Aulis Aarnio OIKEUTTA ETSIMÄSSÄ. Erään matkan kuvaus

Transkriptio

1 Aulis Aarnio OIKEUTTA ETSIMÄSSÄ Erään matkan kuvaus TALENTUM Helsinki 2014

2 Copyright Talentum Media Oy ja Aulis Aarnio Kustantaja: Talentum Media Oy Kannen kuva: Kari Aarnio Kansi: Lauri Karmila Sisuksen suunnittelu ja taitto: NotePad ISBN Print Best, Viro 2014 Palaute kirjasta:

3 Tämä teos on omistettu ystäväni ja työtoverini professori Aleksander Peczenikin ( ) muistolle

4 Saatesanat Eräässä kaunokirjallisuutta käsitelleessä seminaarissa puhuttiin varjorinteen kukkasista tarkoittaen suurista valtavirroista sivuun jääneitä, sinänsä kiinnostavia romaaneita. Julkisuuden näkökulmasta koko oikeusfilosofia sijoittuu varjorinteelle. Tämä teos on yritys nostaa oikeusfilosofia paremmin näkösälle kertomalla yksi tarina, kuvaamalla matka, joka on vienyt suomalaista oikeusajattelua tuntemattomuudesta kansainvälisen keskustelun ytimeen. Matka on ollut pitkä ja monipolvinen, mutta tarkoitus on kertoa se niin, että jokainen asiasta kiinnostunut lukija voisi sitä seurata. Lukijaa ei kuljeteta teorian mustiin mujuihin, ei liioin hukuteta teknisiin yksityiskohtiin. Tekstiä ei ole rasitettu myöskään ylenmääräisillä viittauksilla. Toivon kokonaisuuden näin avautuvan myös lukijalle, jolla ei ole ennestään hyviä perustietoja oikeusteoriasta. Uteliaisuus matkaa kohtaan riittää. Minulla ei ole ollut oikeustieteen harjoittajana sen paremmin kuin teoreetikkona kenellekään annettavana viisasten kiveä. Päinvastoin, olen tehnyt matkaani kylki kyljessä epäilyn kanssa. Se on seurannut minua hiukan samaan tapaan kuin Kuolema, joka Hugo Simbergin töissä kulkee ihmisten alituisena seuralaisena. Tästä syystä tämän esseekokoelmani työnimi oli pitkään Matkasauvana epäilys. Pidin sennimisen laudatio-luennon Münsterissä vuonna 1995, kun akateemikko Georg Henrik von Wrightille myönnettiin kautta Euroopan arvostet- n11n

5 tu Alexander von Humboldt -palkinto. Sain itse saman palkinnon pari vuotta myöhemmin, ja minulle osoitetussa laudatioluennossa, jonka piti professori Werner Krawietz, viitattiin taas matkasauvaan. Otsikko, jonka von Wrightiä varten aikanaan poimin hänen ystävältään Norman Malcolmilta, kuvasi Werner Krawietzin mielestä minunkin taivaltani. Se tuntui hyvältä. Tunnustuksen hetkiä tulee kovin harvoin, joillekuille ei koskaan. Otsikko osoittautui kuitenkin tarkoituksiini liian mahtipontiseksi. Monien hapuilujen jälkeen pelkistin sen muotoon Oikeutta etsimässä. Sitä minun urani on ollut. Joku on toteuttanut oikeutta, minä olen sitä etsinyt. Joskus olen sen löytänyt, joskus en. Kimmokkeen esseekokoelman julkaisemiseen sain professori Jukka Kekkoselta. Hän kutsui minut seminaariinsa kertomaan, kuinka minusta tuli minä. Seminaarin suuri osanottajamäärä oli yllätys. Se ja saamani ilahduttava palaute antoivat sysäyksen, joka pani hankkeen alulle. Olen syvästi kiitollinen Jukka Kekkoselle näin tarjoutuneesta mahdollisuudesta koota yhteen ajatuksia, jotka muuten olisivat menneen mukanani manan majoille. Toinen virike tuli käytännön lakimiehiltä. Asianajajaystäväni, OTT h.c. Jukka Peltonen etunenässä, heittivät jo varhain 1990-luvulla esiin ajatuksen siitä, että kirjoittaisin käytännön juristien tarpeisiin jotakin oikeuslähteistä. Toivomukseen oli helppo vastata, mutta lupauksen toteuttaminen oli vaikeampaa. Askel eteenpäin oli palaute, jonka sain Vaasan hovioikeudessa syksyllä 2012 pitämäni esitelmän kuulijoilta. Onnistuin ilmeisesti jäsentämään oikeuslähteistä jotakin olennaista, koska Timo Saranpää kehotti minua harkitsemaan tekstin julkaisemista jossakin juristeille helposti saatavilla olevassa yhteydessä. Hän ei ollut ainoa. Saman viestin sain Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen Mikkelin ja Tampereen osastoissa sekä Maanmit- n12n

6 taushallituksen lakimiehille pitämieni alustusten perusteella. Mukaan voisi liittää myös ne kuulijat, joille olen puhunut asiasta Lapin ja Itä-Suomen yliopistoissa. Julkaisin Georg Henrik von Wrightin kuoltua Lakimies-lehteen (2004) painetun muisteluksen siitä merkityksestä, joka opettajallani ja ystävälläni oli suomalaiseen oikeusajatteluun. Teksti julkaistiin vuonna 2013 Rechtstheorie-lehdessä toimituksen minulle osoittamin kiitoksin. Toimituksen mielestä kirjoitus oli palvelus koko pohjoiseurooppalaiselle oikeusajattelulle. Siitä en tiedä, mutta myös Suomessa monet ovat vuosien saatossa muistuttaneet minua siitä, että vuoden 2004 muistelukseni kohtalo on unohdus, kuten niin monen tekstin. Nämä huomautukset olivat aiheena sille, että halusin ottaa muisteluksen mukaan tähän kokoelmaan siitä huolimatta, että se on tuttu joillekin lukijoille. Laajemman tekstikokonaisuuden luonnollisena osana se säilynee paremmin seuraaville lukijapolville. Julkaisen tekstin alkuperäisessä asussaan siitäkin huolimatta, että siinä on vähäisiä toistoja toisaalla tässä teoksessa esittämääni. Teoksen päättävän esseen mukaan ottaminen juontuu keskusteluihin ystäväni, varatuomari Pertti Pepsi Paloheimon kanssa. Pepsi tutustui perin pohjin Tampereen raastuvan- ja käräjäoikeuden historiaa käsittelevään teokseeni Lain ja oikeuden tähden (2012). Hänen mielestään teokseen liitetty epilogi tuomarina olemisesta 2000-luvun Suomessa tiivistää suppeaan muotoon paljon sellaista, jota voi luonnehtia lakimiehen ammattikuvan ytimeksi. Tuomarinpöytä erottaa toisistaan kaksi maailmaa. Tuomarin puolella pöytää tulisi olla lain ja oikeuden koti. Mutta oikeuksiinsa pääsyä odottavat myös ne, jotka ovat ottaneet paikkansa pöydän toisella puolella. Yhtälöä ei ole helppo ratkaista. Neljäs essee on eräänlainen testamenttini lain, oikeuden ja käytännön suhteesta. Senkin kestävyyttä on testattu käytännön tuomareilla. Olen pitänyt esseen pohjatekstin esitelmänä Turun, Helsingin ja Itä-Suomen hovioikeuksissa. n13n

7 En ole halunnut karsia siitäkään päällekkäisyyksiä pois. Määrätyt asiat vahvistavat toistuessaan kokonaiskuvaa. Olen säästänyt lukijan myös alaviitteiltä ja suureksi osaksi tekstiinkin sijoitetuilta viitteiltä. Ajatuksena on ollut lisätä tekstin luettavuutta. Asioiden yksityiskohdat löytyvät oman tuotantoni sivuilta perusteluin varustettuina ja alaviittein dokumentoituina. Kiitän lämpimästi kaikkia niitä, jotka ovat olleet osallisina tämän kirjoituskokoelman julkisuuteen saattamisessa. Erityisen kiitoksen tässä suhteessa ansaitsee professori Jukka Kekkosen ohella ystäväni, professori Urpo Kangas. Hän on kannustanut tekemään työtä tämän esseekokoelman julkisuuteen saattamiseksi. Mutta hänen roolinsa ei tyhjenny siihen. Hän on ollut matkallani kauan mukana, kanssakulkijana, itse asiassa yhtenä elämäntyöni kaikkein tärkeimmistä aikalaistodistajista. Olen iloinen siitä, että kirjani kanteen on hyväksytty poikani Kari Aarnion ottama maisemakuva. Minulla on pitkään ollut etuoikeus ihailla hänen kykyään nähdä maisema, ei vain katsoa sitä. Siitä on oikeuden etsimisessäkin kysymys. Näkemisestä, ei katsomisesta. Kannen kuva tavoittaa paljon tästä ajatuksesta. Oikeutta etsivä liikkuu usvan keskellä, mutta tavoittelee kohti valoa. Jokainen omalla tavallaan. Vaikka kukaan ei valoa koskaan tavoita, sitä kannattaa tavoitella. Kiitokset kuuluvat myös Talentumille ja Arja Lappeteläiselle, joka vaikutti ratkaisevasti siihen, että tekstini hyväksyttiin kustannusohjelmaan. Tämä etuoikeus on minulle suuri kunnia, koska teokseni julkaisemiseen ei ymmärtääkseni voi juurikaan liittyä kaupallisia odotuksia. Kysymys on kulttuuriteosta, jolle todella osaan antaa arvoa. Kangasalla, vuoden 2013 painuessa juuri mailleen. Aulis Aarnio n14n