Brother analysoi jatkuvasti työelämän muutoksia ja kehittää uusia ratkaisuja, esimerkiksi mobiilitulostusta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Brother analysoi jatkuvasti työelämän muutoksia ja kehittää uusia ratkaisuja, esimerkiksi mobiilitulostusta"

Transkriptio

1 Brother analysoi jatkuvasti työelämän muutoksia ja kehittää uusia ratkaisuja, esimerkiksi mobiilitulostusta :36 EET Paperiton toimisto - uhka vai mahdollisuus? Yksi tämän päivän työelämän vahvimmista mantroista on ihanne paperittomasta toimistosta. Julkisen keskustelun perusteella voisikin olettaa, että paperin osalta käynnissä on jo saattohoidon viimeinen vaihe ja että työni Pohjoismaiden myyntipäällikkönä tulostustekniikkaa valmistavassa ja myyvässä Brother-yrityksessä olisi pian mennyttä maailmaa. Tilanteemme on kuitenkin päinvastainen: liiketoimintamme kukoistaa ja on jatkuvassa kasvussa.

2 Uskallan siis väittää, että työelämämme todellisuus on yhä todella paperinen. Jotkut arvioivat, että suomalaiset työpaikat ovat kokonaan paperittomia vasta 50 vuoden kuluttua. Itse en uskalla tarkoista vuosiluvuista puhua. Paperi ei siis poistu toimistoista eikä meidän sukupolvemme elämästä pitkään aikaan. Vaikka paperin kulutus laskee koko ajan ja monilla työpaikoilla pyritään paperittomuuteen, tosielämässä vain erittäin pieni osa yrityksistä pärjää kokonaan ilman paperia. Näkemyksemme mukaan suurimmalla osalla Suomessa toimivista yrityksistä on käytössään vähintään yksi tulostin. Esimerkiksi kaupan, logistiikan ja terveydenhuollon toimialoilla käytetään yhä paljon paperia. Paperia tarvitaan vielä tänä päivänä muun muassa sopimuksiin, rahtikirjoihin, pöytäkirjoihin ja vaikkapa sakkojen antamiseen. Kaupassa printataan hintalappuja ja varastoissa lähetetarroja mobiilitulostimillamme. Myös muun muassa ambulanssihenkilökunta käyttää näitä näppäriä kannettavia laitteita. Digitaalisuuden hehkuttaminen ja arkitodellisuutemme eivät aina kulje käsi kädessä. Se näkyy esimerkiksi terveydenhuollossa. Kun käymme lääkärissä, saamme ereseptin. Samaan aikaan lääkäri tulostaa monta muuta paperia, kuten hoito-ohjeen ja lääkärintodistuksen. Digitaalisuus tuo elämäämme paljon hyvää, mutta on väärin nähdä se pelkkänä paperin vastakohtana. Pikemmin ajattelen, että tuleville sukupolville paperilla on yhä vähemmän merkitystä, mutta nyt elämme välitilassa, jossa digitaalisuus ja paperinen maailma elävät vielä rinnakkain. Tämä välitila eli paperittomuuden ihanne näkyy toimistoissa käytännön tasolla: paperia käytetään nykyisin tehokkaammin kuin ennen. Me Brotherilla analysoimme jatkuvasti työelämän muutoksia ja luomme ratkaisuja sen mukaiseksi. Kun tulostaminen tulevaisuudessa vähenee, yritykset eivät hanki enää suuria tulostuslaitteita. Koska moni myös tekee työtään nykyisin muualla kuin työpaikallaan, olemme kehittäneet mobiilitulostusta sekä langatonta tulostusta. Mobiilitulostimet eli pienet kannettavat laitteet sopivat myös liikkuvaan työhön. Kokoja löytyy kuitti- ja tarratulostimista A4-tulostimiin, ja laitteita voi käyttää missä ja milloin vain. Moni yritys tehostaa nykyaikana tilankäyttöään. Toimistoihin ei mahdu enää välttämättä isoja kopiokoneita, ja etätyöläisen kotona on vielä pienemmät tilat kuin työpaikalla. Vastataksemme asiakkaiden muuttuneisiin tarpeisiin

3 olemme kiinnittäneet erityisesti huomiota laitteidemme kokoon sekä helppokäyttöisyyteen. Satsaamme myös A4-tulostukseen perustuvaan palvelukonseptiimme, jossa asiakas hankkii tulostuksen palveluna, sisältäen muun muassa automaattiset tarviketoimitukset, huollon sekä koulutuksen. Asiakas maksaa palvelustaan kiinteän kuukausihinnan sekä summan, joka perustuu toteutuneeseen tulostukseen. Meidän päämäärämme Brotherilla on selkeä. Sen sijaan, että työntekijöiden pitäisi mukautua laitteisiin, me mukaudumme heidän tarpeisiinsa. Autamme ihmisiä kehittämään työtapojaan ja haluamme kuunnella ja palvella heitä muutosten keskellä. Mikko Pulkkinen Nordic Sales Manager Country Sales Manager Corporate Business, Brother Finland Lue lisää tuotteistamme ja palveluistamme: Lue yrittäjätarinat: Stunt Freak Team: Harrastuksesta ammatti - aakkoset unelman toteuttamiseen

4 Sisustus Laukkanen: 9 vinkkiä yrittäjän menestykseen Brother on maailmanlaajuinen tieto- ja tulostustekniikkaan keskittyvä yritys. Brother on toiminut Suomessa vuodesta 1963 ja on nykyään osa pohjoismaista Brother Nordic A/S -konsernia. Brother lyhyesti Brother Finland toimii Brother Nordicin Suomen maakonttorina ja tuo Brother-tuotteita Suomen sekä Baltian markkinoille. Brother Finland vastaa myynnistä, markkinoinnista sekä teknisestä tuesta Suomessa. Vastuullisuus ympäristöasioissa on olennainen osa liiketoimintaamme sekä yhteiskunnallista vuorovaikutusta. Yrityksellemme myönnetty ISO ympäristösertifiointi sekä laaja joutsenmerkitty tuotevalikoimamme ovat konkreettinen osoitus siitä, että kannamme vastuumme myös ympäristöasioissa. Lisätietoa osoitteessa Yhteyshenkilöt Heidi Rankala Lehdistökontakti Digital Marketing Manager PR

5 Sami Kivelä Lehdistökontakti Key Account Manager

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Toimiala: Kansainvälinen viestintä, sen koulutus ja konsultointi Yritys: AAC Global Lähdimme testaamaan LinkedIn-markkinoinnin

Lisätiedot

Digitaalinen markkinointi ja myynti Mitä DIVA meille kertoi?

Digitaalinen markkinointi ja myynti Mitä DIVA meille kertoi? Digitaalinen markkinointi ja myynti Mitä DIVA meille kertoi? Myynnin Digiloikka, 11/5/2017 Tommi Laukkanen UEF // University of Eastern Finland Asiakkaan ostopäätösprosessi TARPEEN TUNNISTAMINEN INFORMAATION

Lisätiedot

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut

Lisätiedot

PocketJet 600-sarjan Mobiilitulostimet.

PocketJet 600-sarjan Mobiilitulostimet. PocketJet 600-sarjan Mobiilitulostimet Nämä kompaktit tulostimet tarjoavat kestävän tulostusratkaisun kentälle myynti- ja huoltohenkilöstölle, kuljetusalalle, turvallisuusalalle sekä palo- ja pelastustoimen

Lisätiedot

Tsemppaaminen intohimona

Tsemppaaminen intohimona Vetrea Tsemppi Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Tsemppi on aktiivisen ja turvatun elämän mahdollistava

Lisätiedot

ENEMMÄN VAI FIKSUMMIN? - ÄLÄ TAPA UUSIA BISNESMAHDOLLISUUKSIA TEHOTTOMALLA TYÖLLÄ! Anssi Tikka, Business Unit Manager

ENEMMÄN VAI FIKSUMMIN? - ÄLÄ TAPA UUSIA BISNESMAHDOLLISUUKSIA TEHOTTOMALLA TYÖLLÄ! Anssi Tikka, Business Unit Manager ENEMMÄN VAI FIKSUMMIN? - ÄLÄ TAPA UUSIA BISNESMAHDOLLISUUKSIA TEHOTTOMALLA TYÖLLÄ! Anssi Tikka, Business Unit Manager Näin saat palvelun laadun, nopeuden ja kannattavuuden kohtaamaan varastoissa ja logistiikkakeskuksissa.

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

Auttaminen intohimona

Auttaminen intohimona Vetrea Kuntoutus Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Kuntoutus on aktiivisen ja turvatun elämän mahdollistava

Lisätiedot

09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous

09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous 09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous Hallituksen täydentäminen Hallitus ehdottaa, että hallitusta täydennetään uudella jäsenellä ja että uudeksi hallituksen jäseneksi valitaan KTM, CEFA Saga Forss (s. 1969).

Lisätiedot

Toisin ajattelemisen taito ja kulttuurimatkailu, kokeilua ei suunnittelua. 2013 9.4. Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti

Toisin ajattelemisen taito ja kulttuurimatkailu, kokeilua ei suunnittelua. 2013 9.4. Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti Toisin ajattelemisen taito ja kulttuurimatkailu, kokeilua ei suunnittelua 2013 9.4. Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti Tutkimuspäällikkö vai Yli-innovaatioaktivisti? Vastaanottovirkailija vai First

Lisätiedot

Kaupan liitto 26.10.2011

Kaupan liitto 26.10.2011 Kaupan liitto 26.10.2011 MIKKO KNUUTTILA TOIMINUT DIGITAALISEN MARKKINOINNIN JA SÄHKÖISEN KAUPANKÄYNNIN KEHITYS- JA JOHTOTEHTÄVISSÄ YLI 10 VUOTTA VIIMEISIMPÄNÄ VASTANNUT DNA:N DIGIMARKKINOINNISTA JA 1.

Lisätiedot

Ibero Liikelahjat osaksi Wulff-konsernia

Ibero Liikelahjat osaksi Wulff-konsernia Ibero Liikelahjat osaksi Wulff-konsernia Wulff-Yhtiöt on ostanut 28.9.2008 Ibero Liikelahjat Oy:n koko osakekannan Progift Oy:ltä. Yrityskauppa vahvistaa Wulff-konsernin liikelahjamyyntiä ja asemaa liikelahjamarkkinoilla.

Lisätiedot

Ohjelma (09.00 11.30)

Ohjelma (09.00 11.30) 28.5.2008 1 Ohjelma (09.00 11.30) Tilaisuuden avaus Jukka Lehtinen, Toimitussihteeri, it-viikko TDC Zoo uuden ajan mobiiliratkaisu business-viidakkoon Pasi Mäki, Johtaja, TDC yritysmyynti Business Benefits

Lisätiedot

Kansalliset seniorit PORVOO

Kansalliset seniorit PORVOO Kansalliset seniorit PORVOO Marjo Miettinen Hallituksen puheenjohtaja Ensto-konserni @marjomannu Ensto sähköistysratkaisujen tarjoaja Enston liiketoiminta-alueet: Ensto Smart Buildings Ensto Digital Solutions

Lisätiedot

Team Finland kansainvälisen kasvun tukena

Team Finland kansainvälisen kasvun tukena Team Finland kansainvälisen kasvun tukena Viennin rahoitusjärjestelyt Oulu, 14.4.2016 Juha Pulkkinen & Pauli Berg Sisältö Team Finland: Mikä, miksi, kenelle Mitä Team Finland tarjoaa viennin tueksi? Yritysten

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

HOMAG: Me olemme enemmän kuin osiemme summa

HOMAG: Me olemme enemmän kuin osiemme summa Sivu: 1/8 Maaliskuu 2017 YKSI YRITYS YKSI BRÄNDI HOMAG: Me olemme enemmän kuin osiemme summa Jokaisen yrityksen, joka haluaa menestyä nykypäivän taloudessa, on seurattava markkinoita, kuunneltava asiakasta

Lisätiedot

Elon Yrittäjämittari uskallatko katsoa peiliin?

Elon Yrittäjämittari uskallatko katsoa peiliin? Elon Yrittäjämittari uskallatko katsoa peiliin? Helsingin yrittäjät Elon työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointikysely 8.1.-16.1.2018 N=366 Kiitos aktiivisuudesta! Vastaajien taustatietoja Helsingin yrittäjät,

Lisätiedot

Miten muut ovat pulman ratkaisseet?

Miten muut ovat pulman ratkaisseet? IDEASTA ETEENPÄIN Saat osaamista ja näkemystä oman ideasi edistämiseksi kohti markkinoita. Teemoina ovat; idean kypsyyden arviointi, idean jalostaminen tuotteeksi tai palveluksi, keksintöjen suojaaminen,

Lisätiedot

RFIDLab Finland ry:n omistajajäsenet

RFIDLab Finland ry:n omistajajäsenet RFIDLab Finland ry:n omistajajäsenet Konferenssin avaus RFID ja teollisen internetin mahdollisuudet Jukka Wallinheimo Toiminnanjohtaja RFIDLab Finland ry RFID ja Teollinen Internet konferenssin ohjelma

Lisätiedot

Mikä on paras hinta? Hinnoittele oikein. Tommi Tervanen, Kotipizza Group

Mikä on paras hinta? Hinnoittele oikein. Tommi Tervanen, Kotipizza Group Mikä on paras hinta? Hinnoittele oikein Tommi Tervanen, Kotipizza Group v VAIN 54 % YRITTÄJISTÄ OSAA HINNOITELLA TUOTTEEN TAI PALVELUN OIKEIN. LÄHDE: Y-STUDION HALLITSE TALOUTTASI -TESTI Hinnoittelun perusteet

Lisätiedot

WEBINAARI 24.11.2015

WEBINAARI 24.11.2015 WEBINAARI 24.11.2015 Analytiikan hyödyntäminen markkinoinnissa Petri Mertanen, Super Analytics - @mertanen Jarno Wuorisalo, Cuutio - @jarnowu Tomi Grönfors, Brandfors - @groenforsmethod WEBINAARIN ISÄNNÄT

Lisätiedot

Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle

Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle 1 Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle Markus Hellström 2 Esityksen kiteytys 3 Esityksen sisältö Tavoite ja sen merkitys liiketoiminnan johtamisessa Miten vien liiketoiminnan tavoitteeseen?

Lisätiedot

Monikanavaisen verkkokaupan perustaminen, rakentaminen ja markkinointi sekä kansainvälinen kauppa

Monikanavaisen verkkokaupan perustaminen, rakentaminen ja markkinointi sekä kansainvälinen kauppa Monikanavaisen verkkokaupan perustaminen, rakentaminen ja markkinointi sekä kansainvälinen kauppa 3.11.2016 1 Kokenut ja osaava toimittaja & Toimituksia vuodesta 1991 liikevaihto 5,3 M 2015, tulos 1 MEUR

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA

ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA Energiansäästö työpaikalla Miksi energiaa kannattaa säästää? Mistä työpaikan energiankulutus muodostuu? Miten töissä voi säästää energiaa? Lämmitys Jäähdytys Sähkö Valaistus

Lisätiedot

Maahanmuuttajien saaminen työhön

Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielitaito ja jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ovat merkittävässä roolissa oikeiden koulutuspolkujen löytämiseksi ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

Pakettivolyymit säilyivät ennätyksellisellä tasolla merkittävä tulosparannus viime vuoteen verrattuna

Pakettivolyymit säilyivät ennätyksellisellä tasolla merkittävä tulosparannus viime vuoteen verrattuna Posti Group Oyj Osavuosikatsaus Q3/2018 Pakettivolyymit säilyivät ennätyksellisellä tasolla merkittävä tulosparannus viime vuoteen verrattuna 1 Postin heinä-syyskuun kohokohdat Pakettimäärät jatkoivat

Lisätiedot

Työtuoleja aktiiviseen toimistoon.

Työtuoleja aktiiviseen toimistoon. Työtuoleja aktiiviseen toimistoon. Tuoleja yksilöllisiin, todellisiin tarpeisiin. Liikkuvuus työssä on lisääntynyt ja työ ei ole enää sidottu kiinteään työpaikkaan tai työpisteeseen. Vaatimukset työtuoleille

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

ERP, joka menestyy muutoksessa

ERP, joka menestyy muutoksessa ERP, joka menestyy muutoksessa Se joustavampi ERP Agresso on toiminnanohjausjärjestelmä, joka tukee dynaamisten organisaatioiden kehitystä nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Ohjelmistokehityksen tavoitteena

Lisätiedot

Liiketalouden opiskelijoiden työssäoppiminen

Liiketalouden opiskelijoiden työssäoppiminen Liiketalouden opiskelijoiden työssäoppiminen Savon ammatti- ja aikuisopiston opiskelijat etsivät työssäoppimispaikkoja sekä mahdollisia ilta-viikonloppu- tai kesätöitä. Olemme opastaneet oppilaita hyödyntämään

Lisätiedot

# D I G I T I E

# D I G I T I E A S I A K A S S U H T E I D E N Y L L Ä P I T O 1 2. 4. 2 0 1 9 # D I G I T I E S Ä H K Ö I N E N L I I K E T O I M I N T A S U O M I O Y K I R S I M I K K O L A Klo 9 9:45 Asiakassuhteiden ja asiakastiedon

Lisätiedot

Ota yhteyttä, autamme mielellämme! Intrum Justitia Oy PL 47, Helsinki p PUHTIA BISNEKSEEN

Ota yhteyttä, autamme mielellämme! Intrum Justitia Oy PL 47, Helsinki p PUHTIA BISNEKSEEN Ota yhteyttä, autamme mielellämme! Intrum Justitia Oy PL 47, 00811 Helsinki p. 09 2291 1600 www.intrum.fi 10.2016 LUOTTOTIETO- JA PERINTÄPALVELUT TEHOSTA YRITYKSESI RAHANKIERTOA JA MINIMOI LUOTTOTAPPIORISKIT.

Lisätiedot

Tervetuloa Y-Foorumin teemakeskusteluryhmään! Yrittäjän myynti ja markkinointi

Tervetuloa Y-Foorumin teemakeskusteluryhmään! Yrittäjän myynti ja markkinointi Tervetuloa Y-Foorumin teemakeskusteluryhmään! Yrittäjän myynti ja markkinointi Teemaryhmän vetäjät: Heidi Kock Haaga-Helia AMK Pia Hautamäki TAMK Agenda 13.30 Avaus ja esittelyt 13.35 Myynti Suomessa ja

Lisätiedot

Käyttö ohjeet kirpputorille

Käyttö ohjeet kirpputorille Käyttö ohjeet kirpputorille Asiakas kortisto Oma asiakaskortti kaikille (Tilitys, sopimukset, viivakoodihintalaput) Tuote kortit Lisätään kaikki Alv: sisältävät tuotteet. (Myyntipaikat, kahvila, muut tuotteet)

Lisätiedot

LATE- lajittelijat, lajittelun uusi aikakausi. "Asiakaskeskeiset ratkaisut - Palvelemme paremmin!"

LATE- lajittelijat, lajittelun uusi aikakausi. Asiakaskeskeiset ratkaisut - Palvelemme paremmin! LATE- lajittelijat, lajittelun uusi aikakausi "Asiakaskeskeiset ratkaisut - Palvelemme paremmin!" Useita malleja tarpeiden mukaan LATET "pähkinänkuoressa" Olemme kehittäneet uudenlaiseen ajatteluun perustuvat

Lisätiedot

Wulff-Yhtiöt - markkinajohtaja Suomessa

Wulff-Yhtiöt - markkinajohtaja Suomessa Wulff-Yhtiöt - markkinajohtaja Suomessa 2007 myynti tuotteet toimisto atk-oheis yritysimago OMX alkaen 2000 WUF1V ainoa toimistomaailman alan listattu yritys Pohjoismaissa liikevaihto 74,1 milj. eur tulos

Lisätiedot

Käyttö ohjeet kirpputorille

Käyttö ohjeet kirpputorille Käyttö ohjeet kirpputorille Asiakas kortisto Oma asiakaskortti kaikille (Tilitys, sopimukset, viivakoodihintalaput) Tuote kortit Lisätään kaikki Alv: sisältävät tuotteet. (Myyntipaikat, kahvila, muut tuotteet)

Lisätiedot

Yritys. Eqology on norjalainen yritys, joka kehittää luonnonmukaisia ravintolisiä ja ihonhoitotuotteita. Yritys on perustettu 1998.

Yritys. Eqology on norjalainen yritys, joka kehittää luonnonmukaisia ravintolisiä ja ihonhoitotuotteita. Yritys on perustettu 1998. Ala Verkostomarkkinointi eli suoramyynti on tehokkain tapa saada näkyvyyttä ja jakaa tuotteita suoraan kuluttajille. Osallistumalla siihen voit luoda oman yrityksen ilman suuria investointeja ja työskennellä

Lisätiedot

Kuinka tehostat asiakashankintaa ja myyntiä markkinoinnin automaatiolla? Copyright Element AB, 2015. All rights reserved.

Kuinka tehostat asiakashankintaa ja myyntiä markkinoinnin automaatiolla? Copyright Element AB, 2015. All rights reserved. Kuinka tehostat asiakashankintaa ja myyntiä markkinoinnin automaatiolla? B2B Merkittävä markkinaosuus Pohjoismaissa. Element toteuttanut yli 200 Lead-to-Revenue Management -projektia alkaen vuodesta 2009

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 58 Määrärahan myöntäminen Health Capital Helsingille ja Helsinki Business Hub Oy Ltd:lle life science -alan yritystoimintaa kehittävän hankkeen toteuttamiseksi HEL 2017-005504

Lisätiedot

Käyttö ohjeet kirpputorille

Käyttö ohjeet kirpputorille Käyttö ohjeet kirpputorille Avaa päävalikosta Asiakas kortisto luo Asiakasrekisteri kortti asiakkaalle. Kun luot asiakkaan klikkaa "lisää" valitse Kyllä ja "lisää uusi kortti/rivi?" Täytä asiakkaan tiedot,

Lisätiedot

TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA. Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua.

TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA. Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua. TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua. Sinulla on oikeus arvokkaaseen elämään. Sosiaalipalvelulaissa on kansallinen arvopohja, joka kattaa vanhustenhuollon koko Ruotsissa.

Lisätiedot

Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen

Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen Pohjoismaat menettäneet teollisia työpaikkoja (1980 2010) lähes miljoonan Suomi = 240 000 Norja = 120 000 Ruotsi = 400 000 Tanska = 160 000 Suomi menettää

Lisätiedot

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 Tilaa blogi Tilaa blogi osoitteesta www.videomarkkinointi.info Saat tuotekoulutuksen sekä esittelemme Business Planin, jota halutessasi voit hyödyntää omassa liiketoiminnassasi. Tilaamalla blogin olet

Lisätiedot

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2015 Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Keskeiset tapahtumat 2014 Kannattavuus pysyi vahvalla tasolla Ruokakaupassa

Lisätiedot

Tutkimus ICT-alan myynnin esteistä

Tutkimus ICT-alan myynnin esteistä Tutkimus ICT-alan myynnin esteistä Pro Growth Consulting myynnin ja asiakkuusosaamisen valmentaja, konsultti ja tutkija Myynti Asiakkuudet Henkilöstö Haluamme auttaa kasvuhaluisia yrityksiä menestymään,

Lisätiedot

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA

Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA 1 Verkkoaivoriiheen osallistuneet olen markkinoinnin ammattilainen 42% ostan markkinointipalveluja 19% myyn markkinointipalveluja 4% vastaan

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

Merkityksellisyys. työn uusi trendi. Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Tieke / Slush

Merkityksellisyys. työn uusi trendi. Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Tieke / Slush Merkityksellisyys työn uusi trendi Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto 1.12.2016 Tieke / Slush Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää työn arvostusta. Avainlippu vuodesta 1965 Design from Finland

Lisätiedot

KANNATTAVA KIMPPA LIIKETOIMINTA JA VASTUULLISUUS KIETOUTUVAT YHTEEN

KANNATTAVA KIMPPA LIIKETOIMINTA JA VASTUULLISUUS KIETOUTUVAT YHTEEN KANNATTAVA KIMPPA LIIKETOIMINTA JA VASTUULLISUUS KIETOUTUVAT YHTEEN LIIKE2 -tutkimusohjelman päätösseminaari 30.8.2010 KTT, aluepäällikkö Päivi Myllykangas Elinkeinoelämän keskusliitto EK KANNATTAVA KIMPPA

Lisätiedot

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ!

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! VMP PÄHKINÄNKUORESSA Mikä VMP Group on? Olemme yksi Suomen suurimmista työnantajista ja rekrytoijista. Toimimme Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa, Espanjassa ja Romaniassa.

Lisätiedot

Lataa Graafisen alan ympäristöopas - Kari Rissa. Lataa

Lataa Graafisen alan ympäristöopas - Kari Rissa. Lataa Lataa Graafisen alan ympäristöopas - Kari Rissa Lataa Kirjailija: Kari Rissa ISBN: 9789518104523 Sivumäärä: 136 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.50 Mb Hyvä ympäristöasioiden hoito on yhä tärkeämpi asia

Lisätiedot

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,

Lisätiedot

Palvelukonsepti suurasiakkaille

Palvelukonsepti suurasiakkaille Palvelukonsepti suurasiakkaille Merplast Oy on vuonna 2005 perustettu työpaikkojen työturvallisuuteen ja siihen liittyvään konsultointiin keskittyvä yhtiö. Asiakkaitamme ovat pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

Laatu syntyy tekemällä

Laatu syntyy tekemällä Laatu syntyy tekemällä Toimivaa laadunhallintaa Yli 1000 toimitettua järjestelmää Suomessa yli 500 organisaatiota käyttää järjestelmää toimintojensa ohjaamiseen Tuotekehitys jatkunut vuodesta 1994 ja uusi

Lisätiedot

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Laatua, asiakaslähtöisyyttä ja suuria volyymeja Suomen Unipol Oy on vuonna 1979 perustettu suomalaisyritys. Tarjoamme mm. Suomen, Skandinavian, Baltian

Lisätiedot

Mittaaminen Riskienhallinnassa, Case Metso

Mittaaminen Riskienhallinnassa, Case Metso Mittaaminen Riskienhallinnassa, Case Metso SRHY 3.11.2006 Heljo Laukkala Riskienhallintajohtaja Metso lyhyesti Vuonna 2005: liikevaihto oli noin 4,2 miljardia euroa, noin 22 000 työntekijää yli 50 maassa.

Lisätiedot

Tieto. Liian arvokasta hukattavaksi.

Tieto. Liian arvokasta hukattavaksi. Tieto. Liian arvokasta hukattavaksi. Dokumentinhallinnan ja tulostamisen tietoturva Tietoturvapäivä 2013 5.2.2013 Riku Uski Solution Business Manager www.mihintietokatoaa.fi 1 Agenda Trendit ja haasteet

Lisätiedot

PROJEKTIKATSAUS SMART LADIES IN DIGITAL WORLD Työpaja Seinäjoen ammattikorkeakoulu

PROJEKTIKATSAUS SMART LADIES IN DIGITAL WORLD Työpaja Seinäjoen ammattikorkeakoulu PROJEKTIKATSAUS SMART LADIES IN DIGITAL WORLD Työpaja 24.11.2016 Seinäjoen ammattikorkeakoulu HANKKEEN SUUNNITELLUT JA TOTEUTUNEET TOIMENPITEET (1) Naisyrittäjien rekrytointi ja kumppanien etsiminen opiskelijoille

Lisätiedot

MARKKINAT MUUTTUVAT - hallitsetko haasteet

MARKKINAT MUUTTUVAT - hallitsetko haasteet MARKKINAT MUUTTUVAT - hallitsetko haasteet MYYNNILLÄ MENESTYKSEEN BN Advisors Finland Oy Ilkka Ruuska Menestys - perustuu kasvuun? Kasvu - perustuu myyntiin? MENESTYVÄN LIIKETOIMINNAN VIITEKEHYS Kasvu

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Kotitehtävä 2 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Perhehoidossa tarvitaan yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Kukaan ei

Lisätiedot

Vaasan yliopisto 7.6.2013 1(10) Tietotekniikka ja tuotantotalous, kauppatieteet Valintakoe

Vaasan yliopisto 7.6.2013 1(10) Tietotekniikka ja tuotantotalous, kauppatieteet Valintakoe Vaasan yliopisto 7.6.2013 1(10) Valintakoe Vastaajan nimi: Lue nämä ohjeet ennen kuin aloitat valintakokeen tekemisen! Valintakoe muodostuu kahdesta osiosta: Ensimmäinen osio perustuu valintakoekirjallisuuteen

Lisätiedot

Markkinointi automaation fiksusta hyödyntämisestä yrityksen kilpailukeino. Hanna Vesenterä Marketing Director

Markkinointi automaation fiksusta hyödyntämisestä yrityksen kilpailukeino. Hanna Vesenterä Marketing Director Markkinointi automaation fiksusta hyödyntämisestä yrityksen kilpailukeino Hanna Vesenterä Marketing Director Markkinoinnin automaatiolla lisää myyntiä sekä prosessit ja asiakaskokemus paremmaksi Modernin

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT Markkinointi on Asiakaslähtöistä ajattelu Tuote-, hinta-, jakelutie- ja viestintäratkaisujen tekemistä ja toimenpiteiden toteuttamista mahdollisimman hyvän taloudellisen

Lisätiedot

Digian ratkaisu kenttähuoltoon, Microsoft Dynamics AX Field Service. Pekka Pykäläinen, Microsoft Petteri Naulapää, Digia

Digian ratkaisu kenttähuoltoon, Microsoft Dynamics AX Field Service. Pekka Pykäläinen, Microsoft Petteri Naulapää, Digia Digian ratkaisu kenttähuoltoon, Microsoft Dynamics AX Field Service Pekka Pykäläinen, Microsoft Petteri Naulapää, Digia 2 2009 Digia Plc Kenttähuollon seminaari 26.5. 08:30 Rekisteröityminen ja aamiainen

Lisätiedot

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Kotityö ja puhdistuspalvelujen perustutkinnossa Nakkila Pirkko 29.11.2012 Työllistyminen on yksi keskeinen keino syrjäytymisen ehkäisemiseen Riittävät

Lisätiedot

Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer

Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät Nina Törhönen, Fazer Mitä on Elämän Eväät? Ohjelma luotiin vuonna 2007 herättämään nuorten tulevaisuuden työntekijöiden mielenkiintoa uudella tavalla.

Lisätiedot

EBSOLUT OY 1.4.2009. Metsistä energiaa yrittämällä seminaari. Energiaa metsistä yrittämällä - seminaari

EBSOLUT OY 1.4.2009. Metsistä energiaa yrittämällä seminaari. Energiaa metsistä yrittämällä - seminaari EBSOLUT OY 1.4.2009 Energiaa metsistä yrittämällä - seminaari Metsistä energiaa yrittämällä seminaari Ebsolut Oy lyhyesti Ohjelmistotuotannon palveluyritys Perustettu vuonna 2000 Omistajana Kainuun Puhelinosuuskunta

Lisätiedot

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite noreply@tekes.fi Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi Kunta. Diaari 1392278355833/0/2014

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite noreply@tekes.fi Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi Kunta. Diaari 1392278355833/0/2014 Hakemuksen tiedot Onko kyseessä Yritys Kehittäminen kohdistuu pääosin Tutkimukseen, tuotteen, palvelun, osaamisen ja/tai menetelmän kehittämiseen Organisaation tiedot Perustiedot Y-tunnus 1234567-8 Yrityksen

Lisätiedot

OSAAMISEN TULEVAISUUS

OSAAMISEN TULEVAISUUS OSAAMISEN TULEVAISUUS SKOL konsulttipäivä 10.4.2017 Markku Moilanen, SKOL ry hallituksen puheenjohtaja, Ramboll Finland Oy hallituksen puheenjohtaja 1 OSAAMINEN VANHENEE, ELLEI SITÄ UUDISTETA JATKUVASTI

Lisätiedot

Marketing Spirit - Markkinointihenkisyyden johtaminen yrityksissä. Erik Pöntiskoski StratMark-brunssi 29.05.2008

Marketing Spirit - Markkinointihenkisyyden johtaminen yrityksissä. Erik Pöntiskoski StratMark-brunssi 29.05.2008 Marketing Spirit - Markkinointihenkisyyden johtaminen yrityksissä Erik Pöntiskoski StratMark-brunssi 29.05.2008 Markkinointi murroksen välineenä Aiheena tänään + Spirittiä mulle + Spirittiä sulle + Spirittiä

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon myöntää

Lisätiedot

HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018

HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018 HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018 Voimaa ja vaikuttavuutta HR-työhön Uusi ryhmä starttaa 24.8.2018 Ilmoittaudu 15.6. mennessä Riitta Perttilä, Novetos Oy riitta.perttila@novetos.fi p. +358 50 549 2797 HR-ryhmäcoaching

Lisätiedot

Luottotieto- ja perintäpalvelut. Tehosta rahankiertoa ja minimoi luottotappioriskit

Luottotieto- ja perintäpalvelut. Tehosta rahankiertoa ja minimoi luottotappioriskit Luottotieto- ja perintäpalvelut Tehosta rahankiertoa ja minimoi luottotappioriskit Haluatko minimoida luottotappioriskit ja nopeuttaa saatavien kotiuttamista? Perintä on tehokas keino avointen saatavien

Lisätiedot

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineen esittely

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineen esittely Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen esittely Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen opiskelijat käyvät sekä markkinoinnin että kansainvälisen liiketoiminnan

Lisätiedot

Kun tulostuksessa ilmenee muotoiluvirheitä

Kun tulostuksessa ilmenee muotoiluvirheitä Kun työ lähetetään tulostimeen, tulostinajurilla voidaan määrittää, että työ säilytetään muistissa. Kun pidätetty työ halutaan tulostaa, se valitaan tulostettavaksi tulostimen käyttöpaneelista. Lisätietoja

Lisätiedot

Lyhyesti - Tavoitteista,urasta, tekemisestä

Lyhyesti - Tavoitteista,urasta, tekemisestä Lyhyesti - Tavoitteista,urasta, tekemisestä lauri.i.niskanen@gmail.com 2016-11-15 1 Työhistoria-viidellä-pointilla LinkedIn: Lauri Niskanen, Email: lauri.i.niskanen@gmail.com Big Data tuotteen ohjelmistoarkkitehti

Lisätiedot

Vaasan yliopisto (8) Tietotekniikan ja tuotantotalouden kandidaattiohjelma Valintakoe

Vaasan yliopisto (8) Tietotekniikan ja tuotantotalouden kandidaattiohjelma Valintakoe Vaasan yliopisto 6.6.2014 1(8) Valintakoe Vastaajan nimi: Lue nämä ohjeet ennen kuin aloitat valintakokeen tekemisen! Valintakokeessa on kolme osiota: Tuotantotalouden osio (tehtävät 1 ja 2, maksimipisteet

Lisätiedot

Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle

Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle HELSINGIN YLIOPISTO RURALIA-INSTITUUTTI Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle KASVOT LUOMULLE 1. Perustiedot (lyhyesti ja ytimekkäästi) Mitä yritys myy? Mikä on pääkohderyhmä? Kenelle myydään? Miten

Lisätiedot

Kauppa se on joka kannattaa

Kauppa se on joka kannattaa 1 Kauppa se on joka kannattaa Verkkokauppabisnes on houkuttelevaa. Lähtökohdat liiketoiminnan aloittamiseen ovat moninaiset - ja näin ollen myös verkkokauppiaiden joukko on monenkirjava. On intohimoyrittäjää,

Lisätiedot

Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan

Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan Sisältömarkkinoinnilla kasvuun seminaari 6.6. / Kati Keronen Kuvalähde: https://www.flickr.com/photos/psd/8591351239 Tervehdys! @KatiKeronen Asiakaslähtöisen

Lisätiedot

Haasteena omistajanvaihdokset

Haasteena omistajanvaihdokset Haasteena omistajanvaihdokset Suunnittelusti vapaalle-seminaari Satakunta 14.9.2012 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala 1 Yritysten henkilöstömäärän muutos 2001 2010 yritysten kokoluokittain, henkilöä 35000

Lisätiedot

Pidetään selkä suorana

Pidetään selkä suorana Eettinen pelikirja Pidetään selkä suorana Mitä on oikea ja väärä Enveralla? Envera haluaa olla esimerkillinen yritys, jossa työntekijän on hyvä olla ja joka kohtaa asiakkaat ja muut sidosryhmät suoraselkäisesti.

Lisätiedot

Elämä on 10 % sitä mitä sinulle tapahtuu ja 90 % sitä miten siihen reagoit

Elämä on 10 % sitä mitä sinulle tapahtuu ja 90 % sitä miten siihen reagoit MINÄKUVA JA ASENNE Johdanto Elämä on 10 % sitä mitä sinulle tapahtuu ja 90 % sitä miten siihen reagoit O losuhteet vaihtelevat mutta kytkeytyvät meihin siinä, miten me niihin asennoidumme. Tässä jaksossa

Lisätiedot

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineinfo 10.3.2015 4301+02 klo 12:15-14

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineinfo 10.3.2015 4301+02 klo 12:15-14 Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineinfo 10.3.2015 4301+02 klo 12:15-14 Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen opiskelijat käyvät sekä markkinoinnin

Lisätiedot

KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN

KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN MIKSI LADEC ON OLEMASSA? LADEC auttaa uusia yrityksiä syntymään sekä olemassa olevia yrityksiä uusiutumaan, kehittymään ja kasvamaan Lahden seudulla. Näin alueelle

Lisätiedot

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: DCP-J132W/J152W/J172W/J552DW/J752DW, MFC-J285DW/ J450DW/J470DW/J475DW/J650DW/J870DW/J875DW

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: DCP-J132W/J152W/J172W/J552DW/J752DW, MFC-J285DW/ J450DW/J470DW/J475DW/J650DW/J870DW/J875DW AirPrint-opas Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: DCP-J3W/J5W/J7W/J55DW/J75DW, MFC-J85DW/ J450DW/J470DW/J475DW/J650DW/J870DW/J875DW Versio 0 FIN Kuvakkeiden selitykset Tässä käyttöoppaassa käytetään

Lisätiedot

Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista

Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus 28.1.2015 Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kari Penttinen Ohjelmapäällikkö Tekes kari.penttinen@tekes.fi p. 050 5577 916 www.tekes.fi/ti Taustalla myös

Lisätiedot

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Organisaatioiden haasteita Työelämän laadun rakentuminen Työhyvinvointi, tuottavuus ja

Lisätiedot

#omailmastokokous

#omailmastokokous Järjestä yrityksessäsi Oma ilmastokokous ja nosta organisaatiosi edelläkävijöiden joukkoon! Nykyaikainen yritys huolehtii toimintaympäristönsä hyvinvoinnista ja kantaa vastuunsa ympäristöstä. Konkreettisiin

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Tarvitsetko lisää virtaa?

Tarvitsetko lisää virtaa? Tarvitsetko lisää virtaa? Elintarvikkeet ja taukotilaratkaisut 1 Staples Business Advantage Elintarvikkeet ja taukotilaratkaisut Parhaat ideat eivät aina synny työpöydän tai tietokoneen ääressä: toisinaan

Lisätiedot

Proaktiivinen tulevaisuuden tekeminen - Lupa toimia eri tavalla Rovaniemi Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti

Proaktiivinen tulevaisuuden tekeminen - Lupa toimia eri tavalla Rovaniemi Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti Proaktiivinen tulevaisuuden tekeminen - Lupa toimia eri tavalla 2012 21.11. Rovaniemi Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti Tutkimuspäällikkö vai Yli-innovaatioaktivisti? Vastaanottovirkailija vai

Lisätiedot

Koulutusohjelma teollisille pk-yrityksille Kohti digitaalista palveluliiketoimintaa

Koulutusohjelma teollisille pk-yrityksille Kohti digitaalista palveluliiketoimintaa Koulutusohjelma teollisille pk-yrityksille Kohti digitaalista palveluliiketoimintaa Tietoa ja työkaluja digitaalisen palveluliiketoiminnan kasvattamiseen Digitaalisuus ja palveluliiketoiminnan kasvu ovat

Lisätiedot

Varman toimitilahakijan opas. Löydät parhaat ratkaisut tomitilatarpeisiin Varmasti!

Varman toimitilahakijan opas. Löydät parhaat ratkaisut tomitilatarpeisiin Varmasti! Varman toimitilahakijan opas Löydät parhaat ratkaisut tomitilatarpeisiin Varmasti! Varman toimitilahakijan opas Varmalla on tarjota runsaasti vaihtoehtoja erilaisten yritysten moninaisiin toimitilatarpeisiin.

Lisätiedot