Puut. Annaleena Malmi ja Heikki Mikkola. Käsityön jaksosuunnitelma JOHDANTO
|
|
- Taisto Pesonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Annaleena Malmi ja Heikki Mikkola Käsityön jaksosuunnitelma Puut JOHDANTO Tämä jaksosuunnitelma on suunniteltu toisen luokan syksyn alkuun, ensimmäiselle 10 viikolle. Jakson teemana on Puut ja tarkoituksena on tutustua siihen, mistä puu tulee, mitä ja miten puusta valmistetaan tavaroita, ja millaisia erilaisia puita Suomessa on. Jakson tuloksena syntyy kaksi tuotetta: puusta valmistettu pannunalunen ja kankaasta valmistettu patalappu. Teemaopetuksen tarkoitus on liittää esineiden valmistus laajempiin kokonaisuuksiin - tämä tarjoaa opettajalle erilaisia opetusmenetelmiä, joilla tukea oppilaan kasvua pelkän tuotevalmistuksen sisällön opettelun sijasta (Huovila, Hintsa, Säilä 2010, 25). Oppilaskin hyötyy teemaopetuksesta, koska tuntien aiheet tulevat silloin lähemmäksi oppilaan omaa kokemuspiiriä, eikä opetus mene liian pirstaleiseksi. Käsityön opetuksen tavoite on, että oppilas oppisi kokonaisen käsityöprosessin hallintaa, eli suorittamaan tuotteen valmistuksen suunnittelusta arviointiin saakka itse (Kovanen & Valkonen 2012, 11; Huovila ym. 2010, 9; OPS 2014). Valitsimme kuitenkin jaksosuunnitelman aiheiksi opettajan valmiiksi valitsemat työt, koska ajattelemme, että oppilaiden on hyvä harjoitella perustaitoja ensin yhteisesti opettajan johdolla. 2. luokan juuri aloittaneilla oppilailla ei ole vielä paljoa kokemusta käsitöistä. Näissä töissä oppilaat
2 pääsevät harjoittelemaan kovien materiaalien työstämistä, kuten naulaamista, ja pehmeiden materiaalien tekniikoita, esimerkiksi käsin ompelemista. Opetuksen tarkoitus on vahvistaa edellytyksiä monipuoliseen työskentelyyn (Ops 2014), johon oppilaalla onkin valmiudet opittuaan ensin tärkeät perustekniikat. Puut on monipuolinen aihe, jonka kautta on helppo havainnollistaa, miten ihminen hyötyy luonnosta, mutta samalla tuoda esille kestävän kehityksen näkökulma. Se on myös integroitavissa eri oppiaineisiin, tässä suunnitelmassa ympäristöoppiin sekä kuvataiteeseen. TEEMAN ESITTELY (LIITTEET 1 & 2) Jakson aluksi oppilaat pääsevät kahdelle vierailulle: ensin metsään, seuraavalla viikolla metsäteollisuuteen. Ops (2014) kannustaa käyttämään luokan tekemisen tukena muun muassa luonnon- ja rakennettua ympäristöä. Metsävierailulla tarkoitus on tutustua toiminnallisesti Suomen yleisimpiin puulajeihin. Tämä vierailu on integroitu ympäristöoppiin. Ops (2014) linjaa, että 1-2. luokkien ympäristöopin tehtävänä on tarkastella oppilaan omaa ympäristöä leikkiin perustuvien tehtävien avulla. Periaatteena on oppia tuntemaan, ymmärtämään ja kunnioittamaan ympäristöä. Tehtävänä voi olla esimerkiksi yhdistää puun nimi ja lehti, leikkiä puuhippaa, puujumppaa tai Kimin koetta eri puiden osilla, ja niin edelleen (Puistokoulu). Vierailun aikana oppilaalle selviää myös, miksi puut ovat elintärkeitä ihmisille (maapallon keuhkot) ja eläimille (asuntoja, ravintoloita, piilopaikkoja), kuinka puut kasvavat ja miten ne ovat sopeutuneet Suomen oloihin. Seuraavalla viikolla oppilaat vierailevat puuntuotantolaitoksessa, joka voi olla esimerkiksi puutuoteteollisuuden tehdas, massa- ja paperiteollisuuden tehdas tai saha. Oppilas oppii vierailun aikana, mitä kaikkea puusta voidaan valmistaa, ja että puuteollisuus työllistää paljon ihmisiä. Lisäksi oppilas kuulee, miten puu voidaan hyödyntää kokonaan, ja että puu on tärkeä kauppatavara Suomelle.
3 Viikolla kolme luokka kokoontuu kuvataiteen tilassa. Kuvataiteen tavoitteita ovat muun muassa ilmaisun kehittyminen, kuvien tuottaminen, leikinomainen kokeilu ja taiteidenvälinen toiminta (Ops 2014), joten sekä käsityön että kuvataiteen tavoitteet täyttyvät. Tunnin tarkoituksena on tehdä kaksi suunnitelmaa: yksi teknisen työn tunnilla (pannunalunen) ja yksi tekstiilityön tunnilla (patalappu) toteutettavaksi. Suunnitelmiin mietitään värit ja mitat. Teknisen työn suunnitelmassa opettaja painottaa teknistä suunnittelua, eli sitä, että työn tulee olla ennen kaikkea toimiva. Havaintovälineenä opettajalla on mukana kattila, jonka avulla oppilaat voivat mitata työllensä sopivan koon. Tekstiilityön suunnittelussa oppilas saa lähteä suunnittelussaan esteettisistä lähtökohdista. Suunnittelu on kuitenkin pienempi osa-alue työtä kuin tekniikat, joihin suositellaan (Huovila ym. 2010, 32) käytettäväksi enemmän aikaa, kun valmistusvaiheet ja materiaalit eivät ole vielä tuttuja oppilaalle. Puutyön suunnitelman oppilaat tekevät piirtäen ruutupaperille harjoitellen suorien viivojen piirtämistä. Kangastyön oppilaat suunnittelevat repimällä ja liimaamalla aikakauslehdistä sopivan värisiä paloja ja kirjaimia kuvaamaan työtänsä (Kovanen ym. 2012, 14). Viikot 4-6 oppilaat valmistavat pannunalusia teknisen työn tiloissa. Seuraavat kolme viikkoa on varattu tekstiilityön tiloissa työskentelylle. Viimeisellä viikolla oppilaat esittelevät omat työnsä toisilleen pienissä ryhmissä ja arvioivat omaa työskentelyä sekä jakson aikana tapahtunutta oppimista. TEKNINEN TYÖ: TAVOITTEET, SISÄLLÖT Tavoitteena on valmistaa omien suunnitelmien mukainen pannunalunen opettajan rajaamista materiaaleista. Opettaja on kuvataiteen tunnilla ohjeistanut, että jokainen oppilas saa käyttöönsä 4-12 palaa puuta, joista tulisi muodostaa pannunalunen. Opettaja on näyttänyt esimerkkejä, mutta kertoo, että työssä saa käyttää luovuutta. Materiaaleina oppilailla on puuta, nauloja, liimaa. Toimivuus on tärkein kriteeri: työn tulee olla tasainen ja suojata pöytäpinta kattilan kuumuudelta. Suunnittelu jaetaan yleensä visuaaliseen ja tekniseen puoleen (Kovanen ym. 2012, 13), joista tässä työssä korostuu tekninen puoli, eli tuotteen valmistus, rakenne ja tekniikat.
4 Suunnitelmien mukaan lähdetään kokoamaan töitä. Tärkeät tekniikat, jotka oppilaan tulisi tässä työssä oppia, ovat mittaaminen, hiominen, viilaaminen, naulaaminen ja liimaaminen (liima-naula-liitos). Näistä naulaaminen ja vasarointi, liimaaminen ja 3-ulotteinen tuote ovat Huovilan ym. (2010, 30) mukaan sopivia tavotteita 1-2 luokkalaisille. Me lisäisimme tähän 3.luokalle suositellut liitoksen, mittaamisen ja viilaamisen. Opettaja näyttää työvaihe kerrallaan, miten edetään. Oppilaat tekevät yhden työvaiheen kerrallaan, jonka mukaan työskentely etenee samassa tahdissa. Ensimmäisellä tunnilla valitaan omaan työhön sopivat palikat sekä hiotaan ja viilataan niitä tasaisiksi. Toisella viikolla harjoitellaan naulaamista, jonka jälkeen tehdään liimanaula-liitos omaan työhön. Viimeisellä viikolla oma työ maalataan ja koristellaan. Mikäli osalla oppilaista jää aikaa yli, he voivat auttaa toisia oppilaita tai vaihtoehtoisesti harjoitella naulaamista, viilaamista tai hiomista harjoituspalikoilla. Eriyttämisen tullessa tarpeeseen opettajalla on valmiiksi tehtyjä helpotettuja palikoita, joita voi tarvittaessa käyttää eriyttämisen tarpeeseen. TEKSTIILITYÖ: TAVOITTEET, SISÄLLÖT Pehmeiden materiaalien vuorolla tavoitteena on valmistaa yksinkertainen patalappu. 1-2 luokilla ompelu- ja lankatöiden sisällöiksi mainitaan käsin ompelu, kaavan käyttö, ryijynukka, pujottelu, ketjusilmukat ja nyörien valmistus (Huovila ym. 2010, 30). Näistä patalapputyössä opeteltavaksi tulisivat pujottelu, käsin ompelu ja kaavan käyttö. Nopeammat voivat myös valmistaa nyörin työhön. Kuvataiteen tunnilla opettaja on ohjannut oppilaat suunnittelemaan patalapun, joka koostuu kahdesta vohvelikankaasta ja niiden väliin tulevasta vanukerroksesta. Oppilaat saavat metsävierailun innoittamana suunnitella työn koon, muodon ja muut tärkeät seikat. Ainut rajoitus on, että työn tulee olla puuaiheinen. Työ voi olla vaikka neliö, jossa on pujottelutekniikalla tehty puu ja teksti kuusi. Tai lehdenmallinen, johon lehtisuonet on pujoteltu langalla. Kyseessä voi olla mielikuvituspuu tai linnun pesäpuu. Puita voi olla
5 kuvattuna yksi tai monta, kesällä tai talvella. Kuvataiteen tunnilla tehdyn piirrostyön avulla piirretään nyt kaava, jota käytetään osien leikkaamisessa avuksi. Päällimmäinen vohvelikangas kuvioidaan pujottelutekniikalla. Lopuksi osat ommellaan käsin yhteen etupistoilla. Eriyttämistä varten on tehty valmiita patalapun osia, joihin on merkitty neulan paikat helpottamaan pujottelutyöskentelyä. Muuten eriyttämisen tarpeisiin vastataan yksilöllisesti oppilaan tarpeen mukaan. Nopeat oppilaat saavat lisätehtävänä punoa nyörit pannualusiinsa. ARVIOINTI Arvioinnin tulisi olla myönteistä ja kannustavaa, sillä käsityön tarkoitus on olla oppiaineena itsetuntoa vahvistava ja mielihyvää tuottava. Opettaja antaa palautetta koko käsityöprosessin ajan. (Ops 2014.) Arvioinnissa opettaja kiinnittää huomion käsityöprosessin kulkuun ja perustaitojen oppimiseen. On reilua, että opettaja kertoo ennen työhön ryhtymistä, mitkä ovat arvioinnin kohteet tällä jaksolla (Huovila ym. 2010, 60). Opsin (2014) mukaan oppilaille tulisi antaa monenlaisia keinoja osoittaa edistymistänsä. Jaksomme aikana opettaja käy läpi ennen jokaista tuntia, tunnin aiheen kannalta olennaisen arvioinnin osa-alueen. Osa-alueet ovat pieniä ja yksinkertaisia, jotta arviointia olisi helppo harjoitella. (LIITE 1) Kovanen ym. (2012, 16) ovat sitä mieltä, että työskentelyprosessin arviointi on yhtä tärkeää kuin valmiin tuotoksen arvioiminen. Samaa painottavat Huovila ja kumppanit (2010, 60). Tällä tavalla pitkin prosessia kannustaessa ja palautetta antaessa toteutuvatkin parhaiten käsityön kasvatukselliset tavoitteet: muun muassa pitkäjänteisyyden kehittyminen, keskittymiskyvyn kasvaminen ja aloitteellisuus (Ops 2014). Tällä jaksolla oppilaat saavat itse arvioida omaa osaamistaan, jakson mielekkyyttä ja uuden oppimista (LIITE 2). Lisäksi opettaja arvioi samoja asioita sanallisesti koko kurssin ajan ja
6 antaa esimerkkiä positiivisesta ja kannustavasta palautteesta. Arvioinnin tarkoituksena on harjoittaa oppilaita arvioinnin pariin mahdollisimman yksinkertaisesti. Pääpaino arvioinnissa on siinä, että oppilaat ymmärtäisivät mitä he arvioivat. Myös vertaisarviointia harjoitellaan. Oppilas arvioi parinsa työskentelystä ja työstä kolme positiivista asiaa, jotka kirjoittaa parinsa arviointilappuun. Näitä asioita voivat olla esimerkiksi työvaiheet, töiden ulkonäkö ja ryhmän jäsenenä toimiminen. Vertaisarvioinnin tarkoitus on opetella antamaan kaverille kannustavaa palautetta. Arvioinnin lisäksi jaksomme sisältää lähes jokaisen laaja-alaisen osaamisen osa-alueen (Liite 1), mikä on tärkeää perusopetuksen ensimmäisien vuosien aikana (Ops 2014). Laaja-alainen osaaminen on tarkoitus sisällyttää opetukseen jatkuvasti. Opettajan tehtävä on olla tietoinen laajaalaisen osaamisen eri osa-alueista ja sisällyttää ne opetukseen. LIITE 1 Viik Työtapa ko 1 Metsään tutustuminen ja metsäleikit 2 Vierailu metsäteollisuudessa Tavoitteet, laajaalaiset T1, T5, L7 T2, T4, L6 Välineet Arviointi Integrointi Kamera Itsearvio siitä, Ympäristöoliko metsässä ja mukavaa luonnontieto Paperi ja kynä Arvioi Ympäristöymmärtääkö ja metsän ja luonnontieto
7 teollisuuden yhteyden 3 Puu- ja tekstiilityön T1, T2, Paperi, kynä, Suunnittelun Kuvataide suunnittelu L1, L2, L4 valmiit tärkeyden puupalikat, ymmärtäminen sakset, ja sen arviointi. aikakausilehtiä 4-6 Puutyön T1, T3, T4, Vasara, naula, Oppilaiden Kuvataide toteuttaminen. T5, liima, itsearvio eri Pannunalusen L3, L2 hiomapaperi, työvaiheiden valmistaminen viila, maali, sujumisesta ja oman suunnitelman pensseli, työn mukaisesti. valmiit puuosat lopputuloksesta. 7-9 Tekstiilityön T1, T3, T4, Neula, lanka, Oppilaiden Kuvataide toteuttaminen. T5, sakset, itsearvio eri Patalapun L3, L2 pumpuli, työvaiheiden valmistaminen vohvelikangas sujumisesta ja oman suunnitelman työn mukaisesti. lopputuloksesta. 10 Töiden esittely, T2, T3, T5, Arviointilomake Arvioinnin pariarviointi ja L1, L2, L4 opetteleminen jaksoarvointi. ja jakson arviointi kysymysten avulla.
8 LIITE 3 Arviontilomake Viimeisen kymmenen viikon jakson aikana olemme tutustuneet metsään, käyneet vierailemassa puuteollisuudessa, suunnitelleet pannunalusen ja patalapun sekä tehneet molemmat työt valmiiksi. Olemme työskennelleet puu- ja tekstiilitöiden parissa. Nyt on edessä menneen jakson arviointi. Vastaa alla oleviin kysymyksiin. 1. Mikä oli mukavaa jakson aikana? Miksi? 2. Mikä ei ollut mukavaa jakson aikana? Miksi? 3. Oliko pannunalusen tekeminen vaikeaa? Jos oli, miksi? 4. Oliko patalapun tekeminen vaikeaa? Jos oli, miksi? 5. Kerro suunnitelmastasi: noudatitko sitä ja toimiko se? 6. Osaanko omasta mielestäni käsitöitä? 7. Mitä uutta opin jakson aikana? 8. Piirrä alla olevalle viivalle rasti siihen kohtaa, joka vastaa mielipidettäsi koko jaksosta? Tykkäsin En tykännyt
9 LÄHTEET Ops Perusopeteuksen opetussuunnitelman perusteet. Opetushallitus. Saatavana: Viitattu: Puistokoulu. Helsingin kaupunki. Verkkomateriaali. Saatavana: Viitattu: Huovila, R., Hintsa, T. & Säilä, J Kirja käsityöstä. Luokkien 3-6 käsityönopetus. WSOYpro Oy. Kovanen, M. & Valkonen, P Käsityön taito. Ideoita tekstiilityön, teknisen työn ja askartelun tekniikoin. PS- kustannus.
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
Käsityön jaksosuunnitelma
Käsityön jaksosuunnitelma POM2STN+TS R5 Janina Viisteensaari ja Hanna Kurkinen Johdanto Tämän jakson tavoitteena on harjoitella kovien ja pehmeiden materiaalien yhdistämistä naulataulutyön avulla. Naulataulu
Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen
Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni
Käsityön jaksosuunnitelma
Käsityön jaksosuunnitelma POM2STN&STS Eveliina Posio Julia Koivu Kohderyhmä: 5.-luokkalaiset Teema ja aihe Jaksosuunnitelmamme liittyy koulussa käsiteltävään laajempaan teemaan globaalikasvatus ja lapsen
LABYRINTTI VOHVELI- KANKAALLE. Idapankki opettajalle Tekijät: Juha-Joel, Reeta ja Tuulia Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus
LABYRINTTI VOHVELI- KANKAALLE Idapankki opettajalle Tekijät: Juha-Joel, Reeta ja Tuulia Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Labyrintti vohvelikankaalle -idea Ideana on tuottaa vohvelikankaasta leipäkoriliina
Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016
Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Mikä on opetussuunnitelma? Opetussuunnitelma on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Siinä kerrotaan,
POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma
POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma Jakson päämääränä on kranssin suunnitteleminen ja valmistaminen pehmeitä ja kovia materiaaleja yhdistäen. Jakso on suunnattu
POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä
POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu Elina Lappalainen & Pia Perälä Suunnittelemamme käsityön kokonaisuuden teemana on joulu. Projekti on suunniteltu kuudesluokkalaisille. Projektin esittelyvaiheessa
Aikuisten perusopetus
Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman
Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz
Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz Kulttuurin rooli uuden Valtakunnallisen Opetussuunnitelman perusteissa Kulttuurinen osaaminen
Arvioidaan työskentelyn asennetta, vastuullisuutta, omaaloitteisuutta,
OPS:n perusteet Työskentelyn arviointi on osa oppilaan oppimistaitojen arviointia. Työskentelyn arvioinnin pohjana ovat työskentelylle eri oppiaineissa asetetut tavoitteet. Työskentelyn arviointi kohdistuu
Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016
Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Arvioinnin
OPS2016 Monialaisia oppimiskokonaisuuksia kohti. Leena-Maija Niemi apulaisrehtori Kasavuoren koulu 19.10.2015
OPS2016 Monialaisia oppimiskokonaisuuksia kohti Leena-Maija Niemi apulaisrehtori Kasavuoren koulu 19.10.2015 Kasavuoren koulu on peruskoulu Kauniaisissa, vuosiluokat 7-9 340 oppilasta ja 35 opettajaa Kolme
Oulun kielten opetussuunnitelma. Kielten opettajien tapaaminen 3.3. Pauliina Kanervo ja Eija Ruohomäki
Oulun kielten opetussuunnitelma Kielten opettajien tapaaminen 3.3. ja Eija Ruohomäki In a nutshell jokainen opettaja kielenopettaja kielten opetuksessa painotetaan maailman kielellistä ja kulttuurista
Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)
Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa
Tekninen työ. Aihepiirityöskentely: PUUSALKKU. Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos kevät 1991 Jukka-Pekka Kajander
Tekninen työ Aihepiirityöskentely: PUUSALKKU Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos kevät 1991 Jukka-Pekka Kajander 1. Motivointi Välineet: Kuvia erilaisista salkuista (myös muista kuin puusalkuista)
Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio
Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Saara Lohi 2007 Suunnittelu ja tavoitteet Suunnittelun lähtökohtana oli kuva pihlajanmarjoista pajumatolla. Tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa
Huomaathan, että ohjeessa olevat näytöistä otetut kuvat voivat poiketa sinun koulutuksesi vastaavien sivujen kuvista.
OHJE OPISKELIJALLE MOODLEN KÄYTTÖÖN 1/5 2011/2012 MOODLE KOULUTUKSESSA Työterveyslaitoksella käytetään Moodle -verkko-oppimisalustaa. Potilassiirtojen Ergonomia - koulutus on monimuotokoulutusta, johon
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää
Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala
Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.
IDEOITA KOULUN TUTUSTUMISPÄIVÄÄN
IDEOITA KOULUN TUTUSTUMISPÄIVÄÄN Suunnittele tulevien oppilaiden tutustumistuokio koulussa niin, että siitä on iloa sekä tuleville oppilaille että opettajalle. Seuraavat vihjeet ja monisteet auttavat tutustumaan
Lautapeli-projekti. Oppimistavoitteet. POM2STN+TS Paula Pesola & Riina Järnberg
Lautapeli-projekti Oppimistavoitteet Luokalla on meneillään teema yhteishengen sekä hyvinvoinnin parantamisesta ja päätimme toteuttaa sitä myös käsitöissä. Toteutettavaksi työksi valitsimme lautapelit
Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi
Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi Olen 3. vuoden proviisoriopiskelija, opiskellut v. 2011-2014 Kerron vanhasta
Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)
VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa
Ravintovartti, teemana lautasmalli
Ravintovartti, teemana lautasmalli Ravintovartin tavoite ja toteutus Ravintovartin tavoitteena on tutustua lautasmalliin. Vartti sisältää lautasmallin lyhyen esittelyn, jonka jälkeen jokainen piirtää lautasmallin
Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015
Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta
Pari sanaa arvioinnista
Pari sanaa arvioinnista Joensuun seudun ops Jokaisella oppilaalla on oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen jokaisena työpäivänä (Perusopetuslaki 30) Mitä minun tulee tehdä, liittyen oppiainekohtaisiin
Oma arki : pelit. Jaksosuunnitelma 5.lk POM2SKS/STN. Sallamaria Salonkari & Maiju- Riikka Koponen
Oma arki : pelit Jaksosuunnitelma 5.lk POM2SKS/STN Sallamaria Salonkari & Maiju- Riikka Koponen JAKSOSUUNNITELMA 5. LUOKALLE Sallamaria Salonkari & Maiju-Riikka Koponen 1. Jakson esittely Koko vuoden teemaksi
Matematiikan tukikurssi
Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,
Käsityön jaksosuunnitelma
Käsityön jaksosuunnitelma Johanna Korkia-Aho ja Krista Lindfors Johdanto Jakson teemana on joulu. Valitsimme kyseisen aiheen, koska se on jokavuotinen kulttuuriin liittyvä ja lapsille erittäin merkittävä
TieVie-koulutus. Sisällön tuotanto -verkkojakso 21.10. - 15.11.2002. Hanna Seuranen, Markku Närhi
TieVie-koulutus Sisällön tuotanto -verkkojakso 21.10. - 15.11.2002 Hanna Seuranen, Markku Närhi Sisällön tuotanto -verkkojakso 21.10. - 15.11.2002 Jaksolla tutustutaan verkkomateriaalin kautta sisällön
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa.
MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen kulttuurin ja osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 2 Oppimisen arviointi Muuttuuko arviointi? Mikä on arvioinnin
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja
KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT
KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan
Innovaatioprojektin projektisuunnitelma. Talousjakkara ikääntyville
0 Innovaatioprojektin projektisuunnitelma Talousjakkara ikääntyville Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Projektisuunnitelma 20.2.2012 1 Sisällys 1 Projektin kuvaus 2 Tausta 3 Tavoite
Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015
Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 1. Onko olemassa yhtenäistä verkkoa, jossa (a) jokaisen kärjen aste on 6, (b) jokaisen kärjen aste on 5, ja paperille piirrettynä sivut eivät
Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä. Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen
Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen Peda-forum 20.8.2013 Työpajan tavoitteet Tutustua opiskelukykyä edistävään Kyky-projektiin Lisätä
POM2STS/ POM2STN Käsityön jaksosuunnitelmatehtävä Katja Riivari & Eveliina Rantala
POM2STS/ POM2STN Käsityön jaksosuunnitelmatehtävä Katja Riivari & Eveliina Rantala Jaksomme aiheena on oman pelin suunnittelu ja valmistaminen. Jakso on suunnattu 4. luokkalaisille oppilaille. Työskentelyn
Kansalaisen taidot 2 (OPH 2011) Opettajan peruskysymykset
- UUSI OPS 2016 - Osallistava opetus ja oppilaan ajattelun kehittäminen Markus Leppiniemi Kansalaisen taidot 1 (OPH 2011) Ajattelun taidot Työskentelyn ja vuorovaikutuksen taidot Käden ja ilmaisun taidot
KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU
KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan Kehittää moniaistista, teknistä, materiaalista sekä teknologista ja kielellistä
Jenni Pietiläinen ja Anni Janatuinen
POM1YTN TYÖOHJE Jenni Pietiläinen ja Anni Janatuinen Työohje on suunnattu kolmasluokkalaisille alakoulun oppilaille. Tavoitteena on vahvistaa oppilaan kiinnostusta ja innostusta käsin tekemiseen sekä vahvistaa
1 Johdanto. Tavoitteeni opinnäytetyössä oli valmistaa asiakkaan toiveiden mukainen, hyvin istuva vaate. Työ myös täydensi ammattitaitoani.
1 1 Johdanto Opinnäytetyönä valmistin viittamaisen takin asiakkaan mittojen mukaan. Materiaalina käytin villakangasta. Työssäni pyrin panostamaan suunnitteluun ja ompeluun, sillä tahdoin lopputuloksen
Palavirkkausta Qvidi-Minan tapaan
Palavirkkausta Qvidi-Minan tapaan Turun suomenkielisessä työväenopistossa on 2000-luvun alusta virkattu innolla isoäidinneliöitä Qvidi-Minan tapaan, kurssi toisensa jälkeen täyttyy virkkaajista ja uusia
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06
Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth
Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth
MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen
MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata
Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************
Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan
Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi
Opettajankoulutuslaitos, Rauma VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Miksi VERME? Kukaan ei ole valmis koulutuksesta valmistuttuaan. Eikä koskaan. Oppiminen jatkuu
LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö )
LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) A. TYÖYKSIKKÖ: vastausten määrä yhteensä n=42 eos= 3 vastaajien määrä = n (suluissa
Jaksosuunnitelmatehtävä
Jaksosuunnitelmatehtävä Jakson teemana on vuodenajat. Tarkoituksena on tehdä 3. luokan oppilaiden kanssa ryhmissä taulu/taulut, jo(i)ssa näkyvät kaikki neljä vuodenaikaa ja jossa yhdistyvät sekä kovat
KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurilähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET
TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TYÖVALTAINEN OPETUSSUUNNITELMA TUTKINNON OSA: Kulttuurilähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON
Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi
Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,
Tekninen työ. Aihepiirityöskentely: KASETTITELINE. Helsingin yliopisto opettajankoulutuslaitos syksy 1994 Jukka Kasurinen
Tekninen työ Aihepiirityöskentely: KASETTITELINE Helsingin yliopisto opettajankoulutuslaitos syksy 1994 Jukka Kasurinen 1. MOTIVOINTI Aluksi keskustellaan oppilaiden kanssa, mitä erilaisia kasetteja he
Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio
Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Kauniaisissa 2. Toimintakulttuuri 3. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt
Opettajalle ohje opintojakson toteutuksen tekemiselle mallipohjana ja mallipohjan tuominen opintojakson toteutukseen.
1 Opettajalle ohje opintojakson toteutuksen tekemiselle mallipohjana ja mallipohjan tuominen opintojakson toteutukseen. (HUOM!): Toteutussuunnitelmat otetaan käyttöön vasta 2015 OPSista lähtien. (Connect
Pelinrakennusta ilmaisua pelien avulla. Milja Mäkinen ja Tytti Tyrväinen
Pelinrakennusta ilmaisua pelien avulla Milja Mäkinen ja Tytti Tyrväinen 2 SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ SISÄLTÖ 1 ILMAISUA PELIEN AVULLA... 3 1.1 Pelinrakennusta... 4 1.2 Oppimispäiväkirja... 10 1.3 Itsearviointilomake...
TUNNUSMERKKEJÄ VALMIUDET OSAAMISEN JOHTAMISEEN
OSAAMISEN JOHTAMINEN = LAAJA KOKONAISUUS HALLITA JA OHJATA KAIKKEA SITÄ TIETOA, TAITOA JA KOKEMUSTA, MIKÄ ON ORGANISAATIOSSA OLEMASSA, HANKITTAVISSA JA MUUTETTAVISSA TUNNUSMERKKEJÄ - avoimuus - arvojen
"Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015
"Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 Laaja-alainen oppimiskokonaisuus Laaja-alainen osaaminen vuosiluokilla 1-2 korostaa:
Käsityön jaksosuunnitelma
Käsityön jaksosuunnitelma POM2STN & TS Anna Tausta & Annukka De Meulder syksy 2015 1 Jakso yleisesti Jakso toteutetaan 5. luokkalaisten kanssa, jotka ovat keväällä lähdössä leirikouluun. Käsityöjakson
9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6
9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6 Biologian opetuksen avulla oppilas oppii tuntemaan luonnon moninaisuutta, ihmisen toimintaa, ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta sekä itseään. Oma vastuu itsestä
Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015
Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen
Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1
Case Hoviagents Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 PROJEKTIRYHMÄ Projektin ohjaava opettaja: Mervi Väisänen Case Hoviagents - projektiryhmä: Elina Rönkkö Minta Rimpiläinen Janne Sirviö Juho Huusko
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille?
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Sari Kauranen, psykologi Verve Oulu Kokemuksia ja havaintoja kahdesta näkökulmasta
Jousen jaksonaikaan vaikuttavat tekijät
1 Jousen jaksonaikaan vaikuttavat tekijät Jarmo Vestola Koulun nimi Fysiikka luonnontieteenä FY5-Työseloste 6.2.2002 Arvosana: K (9) 2 1. Tutkittava ilmiö Tehtävänä oli tutkia mitkä tekijät vaikuttavat
13.10.2011 T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A. www.erityisopetus.com
T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A Lukio OPS:n perusteet vuodelta 2003, kohta 4.4 sanoo lukion erityisestä tuesta seuraavaa: Erityisen tuen tarkoituksena on auttaa ja tukea
MAA10 HARJOITUSTEHTÄVIÄ
MAA0 Määritä se funktion f: f() = + integraalifunktio, jolle F() = Määritä se funktion f : f() = integraalifunktio, jonka kuvaaja sivuaa suoraa y = d Integroi: a) d b) c) d d) Määritä ( + + 8 + a) d 5
Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa
Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön
Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa. Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL
Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL Mikä oppiaine tarjoaa? ongelmanratkaisua ja toiminnallisia taitoja kehittävää toimintaa,
Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita
Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna
Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta
Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana
Kotiväen ja tukijoukkojen kanssa yhteistyö nuorten hyväksi tulisi vahvistaa, luoda mahdollisuus
Yhteistyöverkostot KOTIVÄKI JA TUKIJOUKOT Kotiväen ja tukijoukkojen kanssa yhteistyö nuorten hyväksi tulisi vahvistaa, luoda mahdollisuus OPPILAITOSYHTEISTYÖ: ERI PERUSTUTKINTOJEN VÄLINEN, OMAN KOULUTUSALAN
Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012
Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI
Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa
Molemmille yhteistä alkavat Espoossa 4. luokalta 2 oppituntia viikossa etenemisvauhti on kappaleittain laskettuna hitaampaa kuin englannissa, mutta asiaa tulee kerralla enemmän sanat taipuvat, joten opeteltavaa
Kemian työtavat. Esitetty 8.3.2016. Ari Myllyviita. Kemian ja matematiikan lehtori
Kemian työtavat Esitetty 8..06 Ari Myllyviita Kemian ja matematiikan lehtori normaalikoulussa 8..06 Kemian työtapoja Mieti - erilaista työtapaa? Kootkaa ryhmässä työtavat ja ryhmitelkää niitä yhdessä sovitulla
P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.
P A R T Professional Assault Response Training 2002 Seppo Salminen Auroran koulu Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.2007 PART -taustaa Ammatillista reagointia uhkaavissa ja väkivaltaisissa
12.12.2012. Henrika Honkanen Oulun yliopisto Biolääketieteen laitos Anatomian ja solubiologian yksikkö
12.12.2012 Henrika Honkanen Oulun yliopisto Biolääketieteen laitos Anatomian ja solubiologian yksikkö Taustaa 1. vuosikurssin lääketieteen opiskelijat Histologian harjoitustyöt 14 työtä (kuuluvat solubiologian
Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu
Harjoite 2 Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: TUTUSTUTAAN OMINAISUUS- JA Toiminnan tavoite ja kuvaus: SUHDETEHTÄVIEN TUNNISTAMISEEN Kognitiivinen taso: IR: Toiminnallinen taso: Sosiaalinen
Maantieteellinen tieto ja ymmärrys 7 Maapallon karttakuvan 8. keskeisen paikannimistön tunteminen 7 Luonnonmaantiete ellisten ilmiöiden 8
Oppiaineen nimi: MAANTIETO 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laajaalainen osaaminen Arvioinnin kohteet oppiaineessa Maantieteellinen tieto ja ymmärrys 7 Maapallon karttakuvan hahmottaminen
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille
Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus
Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että
MUSIIKKI perusopetuksen oppiaineena. Eija Kauppinen 18.11.2009
MUSIIKKI perusopetuksen oppiaineena Eija Kauppinen 18.11.2009 Musiikkia koskevia uskomuksia Musiikki on musiikillisesti lahjakkaita varten. Musiikkia voivat oppia vain musiikillisesti lahjakkaat. Musiikin
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen
Koulun nimi: Tiirismaan koulu
Koulun nimi: Tiirismaan koulu OPS2016 Arviointi, Tiirismaan peruskoulun ops-työpaja 28.10.2014 Mitä ovat uuden opetussuunnitelman (2016) mukaisen arvioinnin keskeiset tehtävät? Ohjata oppimaan Tukea kehitystä
Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen
Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun
Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi
Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi 1 Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Kalajoki Alavieska Oulainen Haapavesi Siikalatva Ylivieska Pyhäntä Nivala Kärsämäki Sievi Haapajärvi
Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016
Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan
Vanhempainilta 30.5.2016. Aurinkokiven koulu Sari Silander Hanna Kurjenluoma
Vanhempainilta Aurinkokiven koulu Sari Silander Hanna Kurjenluoma 2 Lukuvuosi 2016 uusi ops Mitä uutta se meille tuo? 3 Laaja-alainen osaaminen Kaiken koulussa tapahtuvan oppimisen tavoitteena on oppilaan
Mikkeli Luonnos MEDIA MEDIATAITOJEN OPINTOKOKONAISUUS. Mikkelin Yhteiskoulun lukio Etelä-Savon ammattiopisto, kulttuuriala
Mikkeli Luonnos MEDIA MEDIATAITOJEN OPINTOKOKONAISUUS Mikkelin Yhteiskoulun lukio Etelä-Savon ammattiopisto, kulttuuriala Mikkeli Luonnos Puheviestintä Puheviestintä Lukio opintokokonaisuus Mikkelin Yhteiskoulun
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)
Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset
Joensuun seudun opetussuunnitelma Keskeiset uudistukset Opetussuunnitelman käyttöönotto Uuden opetussuunnitelman mukainen opetus alkaa kaikissa kouluissa 1.8.2016 Luokissa 1-6 uusi opetussuunnitelma kokonaisuudessaan
Zero waste trikoomallisto
Vaateryhmä projektiraportti Yhteinen ympäristö kurssi Zero waste trikoomallisto Outi Autere, Riikka Buri, Ilona Hackenberg, Ruut Joensuu, Hanne Jurmu, Reeta Katto, Elina Laitinen, Juuli Miettilä, Sini
Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa
Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa Eija Kauppinen, Mikko Hartikainen, Marjaana Manninen & Matti Pietilä OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus Perusopetuksen
Turun Yliopisto Turun opettajankoulutuslaitos. MO 9.2.3 Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys. Projektityö Maidon tie. Kaija Korhonen & Nina Nylund
Turun Yliopisto Turun opettajankoulutuslaitos MO 9.2.3 Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys MO 9.2.3 Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys MAIDON TIE -PROJEKTI Valitsimme maidon tie projektin, jossa tutustutaan muun