Evoluutio ja luominen. Mian tekemä esitys Jannen esittämänä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Evoluutio ja luominen. Mian tekemä esitys Jannen esittämänä"

Transkriptio

1 Evoluutio ja luominen Mian tekemä esitys Jannen esittämänä

2 Väite: tiedemiehet ovat todistaneet evoluutioteorian todeksi Evoluutioteorialla tässä tarkoitan teoriaa, jonka mukaan kaikki elollinen on kehittynyt miljoonien vuosian aikana yhdestä yhteisestä kantamuodosta, joka syntyi elottomasta aineesta Evoluutioteoria tutkii miten maailma olisi voinut syntyä ainoastaan luonnollisten syiden kautta Evoluutioteoria on nimensä mukaisesti teoria Nykytietämyksen mukaan evoluutioteoriaa ei voida osoittaa oikeaksi fossiiliaineiston eikä biokemiallisten tutkimusten perusteella. ei ilmiö, joka olisi voitu toistaa ja siten osoittaa oikeaksi Jumala ei kuulu tähän fyysiseen maailmaan ja tämän vuoksi häntä ei voida laittaa mikroskooppiin, minkä vuoksi Jumala on luonnontieteellisen tutkimuksen ulkopuolella

3 Väite: tiedemiehet ovat todistaneet evoluutioteorian todeksi Ketä ovat nämä tiedemiehet? Tavallisia ihmisiä, jotka tutkivat jotakin luonnonilmiötä Tiedettä ei tehdä maailmankatsomuksellis essa ja/tai arvo tyhjiössä Tiedemiesten perususkomukset ja monet käytännön seikat vaikuttavat heidän tutkimustuloksiinsa

4 Ihmisen maailmankuva ohjaa tutkimustuloksen tulkintaa. Tiedettä ei tehdä maailmankatsomuksellisessa tyhjiössä.

5 vajaahampaiset jänikset ISTUKALLISTEN NISÄKKÄIDEN SUKUPUU jyrsijät kädelliset lepakot hyönteissyöjät valaat petoeläimet sorkkaeläimet kavioeläimet puutamaani norsut merilehmät Lähde: Scherer S., Junker R., 2000, Evoluutio kriittinen analyysi

6 PALEONTOLOGISET LÖYDÖT ILMAN EVOLUUTIOTEOREETTISTA TULKINTAA Lähde: Scherer S., Junker R., 2000, Evoluutio kriittinen analyysi

7

8 Fossiili KNMKP 271 Tietokoneanalyysien tulokset: samanlainen kuin nykyihmisen kyseinen luu.

9 Fossiili KNMKP 271 Tietokoneanalyysien tulokset: samanlainen kuin nykyihmisen kyseinen luu. Ikäarvio 4,4 milj. vuotta Ikäarvio 3,5 milj. vuotta Ikäarvio 4,1 milj. vuotta Tulkinta: Australopithecus hominidi Perustelu: fossiilin ikä n. 4,4 milj. vuotta. Evoluutioteorian mukaan nykyihmisiä on mahdotonta olla olemassa ennen eteläapinoita, koska ihmisen oletetaan kehittyneen eteläapinoista Olkavarren kappaleen tilastollinen monimuuttujaanalyysi osoittaa sen olevan kiistatta lähempänä ihmistä kuin simpassia. (Richard G. Klein, The Human Career: Human Biological and Cultural Origins, University of Chicago Press 1988,571) Kanapoin olkavarren kappaletta, jonka ikä on noin 4,4 miljoonaa vuotta, ei voitu erottaa morfologialtaan minun (Howells) ja Patterssonin tekemän monimuuttuja-analyysin perusteella Homo Sapiensista vuonna 1967 (eikä sen jälkeen muiden tekemillä perusteellisemmilla analyyseilla). Ehdotimme, että se saattoi edustaa Australopithecusta, koska sen tulkinta Homo Sapiensiksi vaikutti silloin täysin perättömältä, vaikka tämä tulkinta olisikin oikea ilman aikatekijää. (Howells, Homo Erectus in Human Descent, 79-80)

10 Fossiili KNMKP 271 Tietokoneanalyysien tulokset: samanlainen kuin nykyihmisen kyseinen luu. Tulkinta: Australopithecus hominidi Perustelu: fossiilin ikä n. 4,4 milj. vuotta eli eliö on elänyt ennen etelänapinoita. Evoluutioteorian mukaan nykyihmisiä on mahdotonta olla olemassa ennen eteläapinoita, koska ihmisen oletetaan kehittyneen eteläapinoista Tulkinta: Homo Sapiens -nykyihminen Perustelu: Luu on sellainen osa, josta ihmisen ja muut kädelliset helposti erottaa toisistaan. Fossiili ei millään tavalla eroa nykyihmisen luusta. Iän määrityksessä on virhe. Ikäarvio 4,4 milj. vuotta Ikäarvio 3,5 milj. vuotta Ikäarvio 4,1 milj. vuotta Tulkinta: Homo Sapiens -nykyihminen Perustelu: Luu on sellainen osa, josta ihmisen ja muut kädelliset helposti erottaa toisistaan. Fossiili ei millään tavalla eroa nykyihmisen luusta. nykyihmisiä ihmisiä oli ennen etelänapinoita -> etelänapinat eivät ole ihmisen esi-isiä. Evoluutioteoria ei päde.

