Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osallistumis- ja arviointisuunnitelma"

Transkriptio

1 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

2 Sisältö 1. Johdanto Suunnittelualue Tiedot hankkeesta Hankkeen tekninen kuvaus Hankkeen aikataulu Suunnittelun tavoitteet Suunnittelun lähtökohdat Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) Kaavoitustilanne Laaditut selvitykset Liittyminen muihin hankkeisiin ja suunnitelmiin Selvitettävät vaikutukset Osalliset Osallistuminen ja vuorovaikutus Kaavoituksen tavoitteellinen aikataulu Yhteystiedot Lähteet /19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

3 1. Johdanto Puhuri Oy suunnittelee kahdeksan tuulivoimalan rakentamista Keski-Pohjanmaalle Kaukasennevan alueelle Kannuksen kaupunkiin. Tuulipuiston rakentaminen edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaista rakennuslupaa. Koska Kaukasennevan alueella ei ole tuulipuiston mahdollistavaa kaavaa, edellyttää hankkeen toteuttaminen tuulivoimaosayleiskaavan laatimista. Maankäyttö- ja rakennuslain voimaan astunut muutos mahdollistaa rakennusluvan myöntämisen tuulivoimalan rakentamiseen yleiskaavan perusteella (MRL 77 a ). Kaavoitus on tullut vireille Puhuri Oy:n aloitteesta. Kaavoitustyötä ohjaa Kannuksen kaupunki. Kaavan laadinnasta vastaa WSP Finland Oy. Tuulivoimayleiskaavan vireilletulon yhteydessä laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 63 ). ssa (OAS) esitellään kaavan laatimisessa noudatettavat osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyt, kaavoituksen päätavoitteet, suunnittelun eteneminen ja alustava aikataulu. Lisäksi osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kuvataan kaavan laadinnan yhteydessä laadittavat ja laaditut selvitykset ja vaikutusten arvioinnit. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään kaavaprosessin kuluessa. 3/19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

4 2. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee noin kahdeksan kilometriä koilliseen Kannuksen keskuksesta ja noin kolmen kilometrin päässä Eskolan kyläkeskittymästä. Alueen sijainti on esitetty kuvassa 1. Suunnittelualue on kooltaan noin 1300 hehtaaria. Alue on Kokkolan Seurakuntayhtymän ja yksityisten omistama. Alueella on tehty kattavasti sopimuksia maanomistajien kanssa kaavoituksen käynnistämiseksi. Lähin asutus sijaitsee lähimmillään noin 1,5 kilometrin päässä tuulivoimaloista kaakkoon Rättyän kylässä, jossa sijaitsee noin kymmenen asuinrakennusta. Kaksi loma-asuntoa sijaitsee suunnittelualueen tuntumassa. Kuva 1. Hankkeen sijainti (Pohjakartta MML 2015) 4/19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

5 3. Tiedot hankkeesta 3.1. Hankkeen tekninen kuvaus Kaukasennevan alueelle suunnitellaan enintään kahdeksaa tuulivoimalaa, joiden yksikköteho on 3 3,6 MW. Tuulipuiston kokonaisteho on maksimissaan noin 29 MW. Tuulivoimaloiden napakorkeus on maksimissaan 160 metriä ja roottorin läpimitta maksimissaan 140 metriä. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus olisi siten maksimissaan noin 230 metriä. Tuulivoimalan perustamistavan valintaan vaikuttavat alueen maaperäolosuhteet ja valittava tuulivoimalatyyppi. Kooltaan suurimman perustamistavan, gravitaatioperusteisen betoniperustuksen vaadittava halkaisija vaihtelee noin metrin välillä ja perustusten paksuus noin 3 4,5 metrin välillä, niin ikään voimalatyypin ja maaperäolosuhteiden mukaan. Perustuksen maanpinnan yläpuolinen osa (näkyviin jäävä osa) on kerrottua huomattavasti pienempi (halkaisija 5-10 metriä ja korkeus maanpinnasta noin 1 2 metriä). Muita perustamistapoja voivat olla esimerkiksi perustuksen kallioankkurointi, jolloin betoniperustuksen koko on pienempi. Hyvin epäedullisissa kohteissa gravitaatioperusteinen perustus saatetaan joutua paaluttamaan. Tuulivoimalat on alustavasti suunniteltu yhdistettävän toisiinsa sekä suunniteltuun sähköasemaan 20 kv maakaapeloinnilla. 20/110 kv sähköasema on suunniteltu yhdistettävän suunnittelualueen kaakkoispuolella kulkevaan 110 kv:n olemassa olevaan voimajohtoon uudella rakennettavalla 110 kv ilmajohdolla. Sähköverkkoon liittymis- ja reittivaihtoehdot tulevat tarkentumaan hankesuunnittelun edetessä Hankkeen aikataulu Kaavoitusmenettely on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2016 alkupuolella ja rakennuslupamenettely valmiiksi kaavoituksen jälkeen, jolloin tuulipuiston rakentaminen voisi käynnistyä vuoden 2016 aikana. Näin tuulipuisto olisi tuotantokäytössä vuoden 2017 alussa. 5/19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

