Kronos ry:n toimintasuunnitelma 2010
|
|
- Sari Aro
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kronos ry:n toimintasuunnitelma 2010 Kronos ry on vuonna 1945 perustettu Suomen ja Pohjoismaiden historian sekä yleisen historian opiskelijoiden ainejärjestö. Kyseiset oppiaineet kuuluvat humanistisen tiedekunnan filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitokseen. Kronos järjestää jäsenistölleen monipuolista toimintaa sekä toimii edunvalvojana varsinkin historian oppiaineita koskevissa asioissa. Oppiaineiden vuosittainen sisäänotto on noin 40 henkilöä, ja vuoden 2010 alussa järjestön jäsenmäärä on 245 henkilöä. Jäsenmäärän suhteellisen suuri tippuminen edelliseen vuoteen nähden johtuu viime vuoden valmistumispiikistä sekä siitä, että jäsenrekisteri päivitettiin viime vuoden aikana viimeisen päälle täsmälliseksi. Jäsenlistaa päivitetään nykyään jatkuvasti ajantasaiseksi sähköisen jäsenrekisterin sekä kirjallisen matrikkelin avulla. Kronoksen toiminnan järjestämisestä vastaavat hallitus, virkailijakunta sekä erilaiset toimikunnat ja kerhot. 15-henkisen hallituksen jäsenet vastaavat yhteisten asioiden lisäksi kukin omasta toimialastaan ja toimivat yhteyshenkilönä muihin toimielimiin. Hallitus kokoontuu lukukausien aikana noin kahden viikon välein. Näiden kokousten lisäksi pidetään sääntömääräiset yhdistyksen kokoukset helmikuussa sekä joulukuussa ja tarvittaessa ylimääräisiä yhdistyksen kokouksia. Viime vuoden lopulla Kronoksessa tehtiin suuri hallinnollinen muutos, jossa hallituksen enimmäiskokoa pienennettiin ja hallituksen rinnalle perustettiin virkailijakunta. Muutoksen tarkoitus on tuoda päätöksenteko lähemmäksi jäsenistöä ja saada yhä useampia ihmisiä mukaan myös järjestämään toimintaa. Vuonna 2010 hallituksen rinnalla toimiikin siis ensimmäistä kertaa virkailijakunta, jonka jäsenet vastaavat omien toimialojensa asioista yhteistyössä hallituksen kanssa. Jokaisella virkailijalla on oma yhteyshenkilönsä hallituksessa. Lisäksi virkailijakunnalla ja hallituksella on yhteinen sähköpostilista helpottamassa yhteydenpitoa. Hallituksen ja virkailijakunnan apuna on useita toimikuntia: liikunta-, kulttuuri-, vuosijuhla-, pääsykoeopas-, ympäristö- ja historiatoimikunta sekä järjestölehti Kronikan toimituskunta. Näistä suurin osa on toiminut jo useiden vuosien ajan. Kronoksessa toimii tänä vuonna myös kaksi kerhoa leipomiseen ja käsitöihin keskittyvä Pullakerho sekä Näytelmäkerho. Kerhoja ja toimikuntia perustetaan tarpeen ja kiinnostuksen mukaan vuoden aikana lisää. Kaikki kerhot ja toimikunnat ovat avoimia koko jäsenistölle, ja niissä toimiikin perinteisesti useita kymmeniä kronoslaisia vuoden aikana. Kullakin toimikunnalla on myös oma sähköpostilistansa yhteydenpitoa varten. Toimijoiden määrän kasvaessa tiedonsiirtoon on kehitetty uusia ja tehokkaampia ratkaisuja. Uudet ja vanhat toimijat tutustuvat toisiinsa perinteisessä hallituksen vaihtokaronkassa Uuden Ylioppilastalon kellarisaunalla tammikuun alussa sekä kahdenkeskeisissä tapaamisissa edeltäjiensä kanssa. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa vanha ja uusi hallitus lähtevät lisäksi yhteiselle mökkireissulle viikonlopuksi helmikuun alussa. Mökillä tutustutaan kanssatoimijoihin, jaetaan edellisten vuosien tietoutta ja suunnitellaan yhdessä tulevan
2 vuoden toimintaa. Lisäksi Kronokselle perustettiin vuoden 2009 lopulla oma wikisivusto, joka sisältää muun muassa laajan järjestön kannalta olennaisten dokumenttien arkiston sekä tietoja edellisten vuosien toiminnasta, jotka auttavat tiedon siirtymistä uusille toimijoille pitkälle tulevaisuuteen. Monipuoliseen toimintaan kuuluu omien tapahtumien ohella myös yhteistyö muiden järjestöjen ja sidosryhmien kanssa. Laitoksen ja historian oppiaineryhmän henkilökunnan ja jatko-opiskelijoiden kanssa tehdään yhteistyötä varsinkin opintoasioiden ja tuutoroinnin tiimoilta, mutta myös vapaamuotoisemmin esimerkiksi urheilutapahtumien ja kevät- sekä syysjuhlien merkeissä. Järjestöistä lähimpiä yhteistyökumppaneitamme ovat edelleen sisarainejärjestömme, ruotsinkielisten historian opiskelijoiden Historicus rf sekä valtiotieteellisen tiedekunnan poliittisen historian ja talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoiden ainejärjestöt, Polho ry ja Taso ry. Järjestämme monipuolista toimintaa näiden kolmen järjestön kanssa pitkin vuotta. Uusin yhteistyökumppanimme historia-aineiden piirissä on taidehistorian opiskelijoiden ainejärjestö Eidos ry. Kaikkien viiden historiajärjestön voimin pidetään vuoden aikana muun muassa järjestöjen hallitusten yhteinen tutustumis- ja suunnitteluilta helmikuun puolivälissä, historiasitsit maaliskuun alussa sekä kaksi kaupunkisuunnistusta keväällä ja syksyllä. Kansainvälisissä asioissa teemme yhteistyötä International Students of History Associationin Helsingin järjestön (ISHA-Helsinki) kanssa. Muiden kaupunkien historiajärjestöihin kehitetään suhteita niin valtakunnallisen historian opiskelijoiden järjestön n opiskelijoiden liiton kuin kahdenvälisten suhteiden kautta. Lisäksi teemme yhä suuremmassa määrissä yhteistyötä muiden humanistijärjestöjen sekä tiedekuntajärjestö Humanisticum ry:n kanssa. Varsinkin uudet toimitilamme humanistiklusterissa mahdollistavat monipuolisen yhteistyön ja tutustumisen muihin humanisteihin. Toisaalta vuoden vaihteessa tapahtunut siirtyminen kolmen oppiaineen laitoksesta uuteen yli kahdenkymmenen oppiaineen suurlaitokseen avaa myös uusia yhteistyömahdollisuuksia muiden laitoksen ainejärjestöjen kanssa. Vuosi 2010 on Kronoksen 65-vuotisjuhlavuosi, mikä näkyy järjestön toiminnassa pitkin vuotta ja huipentuu lopulta joulukuussa järjestettäviin vuosijuhliin. Vuosijuhlat kokoavat yhteen noin nykyistä ja entistä kronoslaista sekä kutsuvieraita. Juhlien aiheuttamat tavallista suuremmat kuluerät on huomioitu vuoden 2010 talouden suunnittelussa. Juhlavuosi näkyy myös järjestölehti Kronikassa vuoden lopussa ilmestyvässä Kronoksen historiaa käsittelevässä juttusarjassa. Vuoteen kuuluu myös perinteinen opintomatka, joka suuntautuu tänä vuonna Ruotsiin. Opintomatka järjestetään yhteistyössä historian oppiaineiden kanssa, ja ohjelmaan kuuluu muun muassa museovierailuita, jokaisen osallistujan pitämä maan historiaan liittyvä esitelmä sekä kohdemaan kulttuuriin tutustumista. Matkalle lähtee 30 kronoslaista, ja sen opiskelijajärjestäjinä toimivat HuK Jouni Kittelä ja fil. yo. Eero Kaukomies. Matkan opetuksellisesta puolesta vastaavat FT Liisa Suvikumpu ja FT Tuomas Heikkilä.
3 Kronos omistaa noin 100 hengen astiaston, josta huolehtii oma virkailija. Astiasto sisältää pöytäjuhlissa tarvittavien ruokailuastioiden lisäksi myös runsaan määrän ruuanlaittovälineitä, ja sitä käytetään runsaasti järjestön omissa tilaisuuksissa sekä vuokrataan muille järjestöille. Se onkin olennainen, joskin luultavasti tulevaisuudessa kilpailevien vuokraajien vuoksi hieman pienentyvä, osa omaa varainhankintaamme. Astiasto kuuluu myös osaksi ympäristöohjelmaamme, sillä se vähentää kulutusta sekä omalla järjestöllämme että vuokraamisen myötä myös mahdollisesti yhteistyöjärjestöillämme. Ympäristöystävällisyys on olennainen osa Kronoksen toimintaa. Koska humanistiklusterissa on yhteiset kierrätysjärjestelmät, toimii toimitilavastaavamme myös ympäristövastaavana, ja näin pystymme parhaiten olemaan mukana tilojen ympäristöystävällisyyden kehittämisessä. Tilojen osalta ympäristöasioista huolehditaan myös laitoksen tiloissa sijaitsevassa opiskelijahuoneessa. Myös tapahtumissa pyritään mahdollisimman hyvin huomioimaan ympäristönäkökulmat muun muassa suosimalla kestäviä ratkaisuja sekä kotimaisia tuotteita. Klusteriin muutto on luonut myös tarpeen vuonna 2007 tehdyn Kronoksen ympäristösuunnitelman päivittämiselle, joten tänä vuonna toimii ympäristötoimikunta, joka muokkaa suunnitelman vastaamaan paremmin nykytilannetta. Viime vuonna alkaneeseen alumnitoimintaan panostetaan tänä vuonna vieläkin enemmän. Vuoden aikana alumneja muun muassa haastatellaan Kronikkaan ja pyydetään puhujiksi työelämätapahtumiin. Lisäksi yhteistyössä historian oppiaineiden kanssa järjestetään erityisesti alumneille suunnattuja tapaamisia, joiden avulla on tarkoitus luoda suhteita entisten ja nykyisten toimijoiden välille. Kronos on myös mukana historian oppiaineiden matrikkeliprojektissa, jossa on tarkoitus koota matrikkeli historiaa opiskelleista henkilöistä aina vuodesta 1828 lähtien. Projektia koordinoi FM Vesa-Matti Ovaska. Uusia aluevaltauksia Kronoksen toiminnassa ovat Pääsykoeoppaan julkaiseminen sekä seminaarien järjestäminen. Pääsykoeopas on turkulaisen Kritiikki ry:n vuonna 2009 julkaiseman oppaan inspiroima projekti, jonka lopputuloksena julkaistaan Kronoksen verkkosivuilla helmikuussa 2010 historiaa opiskelemaan hakeville tarkoitettu opas. Oppaan tarkoitus on tasapuolistaa hakijoiden mahdollisuuksia valmentautua ilman kalliita ja kaupunkeihin keskittyneitä valmennuskursseja. Pääsykoeoppaan teosta vastaa virkailijavetoinen toimikunta, joka päivittää oppaan vuosittain. Seminaarien järjestäminen on yksi Kronoksen varhaisimpia toimintamuotoja, ja haluamme tuoda sen tänä vuonna takaisin osaksi toimintaamme. Järjestämme joko yksin tai yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa tilaisuuksia, jotka käsittävät muutaman luennoitsijan alustukset jostakin kiinnostavasta ja ajankohtaisesta aiheesta, jonka jälkeen on mahdollisuus vapaammalle keskustelulle. Tarkoituksena on monipuolistaa luentotarjontaa ja tuoda oppiaineissa tehty tutkimus lähemmäksi opiskelijoita. Lisäksi keskustelutilaisuudet ovat oiva keino lisätä opiskelijoiden ja tutkijoiden yhteistyötä sekä tuntemusta. Ensimmäinen seminaari järjestetään yhteistyössä Tason, Polhon ja Eidoksen kanssa teemalla 1900-luku, murroksen vuosisata. Yhteisseminaarin erityispiirteenä on eri laitoksilta tulevat
4 puhujat, joiden avulla opiskelijoiden on mahdollista saada parempi kuva myös muiden oppiaineiden, mahdollisten sivuaineiden, opetustarjonnasta. Kronoksen toiminta vuonna 2010 on erittäin monipuolista, ja sen tarkoitus on tarjota jokaiselle jäsenistössä jotain. Tapahtumia on runsaasti ja nekin, jotka eivät ole niin kiinnostuneita tapahtumallisesta puolesta, huomioidaan muun muassa opinto- ja edunvalvonta-asioissa. HYYn toiminta-avustus on keskeisessä osassa mahdollistamassa tämän toiminnan toteuttamista, vaikka sen rinnalla harjoitetaan myös monipuolista omaa varainhankintaa. Sanna Supponen Puheenjohtaja Anni Lindholm Varapuheenjohtaja Arkiston- ja matrikkelinhoito Juhlatoiminta Arkiston- ja matrikkelinhoitaja vastaa Kronoksen arkistonhoidosta ja jäsenrekisterin ylläpidosta. Arkiston vanhimmat osat ovat järjestettynä Kansalliskirjaston huomassa ja uudemmat vuosikymmenet opiskelijahuoneen kaapeissa. Vuoden alussa opiskelijahuoneessa olevat materiaalit inventoidaan, ja tässä yhteydessä käydään läpi edellytykset uusimman aineiston arkistoimiselle. Jäsenrekisteriä ylläpidetään läpi vuoden kirjaamalla siitä pois valmistuneet opiskelijat ja liittämällä siihen uudet jäsenet. Kronos on järjestänyt jo useita vuosia muistitietoprojektia, jossa haastatellaan järjestön entisiä toimijoita, ja organisoinut yhteistyössä laitoksen kanssa tähän liittyvää kurssia. Uuteen laitokseen ollaankin heti alkuvuodesta yhteydessä, jotta toimintaa pystytään jatkamaan muuttuneista olosuhteita huolimatta. Muistitietoprojektista vastaava historiatoimikunta kokoontuu joka tapauksessa tavalliseen tapaansa vuoden kuluessa ja rekrytoi jatkuvasti uusia opiskelijoita mukaan toimintaansa. Arkiston- ja matrikkelinhoitaja toimii myös Kronoksen yhteyshenkilönä historian oppiaineiden matrikkelihankkeessa, joka aloitettiin vuonna Toni Piipponen Arkiston- ja matrikkelinhoitaja Juhlatoiminta tarjoaa tänäkin vuonna jäsenistöllemme lisämaustetta opiskelun lomaan ja syventää kronoslaisten vankkumatonta yhteishenkeä. Juhlatoimintavastaavien apuna toimivat tänä vuonna juhlatoimikunta (JUHTA) sekä kaksi virkailijaa, sitsi- ja ekskursiovastaavat. Toimikunta ja virkailijat auttavat yhä monipuolisemman toiminnan järjestämisessä. Juhta on avoin kaikille kronoslaisille: sen toiminta perustuu tasaiseen työnjakoon ja hyvään yhteishenkeen. Erillisinä virkailijoina toimivat lisäksi vuosijuhlamestarit, jotka johtavat vuosijuhlatoimikuntaa ja järjestävät vuoden suurimman yksittäisen tapahtuman, eli Kronos ry:n 65-vuotisjuhlat.
5 Uunituoreet juhlatoimintavastaavat räjäyttävät juhlatoiminnan käyntiin kevätkaudenavajaisbileillä, teemalla Tule sellaisena kuin et ole. Seuraavana vuorossa on pikainen laskeutuminen laskiaistunnelmaan haalarimerkkienompelu-illan merkeissä ja laskiaisena Ullanlinnanmäelle yhteistyössä urheiluvastaavan kanssa. Vapun juhlallisuudet aloitetaan Pre-wappu-bileillä 28.4., ja vappuaattoa juhlistetaan perinteikkäästi Suomenlinnassa. Vappupäivän brunssi, jossa jäsenistölle on tarjolla grilliruokaa sekä kuohujuomaa, järjestetään Ullanlinnanmäellä. Kesällä on luvassa kesäpiknik Tervasaaressa. Syksy lähtee käyntiin jokavuotisella viini-illalla sekä fuksiaisten ja fuksisitsien järjestämisellä. Lokakuun lopussa järjestetään Halloween-bileet. Eräs vuoden kohokohdista on fuksien suunnittelemat ja järjestämät historiateemaiset pikkujoulut marraskuussa. Vuoden kuluessa järjestetään myös kaikenlaisia pienempiä juhlatilaisuuksia ja tehdään yhteistyötä muiden toimialojen kanssa. Tänä vuonna järjestetään perinteiseen tapaan useita sitsejä, joiden organisointia hoitaa oma virkailija. Aluksi keväällä on luvassa historiasitsit, joka järjestetään Pohjanhovissa yhteistyössä Historicuksen, Eidoksen, Tason ja Polhon kanssa. Paikalle on kutsuttu myös kaikkien muiden kaupunkien historian opiskelijoiden edustajia, ja odotettavissa onkin erittäin suuret ja lämminhenkiset juhlat. Perinteiset kevätsitsit tullaan järjestämään yhdessä Historicuksen kanssa Helatorstaina Alina-salissa. Lokakuussa järjestetään erityisesti uusille opiskelijoille sitsikulttuuriin tutustuttamiseen tarkoitetut Fuksisitsit niin ikään Historicuksen kanssa. Syksyn Fuksisitseihin liittyy myös lauluilta, jossa opetellaan sitsilauluja. Ekskursiovastaavan toimenkuvaa kuuluu erilaisten ekskursioiden ja approjen järjestäminen. Tänä vuonna tullaan järjestämään perinteiseen tapaan ainakin yksi appro ja jokavuotinen syysristeily Tukholmaan. Vuoden aikana järjestetään lisäksi kaksi suunnistusta yhteistyössä muiden historiajärjestöjen kanssa. Syksyllä vanhat järjestävät uusille opiskelijoille suunnistuksen, ja keväällä työjako vaihtuu airotsih-suunnituksessa. 65-vuotisjuhlat kruunaavat Kronoksen vuoden joulukuussa Vuosijuhlista ovat vastuussa vuosijuhlamestarit sekä toimikunta, joka on avoin kaikille halukkaille. Juhlien suunnittelu aloitetaan jo varhain keväällä, vaikka varsinainen järjestelytoiminta painottuukin syksyyn. Juhlista on tulossa aiempia vuosia osallistujamäärältään hieman suuremmat ja puitteiltaan arvokkaammat noin hengen juhlat, joihin kutsutaan nykyjäsenistön ohella myös Kronoksen aktiiveja vuosien varrelta, historian oppiaineiden nykyisiä ja entisiä työntekijöitä sekä ystäväjärjestöjemme ja yhteistyötahojemme edustajia. Juhlat järjestetään akateemisen pöytäjuhlan muodossa, ja juhlissa esiintyy kahden juhlapuhujan lisäksi myös Kronoksen oma näytelmäryhmä. Lisäksi kuulemme musiikkiesityksiä. Juhlien päätteeksi pidetään akateemiset tanssit, joita harjoitellaan pitkin syksyä. Joonas Nivala ja Sebastian Vehalla Juhlatoimintavastaavat Sara Miettunen ja Tuuli Tammenkoski Vuosijuhlamestarit Jarna Hietanen Sitsivastaava Henri Hannula Ekskursiovastaava
6 Kaktus Kaktusvastaavat huolehtivat perinteiseen tapaan kaktuksemme, tällä hetkellä Wäinö II:n, hyvinvoinnista. Wäinö II:lle taataan suotuisat elinolosuhteet sekä erilaisia virikkeitä, jotta se kykenee tehtäväänsä järjestömme seurapiiritapahtumien keskipisteenä. Esa Tiusanen ja Mari Kyllönen Kaktusvastaavat Kronikka Ainejärjestömme äänenkannattajan päätoimittajina toimivat vuonna 2010 Juha Haavisto ja Toni Piipponen, jotka vastaavat lehden linjasta, ohjaavat toimituskuntaa ja huolehtivat taittotyöstä. Toimituskunnan muodostavat numeroittain vaihtuvat kirjoittajat ja kuvittajat, jotka kokoontuvat toimituskokoukseen esittämään ja kehittämään juttuideoita vähintään kerran ennen jokaisen numeron ilmestymistä. Lehdellä on myös oma sähköpostilistansa ja blogisekä Facebook-sivut, joiden kautta ollaan yhteydessä niin toimitus- kuin lukijakuntaankin. Lehden levikki on 200 kappaletta, ja se ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lisäksi kesällä toimitetaan yhteistyössä tuutoreiden kanssa kiitelty fuksinumero Fuksikronikka. Fuksikronikka sisältää niin tuutoreiden, oppiaineen kuin ainejärjestömme esittelyt, ja siinä on myös ensimmäisten viikkojen ohjelma sekä pieni sanakirja yliopistomaailmaan. Kuluva vuosi on yhdistyksen 65. toimintavuosi, joka huomioidaan ainejärjestölehti Kronikassa. Numerossa IV/2010 julkaistaan historiakatsaus arkistoaineiston ja vanhojen Kronikoiden pohjalta. Kronikan painamisen hoitaa edelleen Yliopistopaino, jonka valintaan on suuresti vaikuttanut painon ympäristömerkki. HYYn lehtituen lisäksi Kronikka hankkii aktiivisesti mainostajia tai muita yhteistyökumppaneita julkaisusta aiheutuvien kulujen kattamiseksi. Kuluvana vuonna yhteistyötä jatketaan ainakin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Akavan Erityisalojen kanssa. Kronikkaa jaetaan ensisijaisesti laitoksen opiskelijahuoneessa. Arkistokappaleiden ja HYYn lisäksi lehti toimitetaan muun muassa myös humanistisen ja valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastoihin, henkilökunnan tiloihin ja humanistiklusteriin. Samoin lehti lähetetään sisarainejärjestöille kautta valtakunnan. Lehden sähköinen versio julkaistaan lisäksi Kronoksen verkkosivuilla. Kuluvana vuonna Kronikka panostaa juttujen laatuun ja laaja-alaisuuteen, sekä keskustelukulttuurin edistämiseen. Poikkitieteellisen näkökannan lisäämiseksi jokaisessa numerossa julkaistaan laitoksen ulkopuolisen kirjoittajan kantaaottava artikkeli. Lehti tukee myös alumnitoiminnan kehittämistä muun muassa alumnien haastatteluja julkaisemalla. Juha Haavisto ja Toni Piipponen Päätoimittajat
7 Kulttuuri Kronoksen kulttuuritoiminnan tarkoitus on tarjota opiskelijoille mahdollisuus tutustua kulttuurin eri osa-alueisiin mahdollisimman monipuolisesti, sekä mahdollistaa jäsenistön osallistuminen kulttuuritoimintaan itse esimerkiksi näytelmäkerhon välityksellä. Tänä vuonna järjestömme kulttuuritoiminta jatkaa entisen aktiivisen mallin mukaan muutamilla lisäyksillä. Kulttuurivastaavan apuna toimii kulttuuritoimikunta, ja vastaava toimii lisäksi näytelmäkerhon yhteyshenkilönä. Teatterikäyntejä järjestetään eri teattereihin pääkaupunkiseudulla, keskittyen historiateemaisiin esityksiin. Kevään ohjelmassa on tiedossa ainakin Molièren Ihmisvihaaja Kansallisteatterissa. Vuoden aikana järjestetään lisäksi perinteisiä leffailtoja ja elokuvateatterikäyntejä, ja syksyllä osallistumme Humanisticum ry:n kulttuuriviikoille jokavuotisella historiallisten elokuvien illalla. Tutustumme myös ajankohtaisiin näyttelyihin eri museoissa. Vuonna 2010 kehitetään myös musiikkitoimintaa. Tähän liittyen vuoden aikana järjestetään bändijamit, johon kaikki halukkaat pääsevät esittelemään musikaalisuuttaan. Tämän lisäksi järjestetään vierailu jonkin suomalaisartistin keikalle. Kulttuuritoimintaa rikastuttaa lisäksi näytelmäkerho, joka valmistaa näytelmiä juhlatilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin. Kaisa Sarkkinen Kulttuurivastaava Liikunta Kronoksen liikuntatoiminnan tavoitteena vuodelle 2010 on historianopiskelijoiden fyysisen ja henkisen kunnon sekä jaksamisen tukeminen. Vakiintuneen toimintapohjan rinnalle otetaan myös kevyempiä toimintamuotoja, jotta osallistumiskynnystä saataisiin madallettua. Pääpainon ollessa yhä palloilulajeilla ja aerobisella liikunnalla otetaan mukaan lisää penkkiurheilua ja kevyempää pelailua. Vuosi alkaa vuoroviikoittaisella pipolätkällä ja vaihtoehtoisella rusettiluistelulla, mitä kautta kerätään osallistujia myös yliopistossa laajemmin toimivaan pipolätkäryhmään. Heti vuoden alusta alkaa viikoittainen palloiluvuoro Kumpulassa. Lajivalikoimassa on erilaisia palloilulajeja vaihtelevalla kierrolla, kävijöiden toivomusten mukaan. Palloiluvuoron oheen varataan aika ajoin myös sulkapallokenttiä. Viime vuonna loistavasti menestynyt jalkapallojoukkue Kroonikot jatkaa helmikuusta lähtien kultakuumettaan kaikissa vuoden jalkapallosarjoissa, ja lisäksi yliopiston liikuntasarjoista osallistutaan koripallosarjaan maaliskuussa. Helmikuussa järjestetään laskiaisriehan yhteydessä myös perinteinen Kronoksen mäkihyppykilpailu. Kesällä pelataan viikoittain ultimatea Kaivopuistossa. Oheen järjestetään myös kevyempää pelailutoimintaa. Tämän lisäksi tehdään ekskursiot Joutsan puolimaratonille elokuussa ja syyskuussa mikroautoradalle. Puolimaratonia varten järjestetään valmistava lenkkipiiri. Heti
8 syksyn alussa järjestetään erityisesti uusille opiskelijoille suunnattu jokavuotinen liikuntapäivä. Liikuntapäivää kuuluu erilaisia pelejä ja leikkejä, ja sen tarkoitus on saada opiskelijat tutustumaan keskenään sekä esitellä Kronoksen liikuntatoimintaa. Hyvin toiminutta yhteistyötä laitoksen henkilökunnan kanssa jatketaan hiihtokilpailulla ja laitosjuhlan yhteydessä järjestettävän jalkapallo-ottelulla. Paintball- tai Megazonetaistelu järjestetään säiden lämmetessä, ennen kevätlukukauden päättymistä. Vuosi 2010 on myös erinomainen penkkiurheiluvuosi, ja Kronos onkin kaikissa suurissa tapahtumissa hengessä mukana kannustamassa muun muassa järjestämällä kisakatsomoita. Esa Tiusanen Liikuntavastaava Opintoasiat Kronoksen hallitukseen kuuluu vuonna 2010 kaksi opintovastaavaa. Tämän toimikauden yksi tärkeimpiä teemoista on vuoden alussa tapahtunut laitosuudistus, sen aiheuttamista muutoksista tiedottaminen ainejärjestölle ja opintovastaavien roolin vakiinnuttaminen uudessa tilanteessa. Pääasiallinen vaikutuskanava on historian oppiaineiden opintoasiaintoimikunta, joka toimii neuvoa-antavana toimielimenä historian opintoja suunniteltaessa. Laitosuudistus myös lisää yhteyden pitämisen tärkeyttä muihin ainejärjestöihin sekä eri hallinnon opiskelijaedustajiin. Käytännön toiminnassa uutena tehtävänämme on opiskelija-avustajien järjestäminen historian oppiaineiden tentteihin, sekä viime vuonna voimaan saadun luentopassijärjestelmän tarkkailu ja kehittäminen. Luentopassi mahdollistaa opintopisteiden saamisen vierailuluennoilta sekä tieteellisten seurojen luentosarjoilta, ja opiskelijoilla on ollut alusta alkaen ensi sijainen rooli sen suunnittelussa ja kehittämisessä. Jatkamme myös hyvin toimineita infotilaisuuksia koskien sivuaineita, opettajankoulutusta sekä suuria muutoksia laitoksella ja yliopistossa. Kevään aikana keräämme opiskelijoilta toiveita tulevasta opetuksesta ja palautetta kuluneen lukuvuoden opetuksesta, jotka käydään läpi opintoasiaintoimikunnassa. Kerätyn palautteen ja toiveiden perusteella esitämme ehdotuksia ensi lukuvuoden opetukseen sekä tulossa olevaan tutkintorakenneuudistukseen. Erityisesti syventävien opintojen opetuksen lisääminen on yksi prioriteeteistamme. Lisäksi kehitämme yhteistyössä oppiaineidemme kanssa opintojenohjausta sekä HOPS:n käyttöä opintojen myöhäisemmissä vaiheissa. Koska jotkut tutkintovaatimuksiin kuuluvat tenttikirjat ovat vanhentuneita tai erittäin hankalasti saatavilla, laadimme ehdotuksen kevään aikana tilanteen korjaamiseksi. Päivitämme tarpeen vaatiessa myös vuonna 2009 opiskelijoiden avuksi luotua opiskelijahuoneessa säilytettävää tutkintovaatimuskansiota, johon on kirjattu ajantasaiset tiedot opinnoista ja josta voi helposti tarkistaa esimerkiksi tentaattorin ja tenttikirjan nimen.
9 Yksi tärkeä teema vuoden 2010 toiminnalle on opintoasioiden näkyvyyden lisääminen opiskelijoiden keskuudessa. Tämä tapahtuu esimerkiksi käyttämällä ainejärjestömme uudistunutta verkkosivua sekä kirjoittamalla kolumneja tai artikkeleita opintoja koskien ainejärjestön lehteen Kronikkaan. Jalkaudumme tapahtumiin tempausten tai yksinkertaisten kyselyjen avulla tehdäksemme Kronoksen opintotoiminnasta näkyvämpää ja saadaksemme suoraa tietoa opiskelijoiden mielipiteistä ja toiveista opintojaan koskien. Keräämme tapahtumissa opiskelijoilta myös materiaalia tenttiarkiston päivittämistä varten. Kevään aikana kokoamme pienen oppaan yliopisto-organisaatiota ja laitosrakennetta koskien, joka jaetaan syksyllä fukseille. Tällä tavoin uusille opiskelijoille tulevat tutuiksi omat vaikutuskanavansa ja yliopiston toimintaperiaatteet. Opas tehdään yhteistyössä tuutoreiden, sekä laitoksen ja tiedekunnan opiskelijaedustajien kanssa. Uusi aluevaltaus opintoasioiden saralla on pääsykoeoppaan tekeminen, ja opintovastaavat toimivat yhteyshenkilönä oppaanteosta vastaavan virkailijan ja hallituksen välillä. Keväällä 2010 ilmestyy ensimmäinen Kronoksen laatima, Turun historian ainejärjestö Kritiikin oppaan pohjalta muokattu Pääsykoeopas. Opas julkaistaan Kronos ry:n Internet-sivuilla ja on tarkoitettu maksuttomaksi avuksi kaikille historian opiskelusta Helsingin yliopistossa kiinnostuneille. Se perustuu opiskelijoiden omiin kokemuksiin pääsykokeisiin lukemisesta, opiskelusta ja koetilanteista, ja pyrkii ensisijaisesti kannustamaan ja tarjoamaan vinkkejä hakijoille, mutta toisaalta auttamaan myös jo opiskelevia henkilöitä esimerkiksi tenttiin valmentautumisessa. Eräänä kannustimena oppaan teossa toimii se, että opas mahdollistaa hakijoille tasa-arvoisemmat lähtökohdat valmentautua pääsykokeeseen riippumatta hakijan varallisuudesta tai asuinpaikasta. Opasta mainostetaankin historianopettajille ja lukioiden opinto-ohjaajille ympäri maata, ja sille pyritään saamaan näkyvyyttä myös eri medioissa. Pääsykoeopas päivitetään vuosittain ja sen toteuttamisesta vastaa virkailijajohtoinen avoin toimikunta. Tuomas Pöysälä ja Mari Kyllönen Opintovastaavat Kaisa Autere Pääsykoeopasvastaava Suhdetoiminta Vuoden 2010 aikana Kronos tulee jatkamaan perinteikästä yhteistyötään muiden historiajärjestöjen kanssa sekä luomaan suhteita uusiin tahoihin, joiden kanssa voisimme järjestää yhteistapahtumia tai muuta toimintaa. Humanistiklusteri luo hyvät puitteet vahvistaa jo ennestään rikasta yhteistyötä muiden humanistijärjestöjen kanssa. Toisaalta myös pyrimme luomaan suhteita myös yli tiedekuntarajojen esimerkiksi osallistumalla HYYn järjestämiin seminaareihin, valiokuntatoimintaan sekä tapahtumiin. Kuluvan vuoden aikana Kronos jatkaa viime vuonna käynnistyneitä ainejärjestövierailuja turkulaisen Kritiikki ry:n kanssa. Vastaavaa toimintaa järjestetään tänä vuonna myös muiden kaupunkien historianopiskelijoiden kanssa. Suhdevastaava toimii myös n opiskelijain
10 liiton (HOL) hallituksen jäsenenä, ja edistää sitä kautta Kronoksen suhteita muihin historian opiskelijoihin muun muassa koordinoimalla matkoja HOL:n seminaareihin. HOL:n seminaareissa kokoontuu yhteen maanlaajuisesti historian opiskelijoita, joten ne ovat erittäin hyviä tilaisuuksia tutustua muiden kaupunkien opiskelijoihin, opiskelijakulttuureihin sekä oman oppialamme uusimpiin suuntauksiin. Kansainvälisiä asioita Kronoksessa hoitaa suhdevastaavan kanssa yhteistyössä toimiva virkailija. Virkailija toimii yhteyshenkilönä humanistisen tiedekunnan kv-tuutoreiden ja Kronoksen välillä ja edesauttaa siten kv-opiskelijoiden tutustumista ja osallistumista Kronoksen toimintaan. Kv-vastaava hoitaa myös suhteita ISHA-Helsinkiin päin, ja Kronos onkin mukana tukemassa ISHA:n toimintaa. Vuonna 2010 suurin kansainvälisiin asioihin liittyvä projekti on auttaminen ISHA:n Helsingin konferenssin järjestelyissä, sekä siitä tiedottaminen Kronoksen jäsenistölle. Konferenssi kokoaa historian opiskelijoita ympäri maailmaa Helsinkiin, ja sen ohjelmaan kuuluu muun muassa työpajoja sekä vapaampaa tutustumista illanviettojen merkeissä. Kronos osallistuu sekä tapahtuman järjestämiseen sekä kannustaa jäsenistöään luomaan tuttavuuksia muiden maiden opiskelijoihin. Kvvastaava tiedottaa kronoslaisille myös yliopiston, Humanistisen tiedekunnan sekä HYYn kvtapahtumista. Aino Kuhmonen Suhdevastaava Arto Gröndahl Kv-vastaava Talous Kronos ry:n taloudenhoito vuonna 2010 tähtää sellaiseen suunnitelmallisuuteen, joka mahdollistaa ainejärjestön talouden pitämisen tasapainossa vaarantamatta edellisvuosien kaltaisia toimintaedellytyksiä. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan toiminta-avustus muodostaa edelleen järjestön tulojen perustan, johon ansiokkaasti harjoitettu astioiden vuokraus, kirjojen ja haalarimerkkien myynti sekä muu oma varainhankinta tuovat tervetullutta lisätuloa. Nämä pitkin vuotta tasaiset, mutta yksittäisinä suppeat ylimääräiset tulot eivät kuitenkaan ole riittäviä toiminnan suunnitelmalliseen ylläpitoon nykyisessä muodossa. Lisäksi odotettavissa on, että Kannunvalajien muuttaessa Uudelle yliopistotalolle astiavuokratulomme laskevat kilpailevan vuokraajan myötä. Rahoja kanavoidaan tasaisesti eri toimintaan, jotta pystymme palvelemaan mahdollisimman monipuolisesti jäsenistöämme. Varsinkin urheilu ja kulttuuritoiminta ovat tänä vuonna keskeisiä, sillä ne tasapainottavat perinteisesti jo hyvin aktiivista juhlatoimintaa. Perinteinen suuri menoerä on Kronikka-lehden säännöllinen julkaiseminen neljä kertaa vuodessa, jonka lisäksi julkaistaan fukseille tehty erikoispainos, Fuksikronikka. Kronikan menoerää tasapainottavat kuitenkin HYYn lehtituki sekä lehden sponsorit. Poikkeuksellisen menoerän vuonna 2010 muodostavat ainejärjestön 65-vuotisjuhlat, joiden voi odottaa vaativan keskimääräistä suurempaa rahallista panostusta. Huolellisella
11 taloudenhoidolla varmistetaan se, ettei juhlallisuuksista aiheutuva kulupiikki heijastu negatiivisesti muuhun toimintaan, vaan että hallituksen ja virkailijoiden esittämiä ideoita pystytään toteuttamaan siinä laajuudessa, jota Kronos ry:n laaja jäsenkunta, sen vireä vapaaehtoistoiminta ja perinteet edellyttävät. Vuosijuhlien eteen tullaan tekemään myös varainhankintaprojekteja ja hankkimaan sponsoreita, jotta osallistujien omakustannehintaa saadaan laskettua opiskelijaystävällisemmäksi. 65-vuotisjuhlallisuudet on lisäksi jo huomioitu edellisten vuosien taloudenpidossa jättämällä niitä varten hieman ylijäämää, jottei yhden vuoden taloudelle koituisi kohtuutonta taakkaa. Taloudenhoitaja toimii tänä vuonna lisäksi hallituksen ja virkailijakunnan välisenä yhteyshenkilönä kahdelle virkailijalle, astiasto- ja haalarimerkkivastaaville. Astiavastaava huolehtii astiaston yleiskunnon ja laadun ylläpidosta, säännöllisistä inventaarioista sekä huolehtii hallituksen apuna astiavuokrien luovutuksista ja palautuksista. Haalarimerkkivastaava taasen huolehtii haalarimerkkien, historiikkien sekä laulukirjojen myynnistä, tilityksestä ja lisätilauksista. Hän myös järjestää tarvittaessa uusien merkkien suunnittelukilpailuita ja merkkimarkkinoita. Henry Mannberg Taloudenhoitaja Antti Kiuru Astiastovastaava Noora Honkakari Haalarimerkkivastaava Tiedotus Kronoksen tiedotustoiminnan viime vuonna alkanutta uudistamista jatketaan. Perinteisinä tiedotuskanavina ylläpidetään edelleen sähköpostilistoja, joita luodaan ja muutetaan järjestön tarpeiden mukaan. Virallista sähköpostilistaa kronos-infoa valvontaan entistä tarkemmin, jotta epäasialliset viestit sekä roskapostit saadaan kitkettyä, jolloin lista palvelee entistä paremmin varsinaista tarkoitustaan historian opiskelijoiden ensisijaisena informaatioväylänä. Vuonna 2009 avattuja uusia nettisivuja kehitetään vuonna 2010 edelleen käytettävyyden ja ulkoasun osalta. Sivujen vuorovaikutteisuutta hallitustoimijoiden kannalta parannetaan hyödyntämällä blogipohjan tarjoamia mahdollisuuksia. Sisällön osalta tarkoituksena on siirtää kaikki entisille sivuille jäänyt materiaali uudelle puolelle niin, että se on helposti löydettävissä ja käytettävissä. Nettisivujen kehittämistä ja ylläpitoa varten Kronokselle on vuodelle 2010 perustettu webmasterin virka, jonka hoitaja yhteistyössä tiedottajan kanssa vastaa sivujen ylläpidosta ja suunnittelusta. Sivustolla tiedotetaan jatkossakin järjestön ajankohtaisista tapahtumista, ja sen profiilia tiedotuskanavana kohotetaan houkuttelevammalla ulkoasulla ja käyttömukavuudella. Parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi Kronoksen jäseniltä pyydetään ideoita ja palautetta
12 sivujen kehittämiseksi. Näiden perusteella voidaan arvioida sitä, miten sivusto voi parhaiten onnistua tehtävässään ja palvella kaikkia kronoslaisia. Kronoksella on myös oma wiki-sivusto tiedonsiirtoa varten sekä Facebook-sivusto, jonka kautta myös tiedotetaan tapahtumista. Wikissä on menneiden vuosien toimintadokumenttien lisäksi vapaa-muotoisempia kertomuksia edellisen vuoden toiminnasta sekä koottuna edellisenä vuonna käytetyt dokumentit, kuten sopimuspohjat ja lehden taittomateriaalit, joiden pohjalta on helppo muokata tarvittaessa uusia dokumentteja. Wikiin on koottu myös perustiedot järjestöstä ja toimijoista, jolloin ne voi tarvittaessa nopeasti tarkistaa yhdestä paikasta. Ville Kallonen Tiedotusvastaava Alex Kransman Webmaster Tilat ja ympäristö Kronoksen toimitilat sijaitsevat laitoksellamme keskustakampuksen Topelia-korttelissa sekä Uuden Ylioppilastalon viidennen kerroksen humanistiklusterissa. Laitoksella oleva opiskelijahuone on historianopiskelijoiden päivittäisessä käytössä oleva tärkeä virkistys- ja opiskelupaikka. Humanistiklusterin järjestötiloissa taas järjestetään pääosa järjestömme vapaa-ajan toiminnasta, kokouksista sekä kerhojen ja toimikuntien tilaisuuksista. Klusterin tilojen kunnosta ja toiminnasta Kronos vastaa yhdessä muiden humanistisen tiedekunnan ainejärjestöjen sekä Humanisticum ry:n kanssa. Opiskelijahuoneessa on istuma- ja lukupaikkoja, kaksi lyhyeen tiedonhankintaan tarkoitettua tietokonetta sekä säilytystilaa järjestön lehdille ja arkistoille, jotka tätä kautta ovat kaikkien opiskelijoiden käytössä. Huoneen ylläpitoon kuuluu kahvin ja teen sekä toimistotarvikkeiden saatavuudesta huolehtiminen sekä säännöllinen siivoaminen. Tänä vuonna kehitämme entisestään tilan toimivuutta ja viihtyisyyttä, muun muassa vuoden alussa järjestettävällä perinpohjaisella siivousoperaatiolla ja tilan uudelleen järjestelyillä. Uuden ylioppilastalon A-rapun viidennen kerroksen tilat ovat olleet humanistijärjestöjen yhteiskäytössä syksystä 2009 lähtien. Kronos osallistuu säännöllisiin klusterin järjestöjen tilavastaavien kokoontumisiin ja tilojen kunnostukseen, jolla pystytään tiloista huolehtimisen ohella lisäämään järjestöjen välistä yhteistoimintaa. Omat tavaramme sijaitsevat järjestötila Utopiassa, joten kyseisen tilan ylläpito ja kehittäminen ovat erityisen tärkeitä meille. Kronos kunnioittaa toiminnassaan kestävän kehityksen periaatteita ja levittää monipuolista ympäristötietoisuutta. Vähennämme jatkuvasti tuotteiden ja energian kulutusta sekä tuemme ympäristön huomioonottavia toimia. Tänä vuonna päivitämme ainejärjestön vuonna 2007 tehdyn ympäristösuunnitelman vastamaan tämän hetkistä tilannetta, johon vaikuttaa muun muassa uudet toimitilat. Ympäristösuunnitelman päivittämisen avuksi toimikunnan jäsenet osallistuvat HYYn järjestämään koulutukseen ympäristöohjelman tekemisestä.
13 Opiskelijahuoneessa ja klusterissa on panostettu kierrätykseen, ja molemmissa tiloissa lajitellaan jätteet omiin keräysastioihinsa. Vältämme kertakulutusta muun muassa käyttämällä astiastoamme ja huolehtimalla käytössä olevien laitteiden ja tarpeiston kunnosta. Suosimme myös kierrätystavaroita hankinnoissamme. Pienet toimet, kuten käyttämättä olevien koneiden tai valojen sammuttaminen, vähentävät tehokkaasti sähkönkulutusta. Suosimme eettisesti vastuullisia ja ympäristön huomioon ottavia tuotemerkkejä ja yrityksiä käyttämällä lähi-, luomu- ja Reilun kaupan tuotteita sekä ympäristömerkin omaavaa Yliopistopainoa lehtemme painattamiseen. Joka vuosi järjestämme lisäksi ekologisen viiniillan, jonka tarkoitus on tutustuttaa jäsenistö luomutuotteisiin sekä lisätä ympäristötietoutta rennolla tavalla. Illan aikana muun muassa maistellaan luomuruokia ja juomia sekä pidetään ympäristöaiheinen tietovisa. Kaisa Autere Tila- ja ympäristövastaava Tuutorointi Tuutorointi on olennainen osa Kronoksen toimintaa, ja historian oppiaineiden tuutorit toimivat tiiviissä yhteistyössä ainejärjestön kanssa. Ensivaikutelma on tärkeä uuteen tilanteeseen tultaessa, ja tuutoreiden tehtävänä onkin saada uudet opiskelijat tuntemaan itsensä tervetulleeksi yliopistoon sekä omaan ainejärjestöönsä. Tuutoroinnin koordinoimisessa auttaa Kronoksen tuutorvastaava, joka toimii tiedonkulun helpottamiseksi myös itse tuutorina. Laitosrakenneuudistuksen myötä historian laitos on siirtynyt menneisyyteen, mutta historian oppiaineiden tuutorit jatkavat perinteitä jo tutuksi tulleella toimintamallilla. Oppiaineillamme on yhteiset kahdeksan tuutoria, jotka toimivat pareina tutustuttaessaan uusia opiskelijoita kaupunkiin, kampusalueeseen, yliopiston toimintamalleihin ja itse opintoihin. Tuutorit toimivat myös oppiaineiden henkilökunnan apuna opintoneuvonnassa edellisinä vuosina luodun työjaon perusteella esimerkiksi näyttämällä konkreettisesti, mistä HOPS-luennoilla kerrotut asiat löytyvät yliopiston verkkosivuilta tai mistä löytyvät laitoksen tenttikuoret. Tuutorit osallistuvat keväällä humanistisen tiedekunnan koulutusten lisäksi HYYn tarjoamiin vapaaehtoisiin koulutustilaisuuksiin ja suunnittelevat valmiiksi syksyn ohjelman. Kesän lopulla uusille opiskelijoille lähetetään ainejärjestölehtemme Kronikan erikoispainoksena tietopaketti ainejärjestöstä sekä ensimmäisten viikkojen ohjelmasta. Orientoivien viikkojen ohjelmaan sisällytetään tänä vuonna tiivis paketti toimintaa, jolla esitellään jo mainittujen virallisempien neuvojen lisäksi myös yliopiston laajaa vapaaajantoimintakulttuuria. Tarjolla on ohjelmaa urheilupäivästä peli- ja saunailtoihin.
14 Toiminnassa tutustutaan oman ainejärjestömme jäsenten lisäksi myös yhteistyöjärjestöjen opiskelijoihin. Fuksiviikot saavuttavat huippunsa syyskuun puolenvälin tienoilla Suomenlinnassa järjestettävissä perinteisissä fuksiaisissa, jossa uudet opiskelijat tutustuvat toisiinsa sekä vanhempiin opiskelijoihin historiallisen teeman siivittämän rastimuotoisen joukkuesuunnistuksen välityksellä. Yhteydet muihin humanisteihin pidetään tiiviinä myös fuksitoiminnan osalta muun muassa osallistumalla Humanisticum ry:n järjestämään koko tiedekunnan yhteiseen fuksitapahtumaan. Tuutorit tutustuttavat uudet opiskelijat myös HYYn toimintaan viemällä heidät HYY-kierroksille sekä muihin HYYn fuksitapahtumiin. Henkilökuntaan ja omien oppiaineiden toimintaan taasen tutustutaan virallisten yhteyksien lisäksi rennommissa merkeissä historian oppiaineiden syysjuhlassa. Tuutoriryhmät jatkavat tapaamisia syksyn mittaan varsinaisten orientoivien viikkojen jälkeenkin, ja vuoden lopulla kerätään uusilta opiskelijoilta palautetta, jonka pohjalta seuraavien vuosien tuutorointia kehitetään. Uusia opiskelijoita rohkaistaan myös vuosikurssinsa keskinäiseen yhteistoimintaan sekä järjestötoimintaan, ja he muun muassa hoitavat itse haalariensa tilaamisen ja Kronoksen perinteisten pikkujoulujen järjestämisen tietysti vanhojen toimijoiden avustuksella. Esa Tiusanen Tuutorvastaava Työelämä-, AE- ja alumnitoiminta Työelämävastaavan tehtävänä on lisätä historian opiskelijoiden tietoisuutta työelämästä ja järjestää tapahtumia, joissa opiskelijat pääsevät tutustumaan työelämän eri aspekteihin. Hän myös koordinoi samalla yhteistyötä Akavan Erityisalojen kanssa, ja tämä yhteistyö tulee jatkumaan aiempien vuosien tapaan erilaisten ekskursioiden ja työelämätapahtumien järjestämisen muodossa. Työelämävastaava osallistuu myös aktiivisesti Humanisticum ry:n järjestämiin opinto- ja työelämävastaavien yhteisiin tapaamisiin sekä yliopiston tarjoamiin työelämätapahtumiin, ja tiedottaa niistä jäsenistölle. Vastaava myös järjestää opiskelijoille tapahtumia, joissa lisätään työelämätietoisuutta. Esimerkiksi keväällä vierailemme Oy Spiritus e Ab:n tiloissa tutustumassa heidän toimintaansa historia-alan työnantajana. Kronoksen alumnitoiminta alkoi edellisenä vuonna lupaavasti. Toimintaa tullaan jatkamaan vastaisuudessa aktiivisesti säännöllisten alumnitapahtumien avulla, joista seuraava järjestetään huhtikuussa. Tavoitteena on luoda kattava alumniverkosto, jonka avulla nykyiset ja jo valmistuneet historianopiskelijat pystyvät pitämään yhteyttä ja jakamaan kokemuksia. Varsinkin opiskelijoiden työelämätietoisuuden lisäämisen kannalta alumnitoiminta on erittäin olennainen osa Kronoksen toimintaa. Saila Huhtala Työelämä-, AE- ja alumnivastaava
15 Kerhot Vuoden 2010 alussa perustettiin Kronokselle kaksi kerhoa. Kerhotoiminta on järjestöllemme uusi toimintamuoto, jonka tarkoituksena on laajentaa toimintakenttää ja houkutella toimintaan myös sellaisia henkilöitä, joita aiemmat toimintamuodot eivät ole tavoittaneet. Kerhot toimivat itsenäisesti, joskin niillä on omat yhteyshenkilönsä hallituksessa. Pullakerho Kronoksen Pullakerhon tarkoitus on järjestää osallistujien toiveiden mukaista, monimuotoista käsityö- ja leipomistoimintaa. Vuoden aikana järjestetään ajankohtaisia leivonta- ja ruuanlaittotilaisuuksia, joiden aikaansaannoksia tarjotaan mahdollisuuksien mukaan yhdistyksen muissa tilaisuuksissa. Lisäksi tulemme kokeilemaan historiallisia reseptejä sekä pitämään te toja eri maiden ruokakulttuureista. Käsitöiden suhteen toiminta on yhtä monipuolista. Ytimenä ovat tapaamiset, jossa kukin voi tehdä omia keskeneräisiä töitään kahvin ja hyvän seuran kanssa. Lisäksi tehdään jotakin yhteistä ja mahdollisesti vaativampaa, esimerkiksi kynttilöiden valamista, huovutusta, korujen tekemistä tai savitöitä. Pullakerholle suunnitellaan oma haalarimerkki, jonka kerholaiset voivat toteuttaa itse esimerkiksi virkaten tai kirjoen. Pullakerho järjestää toimintaansa liittyviä ekskursioita Helsingin kahviloihin ja konditorioihin, käsityöaiheisiin näyttelyihin sekä käsityöliikkeisiin. Mukavan toiminnan lisäksi tarkoituksena on tehdä toimitiloja hieman kotoisimmiksi. Pullakerhon puheenjohtaja kuuluu Kronoksen virkailijakuntaan. Näytelmäkerho Kronoksen kulttuuritoimintaa tukemassa on näytelmäkerho, joka tekee näytelmiä muun muassa sitseille, vuosijuhlaan ja muihin tapahtumiin. Kronoksen näytelmätoiminnalla onkin vuosikymmeniä vanhat perinteet, ja viime vuonna kasvaneen innostuksen myötä perustettiin näytelmätoimintaa organisoimaan oma kerho. Näytelmäkerho toimii projektiluontoisesti eli sen jäsenet sekä näytelmäprojektien vetäjät vaihtuvat vuoden mittaan. Kerho on luonnollisesti avoin koko jäsenistölle, ja sen yhteyshenkilönä toimii kulttuurivastaava. Ensimmäiset näytelmät nähdään laskiaisen ja historiasitsien yhteydessä.
Sääntömääräiset yhdistyksen kokoukset Vuosikokous 12 Järjestötila Pikku-Alina Vaalikokous 41 Mannerheim-sali
Kronos ry:n toimintakalenteri 2010 Pvm. Tapahtuma Hlöä Paikka Hallituksen kokoukset 8.1. 22 Järjestötila Pikku-Alina 22.1. 16 Järjestötila Pikku-Alina 6.2 15 Järjestötila Pikku-Alina 23.2 13 Järjestötila
Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. Tarkastettiin ja hyväksyttiin 2.3.2011 pidetyn hallituksen kokouksen pöytäkirja.
1(5) Kronos r.y. PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 5/2011 Aika: 29.3.2011 kello 18 Paikka: Läsnä: Lingva, Uusi ylioppilastalo Mari Kyllönen (pj), Anna Hyödynmaa, Jenni Jussila, Tero Juutilainen, Aino Kuhmonen,
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea
Kronos r.y (5)
1(5) PÖYTÄKIRJA Kronos r.y. Hallituksen kokous I/2014 Aika: 06.1.2012 kello 15 Paikka: Kerhohuone Utopia, Uusi Ylioppilastalo, 5. krs Läsnä: Hallitus: Tero Juutilainen (pj), Ahto Harmo (sihteeri), Juho
Toimintasuunnitelma 2016
Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuonna 2015 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä,
Kronos r.y (5)
1(5) PÖYTÄKIRJA Kronos r.y. Hallituksen kokous VI/2014 Aika: 21.4.2014 kello 15 Paikka: Kerhohuone Utopia, Uusi ylioppilastalo, 5. krs Läsnä Hallitus: Tero Juutilainen (pj), Ahto Harmo (sihteeri), Juho
Kronos r.y (7) PÖYTÄKIRJA
1(7) PÖYTÄKIRJA Kronos r.y. Vaalikokous Aika: 11.12.2014 kello 18 Paikka: Kokoushuone Cajsa, Mannerheimintie 5 B, 4. kerros Läsnä Tero Juutilainen (pj), Ahto Harmo (sihteeri), Janne Luostarinen, Marie
Kronos ry:n toimintakertomus 2010
Kronos ry:n toimintakertomus 2010 Kronos ry on vuonna 1945 perustettu Suomen ja Pohjoismaiden historian sekä yleisen historian opiskelijoiden ainejärjestö. Kyseiset oppiaineet kuuluvat humanistisen tiedekunnan
Konstruktio ry. Toimintasuunnitelma 2017
Konstruktio ry Toimintasuunnitelma 2017 Yleistä Vuonna 2017 yliopiston koulutusuudistusten myötä perustettu uusi sosiaalitieteiden ainejärjestö Konstruktio ry (tästä eteenpäin Konstruktio) keskittyy uuden
Kotitalouspedagogiopiskelijat ry
:n toimintasuunnitelma kaudelle 1.1.2015-31.12.2015 1. YLEISTÄ, Kopeda, toimii Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan Opettajankoulutuslaitoksella opiskelevien kotitalousopettaja- ja
Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät
Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma
Kronos r.y
1(6) PÖYTÄKIRJA Kronos r.y. Hallituksen kokous III/2016 Aika: Maanantai 15.2.2016 klo 19 Paikka: Humanistiklusteri, Utopia, Mannerheimintie 5 A, 5 krs. Läsnä Hallitus: Janne Luostarinen (pj), Katri Björklöf,
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA
HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimassa alkaen
HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimassa alkaen 23.2.2015. Condus ry:n hallinto-ohjesääntö täydentää yhdistyksen sääntöjä. Siinä määritellään hallituksen, hallituksen jäsenten sekä jaostojen ja työryhmien
Kotitalouspedagogiopiskelijat ry
:n toimintasuunnitelma kaudelle 1.1.2014-31.12.2014 1. YLEISTÄ, Kopeda, toimii Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan Opettajankoulutuslaitoksella opiskelevien kotitalousopettaja- ja
Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014
Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Toimintasuunnitelma 2013 1. Yleisosa Limes ry (myöhemmin Limes) on Kumpulan kampuksen järjestö, jonka tavoitteena on: *kustantaa opintomateriaalia *toimia Helsingin
Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry
Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry 15.11.2016 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 6/2019 Opintoasiat 26 p Koulutuspoliittinen toiminta 0-8 p. Max. pisteet
HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA /20 Opintoasiat 2 p Koulutuspoliittinen toiminta 0-8 p Max. pisteet Järjestö on edustettuna yliopiston, tiedekunnan tai oppiaineen hallinnossa 2 Järjestö pitää yhteyttä
Kronos r.y (5)
1(5) PÖYTÄKIRJA Kronos r.y. Hallituksen kokous V/2014 Aika: 27.3.2014 kello 14 Paikka: Kokoushuone Rydman, Kaivokatu 10 A, 9. krs Läsnä Hallitus: Tero Juutilainen (pj), Ahto Harmo (sihteeri), Juho Toivakka,
www.vaasanteknillinenseura.fi jsa
www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu
Toimintasuunnitelma 2010
LIITE 1 TOKYO ry Toimintasuunnitelma 2010 Yleistä Yhdistyksen nimi on Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys käyttää nimestään lyhennettä TOKYO. Yhdistyksen
Toimintasuunnitelma 2008
Toimintasuunnitelma 2008 From TKO-wiki TKO-äly ry on Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden ainejärjestö, jonka tarkoituksena on toimia jäsentensä etujärjestönä opiskeluun ja vapaa-aikaan
Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2018
Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 201 Opintoasiat Koulutuspoliittinen toiminta 0- p Max. pisteet Järjestö pitää yhteyttä hallinnon opiskelijaedustajiin vähintään kerran kuukaudessa 1 Järjestön jäsen
Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017
Hallituksen 2017 kokous 4 Aika: 22.3.2017 klo 21 Paikka: Eläinlääkärinkatu 7 B 55 Läsnä Olga Heino (puheenjohtaja) Nina Miettinen Ainokaisa Tarnanen (sihteeri) Petra Manninen Ville Jantunen Liitteet Liite
JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012
JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 19.3.2012 SISÄLLYS: 1. Viestinnän tavoitteet ja periaatteet 2. JKY:n hallituksen viestinnälliset vastuualueet 3. JKY:n viestintäkanavat 4. Viestintäsuunnitelman
Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.
Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,
Kronos r.y (6) PÖYTÄKIRJA
1(6) PÖYTÄKIRJA Kronos r.y. Hallituksen kokous I/2015 Aika: 7.1.2015 Paikka: Kerhohuone Utopia, Uusi Ylioppilastalo, 5 krs. Läsnä Hallitus: Juho Toivakka (pj.), Aino Kirjonen (sihteeri), Janne Luostarinen
Unioninkatu 40A, Helsingin yliopisto. Aika: klo 17 Paikka: Mechelininkatu 3C, Lakki-kokoushuone. Valitaan kokouksen sihteeriksi Niina
Dilemma ry Unioninkatu 40A, 00014 Helsingin yliopisto 20.1.2012 http://dilemma.fi Aika: 19.1.2012 klo 17 Paikka: Mechelininkatu 3C, Lakki-kokoushuone 1. Kokous avataan klo 17.08 2. Järjestäytyminen Paikalla
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry
Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry 13.11.2017 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Esitys yhdistyksen kokoukselle 19.11.2013 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 4.11.2013
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA
VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.
TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015
TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen
Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014
Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014 Ainejärjestöjen tiedotus ja viestintä Ainejärjestö yhdistää opiskelijoita ja välittää tietoa eri suuntiin. Sen kautta opiskelijat saavat tärkeää tietoa ja ainejärjestö
Ainejärjestöt Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2016
Ainejärjestöt Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2016 1. Ainejärjestön jäsenet Kukin järjestö, jolla on ajantasainen ja säännöllisesti päivittyvä jäsenrekisteri, saa siitä yhden pisteen. Jäsenrekisterin
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4
SASHA RY ESITTELY. Orilammen kesäkoululla
SASHA RY ESITTELY Orilammen kesäkoululla 26.8.2017 MIKÄ ME OLLAAN? JÄYKÄSTI JA VIRALLISESTI 2010 rekisteröity Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan tukema ainejärjestö. Epävirallisesti oli toimintaa ennen
TUUTOROINTI. Järjestökoulutus
TUUTOROINTI Järjestökoulutus 11.2.2014 SESSION KUVAUS Mitä tuutorointi on? Miksi tuutorointiin ja tuutoreihin kannattaa panostaa? Miten tuutorointi liittyy ainejärjestöihin? Mitä tuutorivastaavien tulee
2Turun yliopiston TOIMINTASUUNNITELMA 3Politiikan tutkimuksen klubi ry. 29.11.2013 4 5 6 7 8 9 10YLEISTÄ 11
2Turun yliopiston TOIMINTASUUNNITELMA 3Politiikan tutkimuksen klubi ry. 29.11.2013 4 5 6 7 8 9 10YLEISTÄ 11 TURUN YLIOPISTON POLITIIKAN TUTKIMUKSEN KLUBI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODEKSI 2014 12Turun
Sateenkaariyhdistys Malkus ry
Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta
puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten
TYYn avustukset 2018
TYYn avustukset 2018 Toiminta-avustus Hakuaikaa maaliskuu Eli Deadline 31.03. klo 23:59 Lisäaikaa voi saada anomuksesta 14.4. mennessä perustellusta syystä Lomake TYYn nettisivuilla Kirjauduttava järjestön
TYYn avustukset järjestöille
TYYn avustukset järjestöille 23.03.2016 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen ja julkaisujen
KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015
KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,
EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010
JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä
TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 18.11.2015
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON LÄNTISEN TEOLOGIAN OPISKELIJOIDEN AINEJÄRJESTÖ FIDES OSTIENSIS RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 18.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 2 2.
Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012
Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 (hallituksen pohjaesitys, laadittu 7.11. -kokouksessa) Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan
JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan
HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI
HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ I luku KURAATTORI 1 Kuraattorin tehtävänä on, sen lisäksi mitä osakunnan säännöissä ja muissa ohjesäännöissä on määrätty:
Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen
Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen
Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä
1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon
Kronos r.y
1(5) PÖYTÄKIRJA Kronos r.y. Hallituksen kokous VI/2016 Aika: Keskiviikko 25.5.2016 klo 19 Paikka: Humanistiklusteri, Illuusio, Mannerheimintie 5 A, 5 krs. Läsnä Hallitus: Janne Luostarinen (pj), Katri
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.
Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310
Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013
Toimintasuunnitelma 2013
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA
JYKYS ry:n ALUMNITOIMINNAN STRATEGIA Tavoitteet ja keinot abista alumniksi elinikäiseksi oppijaksi
JYKYS ry:n ALUMNITOIMINNAN STRATEGIA Tavoitteet ja keinot abista alumniksi elinikäiseksi oppijaksi Jyväskylän yliopiston alumnit JYKYS ry:n kehitys g Jyväskylän korkeakoulun ja yliopiston seniorit ry
Toimintasuunnitelma 2016
Toimintasuunnitelma 2016 Prosessiteekkarit ry 9.11.2015 Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
Allan Kardecin opin ystävät ry - Yhdistyksen päämäärät ja toimintatavat
Allan Kardecin opin ystävät ry - Yhdistyksen päämäärät ja toimintatavat Lisätietoja Yhdistys kunnioittaa kaikkia uskontoja ja oppeja sekä arvostaa kaikkia hyvän harjoittamisen yrityksiä. Yhdistyksen toiminta
ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014
ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?
TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY
Sisällys TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY... 1... 1 1. UUSI TOIMINTA 19.11.2018-2019... 3 1.1. Aiemmin käynnistyneet projektit... 3 1.2. Uudet projektit... 3 2. VAKIINTUNUT TOIMINTA VUONNA 2019...
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
TKO-äly ry. Talouskertomus
TKO-äly ry Talouskertomus 1.1.2016 31.12.2016 TKO-äly ry on tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö. Vuonna 2016 yhdistys järjesti jäsenilleen yhteisiä tilaisuuksia, toimi heidän edunvalvojanaan Helsingin
Kronos r.y (6) PÖYTÄKIRJA
1(6) PÖYTÄKIRJA Kronos r.y. Hallituksen kokous II/2015 Aika: 26.1.2015 klo 15.00 Paikka: Kokoustila Rydman, Kaivokatu 10 A, 9. kerros Läsnä Hallitus: Juho Toivakka (pj.), Aino Kirjonen (sihteeri), Janne
Toimintasuunnitelma 2011. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry
Toimintasuunnitelma 2011 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Yleistä 2 Yhdistyksemme on perustettu 9.5.1937, vuosi 2011 on yhdistyksemme 74. toimintavuosi. Jäsenmäärämme 1.1.2010 oli 786. Toiminta-ajatuksemme
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Ainejärjestölehti Asiasanaan on suunniteltu uudistusta, ja uudistusta varten tullaan perustamaan työryhmä.
TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 Ainejärjestö UDK ry on Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelijoiden ainejärjestö, joka järjestää opintoihin ja vapaa-ajan viettoon
UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF
1 UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTAVUODEN YLEISNÄKYMÄT JA -TAVOITTEET Uudenmaan munuais- ja maksayhdistys UUMU
Toimintasuunnitelma 2009
Toimintasuunnitelma 2009 TKO-äly ry on Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden ainejärjestö, jonka tarkoituksena on toimia jäsentensä etujärjestönä opiskeluun ja vapaa-aikaan liittyvissä
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena
Anomusasiaa hoitavan henkilön tiedot
Tervetuloa hakemaan AYY:n toiminta-avustusta Tällä lomakkeella haet toiminta-avustusta Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalta. Hakukierros on avoinna 1. maaliskuuta - 1. huhtikuuta ja hakemusten tulokset
KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016
KOTEL 15-002 13.3.2015 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,
ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016
ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen
Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015
Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan 10.11.2014 LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on tukea maanpuolustusta
puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla
KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010
Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto
Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.
JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma
JÄSENTIEDOTE 3/2010. Seuran vaalikokous 2010 ja pikkujoulu. Jäsentiedote Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen
PL 2100, 02015 TKK Rakentajanaukio 4 A, 02150 Espoo http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 11.11.2010 JÄSENTIEDOTE 3/2010 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen Seuran vaalikokous
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016
TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 Ainejärjestö UDK ry on Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelijoiden ainejärjestö, joka järjestää opintoihin ja vapaa-ajan viettoon
Kronos r.y (5)
1(5) PÖYTÄKIRJA Kronos r.y. Hallituksen kokous III/2014 Aika: 5.2.2014 kello 13 Paikka: Kerhohuone Illusio, Uusi ylioppilastalo, 5. krs Läsnä: Hallitus: Tero Juutilainen (pj), Ahto Harmo (sihteeri), Juho
Kronos r.y (5)
1(5) PÖYTÄKIRJA Kronos r.y. Hallituksen kokous VII/2014 Aika: 29.5.2014 kello 18 Paikka: Utopia, Uusi ylioppilastalo 5 A, 5. krs Läsnä Hallitus: Tero Juutilainen (pj), Ahto Harmo (sihteeri), Juho Toivakka,
Oulun Teekkariyhdistys ry Vaalikokouksessa hyväksytyt toimenkuvat hallituksen jäsenille ja ylemmille toimihenkilöille
OULUN TEEKKARIYHDISTYS RY TOIMENKUVAT 2019 1 (6) Oulun Teekkariyhdistys ry Vaalikokouksessa..2018 hyväksytyt toimenkuvat hallituksen jäsenille ja ylemmille toimihenkilöille 1.1.2019 31.12.2019 OULUN TEEKKARIYHDISTYS
NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA
Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 3/05
Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 3/05 Keskiviikko 23.2. klo 18.00 Oppimiskeskus Alexandria, ryhmätyötila 333 Läsnäolijat: Suvi Knaapila, puheenjohtaja Risto Sandvik, varapuheenjohtaja VilleKomulainen,vanhempi
KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS
KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015- AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) perusopinnot
Fokus ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014
Perustasolla lähellä jokaista yhteiskuntatieteiden opiskelijaa toimii ainejärjestö Fokus. Fokuksen toiminnan lähtökohtana on opiskelijoiden etujen johdonmukainen puolustaminen. Etujärjestöluonteensa mukaisesti
SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020
SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020 * Kokoaa iloiset ihmiset tekemään yhdessä elämyksiä * On tarmokasta kulttuuri-, maahanmuuttaja- ja projektitoimintaa * Järjestää kiinnostavia kohtaamisia, joiden
STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta
1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen
Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto
Uusimaa-viikko Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Nostaa esille maakunnan hyväksi tehtävää työtä ja tekijöitä Yhdistää uusmaalaisia toimijoita vuosittain vaihtuvan
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3