Lämpöyrittäjän sopimusopas

Transkriptio

1 TTS:n julkaisuja 409 Lämpöyrittäjän sopimusopas Tage Fredriksson (toim.) Asko Puhakka Harri Solmio

2 Lämpöyrittäjän sopimusopas Tage Fredriksson (toim.), TTS Asko Puhakka, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Harri Solmio, TTS TTS:n julkaisuja 409 ISBN ISSN NURMIJÄRVI 2011

3 TTS PL 5 (Kiljavantie 6) RAJAMÄKI Tekijä(t) Tage Fredriksson (toim.), Asko Puhakka, Harri Solmio Julkaisun nimi Lämpöyrittäjän sopimusopas Julkaisusarja ja numero TTS:n julkaisuja 409 Julkaisuaika (kk ja vuosi) Toukokuu 2011 Toimeksiantaja MMM/YTR Tutkimuksen nimi Lämpöyrittäjän sopimusopas Tiivistelmä Lämpöyrittäjätoiminta on pitkäjänteistä toimintaa riippumatta siitä, kenen omistamassa lämpölaitoksessa toimitaan ja kuka myy lämmön loppukäyttäjälle. Molempien osapuolten on takia turvallisinta sopia toiminnan perusasioista kirjallisesti, koska ihmisen muisti on lyhyt ja tahattomastikin valikoiva. Sopimisen vapaus on suuri edellyttäen, että se ei riko lainsäädäntöä. Lyhyt sopimus on useimmiten parempi kuin pitkä monilla liitteillä. Muuttuvassa maailmassa kaikkia ongelmatilanteita ei pysty etukäteen ennakoimaan ja sopimaankaan, vaan toimivan suhteen tulee aina perustua luottamukseen. Kaukolämpöalalla on kuitenkin muodostunut selkeä sopimiskäytäntö kaukolämpöasiakkaiden kanssa. Alan sopimuspohja on tilattavissa energiateollisuudelta eikä sitä käsitellä erikseen tässä. Avainsanat ISBN ISSN Yksikkö TTS PL 5, Rajamäki puh (09) Kieli Suomi Sivuja 21 + liitteet 8 Myynti TTS - Työtehoseura ry PL 5, RAJAMÄKI puh (09) Hinta (vain verkkoversiona) TTS:n julkaisuja 409 (2011) 2

4 SISÄLTÖ ALKUSANAT LÄMPÖLIIKETOIMINNAN SOPIMUSOIKEUDELLISET ERITYISPIIRTEET Lämpö tuotteena ja sopimuksen kohteena Kunnan ja lämpöyrittäjien keskinäiset sopimukset Sopimuksen tavoitteet ja toimivuus HANKINNAN ERITYISPIIRTEET Energiaratkaisut osana julkisia hankintoja Lämpölaitos erityisinvestointina TOIMINNAN KANNATTAVUUS JA LÄMMÖN HINTA Lämpölaitoksen ja -verkoston pääomakustannukset Liittymismaksu Perusmaksu Toiminnan muuttuvat kustannukset Polttoainekulut Laitoksen hoidon ja lämmitystyön kulut Korjaus- ja huoltokulut Muut muuttuvat kulut Toiminnan kate Lämmön hinta ja sen määräytyminen Lämmön hinnan sitominen Energiamaksu ja sen tarkistaminen KIRJALLISUUTTA LIITE 1. ALUELÄMPÖSOPIMUSTEN SOPIMUSRAKENNE LIITE 2. KAUKOLÄMMÖN TUOTTOSOPIMUS TTS:n julkaisuja 409 (2011) 3

5 ALKUSANAT Lämpöyrittäjyys on kasvanut vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa merkittäväksi liiketoiminnan mahdollisuudeksi maaseudulla. Vuoden 2008 lopulla kohteita oli ainakin 423 kappaletta. Kohteiden määrä on siis kasvanut vakaasti koko ajan ja toiminta on monipuolistunut ja yhä useampi yrittäjä saa yhä suuremman osan elannostaan lämpöyrittämisestä. Alan kasvun myötä rajat muihin energiapalveluja tarjoaviin yrityksiin ovat hämärtyneet. Sopimuskäytäntö vaihtelee huomattavasti riippuen toimijoiden osaamisesta ja kokemuksesta. Tähän oppaaseen on kerätty monen vuoden kokemus sopimuksista sekä niiden taustalla vaikuttaviin asioihin. Taustamateriaalia on kerätty muun muassa Tekesin rahoittamassa projektissa Lämpöliiketoiminnan sopimusmallien ja liiketoiminnan taloudellisen kannattavuuden tutkimus ja kehittäminen. Lämpöyrittäjän sopimusopas rahoitettiin maa ja metsätalousministeriön Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän myöntämillä maaseudun tutkimus ja kehittämismäärärahoilla. Oppaan tekstin kirjoittivat Harri Solmio TTS:stä ja Asko Puhakka Pohjois Karjalan ammattikorkeakoulusta. TTS:stä Tage Fredriksson toimitti materiaalin ja raportin taittoi Elina Muuttomaa. TTS kiittää rahoittajaa ja toivoo oppaasta olevan hyötyä lämpökeskuksen rakentamista ja lämpöliiketoimintaa suunnitteleville. Nurmijärven Rajamäellä Tutkimusjohtaja Anna Maija Kirkkari Tekijät TTS:n julkaisuja 409 (2011) 4