6 4. Suunnittelun tavoitteet Osayleiskaava on tarkoitus laatia siten, että sen perusteella voidaan myöntää rakennuslupa tuulivoimaloiden rakentamiselle. Osayleiskaava laaditaan olemassa olevaa lähtöaineistoa, hankkeesta vastaavan suunnitelmia, luonto- ja ympäristöselvityksiä sekä muita tehtäviä selvityksiä ja niiden tuloksia hyödyntäen. Maankäyttö- ja rakennuslain 77 b :n mukaan laadittaessa 77 a :ssä tarkoitettua tuulivoimarakentamista ohjaavaa yleiskaava, on sen lisäksi, mitä yleiskaavasta muutoin säädetään, huolehdittava siitä, että: 1. yleiskaava ohjaa riittävästi rakentamista ja muuta alueiden käyttöä kyseisellä alueella 2. suunniteltu tuulivoimarakentaminen ja muu maankäyttö sopeutuu maisemaan ja ympäristöön 3. tuulivoiman tekninen huolto ja sähkönsiirto on mahdollista järjestää Kaukasennevan tuulivoimapuiston tavoitteena on osaltaan edistää Suomen ilmastopoliittisia tavoitteita, jossa tavoitteena on nostaa tuulivoiman asennettu kokonaisteho 2500 MW:iin vuoteen 2020 mennessä. 5. Suunnittelun lähtökohdat 5.1. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueiden käytön suunnittelujärjestelmää. Valtioneuvoston vuonna 2000 tekemän päätöksen mukaisia tavoitteita on tarkistettu ja tarkistetut tavoitteet tulivat voimaan Tarkistuksen pääteemana on ollut ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaaminen. Tarkistetuissa tavoitteissa todetaan tuulivoiman osalta: - maakuntakaavoituksessa on osoitettava tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvat alueet - tuulivoimalat on sijoitettava ensisijaisesti keskitetysti useamman voimalan yksiköihin Nimenomaisesti tuulivoimarakentamista koskevien tavoitteiden lisäksi tuulivoima-alueiden suunnittelussa on otettava huomioon muutkin valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, kuten esimerkiksi maisemaa, luonnonarvoja ja kulttuuriperintöä, puolustusvoimien toiminnan turvaamista ja lentoturvallisuutta koskevat tavoitteet. Näistä keskeisiä ovat seuraavat: - Alueidenkäytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvot säilyvät. Viranomaisten laatimat valtakunnalliset inventoinnit otetaan huomioon alueidenkäytön suunnittelun lähtökohtana. - Alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon maanpuolustuksen ja rajavalvonnan tarpeet ja turvattava riittävät alueelliset edellytykset maanpuolustuksen ja rajavalvonnan toimintamahdollisuuksille. 6/19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

7 - Maankäytössä tulee ottaa huomioon lentoliikenteen turvallisuuteen liittyvä tekijät, erityisesti lentoesteiden korkeusrajoitukset. Lisäksi alueiden käytössä on turvattava lentoliikenteen lennonvarmistusjärjestelmien kehittämismahdollisuudet sekä sotilasilmailun tarpeet. Eheyttävän yhdyskuntarakenteen ja elinympäristön laadun kannalta pidetään tärkeänä alueidenkäytön suunnittelussa: - alueidenkäytöllä edistetään yhdyskuntien ja elinympäristöjen ekologista, taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista kehitystä - alueiden käytössä luodaan edellytykset ilmastonmuutokseen sopeutumiselle - alueiden käytössä tulee edistää energian säästämistä sekä uusiutuvien energialähteiden käyttöedellytyksiä Kulttuuri- ja luonnonperinnön, virkistyskäytön ja luonnonvarojen kannalta pidetään tärkeänä alueidenkäytön suunnittelussa: - alueidenkäytöllä edistetään luonnon virkistyskäyttöä sekä luonto- ja kulttuurimatkailua parantamalla moninaiskäytön edellytyksiä - alueidenkäytöllä edistetään luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä siten, että turvataan luonnonvarojen saatavuus myös tuleville sukupolville - alueidenkäytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvot säilyvät. Toimivien yhteysverkostojen ja energiahuollon kannalta pidetään tärkeänä alueidenkäytön suunnittelussa: - alueidenkäytössä turvataan energiahuollon valtakunnalliset tarpeet ja edistetään uusiutuvien energialähteiden hyödyntämismahdollisuuksia - yhteys- ja energiaverkostoja koskevassa alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon sään ääri-ilmiöiden ja tulvien riskit, ympäröivä maankäyttö ja sen kehittämistarpeet sekä lähiympäristö, erityisesti asutus, arvokkaat luontokohteet ja -alueet sekä maiseman yleispiirteet - alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon valtakunnallisen energiahuollon kannalta merkittävät voimajohtojen linjaukset siten, että niiden toteuttamismahdollisuudet säilyvät 7/19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

