Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella luonnos
|
|
- Anton Jurkka
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella luonnos Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa edustava tulosaluejohtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen välisen strategisen sopimuksen asettamien tavoitteiden mukaisesta palvelutoiminnan laajuudesta ja resursseista sekä toimista palvelutuotannon kehittämiseksi. Sopimusosapuolet Tämän sopimuksen osapuolia ovat: Nuorten ja aikuisten opetuksen pääprosessi, jota edustaa palvelujohtaja Mika Helva sekä lukiokoulutuksen tulosalue, jota edustaa tulosaluejohtaja Esko Heikkonen. Sopimuksen hyväksyy Turun kasvatus- ja opetuslautakunta, jolle sen esittelee toimialajohtaja Timo Jalonen. Raportointi ja seurattavat mittarit Tulosalue huolehtii siitä, että pääprosessi saa käyttöönsä tarvittavat raportit palvelutuotannon tilasta ja kehittämistarpeiden edistymisestä. Lautakunta seuraa sopimuksen toteutumista kaksi kertaa vuodessa.
2 Toiminta ja resurssit 2013 ennuste 2013 budjetti Menot 21,892 21,716 22, 364 Tulot 0,435 0,379 0,435 Netto - 21,439-21,337-21, ,3 % +3,0 % Laskennallinen valtionosuus 23,646 23,6 23,6 23,6 Henkilöstön määrä 233, (henkilökeskuksen htv:t) Sairauspoissaolot 0,9 1,5 1,5 1,5 1,5 Päivälukion vuosiopiskelijat 3057 (12.8.) Iltalukion opiskelijat tutkintoon johtava koulutus Iltalukion aineopiskelijat Päivälukioiden opetettavien kurssien määrä lukuvuodessa mennessä Toteutuneet opetetut kurssit 3335,5 *4676 * * Iltalukion kurssien määrä lukuvuodessa mennessä Iltalukion perusopetuksessa olevien määrä lukuvuodessa mennessä Toteutuneet opetetut kurssit * laskennallinen kokonaiskurssimäärä *
3 Tavoitteet Tarjotaan korkeatasoista kasvatusta ja opetusta, joka johtaa aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi Tuetaan toiseen asteen koulutukseen siirtymistä riittävällä yksilöllisellä ohjauksella Valmistelussa ja päätöksenteossa lisätään vaikuttamisen mahdollisuuksia luomalla toimivat rakenteet osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi Toisen asteen koulutuksen läpäisyä parannetaan/keskeyttämistä vähennetään Riittävän informaation tarjoaminen lukiokoulutuksesta Opiskelijoiden osallistuminen Opiskeluhuollon tehostaminen Työelämälähtöisyyden kehittäminen Lukiokohtaiset infot jokaisessa lukiossa Rehtorit Opiskelijaedustajat opettajien kokouksissa. Rehtorit Luodaan opiskelijakuntatoiminnan mallisääntö nuorisovaltustossa. Tulosaluejohtaja Pedagogiikan kehittäminen työelämälähtöisemmäksi muun muassa toteuttamalla oppimisprojekteja työelämän kanssa Infojen järjestäminen Opiskelijat/kokous Mallisääntö käytössä Info pidetään jokaisessa lukiossa Opiskelijat kaikissa kokouksissa mukana Tehty ja pantu täytäntöön Ei resurssitarvetta Ei resurssitarvetta Kuraattori uutena voimavarana Lukiokuraattori aloittanut Vuoden 2014 aikana n (2014) n (2015-) Yrittäjyyden tukeminen lukiokurssien Jalkauttaminen aloitetaan Jalkauttaminen aloitettu Ei resurssitarvetta sisällä jalkauttamalla yrittäjyyskasvatusstrategiaa kaikissa lukioissa lukioihin. Rehtorit. Selvitetään mahdollisuus lukioopettajien työelämäjaksoihin hankerahoituksella. Rehtorit/tulosaluejohtaja Selvitys tehdään Tehty Edellyttää erillisen rahoituksen
4 Uudistamisohjelma toteutuu päätösten mukaisesti Uudistamisohjelman mukaisten tilaratkaisujen toteuttaminen Tilankäyttö Luostarivuoren ja Lyseon lukioiden yhdistäminen valtuuston päätöksen mukaisesti. Ao. rehtorit /tulosaluejohtaja Yhdistymisprosessi aloitetaan Yhdistymisprosessi etenee aikataulussa Työnohjausta ja konsultointia Kasvatus ja opetuspalvelut ovat korkeatasoisia, vetovoimaisia ja kilpailukykyisiä Laitteet ja verkot ajanmukaiset Toimivat langattomat verkot jokaisessa lukiossa sekä riittävä sähkökapasiteetti. Rehtorit/tulosaluejohtaja/tietohuolto/ Oppimista tukevat laadukkaat ja monipuoliset oppimisympäristöt Arvioidaan ja uudistetaan palveluja asiakaslähtöisesti Työelämän tarpeista lähtevä sekä jatko-opintoihin valmentava koulutus Jokaisessa lukiossa sähköisen oppimisen mahdollistavat verkot ja riittävä sähkökapasiteetti tilaliikelaitos Opiskelijoiden kuuleminen Kerätään opiskelijapalautetta. Rehtorit Kurssipalautetta jokaisesta kurssista opettajalle ja rehtorille Korkeakouluyhteistyön tiivistäminen Opinto-ohjauksen tehostaminen ja valmennuskurssien kehittäminen. Rehtorit Korkeakouluihin päässeiden määrät Verkot kunnossa 2016 mennessä Kokeilu aloitetaan 2014 loppuun mennessä Yli valtakunnan keskiarvon Kustannusarvio tehdään yhdessä tilalaitoksen ja tietohuollon kanssa Ei aiheuta resurssitarvetta Mahdollinen valmennuskurssien kustannus jatkossa
5 Palveluverkko mahdollistaa tehokkaan palvelutuotannon Palveluverkon jatkuva arviointi suhteessa kysyntään ja tarpeeseen sekä tarvittavien muutosten toteuttaminen Tilankäytön tehostaminen Säästetään käyttöenergiaa Palveluverkon arviointi Energian käytön tehostaminen Selvitetään lukiokoulutuksen vetovoima Turussa. Tulosaluejohtaja. Vähennetään kopiointia ja tulostamista, säästetään energian käyttö ja lisätään tietoisuutta asiasta ja motivointia. Rehtorit Lukioon pyrkivien osuus ikäluokasta Energiankulutus yli 50 % Kulutus vähenee 2 %/vuosi Ei tarvetta Liiketunnistimista ym. jonkin verran kuluja Lasten ja oppijoiden hyvinvointia lisätään kestävällä tavalla Ennaltaehkäisevää toimintaa kehitetään osana perustoimintaa yhteistyössä muiden tahojen kanssa Lisätään koulutuksellista tasa-arvoa, sivistystoimiala toimii tasa-arvo ja yhdenvertaisuuden pilottikohteena Kohdennetaan koulutuspalveluja etenkin nuorisotakuun parissa oleville. Opiskelijahuoltoryhmän säännöllinen toiminta Lisätään opiskelijoiden opiskeluvalmiuksia Toisen asteen yhteinen opiskelijahuoltoryhmä ja lukiokoulutuksen opiskelijahuollon ohjausryhmä kehittävät toimintaansa ja syvennetään yhteistyötä. Aloitetaan ensimmäisen luokan ryhmänohjaajien yhteinen koulutus. Tulosaluejohtajat. Opiskelua tukevat kurssit. Rehtorit/tulosaluejohtaja Ryhmänohjaajien yhteiskoulutus Ryhmänohjaajien yhteiskoulutus aloitettu Kurssien määrä 5 lukuvuodessa 5*2600 Ei erillistä resurssitarvetta
6 Toteutetaan lukiokoulutuksen tasa-arvotavoitteita Parannetaan poikien ja muun kuin suomen- tai ruotsinkielisten mahdollisuutta suorittaa lukio-opinnot. Rehtorit ja tulosaluejohtaja Tyttöjen määrä pitkän matematiikan kursseilla kasvaa. Rehtorit ja tulosaluejohtaja Poikien osuus lukiotilastoissa Muun kuin suomen- tai ruotsinkieltä äidinkielenään puhuvien osuus Tyttöjen määrä pitkän matematiikan kursseilla osuus kasvaa päivälukioissa Osuus kasvaa Opinto-ohjauksen lisääminen lisää kustannuksia. Yksi lisäkurssi/opinto-ohjaaja n euroa opinto-ohjaajat Tuetaan maahanmuuttajien mahdollisuuksia osallistua lukio-opetukseen Maahanmuuttajien lukioon valmistava opetus. Tulosaluejohtaja ja rehtorit Maahanmuuttajien valmistavassa koulutuksessa olevien pääsy lukioihin 50 % 25 pakollista kurssia (n. 2600/kurssi) Henkilöstön osaamista kehitetään Osallistetaan henkilöstö palvelun ja organisaation kehittämiseen Henkilöstön työhyvinvoinnin tukeminen arjessa Henkilöstöresurssit kohdennetaan ydinprosesseihin Laatukorttien kautta osallistetaan henkilöstöä Henkilöstöä kuullaan OPTSsisällöstä Henkilöstön työhyvinvoinnin kehittäminen Laatukortit käytössä. Rehtorit ja tulosaluejohtaja Käsitellään johto- ja yt-ryhmässä. Tulosaluejohtaja ja rehtorit. Laaditaan työhyvinvointisuunnitelma. Tulosaluejohtaja Toimenpiteiden toteutuminen Toteutuu vuosikellon Ei aiheuta resurssitarvetta mukaisesti Suunnitelman käsitteleminen Käsitelty Ei aiheuta resurssitarvetta Suunnitelma laadittu 2014 aikana Ei aiheuta resurssitarvetta
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus-
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa
Sopimus lukiopalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014 2016
Sopimus lukiopalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014 2016 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa
Strategisen sopimuksen raportti tilanne
SIVISTYSTOIMIALAN STRATEGISEN SOPIMUKSEN 31.7.2014 RAPORTTI Tällä raportilla raportoidaan heinäkuun lopun tilanteen mukaan TAE 2014 luvun alle tai viereen punaisella värillä. 1. TOIMINNAN KEHITTÄMISEEN/MUUTOKSEEN
Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017
Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava toimialajohtaja
Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia
Sopimus lukiopalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus lukiopalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014 2016 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen
Operatiivinen sopimus Turun kaupungin lasten kasvatuksen ja opetuksen pääprosessin suomenkielisten perusopetuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014
Operatiivinen sopimus Turun kaupungin lasten kasvatuksen ja opetuksen pääprosessin suomenkielisten perusopetuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 Sisällys Sopimuksen tarkoitus ja osapuolet... 3 Toimintaympäristö
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017, heinäkuun 2014 raportti, 19.8.
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017, heinäkuun 2014 raportti, 19.8.2014 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia
Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutus Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 4.12.2013 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja
Eriyttäminen ja kolmiportainen
Operatiivisen sopimuksen tavoitteet perusopetuksen tulosalueella 2014 seuranta Strategisen sopimuksen kaupunginvaltuustoon nähden sitova tavoite Tulosalueen keskeiset strategisen sopimuksen toimenpiteet
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella LUONNOS
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 LUONNOS 14.1.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelutuotantoa
Sopimus ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 luonnos 26.11.2013 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia
Ammatillisen koulutuksen tulosalueen operatiivisen palvelusopimuksen 2013 seurantalomake
Ammatillisen koulutuksen tulosalueen operatiivisen palvelusopimuksen 2013 seurantalomake Toiminta ja resurssit Toteuma Tavoite 2013 Menot t ¹ 23 401 t 41 330 t 41 214 t Tulot t ¹ 1 174 t 2 206 t 2 524
Eriyttäminen ja kolmiportainen
Operatiivisen sopimuksen tavoitteet perusopetuksen tulosalueella 2014 seuranta Strategisen sopimuksen kaupunginvaltuustoon nähden sitova tavoite 2.1.1 Tarjotaan korkeatasoista kasvatusta ja opetusta, joka
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella LUONNOS
1 Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 LUONNOS 26.3.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelutuotantoa
Tilinpäätös Sivistystoimiala toimialajohtaja Timo Jalonen
Tilinpäätös Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunnan toiminta-ajatus: Turun sivistystoimialan henkilöstö järjestää laadukkaita ja monipuolisia kasvatus- ja opetuspalveluita yhteiskuntavastuullisesti asiakkaan
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella LUONNOS
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 LUONNOS 2.2.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelutuotantoa
Sopimuksen tarkoitus. Sopimusosapuolet. Raportointi ja seurattavat mittarit
1 Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Hyväksytty lautakunnassa 1.4.2015, raportointi 1-3/2015, 15.4.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella
Sopimus ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella
1 Sopimus ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella luonnos
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2016 luonnos 12.3.2013 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella pääprosessia edustava
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita kasvatus- ja opetuspalveluja,
Sopimus ammatillisen koulutuksen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2016
Sopimus ammatillisen koulutuksen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2016 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja
Sopimuksen tarkoitus. Sopimusosapuolet. Raportointi ja seurattavat mittarit
1 Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Hyväksytty lautakunnassa 1.4.2015, raportointi koko vuosi 2015, 5.2.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella , vuoden 2014 raportti,
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017, vuoden 2014 raportti, 2.2.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella luonnos
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2016 luonnos 12.3.2013 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella pääprosessia edustava
Operatiivinen sopimus Turun kaupungin lasten kasvatuksen ja opetuksen pääprosessin suomenkielisten perusopetuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015
Operatiivinen sopimus Turun kaupungin lasten kasvatuksen ja opetuksen pääprosessin suomenkielisten perusopetuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 Sopimuksen tarkoitus ja osapuolet Operatiivinen sopimus
Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa
Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on
SOPIMUS TURUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTA- MISESTA 2013 (OPTS)
LIITE 1 SOPIMUS TURUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTA- MISESTA 2013 (OPTS) 1. Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella (OPTS) ydinprosesseja edustavat
Ei lisäresurssia, olemassa olevien kohdentaminen. Nykyinen taso säilytetään. Ei lisäresurssia, Nykyinen
Operatiivisen palvelutuotantosopimuksen perusopetuksen tulosalueella Mahdollistetaan monipuolinen ja korkeatasoinen kasvatus ja opetus Perusresurssien turvaaminen Kaikille lapsille ja oppilaille taataan
Aikuiskoulutuksen tulosalueen operatiivisen palvelusopimuksen 2013 seurantalomake/
Aikuiskoulutuksen tulosalueen operatiivisen palvelusopimuksen 2013 seurantalomake/ Päivi Lehtinen 4.2.2014 Toiminta ja resurssit Toteuma 31.7. 31.12. Tavoite 2013 Menot /tulosalue, sis tilat 6.128.637/64%
Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1
Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee
LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH
LUKIN VALMISTAVA KULUTUS Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 PH Tavoitteet Parantaa opetuskielen taitoja ja opiskelutaitoja. Antaa valmiuksia toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Mahdollisuuksien
Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020
Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella
SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA
SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M
Tasa-arvon edistäminen Turun johtamisjärjestelmässä Yhteisseminaari 13.6.2012
Tasa-arvon edistäminen Turun johtamisjärjestelmässä Yhteisseminaari 13.6.2012 Turun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunta Varapj. Johanna Levola-Lyytinen Johanna.levola-lyytinen@turku.fi p. 044 907 4406
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri
OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala
KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset
Mikko Laaksonen Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin
Mikko Laaksonen 11.9.2013 Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin RVS 2009-2012 4) KESKITYTÄÄN YDINPALVELUIHIN Palveluverkkoselvitys tehdään kaikkien palveluiden osalta poikkihallinnollisesti ja
Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto
Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta
Elinikäisen oppimisen neuvosto. 21.5.2013 Arja Kukkonen Ohjauspalveluiden päällikkö
Elinikäisen oppimisen neuvosto 21.5.2013 Arja Kukkonen Ohjauspalveluiden päällikkö Yhteisöllisellä ohjauksella yksilölliselle opintopolulle (Yoyo) Kolmen kunnan yhteinen hanke: Espoo, Helsinki, Vantaa
Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto
Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain
Opinto-ohjaaja ohjauksen kehittäjänä ja koordinaattorina Luksiassa
Opinto-ohjaaja ohjauksen kehittäjänä ja koordinaattorina Luksiassa Opinto-ohjaajien ja ryhmänohjaajien tehtävänkuvien, yhteistyön ja työnjaon kehittäminen Yhdessä-hankkeen loppuseminaari 7.11.2014 Opinto-ohjaaja
Sivistystoimialan johtosäännön muuttaminen (St)
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 6568-2014 (011, 010) Sivistystoimialan johtosäännön muuttaminen (St) Tiivistelmä: Kasvatus- ja opetuslautakunta on esittänyt kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013
Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Miksi Vieraskielisiä on lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa ja kielitaitoon liittyvissä
Päämäärä/menestystekijä: Mahdollistetaan monipuolinen ja korkeatasoinen kasvatus ja opetus
Lasten kasvatuksen ja opetuksen pääprosessi SPS tavoitteiden toteuma 2013 1-7 Päämäärä/menestystekijä: Mahdollistetaan monipuolinen ja korkeatasoinen kasvatus ja opetus Perusresurssien turvaaminen Kaikille
Sopimus ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella
1 Sopimus ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala 13.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Opetuksen järjestäjän tasolla kyselyyn
Vapaa sivistystyö nuorten kotoutumisen edistäjänä esimerkkinä Vaasan nuorisoluokka
Vapaa sivistystyö nuorten kotoutumisen edistäjänä esimerkkinä Vaasan nuorisoluokka Maahanmuuttajien työllisyydellä ja osallisuudella hyvinvointia 24.10.2013 Sannasirkku Autio 25.10.2013 Sannasirkku Autio
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.
Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus
Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 4.3.2013 Opetushalllitus Miksi Vieraskielisiä on nuorten lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa
Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä
Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän
TORNION YHTEISLYSEON LUKION OPISKELIJAHUOLTOSUUNNITELMA
Liite 6. Tornion yhteislyseon lukion opiskelijahuoltosuunnitelma 1 (3) TORNION YHTEISLYSEON LUKION OPISKELIJAHUOLTOSUUNNITELMA LIITE 6.1. Kriisisuunnitelma OPISKELIJAHUOLLON TARKOITUS Opiskelijahuollon
PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA
PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 1. Sopimusosapuolet Tämän sopimuksen osapuolia ovat Rovaniemen kaupungin Alueelliset palvelut/ ja Sivistyspalvelut. 2. Sopimuksen tarkoitus
Huittisten kaupunki. Kasvatus- ja opetuspalvelut. Arviointisuunnitelma
1 Huittisten kaupunki Kasvatus- ja opetuspalvelut Arviointisuunnitelma 2019 2021 2 Sisällysluettelo 1. Taustaa... 3 2. Laatutyön organisointi... 3 3. Arvioinnin vuosikello... 4 4. Arvioinnin tasot... 6
www.turkuai.fi Uusi Valma Opinto-ohjaaja Emma Nylund
Uusi Valma Opinto-ohjaaja Emma Nylund 1 Opetushallituksen hanke - Hankeaika 1.1.2014-31.5.2015 - Hankkeessa mukana Oulu ja Turun ammatti-instituutti - Hankkeessa luvattua: - Opiskelijoiden profilointi
Nuorisotakuu määritelmä
Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013
Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma
Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen
Lasten-ja nuorten kasvun tukeminen prosessi ja Nuorten aikuisuuden vahvistaminen - prosessi, joita edustaa palvelujohtaja Sirpa Kuronen;
LIITE 1 SOPIMUS TURUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTA- MISESTA 2012 (OPTS) 1. Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella (OPTS) ydinprosesseja edustavat
3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN. 3.1 Yhteistyö kotien kanssa. 3.2 Ohjauksen järjestäminen. 3.2.1. Ohjauksen sisällöt ja työnjako
3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN 3.1 Yhteistyö kotien kanssa Koti ja koulu ovat yhdessä vastuussa nuoren kasvusta hyvään aikuisuuteen. Molemmat tukevat opiskelijoita sekä opiskelua että hyvinvointia
Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena
Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena Katja Munter Kehittäjä, lehtori HUMAK / Preventiimi Sivu 1 1. Opiskelijan terveys & voimavarat 2. Opiskelutaidot OPISKELUKYKY 4. Opiskeluympäristö
Sopimus ammatillisen koulutuksen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella
1 Sopimus ammatillisen koulutuksen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2016 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja
Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen
Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen 8.10.2014 Outi Salo linjanjohtaja Peruskoulut Helsingissä 1.8.2014 yhteensä 143 Peruskoulun oppilasmäärät Helsingissä 20.9.2014
LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016
Lasten ja nuorten lautakunta 88 29.09.2015 LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 29.09.2015 88 Lasten ja nuorten lautakunnan talousarviota on valmisteltu
Heinolan kaupungin strategia Sivistystoimi: Opetus- ja koulutuspalvelut Heinolan lukio
Heinolan kaupungin strategia Sivistystoimi: Opetus- ja koulutuspalvelut Heinolan lukio 1. Asiakasnäkökulma (palvelukyky ja vaikuttavuus) menestystekijöiden suhteen) LAADUKKAAT LUKIOPALVELUT Ylioppilastutkinnon
Opinto-ohjaus uudistuvassa lukiokoulutuksessa - kommentteja ja huomioita
Opinto-ohjaus uudistuvassa lukiokoulutuksessa - kommentteja ja huomioita Oppilaan ja Opinto-ohjaaja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio 1.8.2014 alkaen Helsingin kielilukio Lukion opinto-ohjauksen ops-historiaa
Lukion laatukysely 2014
Lukion laatukysely 2014 Kyselyyn vastanneita oli 176, joista 123 teki kyselyn loppuun asti. (vuonna 2011: 160 ja 105) Vuositasoittain kyselyn teki loppuun asti: 1. vuositaso 46 (45) 2. vuositaso 58 (38)
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki
Strateginen sopimus 2014-2016
SIVISTYSTOIMIALAN STRATEGINEN SOPIMUS 1. SOPIMUKSEN JA TOIMINNAN KUVAUS Sopijatahot Tämän sopimuksen osapuolia ovat Turun kaupunginhallitus ja Turun kaupungin sivistystoimialan kasvatus- ja opetuslautakunta.
Sivistystoimialan kuukausiraportti. Lokakuu 2018
ivistystoimialan kuukausiraportti Lokakuu 2018 Taloustilanne 22.10.2018 Tulosyksikkö 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY Y 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY
Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2
SIVISTYSTOIMEN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT vv. 2016- Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin
Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki
Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta
Strateginen sopimus
SIVISTYSTOIMIALAN STRATEGINEN SOPIMUS 1. SOPIMUKSEN JA TOIMINNAN KUVAUS Sopijatahot Tämän sopimuksen osapuolia ovat Turun kaupunginhallitus ja Turun kaupungin sivistystoimialan kasvatus- ja opetuslautakunta.
Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa
Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Johtaja Jorma Kauppinen Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät 21.11.2013 Kuopio Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suitsutusta
Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/9 22.03.2016
Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) 9 Helsingin kaupungin opetuksen digitalisaatio-ohjelma vuosille 2016-2019 (koulutuksen ja oppimisen digistrategia) HEL 2016-003192 T 12 00 00 Esitysehdotus Esittelijän
Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes
Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että
Tavoitteet toimintavuodelle 2014
Tavoitteet toimintavuodelle 2014 Operatiivisen sopimuksen tavoitteet varhaiskasvatuksen tulosalueella seuranta Strategisen sopimuksen kaupunginvaltuustoon nähden sitova tavoite Tulosalueen keskeiset strategisen
Osavuosikatsaus 2/2016
Osavuosikatsaus 2/ KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden
Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu
Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!
Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes
Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa
1. JOHDANTO Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa Oppilashuoltoon kuuluu lapsen ja nuoren oppimisen perusedellytyksistä, fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista
Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022
Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Uusi lukio uskalla kokeilla Tavoitteena on uudistaa lukiokoulutusta niin, että se kykenee vastaamaan myös tulevaisuudessa
Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010
Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN!
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN! Laanilan lukio 15.8.2016 VANHEMPAINILLAN MENU Yhteinen osio (juhlasalissa noin 30 min) o o o Millainen on Laanilan lukio? o Opiskelijat Salla Huotari ja Konsta Parttimaa sekä
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 25
26.02.2014 Sivu 1 / 1 321/02.05.01/2014 25 Lukiokoulutuksen valmistavan koulutuksen toteuttaminen Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297 Riina
Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu
Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Saana Ruotsala, rehtori Mattlidens gymnasium
Hallituksen esitys eduskunnalle lukiolaiksi sekä laeiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asiantuntijalausunto eduskunnan