Osavuosikatsaus 1-3/2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus 1-3/2009"

Transkriptio

1 Osavuosikatsaus 1-3/29

2 Toimintaympäristö 29 Kotimaa Rakentaminen supistuu useita prosentteja kuluvana vuonna Talonrakentamisen aloitukset puolittuvat vuoden 27 huipputasosta Asuntomyynti on piristynyt viime vuoden lopusta Valtion elvytystoimet näkyvät selvimmin infrarakentamisessa Korjausrakentamisen sekä taloteknisen huollon ja kunnossapidon palveluiden kysyntä pysyy vakaana Muut maat Norjassa ja Tanskassa päällystystoiminnan kysyntä säilyy hyvänä Ruotsissa kalliorakentaminen jatkuu vilkkaana Baltiassa rakentamisen volyymi vähäistä ja markkinatilanne vaikea Venäjällä kansainvälinen rahoituskriisi ja öljyn hinnan lasku rasittavat edelleen maan taloutta

3 Tammi - maaliskuu 29: Liikevaihto laski neljänneksen ja tilauskanta kolmanneksen vertailukaudesta Katsauskauden tappio on tavanomainen, ja johtuu infrarakentamisen ja rakennustuotteiden kausiluonteisuudesta Konsernin rahoituskustannuksia lisäsivät korollisen velan kasvu, valuuttakurssimuutokset ja -suojauskustannukset Asuntomyynti piristyi loppuvuodesta 28 Baltian maista Lemminkäiselle kaksi merkittävää tienparannusurakkaa

4 Avainluvut 1-3/29 1-3/ /28 Liikevaihto 336,9 444, ,8 Liikevoitto -8,6-5,5 123,2 Liikevoitto-% -2,6-1,2 5, Rahoituserät -9,8-6,1-32,1 Tulos ennen veroja -18,4-11,6 91, Tulos/osake, EUR -,88 -,59 3,28 Bruttoinvestoinnit 1,3 15,2 6,2 Liiketoiminnan rahavirta -85,4-62,3 24, Tilauskanta 1 122, ,2 1 64,5 Korollinen nettovelka 45,6 386,9 336,4 Rahavarat 154,5 93,8 25,1 Henkilöstö

5 Tase Varat Oma pääoma ja velat ,4 513,6 398,2 35,4 573,2 423, , 586,5 392,9 48,7 388, 65, ,7 285,1 36, ,8 275,4 39,2 12/28 3/28 3/29 12/28 3/28 3/29 Pitkäaikaiset varat Vaihto-omaisuus Oma pääoma Korolliset velat Rahoitusomaisuus Korottomat velat Taseen tunnusluvut 3/29 3/28 12/28 12/27 Sijoitetun pääoman tuotto, %,2 -,5 17,7 2,7 Oman pääoman tuotto, % -4,6-3,2 19,2 27,5 Omavaraisuusaste, % 25,7 26,3 26,2 32,7 Taseen loppusumma, 1 32, , 1 413,3 1 69, Nettokäyttöpääoma, 476,5 395,5 411,4 342,7

6 Velkarakenne Korollinen velka yhteensä 65,1 Muu lyhytaikainen velka - yritystodistukset - rahoitusleasingvelat - projektilainat 33 % 2 % Pitkäaikainen velka - lainat rahoituslaitoksilta - rahoitusleasingvelat 47 % Lyhytaikainen velka - lainat rahoituslaitoksilta Tunnusluvut () 3/29 3/28 12/28 12/27 Korollinen velka 65,1 48,7 586,5 357, Rahavarat 154,5 93,8 25,1 78,5 Korollinen nettovelka 45,6 386,9 336,4 278,5 Nettorahoituskulut -9,8-6,1-32,1-16, Gearing, % 145,7 14,5 98,4 87,2

7 Konsernin liikevaihto ja liikevoitto Liikevaihto Liikevoitto ,6 676, ,3 1592,5 185,1 1265,6 68,9 17,2 73,2 259,1 337,7 263, Q1/27 Q1/28 Q1/ ,2 123,2 19,2,2-5,5-8, Q1/27 Q1/28 Q1/29 kotimaa muut maat

8 Tilauskanta Tilauskanta toimialoittain Tilauskanta maittain ,4 116, , ,2 MEUR ,7 96, 32,6 85,8 482,6-25 % -26 % -8 % MEUR ,6 14,6 2,8 78,8-34 % -5 % -36 % 2 521,2-46 % 2 3/28 3/29 3/28 3/29 Talonrakentaminen Talotekniikka Infrarakentaminen Rakennustuotteet Suomi Muut Pohjoismaat Muut maat

