Palsta-aluetta kunnostetaan käyttäjäpalautteen pohjalta. Peruskorjaus ei ole kiireellinen, sillä vuokraajat ovat olleet tyytyväisiä. (ylin) Näkymä läntisemmaltä viljelypalstalta. (alin) Tehokasta palstaviljelyä. 110
11 4. SUUNNITELMA VUOSILLE KESKUSPUISTO ETELÄINEN pinta-ala m² (kaava) m² rekisterinumero (35035 viljelypalstaalue) hoitoluokka B2 ( m²) C2 ( m²) osoite Metsäläntie, Kehä I kaavamerkintä vain reunaviiva (puisto) suunnittelija Keskuspuiston eteläosan luonnonhoitosuunnitelma , kuvio Maunulanpuiston kohdalla Keskuspuisto kattavine polkuverkostoineen tarjoaa ulkoilumahdollisuuksia ja luontoelämyksiä. Alueen koillisreunalla on Maunulan uurnalehto, joka on perustettu vuonna 1961 sekä vuodesta 1951 toiminut eläinten hautausmaa. Alueen kaavapinta-alaan sisältyvät Maunulanpuiston viljelypalstat (35035). Alueella on edustettuna erilaisia metsätyyppejä ja maasto on vaihtelevaa. Lehdon, lehtomaisen kankaan ja tuoreen kankaan rehevät metsät kasvavat sekapuustoa, jonka pääpuulaji on kuusi, mutta myös lehtipuuvaltaisia alueita on paljon. Koillisosan puoliavoimet metsäalueet ovat entistä peltoa ja sarkaojauomat ovat edelleen havaittavissa. Sarkaojien pikku hiljaa umpeutumisesta on aiheutunut alueen pintavesien nousemista ja osa entiselle peltomaalle istutetusta puustosta ei ole menestynyt. Avoimien alueiden niityt ovat kasvamassa umpeen pajukon vallatessa tilaa. Niityn kasvilajeja ovat mm. pietaryrtti, mesiangervo, karhunputki ja pujo. Alueella on monipuolisia luontoarvoja. Maunulan rinne- ja purolehtoalue (arvon luokka I) sijaitsee Keskuspuistossa Koivikkotien eteläpuolella. Alueen ylärinteessä on pähkinälehtoa, alarinteessä lähdevaikutteista kosteaa lehtoa ja purolaaksossa suurruoholehtoa, jossa kasvaa monia vaateliaita kasveja 111
12 (mm. suokeltto, sinivuokko, lehtopähkämö, imikkä, kevätlinnunherne, saarni (mahdollisesti alkuperäinen), metsälehmus, korpinurmikka ja luhtalitukka). Keskuspuiston alueella rehevässä, tiheikköisessä puronvarressa viihtyy runsas peruslehtimetsälinnusto, minkä takia alue on luokiteltu linnustoltaan arvoluokkaan II. Sekametsäalueella taas on kohtalaisen runsas sekametsän ja havumetsän peruslinnusto (arvon luokka II). Männikkötien länsipuolella sijaitsee kasvistoltaan rikas, rehevä lehtokorpialue, jossa kasvaa vaateliaita lajeja mm. korpinurmikka, puro- ja luhtalitukka, kevätlinnunsilmä, suokeltto, käenkukka, kotkansiipi, metsäruusu, pitkäpääsara ja sinivuokko (arvon luokka II). Alueen pohjoispäästä on menetetty osa rakentamisen takia. Maunulan ulkoilumajan luona on karvasaran kasvupaikka (vanhan kaivon vieressä). Esiintymän alkuperä ja ikä eivät ole tiedossa, mutta kasvi lienee tässä nuori tulokas (arvon luokka III). Hämeenlinnanväylän suuntaan olevista, Mätäojaan johtavista sarkaojista kaksi suurinta sekä Koivikkotie asuinkorttelin pohjois- ja eteläpuolella sijaitsevat ojat ovat osa yleistä sadevesiverkostoa ja siten Helsingin Veden hoitovastuulla. Ei toivomuksia. (ylin) Mätäjoen keväistä idylliä. (alin) Näkymä Pirkkolantien kevyenliikenteen ylikulkusillalle. Alueen tilarakenteen monimuotoisuuden säilyttämiseksi niittyalueet olisi pidettävä avoimina niittämällä niitä säännöllisesti. Niityt tarjoavat lisäksi monille eliöille elinmahdollisuuden ja siten parantavat myös luonnon monimuotoisuutta. Metsä pidetään toimenpitein elinvoimaisena ottaen huomioon alueen luontoarvot ja virkistyskäytön. Uurnahautausmaan välittömässä läheisyydessä metsän yleisilmeen tavoitteena on puistomainen lehtometsä. Aluetta hoidetaan luonnonhoitosuunnitelman mukaisesti. Lehtomaisilla alueilla kiinnitetään erityishuomiota siihen, että lehtipuuvaltaiset alueet eivät pääse kuusettumaan. Niittyjen rajauksia alueen länsilaidalla on tarkistettu luonnonhoitosuunnitelman mukaisiksi. Koillisosan niittykuvioiden rajaukset (1077 ja 1078) sekä Koivikkopuiston tuntumassa olevan niityn rajaus on tarkistettava maastossa ja merkittävä hoitoluokkakarttaan ja viherrekisteriin. 112
13 4. SUUNNITELMA VUOSILLE Periaatteena on, että niityt tulisivat säilymään avoimina. Tarvittaessa tehdään niitettävillä alueilla alkukunnostuksena vesakon perkaaminen, pinnan tasaus ja selvitetään ojien aukaisutarve yhteistyössä Helsingin Veden kanssa, jotta avoimia alueita päästään hoitamaan koneellisesti vähintään kerran vuodessa niittämällä. Uurnahautausmaan välittömässä läheisyydessä olevat puoliavoimet metsäalueet pidetään siisteinä vesakosta ja tavoitteena on kehittää aluetta enemmän puistometsän suuntaan. Ylläpidossa huomioitavaa Uurnahautausmaan läheisten niittyjen niiton yhteydessä voidaan mahdollisuuksien mukaan niittää myös käytävän varrella niittykuvioiden välittömässä läheisyydessä olevat pienialaiset ruohovartisen kasvillisuuden laikut, jotta metsikön puoliavoimuus säilyy. Mätäoja rehevimmillään. 113
14 20. METSÄLÄNTIE, VETURITIE PUISTO pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka C2 osoite Metsäläntie, Veturitie kaavamerkinnät suunnittelija - kuvio - PL (luonnontilassa säilytettävä puisto) Vilkkaiden teiden risteyksessä oleva varsin laaja metsäalue ei ole mukana luonnonhoitosuunnitelmassa. Pohjoispäädyssä kulkee talvikunnossapidossa oleva asfalttikäytävä (87 m). Alueelta on yhteys maanalaisiin tiloihin. Ei toivomuksia. Alue pidetään siistinä metsäisenä viheralueena. Aluetta hoidetaan tarvittaessa menetelmin. Hoitotarpeen kartoittamiseksi tehdään maastokäynti yhdessä metsäasiantuntijoiden kanssa. Alue otetaan mukaan luonnonhoitosuunnitteluun seuraavalla suunnittelukierroksella. Näkymä pohjoisesta Veturitien suuntaisesti. 114
15 4. SUUNNITELMA VUOSILLE NIITTYLÄNPOLUN PUISTO pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka C3 osoite Niittylänpolku kaavamerkintä VP (puisto) P (puisto) perustamisvuosi 1990 suunnittelija Mikko Koivistoinen Maunula-Pakila- Torpparinmäki suunnitelma kuvio Viheralue on teollisuusalueen laidalla suojametsäkaistaleena. Sorakäytävä kulkee alueen poikki ja alueella on myös talvikunnossapidetty asfalttikäytävä. Risteyksen tuntumassa on puoliavointa niityn ja harvan lehtipuuston mosaiikkia. Veturitien varrella metsä on osaksi mäntyvaltaista kallion kitu- ja joutomaata ja osaksi rauduskoivuvaltaista tuoretta kangasta. Luonnonhoitosuunnitelmassa ei ole mukana kasvillisuutta radan suuntaan. Ei toivomuksia. Suojaviheralueella kasvaa liikenteen haitoilta suojaava, elinvoimainen vihervyöhyke. (ylin) Näkymä pohjoisesta Veturitien suuntaisesti. (alin) Veturitien varren suojaviheralue. Metsäaluetta hoidetaan luonnonhoitosuunnitelman mukaisesti. Radanvarsimetsä otetaan seuraavalla luonnonhoitokierroksella mukaan suunnitteluun. Hoitoluokkia on tarkistettu työn aikana (viheralueen hoitoluokka oli luonnonhoitosuunnitelmassa C3:sta, hoitoluokkakartassa virheellisesti C1:stä). Osa-aluejaon mukaisesti kuului Maunulanpuistoon vaikka olikin todellisuudessa Metsälässä: siksi vaihdettiin viherrekisterissä Metsälään. 115
16 22. MAUNULANPUISTON KOIRA-AITAUS (KESKUSPUISTO) pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka C2 osoite Rajametsäntie, Metsäläntie kaavamerkintä vain reunaviiva (puisto) suunnittelija Keskuspuiston eteläosan luonnonhoito suunnitelma kuvio Koira-aitauksessa on keväisin hyvin kostea maapohja, mikä haittaa aitauksen käyttöä. Vuodesta 2002 on pintaa on kunnostettu kuorikkeella. Alueella on pysäköintiongelma, sillä autot jätetään huoltorampille. Kohdalla on myös suojatie. Puusto on lähes pelkästään vanhenevaa kuusikkoa ja pohjakasvillisuus on kauttaaltaan kulunutta. Koira-aitaus on luonnonhoitokuvioissa mukana, mutta viherrekisterissä se on eritelty omaksi kokonaisuudekseen. Kaavassa ei ole erillistä merkintää alueelle. Mätäoja virtaa alueen eteläpuolella. Keväällä maanpinta on märkää ja siksi on toivottu kosteusongelman ratkaisemista. Pidetään koira-aitaus käyttökunnossa ja huolehditaan kasvillisuuden uusiutumisesta alueella. 116
17 4. SUUNNITELMA VUOSILLE Koira-aitaus on varsin varjoinen ja sen puusto ja pohjakasvillisuus on kulunutta. Tehdään kunnossapitoa tukeva suunnitelma aitauksen kunnostamiseksi erityisesti maapohjan kosteusongelmien osalta. Samalla harvennetaan puustoa poistamalla huonokuntoisia kuusia ja toteutetaan uusi käynti- ja huoltoportti LIV:n käytävän puolelle. Kun uusi portti rakennetaan, joudutaan syväsäiliö siirtämään ja reittiä vahvistamaan Rajametsäntien suunnalta. Suunnitelmassa on tarpeellista selvittää myös huolto-ongelmaa: nyt asukkaat pysäköivät autoja huoltorampille. Portin töhritty kyltti on uusittava. 117
18 23. MÄNNIKKÖTIE, RAJAMETSÄNTIE METSÄ (KESKUSPUISTO) pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka C1 (8 042 m²) C2 ( m²) osoite Männikkötie, Rajametsäntie kaavamerkintä vain reunaviiva (puisto) suunnittelija Keskuspuiston eteläosan luonnonhoitosuunnitelma kuvio Tuoretta kangasta oleva metsäalue on mukana Keskuspuiston eteläosan luonnonhoitosuunnitelmassa. Alueen keskiosien puusto on tasaikäistä, noin satavuotiasta kuusikkoa ja puita vaivaa maannousemasieni. Etelä- ja pohjoisosat ovat puustoltaan vaihtelevampia ja lehtipuuvaltaisia. Alue on kasvistoltaan rikas, rehevä lehtokorpialue, jonka pohjakasvillisuutta kuusikon varjostus ja ulkoilijoiden kulkeminen reittien ulkopuolella on kuitenkin paikoitellen kuluttanut. Alueella esiintyy kuitenkin edelleen vaateliaita kasvilajeja mm. korpinurmikka, puro- ja luhtalitukka, kevätlinnunsilmä, suokeltto, käenkukka, kotkansiipi, metsäruusu, pitkäpääsara ja sinivuokko. Alueen pohjoispäästä osa luontoarvoista on menetetty rakentamisen takia. Käskynhaltijantien tielinjauksen osoittama kaava on vanhentunut. Ei toivomuksia. Pyritään säilyttämään alueen luonto- ja virkistysarvot pitämällä kulku toimivilla, rakennetuilla reiteillä. Puuston ränsistyessä on metsikön uudistaminen tehtävä suunnitellusti. 118
19 4. SUUNNITELMA VUOSILLE Maunulan luontopolku kulkee alueen kautta. Hoidetaan luonnonhoitosuunnitelman mukaisesti. Tyvilahon vaivaaman kuusikon uudistaminen suunnitellaan. Työn kuluessa tehtiin korjauksia aluerajausten osalta viheraluerekisteriin ja hoitoluokkakarttoihin vastaamaan olemassa olevaa tilannetta eikä vanhentunutta kaavaa. Asemakaavan päivittämistarpeesta tiedotetaan kaupunkisuunnitteluvirastoon. 119
20 24. UURNAHAUTAUSMAAN VIHERKAISTA, KESKUSPUISTO pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka A3 osoite Uurnahautausmaa, Metsäpurontie kaavamerkintä vain reunaviiva (puisto) suunnittelija Keskuspuiston eteläosan luonnonhoitosuunnitelma kuvio Pirkkolantien varrella Maunulan uurnahautausmaan läheisyydessä on A3- luokassa hoidettavaa nurmikkoaluetta, jota reunustaa muutama puu sekä puoliavoin niitty. Puistoalue on erotettu Maunulan uurnahautausmaasta siistillä metalliaidalla. Puistoalueella kulkee sorapintainen kävelyreitti. Alueen maapohja on kosteaa ja rehevää. Nurmikko on leikattu tienvarrelta ojaan asti, kun taas taustalle jääviä vanhoja peltoalueita ( kuviot 1077 ja 1078) ei ole hoidettu.ojan putkitetut osat ovat Helsingin Veden hoitovastuulla. Näkymä lännestä itään. Ei toivomuksia. Säilytetään alue hoidettuna ja siistinä, sillä alueen kautta kuljetaan uurnahautausmaalle. 120
21 4. SUUNNITELMA VUOSILLE Hoitoluokkien rajauksia muutettiin Pirkkolantien varressa todellisuuden mukaisiksi jo työn kuluessa. Aluetta hoidetaan A3-luokassa. Kasvillisuutta kehitetään puistomaisempaan suuntaan istuttamalla nurmikolle muutamia puuryhmiä. Puulajivalinnassa on huomioitava maaperän rehevyys ja kosteus. LÄNSI-PAKILA 402 Länsi-Pakila 341 Länsi-Pakilan metsäiset viheralueet ovat keskittyneet Kehä I:n ympärille suojaamaan liikenteen haitoilta ja tarjoamaan mukavan viheryhteyden itälänsi-suunnassa alueen halki Keskuspuistoon saakka. Ulkoilureitti Pakilanpuiston halki Kehä I:n pohjoispuolilla on kunnostettu rakenteellisen kunnossapidon varoista vuosina Ulkoilureitin kunnostus sai kiitosta, mutta käyttäjät kokivat ongelmallisena erityisesti pyöräilijöiden ja luistelijoiden suuren tilannenopeuden. Ulkoilureitin varrella onkin tärkeää säilyttää hyvät näkemäalueet erityisesti risteyskohdissa. Länsi-Pakilan alueella suurin tuleva hanke on mahdollinen Länsi-Pakilan leikkipuiston rakentaminen. Sosiaalivirasto on alustavasti varautunut hankkeen toteuttamiseen vuodeksi 2005, jolloin viherosastolla tehtäisiin alueen puistosuunnittelu ja vuotta myöhemmin toteutus. Kaupunkisuunnitteluvirasto tutkii Pakilanpuiston alueella täydennysrakentamismahdollisuuksia ja kehittää aluetta kaupunginosapuistona. 121
22 25. SAARNAAJANTIE pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka A3à B2 osoite Saarnaajantie kaavamerkintä VP (puisto) suunnittelija Maunula-Pakila- Torpparinmäki suunnitelma kuvio Pieni puistoalue Suursuonpuiston reunassa on hoitoluokkakartassa A3- aluetta, mutta todellisuudessa ei kuitenkaan vastaa rakennetun puiston hoitoluokkaa. Nykyisellään alue on yleisilmeeltään kuin osa hoitamatonta tonttia. Alueen poikki kulkee sorapintainen käytävä, jolta ajetaan myös viereiselle tontille. Nurmikkopinta-alaksi on viherrekisterissä kirjattu 924 m², mutta todellisuudessa alue on rehevää niittyä. Ei toivomuksia. Näkymä pohjoisesta. Alue johdattaa laajemmille Suursuon virkistysalueille, joten sen hoidon tason ja yleisilmeen tulee vastata tähän vaatimukseen. Tavoitteena säilyttää puoliavoin niittyalue siistinä. Puoliavointa niittyaluetta ei ole rakennettu puistomaiseksi, joten sen hoitoluokka muutetaan B2:ksi. Niittyaluetta niitetään säännöllisesti vuosittain ja niittojäte pyritään korjaamaan pois. Niittyalueen on tarkoitus liittyä saumattomasti Suursuonpuiston alueeseen. 122
23 4. SUUNNITELMA VUOSILLE VÄLITALONTIE, RIPUSUONTIE PUISTOKAISTA pinta-ala 344 m² rekisterinumero hoitoluokka A3 osoite Välitalontie, Ripusuontie kaavamerkintä vain reunaviiva (puisto) suunnittelija - kuvio - Alue on kapea kevyenliikenteen kaistale, jonka läpi kulkevan polun molemmilla puolilla kasvaa harvakseltaan lehtipuita, pääasiassa vaahteraa. Eteläisin pääty näyttää osalta tonttia, koska tonttia ei ole rajattu mitenkään. Pohjoisosassa on ollut aiemmin betoniporsas, joka on korvattu ajonestopollareilla. Näkymä pohjoisesta. Ei toivomuksia. Puistokaista on yleisilmeeltään siisti ja hoitoluokan mukaisesti hoidettu. Alueen tarkastus suoritetaan säännöllisesti ja siistimisleikkaukset tehdään hoitoluokan mukaisesti. Puuston hoito toteutetaan erillistilauksella luonnonhoitoyksiköltä. Esitetään muutosta katualueeksi. 123
24 27. PAKILANPUISTO, HEINÄMIEHENTIE pinta-ala m² (maapinta-ala) m² (hoito pinta-ala) rekisterinumero hoitoluokka C3 ( m²) C1 (2 278 m²) osoite Heinämiehentie kaavamerkintä P (puisto) suunnittelija Maunula-Pakila- Torpparinmäki suunnitelma kuvio Pakilanpuiston länsiosa Kehä I:n pohjoispuolella on asemakaavassa määritelty puistoksi (P). Osa puiston pohjoisosasta on Halkosuontien omakotitonttien vuokraamina lisäpihoina. Tonttien lisämaan vuokrasopimukset on uusittu vuosien 2001 ja 2002 aikana. Puistossa kulkeva kevyenliikenteen reitistö (asfalttipintaista 847 jm, sorapintaista 190 jm) on vilkkaassa ulkoilukäytössä ja toimii tärkeänä viherväylänä Keskuspuistoon. Alueen läpi kulkevaa kevyenliikenteen reittiä parannettiin vuosina 2002 ja Kehä I:n suuntainen, valaistu reitti on viherosaston talvikunnossapidossa. Vanhainkodin pihaan tuleva Suovakuja katkaisee sorapintaisen, pohjois-eteläsuuntaisen kevyenliikenteen reitin. Puiston keskivaiheilla sijaitseva kuivahkon kankaan kallioinen männikkö on luokiteltu C1-metsäksi, muuten alue on hoitoluokituksessa C3-metsää. Luonnonhoitosuunnitelmassa alue jakautuu useaksi kuvioksi. Puusto on puistossa pääosin havupuuvaltaista tuoreen kankaan sekametsää, mutta myös lehtipuuvaltaisia alueita on. Alueen läpi virtaa oja-uoma, joka muodostaa yhdessä metsänpohjan saniaiskasvuston kanssa rehevän vyöhykkeen keskelle havupuuvaltaisia kankaita. Näkymä Halkosuontieltä kohti Vanhainkotia. 124
25 4. SUUNNITELMA VUOSILLE Ojan etelä-pohjoissuuntainen osa on Helsingin Veden hoitovastuulla. Asukkaat ovat pyytäneet risteävän ojauoman siistimistä. Säilytetään metsäisenä ja elinvoimaisena viheralueena, joka tarjoaa viihtyisän ulkoiluympäristön ja suojaa Kehä I:n liikenteen haitoilta. Näkymä Heinämiehentieltä etelään. Aluetta hoidetaan luonnonhoitosuunnitelman mukaisesti. Metsällä on merkitystä suojaviheralueena Kehä I:n liikenteen haittojen vähentäjänä ja siksi kuusen suosiminen ympärivuotisena suojana erityisesti vanhainkotirakennusten tuntumassa ja kerroksellinen kasvillisuus alueella jatkossakin on tärkeää. Pienpuuston hoidon yhteydessä pyritään säästämään ryhminä pensaskerroksen lajeja. Luonnonhoidon töiden suunnittelussa on huomioitava suojavaikutuksen säilyttäminen myös pitkällä tähtäimellä: metsikköä ei päästetä kehittymään iältään liian yksipuoleiseksi. Lehtipuuvaltaisessa purolaaksossa suositaan lehtipuita ja pienpuuston hoidon yhteydessä poistetaan alikasvokseksi kasvavat kuuset. Alueen hoitoluokkia tarkistettiin metsäsuunnitelman mukaisiksi jo työn aikana. Kulkureitti Heinämiehentielle on metsittynyt ja osuus vaatii sorapinnan kunnostamisen. Vanhainkodin tuntumassa kiinnitetään erityishuomiota penkkien riittävyyteen ja sijoitteluun. 125
26 28. PAKILANPUISTO, LASTATIE pinta-ala m² (kaava) m² (hoitopinta-ala) rekisterinumero hoitoluokka C1 (7 929 m²) C3 (3 183 m²) osoite Lastatie, Muurimestarintie kaavamerkintä EV (suojaviheralue) suunnittelija Maunula-Pakila- Torpparinmäki suunnitelma , 4135 kuvio Viherosaston toimesta talvikunnossapidetään asfalttipintaista kevyenliikenteen reittiä, joka johtaa Kehä I:n ylitse. Lastatien puoleinen osuus on pääasiassa havumetsää. Osa alueesta on Kytökunnantien omakotitonttien käytössä. Asuintonttien leviämiselle puistoalueen puolelle on luonnollinen selitys historiassa: tontit ovat olleet talojen rakentuessa pitkänomaisia, mutta myöhemmin kaavoituksella tonteista on lohkaistu osa puistoksi. Entisillä pihaalueilla, jotka nyt ovat metsäksi luokiteltuja, saattaisi olla arvokasta kulttuuriperäistä kasvillisuutta. Lastatien rivitalojen asukkaat ovat levittäneet toimintojaan myös tien yli metsään (mm. kompostointi, puutarhajätteen kasaaminen). Lastatien ja Kytökunnantien välissä olevan kalliokumpareen halki johtaa pölliportaat, jotka kaipaavat kunnostamista. Pakilanpuiston länsiosaa Kehä I:n eteläpuolella hoidetaan C1- ja C3- hoitoluokan metsinä. Suojametsällä on merkitystä Kehä I:n liikenteen haittojen vähentäjänä. Länsipää on tuoreen kankaan kuusivaltaista metsää, itäosa on kuivahkon kankaan mäntyvaltaista metsää. Luonnonhoitosuunnitelmassa tonttien lisämaavuokrausten kohdalla on merkintä hoidetaan erillisen suunnitelman mukaan, mikä tarkoittaa, että aluetta hoitavat joko Näkymä lännestä. 126
27 4. SUUNNITELMA VUOSILLE tontin vuokraajat ja vuokraamattomia osia työntekijät. Kiinteistövirasto on yrittänyt vuokrata aluetta yhtenäisenä, mutta vain muutamia (2 kpl) tonttilaajennusosia on saatu virallisesti vuokratuksi. Alueella on ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoituslaitteita, joista suurin osa on hävinnyt rakentamisen yhteydessä. Ei toivomuksia. Säilytetään metsäisenä ja elinvoimaisena suojaviheralueena, suojaa Kehä I:n liikenteen haitoilta. Aluetta hoidetaan luonnonhoitosuunnitelman mukaisesti. Hoitoluokkakarttaan korjattiin jo työn kuluessa metsäsuunnitelman mukaiset hoitoluokat (hoitoluokkakartassa alue oli kokonaan C1-metsää, mutta luonnonhoitosuunnitelmassa C1- ja C3-luokan metsää). Tonttitarkastus alueella on tarpeellinen. Metsäksi luokiteltujen entisten piha-alueiden kasvillisuus olisi kartoitettava ennen metsänhoitotoimia, jotta mahdollinen arvokas kulttuuriperäinen kasvillisuus saataisiin säilytettyä. Pölliportaat kunnostetaan. Mahdollisia jäljellä olevia linnoituslaitteita hoidetaan hoito-ohjeen mukaisesti. Näkymä Lastatien päästä 127
28 29. PAKILANPUISTO, HALKOSUONTIE Pakilanpuiston itäosassa, Kehä I:n pohjoispuolella on laaja, yhtenäinen puistoalue yleisten rakennusten ympärillä Kehä I:n pohjoispuolella. Puistoon rajoittuvat muun muassa urheilukenttä, Pakilan kirkko, päiväkoti sekä kaksi koulua ja puiston alueella on muuntaja ja hälytyssireenitorni. Yleiskaava osoittaa Pakilanpuiston kokonaisuuden kaupunginosapuistoksi, mikä tarkoittaa alueen sisältävän yhden tai useamman kaupunginosan asukkaita palvelevia luonto-, kulttuuri- ja toimintaympäristöjä sekä olevan sijainniltaan keskeinen, olosuhteeltaan vetovoimainen ja toteutukseltaan korkealaatuinen. Puisto on pääasiassa lähimetsää (C1) ja siellä sijaitsee leikkipaikka, jota hoidetaan A2- hoitoluokassa. Leikkipaikka on kunnostettu vuonna Aidatun leikkipaikan varustuksena on mm. keinut, jousikiikkuja, liukumäki, sadekatos ja leikkivälinelaatikoita. Leikkipaikalla on puistotätitoimintaa. Pakilanpuistossa kulkee lukuisia valaistuja, talvikunnossapidettäviä reittejä, joista keskeisintä on kunnostettu aikana. Pintojen asfaltointi ja penkkojen viimeistely tehtiin kesällä Puistossa on myös ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoituslaitteita.metsän sisällä on myös ojapainanteita. pinta-ala m m² (hoitopinta-ala) rekisterinumero hoitoluokka L2 (leikkipaikka) (675 m 2 ) A2 (sora-alue) (119 m 2 ) C1 ( m 2 ) osoite Halkosuontie, Muurimestarintie kaavamerkintä P (puisto) suunnittelija Maunula-Pakila- Torpparinmäki suunnitelma kuvio Koululaiset käyttävät aluetta myös tonttinsa ulkopuolella, sillä koulun tonttia ei ole rajattu mitenkään. Tästä johtuen metsänpohja on kulunut. Osa puistosta Halkosuontien puolella on myös omakotitonttien käytössä. Vain yksi asukkaista on virallisesti vuokrannut tonttiinsa lisämaata. Asuintonttien leviämiselle puistoalueen puolelle on luonnollinen selitys historiassa: tontit ovat olleet talojen rakentuessa pitkänomaisia, mutta myöhemmin kaavoituksella tonteista on 128
29 4. SUUNNITELMA VUOSILLE lohkaistu osa puistoksi. Entisillä piha-alueilla, jotka nyt ovat metsäksi luokiteltuja, saattaisi olla arvokasta kulttuuriperäistä kasvillisuutta. Luonnonhoitosuunnitelmassa tonttien lisäalueita hoidetaan erillisen suunnitelman mukaan, joten tonttien lisämaan osalta hoidosta on sovittu erikseen toteutusvaiheessa. Näkymä metsäisen leikkipaikan läheltä etelään. Metsäalueet ovat mukana luonnonhoitosuunnitelmassa. Itä- ja länsipäädyt ovat tuoretta kangasmetsää, keskiosassa on lehtomaista kangasta ja korkeimmat kohdat ovat kallioista kuivahkoa kangasta ja kitu- ja joutomaata. Pääpuulajeina ovat rauduskoivu, kuusi ja kuivilla alueilla mänty. Alueella sijaitsee Pakilan ja Paloheinän tehokkaasti rakennetun seudun yksi viimeisistä lähellä luonnontilaa säilyneistä korvista (arvon luokka III). Varsinkin eteläreunaltaan korpi on rehevää ja siellä tavataan myös harvinaisia kasvilajeja. Korpi tarjoaa turvapaikan myös suurelle joukolle yleisempiä korven kasvilajeja (mm. korpipolkusara, tähtisara, pallosara, isoalvejuuri, suohorsma, iso- ja pikkutalvikki, kurjenjalka, mesimarja, tuhkapaju, korpikaisla ja korpi-imarre). Metsäiset osat ovat myös arvokkaita linnustolle: alueella viihtyvät mm. peippo ja pajulintu. Leikkivälinelaatikoiden turvallisuuden parantamiseksi on pyydetty piiriltä toimenpiteitä. Pakilan kaupunginosapuisto tarjoaa monipuolisen ja turvallisen ympäristön erilaisille toiminnoille. Luontoarvot säilytetään. Metsäalueita hoidetaan luonnonhoitosuunnitelman mukaisesti. Koulun piha-alueen rajaaminen esimerkiksi aidalla on suositeltavaa, jotta metsän pohjakasvillisuuden kuluminen saadaan estettyä. Asuintonttien leviämiselle puiston puolelle olisi saatava selkeät säännöt ja periaatteet: alueella suoritetaan tonttitarkastus. Metsäksi luokiteltujen entisten piha-alueiden kasvillisuus on kartoitettava ennen metsänhoitotoimia, jotta mahdollinen arvokas kulttuuriperäinen kasvillisuus saadaan säilytettyä. Leikkipaikan ympäristön puustoa harvennetaan poistamalla huonokuntoisia puita, jotta leikkialueesta tulee valoisampi. Mikäli varmistuu, että Pakilanpuistoon rakentuu tulevaisuudessa leikkipuisto, on leikkipaikan kehittämistarve vähäinen ja toistaiseksi selvitään yksittäisten huonokuntoisten välineiden uusimisella. Rakennuttajatoimiston hankerekisteriin on merkitty Länsi-Pakilan leikkipuisto uutena puistokohteena vuosille Kun leikkipuiston suunnittelua tehdään, on siinä huomioitava erityisesti esteettömyys. 129
30 30. PAKILANPUISTO, KYLÄKUNNANTIE pinta-ala m² m² (hoitopinta-ala) rekisterinumero hoitoluokka C3 osoite kaavamerkintä suunnittelija Kyläkunnantie EV (suojaviheralue) Maunula-Pakila- Torpparinmäki suunnitelma kuvio Pakilanpuiston itäosan suojaviheralue Kehä I:n eteläpuolella on C3-luokan tuoreen kankaan sekapuustoista suojametsää. Luonnonhoitosuunnitelman mukaan suurin osa alueesta hoidetaan erillisen suunnitelman mukaan, mikä tarkoittaa, että omakotitonttien asukkaat ovat vuokranneet osan puistosta lisämaaksi tontille ja hoito sovitaan toteutusvaiheessa tontinvuokraajan kanssa. Asuintonttien leviämiselle puistoalueen puolelle on luonnollinen selitys historiassa: tontit ovat olleet talojen rakentuessa pitkänomaisia, mutta myöhemmin kaavoituksella tonteista on lohkaistu osa puistoksi. Entisillä pihaalueilla, jotka nyt ovat metsäksi luokiteltuja, saattaisi olla arvokasta kulttuuriperäistä kasvillisuutta. Keskeltä suojaviheraluetta kulkee kevyenliikenteenväylä, joka jatkuu siltana Kehä I:n yli. Alueella on ollut linnoituslaitteita, joista suurin osa on hävinnyt liikenneväylien rakentamisen yhteydessä. Kyläkunnantie 33 ja 35 välissä on Kehä I:n suuntaan virtaava oja. Ei toivomuksia. Näkymä etelästä kohti kevyenliikenteen ylikulkusiltaa. 130
31 4. SUUNNITELMA VUOSILLE Suojametsä pidetään elinvoimaisena ja monipuolisena kasvillisuudeltaan suojavaikutuksen aikaansaamiseksi. Metsiä hoidetaan luonnonhoitosuunnitelman mukaisesti. Kehä I:n suuntaisesti metsikössä tonttien vuokramaa-alueen reunassa kulkee avo-ojapainanne, jonka perkaus suoritetaan tarvittaessa. Kevyenliikenteenväylän suuntainen avo-oja on kunnossa. Virallisia tonttien lisäalueiden vuokrasopimuksia on vain kaksi, joten tonttitarkastus on tarpeen. Metsäksi luokiteltujen entisten piha-alueiden kasvillisuus olisi kartoitettava ennen metsänhoitotoimia, jotta mahdollinen arvokas kulttuuriperäinen kasvillisuus saataisiin säilytettyä. Huomioidaan mahdolliset jäljellä olevat linnoituslaitteet ja hoidetaan niitä hoito-ohjeen mukaisesti. 131
32 31. PAKILANPUISTO, PALOSUONTIE pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka C1 osoite Muurimestarintie, Halkosuontie, Palosuontie kaavamerkintä VP (puisto) suunnittelija Maunula-Pakila- Torpparinmäki suunnitelma kuvio Pakilan kirkon takana sijaitsevalla puistoalueella kulkee asfaltoitu kevyenliikenteenreitti Kehä I:n suuntaisesti. Tuoreen kankaan rauduskoivuvaltaisessa metsikössä on polkuja ja ensimmäisen maailmansodan aikaisia maalinnoitteita, joista osa on hävinnyt. Puistoalueen keskellä on asemakaavassa sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten rakentamaton tontti (YS). Kyseiselle tontille ulottuu Pakilanpuiston itäpään muinaismuistolain nojalla suojeltuja linnoituslaitteita. Pakilanpuistoon on Yleiskaavassa 2002 esitetty täydennysrakentamista. Puiston asfalttipintainen reitti on kunnostettu vuoden 2003 aikana ja linjattu turvallisuussyistä uudelleen kirkon laajennuksen tieltä. Työssä on varottu vaurioittamasta maalinnoitteita. Kirkon laajennusosa on rakennettu aivan puistoalueen rajaan kiinni. Kirkon pihasuunnitelmassa on esitetty puistomaisia istutuksia myös kaistaleelle Pakilanpuistossa. Maastokatselmuksessa ja keskusteluissa seurakuntayhtymän kanssa viherosasto on todennut, että metsäisellä C1-alueella ei ole tarkoituksenmukaista toteuttaa A-luokan puistomaisia istuksia. Kirkon seinustalle on kuitenkin istutettu muutama hedelmäpuu. Seinustan kasvillisuudeksi on ehdotettu istutettavan metsänpohjakasvillisuutta (esimerkiksi sananjalka, metsälauha), joka osaltaan 132
33 4. SUUNNITELMA VUOSILLE pehmentäisi myös kevyenliikenteenväylän pengertä. On puhuttu myös puiston linnoituslaitteiden mahdollisesta, ainakin osittaisesta kunnostamisesta ja polkureitin vetämisestä myös kyseiseen puiston osaan. Lehtivesakon harventamista ja siistimistä on luvattu tehdä vuosien aikana Matti Enrothin aloitteeseen pohjautuen. Näkymä laajentuneen kirkon tontin kulmalta itään. Kirkon arkkitehti on toivonut kaadettavaksi Palosuontien suunnasta lähestyttäessä kirkon tornin eteen jäävää kuusta. Museovirasto on ehdottanut, että maalinnoitusten yhteyteen laaditaan opastetaulu, jossa kerrotaan maalinnoitusten historiasta. Opastetaulua toteutettaessa on oltava yhteydessä museovirastoon. Säilytetään alueen metsäinen ilme ja ohjataan kulku viheralueen sisällä selkeille poluille, jolloin maapohjan kulutus kanavoidaan kulkureiteille. Maalinnoitteet säilytetään ohjeen mukaisella hoidolla. Puistoaluetta hoidetaan menetelmin. Huonokuntoisia puita poistetaan ja vesakko perataan. Seuraavalla luonnonhoitokierroksella kirkon tontin laitamille voidaan istuttaa aukkokohtiin muutamia männyntaimia kaatuneiden ja kaadettujen puiden tilalle. Linnoituslaitteita hoidetaan hoitoohjeen mukaisesti ja mahdollisuuksien mukaan kunnostetaan ja opastetaan. Metsikössä kulkevien polkujen varrelle on kertynyt lautoja ja levyjä, joita on maastoon tuotu ilmeisesti helpottamaan maalinnoitekaivantojen ylittämistä. Puutavarajäte on metsässä epäsiistin näköistä ja siksi tärkeimpien polkujen ylittäessä maalinnoitelaitteita, olisi näihin kohtiin saatava kunnolliset sillat ja selkeät polut. Tämä vähentäisi myös uusien polkujen muodostumista ja maaston kulumista. Polkuverkoston suunnittelu on ajankohtaista viimeistään silloin, kun Länsi-Pakilan leikkipuisto alkaa rakentua. Rakennuttajatoimiston hankerekisteriin on merkitty Länsi-Pakilan leikkipuisto uutena puistokohteena. Sosiaalivirasto on ottanut rakennuksen toteutuksen ohjelmaansa vuodelle Puiston suunnittelu ajoittuu rakennuksen toteuttamisvuodelle ja toteutus sitä seuraavalle vuodelle. Puiston suunnittelussa on huomioitava erityisesti esteettömyys. 133
34 32. PAKILANPUISTO, SYSIMIEHENTIE pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka C3 osoite Muurimestarintie, Halkosuontie, Sysimiehentie kaavamerkintä EV (suojaviheralue) suunnittelija Maunula-Pakila- Torpparinmäki suunnitelma , kuvio Kevyenliikenteen reitin pitkittäin halkoma metsäkaistale Kehä I:n vierustalla toimii näkösuojana liikennealueelle. Metsikkö pehmentää ramppirakenteiden sijoittumista maastoon. Suojaviheralue on C3-luokan tuoreen kankaan kuusivaltaista sekametsää ja on mukana luonnonhoitosuunnitelmassa muutamana kuviona (3028 ja ). Alueella on ojapainanne ja yleisilmeeltään kasvillisuus on sekavaa ja tiheähköä, mistä johtuen alue on tarjonnut asukkaille luvattomia paikkoja tuoda puutarhajätettä. Asemakaavaan merkityt reitit on toteutettu maastossa eri tavalla kuin kaavassa. Ei toivomuksia. Elinvoimainen ja siisti suojametsä liikennealueen ja asutuksen välissä toimii sekä näkösuojana että vähentää liikenteen haittoja. Osa penkereelle istutetuista koivuntaimista on kuollut ja olemassa oleva puusto kaipaa kokonaisuudessaan yleisilmeen siistimistä. Kun alue selkeytyy kasvillisuuden osalta, vähenee varmasti myös puutarhajätteen tuominen. Huonokuntoiset ja kuolleet puut poistetaan ja pienpuustoa siistitään harventamalla jättäen kehittymään erityisesti jalopuita (lehmus, vaahtera), pihlajia ja haapoja selkeinä ryhminä. Havupuustoa suositaan ikivihreyden takia mahdollisuuksien mukaan. (ylin) Näkymä alueen länsilaidalta: puutarhajätettä kuljetetaan alueelle kauempaakin. (alin) Näkymä itään kohti Tuusulanväylää. 134
35 4. SUUNNITELMA VUOSILLE KYLÄKUNNANTIE 11-9 VÄLINEN PUISTOKAISTA pinta-ala 261 m² rekisterinumero hoitoluokka C1 osoite Kyläkunnantie kaavamerkintä vain reunaviiva (puisto) suunnittelija Maunula-Pakila- Torpparinmäki suunnitelma kuvio Pienen lehtipuuvaltaisen C1-alueen läpi kulkee talvikunnossapidetty reittiyhteys yli Kehä I:n Pakilanpuistoon. Metsikkö on mukana luonnonhoitosuunnitelmassa osana kuviota Ei toivomuksia. Näkymä etelästä Kehä I:n ylittävälle sillalle. Metsikön yleisilme on siisti kevyenliikenteen väylän reunoissa. Aluetta hoidetaan luonnonhoitosuunnitelman mukaisesti, mutta kiinnitetään erityishuomiota siisteyteen, sillä alueella on runsaasti läpikulkua. 135
36 34. JAKOKUNNANTIE PUISTOKAISTA pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka C3 osoite Jakokunnantie kaavamerkintä EV (suojaviheralue) suunnittelija - kuvio - Suojaviheralue on suurimmalta osaltaan läheisen rivitalon asukkaiden hoidossa olevaa puistomaiseksi muodostunutta metsikköä. Puistomainen hoidon ulkopuolelle jäävää aluetta on aivan Tuusulanväylälle ohjautuvan rampin reunassa sekä muuntajarakennuksen takana. Pohjakasvillisuus on rivitalon puolelta hoidettua nurmikkoa ja nurmikolle on tuotu tamppausteline ja lasten keinu. Alue ei ole mukana luonnonhoitosuunnitelmassa. Ei toivomuksia. Suojaviheralueen kasvillisuus pidetään elinvoimaisena ja yleisilme siistinä. Huonokuntoiset puut ja pensaat poistetaan. Rivitalon asukkaisiin otetaan yhteyttä ja sovitaan alueen hoidon periaatteista: millä alueella asukkaat saavat tehdä siistimistä ja millaisia toimenpiteitä. Alue ei ole ollut mukana luonnonhoitosuunnitelmassa, mutta seuraavalla suunnittelukierroksella liitetään tähän. Hoitoluokkamuutos tehtiin työn kuluessa C1:stä C3-luokkaan, sillä kyseessä on suojaviheralue. Näkymä alueen länsilaidalta. 136
37 4. SUUNNITELMA VUOSILLE LEPOLANPUISTO pinta-ala 392 m² rekisterinumero hoitoluokka A3 osoite Lepolantie, Jakotie kaavamerkintä vain reunaviiva (puisto) suunnittelija - kuvio - Sorakäytävän halkaisema puistokaistale johtaa alueelle, jonka kaavallinen ratkaisu poikkeaa maastossa toteutetusta: leikkipaikka on ollut kaavallisesti toriaukealla, joka palvelee pysäköintiä. Leikkipaikalta on poistettu leikkivälineet ja jäljellä on vain metalliaita ja hiekkaa eikä penkkisyvennyksiäkään voi enää käyttää ruusujen vallattua alueen. Lepolanpuiston tapaus oli esillä Ylipormestarin asukasillassa syksyllä Siellä yksittäinen asukas kysyi, että miksi leikkivälineet on poistettu. Asukas ei kuitenkaan ollut halukas tekemään aloitetta aiheesta. Säilytetään alue puistomaisena sekä siistinä ja kasvillisuus elinvoimaisena. Työn kuluessa puistoalueen hoitoluokka on pudotettu A2:sta A3:ksi. Leikkipaikka on poistettu ja paikka sopisi jatkossa levähtämiseen, jolloin varustukseksi riittäisi penkit. Kunnostaminen vaatisi kuitenkin suunnitelman tuekseen ja alue on kaavallisesti katuosaston hallinnassa. Kaupunkisuunnitteluvirasto on luvannut 137
38 viedä kaavoituksen osalta asiaa eteenpäin kohti järkevää ratkaisua. Työn kuluessa alueella ruotsinpihlajarivistöjen alla kasvavat ruusut on leikattu alas ja niiden kasvuunlähtöä seurataan, jonka jälkeen päätetään kasvillisuuden uudistamisesta. Pihlajien kunto tarkistetaan yhdessä puuasiantuntijan kanssa ja pohditaan tuloksen perusteella tarvittaessa uudistamisen aikataulu. Näkymä pohjoisesta. Näkymä kaavallisesti toriaukealla sijainneelle leikkipaikalle. 138
39 4. SUUNNITELMA VUOSILLE ALKUKUJA pinta-ala 879 m² rekisterinumero hoitoluokka C1 osoite Alkukuja kaavamerkintä P (puisto) suunnittelija - kuvio Maunula-Pakila- Torpparinmäki suunnitelma Kapea, Alkukujan varrella oleva sekapuustoinen C1-alue ei ole ollut mukana luonnonhoitosuunnitelmassa. Metsällä ei ole suurta merkitystä kaupunkikuvan kannalta, mutta se lisää osaltaan suojaa ja vehreyttä Alkukujan asukkaiden pihamaille. Asukkaat Alkukujalta ovat toivoneet, että alue säilytetään metsäisenä. Säilytetään metsikkö siistinä ja elinvoimaisena. Aluetta hoidetaan menetelmin: huonokuntoisten puiden poisto ja pienpuustonhoito. Alue otetaan mukaan luonnonhoitosuunnitelmaan seuraavalla suunnittelukierroksella. Näkymä pohjoislaidalta. 139
40 37. PAKILANPUISTON SUOJAVIHERALUE pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka C3 osoite Muurimestarintie kaavamerkintä EV (suojaviheralue) suunnittelija Maunula-Pakila- Torpparinmäki suunnitelma kuvio Kehä I:n vieressä oleva, Pakilanpuistoon saumattomasti yhtyvä sekapuustoa kasvava suojametsä on mukana luonnonhoitosuunnitelmassa. Alueella kulkee asfalttikäytäviä, jotka jatkuvat kevyenliikenteen siltana yli Kehä I:n. Ei toivomuksia. Ylläpidetään metsän suojavaikutusta huolehtimalla puuston kerroksellisuudesta ja elinvoimaisuudesta menetelmin. Hoidetaan luonnonhoitosuunnitelman mukaisesti. Näkymä alueen itäpäästä. 140
41 4. SUUNNITELMA VUOSILLE KYLÄKUNNANTIE, JAKOKUNNANTIE PUISTO pinta-ala m² (kaavapinta-ala) m² (hoitopinta-ala) rekisterinumero hoitoluokka C3 osoite Kyläkunnantie, Jakokunnantie kaavamerkintä VP (puisto) suunnittelija kuvio Maunula-Pakila- Torpparinmäki suunnitelma Pientalotontti jakaa viheralueen kahteen osaan. Puusto on lehtipuuvaltaista tuoreen kankaan sekametsää. Metsään on tuotu puutarhajätettä läheisiltä asuintonteilta. Alueen itäisin pääty on rivitalon asukkaiden hoidossa ja asukkaat ovat käyttäneet tonttia rajaavan kuusiaidan takana olevaa puistokaistaletta myös mm. puutarhatyökalujensa varastoimiseen. Alueella on myös tasainen varastointialueen oloinen kenttä, joka on vuokrattu (viherrekisterissä lisätietoina maininta pysyväisluonteisesti vuokrattuna 683 m²). Kaavassa alueella on kevyenliikenteen reitin varaus, mikä on todennäköisesti tarpeeton. Ei toivomuksia. Sekametsä pidetään yleisilmeeltään siistinä. (ylin) Alueen läntisin kaistale etelästä päin kuvattuna. (alin) Tonttien väliin jää kapea kaistale yleistä viheraluetta. Luonnonhoitosuunnitelmassa alue oli C3-hoitoluokkaa, hoitoluokkakartassa C1-aluetta, joten karttaan korjattiin jo työn kuluessa hoitoluokaksi C3. Aluetta hoidetaan luonnonhoitosuunnitelman mukaisesti. Lähialueen asukkaille tiedotetaan puutarhajätteen metsiin viemisestä aiheutuvista haitoista ja kehotetaan siistimään alue esimerkiksi talkoilla. 141
42 39. PALOHEINÄNTIE, TUUSULANTIE SUOJAVIHERALUE pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka C3 osoite Paloheinäntie, Tuusulantie kaavamerkintä EV (suojaviheralue) suunnittelija Maunula-Pakila- Torpparinmäki suunnitelma kuvio Vilkasliikenteisen Tuusulantien varrella, kääntöpaikan vierustalla, sijaitseva suojaviheralue on luonnonhoitosuunnitelmassa samaa kuviota kuin viereinen puistoalue Sekametsä on lehtomaista kangasta ja alueella kasvaa mm. mäntyä, kuusta, koivua, haapaa ja harmaaleppää. Luonnonhoitosuunnitelma esittää kuusen lisäämistä istuttamalla.alueen laidoilla on muutamia ojia. Ei toivomuksia. Suojametsä on siisti ja monipuolinen. Hoidetaan luonnonhoitosuunnitelman mukaisesti. Näkymä pohjoisesta. 142
43 4. SUUNNITELMA VUOSILLE Hoitoluokka korjattiin hoitoluokkakarttaan luonnonhoitosuunnitelman mukaiseksi jo työn aikana (oli hoitoluokkakartassa C1 ja luonnonhoitosuunnitelmassa C3- hoitoluokkaa). Pienpuuston hoito ja huonokuntoisten puiden poisto tehdään joka 2. tai kolmas vuosi, sillä turvallisuussyistä (näkyvyys) aluetta on hoidettava useammin kuin luonnonhoitosuunnitelmaan on kirjattu. pinta-ala m² rekisterinumero hoitoluokka C3 osoite Pakilantie, Halkosuontie kaavamerkintä EV (suojaviheralue) suunnittelija Maunula-Pakila- Torpparinmäki suunnitelma kuvio 40. PAKILANTIE, HALKOSUONTIE SUOJAVIHERALUE Pakilan koulun tontin vieressä sijaitsee pieni metsikkö Pakilantien alikulkuun johtavan kevyenliikenteen reitin halkomana. Metsikkö on lehtipuuvaltainen ja istutettuna alueella on mongolianvaahteraa. Puiston kevyenliikenteen väylä parannettiin Pakilanpuiston reitin korjauksen yhteydessä vuonna Ei toivomuksia. Metsikkö toimii siistinä suojametsäsaarekkeena. Näkymä yläasteen pysäköintipaikalta kohti alikulkua. Ylläpidossa huomioitavaa Alue sijaitsee keskeisesti ja kevyenliikenteen väylä on melko vilkkaasti liikennöity, joten aluetta pidetään silmällä säännöllisesti roskaisuuden ehkäisemiseksi. 143
Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26
Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu
KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3
KONGINKANGAS Konginkankaan taajama koostuu kuvioista 1-3 ja 5-19. Alueen kaavamerkinnät ovat VL, VU, VP ja VK. Alueen kaikki kuviot ovat asutuksen välittömässä läheisyydessä. Hoitoluokitukseltaan kuviot
Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus
Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus Metsien hoito Hoidon bruttopinta-ala on vajaa puolet (62 ha) koko alueen luonnonmukaisten alueiden pinta-alasta (n. 141 ha).
Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää.
HAULITORNIN-TIPOTIEN PUISTOMETSÄSUUNNITELMA Suunnitelma käsittää Pispalan valtatien ja Ratakadun välisen alueen Haulitornista itään. Tavoitteena on avata näkymiä Pispalan valtatieltä ja sen vierellä kulkevalta
Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma
13.5.2015 Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma Tarkastelualue Tarkastelualue sijaitsee Espoon Haukilahdessa. Alue on pääosaltaan asemakaavan Toppelundinpuistoa, ranta-alueen nimi on Toppelundinranta.
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on
Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat
TOISPUOLISENPUISTON JA SILAPUISTON HOITOSUUNNITELMA Yleistä Suunnitelma käsittää Raudikonkujan ja Raudikonkadun välisen sekä Silakadun ja Hussankadun väliset puistoalueet. Yleisellä tasolla suunnitelman
Metsänhoitotyöt kuvioittain
Sivu 17 5.4.2019 Metsänhoitotyöt kuvioittain 794 Taimikonharvennus 2020 0,2 78 797 Nuoren metsän kunnostus 2020 0,2 185 Mahdollisesti liito-oravalle soveltuva alue.sekapuustoisuus säilytetään. 801 Nuoren
NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018
Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN
VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS
VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS HOITOLUOKITUKSEN MERKITYS Kaavoitusvaiheessa määritetty alustava käyttö ja hoitoluokka kuvaavat alueen laatutavoitetta. Samalla viheralueiden rakentamisen ja hoidon kustannukset
Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet
Kunta Alue Ms 169 1 3 Kuvio Pa, ha Kasvupaikka ja Kuviotiedot 2016 Sivu 1 / 15 Kunta 169 Alue 1 Ms 3?? jne. Lohko 1 123 0,7 Kuiva kangas ja vastaava suo Nuori kasvatusmetsikkö 40 59 41 8 0 0 0 19 7 2 2
Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos
Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti
KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU
KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU Lamminrahkan eteläosan asemakaavaehdotuksen, kaava nro 785 (11.12.2018) liito-oravan kulkuyhteyksien (1-6) nykytilanne tarkistettiin
Liite 9 kohtaiset suunnitelmataulukot 1/3 kuvioiden perustiedot 1/10 1 0,0563 2 04 1 32 20 29 91 Omakotitalotonttien välinen lähimetsä. Komea vanha männikkö, alla kuusikko 2 0,0356 3 04 1 26 20 25 114
KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483
KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti
Arvokkaat luontokohteet
Arvokkaat luontokohteet 1 MÄTÄPURO 3 MÄTÄPURO 4 5 2 linnustollisesti arvokas kohde (3-5) arvokas kasvikohde (1, 2) lähde puro Tiedot Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen luontotietojärjestelmästä Pohjakartta
Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 13: Kuvioluettelo
Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2014 2024 Liite 13: Kuioluettelo 05.12.2014 Siu 1 ESPOO / Alue 1 / Metsäsuunnitelma 34 / Lillhemt / Palsta 1 / Lohko 34 Kuio Kuioluettelo Kasupaikka ja kehitysluokka
20 % havupuita 80 % lehtipuita 50 % havupuita 50 % lehtipuita. Rauduskoivu, kuusi, kataja, tukevarakenteiset lehtipensaat
3052 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Tuore Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin voimakkaasti
SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA
SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA LUONNONHOITO-LIFE Tammikuu 2015 Helena Lunden Metsähallitus Etelä-Suomen luontopalvelut Someron Kokkapään luonnonhoitotyöt ja toimenpidesuunnitelma ovat osa luonnonhoito-life
LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma. Kirkkokatu 8 A 8, Oulu puh (08) , fax (08)
LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma Johdanto Luuniemen alueelta on inventoitu luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokas kasvillisuus (kuva alla) ja alueelle on tehty ympäristösuunnitelma vuonna 2006 (Suunnittelukeskus
ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo
ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Pekka Routasuo 15.12.2015 ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät...
KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS
KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on
KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI
KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI Tuuli Vesanto 24.8.2018 Huom. Inventointi tehty lähinnä maisemallisesta sekä puutarhataiteen ja virkistyskäytön näkökulmista. Luontoselvitys antaa tarkempaa
PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010
PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan
Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä
Kunta Alue Ms 593 463 95 kirja 2019 Sivu 1 / 6 Kunta 593 Alue 463 Ms 95 METSÄPELTO II jne. Vallitseva jakso 51 21 566 22 19 186 85 96 10,9 52 12 297 23 19 111 70 39 6,3 52 3 87 20 18 25 11 13 1,4 Rauduskoivu
Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista
Nurmijärvi 23.5.2018 Lausunto Mika Selin rakennuttamissuunnittelija mika.selin@nuorisosaatio.fi gsm 0400 416 695 NUORISOSÄÄTIÖ I NUORISOASUNTOJEN ISÄNNÖINTI OY Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista
PUISTOMETSIEN JA LUONNONSUOJELUALUEIDEN HOITO OHJELMA 2014 2015. Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Aki Männistö Juha Mäkitalo
PUISTOMETSIEN JA LUONNONSUOJELUALUEIDEN HOITO OHJELMA 2014 2015 Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Aki Männistö Juha Mäkitalo Paakarlanpuisto JÄÄNYT KESKEN 2013-2014! Puistoalue Toivottu alueen harventamista
Rasonhaan metsäalueen perustaminen perintömetsäksi
Rasonhaan metsäalueen perustaminen perintömetsäksi SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTAA...2 2. PERINTÖMETSÄSOPIMUS...2 3. PERINTÖMETSÄN SIJAINTI...3 4. KAAVATILANNE...3 5. LUONTOARVOT...3 6. ALUEEN METSÄT...4 7.
Liite 1. Mustavuoren maastokatselmuksen muistio
Liite. Mustauoren aastokatseluksen uistio Aika Paikka Läsnä.. klo 9.. Siuruainen Antti Mikkola Jyri Metsäsuunnittelija Järjestöedustaja Koollekutsuja Mustauoren aastokäynnin uistio Luontojärjestöt ehdottiat
Viheralueiden hoitoluokat. Akaan puistoalueiden tulevat hoitoluokat
Viheralueiden hoitoluokat Akaan puistoalueiden tulevat hoitoluokat Mikä on viheralue? Taajaman viheralueita ovat virkistysalueet, puistot, ulkoiluun ja urheiluun liittyvät viheralueet, avoimet niityt,
AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA
M A I S E M A - A R K K I T E H D I T B Y M A N & R U O K O N E N O Y Mannerheimintie 81 00270 Helsinki puhelin 09-857 1761 telefax 09-857 1776 byman.ruokonen@ maisema-arkkitehdit.fi AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI
Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos
Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos LUONTOLAUSUNTO Johdanto Tämä lausunto koskee Espoon Rastaalassa sijaitsevia kiinteistöjä 49-60-230-5 ja 6, osoitteissa Veininmäki 6
VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS ELI ABC-LUOKITUS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGISSA. Tähän tarvittaessa otsikko
VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS ELI ABC-LUOKITUS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGISSA Tähän tarvittaessa otsikko PUISTOYKSIKKÖ HENKILÖSTÖRESURSSIT PUISTOTYÖNTEKIJÄT 2,5 HENKILÖÄ PUISTOTYÖNJOHTAJA 1 HLÖ KAUPUNGINPUUTARHURI
Pakilan ja Tuomarinkylän aluesuunnitelma. Asukaskysely 2017 Yhteenveto
Pakilan ja Tuomarinkylän aluesuunnitelma Asukaskysely 2017 Yhteenveto Yleistä Helsingin kaupungin Kerro kartalla- kyselyssä on annettu palautetta Pakilan ja Tuomarinkylän kaupunginosista. Kysely koostui
Maastopyöräpolku Helsingin Keskuspuistoon
23.10.2015 Tiina Saukkonen luonnonhoidon suunnitteluvastaava metsänhoitaja Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Maastopyöräpolku Helsingin Keskuspuistoon Keskuspuisto on Helsingin tärkein ja suosituin ulkoilualue.
Riretu ranta-asemakaavan muutos Salon kaupunki Förby
Riretu ranta-asemakaavan muutos Salon kaupunki Förby 10.12.2014 SELVITYS LUONTO-OLOISTA JA RAKENNETUSTA YMPÄRISTÖSTÄ Kuva 1. Luontokuviot 10.10.2014 Oy Wixplan Ab 1 Alueen eri luontotyypit Kaavamuutosalue
ESKOLANPELTO VIHERALUEIDEN HOITOSUUNNITELMA. Tyrnävän kunta, Ympäristö- ja tekninen osasto Anne-Mari Kemppainen 2010
ESKOLANPELTO VIHERALUEIDEN HOITOSUUNNITELMA Tyrnävän kunta, Ympäristö- ja tekninen osasto Anne-Mari Kemppainen 2010 SISÄLTÖ 1 VIHERALUEIDEN HOITOLUOKAT ESKOLANPELLON ALUEELLA s. 3 1.1 Hoitoluokkien väliset
Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista
LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue
KORPILAHTI RAKENTAMISTAPAOHJE. KIRKKOLAHDEN ETELÄPUOLI AO ja AO-1 tontit YLEISTÄ
YLEISTÄ Alue rakentuu pientaloryhmien muodostamista ketjuista. Pientalot ja niihin liittyvät autotallit ja katokset sijoittuvat lähelle tontin kadunpuoleista reunaa muodostaen rajattua katutilaa. Yksityiset
LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS
Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Asemakaavan taustaselvitys Päivämäärä 16.4.2019 Viite 1510038898 LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS 1 1. ALUEEN SIJAINTI JA NYKYTILA Lidlin asemakaavan
Maisemallinen maankäyttösuunnitelma
Maisemallinen maankäyttösuunnitelma Asemakaavan Lavanko 340400 Katriinantien länsipuolinen alue Suunnittelualueen sijainti maisemassa Lähtökohdat Suunnittelualue sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaan
Heinijärvien elinympäristöselvitys
Heinijärvien elinympäristöselvitys Kuvioselosteet Kuvio 1. Lehto Kuviolla kahta on lehtotyyppiä. Ylempänä tuoretta runsasravinteista sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja alempana kosteaa keskiravinteista
LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset.
LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. Voimala 1 Alueella kasvaa nuorta ja varttuvaa kalliomännikköä. Sekapuuna kasvaa hieman kuusta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (6) 261 puistosuunnitelman hyväksyminen (nro VIO 5835/1) HEL 2016-011912 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Pukinmäen rantapuiston ja Bockinpuiston luoteisosan puistokäytävän
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/7 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 15.2.2007
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/7 1 b 7 LAUSUNTO PORVARINLAHDEN ETELÄRANNAN LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISESITYKSESTÄ SEKÄ HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMASTA Kslk 2007-56, Ylk 2 9.1.2007 Karttaruudut L6,
VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS
VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys
METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA
METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA Lieksan seurakunta on suojellut Metsien suojeluohjelman (METSO) mukaisesti Ympäristöministeriön päätöksellä yksityiseksi luonnonsuojelualueiksi tässä oppaassa lyhyesti esitellyt
Toimitus nro (12) Dnro MMLm/16390/33/2012
Toimitus nro 2012-425396 1 (12) HALTUUNOTTOKATSELMUKSEN PÖYTÄKIRJA Kohde: Kantatien nro 68 liikenneturvallisuuden parantaminen, liittymäjärjestelyt välillä Vieresjoki - Kivipuro, Lappajärvi Lyhennykset:
KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017
Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN
Viheralueiden hoitoluokitus taajama-alueiden maankäytön ja viheralueiden suunnittelussa
Viheralueiden hoitoluokitus taajama-alueiden maankäytön ja viheralueiden suunnittelussa Kuntametsien suunnittelun tiekarttahankkeen väliseminaari 30.5.2007 Bjarne Häggman 19.7.2007 1 Viheralueiden hoitoluokitus
Kirrin liito-oravaselvitys
2016 Kirrin liito-oravaselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 24.5.2016 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely...
Pituus: % havupuita 50 % lehtipuita. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 0,0
1262 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Rehevä Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin voimakkaasti
10. LINNANPELTO. Hoitopinta-ala 166181 m2 (+viljelypalstat 33557) Rekisterinumerot 66042, 66013, 66033
10. LINNANPELTO Hoitopinta-ala 166181 m2 (+viljelypalstat 33557) Rekisterinumerot 66042, 66013, 66033 Hoitoluokka A3, B1, B2, C1, L2 Osoite Länsimäentie, Rekitie, Linnanherrantie Kaavamerkintä nro / vuosi
RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA
1 (14) Kaupunkirakenneyksikkö RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Yleissuunnitelma 2 (14) Sisällysluettelo 1. Suunnittelualue 1.1 Yleistä 1.2 Kadut, LP-alue, Rantakyläntori
LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö
Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Pinta-ala: 4,7 ha Kylä: Kuokkala Omistaja: Yksityinen, Lempäälän kunta Status: Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde Metso soveltuvuus: -
Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee
25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 18.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 362 ja 3622 kevyen
KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS
Tilaaja Oriveden kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.8.2018 ORIVESI KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS ORIVESI KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä Laatija
KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS
KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Sarkkirannan osa-alueen Kasvihuoneentielle laaditaan asemakaavan
Tyrnäväjoen itäpuolen metsänhoitotoimenpiteet Meijerialueen kohdalla
Tyrnäväjoen itäpuolen metsänhoitotoimenpiteet Meijerialueen kohdalla Metsäkuviot 1.-4. sijoittuvat Meijerialueen ja Tyrnäväjoen välimaastoon. Koko alue rajautuu pohjoisessa Vanhatiehen, idässä Meijerialueeseen,
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset
LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Lehdot ja korvet. 26. Päivölän lehtometsäalue (Linturi-Laurilan lehto) Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde,
Lehdot ja korvet 26. Päivölän lehtometsäalue (Linturi-Laurilan lehto) Pinta-ala: Kylä: Omistaja: Status: Metso soveltuvuus: 3,5 ha Perälä Yksityinen Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde, Kyllä Vanha
Ojala I. Rakentamistapaohje. Luonnos Asemakaava nro 8637
Ojala I Rakentamistapaohje Luonnos 29.5.2017 Asemakaava nro 8637 TRE:2451/10.02.01/2016 2 1. YLEISET ALUEET 1.1 Mossin puistokatu Keskustakorttelien jaksolla puistokatu on ilmeeltään urbaani bulevardi
2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.08 Hevosurheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00
MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI
MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI Pekka Routasuo 6.2.2012 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN
Merkkikallion tuulivoimapuisto
OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2
Jakomäen, Tattarisuon ja Tattariharjun tarveselvitys
Jakomäen, Tattarisuon ja Tattariharjun tarveselvitys Tarveselvitys Osa aluesuunnitelmaa Koskee yleisiä alueita Kadut, torit, aukiot, puistot, metsät ja niityt Aluekokonaisuuden tarkastelussa Kartoitetaan
SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi
SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta
Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista Taru Heikkinen Kaavoitus Jyväskylän kaupunki
Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista 18.6.2009 Tämän työn tarkoituksena oli tarkentaa Korpilahden Tikkalan kylän alueella vuonna 2003 tehdyssä luontoselvityksessä (Anna-Riikka Ihantola) havaittujen
Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys
Hollolan kunta Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys 6.8.2007 Viite 82116099-02 Tarkistanut Tarja Ojala Kirjoittanut Kaisa Torri Ramboll Terveystie 2 FI-15870 Hollola Finland Puhelin:
LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON
LAUSUNTO 16.10.2018 LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON LUONTOARVOISTA Tekijä: Rauno Yrjölä SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Alueen luonto... 3 3 Liito-oravan esiintyminen alueella... 6 4 Muu lajisto... 7 5 Yhteenveto...
Turengin Hopealahti Luontokartoitus. Christof Siivonen
Turengin Hopealahti Luontokartoitus 2011 Christof Siivonen 2 (10) Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Selvitysalueen yleiskuvaus.. 4 3. Selvitysalueen alustava maankäyttötarkastelu 5 4. Luontokartoituksen
OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri
OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE
Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Juha Mäkitalo. Puistometsien ja luonnonsuojelualueiden hoito-ohjelma 2013-2014
Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Juha Mäkitalo Puistometsien ja luonnonsuojelualueiden hoito-ohjelma 2013-2014 Muut erityispiirteet: Kotimetsä Lähivirkistysalue, luonnonpuisto Luontoselvitykset - Alueen
LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Harjut ja kalliot
Harjut ja kalliot 52. Sotavallan harju Pinta-ala: Kylä: Omistaja: Status Metso soveltuvuus: 10,7 ha Sotavalta Yksityinen Arvokas harjualue, Pohjavesialue, Opetuskohde, Arvokas luontokohde Kyllä Merkittävä
Kuva 19 Kilon koulun lähimetsän kenttä- ja pohjakerros kuviolla 120 on paikoin melko kulunut runsaan käytön seurauksena
30 Kilo Etelä-Leppävaara Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Kuva 19 Kilon koulun lähimetsän kenttä- ja pohjakerros kuviolla 120 on paikoin melko kulunut runsaan käytön seurauksena Runsaasti käytetyt,
EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Lumivuoren alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa, noin 10 kilometriä Kurun keskustasta
Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8.
NAANTALIN KAUPUNKI LUOLALAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7
PEURANNIEMEN LEIKKIPAIKKA
TYRNÄVÄN KUNTA JUURTUMISEN PAIKKA PEURANNIEMEN LEIKKIPAIKKA SUUNNITELMASELOSTUS SISÄLLYS 1 SUUNNITTELUALUE s. 3 2 SUUNNITELMAN RATKAISUT s. 4 2.1 KALUSTEET JA VARUSTEET s. 4 2.2 PÄÄLLYS- JA PINTARAKENTEET
12:37 12:36 10:65 10:66 12: :59 5:53 1:666 13
0 0 0 0 0 0 0 9 0 7 :7 90 0 7 9 0 : 8 7 0 9 0 0 9 8 8 0 0: 7 0: 8 0 0 :7 0 0:9 9 : 8 09 09 0 09 09 08 07 0 0 0 0 0 9 0 0 0 : 07 9 99 0 8 8 00 0 KAAVAAN A-9 LIITTYVÄT ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Merkintä
Luonnonhoidon hankehaku
Sivu 1 Luonnonhoidon hankehaku Luonnonhoidon alueellinen suunnitelma Yhteenveto Tulostuspäivämäärä: 10.10.2018 Palvelualue: Eteläinen palvelualue Suunnitelma, nimi: Keräkankareen paahderinteet Suunnittelija:
Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )
Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net
Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki
Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri
Palaute- ja vastineraportti
TAMPEREEN KAUPUNKI 29.05.2017 Kaleva, Pellervon koulun ja Tredun tontit. Pellervonkatu 20 ja Sammonkatu 45. Katu- ja virkistysaluetta, käyttötarkoituksen muutos ja rakennusoikeuden lisääminen. Asemakaava
Epoon asemakaavan luontoselvitys
Epoon asemakaavan luontoselvitys Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 Lotta Raunio 1. Johdanto Tämä luontoselvitys koostuu olemassa olevan tiedon kokoamisesta sekä maastokäynneistä ja se
METSO KOHTEEN LIITTEET
METSO KOHTEEN LIITTEET xxxxxx, xxx-xxx-x-xx 1 Tilan xxxx omistus 2 2 Suojeluun esitettävän metsän kasvupaikka- 2-7 ja puustotiedot kuvioittain 3 Karttarajaus 7 4 Suojelualueen lyhyt kuvaus 8 5 Kohteen
VAAKONPUISTON PUISTOMETSÄSUUNNITELMA
VAAKONPUISTON PUISTOMETSÄSUUNNITELMA Suunnitelma käsittää Vaakkolammin pohjois- ja länsipuolella olevat puiston metsäiset osat. Alue on vilkkaassa virkistyskäytössä ja kuuluu VHT 14:n mukaisessa luokituksessa
LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu
TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT
Espoon omistukseen siirtyneelle, 7,49 hehtaarin kokoiselle alueelle, seitsemän (7) hakkuukuvion metsänhakkuut seuraavasti:
ESPOON KAUPUNGIN KAUPUNKITEKNIIKAN KESKUKSEN luonnonhoito on hakenut maisematyölupaa (2017-1306) Leppävaaraan Sotatuomarin- ja Kenttäpäällikönpuistojen (51 P 57, 51 P 77 ja 51 E 17) metsänhakkuisiin Mestarintien
Mielakan metsäilta
Mielakan metsäilta 19.4.2017 26.6.2017 Kouvolan kaupunki Kodikas Kiehtova Kehittyvä Kysely auki 30.4.2017 saakka osoitteessa www.kouvola.fi/taajamametsat 26.6.2017 Sanna Laukkanen 2 26.6.2017 Sanna Laukkanen
Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013
Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin
Kouvolan kaupunki. Kesärannan ranta-asemakaava. Liito-orava -inventointi. Jouko Sipari
Kouvolan kaupunki Kesärannan ranta-asemakaava Liito-orava -inventointi Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO TYÖN TARKOITUS... 3 MENETELMÄT... 3 SUUNNITELUALUEEN LUONNONOLOT... 3 INVENTOINNIN TULOKSET... 5 LIITTEET
SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS
1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja
Metsäohjelma 2016 16.11.2015
Metsäohjelma 2016 16.11.2015 Espoon kaupunki 2015 Metsäohjelma 2016 1 Yhteenveto Tähän metsäohjelmaan on koottu Espoon kaupungin metsissä vuoden 2016 aikana tehtävät hakkuu- ja hoitotyöt. Vuosityöohjelman
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Etelä-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,
Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma
Kauppi-Niihaman vertaissuunnittelu, kevät 2019 Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Pirkanmaan polkujuoksu ry / Tampere Trail Running Jarkko Bamberg & Manu Humppi Kauppi-Niihaman polkuverkosto
LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS
Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Tulvariskiselvitys Päivämäärä 28.5.2018 Viite 1510038898 LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS LIDL, LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS Päivämäärä 28.5.2018 Laatija Hyväksyjä Kuvaus Anni