Sopimuksen tarkoitus. Sopimusosapuolet. Raportointi ja seurattavat mittarit
|
|
- Ville Juho Majanlahti
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Hyväksytty lautakunnassa , raportointi koko vuosi 2015, Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelutuotantoa edustava palvelualuejohtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen välisen strategisen sopimuksen asettamien tavoitteiden mukaisesta palvelutoiminnan laajuudesta ja resursseista sekä toimista palvelutuotannon kehittämiseksi. Sopimusosapuolet Tämän sopimuksen osapuolia ovat: Turun kasvatus- ja opetuslautakunta, jolle sopimuksen esittelee toimialajohtaja Timo Jalonen, sekä aikuiskoulutuksen palvelualuejohtaja Päivi Lehtinen. Raportointi ja seurattavat mittarit Lautakunta seuraa sopimuksen toteutumista kaksi kertaa vuodessa.
2 2 Toiminta ja talous 2013 TP 2014 TP TAE 2015 Tilinpäätös 2015 Menot /tulosalue (112% ta:sta) (103 %) Tulot /tulosalue (142%) (113 %) Netto /tulosalue (98%) (98,4 %) Tulosalueen tilat, it ym (94%)+naoon (129 %) netto (37000) kohdennetut = yht 2,2 M Menot / Tsuto (109%) (103 %) Tulot/Tsuto (109%) (103 %) Netto/Tsuto (108%) (104 %) Laskennalliset valtionosuudet Tsuto Menot/Tain aiku (119%) (109 %) Tulot/ Tain aiku (152%) uusi nao ja aiok (115 %) Netto/ Tain aiku (98%) (103 %) Laskennalliset valtionosuudet Tain aiku laskettu (vos pt paikalla) Turun oppisopimustoimiston tulojen osuus Opiskelijatyöpäivät yhteensä, Tain aiku /114% , vos pt, 584 opiskelijapaikkaa x 9366, , vos-lisä 135,4 otv yht Otp henkilöstökoulutus OPH ja kaupungin / 672% omat Otp työvoimakoulutus /87% Otp amm. lisäkoulutus, , sis. nao vos , sis. nao vos / 120% sis nao lisä rahalla rahalla Otp oppisopimuskoulutus / 140% Otp am. perustutkinto /91% Opt nao avustus / 187% Opt aok avustus Opetustuntien määrä , vapaa sity , vapaa sity vapaa sity, /104%, vapaa sity Tsuto muu n.900 Opiskelijavirtauma TAI aiku / 98%
3 3 Opiskelijavirtauma TSUTO /87% Henkilötyövuodet 125,9 126, ,6 Hlöstö sair.poissaolo % 2,5 1,8 2% 1,8 % Tavoitteet Tarjotaan korkeatasoista kasvatusta ja opetusta, joka johtaa aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi Nuorisotakuun toteutus laajalla poikkihallinnollisena yhteistyönä Riittävät aikuiskoulutuksen ohjaus ja neuvontapalvelut Ammatillisen koulutuksen läpäisyn parantaminen Tsuto: maahanmuuttajien KOKO koulutuksen edelleen kehittäminen, erityisesti opiskelijoiden jatkosijoittumisen tuen kehittäminen Tain aiku: luotua nuorten aikuisten osaamisohjelman toimintamallia arvioidaan ja kehitetään yhdessä verkoston kanssa Tsuto: neuvontapalveluja kehitetään yhteistyössä muiden oppilaitoksien kanssa Tain aiku: Opiskelijoiden tukipalveluiden uudelleen organisoiminen ja virtuaalisen ohjauspalvelun kehittäminen Tavoitteellinen ja laadukas koulutus, riittävä tuki ja ohjaus, henkilökohtaistaminen Nuorisotakuun toteutus laajalla poikkihallinnollisena yhteistyönä Riittävät ohjaus- ja neuvontapalvelut Parannetaan koulutuksen läpäisyä ja vähennetään keskeyttämistä KOKO koulutuksiin osallistuvien 50/vuosi (2014: 48) 78 /156% nuorten määrä Opiskelijoiden