8 5.2. Kaavoitustilanne Maakuntakaavoitus Suunnittelualueella on voimassa Keski-Pohjanmaan maakuntakaava. Maakuntakaavoitusta on tehty vaiheittain. Tällä hetkellä voimassa olevia vaihekaavoja on kolme. Kuvassa 2. esitetään ote alueen vahvistettujen vaihemaakuntakaavojen yhdistelmäkartasta. Kuva 2. Ote Keski-Pohjanmaan vahvistettujen vaihemaakuntakaavojen yhdistelmäkartasta. Suunnittelualueen likimääräinen rajaus on osoitettu punaisella soikiolla. Maakuntakaavan ensimmäinen vaihekaava vahvistettiin ympäristöministeriössä Ensimmäisestä vaiheesta voimassa on yhä kehittämisperiaatemerkintöjä, yhdyskuntarakenteen aluevarauksia sekä luonnonsuojelulain mukaiset Naturat verkostoon kuuluvat tai siihen ehdotetut alueet. Maakuntakaavan toinen vaihekaava vahvistettiin valtioneuvostossa Toisesta vaihemaakuntakaavasta on voimassa tällä hetkellä tuulivoimaloille varattu energiahuollonalue Kokkolan suurteollisuusalueen ja sataman kupeessa, soiden monikäyttö kokonaisuudessaan sekä muinaismuisto-, maisema- ja kulttuurihistoriakohteet. Maakuntakaavan kolmas vaihekaava vahvistettiin ympäristöministeriössä Kolmas vaihemaakuntakaava on voimassa kokonaisuudessaan. Vaihekaava sisältää kaupan palveluverkkoa sekä maaainestenottoa ja pohjavesien suojelua koskevat aluevaraukset. Lisäksi vaihemaakuntakaavassa tarkistetaan voimassa olevien ensimmäisen ja toisen vaihemaakuntakaavojen yhdyskuntarakennetta, virkistysalueita ja luonnon monimuotoisuuden vaalimista koskevia aluevarauksia sekä kehittämisperiaatemerkintöjä. Keski-Pohjanmaan kolmas vaihemaakuntakaava täydentää aiemmin vahvistettuja ensimmäistä ja toista vaihekaavaa muodostaen yhdessä niiden kanssa Keski-Pohjanmaan kokonaismaakuntakaavan. (Keski- Pohjanmaan liitto 2015a) 8/19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

9 Neljännen vaihemaakuntakaavan valmistelu on aloitettu. Kaava käsittelee seudullisesti merkittävän tuulivoiman sijoittumista Keski-Pohjanmaan maakunnassa. Kaavan lähtökohta on Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan manneralueen tuulivoimaselvitys, joka on esiselvityksenä hyödyntänyt tuuliatlaksen tuulisuustietoja tausta-aineistona. Lisäksi kaavalla päivitetään arvokkaita maisema-alueita ja merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä koskevat merkinnät vastaamaan voimassa olevia valtakunnallisia inventointeja. Kuvassa 3. esitetään ote neljännen vaihekaavan kaavaehdotuksesta. (Keski- Pohjanmaan liitto 2015a) Kuva 3. Ote Keski-Pohjanmaan neljännen vaihemaakuntakaavan kaavaehdotuksesta. Suunnittelualueen likimääräinen rajaus on osoitettu punaisella soikiolla. 9/19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

