FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Vanhempi tutkija Jari Karjalainen, Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu, PYK

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Vanhempi tutkija Jari Karjalainen, Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu, PYK"

Transkriptio

1 Näkökulmia sosiaalisten yritysten kilpailuedusta alustavia tuloksia FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Vanhempi tutkija Jari Karjalainen, Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu, PYK

2 Lähtökohdat Miten sosiaalinen yritys on täyttänyt huono-osaisten työllistämisen ekologisen lokeron? Sosiaalinen yrityksen toiminta-alue huonoosaisten työllistymisen ekosysteeminä

3 Lähtökohdat Toiminta-alueen kaikki työllistäjät lajeja Toiminta-alueen kaikki huono-osaisten työllistäjät avainlajeja Sosiaalinen yritys toiminta-alueelle tullut tulokaslaji (innovaatio)

4 Lähtökohdat Huono-osaisia työllistävillä lajeilla on yleensä myös oma ekologinen lokero, joka kuvaa lajin paikkaa ekosysteemissä, samaan tapaan kuin lajeilla luonnossa. Esimerkiksi sosiaalinen yritys on voinut syrjäyttää osin tai kokonaan työkeskuksen tai työttömien yhdistyksen huonoosaisia työllistävien lajien ekologisesta lokerosta.

5 Lähtökohdat Kun sosiaalinen yritys pyrkii osaksi ekosysteemiä se kohtaa kilpailutilanteen

6 Tutkimuskysymykset Miten sosiaalisten yritysten kilpailuetua tulisi tutkia? Keitä ovat kilpailijat? Tunnistavatko sosiaaliset yritykset olevansa kilpailussa mukana? Onko sosiaalisilla yrityksillä erityistä, niiden tavoitteista, toiminnan luonteesta tai statuksesta aiheutuvaa kilpailuetua?

7 Geneeriset strategiat (Porter 1985) Hyöty Kohteen laajuus Matalat kustannukset Ainutlaatuinen tuote Laaja markkina-alue Kustannusjohtajuus Differointi Kustannuspainotteinen Differointipainotteinen Kapea markkina-alue fokusointi fokusointi

8 Teorian kritiikkiä Toimintaympäristön muutos: Liiketoimintaympäristöt olivat 1980 luvulla suhteellisen vakaita. Joustavuus ei ollut kovin olennainen osa liiketoimintastrategioita. Prosessien kehitys: Porterin muodostaessa konseptiaan yritysten toimintaa tukevat tietojärjestelmät olivat vasta kehityksen alkuvaiheissa. Asiakkaiden vaatimustason nousu: Muuttuneessa kilpailu-ympäristössä asiakkaat oppivat vaatimaan korkealaatuisia, juuri heidän tarpeensa täyttäviä tuotteita ilman, että olisivat valmiita maksamaan niistä merkittävästi lisähintaa. -> Massaräätälöinti.

9 Geneeriset strategiat (2) Hyöty Kohteen laajuus Matalat kustannukset Ainutlaatuinen tuote Laaja markkina-alue Kustannusjohtajuus Differointi Kustannuspainotteinen Hybridistrategiat Differointipainotteinen Kapea markkina-alue fokusointi fokusointi

10 Erityistuet Sosiaalisten yritysten erityispiirteitä Brändi, imago Hyöty Kohteen laajuus Matalat kustannukset Ainutlaatuinen tuote Laaja markkina-alue Kustannusjohtajuus Differointi Kustannuspainotteinen Differointipainotteinen Kapea markkina-alue fokusointi fokusointi Erityistuet Brändi, imago Julkiset hankinnat

11 Lähestymistavan valinnasta Validiteetin varmistaminen Sosiaalisten yritysten kilpailuetua ei ole Suomessa systemaattisesti selvitetty. Ensi vaiheessa lähdetään liikkeelle yleisen tason tarkastelusta ja kokonaisuuden hahmotuttua käytetään tarvittaessa hienojakoisempia menetelmiä. Sosiaalisten yritysten monipuoliset toimialat Geneeriset strategiat eivät ole riippuvaisia yrityksestä tai toimialasta ja niitä voidaan useimmiten soveltaa pk yritysten toimintaan. Kilpailututkimusmenetelmien rajallisuus Kilpailututkimuksen näkökulma on usein ulkoinen. Kohdejoukon koko rajoittaa luotettavaa kvantitatiivisten kilpailututkimusmenetelmien käyttöä. Yrityskohtaiset kilpailuetujen empiiriset tutkimusmenetelmät ovat osin vasta kehittymässä.

12 Aineisto ja menetelmät Tutkimusta varten haastateltiin 22 sosiaalisten yritysten johtavassa asemassa olevaa henkilöä. Tutkimushaastattelun teemoina olivat: sosiaalisten yritysten kilpailuetuun liittyvien tekijöiden lisäksi sosiaalisten yritysten perustamiseen ja sen menestymisen mahdollisuuksiin liittyvät tekijät ja sosiaalisten yritysten johtamiseen liittyvät tekijät. Muuta aineistoa ovat sosiaalisten yritysten toiminta- ja vuosikertomukset sekä relevantit dokumentit Sosiaalisille yrityksille suunnattu kysely (n=37) Aineiston analyysi on alustavaa

13 Aineistot ja menetelmät Haastatteluiden ja kyselyn teemoina ovat olleet kilpailuedun lähteet, tukien käyttö ja merkitys, kilpailuedun pysyvyys, käsitykset yrityksen kilpailutilanteesta ja kilpailijoista Aineistoja luokitellaan, tarkastellaan ja analysoidaan geneeristen strategioiden näkökulmasta

14 Havaintoja Emme me kilpaile Ei meillä ole kilpailijoita Sosiaalisilla yrityksillä jotka täyttävät ekologisen lokeron huonoosaisten työllistämisen ekosysteemissä on muodostunut käsitys kilpailuedusta ja kilpailijoista sekä kyky hyödyntää kilpailuetua

15 Aikataulu Tulosten raportointi ja tarkempi analyysi kevät 2012

FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak

FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Mitkä tekijät selittävät sosiaalisen yrityksen perustamista ja tukevat sen menestymisen mahdollisuuksia? alustavia tuloksia FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Näkökulma Miten sosiaalinen yritys

Lisätiedot

SUOMALAISEN YHTEISKUNNALLISEN YRITYSTOIMINNAN ERITYISPIIRTEET

SUOMALAISEN YHTEISKUNNALLISEN YRITYSTOIMINNAN ERITYISPIIRTEET SUOMALAISEN YHTEISKUNNALLISEN YRITYSTOIMINNAN ERITYISPIIRTEET Harri Kostilainen & Saila Tykkyläinen Diak, FinSERN Suomalaisen Työn Liitto KANTU13 Työryhmä Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖN OSTOLLA KILPAILUETUA OSUUSKUNNALLE

OSAKEYHTIÖN OSTOLLA KILPAILUETUA OSUUSKUNNALLE OSAKEYHTIÖN OSTOLLA KILPAILUETUA OSUUSKUNNALLE Saila Rosas KTT Pankinjohtaja, Länsi-Kymen Osuuspankki Poimintoja 15.12.2015 tarkastetusta väitöskirjasta Co-operative acquisitions the contextual factors

Lisätiedot

Näkökulmia sosiaalisten yritysten kilpailuedusta

Näkökulmia sosiaalisten yritysten kilpailuedusta Harri Kostilainen & Pekka Pättiniemi (Toim.): Avauksia yhteiskunnallisen yritystoiminnan tutkimukseen, 2013. Harri Kostilainen & Jari Karjalainen Näkökulmia sosiaalisten yritysten kilpailuedusta Abstrakti

Lisätiedot

Vain vahvat selviytyvät?

Vain vahvat selviytyvät? Vain vahvat selviytyvät? Mobiiliopiskelu- ja sisällöntuotantokäytännöt oppimisympäristö-ekosysteemin tulokaslajina Sairanen & Syvänen ITK-tutkijatapaaminen 21.4. OPTEK-hanke Tämä tutkimus on tehty osana

Lisätiedot

Market Expander & QUUM analyysi

Market Expander & QUUM analyysi Market Expander & QUUM analyysi KANSAINVÄLISTYMISEN KEHITYSTASOT Integroitua kansainvälistä liiketoimintaa Resurssien sitoutuminen, tuotteen sopeuttaminen, kulut, KV liiketoiminnan osaaminen Systemaattista

Lisätiedot

Kilpailukyselyn tulosjulkistus. Jari Huovinen Johtava asiantuntija, yrittäjäkyselyt Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Kilpailukyselyn tulosjulkistus. Jari Huovinen Johtava asiantuntija, yrittäjäkyselyt Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kilpailukyselyn tulosjulkistus Jari Huovinen Johtava asiantuntija, yrittäjäkyselyt Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lähes 2/5 ilmoittaa kilpailuesteistä Itä-Suomessa kolmannes Mikä seuraavista vaihtoehdoista

Lisätiedot

PK-yritysten kansainvälistysmisohjelma

PK-yritysten kansainvälistysmisohjelma PK-yritysten kansainvälistysmisohjelma Mitä? 2 Valtakunnallinen pk-yritysten kansainvälistymisvalmiuksien arviointi- ja kehittämisohjelma Yritys-, tuote- ja maakohtaisesti suoritettava asiantuntijapalvelu

Lisätiedot

PÄÄSYKOE, JOHTAMINEN 2008 Vastaajan nimi. PÄÄSYKOETEHTÄVÄT 2008 Pääsykoekirja: Tuomo Peltonen (2007): Johtaminen ja organisointi.

PÄÄSYKOE, JOHTAMINEN 2008 Vastaajan nimi. PÄÄSYKOETEHTÄVÄT 2008 Pääsykoekirja: Tuomo Peltonen (2007): Johtaminen ja organisointi. LAPIN YLIOPISTON JOHTAMISEN KOULUTUSOHJELMA MATKAILUN JA LIIKETOIMINNAN TIEDEKUNTA (KAUPPATIETEIDEN JA MATKAILUN TIEDEKUNTA) PÄÄSYKOETEHTÄVÄT 2008 Pääsykoekirja: Tuomo Peltonen (2007): Johtaminen ja organisointi.

Lisätiedot

Muutokset henkilökunnan määrässä yrityksen perustamisesta alkaen. 10 % 15 % kasvanut vähintään viidellä henkilöllä 9 % kasvanut 3-4 henkilöllä 44 % 22 % kasvanut 1-2 henkilöllä pysynyt ennallaan vähentynyt

Lisätiedot

Vahvuudet: Mitä on tiiminne osaaminen suhteessa valitsemaanne yritykseen perusteluineen

Vahvuudet: Mitä on tiiminne osaaminen suhteessa valitsemaanne yritykseen perusteluineen KILPAILUTEHTÄVÄ: YRITTÄJYYS A1: Case yritys Joukkue valitsee case yrityksen annetuista oikeista yrityksistä saamansa pohjatiedon perusteella. Joukkue perustelee valintansa joukkueensa vahvuuksilla/osaamisella

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLISEN YRITYSTOIMINNAN JOHTAMISEN ERITYISPIIRTEISTÄ

YHTEISKUNNALLISEN YRITYSTOIMINNAN JOHTAMISEN ERITYISPIIRTEISTÄ YHTEISKUNNALLISEN YRITYSTOIMINNAN JOHTAMISEN ERITYISPIIRTEISTÄ Harri Kostilainen & Pekka Pättiniemi Diak, FinSERN KSL, FinSERN KANTU13 Työryhmä Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Mikkeli,

Lisätiedot

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

MILLAINEN ON HYVÄ STRATEGIA? Helsingin kaupunginvaltuuston seminaari Arto Hiltunen

MILLAINEN ON HYVÄ STRATEGIA? Helsingin kaupunginvaltuuston seminaari Arto Hiltunen MILLAINEN ON HYVÄ STRATEGIA? Helsingin kaupunginvaltuuston seminaari 16.6.2017 Arto Hiltunen Kirjaprojektit Millainen on hyvä strategia? 1. Mikä on strategia? 2. Kilpailuetu ja mistä se syntyy 3. Strategian

Lisätiedot

Tuotteiden elinkaari ja innovaatioiden leviäminen

Tuotteiden elinkaari ja innovaatioiden leviäminen Markkinoinnin perusteet 23A00110 Videoluento G2 Tuotteiden elinkaari ja innovaatioiden leviäminen Ilona Mikkonen, KTT Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu Markkinoinnin laitos Tuotteen elinkaari Yksinkertaisesti:

Lisätiedot

Näkökulmia tuotekonseptoinnin työtapojen arviointiin. Turkka Keinonen 9.6.2004 Suomenlinna, Helsinki Tuotekonseptoinnin prosessiseminaari

Näkökulmia tuotekonseptoinnin työtapojen arviointiin. Turkka Keinonen 9.6.2004 Suomenlinna, Helsinki Tuotekonseptoinnin prosessiseminaari Näkökulmia tuotekonseptoinnin työtapojen arviointiin Turkka Keinonen 9.6.2004 Suomenlinna, Helsinki Tuotekonseptoinnin prosessiseminaari Tavoite ja lähtökohtia Yksittäisen tuotekonseptointityötavan sopivuus?

Lisätiedot

Mobiililaitteet ja sisällöntuotanto osana koulujen opetusteknologista ekosysteemiä Rovaniemellä 26.11.2010 Heikki Sairanen

Mobiililaitteet ja sisällöntuotanto osana koulujen opetusteknologista ekosysteemiä Rovaniemellä 26.11.2010 Heikki Sairanen Mobiililaitteet ja sisällöntuotanto osana koulujen opetusteknologista ekosysteemiä Rovaniemellä 26.11.2010 Heikki Sairanen Sisältö Tampereella toteutetun hankkeen peruskuvaus Ekologinen metafora Hanke

Lisätiedot

Kestävyydestä kilpailuetua Hämeen maaseutumatkailulle

Kestävyydestä kilpailuetua Hämeen maaseutumatkailulle Kestävyydestä kilpailuetua Hämeen maaseutumatkailulle Anja Härkönen Projektikoordinaattori / Kanta-ja Päijät-Häme LAHDEN TIEDEPÄIVÄ 12.11.2013 1 14. marraskuuta 2013 Kestävyydestä kilpailuetua maaseutumatkailuun,

Lisätiedot

TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA

TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA Tarja Tuononen ja Auli Toom Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuononen & Toom 22/03/2018 1 JOHDANTO Erilaisten työelämätaitojen,

Lisätiedot

SEMINAARI: Innovaatioita ja uutta kasvua kiertotaloudesta ja kestävästä kehityksestä Osaamisen kehittäminen - koulutuspilotti

SEMINAARI: Innovaatioita ja uutta kasvua kiertotaloudesta ja kestävästä kehityksestä Osaamisen kehittäminen - koulutuspilotti SEMINAARI: Innovaatioita ja uutta kasvua kiertotaloudesta ja kestävästä kehityksestä Osaamisen kehittäminen - koulutuspilotti 28.11.2017 Ulla Jaakkola, TTY Pori Kestävän kehityksen koulutuspilotti - Toteutetaan

Lisätiedot

MYYNNIN JA MARKKINOINNIN KOULUTUSOHJELMA

MYYNNIN JA MARKKINOINNIN KOULUTUSOHJELMA MYYNNIN JA MARKKINOINNIN KOULUTUSOHJELMA Koulutusohjelma, jonka keskiössä ovat yrityksellesi ajankohtaiset asiat. Myyntikoulutuksessamme keskitytään asiakaslähtöisempien myynti- ja markkinointitoimenpiteiden

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

rakennetaan strategisesti kohdistetuilla ITC-ratkaisuilla?

rakennetaan strategisesti kohdistetuilla ITC-ratkaisuilla? Miten ylivoimaa i rakennetaan strategisesti i kohdistetuilla ITC-ratkaisuilla? Toimitusjohtaja it j Sami Ensio, Innofactor Oy Miten ylivoimaa rakennetaan strategisesti kohdistetuilla ICT- ratkaisuilla

Lisätiedot

Perhevapaiden epäsuorat kustannukset yrityksille

Perhevapaiden epäsuorat kustannukset yrityksille Perhevapaiden epäsuorat kustannukset yrityksille Mika Maliranta (Etla) Perhevapaiden kustannukset -seminaari, Helsinki, 7.5.2007 Esityksen rakenne Taustaa Kannattavuus ja perhevapaan käyttö Teoriaa Empiirisiä

Lisätiedot

Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki.

Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki. Mikä? Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki. Soteuttamot ovat avoimia tapahtumia, joissa yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin palveluntuottajat

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 IPR-SEMINAARI TAMPERE JARI PELTONIEMI 11.10.2018 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille

Lisätiedot

Tuotantotalouden analyysimallit. TU-A1100 Tuotantotalous 1

Tuotantotalouden analyysimallit. TU-A1100 Tuotantotalous 1 Tuotantotalouden analyysimallit TU-A1100 Tuotantotalous 1 Esimerkkejä viitekehyksistä S O W T Uudet tulokkaat Yritys A Yritys B Yritys E Yritys C Yritys F Yritys I Yritys H Yritys D Yritys G Yritys J Alhainen

Lisätiedot

Digitaalinen riskienhallinnan työkalu: Riskit haltuun helposti ja nopeasti. Riskienhallinta ja kestävä kehitys: Velvollisuudet eduksi

Digitaalinen riskienhallinnan työkalu: Riskit haltuun helposti ja nopeasti. Riskienhallinta ja kestävä kehitys: Velvollisuudet eduksi Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa 2/3: Kilpailuetua tavoitteellisuudella 4. Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa 1/3: Kestävästi tehokkuutta Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa

Lisätiedot

Tavoitteet yrittäjyysosiolle

Tavoitteet yrittäjyysosiolle LADEC Yrittäjyyden kehittäminen Elinvoimaa Metsästä hanke 2012-2014 LOPPUSEMINAARI Petri Jalkanen, Tavoitteet yrittäjyysosiolle Metsäpalveluyrittäjyyden vahvistaminen Metsaan.fi alustan avulla työtilaisuuksia

Lisätiedot

Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke

Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke Kestävää kasvua ympäristönkunnostuksesta Projektipäällikkö Pirkanmaan ELY-keskus Tampere PIMA kokeiluhankkeen tausta ja tavoitteet Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostus-

Lisätiedot

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Mikä on innovaatio innovaatiostrategia innovaatiopolitiikka???

Lisätiedot

Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Laadullinen eli kvalitatiiivinen analyysi Yrityksen tutkimista ei-numeerisin perustein, esim. yrityksen johdon osaamisen, toimialan kilpailutilanteen

Lisätiedot

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu?

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? ClimBus päätösseminaari Finlandia-talo, 9.6.2009 Timo Karttinen Kehitysjohtaja, Fortum Oyj 1 Rakenne Kilpailuedusta ja päästöttömyydestä Energiantarpeesta ja

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op)

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön

Lisätiedot

Sosiaalisten yritysten toimintaympäristön nykytila yritysten johtohenkilöiden kokemana. Elina Patana

Sosiaalisten yritysten toimintaympäristön nykytila yritysten johtohenkilöiden kokemana. Elina Patana Sosiaalisten yritysten toimintaympäristön nykytila yritysten johtohenkilöiden kokemana Elina Patana 16.11.2011 Tavoitteeni tänään Esitellä lyhyesti tutkielmani taustoja ja asiantuntijahaastatteluista koostuvaa

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalisen median käyttö autokaupassa Autoalan Keskusliitto ry 3/1 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalinen media suomessa Kaikista suomalaisista yli % on rekisteröitynyt

Lisätiedot

Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry

Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry TYÖLLISTÄMISEN EDISTÄMINEN HENGITYSLIITON TOIMINTANA Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry HENGITYSLIITON TYÖLLISTÄMISEN HISTORIAA Hengitysliitto (entinen tuberkuloosiliitto ja keuhkovammaliitto)

Lisätiedot

Customer Intelligence ja Big Data. Digile D2I Kimmo Valtonen

Customer Intelligence ja Big Data. Digile D2I Kimmo Valtonen Customer Intelligence ja Big Data Digile D2I Kimmo Valtonen Sisältö 1. Data2Intelligence-ohjelman kuvaus 2. Customer Intelligence: mitä sillä tässä tarkoitetaan? 3. Customer Intelligence Big Data ongelmana

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa

Lisätiedot

Kaupunkiekologia: teoriasta käytäntöön työkaluja ympäristökasvattajalle

Kaupunkiekologia: teoriasta käytäntöön työkaluja ympäristökasvattajalle Kaupunkiekologia: teoriasta käytäntöön työkaluja ympäristökasvattajalle Ympäristökasvatuspäivät 2010 Jari Niemelä Kaupunkiekologian professori Helsingin yliopisto www.helsinki.fi/yliopisto 11.10.2010 1

Lisätiedot

Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa. StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén

Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa. StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén Markkinoinnin tila -kyselytutkimus Tavoitteena laaja yleiskuva suomalaisen markkinoinnin tilasta ja kehityksestä

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen -koulutus

Kasvuun johtaminen -koulutus Kasvuun johtaminen -koulutus Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun

Lisätiedot

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet.

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet. OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) Opintojakso Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi

Lisätiedot

Hevosyrityksen menestystekijät ja sudenkuopat. Havaintoja hevosyritysten johtamisesta

Hevosyrityksen menestystekijät ja sudenkuopat. Havaintoja hevosyritysten johtamisesta Hevosyrityksen menestystekijät ja sudenkuopat Havaintoja hevosyritysten johtamisesta Miksi hanke ja tutkimus? Kasvava toimiala Harrastuksesta yritystoimintaa Suuret kiinteät kulut Suuret riskit Heikko

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Kainuun alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia kasvumahdollisuuksia

Lisätiedot

Kuntaesimerkkinä Oulu

Kuntaesimerkkinä Oulu Kuntaesimerkkinä Oulu 20.3.2012 Yritysyhteistyön koordinaattori, Tekijäpuu palvelu / Tuvilta Työelämään hanke / Konsernipalvelut Satu Kaattari-Manninen Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa Vaikka

Lisätiedot

Kestävän kehityksen välttämättömyys

Kestävän kehityksen välttämättömyys Tähän uskon uskotko sinä? hissipuhe muutoksesta ja tulevaisuudesta: Kestävän kehityksen välttämättömyys Mauri Åhlberg Professori, Helsingin yliopisto http://www.helsinki.fi/people/mauri.a hlberg Ohjelman

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa

Lisätiedot

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Tavoite selvittää Elintarvikealan pk-yritysten nykytila ja tulevaisuuden näkymät Toimintaympäristötutkimuksia tehty n 4 vuoden välein Edelliset 2004

Lisätiedot

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Toimintaympäristötutkimuksia tehty n 4 vuoden välein Edelliset 2004 ja 2008 Sähköinen kysely Tukena Ruoka-Suomi teemaryhmä ja Aitojamakuja.fi Kohderyhmänä

Lisätiedot

Next Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012

Next Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012 Next Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012 Sisältö Viestinnän Keskusliitto Next Media Kirjastolisenssihanke Kustantajanäkökulma Pilotti Pilotin tuloksia Kuva: Harri Heikkilä, Aalto ARTS Viestinnän

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Satakunnan alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 17/2018 Valtioneuvoston biotalousstrategian valmistelu 016/54/2017

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 17/2018 Valtioneuvoston biotalousstrategian valmistelu 016/54/2017 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 17/2018 Valtioneuvoston biotalousstrategian valmistelu 016/54/2017 Työ- ja elinkeinoministeriö, 17.7.2018. Ympäristöministeriö, 26.7.2018. Maa- ja metsätalousministeriö,

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

Luento 4, , Mediaviestintä Vastuuopettaja Miia Jaatinen, valtiot.tri, dosentti Kurssiassistentti Jenni Kaarne

Luento 4, , Mediaviestintä Vastuuopettaja Miia Jaatinen, valtiot.tri, dosentti Kurssiassistentti Jenni Kaarne TU-C9280 Viestintä 1 Luento 4, 7.10.2016, Mediaviestintä Vastuuopettaja Miia Jaatinen, valtiot.tri, dosentti Kurssiassistentti Jenni Kaarne Agenda Alustus Keskustelua Ryhmätyö: Aallon mediaviestinnän analyysia

Lisätiedot

Vuosi ISO 9001 ja 14001:2015 julkaisusta sertifioijan kokemuksia Sertifioinnilla kilpailuetua - Inspectan tietopäivä

Vuosi ISO 9001 ja 14001:2015 julkaisusta sertifioijan kokemuksia Sertifioinnilla kilpailuetua - Inspectan tietopäivä Sertifioinnilla kilpailuetua - Inspectan tietopäivä 7.9.2016 Seppo Salo, Pääarvioija 1 Tänään iskemme käsiksi näihin Agenda Siirtymäajan toimenpiteet ja mitä päivittäminen vaatii Tärkeimmät muutokset ja

Lisätiedot

Laadullisen tutkimuksen piirteitä

Laadullisen tutkimuksen piirteitä Laadullisen aineiston luotettavuus Kasvatustieteiden laitos/ Erityispedagogiikan yksikkö Eeva Willberg 16.2.09 Laadullisen tutkimuksen piirteitä Laadullisessa tutkimuksessa tutkitaan ihmisten elämää, tarinoita,

Lisätiedot

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät Työryhmä: Osallistavaa ja monikulttuurista kohtaamista 30.9.2011 Esityksen sisältö Tutkimushankkeen

Lisätiedot

LAADULLISESTA SISÄLLÖNANALYYSISTÄ

LAADULLISESTA SISÄLLÖNANALYYSISTÄ LAADULLISESTA SISÄLLÖNANALYYSISTÄ Aineiston ja teorian suhde INDUKTIIVINEN ANALYYSI Tulokset/teoria muodostetaan aineiston perusteella Tutkimuskysymykset muotoutuvat analyysin edetessä ABDUKTIIVINEN ANALYYSI

Lisätiedot

Käsitteistä. Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen. Reliabiliteetti. Reliabiliteetti ja validiteetti

Käsitteistä. Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen. Reliabiliteetti. Reliabiliteetti ja validiteetti Käsitteistä Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen KE 62 Ilpo Koskinen 28.11.05 empiirisessä tutkimuksessa puhutaan peruskurssien jälkeen harvoin "todesta" ja "väärästä" tiedosta (tai näiden modernimmista

Lisätiedot

MATALAPALKKATUKI 54 VUOTTA TÄYTTÄNEILLÄ TUEN KÄYTTÖ VUONNA 2006

MATALAPALKKATUKI 54 VUOTTA TÄYTTÄNEILLÄ TUEN KÄYTTÖ VUONNA 2006 MATALAPALKKATUKI 54 VUOTTA TÄYTTÄNEILLÄ TUEN KÄYTTÖ VUONNA 2006 Verohallinnon ennakkotietojen mukaan ensimmäisenä tuen soveltamisvuonna 2006 matalapalkkatukea käytettiin 90 miljoonaa euroa. Vuoden viimeisinä

Lisätiedot

TAMPERE 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkihaku

TAMPERE 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkihaku TAMPERE 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkihaku 1 MIKÄ KULTTUURIPÄÄKAUPUNKI (ECOC)? - EU:n komission myöntämä status, joka myönnetään vuosittain kahdelle kaupungille Euroopassa. - Suomalainen kaupunki saa

Lisätiedot

E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA

E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA Oppiminen ja oppimisympäristöt 8.3.2004 Merja Eskola, Senior Executive Consultant, 16.3.2004 1 Talent Partners Oy Sisältö Liiketoimintastrategia Kilpailukyky

Lisätiedot

Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia

Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia Markku Saastamoinen Luonnonvarakeskus Luke Suomenhevosen jalostusohjesäännön uudistaminen, Tampere 9.5.2015 Yhteiskunnan muutos hevostalouden

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 Johtaja Teppo Rantanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset uudelle strategialle

Lisätiedot

Kolsterin IPR-palvelupaketit kansainvälisen kasvun vauhdittamiseksi. Mikro- ja pk-yritysten INNOVAATIOSETELI

Kolsterin IPR-palvelupaketit kansainvälisen kasvun vauhdittamiseksi. Mikro- ja pk-yritysten INNOVAATIOSETELI Kolsterin IPR-palvelupaketit kansainvälisen kasvun vauhdittamiseksi Mikro- ja pk-yritysten INNOVAATIOSETELI Teknologiayrityksen TUTKIMUSPAKETTI - Kun harkitset innovaatiosi patentoimista - Kun haluat tietää

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu

Lisätiedot

Tampere Grow. Smart. Together.

Tampere Grow. Smart. Together. Tampere Grow. Smart. Together. Grow. Smart. Together. Visio Kansainvälisesti tunnustettu, vetovoimainen, kestävän kehityksen älykaupunki Missio Menestymisen ja elämänlaadun parantaminen yhteistyön ja kilpailun

Lisätiedot

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Maine tulee nostaa hallituksen ja johdon agendalle Hallituksen ja johdon tärkein tehtävä on yrityksen

Lisätiedot

Pk yritysten toimintaympäristö. Pk toimintaympäristökysely & EK:n yrittäjävaltuuskuntakysely

Pk yritysten toimintaympäristö. Pk toimintaympäristökysely & EK:n yrittäjävaltuuskuntakysely Pk yritysten toimintaympäristö Pk toimintaympäristökysely & EK:n yrittäjävaltuuskuntakysely Työllistäminen helpommaksi ja yrittäjyyspolitiikka johdonmukaiseksi Osaamista pidetään suurimpana vahvuutena

Lisätiedot

Yhteiskunnallisen yrityksen merkki ja muut menestymisen edellytykset

Yhteiskunnallisen yrityksen merkki ja muut menestymisen edellytykset Yhteiskunnallisen yrityksen merkki ja muut menestymisen edellytykset Jaana Merenmies, Syfo Oy - yhteiskunnallinen yritys Yhteiskunnallinen yrittäjyys Nyt! 13.5.2011 Oulu, Pohto Yhteiskunnallisten yritysten

Lisätiedot

Ajankohtaista Ohjaamoille

Ajankohtaista Ohjaamoille Ajankohtaista Ohjaamoille Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Ohjaamo-päivät Oulu 3.11.2016 Ohjaamojen (projektien) tilanne 11/2016 2015 2016 2017 2018 2019 2020 ESR-Ohjaamo-projektien (6) Vakiintunut Ohjaamotoiminta

Lisätiedot

Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti eli elonkirjo

Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti eli elonkirjo Kolme tasoa: Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti eli elonkirjo 1. Lajinsisäinen monimuotoisuus tarkoittaa erilaisten fenotyyppisten ja genotyyppisten muotojen runsautta 2. Lajistomonimuotoisuus

Lisätiedot

SSJS Strategiabarometrin tietokanta referenssinä yritysten strategisessa johtamisessa?

SSJS Strategiabarometrin tietokanta referenssinä yritysten strategisessa johtamisessa? SSJS Strategiabarometrin tietokanta referenssinä yritysten strategisessa johtamisessa? 16.4.2009 Samuli Skurnik partneri, KTT/VTL Amabile Consulting Oy SB 2008: strategian toteutuksen ongelmat arvioidaan

Lisätiedot

Yritysten osaamisen kehittämisen verkostot ja vaikuttavuus Keski-Suomessa

Yritysten osaamisen kehittämisen verkostot ja vaikuttavuus Keski-Suomessa Yritysten osaamisen kehittämisen verkostot ja vaikuttavuus Keski-Suomessa Kari Itkonen Marja-Leena Stenström Pentti Nikkanen Työpapereita 27 2 Projektin toteutus ja tehtävät Toteutus: 01.06.2009 31.12.2010,

Lisätiedot

ForeC Advisors Sinisellä merellä PSD. Ennakoivan johtamisen ja asiakakokemuksen koostaja on Sinisen Meren navigaattori

ForeC Advisors Sinisellä merellä PSD. Ennakoivan johtamisen ja asiakakokemuksen koostaja on Sinisen Meren navigaattori ForeC Advisors Sinisellä merellä Ennakoivan johtamisen ja asiakakokemuksen koostaja on Sinisen Meren navigaattori 1. Mikä Business Intelligence ja ennakointi 2. Ennakoi ja integroi 3. Luo kilpailusta profiili

Lisätiedot

Hyvän digiasiakassuhteen rakentaminen

Hyvän digiasiakassuhteen rakentaminen Hyvän digiasiakassuhteen rakentaminen digimensa hanke Menestyvät suomalaiset asiakasviisaat organisaatiot Asiakasarvon johtaminen ja mittaaminen digitaalisen ajan liiketoimintamalleissa Osallistamalla

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus 21.11.2012 Paukkuja uuden kasvun aikaansaamiseksi uusien kasvuyritysten

Lisätiedot

www.tulosakatemia.fi Toivo Koski Liiketoiminnan käynnistäminen, liiketoiminnan suunnittelu ja taloudelliset laskelmat

www.tulosakatemia.fi Toivo Koski Liiketoiminnan käynnistäminen, liiketoiminnan suunnittelu ja taloudelliset laskelmat Liiketoiminnan käynnistäminen, liiketoiminnan suunnittelu ja taloudelliset laskelmat Jäljempänä esitetty vaiheistettu konsultoinnin sisältökuvaus sopii mm. uuden liiketoiminnan käynnistämiseen (kaupallistamiseen),

Lisätiedot

Johtaminen muutostilanteissa

Johtaminen muutostilanteissa Johtaminen muutostilanteissa Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n seminaari 26.3.2015 Tutkimusjohtaja, KTT Mikko Luoma Vaasan yliopisto Eli oppisopimustoiminnan tarkastelua tämän ajan kontekstissa

Lisätiedot

Kurssin suorittaminen. Merkkituotteet strategisessa markkinoinnissa KTT Eiren Tuusjärvi

Kurssin suorittaminen. Merkkituotteet strategisessa markkinoinnissa KTT Eiren Tuusjärvi Kurssin suorittaminen Merkkituotteet strategisessa markkinoinnissa KTT Eiren Tuusjärvi Kurssin tavoitteena: Kehittää syvällinen ymmärrys ja analyyttisiä kehikkoja brändien strategisesta roolista liiketoiminnassa

Lisätiedot

JOHTAMINEN. Yritystoiminta Pauliina Stranius

JOHTAMINEN. Yritystoiminta Pauliina Stranius JOHTAMINEN Johtaminen Johtajuus yrityksen eri kehitysvaiheissa Aiemmin on kenties tarkasteltu pk-yrityksen kehitystä elinkaarimallin mukaisesti. Myös johtajuus muuttaa muotoaan yrityksen eri kehitysvaiheissa.

Lisätiedot

Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke

Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke Kestävää kasvua ympäristönkunnostuksesta Jarno Laitinen Projektipäällikkö Pirkanmaan ELY-keskus Tampere Pilaantuneet maa-alueet Suomessa Maaperän tilan tietojärjestelmässä

Lisätiedot

Perimmäinen kysymys. Työllistämisen tukitoimien vaikuttavuuden arvioinnista. Mitkä ovat tukitoimen X vaikutukset Y:hyn? Kari Hämäläinen (VATT)

Perimmäinen kysymys. Työllistämisen tukitoimien vaikuttavuuden arvioinnista. Mitkä ovat tukitoimen X vaikutukset Y:hyn? Kari Hämäläinen (VATT) Työllistämisen tukitoimien vaikuttavuuden arvioinnista Kari Hämäläinen (VATT) VATES päivät, 5.5.2015 Perimmäinen kysymys Mitkä ovat tukitoimen X vaikutukset Y:hyn? 1 Kolme ehtoa kausaaliselle syy seuraussuhteelle

Lisätiedot

Analyysi: päättely ja tulkinta. Hyvän tulkinnan piirteitä. Hyvän analyysin tulee olla. Miten analysoida laadullista aineistoa

Analyysi: päättely ja tulkinta. Hyvän tulkinnan piirteitä. Hyvän analyysin tulee olla. Miten analysoida laadullista aineistoa Analyysi: päättely ja tulkinta Analyysin - tai tulkinnan - pitää viedä tutkimus kuvailevan otteen ohi mielellään ohi ilmiselvyyksien KE 62 Ilpo Koskinen 20.11.05 Aineiston analyysi laadullisessa tutkimuksessa

Lisätiedot

Susipolitiikan opetukset suojelutoimien suunnittelussa

Susipolitiikan opetukset suojelutoimien suunnittelussa Susipolitiikan opetukset suojelutoimien suunnittelussa Saimaannorppa, ilmastonmuutos ja kalastus seminaari ja kokous Rantasalmi 28.5.2010 Outi Ratamäki Suomen ympäristökeskus Väitöskirja: Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Tervetuloa Vastuulliset toimijat - kestävät kampukset - tilaisuuteen Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Toimitusjohtaja Mauno Sievänen

Tervetuloa Vastuulliset toimijat - kestävät kampukset - tilaisuuteen Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Toimitusjohtaja Mauno Sievänen Tervetuloa Vastuulliset toimijat - kestävät kampukset - tilaisuuteen 23.5.2017 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Toimitusjohtaja Mauno Sievänen SYK:n strategia 2016 2019 30.5.2017 SYK Oy toiminnan esittely

Lisätiedot

TOWNHOUSE. Onko townhousella kysyntää? monialainen tutkimushanke TOWNHOUSE -talotyypin soveltuvuudesta suomalaiseen elämänmuotoon ja tarpeisiin

TOWNHOUSE. Onko townhousella kysyntää? monialainen tutkimushanke TOWNHOUSE -talotyypin soveltuvuudesta suomalaiseen elämänmuotoon ja tarpeisiin TOWNHOUSE Onko townhousella kysyntää? monialainen tutkimushanke TOWNHOUSE -talotyypin soveltuvuudesta suomalaiseen elämänmuotoon ja tarpeisiin AALTO YLIOPISTO HELSINGIN KAUPUNKI ARKKITEHTUURI RAKENNUSTEKNIIKKA

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLISELLA MARKKINOINNILLA PUHTIA VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTIIN Verkostotapaaminen

YHTEISKUNNALLISELLA MARKKINOINNILLA PUHTIA VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTIIN Verkostotapaaminen YHTEISKUNNALLISELLA MARKKINOINNILLA PUHTIA VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTIIN Verkostotapaaminen 10.4.2018 Jonna Heliskoski Yrittäjä, kouluttaja, johtava asiantuntija Vaikutusketju (The iooi method by Bertelsmann

Lisätiedot

Strateginen ketteryys

Strateginen ketteryys Strateginen ketteryys Strategisen ketteryyden ja herkkyyden rakentaminen organisaatioon ForeC Advisors Asko Horttanainen 1.9.2012 STRATEGINEN KETTERYYS STRATEGINEN KETTERYYS tarkoittaa kykyä tehdä tosiaikaisia

Lisätiedot

Oma Yritys-Suomi. Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016

Oma Yritys-Suomi. Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016 Oma Yritys-Suomi Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016 Oma Yritys-Suomi -työtila Käyttäjien profiilitietojen (toimiala, paikkakunta, kiinnostuksen kohteet) mukaan rakentuva sähköinen työtila,

Lisätiedot

Harjoittelu P. Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto-ohjelma. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Harjoittelu P. Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto-ohjelma. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu . Harjoittelu 724100P Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto-ohjelma Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu 2019 Harjoittelu (724100P, 5 op) opintojakson kuvaus Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto-ohjelmassa

Lisätiedot

FastLane-koulutusohjelma

FastLane-koulutusohjelma FastLane-koulutusohjelma Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista kasvu-, kansainvälistymis- ja uudistumishakuisten pk-yritysten johtoryhmille Kun koko johtoryhmä osallistuu, varmistetaan yhteinen

Lisätiedot

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2018 Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta 20.12.2017 Strateginen johtamisjärjestelmä TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT TULOKSET

Lisätiedot

Rahoitus ja kehittäminen

Rahoitus ja kehittäminen Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 5.4.2018 1 Yritysten kehittämispalvelut 2 Analyysi Tavoitteena on aktivoida pk-yritystä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan.

Lisätiedot