MISTÄ SYNTYY PERHE-ELÄMÄN TURVALLISUUS?

Transkriptio

1 Ratkes 2 / 2010 MISTÄ SYNTYY PERHE-ELÄMÄN TURVALLISUUS? Osa 1 Minut muistetaan.pyydetään käymään. Annetaan aikaa lapsille ja lastenlapsille. Paistetaan yhdessä lettuja. (isoäidin vastaus kysymykseen, mikä luo itsellesi ja läheisellesi turvallisuutta) Tässä kaksiosaisessa artikkelissa haluan jakaa ajatuksiamme ja huomioitamme, jotka ovat syntyneet Lahden ensi- ja turvakodin vuonna 2009 käynnistämässä Turvallisten perheiden Päijät-Häme projektissa. Projektin arvioinnin ja siihen liittyvän tutkimuksen toteuttaa Päijät-Hämeen sosiaalialan osaamiskeskus Verso olemalla osaltaan mukana projektin toiminnassa osallistuvan ja kehittävän arvioinnin periaatteilla. Turvallisten perheiden Päijät-Häme- projekti on perheen ja sen lähipiirin huomioivan turvallisuustyön toimintamallien kehittämisprojekti, jolla pyritään kehittämään toimintatapoja, joilla ehkäistään kotona ja lähisuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa. Työskentelen osa-aikaisena projektissa ja esitän tässä artikkelissa joitakin keskeisiä tausta-ajatuksia näkökulmastamme turvallisuuteen ja seuraavassa numerossa esitellään kehittelemiämme työtapoja kysyä turvallisuudesta, joista tavoista kysyä olemme käyttäneet työnimenä turvallisuusseula. Huomio turvallisuutta tuottavissa tekijöissä Projektissamme lähtöajatuksena on ollut haastaa, ei ainoastaan auttajatahoja, vaan kaikkia Päijät-Hämeen maakunnan asukkaita vaikuttamaan perheen arkielämän turvallisuuteen. Emme niinkään kiinnitä huomiota turvallisuusuhkiin ja riskeihin, vaan haluamme tutkia sitä, mikä tällä hetkellä tuo ihmisille turvallisuutta ja sen tunnetta. Pohdimme sitä, miten eri tavoin kysymällä turvallisuudesta, voisimme herättää ihmisille turvallisuuden tunnetta ja sitä kautta toimintavalmiutta lisätä omaa ja läheisten turvallisuutta. Tavoitteinamme ovat mm. nostaa perheen turvalliseen elämään liittyvät kysymykset osaksi toimijoiden ja kansalaisten arjen kanssakäymistä, lisätä turvallisuusnäkökulman osuutta auttamistyössä osaksi eri ammattiryhmien toimintaa sekä kehittää ajattelu- ja toimintatapaa, joka vahvistaa lähipiirin mahdollisuuksia luoda turvallisen perhe-elämän edellytyksiä ja kykyä toimia perheväkivaltakriisin eri vaiheissa. Ennen kaikkea pyrimme vaikuttamaan siihen, että turvallisuus ja hyvinvointi otetaan puheeksi osana jokapäiväistä toimintaa. Projekti etsii ja kehittää keinoja mallintaa niitä tekijöitä, jotka ovat merkityksellisiä turvallisen perhe-elämän toteutumisen kannalta perhe-elämän eri vaiheissa. Tähän mennessä olemme jo kartoittaneet eri toimijoiden aihealueeseen liittyviä tarpeita ja

2 nykyistä toimintaa. Maakunnan asukkaiden ajatuksia perheiden turvallisuudesta on koottu erilaisten tapahtumien yhteydessä tehdyillä kansalaiskyselyillä. Jo kyselyjä tehdessämme olemme huomanneet, että turvallisuutta tuottavien tekijöiden tutkiminen ja näkyväksi tekeminen aktivoi ihmisiä katsomaan uudella ja turvallisuutta hyödyttävällä tavalla arkeaan. Kysymyksiä, joihin etsimme vastauksia ovat mm. miten tulisi huomioida entistä paremmin ihmisten omat, tärkeiksi kokemansa tavat ja ajatukset turvallisuudesta erilaisia palveluja kehitettäessä sekä miten määrittelemme tänä päivänä perheen ja siihen liittyvän turvallisuuden, niin että jo itse käsittelytapa synnyttäisi näkemyksiä keinoista lisätä turvallisuutta? Turvallisuus puheeksi -ajattelun taustaa