10 Suunnittelualueella on voimassa kaavamerkintä (EO-3), joka sallii kalliomurskeen ottamisen alueella, sekä tärkeä vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue (kaavamerkintä pv), jonka suunnittelumääräyksessä todetaan, että alueen maankäyttöä suunniteltaessa tulee varmistua siitä, ettei toimenpiteillä vaaranneta pohjaveden määrää tai laatua. Tämä tulee ensisijaisesti hoitaa sijoittamalla riskialttiit toiminnat alueen ulkopuolelle ja toissijaisesti estämällä riskien syntyminen riittävillä vesiensuojelutoimenpiteillä. Yleis- ja asemakaavoitus Suunnittelualueella ei ole voimassaolevia yleis- tai asemakaavoja Laaditut selvitykset Osayleiskaavoitusta varten on laadittu seuraavat selvitykset: - Pöyry Oy Kaukasennevan tuulivoimahankkeen ja sen keskeisten ympäristövaikutusten kuvaus Etha Wind Oy 2015a. Kaukasennevan tuulipuisto, meluselvitys Etha Wind Oy 2015b. Kaukasennevan tuulipuisto, välkeselvitys Osayleiskaavoitusta varten laaditaan ao. selvitykset vuoden 2015 aikana: - Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys - Viitasammakkoselvitys - Liito-oravaselvitys - Lepakkoselvitys - Pöllöselvitys - Metsäkanalintujen soidinpaikkaselvitys - Pesimälintuselvitys - Muuttolintuselvitykset: kevät ja syksy - Päiväpetolintuselvitys - Muinaisjäännösinventointi - Natura-tarvearviointi - Näkemäalueanalyysi - Maisemavaikutusten arviointi valokuvasovittein 10/19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

11 5.4. Liittyminen muihin hankkeisiin ja suunnitelmiin N. 30 kilometrin etäisyydelle suunnittelualueesta sijoittuu runsaasti tuulipuistohankkeita. Hankkeiden koko vaihtelee muutaman voimalan hankkeista Mutkalammen 85 voimalan hankkeeseen. Alueen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse tai ole suunnitteilla muita tuulipuistohankkeita. Lähin hanke sijaitsee noin viiden kilometrin päässä suunnittelualueesta pohjoiseen (Mutkalampi) ja seuraavaksi lähimmät noin kymmenen kilometrin päässä Kaukasennevan suunnittelualueesta (Kuurinkallio, Rahkonneva, Puutikankangas). Muut tuulivoimahankkeet noin 30 kilometrin etäisyydellä Kaukasennevan tuulipuistohankkeesta on esitetty kuvassa 4 ja taulukossa 1. Kuva 4. Kaukasennevan tuulipuistohanke sekä lähimmät muut tuulipuistohankkeet (Pohjakartta MML 2015). 11/19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

12 Taulukko 1. Suunnittelualueen läheisyydessä sijaitsevat muut tuulipuistohankkeet 12/19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

13 6. Selvitettävät vaikutukset Osayleiskaavan laadinnan yhteydessä arvioidaan osayleiskaavan keskeiset vaikutukset maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä eri vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siitä alueesta, jolla kaavalla arvioidaan olevan olennaisia vaikutuksia. Kaavoituksen yhteydessä tarkastellaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen (MRA 1 ) mukaiset vaikutukset: - ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön - maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon - kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin - alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen - kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön Tuulivoimahankkeissa merkittäviksi tunnistettuja vaikutuksia ovat erityisesti melu- ja varjon vilkkumisvaikutukset, linnustovaikutukset sekä maisemavaikutukset. 7. Osalliset Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti osallisilla (MRL 62 ) on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä. Osallisilla on myös mahdollisuus esittää neuvottelun käynnistämistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ennen kaavaehdotuksen nähtäville asettamista (MRL 64 ). Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti osallisia ovat ne, joiden asumiseen, työhön tai muihin oloihin valmisteilla oleva kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Tässä hankkeessa tunnistettuja osallisia ovat - kaikki, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa: o kuntalaiset, joita asia koskee o kaava-alueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajat ja asukkaat 13/19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

14 - viranomaiset, yhteisöt ja yritykset, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään: o Kannuksen kunnan hallintokunnat ja luottamuselimet: teknisten palveluiden osasto, teknisten palveluiden lautakunta, kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto o Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukset o Digita o Finavia o Fingrid Oyj o Ilmavoimien esikunta o Keski-Pohjanmaan liitto o Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry o Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo o Lestijokiseudun Luonto ja Ympäristö ry o Metsähallitus o Museovirasto o Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri o Pohjanmaan pelastuslaitos o Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry o Puhuri Oy o Puolustusvoimat o Riistanhoitoyhdistykset 14/19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

15 8. Osallistuminen ja vuorovaikutus Osayleiskaavan vireille tulosta, kaavaluonnoksen ja -ehdotuksen nähtävillä olosta sekä kaavan voimaantulosta ilmoitetaan Kannuksen paikallislehdessä sekä Kannuksen kaupungin ilmoitustaululla ja www-sivuilla. Kaava-alueen maanomistajille sekä kaava-alueeseen rajautuvien alueiden omistajille lähetetään tiedotteet kaavaluonnos- ja kaavaehdotusvaiheissa. Osayleiskaavoituksen aikana järjestetään yleisötilaisuus aloitusvaiheessa osallistumis- ja arviointisuunnitelman käsittelyn jälkeen ja kaavaluonnoksen ollessa nähtävillä. Osallisilla on mahdollisuus antaa osayleiskaavasta palautetta mielipiteinä kaavaluonnoksen nähtävilläoloaikana ja muistutuksina kaavaehdotuksen nähtävilläoloaikana. Kuvassa 5. on esitetty osayleiskaavoituksen päävaiheet ja osallistumismahdollisuudet. Yleisötilaisuus Yleisötilaisuus Kuva 5. Osayleiskaavoituksen vaiheet ja osallistumismahdollisuudet. 15/19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

16 9. Kaavoituksen tavoitteellinen aikataulu kaavan vireille tulo kaavoitusaloite tekninen lautakunta - OAS teknisten palveluiden lautakunta OAS nähtäville 6 / 2015 kaavaluonnos, teknisten palveluiden lautakunta 8 / 2015 viranomaisneuvottelu (MRA 18 ) 8 / 2015 yleisötilaisuus (aloitusvaihe) 8 / 2015 kaavaluonnos nähtävillä (4 vkoa) 8-9 / mielipiteet - lausunnot - yleisötilaisuus viranomaisneuvottelu (ns. työneuvottelu) (MRA 18 ) tarvittaessa kaavaehdotus, teknisten palveluiden lautakunta 12 / 2015 viranomaisneuvottelu (MRA 18 ) 12 / 2015 kaavaehdotus nähtävillä (30 pv) 12 / / muistutukset - lausunnot - yleisötilaisuus hyväksyminen teknisten palveluiden lautakunta 1 / 2016 hyväksyminen kaupunginhallitus 1 / 2016 hyväksyminen kaupunginvaltuusto 1 / 2016 valitusaika 30 pv kaava lainvoimainen 2 / /19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

17 10. Yhteystiedot Kaavoitukseen ja suunnitteluun liittyvää lisätietoa saa Kannuksen kaupungilta, kaavaa laativalta konsultilta (WSP Finland Oy) ja tuulipuistohankkeesta vastaavalta (Puhuri Oy). Tietoa kaavoituksesta on saatavissa myös kunnan internet sivuilta ja tuulipuistohankkeesta vastaavan sivuilta Kannuksen kaupunki Mittausteknikko Matti Salmela Hanketoimija, Puhuri Oy Hankekehityspäällikkö Harri Ruopsa Kaavaa laativa konsultti, WSP Finland Oy Yleiskaavasuunnittelija Ilkka Oikarinen, YKS /19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

18 Lähteet GTK Maankamara-palvelu. [ Kannuksen kaupunki Internet-sivut. < Keski-Pohjanmaan Liitto 2015a. Internet-sivut. [ pohjanmaa.fi/alueidenkaytto/vahvistetut-maakuntakaavat] Keski-Pohjanmaan Liitto 2015b. Valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai seudulli- sesti merkittävät maisema- ja kulttuurihistorialliset ympäristöt ja kohteet Keski- Pohjanmaalla. Ramboll. 08/2014, 01/2015. Maanmittauslaitos [ Maankäyttö- ja rakennuslaki Museovirasto [ Pohjois-Pohjanmaan Liitto Pohjois-Pohjanmaan arvokkaiden maisema- alueiden päivitysinventointi RKY Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt. Museovi- rasto. [ Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita. Asumis- terveysohje. Helsinki. Suomen Tuuliatlas [ Suomen Tuulivoimayhdistys ry Tietoa tuulivoimasta. [ 18/19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

19 Suomen ympäristökeskus Maakuntakaava/maisema-alueet paikkatietoaineisto Työ- ja elinkeinoministeriö Kansallinen energia- ja ilmastostrategia, Taustaraportti. Ympäristöministeriö Maisemanhoito. Maisema-aluetyöryhmän mietintö 66/1992. Osa1. Ympäristöministeriö 1992b. Ehdotus Valtioneuvoston päätökseksi melutason ohjearvoista, muistio Ympäristöministeriö Tuulivoimalat ja maisema. 42 s. Suomen ympäristö 5/2006. Ympäristöministeriö Tuulivoimarakentamisen suunnittelu. Ympäristöministe- riön ohjeita 4/2012. Ympäristöministeriö Tuulivoimaloiden melun mallintaminen. Helsinki. Ympä- ristöministeriön ohjeita 2/ /19 Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue...

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

SAUVIINMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

SAUVIINMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI SAUVIINMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Suunnittelualue. Nykytilanne. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Muronkulman ranta-asemakaavan muutos

Suunnittelualue. Nykytilanne. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Muronkulman ranta-asemakaavan muutos SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Muronkulman ranta-asemakaavan muutos Säkylän keskustan luoteispuolelle laaditaan ranta-asemakaavan luonnos kiinteistöille 738-401-17-4 ja

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus...

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A SUUNNITTELU JA TEKNI IKKA SIEVIN KUNTA JAKOSTENKALLIOIDEN TUULIVOIMAYLEISKAAVAA OSALLISTUMIS- JA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.01.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

VUOHTOMÄEN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA

VUOHTOMÄEN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VUOHTOMÄEN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA Päivitetty 29.11.2012, 5.6.2013 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA MIKSI TUULIVOIMAKAAVA? Tuulivoimalaitos tarvitsee rakennusluvan, jonka myöntämisen edellytyksenä on ensisijaisesti voimassa oleva oikeusvaikutteinen maankäytön

Lisätiedot

KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA

KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-

Lisätiedot

Suunnittelualue. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Katinhännän asemakaavan muutos

Suunnittelualue. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Katinhännän asemakaavan muutos SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Katinhännän asemakaavan muutos Säkylän keskustan länsipuolelle laaditaan asemakaavan muutos, joka koskee Katinhännän asemakaavan korttelin

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 11.12.2008 SIPOON KUNTA MAANKÄYTTÖ p. 09-23 531 Iso Kylätie 18, 04130 SIPOO

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Niinimäen tuulivoimahankkeen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Niinimäen tuulivoimahankkeen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Niinimäen tuulivoimahankkeen osayleiskaava 29.4.2015 Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Suunnittelualue... 3 3. Tiedot hankkeesta... 5 3.1. Hankkeen tekninen kuvaus... 5 3.2. Hankkeen aikataulu... 6 4. Suunnittelun

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 15. SIMPSIÖ MÖKKILAMPI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAPUAN KAUPUNKI 15. SIMPSIÖ MÖKKILAMPI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAPUAN KAUPUNKI 15. SIMPSIÖ MÖKKILAMPI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sisältö 1. Perustiedot... 1 1.1. Suunnittelualue ja sijainti... 1 1.2. Lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.3. Maakuntakaavan merkinnät

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376 FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh. OAS A-2761 1 (7) A-2761 Asemakaavan muutos 5.11.2018 Jalkaranta, Tapanilankatu 6 Lahti.fi OAS A-2761 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava

Lisätiedot

LARSMON KUNTA STORSTRÖMMENIN ASEMAKAAVAN OSAN MUUTOS

LARSMON KUNTA STORSTRÖMMENIN ASEMAKAAVAN OSAN MUUTOS Vastaanottaja Luodon kunta Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - käännös Päivämäärä 2.11.2018 LARSMON KUNTA STORSTRÖMMENIN ASEMAKAAVAN OSAN MUUTOS 1-2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Suunnittelualue. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Suunnittelualue. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Köörnummen teollisuusalueen korttelin 60 asemakaavan muutos ja laajennus Köörnummen teollisuusalueen kortteliin 60 laaditaan asemakaavan muutos

Lisätiedot

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Iso-Syöte, Asemakaavan muutos korttelissa 55 a-b OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2017 Ote ajantasa-asemakaavasta. Asemakaavan muutosalue sijaitsee Syötteen hiihto- ja laskettelukeskuksessa.

Lisätiedot

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.12.2017 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö ASEMAKAAVAN MUUTOS osa 7. kaupunginosan korttelista 1052 29.4.2011, tarkistettu 26.3.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014 1(7) VESANNON KUNTA OINASKYLÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot