Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
|
|
- Kimmo Mäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
2
3 Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään koulutuksen toimivuudesta perustuvat syyskuussa 2014 toteutettuun uraseurantakyselyyn. Kysely lähetettiin jokaiselle Oulun yliopistossa vuonna 2009 lääketieteen lisensiaatin, ylemmän korkeakoulututkinnon tai kasvatustieteen kandidaatin (varhaiskasvatus) tutkinnon suorittaneelle. Kyselyyn vastasi yhteensä 460 valmistunutta, mikä on 40,4 % kaikista vuonna 2009 valmistuneista. Kysely on osa vuonna 2006 käynnistynyttä yliopistojen yhteistä uraseurantahanketta. Tavoitteena on luoda koulutusta koskevan työelämäpalautteen keräämiseksi valtakunnallinen yhtenäinen käytäntö, joka tuottaa tilastollisen seuranta-aineiston ohella myös laadullista tietoa akateemisen koulutuksen toimivuudesta. Tiedot on tarkoitettu henkilökunnan käyttöön hyödynnettäväksi mm. opetuksen kehittämistyöryhmissä, tulosneuvotteluissa ja opiskelijoiden ohjauksessa. Otamme mielellämme vastaan palautetta ja ehdotuksia seurantatutkimuksen kehittämiseksi. Tari Rantasuo Suunnittelija Täydentävien opintojen keskus tari.rantasuo@oulu.fi puh
4 Vastanneiden lukumäärä Kyselyn kohderyhmänä olivat Oulun yliopistossa humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet. Koostetuissa yhteenvetoraportissa ei tilastollisia jakaumia esitetä yksittäisistä pääaineista tai koulutusohjelmista, jos vastaajien määrä on alhainen. Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma Lkm Historiatieteet ja kulttuuriantropologia Aate- ja oppihistoria 3 Kulttuuriantropologia 3 Suomen ja Skandinavian historia 3 Yleinen arkeologia 1 Yleinen historia 5 Informaatiotutkimus Informaatiotutkimuksen ko. 4 Kirjallisuus Kirjallisuus 5 Logopedia Logopedian ko. 14 Suomen kieli Suomen kieli 6 Tiedeviestintä Tiedeviestinnän maisteriohjelma 6 Vieraat kielet Englantilainen filologia 1 Germaaninen filologia 2 Kansainvälisen yritysviestinnän ko., germaaninen filologia 4 Kansainvälisen yritysviestinnän ko., pohjoismainen filologia 1 Kansainvälisen yritysviestinnän mo, Pohjoismainen filologia 1 Pohjoismainen filologia 3 Kaikki yhteensä 62
5 1. Työura vuosina HuTK Tutkinnon suoritusajankohta: lukuvuosi 2009, kyselyajankohta: lokakuu 2014 Koulutusta vastaava työssäoloaika * Työ- tai virkasuhteiden lukumäärä Työttömänä olleiden osuus Työttömyysaika keskiarvo (v) keskiarvo (lkm) % keskiarvo (v) Historiatieteet ja kulttuuriantropologia 2,7 5,1 73,3 0,9 Informaatiotutkimus 3,8 3,8 75,0 1,0 Kirjallisuus 4,4 2,5 25,0 0,5 Logopedia 4,1 2,2 9,1 1,4 Suomen kieli 4,2 5,2 66,7 0,3 Tiedeviestintä 3,0 5,8 66,7 0,6 Vieraat kielet 3,7 5,5 50,0 0,4 Keskiarvo/% yhteensä 3,6 4,4 51,7 % 0,7 * Koulutusta vastaava työssäoloaika valmistumisen jälkeen v Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät HuTK Painoarvo (1-6)* Jokin muu syy työllistymisvaikeuksiin 6,0 Alueellinen työmarkkinatilanne 4,7 Alan heikko työmarkkinatilanne 4,6 Työkokemuksen puute 3,7 Puutteelliset suhdeverkostot 3,4 Tutkinto ja sen aineyhdistelmä 3,2 Katkot määräaikaisissa työsuhteissa 2,7 Oman osaamisen epävarmuus 2,6 Tutkinnon huono tunnettuus 2,5 Omien tavoitteiden epätietoisuus 2,5 Puutteelliset työnhakutaidot 2,3 Ei ole löytynyt itseä kiinnostavaa työtä 2,0 Valmistumisajankohta 2,0 Puutteellinen työelämätietous 1,9 Perheeseen tai muuhun elämäntilanteeseen liittyvä syy 1,8 Sukupuoli 1,6 *Missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi, 1 = ei lainkaan, 2 = vain vähän, 3 = jonkin verran, 4 = melko paljon, 5 = paljon, 6 = erittäin paljon 5
6 2. Työllisyystilanne syksyllä 2014 Työmarkkinatilanne syksyllä 2014 HuTK työssä* työtön työnhakija muu tilanne** Yhteensä Historiatieteet ja kulttuuriantropologia 92,9 0,0 7,1 100 % Informaatiotutkimus 50,0 25,0 25,0 100 % Kirjallisuus 100,0 0,0 0,0 100 % Logopedia 78,6 0,0 21,4 100 % Suomen kieli 83,3 0,0 16,7 100 % Tiedeviestintä 83,3 0,0 16,7 100 % Vieraat kielet 100,0 0,0 0,0 100 % % yhteensä 86,9 % 1,6 % 11,5 % 100 % * Kokopäivätyö, osa-aikatyö, itsenäinen yrittäjä/ ammatinharjoittaja/ freelancer, työllistetty /työharjoittelu, työskentely apurahalla **Perhevapaa, päätoiminen opiskelu, työvoimakoulutus tms., muu tilanne Työsuhteen muoto syksyllä 2014 HuTK Vakituinen kokopäivätyö Määräaikainen kokopäivätyö Osaaikatyö Itsenäinen yrittäjä/ ammatinharjoittaja/ freelancer Yhteensä Historiatieteet ja kulttuuriantropologia 58,3 41,7 0,0 0,0 100 % Informaatiotutkimus 50,0 50,0 0,0 0,0 100 % Kirjallisuus 80,0 0,0 20,0 0,0 100 % Logopedia 63,6 0,0 18,2 18,2 100 % Suomen kieli 60,0 20,0 20,0 0,0 100 % Tiedeviestintä 40,0 60,0 0,0 0,0 100 % Vieraat kielet 41,7 16,7 33,3 8,3 100 % % yhteensä 55,8 % 23,1 % 15,4 % 5,8 % 100 % Päätyönantaja syksyllä 2014 HuTK Kirjallisuus Suomen kieli Historiatieteet ja kulttuuriantropologia Informaatiotutkimus Logopedia Tiedeviestintä Vieraat kielet % yhteensä Kunta, kuntayhtymä tms. 35,7 33,3 100,0 42,9 66,7 20,0 41,7 45,8 % Yksit. yritys tai valtionyhtiö, alle 250 ja yli 49 työntekijää 0,0 0,0 0,0 42,9 16,7 0,0 8,3 13,6 % Järjestö, srk, säätiö tai vast. 21,4 33,3 0,0 0,0 16,7 0,0 16,7 11,9 % Valtio, valtion liikelaitos 14,3 0,0 0,0 0,0 0,0 40,0 0,0 6,8 % Yliopisto 21,4 0,0 0,0 0,0 0,0 20,0 0,0 6,8 % Yksit. yritys tai valtionyhtiö, alle 50 työntekijää 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 25,0 5,1 % Oma yritys, vastaanotto, toiminimi tms. 0,0 0,0 0,0 14,3 0,0 0,0 8,3 5,1 % Ammattikorkeakoulu 0,0 33,3 0,0 0,0 0,0 20,0 0,0 3,4 % Yksit. yritys tai valtionyhtiö, yli 249 työntekijää 7,1 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 1,7 % Muu työnantaja 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 % Yhteensä 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % 6
7 3. Työn laatu Työn luonne syksyllä 2014 Historiatieteet ja kulttuuriantropologia Opetus tai kasvatus 21,4 Suunnittelu-, kehitys- tai hallintotehtävät 21,4 Toimistotehtävät 14,3 Muu työn luonne 14,3 Tutkimus 7,1 Johto- ja esimiestehtävät 7,1 Asiakastyö/ potilastyö 7,1 Viestintä- ja mediatyö 7,1 Yhteensä 100,0 % Informaatiotutkimus Johto- ja esimiestehtävät 33,3 Asiakastyö/ potilastyö 33,3 Suunnittelu-, kehitys- tai hallintotehtävät 33,3 Yhteensä 100,0 % Kemia Kirjallisuus 66,7 % Opetus tai kasvatus 60,0 Asiakastyö/ potilastyö 40,0 Yhteensä 100,0 % Logopedia Asiakastyö/ potilastyö 100,0 Yhteensä 100,0 % Suomen kieli Opetus tai kasvatus 100,0 Yhteensä 100,0 % Tiedeviestintä Tutkimus 40,0 Viestintä- ja mediatyö 40,0 Opetus tai kasvatus 20,0 Yhteensä 100,0 % Vieraat kielet Opetus tai kasvatus 41,7 Suunnittelu-, kehitys- tai hallintotehtävät 16,7 Toimistotehtävät 16,7 Muu työn luonne 16,7 Asiakastyö/ potilastyö 8,3 Yhteensä 100,0 % 7
8 Oliko ylempi korkeakoulututkinto edellytyksenä nykyiseen työhön? Informaatiotutkimus 100,0 Kirjallisuus 100,0 Logopedia 100,0 Suomen kieli 83,3 16,7 Historiatieteet ja kulttuuriantropologia 78,6 21,4 Vieraat kielet 75,0 16,7 8,3 Tiedeviestintä 60,0 40,0 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kyllä Ei Ei tiedä Työtehtävien ja koulutuksen vaatimustason vastaavuus syksyllä 2014 Informaatiotutkimus Suomen kieli 83,3 100,0 16,7 Työ vastasi hyvin koulutustasoa Kirjallisuus 80,0 20,0 Työ oli koulutukseen nähden vaativampaa Tiedeviestintä Logopedia Vieraat kielet Historiatieteet ja kulttuuriantropologia 58,3 57,1 71,4 80,0 20,0 28,6 8,3 33,3 35,7 7,1 Työn vaativuustaso oli koulutustasoa osittain alhaisempi Työn vaativuustaso oli koulutustasoa selvästi alhaisempi 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 8
9 4. Koulutuksen antamat valmiudet Yliopistossa opittujen asioiden hyödyntäminen nykyisessä työssä Logopedia Suomen kieli Kirjallisuus Vieraat kielet Historiatieteet ja kulttuuriantropologia Tiedeviestintä Informaatiotutkimus % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Hyödynsi jatkuvasti Hyödynsi jonkin verran/ osittain Ei ole voinut hyödyntää juuri lainkaan Tyytyväisyys yliopistotutkintoon työuran kannalta Kirjallisuus 5,6 Logopedia 5,1 Tiedeviestintä 5,0 Suomen kieli 4,5 Vieraat kielet 4,3 Historiatieteet ja kulttuuriantropologia Informaatiotutkimus 3,8 3, Miten tyytyväinen olet vuonna 2009 suorittamaasi tutkintoon työurasi kannalta? 1 = erittäin tyytymätön, 2 = tyytymätön, 3 = hieman tyytymätön, 4 = melko tyytyväinen, 5 = tyytyväinen, 6 = erittäin tyytyväinen 9
10 Tyytyväisyys Oulun yliopiston opetuksen laatuun ja sisältöön Tyytyväisyys Oulun yliopiston opetuksen laatuun Tyytyväisyys Oulun yliopiston opetuksen sisältöön Kirjallisuus Suomen kieli Tiedeviestintä Logopedia Informaatiotutkimus Vieraat kielet Historiatieteet ja kulttuuriantropologia 3,9 3,9 4,3 4,3 4,3 4,3 5,2 4,8 5,2 4,8 5,0 5,0 4,5 4, Miten tyytyväinen olet Oulun yliopistossa suorittamiesi opintojen laatuun/ sisältöön? 1 = erittäin tyytymätön, 2 = tyytymätön, 3 = hieman tyytymätön, 4 = melko tyytyväinen, 5 = tyytyväinen, 6 = erittäin tyytyväinen 10
11 Työn vaatimusten ja opiskelun antamien valmiuksien kohtaaminen (tieto-taitoarviot) Kyselyllä kartoitettiin* vastaajien näkemyksiä erilaisten tietojen ja taitojen merkitystä nykyisessä työssä ja sitä, miten yliopisto-opiskelu oli kyseisiä taitoja kehittänyt. Tässä on esitetty yksittäisistä vastauksista lasketut keskiarvot sekä erotus merkityspainoarvon ja kehityspainoarvon välillä. * Kuinka tärkeitä seuraavat tiedot ja taidot ovat nykyisessä työssäsi? 1 = ei lainkaan tärkeä, 2 = vain vähän merkitystä, 3 = jonkin verran merkitystä, 4 = melko tärkeä, 5 = tärkeä, 6 = erittäin tärkeä * Miten hyvin yliopisto-opiskelu kehitti kyseisiä työelämävalmiuksia? 1 = erittäin puutteellisesti, 2 = puutteellisesti, 3 = melko puutteellisesti, 4 = melko hyvin, 5 = hyvin, 6 = erinomaisesti Historiatieteet ja kulttuuriantropologia Merkitys työssä Yliopisto-opiskelu kehitti Erotus Suomen kielen viestintätaidot 5,7 4,4-1,3 Kyky itsenäiseen työskentelyyn 5,6 5,4-0,2 Tiedonhankintataidot 5,6 5,2-0,4 Ryhmätyötaidot ym. sosiaaliset taidot 5,6 3,4-2,2 Tieto- ja viestintätekniikan taidot 5,4 3,3-2,1 Oppimiskyky 5,4 4,9-0,5 Organisointi- ja koordinointitaidot 5,2 3,2-2,0 Esiintymistaidot 5,2 3,0-2,2 Joustavuus ja sopeutumiskyky 5,2 3,4-1,8 Oman alan tehtävien käytännön taidot 5,1 2,5-2,6 Opetus-, koulutus- ja ohjaustaidot 5,1 3,1-2,1 Ongelmanratkaisutaidot 5,0 4,1-0,9 Luovan ajattelun taidon 4,9 4,1-0,9 Analyyttisen, systemaattisen ajattelun taidot 4,7 5,1 0,3 Neuvottelutaidot 4,5 2,6-2,0 Projektinhallintataidot 4,1 2,4-1,7 Englannin kielen viestintätaidot 3,9 3,1-0,9 Lainsäädännön tuntemus 3,9 1,9-2,0 Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä 3,8 2,4-1,4 Oman alan teoreettinen osaaminen 3,5 4,1 0,7 Esimiestaidot 2,7 1,7-1,0 Taloussuunnittelu ja budjetointi 2,5 1,5-1,0 Yritystoiminnan perusteiden tuntemus 2,4 1,4-1,0 Ruotsin kielen viestintätaidot 2,1 2,6 0,5 Muiden kielten viestintätaidot 1,7 1,5-0,2 11
12 Informaatiotutkimus Merkitys työssä Yliopisto-opiskelu kehitti Erotus Tieto- ja viestintätekniikan taidot 6,0 3,5-2,5 Suomen kielen viestintätaidot 5,8 3,3-2,5 Tiedonhankintataidot 5,3 4,5-0,8 Ryhmätyötaidot ym. sosiaaliset taidot 5,3 3,8-1,5 Esiintymistaidot 5,3 2,5-2,8 Kyky itsenäiseen työskentelyyn 5,3 4,5-0,8 Opetus-, koulutus- ja ohjaustaidot 5,0 2,0-3,0 Ongelmanratkaisutaidot 4,8 3,8-1,0 Organisointi- ja koordinointitaidot 4,8 3,0-1,8 Oman alan tehtävien käytännön taidot 4,8 2,0-2,8 Joustavuus ja sopeutumiskyky 4,8 2,5-2,3 Analyyttisen, systemaattisen ajattelun taidot 4,5 4,5 0,0 Taloussuunnittelu ja budjetointi 4,5 1,8-2,8 Neuvottelutaidot 4,3 2,3-2,0 Luovan ajattelun taidon 4,3 3,5-0,8 Oppimiskyky 4,3 3,3-1,0 Projektinhallintataidot 4,0 2,8-1,3 Esimiestaidot 3,8 1,5-2,3 Lainsäädännön tuntemus 3,8 2,0-1,8 Oman alan teoreettinen osaaminen 3,5 5,3 1,8 Englannin kielen viestintätaidot 3,5 2,5-1,0 Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä 2,5 1,3-1,3 Yritystoiminnan perusteiden tuntemus 2,0 1,3-0,8 Ruotsin kielen viestintätaidot 1,8 2,3 0,5 Muiden kielten viestintätaidot 1,0 1,0 0,0 12
13 Kirjallisuus Merkitys työssä Yliopisto-opiskelu kehitti Erotus Ryhmätyötaidot ym. sosiaaliset taidot 5,8 4,4-1,4 Neuvottelutaidot 5,8 3,6-2,2 Esiintymistaidot 5,8 4,3-1,6 Opetus-, koulutus- ja ohjaustaidot 5,8 4,0-1,8 Oman alan tehtävien käytännön taidot 5,8 3,8-2,0 Kyky itsenäiseen työskentelyyn 5,6 5,6 0,0 Tiedonhankintataidot 5,4 5,2-0,2 Tieto- ja viestintätekniikan taidot 5,4 3,8-1,6 Suomen kielen viestintätaidot 5,4 5,2-0,2 Joustavuus ja sopeutumiskyky 5,4 4,2-1,2 Ongelmanratkaisutaidot 5,0 4,2-0,8 Organisointi- ja koordinointitaidot 5,0 4,0-1,0 Oppimiskyky 5,0 4,4-0,6 Oman alan teoreettinen osaaminen 4,8 4,6-0,2 Luovan ajattelun taidon 4,6 4,4-0,2 Projektinhallintataidot 4,2 3,0-1,2 Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä 4,0 1,8-2,3 Analyyttisen, systemaattisen ajattelun taidot 3,8 4,8 1,0 Esimiestaidot 3,8 2,8-1,1 Englannin kielen viestintätaidot 3,4 2,8-0,7 Lainsäädännön tuntemus 2,8 2,8 0,0 Muiden kielten viestintätaidot 2,7 3,0 0,3 Taloussuunnittelu ja budjetointi 2,4 1,8-0,7 Ruotsin kielen viestintätaidot 2,0 2,8 0,8 Yritystoiminnan perusteiden tuntemus 1,8 1,5-0,3 13
14 Logopedia Merkitys työssä Yliopisto-opiskelu kehitti Erotus Oman alan tehtävien käytännön taidot 5,9 3,9-2,0 Kyky itsenäiseen työskentelyyn 5,9 4,8-1,1 Ryhmätyötaidot ym. sosiaaliset taidot 5,7 4,4-1,3 Joustavuus ja sopeutumiskyky 5,6 4,3-1,3 Oman alan teoreettinen osaaminen 5,5 4,9-0,6 Suomen kielen viestintätaidot 5,5 4,8-0,7 Oppimiskyky 5,4 4,6-0,8 Tiedonhankintataidot 5,2 5,4 0,2 Ongelmanratkaisutaidot 5,2 4,3-0,9 Luovan ajattelun taidon 5,2 3,6-1,6 Opetus-, koulutus- ja ohjaustaidot 5,0 3,4-1,6 Neuvottelutaidot 4,8 3,3-1,5 Tieto- ja viestintätekniikan taidot 4,8 3,4-1,4 Organisointi- ja koordinointitaidot 4,8 3,6-1,1 Analyyttisen, systemaattisen ajattelun taidot 4,6 4,7 0,1 Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä 4,2 2,0-2,2 Lainsäädännön tuntemus 4,1 2,9-1,2 Esiintymistaidot 4,1 3,9-0,3 Taloussuunnittelu ja budjetointi 3,6 1,5-2,0 Projektinhallintataidot 3,4 2,7-0,7 Yritystoiminnan perusteiden tuntemus 3,1 1,4-1,7 Englannin kielen viestintätaidot 2,8 3,6 0,9 Esimiestaidot 2,7 1,8-0,9 Ruotsin kielen viestintätaidot 1,9 2,9 1,1 Muiden kielten viestintätaidot 1,2 2,0 0,8 14
15 Suomen kieli Merkitys työssä Yliopisto-opiskelu kehitti Erotus Opetus-, koulutus- ja ohjaustaidot 6,0 4,2-1,8 Joustavuus ja sopeutumiskyky 5,8 3,3-2,5 Kyky itsenäiseen työskentelyyn 5,8 4,5-1,3 Ryhmätyötaidot ym. sosiaaliset taidot 5,7 3,8-1,8 Oman alan tehtävien käytännön taidot 5,6 3,5-2,1 Suomen kielen viestintätaidot 5,5 5,5 0,0 Tieto- ja viestintätekniikan taidot 5,3 3,0-2,3 Tiedonhankintataidot 5,2 4,0-1,2 Organisointi- ja koordinointitaidot 5,2 2,7-2,5 Esiintymistaidot 4,8 4,0-0,8 Luovan ajattelun taidon 4,8 2,7-2,2 Oppimiskyky 4,8 4,5-0,3 Ongelmanratkaisutaidot 4,5 3,8-0,7 Neuvottelutaidot 4,5 3,2-1,3 Oman alan teoreettinen osaaminen 4,3 5,2 0,8 Analyyttisen, systemaattisen ajattelun taidot 4,3 4,5 0,2 Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä 4,0 2,8-1,2 Lainsäädännön tuntemus 3,3 2,7-0,7 Projektinhallintataidot 3,2 2,5-0,7 Esimiestaidot 2,2 2,2 0,0 Englannin kielen viestintätaidot 2,2 3,0 0,8 Taloussuunnittelu ja budjetointi 1,8 1,7-0,2 Muiden kielten viestintätaidot 1,6 2,2 0,6 Yritystoiminnan perusteiden tuntemus 1,3 1,6 0,3 Ruotsin kielen viestintätaidot 1,2 3,0 1,8 15
16 Tiedeviestintä Merkitys työssä Yliopisto-opiskelu kehitti Erotus Luovan ajattelun taidon 5,8 4,5-1,3 Joustavuus ja sopeutumiskyky 5,8 4,0-1,8 Kyky itsenäiseen työskentelyyn 5,8 5,5-0,3 Tiedonhankintataidot 5,7 5,2-0,5 Oppimiskyky 5,7 5,0-0,7 Ongelmanratkaisutaidot 5,5 4,2-1,3 Tieto- ja viestintätekniikan taidot 5,5 4,3-1,2 Suomen kielen viestintätaidot 5,5 4,5-1,0 Oman alan tehtävien käytännön taidot 5,3 4,5-0,8 Analyyttisen, systemaattisen ajattelun taidot 5,2 4,8-0,3 Esiintymistaidot 5,0 4,0-1,0 Ryhmätyötaidot ym. sosiaaliset taidot 4,8 4,3-0,5 Organisointi- ja koordinointitaidot 4,8 4,0-0,8 Projektinhallintataidot 4,8 3,7-1,2 Neuvottelutaidot 4,7 3,3-1,3 Opetus-, koulutus- ja ohjaustaidot 4,7 3,0-1,7 Oman alan teoreettinen osaaminen 4,3 5,2 0,8 Englannin kielen viestintätaidot 4,3 2,7-1,7 Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä 4,2 2,8-1,3 Lainsäädännön tuntemus 4,0 2,7-1,3 Taloussuunnittelu ja budjetointi 2,7 1,8-0,8 Ruotsin kielen viestintätaidot 2,7 1,7-1,0 Yritystoiminnan perusteiden tuntemus 2,3 2,8 0,5 Esimiestaidot 2,2 1,8-0,4 Muiden kielten viestintätaidot 1,8 1,8-0,1 16
17 Vieraat kielet Merkitys työssä Yliopisto-opiskelu kehitti Erotus Kyky itsenäiseen työskentelyyn 5,9 5,1-0,8 Organisointi- ja koordinointitaidot 5,7 3,3-2,3 Joustavuus ja sopeutumiskyky 5,7 4,1-1,6 Tiedonhankintataidot 5,6 4,5-1,1 Ryhmätyötaidot ym. sosiaaliset taidot 5,6 4,0-1,6 Tieto- ja viestintätekniikan taidot 5,6 3,8-1,8 Neuvottelutaidot 5,5 2,8-2,6 Ongelmanratkaisutaidot 5,3 4,0-1,3 Suomen kielen viestintätaidot 5,3 4,1-1,2 Oppimiskyky 5,3 4,3-0,9 Oman alan tehtävien käytännön taidot 5,2 3,9-1,3 Analyyttisen, systemaattisen ajattelun taidot 5,0 4,3-0,7 Luovan ajattelun taidon 4,9 3,6-1,3 Esiintymistaidot 4,8 3,3-1,4 Englannin kielen viestintätaidot 4,7 4,0-0,7 Oman alan teoreettinen osaaminen 4,3 4,5 0,2 Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä 4,3 4,1-0,3 Projektinhallintataidot 4,2 2,8-1,3 Opetus-, koulutus- ja ohjaustaidot 4,2 3,5-0,7 Lainsäädännön tuntemus 3,8 2,7-1,2 Muiden kielten viestintätaidot 3,7 3,8 0,1 Ruotsin kielen viestintätaidot 3,4 4,1 0,7 Esimiestaidot 3,3 2,1-1,2 Yritystoiminnan perusteiden tuntemus 2,8 1,8-1,1 Taloussuunnittelu ja budjetointi 2,5 1,3-1,2 17
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l
Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015
Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29
Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista
Uraseuranta 212 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 27 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Taustatiedot Vuonna 27 Teknillisestä korkeakoulusta, Taideteollisesta
Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012)
Jyväskylän yliopistosta vuonna 27 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 212) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 47 valmistuneista) 1 Sukupuoli
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.
Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla
Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut
Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)
Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut
Ikä valmistuessa. Keskiarvo (v) Yliopisto
35 Ikä valmistuessa 30 25 (v) 20 15 10 5 0 Valmistumisen jälkeinen työssäoloaika työssäolleilla (v) 0,0 Valmistumisen jälkeinen työssäoloaika koulutusta vastaavassa työssä työssäolleilla (v) 0,0 6 Työnantajien
Uraseuranta 2010 koko aineisto. Vuonna 2005 valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset
Uraseuranta koko aineisto Vuonna valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset Uraseuranta kyselyn taustatietoja toteutettu syksyllä osana valtakunnallista kyselyä http://www.aarresaari.net/uraseuranta/index.htm#mais
Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ
Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen Vuonna 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet yhteiskuntatieteiden maisterit PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto
Uraseuranta 2012 Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla
Uraseuranta 2 Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 27 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2005 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteuttaminen V. 2010 toteutettu uraseurantakysely v.2005 maisterin tutkinnon
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT
Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA
Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT
Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista
Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Huhtikuu 2013 2/12 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KYSYMYKSIÄ OPINNOISTA... 3 TYÖMARKKINATILANNE...
Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia
Aalto-yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Uraseurantatutkimuksen taustaa ja kohderyhmä Uraseurantatutkimus on Aarresaariverkoston (Suomen yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden
Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:
KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2574 Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT
Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot
Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot 1. TUTKITTAVIEN TAUSTATIEDOT...3 Taulukko 1. Tutkinnon suorittaneet ja vastanneet koulutusaloittain... 3 Taulukko
Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla
Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2005 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden
Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla
Jyrki Ollikainen & Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2003 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT
Sijoittumisen yhteisseuranta
Sijoittumisen yhteisseuranta Seuraavat korkeakoulut keräsivät vuonna 2009 yhteistyössä tietoa valmistuneistaan Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Hämeen
Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2009 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista
Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2009 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista Satu Peteri Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2015 SISÄLLYS 1. TAUSTATIEDOT VASTAAJISTA...
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1
Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEOLLINEN MUOTOILU
Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEOLLINEN MUOTOILU Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012 2 Saatteeksi
Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:
KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2353 Yliopistoista vuonna 2002 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen
Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA MEDIATIEDE
Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA MEDIATIEDE Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012 2 Saatteeksi Työelämä-
KYSELYLOMAKE: FSD2676 YLIOPISTOISTA VUONNA 2005 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2010
KYSELYLOMAKE: FSD2676 YLIOPISTOISTA VUONNA 2005 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2010 QUESTIONNAIRE: FSD2676 FINNISH UNIVERSITY GRADUATES OF YEAR 2005: CAREER AND EMPLOYMENT SURVEY 2010 Tämä kyselylomake
KYSELYLOMAKE: FSD3054 YLIOPISTOISTA VUONNA 2009 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2014
KYSELYLOMAKE: FSD3054 YLIOPISTOISTA VUONNA 2009 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2014 QUESTIONNAIRE: FSD3054 FINNISH UNIVERSITY GRADUATES OF YEAR 2009: CAREER AND EMPLOYMENT SURVEY 2014 Tämä kyselylomake
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2002 valmistuneille maistereille
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2002 valmistuneille maistereille Hallintotieteiden maisterit Saatteeksi Työelämä ja rekrytointipalvelut toteutti syksyllä
KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012
KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012 QUESTIONNAIRE: FSD2923 FINNISH UNIVERSITY GRADUATES OF YEAR 2007: CAREER AND EMPLOYMENT SURVEY 2012 Tämä kyselylomake
Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/
KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2352 Yliopistoista vuonna 2001 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2001 valmistuneille maistereille
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2001 valmistuneille maistereille Hallintotieteiden maisterit Saatteeksi Työelämä ja rekrytointipalvelut toteutti syksyllä
Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta
Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän
Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua
Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua 15.6.2015 Uraseurantakysely 2014 Kysely lähetettiin syksyllä
Uraseuranta. Vuonna 2005 valmistuneiden uraseurannan tuloksia
Uraseuranta Vuonna 2005 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Taustatietoja kysely tehtiin kaikille vuonna 2005 loppututkinnon suorittaneille eli farmaseuteille, lastentarhaopettajille, maistereille sekä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2001 valmistuneille maistereille
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2001 valmistuneille maistereille Yhteiskuntatieteiden maisterit Saatteeksi Työelämä ja rekrytointipalvelut toteutti syksyllä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2003 valmistuneiden tilanne syksyllä 2008. Luonnontieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2003 valmistuneiden tilanne syksyllä 2008 Luonnontieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2001 valmistuneille maistereille
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2001 valmistuneille maistereille Taiteen maisterit Saatteeksi Työelämä ja rekrytointipalvelut toteutti syksyllä 2006 uraseurantakyselyn
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2008 valmistuneille maistereille
Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2008 valmistuneille maistereille Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2011 SISÄLLYS 1. TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA...
Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille
Päivitetty: elokuu 2016 Lisätietoa Aarresaaren aineistoista: aarresaari.net/uraseuranta Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille Vastaa kysymyksiin valitsemalla sopivimman vaihtoehdon numero tai kirjoittamalla
Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille
Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille Vastaa kysymyksiin valitsemalla sopivimman vaihtoehdon numero tai kirjoittamalla vastaus sille varattuun tilaan. TAUSTAKYSYMYKSET Saamme opintorekisteristä
Uraseuranta Joensuun ja Kuopion yliopistoista vuonna 2009 valmistuneet
Uraseuranta 24 Joensuun ja Kuopion yliopistoista vuonna 29 valmistuneet Uraseuranta Valtakunnallinen kysely, joka tehdään -vuotta aikaisemmin valmistuneille Toteutetaan samaan aikaan ja samalla tavalla
Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille
Uraseurantakysely vuosina - 11 tohtorin tutkinnon suorittaneille (Jyväskylän yliopiston tuloksia) Vastausprosentti (17/1) Työelämäpalvelut 1 9 Sukupuoli (yhteensä17 kyselyyn vastannutta) 8 7 6 Mies Nainen
Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 211 Metropoliasta valmistuneille YAMK-tutkinnon suorittaneet Metropolia Ammattikorkeakoulu 22.4.213 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu
Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)
Valtio-oppi Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 99 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin tutkinnon suorittaneet
Kansainvälinen politiikka
Kansainvälinen politiikka Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 1994 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA KEVÄÄLLÄ 2012 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA KEVÄÄLLÄ 2012 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTO Ura- ja rekrytointipalvelut Syyskuu 2013 ALKUSANAT Tampereen yliopistossa suoritettiin vuoden 2012 tammikuun
Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 21 Metropoliasta valmistuneille Liiketalouden ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 21.5.212 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu
Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 2 Metropoliasta valmistuneille Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 7.4.23 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu
Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus
Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen KM Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus Vuonna 2008 Lapin yliopistosta valmistuneet maisterit Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura- ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2003 valmistuneille maistereille. Hallintotieteiden maisterit
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura- ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2003 valmistuneille maistereille Hallintotieteiden maisterit Saatteeksi Työelämä- ja rekrytointipalvelut toteutti syksyllä
Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 2 Metropoliasta valmistuneille Kulttuuriala Metropolia Ammattikorkeakoulu 2.5.22 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti
Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille
Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Tekniikan ja liikenteen ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 11.4.2013 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2003 valmistuneille maistereille
Viisi vuotta työmarkkinoilla Ura ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2003 valmistuneille maistereille Työelämä ja rekrytointipalvelut Satu Peteri 15.10.2009 Saatteeksi Työelämä ja rekrytointipalvelut
Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2011 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista
Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2011 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista Satu Peteri Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2017 SISÄLLYS 1. TAUSTATIEDOT VASTAAJISTA...