11 Tapio Puolimatka: Tiedekeskustelun avoimuuskoe Tapio Puolimatka: Usko, tiede ja evoluutio

12 Maailmankuva ohjaa median Evoluutioteoriassa, sillä on eroa, mitä on voitu osoittaa oikeaksi ja mihin vain uskotaan, vaikka mediassa ne usein esitetään samana asiana. Esim. vuodesta 1975 alkaen on esitetty, että ihmisen ja simpanssin genomit ovat vähintään 98,5% samanlaista. uutisointia Kuitenkin, Ensimmäinen ihmisen koko genomin tutkimus valmistui vuonna 2001 ja simpanssin koko genomin tutkimus valmistui vuonna 2005 Vielä vuonna 2011 teknologian rajoitteista johtuen ei kyetty tekemään kokonaisiin genomeihin perustuvia vertailuja

13 Maailmankuva ohjaa median uutisointia Evoluutioteoriassa, sillä on eroa, mitä on voitu osoittaa oikeaksi ja mihin vain uskotaan, vaikka mediassa ne usein esitetään samana asiana. Esim. vuodesta 1975 alkaen on esitetty, että ihmisen ja simpanssin genomit ovat vähintään 98,5% samanlaista. Evoluutioteorian mukaan ihmisen ja simpanssin y-kromosomien pitäisi olla lähes identtiset Kun ihmisen ja simpanssin koko Y- kromosomin tutkimus valmistui, vuonna 2010 havaittiin, että simpanssilta puuttui puolet ihmisen Y-kromosomin geeneistä geenikategorioissa oli 33% ero Y-kromosomien rakenteelliset ominaisuudet olivat kaikissa suhteissaan erilaiset (Hughes J. F. et al Chimpanzee and human Y chromosomes are remarkably divergent in structure and gene content Nature 463, ,28. January 2010)

14 Maailmankuva ohjaa median Evoluutioteoriassa, sillä on eroa, mitä on voitu osoittaa oikeaksi ja mihin vain uskotaan, vaikka mediassa ne usein esitetään samana asiana. Esim. vuodesta 1975 alkaen on esitetty, että ihmisen ja simpanssin genomit ovat vähintään 98,5% samanlaista. uutisointia Biokemian mukaan tulon myötä sukupuiden rakentelu on alkanut osoittautua toivottomaksi tehtäväksi, koska tulos riippuu siitä mitä tutkitaan ja mitä verrataan aina löytyy sekä eroja, että yhtäläisyyksiä. Esim. jos insuliineja verrataan ihminen on läheisempää sukua kalkkarokäärmeelle kuin marsulle ja hiiri läheisempää sukua valaalle kuin marsulle New Scientist 14. tammikuuta 2009 Michael Rose (evoluutiobiologi): Elämän puuta ollaan hienotunteisesti Useat tutkijoistakin sanovat, että uudet molekyylitutkimukset, erityisesti DNAvertailut eivät tue Darwinin elämän puu teoriaa. hautaamassa, senhän me kaikki tiedämme. Harvemmat sen sijaan tunnustavat, että koko biologisen näkemyksemme perusta on muutoksen tarpeessa. Eric Bapteste (evoluutiobiologi): Ei ole mitään todisteita sen puolesta, että elämän puu olisi tosiasia.

15 Väite: Evoluutioteoriaa ei voida todistaa oikeaksi, koska ei ole tarpeeksi aikaa

16 Väite: Evoluutioteoriaa ei voida todistaa oikeaksi, koska ei ole tarpeeksi aikaa Aika itsessään ei tee mahdotonta mahdolliseksi. Aikaa tarvitaan siihen, että on tarpeeksi sukupolvia, että hitaasti etenevä mikroevoluutio ehtii tuottaa kaikki tarvittavat muutokset.

LUOMINEN JA EVOLUUTIO

LUOMINEN JA EVOLUUTIO LUOMINEN JA EVOLUUTIO Maailman syntyminen on uskon asia Evoluutioteoria Luominen Teoria, ei totuus Lähtökohta: selittää miten elollinen maailma olisi voinut syntyä, jos mitään yliluonnollista ei ole Ei

Lisätiedot

Steven Kelly & Mia+Janne

Steven Kelly & Mia+Janne Luomisoppi evoluutio Steven Kelly & Mia+Janne Tämä ei ole väittely! Pidetään kiinni yhteisestä uskosta: Alussa Jumala loi Se, että on Luoja, ratkaisee paljon: käytetään sitä rohkeasti apologiassa Eri mielipiteitä

Lisätiedot

Meripihka. Trilobiitti. 1. Fossiilit. Hominidin kallo. Kivettynyt metsä. Ramses Suuri. Jäätynyt mammutti. Jäämies

Meripihka. Trilobiitti. 1. Fossiilit. Hominidin kallo. Kivettynyt metsä. Ramses Suuri. Jäätynyt mammutti. Jäämies Meripihka 1. Fossiilit Trilobiitti Hominidin kallo Ramses Suuri Kivettynyt metsä Jäämies Jäätynyt mammutti Fossiili = aiemmalta geologiselta kaudelta peräisin oleva eliön jäänne (sanakirjan mukaan myös

Lisätiedot

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA? ETIIKKA on oppiaine ja tutkimusala, josta käytetään myös nimitystä MORAALIFILOSOFIA. Siinä pohditaan hyvän elämän edellytyksiä ja ihmisen moraaliseen toimintaan liittyviä asioita. Tarkastelussa voidaan

Lisätiedot

Ihmisen evoluutio. Afrikkalainen etelänapina. Lotta Isaksson 9A

Ihmisen evoluutio. Afrikkalainen etelänapina. Lotta Isaksson 9A Lotta Isaksson 9A Ihmisen evoluutio Evoluutio tarkoittaa lajinkehitystä, jossa eliölajit muuttuvat vähitellen ympäristöolojen aiheuttaman valikoitumisen ja perinnöllisen muuntelun takia. Perinnöllinen

Lisätiedot

Lataa Evoluutiobiologia - Mats Björklund. Lataa

Lataa Evoluutiobiologia - Mats Björklund. Lataa Lataa Evoluutiobiologia - Mats Björklund Lataa Kirjailija: Mats Björklund ISBN: 9789524950763 Sivumäärä: 260 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.63 Mb Evoluutioteoria on kaikkea biologista tietoa yhdistävä

Lisätiedot

Sisällys Esipuhe 11 Johdanto 14 Tieteen arvovalta ja tieteellisen keskustelun vapaus 28 Myytti pyyteettömästä tieteentekijästä 36 Tieteen rajat ja rajojen vartijat 39 Kirjan perusjuoni 44 Aukkojen jumala

Lisätiedot

Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980

Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980 Tiede ja usko Jokaisen kristityn samoin kuin jokaisen tiedemiehenkin velvollisuus on katsoa totuuteen ja pysyä siinä, julistaa professori Kaarle Kurki-Suonio. Tieteen ja uskon rajankäynti on ollut kahden

Lisätiedot

Neandertalinihmisen ja nykyihmisen suhde molekyyligenetiikan valossa

Neandertalinihmisen ja nykyihmisen suhde molekyyligenetiikan valossa Neandertalinihmisen ja nykyihmisen suhde molekyyligenetiikan valossa Petter Portin Kysymys siitä, ovatko nykyihminen (Homo sapiens) ja neandertalinihminen (Homo neanderthalensis) kaksi eri lajia vai saman

Lisätiedot

Lataa Ihmisen polveutuminen ja sukupuolivalinta - Charles Darwin. Lataa

Lataa Ihmisen polveutuminen ja sukupuolivalinta - Charles Darwin. Lataa Lataa Ihmisen polveutuminen ja sukupuolivalinta - Charles Darwin Lataa Kirjailija: Charles Darwin ISBN: 9789525697667 Sivumäärä: 640 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 23.55 Mb "Ylistetyistä voimistaan huolimatta

Lisätiedot

Evoluutiopuu. Aluksi. Avainsanat: biomatematiikka, päättely, kombinatoriikka, verkot. Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio

Evoluutiopuu. Aluksi. Avainsanat: biomatematiikka, päättely, kombinatoriikka, verkot. Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio Evoluutiopuu Avainsanat: biomatematiikka, päättely, kombinatoriikka, verkot Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio Välineet: loogiset palat, paperia, kyniä Kuvaus: Tehtävässä tutkitaan bakteerien evoluutiota.

Lisätiedot

Lataa Maailman hienoin esitys - Richard Dawkins. Lataa

Lataa Maailman hienoin esitys - Richard Dawkins. Lataa Lataa Maailman hienoin esitys - Richard Dawkins Lataa Kirjailija: Richard Dawkins ISBN: 9789525697278 Sivumäärä: 435 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.75 Mb Maailman hienoin esitys on Richard Dawkinsin

Lisätiedot

Lataa Vain yksi jäi - Chris Stringer. Lataa

Lataa Vain yksi jäi - Chris Stringer. Lataa Lataa Vain yksi jäi - Chris Stringer Lataa Kirjailija: Chris Stringer ISBN: 9789524953344 Sivumäärä: 333 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 22.96 Mb Ajatus luonnonvalinnan ylläpitämästä evoluutiosta hyväksytään

Lisätiedot

Luku 21. Evoluution perusteet

Luku 21. Evoluution perusteet 1. Evoluutio käsitteenä a. Mitä käsite evoluutio tarkoittaa? b. Miten evoluutiota tapahtuu? c. Mitkä ovat evoluution päämääriä? 2. Evoluution todisteita Mitä seuraavat evoluution todisteet osoittavat evoluutiosta?

Lisätiedot

Lataa Homo Deus - Yuval Noah Harari. Lataa

Lataa Homo Deus - Yuval Noah Harari. Lataa Lataa Homo Deus - Yuval Noah Harari Lataa Kirjailija: Yuval Noah Harari ISBN: 9789522794352 Sivumäärä: 530 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 13.84 Mb Mitä tapahtuu demokratialle, kun Google ja Facebook tuntevat

Lisätiedot

Kehitystä kuivuvassa maailmassa ihmisen evoluution ympäristökontekstista

Kehitystä kuivuvassa maailmassa ihmisen evoluution ympäristökontekstista Kehitystä kuivuvassa maailmassa ihmisen evoluution ympäristökontekstista Jussi Eronen Ihmisen evoluutio on tapahtunut kuivuvassa ja viilenevässä maailmassa. Tämän trendin lisäksi Afrikan ja Euraasian fossiiliaineisto

Lisätiedot

Thomaksen HEIJASTUKSIA-blogi (tammikuu 2013)

Thomaksen HEIJASTUKSIA-blogi (tammikuu 2013) Thomaksen HEIJASTUKSIA-blogi (tammikuu 2013) Blogiteksti 1: Evoluutioteoria on petosta! Ihmiskunnassa on ollut esillä monta näytettä ja löydöstä apinaihmisistä, joiden on sanottu tukeneen kehitysteorian

Lisätiedot

Ajatuksia sateenkaariperheiden läheiselle

Ajatuksia sateenkaariperheiden läheiselle 15.4.2014 Ajatuksia sateenkaariperheiden läheiselle Tiia Aarnipuu, koulutussuunnittelija tiia.aarnipuu@sateenkaariperheet.fi Mitkä sateenkaariperheet? Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten

Lisätiedot

KÄYTETTÄVYYDEN PERUSTEET 1,5op. Käyttäjäaineiston tulkinta. Tehtävä Käyttäjäaineiston tulkinta ja suunnitteluvaatimukset. Katja Soini TaiK 11.4.

KÄYTETTÄVYYDEN PERUSTEET 1,5op. Käyttäjäaineiston tulkinta. Tehtävä Käyttäjäaineiston tulkinta ja suunnitteluvaatimukset. Katja Soini TaiK 11.4. KÄYTETTÄVYYDEN PERUSTEET 1,5op Käyttäjäaineiston tulkinta Katja Soini TaiK 11.4.2007 1. MÄÄRITTELE 2. TUNNISTA RATKAISU 5. ARVIOI 3. MÄÄRITTELE 4. LUO Aiheena keskiviikkona 11.4.2007 Luento Käyttäjäaineiston

Lisätiedot

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta 1. Uskon puolustus Jyväskylän Vapaaseurakunta 2. Sisältö Klo 12-13.30 Timo K: 1) Katsaus ateismiin ja uusateismiin 2) Mitä meiltä kysytään? Mitä vastamme kysymyksiin? *Miksi on kärsimystä, jos Jumala on

Lisätiedot

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta LUOMINEN / MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN (1.Moos.1.-2.) MUKAAN

Lisätiedot

Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri

Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri ÄIDINKIELI VANHA LO LO 2016 AKOLLINEN KOODI KOODI KURINIMI VANHA / Tekstit ja vuorovaikutus ÄI1 ÄI1 Kieli tekstit ja vuorovaikutus Kieli, kulttuuri ja identiteetti ÄI2 ÄI6 oveltavin osin; kieli kulttuuri

Lisätiedot

Toisella jaksolla: Samaan aikaan Bulkistanissa. Maa on lähes kaikkialta tällainen. Taloja on rakennettu, luontoa on jyrätty. Huomenna mentiin, veli!

Toisella jaksolla: Samaan aikaan Bulkistanissa. Maa on lähes kaikkialta tällainen. Taloja on rakennettu, luontoa on jyrätty. Huomenna mentiin, veli! Toisella jaksolla: Samaan aikaan Bulkistanissa. Maa on lähes kaikkialta tällainen. Taloja on rakennettu, luontoa on jyrätty. Huomenna mentiin, veli! Hiljaa siellä alhaalla! Myöhemmin toisaalla Miksi taruolentosi

Lisätiedot

Hypermedian jatko-opintoseminaari

Hypermedian jatko-opintoseminaari Hypermedian jatko-opintoseminaari Tutkimusmenetelmät, kun tutkimuskohteena on ihminen ja tekniikka I, 1-4 ov Kirsi Silius 26.11.2004 Seminaarin aikataulu pe 26.11.04 Kirsi Silius: Seminaarin yleisesittely,

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Viestinnän mentelmät I: sisällön erittely. Sisällönanalyysi/sisällön erittely. Sisällön erittely. Juha Herkman

Viestinnän mentelmät I: sisällön erittely. Sisällönanalyysi/sisällön erittely. Sisällön erittely. Juha Herkman Viestinnän mentelmät I: sisällön erittely Juha Herkman 10.1.008 Helsingin yliopisto, viestinnän laitos Sisällönanalyysi/sisällön erittely Sisällönanalyysi (SA), content analysis Veikko Pietilä: Sisällön

Lisätiedot

ATLAS.ti -ohjelma laadullisen analyysin tukena Miten me sitä on käytetty?

ATLAS.ti -ohjelma laadullisen analyysin tukena Miten me sitä on käytetty? ATLAS.ti -ohjelma laadullisen analyysin tukena Miten me sitä on käytetty? Sanna Karhunen, FM, tohtorikoulutettava viestintätieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Emma Kostiainen, FT, lehtori opettajankoulutuslaitos,

Lisätiedot

r = 0.221 n = 121 Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit.

r = 0.221 n = 121 Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit. A. r = 0. n = Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit. H 0 : Korrelaatiokerroin on nolla. H : Korrelaatiokerroin on nollasta poikkeava. Tarkastetaan oletukset: - Kirjoittavat väittävät

Lisätiedot

STT Viestintäpalvelut Oy ProCom Viestinnän ammattilaiset ry. Viestinnän mittaamisen tila suomalaisissa organisaatioissa 2.2.2016

STT Viestintäpalvelut Oy ProCom Viestinnän ammattilaiset ry. Viestinnän mittaamisen tila suomalaisissa organisaatioissa 2.2.2016 STT Viestintäpalvelut Oy ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Viestinnän mittaamisen tila suomalaisissa organisaatioissa 2.2.2016 Johdanto STT Viestintäpalvelut Oy ja ProCom ry tutkivat viestinnän mittaamisen

Lisätiedot

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1)

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1) Biologia Pakolliset kurssit 1. Eliömaailma (BI1) tuntee elämän tunnusmerkit ja perusedellytykset sekä tietää, miten elämän ilmiöitä tutkitaan ymmärtää, mitä luonnon monimuotoisuus biosysteemien eri tasoilla

Lisätiedot

Lataa Lintuinfluenssa - Pekka Reinikainen. Lataa

Lataa Lintuinfluenssa - Pekka Reinikainen. Lataa Lataa Lintuinfluenssa - Pekka Reinikainen Lataa Kirjailija: Pekka Reinikainen ISBN: 9789515851574 Sivumäärä: 96 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.12 Mb Milloin lintuinfluenssa on täällä? Maailman terveysjärjestö

Lisätiedot

13.11. Tulosten arviointi. tulosten arviointi. voimmeko luottaa saamiimme tuloksiin?

13.11. Tulosten arviointi. tulosten arviointi. voimmeko luottaa saamiimme tuloksiin? 13.11. tulosten arviointi Tulosten arviointi voimmeko luottaa saamiimme tuloksiin? onko osa saaduista tuloksista sattumanvaraisia? mitkä OSAT puusta ovat luotettavimpia? 1 KONSENSUSDIAGRAMMI Useita yhtä

Lisätiedot

Kasvatuskokeet mädätysjäännös- ja kompostiseoksilla

Kasvatuskokeet mädätysjäännös- ja kompostiseoksilla Kasvatuskokeet mädätysjäännös- ja kompostiseoksilla Selvitys Lepaa 17.12.2014 Teo Kanniainen Bioliike-projektia (v. 2013-2014) rahoitetaan Etelä-Suomen EAKR-ohjelmasta. SISÄLLYS 1 KASVATUSKOE JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Sosiaalinen teknologia uutena osallistumisen muotona

Sosiaalinen teknologia uutena osallistumisen muotona Sosiaalinen teknologia uutena osallistumisen muotona Toimitusjohtaja, konsultti, bloggaaja Teemu Arina / Dicole Oy 6.9.2007 Photo: Tracy O 1 Tulevaisuus 2 Teknologiat ovat ruumimme jatkeita Marshall McLuhan

Lisätiedot

Sisällys PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ. Psykologia tutkii ihmisen toimintaa. Psykologiassa on lukuisia osa-alueita ja sovelluskohteita

Sisällys PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ. Psykologia tutkii ihmisen toimintaa. Psykologiassa on lukuisia osa-alueita ja sovelluskohteita Sisällys I 1 PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ 10 Psykologia tutkii ihmisen toimintaa 12 Mielen tapahtumat ja käyttäytyminen muodostavat ihmisen toiminnan Psykologian suuntaukset lähestyvät ihmistä

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Kurssin suorittaminen

Kurssin suorittaminen Bi3. Ympäristöekologia Mika Sipura Sähköposti: mika.sipura@kolumbus.fi Kurssin suorittaminen Oppikirja: Leinonen, Tyrväinen & Veistola: Koulun biologia, lukio 3. Ympäristöekologia. (vuoden 2005 painos

Lisätiedot

Lataa Kelpoisimman synty - Andreas Wagner. Lataa

Lataa Kelpoisimman synty - Andreas Wagner. Lataa Lataa Kelpoisimman synty - Andreas Wagner Lataa Kirjailija: Andreas Wagner ISBN: 9789525697735 Sivumäärä: 266 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.08 Mb Darwinin luonnonvalinnan voima on kiistaton ja se selittää,

Lisätiedot

How to Support Decision Analysis with Software Case Förbifart Stockholm

How to Support Decision Analysis with Software Case Förbifart Stockholm How to Support Decision Analysis with Software Case Förbifart Stockholm (Valmiin työn esittely) 13.9.2010 Ohjaaja: Prof. Mats Danielson Valvoja: Prof. Ahti Salo Tausta -Tukholman ohikulkutien suunnittelu

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Suomen Akatemia & TEKES seminaari 12.10.2005 VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Arto Mustajoki Helsingin yliopisto Suomen Akatemia Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (Esityksen alkuosassa on

Lisätiedot

Ajattelun kielen evoluutio

Ajattelun kielen evoluutio Nils Sandman Ajattelun kielen evoluutio Sosiaalisen älykkyyden hypoteesi ihmisen kognitiivisten erityispiirteiden selittäjänä Kognitiotieteen pro gradu -tutkielma 29.5.2010 Jyväskylän yliopisto Tietojenkäsittelytieteiden

Lisätiedot

PÄÄSET PERILLE NOPEAMMIN

PÄÄSET PERILLE NOPEAMMIN TOMTOM TRAFFICIN AVULLA PÄÄSET PERILLE NOPEAMMIN TomTom on johtava liikennepalvelujen tarjoaja. TomTom valvoo, käsittelee ja toimittaa liikennetietoa itse kehittämällään teknologialla. TomTom uskoo, että

Lisätiedot

Tietokoneohjelmien käyttö laadullisen aineiston analyysin apuna

Tietokoneohjelmien käyttö laadullisen aineiston analyysin apuna Tietokoneohjelmien käyttö laadullisen aineiston analyysin apuna Laadullinen, verbaalinen, tulkinnallinen aineisto kootaan esimerkiksi haastattelemalla, videoimalla, ääneenpuhumalla nauhalle, yms. keinoin.

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

Edistyksen päivät, Helsinki. Voiko tutkija muuttaa maailmaa? Humanistista meta-analyysiä merkitysneuvottelevien koneiden avulla.

Edistyksen päivät, Helsinki. Voiko tutkija muuttaa maailmaa? Humanistista meta-analyysiä merkitysneuvottelevien koneiden avulla. Edistyksen päivät, Helsinki Voiko tutkija muuttaa maailmaa? Humanistista meta-analyysiä merkitysneuvottelevien koneiden avulla Timo Honkela timo.honkela@helsinki.fi 5.10.2017 Taustaa: Rauhankone-konsepti

Lisätiedot

Lataa Ohjeita nuorelle tiedemiehelle - Peter Medawar. Lataa

Lataa Ohjeita nuorelle tiedemiehelle - Peter Medawar. Lataa Lataa Ohjeita nuorelle tiedemiehelle - Peter Medawar Lataa Kirjailija: Peter Medawar ISBN: 9789525697537 Sivumäärä: 158 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.17 Mb Peter B. Medawar kertoo tässä teoksessa aloittavalle

Lisätiedot

Markku Niskanen. Visa Immonen. Minna Leino. Juha Ruohonen. Petri Halinen. Kolumni: Suomen arkeologisen seuran. syntymävaiheita.

Markku Niskanen. Visa Immonen. Minna Leino. Juha Ruohonen. Petri Halinen. Kolumni: Suomen arkeologisen seuran. syntymävaiheita. Vastaava toimittaja: Petri Halinen, Albert Petreliuksenkatu 5 C 18, 00137 Vantaa. Puh. 09-8235997. Petri.Halinen@helsinki.fi Toimituskunta: Jouko Pukkila, joukopukkila@hotmail.com Hanna-Maria Pellinen,

Lisätiedot

Kielellisten merkitysten tilastollinen ja psykologinen luonne: Kognitiivisia ja filosofisia näkökulmia. Timo Honkela.

Kielellisten merkitysten tilastollinen ja psykologinen luonne: Kognitiivisia ja filosofisia näkökulmia. Timo Honkela. Kielellisten merkitysten tilastollinen ja psykologinen luonne: Kognitiivisia ja filosofisia näkökulmia Timo Honkela timo.honkela@helsinki.fi Helsingin yliopisto 29.3.2017 Merkityksen teoriasta Minkälaisista

Lisätiedot

54. Tehdään yhden selittäjän lineaarinen regressioanalyysi, kun selittäjänä on määrällinen muuttuja (ja selitettävä myös):

54. Tehdään yhden selittäjän lineaarinen regressioanalyysi, kun selittäjänä on määrällinen muuttuja (ja selitettävä myös): Tilastollinen tietojenkäsittely / SPSS Harjoitus 5 Tarkastellaan ensin aineistoa KUNNAT. Kyseessähän on siis kokonaistutkimusaineisto, joten tilastollisia testejä ja niiden merkitsevyystarkasteluja ei

Lisätiedot

TeliaSonera Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.11.2012

TeliaSonera Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.11.2012 TeliaSonera Oyj, Yritysesittely Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.11.2012 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

kertomusta, tarinaa tai tutkimusta menneisyydestä selittää ja kuvaa ihmisen toimintaa

kertomusta, tarinaa tai tutkimusta menneisyydestä selittää ja kuvaa ihmisen toimintaa Mitä historia on? historia on kreikkaa ja tarkoittaa kertomusta, tarinaa tai tutkimusta menneisyydestä humanistinen aine, joka selittää ja kuvaa ihmisen toimintaa eri aikakausina ja eri ilmiöissä tiedot

Lisätiedot

Kuinka määritellään 2 3?

Kuinka määritellään 2 3? Kuinka määritellään 2 3? y Nyt 3 = 1,7320508.... Luvut 3 2 x x 3 2 x 2 1 = 2, 2 1,7 3,2490, 2 1,73 3,3173, 2 1,732 3,3219,... ovat hyvin määriteltyjä koska näihin tarvitaan vain rationaalilukupotenssin

Lisätiedot

Heikki Salomaa. Soveltavien opintojen orientaatiojakson työelämäseminaari

Heikki Salomaa. Soveltavien opintojen orientaatiojakson työelämäseminaari Heikki Salomaa Soveltavien opintojen orientaatiojakson työelämäseminaari Intensiivijakson yhteiset osiot TYÖELÄMÄSEMINAARI Opettaja yliopistonlehtori Heikki Salomaa (8 t) To 5.9. klo 12.15 13.45 AT102

Lisätiedot

Käsitteistä. Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen. Reliabiliteetti. Reliabiliteetti ja validiteetti

Käsitteistä. Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen. Reliabiliteetti. Reliabiliteetti ja validiteetti Käsitteistä Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen KE 62 Ilpo Koskinen 28.11.05 empiirisessä tutkimuksessa puhutaan peruskurssien jälkeen harvoin "todesta" ja "väärästä" tiedosta (tai näiden modernimmista

Lisätiedot

Verkon värittämistä hajautetuilla algoritmeilla

Verkon värittämistä hajautetuilla algoritmeilla Verkon värittämistä hajautetuilla algoritmeilla 5 12 30 19 72 34 Jukka Suomela 15 77 18 4 9. tammikuuta 2012 19 2 68 Verkko 2 Verkko solmu 3 Verkko solmu kaari 4 Hajautettu järjestelmä solmu (tietokone)

Lisätiedot

Verotus ja talouskasvu. Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009

Verotus ja talouskasvu. Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009 Verotus ja talouskasvu Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009 Johdantoa (1/2) Talouskasvua mitataan bruttokansantuotteen kasvulla. Pienetkin erot talouden BKT:n kasvuvauhdissa

Lisätiedot

Evoluutiovoimat. Ydinkysymykset. Mikä on mutaation, valinnan ja sattuman merkitys evoluutiossa?

Evoluutiovoimat. Ydinkysymykset. Mikä on mutaation, valinnan ja sattuman merkitys evoluutiossa? Evoluutiovoimat Ydinkysymykset Mikä on mutaation, valinnan ja sattuman merkitys evoluutiossa? -sattuman sysäily: populaatiokoon vaikutus -valinta: positiivinen, tasapainottava ja negatiivinen -mutaatiot:

Lisätiedot

Ajatuksia harvennuksista ja niiden kehittämisestä mistä tullaan ja minne mennään?

Ajatuksia harvennuksista ja niiden kehittämisestä mistä tullaan ja minne mennään? Ajatuksia harvennuksista ja niiden kehittämisestä mistä tullaan ja minne mennään? Harventamisen perinteet Suomessa ja mahdollisia muutoksia tulevaisuudessa. Systemaattisen energiapuuharvennuksen teemapäivä

Lisätiedot

Sokrateen vaatimus»tunne itsesi!» merkitsi

Sokrateen vaatimus»tunne itsesi!» merkitsi Vuosituhannen vaihtuessa ILKKA NIINILUOTO Sokrateen vaatimus»» merkitsi antiikin filosofian kääntymistä luonnosta ihmiseen. Tämän jälkeen filosofiassa on esitetty lukuisa joukko ihmiskäsityksiä, jotka

Lisätiedot

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto)

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Kurssien nimet 2016 2017 uusi OPS ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi äidinkielenä 1. Tekstit ja vuorovaikutus (ÄI01)

Lisätiedot

KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 KIRJALLISUUTTA 4 KIRJALLISUUTTA 5

KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 KIRJALLISUUTTA 4 KIRJALLISUUTTA 5 KIRJALLISUUTTA 1 Tieteen etiikka 11 Tieteellinen maailmankatsomus I: maailmankatsomusten aineksia Clarkeburn, Henriikka ja Arto Mustajoki, Tutkijan arkipäivän etiikka, Vastapaino, Tampere 2007. Hallamaa,

Lisätiedot

Miina ja Ville etiikkaa etsimässä

Miina ja Ville etiikkaa etsimässä Miina ja Ville etiikkaa etsimässä Elämänkatsomustieto Satu Honkala, Antti Tukonen ja Ritva Tuominen Sisällys Opettajalle...4 Oppilaalle...5 Työtavoista...6 Elämänkatsomustieto oppiaineena...6 1. HYVÄ ELÄMÄ...8

Lisätiedot

Korko ja inflaatio. Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016

Korko ja inflaatio. Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Korko ja inflaatio Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Sisältö Nimellis ja reaalikorot, Fisher yhtälö Lyhyt ja pitkä korko Rahapolitiikka ja korot Korko ja inflaatio Nimellinen korko i: 1 tänä vuonna

Lisätiedot

Geenikartoitusmenetelmät. Kytkentäanalyysin teoriaa. Suurimman uskottavuuden menetelmä ML (maximum likelihood) Uskottavuusfunktio: koko aineisto

Geenikartoitusmenetelmät. Kytkentäanalyysin teoriaa. Suurimman uskottavuuden menetelmä ML (maximum likelihood) Uskottavuusfunktio: koko aineisto Kytkentäanalyysin teoriaa Pyritään selvittämään tiettyyn ominaisuuteen vaikuttavien eenien paikka enomissa Perustavoite: löytää markkerilokus jonka alleelit ja tutkittava ominaisuus (esim. sairaus) periytyvät

Lisätiedot

Kuinka mittaan lehdistötiedotteen vaikuttavuuden?

Kuinka mittaan lehdistötiedotteen vaikuttavuuden? Kuinka mittaan lehdistötiedotteen vaikuttavuuden? 11.2.2015 Sanelma Helkearo M-Brain 1 M-Brain Mitä me teemme? M-Brain on globaalisti toimiva tietopalveluyritys, jolla on toimistot seitsemässä maassa.

Lisätiedot

GETS + Assembly/ Kuvernöörikoulutus Tampere 5. 6.9.2015

GETS + Assembly/ Kuvernöörikoulutus Tampere 5. 6.9.2015 GETS + Assembly/ Kuvernöörikoulutus Tampere 5. 6.9.2015 DG Olli Pihlava, 1410 Sisältö 1. Facts of life 2. Henkilökohtainen lähtötilanne 3. Ohjeistuksesta, RI:n tavoitteet 4. TAMPERE GETS 5. - 6.9.2015

Lisätiedot

Kantasolututkimuksen etiikasta - uusimmat näkymät. Timo Tuuri HUS, Naistenklinikka Biomedicum kantasolukeskus

Kantasolututkimuksen etiikasta - uusimmat näkymät. Timo Tuuri HUS, Naistenklinikka Biomedicum kantasolukeskus Kantasolututkimuksen etiikasta - uusimmat näkymät Timo Tuuri HUS, Naistenklinikka Biomedicum kantasolukeskus Kantasolut A) Kyky jakautua itsensä kaltaisiksi soluiksi (uusiutumiskyky) B) Kyky erilaistua

Lisätiedot

IHMISTEN VÄLINEN VUOROVAIKUTUS

IHMISTEN VÄLINEN VUOROVAIKUTUS Lions Clubs International MD 107 Finland IHMISTEN VÄLINEN VUOROVAIKUTUS KOODIT, SIGNAALIT, JOTKA KUVAAVAT AIVOJEN SYNAPSIEN VÄLISET KYTKENNÄT 1 Lions Clubs International MD 107 Finland TUOTTEESI/PALVELUSI,

Lisätiedot

Eettinen ennakkoarviointi Mitä se on ja mitä se voisi olla?

Eettinen ennakkoarviointi Mitä se on ja mitä se voisi olla? Eettinen ennakkoarviointi Mitä se on ja mitä se voisi olla? Helena Siipi Turku Institute for Advanced Studies (TIAS) ja Filosofian oppiaine Turun yliopisto Sidonnaisuudet Työ: Turun yliopisto Turku Institute

Lisätiedot

Kieli merkitys ja logiikka. 2: Helpot ja monimutkaiset. Luento 2. Monimutkaiset ongelmat. Monimutkaiset ongelmat

Kieli merkitys ja logiikka. 2: Helpot ja monimutkaiset. Luento 2. Monimutkaiset ongelmat. Monimutkaiset ongelmat Luento 2. Kieli merkitys ja logiikka 2: Helpot ja monimutkaiset Helpot ja monimutkaiset ongelmat Tehtävä: etsi säkillinen rahaa talosta, jossa on monta huonetta. Ratkaisu: täydellinen haku käy huoneet

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 1 1 Matemaattisesta päättelystä Matemaattisen analyysin kurssin (kuten minkä tahansa matematiikan kurssin) seuraamista helpottaa huomattavasti, jos opiskelija ymmärtää

Lisätiedot

Luontainen tyylisi. vuorovaikutustilanteissa 23.05.2015. Juha. Malliraportti

Luontainen tyylisi. vuorovaikutustilanteissa 23.05.2015. Juha. Malliraportti Luontainen tyylisi vuorovaikutustilanteissa 23.05.2015 Juha Malliraportti Tämä ilmainen demoanalyysi antaa sinulle mielikuvan siitä, miten varsinainen Luontaisten Taipumusten Analyysi (LTA) on rakennettu

Lisätiedot

Verohallinto 3 (6) Harmaan talouden selvitysyksikkö. Pääurakoitsijat ilmoittavat ja tilittävät veron urakkaketjussa

Verohallinto 3 (6) Harmaan talouden selvitysyksikkö. Pääurakoitsijat ilmoittavat ja tilittävät veron urakkaketjussa Rakentamispalvelujen käännetyn verovelvollisuuden vaikutukset HTSY Verohallinto 27.11.2012 Verohallinto 2 (6) KÄÄNNETTY ARVONLISÄVEROVELVOLLISUUS LAIN VAIKUTUKSET Rakennusalan käännetty arvonlisäverovelvollisuus

Lisätiedot

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan

Lisätiedot

BIOTEKNIIKAN OIKEA JA VÄÄRÄ

BIOTEKNIIKAN OIKEA JA VÄÄRÄ BIOTEKNIIKAN OIKEA JA VÄÄRÄ Mistä löytyy eettisiä suuntaviivoja relativistisesti ajattelevalle yhteiskunnalle? Matti Leisola (Kemia-Kemi 28 (2001) 3: 185-186) Paavi tuomitsi syksyllä alle neljäntoista

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä I koulutuskokonaisuus lokakuu 2009 joulukuu 2010 II koulutuskokonaisuus syyskuu 2011 toukokuu 2012 NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSISSÄ VeTe Kurssiohjelma

Lisätiedot

Naturalistinen ihmiskäsitys

Naturalistinen ihmiskäsitys IHMISKÄSITYKSET Naturalistinen ihmiskäsitys Ihminen on olento, joka ei poikkea kovin paljon eläimistä: ajattelulle ja toiminnalle on olemassa aina jokin syy, joka voidaan saada selville. Ihminen ei ole

Lisätiedot

Approbatur 3, demo 1, ratkaisut A sanoo: Vähintään yksi meistä on retku. Tehtävänä on päätellä, mitä tyyppiä A ja B ovat.

Approbatur 3, demo 1, ratkaisut A sanoo: Vähintään yksi meistä on retku. Tehtävänä on päätellä, mitä tyyppiä A ja B ovat. Approbatur 3, demo 1, ratkaisut 1.1. A sanoo: Vähintään yksi meistä on retku. Tehtävänä on päätellä, mitä tyyppiä A ja B ovat. Käydään kaikki vaihtoehdot läpi. Jos A on rehti, niin B on retku, koska muuten

Lisätiedot

KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI

KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI VTT/ Sosiologi Hanna Vilkka Opetusmenetelmät ja opetuksen arviointi -seminaari/ Turun kesäyliopisto 11.12.2010 RAKENTEISTA TOIMIJAAN Oma kasvu merkityksissä,

Lisätiedot

Psyykkisten rakenteiden kehitys

Psyykkisten rakenteiden kehitys Psyykkisten rakenteiden kehitys Bio-psykososiaalinen näkemys: Ihmisen psyykkinen kasvu ja kehitys riippuu bioloogisista, psykoloogisista ja sosiaalisista tekijöistä Lapsen psyykkisen kehityksen kannalta

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto

MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto Perusteita ennakkoarvioinnille Ulkoiset syyt: Luottamus tieteeseen säilyy (voimavara) Julkaisutoiminta ja tutkimusyhteistyö

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA, KYRÖN VANHA KOULU TILASTOVERTAILU DNA-ANALYYSEISTÄ

PÖYTYÄN KUNTA, KYRÖN VANHA KOULU TILASTOVERTAILU DNA-ANALYYSEISTÄ PÖYTYÄN KUNTA, KYRÖN VANHA KOULU TILASTOVERTAILU DNA-ANALYYSEISTÄ Projekti 1787715 23.1.2015 Sisällysluettelo 1. YHTEYSTIEDOT... 3 2. TILASTOVERTAILU... 4 2.1 Tilastoaineisto... 4 2.2 Käsitteitä... 4 2.3

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA KOHTI IHMISYYTTÄ

BI4 IHMISEN BIOLOGIA KOHTI IHMISYYTTÄ BI4 IHMISEN BIOLOGIA KOHTI IHMISYYTTÄ TIETO IHMISEN EVOLUUTIOSTA LISÄÄNTYY JATKUVASTI Ihmisen evoluution päälinjat ovat selvinneet tutkimalla fossiileja Fossiilien ikä voidaan määrittää radioaktiivisten

Lisätiedot

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi, kurssikerta 1

Matematiikan tukikurssi, kurssikerta 1 Matematiikan tukikurssi, kurssikerta 1 1 Joukko-oppia Matematiikassa joukko on mikä tahansa kokoelma objekteja. Esimerkiksi joukkoa A, jonka jäseniä ovat numerot 1, 2 ja 5 merkitään A = {1, 2, 5}. Joukon

Lisätiedot

Laadullisen tutkimuksen piirteitä

Laadullisen tutkimuksen piirteitä Laadullisen aineiston luotettavuus Kasvatustieteiden laitos/ Erityispedagogiikan yksikkö Eeva Willberg 16.2.09 Laadullisen tutkimuksen piirteitä Laadullisessa tutkimuksessa tutkitaan ihmisten elämää, tarinoita,

Lisätiedot

Vallankumous kampuksella. Matti Apunen 16.8. 2012 / Yliopistojen hallintopäällikköpäivät

Vallankumous kampuksella. Matti Apunen 16.8. 2012 / Yliopistojen hallintopäällikköpäivät Vallankumous kampuksella Matti Apunen 16.8. 2012 / Yliopistojen hallintopäällikköpäivät Opiskeleminen kannattaa aina Kyllä, mutta hiukan kannattaa katsoa mitä opiskelee. Kyllä, mutta hiukan kannattaa katsoa,

Lisätiedot

3 Derivoituvan funktion ominaisuuksia

3 Derivoituvan funktion ominaisuuksia ANALYYSI B, HARJOITUSTEHTÄVIÄ, KEVÄT 2019 3 Derivoituvan funktion ominaisuuksia 31 l Hospitalin sääntö 1 Määritä 2 5 4 2 + 2 7 12 + 11, e 1 2, (c) tan sin 2 Määritä 2012 3 704 + 2 6 30 13 10 + 7, 3 2017

Lisätiedot

12 Oligopoli ja monopolistinen kilpailu

12 Oligopoli ja monopolistinen kilpailu 12 Oligopoli ja monopolistinen kilpailu (Mankiw & Taylor, 2nd ed., chs 16-17; Taloustieteen oppikirja, s. 87-90) Oligopoli on markkinamuoto, jossa markkinoilla on muutamia yrityksiä, jotka uskovat tekemiensä

Lisätiedot

2. Teologia ja tiede. Tiede ja uskonto

2. Teologia ja tiede. Tiede ja uskonto 2. Teologia ja tiede akateeminen ja kirkollinen teologia perinteinen teologia esim. Augustinus, Luther yliopistot kristillisten hallitsijoiden palveluksessa 13 Tiede ja uskonto uskonto tieteen näkökulmasta

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Opiskelijoiden TVT:n käyttö sähköistyvässä lukiossa. Tarja-Riitta Hurme, Minna Nummenmaa & Erno Lehtinen, Oppimistutkimuksen keskus, OKL

Opiskelijoiden TVT:n käyttö sähköistyvässä lukiossa. Tarja-Riitta Hurme, Minna Nummenmaa & Erno Lehtinen, Oppimistutkimuksen keskus, OKL Opiskelijoiden TVT:n käyttö sähköistyvässä lukiossa Tarja-Riitta Hurme, Minna Nummenmaa & Erno Lehtinen, Oppimistutkimuksen keskus, OKL Tutkimuksen kohteena Opiskelijoiden tvt:n käyttö Laitteet ja ohjelmistot

Lisätiedot

Cantorin joukon suoristuvuus tasossa

Cantorin joukon suoristuvuus tasossa Cantorin joukon suoristuvuus tasossa LuK-tutkielma Miika Savolainen 2380207 Matemaattisten tieteiden laitos Oulun yliopisto Syksy 2016 Sisältö Johdanto 2 1 Cantorin joukon esittely 2 2 Suoristuvuus ja

Lisätiedot

Rakastan työtäni mutta miksi?

Rakastan työtäni mutta miksi? Rakastan työtäni mutta miksi? Elina Jokinen FT, Kirjoitusviestinnän opettaja JYU / Kielikeskus Esityksen kuvat, videot ja kommentit Gradu- ja väitöskirjaretriitti kevät 2016, Konnevesi Tieteen popularisointi

Lisätiedot

JÄTTIhampaan. ar voitus

JÄTTIhampaan. ar voitus JÄTTIhampaan ar voitus Fossiili on sellaisen olion tai kasvin jäänne, joka on elänyt maapallolla monia, monia vuosia sitten. Ihmiset ovat löytäneet fossiileja tuhansien vuosien aikana kivistä ja kallioista

Lisätiedot

1 Reaaliset lukujonot

1 Reaaliset lukujonot Jonot 10. syyskuuta 2005 sivu 1 / 5 1 Reaaliset lukujonot Reaaliset lukujonot ovat funktioita f : Z + R. Lukujonosta käytetään merkintää (a k ) k=1 tai lyhyemmin vain (a k). missä a k = f(k). Täten lukujonot

Lisätiedot

MINERAALIVILLAKUIDUT TASOPINNOILTA VESIKARIN PÄIVÄKOTI

MINERAALIVILLAKUIDUT TASOPINNOILTA VESIKARIN PÄIVÄKOTI 1(6) MINERAALIVILLAKUIDUT TASOPINNOILTA VESIKARIN PÄIVÄKOTI Analyysiraportti 1916416 11.2.2016 2(6) 1. YHTEYSTIEDOT... 3 2. MINERAALIVILLAKUIDUT TASOPINNOILTA... 4 2.1 Tutkimusmenetelmä... 4 2.2 Tulos...

Lisätiedot

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,

Lisätiedot