LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA"

Transkriptio

1 Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 3/2009, ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. KTT Janne Järvisen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimenpiteet 4. FT Osmo Pekosen väitöstilaisuuden järjestäminen 5. MALIMA - Matkailun liiketoimintaosaamisen maisteriohjelman opetussuunnitelma 6. Muut asiat

2 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Johtosäännössä asioiden käsittelemisestä Lapin yliopiston hallinnossa sen 33 :n mukaan hallintoelin kokoontuu, milloin puheenjohtaja tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi tai milloin vähintään kolme jäsentä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten puheenjohtajalta kirjallisesti pyytää. Kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava käsiteltävät asiat. Kiireellisessä tapauksessa voi hallintoelin ottaa käsiteltäväkseen asian, jota ei ole kokouskutsussa mainittu. Hallintoelin on päätösvaltainen kun kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Esitys Todettaneen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Päätös

3 2. Ilmoitusasiat -Lapin yliopiston tutkintotavoitteet ja niiden toteutuminen, liite Päätös

4 3. KTT Janne Järvisen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimenpiteet Kauppatieteiden tohtori Janne Järvinen on hakenut päiväämällään kirjeellä laskentatoimen, erityisesti johdon laskentatoimen (management accounting) dosentiksi Lapin yliopiston matkailun ja liiketoiminnan tiedekuntaan. totesi pitämässään kokouksessa, että kauppatieteiden tohtori Janne Järvisen kiinnittäminen yliopistoon on opetuksen ja tutkimustyön kannalta tarkoituksenmukaista. Samassa kokouksessa tiedekuntaneuvosto vahvisti kauppatieteiden tohtori Janne Järvisen hakeman dosentuurin nimeksi laskentatoimen, erityisesti johdon laskentatoimen (management accounting) dosentti. Yliopistoasetuksen (115/98) 8 :n 1 momentin mukaan dosentiksi voidaan hakemuksesta nimittää henkilö, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön ja hyvä opetustaito. Yliopistoasetuksen 8 :n 3 momentin mukaan hakijan on annettava julkinen opetusnäyte, jollei sitä erityisestä syystä pidetä tarpeettomana. Kokouksessaan tiedekuntaneuvosto nimitti professori Juhani Vaivion Helsingin kauppakorkeakoulusta ja professori Marko Järvenpään Jyväskylän yliopistosta antamaan asiantuntijalausuntonsa kauppatieteiden tohtori Janne Järvisen tieteellisestä pätevyydestä tämän hakemaan laskentatoimen, erityisesti johdon laskentatoimen (management accounting) dosentin virkasuhteeseen. Lausunnot on saatu ja kumpikin asiantuntija pitää Janne Järvistä tieteellisesti pätevänä tämän hakemaan laskentatoimen, erityisesti johdon laskentatoimen (management accounting) dosentin virkaan. Janne Järvinen antaa opetusnäytteensä ennen varsinaisen tiedekuntaneuvoston kokouksen alkua alkaen kello Opetusnäytteen aihe on