9 Kansainvälinen liiketoiminta: Liikevaihto maittain 1-3/29 Kansainvälisen liiketoiminnan osuus liikevaihdosta oli katsauskaudella 22 % eli 73,2 (17,2). Suomi % Ruotsi, Norja, Tanska Muut maat 324 1% 28 Q1/8 Q1/9 Baltian maat, Venäjä ja Itä- Eurooppa 27 5% Q1/8 32 Q1/9 7% Q1/8 Q1/9 28 Q1/8 Q1/9

10 Henkilöstö Henkilöstö toimialoittain 3/29 (3/28) Henkilöstö maittain 3/29 (3/28) Talotekniikka; 194 (1915) Rakennustuotteet; 649 (758) 24% 8% 31% Talonrakentaminen; 2526 (3159) Baltian maat; 95 (932) Muut Pohjoismaat; 98 (887) Muut maat; 659 (636) 12% 11% 8% 69% 36% Suomi; 5581 (6297) Infrarakentaminen; 2873 (2818) Henkilöstön määrä keskimäärin katsauskaudella oli 8 98 (8 753) Yt-menettelyjen piirissä oli katsauskauden lopussa noin 45 henkilöä Loppuvuodesta 28 alkaneet vähennystoimenpiteet ovat tähän mennessä koskeneet noin 1 henkilöä

11 Talonrakentaminen Liikevaihto Liikevaihto laski 28 %, liikevoitto pysyi vertailukauden tasolla Liikevaihdosta 79 % tuli Suomesta, 9 % Venäjältä ja 12 % muista maista Tilauskanta laski 521,2 milj. euroon (96,) Asuntomyynti on piristynyt loppuvuodesta 28 Asuntorakentamisen painopiste siirtymässä vuokra-asuntotuotantoon Uusien vapaarahoitteisten asuntojen aloituskynnys korkea Korjausrakentamisen osuus Lemminkäisen talonrakentamisesta noin 15 % Lemminkäisen Venäjälle sitoutuneen pääoman määrä ,5 277,1 198,7 28 Q1/28 Q1/29 Liikevoitto 69,7 1,3 9,7 28 Q1/28 Q1/29

12 Lemminkäisen vapaarahoitteinen asuntotuotanto KOTIMAA Q1/29 Q1/28 Q4/28 Asuntoaloitukset 186 Myydyt asunnot Valmistuneet Rakenteilla kauden lopussa, joista myymättömiä Valmiit myymättömät VENÄJÄ JA RUOTSI Q1/29 Q1/28 Q4/28 Asuntoaloitukset 559 Myydyt asunnot Valmistuneet 12 Rakenteilla kauden lopussa, joista myymättömiä Valmiit myymättömät 2 Pietarissa Aleksandrian kerrostalokohteessa Lemminkäinen keskeytti viime vuonna 264 asunnon rakentamisen

13 Infrarakentaminen Liikevaihto Liikevaihto laski 24 % vertailukaudesta Liikevaihdosta 61 % tuli Suomesta, 34 % muista Pohjoismaista ja 5 % Baltian maista Tilauskanta katsauskauden päättyessä oli 482,6 (524,7) Tappiollinen tulos on tavanomainen, ja johtuu toimialan kausiluonteisuudesta Uudisrakentamisen hiljentyminen vähentänyt kiviaineksen ja valmisbetonin kysyntää Kotimaassa kalliorakentaminen piristynyt Pohjoismaiden hallitusten elvytystoimet lisänneet infrarakentamisen kysyntää Lemminkäinen saanut kaksi merkittävää tienparannusurakkaa Baltian maista ,3 95,1 71,9 28 Q1/28 Q1/29 Liikevoitto 26,2-16,4-17, Q1/28 Q1/29

14 Talotekniikka Liikevaihto Liikevaihto pysyi edellisvuoden tasolla, liikevoitto parani 47 % Tilauskanta katsauskauden päättyessä oli 85,8 (116,2) Taloteknisten hankkeiden määrä vähentynyt ja koko pienentynyt Taloyhtiöiden kyselyt lisääntyneet valtion myöntämän 1 %:n korjausavustuksen turvin Kilpailu huolto- ja kunnossapitotoiminnassa on lisääntynyt Energiatehokkuuden hallinta ja erikoisosaaminen (mm. kylmälaitteiden huolto ja asennustoiminta) korostunut ,9 56,6 55,3 28 Q1/28 Q1/29 Liikevoitto 16,3 1,7 2,5 28 Q1/28 Q1/29

