0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue.
|
|
- Outi Leppänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue Lähivirkistysalue Autopaikkojen korttelialue. Suluissa olevat numerot osoittavat tontit, joiden autopaikat sijoitetaa alueelle. Korttelialueelle saa rakentaa autokatoksia, autotalleja, varasto- ja jätehuoltotiloja. Katokset tulee jakaa 6-8 paikan kokoisiksi yksiköiksi. Aluetta tulee jakaa puu- ja pensasistutuksin pienempiin osiin. Alueelle saa sijoittaa suluissa merkittyjen tonttien yhteisiä leikki- ja oleskelualueita. Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva Korttelin, korttelinosan ja alueen raja Osa-alueen raja Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja Tontin raja.
2 12.08 Kaupunginosan numero Korttelin numero Tontin numero Kadun nimi Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun Alleviivattu roomalainen numero, joka osoittaa rakennuksen tai sen osan ehdottomasti käytettävän kerrosluvun Rakennusala Ohjeellinen rakennusala Rakennuksia yhdistävien rakenteiden rakennusala. Yhdistäviä rakenteita voivat olla parvekkeet, ulokkeet, kattorakenteet yms. yr -alueille voidaan jättää ensimmäisen ja toisen kerroksen korkuisia kulkuaukkoja. Auton säilytyspaikan ja talousrakennuksen rakennusala. Alleviivattu merkintä osoittaa ehottomasti toteutettavan määräyksen. Katokset tulee jakaa 6-8 paikan kokoisiksi yksiköiksi. Katosyksiköitä tulee rakentaa vähintää kaksi Auton säilytyspaikan ja talousrakennuksen rakennusala. Katokset tulee jakaa 6-8 paikan kokoisiksi yksiköiksi.
3 Rakennusalalla oleva nuoliviiva osoittaa, millä välillä rakennus on rakennettava yhtäjaksoisena. Rakennukset tulee kytkeä toisiinsa lasitetuilla parvekkeilla sekä yhtenäisellä kattorakenteella. Leikki- ja oleskelualueeksi varattu alueen osa. Alueella olevaa vanhaa puustoa on pyrittävä säilyttämään mahdollisuuksien mukaan. Alueen osa jolla sijaitsee luonnonsuojelulain 49 pykälän perusteella suojeltuja liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Puusto tulee säilyttää tai hoitaa sitä niin, että liito-oravan pesäpuut ja liikkumisen kannalta riittävä puusto säilytetään Istutettava alueen osa Alueen osa jolla sijaitsee luonnonsuojelulain 49 pykälän perusteella suojeltuja liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Puusto tulee säilyttää tai hoitaa sitä niin, että liito-oravan pesäpuut ja liikkumisen kannalta riittävä puusto säilytetään Istutettava puurivi Katu Jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katu Alueella oleva pelastustieyhteys Ohjeellinen yleiselle jalankululle ja polkupyöräilylle varattu alueen osa Maanalaista johtoa varten varattu alueen osa. Sijainti on ohjeellinen.
4 12.63 Katualueen rajan osa, jonka kohdalta ei saa järjestää ajoneuvoliittymää Tärkeä tai veden hankintaan soveltuva pohjavesialue AK -tonttien ja 5 autopaikat tulee sijoittaa LPA - tontille AK -tonttien 112-4,5,6 ja 7 autopaikat tulee sijoittaa LPA -tontille AK -tonttien 112-7,8 ja 9 autopaikat tulee sijoittaa LPA -tonteille ja 11. AR - tonttien autopaikat tulee sijoittaa tontille. Autopaikkoja on rakennettava vähintään seuraavasti: - AK -kortteleissa 1 ap/85 asuinkerrosneliömetriä, kuitenkin vähintään 1 ap/asunto - AR -kortteleissa 1 ap/75 asuinkerrosneliömetriä, kuitenkin vähintään 1 ap/asunto Rakennusten julkisivut, katot ja massoittelu: AK -kortteleissa rakennusten julkisivujen tulee olla pääosin valkoista ja tumman harmaata kiviainesta. Rakennusten julkisivuissa voidaan käyttää tehosteena peittomaalattua puuta, lasia ja metallia. Rakennusten julkisivujen päämateriaaleja tulee käyttää selkeinä yhtenäisinä pintoina. Rakennusmassaa ei saa rakentaa kokonaan yhtenäisenä suorakaiteen muotoisena massana, vaan sisäpihan puolella massan tulee selkeästi muodostaa uloke yhtenäisestä rakennusmassasta. Rakennusten yhtenäisen ulkokehän tulee olla julkisivuiltaan pääosin valkoista kiviainesta ja rakennusten sisäpihan puolelle jäävien ulkokehästä selkeästi ulkonevien rakennusosien tulee olla pääosin tumman harmaata kiviainesta. Rakennuksissa olevien parvekkeiden ja sisäänkäyntien yhteydessä tulee käyttää tumman ruskeaksi peittomaalattua puuta. Rakennusten julkisivujen ikkunaaukotuksen ja muun kokonaisuuden tulee ilmentää modernia arkkitehtuuria. Rakennuksissa olevat parvekkeet tulee lasittaa. Ensimmäisen kerroksen julkisivupinta voi olla edellä mainitusta poiketen tumman harmaa. Korttelissa olevien rakennusten tulee muodostaa yhtenäinen kokonaisuus rakennusten massojen, materiaalien ja värityksen suhteen. AR -kortteleissa rakennusten julkisivujen tulee olla pääosin peittomaalattua puuta. Puuta tulee käyttää yhtenäisesti vaakasuuntaisesti. Peittomaalatun puun tulee olla väritykseltään valkoista, keltaista tai tumman ruskeaa. Rakennusten julkisivuissa tulee käyttää useampaa kuin yhtä värisävyä. Eriväristen pintojen tulee muodostaa yhtenäisiä selkeitä alueita. Rakennusmassojen kaksikerroksisten osien tulee olla pääväritykseltään tumman ruskeita. Rakennusten julkisivuissa voidaan käyttää tehosteena lasia ja
5 metallia. Rakennusten julkisivujen ikkuna-aukotuksen ja muun kokonaisuuden tulee ilmentää modernia arkkitehtuuria. Korttelissa olevien rakennusten tulee muodostaa yhtenäinen kokonaisuus rakennusten massojen, materiaalien ja värityksen suhteen. LPA -kortteleissa rakennusten julkisivujen tulee olla pääosin peittomaalattua puuta. Peittomaalatun puun tulee olla väritykseltään valkoista, keltaista tai tumman ruskeaa. Rakennusten ja rakennelmien tulee muodostaa keskenään yhtenäinen kokonaisuus. AK -kortteleissa rakennusten kattomuodon tulee olla epäsymmetrinen harjakatto, joka jatkuu yhtenäisenä koko rakennusmassan matkalla polveillen eri kattokulmissa. Katon lappeiden tulee nousta rakennusmassan pitkittäissuunnassa. Kattomuodon periaate on esitetty asemakaavan havainnekuvassa. Katon materiaalin tulee olla huopakate, väriltään tumman harmaa. AR -kortteleissa rakennusten kattomuodon tulee olla pulpettikatto. Katon kaltevuuden tulee olla 1:3-1:4. Katon materiaalin tulee olla betonitiili, väriltään tumman harmaa LPA -kortteleissa rakennusten kattomuodon tulee olla pulpettikatto. Katon kaltevuuden tulee olla 1:4. Katon materiaalin tulee olla betonitiili, väriltään tumman harmaa Asemakaavasta on laadittu havainnekuva, jossa esitetään alueen tavoitteellinen rakenne sekä julkisivujen ja kattojen käsittelyn periaatteet Rakennukset ja piha-alueet tulee sopeuttaa olemassa oleviin maastonmuotoihin ja naapuritonttien korkeusasemiin Tonttien pihasuunnittelussa on otettava huomioon niiden alkuperäinen kasvillisuus ja maastonmuodot sekä säilyttää nämä mahdollisuuksien mukaan. AR -kortteleissa rakennusaloille on osoitettu yhtenä lukuna koko rakennusoikeus, joka tulee jakaa I ja II -kerroksiselle rakennusalalle niin, että toteutuvan rakennuksen yksi- ja kaksikerroksisen osan suhde on sama kuin kaavakartassa esitetty rakennusalojen keskinäinen suhde. Kussakin rivitalossa tulee olla sekä yksi- että kaksikerroksinen rakennuksen osa. Korttelialueella voidaan rakentaa merkityn rakennusoikeuden lisäksi asuntojen ulkopuolisia asumista palvelevia tiloja, kuten varasto-, huolto-, sauna-, askartelu-, kerho- ja kokoontumistiloja 30 m2/tontti.
6 AK -kortteleissa jätehuollontilat tulee sijoittaa kiinteistöjen yhteisjärjestelynä LPA -alueille. AR -kortteleissa jätehuollontilat tulee sijoittaa tonteille. Kortteleissa 106 ja 112 AK -tonttien vesihuoltoverkosto tulee toteuttaa LPA -alueiden kautta. LPA -alueilla kulkevat vesihuoltoverkostot tulee toteuttaa kortteleittain AK ja LPA -tonttien yhteisjärjestelynä. Vesihuoltoverkostosta tulee solmia erillinen yhteisjärjestelysopimus. Alue kuuluu tärkeään Seppälänkankaan pohjavesialueeseen. Alueella ei saa suorittaa maankaivua niin, että pohjaveden pinnan yläpuolelle jäävän maakerroksen vahvuus alenisi alle kahden metrin. Rakennushankkeeseen ryhtyvän on selvitettävä ennen rakentamista pohjaveden pinnantaso tontilla ja rakennus on perustettava siten, ettei rakentaminen vaikuta pohjaveden korkeuteen ja laatuun Padotuskorkeuden alapuolelle jäävien tilojen viemäröinti tulee hoitaa kiinteistökohtaisin pumppaamoin Kiinteistöt tulee liittää kaukolämpöverkkoon Leikki- ja oleskelutilaa tulee varata vähintään 10 neliömetriä asuntoa kohti. AK -korttelialueiden yhteisiä leikki- ja oleskelualueita saa sijoittaa viereisille LPA -alueille. AK -tonttien ja 5 leikki- ja oleskelualueita saa sijoittaa LPA -tontille AK -tonttien 112-4,5,6 ja 7 leikki- ja oleskelualueita saa sijoittaa LPA -tontille AK -tonttien 112-7,8 ja 9 leikki- ja oleskelu alueita saa sijoittaa LPA -tonteille ja 11. AR -tonttien leikki- ja oleskelualueet tulee sijoittaa tontille Tonttien välisiä rajoja korttelialueella ei saa aidata Sitova tonttijako hyväksytään asemakaavan yhteydessä.
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinkerrostalojen ja yleistenrakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa palveluasuinrakentamista.
Lisätiedot1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien
Lisätiedot1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.06 Asumista palveleva yhteiskäyttöinen
Lisätiedot1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
Lisätiedot1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.0111 1.0112 1.0113 1.022 1.023 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Lisätiedot1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen
Lisätiedot1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Kytkettyjen pientalojen korttelialue.
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
Lisätiedot1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01
LisätiedotAsemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:
Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten
Lisätiedot1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,
Lisätiedot1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.012 Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.041 1.061
LisätiedotASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen
Lisätiedot2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.08 Hevosurheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. AO-1-korttelialueelle
Lisätiedotm kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,
Lisätiedot1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinrakennusten korttelialue, jolle tulee sijoittaa vähintään 40 prosenttia käytetystä
Lisätiedot1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,
Lisätiedot1.02 Asuinpientalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa
LisätiedotLiike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten
LisätiedotMääräysnumero Ulkoasu ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 0.9
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 4.042 4.0421 4.043 5.00 Korttelialueelle ei saa sijoittaa päivittäistavarakauppaa, eikä muuta yli 2000 kerrosalaneliömetrin suuruista
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10
LisätiedotLiike- ja toimistorakennusten korttelialue. Lähivirkistysalue. Yleinen pysäköintialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaise rakennusoikeudesta saa rakentaa asuintiloiksi liike- ja toimistotilojen l saa
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09
Lisätiedothttp://nurxcity/webmap/content/result.htm
Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia
Lisätiedot1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.
A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000
Lisätiedots-2 s-2 s-2 s-2 Mittakaava: 1: m Laukaan kunta
Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Asemakaavamääräykset Laukaan kirkonkylä korttelit 1201-1223 (Laajalahti) Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033
LisätiedotAsuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: TONTTI NRO 10-43-3 Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liikerakennusten korttelialue, jolle saa rakentaa matkailua
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.
LisätiedotReijola. YYU_p 54:2 26:269. p_p. e=0.40. tk_p. urh_p 26:274. e= :273. e= :142 26:269 28:151. e=0.50. e= :269. e=0.50. e=0.
enttämestarintie Häkkilinnuntie 28:136 54:2 26:274 26:273 28:142 28:151 VL 224 urh_p YYU_p p_p tk_p I e=0.40 38 tä pp le 231 229 223 222 ET Teema: Ajantasakaava_1000 Mittakaava: 1:1500 50 m Joensuun kaupunki
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään
Lisätiedot1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 7.133 Autopaikkojen korttelialue. Suluissa
Lisätiedothttp://tkuwebmap/webmap/content/result.htm
Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa
Lisätiedotm kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva Korttelin, korttelinosan ja alueen raja Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 1.053 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: Asuin-, liike- ja toimisto- sekä yleisten rakennusten korttelialue. Alueelle saa sijoittaa erilaisia järjestö- ja kansalaistoimintaa
Lisätiedot1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN
ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA
Lisätiedot12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja.
Sivu 1/6 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.031 2.06 Opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue yliopiston rakennuksia varten. Alueelle voidaan sijoittaa
LisätiedotUTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti)
UTRA Lasitehtaantie (vain myynti) 0-K/ 0-0 -0- - -0- : Lasikuja Lasitehtaantie 0 0 0 0 pp pp p p VL VL- VV 0 0 0 0 e=0. e=0. e=0. e=0. +.00 +.00 e=0. kt 0 0 0 0 0 0 Lasikuja Lasimest. Putelikuja Sahamyllynkatu
Lisätiedot1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.
Sivu 1/9 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 1.048 2.021 Erillispientalojen
LisätiedotJyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit
Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA hakuaika 28.5.-8.6.2012 www.jyvaskyla.fi/tontit Pikku-Haukkala sijaitsee Jyväskylän pohjoispuolella kauniin Tuomiojärven läheisyydessä, hyvien liikuntamahdollisuuksien
Lisätiedothttp://sr512201/webmap/content/result.htm
Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN
LisätiedotA-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A-26/s-2 Asuinrakennusten korttelialue. varasto-, huolto-, kerho-, sauna- yms. tiloja asuinrakennuksen kaikkiin kerroksiin, ullakolle tai piha-alueelle niille osoitetuille
Lisätiedot1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Kytkettyjen asuinpientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.02 Kytkettyjen asuinpientalojen korttelialue. 1.03 1.061 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen
LisätiedotKuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto
: : : Kuokkakuja 0: AO- e=0. AO- -0-00 e=0. as e=0. -0- e=0. ET e=0. -0 e=0. Pihaportintie Tiluskaari as e=0. 0-K/ : as 0: e=0. 0: e=0. AO- e=0. Varstakuja 0-K/ ET 0: AO- e=0. as AO- e=0. 0: Piikuja Karhikuja
LisätiedotYHDYSKUNTA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT
107 Maanpinnan likimääräinen korkeusasema. Korkeusjärjestelmä NN. 113-13 Rakennusala, jolle saa sijoittaa mainostornin. 134 Istutettava alueen osa. 140-1 Jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katu.
LisätiedotRovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN
LisätiedotRakennus on rakennettu asuinrakennuksena, mutta sen käyttötarkoitus on muutettu v päiväkodiksi.
Kiinteistö 3485/16, Kiikkaistenkuja 13, 01800 Klaukkala Tontti Tontti sijaitsee Klaukkalan asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO2 ½I, erillispientalojen korttelialue. Tontin pinta-ala on 1 882
LisätiedotKiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, Nurmijärvi
Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, 01900 Nurmijärvi Tontti Tontti sijaitsee Kirkonkylän asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on YL, julkisten lähipalvelurakennusten korttelialue. Alueelle on vireillä
Lisätiedot1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueella tulee ottaa huomioon ympäristön kulttuurihistorialliset tekijät niin uudisrakentamisessa
LisätiedotTEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET:
KAAVA 02 SIVU 1/4 TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 1-19, 21 JA 31 SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ RAKENNUSKAAVATIE-, LIIKENNE-, VIRKISTYS-, ERITYIS-, MAA- JA METSÄTALOUS- SEKÄ VESIALUEITA.
LisätiedotMittakaava: 1: m. Laukaan kunta
Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Kataanmäen asemakaavamääräykset: Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen korttelialue. Rakennussuunnittelussa on otettava
Lisätiedot12:37 12:36 10:65 10:66 12: :59 5:53 1:666 13
0 0 0 0 0 0 0 9 0 7 :7 90 0 7 9 0 : 8 7 0 9 0 0 9 8 8 0 0: 7 0: 8 0 0 :7 0 0:9 9 : 8 09 09 0 09 09 08 07 0 0 0 0 0 9 0 0 0 : 07 9 99 0 8 8 00 0 KAAVAAN A-9 LIITTYVÄT ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Merkintä
Lisätiedot679:4:11. Iu1/2. e= :4:6 679:4:7. Salon kaupunki ja MML, m
ar Santanummentie 0 8 33 77 6 50 0 9 83-79- -535- -30978-9 66 679:: 9 m Iu/ e=00-8653- -507-5 656-3707- 65 7 6 MUSTAKORVENTIE 6 5 8 7 3 679::6 3 679::7 5 8 Salon kaupunki ja MML, 06 -79-65 33 3 II 679::97
Lisätiedot70: K56/1 70:4 AO as. e= as AO-33 AO-33. e=0.25. e= as AO as AO-33. 1e= K50/ K49/ K3/1. e=0.
: : 0 0-K/ : as Pistoaidanpuisto : 0-K/0 0: 0 : e=0. -0 Lohkotie e=0. AO- e=0. AO- AO- e=0. AO- e=0. as -0- e=0. 0: e=0. AKR as e=0. Pihaportintie as as Tiluskaari Saviahonkatu 0-K/ AKR0: : e=0. as as
LisätiedotAsemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8.
NAANTALIN KAUPUNKI LUOLALAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7
Lisätiedote=0.25 I I e=0.30 IIII e= ET 2013-K28432/1 e=0.30 H a Rasiakuja Purnukuja 29 palahti 2008-K609/1
a 8 3 Laudek e=0. EV Laudekatu I I 7 8 ET 7 03-K83/ Havisevankatu omiehenkuja u Hatelikontie Pikkukivenpolku Isokivenkuja Kiert Oravanpolku oreitti Suakuja EV ajo ajo Kesärannantie palahti ie t Hak olahden
LisätiedotKAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue.
KAAVAMÄÄRÄYKSET A-3 Asuinrakennusten korttelialue. Kortteleissa nro 16, 118, 120, 136-139, 145a, 146a, 166-169, 182, 192, 195 ja 197 oleville tonteille rakennettaessa on, mikäli tonteille ei ole vahvistettu
Lisätiedot3 M SEN KAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA OLEVA VIIVA, JOTA VAHVISTAMINEN KOSKEE.
ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖ SÄILYTETÄÄN. ALUEELLA ON OTETTAVA HUOMIOON, ETTÄ KULTTUURIHISTORIAN JA KAUPUNKIKUVAN KANNALTA MERKITTÄVÄT VANHAT RAKENNUKSET SÄILYVÄT. UUDISRAKENNETTAESSA
LisätiedotOte Karhunmäen (24) kaupunginosan kortteleiden 124, 125 ja 126 tonttijaoista. Kaava 1721
Ote Karhunmäen (24) kaupunginosan kortteleiden 124, 125 ja 126 tonttijaoista. Ρ #1 + Kaava 1605 ΡΡ ΡΡ /ΧΚςΘϑΩΘΠΠςΚ #1 ++ #1 ++ /ΧΚςΘϑΩΘΠΠςΚ #1 + Kaava 1721 #2 ++ #2 ++ ΡΡ / Kaupunginosa Kortteli Tontti
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET - MANNISENMÄKI
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET - MANNISENMÄKI Asuinkerrostalojen korttelialue. Asuinkerrostalojen ja yleisten rakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa rakennusoikeudesta enintään 40 prosenttia
LisätiedotLIITE 2/ Kauppakatu ma-yp AKP ap/3as 1ap/80Km2 1ap/80Rm2 1ap/140Pm2 III (2-29-6) sr-13.
Snellmaninkatu Vahtivuorenkatu Kauppakatu 8.0 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8.8 8.9 8. 8.9 8. 8.8 8. 8. 8.9 8.8 8. 8.9 8. 8. 8.8 8. 8. 8. 8. 8. 8. K/ 9 0 9 pp 000 +9.0 +9. IV III II +00.0/tt
LisätiedotLammi. Vapaat tontit. Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi 265-1
Lammi Vapaat tontit Lammi 251-2 Lammi 252-2 Lammi 252-1 Lammi 252-3 Lammi 259-7 Lammi 259-6 Lammi 265-1 Lammi 259-6 ja 259-7 Palkkisillantie 17 ja 19 Ote asemakaavasta Lammi 265-1 Päivärinne 2 Ote asemakaavasta
LisätiedotLOHJA 13. KAUPUNGINOSAN GUNNARLA KORTTELIEN 349, 364 JA 365 SEKÄ PUISTO-, VIRKISTYS- JA KATUALUEIDEN.
LOHJA 13. KAUPUNGINOSAN GUNNARLA KORTTELIEN 349, 364 JA 365 SEKÄ PUISTO-, VIRKISTYS- JA KATUALUEIDEN. ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, JOLLA MUODOSTUU 13. KAUPUNGINOSA GUNNARLA KORTTELIT 690-729 SEKÄ
LisätiedotKIVERIÖ LPA LPA. AK ju-1 ai 1ap/80 1ppp/40 dba. A-2701a. is-1. ajo-1. is-1 VIII. a-2. ju-1. is-2. 1ppp/40. ajo-1. nä ju-2 VIII 3200.
8 116 8 5K33. min+120.4 KIVERIÖ 5 119 2 KIVISTÖNKATU 5K34. t 17 12 ajo 126 1 60 115 2 120 9 125 114 5 5K35 KIVISTÖNPOLKU 90 t VIII 13 AK ju-1 ai 1ap/80 1ppp/40 dba is-2 hu kaukolämpö pima is-2 933 10 VIII
Lisätiedot12 AO 704:1:60 704:1:71 PELTONIEMENRAITTI / e= % e=0.20 LUUKONTIE 704:1:70 704:1:76. e= :1:72 704:1:66. e= :1:67 .
4::7 4::60 4::66 4::67 4::68 4:: 4::69 4::7 4::76 :: 4:6:44 Luuko Peltoniemenraitti0 k 4 LUUKONTE AO AR e=00 e=00 YK PELTONEMENRATT / 009 AR e=00 0% 9 k 6 VP e=00 vk VP 7 74 7 7 7 7 69 0 4 89 48 8 8 76
LisätiedotBOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet
Kuntakehityslautakunta 14.3.2012 BOSTONIN ALUE RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet yhteystiedot Asko Honkanen kaava-arkkitehti puh. 040 314 2012 asko.honkanen@tuusula.fi kortteli
LisätiedotIII LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III
0 0 V V V V V V V V V V V V 9 kt kt 9 0 9 0 00 0 0 0 0 0 0 lt V 00 +0. dba jk- jk- py- 900 00 9900 00 LPA ASEMAKAAVAMERKNNÄT JA -MÄÄRÄYKSET LPA 00000 Autopaikkojen korttelialue. 00000 m kaava-alueen rajan
LisätiedotLIITE 2/ K544/1 K544/
K/ K/ K/ K/ K0/ K/ K/ Ahopolku Sammalniement Särkiniementie Lohkaretie Särkiniementie Lehtotie Vainiotie Halmetie katie MP MP MP MP MP MP MP MP MP MP MP L -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 0 Sammallahti
LisätiedotLänsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III.
1 4 2 1 1 Louhelankatu Länsikatu I I 4 Sepänkatu 20 1 1 1 1 20 0 20 21 2 2 24 22 3 2 1 1 rp2 rp2 rp24 rp23 rp rp2 0 30 40 0 20 0 a le p I 0 SEPÄNKATU LOUHELANKATU LÄNSIKATU 43300 400 43400 400 IV AK ASEMAKAAVAMERKINNÄT
Lisätiedot1.00 Asuinrakennusten korttelialue Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.00 Asuinrakennusten korttelialue. 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03
LisätiedotVL 24 AO-33 AO-33 AO-33
Mesipolku olku Vanha valtatie Karhunsammalpuisto Karhunkaarenpuisto Turkkipolku Taljapolku Mesikämmenentie AP VL ET 23 22 AP VL- VL 2 2 VL 9 e=.3 AP VL- e le p Tonttijaon ote Mesikämmenentie 11 1 12 13
LisätiedotPIENNARPUISTO 22:181 TKL TKL. I/e=0,4 II-III/e=0,5 II-III/e=0,5. I/e=0,4 TKL TKL. I/e=0,4 I/e=0,4. II-III/e=0,5 TRUKKITIE TKL. I/e=0,4.
6:6 : :0 : 6:6 : : : : : :0 : : 6: : : 6: 6: :0 : 6:0 : : : : :6 : : : 6: : : : 6: : 6: :6 : : m....... 6 6 rp rp60 rp 6 60 6 6 6 0 6 6 p 0 0 0 6 0 0 6 6 0 6 6 6 0 60 6 0 6 0 6 6 6 6 0 6 66 0 6 p p p p6
LisätiedotMYYDÄÄN VARIKKOKIINTEISTÖ KAUPPAKATU 69 VARKAUS
MYYDÄÄN VARIKKOKIINTEISTÖ KAUPPAKATU 69 VARKAUS Helsinki. Y-tunnus 1048559-0 Kauppakatu 69, 78200 Varkaus Myyntikohde: Myyntikohteena on varikkokiinteistö, jolla sijaitsee noin 1 842 kem 2 toimisto- ja
LisätiedotMULTIMÄKI. Lohkotie MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 VL-7 AO
0-K/ 0-K/ 0-K/ : 0: 0: -0 0-0- 0: 0 : 0: 0: 0: 0: : -0-0 : 0 Kettuvaarantie Pistoaidanpuisto Varstakuja Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarhantie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu
LisätiedotAsemakaavan perustiedot ja yhteenveto
LIITE 1 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 529 Naantali Täyttämispvm 05.11.2014 Kaavan nimi Keskustakorttelien asemakaavamuutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta
LisätiedotTARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT
1 TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT HAKUAIKA: 17.3. - 9.4.2014 KELLO 15:00 MENNESSÄ Yleisehdot ja tiedot: - ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena
Lisätiedot7 KANERVALA AO AKR. Koisokatu Kanervakatu. Vanamokatu Sammalkatu :8 II 850 VUOKONPUISTO
0 0-0- -0- -0- -0- -0-0- -0- : Koisokatu Vanamokatu Kanervakatu Sammalkatu M I Koti- ja taideteollisuus oppilaitos 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 00 0 0 0 0 0 0 ajo I u/ e=0. p SAMMALKATU
LisätiedotPalojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta
LisätiedotMULTIMÄKI. Lypsytarhantie MULT MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO YL AKR AKR AKR AP AO-33 AO-33 AO-33 AO
0-K/ 0-K/ 0-K/ 0-K0/ 0-K/ : 0: -0-0- 0: 0 0: 0: 0: : : 0 0 Takapellonpuisto K Röllitie Kettuvaarantie Pistoaidanpuisto Kontrontie Karhikuja Kuokkakuja Varstakuja Haravakatu Tiluskaari Pihaportintie Lohkotie
LisätiedotTUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA
VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI
LisätiedotKIVERIÖ LPA A is-1. t ajo. is-1. a-2 VIII. is-2. ju-1 ju-2. tai. is-2. ajo. is-1. dba. is-2. kaukolämpö jr pima. ajo. 1/2rVII is-2.
8 116 8 KIVERIÖ 5K33. 5 KIVISTÖNKATU 5K34 viherto 12. t 60 a-2 viherto 5K35 90 tai VIII 3200 13 933 a 933 AK HIRSIMETSÄNTIE 125 126 1 119 2 115 2 120 9 114 5 KIVISTÖNPOLKU 17 LPA ju-1 10 ai ju-2 VIII 1ap/80
LisätiedotNUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)
Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002
LisätiedotAhjotie RAATEKANKAANTIE 5:218. mp-1. ajo. ajo. ajo TKL. avo RAHTIKATU. e=0.35 TELITIE. Telitie. ajo. ajo 21 RAATEKANGAS TKL. II e=0.40. avo.
0 : : Ahjotie Telitie 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 00 0 0 0 0 0 0 TELITIE RAHTIKATU RAATEKANKAANTIE e=0.0 e=0. mp- RAATEKANGAS EV ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET EV 0000 Teollisuus-, varasto- ja liikerakennusten
LisätiedotRAKENTAMISTAPAOHJEET
LIITE 4 RAKENTAMISTAPAOHJEET 16.5.2016 Kuva 1. Havainnekuva asemakaavan muutosalueesta. 1 OHJEEN TARKOITUS Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavan määräyksiä ja merkintöjä. Niiden tarkoituksena on
LisätiedotPalojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:
LisätiedotVarpusentie METLA IV III II III METRIA III IV III HALTIA IV II. Nestekaasus. Uimarintie pp/h YYU. e=0.70. Areena. pp/h.
: -0- -0-0 -0- -0- -0- -0- - -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0-0 -0-0 -0 Hallitie Urheilutori Kenttämiehentie Uimarintie Mehtimäenaukio Kisapolku Kuntopolku Rautiaisentie Siltakatu Varpusentie
LisätiedotHämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T :
12:43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Kuva Selitys A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Yleisten rakennusten korttelialue, jolla
LisätiedotRakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi.
Kiinteistö 1025/5, Olantie 3, 05200 Rajamäki Tontti Tontti sijaitsee Rajamäen Tykkitorninmäen asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO-15, erillispientalojen korttelialue. Tontille saa rakentaa yhden
LisätiedotRAJALA JALASJÄRVI YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS AIR-IX SUUNNITTELU OULUSSA
RAJALA JALASJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS OULUSSA 11.2.2005. RIITTA YRJÄNHEIKKI ARKKITEHTI SAFA, YKS-177 MIKKO KORHONEN ARKKIT.YO AIR-IX SUUNNITTELU YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN
LisätiedotMintunkatu. e=0.22. sv-1 I I 29:84 6:193 PENTTILÄ 6:60. e=0.25. e=0.25. e= as 2005-K12/1. ka tu 6:60. i ementie
005-K0/ 005-K6/ 005-K5/ 005-K/ 005-K/ 6-0 6 7 8 6 6-0- 6:60 6: 6:60 :8 0 6-0-6 6 0 Kis Hunajatie Vehkalahdentie 5 5 0 7 5 5 7 8 6 KL 000 000 I I pp pp sv- ET VL as AP 650 L e=0.5 EV I e=0.5 6 e=0.5 AP
LisätiedotKerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA
Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA AK - Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Kattokaltevuus
LisätiedotKITEE RAKENNUSKAAVA JOENSUUSSA 30 PÄIVÄNÄ KESÄKUUTA 1977 ARKKITEHTITOIMISTO ERKKI HELASVUO KY KAAVA 07 SIVU 1/6
KAAVA 07 SIVU 1/6 KITEE RAKENNUSKAAVA Rakennuskaavan laajennuksella muodostuvat Kiteen kunnan Päätyen kylän korttelit 6001...6006 ja 6008...6035 sekä tie-, puisto-, urheilu-, liikenne-, maatalous- ja vesialueet.
LisätiedotKOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.
KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella
LisätiedotILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa
LisätiedotKitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000
Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 KITEE SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000 ASEMAKAAVA KOSKEE MAANTIE 15524 (LEPIKONTIEN) POHJOISPUOLELLA OLEVAA ORIVEDEN RANTAAN ULOTTUVAA 288 HA:N SUURUISTA
Lisätiedot