Projektin yhtenä keskeisenä lähtökohtana on kiinnittää huomiota tapoihin, millä käsittelemme ja puhumme perheväkivallasta. Ennakkoajatuksemme luovat jo valintoja välineisiin ja työskentelytapoihin ja mielikuvamme ohjaavat toimintaamme. Yhtenä tarkoituksenamme on tutkia projektissamme sitä, tuottaako jo se, että lähdemme kysymään turvallisuudesta ja huomiomme on kotielämän turvallisuutta tuottavissa tekijöissä, jotain toimivaa ja uudenlaista näkökulmaa työskentelyyn perheväkivaltaasioissa. Ohjaisiko turvallisuushakuinen ajattelu- ja keskustelutapa helpommin ihmiset puhumaan myös kotielämän turvattomuudesta, madaltaisi avun hakemisen kynnystä haettaessa apua väkivaltakokemuksiin? Elävöittäisikö turvallisuudesta kysyminen erilaisissa asiakastyön tilanteissa keskusteluun toimijuutta ja toiveikkuutta lisääviä mielikuvia. Kysymykset Onko sinua kotona lyöty tai uhattu väkivalla? ja Oletko lyönyt riitatilanteissa läheisiäsi? avaavat hyvin erilaisen maiseman kuin kysymykset Mitkä asiat sinulle tuovat kotona turvallisuutta? ja Miten sinä huolehdit itsesi ja läheistesi turvallisuudesta?. Tutkija Hille Koskela, joka on tutkinut kaupunkikulttuuria turvallisuuden ja ns. pelon kulttuurin näkökulmasta, puhuu turvallisuusparadokseista. Hän toteaa, että turvallisuudesta on tullut aikamme suuri kertomus, jota on hankala tavoittaa ja joka läpäisee kasvatuksemme, sosiaaliset suhteet, arkkitehtuurin ja yhteiskunnallisen päätöksenteon. Kun puhumme turvallisuudesta, on vallitseva tapa ollut tutkia yksipuolisesti sitä, mikä meitä uhkaa, miltä pitää suojautua ja mitä pitää pelätä. Perustelemalla eriasteisilla tilastollisilla ja tutkimukselllisilla uhkakuvilla (tiedolla?)suojautumisen ja puuttumisen tarvettamme eri elämänilmiöiden suhteen, emme lisääkään valmiuttamme turvallisuuteen, vaan tapamme toimia turvallisuutemme edistämiseksi lisääkin turvallisuuden kaipuutamme ja turvattomuuden tunnetta. Tämä paradoksaalinen näkökulma turvallisuuteen muuttaa tulevaisuuteen katsomisemme perspektiiviä. Uutisoidut ilmaston muutosten vaarat, erilaiset suuret yhteiskunnalliset epäkohdat, kuten työttömyys ja köyhyys, koulusurmat sekä vuosi vuodelta kasvaviksi kuvatut tilastot lähisuhteessa tapahtuvien surmien ja pahoinpitelyjen määristä luovat

3 tulevaisuuden katsomisen lähtökohdaksi pessimismin. Me teemme enemmän elämässämme valintoja siksi, etteivät uhkat toteutuisi eli enemmän pelosta kuin pyrkiäksemme johonkin, mitä haluamme, toivomme. Liiaksi ja yksipuolisesti uhkakuvilla kuvattu perheväkivalta voi puolestaan lisätä perhekeskeistä suojautumista ja ehkäistä halukkuutta hakea apua. Puhumattakaan pelon kulttuurin vaikutuksista käsityksiimme itsestämme toimijana ja oman elämämme hallitsijoina. Miten pelon kulttuurin liiallinen osuus elämässämme voi ehkä vaikuttaa motivoitumiseemme ja valintoihimme? Esimerkiksi nuoren suunnitellessa tulevaisuuttaan on selvä ero siinä, valitseeko hän opiskelu- tai työpaikkaansa syrjäytymisen pelosta vai siksi että juuri tuolla alalla on mielenkiintoista työskennellä. Tutkimuksissa on todettu, että aikaisempiin sukupolviin verrattuna ihmisten elinpiiri, eritoten kaupungeissa ja taajamissa, on kaventunut. Niin lapset kuin aikuisetkin liikkuvat kodin ulkopuolella aikasempaa rajatummin ja pienemmällä säteellä. Varmasti asiaan vaikuttavat useat tekijät samanaikaisesti, mutta syytä on ainakin pohtia sitä, onko tavoillamme käsitellä ja puhua turvallisuudesta vaikutusta elinpiirimme kaventumiseen. Olemmeko alkaneet itsesensuroida mahdollisuuksiamme ja kaventamaan elinpiiriämme uhkakuvien pelosta. Tämä aikana, joka verrattaessa aikaisempiin vuosikymmeniin, on erilaisilla turvallisuusmittareilla mitattuna turvallisempi. Jo yksinkertainen kysymys helsinkiläisille vanhemmille siitä, saako 12-vuotias lapsenne matkustaa yksin metrolla illalla tai päivällä mennä yksin sähköjunalla Tikkurilaan, avaa erilaisia kertomuksia turvattomuustekijöistä. Miten sinä vastaisit? Mitä vastauksemme kertovat näkemyksistämme 12-vuotiaan mahdollisuuksista arkielämässään ja siitä millaista toiminta-avaruutta rakennamme lapsillemme? Pelon kulttuuri ei ole tietenkään yksipuolisesti ja kaikenkattavasti vallitseva. Tärkeää on myös nähdä ja puhua turvattomuutta tuottavista tekijöistä, jotta voimme niihin puuttua. Kyse on pikemminkin tasapainosta ja suhteesta ajattelussamme turvattomuutta ja turvallisuutta tuottavien tekijöiden välillä. Koen, että olemme liukuneet liiaksi motivoimaan toisiamme pelko- ja uhkakuvilla ja tarvitsisimme pelon kulttuurin luomisen rinnalle arjessamme vaikuttavien turvallisuutta tuottavien tekijöiden esiinnostamista ja ajattelussamme pelon ja pessimismin sijaan toivon näkökulman herättämistä. Puutarhan kukoistukseen ei riitä rikkaruohojen kitkeminen Kun aikoinaan ideoimme projektiamme, oli yhtenä kantavana ajatuksenamme kysymys siitä, onko tavassamme tutkia ja kuvata perheväkivaltailmiötä jotain samankaltaista kuin edellä mainitussa pelon kulttuurin ajatuksissa? Meitä pohditutti siihen liittyen oletukset siitä, että uhkakuvilla ja yksipuolisesti väkivaltaan keskittyvänä perheväkivallan hoidossa käyttämämme työtapamme ja tapamme puhua ilmiöstä voi ehkä tuottaa työntekijöille vaikeutta ottaa asiaa puheeksi. Lisäksi se voi tuoda väkivallan käsittelyyn, niin auttajajille kuin apua hakeville ihmisille, liiaksi toivottomuuden ja

4 raskauden tuntua, - näköalattomuutta. Ehkä jotkut ovat voineet ajatella, että perheväkivalta on niin vaikea ja monimutkainen ilmiö, että sitä ei voi käsitellä kuin asiaan koulutettu ja kokenut työntekijä. Koska asia ei varsinaisesti kuulu omaan osaamiseeni, jätän kysymättä tärkeitä perheen tai sen jonkun jäsenen kotielämään liittyviä kysymyksiä. Riittää kun ohjaan ihmisen paremmin väkivaltaa käsittelemään koulutettujen auttajien puheille. Kärjekkäästi ilmaistuna tapamme auttaa voi em lähtökohdista itsessään tuottaa pelkoa, etäisyydenottoa ja kotona tapahtuvan väkivallan ehkäiseminen voi jäädä marginaaliin niin ajattelussamme kuin toimenpiteissämme. Seurauksena voi olla, että ne ihmiset, jotka miettivät tohtisiko ottaa kotona tapahtuvaa väkivaltaa puheeksi ja arvioivat itsekseen, kuinka vakavasti se pitäisi ottaa, jäävät vaille tarvitsemaansa apua. Perheväkivaltailmiötä voi tarkastella myös sen kautta, millaisena prosessina se on näyttäynyt yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vielä 90-luvun alussa, jolloin olin sosiaalityöntekijänä Pääkaupungin turvakodissa, ei kovinkaan moni työmme ulkopuolinen ollut kiinnostunut tai tietoinen perheväkivaltailmiöstä. 90-luvulla opettelimme jollakin tavoin puhumaan perheväkivallasta ja tekemään kotona tapahtuvaa väkivaltaa ilmiönä näkyvämmäksi yhteiskunnassamme luvulla olemme Suomessa pyrkineet leventämään keskustelua ja perheväkivallan hoitamiseen on synnytetty turvakotien rinnalle erilaisia toimintamuotoja. Lähisuhdeväkivalta, joka on monestakin syystä ja eritavoin ollut piilossa yhteiskunnassa, on saatu osittain näkyväksi, vaikkei vieläkään riittävästi. Ehkä asiaan puuttumisen tärkeys ja ihmisten herättäminen asiaan puuttumiseksi on vaatinut puhetta, jossa on korostetusti tuotu esiin väkivallan vaurioita, vaikutuksia kaikkiin perheenjäseniin ja pyritty hahmottamaan väkivaltaa ääritilanteiden, vakavampien tapausten kautta. Ehkä nyt olemme tilanteessa, jossa emme tarvitse enää pelkästään uhkakuvia motivoituaksemme toimimaan perhe-elämän turvallisuuden lisäämiseksi, vaan voimme luottaa, että jonkinasteisesti yhteiskunnassamme on ymmärretty asiaan puuttumisen vakavuus ja meidän kaikkien vastuu siinä. Jos kömpelöhkösti käyttää puutarha-vertausta, olemme ymmärtäneet rikkaruohojen kitkemisen välttämättömyyden ja nyt on tarpeen sen rinnalla katsoa, mitkä toimet saavat puutarhan kukoistamaan ja ylläpitävät sitä. Kokemukset perheväkivaltatyöstä ovat osoittaneet, että väkivallan kokemuksiin liittyy häpeän tunteita siihen osallisilla, joka puolestaan johtaa vaikenemiseen. Myös kulttuurillisesti meillä on arvoja perheen yksityisyyden kunnioittamisesta, jotka voivat ehkäistä asian puheeksiottamista. Miten luoda sellaisia kulttuurellisia tapoja, niin lähipiirissä kuin palvelujärjestelmässä, joilla voisimme helpottaa asiasta puhumista. Kun on kokenut kotona väkivaltaa, tarvitsee erilaisia tilanteita ja erilaisia ja -tasoisia keskusteluja ihmisten kanssa, jossa voi avata perhetilannettaan, herätellä omaa motivaatiotaan asian korjaamiseksi ja tutkiakseen omaa suhdettaan väkivaltaan. Lähtiessään puhumaan siitä, minkä kokee kotona turvallisuutta tuottavaksi voi luoda toisenlaista rohkeutta ja suhdetta ottaa esille asioita, jotka kokee turvattomuutta tuottaviksi.

5 Kummalle puolelle rajaa katsomme? Turvallisuus-ajattelun näkökulmaa, turvallisuushakuisen katseen suuntaa, voi kuvata seuraavalla kuviolla. Kuvion esitystapa on yleistävä ja sen tarkoituksena on korostaa turvahakuisen työskentelyn periaatteita. Turvallisuus-ajattelu ei ole vastakkainen ylläolevan suojaamiseen tähtäävien toimien kanssa. Olemme katsoneet, että sen rinnalla on tärkeää olla mukana työtapoja, joilla elävöitetään turvallisuuden ajatuksia ja että tavoitteet väkivaltatyöskentelyssä pitää etsiä turvallisuutta ylläpitävistä tekijöistä. UHKAAN JA SUOJAAMISEEN VARAUTUVA TYÖOTE Etsimme merkkejä siitä, miten väkivallattomuuden raja on jo ylitetty. - katse mahdollisissa väkivallan tunnusmerkeissä - sen pohtiminen, mikä määritellään väkivallaksi - epäilyjä ja oletuksia, joita testataan kysyen ja tulkiten erilaisia arvioita ja tapahtumia - jo tapahtuneen väkivallan tutkimista, arviota toteutuuko se uudestaan vai ei - mitä vaikutuksia eri perheenjäsenille on väkivallasta seurannut - mistä väkivalta johtuu? - erilaiset suojautumisen ja eristämisen keinot keskiössä, jottei väkivaltaa enää tapahtuisi - keskiössä väkivallalta suojautumisen ja väkivallan eristämisen(kontrollin) välineet - päätavoite väkivallan loppuminen TURVAHAKUINEN TYÖSKENTELY - turvallisuutta pidetään normina - ollaan uteliaita, miten turvallisuus perheen arjessa toteutuu - mitä merkkejä turvallisuudesta(tavoista toimia, ajatella, olla vuorovaikutuksessa) on nykyhetkessä - tutkitaan sitä, mitä kukin perheenjäsen pitää turvallisuudelleen tärkeimpänä kotona - asetetaan turvattomuudelle/väkivallalle rajat turvallisuuden ja turvallisuuden tunnetta tuottavien tekojen kautta, tätä rajaa ei saa ylittää - jos raja jo ylittynyt, on jo elävöitetty se, mihin pitää palata takaisin - päätavoite turvallisuus ja ylläpito Turvallisuushakuista näkökulmaa voi soveltaa luontevasti ennaltaehkäisevässä tai ns. korjaavassa tarkoituksessa, kun väkivaltaa on jo ilmennyt perheissä. Vaikka väkivalta olisikin loppunut, eivät sen vaikutukset ole välttämättä lakanneet. Turvallisuuden tekijöiden elävöittämisellä omassa arjessaan on merkitystä katseen avartamisessa omaan hyvinvointiin lisääviin tekijöihin, oli kyseessä sitten väkivallan kokijat tai tekijät. Se luo myös turvallisuuden tunnetta nykyhetkeen sekä valmiutta toimia ja rakentaa turvallisuutta. Vastaavasti tilanteissa, joissa on vaikeampi määrittää, onko väkivaltaa tapahtunut tai onko kyse henkisestä vai fyysisestä väkivallasta, on turvallisuuden tekijöiden kautta helpompaa määrittää reunaehtoja kodin turvallisuudelle ja huomioida tekijöitä, jotka voivat tuottaa turvattomuutta. Sen pohtiminen kuuluuko tämä tai tuo tilanne perheväkivaltailmiön alle voi jopa käytännön, ihmisten arjen tasolla, sumentaa käsitystämme siitä, mihin juuri tässä tilanteessa olisi syytä kiinnittää huomiomme. Rationaalisesti ajatellen, ottamalla faktat faktoina, voi näyttää, että on aivan sama kummalla puolella turvallisuuden rajaa olemme, uhkakuvien vai turvallisuuden. Molemmissa on huomioitava turvattomuutta ja turvallisuutta tuottavia tekijöitä ja varauduttava pahaan ja olemalla tyytyväinen hyvään. Turvallisuus on kuitenkin

6 kokonaisvaltainen kokemus, joka koostuu erilaisista tekijöistä, vuorovaikutuksen luonteesta ollessamme ihmisten kanssa tekemisissä, miten tulkitsemme tapahtumat, millaisia tunteita asian käsittely meissä herättävät jne. Nämä tekijät määrittävät turvallisuuden tunnettamme. Elävöittäessämme turvallisuuden kokemuksiamme saamme myös enemmän toimintavalmiutta. Pelko tai uhkan tunne voi olla lyhyellä aikavälillä hyväkin toimintaan motivoija, mutta pitkäänjatkunut tai ei niin konkreettisista tilanteista ja kokemuksista syntyvä turvattomuuden tunne, voi saada meidät menettämään harkintakykyämme, suojautumisen tarve ehkäistä meitä tekemästä hyvinvointiamme lisääviä toimia ja viime kädessä saada meidät toivottomiksi. Asettumalla turvallisuuden näkökulmaan saamme paremmin voimavaroja käyttöömme ja kokemuksellisen tunteen pystyvyydestämme paremmin kohdata niitä faktoja. Mikä luo itsellesi ja läheisillesi turvallisuutta? Tähän loppuun on laitettu muutama vastaus kansalaiskyselyistä, joissa kysyimme mikä luo ihmisille itselleen ja heidän läheisilleen turvallisuutta. Meille projektissa työskenteleville on ollut yllätys, miten yksinkertaisilla kysymyksillä turvallisuudesta olemme saaneet ihmisiltä hyvinkin syvällisiä ja henkilökohtaisia vastauksia elämästään. Vastausten pääteemat voi jakaa kahteen luokkaan. Ensinnäkin vastauksissa näkyi mediassa esiintyviä kestoaiheita turvattomuuden tunnetta ja huolta aiheuttavista tekijöistä: nuorten päihteidenkäyttö, vanhempien alkoholiongelmat, väkivalta, sodat ja työttömyys, ympäristön saastuminen jne. Toiseksi lähes jokaisessa vastauksessa henkilökohtaisen elämän osalta turvallisuuden tekijät liittyivät läheisiin ihmissuhteisiin, tapoihin millä välitämme toisistamme, tapaan olla vuorovaikutuksessa ja kuulla toisiamme, sekä oikeuteen sanoa mielipiteensä ja olla eri mieltäkin. Lähipiirin aktiivinen osallisuus elämässämme, ystävät ja lähiyhtiesöihin kuulumisen tunne toivottuna jäsenenä, olivat tarpeita, jotka ihmiset kokivat tärkeimmiksi turvallisuutta luoviksi tekijöiksi. Vastausten viestiä palvelujärjestelmälle voisi tulkita kysymällä, olisiko meidän syytä huomioida eri toimijoiden työkäytännöissä aikasempaa enemmän ihmisten lähipiiriä huomioivia työtapoja? Vanhemmuuden roolia turvallisuuden lisääjänä pohtiessaan nousi eniten huoli työelämän kiristyvästä työtahdista, vanhempien ajan puutteesta olla läsnä lapsiensa arjessa ja taloudellisen epävakauden,lomautukset ja työttömyys, aiheuttamat pelot. Nuorten vastauksissa nousivat esiin mm perheväkivallan keskellä elävien lasten erityinen suojelu, oikeus vanhempien rakkauteen, oikeus turvalliseen ja lämpöiseen kotiin, oikeus opetukseen ja leikkiin, huoli yksinäisyydestä, oikeus onnellisuuteen ja hyvään oloon, nuorten keskinäisen tuen tärkeys sekä lapsiprostituutioon ja lapsikauppaan liittyvä huoli. Lasten ja nuorten mielipiteissä näkyy ajatus, että turvalliseen perhe-elämään ei riitä pelkästään se, että ketään ei kohdella väkivaltaisesti. Kotielämässä turvallisuus syntyy toiminnasta ja teoista, joista välittyy huolenpito, arvostus ja kunnioitus toisia perheenjäseniä kohtaan.

7 Ote 9-luokkalaisen kirjoitelmasta, joka tavoittaa hienolla tavalla vastuita luotaessa turvallista perhe-elämää: Turvallinen perhe on ensinnäkin sellainen, jossa kaikki perheenjäsenet voivat luottaa toisiinsa. Kenenkään ei tarvitse pelätä toista (enkä välttämättä tarkoita nyt väkivallanpelkoa, vaan myös sellaista henkistä väkivaltaa ym.), vaan kaikki saavat rauhassa kehittyä omina yksilöinään. Turvallisessa perheessä on tärkeää myös se, että on jonkintasoinen hyvä yhteishenki ja toisten kunnioitus ihmisten välillä. Kukaan ei saa tuntea oloansa vähemmän arvokkaaksi ja ihmisillä on oltava samat velvollisuudet ja oikeudet, ottaen tietysti huomioon eri-ikäiset ihmiset. Erityisesti uusio- ja muissa sellaisissa perheissä nämä asiat tulee ottaa huomioon, sillä perhesuhteilla saattaa muutenkin olla vaarana tulehtua erikoistilanteissa. Tämä tekee perheestä turvattoman. Myös väkivalta, jonkun liika päihteidenkäyttö tai muu sellainen tekee perheestä turvattoman. Tässä lisäksi muutama sitaatti aikuisten vastauksista kyselyihimme: Luottamus, tasapainoisuus, tunne siitä, että minua arvostetaan olin mitä tahansa, asioista keskustelu, toisten arvostaminen. Perhe on tärkein; saapuminen kotiin ilman fanfaareja, vain ovi aukaisten... ja kuuluminen TOINEN TOISILLEEN. Luottamus ja välittäminen. Yhteistä aikaa läheisten kanssa. Toisten kuunteleminen, välittäminen, halaaminen, rakastaminen. ja se, että tuntee että sinun on hyvä ja turvallinen olla läheistesi kanssa ja ettei tarvitse pelätä mitään ja että mikään ei uhkaa oloasi. Läheiset suhteet perheenjäsenten, sukulaisten ja naapureiden kesken... talouden tasapaino. Ajatus siitä, että voin itse vaikuttaa omassa elämässäni tapahtuviin asioihin. Toisistamme välittäminen ja huolehtiminen. Lapsille hyvät eväät elämään. Tiedostettavat turvaverkostot. Ja aivan lopuksi sinulle lukija kysymys: Millä teoilla sinä itse luot ja läheisesi luovat sinulle arkeenne turvallisuuden tunnetta? Timo Rytkönen, perheterapeutti Artikkelin herättämistä ajatuksista voi viestittää ja projektista kysyä myös projektipäällikkö Jukka Ihalaiselta s-osoitteessa: Turvallisten perheiden Päijät-Häme -projekti