jatkosijoittumisen tukeminen verkostotyönä Toteutetaan toiminnan arviointi Toteutuminen Toteutuminen Vos perustutkinto läpäisyaste, v aloittaneet Toteutuu (nyt yhteistyö amm.aikuiskoulutuksen kanssa vähäistä) Toteutuu Toteutuu (nyt jokainen oppilaitos hoitanut omansa) Toteutuu (nyt ohjaus ja neuvontapalvelut eivät nyt tasalaatuisia eri aloilla) 55% (ongelmallinen mittari, koska osa opiskelijoista osatutkintotavoitteisia tai suorittavat loppuun esim. opsona, 2014: 42%, ilman em. opiskelijoita 65%) Yhteistyötä lisätty ammatillisen aikuiskoulutuksen kanssa, alussa. Tutkimuksen valmistelu menossa. Sähköinen järjestelmä uudistuu, eri oppilaitoksien tarjonnat näkyviin. Tarjontaa yhteensovitettu. Uudet mallit otettu käyttöön, arviointi keväällä 2016 kaikki 44%, ilman osatutk., opsoon siirtyneitä ja työnjohtokokeilua 66% Koko tutkintojen määrä Tutkinnon osien suoritukset 600 (2014: 585) (2014: 718) 680 / 113% / 356%
4 4 Negatiivinen keskeyttäminen alle 3% virtaumasta (2014: 2,8%, 188 hlöä) 2%, 117 hlöä Kasvatus ja opetuspalvelut ovat korkeatasoisia, vetovoimaisia ja kilpailukykyisiä Pedagogisten menetelmien monipuolistaminen, mahdollistetaan erilaiset oppimisen muodot paremmin Opiskelijoiden osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuuksien parantaminen Asiakaspalautteet toiminnan arvioinnin ja kehittämisen välineenä Kehitetään ammatillisessa koulutuksessa työelämäläheisempiä koulutusmuotoja. Kehitetään itseopiskelumahdollisuuksia, hyödyntämällä teknologiaa, kuten verkko-opetus, videoidut luennot Opiskelijoiden kuulemisen lisääminen, kuulemismenettelyjen kehittäminen, esim. koulutustarjonnassa ja - suunnittelussa, toiminnan arvioinnissa ja kehittämisessä, Wilman hyödyntäminen jne Tsuto: systemaattisen asiakaspalautejärjestelmän vakiinnuttaminen Tain aiku: palautteiden systemaattinen hyödyntäminen kehittämisessä Sivistyspalvelut saadaan esteettömästi kaikkien ulottuville, hyödyntämällä uuden teknologian mahdollisuuksia ja alueellista yhteistyötä Asiakkaiden osallisuutta kehitetään Palveluja arvioidaan ja uudistetaan asiakaslähtöisesti Työelämän tarpeista lähtevä sekä jatko-opintoihin valmentava koulutus Mittari tavoitteen toteutumisen Työssä oppien ammattiin hankkeen kokemusten levittäminen uusille aloille Uudet etä- ja itseopiskelukurssit. Uudet menettelyt Asiakaspalautejärjestelmän toimivuus Tavoitetaso Uusia aloja mukaan (2014: mara, kiint.palv., kauppa ja talotekn.) Toteutuu sekä Tain aikuiskoulutuksessa että työväenopistossa Joka tiimissä vähintään yksi uusi menettely (hyvien käytänteiden levittäminen tiimien ja oppilaitoksien välillä, nyt vaihtelua) On systemaattisesti käytössä (Tsuto ottanut käyttöön syksyllä 2014, Tain aikussa systemaattinen käsittely, mutta asiakkaat vahvemmin mukaan kehittämistyöhön) Raportti 2015 (tiedot vanhoista!) Kiinteistöpalvelu pt ja hotra pt Tsutossa etäluonnot ja Lehmusvalkamaan ja Ruusukortteliin luentojen jakaminen. Tain aikussa verkko-opintoja eri alueilla. Tiimit tiedottaneet malleistaan toisia, kokeiluja menossa. Tsutossa sähköinen asiakaspalaute käytössä, kehitetään edelleen. Tain aikussa systemaattinen.
5 5 Työelämän tarpeista lähtevä koulutus Ammatillisessa koulutuksessa työelämän edustajat vahvasti mukana koulutussuunnittelussa, arvioinnissa ja kehittämisessä, esim. neuvottelukunnat, tutkinto/alakohtaiset ohjausryhmät Työelämän antama palaute Tutkinnon suorittaneiden sijoittumis% Ylittää hälytysrajan 3,2/5 (otettu käyttöön syksyllä 2014, käytön laajentaminen) 90% (2014: 88%, valtakunnallinen 87%) Palautteita vähän, aktivointi. tilanne v. 2013, 83%, valtakunnallinen 85% Palveluverkko mahdollistaa tehokkaan palvelutuotannon Tilojen tehokas käyttö Sekä Tain aiku että Tsuto: Lukujärjestysten laadinta tilankäyttö huomioiden, yhteistyössä muiden tulosalueiden kanssa, sivistystoimen sisäinen tilojen käyttö, sivistystoimen ulkopuolisista tiloista luovutaan mahdollisuuksien mukaan (toisaalta on TuAKK ja AMK yhteistyö!) Palveluverkkoa uudistetaan, yhteistyö muiden oppilaitoksien kanssa Tilankäytön tehostaminen Tilojen käytön systemaattinen seuranta ja ulkoisten tilatarpeiden väheneminen Toteutuu (tiedot saadaan, vaikuttavat lukujärjestysten laadintaan, toiminta-aikojen laajentaminen) Lukujärjestysten tekoon kiinnitetty huomiota. Otettu käyttöön Tain aikussa iltapäivä vuoro, käyttö ma-to 8-21 ja pe Tsutossa käyttö ma-to ja pe 8-15, lisäksi viikonloppukäyttöä Lasten ja oppijoiden hyvinvointia lisätään kestävällä tavalla sekä kansainvälinen Turku Koulutuksellinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus Tsuto: koulutustarjonnan kehittäminen aliedustetuille ryhmille Lisätään koulutuksellista tasa-arvoa, sivistystoimiala toimii tasa-arvo ja yhdenvertaisuuden pilottikohteena Vieraskielisen väestön kotoutumisen tukeminen riittävällä koulutustarjonnalla. Kohdennetaan koulutuspalveluja etenkin nuorisotakuun parissa oleville. Miesten osuus opiskelijoista 30% (2013 tot 27%/ ,5%) 28% (1 993)
6 6 Erityistukea tarvitsevien tuntimäärä Opiskelijoiden koulutustausta ja työmarkkina-asema 850 tuntia (2014:870) Perusaste 15% (12/11) 2. aste 40% (38/38) Korkea 40 % (42/42) Muu, ei tietoa 5% (8/9) % 36% 45% 9% Työssä 40% (44/42) Työtön 12% (8/9) Opisk. 10% (12/11) Eläke 32% (26/27) Muu, ei tietoa 6% (10/11) 41% 9% 11% 28% 11% Vieraskielisen väestön palvelut, riittävä koulutustarjonta Tain aiku: miesten tarvitsemien tukipalveluiden kehittäminen Tsuto: Luupin toiminta, KOKO koulutukset, maahanmuuttajien ohjaaminen alkuvaiheen jälkeen suomenkieliseen koulutukseen Miesten osuus opiskelijoista Miesten osuus keskeyttäneistä Miesten osuus koko tutkinnon suorittaneista Vieraskielisten osuus opiskelijavirtaumasta 45% (46/43) 45% (42/54) 45% (36/31) 13% (2013: 10%, 2014: 12%) 44% 48% 39% 10% (738) Nuorisotakuun toteuttaminen Tain aiku: maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen valmistavan koulutuksen uudistaminen, maahanmuuttajien työvoimakoulutukset, sekä kotoutumis- että ammatilliset koulutukset, maahanmuuttajien opintojen tukeminen Nuorten aikuisten osaamisohjelman toteutus Valintakriteereissä painotetaan koulutustasoa, työmarkkina-asemaa Maahanmuuttajanuorten opintosetelit Matalankynnyksen koulutuspalvelut Tsutossa Vieraskielisten osuus opiskelijavirtaumasta Alle 30-vuotiaiden opiskelijoiden osuus virtaumasta 19% (2013: 18%/2014: 19%) Tsuto 21% (2014: 21%) Tain aiku 45% (2014: 38%) 21% (1 029) 21% (1497) 38% (1889)
7 7 Henkilöstön hyvinvointi ja työelämän laatu Henkilökunnan osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuuksien parantaminen Henkilöstön työhyvinvoinnin tukeminen arjessa Henkilöstöresurssit kohdennetaan ydinprosesseihin Henkilöstön osaamisen kehittyminen Vastuu- ja yhteistyötahot Yhteiset foorumit, joissa asioita käsitellään: tulosalueen kokoukset, oppilaitoksen kokoukset, tiimien kokoukset Turun kaupungin työkyvyn hallintamalli käytössä, kuntoutusjaksot, välittömän puuttumisen malli, esimiestuki, tiimityön kehittäminen, tarvittaessa erityispalveluita Ydinprosessien sujuvuuden arviointi ja virtaviivaistaminen, sähläystä vähemmälle Henkilöstön kehittymissuunnitelmat, joihin perustuen täydennyskoulutusta, työelämäjaksoja, eri menetelmin osaamisen kehittämistä Tehtävänkuvat, vastuualueet. Aktiivinen osaamisen ennakointi, resurssien käyttö tarpeita vastaavaa ja joustavaa. Vastuullinen työyhteisökäyttäytyminen ja motivoiva esimiestyö Henkilökunnan kokemat vaikutusmahdollisuudet, Kunta10 Paranevat (vertailu saadaan tuloksissa ) Kunta10 tulokset Paranevat Kunta10 tulokset Paranevat Toteutuneet koulutuspäivät Vähintään 5/henkilö/v (2013: 3,5, kirjaaminen puutteellista / 2014: yli 5) Kunta 10 kehittämistoimien toteutus menossa. 639 päivää, 5,3/hlö Osaava hankkeissa luodut täydennyskoulutuksen organisointimallit käytössä Toiminnan toteutuminen Toteutuu (2014: parhaiten mara, logistiikka ja sote) Toimii: logistiikka, sote, mara ja auto, muilla toiminta käynnistynyt, mutta ei aktiivista. Aikuiskoulutuksen tarjoamat palvelut sivistystoimelle Tain aiku: opettajien työelämäjaksot Sivistystoimen henkilöstökoulutukset, joissa aikuiskoulutus toteuttajana. Työelämäjaksojen määrä Tarjonnan määrä ja laatu, opiskelijapalaute 7 (2013: 5 / 2014: 10) Tarjonta riittävää Ylittää hälytysrajan 3,2/5 7 Kysyntää olisi enemmänkin. Ylittää, palaute hyvää/kiitettävää.
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella LUONNOS
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 LUONNOS 14.1.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelutuotantoa
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella LUONNOS
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 LUONNOS 2.2.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelutuotantoa
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella LUONNOS
1 Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 LUONNOS 26.3.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelutuotantoa
Sopimuksen tarkoitus. Sopimusosapuolet. Raportointi ja seurattavat mittarit
1 Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Hyväksytty lautakunnassa 1.4.2015, raportointi 1-3/2015, 15.4.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 4.12.2013 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017, heinäkuun 2014 raportti, 19.8.
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017, heinäkuun 2014 raportti, 19.8.2014 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella , vuoden 2014 raportti,
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017, vuoden 2014 raportti, 2.2.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus-
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella luonnos
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2016 luonnos 12.3.2013 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella pääprosessia edustava
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella luonnos
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2016 luonnos 12.3.2013 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella pääprosessia edustava
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa
Aikuiskoulutuksen tulosalueen operatiivisen palvelusopimuksen 2013 seurantalomake/
Aikuiskoulutuksen tulosalueen operatiivisen palvelusopimuksen 2013 seurantalomake/ Päivi Lehtinen 4.2.2014 Toiminta ja resurssit Toteuma 31.7. 31.12. Tavoite 2013 Menot /tulosalue, sis tilat 6.128.637/64%
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava toimialajohtaja
Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017
Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia
Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 luonnos 25.11.2013
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 luonnos 25.11.2013 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja
Strategisen sopimuksen raportti tilanne
SIVISTYSTOIMIALAN STRATEGISEN SOPIMUKSEN 31.7.2014 RAPORTTI Tällä raportilla raportoidaan heinäkuun lopun tilanteen mukaan TAE 2014 luvun alle tai viereen punaisella värillä. 1. TOIMINNAN KEHITTÄMISEEN/MUUTOKSEEN
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen
Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Aikuiskoulutus, luonnos 1.9.2015 Sopimuksen tarkoitus: Sopimuksella ohjataan palvelualueen toiminnan palveluiden suuntaamista sekä kehittämisen
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Aikuiskoulutus, lautakunnan hyväksymä 16.12.2015, raportointi 1 6 / 2016 Sopimuksen tarkoitus: Sopimuksella ohjataan palvelualueen toiminnan palveluiden
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017, luonnos
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017, luonnos 22.8.2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Aikuiskoulutus Sopimuksen tarkoitus: Sopimuksella ohjataan palvelualueen toiminnan palveluiden suuntaamista sekä kehittämisen
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Aikuiskoulutus, luonnos 2.12.2015 Sopimuksen tarkoitus: Sopimuksella ohjataan palvelualueen toiminnan palveluiden suuntaamista sekä kehittämisen painotuksia.
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017, luonnos
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017, luonnos 1.12.2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Aikuiskoulutus Sopimuksen tarkoitus: Sopimuksella ohjataan palvelualueen toiminnan palveluiden suuntaamista sekä kehittämisen
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Aikuiskoulutus, lautakunnan hyväksymä 16.12.2015, raportointi 1 12 / 2016, 8.2.2017 Sopimuksen tarkoitus: Sopimuksella ohjataan palvelualueen toiminnan
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita kasvatus- ja opetuspalveluja,
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Aikuiskoulutus TILINPÄÄTÖS
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Aikuiskoulutus TILINPÄÄTÖS Sopimuksen tarkoitus: Sopimuksella ohjataan palvelualueen toiminnan palveluiden suuntaamista sekä kehittämisen painotuksia.
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutus Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan
Operatiivinen sopimus Turun kaupungin lasten kasvatuksen ja opetuksen pääprosessin suomenkielisten perusopetuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014
Operatiivinen sopimus Turun kaupungin lasten kasvatuksen ja opetuksen pääprosessin suomenkielisten perusopetuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 Sisällys Sopimuksen tarkoitus ja osapuolet... 3 Toimintaympäristö
Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos
Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet 5.9.2013 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen kehittäminen Tutkintojärjestelmän
Ammatillisen koulutuksen tulosalueen operatiivisen palvelusopimuksen 2013 seurantalomake
Ammatillisen koulutuksen tulosalueen operatiivisen palvelusopimuksen 2013 seurantalomake Toiminta ja resurssit Toteuma Tavoite 2013 Menot t ¹ 23 401 t 41 330 t 41 214 t Tulot t ¹ 1 174 t 2 206 t 2 524
ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella
ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston
Läpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen
Läpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari Tallink Silja Line 6.5.2013 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus - yksikön päällikkö, opetusneuvos
TUTKINTOJEN AUDITOINNIT
Keskeyttämisen ehkäisyn toimenpideohjelma TUTKINTOJEN AUDITOINNIT Keskeyttämisen ehkäisyn toimenpideohjelma Vahvistettu sekä määrällisen seurannan että keskeyttämisen ehkäisemiseen vaikuttavien ennakoivien
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA Amkesu Antti Markkanen Opetushallitus Rahoitus-yksikkö - Rahoitustaso ja sen muutokset - Uudet rahoitusperusteet - Kehittämishaasteita/keskustelun
Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö
Oppisopimus koulutusmuotona Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus on ollut aiemmin Suomessa pääasiassa aikuisten koulutusmuoto ammatillisten tutkintojen suorittamiseen Oppisopimuskoulutuksella
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA Amkesu Antti Markkanen Opetushallitus Rahoitus-yksikkö - Rahoitustaso ja sen muutokset - Uudet rahoitusperusteet - Kehittämishaasteita/keskustelun
Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?
Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin
V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A
2 V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A 3. 1 1. 2 0 1 6 R I I K K A - M A R I A Y L I - S U O M U O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E
HAKEMUS 12.3.2013. Pohjois-karjalan koulutuskuntayhtymän kehittämisasiakirjassa vuosille 2012-2015:
Opetushallitus LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN Painopiste 1. Vaihtoehtoiset tavat suorittaa ammatillinen perustutkinto yhdistämällä oppilaitoksessa, työpajassa ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista sekä oppisopimuskoulutusta
Työvälineitä tiedolla johtamiseen; CASE 1 Miten varmistetaan päivittämisen ajantasaisuus ja oikeellisuus
Työvälineitä tiedolla johtamiseen; CASE 1 Miten varmistetaan päivittämisen ajantasaisuus ja oikeellisuus LAATUA LAINEILLA! Tuumasta toimeen! Ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 6-7.9.2018 Jonna Kokkonen
LIITE 1 Suunnitelma Opetushallituksen käyttöön asetettavista valtion vuoden 2015 4.2.2015 talousarviomäärärahoista 2012 (eur) 2012 (htv) 2013 (eur) 2013 (htv) 2014 (eur) 2014 (htvarvio) 2015 (eur) 2015
Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.
Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen
Ammatillinen erityisopetus tänään, tulevaisuuden näkymiä ja haasteita Ammatillisen erityisopetuksen yhteistyö sekä Ammattiopisto Luovi
Ammatillinen erityisopetus tänään, tulevaisuuden näkymiä ja haasteita Ammatillisen erityisopetuksen yhteistyö sekä Ammattiopisto Luovi Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen 23.11.2010, Oulu
Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista
Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto 1 SAMIedun organisaatio Yhteensä noin 5500 Opiskelijaa
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: toiminnot Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään tavoitteet palveluiden järjestämiseen, resurssien käyttämiseen ja henkilöstön
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Mika Tammilehto Muutoksen ajureita Talouden epävarmuus ja rakenteiden muuttuminen
Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä. Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3.
Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3.2010
Osavuosikatsaus 2/2016
Osavuosikatsaus 2/ KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden
Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus
Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen
REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010
REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen
Hankkeiden vaikuttavuuden osoittaminen. Projektipäällikkö Matti Mäkelä Huippu-hanke Turun kaupungin sivistystoimiala
Hankkeiden vaikuttavuuden osoittaminen Projektipäällikkö Matti Mäkelä Huippu-hanke Turun kaupungin sivistystoimiala M.O.T. Hyvän käytännön / toimintamallin juurruttaminen on helpompaa, jos pystyy osoittamaan
Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen
Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? 25.3.2010 Sirkka Hulkkonen Vaikuttavuus alkaa ideasta Mihin hanke perustuu? Onko taustalla Teknologian kehittyminen Rakenteiden muuttuminen
Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia
Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia Oulu 12.11.2015 Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos Opetushallitus Ohjauksen vastuutaho: koulutuksen järjestäjä Ohjauksen vastuutaho:
Toimintoanalyysin syventäminen Sivistystoimiala Timo Jalonen 1
Toimintoanalyysin syventäminen Sivistystoimiala 6.2.2015 Timo Jalonen 1 Varhaiskasvatus Palvelualuejohtajat Maija-Liisa Rantanen, Vesa Kulmala ja Liliane Kjellman 16 kpl 1.475,7 htv Esitetyt toimenpiteet
Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet
Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Yhdessä koulutustakuuseen - hankkeen avausseminaari 22.4.2015 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Ammatillinen
OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala
KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset
Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen
Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 11.10.2016 OKM reformin seurantaryhmässä: - Järjestämislupa voidaan myöntää hakemuksesta kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle. - Kuntien
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Perhe ja sosiaalipalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,
TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA
TOIMIALUE: Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja Ilkka Luoma yhdessä johtoryhmän kanssa TOIMINTA-AJATUS: Sosiaali- ja terveydenhuollon syvään toiminnalliseen
Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto. (marraskuun 2015 tilaisuudet)
Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto (marraskuun 2015 tilaisuudet) Mikä on tärkeää toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämisessä?
Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013
Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen
Koulutuspoliittisen ohjelman mittarit
Koulutuspoliittisen ohjelman mittarit Oppimisen ja opetuksen oppijakeskeinen uudistaminen Mittari 1: Oppijat voivat vaikuttaa opetuksen suunnitteluun Kuvaus: Oppijoita kuunnellaan säännöllisesti opetuksen
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Arto Ylitalo Kuntayhtymän johtaja Luottamushenkilöiden koulutus- ja perehdytysohjelma Rovaniemen kaupunki 11.4.2013 Omistajat - koko Lapin asialla Organisaation tehtävät
Ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus
2013 Ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiskatsaus Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus Ammattikoulutus Johtaja Pasi Kankare Ammatillinen peruskoulutus Opetusneuvos
Sopimus lukiopalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014 2016
Sopimus lukiopalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014 2016 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa
Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013
Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen
VUODEN 2012 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
Hallitus 21.9.2012 LIITE 1 VUODEN 2012 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1-2 Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen, RAMK, LAO, LAMO ja Urheiluopisto mittarit 3-4 Yhteenveto tulosalueiden tuloksista /31.8.2011-10,
2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA
2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT
Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa
Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa 21.5.2014 Sanna Penttinen Ammattikoulutuksen tutkintorakenne 52 perustutkintoa 190 ammattitutkintoa 132 erikoisammattitutkintoa Ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa
VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS
VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos KESU 2011-2016 / OKM-OPH TUSO Koulutuksen ja
Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen
Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon
Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen kokeilu - Väliraporttien kertomaa Ammattistartista
Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen kokeilu - Väliraporttien kertomaa Ammattistartista Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Vallilan koulutusyksikkö Aira Rajamäki 14.3.2007
Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova OPISKELIJAPALVELUT - koordinoidusti - Fia Heino Opiskelijapalvelupäällikkö
Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova OPISKELIJAPALVELUT - koordinoidusti - Opiskelijapalvelupäällikkö WinNova Länsirannikon Koulutus Oy WinNova Länsirannikon Koulutus Oy Porin ja Rauman ammattiopistot, Porin
30. Aikuiskoulutus. 2010 toteutuma
30. Aikuiskoulutus S e l v i t y s o s a : Tämän luvun momenteilta rahoitetaan ammatillista lisäkoulutusta, oppisopimuskoulutusta, vapaata sivistystyötä, sivistys- ja neuvontajärjestöjä, opetustoimen henkilöstökoulutusta
Miten koulutuksen järjestäjä hallitsee laatua
Miten koulutuksen järjestäjä hallitsee laatua Työelämätoimikunnat laadunvarmistajina -koulutustilaisuus 13.12.2018, Paasitorni Jonna Kokkonen Laatu- ja hankepäällikkö Itä-Savon Koulutuskuntayhtymä, Ammattiopisto
Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus
2013 Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus Ammattikoulutus Johtaja Pasi Kankare Ammatillinen peruskoulutus Opetusneuvos
Uusi NAO maahanmuuttajille
Uusi NAO maahanmuuttajille Ikkunat auki eurooppalaiseen aikuiskoulutukseen, Helsinki 17.-18.11.2016 Ulla-Jill Karlsson Neuvotteleva virkamies Ammatillisen koulutuksen osasto Uusi NAO maahanmuuttajille
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella
Jaoston kokouksessa pyydetyt lisäselvitykset ammatillisen koulutuksen osalta
1 Opetus- ja kulttuuriministeriö 28.9.2017 Eduskunta Valtionvarainvaliokunta Sivistys- ja tiedejaosto Jaoston kokouksessa 22.9.2017 pyydetyt lisäselvitykset ammatillisen koulutuksen osalta Ammatillisen
Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki
Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa Opetusneuvos Tarja Riihimäki KESU:n koulutuspoliittisia lähtökohtia Suomalaiset maailman osaavin kansa vuonna 2020 nuorista aikuisista runsaalla kolmanneksella
Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus
Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu kriittinen tavoitteet ja hankkeet Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Monikulttuurisuuden edistäminen ja hyödyntäminen Monikulttuurisuusohjelman
Tilinpäätös Sivistystoimiala toimialajohtaja Timo Jalonen
Tilinpäätös Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunnan toiminta-ajatus: Turun sivistystoimialan henkilöstö järjestää laadukkaita ja monipuolisia kasvatus- ja opetuspalveluita yhteiskuntavastuullisesti asiakkaan
Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus
Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena 6.2.2015 Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus Kehittämishankkeiden kautta Opetushallitus seuraa ja tukee koulutuksen
Sopimus lukiopalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus lukiopalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014 2016 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa
PALMA ennakoiva asiakaspalvelumalli -hanke Ennakointifoorum 7.11.2013
PALMA ennakoiva asiakaspalvelumalli -hanke Ennakointifoorum 7.11.2013 Ilkka Eerola tuotemyyntipäällikkö Ami-säätiö, Amiedu Amiedu - ammatillinen aikuiskouluttaja Yli 35 vuoden kokemus aikuiskoulutuksesta
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki
Talousarvioesitys 2016. 30. Aikuiskoulutus
30. Aikuiskoulutus Tämän luvun momenteilta rahoitetaan ammatillista lisäkoulutusta, oppisopimuskoulutusta, vapaata sivistystyötä, sivistys- ja neuvontajärjestöjä, opetustoimen henkilöstökoulutusta sekä
Ammattiopisto Livia. Peimarin koulutuskuntayhtymä
Ammattiopisto Livia Peimarin koulutuskuntayhtymä Maaseutuopisto Paimio Maaseutuopisto Tuorla Sosiaali- ja terveysopisto Kalatalous- ja ympäristöopisto Maaseutuopiston toimipaikat Tuorla, Kaarina Paimio
Työpaikkaohjaajakoulutus
Työpaikkaohjaajakoulutus Aikuisten näyttötutkinnot 1 Luksia, Leena Rantanen- Väntsi Ammatillisen koulutuksen kehityshaasteet Arvomuutos ja kulutuskansalaisuus psykologisen sopimuksen murros Työelämän muuttuvat
LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa
LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2011 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus
Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena
Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena Aikuiskoulutusjohtaja Anni Miettunen Projektisuunnittelija Niina Tikkanen 21.1.2014 Mikä NAO? Nuorten aikuisten osaamisohjelma osa nuorisotakuuta
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
JOOP- Joustavat oppimisympäristöt SYKKÄYS Oma polku NITOJA - nivelvaihe, toiminta ja jatko työelämään Osaaminen käyttöön - Työvoimaa uudesta suunnasta - Amikset asuntoloiden kehittäjinä, Parempaan alkuun,
MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke
MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011 Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke 1 Esityksen rakenne Maahanmuuttajanuorten koulutusmahdollisuuksien
Ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus
2013 Ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiskatsaus Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus Ammattikoulutus Johtaja Pasi Kankare Ammatillinen peruskoulutus Opetusneuvos