5 "Johdon laskentatoimen innovaatioiden siirtyminen julkiselle sektorille". Opetusnäyte annetaan luentosalissa 10. Opetusnäytteen antamista koskevat ohjeet liitteenä (liite 1). Liitteenä Janne Järvisen hakemusasiakirjat ja asiantuntijalausunnot (liitteet 2 4). Laskentatoimen, erityisesti johdon laskentatoimen (management accounting) dosentuuria hakeneella Janne Järvisellä voidaan katsoa curriculum vitaen perusteella olevan sellainen taito ja kyky, jota laskentatoimen, erityisesti johdon laskentatoimen (management accounting) dosentin viran menestyksellinen hoito edellyttää. Nimikirjatietojen mukaan Janne Järvisellä on myös dosentuuriin vaadittava kielitaito. Janne Järvinen on suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon Oulun yliopistossa vuonna 1994 (laskentatoimi), lisensiaatin tutkinnon Oulun yliopistossa vuonna 2000 ja kauppatieteiden tohtorin tutkinnon Oulun yliopistossa vuonna Janne Järvisellä voidaan asiantuntijalausuntojen ja hakemusasiakirjojen perusteella katsoa olevan yliopistoasetuksen 8 :n mukaiset perusteelliset tiedot omalta alaltaan sekä hänen osoittaneen julkaisuilla ja muulla tavoin kykyä itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön. Esitys 1 Opetusnäytteen arvostelu. Asiassa ei esittelymenettelyä. Esitys 2 Todettaneen asiantuntijalausuntojen ja hakemusasiakirjojen perusteella, että kauppatieteiden tohtori Janne Järvisellä on laskentatoimen, erityisesti johdon laskentatoimen (management accounting) dosentin virkaan vaadittava tieteellinen pätevyys. Esitys 3 Todettaneen asiantuntijalausuntojen ja muiden hakemusasiakirjojen perusteella sekä opetusnäytteen antamisen jälkeen täyttääkö kauppatieteiden tohtori Janne Järvinen laskentatoimen, erityisesti johdon laskentatoimen (management accounting) dosentin virkaan vaadittavat kelpoisuusehdot. Esitys 4 Päätettäneen tarvittaessa esittää yliopiston hallitukselle, että se nimittäisi kauppatieteiden tohtori Janne Järvisen laskentatoimen, erityisesti johdon laskentatoimen (management accounting) dosentin virkaan matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnassa. Päätös 1 Päätös 2 Päätös 3 Päätös 4

6 4. FT Osmo Pekosen väitöstilaisuuden järjestäminen Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan tiedekuntaneuvosto määräsi pitämässään kokouksessa filosofian tohtori Osmo Pekosen väitöskirjaksi tarkoitetulle käsikirjoitukselle "La rencontre des religions autour du voyage de l abbé Réginald Outhier en Suéde en esitarkastajiksi suostumustensa mukaisesti professori Eero Tarastin Helsingin yliopistosta ja professori Pasi Ihalaisen Jyväskylän yliopistosta. myönsi kokouksessaan väittelyluvan filosofian tohtori Osmo Pekosen matkailututkimuksen alaan kuuluvalle väitöskirjaksi tarkoitetulle käsikirjoitukselle La rencontre des religions autour du voyage de l abbé Réginald Outhier en Suéde en ". Tiedekunnassa käytyjen keskustelujen pohjalta vastaväittäjäksi on tiedusteltu professori Mary Terrallia Kalifornian yliopistosta (UCLA). Terrall on alustavasti ilmoittanut suostuvansa vastaväittäjäksi. Osmo Pekosella ei ole huomautettavaa vastaväittäjästä. Väitöspäiväksi on valittu tiistai alkaen kello Esitys 1 Esitys 2 Päätettäneen järjestää filosofian tohtori Osmo Pekosen väitöstilaisuus tiistaina kello 12 alkaen. Päätettäneen määrätä filosofian tohtori Osmo Pekosen matkailututkimuksen alaan kuuluvalle väitöskirjaksi tarkoitetulle tutkimukselle La rencontre des religions autour du voyage de l abbé Réginald Outhier en Suéde en " tarkastamista varten vastaväittäjäksi professori Mary Terrall Kalifornian yliopistosta (UCLA) sekä kustokseksi kehitysjohtaja Seppo Aho Lapin yliopistosta. Päätös 1 Päätös 2

7 Opintopäällikkö Helena Tompuri puh MALIMA - Matkailun liiketoimintaosaamisen maisteriohjelman opetussuunnitelma Lapin yliopiston johtosäännön 19 mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on hyväksyä opetussuunnitelmat. Matkailualan liiketoimintaosaamisen maisteriohjelman opetussuunnitelmaa on valmisteltu matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan kanssa. Valmistelussa ovat olleet mukana professori Antti Haahti, lehtori Monika L thje (alkaen ), matkailun tutkimus- ja koulutusinstituutin koulutuspalvelujohtaja Seppo Särkkä sekä projektipäällikkö Miia Rantala. Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan tiedekuntaneuvosto hyväksyi kokouksessaan Matkailualan liiketoimintaosaamisen -maisteriohjelman alustavan tutkintorakenteen ja muutetut valintaperusteet sekä maisteriohjelman uudet valintaperusteet tiedekuntaneuvostossa palautti opetussuunnitelman uudelleen valmisteltavaksi kokouksestaan Malima-maisteriohjelman opetussuunnitelmaa on valmisteltu uudelleen suunnitteluryhmässä ja koulutuksen rakennetta muutettu saadun palautteen perusteella. Seuraavia tarkennuksia esitetään opinto-ohjelmaan: kurssien koodit tarkistetaan ja muutetaan tarvittavilta osin vastaamaan tiedekunnan käyttämiä koodeja niiden kurssien osalta, jotka ovat samoja kuin tiedekunnan matkailututkimuksen oppiaineessa, sisällöt tarkistetaan ja päivitetään vastaamaan tiedekunnan matkailututkimuksen OPS:n sisältöjä, kun ne on hyväksytty tiedekuntaneuvostossa kurssien vastuuhenkilö on matkailun professori, lisäksi voidaan ilmoittaa kouluttaja, jos kouluttaja on tiedossa kielten kurssien opiskelijoille tarjottavat kielivaihtoehdot pitää sopia kielikeskuksen kanssa ennen kuin niistä ilmoitetaan opiskelijoille

8 Esitys Hyväksytään Matkailun liiketoimintaosaamisen maisteriohjelman opetussuunnitelma esitetyin tarkennuksin (liite). Päätös

9 6. Muut asiat Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan hallintoelin voi kiireellisessä tapauksessa ottaa läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä käsiteltäväkseen asian, jota ei ole kokouskutsussa mainittu.

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 8/2009, 30.9.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan valintaperusteet ja valittavien opiskelijoiden

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 4/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 4/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 4/2009, 15.4.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Filosofian tohtori Juha-Antti Lambergin dosentuurihakemuksesta aiheutuvat

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 1/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 1/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 1/2009, 28.1.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Väittelyluvan myöntäminen FT Osmo Pekosen väitöskirjaksi tarkoitetulle

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 7/2009, 26.8.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. FT Osmo Pekosen väitöskirjan arvosteleminen 3. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 3/2008, 19.3.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2008, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 8/2008, 1.10.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 3. Ilmoitusasiat 4. KTT, professori (ma.) Janne Järvisen

Lisätiedot

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä.

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä. 1 LAPIN YLIOPISTO 341 3236 Aika tiistai 22.3.2005 klo 12.00 Ravintola Felli Akvaario-kabinetti (Yliopistonkatu 8, päärakennus). Läsnä + (pj) =Päivi Naskali (vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri HALLITUS 24.3.2004 Kokous 4/04 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri 4. Kulttuurimatkailun professorin viran muuttaminen

Lisätiedot

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 10/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 10/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 10/2009, 25.11.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

Kokouksen asia- ja esityslistat lähetetään ohessa.

Kokouksen asia- ja esityslistat lähetetään ohessa. KUTSU neuvoston jäsenille Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston seuraava kokous pidetään keskiviikkona 2. marraskuuta seminaarisalissa 4, (Yliopistonkatu 8, A-siipi, 2. kerros). Kokouksen

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 3/2008, 19.3.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

Lisätiedot

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön. 1 341 3236 (Yliopistonkatu 8, E-siipi 3. kerros). Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan 17.12.2003 vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n

Lisätiedot

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan seuraava tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 24. syyskuuta 2014 seminaarisalissa 4, Yliopistonkatu 8, A-siipi, 2.

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kasvatustieteen, erityisesti biologian didaktiikan dosentuuri. 5 Finanssioikeuden professorin virka

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kasvatustieteen, erityisesti biologian didaktiikan dosentuuri. 5 Finanssioikeuden professorin virka HALLITUS kokous 11/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Kasvatustieteen, erityisesti biologian didaktiikan dosentuuri 4 Ympäristösosiologian dosentuuri 5 Finanssioikeuden

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007 HALLITUS Kokous 2/08 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Hallintotieteen yliopistonlehtorin virka 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos 5 Edustajan nimeäminen

Lisätiedot

4 YTT Jan Hanskan dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet. 5 VTT Olli Pyyhtisen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet

4 YTT Jan Hanskan dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet. 5 VTT Olli Pyyhtisen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu tutkielmien arvosteleminen 4 YTT Jan Hanskan dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet 5 VTT Olli Pyyhtisen dosentuurihakemuksesta

Lisätiedot

6 FT, YTT Osmo Pekosen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet. 7 YTM Kaisa Vuolukan lisensiaatintutkimuksen tarkastajien määrääminen

6 FT, YTT Osmo Pekosen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet. 7 YTM Kaisa Vuolukan lisensiaatintutkimuksen tarkastajien määrääminen ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu tutkielmien arvosteleminen 4 Sirpa Salmisen väitöskirjan arvosteleminen 5 Eevi Jaakkolan väitöskirjan arvosteleminen 6 FT,

Lisätiedot

Kokouksen 9 / 2015 asialista

Kokouksen 9 / 2015 asialista Kokouksen 9 / 2015 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Väittelyluvan myöntäminen KM Mari Salmelalle 4. Esitarkastajien määrääminen KM Sanna Hyvärisen väitöskirjaksi

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 1/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 1/06 1 341 3236 Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen

Lisätiedot

4 YTM Matti Laivamaan lisensiaatin tutkielman arvosteleminen. 5 Yliopistonlehtori, HTT Seija Ollilan dosentuurihakemus ja siitä aiheutuvat toimet

4 YTM Matti Laivamaan lisensiaatin tutkielman arvosteleminen. 5 Yliopistonlehtori, HTT Seija Ollilan dosentuurihakemus ja siitä aiheutuvat toimet ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 YTM Matti Laivamaan lisensiaatin tutkielman arvosteleminen 5 Yliopistonlehtori, HTT Seija

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06 LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään

Lisätiedot

Kokouksen asia- ja esityslistat ohessa.

Kokouksen asia- ja esityslistat ohessa. 25.3.2010 n kokous n jäsenille Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston seuraava kokous pidetään keskiviikkona 31. päivänä maaliskuuta 2010 alkaen kello 9.00 SS4. Kokouksen asia- ja esityslistat

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 4/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 4/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 4/2008, 16.4.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet KOKOUSKUTSU 29.3.2017 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto pitää seuraavan kokouksensa tiistaina 4.4.2017

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 5 Velvoiteoikeuden professorin viran tehtävien hoito

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 5 Velvoiteoikeuden professorin viran tehtävien hoito HALLITUS 19.4.2007 Kokous 4/07 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Johtamisen dosentuuri 4 Valtiosääntöoikeuden dosentuuri 5 Velvoiteoikeuden professorin viran tehtävien

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta 10.10.2008 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 15.10.2008 klo 10.00 alkaen kokoushuoneessa, Yliopistonkatu 8, III krs.

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Julkishallinnon professori Jari Stenvallin virkavapaus. 5 Yliopistokollegion ja hallituksen valinta

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Julkishallinnon professori Jari Stenvallin virkavapaus. 5 Yliopistokollegion ja hallituksen valinta HALLITUS Kokous 04/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Laskentatoimen dosentuuri 4 Julkishallinnon professori Jari Stenvallin virkavapaus 5 Yliopistokollegion ja hallituksen

Lisätiedot

5 Väittelyluvan myöntäminen FT, YTL Sami Moision väitöskirjaksi tarkoitetulle työlle

5 Väittelyluvan myöntäminen FT, YTL Sami Moision väitöskirjaksi tarkoitetulle työlle Tiedekuntaneuvosto 4/2012 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Projektipäällikkö, HTT Ilpo Laitisen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous 11.6.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan dekaanin ja varadekaanin

Lisätiedot

Asialista 10A/ (6) Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Asialista 10A/ (6) Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Asialista 10A/2011 1 (6) Johtokunnan kokous Aika tiistai 25.10.2011 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 08/2008;

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 08/2008; ; ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 4. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen 5. Sosiaalityön informaatioteknologisen

Lisätiedot

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Julkisoikeuden, erityisesti lääkintäoikeuden lehtorin virka

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Julkisoikeuden, erityisesti lääkintäoikeuden lehtorin virka HALLITUS Kokous 8/03 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Matkailututkimuksen dosentuuri 4. Julkisoikeuden, erityisesti lääkintäoikeuden lehtorin virka 5. Lapin yliopiston

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet KOKOUSKUTSU 20.3.2019 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto pitää seuraavan kokouksensa tiistaina 26.3.2019

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille neuvoston jäsenille Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin ja varadekaanin keskiviikkona 18.6.2008 klo 13.15. Kokouspaikkana on hallituksen kokoushuone, Yliopistonkatu

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 2/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 2/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 2/2009, 18.2.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuu 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

3 Täydentävät opinnot johtamisen ja matkailututkimuksen maisterin tutkintoon valituille

3 Täydentävät opinnot johtamisen ja matkailututkimuksen maisterin tutkintoon valituille ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Täydentävät opinnot johtamisen ja matkailututkimuksen maisterin tutkintoon valituille 4 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 5 Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

6 YTT Matti Jutilan dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet. 7 YTM Marjukka Rasan lisensiaatintutkimuksen tarkastajien määrääminen

6 YTT Matti Jutilan dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet. 7 YTM Marjukka Rasan lisensiaatintutkimuksen tarkastajien määrääminen ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Maria Virranniemen väitöskirjan arvosteleminen 5 Annikki Kaikkosen väitöstilaisuuden järjestäminen

Lisätiedot

KUTSU. Kokouksen asia- ja esityslistat lähetetään ohessa.

KUTSU. Kokouksen asia- ja esityslistat lähetetään ohessa. KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan seuraava tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 30. maaliskuuta 2016 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi dekaani ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi dekaani ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2013 Kokous: Keskiviikko 23.1.2013 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 4 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

6 FT, YTT Osmo Pekosen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet. 7 YTM Kaisa Vuolukan lisensiaatintutkimuksen tarkastajien määrääminen

6 FT, YTT Osmo Pekosen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet. 7 YTM Kaisa Vuolukan lisensiaatintutkimuksen tarkastajien määrääminen ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu tutkielmien arvosteleminen 4 Sirpa Salmisen väitöskirjan arvosteleminen 5 Eevi Jaakkolan väitöskirjan arvosteleminen 6 FT,

Lisätiedot

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan seuraava tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 14. joulukuuta 2016 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Asialista 3A/2014 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 12.3.2014 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit hallintojohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit hallintojohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 8.10.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet

Lisätiedot

4 Avoimen yliopiston toimeenpanosuunnitelman perusopetusvastaavuus lukuvuodelle ja kesälle 2011

4 Avoimen yliopiston toimeenpanosuunnitelman perusopetusvastaavuus lukuvuodelle ja kesälle 2011 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Avoimen yliopiston toimeenpanosuunnitelman perusopetusvastaavuus lukuvuodelle 2011-2012 ja

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta 14.1.2016 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 20.1. klo 10.00 alkaen oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011 Kokous: Keskiviikko 26.1.2011 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 4 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

KUTSU. Kokouksen asia- ja esityslistat lähetetään ohessa.

KUTSU. Kokouksen asia- ja esityslistat lähetetään ohessa. KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan seuraava tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 27. tammikuuta 2016 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 11/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 11/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 11/2009, 16.12.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 10/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 10/2008, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 10/2008, 19.11.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 9/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 9/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 9/2009, 28.10.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15

FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15 OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/19.02.2002 FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15 Hallintopäällikön

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Asialista 9A/2014 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 24.9.2014 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 6A/2016 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 15.6.2016 klo 9.15 10.30 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kansainvälisen kauppa- ja sopimusoikeuden sekä Venäjä oikeuden dosentuuri

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kansainvälisen kauppa- ja sopimusoikeuden sekä Venäjä oikeuden dosentuuri HALLITUS 14.2.2006 Kokous 02/06 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Kansainvälisen kauppa- ja sopimusoikeuden sekä Venäjä oikeuden dosentuuri 4 Vaalijohtosäännön muuttaminen

Lisätiedot

KUTSU. Kokouksen asia- ja esityslistat lähetetään ohessa.

KUTSU. Kokouksen asia- ja esityslistat lähetetään ohessa. KUTSU 7.12.2018 n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan seuraava tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 12. joulukuussa 2018 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa,

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 6A/2011 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 1.6.2011 klo 9.15 10.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin vaali 3. Muut asiat Tiedekuntaneuvosto Kokous Dekaanin vaalikokous Hallintopäällikkö

Lisätiedot

Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, ,

Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, , JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 9/2013 Kokous: Keskiviikko 16.10.2013 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 5 (FL226) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 1 LAPIN YLIOPISTO 341 2253 + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää

Lisätiedot

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan seuraava tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 22. helmikuuta 2017 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Asialista 3A/2015 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 11.3.2015 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet

Lisätiedot

4 Yritysjuridiikan vaihtoehtoisen tutkintorakenteen hyväksyminen lukuvuodelle

4 Yritysjuridiikan vaihtoehtoisen tutkintorakenteen hyväksyminen lukuvuodelle ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu tutkielmien arvosteleminen 4 Yritysjuridiikan vaihtoehtoisen tutkintorakenteen hyväksyminen lukuvuodelle 2015 2016 5 Emily

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet KOKOUSKUTSU 13.3.2018 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto pitää seuraavan kokouksensa tiistaina 20.3.2018

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta 15.1.2015 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 21.1.2015 klo 10.00 alkaen oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa,

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 3/ ASIALISTA

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 3/ ASIALISTA ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 3/2019 16.4.2019 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston rehtorin valintaprosessi (ei julkinen) 3. Lapin yliopiston vuoden 2018 tilinpäätöksen

Lisätiedot

4 Muutos Comparative Social Work maisteriohjelman tutkintorakenteeseen

4 Muutos Comparative Social Work maisteriohjelman tutkintorakenteeseen ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Muutos Comparative Social Work maisteriohjelman tutkintorakenteeseen 2011 2013 5 Matkailualan

Lisätiedot

Paikka Uno Harva -sali, Assistentinkatu 7, 4. krs, huone 499

Paikka Uno Harva -sali, Assistentinkatu 7, 4. krs, huone 499 Pöytäkirja 6A/2015 1 (5) Johtokunnan kokous Aika maanantai 15.6.2015 klo 9.15 9.50 Paikka Uno Harva -sali, Assistentinkatu 7, 4. krs, huone 499 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Läsnä Henri

Lisätiedot

Kokouksen 9 / 2009 asialista

Kokouksen 9 / 2009 asialista Kokouksen 9 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. KM Teija Koskelan väitöskirjan arvosteleminen 4. Korkeakoulututkintotodistuksen liite (Diploma Supplement) 5.

Lisätiedot

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros). LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet KOKOUSKUTSU 24.11.2011 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto pitää seuraavan kokouksensa

Lisätiedot

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2018

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2018 Pöytäkirja 9 A/2018 1 (5) Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2018 Aika tiistaina klo 10.15 10.39 Paikka Johtokunnan kokoushuone 2111, Calonia, 2. krs, Caloniankuja 3 Valmistelija Puheenjohtaja

Lisätiedot

KUTSU. Kokouksen asia- ja esityslistat lähetetään ohessa.

KUTSU. Kokouksen asia- ja esityslistat lähetetään ohessa. KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan seuraava tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 30. marraskuuta 2016 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/004 Aika Tiistaina 16.3.004 klo 1.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 11/2007, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 11/2007, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 11/2007, 19.12.2007 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Matkailun kulttuurintutkimuksen professorin viran täyttöön liittyvät toimenpiteet 3.

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet, varajäsenet rehtori vararehtorit hallintojohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet, varajäsenet rehtori vararehtorit hallintojohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteerin KOKOUSKUTSU puh. 016 341 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 12.11.2008 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 03/2010;

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 03/2010; ; 31.3.2010 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen 4. Katariina Hinkan dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimenpiteet 5. Väittelyluvan

Lisätiedot

2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen)

2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen) ASIALISTA 11.4.2016 LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 19.4.3016 Kokous 3/2016 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit hallintojohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit hallintojohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteerin KOKOUSKUTSU puh. 016 341 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 17.9.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston

Lisätiedot

6 KTT, yliopistotutkija Tero Montosen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet. 7 Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan jatkotutkintojen opinto-opas 2019

6 KTT, yliopistotutkija Tero Montosen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet. 7 Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan jatkotutkintojen opinto-opas 2019 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Maarit Kinnusen väitöskirjan arvosteleminen 5 Tiina Qvistin väitöstilaisuuden järjestäminen

Lisätiedot

4 HTT Olli-Pekka Viinamäen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet. 5 YTM Kaisa Vuolukan lisensiaatin tutkielman arvosteleminen

4 HTT Olli-Pekka Viinamäen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet. 5 YTM Kaisa Vuolukan lisensiaatin tutkielman arvosteleminen ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 HTT Olli-Pekka Viinamäen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet 5 YTM Kaisa Vuolukan lisensiaatin

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta 19.8.2013 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään perjantaina 23.8.2013 klo 9.00 alkaen oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa,

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 9/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 9/06 LAPIN YLIOPISTO 1 341 3236 Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 7/2017 Kokous: Keskiviikko 23.8.2017 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:

Lisätiedot

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 20.8.2012 Kokous 7/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin

Lisätiedot

klo 9.00 YTT Petri Kinnunen Aihe: Tämän hetken käsitys hyvinvoinnista ja sen tutkimuksesta

klo 9.00 YTT Petri Kinnunen Aihe: Tämän hetken käsitys hyvinvoinnista ja sen tutkimuksesta KUTSU neuvoston jäsenille Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston seuraava kokous pidetään keskiviikkona 29. helmikuuta 2012 seminaarisalissa 4 (Yliopistonkatu 8, A-siipi, 2. kerros). Kokouksen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314) KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juuso, Hannu, lehtori Sitomaniemi-San Johanna, jatko-opiskelija 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/ ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 2/2019 1 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston rehtorin valintaprosessin käynnistäminen 3. Rekrytointiprofiilin luonnoksen aloittaminen

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston seuraava kokous pidetään keskiviikkona 26. päivänä syyskuuta 2007 alkaen kello 8.30.

Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston seuraava kokous pidetään keskiviikkona 26. päivänä syyskuuta 2007 alkaen kello 8.30. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta 19.9.2007 n kokous n jäsenille Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston seuraava kokous pidetään keskiviikkona 26. päivänä syyskuuta 2007 alkaen kello 8.30.

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous 28.5.2008 6/08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Oikeustieteiden tiedekunnan dekaanin

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous 15.10.2008 10/08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 FL Tarja Salmi Tolosen väitöskirjan hyväksyminen

Lisätiedot

6 Esitarkastajien määrääminen Anu Maijalan väitöskirjaksi tarkoitetulle työlle. 7 Ph.D. Hannes Peltosen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet

6 Esitarkastajien määrääminen Anu Maijalan väitöskirjaksi tarkoitetulle työlle. 7 Ph.D. Hannes Peltosen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Arja Honkakosken väitöskirjan arvosteleminen 5 Enni Mikkosen väitöstilaisuuden järjestäminen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / A 18/ FT Juha Ridanpään dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / A 18/ FT Juha Ridanpään dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 28.5.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 17 A 18 A 17/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 18/2010 2 FT Juha Ridanpään dosentuuriasia;

Lisätiedot

KUTSU Kokouksen asia- ja esityslistat liitteenä.

KUTSU Kokouksen asia- ja esityslistat liitteenä. KUTSU 9.1.2019 Oikeustieteiden tiedekunnan seuraava tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 16.1.2019 klo 10.00 tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu 8, C-siipi, 3 krs. Kokouksen aluksi

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus HALLITUS Kokous 8/07 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Kasvatustieteen, erityisesti aikuiskoulutuksen professorin viran muuttaminen aikuiskasvatustieteen professorin

Lisätiedot

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous KUTSU 1.2.2019 n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan seuraava tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 6 helmikuuta 2019 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 12A/2012 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 12.12.2012 klo 9.15 9.30 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot