Bernoullien merkillinen tiedemiesdynastia
|
|
- Joonas Saarnio
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Bernoullien merkillinen tiedemiesdynastia Johan Stén Euroopan oppineiden sukujen joukossa sveitsiläinen Bernoulli-matemaatikkosuku on aivan ainutlaatuinen. Kolmessa peräkkäisessä sukupolvessa, ja lähes sadan vuoden ajan, seitsemän (jonkin laskutavan mukaan kahdeksan) tämän suvun jäsentä vaikutti eksaktien tieteiden matematiikan, fysiikan ja astronomian eturintamassa. Silti näiden matemaatikko-bernoullien kirjoittamia teoksia on yleensä turha lähteä kirjastojen hyllyiltä etsimään: jos niitä ylipäätään on, ne ovat poikkeuksetta piilossa varastojen kätköissä. Heistä ei ole liioin kirjoitettu kattavaa biografiaa, vaikka anekdootteja heidän välisistään kilpailuista kuulee tämän tästä. Jakob I Niklaus I Matemaatikko-Bernoullien sukupuu. Johann I Niklaus II Daniel Johann II Johann III Jakob II Bernoullien vaikutus tieteiden kehitykseen on ollut kiistatta valtaisa. Luonnontieteiden ja tekniikan opiskelijat tuntevat Bernoulli-nimen lukuisista laeista ja yhtälöistä, mutta hyvin harva tietää, kenestä Bernoullista kulloinkin on kyse. Tässä artikkelissa pyrin valottamaan Bernoullisuvun matemaattisia saavutuksia ja niiden heijastuksia tieteisiin. Koska Bernoullien suvussa samat etunimet toistuvat sukupolvesta toiseen, on niihin selvyydeksi tapana liittää roomalainen järjestysnumero (numerointi koskee ainoastaan suvun matemaatikkojäseniä). Tässä käsiteltyjen kaikkein kuuluisimpien edustajiensa jälkeen Bernoullin suku ei suinkaan ole sammunut: Bernoulli-nimisiä eri alojen professoreja on riittänyt Baselin yliopistossa näihin päiviin saakka, ja onpa suku levinnyt Suomeenkin. Suvun juuret ovat Espanjan Alankomaihin kuuluneessa Antwerpenissa, nykyisessä Belgiassa. Bernoullit ovat protestantteja. Espanjalaisten harjoittaman uskonnollisen sorron takia suvun kantaisä muutti 1500-luvun lopulla Frankfurtiin, mutta asettui myöhemmin Baseliin, jossa suku menestyi ja nousi kansainväliseen kuuluisuuteen. Suvussa kaksi lahjaa näyttäisi korostuvan ylitse muiden: matemaattinen ja taiteellinen. Suvun päämies oli kauppias ja kaupungin raatimies Niklaus Bernoulli ( ), jonka yhdestätoista lapsesta kaksi poikaa Jakob I ( ) ja Johann I ( ) loivat perustan suvun tieteelliselle maineelle. Niklaus-veljestä tuli taidemaalari ( ), ja hänen käsialaansa on mm. Jakob I:n muotokuva. Edellisen poika Niklaus I ( ) vuorostaan seurasi setiensä Jakobin ja Johannin viitoittamaa tiedemiespolkua ja mm. toimitti ja julkaisi Jakobin kirjoitukset postuumisti. Ensimmäinen sukupolvi Jakob I Bernoulli opiskeli aluksi isänsä toivomuksesta filosofiaa ja teologiaa, mutta siirtyi valmistumisensa jälkeen vuonna 1676 omaehtoisesti matematiikan ja fysiikan pariin. Opin- Tieteessä tapahtuu 4/
2 tomatkoillaan mm. Ranskaan, Hollantiin ja Englantiin hän tutustui aikansa tieteellisiin virtauksiin; karteesiolaiseen luonnonfilosofiaan, analyyttiseen geometriaan ja englantilaisten empiristien luonnonoppeihin. Palattuaan Baseliin vuonna 1682 hän ryhtyi opettamaan perustamassaan kokeellisen fysiikan seminaarissa. Hän perehtyi syvällisesti Descartesin geometriaan sekä englantilaisten John Wallisin ja Isaac Barrow n (Newtonin opettajan) kirjoituksiin differentiaalilaskennasta, julkaisten niistä poikineita omia tutkielmiaan Acta eruditorumissa, aikansa arvostetussa tiedejulkaisussa. Samassa sarjassa julkaistiin vuonna 1684 Gottfried Wilhelm Leibnizin kuuluisa analyysin perusteita koskeva artikkeli nimeltään Nova methodus pro maximis et minimis, itemque tangentibus, quae nec fractas nec irrationales quantitates moratur, et singulare pro illi calculi genus, jota Jakob I Bernoulli innolla tutki. Pian hän oppikin hallitsemaan menetelmän täydellisesti ja sai oppilaakseen lahjakkaan veljensä Johannin, josta myöhemmin kehkeytyi hänen pahin kilpailijansa. Kieltäydyttyään kertaalleen pappisvirasta Jakob I Bernoulli tuli nimitetyksi vuonna 1687 Baselin yliopiston matematiikan professoriksi, jossa virassa hän vaikutti elämänsä loppuun. Hänen työnsä differentiaalilaskennan parissa oli uraauurtavaa, sillä Leibnizin kalkyyli edusti tuohon aikaan monella tapaa uudenlaista ja vaikeatajuista ajattelua. Artikkeleissaan Journal des sçavansissa ja Acta eruditorumissa Jakob I Bernoulli sovelsi ja kehitti analyysia erilaisiin mekaniikan ongelmiin. Hän mm. löysi kaavan käyrän kaarevuussäteelle ja ratkaisi Leibnizin ja Christian Huygensin tutkiman isokronisen käyrän ongelman (Acta eruditorum, 1690). Tämä tarkoittaa sellaisen radan määräämistä kitkatta liikkuvalle kappaleelle, että sitä noudattamalla se liukuisi maan vetovoimakentässä mistä tahansa pisteestä käyrän pohjalle yhtä nopeasti. Ongelman merkitys on siinä, että Bernoullin ratkaisu noudattaa ensimmäistä kertaa analyysissa nykyäänkin käytettyä menettelytapaa: 1) differentiaaliyhtälön johtaminen, 2) muuttujien separointi, 3) eri yhtälöiden integrointi ja vakioiden määrittäminen. Lisäksi tässä tapauksessa tarkastellaan erikseen integraalien minimi- tai maksimiarvoa, mikä on variaatiolaskennaksi kutsutun matematiikan haaran perusongelma. Aihetta käsitteli sittemmin Johann I Bernoulli ja hänen oppilaansa Leonhard Euler. Vuonna 1691 Jakob I Bernoulli haastoi aikalaisensa määrittämään ketjukäyrän, ts. vapaasti roikkuvan, päistään kiinnitetyn ketjun, täsmällisen muodon. Nykyään puhuttaisiin tässä yhteydessä funktiosta, mutta tuohon aikaan koko käsitettä ei ollut olemassa. Nykykielellä oikea vastaus on hyperbolinen kosini, joka sisältää eksponenttifunktion. Käyrän muodon ratkaisivat itsenäisesti Leibniz, Huygens ja Johann I Bernoulli. Ongelma ei ole triviaali ottaen huomioon, ettei eksponenttifunktiota ja sen ominaisuuksia vielä täysin tunnettu. Jakob I osoitti myöhemmin ketjukäyrän painopisteen sijaitsevan kaikista mahdollisista käyränmuodoista alimpana, mikä vahvisti vuosisatoja teoreettisessa mekaniikassa tunnetun säännön, jonka mukaan rakenteen painopiste aina pyrkii hakeutumaan mahdollisimman alas. Samalla ratkesi yksi vuosisatoja kiinnostusta herättänyt rakennustekninen kysymys, eli vapaasti seisovan holvikaaren optimaalisen muodon ongelma. Voidaan nimittäin osoittaa, että vakain holvin muoto on ylösalainen ketjukäyrä eikä esim. paraabeli, kuten jotkut olivat arvelleet. Vuonna 1695 Jakob I käsitteli vaikeampaa ongelmaa: ns. Bernoullin differentiaaliyhtälöä, jolla epälineaarisuudestaan huolimatta on eksakteja ratkaisuja. Jakob I Bernoullin muita taidonnäytteitä oli tuulen täyttämän purjeen muodon differentiaaliyhtälön ratkaiseminen sekä toisesta päästä kiinnitetyn ja toisesta päästä kuormitetun elastisen sauvan kaaren muodon selvittäminen. Merkittävä oli myös hänen vipuvarsilaille perustuva todistuksensa heilurin värähtelykeskipistettä koskevalle teoreemalle, jonka Huygens oli esittänyt monivartiselle heilurikellolle teoksessa Horologium oscillatorum (1673). Edellä mainituilla töillään Jakob I Bernoulli oli osoittanut olevansa aikakautensa etevimpiä matemaatikoita. Tässä vaiheessa pienoinen huoli nuoremman veljen Johann I:n nopeasta kehi- 20 tieteessä tapahtuu 4/2012
3 tyksestä oli ehkä ymmärrettävää, mutta tilannetta pahensi molempien veljesten äärimmäinen herkkyys, ylpeys ja keskinäinen epäluulo. Vuonna 1696 Jakob I Bernoulli haastoi aikalaisensa isoperimetrisellä ongelmalla: Tehtävänä on määrittää pisteiden x= c ja x=c välinen käyrä y(x), jonka pituus L > 2c on vakio, siten että y n :n integraali c:stä c:hen on suurin mahdollinen. Sekä Leibniz että Johann I Bernoulli vastasivat haasteeseen, mutta Jakob ei kelpuuttanut ainuttakaan ratkaisuyritystä. Tämä laukaisi veljesten välillä tunnetun ja elinikäiseksi muodostuneen kiistan, jopa suoranaisen vihanpidon. Myös Leibniz sai aika ajoin osakseen molempien Bernoullien kitkerää kritiikkiä. Ars conjectandi (Arvaamisen taito, 1713) lienee keskeneräisyydestään huolimatta Jakob I Bernoullin omaleimaisin teos. Se on todennäköisyysteorian klassikoita, jonka yksityiskohtia vieläkin tutkitaan. Teoksessa Bernoulli täsmensi todennäköisyyden käsitettä ja erotti ensimmäisenä apriorisen, ts. etukäteen laskettavan (esim. noppapeli) todennäköisyyden aposteriorisesta, ts. sellaisesta todennäköisyydestä, joka voidaan päätellä tuloksista jälkikäteen (esim. todennäköisyys kuolla johonkin sairauteen). Lukuisten esimerkkien lomassa teoksessa mm. johdetaan induktiivisesti eksponenttikehitelmä käyttäen ns. Bernoullin lukuja sekä todistetaan suurten lukujen laki, jonka mukaan satunnaismuuttujan tulosten aritmeettinen keskiarvo lähestyy muuttujan odotusarvoa, kun kokeiden lukumäärä lähestyy ääretöntä. Jakob I Bernoullin hautaepitafia koristaa teksti Eadem mutata, resurgo vaikkakin muuntuneena, nousen jälleen kirjoitettuna spiraalikäyrän ympärille. Teksti viittaa logaritmiseen spiraaliin r e t θ, jonka käyttäytymistä Jakob I Bernoulli oli tarkastellut polaarikoordinaatin θ avulla. Hän kutsui käyrää nimellä spira mirabilis ilmaistakseen toisaalta sen merkillistä itsesimilaarisuutta, ts. ominaisuutta säilyttää muotonsa ja nousukulmansa joka kohdassa, toisaalta mahdollisena vertauskuvana ylösnousemukselle. Hautaepitafi on nähtävissä Baselin Münsterin katedraalin viereisessä kryptassa. Jakob I Bernoullin hautaepitafin spiraali ei valitettavasti ole logaritminen, kuten oli tarkoitus, vaan pikemminkin yksinkertainen Arkhimedeen spiraali. Kuva: Osmo Pekonen, Johann I Bernoullista piti isänsä toivomuksesta tulla kauppias, mutta isoveljensä Jakobin tavoin hänen mielenkiintonsa kohdistui tieteisiin. Hän saikin opiskella lääketiedettä ja valmistui lääkäriksi. Samalla hän ryhtyi opiskelemaan Jakob I:n ohjauksessa matematiikkaa, jossa pian saavutti veljensä tason. Opintomatkallaan Pariisiin 1691 hän pääsi matemaattisilla tiedoillaan filosofi-teologi Nicolas Malebranchen tieteelliseen piiriin, jossa tutustui matematiikkaa harrastavaan markiisi Guillaume François Antoine de l Hôpitaliin. Tämä pyysi Johann I Bernoullia opettamaan hänelle uuden infinitesimaalikalkyylin salat hyvää korvausta vastaan. Niin tapahtui, ja opetus jatkui kirjeitse Johann I:n palattua Baseliin vuonna Opetukseen kuului esimerkiksi raja-arvoja koskeva l Hôpitalin sääntö: = kun f(x 0 )=g(x 0 )=0. Kaava sisältyi sittemmin l Hôpitalin 1696 anonyymina julkaisemaan oppikirjaan Analyse des infiniment petits, joka oli ensimmäinen ranskan kielellä julkaistu analyysia koskeva teos. Siitä tuli erittäin suosittu differentiaalilaskennan oppikirja 1700-luvulla. Johann I Ber- Tieteessä tapahtuu 4/
4 noullia teoksen julkaiseminen raivostutti, sillä vaikka esipuheessa kirjoittaja asiallisesti kiitti häntä saamastaan opetuksesta, Johann I:n mielestä kunnia koko teoksesta kuului yksinomaan hänelle. Pariisissa Johann I Bernoulli tutustui myös matemaatikko Pierre Varignoniin, josta Leibnizin ja Huygensin tapaan tuli hänen elinikäinen kirjeenvaihtokumppaninsa. Tänä aikana Johann I:n päähuomio oli integraalilaskennassa. Hän ymmärsi integroinnin olevan derivoinnin käänteisoperaatio. Näin ollen Leibnizin osittaisderivointisääntö johti helposti yleisen osittaisdifferentiointisäännön keksimiseen, jota Johann I myös taitavasti sovelsi esimerkiksi johtamalla sarjakehitelmän (eri merkinnöillä, tosin) mielivaltaisen (mutta riittävän sileän) käyrän y(x) alisen pinta-alan laskemiseksi. Jakob-veljen ollessa matematiikan professori Baselissa Johann I:n menestymisen mahdollisuudet kotikaupungissaan olivat rajalliset. Veljesten yhteistyönä alkanut matemaattinen löytöretki oli muuttunut kilpailuksi ja lopulta katkeraksi riidaksi. Apuun riensi Huygens, jonka suosituksesta Johann I:lle avautui Alankomaiden Groningenin yliopiston matematiikan professuuri, jota hän piti hallussaan kymmenen vuotta. Aika oli Johann I:lle vaikea, sillä onnellisesta perheenlisäyksestä huolimatta uusi kaupunki ja sen ilmapiiri ei häntä miellyttänyt (Sierksma 1992). Johann I:n kiihkeä luonne näet ajoi hänet lukuisiin tieteellisiin ja uskonnollisiin kiistoihin, samalla kun hänen terveytensä horjui. Vuonna 1696 hän julisti Acta Eruditorumissa kilpailun brakistokroniksi nimittämänsä nopeimman putoamiskäyrän löytämiseksi. Puolen vuoden määräaikaan mennessä ratkaisuja oli tullut ainoastaan kuusi kappaletta; ne on julkaistu samassa sarjassa vuonna 1697: ongelman esittäjältä itseltään, Jakob-veljeltä, Newtonilta, Leibnizilta, l Hôpitalilta (joka tosin oli saanut Johann I Bernoullilta opastusta) ja Ehrenfried von Tschirnhausilta. Oikea ratkaisu sykloidi osoittautui samaksi kuin Jakob I Bernoullin aiemmin löytämä tautokroni eli isokroninen putoamiskäyrä. Ratkaisu osoittaa, että heilurikellon heilurin painopisteen pitäisi ympyrän kaaren sijaan kulkea pitkin sykloidia, jotta heilurin taajuus pysyisi vakiona heilunta-amplitudista riippumatta. Se on teknisesti haastavaa, mutta tällaisia heilurin varsia on todellakin valmistettu. Johann I Bernoulli ratkaisi brakistokroniongelman nerokkaalla oivalluksella: Käyttäen hyväksi Pierre de Fermat n lyhimmän ajan periaatetta, jonka mukaan valo aina kulkee paikasta toiseen nopeinta reittiä, hän muunsi mekaanisen ongelman optiseksi ja johti sykloidisen ratkaisun tunnetusta valon taittumislaista kerrostuneessa väliaineessa. Jakob-veljen kuoltua Baselissa 1705 Johann I Bernoulli nimitettiin itseoikeutetusti kotikaupunkinsa yliopiston ainoaan matematiikan professuurin. Hänen oppilaitaan olivat paitsi omat pojat Niklaus II ( ), Daniel ( ) ja Johann II ( ) myös Leonhard Euler ( ). Silloinen maanmiehemme, ruotsalainen Samuel Klingenstjerna ( ), joka Euroopan kiertueellaan vieraili Baselissa, teki niin ikään taidoillaan syvän vaikutuksen opettajaansa Johann I Bernoulliin (Rodhe 2002). Palattuaan Ruotsiin Klingenstjerna juurrutti leibnizilaisen infinitesimaalilaskennan Upsalan yliopistoon ja sitä kautta vähitellen myös Turun akatemian opiskelijoihin. Johann I Bernoullin lukuisista saavutuksista jälkimmäiseltä Baselin-kaudelta mainittakoon virtuaalisen työn periaate (1717): mekaanisen systeemin tekemä kokonaistyö tasapainon järkkyessä on nolla. Tämä voidaan ymmärtää vipuvarsilain yleistykseksi. Johann I Bernoulli kutsui voiman ja virtuaalisen liikkeen tuloa energiaksi (oikeammin: työ) ja osoitti sen olevan johdettavissa Leibnizin esittämän elävän voiman (vis viva) säilymislaista. Newtoniin ja hänen teorioihinsa Johann I Bernoulli suhtautui väheksyvästi, ja tämän asenteen hän istutti myös oppilaisiinsa. Leibnizin ja Newtonin välisessä kuuluisassa differentiaalilaskennan keksimisen prioriteettikiistassa hän puolusti tiukasti Leibnizia. Vielä vuonna 1730 hän jarrutti toimillaan Newtonin vetovoimateorian omaksumista Ranskassa selit- 22 tieteessä tapahtuu 4/2012
5 Vasemmalla Johann I Bernoullin koottujen teosten ensimmäisen volyymin (1742) otsikkolehti. Kuvassa puun runkoon kiinnitetty sykloidikäyrä sekä teksti, jonka tieteenhistoria voisi kyseenalaistaa: Supra invidiam kateuden yläpuolella. Oikealla Johann I Bernoullin hautakivi Baselin Pietarinkirkossa mainitsee hänet oman aikakautensa Arkhimedeeksi sekä yhdenvertaiseksi Descartesin, Newtonin ja Leibnizin kanssa. Newtonin nimen mainitsemisesta voi arvella, ettei epitafi ole Johann I:n itsensä suunnittelema. Vieressä sijaitsevat myös Danielin, Johann II:n ja Niklaus I Bernoullin hautakivet. Kuva: kirjoittaja, tämällä Keplerin planeettaliikkeen lakien olevan sopusoinnussa karteesiolaisen pyörreteorian kanssa (Shank 2008). Johann I Bernoulli ei kaihtanut arveluttaviakaan keinoja kunniansa varjelemiseksi. Veljensä Jakobin kuoltua hän julisti ratkaisseensa tämän vuonna 1696 keksimän isoperimetrisen ongelman itsenäisesti. Hän myös mitä ilmeisimmin plagioi poikansa Danielin hydrodynamiikan teosta pyrkien osoittamaan, että olisi kirjoittanut oman hydrauliikan teoksensa aiemmin. Johann I Bernoullin Opera Omnia valmistui vuonna 1745, kolme vuotta ennen hänen kuolemaansa. Toinen sukupolvi Niklaus I Bernoulli, Jakob I:n ja Johann I:n veljenpoika ja edellisen oppilas, oli lahjakas muttei kovin tuottelias matemaatikko. Valmistuttuaan 17-vuotiaana maisteriksi Baselin yliopistosta puolustamalla Jakob I:n äärettömien sarjojen teoriaa hän väitteli 22-vuotiaana todennäköisyyslaskennan soveltamisesta oikeustieteisiin. Hän toimi viisi vuotta Padovan yliopiston matematiikan professorina, mutta muutti takaisin Baseliin logiikan ja sittemmin lakitieteen professoriksi. Hän kokosi ja julkaisi setänsä Jakob I:n teokset sekä keskeneräisen Ars Conjectandin, mutta hänen omat matemaattiset oivalluksensa jäivät enimmäkseen runsaan kirjeenvaihdon lomaan. Niklaus I Bernoulli pohti mm. Pietarin paradoksina tunnettua päätöksenteko-ongelmaa. Se koskee kuviteltua uhkapeliä, jossa tappion todennäköisyys pienenee samalla kun tappiosumma rajattomasti kasvaa. Voittosumman odotusarvo on ääretön, mutta tuskinpa kukaan järkevä ihminen ryhtyisi tällaista peliä pelaamaan. Paradoksin oikean tulkinnan esitti myöhemmin Niklauksen nuorempi serkku Daniel Bernoulli. Tieteessä tapahtuu 4/
6 Niklaus II Bernoulli oli isänsä Johann I Bernoullin ensimmäinen lapsi ja ylpeyden aihe, joka jo 11-vuotiaana hämmästytti kielitaidoillaan. Hän syntyi Baselissa, varttui Groningenissä, kirjoittautui sittemmin Baselin yliopistoon ja valmistui sieltä oikeustieteen lisensiaatiksi vuonna Isä opetti pojalleen matematiikkaa siinä määrin, että tämä saattoi auttaa häntä tieteellisessä kirjeenvaihdossa. Nuori Niklaus liitti kirjeisiin omiakin oivalluksiaan, julkaisi tutkielmia liikeradoista ja differentiaaliyhtälöistä sekä ryhtyi opettamaan matematiikkaa veljelleen Danielille. Oltuaan kolme vuotta Bernin yliopiston oikeustieteen professorina hän yhdessä Danielin kanssa sai kutsun Pietarin keisarillisen tiedeakatemian virkaan Leibnizin oppilaan Christian Wolffin suosituksesta. Isä Johann I Bernoulli oli jo kieltäytynyt kutsusta. Epäonnekseen Niklaus II sairastui kuumetautiin ja kuoli oltuaan Pietarissa vain 8 kuukautta. Hänen tilalleen kutsuttiin Pietariin Johann I Bernoullin lahjakkain oppilas Leonhard Euler (Stén 2007). Groningenissä syntynyt Daniel Bernoulli ei isänsä Johann I:n painostuksesta huolimatta halunnut ryhtyä kauppiaaksi. Sen sijaan hän sai luvan opiskella lääketiedettä eri yliopistoissa ja valmistui tohtoriksi Baselissa vuonna 1721 hengitystä koskevalla väitöskirjalla. Lisäksi hän opiskeli matematiikkaa aluksi isänsä, sittemmin isoveljensä Niklaus II:n johdolla. Italiaan suuntautuneen opintomatkan aikana hän julkaisi paljon huomiota herättäneen teoksen Exercitationes quaedam mathematicae (Venetsia, 1724), jossa hän mm. ratkaisi italialaisen matemaatikon, kreivi Jacopo Riccatin mukaan nimetyn toisen asteen differentiaaliyhtälön. Bernoullin ratkaisu perustui muuttujien erottamiseen; sitä yleistivät myöhemmin Leonhard Euler ja Jean d Alembert. Vuonna 1725 Daniel Bernoulli voitti ensimmäistä kertaa Pariisin kuninkaallisen tiedeakatemian palkintokilpailun tutkielmallaan merellä toimivasta klepsydrasta (vesikellosta tai tiimalasista). Saavuttamansa maineen perusteella hän sai kutsun Pietarin vastaperustettuun tiedeakatemiaan, jonne lähti vuonna 1725 isoveljensä Niklaus II:n kanssa. Vajaan vuoden kuluttua Niklaus II:n äkillinen kuolema Pietarissa järkytti Danielia syvästi. Kaikeksi onneksi hän sai tiedeakatemian johtajat suostutelluiksi värväämään Baselista Leonhard Eulerin, joka saapui Pietariin vuonna Hänestä Daniel sai läheisen kumppanin ja työtoverin. Daniel Bernoullin Pietarin kausi vuosina oli hänen elämänsä hedelmällisimpiä. Tällöin syntyi mm. käsikirjoitus kuuluisaan Hydrodynamica-teokseen (julkaistu Strasbourgissa 1738), jossa ensimmäistä kertaa sovelletaan kineettisen energian käsitettä ja massan säilymislakia virtausmekaniikan ongelmiin sekä johdetaan samalla virtausviivalla paineen (p), virtausnopeuden (v) ja tiheyden (ρ) välinen yhteys missä ϑ on voimatermi. Yhtälön avulla voidaan selittää esimerkiksi, miten lentokoneen kyky nousta ilmaan riippuu siipiprofiilista tai miksi kaksi rinnatusten kulkevaa laivaa pyrkivät ajautumaan toisiaan kohti. Teoksessa ennakoidaan puhtaasti teoreettisilla päättelyillä myös kineettisen kaasuteorian perusyhtälöitä. 24 tieteessä tapahtuu 4/2012
7 Daniel Bernoullin Hydrodynamica on ensimmäinen virtaavien nesteiden ja kaasujen dynamiikkaa koskeva kokonaisesitys. Otsikkolehdellä näkyy virtaavan veden teknisiä sovellutuksia, mm. Arkhimedeen ruuvi. Daniel Bernoulli tutki pitkään värähteleviä järjestelmiä. Hän ratkaisi ensimmäisenä vapaasti roikkuvan köyden värähtelyongelman Besselin funktion sarjakehitelmänä. Häneltä on peräisin superpositioperiaate, jonka mukaan soittimen tuottama ääni koostuu äärettömästä määrästä harmonisia värähtelyitä, jotka voidaan ilmaista trigonometrisin funktioin. Nämä harmoniset perusmuodot toteuttavat yksitellen ns. aaltoyhtälön. Vasta myöhemmin 1750-luvulla Euler ja d Alembert johtivat toisistaan riippumatta tämän lineaarisen differentiaaliyhtälön muodon. Daniel Bernoulli ei viihtynyt Pietarissa ja sen ankarassa ilmastossa, vaan palasi vuonna 1733 häntä tapaamaan tulleen veljensä Johann II:n kanssa mieluusti Baseliin ottaakseen vastaan siellä vapaana olleen anatomian professuurin. Vasta vuonna 1750 Daniel Bernoulli saattoi vaihtaa anatomian professuurin fysiikkaan, missä virassa hän jatkoi luennoimista vuoteen 1776 saakka. Hänen tutkimusaiheensa liittyivät läheisesti toisaalta fysiikkaan ja fysiologiaan, toisaalta todennäköisyyslaskentaan. Toisin kuin isänsä Johann I hän ymmärsi Newtonin ja Leibnizin teorioiden sopivan yhteen. Vuonna 1734 hän jakoi isänsä kanssa Pariisin tiedeakatemian palkintokilpailun planeettojen ratatasoja koskevalla tutkielmalla. Sinänsä hienolla saavutuksella oli onneton ja kauaskantoinen seuraus, sillä Johann I koki palkinnon jakamisen poikansa kanssa nöyryyttävänä ja tuimistuneena katkaisi välit Danieliin loppuiäkseen. Daniel jatkoi kuitenkin osallistumista Pariisin tiedeakatemian palkintokilpailuihin. Kaiken kaikkiaan hän voitti kilpailun kymmenen kertaa, joko yksin tai veljensä tai isänsä kanssa. Daniel Bernoulli tunnettiin lempeänä ja elämäntavoiltaan vaatimattomana miehenä, jonka oppilaaksi Baseliin hakeuduttiin pitkienkin matkojen päästä. Johann II Bernoulli oli Johann I:n nuorin poika ja hänen seuraajansa Baselin yliopiston matematiikan professorin virassa. Hän voitti Pariisin tiedeakatemian palkintokilpailun kolmasti. Eräs kilpailutehtävä koski valon etenemistä, jota Johann II mallinsi pitkittäisenä värähtelynä elastisessa pyörteisessä väliaineessa. Johann II Bernoullin kirjeenvaihtopiiri oli laaja (ks. esim. Nagel, 2005). Vuonna 1756 ranskalainen Pierre Louis Moreau de Maupertuis erosi saavuttamastaan Berliinin tiedeakatemian presidentin virasta ja muutti hyvän ystävänsä Johann II Bernoullin luokse Baseliin (Terrall 2002). Maupertuis oli hänkin Johann I Bernoullin entinen oppilas. Muuton taustalla oli Leibnizin ja Newtonin kiistojen tragikoominen jälkinäytös. Johann I Bernoullin vähäpätöinen oppilas Samuel König pyrki osoittamaan, että pienimmän vaikutuksen periaate, jonka Maupertuis ja Euler olivat kukin tahollaan esittäneet vuonna 1744, oikeastaan olikin Leibnizin keksimä. Syntyneen kiistan seuraukset olivat Maupertuis lle kohtalokkaat, sillä hän joutui Voltairen säälimättömän parjauksen kohteeksi ja hänen terveytensä horjui. Maupertuis kuoli Baselissa vuonna 1759 Johann II Bernoullin kotona Engelhof-talossa (osoitteessa Nadelberg 4), joka on nykyisin Baselin yliopiston hallinnassa (Pekonen 2010). Seuraavat sukupolvet Johann II:n pojista peräti neljä jatkoi suvun matemaattista perinnettä. Näistä Johann III Bernoulli ( ) oli menestynein. Hän valmistui jo 14-vuotiaana oikeustieteiden maisteriksi ja palkattiin 20-vuotiaana johtamaan Preussin kuninkaallisen tiedeakatemian observatoriota, mihin tehtävään hän ei kuitenkaan sopinut. Hänen lahjansa olivat pikemminkin kirjallisia, matematiikassa hänen saavutuksensa jäivät vaatimattomiksi. Hän toimi kuitenkin matematiikan jaoksen virassa koko ikänsä toimittaen mm. Berliinin Efemeridiä, aikansa tähtitieteellistä vuosikirjaa, ja ollen kirjeenvaihdossa johtavien astronomien kanssa. Ulkomaanmatkoiltaan Johann III Bernoulli kirjoitti useita kulttuurihistoriallisesti kiintoisia matkakirjoja. Hän tiedosti varhain sukunsa ainutlaatuisuuden ja ryhtyi kokoamaan edeltäjiensä ja kollegojensa kirjallista jäämistöä, jonka hän rahapulassa päätyi myymään Ruotsin kuninkaalliselle tiedeakatemialle. Bernoullia- Tieteessä tapahtuu 4/
8 naa säilytettiin Tukholman observatoriossa liki koskemattomana, kunnes suomalaissyntyinen astronomi Hugo Gyldén ( ) kiinnostui aineistosta. Bernoullien kirjeenvaihto palautettiin Baseliin, kun Otto Spiess vuonna 1935 käynnisti Bernoullien koottujen teosten editoinnin. Pelkästään Johann III Bernoullin kirjekokoelmassa on tuhansia kirjettä. Mainittakoon, että 16 niistä on suomalaiselta Anders Johan Lexelliltä. Veljensä Johann III:n tapaan Jakob II Bernoulli ( ) opiskeli ensin oikeustiedettä, mutta löysi sittemmin oikean kutsumuksensa matematiikasta. Vuonna 1782 hän haki setänsä Danielin professuuria, mutta hävisi viran arvonnassa. Ollessaan opintomatkalla Italiassa hän sai vuorostaan kutsun Pietarin tiedeakatemialta, jossa matemaattinen tutkimus oli merkittävästi heikentynyt Eulerin ja Lexellin poismenon jälkeen. Jakob II tarttui innolla uuteen tehtävään, seuraten mekaniikan tutkimuksillaan setänsä Danielin jalanjälkiä. Hän solmi avioliiton Eulerin pojantyttären kanssa vuonna 1789, mutta kuoli samana kesänä tapaturmaisesti hukkumalla Nevaan. Näin Pietari oli osoittautunut kohtalokkaaksi jo toiselle Bernoullille. Bernoulli-suku on sittemmin levinnyt laajalle ja menestynyt monella saralla, ei vähiten arkkitehtuurissa. Suomalaisia kiinnostavaa on, että Johann II Bernoullin jälkeläinen, toisen polven arkkitehti Paul Bernoulli ( ) muutti opintojensa päätteeksi Suomeen ja asettui Alvar Aallon arkkitehtitoimiston palvelukseen. Hän ehti toimia mm. Salon kaupunginarkkitehtina, ja hänen vanhin poikansa jatkaa Bernoulli-suvun arkkitehtuuriperinnettä Suomessa. Sukutauluista kiinnostunut voi nähdä Bernoullien Suomeen tulossa viehättävää kohtalon leikkiä, sillä Aalto on läheistä sukua Anders Johan Lexellille, jonka läheinen kollega oli Johann III Bernoulli. Bernoulli-tutkimus tänään Sveitsissä Bernoulli-suvun ja heidän lähipiiriinsä kuuluneen Leonhard Eulerin merkitys tieteen historialle on tiedostettu hyvin. Heidän teostensa ja kirjeenvaihtonsa kokonaisjulkaisuhanke on ylisukupolvinen jättiläisprojekti. Sveitsin tiedeakatemia käynnisti Eulerin koottujen teoksien julkaisemisen vuonna Yli sadan vuoden uurastuksen jälkeen työ alkaa olla loppusuoralla. Vielä valtavampi hanke on Bernoullien koottujen teosten editointi johtuen jo siitäkin, että heitä on niin monta. Hankkeen nykyinen johtaja on Fritz Nagel, jonka toimipaikka on Baselin yliopiston kirjastossa. Bernoullien kirjeenvaihdon inventaarioprojekti on tätä nykyä siirretty tietoverkkoon kaikkien tutustuttavaksi ( Organisatorisesti Eulerin ja Bernoullien tutkimuskeskukset on äskettäin yhdistetty Bernoulli-Euler-Zentrumiksi, jonka julkaisuhankkeista suomalainen Anders Johan Lexellkin tulee löytämään oman paikkansa. Kirjallisuutta Bernoulli-Sutter, René (1972). Die Familie Bernoulli. Basel: Helbing & Lichtenhahn. Dictionary of Scientific Biography ( ). New York: Charles Scribner s Sons. (Artikkelit Bernoulleista). Kline, Morris (1972). Mathematical thought from ancient to modern times. Vol. 2. Oxford: Oxford University Press. Nagel, Fritz (2005): Sancti Bernoulli orate pro nobis. Emilie du Châtelet s Rediscovered. Essai sur l optique and Her Relation to the Mathematicians from Basel. Teok sessa: Ruth Hagengruber (toim.), Emilie du Châtelet Between Leibniz and Newton. Archives internationales d histoire des idées. Vol. 205, Dordrecht et al.: Springer Verlag. Pekonen, Osmo (2010). La rencontre des religions autour du voyage de l Abbé Réginald Outhier en Suède en Rovaniemi: Lapland University Press. Sierksma, Gerard (1992). Johann Bernoulli ( ): His Ten Turbulent Years in Groningen, The Mathematical Intelligencer, Vol. 14, No. 4, s Rodhe, Staffan (2002). Matematikens utveckling i Sverige fram till Uppsala: Uppsala Universitet. Shank, J. B. (2008). The Newton wars and the beginning of the French Enlightenment. Chicago: Chicago University Press. Speiser, David (1992). The Bernoullis in Basel. The Mathematical Intelligencer, Vol. 14, No. 4, s Stén, Johan (2007). Euler moderni kolmesataavuotias. Tieteessä tapahtuu, No. 8, s Sussmann, Héctor J. ja Jan C. Willems (2002). The Brachistochrone problem and modern control theory. Teoksessa: Contemporary trends in nonlinear geometric control theory and its applications. Singapore: World Scientific. Terrall, Mary (2002). The man who flattened the Earth. Maupertuis and the sciences in the Enlightenment. Chicago: Chicago University Press. Kirjoittaja on tekniikan dosentti ja VTT:n tutkija. 26 tieteessä tapahtuu 4/2012
Bernoullien merkillinen tiedemiesdynastia
Solmu 1/2013 1 Bernoullien merkillinen tiedemiesdynastia Johan Stén tutkija, VTT (Kirjoitus on aikaisemmin julkaistu Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 4/2012.) Euroopan oppineiden sukujen joukossa sveitsiläinen
Matematiikkalehti 1/2013. http://solmu.math.helsinki.fi
Matematiikkalehti 1/2013 http://solmu.math.helsinki.fi 2 Solmu 1/2013 Solmu 1/2013 ISSN-L 1458-8048 ISSN 1459-0395 (Painettu) ISSN 1458-8048 (Verkkolehti) Matematiikan ja tilastotieteen laitos PL 68 (Gustaf
Kul-34.4542 Virtausmekaniikan Seminaari Bernoullin suku
Kul-34.4542 Virtausmekaniikan Seminaari Bernoullin suku Mikael Lees 66825C 19.4.2011 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Bernoullin suku... 3 2.1 Jacob Bernoulli... 4 2.2 Johann Bernoulli... 5 2.3 Nicolaus
SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015
Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan
9 Analyysin nopea kehitys 1700-luvulla
9 ANALYYSIN NOPEA KEHITYS 700-LUVULLA 58 9 Analyysin nopea kehitys 700-luvulla Infinitesimaalilaskennan keksiminen sysäsi matemaattisen analyysin erittäin nopeaan kehitykseen. Uusia menetelmiä käytettiin
Derivaatta 1/6 Sisältö ESITIEDOT: reaalifunktiot, funktion raja-arvo
Derivaatta 1/6 Sisältö Derivaatan määritelmä funktio Olkoon kiinteä tarkastelupiste. Reaalimuuttujan reaaliarvoisen funktion f deri- (reaali-) vaatta tässä pisteessä merkitään f () voidaan luonnetia kadella
Fysiikan historia Luento 6 Kevät 2011
Fysiikan historia Luento 6 Kevät 2011 Newtonin perintö Tieteellinen vallankumous päättyi Newtoniin. Fysiikka siirtyi uuteen aikakauteen, jota luonnehtivat Fysiikan teorioiden esittäminen matematiikan kielellä
LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM
LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM Helsingin yliopiston kirjasto Käsikirjoituskokoelmat 1 ALMA FOHSTRÖM VON RODE 1856 1936 Alma Fohström syntyi Helsingissä 2.1.1856 kauppias August Fohströmin seitsenlapsiseen
TAMPEREEN YLIOPISTO Luonnontieteiden kandidaatin tutkielma. Mika Kähkönen. L'Hospitalin sääntö
TAMPEREEN YLIOPISTO Luonnontieteiden kandidaatin tutkielma Mika Kähkönen L'Hospitalin sääntö Matematiikan, tilastotieteen ja losoan laitos Matematiikka Lokakuu 007 Sisältö 1 Johdanto 3 1.1 Tutkielman sisältö........................
Mika Setälä Lehtori Lempäälän lukio
LOPS 2016 matematiikka Mika Setälä Lehtori Lempäälän lukio Millainen on input? Oppilaiden lähtötaso edellisiin lukion opetussuunnitelmiin nähden pitää huomioida kun lukion uutta opetussuunnitelmaa tehdään.
Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa
Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen
Sovellettu todennäköisyyslaskenta B
Sovellettu todennäköisyyslaskenta B Antti Rasila 21. syyskuuta 2007 Antti Rasila () TodB 21. syyskuuta 2007 1 / 19 1 Satunnaismuuttujien riippumattomuus 2 Jakauman tunnusluvut Odotusarvo Odotusarvon ominaisuuksia
Kant Arvostelmia. Informaatioajan Filosofian kurssin essee. Otto Opiskelija 65041E
Kant Arvostelmia Informaatioajan Filosofian kurssin essee Otto Opiskelija 65041E David Humen radikaalit näkemykset kausaaliudesta ja siitä johdetut ajatukset metafysiikan olemuksesta (tai pikemminkin olemattomuudesta)
Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat
Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä
OSA 1: YHTÄLÖNRATKAISUN KERTAUSTA JA TÄYDENNYSTÄ SEKÄ FUNKTIO
OSA : YHTÄLÖNRATKAISUN KERTAUSTA JA TÄYDENNYSTÄ SEKÄ FUNKTIO Tekijät: Ari Heimonen, Hellevi Kupila, Katja Leinonen, Tuomo Talala, Hanna Tuhkanen ja Pekka Vaaraniemi Alkupala Kolme kaverusta, Olli, Pekka
Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980
Tiede ja usko Jokaisen kristityn samoin kuin jokaisen tiedemiehenkin velvollisuus on katsoa totuuteen ja pysyä siinä, julistaa professori Kaarle Kurki-Suonio. Tieteen ja uskon rajankäynti on ollut kahden
Esimerkki kaikkialla jatkuvasta muttei missään derivoituvasta funktiosta
Esimerkki kaikkialla jatkuvasta muttei missään derivoituvasta funktiosta Seminaariaine Miikka Rytty Matemaattisten tieteiden laitos Oulun yliopisto 2004 Matemaattista ja historiallista taustaa Tämän kappaleen
Jännite, virran voimakkuus ja teho
Jukka Kinkamo, OH2JIN oh2jin@oh3ac.fi +358 44 965 2689 Jännite, virran voimakkuus ja teho Jännite eli potentiaaliero mitataan impedanssin yli esiintyvän jännitehäviön avulla. Koska käytännön radioamatöörin
TRIGONOMETRISET JA HYPERBOLISET FUNKTIOT
TRIGONOMETRISET JA HYPERBOLISET FUNKTIOT ARI LEHTONEN. Trigonometriset funktiot.. Peruskaavat. tan x := sin x cos x, cos x cot x := sin x Anglosaksisissa maissa käytössä ovat myös funktiot sekantti sec
on radan suuntaiseen komponentti eli tangenttikomponentti ja on radan kaarevuuskeskipisteeseen osoittavaan komponentti. (ks. kuva 1).
H E I L U R I T 1) Matemaattinen heiluri = painottoman langan päässä heilahteleva massapiste (ks. kuva1) kuva 1. - heilurin pituus l - tasapainoasema O - ääriasemat A ja B - heilahduskulma - heilahdusaika
Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?
Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012
ENY-C2001 Termodynamiikka ja lämmönsiirto TERVETULOA!
ENY-C2001 Termodynamiikka ja lämmönsiirto TERVETULOA! Luento 14.9.2015 / T. Paloposki / v. 03 Tämän päivän ohjelma: Aineen tilan kuvaaminen pt-piirroksella ja muilla piirroksilla, faasimuutokset Käsitteitä
+ 3 2 5 } {{ } + 2 2 2 5 2. 2 kertaa jotain
Jaollisuustestejä (matematiikan mestariluokka, 7.11.2009, ohjattujen harjoitusten lopputuloslappu) Huom! Nämä eivät tietenkään ole ainoita jaollisuussääntöjä; ovatpahan vain hyödyllisiä ja ainakin osittain
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
BM20A0900, Matematiikka KoTiB3
BM20A0900, Matematiikka KoTiB3 Luennot: Matti Alatalo Oppikirja: Kreyszig, E.: Advanced Engineering Mathematics, 8th Edition, John Wiley & Sons, 1999, luvut 1 4. 1 Sisältö Ensimmäisen kertaluvun differentiaaliyhtälöt
Leibniz ja vis vivakiista MARKKU R O I NILA
Leibniz ja vis vivakiista MARKKU R O I NILA HELSING IN YLIOPISTO Lyhyesti Vis viva-kiista syntyi G. W. Leibnizin artikkelin Brevis demonstratio erroris memorabilis Cartesii (Acta eruditorum 3/1686) ilmestymisestä.
Funktion määrittely (1/2)
Funktion määrittely (1/2) Funktio f : A B on sääntö, joka liittää jokaiseen joukon A alkioon a täsmälleen yhden B:n alkion b. Merkitään b = f (a). Tässä A = M f on f :n määrittelyjoukko, B on f :n maalijoukko.
f(x, y) = x 2 y 2 f(0, t) = t 2 < 0 < t 2 = f(t, 0) kaikilla t 0.
Ääriarvon laatu Jatkuvasti derivoituvan funktion f lokaali ääriarvokohta (x 0, y 0 ) on aina kriittinen piste (ts. f x (x, y) = f y (x, y) = 0, kun x = x 0 ja y = y 0 ), mutta kriittinen piste ei ole aina
Matematiikan tukikurssi
Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 1 1 Matemaattisesta päättelystä Matemaattisen analyysin kurssin (kuten minkä tahansa matematiikan kurssin) seuraamista helpottaa huomattavasti, jos opiskelija ymmärtää
Preliminäärikoe Tehtävät Pitkä matematiikka 4.2.2014 1 / 3
Preliminäärikoe Tehtävät Pitkä matematiikka / Kokeessa saa vastata enintään kymmeneen tehtävään Tähdellä (* merkittyjen tehtävien maksimipistemäärä on 9, muiden tehtävien maksimipistemäärä on 6 Jos tehtävässä
LUENTORUNKO, KUOPIO SISÄLTÖ : - MIKSI AMPUMAHIIHTO? - AMPUMAHIIHDON AMMUNNAN ERITYISPIIRTEET. - AMMUNNAN TEKNIIKKAA ( ampumahiihto-)
LUENTORUNKO, KUOPIO LIITE SISÄLTÖ : - MIKSI AMPUMAHIIHTO? - AMPUMAHIIHDON AMMUNNAN ERITYISPIIRTEET - AMMUNNAN TEKNIIKKAA ( ampumahiihto-) - HARJOITTELUN RAKENTEESTA - TOTEUTTAMISESTA - OHEISHARJOITTELU
Hunajakakku menossa lingottavaksi
POHDIN projekti Hunajakenno Mehiläispesän rakentuminen alkaa kennoista. Kenno on mehiläisvahasta valmistettu kuusikulmainen lieriö, joka jokaiselta sivultaan rajoittuu toisiin kennoihin. Hunajakennot muodostavat
MS-C1080 Algebran perusrakenteet (5 op)
MS-C1080 Algebran perusrakenteet (5 op) Luennot: Camilla Hollanti Harjoitukset: Niko Väisänen, Amaro Barreal etunimi.sukunimi@aalto.fi Kevät 2015 1 / 11 Kurssin sisältö Kurssimateriaali: Metsänkylä Näätänen,
Fysiikan historia kevät 2011 Luento 5
Fysiikan historia kevät 2011 Luento 5 Newtonin edeltäjiä Rene Descartes (1596-1650) ransk. filosofi, matemaatikko ja fyysikko Halusi selittää maailman rationaalisesti. Yhtä mieltä Galilein kanssa: matematiikka
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA
Kutsu KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kutsu kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät Linnanmaalla Yliopistokatu 9 (KTK122), 10. toukokuuta 2016 klo 12.15 alkaen.
Kuuluisat matemaatikot tutuiksi
Koostanut: Elina Viro Opettajalle Kuuluisat matemaatikot tutuiksi Kohderyhmä: Projekti voidaan toteuttaa 7., 8., 9. luokalla, mutta 9. luokalla taustalla oleva matematiikka on tutuinta. Esitiedot: - Taustalla
IV. TASAINEN SUPPENEMINEN. f(x) = lim. jokaista ε > 0 ja x A kohti n ε,x N s.e. n n
IV. TASAINEN SUPPENEMINEN IV.. Funktiojonon tasainen suppeneminen Olkoon A R joukko ja f n : A R funktio, n =, 2, 3,..., jolloin jokaisella x A muodostuu lukujono f x, f 2 x,.... Jos tämä jono suppenee
Matematiikan tukikurssi
Matematiikan tukikurssi Kertausluento 2. välikokeeseen Toisessa välikokeessa on syytä osata ainakin seuraavat asiat:. Potenssisarjojen suppenemissäde, suppenemisväli ja suppenemisjoukko. 2. Derivaatan
Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi.
KIRJALLISEN TYÖN ULKOASU JA LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN Tämä ohje on tehty käytettäväksi kasvatustieteiden tiedekunnan opinnoissa tehtäviin kirjallisiin töihin. Töiden ohjaajilla voi kuitenkin olla omia toivomuksiaan
Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia
1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,
Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915
Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen
Erityinen suhteellisuusteoria (Harris luku 2)
Erityinen suhteellisuusteoria (Harris luku 2) Yliopistonlehtori, TkT Sami Kujala Mikro- ja nanotekniikan laitos Kevät 2016 Ajan ja pituuden suhteellisuus Relativistinen työ ja kokonaisenergia SMG-aaltojen
LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA
Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 3/2009, 18.3.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. KTT Janne Järvisen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimenpiteet 4. FT
PHYS-A3131 Sähkömagnetismi (ENG1) (5 op)
PHYS-A3131 Sähkömagnetismi (ENG1) (5 op) Sisältö: Sähköiset vuorovaikutukset Magneettiset vuorovaikutukset Sähkö- ja magneettikenttä Sähkömagneettinen induktio Ajasta riippuvat tasa- ja vaihtovirtapiirit
Opetusmateriaali. Fermat'n periaatteen esittely
Opetusmateriaali Fermat'n periaatteen esittely Hengenpelastajan tehtävässä kuvataan miten hengenpelastaja yrittää hakea nopeinta reittiä vedessä apua tarvitsevan ihmisen luo - olettaen, että hengenpelastaja
Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin
Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja
23 VALON POLARISAATIO 23.1 Johdanto. 23.2 Valon polarisointi ja polarisaation havaitseminen
3 VALON POLARISAATIO 3.1 Johdanto Mawellin htälöiden avulla voidaan johtaa aaltohtälö sähkömagneettisen säteiln etenemiselle väliaineessa. Mawellin htälöiden ratkaisusta seuraa aina, että valo on poikittaista
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Fysiikan historia Luento 2
Fysiikan historia Luento 2 Ibn al- Haytham (Alhazen), ensimmäinen tiedemies Keskiajan tiede Kiinnostus =iloso=iaa ja luonnontiedettä kohtaan alkoi laantua Rooman vallan kasvaessa Osa vanhasta tiedosta
Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka)
Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 3 pistettä 1. Missä kuviossa mustia kenguruita on enemmän kuin valkoisia kenguruita? Kuvassa D on 5 mustaa kengurua ja 4 valkoista. 2. Nelli haluaa rakentaa samanlaisen
nopeusvektoria säädettäessä. kuvaruudulla olevien kappaleiden
1 2 Ohjelman perusidea on varsin yksinkertainen. Kyseessä on tietokonepeli, jossa pelaaja pyrkii lähettämään kuvaruudulle ilmestyviä planeettoja radoilleen siten, että ne eivät törmäile virtuaalisessa
Lineaarialgebra MATH.1040 / voima
Lineaarialgebra MATH.1040 / voima 1 Seuraavaksi määrittelemme kaksi vektoreille määriteltyä tuloa; pistetulo ja. Määritelmät ja erilaiset tulojen ominaisuudet saattavat tuntua, sekavalta kokonaisuudelta.
Teoreettisen fysiikan esittely
Teoreettisen fysiikan esittely Fysiikan laitos Oulun yliopisto 28.9.2012 Erkki Thuneberg Nämä kalvot on saatavissa osoitteessa http://www.oulu.fi/fysiikka/teoreettinen-fysiikka Sisältö Mitä on teoreettinen
Matematiikan opintosuunta
Matematiikan opintosuunta Matematiikka: Mitä se on? Vastaus: (Oma vastaukseni:) Tyhjentävää vastausta on mahdotonta antaa. Matematiikka: Mitä se on? Vastaus: (Oma vastaukseni:) Tyhjentävää vastausta on
MATEMATIIKKA 3 VIIKKOTUNTIA
EB-TUTKINTO 010 MATEMATIIKKA 3 VIIKKOTUNTIA PÄIVÄMÄÄRÄ: 4 kesäkuuta 010 KOKEEN KESTO: 3 tuntia (180 minuuttia) SALLITUT APUVÄLINEET: Eurooppa-koulun antama taulukkovihkonen Funktiolaskin, joka ei saa olla
KJR-C2002 Kontinuumimekaniikan perusteet
KJR-C2002 Kontinuumimekaniikan perusteet Luento 25.11.2015 Susanna Hurme, Yliopistonlehtori, TkT Tämän päivän luento Aiemmin ollaan johdettu palkin voimatasapainoyhtälöt differentiaaligeometrisella tavalla
Differentiaali- ja integraalilaskenta 1 Ratkaisut 5. viikolle /
MS-A8 Differentiaali- ja integraalilaskenta, V/7 Differentiaali- ja integraalilaskenta Ratkaisut 5. viikolle / 9..5. Integroimismenetelmät Tehtävä : Laske osittaisintegroinnin avulla a) π x sin(x) dx,
Evoluutio ja luominen. Mian tekemä esitys Jannen esittämänä
Evoluutio ja luominen Mian tekemä esitys Jannen esittämänä Väite: tiedemiehet ovat todistaneet evoluutioteorian todeksi Evoluutioteorialla tässä tarkoitan teoriaa, jonka mukaan kaikki elollinen on kehittynyt
CHERMUG-pelien käyttö opiskelijoiden keskuudessa vaihtoehtoisen tutkimustavan oppimiseksi
Tiivistelmä CHERMUG-projekti on kansainvälinen konsortio, jossa on kumppaneita usealta eri alalta. Yksi tärkeimmistä asioista on luoda yhteinen lähtökohta, jotta voimme kommunikoida ja auttaa projektin
Mekaniikan jatkokurssi Fys102
Mekaniikan jatkokurssi Fys10 Kevät 010 Jukka Maalampi LUENTO 8 Vaimennettu värähtely Elävässä elämässä heilureiden ja muiden värähtelijöiden liike sammuu ennemmin tai myöhemmin. Vastusvoimien takia värähtelijän
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa
Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Sari Pesonen Tukholman yliopisto, suomen kielen osasto Slaavilaisten ja balttilaisten kielten, suomen, hollannin ja saksan laitos Stockholms
6.8 Erityisfunktioiden sovelluksia
6.8 Erityisfunktioiden sovelluksia Tässä luvussa esitellään muutama esimerkki, joissa käytetään hyväksi eksponentti-, logaritmi- sekä trigonometrisia funktioita. Ensimmäinen esimerkki juontaa juurensa
Preliminäärikoe Pitkä Matematiikka 3.2.2009
Preliminäärikoe Pitkä Matematiikka..9 x x a) Ratkaise yhtälö =. 4 b) Ratkaise epäyhtälö x > x. c) Sievennä lauseke ( a b) (a b)(a+ b).. a) Osakkeen kurssi laski aamupäivällä,4 % ja keskipäivällä 5,6 %.
Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ
SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ Lähde: Pähkinälinnan läänin henkikirjat Inkerinmaalla henkikirjoja (manthals längd) on 1600-luvulla
Fysiikan matematiikka P
Fysiikan matematiikka 763101P Luennoija: Kari Rummukainen, Fysikaalisten tieteiden laitos Tavoite: tarjota opiskelijalle nopeasti fysikaalisten tieteiden tarvitsemia matematiikan perustietoja ja taitoja.
Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto
Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Julian Voss, Quantum man, 2006 (City of Moses Lake, Washington, USA) Kolme näkökulmaa
Opettajan tilastotietolähteet. Reija Helenius
Opettajan tilastotietolähteet Tilastojen luku- ja käyttötaito: mitä ja miksi? 2 Statistical literacy is the ability to read and interpret summary statistics in the everyday media: in graphs, tables, statements,
1.1. Ympäristön ja raja-arvon käsite
.. Ympäristön ja raja-arvon käsite Matematiikan opintojen tässä vaiheessa aletaan olla kiinnostavimpien sisältöjen laidassa. Tähänastiset pitkän matematiikan opinnot ovat olleet kuin valmistelua, jatkossa
MAY1 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty 12.4.2016 Julkaiseminen sallittu vain koulun suljetussa verkossa.
KERTAUS Lukujono KERTAUSTEHTÄVIÄ K1. Ratkaisussa annetaan esimerkit mahdollisista säännöistä. a) Jatketaan lukujonoa: 2, 4, 6, 8, 10, 12, 14, 16, Rekursiivinen sääntö on, että lukujonon ensimmäinen jäsen
Jukola Tekstioppi Sanoma Pro Kaikki kurssit. Jukola 1 Sanoma Pro Kurssi 1. Jukola 2 Sanoma Pro Kurssi 2. Jukola 3 Sanoma Pro Kurssi 3
RANTASALMEN LUKION OPPIKIRJAT LV 2017-2018 I lk Äidinkieli Jukola Tekstioppi Sanoma Pro Kaikki kurssit Jukola 1 Sanoma Pro Kurssi 1 Jukola 2 Sanoma Pro Kurssi 2 Jukola 3 Sanoma Pro Kurssi 3 A1-Englanti
Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö
Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosyhteenveto Tulosten käyttö Julkisen esiintymisen määrä ja kanavat Millä tavoin olet itse esiintynyt julkisuudessa asiantuntijaroolissa?
Diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinta 2017 Insinöörivalinnan matematiikan koe , Ratkaisut (Sarja A)
Diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinta 017 Insinöörivalinnan matematiikan koe 30..017, Ratkaisut (Sarja A) 1. a) Lukujen 9, 0, 3 ja x keskiarvo on. Määritä x. (1 p.) b) Mitkä reaaliluvut
Päähaku, matemaattisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe klo
Päähaku, matemaattisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe 8.5.2019 klo 10.00 13.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita nimesi latinalaisilla kirjaimilla (abcd...), älä esimerkiksi
MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta - dia-valinta 2013 Insinöörivalinnan fysiikan koe 29.5.2013, malliratkaisut
A1 Ampumahiihtäjä ampuu luodin vaakasuoraan kohti maalitaulun keskipistettä. Luodin lähtönopeus on v 0 = 445 m/s ja etäisyys maalitauluun s = 50,0 m. a) Kuinka pitkä on luodin lentoaika? b) Kuinka kauaksi
FYSA242 Statistinen fysiikka, Harjoitustentti
FYSA242 Statistinen fysiikka, Harjoitustentti Tehtävä 1 Selitä lyhyesti: a Mikä on Einsteinin ja Debyen kidevärähtelymallien olennainen ero? b Mikä ero vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa on kanonisella
1 2 x2 + 1 dx. (2p) x + 2dx. Kummankin integraalin laskeminen oikein (vastaukset 12 ja 20 ) antaa erikseen (2p) (integraalifunktiot
Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Turun yliopisto Matematiikan valintakoe (Ratkaisut ja pisteytys) 500 Kustakin tehtävästä saa maksimissaan
Matematiikan kirjoittamisesta
Matematiikan kirjoittamisesta Asiasisältö Tärkeintä kaikessa on, että kaiken minkä kirjoitat, niin myös itse ymmärrät. Toisin sanoen asiasisällön on vastattava lukijan pohjatietoja. Tekstin täytyy olla
Lataa Homo Europaeus - Karin Bojs. Lataa
Lataa Homo Europaeus - Karin Bojs Lataa Kirjailija: Karin Bojs ISBN: 9789523123526 Sivumäärä: 473 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.56 Mb Ainutlaatuisen mukaansatempaava, 54 000 vuotta kattava tarina eurooppalaisten
Mekaniikan jatkokurssi Fys102
Mekaniikan jatkokurssi Fys10 Kevät 010 Jukka Maalampi LUENTO 7 Harmonisen värähdysliikkeen energia Jousen potentiaalienergia on U k( x ) missä k on jousivakio ja Dx on poikkeama tasapainosta. Valitaan
4757 4h. MAGNEETTIKENTÄT
TURUN AMMATTIKORKEAKOULU TYÖOHJE 1/7 FYSIIKAN LABORATORIO V 1.6 5.014 4757 4h. MAGNEETTIKENTÄT TYÖN TAVOITE Työssä tutkitaan vitajohtimen aiheuttamaa magneettikentää. VIRTAJOHTIMEN SYNNYTTÄMÄ MAGNEETTIKENTTÄ
Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa
Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta
Dialogin missiona on parempi työelämä
VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla
Lataa Homo europaeus : Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia - Karin Bojs. Lataa
Lataa Homo europaeus : Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia - Karin Bojs Lataa Kirjailija: Karin Bojs ISBN: 9789523123939 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.43 Mb Ainutlaatuisen mukaansatempaava, 54 000
Raamattu - tarua vai totta. Jyväskylän vapaaseurakunta 140913
Raamattu - tarua vai totta Jyväskylän vapaaseurakunta 140913 Raamattu - tarua vai totta? Millä perusteilla voimme väittää Raamatun sanaa todeksi? Voiko Raamatulle löytää tieteellisiä perusteita vai jääkö
MS-C1340 Lineaarialgebra ja differentiaaliyhtälöt
MS-C1340 Lineaarialgebra ja differentiaaliyhtälöt Differentiaaliyhtälöt, osa 1 Riikka Kangaslampi Matematiikan ja systeemianalyysin laitos Aalto-yliopisto 2015 1 / 20 R. Kangaslampi Matriisihajotelmista
9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni
9. toukokuuta urooppaw paiva m Euroopan unioni 9. toukokuuta Euroopan unioni H arvat Euroopan kansalaiset tietävät, että 9.5.1950 lausuttiin Euroopan yhteisön syntysanat, samaan aikaan kun kolmannen maailmansodan
Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri
ÄIDINKIELI VANHA LO LO 2016 AKOLLINEN KOODI KOODI KURINIMI VANHA / Tekstit ja vuorovaikutus ÄI1 ÄI1 Kieli tekstit ja vuorovaikutus Kieli, kulttuuri ja identiteetti ÄI2 ÄI6 oveltavin osin; kieli kulttuuri
MATEMATIIKKA 5 VIIKKOTUNTIA
EB-TUTKINTO 2010 MATEMATIIKKA 5 VIIKKOTUNTIA PÄIVÄMÄÄRÄ: 4. kesäkuuta 2010 KOKEEN KESTO: 4 tuntia (240 minuuttia) SALLITUT APUVÄLINEET: Eurooppa-koulun antama taulukkovihkonen Funktiolaskin, joka ei saa
E-math - sa hko inen oppimisympa risto matematiikan opiskeluun. Ralph-Johan Back Åbo Akademi (Virtuaaliopetuksen päivät 2013)
E-math - sa hko inen oppimisympa risto matematiikan opiskeluun Ralph-Johan Back Åbo Akademi (Virtuaaliopetuksen päivät 2013) Esityksen organisointi 1. Yleisesitys E-math projektin hankkeesta ja sen tuloksista
Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia
Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta
ADHD-HÄIRIÖN LAPSEEN AIHEUTTAMIEN VAIKUTUSTEN YMMÄRTÄMINEN
ADHD-HÄIRIÖN LAPSEEN AIHEUTTAMIEN VAIKUTUSTEN YMMÄRTÄMINEN Tämä luku käsittelee perheensisäisiä ongelmia perheissä, joissa on ADHD-lapsi. Mukana on kappaleita, joissa käsitellään häiriön ymmärtämistä lapsen
Työ 5: Putoamiskiihtyvyys
Työ 5: Putoamiskiihtyvyys Työryhmä: Tehty (pvm): Hyväksytty (pvm): Hyväksyjä: 1. Tavoitteet Työssä määritetään putoamiskiihtyvyys kolmella eri tavalla. Ennakko-oletuksena mietitään, pitäisikö jollain tavoista
Peliteoria luento 1. May 25, 2015. Peliteoria luento 1
May 25, 2015 Tavoitteet Valmius muotoilla strategisesti ja yhteiskunnallisesti kiinnostavia tilanteita peleinä. Kyky ratkaista yksinkertaisia pelejä. Luentojen rakenne 1 Joitain pelejä ajanvietematematiikasta.
Matematiikan tukikurssi: kurssikerta 10
Matematiikan tukikurssi: kurssikerta 10 1 Newtonin menetelmä Oletetaan, että haluamme löytää funktion f(x) nollakohan. Usein tämä tehtävä on mahoton suorittaa täyellisellä tarkkuuella, koska tiettyjen
KJR-C2002 Kontinuumimekaniikan perusteet
KJR-C2002 Kontinuumimekaniikan perusteet Luento 23.11.2015 Susanna Hurme, Yliopistonlehtori, TkT Luennon sisältö Hooken laki lineaaris-elastiselle materiaalille (Reddy, kpl 6.2.3) Lujuusoppia: sauva (Reddy,
RIIHIMÄEN LUKION OPPIKIRJAT
RIIHIMÄEN LUKION OPPIKIRJAT 2016 2017 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS ÄI 1 ÄI 2 ÄI 3 ÄI 4 ÄI 5 ÄI 6 ÄI 7 ÄI 8 ÄI 9 Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus, Otava. (uusin painos) Painettu tehtävävihko. Särmä Suomen
EUROOPAN PARLAMENTTI
26.8.2003 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 201 A/1 III (Tiedotteita) EUROOPAN PARLAMENTTI PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/77/S SISÄISISTÄ TOIMISTA VASTAAVIEN VALIOKUNTIEN PÄÄOSASTON