15 Rakennustuotteet Liikevaihto Liikevaihto laski 26 % vertailukaudesta Tilauskanta katsauskauden päättyessä oli 32,6 (43,4) Katto- ja vedeneristystuotteissa myynnin ja tuotannon määrä on noin neljänneksen edellisvuotta pienempi Porras- ja julkisivuelementtien kysyntä vähäistä heikon asuntotuotannon johdosta Ympäristörakentamisen markkinatilanne hyvä Lemminkäinen toteuttaa Helsingin Keskuskadun muutostyöt kävelykaduksi. Urakan arvo n. 6, , 25, 18,6 28 Q1/28 Q1/29 Liikevoitto 1,5-1,2-2,5 28 Q1/28 Q1/29

16 Näkymät vuodelle 29 Lemminkäisen vuoden 29 liikevaihto ja tulos ennen veroja jäävät selvästi viime vuoden tasosta. Toimitilarakentaminen hiljenee edellisvuosien huipputasosta. Asuntorakentamisessa painopiste on siirtymässä vuokra-asuntotuotantoon. Taloteknisen huollon ja kunnossapidon sekä korjaustoiminnan kysyntä hyvällä tasolla. Infrarakentamisessa markkinatilanne on suotuisa lähes kaikilla Lemminkäisen toiminta-alueilla. Uudisrakentamisen hiljeneminen vähentää joidenkin rakennustuotteiden kysyntää.

17 Osakkeenomistajat Osakkaan nimi Osakemäärä, kpl % osakekannasta Pentti Erkki kuolinpesä ,58 Pentti Olavi ,58 Pentti Heikki kuolinpesä ,2 Pentti Kristian ,73 Pentti-Kortman Eva Katarina ,73 Pentti-von Walzel Anna Eva Kristina ,73 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma 58 2,98 Odin Finland ,23 Tukinvest Oy ,18 Swedbank 17 1, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera 16 6,94 Sijoitusrahasto Aktia Capital ,78 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 12,71 Laakkonen Mikko 97 35,57 Sijoitusrahasto Aktia Secura 56 6,33 Hallintarekisteröidyt ,91 Muut osakkeenomistajat yhteensä ,78 Yhteensä ,

18 Lemminkäinen Oyj Esterinportti 2 24 Helsinki puh ir@lemminkainen.fi Timo Kohtamäki Toimitusjohtaja puh timo.kohtamaki@lemminkainen.fi Katri Sundström Sijoittajasuhteet Puh katri.sundstrom@lemminkainen.fi Jukka Ovaska Talousjohtaja puh jukka.ovaska@lemminkainen.fi Yhteystiedot

Toimintaympäristö 2008

Toimintaympäristö 2008 Tilinpäätös 28 Toimintaympäristö 28 Kotimaa Kansainvälisen rahoituskriisin vaikutukset konkretisoituivat reaalitalouteen loppuvuonna Talonrakentamisen volyymit kääntyivät laskuun Kiinteistösijoittajien

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2009

Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2009 Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-6/29 Toimintaympäristö 29 Kotimaa Asuntorakentamisessa pääpaino vuokra-asuntotuotannossa Toimitilarakentamisessa vähän omaperusteisia hankealoituksia Asuntomyynti piristynyt

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008 Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008 Toimintaympäristön epävarmuus kasvaa Kotimaa Asuntojen kysyntä laskenut voimakkaasti, liike- ja toimitilarakentamisen kasvu taittunut Infrarakentamisen ja Talotekniikan näkymät

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 Toimintaympäristö Kotimaa Talouden kasvunäkymät heikentyneet, huolena kiihtyvä inflaatio ja korkojen nousun vaikutus asuntorakentamiseen Liike-, logistiikka- ja teollisuusrakentaminen

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Tilinpäätös 2009

Lemminkäinen Oyj. Tilinpäätös 2009 Lemminkäinen Oyj Tilinpäätös 29 Toimintaympäristö 29 Kotimaa Rakentamisen kysyntä väheni voimakkaasti ja supistuminen näkyi voimakkaimmin talonrakentamisen aloitusmäärissä Asuntorakentamisen painopiste

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/2010

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/2010 Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-3/21 Toimintaympäristö Kotimaa Vuoden 21 aikana rakentamisen arvioidaan supistuvan noin kaksi prosenttia, mutta jo vuonna 211 sen arvioidaan lähtevän kasvuun Talonrakentamisen

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-9/2010

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-9/2010 Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-9/21 Sisällysluettelo Keskeistä tammi-syyskuussa 21 Liikevaihto Liikevoitto Avainluvut Tilauskanta Omaperusteinen asuntotuotanto Tase Velkarakenne Strategian toteuttaminen

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-3/211 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Keskeistä tammi-maaliskuun osavuosikatsauksessa Alkuvuoden tappio johtuu infratoiminnan kausiluonteisuuudesta. Työkausi on jo osin

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6 / 2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6 / 2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-6 / 211 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Keskeistä vuoden 211 toisella neljänneksellä Tilauskanta oli ennätyskorkea: 1,7 mrd euroa Infrarakentamisessa hyvä tuloskehitys,

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6/2010

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6/2010 Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-6/21 Sisällysluettelo Keskeistä tammi-kesäkuussa 21 Liikevaihto Liikevoitto Avainluvut Tilauskanta Omaperusteinen asuntotuotanto Tase Velkarakenne Strategian toteuttaminen

Lisätiedot

Lemminkäinen-konserni. Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2007

Lemminkäinen-konserni. Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2007 Lemminkäinen-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.27 Kotimaan rakennusmarkkinat Rakentamisen kokonaismäärän arvioidaan kasvavan vuonna 27 3,5 % ja vuonna 28 3,% - ulkomaisen työvoiman käyttö on yleistynyt

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Osavuosikatsaus 1 3/215 Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus Toimintaympäristö Q1/215 Suomi Käynnissä suuria infrahankkeita.

Lisätiedot

Keskeistä Q3/2011 Toimintaympäristö Katsauskauden tulos Lähiajan näkymät ja ohjeistus Tapahtumia. Yhteenveto. Toimialakatsaukset

Keskeistä Q3/2011 Toimintaympäristö Katsauskauden tulos Lähiajan näkymät ja ohjeistus Tapahtumia. Yhteenveto. Toimialakatsaukset Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1 9/211 Sisältö Keskeistä Q3/211 Toimintaympäristö Katsauskauden tulos Lähiajan näkymät ja ohjeistus Tapahtumia katsauskauden jälkeen Yhteenveto Toimialakatsaukset Lemminkäisen

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Tilinpäätös 2010

Lemminkäinen Oyj. Tilinpäätös 2010 Lemminkäinen Oyj Tilinpäätös 21 Toimintaympäristö 21 Kotimaa Kasvua asuntorakentamisessa Liike- ja toimitilarakentamisessa pohja saavutettu Korjausrakentaminen jatkoi kasvuaan Talotekniikassa kilpailu

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 LEMMINKÄINEN-KONSERNI Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 Osavuosikatsaus 1-6 / 2006: Tulos parani selvästi Liikevaihto oli 731,2 milj. euroa (655,5) - josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 29,8 %

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki. Yhtiökokous 4.4.2011

Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki. Yhtiökokous 4.4.2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Yhtiökokous Kohti yhtenäistä tä Lemm inkäistä Lemminkäisen johto vaihtui 1/2009 Tytäryhtiöiden fuusiot alkoivat 1 /2010 Norja yritys- kau upat, Venäjän tonttikaupat 4-6/2010

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q

Osavuosikatsaus Q Osavuosikatsaus Q2 1.1. 3.6.216 Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus 2 28.7.216 Osavuosikatsaus Q2 216 Toimintaympäristö vuonna 216 Suomi Käynnissä ja suunnitteilla suuria

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/28 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 29.1.28 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2015

Osavuosikatsaus 1-6/2015 Osavuosikatsaus 1-6/215 Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus Toimintaympäristö vuonna 215 Suomi Käynnissä suuria infrahankkeita. Hintakilpailu tiukentunut. Öljyn alhainen

Lisätiedot

Lemminkäinen-konserni. Tilivuosi 2007

Lemminkäinen-konserni. Tilivuosi 2007 Lemminkäinen-konserni Tilivuosi 2007 Kotimaan rakennusmarkkinat Kotimaan rakennusmarkkinat Rakentamisen kokonaismäärä kasvoi noin 6 % - kasvun arvioidaan hidastuvan vuonna 2008 ja jäävän noin 3 prosenttiin

Lisätiedot

Timo Kohtamäki. Toimitusjohtajan katsaus

Timo Kohtamäki. Toimitusjohtajan katsaus Timo Kohtamäki Toimitusjohtajan katsaus Kannattavasti kasvava Lemminkäinen 2 2 Katsauksen sisältö Vuosi 2011 lyhyesti Lemminkäisen strategia Vuoden 2012 näkymät 3 Vuoden 2011 pääkohdat Kilpailukyky vahvistui:

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. 13.2.2012 Sijoittajalounas/Pohjola Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki

Lemminkäinen Oyj. 13.2.2012 Sijoittajalounas/Pohjola Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Lemminkäinen Oyj 13.2.2012 Sijoittajalounas/Pohjola Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Sisältö Lemminkäinen lyhyesti Strategia ja tehostamistoimenpiteet Toimintaympäristö Tulos ja taloudellinen asema 2011

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1. 3.6.217 Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus 2 Toimintaympäristö Q2/217 Suomi Suuret hankkeet kasvukeskuksissa tukivat infraprojekteja. Päällystyksessä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6 / 2012:

Osavuosikatsaus 1-6 / 2012: Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-6 / 212: Katsauskauden vertailukelpoinen tulos parani. Kotimaan infrarakentamisessa vahva vire. Keskeistä katsauskaudella 1-6/212 Katsauskauden vertailukelpoinen tulos

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 2014. Tehostamistoimenpiteillä vahvempi tase ja parempi kannattavuus

Tilinpäätöstiedote 2014. Tehostamistoimenpiteillä vahvempi tase ja parempi kannattavuus Tilinpäätöstiedote 2014 Tehostamistoimenpiteillä vahvempi tase ja parempi kannattavuus Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus Segmenttikatsaukset 2 Toimintaympäristö vuonna

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012. Yhtiön vakavaraisuus ja rahoitusasema vahvistuivat

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012. Yhtiön vakavaraisuus ja rahoitusasema vahvistuivat Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012 Yhtiön vakavaraisuus ja rahoitusasema vahvistuivat 1 Sisältö Katsauskauden tulos Taloudellinen tilanne Näkymät ja ohjeistus Toimialat 2 Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012 Katsauskauden

Lisätiedot

Ålandsbanken 1-on-1 Day Lemminkäinen Oyj. CFO Robert Öhman IR Katri Sundström

Ålandsbanken 1-on-1 Day Lemminkäinen Oyj. CFO Robert Öhman IR Katri Sundström Ålandsbanken 1-on-1 Day 29.11.2011 Lemminkäinen Oyj CFO Robert Öhman IR Katri Sundström Sisältö Lemminkäinen lyhyesti Strategian pääkohdat Toimintaympäristö Q3/2011 -osavuosikatsaus keskeistä Q3/2011 katsauskauden

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 25.7.2008 1 Sisältö Osavuosikatsaus 1-6/2008 Strategisia askeleita kaudella Näkymät vuodelle 2008

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2007

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2007 1 YIT CORPORATION YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/27 Hannu Leinonen Konsernijohtaja 27.7.27 2 YIT CORPORATION Sisältö Osavuosikatsaus 1-6/27 Markkinat ja tulevaisuudennäkymät Liitteet YIT:n osake Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Sijoittajatilaisuus Evli 7.5.2012

Sijoittajatilaisuus Evli 7.5.2012 Lemminkäinen Oyj Sijoittajatilaisuus Evli 7.5.2012 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Uusi toimialajako ja toiminnan painopisteet Kansainväliset toiminnot Skandinavian infrarakentaminen Venäjän oma asuntotuotanto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 3.9.217 Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus 2 Toimintaympäristö Q3/217 Suomi Suuret hankkeet kasvukeskuksissa tukivat infraprojekteja. Päällystyksessä

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2012

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2012 Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.212 Keskeistä katsauskaudella Q1/212 Tulos ennen veroja viime vuotta parempi Infrarakentamisen liikevaihto kasvoi kaikissa Pohjoismaissa Tilauskanta etenkin Suomen

Lisätiedot

Yhtiökokous 9.4.2013

Yhtiökokous 9.4.2013 Yhtiökokous 9.4.2013 Timo Kohtamäki Toimitusjohtajan katsaus / Yhtiökokous 2013 Lemminkäinen kasvukeskusten kehittäjä Rakennamme kokonaisia kaupunkeja Toimitilarakentaminen Talotekniikan urakointi Teollisuuden

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 25.3.2015

Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 25.3.2015 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 25.3.2015 1 Suomi Norja Ruotsi Tanska Baltia Kalliorakentaminen Pohja- ja insinööri rakentaminen Pääkaupunkiseutu Muut alueet Infrarakentaminen Talonrakentaminen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q

Osavuosikatsaus Q Osavuosikatsaus Q3 1.1. 3.9.216 Asfalttikartelliin liittyvät vahingonkorvaukset Helsingin hovioikeus antoi 2.1.216 päätökset asfalttikartelliin liittyvistä vahingonkorvauksista. Niiden 37 kanteen osalta,

Lisätiedot

Rakentamisen haasteet ja mahdollisuudet Pohjoismaissa ja Venäjällä.

Rakentamisen haasteet ja mahdollisuudet Pohjoismaissa ja Venäjällä. 17.9.2013 Rahapäivä 2013 Rakentamisen haasteet ja mahdollisuudet Pohjoismaissa ja Venäjällä. Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki, Lemminkäinen Oyj Rakennamme kokonaisia kaupunkeja Toimitilarakentaminen Talotekniikan

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Lemminkäinen-konserni Osavuosikatsaus 1-3/2013 Tehostamistoimien merkitys korostunut haastavassa markkinatilanteessa

Lemminkäinen-konserni Osavuosikatsaus 1-3/2013 Tehostamistoimien merkitys korostunut haastavassa markkinatilanteessa Lemminkäinen-konserni Osavuosikatsaus 1-3/2013 Tehostamistoimien merkitys korostunut haastavassa markkinatilanteessa 1 8.5.2013 Osavuosikatsaus 1-3/2013 Sisältö Lemminkäinen lyhyesti Taloudellinen kehitys

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2015

Osavuosikatsaus 1-9/2015 Osavuosikatsaus 1-9/215 Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus Strategia vuosille 216 219 Toimintaympäristö vuonna 215 Suomi Käynnissä suuria infrahankkeita. Hintakilpailu

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuokra-asuntomäärä kasvoi ja Lumo laajensi asumisen palveluita Liikevaihto 1.1. 30.9.2014 miljoonaa euroa +7,5%

Lisätiedot

YIT:n tapahtumia. Hannu Leinonen Toimitusjohtaja. Ylimääräinen yhtiökokous

YIT:n tapahtumia. Hannu Leinonen Toimitusjohtaja. Ylimääräinen yhtiökokous 1 YIT:n tapahtumia Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Ylimääräinen yhtiökokous 6.10.2008 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä Viro 2 Sisältö Osavuosikatsaus

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Lemminkäinen-konserni Tilinpäätöstiedote 2012 Tehostamistoimet purivat, kannattavuus parani ja tase vahvistui

Lemminkäinen-konserni Tilinpäätöstiedote 2012 Tehostamistoimet purivat, kannattavuus parani ja tase vahvistui Lemminkäinen-konserni Tilinpäätöstiedote 2012 Tehostamistoimet purivat, kannattavuus parani ja tase vahvistui 1 7.2.2013 Tilinpäätöstiedote 2012 Lemminkäisen neljä toimialaa Markkina-alue: Suomi Kansainväliset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja 24.7.2008 Q2 lyhyesti Liikevaihto vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 48,9 (57,5) milj. euroa Toisen vuosineljänneksen liikevaihto 24,8 (28,7)

Lisätiedot

YIT-konserni Tilinpäätös 2008

YIT-konserni Tilinpäätös 2008 YIT-konserni Tilinpäätös 28 Juhani Pitkäkoski Toimitusjohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 6.2.29 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä Viro

Lisätiedot

Rahapäivän Pörssi-ilta Finlandia-talo, Helsinki. Lemminkäinen Oyj Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki 20.9.2011

Rahapäivän Pörssi-ilta Finlandia-talo, Helsinki. Lemminkäinen Oyj Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki 20.9.2011 Rahapäivän Pörssi-ilta Finlandia-talo, Helsinki Lemminkäinen Oyj Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki 20.9.2011 Sadan vuoden kokemuksella etsimme jatkuvasti parempia tapoja rakentaa Lemminkäisen kolme toimialaa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 2013: Kertaerät ja kansainvälisten toimintojen haasteet painoivat tuloksen tappiolle.

Tilinpäätöstiedote 2013: Kertaerät ja kansainvälisten toimintojen haasteet painoivat tuloksen tappiolle. Tilinpäätöstiedote 2013: Kertaerät ja kansainvälisten toimintojen haasteet painoivat tuloksen tappiolle. Sisältö Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus Strategia Toimialakatsaukset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-03 / 2011 27.04.2011 TAMMI MAALISKUU 2011 Toimistokalustekysynnässä ei ole 2011 alussa tapahtunut merkittävää muutosta päämarkkinoillamme. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2014. Suunnanmuutos käynnissä.

Osavuosikatsaus 1-3/2014. Suunnanmuutos käynnissä. Osavuosikatsaus 1-3/2014 Suunnanmuutos käynnissä. Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja kassavirta Näkymät ja ohjeistus Segmenttikatsaukset Toimintaympäristö: epävarmuus kasvaa Suomi Skandinavia Venäjä

Lisätiedot

OSAVUOSI- KATSAUS Q

OSAVUOSI- KATSAUS Q OSAVUOSI- KATSAUS Q1 1.1. 31.3.216 Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus Toimintaympäristö vuonna 216 Suomi Käynnissä ja nyt myös suunnitteilla suuria infrahankkeita. Kilpailutilanne

Lisätiedot

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-3/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011

Lisätiedot

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com Tilinpäätös 2005 8.2.2006 www.raute.com 2005 M Jatkuvat toiminnot 2005 2004 Liikevaihto Liiketulos 108,6 4,4 73,1 3,6* Uudet tilaukset: projektit teknologiapalvelut 109 23 Tilauskanta 55 Henkilöstö (kirjoilla)

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys OSTOT KASVATTIVAT VUOKRA-ASUNTO- INVESTOINTEJA. Liikevaihto 1.1. 30.6.2014 miljoonaa euroa +9,9% (Q2 2013)

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS /

MARTELA TILINPÄÄTÖS / MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Uuden laskentakäytännön mukaiset vertailuluvut vuodelta 2009

Uuden laskentakäytännön mukaiset vertailuluvut vuodelta 2009 Uuden laskentakäytännön mukaiset vertailuluvut vuodelta 2009 Timo Lehtinen Talousjohtaja Tiedotustilaisuus analyytikoille ja sijoittajille 23.3.2010 1 Sisältö Laskentakäytännön muutos Tuloutustapa YIT:n

Lisätiedot

Reinforcing your business

Reinforcing your business Reinforcing your business Osavuosikatsaus tammimaaliskuu 2010 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Q1 2010 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 15,7 (18,5) M ollen 15,4 % alempi

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2005 ESITYS 27.4.2005 Liikevaihdon jakautuma 1-3/2005 Joustopakkaukset 17,6 milj. euroa 34 % Muut 2,8 milj. euroa 5 % Kosteuspyyhkeet 30 % Kuitukankaat 31

Lisätiedot

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011. Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011. Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1 SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-6/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 31.3.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys ASUNTOTUOTANTOA KASVUKESKUKSIIN JA SUJUVAA VUOKRAUSPALVELUA. Liikevaihto 1.1. 31.3.2014 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus. Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus. Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2010 28.4.2010 Tammikuu maaliskuu 2010 Toimistokalustekysyntä laski viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 22,6 milj. euroa (24,0), jossa oli

Lisätiedot

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Toimitusjohtaja Juha Näkki 15.8.2013 Toimintaympäristö Q2/2013 Etteplanin keskeisten asiakkaiden tilauskannat olivat katsauskaudella keskimäärin laskusuunnassa.

Lisätiedot

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa Etteplan Q1/2014: Kysyntä parani katsauskauden lopussa Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2014 Toimintaympäristö Q1/2014 Euroopassa vuosi 2014 käynnistyi odotetusti heikossa kysyntätilanteessa. Katsauskauden

Lisätiedot

MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa

Lisätiedot

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 16.6.2004 klo 11.20 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2003-30.4.2004 - Konsernin liikevaihto kasvoi 6 % ja oli 12,6 milj. euroa (11,9 milj. euroa) - Liikevoitto

Lisätiedot

Comptel Oyj Osavuosikatsaus

Comptel Oyj Osavuosikatsaus Q1 26 Tulosjulkistus Helsinki 25.4.26 Comptel Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu - Maaliskuu 26 SAMI ERVIÖ, TOIMITUSJOHTAJA Comptel Corporation 26 Ensimmäinen vuosineljännes Liikevaihto 19,4 milj. euroa (14,5)

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-9/2015

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-9/2015 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-9/2015 29.10.2015 1 VVO-yhtymä Oyj:n strategia 29.10.2015 2 Strategiset avainluvut 2018 Avainluku Tavoite Asuntovarallisuus 5,0 miljardia 45 000 asuntoa Vapaan segmentin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2014. Suunnanmuutos etenee suunnitelmien mukaan

Osavuosikatsaus 1-9/2014. Suunnanmuutos etenee suunnitelmien mukaan Osavuosikatsaus 1-9/2014 Suunnanmuutos etenee suunnitelmien mukaan Uusi raportointirakenne 1.1.2015 alkaen Infrarakentaminen Liikevaihdon jakautuminen vuonna 2013 Päällystys Infraprojektit - Päällystys

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q3/2008. Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus Q3/2008. Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies 30.10.2008 Q1-Q3/2008 ja Q3/2008 lyhyesti Q1-Q3/2008 lyhyesti Konsernin toimintojen uudelleenjärjestely on saatu pääosin päätökseen ja keskitymme pääliiketoimintamme

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009 29.4.2009 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Kysyntä edelleen alhaisella tasolla Vaneriteollisuuden markkinatilanne jatkuu heikkona kaikilla markkina-alueilla Rakentamisen aktiivisuudesta

Lisätiedot

Osavuosikatsauksen 1-3/2007 julkistus Helsinki 26.4.2007. Jan Lång Toimitusjohtaja

Osavuosikatsauksen 1-3/2007 julkistus Helsinki 26.4.2007. Jan Lång Toimitusjohtaja Osavuosikatsauksen 1-3/2007 julkistus Helsinki 26.4.2007 Jan Lång Toimitusjohtaja Hyvä toimintaympäristö Euroopassa, heikko markkinatilanne USA:ssa jatkuu Uponorin tuotteiden kysyntä vilkasta Vahvaa kehitystä

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 ESITYS 25.7.2005 Liikevaihdon jakautuma 1-6/2005 Joustopakkaukset 35,0 milj. euroa 33 % Muut 5,5 milj. euroa 5 % Kosteuspyyhkeet 32 % Kuitukankaat 30

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA

SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA 1 (5) SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2006 SATO-konsernin liikevaihto oli 214,0 miljoonaa euroa (213,4 M, 1.1.- 30.9.2005).

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen Osavuosikatsaus Q2/2013 Toimitusjohtaja Jani Nieminen Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta perustuu asuntojen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 Suomen suurin markkinaehtoinen vuokranantaja Historiansa suurin liikevaihto. Investoinnit kasvussa. Liikevaihto 1.1. 31.12.2014 miljoonaa euroa (346,6) Tulos 1.1. 31.12.2014

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-6/2015

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-6/2015 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-6/2015 27.8.2015 1 VVO-yhtymä Oyj:n strategia 27.8.2015 2 Maanlaajuinen toiminta hyvillä sijainneilla Asuntojen jakauma Pääkaupunkiseutu 16 800 Muu Etelä-Suomi 8 500 Länsi-Suomi

Lisätiedot

Martela. Tilinpäätös

Martela. Tilinpäätös Martela Tilinpäätös 3.2.2017 1 TAMMI-JOULUKUU YHTEENVETO 2 Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 8,6 % edellisvuodesta. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto laski 2,8 %, johtuen erityisesti

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus

Teleste Oyj Osavuosikatsaus Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2005 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2005 Liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 36,1 % ja oli 58,3 miljoonaa euroa Liiketulos lähes kaksinkertaistui edelliseen

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-06 / 2010 4.8.2010 TAMMI KESÄKUU KESÄKUU2010 Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi kesäkuun liikevaihto oli 48,3 milj. euroa (45,3), jossa oli

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2013 24.4.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1 3/2015

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1 3/2015 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1 3/2015 19.5.2015 1 Sisältö VVO-konsernin strategia ja liiketoiminta Siirtyminen IFRS-standardeihin Osavuosikatsaus 1 3/2015 19.5.2015 2 VVO-yhtymä Oyj:n strategia 19.5.2015

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011 Tilinpäätös 2011 Keskeiset asiat 2011 Orgaanisen kasvun tavoite ylittyi. Liiketoiminnan kassavirta parani merkittävästi. Suunnittelukapasiteetin käyttöaste oli hyvällä tasolla. Palveluratkaisujen myynti

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Reinforcing your business

Reinforcing your business Reinforcing your business Osavuosikatsaus Q3 2010 Exel Composites Oyj Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Heinä-syyskuu 2010 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto 18,7 (15,9) M, kasvua 17,3 % Jatkuvien

Lisätiedot