Rakentamisen suhdannenäkymät
|
|
- Markku Hakala
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Julkiset palvelurakennukset m Bo Salmén Markku Leppälehto Huhtikuu 214
2 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne pysynee ennallaan Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on talvikautena rakennusalan toimijoiden osalta koettu melko tyydyttävänä. Töiden määrä pysynee ennallaan kevään ja kesän aikana talvikauteen verrattuna. Talonrakennusurakoitsijoiden odotukset ovat hieman synkät, sillä viimeaikainen rakennuslupakehitys on ollut kielteinen. Vain julkinen palvelurakentaminen on hieman piristynyt. Asuntotuotannon näkymät ovat muuttuneet huonompaan suuntaan. Talousnäkymät Maailmantalouden näkymät ovat aiempaa myönteisemmät, ja ennakoivat indikaattorit viittaavat talouskasvun vahvistumiseen. Yhdysvalloissa tilanne on EU-maita valoisampi. Maailmankaupan kasvu on kuitenkin haurasta ja varsinkin euroalueella kestävän kasvun käynnistymisestä ei ole vielä takeita. Pitkittyessään Ukrainan kriisin vaikutukset myös heikentävät Suomen kasvunäkymiä. Suomen talous on ollut taantumassa jo toista vuotta ja viime vuonna kokonaistuotanto supistui ennakkotietojen mukaan 1,4 prosenttia. Tälle vuodelle on ennakoitu vaatimatonta noin puolen prosentin kasvua, joka ensi vuonna vain hieman nopeutuisi. Yksityisen kulutuksen kasvunäkymät ovat vaatimattomat johtuen reaalisen ostovoiman heikosta kehittymisestä ja työttömyyden kasvusta. Myös investointinäkymät ovat tälle vuodelle edelleen synkät. Heiveröinen kasvu on yksinomaan viennin kasvun varassa. Rakentaminen Rakennusinvestoinnit supistuivat 4,2 prosenttia viime vuonna. Talonrakennusinvestoinnit vähenivät 4,4 prosenttia ja maa- ja vesirakennusinvestoinnit 2,7 prosenttia. Talonrakennustöiden aloitukset supistuivat 7 prosenttia 3,6 miljoonaan kuutiometriin. Asuntoja aloitettiin viime vuonna yhteensä 27 8, mikä oli noin 1 asuntoa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Asuntorahastojen aktiivisuus ylläpiti vapaarahoitteisten uusien asuntojen kysyntää ja korvasi kuluttajien varovaisuutta. Tuettu asuntotuotanto pysyi edellisvuoden tasolla. Uusia asuntoja aloitetaan tänä vuonna viimevuotista hieman vähemmän. Korkojen odotetaan pysyvän vielä pitkään alhaisina, mutta viime vuonna kiristynyt luotonanto on jarruttanut asuntokauppaa. Lainamarginaalien nousu on kuitenkin pysähtynyt. Pientalojen aloitusmäärät pysyvät suhteellisen alhaisina myös tänä vuonna. Valmistaloteollisuuden myynti on vuoden alussa ollut jäljessä viimevuotisesta. Valtion tukema tuotanto pysynee ennallaan. Vuonna 215 asuntotuotanto saattaa hieman kasvaa tämän vuoden tasolta. Toimitilarakentamisessa tuotannon lasku on vähitellen tasoittumassa. Uusille hankkeille on viime vuoden aikana myönnetty runsaasti rakennuslupia. Etenkin liikerakentamisessa rakennusluvat ovat olleet kasvussa. Myös liikenteen rakennuksia aloitetaan tänä vuonna vilkkaasti. Korjausrakentaminen jatkaa kasvuaan myös tänä vuonna. Rakentamisen kokonaismäärä supistunee vain hieman tänä vuonna. Ensi vuodelle on odotettavissa pientä kasvua. Talousnäkymät Varsinais-Suomessa Lounais-Suomen teollisuuden ja rakentamisen suhdannetilanne pysyi heikkona vuoden 213 lopussa ja kuluvan vuoden alussa. Suhdanneodotukset kohentuivat lievästi, mutta edelleen ennakoidaan tilanteen hiipumista. Tuotannon odotettiin kasvavan hivenen vuoden alussa. Työvoima supistunee myös. Lounais-Suomen palvelujen suhdannetilanteessa ei tapahtunut merkittävää paranemista vuoden 213 lopussa, sillä tilanne arvioitiin yhä jonkin verran normaalia heikommaksi. Lähikuukausia koskevat suhdannenäkymät ovat kirkastuneet viime kuukausina. Rakentaminen Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen rakennusmarkkinat olivat 2,6 miljardia euroa viime vuonna, eli noin 9 prosenttia koko maan markkinoista. Rakentaminen työllisti alueella viime vuonna keskimäärin 14 7 henkilöä. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyys heikkeni lähes 3 henkilöllä. Ulkomaalaisten työntekijöiden osuus työmaista 1
3 on Varsinais-Suomen alueella ollut noin 8 prosenttia. Vuonna 213 aloitettiin ennakkotietojen mukaan Varsinais-Suomessa 2,4 miljoonaa kuutiometriä erilaisia talonrakennustöitä, mikä oli 16 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Rakennuslupia myönnettiin viidenneksen vähemmän. Asuntotuotanto Asuntoja aloitettiin viime vuonna 1 68 kappaletta, mikä oli 5 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Rakennusluvat supistuivat kuitenkin 43 prosenttia. Omakotitaloja aloitettiin 13 prosenttia vähemmän. Rivitaloja aloitettiin 12 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Asuinkerrostalohuoneistoja aloitettiin vain 2 prosenttia vähemmän, mutta myönnettyjen rakennuslupien määrä puolittui. Turun vanhojen asuntojen hinnat kohosivat viime vuoden aikana vain 2 prosenttia. Toimitilarakentaminen Muun talonrakentamisen aloitukset vähenivät 17 prosenttia viime vuonna. Liike- ja toimistorakennusten aloitusmäärät vähenivät puolella, mutta julkisten palvelurakennusten aloitukset kasvoivat 76 prosenttia. Teollisuus- ja varastorakennusten aloitukset supistuivat viidenneksen. Talonrakentamisen suhdannenäkymät Varsinais- Suomessa Rakennuttajien mielestä viimeisen puolenvuoden talonrakentamisen suhdannetilanne on ollut melko tyydyttävä. Teetettävien töiden määrä seuraavana puolivuotiskautena pysyy ennallaan verrattuna edeltävään puolivuotiskauteen. Rakennuttajien ja tilaajien arvioiden mukaan sekä asuntotuotanto että toimitilarakentaminen supistuu seuraavan puolenvuoden aikana verrattuna edelliseen puolivuotisjaksoon. Sen sijaan korjaustoiminnan arvioidaan kasvavan. Tärkeimpinä toimintaan vaikuttavina tekijöinä rakennuttajat pitävät talonrakentamisen heikkoa suhdannetilannetta, tarjousten vähyyttä ja teetettyjen töiden huonoa laatua. Suunnittelijoiden mielestä viimeisen puolenvuoden talonrakentamisen suhdannetilanne on ollut melko hyvä. Suunnittelutöiden määrän odotetaan pysyvän ennallaan keväällä ja kesällä verrattuna Suunnittelijoiden mielestä asuntotuotanto supistuu yhdessä toimitilarakentamisen kanssa. Korjaustoiminnan arvioidaan sen sijaan kasvavan. Tärkeimpinä toimintaan vaikuttavina tekijöinä suunnittelijat pitävät suunnittelupalkkioiden alhaista tasoa, ammattitaitoisten suunnittelijoiden puutetta ja kireitä aikatauluja. Talonrakennusurakoitsijat arvioivat talonrakentamisen suhdannetilanteen olleen viimeisen puolenvuoden aikana melko tyydyttävä. Talonrakennustöiden määrän odotetaan pysyvän ennallaan kevään ja kesän aikana. Urakoitsijoiden mukaan asuntotuotanto ja toimitilarakentaminen supistuvat seuraavan puolen vuoden aikana. Sen sijaan korjausrakentaminen kasvaa. Tärkeimpinä toimintaan vaikuttavina tekijöinä urakoitsijat pitävät talonrakennustöiden vähäistä määrää, urakkahintojen laskua ja kireitä aikatauluja. 2
4 Varsinais-Suomen rakentaminen m3 7 Kaikki rakennukset kpl Asunnot Liike- ja toimistorakennukset 16 Teollisuus- ja varstorakennukset 2 14 m3 12 m Rakentamisen työlliset Vanhojen asuntojen hintaindeksi Turku 1983= henkilöä 4 35 Turku
5 Rakennuttajien suhdannetilanne Varsinais-Suomessa, huhtikuu 214 Talonrakentamisen suhdannetilanne on viimeisen puolenvuoden aikana ollut melko tyydyttävä Arvio teetettävien töiden määrästä seuraavan puolenvuoden aikana verrattuna Arvio asuntotuotannon määrästä seuraavan puolenvuoden aikana verrattuna Arvio toimitilarakentamisen määrästä seuraavan puolenvuoden aikana verrattuna Arvio korjausrakentamisen määrästä seuraavan puolenvuoden aikana verrattuna Tärkeimpinä toimintaan vaikuttavina tekijöinä rakennuttajat pitävät talonrakentamisen heikkoa suhdannetilannetta, teetettyjen töiden huonoa laatua ja tarjousten vähyyttä. Vähenee Pysyy samana Kasvaa Tulokset perustuvat Rakennusteollisuus RT:n tekemään kyselyyn huhtikuussa 214 Rakennusteollisuus RT Kevät 213 Syksy 213 Kevät 214 4
6 Suunnittelijoiden suhdannetilanne Varsinais-Suomessa, huhtikuu 214 Talonrakentamisen suhdannetilanne on viimeisen puolenvuoden aikana ollut melko hyvä Arvio suunnittelutöiden määrästä seuraavan puolenvuoden aikana verrattuna Arvio asuntotuotannon määrästä seuraavan puolenvuoden aikana verrattuna Arvio toimitilarakentamisen määrästä seuraavan puolenvuoden aikana verrattuna Arvio korjausrakentamisen määrästä seuraavan puolenvuoden aikana verrattuna Tärkeimpinä toimintaan vaikuttavina tekijöinä suunnittelijat pitävät suunnittelupalkkioiden alhaista tasoa, ammattitaitoisten suunnittelijoiden puutetta ja kireitä aikatauluja. Rakennusteollisuus RT Vähenee Pysyy samana Kasvaa Tulokset perustuvat Rakennusteollisuus RT:n tekemään kyselyyn huhtikuussa 214 Kevät 213 Syksy 213 Kevät 214 5
7 Urakoitsijoiden suhdannetilanne Varsinais-Suomessa, huhtikuu 214 Talonrakentamisen suhdannetilanne on viimeisen puolenvuoden aikana ollut melko tyydyttävä Arvio talonrakennustöiden määrästä seuraavan puolenvuoden aikana verrattuna Arvio asuntotuotannon määrästä seuraavan puolenvuoden aikana verrattuna Arvio toimitilarakentamisen määrästä seuraavan puolenvuoden aikana verrattuna Arvio korjausrakentamisen määrästä seuraavan puolenvuoden aikana verrattuna Tärkeimpinä toimintaan vaikuttavina tekijöinä urakoitsijat pitävät talonrakennustöiden vähäistä määrää, urakkahintojen laskua ja kireitä aikatauluja. Rakennusteollisuus RT Vähenee Pysyy samana Kasvaa Tulokset perustuvat Rakennusteollisuus RT:n tekemään kyselyyn huhtikuussa 214 Kevät 213 Syksy 213 Kevät 214 6
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2015 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne pysynee yhä ennallaan Varsinais-Suomen talonrakentamisen
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2015 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on tyydyttävä Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Toukokuu 2015 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne pysyy edelleen heikkona Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on talvikautena
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2014 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on jokseenkin tyydyttävä Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2014 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on korkeintaan tyydyttävä Varsinais-Suomen talonrakentamisen
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2015 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on tyydyttävä Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2017 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on hyvässä nosteessa Varsinais-Suomen talonrakentamisen
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2016 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on vahvistunut Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2018 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne jatkuu todella hyvänä Varsinais-Suomen talonrakentamisen
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Jouni Vihmo Markku Leppälehto Huhtikuu 2019 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on ollut melko hyvällä tasolla Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on viimeisen
Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Huhtikuu 2016 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne hyvin tyydyttävä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonna
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2016 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne jatkuu yhä heikkona Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on talvikautena
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Maaliskuu 2017 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne kohenee Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on talvikautena koettu
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Marraskuu 2016 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne helpottamassa Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2017 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2017 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne tasaantunut Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan
Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Maaliskuu 2017 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonna
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2016 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on hyvä Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2018 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne hyvällä tasolla Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on talvikautena
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Jouni Vihmo Markku Leppälehto Toukokuu 2019 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne
Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Maaliskuu 2018 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonnakin
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Marraskuu 2018 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne tasaantunut Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan
Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Lokakuu 2015 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne on korkeintaan tyydyttävä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne on heikentynyt
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Jouni Vihmo Markku Leppälehto Lokakuu 2019 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on rauhoittumassa Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2018 Varsinais Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Varsinais Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne
Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi
Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy 2018 3.10.2018 Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi Rakentaminen Suomessa Rakentamisen kasvu jatkuu tänä vuonna arviolta 3 prosentin
Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa
Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Lokakuu 2018 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne edelleen hyvä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne on keväästä lähtien jatkunut
Asuntotuotantokysely 2/2016
Asuntotuotantokysely 2/2016 Sami Pakarinen Kesäkuu 2016 1 (2) Kesäkuun 2016 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti
Rakentaminen Suomessa
Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy 2017 4.10.2017 Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi Rakentaminen Suomessa 1 Rakentamisen kasvu jatkuu tänä vuonna arviolta 4 prosentin
Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Helmikuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Suhdannetilanne on viime kuukausien paranemisesta huolimatta heikko Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan
Asuntotuotantokysely 1/2016
Asuntotuotantokysely 1/2016 Sami Pakarinen Helmikuu 2016 1 (2) Helmikuun 2016 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmasti
Asuntotuotantokysely 3/2015
Asuntotuotantokysely 3/2015 Sami Pakarinen Lokakuu 2015 1 (2) Lokakuun 2015 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti
Valtion talousarvioesitys vuodelle 2014 (HE 112/2013 vp) TAE 2014 ja arvio sen vaikuttavuudesta asunto- ja rakentamissektorilla
Kim Kaskiaro / RKo 4.10.2013 Lausunto 1 (3) Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaostolle Valtion talousarvioesitys vuodelle 2014 (HE 112/2013 vp) TAE 2014 ja arvio sen vaikuttavuudesta
Asuntotuotantokysely 2/2015
Asuntotuotantokysely 2/2015 Sami Pakarinen Kesäkuu 2015 1 (2) Kesäkuun 2015 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti
Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy Pasi Pitkänen TRT Itä Suomen hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja, Kumoni Oy
Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy 2016 11.10.2016 Pasi Pitkänen TRT Itä Suomen hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja, Kumoni Oy Maailman ja Suomen talous Euroopan talous kasvaa vaivalloisesti
Talouskasvu hidastuu. Rakentaminen sinnittelee vielä. Jouni Vihmo
Talouskasvu hidastuu Rakentaminen sinnittelee vielä Jouni Vihmo 23.8.219 Euroopan talous Kovempaan kasvuun ensi vuonna? Italia, Saksa, brexit, kauppasota, Kiinan kasvu 6, Vuosimuutos (%) 4, 2,, 2, 4, 6,
Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus. Betoniteollisuuden kesäkokous 7.8.2015 Sokos Hotel Kimmel, Joensuu Sami Pakarinen
Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus Betoniteollisuuden kesäkokous 7.8.2015 Sokos Hotel Kimmel, Joensuu Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Yhdysvaltain talous jatkaa vakaata kasvuaan Rakennusteollisuus
Rakennusalan suhdannenäkymät. XLIII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen
Rakennusalan suhdannenäkymät XLIII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella 1.11.2018 Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailmantalous jatkaa kasvuaan, kauppasota ja kiristyvä rahapolitiikka
Asuntotuotantokysely 3/2016
Asuntotuotantokysely 3/2016 Sami Pakarinen Lokakuu 2016 1 (2) Lokakuun 2016 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti
Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry
Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2018 Rakennusteollisuus RT ry 2.10.2018 Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailmantalous jatkaa kasvuaan, kauppasota ja
Rakentamisen suhdanne lokakuu 2015
Rakentamisen suhdanne lokakuu 2015 Rakennustuotannon arvo vuonna 2014 Yhteensä 28,8 mrd. Talonrakentaminen 22,5 mrd. Korjausrakentaminen 11,7 mrd. Asuinrakennukset 6,8 mrd. Muut rakennukset 4,9 mrd. Maa
Sami Pakarinen Lokakuu (7)
Sami Pakarinen Lokakuu 2017 1 (7) 2 (7) Lokakuun 2017 asuntotuotantokyselyn tulokset Asuntotuotantokyselyn tulokset: Asuntotuotannossa uusi ennätys, etenkin pääkaupunkiseutu kärsii tonttipulasta RT:n asuntotuotantokysely
Rakennusalan suhdannenäkymät
Rakennusalan suhdannenäkymät Bo Salmén Bo Salmén 9.5.2012 1 Kokonaistuotannon ja rakentamisen kehitys muutos edellisestä vuodesta, % Lähde: Tilastokeskus, RT 2 3 Talonrakennustuotanto, kaikki rakennukset,
Rakentamisen ja LVI-alan suhdanteet. LVI-treffit Sami Pakarinen
Rakentamisen ja LVI-alan suhdanteet LVI-treffit 14.10.2016 Sami Pakarinen Suomen talous vuosimuutos, % Suomessa talouskasvu voimistuu tänä vuonna 5 Kotimaisten talousennusteiden keskiarvoja 4 3 2 1 0 2015
Asuntotuotantokysely 3/2014
Asuntotuotantokysely 3/2014 Sami Pakarinen Lokakuu 2014 1 (3) Lokakuun 2014 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti
Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry
Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2016 Rakennusteollisuus RT ry 11.10.2016 Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksen puheenjohtaja, YIT Oyj:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi Rakennusteollisuus RT:n
Rakennus- ja asuntotuotanto
Rakentaminen 2010 Rakennus- ja asuntotuotanto 2010, helmikuu Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi helmikuussa Vuoden 2010 helmikuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,5 miljoonalle kuutiometrille, mikä
Asuntotuotantokysely 2/2017
Asuntotuotantokysely 2/2017 Sami Pakarinen Kesäkuu 2017 1 (2) Kesäkuun 2017 asuntokatsaus Asuntotuotantokyselyn tulokset: Asuntotuotannossa ennätys, omistusasuntojen kysyntä paikkaa kovan rahan vuokra-asuntojen
Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo
Uusimaa pysyi alkuvuoden aikana tavanomaista parempana Tuotannon ja myynnin arvioidaan lisääntyneen ensimmäisellä vuosineljänneksellä Ammattityövoiman puute oli yleinen ongelma säilynevät kevään ja kesän
Asuntotuotantokysely kesäkuu 2019
Asuntotuotantokysely kesäkuu 2019 28.6.2019 Asuntotuotantokysely 2/2019 2 (3) Asuntotuotantokysely Rakennusteollisuus RT:n asuntotuotantokysely lähetetään Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenille. Kysely
Tilauksia on saatu lisää, mutta tilauskirjat
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Marraskuu 2016 Teollisuus ja rakentaminen Tuotanto kasvaa - vapaata kapasiteettia edelleen runsaasti Tilauksia on saatu lisää - tilauskirjat edelleen normaalia ohuemmat
Tämänhetkinen tilanne yhä normaalia huonompi
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Toukokuu 2016 Teollisuus ja rakentaminen Suhdanneodotukset loivassa nousussa, saldoluku 4 Tämänhetkinen tilanne yhä normaalia huonompi Tuotantokapasiteetti ylittää
Valtion talousarvioesitys vuodelle 2015 (HE 131/2014 vp) TAE 2015 ja arvio sen vaikuttavuudesta asunto- ja rakentamissektorilla
Anu Kärkkäinen / RKo 8.10.2014 Lausunto 1 (3) Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaostolle Valtion talousarvioesitys vuodelle 2015 (HE 131/2014 vp) TAE 2015 ja arvio sen vaikuttavuudesta
Tuotanto laskusuunnassa - tilaustilanne
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Toukokuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Suhdannetilanne pysyi heikkona vuoden 2015 alkukuukausina Tuotanto laskusuunnassa - tilaustilanne yhä vaikea Yleiset suhdannenäkymät
Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely
Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely Kesä 2019 1. Yleiskuva Arviot vapaarahoitteisen asuntotuotannon tämänvuotisista aloituksista ovat nousseet viime kyselyistä. Syynä tähän on sijoittajakysynnän
Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi. Pääekonomisti Jouni Vihmo
Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi Pääekonomisti Jouni Vihmo 15.10.2019 Joka viides suomalainen työllistyy uuden rakentamisesta tai olemassa olevan kiinteistön hoidosta Kaikkien
Suhdannenäkymät ovat pysyneet myönteisinä, saldoluku 17
Suhdannebarometri Helmikuu 1 Uusimaa Heinäkuu 17 Teollisuus ja rakentaminen parani alkukesän aikana ovat pysyneet myönteisinä, saldoluku 17 Tuotannon kasvun ennakoidaan jatkuvan lähikuukausina ja myös
Rakennusalan. Rakennusfoorumi 7.5.2013 Bo Salmén
Rakennusalan suhdannenäkymät ät Rakennusfoorumi 7.5.2013 Bo Salmén Kokonaistuotannonja rakentamisen kehitys Suomessa Vuoden 2013 alun talouskasvu jää vaimeaksi Luottamus talouteen vahvistuu vähitellen
RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA 2010 2011
RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA 2010 2011 Pirkanmaan rakennuspäivä 2.11.2009, Tampere Markku Riihimäki VTT Rakentamisen markkinat ja vaikuttavuus 3.11.2010 2 BAROMETRIN RAHOITTAJAT Talonrakennusteollisuus
Suhdannekatsaus. Betonipäivät , Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen
Suhdannekatsaus Betonipäivät 3.11.2016, Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailman talous kasvaa kohtuullista vauhtia Rakennusteollisuus RT 3.11.2016 3 vuosimuutos, % Suomessa
Tilauskirjat ovat laskeneet normaalia ohuemmiksi
Suhdannebarometri Helmikuu 1 Uusimaa Marraskuu 12 Teollisuus ja rakentaminen tummenevat, saldoluku -22 Tilauskirjat ovat laskeneet normaalia ohuemmiksi Tuotannon ennakoidaan pysyvän loppuvuoden aikana
Asuntotuotantokysely 3/2018
Asuntotuotantokysely 3/ Sami Pakarinen Lokakuu Lokakuun asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti vuodessa. Kyselyn
Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry
Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät 2019 Rakennusteollisuus RT ry 24.4.2019 Jouni Vihmo pääekonomisti Rakennusteollisuus RT Rakentaminen vähenee maltillisesti Rakennusteollisuus RT suhdannekatsaus 24.4.2019
Tilaustilanne on kohentunut, mutta heikko kysyntä on yhä yleisin kapeikkotekijä
Suhdannebarometri Helmikuu 21 Uusimaa Elokuu 212 Teollisuus ja rakentaminen Tuotanto kasvoi vuoden 212 toisella neljänneksellä Tilaustilanne on kohentunut, mutta heikko kysyntä on yhä yleisin kapeikkotekijä
Asuntotuotantokysely 1/2017
Asuntotuotantokysely 1/2017 Sami Pakarinen Helmikuu 2017 1 (2) Helmikuun 2017 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmasti
Suhdannebarometri. Lounais-Suomi. Suhdanteet. Saldo
Uusimaa Suhdannearviot hiipuivat hieman alkusyksyn aikana - tilanne edelleen tavanomaista parempi Tuotanto- ja myyntimäärät pysyivät hienoisessa nousussa Henkilökunnan määrä lisääntyi hieman alkusyksyllä
Asuntotuotantokysely 2/2018
Asuntotuotantokysely 2/ Sami Pakarinen Kesäkuu Kesäkuun asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti vuodessa. Kyselyn
Rakennusteollisuuden suhdanteet, kevät 2015. Rakennusfoorumi 5.5.2015 Sami Pakarinen
Rakennusteollisuuden suhdanteet, kevät 2015 Rakennusfoorumi 5.5.2015 Sami Pakarinen MAAILMAN JA SUOMEN TALOUS Halventuneet öljy ja euro vauhdittavat taloutta Rakennusteollisuus RT 5.5.2015 3 Euroalueen
Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy
Asuntotuotantokysely Syksy 15.10. 1. Yleiskuva positiivinen Arviot vapaarahoitteisen omistusasuntojen ja vuokra-asuntojen tämänvuotisista aloituksista ovat laskeneet hieman viime kyselyistä. Aloitusten
Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo
ELOKUU 18 Uusimaa on noussut selvästi tavanomasta paremmaksi Tuotanto ja myynti kasvavat yleisesti Henkilökunnan määrä on noususuunnassa, ammattityövoimasta pulaa 31 %:lla alasta himmenivät hieman kesän
Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus. Paaluseminaari , Viking XPRS Sami Pakarinen. Suomen talous
Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus Paaluseminaari 2016 17.11.2016, Viking XPRS Sami Pakarinen Suomen talous Suomessa talouskasvu voimistuu tänä vuonna 5 Kotimaisten talousennusteiden
Kannattavuus on laskussa heikon hintakehityksen vuoksi
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Marraskuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Tuotanto kasvoi hivenen syksyn alussa - kysyntä on edelleen vaimeaa Kannattavuus on laskussa heikon hintakehityksen vuoksi
Suhdannebarometri. Teollisuus ja rakentaminen. Uudenmaan teollisuuden ja rakentamisen yritykset arvioivat suhdannetilanteen
TAMMIKUU 218 Suhdannebarometri Uusimaa arvioitiin tammikuussa yleisesti normaalia suotuisammaksi ovat lokakuuta varovaisemmat, saldoluku 2 Tuotanto kasvaa ja henkilökunnan määrä on nousussa Ammattityövoimasta
Yleiset suhdannenäkymät ovat varovaisia, saldoluku 1
Suhdannebarometri Helmikuu 1 Uusimaa Helmikuu 17 Teollisuus ja rakentaminen parani vuoden 16 lopussa - tilauksia edelleen normaalia niukemmin Yleiset suhdannenäkymät ovat varovaisia, saldoluku 1 Tuotantomäärät
Kysyntä on vaimeaa ja tuotantokapasiteettia
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Helmikuu 2016 Teollisuus ja rakentaminen Tuotantokehitys on melko tasaista Kysyntä on vaimeaa ja tuotantokapasiteettia on runsaasti vapaana Suhdanteiden ennakoidaan
Suhdannebarometri. Teollisuus ja rakentaminen. 17. Uudenmaan teollisuuden ja rakentamisen
LOKAKUU 17 Suhdannebarometri Uusimaa kuvataan tavanomaista paremmaksi Tuotanto kasvaa ja henkilöstön määrä lisääntyy Heikko kysyntä yhä yleisin tuotantokapeikko Yleiset suhdanneodotukset ovat myönteiset,
Rakennustuotannon arvo vuonna 2011 Yhteensä 28,5 mrd.
Rakennustuotannon arvo vuonna 211 Yhteensä 28,5 mrd. Talonrakentaminen 22,7 mrd. Maa- ja vesirakentaminen 5,7 mrd. Ko rja usrakent am in en 1,3 mrd. Kunnossapito 1,6 mrd. Asuinrakennukset Muut rakennukset
Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo
TOUKOKUU 18 Uusimaa oli huhtikuussa 18 tavanomaista parempi Tuotanto lisääntyi lievästi alkuvuoden aikana kasvun ennakoidaan vauhdittuvan lähikuukausina Rekrytointivaikeuksia oli 27 %:lla yrityksistä Lähikuukausien
Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016
Irja Henriksson 1.3.017 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 016 Vuonna 016 Lahteen valmistui 35 rakennusta ja 75 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski yhdeksän prosenttia ja asuntotuotanto
Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen
1 Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen Uusimaa 6 Pohjanmaa -6 Itä-Suomi 2 Lounais-Suomi -16 Pirkanmaa -3 Häme Pohjois-Suomi -5 Kaakkois-Suomi Keski-Suomi -29-49 1 5 6 7 8 9 1 11
Rakennusalan suhdannenäkymät. XLII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen
Rakennusalan suhdannenäkymät XLII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella 2.11.2017 Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailmantalous kasvaa tänä vuonna hyvää vauhtia Rakennusteollisuus RT
Kysyntä on normaalia alhaisemmalla tasolla, mutta tuotanto lisääntyy. denmaan vastaajien suhdannenäkymät ovat koko maan keskiarvoa valoisammat.
Suhdannebarometri Helmikuu 21 Uusimaa Elokuu 214 Teollisuus ja rakentaminen heikkeni hieman kesän alussa Kysyntä on normaalia alhaisemmalla tasolla, mutta tuotanto lisääntyy Suhdanteiden ennakoidaan kohentuvan
Suhdannebarometri Helmikuu 2010
Suhdannebarometri Helmikuu 1 Uusimaa Elokuu 16 Teollisuus ja rakentaminen zsuhdanneodotukset laskusuunnassa, saldoluku -13 z Tilaustilanne on hieman normaalia heikompi z Tuotanto pysynee lähikuukausina
Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo
TAMMIKUU 19 Uusimaa oli tammikuussa tavanomaista suotuisampi Tuotanto- ja myyntimäärät ovat nousussa Kannattavuus on vähän vuoden takaista parempi Suhdanteiden ennakoidaan hiipuvan aavistuksen verran lähikuukausina,
Kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannenäkymät. Rakennusfoorumi Sami Pakarinen
Kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannenäkymät Rakennusfoorumi 2.5.2017 Sami Pakarinen Suomen talous hyvässä kasvussa alkuvuonna Rakennusteollisuus RT 2.5.2017 2 Keskeiset ennusteluvut 2016 2016 2017 2018
Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo
LOKAKUU 218 Uusimaa Suhdannetilanteen arvioidaan pysyneen hyvänä kesän lopulla ja syksyn alussa Tuotanto- ja myyntikehitys on jatkunut vakaana Rekrytointivaikeudet ovat yhä yleisempiä Lähikuukausien suhdanneodotukset
Suhdannebarometri. Lounais-Suomi. Suhdanteet. Saldo
Uusimaa edelleen tavanomaista suotuisampi Tuotannon ja myynnin kasvu jatkuu Samana aikaan pulaa työvoimasta ja kysynnästä Suhdanteiden ennakoidaan heikkenevän kesän lopulla ja syksyn alussa, saldoluku
Henkilökunnan määrä on pysynyt ennallaan - kannattavuus heikkeni. Tuotantomäärät pienenivät kausivaihtelu
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Elokuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Kysyntä on vaimeaa ja tuotanto on hienoisessa laskussa Henkilökunnan määrä on pysynyt ennallaan - kannattavuus heikkeni Suhdanneodotukset
Suhdannebarometri Helmikuu 2010
Suhdannebarometri Helmikuu 21 Uusimaa Toukokuu 217 Teollisuus ja rakentaminen z arvioidaan tavanomaista suotuisammaksi z Tuotanto kasvaa ja tilauskirjat ovat normaalia täydemmät z Yleiset suhdanneodotukset
Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen
1 8 6 4 2 Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen Häme -2 Pohjanmaa -8 Pohjois-Suomi -4 Pirkanmaa -8 Keski-Suomi -5 Kaakkois-Suomi -1 Itä-Suomi -7 Lounais-Suomi Uusimaa -25 1 8 6
Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen
1 8 6 4 2-2 Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen Kaakkois-Suomi 22 Pirkanmaa 7 Itä-Suomi 22 Keski-Suomi 4 Uusimaa 18 Lounais-Suomi -1 Pohjois-Suomi 12 Pohjanmaa Häme -6-11 85 87
Suhdannetilanne on normaalia heikompi ja kysyntä on vaimeaa
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Toukokuu 2014 Teollisuus ja rakentaminen Tuotantomäärät pysyivät alkuvuodesta ennallaan - lähikuukausille nousuodotuksia Suhdannetilanne on normaalia heikompi ja kysyntä
Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen
1 Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen Itä-Suomi Keski-Suomi -7 Pohjois-Suomi 3 Lounais-Suomi -9 Kaakkois-Suomi Häme -18 Uusimaa -1 Pohjanmaa Pirkanmaa -19 1 85 87 89 91 93 95
Rakentamisen suhdannenäkymät LVI-koulutus seminaari Sami Pakarinen
Rakentamisen suhdannenäkymät 2018 LVI-koulutus 2018 -seminaari 28.9.2017 Sami Pakarinen Suomen talous hyvässä kasvussa, investoinnit ja vienti vetävät Rakennusteollisuus RT 28.9.2017 2 Rakennustuotannon
Rakennusteollisuuden kevään 2013 suhdannekatsaus. Rakennusteollisuus RT ry:n suhdannejulkistus 22.4.2013
Rakennusteollisuuden kevään 2013 suhdannekatsaus Rakennusteollisuus RT ry:n suhdannejulkistus 22.4.2013 Kokonaistuotannon ja rakentamisen kehitys Suomessa Vuoden 2013 alun talouskasvu jää vaimeaksi. Rakentamisessa
Eurokriisi tasaantunut, ei ohi. Riskit romahduksesta väistyneet.
Lujan aamukahvit 2013 Eurokriisi tasaantuu Eurokriisi tasaantunut, ei ohi. Riskit romahduksesta väistyneet. Epävarmuutta ilmassa: Italia? Espanja? Euroalue taantumassa 2013 Pörssi elpynyt, y ennakoiko
Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen
1 8 6 4 2-4 Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen Lounais-Suomi 26 Uusimaa -21 Pohjanmaa 5 Keski-Suomi -21 Pohjois-Suomi -12 Pirkanmaa -21 Kaakkois-Suomi -18 Itä-Suomi Häme -25-43
Rakentaminen Helsingissä vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 36 9 Rakentaminen Helsingissä vuoden 9 kolmannella neljänneksellä Myönnetyt luvat asuinrakentaminen 88 348 k-m 2 1 72 asuntoa toimitilarakentaminen 24 14 k-m 2
Rakennusteollisuuden näkökulmia asuntorakentamiseen. Asumisen Think-tank Tarmo Pipatti
Rakennusteollisuuden näkökulmia asuntorakentamiseen Asumisen Think-tank 9.9.2015 Tarmo Pipatti Suomi rakennemuutoksen kourissa Rakennusteollisuus RT ry 8.9.2015 2 Kuluttajien luottamus heikentynyt kesän
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215