6.3 Lähestymis- ja välttämiskäyttäytyminen

Transkriptio

1 6 Emootiot 6.3 Lähestymis- ja välttämiskäyttäytyminen Suvi Hytönen & Jan Wikgren Motivaatio kognition osana Ihmisen tunne-elämän kirjo voi monivivahteisuudessaan olla kaavamaisten tieteellisten esitysten ulottumattomissa, mutta emootioiden taustalla oleva motivaatiojärjestelmä on monien mielestä jo huomattavasti yksinkertaisempi. Yleensä emootioista puhuttaessa tarkoitetaan tunnetiloja, joihin liitetään hienojakoisia nimityksiä ja kokemuksellisia aspekteja. Sen sijaan motivaatiojärjestelmällä tarkoitetaan organismin myötäsyntyistä taipumusta reagoida ympäristön ärsykkeisiin tavoilla, jotka edesauttavat sen hyvinvointia eli saavat sen joko lähestymään hyödyllisiä tai välttämään haitallisia asioita. On toki huomattava, että eläinlajit eroavat merkittävästi toisistaan sen mukaan, mikä niille on haitallista tai hyödyllistä. Esimerkiksi mädän lihan haju on haaskansyöjälle signaali ruoan läsnäolosta, kun taas kasvissyöjälle se on viesti mahdollisesta tartuntalähteestä. Tutkijoiden keskuudessa vallitsee varsin laaja yhteisymmärrys siitä, että motivaatiojärjestelmä on kaksisuuntainen. Esimerkiksi Konorski [4] korosti että ympäristön ehdottomat ärsykkeet, eli ne ärsykkeet, jotka aina aikaansaavat organismissa muunkin kuin sensorisen reaktion, ovat luonteeltaan joko lähestyttäviä (appetitiivisia) tai vältettäviä (aversiivisia). Appetitiivinen ärsyke saa aikaan lähestymiskäyttäytymiseen liittyvän motivaatiojärjestelmän aktivoitumisen, jolloin toiminta on lajia säilyttävää. Aversiivinen ärsyke puolestaan aktivoi puolustamiseen, pakenemiseen ja välttämiseen eli defensiiviseen toimintaan liittyvän motivaatiojärjestelmän. Defensiivistä toimintaa on esimerkiksi jälkeläisten suojeleminen mahdollisilta vihollisilta ja säilyttävää toimintaa on esimerkiksi ruoan hankkiminen. Aktivoituessaan motivaatiojärjestelmät vaikuttavat käyttäytymiseen ja tarkkaavuuteen [mm. 8]. Appetitiivisen motivaatiojärjestelmän toiminta suuntaa tarkkaavuutta tavoittelemisen arvoisiin asioihin. Vuorovaikutus yksilön ja ympäristön välillä on kahdensuuntainen, appetitiivinen ärsyke aikaansaa lähestymiskäyttäytymistä, joka puolestaan keskittää tarkkaavuuden tavoiteltaviin kohteisiin. Aversiivinen motivaatiojärjestelmä puolestaan suuntaa tarkkaavuutta vältettäviin asioihin. Kulkiessaan pimeällä kadulla vieraassa kaupungissa ihminen saattaa olla erityisen herkkä havaitsemaan pieniäkin rasahduksia ja tulkitsemaan ne itselleen vaarallisiksi asioiksi. Samat rasahdukset tutussa ympäristössä päivänvalossa jäisivät huomiotta. On oikeastaan merkillistä, että vaikka motivaatiojärjestelmät näyttelevät näin perustavanlaatuista osaa ihmisten, ja miksei muidenkin biologisten organismien tiedonkäsittelyssä, perinteisessä kognitiotieteellisessä kirjallisuudessa sekä biologiset että emotionaaliset tekijät haluttiin eksplisiittisesti sulkea pois tiedonkäsittelyn kannalta irrelevantteina häiriötekijöinä [3]. Kuitenkin ihmisen kognitiiviset kyvyt ovat kehittyneet evoluution seurauksena ja palvelemaan samaa tarkoitusta kuin muukin kehitys. Emotionaaliset ja motivationaaliset tilat vaikuttavat kaikkeen kognitiiviseen toimintaamme, 318

2 6.3 Lähestymis- ja välttämiskäyttäytyminen ei pelkästään mainittuihin havaitsemisprosesseihin. Sen lisäksi että emootio ohjaa kognitiivista toimintaamme, se voi vaikuttaa siihen myös suoraan. Ihmiset esimerkiksi oppivat asioita paremmin, jos niihin liitetään opetteluvaiheessa emotionaalista merkitystä. Emotionaalisen merkityksen saaneet asiat myös muistetaan paremmin. Valenssi ja vireystila Motivaatiojärjestelmän jaottelu perustuu ympäristön ärsykkeiden herättämiin reaktioihin. Ärsykkeet voidaan herättämiensä reaktioiden mukaan jakaa kahdenlaisiin: miellyttäviin ja epämiellyttäviin. Näihin ärsykkeisiin reagoidaan eri tilanteissa eri tavoin; yksilön sisäisen tilan ja ympäristön ärsykkeiden yhdenmukaisuus tai vastakkaisuus vaikuttaa reaktioiden voimakkuuteen ja toiminnan suuntaan. Yksilön sisäiset motivaatiotilat valmistavat adaptiiviseen toimintaan aina kussakin tilanteessa sopivalla tavalla [4]. Motivaatiojärjestelmä voidaan laajentaa nelikentäksi ottamalla mukaan ärsykkeen herättämän miellyttävyyden lisäksi mukaan myös virinneen motivationaalisen tilan voimakkuus [7]. Ärsykkeen miellyttävyyteen viitataan termillä valenssi, ärsykkeen valenssi on negatiivinen, jos se aktivoi välttämiskäyttäytymiseen liittyvän motivaatiojärjestelmän, ja positiivinen, jos se saa aikaan lähestymiskäyttäytymiseen liittyvän motivaatiojärjestelmän aktivaation. Vireystilalla tarkoitetaan virinneiden fysiologisten reaktioiden voimakkuutta, esimerkiksi hikoilun astetta ja sydämen syketiheyden suuruutta. Reaktiot vaihtelevat sen mukaan, miten paljon eri ärsykkeet aktivoivat havaitsijaansa; esimerkiksi tuolin havaitsemiseen ei juuri liity vireystilan muutoksia, kun taas ruoan näkeminen saattaa saada hyvinkin voimakkaan vireystilan nousun, etenkin nälkäisessä ihmisessä. Peter Langin työryhmä Floridan yliopistossa on kehittänyt kuvasarjan (ns. IAPS-kuvasarjan), jolla voi tutkimuskäytössä manipuloida koehenkilöiden emotionaalista tilaa [6]. Sarja on luotu niin, että suuri määrä ihmisiä on katsellut erilaisia kuvia ja ottanut kantaa niiden herättämään vireystilaan ja miellyttävyyteen. Kuvat ovat esityksiä todellisista tilanteista, ja ne vaihtelevat miellyttävyysakselilla äärimmäisen epämiellyttävistä (silvotut ruumiit, ulosteet, väkivalta), neutraalien (huonekalut, rakennukset) kautta miellyttäviin (ruoka, hymyilevät lapset, erotiikka). Affektiivisten kuvien ts. miellyttävien ja epämiellyttävien kuvien herättämää vireystilaa on pyritty selvittämään kysymällä ihmisiltä, arvioivatko he asteikolla yhdestä yhdeksään olevansa rauhallisia (1) vai kiihtyneitä (9) kuvia katsellessaan, ja samalla asteikolla, onko heissä mahdollisesti virinnyt tuntemus luonteeltaan miellyttävä vai epämiellyttävä. Heidän tutkimuksensa on toistettu monissa kulttuureissa ja erilaisissa populaatioissa, ja tulos on aina pysynyt suunnilleen samana. Mitä miellyttävämmäksi tai epämiellyttävämmäksi kuvat on arvioitu, sitä enemmän niiden on arvioitu kohottavan koettua vireystilaa. Merkillepantavaa näissä tutkimuksissa on ollut myös se, että epämiellyttäviä ja miellyttäviä kuvia katsotaan keskimäärin kauemmin kuin neutraaleja, jos koehenkilöt ovat itse saaneet vaikuttaa kuvien katseluaikaan [7]. Tämän on tulkittu heijastavan henkilön taipumusta suunnata tarkkaavuuttaan sellaiseen ärsykkeeseen, jolla on potentiaalisesti enemmän informaatioarvoa. On hyvä huomata muutama asia. Ensinnäkin ärsykkeiden ja niiden aiheuttamien valenssin ja vireystilan muutosten välillä ei ole absoluuttista riippuvuutta. Samat ärsykkeet voivat saada aikaan eri reaktioita sisäisestä tilasta riippuen. Luonnossa esiintyvien ärsykkeiden ollessa biologiselta kannalta merkityksellisiä ja miellyttäviä niitä pyritään lähestymään. Esimerkiksi ravinto toimii tällaisena ärsykkeenä. Epämiellyttävä ärsyke, jota pyritään välttämään, voi olla esimerkiksi jokin myrkyllinen asia tai vaarallinen tilanne. Toisaalta, vaikka ruoka yleensä on tavoittelemisen arvoinen ärsyke, ylensyöneelle se voi toimia jopa aversiivisena ärsykkeenä. Toiseksi, välttämiskäyttäytymistä voi esiintyä, vaikka varsinainen ärsyke ei olisi alkujaan epämiellyttävä. Neutraalikin ärsyke voi oppimisen kautta saada samoja merkityksiä kuin biologisesti merkittävä asia. Esimerkiksi värillisen paperinpalan havainto saa paljon suuremman motivationaalisen arvon, jos siihen liittyy tieto, että se on rahaa eli väline, jolla saavuttaa jotain tavoittelemisen arvoista. Yksilöiden välillä voi niin ollen olla huomattaviakin eroja sen suhteen, mitä kukakin pitää miellyttävänä ja epämiellyttävänä erilaisten kokemusten myötä. Jollekulle käärme on inhottava matelija, joku pitää sitä rakkaana lemmikkinään. Vireystilan suhde valenssiin ei ole lineaarinen, vaan vireystila lisääntyy mentäessä kohti valenssiasteikon ääripäitä. Pelko on hyvä esimerkki valenssiltaan negatiivisesta tilasta, jossa vireystila on maksimaalinen ja välttämiskäyttäytyminen voimistunut. Toisaalta vaikkapa alastoman vastakkaisen sukupuolen edustajan näkeminen nostaa vireystasoa, mutta myös aktivoi lähestymiskäyttäytymiseen liittyvää responssijärjestel- 319

3 6 Emootiot mää. Tällöin defensiivinen reagointi vaimenee eli välttämispyrkimys on minimissään. Responssijärjestelmät toiminnassa Evolutiivisesti emootiot voidaan nähdä käyttäytymisvalmiuksina eli tiloina, jotka valmistavat yksilöä tietynsuuntaiseen käyttäytymiseen. Ihmisillä voidaan jaotella kolme responssijärjestelmää: kielellinen ilmaisujärjestelmä, fysiologiset reaktiot ja käyttäytymismallit [8]. Ihmisen erottaa muista eläimistä kyky ilmaista sisäisiä tuntemuksia ja niiden muutoksia kielellisesti. Emootiotutkimuksessa koehenkilöitä voidaan pyytää kertomaan omista tuntemuksistaan ja kuvailemaan emootioiden kokemista; esimerkiksi kuvailemaan ärsykkeiden miellyttävyyttä tai niiden aikaansaaman vireystilan voimakkuutta. Kun ihmisiä on pyydetty arvioimaan kuvien herättämiä emootioita, heidän psykofysiologisia reaktioitaan on samalla mitattu [mm. 7]. Langin tutkimusryhmän säikäytyskokeiden [7,8,9] silmiinpistävin havainto on ollut kuvien katsomisen aiheuttama muutos kyvyssä tuottaa refleksiivisiä vasteita. Näissä kokeissa pyritään valenssiltaan erilaisten taustaärsykkeiden, yleensä kuvien, avulla aktivoimaan joko aversiivinen tai appetitiivinen motiivijärjestelmä ja testaamaan defensiivisten reaktioiden voimakkuutta. Kuvia esitetään koehenkilöille satunnaisessa järjestyksessä noin minuutin välein, ja usein (mutta ei systemaattisesti) kuvan esittämisen aikana koehenkilö kuulee yhtäkkisen kovan äänen. Kova ääni saa aikaan säikähdysreaktion, jonka yksi komponentti on silmänräpäytys, jonka voimakkuutta mitataan silmän alla olevien lihasten päältä ihon pintaan kiinnitetyllä elektrodiparilla (ks. tietoiskulaatikko). Säikähdysreaktion voimakkuus kasvaa epämiellyttävien kuvien katselun aikana ja vastaavasti voimakkuus pienenee miellyttävien kuvien katselun aikana [mm. 7]. Säikähdysreaktiota on tutkittu jo kauan ennen Langin ryhmän kokeita ja reaktion suuruuden on havaittu olevan yhteydessä tarkkaavuuteen. Jos koehenkilön tarkkaavuus on kiinnitetty kuuloärsykkeisiin, auditorinen säikäytysärsyke saa aikaan suuremman reaktion kuin se saisi aikaan tilanteessa, jossa koehenkilön huomio on visuaalisessa tehtävässä. Peter Langin työryhmän ehkä suurimmaksi ansioksi voi lukea teorian, jonka he ovat muodostaneet tutkimuksissa, joissa motivationaalisella virittämisellä (priming) on vaikutettu säikähdysreaktioon. He ovat onnistuneet osoittamaan, että tarkkaavuuden vaikutus säikähdysreaktioon ei ole pelkästään aistipiirien sisäinen ilmiö, vaan siihen voidaan vaikuttaa yleisesti aktivoimalla suunnaltaan samanlainen motivationaalinen järjestelmä [8]. Näin ollen emotionaalisen ärsykkeen aikaansaama muutos motivationaalisessa tilassa on yhteydessä motivationaaliseen tarkkaavuuteen eikä esimerkiksi pelkkään vireystilaan. Langin ryhmän teorian mukaan emotionaalinen tila vaikuttaa tarkkaavuuteen ja tätä kautta käyttäytymiseen. Siitä voidaan vetää yleinen hypoteesi: emotionaalinen tila voimistaa niiden ärsykkeiden käsittelyä, jotka ovat valenssiltaan samansuuntaisia, ja vaimentaa valenssiltaan erisuuntaisten ärsykkeiden käsittelyä. Jos edellä mainittu pitää paikkaansa, säikähdysreaktio voimistuu silloin, kun säikäytysärsyke esitetään valenssiltaan negatiivisen tunnetilan aikana, ja vaimentuu, jos henkilö on valenssiltaan positiivisessa tilassa. Tämä perustulos on sittemmin toistettu useissa laboratorioissa ja se näyttää pitävän paikkaansa myös silloin, kun tarkastelun kohteeksi otetaan relevantti kliininen erityisryhmä. Esimerkiksi fobioista kärsivät ihmiset tuottavat erityisen suuren säikähdysreaktion silloin, kun säikäytysärsyke esitetään samanaikaisesti spesifiä pelon kohdetta katseltaessa. Foobikoiden reaktiot muiden epämiellyttävien kuvien aikana esitettyihin säikäytysärsykkeisiin eivät kuitenkaan poikkea kontrolliryhmän reaktioista [esim. 8]. Motivaatio, tiedonkäsittely ja keskeiset hermostolliset tekijät Peter Langin esittämän motivaatioteorian mukaan emotionaalinen tiedonkäsittely poikkeaa puhtaasti kognitiivisesta tiedonkäsittelystä siinä, että emootioita herättävät ärsykkeet ovat aivojen alemmista osista suoraan yhteydessä motivationaalisiin järjestelmiin. Toisin sanoen motivationaaliset järjestelmät käynnistyvät automaattisesti, halusimme tai emme. Tämä on yhteneväinen sen arkipäiväisen kokemuksen kanssa, että emootioiden kokemuksia ei voi teeskennellä eikä niiden viriämistä voi estää. Surullisen viestin saatuamme koemme surua, vaikka kykenisimmekin hillitsemään itkumme ja muut näkyvät surun merkit. Miellyttävät ärsykkeet ovat suoraan yhteydessä niihin järjestelmiin, jotka aktivoivat lähestymiskäyttäytymistä, ja epämiellyttävät vastaavasti niihin järjestelmiin, jotka aktivoivat välttämiskäyttäytymistä. Näistä kahdesta jälkimmäisen toiminnasta on huomattavasti enemmän tutkimustietoa. Tämä johtunee tutkimusmenetelmistä, jotka ovat suoraviivaisempia ja helpompia toteuttaa aversiivisten ärsykkeiden ja defen- 320

4 6.3 Lähestymis- ja välttämiskäyttäytyminen siivisten reaktioiden yhteydessä. Aversiiviset ärsykkeet ovat usein ajallisesti täsmällisiä, ja niihin syntyvät reaktiot ovat nopeita verrattuna appetitiivisen järjestelmän toimintaan. Tyypillinen aversiivinen ärsyke on vaikkapa kipua tuottava sähköisku, kun taas appetitiivisena ärsykkeenä käytetään useimmiten ruokaa. Näiden ärsykkeiden aiheuttamien vasteiden eroja vertaamalla huomaa helposti aversiivisen järjestelmän tutkimisen suhteellisen helppouden. Sähköisku on tarkasti ajallisesti ja voimakkuudeltaan säädeltävissä ja reaktio siihen on tarkkarajainen. Ruokaan taas reagoidaan fysiologisesti hitaasti, ja itse syömistapahtumakin kestää kauan. Lisäksi syömiseen liittyy monia toimintoja, jotka voivat sekoittaa tulosten tulkintaa. Appetitiivisen järjestelmän hermostollisista mekanismeista tiedetään melko vähän. Sen sijaan defensiivisen järjestelmän neuraalista perustaa on tutkittu laajasti ja sitä käsitellään tarkemmin seuraavassa luvussa. Tässä yhteydessä voidaan todeta, että amygdala näyttää olevan tapahtumien keskipisteessä [5]. Amygdalan roolia ei voida pitää täysin kiistattomana: tutkimustulokset ovat yhteneväisiä sen suhteen, että emotionaalisten reaktioiden muokkaantuminen ja niistä oppiminen on riippuvaista amygdalasta, mutta ristiriidassa sen suhteen, että sillä on keskeinen rooli ehdottoman pelkovasteen tuottamisessa. Amygdalan vaurioiden kuitenkin tiedetään vaikuttavan yleisesti ottaen kaikkien defensiivisten ärsykkeiden ja vasteiden muokkautumiseen, kun taas vauriot alueilla, jotka sijaitsevat hermostollisessa tiedonkulussa sitä ennen tai sen jälkeen, saavat aikaan spesifimpiä vajavaisuuksia. Esimerkiksi, normaalitilanteessa rotan säikähdysreaktioon kuuluu useita komponentteja; säikähtäessään se ensin hätkähtää, sitten jähmettyy paikalleen, sen stressihormonin eritys kasvaa ja täten sen kipukynnys kohoaa. Amygdalan vaurio aiheuttaa kaikkien näiden reaktioiden muokkautumisen estymisen, mutta jos vaurio on esimerkiksi hypotalamuksen paraventrikulaaritumakkeessa, rotan säikähdysreaktio muokkautuu muuten pelon vaikutuksesta, mutta stressihormonin eritys pysyy samana [1]. Vastaavasti kuuloaistin kannalta tärkeiden talamuksen tumakkeiden vaurio estää rottaa säikähtämästä vasteena kuuloärsykkeeseen, mutta ei, jos säikäytysärsyke on visuaalinen. Motivaatio ja elämänhallinta kliinisiä havaintoja Sisäisillä motiiveilla, jotka ohjaavat toimiamme, on selkeä biologinen merkitys: tietyt toimintatavat ovat evoluution myötä osoittautuneet hyödyllisiksi lajin säilymisen kannalta. Nämä motiivit vaikuttavat ihmisen monimutkaisten kognitiivisten toimintojen, kuten päätöksenteon taustalla ja muodostavat osan elämänhallinnan perustaa. Ihmisen elämänhallinnan kannalta on tärkeää, että sisäiset motiivit ovat yhtenäisiä ympäröivän maailman asettamien vaatimusten kanssa, ja erilaisissa päätöksentekoa vaativissa tilanteissa sisäiset motiivit ohjaavat ihmistä tekemään oikeanlaisia päätöksiä. Ristiriita- ja ongelmatilanteita kohdatessaan ihmisellä on pyrkimys muuttaa vallitsevat olosuhteet itselleen suotuisammiksi ja mukauttamaan käytöstään niin, että itselle aiheutuva haitta vähenisi mahdollisimman paljon. Tähän hänellä on käytettävissään keinoja, jotka ovat aiempien kokemusten pohjalta osoittautuneet toimiviksi. Esimerkiksi Damasion somaattisten merkitsijöiden teorian (ks. luku 6.1 Kognitio ja emootio) mukaan ihmisen keholla on keskeinen rooli päätöksenteossa. Elämänhallinta voi jossain tapauksissa häiriintyä ja tämä usein ilmenee selvästi ihmisten käyttäytymisessä. Eräs ryhmä, joiden käyttäytymisessä voidaan havaita poikkeavuutta verrattuna valtaväestöön, on psykopaatit. Psykopatiaan liittyy yleensä antisosiaalista käyttäytymistä ja puutteellista kykyä tuntea empatiaa eli asettua toisen ihmisen asemaan [10]. Psykopatia ilmeneekin parhaiten juuri ihmisten välisissä sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa ja psykopaattien on vaikea muodostaa normaalia vuorovaikutussuhdetta ihmisten kanssa. On esitetty jopa arveluja, että heiltä puuttuisi kokonaan kyky tuntea inhimillisiä tunteita, kuten ahdistusta, hä peää, syyllisyyttä tai rakkautta [10]. Psykopaateilla on myös yleensä rangaistukseen liittyvä heikko oppimiskyky: rangaistus ei edesauta oppimista. Normaalisti rangaistus johtaa välittömästi sen toiminnan välttämiseen, josta rangaistus on annettu. Psykopaatteja, joilla on rikollinen tausta, on tutkittu kokeellisesti [10] ja näissä tutkimuksissa on havaittu, että heillä emootiot eivät viriä samalla tavalla kuin normaaleilla henkilöillä. Säikähdyskokeissa, joissa tutkitaan yksilön reagoinnin muutosta samalla kun heidän sisäistä motivaatiotilaansa muokataan, on havaittu selviä eroja psykopaattien ja normaalien henkilöiden reagointitavoissa. Kun psykopaateille esitetään emotionaalisia kuvasarjoja [6], heidän reaktioidensa voimakkuudessa ei havaita eroa eri kategorioihin kuuluvien kuvien välillä. Lisäksi reagointi affektiivisiin kuviin on selvästi vaimeam- 321

5 6 Emootiot paa verrattuna neutraaleihin kuviin. Normaalisti refleksien voimakkuuden kasvu on lineaarista siirryttäessä miellyttävistä (vaimea reagointi) epämiellyttäviin kuviin (voimakas reagointi). Erityisen huomattavaa on, että hyvin voimakkaan epämiellyttävyyden ja korkean vireysarvon saaneiden kuvien, ts. suurta ahdistusta herättävien kuvien (esim. aseella uhkaaminen tai panttivankitilanne) katselun aikana psykopaateilla ei esiinny normaaleja ahdistukseen liittyviä reaktioita [10]. Toinen esimerkki ihmisryhmästä, jonka jäsenillä elämänhallinnan kannalta tärkeät kognitiiviset kyvyt ovat heikentyneet, ovat otsalohkovauriopotilaat. Otsalohkojen toiminnan ongelmat ilmenevät mm. päätöksentekokyvyssä, toiminnanohjauksessa ja tunne-elämän säätelyssä. Heidän päätöksentekokykyään on testattu kokeellisesti uhkapeliasetelman (Iowa Gambling Task) avulla, joka käsiteltiin tarkemmin luvussa Kognitio ja emootio (luku 6.1). Uhkapelitutkimuksissa havaittuja otsalohkovauriopotilaiden järjettömiä päätöksiä on selitetty sillä, etteivät he reagoi rangaistukseen samalla tavalla kuin normaalit ihmiset (aivan kuten eivät psykopaatitkaan). Heiltä puuttuu tietynlainen herkkyys rangaistuksen suhteen rangaistuksella ei näytä olevan niin suurta merkitystä, kuin sillä on normaalille yksilölle. Sen sijaan näyttäisi, että he ovat herkistyneet palkitsemiselle. On myös arveltu, että heille ei jää palkitsemisen tai rangaistuksen jälkeen somaattisia merkkejä, joista olisi hyötyä myöhemmissä päätöksentekotilanteissa, vaan he tekevät päätökset aina hetkelliseen palkitsemiseen perustuen [2]. Lähteet [1] Antoniadis, E. A., & McDonald, R. J. (2001). Amygdala, hippocampus, and unconditioned fear. Experimental Brain Research, 138, [2] Damasio, A. (2001). Descartesin virhe. Emootio, järki ja ihmisen aivot. Terra Cognita. [3] Gardner, H. (1987). The minds new science. A history of the cognitive revolution. New York: Basic Books. [4] Konorski, J. (1967). Integrative activity of the brain an interdisciplinary approach. Chicago: University of Chicago press. [5] LeDoux, J. E. (1993). Emotional memory systems in the brain. Behavioral brain research, 58, [6] Lang, P. J., Bradley, M. M., & Cuthbert, B. N. (2001). International affective picture system (IAPS) Instruction manual and affective ratings. Technical report A-5, The Center for research in psychophysiology. University of Florida. [7] Lang, P.J., Bradley, M. M., & Cuthbert, B. N. (1998). Emotion, Motivation, and Anxiety: Brain Mechanisms and Psychophysiology, Biological Psychiatry, 44, [8] Lang, P.J., Bradley, M. M., & Cuthbert, B. N. (1997). Motivated attention: Affect, activation and action. Teoksessa P. J. Lang, R. F. Simons, & M. T. Balaban, (toim.), Attention and orienting: Sensory and motivational processes [9] Lang, P.J., Bradley, M. M., & Cuthbert, B. N. (1990). Emotion, attention, and the startle reflex. Psychological Review, 97, [10] Levenston, G. K., Patrick, C. J., Bradley, M. M., & Lang, P. J. (2000). The psychopath as observer: Emotion and attention in picture processing. Journal of Abnormal Psychology, 109, Lopuksi Motivaatiojärjestelmien toiminta voidaan nähdä keskeisenä osana kognitiota: ne vaikuttavat tarkkaavuuteen ja käyttäytymiseen. Tarkkaavuuden suuntaaminen asioihin, joko tavoittelemisen arvoisiin tai vältettäviin, myös ohjaa toiminnan suuntaa. Motivaatiojärjestelmän häiriintynyt toiminta voi näin johtaa ristiriitaan ympäristön asettamien vaatimusten kanssa. Tällöin ihmisen toiminta voi suotuisan toiminnan sijaan olla sekä itseä että ympäristöä vahingoittavaa. Voidaan puhua elämänhallinnan heikentymisestä, jos on kyse häiriöstä, jossa ihminen on menettänyt kyvyn toimia hänelle suotuisalla tavalla. Psykopatia ja otsalohkojen häiriöt ovat kliinisiä esimerkkejä siitä, että motivaatiojärjestelmien häiriöillä voi olla suuria vaikutuksia ihmisen kognitioon. 322

6 6.3 Lähestymis- ja välttämiskäyttäytyminen Säikäytyskoe (startle probe) Säikähtäessään eläin reagoi lajityypillisellä tavalla itseään suojaavasti. Esimerkiksi rotta saattaa hätkähtää ja sen jälkeen jäädä liikkumattomana paikalleen, rotan säikähdyksen mittana voikin pitää yksinkertaisesti aikaa jonka se pysyy paikallaan. Rotan jähmettymisreaktio on luultavasti evolutiivinen suojamekanismi, rotan luontaiset viholliset ovat petoeläimiä, joiden näköaisti on äärimmäisen herkkä aistimaan liikettä. Niinpä rotalla on paremmat mahdollisuudet välttyä tulemasta syödyksi, jos se pysyy paikallaan. Ihmisen lajityypillinen reaktio on köyristää niskaa ja sulkea silmät, tämä voitiin todeta ensimmäisen kerran kun koehenkilön takana ammuttiin pistoolilla ja häntä kuvattiin samanaikaisesti nopealla kameralla. Hidastuksesta näkee selvästi, miten ihmisen hartiat nousevat ja silmät menevät kiinni. Säikäytysärsykkeenä käytetään yleensä lyhyttä, noin 100 millisekuntia kestävää kovaa ääntä, joskin sama vaikutus saadaan aikaan vaikkapa esittämällä koehenkilölle illuusio nopeasti lähestyvästä esineestä. Säikähdysreaktioon liittyy monta eri mitattavaa komponenttia, mutta ihmisten tapauksessa silmäniskun voimakkuus on osoittautunut luotettavimmaksi mittariksi, tämä tapahtuu mittaamalla orbicularis oculi -lihaksen aktiivisuutta elektromyografisesti. Silmäniskun voimakkuuden on todettu muuttuvan monen tekijän vaikutuksesta. Varhaisimmat kokeet koskivat tarkkaavaisuuden vaikutusta: koehenkilön huomio suunnattiin joko kuuntelemaan ääniä tai sitten keskittymään toisen aistipiirin ärsykkeeseen. Tuloksena on se, että reaktion voimakkuus kasvaa tarkkaavuuden funktiona, eli ihmiset jotka keskittyvät ääneen, reagoivat säikäytysärsykkeenä käytettyyn ääneen kovemmin kuin siinä tapauksessa että keskittyisivät johonkin visuaaliseen ärsykkeeseen. Kulman kurtistajalihas Silmän sulkemisesta vastaava lihas Elektromyografia Elektromyografia Raakasignaali Integroitu signaali Millisekuntia Silmäniskurefleksin voimakkuus Valenssi Miellyttävä Neutraali Epämiellyttävä Miellyttävä Neutraali Epämiellyttävä Kuva 1. Silmäniskurefleksin voimakkuutta voidaan mitata silmää ympäröivien lihasten päältä, jotka supistuvat silmän sulkeutuessa. Useimmiten mitataan orbicularis oculi -lihaksen supistumisvoimakkuutta eli EMG (electromyographic) -aktiivisuutta silmän alle asetettavien elektrodien avulla. Mitattu raaka signaali integroidaan (vasemmanpuoleiset diagrammit) ja edelleen analysoidaan. Tuloksista (oikeanpuoleiset diagrammit) nähdään, että silmäniskurefleksin voimakkuus on lineaarisesti yhteydessä emotionaalisten kuvien valenssiin, eli mitä epämiellyttävämpää kuvaa koehenkilö katsoo, sitä suuremman vasteen hän tuottaa säikäytysärsykkeeseen. Lähde: Lang ym. (1990). Emotion, attention, and the startle reflex. Psychological Review, 97,