6 1 LÄMPÖLIIKETOIMINNAN SOPIMUSOIKEUDELLISET ERITYISPIIRTEET 1.1 Lämpö tuotteena ja sopimuksen kohteena Kaukolämpö poikkeaa monella tavalla tavanomaisista kulutustuotteista, mikä tuo omat vaikutuksensa lämmön hinnoitteluun ja kaupankäyntiin. Kaukolämmöllä on hyvin yleisesti vain yksi myyjä eli lämmöntuottaja, joka sitoutuu pitkäksi ajaksi lämmön toimitukseen sekä pitämään yllä mitoitusulkolämpötilaa vastaavaa hankinta ja siirtokapasiteettia. Kaukolämmityksen piirissä olevat asunto ja kiinteistöyhtiöt jakavat lämmityskustannukset yleensä osakkeiden tai huoneistopinta alan suhteessa. Kaukolämpöä myydään kuluttajille julkisilla tariffeilla, joissa on normaalisti kolme komponenttia: liittymismaksu, perusmaksu ja energiamaksu. Liittymismaksulla katetaan uuden kuluttajan aiheuttamat liittymiskustannukset, kuten kaukolämpöputken investointi, kaivamis, asennus ja liityntätyöt. Perusmaksulla katetaan lämmöntoimittamisen kiinteät kustannukset kuten pääomakustannukset, palkat, vuokrat ja muut vastaavat. Energiamaksulla katetaan energian toimittamisesta aiheutuvat muut kustannukset, joista tärkein on kustannus käytetystä polttoaine energiasta. Lämmön myyjän kannalta kaukolämpötariffilla ja sen käytöllä turvataan yrityksen toiminnan jatkuvuus kannattavuus ja kilpailukyky säilyttäen. Molempien osapuolien kannalta sopimusten tavoiteltavia ominaisuuksia ovat hinnoittelun pitkäjänteisyys, kustannusvastaavuus sekä mittaus ja laskutustekniikan yksinkertaisuus. Käytössä olevien tariffien tulisi tukea myös energiankäytön tarkoituksenmukaista ohjausta. Kaukolämpöyritykset tarjoavat asiakkailleen palveluita, joista osa on kaukolämmön toimittamista ja osa koostuu palveluista erillisenä liiketoimintana ja siten myös erikseen hinnoiteltuna. Kaukolämpöpalvelujen tarjonnassa ja hinnoittelussa tulee huomioida laki kilpailunrajoituksista. Kilpailunrajoituslaki on yleislaki, jota sovelletaan kaikkeen taloudelliseen toimintaan, ellei tästä ole erillistä poikkeusta säädetty. Kysymys siitä, ovatko kaukolämmön jakelulaitokset määräävässä markkina asemassa suhteessa lämmön ostajiin, on oleellisen tärkeä lämpöliiketoiminnan kehittämisen kannalta. Ratkaisevaa on, onko asiakkaalla käytettävissään muita todellisia vaihtoehtoja lämmön tuottamiseksi. Jos kaukolämmöstä halutaan siirtyä kiinteistökohtaiseen lämmöntuotantoon, on rakennettava joko erillinen tai kiinteistöön sijoittuva lämmöntuotantolaitteisto. Kaukolämmitys edellyttää vesikiertoista lämmönjakelujärjestelmää. Vastaavaa tekniikkaa käytetään öljyn tai kiinteän polttoaineen käyttöön perustuvissa lämmönjakelun ratkaisuissa. Ennen kaukolämpöön liittymistä lämpölaitos ei ole määräävässä markkina asemassa liittymistä harkitseviin asiakkaisiin nähden, jos asiakkaalla on valittavissa muita teknisesti ja taloudellisesti kilpailukykyisiä lämmitysvaihtoehtoja. Liittymisen tapahduttua määräävää markkina asemaa ei ole, jos asiakas voi helposti, nopeasti ja pienillä siirtymis ja käyttökustannuksilla ryhtyä käyttämään jotain muuta lämmitysmuotoa, esimerkiksi omaa toimintakuntoista öljylämmityslaitteistoaan. Lämpölaitos on määräävässä markkina asemassa selkeimmin sellaisiin asiakkaisiin nähden, joilla ei ole omaa lämmityslaitteistoa tai joilla oman lämmityslaitteiston käyttöönotto on vaikeaa. Vaihtoehtoisen lämmitysratkaisun toteuttamisen taloudellinen kannattavuus todellisuudessa todennäköisesti romuttuu, kun asiakas ryhtyy purkamaan lämmöntoimitussopimusta. Energian myyntiin varautunut yritys todennäköisesti ei palauta täysimääräisesti toimitussopimuksen yhteydessä maksettua liittymismaksua. Perusteena voidaan käyttää esimerkiksi liittymän purkamisen teknisiä kustannuksia. TTS:n julkaisuja 409 (2011) 5

7 Elinkeinon harjoittajien välisellä sopimuksella tai päätöksellä yhdenmukaistettu menettelytapa on kilpailunrajoituslain mukaan mahdollinen, kun se tehostaa tuotantoa tai tuotteiden jakelua tai edistää teknistä ja taloudellista kehitystä sekä jättää kuluttajille kohtuullisen osuuden näin saatavasta hyödystä. Poikkeusta voidaan soveltaa vain, kun kaikki edellä mainitut kilpailunrajoituslain edellytykset täyttyvät samanaikaisesti. Hyödyksi katsotaan hintojen lasku, hyödykkeen laadun parantuminen, uusien tuotteiden kehittyminen, markkinoiden kehittyminen ja avautuminen sekä jakelujärjestelmien kehittyminen niin, että kuluttajille tuleva hyöty realisoituu tulevaisuudessa. Toisaalta sopimuksella tai päätöksellä yhdenmukaistetusta menettelytavasta ei saa antaa asianomaiselle elinkeinonharjoittajalle mahdollisuutta rajoittaa merkityksellisiä markkinoita. Lämpöyrittäjätoiminnalle tämä kilpailunrajoituslainsäädäntö näyttäisi soveltuvan kohtuullisen hyvin taloudellisen edun jakautumisen suhteen. Tuotannon tehostamisen vaatimus toteutuu keskitetyissä lämmitysratkaisuissa hyvin; polttotekniikka toimii suuremmassa kokoluokassa tehokkaammin, lämmön jakelutekniikka toimii aluelämpöverkostolla hyvin, päästöt voidaan hallita tehokkaasti ja energiantuotannossa voidaan käyttää edullisempia raaka aineita. Taloudellisen hyödyn toteutuminen käyttäjäasiakkaille todentuu energialaskun muodossa. Kustannushyödyn tulee realisoitua myös tulevaisuudessa. Tätä osaa pohdittaessa merkittäviksi kysymyksiksi nousevat lämmönhinnasta ja toimittamisesta laadittava toimitussopimus ja siihen liittyen lähinnä polttoaineiden hintakehityksen arviointi sekä sitominen sopimuksellisesti. Perustellusti voinee arvioida, että uusiutuvien energialähteiden käyttöön perustuvalla aluelämmöllä on erinomaiset ja myönteiset mahdollisuudet menestyä hintakehityksen kilpailussa. Luonnollisia monopoleja ovat sellaiset elinkeinotoiminnan alueet, joilla toiminnan kannattavuus on sitä parempi, mitä suuremman osuuden markkinoiden kokonaistarpeesta yritys pystyy tuottamaan. Luonnollisen monopolin kyseessä ollen keskimääräiset kustannukset eli yksikkökustannukset laskevat tuotannon kasvaessa siis mitä enemmän yritys tuottaa hyödykettä, sitä alhaisemmat ovat sen tuottamisesta aiheutuvat kustannukset hyödykettä kohti. Tässä yhteydessä voidaan puhua myös suurtuotannon eduista. Lämmöntuotannossa suuremmat tuotantoyksiköt verrattuna kiinteistökohtaiseen lämmöntuotantoon tarjoavat mahdollisuuden edullisempien polttoaineiden käyttöön, tehokkaampien laitteistojen investointeihin ja samalla myös alhaisemman päästötason saavuttamiseen. Oleellista on, että suurtuotannon hyödyt siirretään kohtuullisina energiakustannuksina myös todellisuudessa kuluttajille saakka. Kaukolämmön hinnoittelussa noudatetaan yleisesti selkeää sopimuskäytäntöä. 1.2 Kunnan ja lämpöyrittäjien keskinäiset sopimukset Sopimuksen tavoitteet ja toimivuus Sopimusteknisesti lämmöntoimitussopimuksissa on kysymys lämpöliiketoimintaa harjoittavan yrityksen ja kunnan välisestä sopimuksesta. Yrittäjien ja kunnan välistä sopimussuhdetta voidaan kuvata tällä rakenteella pienyrittäjän ja sopimussuhteessa vahvemmassa asemassa olevan kunnan keskinäiseksi sopimukseksi. Yrittäjä ottaa riskin yritystoimintansa kannattavuudesta ja samalla merkittävän vastuun lämmöntoimituksen huoltovarmuuden toteuttamisesta. Kummankin osapuolen tulee kiinnittää erityistä huomiota sopimuksen laadintaan, sen sisältöön, kestoon ja sopimukseen liitettäviin oheissopimuksiin. Pienyrittäjää ei suojata kuluttajasopimusten tavoin pakottavalla lainsäädännöllä, vaan yrittäjältä vaaditaan perustellusti asiantuntemusta omalta ammattialaltaan. Hänen tekemänsä suorituksen virheellisyyttä arvioitaessa ei toiminnan pienyritysluonnetta voida pitää olennaisena. Lähtökohtana on, mitä on sovittu tai mikä on tavanomaista vastaavissa suori TTS:n julkaisuja 409 (2011) 6

8 tuksissa. Sopimuksen tekijän voimavarojen osalta ei merkitystä ole vain taloudellisilla seikoilla, vaan myös hänen asiantuntemuksellaan. Sopimus syntyy tarjouksen ja siihen annetun hyväksyvän vastauksen tuloksena. Sitova sopimus voi syntyä sähköpostivaihdon tai asiakirjaketjun, esimerkiksi tarjouksen ja tilauksen kautta. Suomessa on omaksuttu menettely tarjouksen sitovuudesta ja sitä perustellaan varmuuden tuomisella sopimusneuvotteluihin ja eri neuvotteluosapuolten välisen luottamuksen edistämisellä. Tarjouksen sitovuus oikeuttaa vastapuolen vaatimaan tarjouksen mukaista suoritusta tai vaihtoehtoisesti vahingonkorvausta positiivisen sopimusedun mukaan. Tämän sopimusteorian mukaisesti loukatulle osapuolelle on korvattava se vahinko, mikä hänelle on aiheutunut tehottomaksi jääneen sopimuksen päättämisestä. Tarjousmenettelyssä on huomioitava määräaikojen tarkka noudattaminen ja tarjouksen huolellinen sisällöllinen tarkastaminen. Esimerkkinä virheen sisältäneen tarjouksen vastuullisuudesta osoittaa KKO:n rakennusurakointia koskeva ratkaisu, jossa tarjouksen tehnyt urakoitsija oli erehtynyt urakkahintaa laskiessaan. Urakoitsijan peruutus ei ehtinyt rakennuttajalle vastaanotetuksi ennen tarjouksen hyväksymistä ja niin urakoitsijalle asetettiin vastuu toteuttaa työurakka alkuperäisen tarjouksen mukaisesti. Kunnan pitkäaikaisena tavoitteena on kuntalaisten edun edistäminen. Sopimuksen laadinnalle on näin ollen kunnan puolesta hyvät mahdollisuudet. Käytännössä sopimustilanne on aina jossain määrin epätäydellinen. Lämmöntuotantosopimuksen laadinta neuvotteluprosessina on huomattavan laaja ja myös aikaa vievä. Neuvotteluissa joudutaan selvittämään paljon teknisiä ja taloudellisia seikkoja sekä lämmöntuotannon puolelta että lämmön loppukäyttäjiksi mahdollisesti tulevien asiakkaiden puolelta. Pelkästään lämpölaitoksen tekniikkaa ja mitoitusta varten tarvittavien suunnitelmien ja laskelmien tekeminen sekä asiakaskartoitus ovat tyypillisesti lähes vuoden kestävä prosessi. Vasta sen jälkeen siirrytään varsinaiseen lämmöntuotantoratkaisun toteutusvaiheeseen. Tämä teknisen suunnittelun vaihe kestää tyypillisissä kuntakohteissa useita kuukausia. Kannattavuuslaskelman perusteina käytetään yhdessä asiakkaan kanssa yhteisesti sovittavia muuttujia, joita ovat esimerkiksi korkokanta, takaisinmaksuaika ja raaka aineen hinnan mahdolliset muutokset. Tavoitteena tällaisessa investointilaskelman käytössä on, että asiakas voi tehdä käsiteltyjen tietojen ja arvioiden perusteella taloudellisesti kannattavan ratkaisun omasta energiainvestoinnistaan. Lämmöntuotannon liiketoiminnassa sopimusta laadittaessa on huomioitava talouteen vahvasti vaikuttavat ulkoiset riskit, joita ovat esimerkiksi polttoaineiden hintakehitys ja myös vaihtoehtoisten energiamuotojen hintakehitys. Polttoaineiden hintakehityksen riskiä voidaan pyrkiä hallitsemaan suunnittelemalla lämpölaitos teknisesti käyttämään vaihtoehtoisia polttoainemuotoja ja sillä, että sopimuksen pohjana käytetään laajemmin vaihtoehtoisten polttoaineiden hintakehitystä kuvaavaa hintaindeksiä. Sopimusta laadittaessa tulee tukeutua riskianalyysiin. Sen avulla arvioidaan niitä riskejä, joiden hallintaan voidaan sopimuksella vaikuttaa tai jotka sitten jäävät katettavaksi muilla keinoilla. Osa riskeistä voi jäädä kannettavaksi sellaisenaan ilman suojatoimenpiteitä. Oikeudellisesti riskeihin suhtaudutaan kahdella periaatteellisella lähestymistavalla. Jos lämpöyrittäjä on tehnyt tarjouksen raaka aineen toimittamisesta tietyn ajan tietyllä hinnalla, niin yrittäjä kantaa vastuun hinnan muutoksesta. Toinen vaihtoehto riskien minimoimiseksi on laatia sopimus olosuhteiden mukaiseksi. Jos olosuhteissa tapahtuu sopimuksen muutoskriteerit ylittävä muutos, on sopimuksen mukaiset asiat järjestettävä uudelleen muutokset huomioiden. Ongelmallista tässä sopimusmenettelyssä on se, että hyvin monet tekijät ovat jatkuvassa muutosliikkeessä. Riskejä voidaan hallita joustavammin indeksikorjauslausekkeilla sekä myös force majeure ehdoilla. Sopimuksen suojaaminen tapahtuu täytäntöönpanokelpoisuuden turvaamisella. Pohjoismaisessa oikeuskäytännössä tämä tarkoittaa yleisesti sitä, että sopijaosapuolella on oikeus vaatia sopimuksen täyttämistä sellaisena kuin se on. TTS:n julkaisuja 409 (2011) 7

9 Ennen sopimuksen tekemistä tulee analysoida sopimuksen kriittisyys huolellisesti ja eri vaihtoehdot huomioiden. Kun sopijaosapuoli ottaa vastatakseen tietyn tuloksen aikaansaamisen, se merkitsee yleensä sopimusoikeudellisen vastuun realisoitumista, vaikka sovittua lopputulosta ei synnykään. Vastuu realisoituu riippumatta siitä, onko sopijaosapuoli tehnyt kaikkensa lopputuloksen saavuttamiseksi. Erikseen ovat sellaiset tilanteet, joissa perusteet vastuusta vapautumiselle ovat olemassa. Näissäkin tapauksissa voidaan osa vastuusta katsoa olevan riskin ottamiseen liittyvää vastuuta myös mahdottomissa tilanteissa. Riski ja vastuu yhdistyvät tietämisen ja tiedonantamisen kautta. Riskin ja vastuun katsotaan kuuluvan yleensä sille, jolla on tiedonantovelvollisuus tai tiedon hankkimisvelvollisuus. Vastuu ja riski on luontevaa asettaa tiedonantaneelle osapuolelle myös siitä tiedosta, jonka perusteella ja siihen luottaen toinen sopimusosapuoli toimii. Mikäli sopimuksen ehtoja ei noudateta, sopimuserimielisyydet voidaan viedä oikeuden ratkaistavaksi. Tämä kuitenkin tulee nähdä vasta äärimmäisenä keinona ratkaista esiin noussut ongelma. Molemmille osapuolille taloudellisesti kannattavampaa on useinkin hakea neuvotteluteitse tarkennusta sopimuksen toteutumiseen ja ehtojen täyttämiseen. Käytännössä sopimusrikkomuksia ei viedä useinkaan oikeuteen, koska uhkana on sopimuksen rikkojalle määrättävä huomattavan suuri sanktio. Joissain tapauksissa voi olla niin, että sopimuksen voimassaoloaikana olosuhteet muuttuvat siten, että sopimus kannattaa rikkoa. Maksettavaksi määrättävien korvausten lisäksi sopimusrikkomuksesta seuraa todennäköisesti tulevia liiketoimia haittaava mainekustannus, eli toimijan maine hyvänä ja luotettavana sopijakumppanina kärsii. Sopimusoikeudessa sovellettavan epäselvyyssäännön mukaisesti sopimusta tulkittaessa on sitä tulkittava sopimuksen laatijan vahingoksi. Tätä perustellaan sillä, että sopimuksen laatijalla on useinkin parhaat mahdollisuudet vaikuttaa sopimuksen sisältöön ja sopimusehtojen selkeyteen. Epäselvyyssäännön käyttö ei lämpöliiketoiminnan alueellakaan ole ongelmatonta. Sopijaosapuolista kunta ja lämpöliiketoimintaa harjoittava yritys laativat näitä sopimuksia kovin harvoin. Todellisuudessa useammin on todennäköisesti kysymys puhtaasta riskistä, joka johtuu sellaisesta olosuhteiden muutoksesta, johon kumpikaan osapuoli ei voi vaikuttaa eikä edes varautua. Lämpöyrittäjätoiminta on hyvin tyypillisesti sellaista toimintaa, jossa kummallakin sopijaosapuolella on todellinen tahto hoitaa asia hyvin ja pyrkiä pitkäjänteiseen toimintaan. Tällöin tärkeintä onkin mahdollisissa ristiriita tai ongelmatilanteissa pyrkiä hyvätahtoisilla ja rakentavilla neuvotteluilla löytämään ratkaisu kulloiseenkin ongelmaan. Lojaliteettiperiaatteen mukaisesti kummankin sopijapuolen tulee välttää toisen sopijaosapuolen etuja vahingoittavaa toimintaa ja kohtuullisessa laajuudessa on otettava huomioon toisen osapuolen intressit omassa toiminnassaan. Lojaliteettiperiaate edellyttää positiivista toimimisvelvollisuutta, eli useimmiten tiedon antamista sopimukseen liittyvistä seikoista sekä yhteistoiminnan toteuttamista. Lojaliteetti korostuu erityisesti pitkissä sopimuksissa, joissa luonnostaan joudutaan kohtaamaan muutostilanteita. On syytä muistaa, että sopimisen tavoite on yhteistoiminta vastakkaisten etujen sijasta. Kunnan ja yrityksen sopiessa hinnoitteluperustetta energian toimituksesta käytetään yleisesti indeksikorjauslauseketta. Sopimuksen toteuttamista koskevat hintamuutokset pyritään sitomaan niin sanottuun hintakoriin, jossa vaihtoehtoisten energiamuotojen yhteisellä ja laajemmalla hintakehityksellä pyritään sopimuksen kohtuullisuuteen kumpaakin osapuolta kohtaan. Käytännössä liian herkästi reagoiva indeksikorjaus voi myös tulla ongelmalliseksi toteuttaa. Tyypillisessä energiaosuuskunnassa on useita raaka aineen toimittajia ja lämmön myyntitulo jakautuu usealle yritykselle jatkolaskutuksen pohjaksi. Jos tällaisessa tilanteessa suhteellisen pienikin hinnanmuutos aiheuttaa laskutusperusteisiin nopeasti näkyvän muutoksen, on näistä muutoksista seuraava työ ylimitallinen todelliseen muutosvaikutukseen nähden. TTS:n julkaisuja 409 (2011) 8

10 Investoinnin sisältävissä sopimuksissa sopimusajat ovat yleisesti vuoden mittaisia. Riittävän pitkäaikaisella sopimuksella yrittäjä tai yrittäjäryhmä voi suunnitella laitoksen investoinnin takaisinmaksun kohtuullisen varmalle pohjalle. Useissa tapauksissa onkin nähty perustelluksi liittää ulkopuolisiin lämpölaitosinvestointeihin kunnalle suunnattu lunastuspykälä, jonka perusteella kunta voi lunastaa laitoksen esimerkiksi kymmenen vuoden kuluessa hallintaansa. Ongelmallisin tilanne on sellainen, jossa kunta on myynyt keskustaajaman lämpöverkon ja lämpölaitoksen ulkopuolisessa määräysvallassa olevalle yritykselle tai vastaava yritys on rakentanut lämpöverkon kuntataajamaan. Tällöin kunta on heikossa neuvotteluasemassa hinnoittelun mahdollisten muutospaineiden alla. Sopimuskauden aikana hinnoittelu noudattaa sopimustekstiä, mutta oleellisin kysymys onkin se mitä tapahtuu sopimuskauden päättyessä. Vaarana on energian ylihinnoittelu, koska vaihtoehtoisen lämmöntuotannon ja jakelun järjestelmän rakentaminen on kohtuuttoman kallista. TTS:n julkaisuja 409 (2011) 9

11 2 HANKINNAN ERITYISPIIRTEET 2.1 Energiaratkaisut osana julkisia hankintoja Hankinta on tehtävä mahdollisimman edullisesti, ja tarjouksista on hyväksyttävä kokonaistaloudellisesti edullisin tai halvin. Oikeudellista epäselvyyttä on aiheuttanut valinta tarjoushinnan ja sitä laaja alaisemman kokonaistaloudellisuuden välillä sellaisissa tapauksissa, joissa kriteerit olisivat johtaneet eri tarjousten hyväksymiseen. Lähtökohtana perusteiden hyväksymisen soveltamiselle on julkisille hankinnoille ominainen tasapuolisuuden ja syrjimättömän kohtelun vaatimus. Hyväksyttäviä arviointiperusteita voivat olla esimerkiksi hinta, toimitusaika, valmistuspäivä, käyttökustannukset, laatu, elinkaarikustannukset, esteettiset ja toiminnalliset ominaisuudet, tekniset ansiot, huoltopalvelut, toimitusvarmuus, tekninen tuki ja hankinnan kohteen aiheuttamat ympäristökustannukset. Hankintalain vastaisina soveltamiskäytännössä voidaan mainita hankitun koneen tunnettu laatu, tarjoajayhtiön läheinen sijainti sekä työllisyysnäkökohdat. Periaatteessa jokaisen hankinnan tavoitteena on saada oikea tavara, palvelu tai urakkasuoritus käytettäväksi tai tapahtuvaksi oikeaan aikaan ja mahdollisimman edullisin kustannuksin. Oikean tavaran sisältö tarkoittaa tällöin käyttötarkoitustaan vastaavaa laatua, ei liian hyvää eikä varsinkaan ominaisuuksiin nähden liian kallista hankintaa. Tähän tavoitteeseen pyritään edistämällä kilpailua, mutta samalla toisena tavoitteena tulee koko ajan olla tarjousmenettelyyn osallistuvien myyjien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu. Osoituksena energiaratkaisujen monitasoisuudesta ja vaativuudesta ovat vuoden 2003 keväältä olevat Markkinaoikeuden ratkaisut koskien kunnan kaukolämpöenergian toimittamista. Katso: MAO 52/03. MAO 82/03 83/03: Ratkaisevaksi tekijäksi tapauksessa nousi lämmöntuotannossa käytettäväksi suunniteltu polttoaine. Hankintapäätöksen kakkosvaiheessa kunta jo kertaalleen päätti hankinnasta hyväksymällä yritys A:n tekemän vastauksen. Siinä vaiheessa tarjouskilpailussa hävinnyt yritys B valitti päätöksestä sillä perusteella, että yritys A oli sisällyttänyt tarjoukseensa tarjouspyynnön vastaisia lisäehtoja ja tarjous oli lisäksi koskenut biopolttoainetta eikä tarjouspyynnössä edellytettyä puupolttoainetta. Markkinaoikeuden ratkaisun perusteluissa todetaan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen hylkääminen ei ole ainoastaan hankintayksikön oikeus, vaan hankintayksikkö on tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi velvollinen hylkäämään tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen. Tarjouspyynnössä vaadittiin lämpökeskuksen polttoaineena käytettäväksi puuhaketta, metsätähdehaketta tai muuta puupolttoainetta. Yritys A:n vastauksessa käytetty biopolttoaineilmaus käsittää muitakin polttoaineita kuin tarjouspyynnössä nimenomaisesti edellytettyjä puupohjaisia polttoaineita. 2.2 Lämpölaitos erityisinvestointina Lämpölaitoksen hankinta ja rakentaminen on hankkeen kaikille osapuolille erittäin merkittävä investointi. Esimerkinomainen yhden megawatin lämpölaitoksen hinta on lämmöntuotantotekniikasta, sijoituspaikasta ja raaka aineen varastointiratkaisuista riippuen euron suuruusluokkaa. Investoinnin ja laitoksen hankinnan lisäksi samassa hankintapäätöksessä päätetään myös raaka aineen toimitussopimuksesta ja lämmöntuotantopalvelusta tyypillisesti yli kymmenen vuoden ajalle. Näissä tapauksissa voidaan perustellusti puhua erityisinvestoinnin käsitteestä eli investoinnista, joka palvelee ensisijaisesti tiettyä liiketoimintaa ja jota ei kovin helposti voi siirtää muihin käyttötarkoituksiin. Toinen sopimusosapuoli toteuttaa investoinnin luottaen yhteistyön jatkuvuuteen. Tällöin sopimuksen seikkaperäisyy TTS:n julkaisuja 409 (2011) 10

12 teen ja suojautumiseen toisen osapuolen opportunistiselta käyttäytymiseltä tulee kiinnittää huomiota erityisen tarkasti. Lämpölaitos on hyvin tyypillisesti tällainen erityisinvestointi. Varsinkin, jos laitoksen rakennustekniikka on sellainen, että laitos on kiinteä ja juuri kyseistä käyttöpaikkaa varten rakennettu. Vaarana tällaisessa tilanteessa on vedätysongelman syntyminen. Siinä sopimuksen toinen osapuoli joutuu sopimuksen solmimisen jälkeen hyväksymään itselleen epäedullisia ehtoja, koska ei voi peräytyä sopimuksesta erityisinvestointiin sijoitettujen kustannusten vuoksi. Vedätysongelma voi kunnallisten energiaratkaisujen yhteydessä tulla esille kumman tahansa osapuolen toimesta. Osaltaan riskiä voidaan hallita toteuttamalla lämpölaitos sellaisella tekniikalla, joka on siirrettävissä toiseen käyttökohteeseen. Käytännössä laitosten kokoluokan kasvaessa tämäkään vaihtoehto ei enää ole mahdollinen. Jos lämpölaitosinvestoinnin toteuttajana on pienyrittäjä tai pienyrittäjien ryhmä, kunta useissa tapauksissa osallistuu rahoituksen vakuusjärjestelyihin takaamalla investointia varten otettua lainaa. Opportunistisen käyttäytymisen ehkäiseminen on tärkeää kummankin osapuolen kannalta vedätysongelman ehkäisemiseksi. Riippuvuussuhde on ilmeinen, koska vaihtoehtoinen lämmöntuotantoratkaisu on käytännössä erittäin vaikea ja kallis toteuttaa. Lämpöliiketoiminnassa käytetty lunastusehto voi kääntyä vaikeaksi ja alkuperäiseen tarkoitukseen nähden aivan vastakkaiseksi sopimusehdoksi. Kuvitellaan tilannetta, jossa yrittäjät ovat investoineet kunnan taajamaan lämpölaitoksen ja kunnan kanssa laadittuun lämmöntoimitussopimukseen on lisätty lunastuspykälä. Alkuperäinen tavoite kunnalla on, että lunastusehdolla se voi tarvittaessa lunastaa laitoksen omaan hallintaansa ja estää lämpöyrityksen monopoliaseman hyödyntämisen mahdollisuudet. Kun yrittäjät ovat hankkineet lämpölaitoksen, se on todennäköisesti heidän valitsemaansa tekniikkaa. Toimivuuden kannalta kuitenkin tärkeä osa alue, lämpölaitoksen mitoitus, voi olla liian väärä. Seurauksena voi olla, että lämmöntuotanto esimerkissä kuvatulla, liian suurella laitoksella on kannattamatonta ja jopa ongelmallistakin. Esimerkiksi pienellä lämpökuormalla laitoksen toimivuus voi olla häiriöherkkää ja aiheuttaa naapuriston harmiksi poikkeavan suuria päästöjä. Jos tällaisessa tilanteessa yrittäjien toiminta jostain syystä vaikeutuu tai kiinnostus liiketoiminnan harjoittamiseen loppuu, voi kunta joutua lunastusehtoon perustuen lunastamaan liian kalliin ja käyttökohteeseen soveltumattoman laitoksen omaan hallintaansa. Pohjoismaiset sopimuslait mahdollistavat sopimuksen sovittelun, jos sen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Suomessa sopimusehtojen kohtuullisuudesta, sopimusten oikeusvaikutuksista ja mahdollisesta sovittelusta säädetään OikTL 36 :ssä. Tavoitteena on sopimuksen raukeamisen sijasta mieluummin oltava sopimuksen kohtuullistaminen ja sen pitäminen voimassa. Sopimuksen kohtuullistaminen on usein kokonaisharkintaa. Kokonaisharkinnassa kriteerit koskevat sopimussuoritusten tasapainoa, sopijaosapuolten taloudellista tai tiedollista erivertaisuutta ja mahdollisesti muuttuneita olosuhteita. Tarvittaessa tuomioistuin suorittaa ratkaisun kyseisen jutun kokonaisharkintana ja tyypittelee ratkaistavaa tapausta yleisten kriteerien suuntaan. Lämpö ja energiayrittäjyyden toimintaan liittyen kannattaa yleensä sopimuksiin kirjata paikallisen alioikeuden käyttöön perustuva menettely. Välimiesmenettely voi prosessina muodostua kohtuuttoman kalliiksi eikä myöskään anna asian käsittelylle lisäarvoa. Negatiivisen mainekustannuksen syntymistä välimiesmenettelyllä voidaan tehokkaasti ehkäistä. TTS:n julkaisuja 409 (2011) 11

13 3 TOIMINNAN KANNATTAVUUS JA LÄMMÖN HINTA 3.1 Lämpölaitoksen ja -verkoston pääomakustannukset Liittymismaksu Jos lämpöyrittäjä omistaa lämmönjakoverkon tai osan verkosta, on usein tarpeen määritellä perusteet kustannusten jaosta lämpöyrittäjän ja verkkoon liittyvän lämmönostajan kesken. Lämpöyrittäjä investoi lämpöjohdon ja lämpöenergian mittauslaitteiston. Lämmönostajan kustannuksiksi jäävät yleensä kaukolämmön lämmönjakokeskuksen hankinta ja asentaminen sekä muut kattila tai lämmönjakohuoneen muutostyöt. Yleisenä periaatteena liittymismaksun määrittelemisessä on, että liittymismaksu mahdollisimman tarkoin vastaa niitä kustannuksia, joita lämpöyrittäjälle syntyy lämmönostajan kiinteistön liittämisestä lämmönjakoverkkoon. Jos lämpöjohdon rakentamiskustannukset muodostuvat suuremmiksi kuin normaali liittymismaksu, lämpöyrittäjä tekee kyseisen lämmönostajan kanssa erillisen sopimuksen lisäkustannusten jaosta. Rakennuskustannuksia voivat nostaa esimerkiksi kiinteistön sijainti kaukana olemassa olevasta lämmönjakoverkosta sekä poikkeava maaperä kuten peruskallio tai rakentamisen esteet kuten tiet, sillat ja vesistöt. Kiinteistön edellytyksiä liittyä lämpöyrittäjän asiakkaaksi lisää erityisesti sijainti olemassa olevan kaukolämpöjohdon varrella tai sen läheisyydessä. Uudisrakennusalueilla on tärkeää saada mahdollisimman moni rakentaja liittymään kaukolämpöön, jotta liittyminen olisi yksittäisille asiakkaille mahdollisimman edullista. Tällä tavoin kaukolämmön kilpailukykyä voidaan parantaa vaihtoehtoisiin kiinteistökohtaisiin lämmitysmuotoihin verrattuna. Lämpöyrittäjän investointikustannukset muodostuvat lämmönjakoverkon ja kiinteistöjen talojohtojen rakentamisesta sekä kiinteistökohtaisten lämpöenergian mittauslaitteiden hankinnasta ja asentamisesta. Liittymismaksulla voidaan kattaa nettoinvestointikustannusten lisäksi myös lämmönjakoverkon suunnittelu ja mitoituskustannuksia. Lämmönjakoverkon verkostohäviö on tyypillisesti suuruusluokaltaan 5 15 prosenttia. Liittymismaksu peritään yleensä arvonlisäverottomana kertamaksuna. Liittymismaksun suuruus määritellään kiinteistön tilausvesivirran (m³/h), tilaustehon (kw) tai rakennustilavuuden (m³) sekä liittymisjohdon pituuden mukaan. Tilausvesivirta lasketaan kiinteistön tarvitseman suurimman lämpötehon mukaan, mikä on määritelty mitoitusulkolämpötilan (esimerkiksi 32 astetta) mukaan. Liittymisjohdon pituus mitataan ennen sopimuksen tekoa lämmönjakoverkkoon liittymispaikasta liittymisjohtoreittiä pitkin lämmönluovutuspaikkaan. Pienkiinteistöjen liittymismaksu on suuruudeltaan yleisesti euroa. Lämmönjakoverkoston investoinnin pääomakuluja laskettaessa käytetään laskentakorkona yleensä 4 5 prosenttia, takaisinmaksuaikana10 20 vuotta ja jäännösarvona 5 15 prosenttia. Verkostoinvestoinnille on voinut saada tukea tukialueesta riippuen enintään 35 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Lämpöyrittäjän tekemien nettoverkostoinvestointien osuus lämmön myyntihinnasta vaihtelee verkostosta ja sen investointituesta riippuen vajaasta prosentista yli 40 prosenttiin Perusmaksu Kun lämpöyrittäjä tekee lämpölaitosinvestoinnin, lämmön hinta on hyvä jakaa perus ja kulutusmaksuun. Perusmaksu sidotaan esimerkiksi tukkuhinta tai kuluttajahintaindeksiin. Perusmaksulla katetaan lämpölaitoksen ja lämmönjakoverkon rakentamisesta ja käyttämisestä aiheutuneita kiinteitä kustannuksia. Perusmaksun suuruus riippuu lämmönostajan tilausvesivirrasta (m³/h). Perusmaksuun lisätään voimassa oleva arvonlisävero. TTS:n julkaisuja 409 (2011) 12

14 Lämpölaitosinvestointien pääomakuluja laskettaessa käytetään laskentakorkona yleensä 4 5 prosenttia, takaisinmaksuaikana vuotta ja jäännösarvona 0 10 prosenttia. Lämpölaitosinvestoinnin tukiprosentti on yleensä prosenttia laitoksen kustannuksista. Lämpöyrittäjän tekemän nettolämpölaitosinvestoinnin osuus lämmön myyntihinnasta vaihtelee laitoksesta ja sen saamasta investointituesta riippuen vajaasta 10 prosentista runsaaseen 40 prosenttiin. 3.2 Toiminnan muuttuvat kustannukset Polttoainekulut Lämpöyrittäjien pääpolttoaine on hake. Kolmessa neljästä lämpölaitoksesta pääpolttoaineena on karsimattomasta tai osittain karsitusta pienpuusta tehty hake. Noin joka viidennessä laitoksessa pääpolttoaine on rankahaketta. Lämpöyrittäjien käyttämän metsähakkeen raakaaine on yleisimmin markkinakelvotonta puuta. Hakkuutähteen osuus metsähakkeesta on kuitenkin vain muutamia prosentteja. Muita lämpöyrittäjien puupolttoaineita ovat sahauspinnoista tehty hake, purut, kuori, pelletti ja briketti sekä kierrätyspuu ja kantomurske. Nämä ovat harvoin lämpölaitoksen pääpolttoainetta lukuun ottamatta pellettiä ja brikettiä. Muita lämpöyrittäjien hoitamissa laitoksissa käytettäviä kiinteitä biopolttoaineita ovat pala ja jyrsinturpeen lisäksi viljan lajittelujäte, markkinakelvoton vilja sekä ruokohelpi. Hakkeen hankinnassa lämpölaitokselle voidaan käyttää useita erilaisia puunkorjuun sekä haketuksen ja kuljetuksen organisointitapoja. Etenkin osuuskuntamuotoisessa lämpöyrittämisessä pyritään käyttämään tiloilla jo olevia koneita ja omaa työtä. Koko lämpöyritystoiminnan kannattavuus on harkittava kustannuslaskelmia avuksi käyttäen silloin, kun kalustoon ollaan tekemässä merkittäviä investointeja. Hakkeen korjuukaluston käyttöä ja kalustoinvestointien kannattavuutta voidaan lisätä hakeurakoinnilla lämpölaitoksille ja maatiloille. Yli puolet lämpöyrittäjien käyttämästä puupolttoaineesta hankitaan yrittäjien, osakkaiden tai osuuskunnan jäsenten omista metsistä tai polttoaineen raaka aine on omaa, esimerkiksi sahausjätettä omasta sahaustoiminnasta. Noin joka viidennessä lämpölaitoksessa käytetään yksinomaan ostopolttoainetta. Kun pienpuuhake hankitaan nuoren metsän harvennuskohteilta, on hakkuu selvästi kallein työvaihe. Hakkuun kustannuksia on mahdollista alentaa hakkaamalla pienpuuleimikoiden vähäiset kuitupuumäärät energiapuuksi. Lämpöyrittäjät teettävät haketuksen tai pääosan siitä yhä useammin ulkopuolisella hakkuriyrittäjällä. Hakkeen kuljetuksessa käytetään yleisesti traktorin ja kuutiometrin kuormatilalla varustetun, kippaavan perävaunun yhdistelmää. Hakkeen autokuljetus voi olla kilpailukykyinen vaihtoehto yli 20 kilometrin kuljetusmatkoilla. Haketus ja hakkeen kuljetuskustannukset ovat yleensä 4,5 7 euroa irtokuutiometriltä. Haketuksen osuus tästä on 3,5 4,5 euroa irtokuutiolta. Osuuskuntamuotoisessa lämpöyrittämisessä sekä silloin, kun hakkeen toimittajia on useita, on hinnoittelussa yleensä paras tapa määrittää hake erän energiasisältö. Laitokselle tuodusta kuormasta mitataan hakekuorman tilavuus, hakkeen tilavuuspaino punnitsemalla sekä hakkeen kosteus uunilla ja vaa alla. Lisäksi on hyvä käyttää tietokonetta hakkeen energiasisällön ja hinnan laskemisessa sekä polttoainekirjanpidossa. Kostean kokopuuhakkeen tehollinen lämpöarvo voidaan laskea kaavalla: Q = [19,0 (100 M) / 100 0,0244 M] / 3,6 jossa Q = polttoaineen tehollinen lämpöarvo (kwh/kg) ja M = polttoaine erän kosteus (%). Pienissä laitoksissa polttoaineen hinta voidaan määrittää myös mittaamalla lämpömäärämittarilla koko polttoaine erästä talteen saatu lämpömäärä. Tällöin varastosiilo yleensä TTS:n julkaisuja 409 (2011) 13

15 ajetaan tyhjäksi polttoaineen toimittajan vaihtuessa. Menetelmä on käytössä pienehköissä laitoksissa. Erityisen käyttökelpoinen se on silloin, kun polttoaineen varastosiilo on kaksiosainen. Polttoainekulujen osuus lämmön myyntihinnasta vaihtelee vajaasta viidesosasta kolmeen neljäsosaan. Lämmöntuotannon arvonlisäverottomat polttoainekulut ovat euroa tuotetulta megawattitunnilta. Polttoainekuluihin vaikuttaa ostopolttoaineiden osuus laitoksen lämmöntuotannossa. Polttoainemarkkinoiden kilpailutilanteesta johtuvat hinnanmuutokset vaikuttavat ostopolttoaineisiin yleensä voimakkaammin kuin omakustannushintaiseen polttoaineiden hankintaan. Taulukko 1. Kiinteiden biopolttoaineiden käyttäjähintojen (euroa/mwh) keskimääräinen hintataso on eri lähteiden mukaan. TEM 1) Pöyry 2 ) Kuntaliitto 3) metsähake 15,2 14,7 12,2 puru 6,0 kuori 8,1 puupelletti 34,3 palaturve 13,3 10,5 11,8 jyrsinturve 10,9 9,5 7,6 1) Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö. Energiakatsaus 1/2009. Loka joulukuu ) Lähde: Pöyry. BioEnergia-lehti 1/2009. Tammi joulukuu ) Lähde: Kuntaliitto. Lämpölaitostietoja v Tammi-joulukuu Lämmöntuotannon optimoimiseksi pyritään vuoden kylmimpinä kuukausina käyttämään lämpöarvoltaan tavanomaista parempaa polttoainetta. Kiinteän polttoaineen kattilalla kannattaa tuottaa mahdollisimman suuri osuus lämmöstä, jotta polttoöljyä kuluisi mahdollisimman vähän. Öljyn osuus lämpöyrittäjien vuodessa tuottamasta lämpöenergiasta on alle viisi prosenttia. Suuren lämmöntarpeen aikana voidaan priimauspolttoaineena hakkeen seassa käyttää esimerkiksi brikettiä tai pellettiä. Näiden käyttöä rajoittaa kuitenkin hinta, joka on usein yli kaksinkertainen metsähakkeen hankintakustannuksiin verrattuna. Myös palaturpeella on korkeampi lämpöarvo kuin hakkeella, mutta se ei sovellu kaikkien laitosten lisäpolttoaineeksi. Vastaavasti keväällä, kesällä ja alkusyksystä voidaan lämpölaitoksessa usein käyttää laadultaan tavanomaista heikompaa polttoainetta. Tämä ei kuitenkaan saisi lisätä toimintahäiriöitä ja laitoskäyntien tarvetta, koska lämmöntuotanto on normaalia vähäisempää. Alhaisen lämmöntarpeen aikana hakkeen seassa tai sijasta voidaan käyttää esimerkiksi normaalia kosteampaa haketta, purua tai kuorta Laitoksen hoidon ja lämmitystyön kulut Lämpölaitoksen hoitotarpeeseen vaikuttavat eniten laitostekniikka ja käytettävät polttoaineet. Tekniset ongelmat lämmöntuotannossa yhdessä suurten korjaus ja huoltokulujen kanssa muodostavat riskin toiminnan kannattavuudelle. Laitoksen hoitotyön määrää voidaan vähentää esimerkiksi hyvällä automatiikalla sekä vähentämällä heikkolaatuisten polttoaineiden käyttöä. Tutustuminen lämpölaitokseen ja sen käyttöön on aloitettava mahdollisuuksien mukaan jo laitteiden asennuksen ja koekäytön aikana. Lämpöyrittäjän tulee perehtyä lämmityslaitteiden käyttö ja huolto ohjeisiin sekä osallistua laitostoimittajan opastukseen laitteiden käytöstä. Ohjeissa tulisi käsitellä tyypilliset häiriötilanteet ja menettelytavat häiriön sattuessa, TTS:n julkaisuja 409 (2011) 14

16 ohjeet soveltuvien polttoaineiden ja niiden seospolttoaineiden käytöstä ja säädöistä sekä lisäksi turvallisuusohjeet palo ja tapaturmavaaroista. Lämmitystyön työvaiheita ovat lämpölaitoksen valvonta, lämmityskattilan nuohous, tuhkan poisto, kattilan ja polttoaineen syöttölaitteiden säätö sekä muut lämmitystyöt kuten pienet huolto ja korjaustoimenpiteet. Laitoksen hoidon kustannukset pyritään pitämään mahdollisimman alhaisina. Turhia laitoskäyntejä vältetään ja lämmityslaitteita pyritään käyttämään häiriöttömästi ja taloudellisesti. Lämmityksen valvontakäyntien yhteydessä tarkistetaan ja säädetään polttoaineen syöttö, palaminen ja automatiikan toiminta. Kattila nuohotaan riittävän usein, esimerkiksi viikon parin välein. Hakkeen ollessa kuivaa ja palamisen hyvää, voi nuohousväli olla pidempi. Laitoksen hoidon ja lämmitystyön kulut ovat laitoskoosta riippuen 2 5 euroa tuotetulta megawattitunnilta Korjaus- ja huoltokulut Toiminta tulee organisoida siten, että laitteet pysyvät kunnossa eikä myöskään vaaratilanteita muodostu. Tämä edellyttää lämpökeskuksen mittareiden ja automatiikan seuraamista sekä kattilan, polttoainejärjestelmän ja LVI laitteiden säännöllistä säätöä, hoitoa ja huoltoa. Lämpökeskuksessa tulee olla käyttöpäiväkirja, johon kirjataan lukemat lämpömäärämittarista sekä lämpö ja painemittareista, polttoaineiden kulutus, laitokselle tuodun polttoaineen määrä ja laatu sekä lämpölaitoskäynnin yhteydessä tehdyt hoito, huolto ja korjaustyöt. Samoin käyttöhäiriöt, keskeytykset ja laitteiden vaurioitumiset sekä näiden aiheuttajat ja näistä seuranneet korjaustoimet on syytä merkitä laitoksen käyttöpäiväkirjaan. Lämmitystyöhön kuluneen työajan selvittämiseksi ja seuraamiseksi on hyvä tehdä merkinnät myös laitoskäynteihin kuluneesta ajasta. Lämpölaitoksen ja polttoainejärjestelmän huolto ja voitelukohteet tulee käydä läpi tietyin välein valmistajan tai laitetoimittajan määräaikaisesta huollosta antamien ohjeiden mukaan. Vuosihuolto Lämpölaitoksen vuosihuolto ajoittuu yleensä alhaisen lämmöntarpeen aikaan. Lämmityskauden päätteeksi keväällä tai kesällä kattila puhdistetaan perusteellisesti sekä tarkistetaan arinan ja kattilan tulipintojen kunto. Lentotuhka ja noki poistetaan savukanavista ja hormista. Tarkistetaan polttoainesiilo, polttoaineen purkain ja siirtolaitteiden mekaaninen kunto ja tarvittaessa uusitaan kuluneita osia. Vuosihuoltoon kuuluu myös lämpökeskuksen muiden koneiden ja laitteiden sekä mittareiden, automatiikan ja turvalaitteiden toimintakunnon tarkistus. Lämpölaitoksen arvonlisäverottomat korjaus ja huoltokulut sekä laitoksen toimintahäiriöistä johtuneet laitoskäyntien kulut ovat lämpöyrittäjillä tyypillisesti noin 2 euroa ja vaihtelevat laitoksen toimivuudesta ja koosta riippuen 0,5 6 euroon tuotetulta megawattitunnilta. Näiden kulujen osuus lämmön myyntihinnasta on 1 15 prosenttia. Kulujen osuus on pienissä laitoksissa yleensä suurempi, koska laitoskäyntejä voi olla yhtä runsaasti kuin isommissa laitoksissa, mutta lämmöntuotanto on merkittävästi pienempää. Lämpölaitoksen toimintahäiriöistä johtuvien yrittäjän laitoskäyntien osuus edellä mainituista kuluista on tyypillisesti noin kolmannes, mutta se voi olla jopa neljä viidesosaa riippuen laitoskäyntien lukumäärästä ja matkan pituudesta. Kustannuslaskelmissa voidaan käyttää lämpöyrittäjän palkkana esimerkiksi euroa/tunti ja palkan sivukuluina 68,47 prosenttia. Matkakustannukset riippuvat laitoskäynneillä käytettävien kulkuneuvojen kilometrikustannuksista. Toimintahäiriöistä yrittäjälle aiheutuvien laitoskäyntien määrä on joissakin tapauksissa ollut jopa yli 200 laitoskäyntiä vuodessa. Etukäteislaskelmissa voidaan käyttää hälytysten se TTS:n julkaisuja 409 (2011) 15

17 kä laitoksen huollon ja korjauksen aiheuttamien vuotuisten laitoskäyntien lukumääränä laitoskäyntiä vuodessa Muut muuttuvat kulut Lämpölaitoksen muut muuttuvat kulut ovat lämpöyrittäjillä 2 5 euroa tuotetulta megawattitunnilta. Kustannuksessa eivät ole mukana polttoainekulut, laitoksen hoidon ja lämmitystyön kulut eivätkä laitoksen korjaus ja huoltokulut. Muita muuttuvia kuluja ovat lämpölaitoksen omakäyttösähkön, käyttöaineiden ja tarvikkeiden kulut sekä hallinto ja vakuutuskulut. Myös esimerkiksi asiakkaiden lämpömäärämittareiden luku ja lämmön laskutus voivat olla lämpöyrittäjän muita muuttuvia kustannuksia Toiminnan kate Toiminnan kate saadaan, kun lämmön myynnistä kertyvästä liikevaihdosta vähennetään pääomakulut ja toiminnan muuttuvat kustannukset eli polttoainekulut, laitoksen hoidon ja lämmitystyön kulut, korjaus ja huoltokulut sekä muut muuttuvat kulut. Vuonna 2006 tehdyn TTS:n tutkimuksen mukaan lämpöyrittäjien toiminta oli taloudellisesti kannattavaa kahdessa kolmesta lämpölaitoskohteesta, neljäsosassa laitoksista heikosti kannattavaa ja tappiollista kymmenesosassa laitoksista. Merkittävimmät riskit toiminnan kannattavuudelle aiheutuvat suurista lämpölaitoksen tai lämmönjakoverkoston investointikustannuksista sekä siitä, että asiakkaita ei saada suunnitellusti ja lämmöntuotantokapasiteetista suuri osa jää käyttämättä. Toiminnan laajuudesta ja lämpölaitoksen ja verkoston omistussuhteista riippuen tyydyttävä kateprosentti liikevaihdosta laskettuna on prosenttia. Yrittäjän riski sisältyy tällöin katteeseen. Lämpöyrittämisen kate voi jäädä jonkin verran alhaisemmaksi silloin, kun asiakas omistaa lämpölaitoksen. Tällöin yrittäjä usein hankkii itselleen työtuloa sekä käyttöä puupolttoaineille. Yritysmuotoisilla lämpöyrittäjillä, kuten osakeyhtiöillä ja osuuskunnilla, toiminnan katetta vastaa tilikauden voitto tai tappio, jolloin tuloslaskelmassa huomioidaan poistot rakennuksista, koneista ja kalustosta sekä verot. TTS:n julkaisuja 409 (2011) 16

18 Kuva 1. Pääomakulujen, polttoainekulujen ja korjaus-, huolto-, ja toimintahäiriöistä aiheutuneiden kulujen osuudet sekä muiden muuttuvien kulujen ja toiminnan katteen osuus lämmön hinnasta (tammikuu 2006) lämpöyrittäjien investoimissa lämpölaitoksissa (n=28). Lähde: Solmio & Tuomi TTS:n julkaisuja 409 (2011) 17

19 Kuva 2. Pääoma-, polttoaine- ja muiden muuttuvien kulujen sekä toiminnan katteen osuudet lämmön hinnasta neljässä lämpölaitoksessa. Lämpöyrittäjä teki laitosinvestoinnit laitoksissa, joiden kattilateho oli 1,0 2,5 megawattia. Lähde: Solmio & Tuomi Kuva 3. Laitostoimituksen, lämmönjakoverkon ja muiden pääomakulujen osuudet pääomakuluista neljässä lämpölaitoksessa (vrt. kuva2). Lämpöyrittäjä teki laitosinvestoinnit laitoksissa, joiden kattilateho oli 1,0 2,5 megawattia. Lähde: Ojarinta, Puhakka, Tuomi & Solmio TTS:n julkaisuja 409 (2011) 18

20 Kuva 4. Laitoksen hoidon, korjauksen ja huollon sekä muiden kulujen osuudet muista muuttuvista kuluista neljässä lämpölaitoksessa (vrt. kuva2). Lämpöyrittäjä teki laitosinvestoinnit laitoksissa, joiden kattilateho oli 1,0 2,5 megawattia. Lähde: Ojarinta, Puhakka, Tuomi & Solmio Lämmön hinta ja sen määräytyminen Lämmön hinnan sitominen Lämmön ostaja ja lämpöyrittäjä laativat lämmön toimittamista koskevan sopimuksen, jossa lämpöyrittäjä sitoutuu toimittamaan lämmön ostajalle sovitun määrän lämpöä. Lämmön ostajan lämmöntarve voi muuttua sopimusaikana ja tilanteen muuttuminen on syytä ottaa huomioon sopimusta laadittaessa. Sopimuksesta tulisi käydä ilmi myös oikeudet ja ehdot lämmön toimittamisen tilapäiseen keskeyttämiseen tai rajoittamiseen ylivoimaisen esteen, kuten laitteiston rikkoutumisen yhteydessä. Lämpömääränmittausjärjestelmä ja siinä ilmenevät viat voivat aiheuttaa laskutukseen suuriakin virheitä ja sopimuksessa tulee ottaa huomioon mittauslaitteiston sallittu virhepoikkeama ja sopia tätä suuremman mittausvirheen korjausmenettelystä. Myös lämpömäärämittarin huollosta, puhdistuksesta ja kalibroinnista tulee sopia. Lämmön hinta laskutetaan lämpökeskuksessa tuotetun tai lämmön ostajalle toimitetun lämpömäärän perusteella. Sopimukseen tulee sisältyä perusteet ja laskukaava megawattitunnin hinnan laskemiseksi. TTS:n julkaisuja 409 (2011) 19