SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014"

Transkriptio

1 SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014

2 Linja-autolla kohti opintomatkan seikkailuja, kuvassa mukana olleet opiskelijat. Aarre-kuski mahdollisti meille turvallisen matkan. Riitta-ope toimi matkanjärjestelijänä. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa (SoTePe) suorittavalla ryhmän opintomatkan toteutuksen perusteena oli laajentaa erilaisia näkökulmia lähihoitajan työhön sekä avata uusia näkemyksiä erilaisista työpaikoista. Opintomatkan tavoitteena oli oppia ymmärtämään erilaisten toimintaympäristöjen merkitys lähihoitajan työssä. Opintomatkan toteutimme välisenä aikana. Kun saimme pakattua eväät yms. muut tavaramme autoon, pääsimme aikataulun mukaisesti matkaan. Menomatkalla pidimme lyhyen tauon Sodankylän nesteellä ja ruokailimme Rovaniemellä napapiirin Shellillä. Ensimmäinen vierailukohde oli Muurolan sairaala Rovaniemellä. Lähihoitaja kohtaa työssään mielenterveyspotilaita, joten tärkeänä tavoitteena oli tutustua mielenterveyssairauksia sairastavan hoitopolkuun. Saimme sairaalan ylihoitajan ja osasto 2 osastonhoitajan kertomana katsauksen niin sairaalatoiminnan historiasta kuin myös nykytilanteesta. Esittelyn jälkeen vierailimme yhdellä osastolla. Sairaala sijaitsee mäntymetsän keskellä. 2

3 Muurolan sairaalavierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti Oulua. Kävimme Raksilan marketeissa pienillä ostoksilla. Yöpaikkamme oli Muhoksella, siellä seurakunnan leirikeskuksessa. Matkalla Muhokselle poikkesimme syömään Maikkulan Nesteelle hampurilaisia. Hampurilaiset olivat niin isoja, että niistä riitti puhetta koko matkan ajaksi. Yöpaikka sijaitsi luonnonkauniilla Oulujoen rannalla Ensimmäisenä aamuna Arto bongasi yli 180 joutsenta joenrannalta. Ja ehkä jotain muuta jääkaapista 3

4 Yöpaikka osoittautui mielenkiintoiseksi majapaikaksi. Aamulla keittelimme aamupuuron ja söimme koululta annettuja eväitä. Välillä tietysti rentouduimme. Majapaikka oli iso, joten jokaiselle löytyi sopiva nukkumapaikka. Majapaikasta löytyi nuorten tyttöjen unelmahuone 4

5 Tiistaipäivän ensimmäinen vierailukohde oli FinnHEMSIN lääkärihelikopteri ja sen toimintaan tutustuminen. Esittelijöinä meille toimi helikopterin lentäjä, ensihoitaja sekä lääkäri. Saimme todella asiantuntevaa tietoa lääkärihelikopteritoiminnasta. Helikopterissa lääkärin työskentelytila ei ole huikean suuri. 5

6 Tiistaipäivän toinen vierailukohde oli teho-osasto III eli sisätautiteho. Teho-osastolla saimme seurata kriittisesti sairaan tehostettua hoitoa. Osastolta löytyi hyvinkin erilaisia hoitovälineistöjä. Esittelijänä oli sisätautitehon apulaisosastonhoitaja. 6

7 Hälytyskeskustoiminta (HÄKE) koskee meitä jokaista. Saimme tutustua HÄKE;n nykytoimintaan ja seurata hälytyskeskuksen hoitajien työskentelyä. Erityisesti jäi mieleen se, kun kuuntelimme nauhalta kaksi aitoa hälytyskeskukseen tullutta puhelinsoittoa. Yllättävää oli se tieto, kuinka paljon hälytyskeskukseen soitetaan mitä merkillisimpiä puheluita. Jokaiseen retkeen kuuluu myös virkistäytyminen. Tämän osion toteutimme vierailemalla Tietomaassa. Tietomaassa saimme paljon erilaista hyödyllistä tietoa elämän eri alueista, kuten kuvista saattaa päätellä. 7

8 Zeppelin-kauppakeskuksessa shoppailun jälkeen palasimme yöpaikkaan; lämmitimme saunan ja söimme tietysti eväitämme. Keskiviikkoaamuna heräsimme hyvissä ajoin, jotta ajoissa ehdimme kotimatkalle. Etappina meillä oli Kemi ja siellä ammattikorkeakoulun virtuaaliluokkaan tutustuminen. Tutustuminen kannatti; kouluun oli rakennettu ihan oikean näköinen sairaala, jossa myös lääkärit ja valmiit hoitajat harjoittelevat erilaisia hoitotyön tilanteita. Ennen kotimatkan jatkamista söimme lounaan koulun ravintolassa. Loppumatka olikin mukava istuskella täydellä vatsalla linja-autossa kotia kohti. Matkan aikana muistimme myös opintomatkalta poisjääneitä Raijaa ja Mariaa. Suuri kiitos keittiönväelle makoisista eväistä sekä suuri kiitos Aarre-kuskille turvallisesta matkasta Matka oli todella onnistunut ja palautteen perusteella jokainen opiskelija sai opintomatkalta uusia oppimiskokemuksia tutustumalla erilaisiin hoitoympäristöihin. 8

VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT

VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT VOO VASTUUTA OTTAMALLA OPIT VOO LOPPUSEMINAARI TAMPEREEN KYLPYLÄ Ylihoitaja Tuija Sulonen Päijät-Hämeen alueella toimijoina ovat erikoissairaanhoidon osalta olleet Koulutuskeskus Salpaus ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot

Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola

Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Matkaan lähdimme maanantaina 15.4 jännittynein, mutta iloisin mielin. Tiistai-aamuna lensimme Kööpenhaminan kautta Malagaan. Malagassa oli lämmintä ja jännityksestä

Lisätiedot

Työssäoppiminen Bulgariassa 2.6.-13.7.2012

Työssäoppiminen Bulgariassa 2.6.-13.7.2012 Työssäoppiminen Bulgariassa 2.6.-13.7.2012 Olimme työssä oppimisjaksomme kuusi viikkoa Sunny Beachilla, joka sijaitsee Bulgarian itälaidalla mustan meren tuntumassa. Bulgarian suurimpia kaupunkeja on pääkaupunki

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Eeva Rontti LHK13AK26

MATKARAPORTTI Eeva Rontti LHK13AK26 MATKARAPORTTI Eeva Rontti LHK13AK26 Syksy 2013 Opiskelijavaihdossa Tanskassa Valmistautuminen lähtöön Suoritin kuntoutumisen tukemisen työssäoppimisjaksoni Tanskassa Herningissä. Herning on 45 000 asukkaan

Lisätiedot

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior 31.1.-6.2.2016 Latvia M13a ja 14a ryhmät, opettajat Arja Mäkinen ja Merja Räihä suuntasivat junalla kohti Tikkurilaa sunnuntaina. Lensimme ensin Riikaan ja

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. Opintomatka Espanjan Fuengirolaan 22. 29.9.2011

MATKARAPORTTI. Opintomatka Espanjan Fuengirolaan 22. 29.9.2011 MATKARAPORTTI Opintomatka Espanjan Fuengirolaan 22. 29.9.2011 KOS09 ja ryhmänohjaaja Pia Lambacka Tehnyt: Satu Harjula & Elisa Malmi Torstai 22.9.2011 Reissumme starttasi 21.9.2011 klo. 22.30 Kärsämäeltä,

Lisätiedot

Maanantai 4.7. Työhön tutuksi

Maanantai 4.7. Työhön tutuksi Maanantai 4.7. Työhön tutuksi Maanantaina oli ensimmäinen työpäivä. Aamulla oli jännittävät tunnelmat siitä ketkä ovat tulevia työkavereita ja siitä miten työt lähtee käyntiin. Istuimme pöydän ääreen ja

Lisätiedot

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 Case Hoviagents Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 PROJEKTIRYHMÄ Projektin ohjaava opettaja: Mervi Väisänen Case Hoviagents - projektiryhmä: Elina Rönkkö Minta Rimpiläinen Janne Sirviö Juho Huusko

Lisätiedot

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun

Lisätiedot

Sisällys. 1 Menomatka... 1 2. Saapuminen Tanskaan... 1 3. Työssäoppiminen... 2

Sisällys. 1 Menomatka... 1 2. Saapuminen Tanskaan... 1 3. Työssäoppiminen... 2 MATKARAPORTTI Työssäoppiminen Tanskassa 14.4.2016-23.5.2016 LHk15ak30 Joentakanen Sirkka Oulaisten ammattiopisto, sosiaali- ja terveysalan yksikkö Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Sisällys 1 Menomatka...

Lisätiedot

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi

Lisätiedot

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017 Hyvinvointi ja palveluala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Otavankatu 4 50100 MIKKELI SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE syksy 2016 ja kevät 2017 Työelämän edustajina,

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

12.12.2012. Henrika Honkanen Oulun yliopisto Biolääketieteen laitos Anatomian ja solubiologian yksikkö

12.12.2012. Henrika Honkanen Oulun yliopisto Biolääketieteen laitos Anatomian ja solubiologian yksikkö 12.12.2012 Henrika Honkanen Oulun yliopisto Biolääketieteen laitos Anatomian ja solubiologian yksikkö Taustaa 1. vuosikurssin lääketieteen opiskelijat Histologian harjoitustyöt 14 työtä (kuuluvat solubiologian

Lisätiedot

Mantsinsaari tulessa 18.5.2016

Mantsinsaari tulessa 18.5.2016 Mantsinsaari tulessa 18.5.2016 Olimme 18.5.2016 Salmissa TV-toimittaja Pasi Peiposen ja hänen tulkkinsa kanssa. Päätin opastaa ja näyttää heille19.5.2016 Pöllän rannasta käsin Mantsinsaarta, koska Pasi

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012

Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Anna-Maija Koivusalo 24.2.13 Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Kivun arviointi projekti toteutettiin seitsemännen kerran syksyllä 2012 pääosin viikolla 42. Mukana oli niin erikoissairaanhoidon kuin

Lisätiedot

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Opettajankoulutuslaitos, Rauma VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Miksi VERME? Kukaan ei ole valmis koulutuksesta valmistuttuaan. Eikä koskaan. Oppiminen jatkuu

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja. 1 Talmud tutuksi Aloittelemme opetusten sarjaa jossa käsittelemme juutalaisia lähteitä. Siihen sisältyy sekä Talmudin että Midrashin lähteitä. Joskus kun uskovainen kristitty kuulee sanan Talmud, niin

Lisätiedot

Kulttuurien väliset yhteentörmäykset ja miten ne voidaan välttää

Kulttuurien väliset yhteentörmäykset ja miten ne voidaan välttää Kulttuurien väliset yhteentörmäykset ja miten ne voidaan välttää JIPOT JA JEKUT, TURUN AMMATTI-INSTITUUTTI 22.4.2009 Marja Sierilä, Omnian ammattiopisto Kulttuurikonfliktit Kulttuurikonflikteja syntyy

Lisätiedot

Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015

Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015 Kehittämistyö Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015 Aina Aina ajatellaan, ajatellaan että se on joku muu muu, joka juo. juo Itse asiassa alkoholin suurkuluttajat ovat meillä mukana työelämässä,

Lisätiedot

IDEOITA KOULUN TUTUSTUMISPÄIVÄÄN

IDEOITA KOULUN TUTUSTUMISPÄIVÄÄN IDEOITA KOULUN TUTUSTUMISPÄIVÄÄN Suunnittele tulevien oppilaiden tutustumistuokio koulussa niin, että siitä on iloa sekä tuleville oppilaille että opettajalle. Seuraavat vihjeet ja monisteet auttavat tutustumaan

Lisätiedot

Monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut 1.11.2011 31.10.2013. Raportti toiminnasta

Monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut 1.11.2011 31.10.2013. Raportti toiminnasta Monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut 1.11.2011 31.10.2013 Raportti toiminnasta 2-tyypin diabeteksen ehkäisy: seulonnan, palvelupolun ja Ikihyvä-elintaparyhmätoiminnan juurruttaminen Terveydenhoitaja

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa!

Työssäoppimassa Espanjassa! Työssäoppimassa Espanjassa! Pauliina Sääskilahti & Jenna Laitila MA11 Olimme Espanjassa, Fuengirolassa työssäoppimassa viisi viikkoa 9.11-17.12 Ammattiopisto ARTEMAN kautta. Olimme harjoittelussa Cafe

Lisätiedot

SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011

SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011 SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011 CHI KUNG MEDITAATIO TIETOISUUS ELINVOIMA LIFESTYLE TIISTAISIN klo 1900-2100 keväällä 12 kertaa 18.1.-12.4.11 (ei hiihtolomalla 22.2.) ESPOON IYENGARJOOGAKESKUS NIITTYKUMPU Niittykummuntie

Lisätiedot

IHE Demo / Tampere. toimivien järjestelmien välillä osallistujiksi ovat tulossa tällä hetkellä Mylab, Commit, Carestream, EMC, GE

IHE Demo / Tampere. toimivien järjestelmien välillä osallistujiksi ovat tulossa tällä hetkellä Mylab, Commit, Carestream, EMC, GE IHE Demo / Tampere Terveydenhuollon atk-päivillä Tampereella 25.- 26.5. IHE-profiilien avulla tapahtuva järjestelmien yhteisesittely valmisteilla havainnollistetaan tietojen siirtymistä IHEintegraatioprofiilien

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2016 1/5 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - To 18.2. TAPAHTUMAT 2016 SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI 7 VUOTTA. Kuumat Onnittelut Maailman Aktiivisimmalle Saunaseuralle! - Ti 26.4. Klo 17:30-19:00

Lisätiedot

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toisen

Lisätiedot

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Vaasan Retkeilijät ry:n 30 hengen iloinen joukko Tuomo Perkiön johdolla teki ikimuistoisen matkan Montenegroon (Crna Gora) jota voidaan kutsua Välimeren helmeksi. Montenegro

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia Jaakon elämä Emme uskoneet, että selviät, Emme uskoneet, että saisimme pitää sinut, Sinua hoivattiin, puolestasi rukoiltiin, välillä rukousta ei voinut lopettaa, se jatkui herkeämättä, hiljaa mielessä.

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani

Lisätiedot

Taustaa KY:n nykyisestä toiminnasta KY:n strategia

Taustaa KY:n nykyisestä toiminnasta KY:n strategia Päivä starttaa KY:llä pienellä puoella tarjoilulla lounaalla ja taustoituksella ja jatkuu kahden erillisen työryhmätyön voimin. Työryhmien tavoitteena on saada aikaiseksi napakat ppt esitykset aiheista.

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN TIETOTURVALLISUUS - ASIANTUNTIJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

LIIKETOIMINNAN TIETOTURVALLISUUS - ASIANTUNTIJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) LIIKETOIMINNAN TIETOTURVALLISUUS - ASIANTUNTIJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu 2014 - Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi LIIKETOIMINNAN

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

TieVie-koulutus. Sisällön tuotanto -verkkojakso 21.10. - 15.11.2002. Hanna Seuranen, Markku Närhi

TieVie-koulutus. Sisällön tuotanto -verkkojakso 21.10. - 15.11.2002. Hanna Seuranen, Markku Närhi TieVie-koulutus Sisällön tuotanto -verkkojakso 21.10. - 15.11.2002 Hanna Seuranen, Markku Närhi Sisällön tuotanto -verkkojakso 21.10. - 15.11.2002 Jaksolla tutustutaan verkkomateriaalin kautta sisällön

Lisätiedot

MUISTELUA SUKUMATKALTA

MUISTELUA SUKUMATKALTA MUISTELUA SUKUMATKALTA 09. 12.06.2008 Lyhyt versio muisteluita sukumatkaltamme Pietariin ja Inkerinmaalle 09. 12.06.2008. Matkahan tehtiin yhteistyössä Kangasniemen seurakunnan kanssa. Matkalle osallistui

Lisätiedot

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö )

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) A. TYÖYKSIKKÖ: vastausten määrä yhteensä n=42 eos= 3 vastaajien määrä = n (suluissa

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS SODANKYLÄÄN

HYVINVOINTIKERTOMUS SODANKYLÄÄN HYVINVOINTIKERTOMUS SODANKYLÄÄN 4.10-5.12.2010 SISÄLTÖ 1 Johdanto... 3 2 Sodankylän kunnan työskentelyjakson aihe/ sisältö... 4 3 Tavoite... 5 4 Toteutus... 5 5 Arviointia ja pohdintaa... 7 1 Johdanto

Lisätiedot

Lapset puheeksi työtapa Porin perusturvan perussosiaalityössä

Lapset puheeksi työtapa Porin perusturvan perussosiaalityössä Lapset puheeksi työtapa Porin perusturvan perussosiaalityössä 11.05.2016 / Porin perusturva, sosiaali- ja perhepalvelut /aikuissosiaalityön päällikkö Krista Virtanen Haluatko onnelliseksi porilaiseksi?

Lisätiedot

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Apulaisylilääkäri Riitta Myyry Lääkäri Tomi Kiiala Sairaanhoitaja Leena Lukkarinen Sairaanhoitaja Tea

Lisätiedot

Kansallisen tulorekisterin (Katre) perustamishankkeesta

Kansallisen tulorekisterin (Katre) perustamishankkeesta Kansallisen tulorekisterin (Katre) perustamishankkeesta Verohallinnon ohjelmistotalopäivä 13.5.2016 Arto Leinonen - Hankepäällikkö Kansallinen tulorekisteri (Katre) Palkansaaja Tietojen hyödyntäjät urot

Lisätiedot

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan tehtävät Koordinoi ja vastaa laadukkaasta näyttöön perustuvasta opiskelijan harjoittelujakson suunnittelusta,

Lisätiedot

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Saara Lohi 2007 Suunnittelu ja tavoitteet Suunnittelun lähtökohtana oli kuva pihlajanmarjoista pajumatolla. Tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa

Lisätiedot

Huomaathan, että ohjeessa olevat näytöistä otetut kuvat voivat poiketa sinun koulutuksesi vastaavien sivujen kuvista.

Huomaathan, että ohjeessa olevat näytöistä otetut kuvat voivat poiketa sinun koulutuksesi vastaavien sivujen kuvista. OHJE OPISKELIJALLE MOODLEN KÄYTTÖÖN 1/5 2011/2012 MOODLE KOULUTUKSESSA Työterveyslaitoksella käytetään Moodle -verkko-oppimisalustaa. Potilassiirtojen Ergonomia - koulutus on monimuotokoulutusta, johon

Lisätiedot

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Kv päivät Levi 21.5. May- 13 Tässä infosessiossa: Mikä on GlobalMindendess-kysely?

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät 6.- 7.8.2016 Tuusulassa

Valtakunnalliset Viestimiespäivät 6.- 7.8.2016 Tuusulassa UUDENMAAN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Helsinki 30.5.2016 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 6.- 7.8.2016 Tuusulassa Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia Viestimiespäiviä

Lisätiedot

OPO-INFO 14.11.2014. Sirkku Mäntyniemi

OPO-INFO 14.11.2014. Sirkku Mäntyniemi OPO-INFO 14.11.2014 Sirkku Mäntyniemi Hakeminen Kaksi hakuaikaa: 7.1.-27.1.2015 (englanninkieliset amk-tutkinnot) 17.3. 9.4.2015(suomenkieliset amk-tutkinnot ja englanninkieliset master-ohjelmat) Kalvosarjan

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Osaamiskartan laatiminen ja kehitystyön prosessi lähti liikkeelle osana laajempaa laadun

Lisätiedot

Asiakkaiden osallisuus mitä. Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu

Asiakkaiden osallisuus mitä. Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu Asiakkaiden osallisuus mitä se tarkoittaa kehittämistyössä? i t ä? Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu Tavoitteena kehittämishankkeissa jo koko 2000 luvun ajan Asiakkaiden osallisuuden kehittäminen

Lisätiedot

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Arvioinnin

Lisätiedot

MATALAN KYNNYKSEN TOIMINTAA NUORILLE YHTEISTYÖNÄ

MATALAN KYNNYKSEN TOIMINTAA NUORILLE YHTEISTYÖNÄ MATALAN KYNNYKSEN TOIMINTAA NUORILLE YHTEISTYÖNÄ Nuorten syrjäytyminen ja palveluiden ulkopuolelle jääminen on kestoteema. Syrjäytymisen inhimillinen puoli ja sen pitkäaikaisvaikutukset ja nuorten syrjäytymisen

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä

Täyttä elämää eläkkeellä Täyttä elämää eläkkeellä Sijoita itseesi ja antoisiin eläkepäiviin! Saija Ohtonen-Jones, Suomen Punainen Risti 20.5.2016 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ Copyright Suomen Punainen Risti Punainen Risti kansainvälinen

Lisätiedot

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,

Lisätiedot

Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa

Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa Hakijan ohje Opetushallitus kevät 2013 Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa Tässä ohjeessa on kuvattu miten hakulomake täytetään ja lähetetään yliopistohaku.fi-palvelussa. Näytön

Lisätiedot

Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla

Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla Järjestöneuvos, Kuurojen maailmanliiton kunniapuheenjohtaja Liisa Kauppinen Kansainvälinen vammaisseminaari ihmisoikeuksista 12.3.2008 Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla Naistenpäivä vuonna

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta?

Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Asiakaslähtöinen kehittäminen Valtion ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteiden yhteen sovittamista Viranomaisammattilaisten ja kansalaisasiakkaiden jaettua asiantuntijuutta

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi

Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi 1 Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Kalajoki Alavieska Oulainen Haapavesi Siikalatva Ylivieska Pyhäntä Nivala Kärsämäki Sievi Haapajärvi

Lisätiedot

Kuntoutumisen tukemisen työssäoppiminen

Kuntoutumisen tukemisen työssäoppiminen Kuntoutumisen tukemisen työssäoppiminen Marja Huuki hoitotyön opettaja Pirjo Manninen hoitotyön opettaja Katja Koski hoitotyön opettaja Minna Nieminen palveluesimies Johanna Järvenpää lähihoitaja Kevät

Lisätiedot

Neljäs viikko. Maanantai 27.6.

Neljäs viikko. Maanantai 27.6. Neljäs viikko Maanantai 27.6. Aamun sarastaessa taksimme lähti Suomenniemeä kohti. Aloitimme aamun laulamalla lauluja uusista itsetehdyistä lauluvihkoistamme. Musiikin pyörteiden huumaa jatkoimme levyraadin

Lisätiedot

Hoitotyön yhteenvedon käyttöönotto Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

Hoitotyön yhteenvedon käyttöönotto Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Hoitotyön yhteenvedon käyttöönotto Kuopion yliopistollisessa sairaalassa FinCC-seminaari 28.2.2012, Helsinki Minna Mykkänen, Kuopion yliopistollinen sairaala Esityksen sisältö Potilasturvallisuus Rakenteisesti

Lisätiedot

FC Kangasala ry: Strategiatyö 2014-2017

FC Kangasala ry: Strategiatyö 2014-2017 FC Kangasala ry: Strategiatyö 2014-2017 13.2.2014 Petri Puronaho Tampellan esplanadi 6 33100 Tampere, p. 010 8411 880, www.palloliitto.fi/tampere Tähän asti tapahtunutta 1.10.2013: Prosessin aloitus: Esittely

Lisätiedot

Sonera Roaming Desk Research. TeliaSonera Finland Oyj. Raportti. Sonera Roaming Desk Research TNS 27.04.2016 220107223

Sonera Roaming Desk Research. TeliaSonera Finland Oyj. Raportti. Sonera Roaming Desk Research TNS 27.04.2016 220107223 TeliaSonera Finland Oyj Hintavertailun toteutus Roaming-hintavertailu tehtiin kolmen eri operaattorin valikoitujen liittymien kesken kuudessa maassa ja viidessä eri käyttötapauksessa. Hinnat kerättiin

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI Vimpelin kunnan omistamassa, Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen ylläpitämässä Järviseudun sairaalassa toimii 16-paikkainen psykiatrinen

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Aloitus Valitse ensin vahinkotyyppi ja paina Jatka-nappia. Jos avautuu lisäkysymyksiä vakuutukseen liittyen,

Lisätiedot

Tampere3-hanke Kevään 2015 yhteishaun tilastotietoa Opiskelijavalinta 2016. Tampereen ammattikorkeakoulu Marja Sutela Aura Loikkanen

Tampere3-hanke Kevään 2015 yhteishaun tilastotietoa Opiskelijavalinta 2016. Tampereen ammattikorkeakoulu Marja Sutela Aura Loikkanen Tampere3-hanke Kevään 2015 yhteishaun tilastotietoa Opiskelijavalinta 2016 Tampereen ammattikorkeakoulu Marja Sutela Aura Loikkanen Lähde: Vipunen.fi Kaikki TAMKin hakijat 9021 20873 2200 Ensisijaiset

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Espoon Telinetaiturit ry

Espoon Telinetaiturit ry Voimistelua läpi elämän Espoon Telinetaiturit ry Tyttöjen voimistelupolku 26.4.2013 Miten aloittaa voimisteluharrastus? Harrastuksen aloittamiseen ja tukilajiksi (toiselle lajille) sopivat kaikki aloitusryhmät.

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun

Lisätiedot

OSTOAPU NORDLI. -makuuhuonekalusteet. SUUNNITTELIJA Ola Wihlborg PUHDISTUS JA HOITO. TURVALLISUUS Osa sarjan kalusteista on kiinnitettävä

OSTOAPU NORDLI. -makuuhuonekalusteet. SUUNNITTELIJA Ola Wihlborg PUHDISTUS JA HOITO. TURVALLISUUS Osa sarjan kalusteista on kiinnitettävä OSTOAPU NORDLI -makuuhuonekalusteet SUOMI SUUNNITTELIJA Ola Wihlborg PUHDISTUS JA HOITO Puhdistetaan mietoon puhdistusaineeseen kostutetulla liinalla. Kuivataan puhtaalla liinalla. TURVALLISUUS Osa sarjan

Lisätiedot

Rapu- ja elinkeinokalatalouden mahdollisuudet ja potentiaali Satakunnassa. 23.10.2014 Marko Jori Pyhäjärvi-instituutti

Rapu- ja elinkeinokalatalouden mahdollisuudet ja potentiaali Satakunnassa. 23.10.2014 Marko Jori Pyhäjärvi-instituutti Rapu- ja elinkeinokalatalouden mahdollisuudet ja potentiaali Satakunnassa 23.10.2014 Marko Jori Pyhäjärvi-instituutti 1 Taustaa Pyhäjärviseudun kalaketjun haastattelut: Skenaarioiden esittely Toimijoiden

Lisätiedot

Valintaperusteet, syksy 2011: Sosiaali- ja terveysala

Valintaperusteet, syksy 2011: Sosiaali- ja terveysala Valintaperusteet, syksy 2011: Sosiaali- ja terveysala 210 op, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Bioanalyytikko (AMK) 210 op, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Fysioterapeutti

Lisätiedot

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Osallistujat: Raimo Hämäläinen Vantaa Aulis Nikkanen Aarne Talikka Helsinki Salo yksinsoutuvene. Veneet: Sulkavan soutumalliset vuorosoutuvene ja Aloitimme kierroksen Tammenlahden

Lisätiedot

Mittarilistoista strategian jalkauttamiseen

Mittarilistoista strategian jalkauttamiseen Mittarilistoista strategian jalkauttamiseen Mittarihankkeen käytännön kokemuksia 2013-2014 Kouvolan kaupunkiorganisaation tapauksessa 1 Sisältö 1. Lähtötilanne 2. Kehittämistyö ja tulosten kytkeminen johtamiseen

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet

Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet Astu esiin! Koulutus ja varustamistapahtuma Tampereella 7.-8.2008 Reijo Telaranta 1. Seurakunnan haasteet Haaste on jotain, joka kutsuu toimintaan, tekemää

Lisätiedot

OSALLISTAVAT MENETELMÄT HYGIENIAHOITAJAN TYÖSSÄ

OSALLISTAVAT MENETELMÄT HYGIENIAHOITAJAN TYÖSSÄ OSALLISTAVAT MENETELMÄT HYGIENIAHOITAJAN TYÖSSÄ Valtakunnalliset hygieniahoitajien koulutuspäivät 15.5.2014 Tampere Hygieniahoitaja Ulla Maija Höglund MITEN HYGIENIAHOITAJA PYSTYY VAIKUTTAMAAN KUULIJAAN?

Lisätiedot

Lippujen hinnat Allegrossa (27.5.2012-8.12.2012) Hintataso 1 Pietariin 1. lk 2. lk Viipuriin 1. lk 2. lk

Lippujen hinnat Allegrossa (27.5.2012-8.12.2012) Hintataso 1 Pietariin 1. lk 2. lk Viipuriin 1. lk 2. lk Hintataso 1 aikuinen 137,06 86,10 aikuinen 114,41 70,11 lapsi 100,71 60,27 lapsi 84,85 49,08 ryhmä 112,82 68,89 ryhmä 94,70 56,09 aikuinen 107,13 64,88 aikuinen 84,48 48,89 lapsi 79,76 45,41 lapsi 63,90

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen työkalu opinto-ohjaajille. Luotsi2, SeTREENI5 hanketapaaminen Seinäjoki 19.3.2013

Laajennetun työssäoppimisen työkalu opinto-ohjaajille. Luotsi2, SeTREENI5 hanketapaaminen Seinäjoki 19.3.2013 Laajennetun työssäoppimisen työkalu opinto-ohjaajille Luotsi2, SeTREENI5 hanketapaaminen Seinäjoki 19.3.2013 1 Esimerkkejä laajennetun työssäoppimisen malleista Opiskelijan opintopolkujen laajentaminen

Lisätiedot

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa Yhteisöllisyyden tasot lapsiryhmä ja sen dynamiikka huoltajat yhdessä yhteistyö kodin kanssa henkilökunnan yhteistyö/ lähialueellisten

Lisätiedot