Kronos ry:n toimintakertomus 2009
|
|
- Sinikka Kähkönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kronos ry:n toimintakertomus 2009 Kronos ry on vuonna 1945 perustettu suomenkielisten historia-aineiden ainejärjestö. Vuosittain Kronoksen jäseniksi liittyy noin 40 opiskelijaa, ja jäsenmäärämme vuoden alussa oli 329 jäsentä. Kronoksen toiminta jatkui koko vuoden 2009 erittäin monipuolisena ja tehokkaana. Vakiintuneet perinteet loivat vankan pohjan järjestön toiminnalle, joskin toki kehiteltiin myös uudenlaisia tapoja koko jäsenistön tavoittamiseksi. Kulunut vuosi oli jälkeenpäin tarkasteltuna erittäin onnistunut ja menestyksekäs. Ahkera jäsenistömme vaikutti vuonna 2009 niin yliopistolla kuin ylioppilaskunnassakin. Yhteydenpito niin hallinnon opiskelijaedustajiin kuin historian laitokseenkin oli tiivistä. Hallituksemme tapasi vuoden alussa laitoksen henkilökuntaa laitostapaamisessa, ja keskusteluyhteys säilyi luontevana ja avoimena koko vuoden. Pääpaino oli luonnollisesti opiskelijoiden edunvalvonnassa ja opetuksen kehittämisessä. Tärkeässä roolissa olivat Kronoksen opintovastaavat, jotka osallistuivat näkyvästi historian laitoksen opintoasiainlautakunnan toimintaan, ja toivat siten opiskelijoiden äänen kuuluviin opetusta suunniteltaessa. Yliopiston hallintorakenneuudistus oli läpi vuoden esillä Kronoksenkin toiminnassa, ja osallistuimme omalta osaltamme muun muassa uuden johtosäännön luonnoksen kommentoimiseen. Hallintouudistuksen saralla työ opiskelijoiden edun ajamiseksi toki jatkuu edelleen, ja kuluneena vuonna vaalitut yhteydet yliopiston hallintoon ovat varmasti tärkeässä roolissa vastaisuudessakin. Epävirallisemmatkin yhteydet historian laitokseen näkyivät pitkin vuotta muun muassa seminaarien kahvitarjoilun järjestämisen ja tietenkin perinteisten, kerran lukukaudessa järjestettävien laitosjuhlien muodossa. Myös yhteistyö muiden järjestöjen kanssa oli kuluneena vuonna suuressa osassa. Perinteiset yhteistyökumppanimme, muut yliopiston historiajärjestöt Historicus, ISHA-Helsinki, Polho, Taso olivat edelleen tärkeimpiä kontaktejamme varsinkin erilaisia tapahtumia järjestäessä. Sisarjärjestömme Historicus, ruotsinkielisen historian ainejärjestö, oli luonnollisesti läheisin yhteistyökumppanimme varsinkin edunvalvonnan saralla. Muiden historiajärjestöjen kanssa järjestettiin vuoden massiivisimmat pöytäjuhlat, historiasitsit, minkä lisäksi hyviä suhteita vaalittiin muun muassa rusettiluistelun, fuksien järjestämän käänteissuunnistus airotsih:n ja syksyisen fuksisuunnistuksen merkeissä. Vuoden aikana toimimme myös taidehistorian opiskelijoiden Eidoksen, filosofian opiskelijoiden Dilemman ja suomen kielen opiskelijoiden Siulan kanssa. Uutena aluevaltauksena tutustuimme lähemmin Turun yliopiston historiajärjestö Kritiikkiin, kun Kronos vieraili maaliskuussa Turussa tutustumassa kiinnostavien nähtävyyksien lisäksi paikalliseen järjestöelämään. Onnistuneella reissulla luodut yhteydet poikivat pienimuotoisempia vierailuja pitkin vuotta, ja yhteydenpito tulee varmasti tiivistymään entisestään tulevaisuudessa.
2 Jokavuotinen opintomatka lienee myös kuluneena vuonna kevätlukukauden kohokohta. Kohteena oli tällä kertaa Istanbul, jonka historiallisiin tunnelmiin tutustui runsaan viikon ajan yhteensä 30 kronoslaista. Kronoksen puolesta matkaa järjestivät HuK Lauri Hirvonen ja fil. yo. Lauri Leinonen. n laitokselta matkan järjestivät jo seitsemättä kertaa professori (vt.), FT Tuomas Heikkilä ja tutkija, FL Liisa Suvikumpu, jotka myös arvioivat matkaan liittyvät opintosuoritukset, sekä järjestivät matkaa edeltäneen seminaarin Helsingissä. Matkalaisten suussa Konstantinopolinakin tunnettu kaupunki tarjosi valtavasti nähtävää, ja sen historiaan perehdyttiin matkan aikana syvällisesti opiskelijoiden asiantuntevien alustuksien avulla. Kronoksen vuoden suurimpia mullistuksia oli ehdottomasti muutto uusiin järjestötiloihin loppukesästä. Muuttosotkujen jälkeen Kronos on löytänyt paikkansa humanistiklusterista Uuden ylioppilastalon viidennestä kerroksesta. Uudet tilat mahdollistavat tutustumisen kanssahumanisteihin luontevassa ilmapiirissä, mikä on käytännössä ehto järjestöjenkin lähentymiselle. Loppuvuoden kokemusten perusteella yhteydenpito muihin järjestöihin on huomattavasti helpottunut. Luonnollisesti yhteistilat ovat myös entisestään syventäneet yhteyttä tiedekuntajärjestöömme Humanisticumiin, jonka kanssa on jo vanhastaan toimittu tiiviissä yhteistyössä niin edunvalvonnan kuin rennommankin toiminnan merkeissä. Yhä lisääntyvä ja laajentuva toiminta luo paineita järjestön hallitukselle. Loppuvuodesta Kronoksessa toteutettiinkin hallinnollinen uudistus, joka on ainutlaatuinen järjestömme 64- vuotisessa historiassa. 20-jäseninen hallitus toimikuntineen koettiin kömpelöhköksi järjestön toiminnan kannalta. Marraskuussa hallituksen maksimikokoa pienennettiinkin 15:een, ja sen alaisuuteen perustettiin eri toimikuntien rinnalle virkailijakunta. Tavoitteena oli jouhevoittaa järjestön toimintaa, järkevöittää tehtävänjakoa ja laajentaa toimijapohjaa. Samalla uudistus helpottaa Kronoksen toimintaan mukaan lähtemistä: esimerkiksi haalarimerkkivastaavan virka ei ole järin rasittava, mutta sen hoitaminen tekee muun Kronoksen toiminnan selvästi helpommin lähestyttäväksi. Vuoden lopun kokemusten perusteella uudistus näyttäisi toimivan juuri halutulla tavalla, ja varsinkin uudet opiskelijat ovat lähteneet entistäkin innokkaammin mukaan lähes kaikkeen Kronokseen liittyvään. Kronoksen vuoden 2010 suurimpia haasteita onkin juuri mainitun järjestön sisäisen järjestelmän vakiinnuttaminen, jotta toimintaa voidaan järjestää entistä tehokkaammin ja laajemmin koko jäsenistön hyväksi. Myös yliopiston hallinnolliset muutokset teettänevät työtä varsinkin opintovastaavilla, kun uusia rakenteita ja käytäntöjä suunnitellaan. Ainejärjestömme tulee varmasti vastaisuudessakin olemaan näkyvillä opiskelijoiden etua puolustettaessa. Kaikkiaan kulunutta vuotta voikin lyhyesti kuvata toiminnantäyteiseksi ja erittäin onnistuneeksi. Kiitos siitä kuuluu sekä tarmokkaalle hallitukselle että monipuoliselle jäsenistöllemme. Tapio Heiskari Puheenjohtaja Sanna Supponen Varapuheenjohtaja
3 Arkisto ja matrikkeli Vuoden 2009 aikana aloitettiin Muistitiedon praktikum kurssi, jonka tarkoituksena on entisiä järjestöaktiiveja haastattelemalla kerätä muistitietoa Kronoksen historiasta. Vastaava kurssi järjestettiin edellisen kerran vuonna Kurssia alettiin toteuttaa yhteistyössä n laitoksen kanssa FT Saara Tuomaalan pitämillä luennoilla muistitiedon keräämisestä metodina. Kerätty materiaali talletetaan huolellisesti myöhempää järjestön historiankirjoitusta ajatellen. Kurssi jatkuu vuoden 2010 puolella. Kronoksen arkisto pidettiin tunnollisesti ajan tasalla, ja matrikkeli päivitettiin poistamalla siitä valmistumisensa myötä jäsenyytensä menettäneet sekä luonnollisesti lisäämällä syksyllä tulleet uudet jäsenet. Ahto Apajalahti Arkiston- ja matrikkelinhoitaja Juhlakulttuuri Mennyt vuosi oli Kronoksen juhlakulttuurin osalta tapahtumarikas. Toiminta sisälsi erilaisten retkien, ekskursioiden ja piknikien järjestämistä perinteitä kunnioittaen sekä uudenlaisten tapahtumien ideoimista ja toteuttamista. Juhlakulttuurivastaava toimi tiiviissä yhteistyössä erityisesti juhlatoiminta- ja liikuntavastaavien kanssa. Tapahtumat olivat onnistuneita ja keräsivät kiitettävästi osallistujia. Perinteiset juhlat, laskiainen ja vappu, järjestettiin yhteistyössä juhlatoiminta- ja liikuntavastaavien kanssa. Mäkihyppykilpailu ilahdutti laskiaisriehan osallistujia Ullanlinnanmäellä, ja aiempien vuosien tapaan järjestetty hernekeittotarjoilu Pikku-Alinassa lämmitti mukavasti ulkoilun päätteeksi. Vappua juhlittiin kahden piknikin voimin sekä aattona Suomenlinnassa että vappupäivänä Ullanlinnanmäellä. Molemmat piknikit saivat osakseen suurta suosiota niin osallistujien kuin säänkin puolesta. Juhlakulttuuritoimintaan kuului vuoden mittaan erityyppisiä kulttuurista urheiluun ulottuvia tapahtumia. Maaliskuun jazz-ekskursio oli pienen porukan pirteä tutustuminen kahden jazzyhtyeen musiikkiin. Jo neljättä kertaa järjestetyn Airotsih-käänteissuunnistuksen organisoivat edellisvuoden fuksit menestyksekkäästi muiden historianopiskelijajärjestöjen kanssa. Sauna- ja peli-ilta huhtikuun lopulla kattosauna Sivistyksessä sisälsi rentoa illanviettoa. Kesäpiknik keräsi peräti 50 osallistujaa viettämään kesäpäivää Tervasaareen. Juhlakulttuuritoiminnan vuoden kohokohta lienee ollut puolimaraton-ekskursio juuri ennen lukuvuoden alkua. Kronos suuntasi juoksijoiden ja kannustusjoukkojen voimalla Joutsaan Keski-Suomeen viettämään viikonloppua urheilullisissa tunnelmissa. Ohjelmaan kuului puolimaratonin lisäksi mm. saunomista, latotanssit ja FM Tapio Nurmisen pitämä esitelmä
4 Joutsalaiset sodissa. Puolimaraton-ekskursiosta tuleekin toivon mukaan jokavuotinen perinne! Syksyllä ohjelmassa oli vuosittainen seminaariristeily Tukholmaan. Risteilyperinne elää ja voi hyvin, ja tänä vuonna laivalle lähtikin ennätysmäärä innokkaita kronoslaisia. Vuoden päätteeksi järjestettiin vielä marraskuun lopussa perinteinen Antinpäivän appro, joka sisälsi leikkimielistä kilpailua sekä saunomista. Saila Huhtala Juhlakulttuurivastaava Juhlatoiminta Juhlatoiminta oli tänäkin vuonna erittäin virkeää ja tarjosi jäsenistölle isompia ja pienempiä tapahtumia moneen makuun. Juhlatoimintavastaavien apuna ja tukena oli jo useana vuonna toiminut juhlatoimikunta. Vuosi alkoi kaudenavajaisilla, joihin Suomen sodan juhlavuosi innoitti teemaksi historiallisen Venäjän. Ystävänpäivää vietimme valtiotieteellisen ystäviemme eli Tason ja Polhon opiskelijoiden kanssa rusettiluistelemalla Rautatientorin jääpuistossa, jota ennen nautimme yhdessä lämmittävää kaakaota. Vuoden suurimmat sitsit, historiasitsit, järjestettiin heti alkuvuodesta yhteistyössä muiden historianopiskelijajärjestöjen eli Tason, Polhon, Historicuksen ja Eidoksen kanssa. Yhteistoiminta muiden järjestöjen kanssa jatkui huhtikuussa, kun pidimme pääsiäisbakkanaalit Pohjanhovissa yhdessä filosofian ainejärjestön Dilemman kanssa. Juhlissa nähtiin muun muassa pääsiäisaiheinen näytelmä molemmilta järjestöiltä. Pääsiäisen jälkeen olikin jo vuorossa vappu, joka perinteisesti on suurin opiskelijajuhla kevätkaudella. Tänä vuonna Kronos aloitti vapunvieton 29.4 Alina-salissa Prewappu-bileillä, joiden teemana oli sirkus. Vappuaaton ja -päivän piknikien järjestelyissä juhlatoimintavastaavat olivat tiiviisti juhlakulttuurivastaavan tukena. Ennen kesälomia järjestettiin vielä 6.5 kevätsitsit Disney-teemalla. Loppukesästä tuli ajankohtaiseksi muutto uuteen järjestötilaan. Muuton kunniaksi ja vanhan kerhotilan muistoksi järjestettiin Pikku- Alinan hautajaiset 8.8. Syksy alkoi vauhdikkaasti uusien opiskelijoiden tutustuttamisella Kronokseen. Ohjelmassa oli niin peli- kuin viini-iltaakin sekä syysjuhlat yhdessä laitoksen henkilökunnan kanssa. Fuksiaiset järjestettiin perinteisesti Suomenlinnassa Historicus rf:n ja kv-järjestö ISHA-Helsingin kanssa, joiden jälkeen juhlimista jatkettiin Siula ry:n kanssa Alina-salissa. Uusien opiskelijoiden perehdyttämiseksi sitsikulttuurin saloihin järjestettiin fuksisitsit yhteistyössä Historicuksen kanssa. Tämä riemukas pöytäjuhla keräsikin tänä vuonna ennätysmäärän osallistujia. Fuksisitsejä ennen järjestettiin lauluilta, jossa harjoiteltiin Kronoksen laulukirjan parhaita
5 paloja säestyksen kera. Marraskuussa fuksit pääsivät itse juhlatoiminnan ruoriin, sillä he järjestivät juhlatoimikuntavastaavien tukemina yhdistyksen pikkujoulut. Teemaksi valittu Moulin Rouge houkutteli paikalle sankoin joukoin räväkästi pukeutuneita kronoslaisia. Antinpäivän appron jälkeen vuosi huipentui Kronoksen vuosijuhliin, jotka järjestettiin Käpylän työväentalolla. Viimeisenä tapahtumana ennen joulun pyhiä pidettiin vielä ekologinen viiniilta yhteistyössä Kronoksen ympäristövastaavan kanssa. Kuluneena vuonna Kronoksen juhlatoimikunta työskenteli aktiivisesti juhlatoimintavastaavien kanssa suunnitellen ja toteuttaen yhdistykselle monta mukavaa tapahtumaa. Juhlatoimikunnan aktiivisen toiminnan lisäksi tänä vuonna tehtiin erittäin paljon yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa. Vanhojen yhteistyökumppaneiden lisäksi luotiin uusia yhteyksiä. Tällainen yhteistyö poiki ikimuistoisia juhlia kuten pääsiäisbakkanaalit ja ystävänpäivän rusettiluistelun. Kokonaisuudessaan voi sanoa vuoden olleen varsin onnistunut. Mari Kyllönen ja Anni Lindholm Juhlatoimintavastaavat Järjestöyhteistyö ja n opiskelijain liitto Vuoden 2009 aikana Kronos jatkoi perinteistä yhteistyötään yliopiston historiajärjestöjen Tason, Polhon, Eidoksen ja Historicuksen kanssa. Uutena yhteistyöjärjestönä oli Turun yliopiston historian opiskelijoiden järjestö Kritiikki ry, jonka luona Kronos kävi vierailemassa maaliskuussa. Ekskursion ohjelmaan kuului luonnollisesti historiallisiin nähtävyyksiin tutustumista, mutta ehdimme myös perehtyä paikalliseen opiskelijaelämään. Molemminpuolista pienimuotoista vierailua tapahtui pitkin vuotta: turkulaiset muiden muassa osallistuivat kevään airotsih-käänteissuunnistukseen, syksyllä pidettyille fuksisitseille, kun taas vuorostaan Kritiikin vuosijuhlillakin oli ensimmäistä kertaa miesmuistiin Kronosedustusta. Pidin järjestövastaavana yhteyttä HYYn järjestösektoriin muun muassa osallistumalla järjestövaliokunnan toimintaan. Olin niin ikään yhteydessä muihin järjestöihin yli tiedekuntaja yliopistorajojen, aina vuosijuhlaonnitteluista tiiviimpään yhteydenpitoon ja yhteistyön suunnitteluun. n opiskelijain liiton vuoden 2009 kevätseminaari järjestettiin Helsingissä. Kronos osallistui niin seminaarin suunnitteluun, itse seminaariin kuin yhteiseen illanviettoonkin. Lisäksi HOL-vastaavana osallistuin toukokuussa Oulussa pidettyyn HOL:n hallituksen kokoukseen. Järjestö ja HOL-vastaava Aino Kuhmonen
6 Kansainvälisyys Kansainvälisyysvastaavan kevätlukukausi kului pääasiassa ISHA:n (International Students of History Association) toimintaan osallistumalla. Allekirjoittanut otti osaa muun muassa huhtikuussa pidettyyn ISHA:n vuotuiseen kevätkonferenssiin muutaman muun kronoslaisen kanssa. Lisäksi toimin syksyllä kv-tuutorina, mikä luonnollisesti auttoi ulkomaalaisten opiskelijoiden tutustuttamista Kronoksen toimintaan. Yhteydenpito ja yhteiset projektit ISHA-Helsingin (International Students of History Association) kanssa jatkuivat entiseen tapaan. Tiedotin Kronoksen jäsenistöä ISHA:n seminaarimatkoista sekä muista tapahtumista, ja lisäksi ISHA:n tiedotustilaisuus ja rekryilta keräsivät mukavasti osallistujia. Kronos ja ISHA tekivät yhteistyötä juhlatoiminnankin merkeissä, kun ISHA järjesti Kronoksen vuosijuhlien jatkobileet Arto Gröndahl Kronoksen kv- ja ISHA-vastaava Kronikka Kronoksen lehti Kronikka on ollut historian opiskelijoiden äänenkannattaja jo 35 vuotta. Vuonna 2009 ilmestyi perinteiseen tapaan neljä Kronikan numeroa sekä uusille opiskelijoille suunnattu fuksinumero. Lehdet olivat 36-sivuisia ja varsinaisten numeroiden painomäärä oli 200 kappaletta. Lehti painettiin ympäristöystävällisessä Yliopistopainossa, jonka valintaan vaikuttivat aiemmat hyvät kokemukset muun muassa painojäljen laadusta. Kaikista numeroista julkaistiin myös nettiversio Kronoksen nettisivuilla. Kronikan toimituskuntaan kuului vuoden aikana noin 30 henkilöä, ja he osallistuivat kirjoittamiseen, kuvittamiseen sekä lehden suunnitteluun. Päätoimittajat vastasivat lehden taitosta. Kronikka sai vuoden aikana paljon kiitosta sekä kronoslaisilta että muiden järjestöjen edustajilta, aina muita yliopistoja myöten. Myös alumnit ja laitoksen henkilökunta olivat kiinnostuneita Kronikan kuulumisista ja lehteä postitettiin myös heille ympäri Suomea. Säännöllisesti lehteä toimitettiin eri puolille keskustakampusta ja Helsingin ulkopuolisille historian opiskelijoiden järjestöille. Kronikkaa sponsoroivat vuoden aikana Akavan Erityisalat ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Kronikan numerot suunniteltiin päätoimittajien johdolla koko jäsenistölle avoimissa toimituskokouksissa. Yksittäisten juttujen lisäksi lehdessä oli tänä vuonna useita juttusarjoja, jotka keskittyivät muun muassa kronoslaisten työllistymiseen esittelemällä vanhojen opiskelijoiden urapolkuja. Tämän lisäksi lehdessä käsiteltiin myös kronoslaisten vaihtokokemuksia ympäri Eurooppaa, kulttuuria ja taiteita, ruokailun historiaa, yliopistopolitiikkaa sekä muita historian opiskelijoita koskettavia aiheita. Kronikka myös panosti interaktiivisuuteen lukijakunnan kanssa järjestämällä viisi lukijamatkaa, kolme
7 historiallista ruokailtaa ja tekemällä lehden sisältöä koskevia lukijakyselyitä. Joulukuussa järjestettiin Kronikan perinteiset pikkujoulut. Lehti on myös ylläpitänyt blogia ja Facebooksivuja, joiden kautta lukija- ja toimituskunta ovat voineet pitää yhteyttä ja saada käsiinsä lisämateriaalia, joka ei ole mahtunut varsinaiseen lehteen. Sanna Supponen ja Tuuli Tammenkoski Kronikan päätoimittajat Kulttuuri Kronoksen kulttuuritoiminta oli vuonna 2009 runsasta ja monipuolista. Erilaisia taideekskursioita ja kulttuuritapahtumia järjestettiin selvästi edellisiä vuosia enemmän, ja suurin osa niistä osoittautui erittäin suosituiksi ja mielenkiintoisiksi. Kevään aikana järjestettiin useita teatteri- ja elokuvakäyntejä mm. Kansallisteatteriin ja Ylioppilasteatteriin. Kronos osallistui myös perinteiseen HYYn kulttuurivastaavien tapaamiseen, jossa eri järjestöjen kulttuurivastaavat vaihtoivat ideoita ja ajatuksia, sekä tiedekuntajärjestömme Humanisticumin järjestämään ainejärjestöjen kulttuurivastaavien tapaamiseen, jossa suunniteltiin muun muassa kaikkien aikojen ensimmäisestä humanistispeksiä. Kronoksen kulttuurisyksy alkoi monipuolisella taide-ekskursiolla, johon kuului Inglourious Basterds elokuvan lisäksi taidemuseo Tennispalatsin Suuntana surrealismi näyttely. Syksyn mittaan käytiin myös oopperassa, elokuvissa ja teatterissa. Kronos osallistui myös Humanisticumin kulttuuriviikkoihin järjestämällä historiallisten elokuvien illan, jossa esitettiin teemaan sopivia Stanley Kubrickin elokuvia. Vuoden viimeinen taide-ekskursio suuntautui elokuvakäynnin kautta Ateneumin Picasso-näyttelyyn. Marraskuussa järjestettiin Mannerheim-salissa Kronoksen oma elokuva-ilta, jossa katsottiin historianopiskelijoiden vuonna 1984 tekemä elokuva The Heimola Story. Elokuvaa oli pohjustamassa Markus Nummi, toinen elokuvan ohjaajista, ja 25-vuotias taideteos teki syvän vaikutuksen nykyisiinkin kronoslaisiin. Myös luovaa kulttuuritoimintaa harjoitettiin pitkin vuotta erilaisten näytelmien muodossa. Kronoksen perinteisiin jo vuosikymmeniä kuuluneita näytelmiä nähtiin kuluneena vuonna miltei kaikilla sitseillä sekä keväällä Dilemma ry:n kanssa järjestetyissä pääsiäisbakkanaaleissa. Näytelmätyypit vaihtelivat musikaaleista kauhuelokuviin, mutta yhteisenä kantavana teemana olivat jokaiselle historianopiskelijalle tutut arkipäiväiset ilmiöt. Pitkin loppuvuotta pidettiin myös useita kulttuuritoimikunnan kokouksia, joissa käsikirjoitettiin, harjoiteltiin, sanoitettiin ja sävellettiin näytelmää Kristian Smedsin Täällä Pohjantähden alla, joka esitettiin Kronoksen vuosijuhlilla Suuritöinen mutta loistelias spektaakkeli herätti vilpitöntä ihastusta niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin keskuudessa, ja kruunasi siten itseoikeutetusti Kronoksen vuoden kulttuuritoiminnan.
8 Ville Hartikainen Kulttuurivastaava Liikunta Kronoksen liikuntatoiminnan tavoitteena vuodelle 2009 oli erilaisten liikuntamuotojen säännöllinen harrastaminen ja erityisesti uusien opiskelijoiden aktivoiminen liikunnan pariin heti opintojen alusta alkaen. Näissä tavoitteissamme onnistuimmekin hyvin. Kronoksen liikuntavuosi avattiin virallisesti laskiaisriehan yhteydessä järjestetyllä mäkihyppykilpailulla. Osanotto oli kiitettävää, ja suurin osa laskijoista pääsi aina hyppyrille asti. Kronoksen oma joukkue Kroonikot jatkoi pitkiä perinteitään osallistumalla kaikkiin yliopiston futsal- ja jalkapallosarjoihin. Paras tulos saavutettiin syksyn jalkapallosarjassa, jossa Kroonikot taistelivat tiensä aina välieriin asti. Jalkapallotoimintaan on sisältynyt myös kaksi ottelua laitoksemme henkilökuntaa vastaan, sekä Humanisticumin liikuntaviikoilla järjestetty, kaikille humanistiopiskelijoille avoin peli. Vuonna 2009 aloitettiin Kronoksen viikoittainen palloiluvuoro. Kumpulan liikuntakeskuksessa pelasimme muun muassa salibandya, koripalloa ja futsalia. Pelaajia oli paikalla sen verran kiitettävästi, että palloiluvuoroja järjestetään varmasti myös ensi vuonna. Kesällä säännöllistä urheilutoimintaa järjestettiin viikoittaisen ultimate-pelin muodossa Kaivopuistossa. Lisäksi loppukesästä osallistuttiin usean kronoslaisen voimin puolimaratonille Joutsassa, johon valmistauduttiin kesän mittaan harjoituspiirien avulla. Vuosittain järjestettävä fuksien liikuntapäivä saavutti suuren suosion paitsi fuksien, myös muun jäsenistön keskuudessa. Lajivalikoimaan sisältyi jalkapallo, ultimate ja mölkky. Jussi Malkamäki ja Esa Tiusanen Liikuntavastaavat Opinnot Kronoksen opintovastaavien vuosi 2009 oli hektinen. Uuden yliopistolain voimaantulo ja Helsingin yliopiston sisäiset muutokset vaikuttivat huomattavasti opintovastaavien työmäärään. Järjestimme vuoden aikana perinteeksi muodostuneen historianopettajakoulutuksen infotilaisuuden helmikuussa sekä erityisesti uusille opiskelijoille suunnatun sivuaineinfon lokakuussa. Vuoden alussa laitoksella muodostettiin muutaman henkilökunnan jäsenen ja toisen opintovastaavan kanssa viime vuoden lopussa kerätyn kirjallisen palautteen käsittelytyöryhmä, joka kävi läpi opiskelijoiden antamaa palautetta. Palautteen kerääminen
9 oli hyödyllistä, antoi positiivisen kuvan laitoksen opetuksen tasosta ja sisällöstä sekä vaikutti seuraavan lukuvuoden opetuksen sisältöihin. Palautteesta kirjoitimme myös koonnin ainejärjestön lehteen, Kronikkaan. Jatkoimme Kronoksessa suullisen palautteen keräämistä historian laitoksen opetuksesta kuluneen vuoden aikana. Tärkeä tiedonkulku- ja vaikutuskanava opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä oli laitoksen opintoasiaintoimikunta, jonka kokouksissa käsittelimme laitoksen opetusta sekä keskustelimme sen kehittämisestä. Syksyllä tärkeämmäksi vaikutuskanavaksi muodostuivat uuden laitoksen suunnittelukokoukset, joihin toinen opintovastaava osallistui suunnittelutyöryhmän jäsenenä. Toimimme myös ainejärjestön linkkinä erilaisiin yliopiston hallintovaaleista tiedottaviin tai valmisteleviin elimiin. Lisäksi suunnittelimme ja toteutimme syksyllä historian oppiaineille luentopassijärjestelmän. Luentopassin käyttö mahdollistaa opintopisteiden saannin erilaisista vierailuluennoista ja seminaareista, mikä omalta osaltaan monipuolistaa opetustarjontaa ja edesauttaa opiskelijoiden syventymistä heitä kiinnostaviin aihepiireihin. Syksyllä aloitettiin lisäksi Kronoksen pääsykoeoppaan suunnittelu sitä varten perustetussa toimikunnassa, jossa myös opintovastaavat toimivat. Yhteys Helsingin yliopiston ylioppilaskuntaan sekä yliopiston hallinnon opiskelijaedustajiin pidettiin koko vuoden tiiviinä, mistä oli huomattavasti hyötyä opintovastaavien ja koko järjestön kannalta. Yliopistolain uudistus ja Helsingin yliopiston hallintorakenteen muutokset olivat mittavia ja aiheuttivat paljon epätietoisuutta, jota toimivalla keskusteluyhteydellä pystyttiin vähentämään ja selkiyttämään. Se myös lisäsi Kronoksen jäsenten vaikutus- ja kannanottomahdollisuuksia uudistuksia suunniteltaessa ja kommentoitaessa. Kuluneen vuoden aikana tapahtui merkittäviä opintoasioita koskevia muutoksia, joihin vaadittiin opintovastaavien nopeaa reagoimista. Vuoden mittaan esiin tulleet ongelmat ja epäselvyydet saatiin selvitettyä, ja opiskelijoiden ääni saatiin kiitettävästi kuuluviin. Erityisesti opiskelijoiden asema ja vaikutusmahdollisuudet uudessa laitosrakenteessa vaativat kuitenkin tulevanakin vuonna opintovastaavien panosta uuden laitoksen aloittaessa toimintansa. Lotte-Maria Maasalo ja Tuomas Pöysälä Opintovastaavat Talous Kronoksen talous pysyi vakaana tilikaudella Rahaliikenne kasvoi edellisiin vuosiin nähden melko paljon. Koska vuonna 2008 oltiin otettu huomioon laskujen kasautuminen keväälle, ei vuoden alkupuolisko tuottanut ongelmia maksujen suorittamisessa. Keväällä tullut HYYn toiminta-avustus tasapainotti tiliä taas laskusuman jälkeen. Myös kuluneena vuonna olemme varanneet tietyn summan rahaa alkuvuoden menoja varten. Lehtemme Kronikan painotuki laski kolmanneksen viime vuodesta. Lehden painatus olikin jälleen kerran yksi yhdistyksen suurimmista menoista. Yleinen taloudellinen taantuma näkyi
10 myös sponsorituloissa, jotka jäivät yllättäen aiempaa vaatimattomammiksi. Kronoksen oma varainhankinta tasoitti kasvaneita menoja ja yhdessä avustusten kanssa myös mahdollisti toiminnan laajenemisen. Astiaston vuokraus jatkui edellisvuoden tapaan tuottoisana, minkä lisäksi myös uudesta haalarimerkistä saatiin jonkin verran tuloja. Näitä tosin tasapainottivat astiaston täydentämisestä ja haalarimerkin suunnittelusta ja teettämisestä aiheutuneet kulut. Tilikauden tulokseen vaikuttivat paitsi kasvaneet menot, myös ISHA:lle (International Students of History Association) myönnetty laina. ISHA on vaihto- ja tutkinto-opiskelijoille toimintaa järjestävä kansainvälinen järjestö, jonka Helsingin jaostoon Kronos on ollut jo vuosia jatkuvassa yhteydessä. Vuoden 2010 keväällä järjestetään Helsingissä ISHA:n kansainvälinen konferenssi, johon odotetaan vajaata sataa kävijää ympäri maailmaa. ISHA- Helsinki pyysi syksyllä Kronokselta lainaa konferenssin majoitusjärjestelyiden ennakkomaksuihin, joita se ei pienenä järjestönä pystynyt maksamaan ilman jäsenistön yksityisiin varoihin turvautumista. Koska kyse oli lyhytaikaisesta lainasta maksetaan takaisin tulevan tilikauden alkupuoliskolla Kronos suostui mielellään osaltaan tukemaan konferenssin järjestelyjä, varsinkin kun tulemme keväällä osallistumaan varsinaisiin järjestelyihin muutenkin kuin rahallisesti. HYY:n toiminta-avustus muodostaa edelleen yhdistyksen rahoituksen selkärangan ja mahdollistaa kirjavan joukon erilaisia tapahtumia. Tulevaisuudessa tämä avustus tulee merkitsemään yhä enemmän Kronokselle, sillä oman varainhankintamme kulmakiven, astiavuokrauksen painoarvo tullee vähenemään vuonna 2010, kun Uudelle ylioppilastalolle muuttaa toinenkin astioita vuokraava tiedekuntajärjestö. Noora Honkakari Taloudenhoitaja Tiedotus Vuonna 2009 jo kauan suunnitelmissa ollut Kronoksen nettisivujen uudistaminen saatiin viimein toteutettua. Kevään aikana tiedotustoiminta keskittyi omaksumaan tarvittavaa teknistä osaamista, ja ensimmäinen versio uusista sivuista avattiin huhtikuussa. Kronos siirtyi hyödyntämään yliopiston blogipohjaa, joka mahdollistaa jatkossa sivujen joustavamman ja entistä vaivattomamman päivittämisen. Näin kaikki hallituksen jäsenet voivat itsenäisesti päivittää toimialojensa tärkeimmät kuulumiset ja ajankohtaiset asiat sivuille, mikä nopeutti selvästi tiedonvälitystä. Muilta osin tiedotustoiminta keskittyi perinteitä kunnioittaen hyväksi havaittujen informaatiokanavien, kuten sähköpostilistojen, ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Erityisesti vuoden aikana kiinnitettiin huomiota järjestömme virallisen sähköpostilistan kronos-infon toimivuuteen. Kronos-info on pitkään kärsinyt asiattomien viestien tulvasta, jonka torjumista
11 on osaltaan vaikeuttanut yliopiston tarjoaman käyttöliittymän ja filttereiden kankeus. Listan tiedotuspolitiikkaa linjattiin tästä syystä tiukemmaksi, ja räikeimmissä tapauksissa epäasiallisten viestien lähettäjiin oltiin yhteydessä. Kronos tiedotti vuoden aikana tapahtumistaan ja ajankohtaisista asioista myös järjestön ilmoitustaululla sekä Facebookryhmän kautta. Vuoden 2009 toimikauden lopuksi tulevan toimikauden virkailijakunnalle luotiin oma sähköpostilista, kronos-virkailijat. Lista varmistaa saumattoman viestinnän vastaperustetun virkailijakunnan ja hallituksen välillä. Ville Kallonen Tiedottaja Tilat, ympäristö ja muutto Kronoksella oli vuonna 2009 käytössään kaksi tilaa: opiskelijahuone historian laitoksella ja järjestötila Uudella ylioppilastalolla. Molemmat tilat pidettiin viihtyisinä ja opiskelijoiden tarpeita palvelevina säännöllisin siivouksin ja tarvikehankinnoin. Sama henkilö vastasi sekä tilojen kunnosta että niiden ympäristöystävällisyydestä, mikä helpotti selvästi esimerkiksi kierrätyksen järjestämistä. Ympäristösuunnitelmamme mukaisesti järjestötiloissa syntyneet jätteet lajiteltiin huolellisesti ja ohjattiin edelleen kierrätykseen. Lisäksi eri tapahtumissa käytettiin säntillisesti Kronoksen omaa astiastoa, mikä vähensi selvästi syntyneen jätteen määrää. Vuoden päätteeksi jo kolmannen kerran järjestetty ekologinen viini-ilta keräsi tänäkin vuonna yhteen kymmeniä reilun kaupan ja luomutuotteiden ystäviä nauttimaan Kronoksen tarjoamista ruokatarjoiluista. Opiskelijahuoneessa säilytettiin mahdollisuus reilun kaupan kahvin, teen ja kaakaon nauttimiseen vapaaehtoista maksua vastaan. Kaikki halukkaat pääsivät vaikuttamaan virvokevalintoihin äänestyksen muodossa. Parin tietokoneen lisäksi huoneesta löytyvät lehdet tekivät myös menneenä vuonna opiskelijahuoneesta mukavan taukotilan historianopiskelijoille. Tilojen osalta vuoden merkittävin tapahtuma oli Kronoksen muutto uusiin tiloihin Uuden ylioppilastalon viidenteen kerrokseen muiden humanistijärjestöjen kanssa. Muutto toteutettiin onnistuneesti yhteistoiminnassa muiden tilankäyttäjien kanssa ennen syyslukukauden alkua. Muuton yhteydessä Kronoksen vanhojen kaappien tilalle saatiin tiedekuntajärjestöltämme Humanisticumilta uusi ja kestävämpi kaappi. Lisäksi Kronos hankki itse upouuden, toimivan ja entistä ympäristöystävällisen jääkaapin, josta on iloa muillekin tilaa käyttäville järjestöille. Uusi tilaratkaisu on Kronoksen kannalta erittäin toimiva. Klusterityyppinen tila tarjoaa hyvät ja joustavat puitteet kokouksille ja muulle toiminnalle sekä auttaa kehittämään yhteistoimintaa yli ainejärjestörajojen. Muiden humanistijärjestöjen ja tiedekuntajärjestön
12 tilavastaaviin pidettiin yhteyttä säännöllisissä tapaamisissa, joiden avulla uusien tilojen käyttö on pidetty selkeänä ja käytännöllisenä. Kronoksen astiastolle löydettiin uusista tiloista säilytyspaikka, ja sitä täydennettiin tarpeen mukaan tilavastaavan organisoimilla Ikea-käynneillä. Antti Kiuru Tila-, ympäristö- ja muuttovastaava Tuutorointi Vuoden 2009 tuutorointi onnistui erinomaisesti, ja tuutoreiden ja Kronoksen välinen yhteistyö oli perinteiseen tapaan tiivistä. Suomenkielisten historia-aineiden kahdeksan tuutoria jakautuivat neljään tuutorpariin, jotka kukin ohjasivat noin 9 hengen fuksiryhmiä. Orientoivien viikkojen ohjelmassa oli mukana sekä tuutoriparien vetämiä pienryhmätapaamisia että kaikki fuksit ja tuutorit yhteen koonneita isompia tapahtumia. Tuutorvastaavan rooli normaalien tuutorin velvollisuuksien lisäksi vuoden mittaan oli lähinnä yhteydenpito Kronokseen ja muihin tahoihin, sekä suunnittelu- ja muiden tapaamisten järjestäminen. Kevään ohjelma koostui tiedekunnan ja HYYn järjestämistä koulutuksista ja muista tilaisuuksista sekä historian tuutorien omista suunnittelutapaamisista. Näissä varhaisissa tapaamisissa pystyttiin jo varsin pitkälle suunnittelemaan syksyn ohjelmaa ja pohtimaan, mitä sen järjestäminen käytännössä vaatii. Myös HOPS-ohjaus saatiin jo keväällä suunniteltua lähes valmiiksi sekä sisällöllisesti että aikataulullisesti yhteistyössä historian laitoksen kanssa. Kesällä syksyyn valmistautuminen jatkui, kun kaikki kahdeksan tuutoria laativat yhdessä muiden Kronos-aktiivien kanssa fukseille tervehdyskirjeen mukana postitettavan erikoisnumeron ainejärjestölehdestämme, Fuksikronikan, johon oli koottu mahdollisimman paljon uusien opiskelijoiden valmistautumista auttavaa perustietoa yliopisto-opiskelusta ja Kronoksesta. Syksy oli täynnä toimintaa jo uusien opiskelijoiden ensimmäisestä päivästä alkaen. Ohjelma oli suunniteltu mahdollisimman monipuoliseksi: opiskeluasioihin liittyneen päiväohjelman lisäksi järjestimme runsaasti vapaamuotoisempaa iltaohjelmaa, jonka tavoitteena oli fuksien tutustuttaminen toisiinsa ja muihin historianopiskelijoihin. Ohjelman toteuttamiseen osallistui tuutorien lisäksi myös Kronoksen hallitus, ja fuksien lisäksi muukin jäsenistö osallistui ahkerasti useisiin tapahtumiin. Ensimmäisinä viikkoina järjestettiin muun muassa tuutorien ja fuksien välisiä ryhmätapaamisia, peli-, viini- ja saunaillat, kirjasto- ja kampuskierrokset ja liikuntapäivä. Syksy huipentui Kronoksen ja Historicuksen yhteisiin fuksiaisiin Suomenlinnassa. Tämän lisäksi otimme osaa myös Humanisticumin ja HYYn fuksitapahtumiin ja pidimme yhteyttä muihin historiajärjestöihin osallistumalla perinteiseen kaupunkisuunnistukseen.
13 Useimmat uudet opiskelijat ovat orientoivan jakson päätyttyäkin ottaneet osaa Kronoksen tapahtumiin ja olleet jopa järjestämässä niitä. Syksyllä kerättiin myös fukseilta palautetta tuutoroinnista, ja enimmäkseen erittäin positiivinen palaute sekä kertoo tuutoroinnin onnistumisesta että tarjoaa hyvät lähtökohdat tuutoroinnin kehittämiselle edelleen tulevana vuonna. Jouni Lavikainen Tuutorvastaava Työelämä ja Akavan erityisalat Työelämä- ja AE-vastaavan perustehtäviä vuonna 2009 olivat yliopiston työelämätapahtumista tiedottaminen, yhteydenpito Akavan Erityisalojen yhdyshenkilöihin sekä osallistuminen tiedekuntajärjestö Humanisticumin järjestämiin opinto- ja työelämävastaavien yhteisiin tapaamisiin. Lisäksi vastaavan ominaisuudessa tutustuin yliopiston tarjoamiin työelämäpalveluihin. Akavan erityisalojen helmikuussa järjestämässä koulutuksessa perehdyttiin ammattiliiton toimintaan ja pohdittiin mahdollista hyödyllisyyttä opiskelijoiden näkökulmasta. Iltapäivän kestäneessä tapaamisessa vaihdettiin ajatuksia eri puolelta Suomea tulleiden opiskelijoiden kesken. Kouluttautumisesta oli selkeästi hyötyä työelämätiedon välittämisessä eteenpäin kronoslaisille. Olin myös yhtenä puhujana historian laitoksen työelämäkurssilla toukokuussa. Luennolla kerroin opiskelijoiden mahdollisuuksista saada tietoa ja vaikuttaa työelämäasioihin jo opiskelujen aikana. Marraskuun 27. päivä järjestettiin Kronoksen historian ensimmäinen alumnitapaaminen. Tapaaminen jakautui kahteen osaan: viralliseen, laitoksella pidettyyn kokoontumiseen sekä epävirallisempaan yhteistilaisuuteen järjestötilassamme Uudella ylioppilastalolla. Historicus rf:n kanssa yhteistyössä järjestetyn tapaamisen ajatuksena oli saattaa yhteen vanhoja historian laitoksen alumneja, kertoa heille nykyisestä järjestötoiminnasta ja ylipäätään luoda yhteyksiä nykyopiskelijoiden ja jo valmistuneiden välillä. Tapaamista varten kerättiin yli sadan historian laitoksen alumnin tiedot ja pidettiin suunnittelukokouksia. Lisäksi perehdyttiin yliopiston kokoamiin alumnitiedostoihin. Ollakseen ensimmäinen laatuaan tapaaminen sujui hyvin ja toimii hyvänä pohjana Kronoksen alumnitoiminnan vakiintumiselle tulevaisuudessa, johon saatiinkin paikalla olleilta alumneilta hyviä vinkkejä ja neuvoja. Laura Jokisalo Työelämä- ja AE-vastaava Vuosijuhlat Kronos ry juhli vuonna vuotista taivaltaan perinteiseen tapaan pöytäjuhlien
14 muodossa Käpylän työväentalolla Juhlien suunnittelusta vastasi vuosijuhlatoimikunta, jota johtivat vuosijuhlavastaavat. Toimikunta järjesti suunnittelu- ja askartelutilaisuuksia sekä vastasi juhlan käytännön järjestelyistä. Varsinaiseen juhlatilaisuuteen osallistui 103 henkilöä: Kronoksen jäseniä, historian laitoksen henkilökuntaa ja yhteistyöjärjestöjen edustajia. Juhlassa esitettiin Kronoksen näytelmäryhmän esitys Kristian Smedsin Täällä Pohjantähden alla. Juhlien jatkot järjestettiin Alina-salissa yhteistyössä ISHA-Helsingin kanssa sekä Uuden ylioppilastalon kellarisaunalla. Seuraavana aamuna tarjottiin silliaamiainen Uuden ylioppilastalon järjestötilassamme. Anni Lindholm ja Sanna Supponen Vuosijuhlavastaavat
Sääntömääräiset yhdistyksen kokoukset Vuosikokous 12 Järjestötila Pikku-Alina Vaalikokous 41 Mannerheim-sali
Kronos ry:n toimintakalenteri 2010 Pvm. Tapahtuma Hlöä Paikka Hallituksen kokoukset 8.1. 22 Järjestötila Pikku-Alina 22.1. 16 Järjestötila Pikku-Alina 6.2 15 Järjestötila Pikku-Alina 23.2 13 Järjestötila
Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. Tarkastettiin ja hyväksyttiin 2.3.2011 pidetyn hallituksen kokouksen pöytäkirja.
1(5) Kronos r.y. PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 5/2011 Aika: 29.3.2011 kello 18 Paikka: Läsnä: Lingva, Uusi ylioppilastalo Mari Kyllönen (pj), Anna Hyödynmaa, Jenni Jussila, Tero Juutilainen, Aino Kuhmonen,
Toimintasuunnitelma 2016
Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston
Kronos r.y (5)
1(5) PÖYTÄKIRJA Kronos r.y. Hallituksen kokous VI/2014 Aika: 21.4.2014 kello 15 Paikka: Kerhohuone Utopia, Uusi ylioppilastalo, 5. krs Läsnä Hallitus: Tero Juutilainen (pj), Ahto Harmo (sihteeri), Juho
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta
Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014
Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Toimintasuunnitelma 2013 1. Yleisosa Limes ry (myöhemmin Limes) on Kumpulan kampuksen järjestö, jonka tavoitteena on: *kustantaa opintomateriaalia *toimia Helsingin
Toimintakertomus vuodelta 2011
Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry Toimintakertomus vuodelta 2011 YLEISTÄ PANA ry:n tarkoitus on saattaa yhteen nörttikulttuurista kiinnostuneita ja sitä harrastavia ihmisiä ja järjestää
Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
Asteen verran paremmin
yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen
MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 TOIMINNAN YDINALUEET 3 2 TOIMINTA 3 2.1 VIIKOTTAINEN TOIMINTA 3 2.2 TAPAHTUMAT 3 2.3 TAPAHTUMAT JOHIN OSALLISTUMME
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea
Kronos ry:n toimintasuunnitelma 2010
Kronos ry:n toimintasuunnitelma 2010 Kronos ry on vuonna 1945 perustettu Suomen ja Pohjoismaiden historian sekä yleisen historian opiskelijoiden ainejärjestö. Kyseiset oppiaineet kuuluvat humanistisen
MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS
MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS Paikka: Laitoksen kahvihuone, Physicum Aika: 25.2.2014 klo 17:20 Läsnä: Aliisa Priha, opintovastaava Sampo Vesanen Johannes Nyman Aleksi Rautio, isäntä Sonja Pietiläinen
Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016
Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Toimintasuunnitelma 2016 Varsinainen toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää sulkapallon harrastus- ja kilpailutoimintaa Pohjanmaan alueella. Tarkoituksensa toteuttamiseksi
HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009
HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTA-AJATUS TARKOITUSTAAN VARTEN AMMATTIOSASTO; Hoitaa sääntöjen määräämien asioiden lisäksi jäsenasioiden, vapaaajan ja sopimustoiminnan
Kronos r.y (5)
1(5) PÖYTÄKIRJA Kronos r.y. Hallituksen kokous I/2014 Aika: 06.1.2012 kello 15 Paikka: Kerhohuone Utopia, Uusi Ylioppilastalo, 5. krs Läsnä: Hallitus: Tero Juutilainen (pj), Ahto Harmo (sihteeri), Juho
VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT
VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT VOO LOPPUSEMINAARI TAMPEREEN KYLPYLÄ Ylihoitaja Tuija Sulonen Päijät-Hämeen alueella toimijoina ovat erikoissairaanhoidon osalta olleet Koulutuskeskus Salpaus ja Päijät-Hämeen
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista
Kronos r.y (7) PÖYTÄKIRJA
1(7) PÖYTÄKIRJA Kronos r.y. Vaalikokous Aika: 11.12.2014 kello 18 Paikka: Kokoushuone Cajsa, Mannerheimintie 5 B, 4. kerros Läsnä Tero Juutilainen (pj), Ahto Harmo (sihteeri), Janne Luostarinen, Marie
LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö )
LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) A. TYÖYKSIKKÖ: vastausten määrä yhteensä n=42 eos= 3 vastaajien määrä = n (suluissa
ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi
Koulutusasiainvaliokunta
Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö
Unioninkatu 40A, Helsingin yliopisto. Aika: klo 17 Paikka: Mechelininkatu 3C, Lakki-kokoushuone. Valitaan kokouksen sihteeriksi Niina
Dilemma ry Unioninkatu 40A, 00014 Helsingin yliopisto 20.1.2012 http://dilemma.fi Aika: 19.1.2012 klo 17 Paikka: Mechelininkatu 3C, Lakki-kokoushuone 1. Kokous avataan klo 17.08 2. Järjestäytyminen Paikalla
TOIMINTAKERTOMUS 2012
TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Hallitus ja toimihenkilöt Airtime ry:n johtokunnan puheenjohtajana on toiminut Hannes Björninen, sihteerinä ja varapuheenjohtajana Jukka Mäennenä ja rahastonhoitajana Vesa Ulvila.
NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 17.8.2005
1(5) Aika 17.8.2005 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Susiluoto Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen, kohdasta
Kronos r.y
1(6) PÖYTÄKIRJA Kronos r.y. Hallituksen kokous III/2016 Aika: Maanantai 15.2.2016 klo 19 Paikka: Humanistiklusteri, Utopia, Mannerheimintie 5 A, 5 krs. Läsnä Hallitus: Janne Luostarinen (pj), Katri Björklöf,
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa
HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI
HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ I luku KURAATTORI 1 Kuraattorin tehtävänä on, sen lisäksi mitä osakunnan säännöissä ja muissa ohjesäännöissä on määrätty:
Tuutori verkossa: Yksin vai yhdessä?
TieVie1.9.2006 AKATEEMISET Tuutori verkossa: Yksin vai yhdessä? Yhteiskäyttöinen oppimateriaali ja tuutoreiden vertaistuki verkkoopetuksessa Katja Pura OY Sisältö Esitys perustuu Akateemiset verkkokurssin
Peruskoulujen tasa-arvo hanke
Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,
RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin
RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin Sisältö 1. Johdanto...2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?...3 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen...4 4. Väittämien toteutuminen...5 5.
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema
OAJ O P E T U S A L A N A M M A T T I J Ä R J E S T Ö
OAJ O P E T U S A L A N A M M A T T I J Ä R J E S T Ö Opettajien edunvalvoja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka vastaa opettajien edunvalvonnasta. OAJ on maassamme ainoa ammattijärjestö,
MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!
Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius
SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014
SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014 Linja-autolla kohti opintomatkan seikkailuja, kuvassa mukana olleet opiskelijat. Aarre-kuski mahdollisti meille turvallisen matkan. Riitta-ope toimi matkanjärjestelijänä.
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston
puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla
Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2016 - suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt
Tuki ja prosessi 25.1.2016 Sofia Gullberg 08-590 974 79 Dnro Faksi 08-590 733 40 KS/2015:448 sofia.gullberg@upplandsvasby.se Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2016 - suomen kielen hallintoalue ja
Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?
Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja vaihtoehtoja OKM/KTPO 2.6.2016 Tulevat haut ja kehittämisen aikajanaa
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010
JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille
Kehitysyhteistyön ABC
Kehitysyhteistyön ABC järjestöille Oletko kiinnostunut kansainvälisistä asioista? Vaikuttamisesta? Yhteiskunnallisista kysymyksistä? Oletko miettinyt, mikä on roolisi globaalissa maailmassa? Millainen
REMPAN JÄSENKYSELY- TULOKSET JA HALLITUKSEN KOMMENTIT
REMPAN JÄSENKYSELY- TULOKSET JA HALLITUKSEN KOMMENTIT Hallitus käsitellyt kyselyn tulokset iltakoulussaan su 3.. VASTANNEITA YHTEENSÄ 7, JOISTA 9 hallintotieteiden julkisoikeuden 9 soveltavan psykologian
Kronos ry:n toimintakertomus 2010
Kronos ry:n toimintakertomus 2010 Kronos ry on vuonna 1945 perustettu Suomen ja Pohjoismaiden historian sekä yleisen historian opiskelijoiden ainejärjestö. Kyseiset oppiaineet kuuluvat humanistisen tiedekunnan
Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu
Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu KIRJASTON NEUVOTTELUKUNNAT MARI ELISA (MEK) KUUSNIEMI, TUULIN PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, TUTKIMUKSEN PALVELUT, HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO Tutkimusprojektin
Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015. Palautekyselyn tuloksia. www.tpy.fi
Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015 Palautekyselyn tuloksia Alueellinen toiminta TPY:ssä Yhdistyksen alueelliseen toimintaan lukeutuvat alueelliset koulutukset ja työpajojen alueellisten
Kronos r.y (5)
1(5) PÖYTÄKIRJA Kronos r.y. Hallituksen kokous V/2014 Aika: 27.3.2014 kello 14 Paikka: Kokoushuone Rydman, Kaivokatu 10 A, 9. krs Läsnä Hallitus: Tero Juutilainen (pj), Ahto Harmo (sihteeri), Juho Toivakka,
Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 07/05
Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 07/05 Aika: 15.04.2005 kello 15.00. Paikka: Läsnä: Opintososiaalinen tila, Kemian laitos. Kirsi Ämmälä, puheenjohtaja Susanna Johansson, sihteeri Anne
KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS SIVU 1
KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS SIVU 1 KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS SIVU 2 YLEISTÄ Kuopion Insinöörit ry:n toiminta oli vuonna 2014 vakiintunutta. Vuoden aikana keskityttiin edunvalvonnan
Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015
Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla
Malminkartanon kehittämishetki 7.6.2013 Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Tiina Muukkonen Riikka Pyykönen
Malminkartanon kehittämishetki 7.6.2013 Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Tiina Muukkonen Riikka Pyykönen 1 Kehrä II 2011-2013 Asiakasosallisuus monitoimijaisen Tavoitteet : yhteistyössä
Terveyskeskuksen innovaatiorahastosta rahoitettujen hankkeiden loppuraportti
Terveyskeskuksen innovaatiorahastosta rahoitettujen hankkeiden loppuraportti RUISTA RANTEESEEN OTE OMASTA ELÄMÄSTÄ INNOVAATIORAHASTOHANKE (1.1 31.12.2012) Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on vahvistaa
Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 AIKA: klo 13 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B 5 krs. Katariina Järvi, puheenjohtaja Laura Renholm, sihteeri Tiia Takalo Linnea Viherkenttä Harri
Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.
JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma
Keskiviikko
Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen
Taustaa KY:n nykyisestä toiminnasta KY:n strategia
Päivä starttaa KY:llä pienellä puoella tarjoilulla lounaalla ja taustoituksella ja jatkuu kahden erillisen työryhmätyön voimin. Työryhmien tavoitteena on saada aikaiseksi napakat ppt esitykset aiheista.
TUTORKOULUTUS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 16.4.2014 klo 11-13 Linna K108
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö TUTORKOULUTUS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 16.4.2014 klo 11-13 Linna K108 Ohjelma Koulutuksen sisältö ja tavoitteet Yksikön orientoivien opintojen
Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio
Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat
Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012
Anna-Maija Koivusalo 24.2.13 Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Kivun arviointi projekti toteutettiin seitsemännen kerran syksyllä 2012 pääosin viikolla 42. Mukana oli niin erikoissairaanhoidon kuin
VETURI V. Ryhmätöiden tuotokset
VETURI V Ryhmätöiden tuotokset Tuotettu Kurussa 7.-8.4.2006 Teema 1: Callidus-tuutorointi Vetäjät: tutorsihteeri Heidi Kerbs, HAMOK ja tutorvastaava Jari Nurmi, RANKA 1.1 AMK:N ROOLI (rahoitus? yhteistyökumppanit?
Kronos r.y (6) PÖYTÄKIRJA
1(6) PÖYTÄKIRJA Kronos r.y. Hallituksen kokous II/2015 Aika: 26.1.2015 klo 15.00 Paikka: Kokoustila Rydman, Kaivokatu 10 A, 9. kerros Läsnä Hallitus: Juho Toivakka (pj.), Aino Kirjonen (sihteeri), Janne
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 25.10.2005 35/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 25.10.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Mina Solonen Tuomas Sunnari Veera
Viestintäsuunnitelma. 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä
Viestintäsuunnitelma 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä Sisältö lyhyesti 1. Student Lifen viestinnän lähtökohdat ja nykytilanne 2. Viestinnän tavoitteet ja niiden saavuttaminen 3. Viestinnän kohderyhmät
ISÄ-LAPSITOIMINTA Toiminnan määrittely Isä-lapsitoiminta 13.2.2008 27.5.2009
ISÄ-LAPSITOIMINTA Toiminnan määrittely Isä-lapsitoiminta on tarkoitettu kaikille alle kouluikäisten lasten isien ja lasten yhteiseksi kohtaamispaikaksi. Tapaamiset antavat mahdollisuuden tutustua muihin
ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016
sivla 15.9.2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. 1.1.2015 voimaan tulleen lakimuutoksen
OPISKELIJAKUNTA HUMAKO
Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO
Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry 30.3.2016
Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry 30.3.2016 Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ympäristökasvatuksen asiantuntijajärjestö ja FEE:n jäsen Suomessa perustettu v. 1990, 25 vuotta ympäristökasvatustyötä n.
Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen
Mielipidekysely Nurmijärvi NYT tapahtumasta 28.11.2015
Mielipidekysely Nurmijärvi NYT tapahtumasta 28.11.2015 Tapahtuman järjestivät Keuda, Klaukkalan Yrittäjät, Nurmijärven Yrittäjänaiset sekä Nurmijärven kunta. Tapahtumassa oli mukana n. 50 näytteilleasettajaa.
Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz
Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz Kulttuurin rooli uuden Valtakunnallisen Opetussuunnitelman perusteissa Kulttuurinen osaaminen
Etelä-Suomen metsäverkkohanke
Etelä-Suomen metsäverkkohanke Esko Laitinen Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi Taloustutkimus Oy:n vuonna 2010 tekemään tutkimukseen vastasi noin 1500 metsänomistajaa. Heidän tyytyväisyytensä metsäalan
Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin.
Nefa-Jyväskylä Ry. Esityslista Historian ja etnologian laitos 6/2014 Historica PL 35 40014 Jyväskylän yliopisto nefa-hallitus@lists.jyu.fi 7.5.2014 Hallituksen kokous Aika: 7.5.2014 Klo 16.00 Paikka: Yliopiston
Koordinaattorin puheenvuoro
Koordinaattorin puheenvuoro Ikääntyneen hyvä arkiavustusohjelman keskustelutilaisuus 9.12.2011 Pirkko Karjalainen toiminnanjohtaja Tästä lähdettiin Hanketta valmisteltiin Ray:n aloitteesta kevään 2011
TURVIS verkosto. VALTAKUNNALLINEN TOISEN ASTEEN OPPILAITOSTEN TURVALLISUUSVERKOSTO Perustettu 16.6.2015
TURVIS verkosto VALTAKUNNALLINEN TOISEN ASTEEN OPPILAITOSTEN TURVALLISUUSVERKOSTO Perustettu 16.6.2015 Tavattiin Opetusalan turvallisuusfoorumissa 2015 ja siitä se ajatus sitten lähti. Perustamiskokous
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI Asiakasraatitoiminta tiiviisti Yhtymähallituksen jaosto päätti asiakasraati toiminnan aloittamisesta 27.11.2013 Asiakasraatia vetää kehittämispäällikkö, jonka vastuualueena
Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja
Urhea-toiminta Vantaalla Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja Taustaa Vantaalla 19 vuosiluokkien 7.-9.koulua, joissa oppilaita yhteensä n. 7000 18.3.2016 2 Taustaa Vantaalla
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2013 COM(2013) 239 final 2013/0127 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn yleissopimuksen
Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth
Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth
TOIMINTASUUNNITELMA 2013. Kohteena työelämä!
TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kohteena työelämä! SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 YHDISTYKSEN JA HALLITUKSEN TOIMINTA... 2 3 KOULUTUS- JA TYÖMARKKINAPOLITIIKKA... 3 4 TIEDOTUS JA TASO-LEHTI... 4 5 ALUEELLINEN
Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi
Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi Olen 3. vuoden proviisoriopiskelija, opiskellut v. 2011-2014 Kerron vanhasta
Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous
Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous Helsinki 12.1.2016 Merja Ukkola Ohjausryhmän kokoonpanosta tavoitteena mahdollisimman laaja-alainen asiantuntemus valinta asiantuntemuksen perusteella ja läheltä
Vierivät kivet eivät sammaloidu. \1ieri'lät \<.\~~1. ei'lät sarnrna\<>\<i."
Vierivät kivet eivät sammaloidu \1ieri'lät \
HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimassa alkaen
HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimassa alkaen 23.2.2015. Condus ry:n hallinto-ohjesääntö täydentää yhdistyksen sääntöjä. Siinä määritellään hallituksen, hallituksen jäsenten sekä jaostojen ja työryhmien
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI
Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),
Toimintasuunnitelma 2010
LIITE 1 TOKYO ry Toimintasuunnitelma 2010 Yleistä Yhdistyksen nimi on Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys käyttää nimestään lyhennettä TOKYO. Yhdistyksen
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon
Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1
Case Hoviagents Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 PROJEKTIRYHMÄ Projektin ohjaava opettaja: Mervi Väisänen Case Hoviagents - projektiryhmä: Elina Rönkkö Minta Rimpiläinen Janne Sirviö Juho Huusko
Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com
TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera
FORSSAN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASON MÄÄRITTELYTYÖ
FORSSAN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASON MÄÄRITTELYTYÖ ASUKASKYSELYN TULOKSET 4/2016 VASTANNEIDEN ASUINKUNTA Eniten vastauksia tuli Tammelasta ja Humppilasta Kokonaisvastausmäärä oli 220 IKÄ- JA SUKUPUOLIJAKAUMA
Toimintakertomus vuodelta 2010
MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime
Esitutkimus. Asiakastyöpajat
Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena
Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut?
Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut? Terveysosasto, kuntoutusryhmä, suunnittelija Leena Penttinen ja Tutkimusosasto, johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä 30.9.2014 TK2-hankkeen
Tavoitteiden toteutuminen
VUOSIKERTOMUS 2013 Tavoitteiden toteutuminen Kaikki jäseneksi pyrkivät on voitu ottaa vastaan. Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 305, joista uusia jäseniä oli 18. Siirtymätyöpaikkoja oli vuoden vaihteessa
Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!
Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta
Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz
Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa Yhteisöllisyyden tasot lapsiryhmä ja sen dynamiikka huoltajat yhdessä yhteistyö kodin kanssa henkilökunnan yhteistyö/ lähialueellisten