OSAAVA SUOMALAINEN PERHEYHTIÖ. Aamukahvit 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSAAVA SUOMALAINEN PERHEYHTIÖ. Aamukahvit 2012"

Transkriptio

1 OSAAVA SUOMALAINEN PERHEYHTIÖ Aamukahvit 2012

2 Talouskehitystä hallitsee finanssikriisi Useat maat ovat jo pitkään rahoittaneet julkista taloutta velalla. Velan määrässä on saavutettu katto. Kreikassa velkakatto on puhkaistu ja velkoja on jo leikattu Portugali, Espanja, Italia ja Irlanti eivät voi juuri ottaa lisävelkaa Lähestytään aikaa jolloin velalla ei voida enää rahoittaa julkista taloutta Suomen valtio velkaantuu tänä vuonna lisää noin 7,35 mrd (budjetti) Kunnat lisäävät velkaansa tänä vuonna noin 1 mrd Talous joudutaan sopeuttamaan velanoton jälkeiseen aikaan Valtion kestävyysvaje eli suhdannetasoitettu vaje on pääosa 7, miljardista eurosta eli (2 -) 5 (- 10) miljardia Finanssikriisi kestänyt kaksi vuotta, jatkuu edelleen 2

3 Kasvu ja inflaatio vaikuttavat säästötarpeeseen Jos Bkt kasvaa, kasvavat verotulot ja samalla sosiaalimenojen tarve pienenee Velan maksimimäärä EU:ssa on sidottu Bkt:een: se on 60% Bkt:sta ja alijäämä enintään 3 % Bkt:sta. Bkt tällä hetkellä >180 miljardia. Lukuja laskettaessa sosiaaliturvarahastojen muutos lasketaan mukaan (EU-laskentatapa). Valtion budjetti 2012 on yhteensä 52,5 miljardia. Kestävyysvaje katettava säästöillä ja veronkorotuksilla Valtion verotulot yhteensä noin 38 miljardia euroa 3 %:n inflaatio puolittaa valtionvelan noin 27 vuodessa Kuntien ja kuntayhtymien budjetit yhteensä noin 43 miljardia Säästötarve nykymenoista min. 1 miljardi Kasvava vanhuusväestö on kuntien menojen kasvattaja 3

4 4

5 Julkisen velan osuus BKT:stä, EU laskenta 5

6 Nykyiset säästöpäätökset eivät riitä 6

7 Saksa ja Ruotsi kasvun vetureita Euroopassa. Työttömyys alkaa laantua, investoinnit alhaalla, inflaation pitäisi laskea? 7

8 Eläkejärjestelmä kaipaa muutosta Eläkeiän noustava elinajanodotteen noustessa OECD suositteli eläkeiän sitomista elinajanodotukseen Ruotsissa eläkeikä sidottu elinajanodotteeseen ja talouskasvuun Nykyiset eläkeiät eivät voi säilyä 8

9 Uusimaa Väestöllinen huoltosuhde 2010 ja 2030, (maakuntajaolla 2010) 120,0 100,0 80,0 60,0 40,0 20,0 0,0 9 Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Satakunta Pohjanmaa Kainuu Kymenlaakso Etelä-Karjala Kanta-Häme Päijät-Häme Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Itä-Uusimaa Keski-Suomi Lappi Varsinais-Suomi Manner-Suomi Pirkanmaa Huoltosuhde 2010 Huoltosuhde 2030 VM/Kunta, Tilastokeskuksen väestöennuste

10 Kilpailukyky ja vaihtotase heikentyneet Suomessa palkat nousseet EU15 maita nopeammin 10

11 Vienti sektoreittain Elektroniikkateollisuus ja metsäteollisuus ovat vähentäneet selvästi vientiään 11

12 Kännyköitä ei enää tehdä Suomessa 12

13 Vaihtotase 13

14 Kauppatase 14

15 Tuotannossa pohjalukema tällä vuosineljänneksellä Yleinen suhdannekuva Voimakkaan taantuman pelko väistymässä Suhdannetilanne vaisu Suhdannetilanne Suhdannenäkymät

16 Onko näin? (HS ) 16

17 SUOMI TARVITSEE KASVUA! 17

18 Miksi? Kaikki mittarit osoittavat että tarvitsemme kasvua Julkisen talouden tasapainotus kasvua tukevasti Tarvitaan vahvaa talouden ja muutoksen johtamista Demokratian ongelma on se, että poliitikkojen toimintajänne on vaalikauden mittainen vaikka tarvittaisiin sukupolven mittaisia päätöksiä (tällä hallituskaudella ei..). Talouden tasapainottamisen lisäksi päätettävä isoista asioista Eläkkeiden rahoitus ja eläkeikä Kuntauudistus Terveydenhuollon rahoitus Julkisen talouden tasapainotus pyrkii heikentämään suhdanteita Vientimaiden suhdannekehitys lievästi kasvavaa tai on taantuvaa. Teollisuuden tämänhetkinen tilauskanta riittää ensi syksyyn Uskottava, tasapainoinen kansantalous kasvun edellytys 18

19 Kasvu 19

20 Asuntorakentamisen indikaattorit Myönteiset tekijät: Korot pysyvät alhaisina vielä pitkään, lainanottoa pidetään suhteellisen edullisena Asunnonostoaikeet säilyneet korkealla Väestön kasvu jatkuu, maahanmuutto lisääntyy, muuttoliike vilkasta 1-2-henkilön asuntokuntien määrä kasvaa, pienasunnoista pulaa Elvytystoimet vaikuttivat vielä viime vuonna, hyväksymisvaltuutta lisätty tämän vuoden osalta, omavastuukorkoa alennettu Vuokrat nousevat Valmiiden myynnissä olevien asuntojen määrä pieni, kuitenkin kasvussa Kielteiset tekijät: Kuluttajien luottamus heikentynyt Vanhojen asuntojen hinnannousu pysähtynyt Lainamarginaalit nousussa (mm. Basel III, CRD IV) Tarve rakentaa asuntoa vuosittain pitkällä aikavälillä (VTT) 20

21 Positiivisia asioita Alhainen korkotaso Asuntokauppa voi jatkua, vaikkakin talous kehittyy hitaasti Pankkien likvidisyys on turvattu EKP lainoittaa pankkeja niin että niiden maksuvalmius säilyy lähivuodet Uusia tuotteita ja palveluja syntyy Rovio Nokia kehittänyt paljon ammattitaitoa ITC-alalle Kasvua kuitenkin tapahtuu Finanssikriisin pahin vaihe ohi 21

22 Asuntoaloitukset kpl Asuinkerrostalot Rivitalot

23 Asuntorakentamisen tarve (VTT) 23

24 Asunnonostoaikeet, %-osuus kotitalouksista 9,5 8,5 7,5 6,5 5,5 Kyllä Ehkä Yhteensä 4,5 3,5 2,5 1,

25 Asuntorakentaminen asuntoja kpl asuntoa Rivi- ja kerrostaloasunnot Vapaarahoitteiset ARA-asunnot (ml. välimalli) Erilliset pientalot Vapaarahoitteiset Muut rakennukset Yhteensä Vapaarahoitteiset ARA-asunnot (ml. välimalli)

26 Keskeiset suhdannekuvaajat Bruttokansantuote, määrän muutos, % 1,0-8,2 3,6 2,5 0,5 Euribor, 3 kk, % 4,6 1,2 0,8 1,4 1,3 Ansiotasoindeksi, muutos, % 5,5 4,0 2,5 2,8 3,0 Rakennuskustannusindeksi, muutos, % 3,9-1,1 1,1 3,3 2,5 Rakentaminen, määrän muutos, % -2,7-6,5 9,4 4,0-2,0 Korjausrakentaminen 3,7 4,0 4,2 3,0 3,0 Rakennusinvestoinnit -1,6-15,3 7,3 4,0-2,0 Talonrakennukset -2,2-16,5 10,2 7,0-2,0 Maa- ja vesirakennukset 1,9-8,3-8,1-3,0-2,0 Talonrakennustuotannon käynnistyminen, milj, m3 41,9 31,5 38,4 38,0 35,5 Asuinrakennukset 10,6 9,2 13,6 13,2 11,7 Liike- ja toimistorakennukset 8,5 5,8 6,4 6,7 6,0 Julkiset palvelurakennukset 3,1 2,9 3,1 2,5 3,0 Teollisuus- ja varastorakennukset 12,5 6,6 7,9 8,5 7,5 Maatalousrakennukset 3,5 3,6 3,7 3,5 3,5 Muut rakennukset 3,7 3,4 3,7 3,6 3,8 26

27 Rakennusalalla suhdanne tulee jälkijunassa ja aloitusten suhdannepohja asettuu tämän vuoden loppupuolelle. 27

28 O S A A V A S U O M A L A I N E N P E R H E Y H T I Ö 28

Rakennusalan suhdannenäkymät

Rakennusalan suhdannenäkymät Rakennusalan suhdannenäkymät Bo Salmén Bo Salmén 9.5.2012 1 Kokonaistuotannon ja rakentamisen kehitys muutos edellisestä vuodesta, % Lähde: Tilastokeskus, RT 2 3 Talonrakennustuotanto, kaikki rakennukset,

Lisätiedot

Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi. Pääekonomisti Jouni Vihmo

Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi. Pääekonomisti Jouni Vihmo Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi Pääekonomisti Jouni Vihmo 15.10.2019 Joka viides suomalainen työllistyy uuden rakentamisesta tai olemassa olevan kiinteistön hoidosta Kaikkien

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden kevään 2013 suhdannekatsaus. Rakennusteollisuus RT ry:n suhdannejulkistus 22.4.2013

Rakennusteollisuuden kevään 2013 suhdannekatsaus. Rakennusteollisuus RT ry:n suhdannejulkistus 22.4.2013 Rakennusteollisuuden kevään 2013 suhdannekatsaus Rakennusteollisuus RT ry:n suhdannejulkistus 22.4.2013 Kokonaistuotannon ja rakentamisen kehitys Suomessa Vuoden 2013 alun talouskasvu jää vaimeaksi. Rakentamisessa

Lisätiedot

Rakennusalan suhdannenäkymät. XLII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen

Rakennusalan suhdannenäkymät. XLII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen Rakennusalan suhdannenäkymät XLII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella 2.11.2017 Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailmantalous kasvaa tänä vuonna hyvää vauhtia Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

Rakennusalan suhdannenäkymät. XLIII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen

Rakennusalan suhdannenäkymät. XLIII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen Rakennusalan suhdannenäkymät XLIII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella 1.11.2018 Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailmantalous jatkaa kasvuaan, kauppasota ja kiristyvä rahapolitiikka

Lisätiedot

Rakennusalan. Rakennusfoorumi 7.5.2013 Bo Salmén

Rakennusalan. Rakennusfoorumi 7.5.2013 Bo Salmén Rakennusalan suhdannenäkymät ät Rakennusfoorumi 7.5.2013 Bo Salmén Kokonaistuotannonja rakentamisen kehitys Suomessa Vuoden 2013 alun talouskasvu jää vaimeaksi Luottamus talouteen vahvistuu vähitellen

Lisätiedot

Eurokriisi tasaantunut, ei ohi. Riskit romahduksesta väistyneet.

Eurokriisi tasaantunut, ei ohi. Riskit romahduksesta väistyneet. Lujan aamukahvit 2013 Eurokriisi tasaantuu Eurokriisi tasaantunut, ei ohi. Riskit romahduksesta väistyneet. Epävarmuutta ilmassa: Italia? Espanja? Euroalue taantumassa 2013 Pörssi elpynyt, y ennakoiko

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät 2019 Rakennusteollisuus RT ry 24.4.2019 Jouni Vihmo pääekonomisti Rakennusteollisuus RT Rakentaminen vähenee maltillisesti Rakennusteollisuus RT suhdannekatsaus 24.4.2019

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2018 Rakennusteollisuus RT ry 2.10.2018 Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailmantalous jatkaa kasvuaan, kauppasota ja

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2016 Rakennusteollisuus RT ry 11.10.2016 Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksen puheenjohtaja, YIT Oyj:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi Rakennusteollisuus RT:n

Lisätiedot

Talouskasvu hidastuu. Rakentaminen sinnittelee vielä. Jouni Vihmo

Talouskasvu hidastuu. Rakentaminen sinnittelee vielä. Jouni Vihmo Talouskasvu hidastuu Rakentaminen sinnittelee vielä Jouni Vihmo 23.8.219 Euroopan talous Kovempaan kasvuun ensi vuonna? Italia, Saksa, brexit, kauppasota, Kiinan kasvu 6, Vuosimuutos (%) 4, 2,, 2, 4, 6,

Lisätiedot

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -

Lisätiedot

Rakentamisen suhdanne lokakuu 2015

Rakentamisen suhdanne lokakuu 2015 Rakentamisen suhdanne lokakuu 2015 Rakennustuotannon arvo vuonna 2014 Yhteensä 28,8 mrd. Talonrakentaminen 22,5 mrd. Korjausrakentaminen 11,7 mrd. Asuinrakennukset 6,8 mrd. Muut rakennukset 4,9 mrd. Maa

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet, kevät 2015. Rakennusfoorumi 5.5.2015 Sami Pakarinen

Rakennusteollisuuden suhdanteet, kevät 2015. Rakennusfoorumi 5.5.2015 Sami Pakarinen Rakennusteollisuuden suhdanteet, kevät 2015 Rakennusfoorumi 5.5.2015 Sami Pakarinen MAAILMAN JA SUOMEN TALOUS Halventuneet öljy ja euro vauhdittavat taloutta Rakennusteollisuus RT 5.5.2015 3 Euroalueen

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy Pasi Pitkänen TRT Itä Suomen hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja, Kumoni Oy

Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy Pasi Pitkänen TRT Itä Suomen hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja, Kumoni Oy Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy 2016 11.10.2016 Pasi Pitkänen TRT Itä Suomen hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja, Kumoni Oy Maailman ja Suomen talous Euroopan talous kasvaa vaivalloisesti

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto

Rakennus- ja asuntotuotanto Rakentaminen 2010 Rakennus- ja asuntotuotanto 2010, helmikuu Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi helmikuussa Vuoden 2010 helmikuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,5 miljoonalle kuutiometrille, mikä

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015 Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2015 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on tyydyttävä Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannekatsaus

Rakentamisen suhdannekatsaus Rakentamisen suhdannekatsaus Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Tilastokeskus 29.5.28 Tilastopäällikkö Jukka Oikarinen Rakentamisen osuus bruttokansantuotteesta, 1976 26* Construction as

Lisätiedot

Rakentamisen ja LVI-alan suhdanteet. LVI-treffit Sami Pakarinen

Rakentamisen ja LVI-alan suhdanteet. LVI-treffit Sami Pakarinen Rakentamisen ja LVI-alan suhdanteet LVI-treffit 14.10.2016 Sami Pakarinen Suomen talous vuosimuutos, % Suomessa talouskasvu voimistuu tänä vuonna 5 Kotimaisten talousennusteiden keskiarvoja 4 3 2 1 0 2015

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu %, liukuva vuosikasvu 12 12 1 8 6 Kiina Baltian maat Intia Venäjä 1 8 6 4 2 Euroalue Japani USA 4 2-2 21 22 23 24 2 26 27 USA+Euroalue+Japani = 4 % maailman bruttokansantuotteesta

Lisätiedot

Rakennusluvat. Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa. 2009, elokuu

Rakennusluvat. Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa. 2009, elokuu Rakentaminen 2009 Rakennusluvat 2009, elokuu Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa Elokuussa 2009 rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,3 miljoonalle kuutiometrille, mikä on runsaan neljänneksen

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät

Rakentamisen suhdannenäkymät Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Julkiset palvelurakennukset m 3 8 7 6 5 4 3 2 1 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Bo Salmén Markku Leppälehto Huhtikuu 214 Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

Euro & talous 4/2012 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Euro & talous 4/2012 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Euro & talous 4/212 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääjohtaja Erkki Liikanen 12.9.212 1 Euro & talous 4/212 sisältö Pääartikkeli: Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne Suhdannetilanne, maailmantalouden

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 12.9.2014

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 12.9.2014 Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 12.9.2014 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

Väestörakenne muutoksessa, Vaikutukset yhteiskuntaan ja talouteen

Väestörakenne muutoksessa, Vaikutukset yhteiskuntaan ja talouteen Kauppatieteellisen yhdistyksen Visiopäivä 9..1: Väestörakenne muutoksessa, vaikutukset yhteiskuntaan ja talouteen Kauppatieteen yhdistyksen visiopäivä Toimitusjohtaja Matti Vuoria 9..1 Sisältö Suomen väestörakenteen

Lisätiedot

Rakentamisen ajankohtaiskatsaus. Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti

Rakentamisen ajankohtaiskatsaus. Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti Rakentamisen ajankohtaiskatsaus Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti Rakentamisen suhdanteet Rakennustuotannon arvo vuonna 2013: korjausrakentaminen ohitti uudisrakentamisen Yhteensä 28,8

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Rakennusluvat. Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa. 2009, marraskuu

Rakennusluvat. Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa. 2009, marraskuu Rakentaminen 2010 Rakennusluvat 2009, marraskuu Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa Marraskuussa 2009 rakennusluvan sai runsaat 2 200 uutta asuntoa, mikä on yli 60 prosenttia enemmän kuin

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Huhtikuu 2016 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne hyvin tyydyttävä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonna

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, ELYkeskuksen ja Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden näkökulmia asuntorakentamiseen. Asumisen Think-tank Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden näkökulmia asuntorakentamiseen. Asumisen Think-tank Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden näkökulmia asuntorakentamiseen Asumisen Think-tank 9.9.2015 Tarmo Pipatti Suomi rakennemuutoksen kourissa Rakennusteollisuus RT ry 8.9.2015 2 Kuluttajien luottamus heikentynyt kesän

Lisätiedot

Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3)

Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3) Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3) 18.12.2012 Maakunnat (NUTS3) 1.1.2012 Yhteensä 18 (+1) maakuntaa 01 Uusimaa 02 Varsinais-Suomi 04 Satakunta 05 Kanta-Häme 06 Pirkanmaa 07 Päijät-Häme

Lisätiedot

Valtion talousarvioesitys vuodelle 2014 (HE 112/2013 vp) TAE 2014 ja arvio sen vaikuttavuudesta asunto- ja rakentamissektorilla

Valtion talousarvioesitys vuodelle 2014 (HE 112/2013 vp) TAE 2014 ja arvio sen vaikuttavuudesta asunto- ja rakentamissektorilla Kim Kaskiaro / RKo 4.10.2013 Lausunto 1 (3) Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaostolle Valtion talousarvioesitys vuodelle 2014 (HE 112/2013 vp) TAE 2014 ja arvio sen vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000

Lisätiedot

Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus. Paaluseminaari , Viking XPRS Sami Pakarinen. Suomen talous

Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus. Paaluseminaari , Viking XPRS Sami Pakarinen. Suomen talous Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus Paaluseminaari 2016 17.11.2016, Viking XPRS Sami Pakarinen Suomen talous Suomessa talouskasvu voimistuu tänä vuonna 5 Kotimaisten talousennusteiden

Lisätiedot

Rakennustuotannon arvo vuonna 2011 Yhteensä 28,5 mrd.

Rakennustuotannon arvo vuonna 2011 Yhteensä 28,5 mrd. Rakennustuotannon arvo vuonna 211 Yhteensä 28,5 mrd. Talonrakentaminen 22,7 mrd. Maa- ja vesirakentaminen 5,7 mrd. Ko rja usrakent am in en 1,3 mrd. Kunnossapito 1,6 mrd. Asuinrakennukset Muut rakennukset

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannekatsaus. Betoniteollisuuden kesäkokous 2018 Kalastajantorppa, Helsinki Sami Pakarinen

Rakentamisen suhdannekatsaus. Betoniteollisuuden kesäkokous 2018 Kalastajantorppa, Helsinki Sami Pakarinen Rakentamisen suhdannekatsaus Betoniteollisuuden kesäkokous 2018 Kalastajantorppa, Helsinki 7.6.2018 Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailman ja Euroopan talouden peruskuva myönteinen, riskit eivät

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Betonipäivät , Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen

Suhdannekatsaus. Betonipäivät , Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen Suhdannekatsaus Betonipäivät 3.11.2016, Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailman talous kasvaa kohtuullista vauhtia Rakennusteollisuus RT 3.11.2016 3 vuosimuutos, % Suomessa

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2016

Asuntotuotantokysely 2/2016 Asuntotuotantokysely 2/2016 Sami Pakarinen Kesäkuu 2016 1 (2) Kesäkuun 2016 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Suomen vaihtoehdot Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Talouskasvu vaisua Euroalue USA Kiina Japani Brasilia 6 BKT:n neljännesvuosimuutos, % 4 2 0-2 -4-6 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Talouden näkymät 2009-2011 Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Erkki Liikanen 29.9.2009 Teemat 1. Maailmantalous vakautumassa ja rahoitusmarkkinoiden kriisin pahin ohi 2. Miksi vienti laski niin jyrkästi?

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 21.5.2015. Ekonomistit

Asuntomarkkinakatsaus 21.5.2015. Ekonomistit Asuntomarkkinakatsaus 21.5.2015 Ekonomistit 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Tilastotiedon hyödyntäminen -seminaari Hämeenlinna 12.05.2010 2010 Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000

Lisätiedot

Paperi-insinöörien syyskokous 23.11.2011. Penna Urrila Johtava ekonomisti

Paperi-insinöörien syyskokous 23.11.2011. Penna Urrila Johtava ekonomisti EK:n Lisää tähän Suhdannebarometri otsikko Paperi-insinöörien syyskokous 23.11.11 Penna Urrila Johtava ekonomisti Miten tähän oikein on tultu Lännen kasvu finanssikriisin jälkeen Normaali taantuma pp.kk.vvvv

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Syksy 2018 Tiedotustilaisuus 14.9.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 14.9.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nyt suhdanteen huipulla. Työllisyys on

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2015

Asuntotuotantokysely 2/2015 Asuntotuotantokysely 2/2015 Sami Pakarinen Kesäkuu 2015 1 (2) Kesäkuun 2015 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Asuntojen rakentamis- ja korjaustarve

Asuntojen rakentamis- ja korjaustarve Asuntojen rakentamis- ja korjaustarve - rakennetaanko ja korjataanko Suomessa asuntoja riittävästi Pekka Pajakkala VTT OP-Pohjola-ryhmän Asuntoseminaari, Kuopio 10.8.2010 Pekka Pajakkala 10.8.2010 2 Asuntojen

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset

Lisätiedot

Pirkanmaan rakentamisen ja rakennuskannan kehitysnäkymiä

Pirkanmaan rakentamisen ja rakennuskannan kehitysnäkymiä 3.10.2013 1 Pirkanmaan rakentamisen ja rakennuskannan kehitysnäkymiä Pekka Pajakkala johtava asiantuntija VTT TAPRE päätösseminaari 3.10.20134, Tampere 3.10.2013 2 VTT on kumppanisi kestävän ja älykkään

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Talouden suunta. Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti

Talouden suunta. Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Talouden suunta Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013 Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Ostopäälliköiden odotukset Odotukset nousseet euroalueella 2 25-09-2013 3 Kuluttajien luottamus

Lisätiedot

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet

Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Lindorff Suomen Profittable 2012 -seminaari Helsingin musiikkitalo, Black Box 29.3.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Mrd. USD 600 Maailmantalous

Lisätiedot

SUHDANNEKUVA, PTT-KATSAUS 1/2007

SUHDANNEKUVA, PTT-KATSAUS 1/2007 PELLERVON TALOUDELLINEN TUTKIMUSLAITOS PTT LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa 6.3.7 klo 9.3 SUHDANNEKUVA, PTT-KATSAUS 1/7 Työvoimapulan edessä ei pidä antautua Uusi hallituskausi alkaa suhdannehuipun jälkimainingeissa.

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2017 Rakennusteollisuus RT ry 4.10.2017 Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailmantalous kasvaa tänä vuonna hyvää vauhtia

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

Viron talousnäkymat. Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009

Viron talousnäkymat. Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009 Viron talousnäkymat Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009 Haavoittuvuudet: enimmäkseen täysmyytti tai sitten historiaa Kuinka haavoittuva on Viron talous? Olettehan kuulleet vielä viime aikoinakin

Lisätiedot

Kasvukeskusten asuntorakentaminen ja joukkoliikenneinvestoinnit. Tarmo Pipatti Rakennusfoorumi 6.10.2015

Kasvukeskusten asuntorakentaminen ja joukkoliikenneinvestoinnit. Tarmo Pipatti Rakennusfoorumi 6.10.2015 Kasvukeskusten asuntorakentaminen ja joukkoliikenneinvestoinnit Tarmo Pipatti Rakennusfoorumi 6.10.2015 Asuntotuotanto kappalemääräisesti kasvussa Rakennusteollisuus RT 6.10.2015 2 Omakotitalojen aloitukset

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu 1 9 8 7 3 1 %, liukuva vuosikasvu 11 Kiina Intia Venäjä USA Japani Euroalue -1-1 3 11 1 9 8 7 3 1-1 - 1 18.9. Bruttokansantuote, mrd. USD, Markkinakurssein USA 1 Kiina 9 Japani

Lisätiedot

Rakentamisen suhdanteet

Rakentamisen suhdanteet Rakentamisen suhdanteet Rakentamis- ja kiinteistöalan osaajatarpeet tulevaisuudessa Ennakointifoorumi Turun Ammatti-instituutti 7.9.2017 Sami Pakarinen Suomen talous hyvässä kasvussa, investoinnit ja vienti

Lisätiedot

17.2.2015 Matti Paavonen 1

17.2.2015 Matti Paavonen 1 1 Uusi vuosi vanhat kujeet 17.2.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Pohjalla voi liikkua myös horisontaalisesti BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100

Lisätiedot

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisi-illuusio Jussi Ahokas Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisin syövereissä Julkisen sektorin velkaantuminen nopeutunut kaikissa länsimaissa Julkinen velkaantuminen

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Maaliskuu 2018 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonnakin

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät 2018 Rakennusteollisuus RT ry 20.3.2018 Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Globaalitalous jatkaa hyvässä kasvussa, myös

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus. Betoniteollisuuden kesäkokous 7.8.2015 Sokos Hotel Kimmel, Joensuu Sami Pakarinen

Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus. Betoniteollisuuden kesäkokous 7.8.2015 Sokos Hotel Kimmel, Joensuu Sami Pakarinen Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus Betoniteollisuuden kesäkokous 7.8.2015 Sokos Hotel Kimmel, Joensuu Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Yhdysvaltain talous jatkaa vakaata kasvuaan Rakennusteollisuus

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen n maakuntaliitto Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku - J. K. Paasikivi - SISÄLTÖ Itä-Suomen

Lisätiedot

Valtion talousarvioesitys vuodelle 2015 (HE 131/2014 vp) TAE 2015 ja arvio sen vaikuttavuudesta asunto- ja rakentamissektorilla

Valtion talousarvioesitys vuodelle 2015 (HE 131/2014 vp) TAE 2015 ja arvio sen vaikuttavuudesta asunto- ja rakentamissektorilla Anu Kärkkäinen / RKo 8.10.2014 Lausunto 1 (3) Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaostolle Valtion talousarvioesitys vuodelle 2015 (HE 131/2014 vp) TAE 2015 ja arvio sen vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015 Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI

Lisätiedot

Pk-yritysten rooli Suomessa 1

Pk-yritysten rooli Suomessa 1 - 1 - Pk-yritysten rooli Suomessa 1 - Yritysten määrä on kasvanut - Yritystoiminta maakunnittain - Pk-yritykset tärkeitä työllistäjiä - Tutkimus- ja kehityspanostukset sekä innovaatiot - Pk-sektorin rooli

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen Pienyritykset taantumassa Suomalaiset yritykset vuosiliikevaihdon mukaan Kumulatiivinen osuus 100,00 % 90,00 % 80,00 % 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,0000 % 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % Noin 95:llä prosentilla

Lisätiedot

Kansantalous ja rahoitusmarkkinat Rahoitusmarkkinoiden kehitys 29.9.2010 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Kansantalous ja rahoitusmarkkinat Rahoitusmarkkinoiden kehitys 29.9.2010 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Kansantalous ja rahoitusmarkkinat Rahoitusmarkkinoiden kehitys 29.9.21 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Bkt 171,3 +Tuonti 9,8 =Kokonaistarjonta 231,1 Vienti 64, Kulutus 137, -yksityinen 94,

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Juhana Brotherus Ekonomisti 21.3.212 13 12 11 1 99 98 97 96 95 94 93 92 Yhdysvallat kasvoi loppuvuonna muiden kehittyneiden markkinoiden taantuessa

Lisätiedot

5.12.2012 1 Nykyaikainen konekalusto on yhä tärkeämpi osa rakentamista Vuokrauksen markkina kehittyy vuonna 2013 rakentamista paremmin

5.12.2012 1 Nykyaikainen konekalusto on yhä tärkeämpi osa rakentamista Vuokrauksen markkina kehittyy vuonna 2013 rakentamista paremmin 5.12.2012 1 Nykyaikainen konekalusto on yhä tärkeämpi osa rakentamista Vuokrauksen markkina kehittyy vuonna 2013 rakentamista paremmin 5.12.2012 Pekka Pajakkala, Markku Riihimäki & Erkki Lehtinen,VTT Talous

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.4.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Heikki Taimio KYSYNNÄN JA TARJONNAN

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Marraskuu 2018 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne tasaantunut Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan

Lisätiedot

Talouden näkymät ja Suomen haasteet

Talouden näkymät ja Suomen haasteet Talouden näkymät ja Suomen haasteet Juhlaseminaari Suomen talous ja tulevaisuus muuttuvassa maailmassa Raahesali 12.12.2012 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Finanssikriisi jättänyt pitkän

Lisätiedot