Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi. Pääekonomisti Jouni Vihmo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi. Pääekonomisti Jouni Vihmo"

Transkriptio

1 Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi Pääekonomisti Jouni Vihmo

2 Joka viides suomalainen työllistyy uuden rakentamisesta tai olemassa olevan kiinteistön hoidosta Kaikkien kallein vaihtoehto on olla tekemättä mitään Suomen kansallisvarallisuudesta 83 prosenttia on rakennetussa ympäristössä Korjausvelkaa Kasvua 1/5 Suomessa on 2,5 miljoonaa työllistä, joista joka viides työllistyy rakentamisesta tai olemassa olevan kiinteistön hoidosta. 3,4 5,7 mrd. Rakennetun ympäristön kunnossapidon laiminlyönti maksaa vuosittain 3,4-5,7 miljardia euroa 1 2 Jokainen rakennettuun ympäristöön investoitu euro tuottaa itsensä kaksinkertaisesti takaisin Talouskasvu hidastuu tarve uusille asunnoille ja kasvualueet yhdistävälle infralle ei häviä uutta asuntoa tämän hallituskauden aikana Kaupungistumisen toinen aalto vaatii investointeja Suomi ei ole vielä valmis Rakentaminen 1950-luku 1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku 2010-luku Bkt

3 Rakentaminen Pohjoismaissa Rakennusinvestointien kasvu Pohjoismaissa pysähtyy 2018 Muutos, % mrd. euroa e 2020e Asuinrakennukset 75,9-1, Muut kuin asuinrakennukset 50,6 4,1 2 1 Maa- ja vesirakentaminen 33,5 7,4 5 2 Yhteensä 159,9 2,2 0 0 Bkt Pohjoismaissa 1393,2 1,8 1,5 1,9 Asuntoaloitukset x ,5 148,8 137,9 Rakentamisen työlliset x ,1 % 10,4 % Rakennusinvestointien osuus bkt:stä Pohjoismaissa 12 prosenttia (2018) 11,2 % 12,6 % Rakennusteollisuus RT

4 Asuntorakentaminen Pohjoismaissa Asuntotuotanto hidastuu Pohjoismaissa Asuntoaloitukset putoavat vuoteen 2020 mennessä 16 prosenttia vuoden 2018 tasolta Asuntoaloitukset (vuosisumma) 9 Asuntoaloitukset per asukas Rakennusteollisuus RT

5 Suhdannetilanne 3 kk kuluttua Rakentamisen suhdannenäkymät Suhdannekello käy Rakennusala sinnittelee laskevassa suhdanteessa Nousu Huippu Pohja Lasku Suhdannetilanne nyt Lähde: EK Rakennusteollisuus RT

6 Rakentaminen ja Suomen talous Asuntorakentaminen veti Suomen kasvuun Uudistuotannon volyymi-indeksi, vuosimuutos, % 20,0 15,0 10,0 5,0 0,0 Vuosimuutos (%) 0-5, , , ,0 Rakennusteollisuus RT Kaikki rakennukset Asuinrakennukset Muut kuin Asuinrakennukset BKT Rakentamisen arvonlisäys Rakennusinvestoinnit Lähde: Tilastokeskus

7 Julkinen rakentaminen Julkinen rakentaminen huipussaan Väestön ja rakennusten ikääntyminen vauhdittaa Rakennusteollisuus RT

8 Liike- ja toimistorakentaminen Liikerakentaminen putoaa matalalle tasolle isojen hankkeiden valmistuessa Rakennusteollisuus RT

9 Teollisuus- ja varastorakentaminen Teollisuuden aikomukset korkealla - riittääkö suhdanne ja luottamus? Rakennusteollisuus RT

10 Asuntorakentaminen Asuntorakentaminen hidastuu selvästi - aloitusten taso edelleen melko korkea Rakennusteollisuus RT

11 Asuntorakentaminen Asuntorakentaminen hidastuu pääkaupunkiseutu vetää 400 Kerrostaloille myönnetyt luvat indeksi 2008= Pääkaupunkiseutu Muu Suomi Lähde: Tilastokeskus 11 Rakennusteollisuus RT

12 RT Asuntotuotantokysely Vapaarahoitteisten asuntojen aloitukset Asuntoa, kpl Oma perustajaurakointi Vuokra-asunnot (neuvottelu-urakka, ml. välimalli) Arvio lokakuu Arvio maaliskuu Arvio kesäkuu Arvio syyskuu Arvio syyskuu 2019 Lähde: RT:n asuntotuotantokyselyt Rakennusteollisuus RT

13 RT Asuntotuotantokysely Myynnissä olevien uusien asuntojen määrä maltillisella tasolla Asuntoa, kpl tammikuuta 1.toukokuuta 1. syyskuuta Lähde: RT:n asuntotuotantokyselyt Rakennusteollisuus RT

14 RT Asuntotuotantokysely Valmiiden myynnissä olevien uusien asuntojen määrä normaalilla tasolla Asuntoa Syksy Kesä Keskiarvo Minimi (2006) 418 Maksimi (2009) Lähde: RT:n asuntotuotantokyselyt Rakennusteollisuus RT

15 RT Asuntotuotantokysely Vapaarahoitteisen asuntotuotannon käynnistymistä haittaavia tekijöitä Tonttikustannukset 34% 50% 16% Tonttipula (pks) 47% 35% 18% Kysynnän riittämättömyys 33% 48% 18% Tonttipula (muu maa) 13% 57% 30% Hintataso ei takaa kannattavuutta 7% 60% 33% Ammattityövoiman puute, toimihenkilöt 23% 33% 43% Rakennuskustannusten nousu 13% 32% 55% Ammattityövoiman puute, työntekijät 3% 27% 70% Odotukset korkotason noususta 3% 20% 77% Muun rakentamisen vilkastuminen 0% 13% 87% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Haittaa paljon Haittaa jonkin verran Ei merkittävää haittaa Lähde: RT:n asuntotuotantokyselyt Rakennusteollisuus RT

16 Rakentamisen työllisyys Rakentamisen työllisyys kääntyy laskuun Työllisyys kasvoi edellisellä hallituskaudella yli työllisellä Rakentamisen työlliset, liukuva keskiarvo Lähde: Tilastokeskus Rakennusteollisuus RT

17 Rakennusteollisuus RT ennuste * Asuntorakentaminen Kerrostalot Rivitalot Omakotitalot Muut rakennukset 2017: : : : Asuntorakentaminen hidastuu ennätyslukemisesta koko maassa pk-seutua lukuun ottamatta Vapaarahoitteiset 2017: : : : Sijoittajakysyntä vetää. Kotitalouksien epävarmuus kasvaa. Asuntoja valmistuu vielä runsaasti. ARA-asunnot 2017: : : : ARA-tuotanto kasvaa hallituksen päätöksellä : : : : Rivitalojen rakentaminen vähenee hieman : : : : = + Omakotitalojen rakentaminen hidastuu. Rakentaminen vetää kasvuseuduilla. 2017: : : : 500 Muu rakentaminen edellisvuosien tasolla *uudet aloitukset Rakennusteollisuus RT

18 Rakennusteollisuus RT ennuste * Rakentaminen 2018 yhteensä 35,0 MRD. Uudistalonrakentaminen Korjausrakentaminen Maa- ja vesirakentaminen 15,2 MRD. 12,9 MRD. 6,8 MRD. 7,3 MRD. 7,9 MRD. Asuntojen uudisrakentaminen 2017: 9,3 % 2018: 9,2 % 2019: -5,0 % 2020: -18,0 % Asuntorakentaminen hidastuminen kiihtyy. Pääkaupunkiseutu vetää. Matala korkotaso tukee. Muu uudisrakentaminen 2017: 7,4 % 2018: 6,5 % 2019: -0,3 % 2020: -3,0 % Julkinen rakentaminen kasvaa vielä pari vuotta. Teollisuuden rakentaminen piristyy. Liike- ja varastorakentamisen aloitukset matalalle tasolle : 2,5 % 2018: 0,5 % 2019: 1,5 % 2020: 1,5 % Korjausrakentaminen ottaa isompaa roolia uudisrakentamisen hidastuessa. Matala korkotaso tukee : 1,1 % 2018: -3,4 % 2019: -1,0 % 2020: +2,0 % Näkymät paranevat hallitusohjelmaan kirjattujen perusväyläpidon panostusten ja pitkäjänteisen suunnittelun myötä = Rakentaminen yhteensä*: 2018: 2,4 % 2019e: -1,0 % 2020e: -3,0 % *määrän muutos Rakennusteollisuus RT

19 Aleksi Randell Rakennusteollisuus RT ry, toimitusjohtaja

20 Q1 2017Q2 2017Q3 2017Q4 2018Q1 2018Q2 2018Q3 2018Q4 2019Q1 2019Q2 2019Q3 2019Q4 Asuntojen hinnat Euroopassa Asuntojen hintakehitys Suomessa hyvin maltillista Muissa Pohjoismaissa hinnat lähes kolminkertaistuneet 2000-luvulla Indeksi 2000=100 3,2 x Ruotsi Hintojen muutos 2000-luvulla 2,8 x Norja 2,7 x Tanska 1,7 x Suomi Vuosimuutos (%) Suomi Ruotsi Norja Tanska EU Suomi Lähde: Pohjoismaiset tilastokeskukset Lähde: Eurostat Rakennusteollisuus RT

21 Lisätietoja: puh puh

22 Keskeiset ennustetaulukot 1 Keskeiset ennusteluvut mrd. määrän muutos, % Yksityinen kulutus 124 1,8 1,4 1,3 Julkinen kulutus 53 1,5 0,4 0,5 Investoinnit 55 3,3 1,0-1,0 joista rakennusinvestoinnit 31 4,4-0,8-2,0 Vienti 90 2,2 2,7 2,4 Tuonti 92 5,0 0,3 2,3 Bruttokansantuote 234 1,7 1,0 0,5 Kuluttajahintaindeksi, muutos, % 1,1 1,0 1,1 Asuntojen nimellishinnat, muutos, % 1,5 1,0 1,0 Ansiotasoindeksi, muutos, % 1,7 2,5 2,7 Työttömyysaste, % 7,4 6,5 6,3 Rakennusteollisuus RT

23 Keskeiset ennustetaulukot 2 Keskeiset suhdannekuvaajat Bruttokansantuote, määrän muutos, % 2,6 3,1 1,7 1,0 0,5 Euribor, 3 kk, % -0,3-0,3-0,3-0,4-0,4 Ansiotasoindeksi, muutos, % 0,9 0,2 1,7 2,5 2,7 Rakennuskustannusindeksi, muutos, % 0,5 0,3 2,2 1,2 1,0 Maarakennuskustannusindeksi, muutos, % -1,5 2,6 2,7 2,0 1,0 Rakentaminen 1, määrän muutos, % 5,6 1,0 2,4-1,0-3,0 Korjausrakentaminen 3,4 2,5 0,5 1,5 1,5 Rakennusinvestoinnit, määrän muutos, % 10,1 5,3 4,4-0,8-2,0 Talonrakennukset 10,1 6,4 5,8-0,8-2,8 Maa- ja vesirakennukset 9,9 0,1-3,2 0,0 2,0 Talonrakennustuotannon käynnistyminen, milj. m 3 36,0 40,5 39,4 36,5 34,3 Asuinrakennukset 11,7 13,4 13,6 11,8 10,6 Vapaa-ajan rakennukset 0,6 0,6 0,6 0,6 0,6 Liike- ja toimistorakennukset 5,2 7,0 6,6 4,8 4,6 Julkiset palvelurakennukset 4,3 4,3 4,1 5,0 4,6 Teollisuus- ja varastorakennukset 9,0 10,5 9,4 9,0 9,1 Maatalousrakennukset 3,3 2,9 3,1 3,3 3,0 Muut rakennukset 2,0 1,7 1,9 2,0 1,9 Asuntotuotannon käynnistyminen, kpl Vapaarahoitteiset Valtion tukemat asunnot Työllinen työvoima, henkilöä Rakennusliikkeiden kansainvälinen toiminta, mrd. 1,1 1,2 1,2 1,2 Käyttökate, rakennusliikkeet, % liikevaihdosta 5,2 5,1 0,0 Käyttökate, rakennustuoteteollisuus, % liikevaihdosta 10,6 12,0 0,0 Rakennusteollisuus RT

24 Keskeiset ennustetaulukot 3 Rakentaminen, määrän 1 muutos, % Talonrakentaminen, yhteensä 4,4-0,6-4,7 Uudisrakentaminen 7,7-2,5-10,2 Asuntojen uudisrakentaminen 9,2-5,0-18,0 Muu uudisrakentaminen 6,5-0,3-3,4 Korjausrakentaminen 0,5 1,5 1,5 Maa- ja vesirakentaminen -3,4-1,0 2,0 Rakentaminen, yhteensä 2,4-1,0-3,0 1 Kiinteähintainen arvonlisäys. Rakennusteollisuus RT

25 Keskeiset ennustetaulukot 4 Asuntoaloitukset, asuntoja kpl Kerrostalot Vapaarahoitteiset asunnot ARA-asunnot Rivitalot Omakotitalot Muut rakennukset Yhteensä Vapaarahoitteiset asunnot ARA-asunnot Rakennusteollisuus RT

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät 2019 Rakennusteollisuus RT ry 24.4.2019 Jouni Vihmo pääekonomisti Rakennusteollisuus RT Rakentaminen vähenee maltillisesti Rakennusteollisuus RT suhdannekatsaus 24.4.2019

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy Asuntotuotantokysely Syksy 15.10. 1. Yleiskuva positiivinen Arviot vapaarahoitteisen omistusasuntojen ja vuokra-asuntojen tämänvuotisista aloituksista ovat laskeneet hieman viime kyselyistä. Aloitusten

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely Kesä 2019 1. Yleiskuva Arviot vapaarahoitteisen asuntotuotannon tämänvuotisista aloituksista ovat nousseet viime kyselyistä. Syynä tähän on sijoittajakysynnän

Lisätiedot

Rakennusalan suhdannenäkymät. XLIII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen

Rakennusalan suhdannenäkymät. XLIII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen Rakennusalan suhdannenäkymät XLIII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella 1.11.2018 Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailmantalous jatkaa kasvuaan, kauppasota ja kiristyvä rahapolitiikka

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2018 Rakennusteollisuus RT ry 2.10.2018 Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailmantalous jatkaa kasvuaan, kauppasota ja

Lisätiedot

Talouskasvu hidastuu. Rakentaminen sinnittelee vielä. Jouni Vihmo

Talouskasvu hidastuu. Rakentaminen sinnittelee vielä. Jouni Vihmo Talouskasvu hidastuu Rakentaminen sinnittelee vielä Jouni Vihmo 23.8.219 Euroopan talous Kovempaan kasvuun ensi vuonna? Italia, Saksa, brexit, kauppasota, Kiinan kasvu 6, Vuosimuutos (%) 4, 2,, 2, 4, 6,

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2016 Rakennusteollisuus RT ry 11.10.2016 Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksen puheenjohtaja, YIT Oyj:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi Rakennusteollisuus RT:n

Lisätiedot

Rakennusalan suhdannenäkymät. XLII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen

Rakennusalan suhdannenäkymät. XLII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen Rakennusalan suhdannenäkymät XLII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella 2.11.2017 Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailmantalous kasvaa tänä vuonna hyvää vauhtia Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

Rakentamisen suhdanne lokakuu 2015

Rakentamisen suhdanne lokakuu 2015 Rakentamisen suhdanne lokakuu 2015 Rakennustuotannon arvo vuonna 2014 Yhteensä 28,8 mrd. Talonrakentaminen 22,5 mrd. Korjausrakentaminen 11,7 mrd. Asuinrakennukset 6,8 mrd. Muut rakennukset 4,9 mrd. Maa

Lisätiedot

Rakennustuotannon arvo vuonna 2011 Yhteensä 28,5 mrd.

Rakennustuotannon arvo vuonna 2011 Yhteensä 28,5 mrd. Rakennustuotannon arvo vuonna 211 Yhteensä 28,5 mrd. Talonrakentaminen 22,7 mrd. Maa- ja vesirakentaminen 5,7 mrd. Ko rja usrakent am in en 1,3 mrd. Kunnossapito 1,6 mrd. Asuinrakennukset Muut rakennukset

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 1/2019

Asuntotuotantokysely 1/2019 Asuntotuotantokysely 1/219 Jouni Vihmo Maaliskuu 219 1 (2) 2 (2) Taulukko 1. Aloitetut vapaarahoitteiset as.oy.-asuntojen aloitukset perustajaurakointina 218 Oma perustajaurakointi (RSkohteet) Vapaarahoitteiset

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2017 Rakennusteollisuus RT ry 4.10.2017 Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailmantalous kasvaa tänä vuonna hyvää vauhtia

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely kesäkuu 2019

Asuntotuotantokysely kesäkuu 2019 Asuntotuotantokysely kesäkuu 2019 28.6.2019 Asuntotuotantokysely 2/2019 2 (3) Asuntotuotantokysely Rakennusteollisuus RT:n asuntotuotantokysely lähetetään Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenille. Kysely

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy Pasi Pitkänen TRT Itä Suomen hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja, Kumoni Oy

Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy Pasi Pitkänen TRT Itä Suomen hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja, Kumoni Oy Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy 2016 11.10.2016 Pasi Pitkänen TRT Itä Suomen hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja, Kumoni Oy Maailman ja Suomen talous Euroopan talous kasvaa vaivalloisesti

Lisätiedot

Rakentamisen ja LVI-alan suhdanteet. LVI-treffit Sami Pakarinen

Rakentamisen ja LVI-alan suhdanteet. LVI-treffit Sami Pakarinen Rakentamisen ja LVI-alan suhdanteet LVI-treffit 14.10.2016 Sami Pakarinen Suomen talous vuosimuutos, % Suomessa talouskasvu voimistuu tänä vuonna 5 Kotimaisten talousennusteiden keskiarvoja 4 3 2 1 0 2015

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannenäkymät. Rakennusfoorumi Sami Pakarinen

Kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannenäkymät. Rakennusfoorumi Sami Pakarinen Kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannenäkymät Rakennusfoorumi 2.5.2017 Sami Pakarinen Suomen talous hyvässä kasvussa alkuvuonna Rakennusteollisuus RT 2.5.2017 2 Keskeiset ennusteluvut 2016 2016 2017 2018

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Betonipäivät , Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen

Suhdannekatsaus. Betonipäivät , Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen Suhdannekatsaus Betonipäivät 3.11.2016, Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailman talous kasvaa kohtuullista vauhtia Rakennusteollisuus RT 3.11.2016 3 vuosimuutos, % Suomessa

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät 2018 Rakennusteollisuus RT ry 20.3.2018 Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Globaalitalous jatkaa hyvässä kasvussa, myös

Lisätiedot

Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus. Paaluseminaari , Viking XPRS Sami Pakarinen. Suomen talous

Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus. Paaluseminaari , Viking XPRS Sami Pakarinen. Suomen talous Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus Paaluseminaari 2016 17.11.2016, Viking XPRS Sami Pakarinen Suomen talous Suomessa talouskasvu voimistuu tänä vuonna 5 Kotimaisten talousennusteiden

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannekatsaus. Betoniteollisuuden kesäkokous 2018 Kalastajantorppa, Helsinki Sami Pakarinen

Rakentamisen suhdannekatsaus. Betoniteollisuuden kesäkokous 2018 Kalastajantorppa, Helsinki Sami Pakarinen Rakentamisen suhdannekatsaus Betoniteollisuuden kesäkokous 2018 Kalastajantorppa, Helsinki 7.6.2018 Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailman ja Euroopan talouden peruskuva myönteinen, riskit eivät

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 1/2017

Asuntotuotantokysely 1/2017 Asuntotuotantokysely 1/2017 Sami Pakarinen Helmikuu 2017 1 (2) Helmikuun 2017 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmasti

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 3/2014

Asuntotuotantokysely 3/2014 Asuntotuotantokysely 3/2014 Sami Pakarinen Lokakuu 2014 1 (3) Lokakuun 2014 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2018

Asuntotuotantokysely 2/2018 Asuntotuotantokysely 2/ Sami Pakarinen Kesäkuu Kesäkuun asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti vuodessa. Kyselyn

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 3/2016

Asuntotuotantokysely 3/2016 Asuntotuotantokysely 3/2016 Sami Pakarinen Lokakuu 2016 1 (2) Lokakuun 2016 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät 2017 Rakennusteollisuus RT ry 21.3.2017 Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksen puheenjohtaja, Lemminkäisen infraprojektitliiketoimintasegmentin johtaja Harri Kailasalo

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 3/2018

Asuntotuotantokysely 3/2018 Asuntotuotantokysely 3/ Sami Pakarinen Lokakuu Lokakuun asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti vuodessa. Kyselyn

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 3/2015

Asuntotuotantokysely 3/2015 Asuntotuotantokysely 3/2015 Sami Pakarinen Lokakuu 2015 1 (2) Lokakuun 2015 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Rakennusalan suhdannenäkymät

Rakennusalan suhdannenäkymät Rakennusalan suhdannenäkymät Bo Salmén Bo Salmén 9.5.2012 1 Kokonaistuotannon ja rakentamisen kehitys muutos edellisestä vuodesta, % Lähde: Tilastokeskus, RT 2 3 Talonrakennustuotanto, kaikki rakennukset,

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Huhtikuu 2016 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne hyvin tyydyttävä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonna

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Jouni Vihmo Markku Leppälehto Lokakuu 2019 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on rauhoittumassa Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet, kevät 2015. Rakennusfoorumi 5.5.2015 Sami Pakarinen

Rakennusteollisuuden suhdanteet, kevät 2015. Rakennusfoorumi 5.5.2015 Sami Pakarinen Rakennusteollisuuden suhdanteet, kevät 2015 Rakennusfoorumi 5.5.2015 Sami Pakarinen MAAILMAN JA SUOMEN TALOUS Halventuneet öljy ja euro vauhdittavat taloutta Rakennusteollisuus RT 5.5.2015 3 Euroalueen

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2015

Asuntotuotantokysely 2/2015 Asuntotuotantokysely 2/2015 Sami Pakarinen Kesäkuu 2015 1 (2) Kesäkuun 2015 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät 2017 Rakennusteollisuus RT ry 21.3.2017 Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksen puheenjohtaja, Lemminkäisen infraprojektitliiketoimintasegmentin johtaja Harri Kailasalo

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 1/2016

Asuntotuotantokysely 1/2016 Asuntotuotantokysely 1/2016 Sami Pakarinen Helmikuu 2016 1 (2) Helmikuun 2016 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmasti

Lisätiedot

Rakennusalan. Rakennusfoorumi 7.5.2013 Bo Salmén

Rakennusalan. Rakennusfoorumi 7.5.2013 Bo Salmén Rakennusalan suhdannenäkymät ät Rakennusfoorumi 7.5.2013 Bo Salmén Kokonaistuotannonja rakentamisen kehitys Suomessa Vuoden 2013 alun talouskasvu jää vaimeaksi Luottamus talouteen vahvistuu vähitellen

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät. Rakennusfoorumi Sami Pakarinen

Rakentamisen suhdannenäkymät. Rakennusfoorumi Sami Pakarinen Rakentamisen suhdannenäkymät Rakennusfoorumi 8.5.2018 Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Globaalitalous jatkaa kasvuaan Rakennusteollisuus RT 8.5.2017 3 Rakentamisen kasvu hidastuu Rakennusteollisuus

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Maaliskuu 2018 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonnakin

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2017

Asuntotuotantokysely 2/2017 Asuntotuotantokysely 2/2017 Sami Pakarinen Kesäkuu 2017 1 (2) Kesäkuun 2017 asuntokatsaus Asuntotuotantokyselyn tulokset: Asuntotuotannossa ennätys, omistusasuntojen kysyntä paikkaa kovan rahan vuokra-asuntojen

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Jouni Vihmo Markku Leppälehto Huhtikuu 2019 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on ollut melko hyvällä tasolla Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on viimeisen

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden kevään 2013 suhdannekatsaus. Rakennusteollisuus RT ry:n suhdannejulkistus 22.4.2013

Rakennusteollisuuden kevään 2013 suhdannekatsaus. Rakennusteollisuus RT ry:n suhdannejulkistus 22.4.2013 Rakennusteollisuuden kevään 2013 suhdannekatsaus Rakennusteollisuus RT ry:n suhdannejulkistus 22.4.2013 Kokonaistuotannon ja rakentamisen kehitys Suomessa Vuoden 2013 alun talouskasvu jää vaimeaksi. Rakentamisessa

Lisätiedot

Rakennusalan suhdanteet. 27. Lounais-Suomen rakennuspäivä Turun Messu- ja Kongressikeskus Sami Pakarinen

Rakennusalan suhdanteet. 27. Lounais-Suomen rakennuspäivä Turun Messu- ja Kongressikeskus Sami Pakarinen Rakennusalan suhdanteet 27. Lounais-Suomen rakennuspäivä Turun Messu- ja Kongressikeskus 9.2.2018 Sami Pakarinen Euroopan ja Suomen talous Euroopassa luottamusindikaattorit osin vuosituhannen huipussaan

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Kiviaines- ja murskauspäivät Sokos Hotel Ilves, Tampere Sami Pakarinen

Suhdannekatsaus. Kiviaines- ja murskauspäivät Sokos Hotel Ilves, Tampere Sami Pakarinen Suhdannekatsaus Kiviaines- ja murskauspäivät Sokos Hotel Ilves, Tampere 18.1.2018 Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailman talous myötätuulessa Rakennusteollisuus RT 18.1.2018 3 Euroopassa luottamusindikaattorit

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi

Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy 2018 3.10.2018 Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi Rakentaminen Suomessa Rakentamisen kasvu jatkuu tänä vuonna arviolta 3 prosentin

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2016

Asuntotuotantokysely 2/2016 Asuntotuotantokysely 2/2016 Sami Pakarinen Kesäkuu 2016 1 (2) Kesäkuun 2016 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Sami Pakarinen Lokakuu (7)

Sami Pakarinen Lokakuu (7) Sami Pakarinen Lokakuu 2017 1 (7) 2 (7) Lokakuun 2017 asuntotuotantokyselyn tulokset Asuntotuotantokyselyn tulokset: Asuntotuotannossa uusi ennätys, etenkin pääkaupunkiseutu kärsii tonttipulasta RT:n asuntotuotantokysely

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Maaliskuu 2017 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonna

Lisätiedot

Rakentamisen ajankohtaiskatsaus. Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti

Rakentamisen ajankohtaiskatsaus. Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti Rakentamisen ajankohtaiskatsaus Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti Rakentamisen suhdanteet Rakennustuotannon arvo vuonna 2013: korjausrakentaminen ohitti uudisrakentamisen Yhteensä 28,8

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Jouni Vihmo Markku Leppälehto Toukokuu 2019 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2018 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne jatkuu todella hyvänä Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät LVI-koulutus seminaari Sami Pakarinen

Rakentamisen suhdannenäkymät LVI-koulutus seminaari Sami Pakarinen Rakentamisen suhdannenäkymät 2018 LVI-koulutus 2018 -seminaari 28.9.2017 Sami Pakarinen Suomen talous hyvässä kasvussa, investoinnit ja vienti vetävät Rakennusteollisuus RT 28.9.2017 2 Rakennustuotannon

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2016 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on vahvistunut Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA

RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA 2018 2019 PIRKANMAAN RAKENNUSPÄIVÄ 6.11.2018, TAMPERE MARKKU RIIHIMÄKI FORECON OY @MARKKKURIIHIMAKI #FORECONFI 6.11.2018 ESITYKSEN SISÄLTÖ RAKENTAMISEN

Lisätiedot

Rakentaminen Suomessa

Rakentaminen Suomessa Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy 2017 4.10.2017 Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi Rakentaminen Suomessa 1 Rakentamisen kasvu jatkuu tänä vuonna arviolta 4 prosentin

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannekatsaus

Rakentamisen suhdannekatsaus Rakentamisen suhdannekatsaus Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Tilastokeskus 29.5.28 Tilastopäällikkö Jukka Oikarinen Rakentamisen osuus bruttokansantuotteesta, 1976 26* Construction as

Lisätiedot

Rakentamisen suhdanteet

Rakentamisen suhdanteet Rakentamisen suhdanteet Rakentamis- ja kiinteistöalan osaajatarpeet tulevaisuudessa Ennakointifoorumi Turun Ammatti-instituutti 7.9.2017 Sami Pakarinen Suomen talous hyvässä kasvussa, investoinnit ja vienti

Lisätiedot

RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA 2010 2011

RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA 2010 2011 RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA 2010 2011 Pirkanmaan rakennuspäivä 2.11.2009, Tampere Markku Riihimäki VTT Rakentamisen markkinat ja vaikuttavuus 3.11.2010 2 BAROMETRIN RAHOITTAJAT Talonrakennusteollisuus

Lisätiedot

OSAAVA SUOMALAINEN PERHEYHTIÖ. Aamukahvit 2012

OSAAVA SUOMALAINEN PERHEYHTIÖ. Aamukahvit 2012 OSAAVA SUOMALAINEN PERHEYHTIÖ Aamukahvit 2012 Talouskehitystä hallitsee finanssikriisi Useat maat ovat jo pitkään rahoittaneet julkista taloutta velalla. Velan määrässä on saavutettu katto. Kreikassa velkakatto

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus. Betoniteollisuuden kesäkokous 7.8.2015 Sokos Hotel Kimmel, Joensuu Sami Pakarinen

Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus. Betoniteollisuuden kesäkokous 7.8.2015 Sokos Hotel Kimmel, Joensuu Sami Pakarinen Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus Betoniteollisuuden kesäkokous 7.8.2015 Sokos Hotel Kimmel, Joensuu Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Yhdysvaltain talous jatkaa vakaata kasvuaan Rakennusteollisuus

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden näkökulmia asuntorakentamiseen. Asumisen Think-tank Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden näkökulmia asuntorakentamiseen. Asumisen Think-tank Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden näkökulmia asuntorakentamiseen Asumisen Think-tank 9.9.2015 Tarmo Pipatti Suomi rakennemuutoksen kourissa Rakennusteollisuus RT ry 8.9.2015 2 Kuluttajien luottamus heikentynyt kesän

Lisätiedot

Valtion talousarvioesitys vuodelle 2014 (HE 112/2013 vp) TAE 2014 ja arvio sen vaikuttavuudesta asunto- ja rakentamissektorilla

Valtion talousarvioesitys vuodelle 2014 (HE 112/2013 vp) TAE 2014 ja arvio sen vaikuttavuudesta asunto- ja rakentamissektorilla Kim Kaskiaro / RKo 4.10.2013 Lausunto 1 (3) Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaostolle Valtion talousarvioesitys vuodelle 2014 (HE 112/2013 vp) TAE 2014 ja arvio sen vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2017 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne tasaantunut Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2017 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on hyvässä nosteessa Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

Rakennusalan suhdanteet. Kiinteistö- ja rakentamisnäkymät 2018 Cygnaeustalo, Jyväskylä Sami Pakarinen

Rakennusalan suhdanteet. Kiinteistö- ja rakentamisnäkymät 2018 Cygnaeustalo, Jyväskylä Sami Pakarinen Rakennusalan suhdanteet Kiinteistö- ja rakentamisnäkymät 2018 Cygnaeustalo, Jyväskylä 12.2.2018 Sami Pakarinen Suomen talous on päivä päivältä paremmassa kunnossa Rakennusteollisuus RT 12.2.2018 2 RT:n

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Lokakuu 2018 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne edelleen hyvä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne on keväästä lähtien jatkunut

Lisätiedot

Pirkanmaan rakentamisen ja rakennuskannan kehitysnäkymiä

Pirkanmaan rakentamisen ja rakennuskannan kehitysnäkymiä 3.10.2013 1 Pirkanmaan rakentamisen ja rakennuskannan kehitysnäkymiä Pekka Pajakkala johtava asiantuntija VTT TAPRE päätösseminaari 3.10.20134, Tampere 3.10.2013 2 VTT on kumppanisi kestävän ja älykkään

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Marraskuu 2016 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne helpottamassa Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2017 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2015. Rakennusteollisuus RT ry 6.10.2015

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2015. Rakennusteollisuus RT ry 6.10.2015 Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2015 Rakennusteollisuus RT ry 6.10.2015 Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksen puheenjohtaja, YIT Oyj:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi Rakentamiseen luvassa kitukasvua

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2016 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on hyvä Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2018 Varsinais Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Varsinais Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2016 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne jatkuu yhä heikkona Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on talvikautena

Lisätiedot

Valtion talousarvioesitys vuodelle 2015 (HE 131/2014 vp) TAE 2015 ja arvio sen vaikuttavuudesta asunto- ja rakentamissektorilla

Valtion talousarvioesitys vuodelle 2015 (HE 131/2014 vp) TAE 2015 ja arvio sen vaikuttavuudesta asunto- ja rakentamissektorilla Anu Kärkkäinen / RKo 8.10.2014 Lausunto 1 (3) Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaostolle Valtion talousarvioesitys vuodelle 2015 (HE 131/2014 vp) TAE 2015 ja arvio sen vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2018 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne hyvällä tasolla Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on talvikautena

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2015 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on tyydyttävä Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2014 ry 21.10.2014 ry:n hallituksen puheenjohtaja, Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs Rakentamisessa ei vieläkään luvassa parempaa Talonrakentamisen aloituskuutiot

Lisätiedot

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät 2016 Rakennusteollisuus RT ry 12.4.2016 Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksen puheenjohtaja, YIT Oyj:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi Rakentaminen perävaunusta

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2014 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on jokseenkin tyydyttävä Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Toukokuu 2015 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne pysyy edelleen heikkona Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on talvikautena

Lisätiedot

5.12.2012 1 Nykyaikainen konekalusto on yhä tärkeämpi osa rakentamista Vuokrauksen markkina kehittyy vuonna 2013 rakentamista paremmin

5.12.2012 1 Nykyaikainen konekalusto on yhä tärkeämpi osa rakentamista Vuokrauksen markkina kehittyy vuonna 2013 rakentamista paremmin 5.12.2012 1 Nykyaikainen konekalusto on yhä tärkeämpi osa rakentamista Vuokrauksen markkina kehittyy vuonna 2013 rakentamista paremmin 5.12.2012 Pekka Pajakkala, Markku Riihimäki & Erkki Lehtinen,VTT Talous

Lisätiedot

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2015 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne pysynee yhä ennallaan Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2013. Rakennusteollisuus RT ry 22.10.2013

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2013. Rakennusteollisuus RT ry 22.10.2013 Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2013 Rakennusteollisuus RT ry 22.10.2013 Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksen puheenjohtaja, Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs Rakentamisessa pudottu osin

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Marraskuu 2018 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne tasaantunut Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Lokakuu 2015 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne on korkeintaan tyydyttävä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne on heikentynyt

Lisätiedot

Millaista Suomea luomme: Uudis- ja korjausrakentaminen tänään ja huomenna

Millaista Suomea luomme: Uudis- ja korjausrakentaminen tänään ja huomenna Millaista Suomea luomme: Uudis- ja korjausrakentaminen tänään ja huomenna Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 2010 Minkälaista Suomea haluamme luoda? Juha Hetemäki 1 Rakennustuotannon arvo vuonna 2008 Talonrakentaminen

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät

Rakentamisen suhdannenäkymät Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Julkiset palvelurakennukset m 3 8 7 6 5 4 3 2 1 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Bo Salmén Markku Leppälehto Huhtikuu 214 Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN mara-alan kasvu seuraa muuta taloutta Talous kasvaa lähivuosina hitaasti MaRan Marraspäivä 19.11.214 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Suhdanteissa jälleen

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2014 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on korkeintaan tyydyttävä Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2015 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on tyydyttävä Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-3/211 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Keskeistä tammi-maaliskuun osavuosikatsauksessa Alkuvuoden tappio johtuu infratoiminnan kausiluonteisuuudesta. Työkausi on jo osin

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät 2014. Rakennusteollisuus RT ry 15.4.2014

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät 2014. Rakennusteollisuus RT ry 15.4.2014 Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät 2014 ry 15.4.2014 ry:n hallituksen puheenjohtaja, Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs Rakentamisessa pudottu 90-luvun laman jälkimaininkien tasolle Talonrakentamisen

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2020 19.6.2018 11:00 EURO & TALOUS 3/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2020 kesäkuussa 2018. Kesäkuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 LEMMINKÄINEN-KONSERNI Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 Osavuosikatsaus 1-6 / 2006: Tulos parani selvästi Liikevaihto oli 731,2 milj. euroa (655,5) - josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 29,8 %

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 2012 2013 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015 Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat

Lisätiedot

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019) ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot