OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
|
|
|
- Jarno Hakala
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita kasvatus- ja opetuspalveluja, jotka johtavat aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Tällä ammatillisen koulutuksen palvelualueen ja kasvatus- ja opetuslautakunnan välisellä sopimuksella ohjataan ammatillisen koulutuksen toimintaa siten, että parhaalla mahdollisella tavalla pystytään toteuttamaan tämä tavoite. 1 Lähtökohdat 1.1 Palvelualue tarjoaa nuorten ammatillista koulutusta suomeksi ( 24 tutkintoa ) ja ruotsiksi ( 2 tutkintoa ) ammatillisen koulutuksen lain ja ammatillisten perustutkintojen mukaisena tutkintoon johtavana koulutuksena. Lisäksi tarjotaan ammatillisen koulutuksen valmentavaa koulutusta. 1.2 Toimintaympäristön muutostekijät Yhteiskunnalliset tekijät vaikuttavat ammatilliseen koulutukseen: - Nuorten ammatillisen koulutuksen opiskelupaikkojen täyttäminen on edellisvuosia haastavampaa. Nuorisotakuusta huolimatta nuorisotyöttömyys on edelleen korkea. un työtä ei ole tarjolla, nuoret ohjautuvat herkemmin peruskoulun jälkeen lukioon. Lisäksi peruskoulun päättävien nuorten ikäluokat Turussa ovat muutaman vuoden tavanomaista pienempiä. - Opetushallitus uudisti tutkintojen perusteet ja siirryttiin opintoviikoista osaamispisteisiin. Uudistuksen toimeenpano lisää opiskelijoiden ohjauksen tarvetta lisääntyvän valinnaisuuden takia. Myös jatkavien opiskelijoiden jo suorittamat opinnot on sovitettava uudistettuihin tutkintoihin. 1
2 - Alueen elinkeinorakenteen kehitysnäkymät ja niihin liittyvät osaamistarpeet. - Ammatillisen koulutuksen mittavat sopeuttamistoimet rahoituksessa jatkuvat, valtakunnallisesti 190 M leikkaukset. Hallitusohjelmasta: - työelämän ja koulutuksen tiiviimpi yhteistyö, nopeampi siirtyminen työelämään - nuorten ja aikuisten koulutusten raja-aitojen poistaminen: joustavat opintopolut, yhtenäinen koulutustarjonta, rahoitusmuoto ja ohjaus - nuorisotakuun kehittäminen yhteisötakuun suuntaan - kannustetaan koulutuksen järjestäjiä toiminnan tehostamiseen, mietittäväksi omistajalla tulee järjestämismuoto 1.3 Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet - opetuksen laadukas, joustava ja tehokas toteuttaminen, henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) käytön tehostaminen - nuorisotakuun toteuttaminen - oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisen yhteisöllisen syrjäytymistä ehkäisevän toiminnan kehittäminen - henkilökunnan osaamisen vahvistaminen ja työkykyisyyden ylläpitäminen ja kehittäminen - palvelualueiden ja eri koulutusasteiden yhteistyön tiivistäminen edelleen, toimintojen tehostaminen ja tuleviin muutoksiin valmistautuminen 2
3 2 Taloudelliset tavoitteet 2.1 Määrärahat nnuste Tulot Menot Netto Muutos-% 1,5 % 1,7 % -1,1 % 3 Resurssien käyttö 3.1 Työvoiman käyttö Htv (6kk) 390 Sijaistus % 49,7 60,0 (6kk) Sairauspoissaolo 2,0 2,6 (6kk) 3.2 Tilojen ja alueiden käyttö Tilat (m²)
4 4 Toiminnalliset tavoitteet 4.1 Operatiiviset tavoitteet (toimialalla tarpeettomat sarakkeet poistetaan täyttämisen yhteydessä) Strategiasta johdetut tavoitteet Strategisen sopimuksen tavoite 2. asteen läpäisyä parannetaan keskeyttämisiä vähentämällä. Nuorten osallisuuden lisääminen. Digitaalisten toimintaympäristöjen kehittäminen. Linjauksen tunnus/ alatavoite Palvelualueen projekti, hanke tai toimenpide Osuva ohjaus-hanke. Henkilökohtaisten opiskelusuunnitelmien- (Hops) ja yksilöllisten opintopolkujen tehostettu käyttöönotto. Vetovoimaa teknologia-aloille-hanke, ome Ote-hanke, oppilaitos- ja oppisopimusmuotoisen koulutuksen yhdistäminen, Meyer Werft mukana Opiskelijoiden kuulemistilaisuudet Opiskelijakuntien toiminnan tehostaminen ICT now How-hanke. Salkunhallinnassa mukana (/) Toteuma 2015 Projekti alkanut elokuussa. Projekti alkaa syyskuussa. Projekti alkanut keväällä. Toteutettu kaikissa koulutusyks. 1 krt. Jokaisessa koulutalossa valittu opiskelijakunnan hallitus. äynnistyi keväällä Tavoite/mittarin arvo 2016 OPH:n hyvän ohjauksen kriteerit on otettu käyttöön. Läpäisy 74% eskeytt. max.8,0% Hakijam. kasvu 1/ap ome-ala pilottina, opsojen lkm. aikissa koulutusyks. 2 krt./lukuvuosi. Opiskelijakunnan edustaja osallistuu talokohtaisiin opiskeluhyvinvointiryhmiin. aikkien valmistavan koulutuksen opiskelijoiden TVT-taitojen kartoitus ja kehittäminen. Mittarin seurantaväli Lukukausi Lukukausi Vastuu (tulosalue/ yksikkö) Rehtorit, koulutuspäälliköt, opinto-ohjaajat oulutusyksiköt oulutuspäällikkö Rehtorit oulutuspäälliköt oulutuspäälliköt, opintoohjaajat Valmaopettajat, Turun yliopisto oulutustakuun kehittäminen. oulutussimulaattorin hankinta yhteiskäyttöön yhdessä lähialueen oppilaitosten kanssa Riittävä koulutusala- ja koulutuspaikkatarjonta. äynnistyi syksyllä nsisijaisista hakijoista haluamansa paikan sai 84%. aikki 24+2 tutkintoa käynnistyi. Simulaattori investoitu. Nykyiset tutkinnot ja aloituspaikat pidetään 1500 ap:n tasolla. Rakennus- ja logistiikka-alan koulutuspäälliköt Palvelualuejohtaja, koulutuspäälliköt 4
5 Oppimisen ja ohjauksen kehittäminen. hkäisevä työ osaksi asiakastyötä. Maahanmuuttajien kotouttaminen. Lisätietoja: Osuva ohjaus-hanke. Projekti alkanut elokuussa oulutalokohtaisten opiskelijahyvinvointiryhmien toiminta Maahanmuuttajien tasa-arvoinen- ja tarpeenmukainen huomioiminen opetuksessa. Päivitetään palvelualueen tasa-arvosuuunnitelma. Ryhmän- ja opintoohjaajien työnjaon selkeyttäminen. äynnistetty Talokohtaiset vuosisuunnitelmat on tehty ja toteutettu, vähintään kaksi yhteisöllistä tilaisuutta Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia opiskelijoita 331. Tasa-arvosuunnitelma on päivitetty. Maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden valmistumisaste samalla tasolla, kuin kantaväestön. Rehtorit Rehtorit, koulutuspäälliköt Rehtorit Muut tavoitteet (palvelualueen omia tavoitteita, jotka eivät ole strategisessa sopimuksessa, sisältävät myös uudistamisohjelmien operatiiviset tavoitteet) Tavoitteen peruste (uudistamisohjelma, muu) Logistiikkakoulutuksen tilahanke. Yrittäjyyden opetusta tukeva oppimisympäristö. Palvelualueen tavoite (=toimenpide, projekti, hanke, muu) Logistiikan koulutuksella turvalliset ja pedagogisesti toimivat tilat, jotka mahdollistavat myös koulutusmäärien kasvun. Yrittäjyyden opetukselle saadaan innovatiiviset ja toimivat tilat. Salkunhallinnassa mukana (/) Toteuma 2015 Tavoite/mittarin arvo 2016 lokuussa uusissa tiloissa. Mittarin seurantaväli Lukukausi Vastuu (tulosalue/ yksikkö) Tilasuunnittelu / hankekuvaus Palvelualuejohtaja Hankekuvaus valmis Tilat käytössä. Palvelualuejohtaja, rehtorit Lisätietoja: 5
6 5 Henkilöstön hyvinvointi ja työelämän laatu 5.1 aupungin yhteiset tavoitteet Henkilöstöohjelman painopistealue Toimialan tavoite 2016 Palvelualueen tavoite 2016 Turussa jokaisen tulee voida kokea, että työ lisää hyvinvointia Aktiivinen osaamisen ennakointi Turku on vetovoimainen työnantaja unta10: resurssit työhön riittävät, mittariarvo pienempi kuin 0. Työpaikalla tehty riskien ja vaarojen analyysi, tehty vähintään 95 % työpaikoista. Osaamiskartoitus laadittu SAP-järjestelmään, vakansseista 60 % tehty. unta10: esimiestuki, kohtelun oikeudenmukaisuus; tulokset parantuneet edellisestä mittauksesta (2014) unta10: työn innovatiivisuus 3,2 tavoitteellisuus 3,9 Pelastussuunnitelmien yhteydessä oleva riskiarviointi tehty joka kiinteistössä. Tiimien turvallisuuskävelyt toteutettu. ehityskeskustelujen yhteydessä ensimmäinen kierros tehty. unta10: esimiestuki 3,5 kohtelun oikeudenmukaisuus 3,8 5.2 Toimialoittain/palvelualueittain seurattavat (taulukko poistetaan, mikäli toimialalla ei ole unta 10 palvelualuekohtaista seurantaa) unta 10- mittarit, tulokset joka toinen vuosi Toteutuminen 2012 Toteutuminen 2014 Palvelualueen tavoite 2016 Työnantajan suositteleminen 76 76,4 80 (suosittelee %) Päätöksenteon oikeudenmukaisuus 2,82 2,92 3,1 ehityskeskustelujen käyminen 37 61,8 80 (kyllä %) Työpaikan ilmapiiri 3,4 3,42 3,6 6
7 6 Tunnusluvut 6.1 Tavoitteelliset tunnusluvut (toimialalla tarpeettomat sarakkeet poistetaan täyttämisen yhteydessä) Tunnusluku Tyyppi Toteuma 2014 Tavoite 2015 Arvio 2015 toteutumasta Tavoite 2016 Seurantaväli Läpäisy eskeyttäminen Työssäoppimisviikot Tilojen käyttöaste äydyt kehityskeskustelut Pätevän henkilöstön osuus rityisopiskelijoiden osuus Vieraskielisten opiskelijoiden osuus Tunnusluvun tyyppi: V= Volyymi /T= ysyntä/tarve L/V=Laatu/vaikuttavuus S/P=Saatavuus/peittävyys T/T=Tuottavuus/taloudellisuus 7
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutus Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Perhe ja sosiaalipalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Toiminto: Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään tavoitteet palveluiden järjestämiseen, resurssien käyttämiseen ja henkilöstön hyvinvointiin
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Museopalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Aikuiskoulutus, luonnos 2.12.2015 Sopimuksen tarkoitus: Sopimuksella ohjataan palvelualueen toiminnan palveluiden suuntaamista sekä kehittämisen painotuksia.
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Ympäristötoimiala Lautakunta: Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Turun kaupungin ympäristötoimialan johto ja
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 LUONNOS
OPRATIIVINN SOPIMUS 2017 LUONNOS 22 8 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita kasvatus- ja
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Kirjastopalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPRATIIVINN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita kasvatus- ja opetuspalveluja,
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Aikuiskoulutus, lautakunnan hyväksymä 16.12.2015, raportointi 1 12 / 2016, 8.2.2017 Sopimuksen tarkoitus: Sopimuksella ohjataan palvelualueen toiminnan
KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"
KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme
Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus
Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen
AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT
AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT AMMATTIKOULUTUS- toimintayksikkö Johtaja Pasi Kankare Ennakointi yksikkö yksikön päällikkö Matti Kimari Tutkinnot yksikkö yksikön päällikkö Sirkka-Liisa
Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet
Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Yhdessä koulutustakuuseen - hankkeen avausseminaari 22.4.2015 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Ammatillinen
Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015
Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen
Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes
Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto
Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta
Nuorisotakuu määritelmä
Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017, heinäkuun 2014 raportti, 19.8.
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017, heinäkuun 2014 raportti, 19.8.2014 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia
Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.
Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus
Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö
Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien
LIITE 1 Suunnitelma Opetushallituksen käyttöön asetettavista valtion vuoden 2015 4.2.2015 talousarviomäärärahoista 2012 (eur) 2012 (htv) 2013 (eur) 2013 (htv) 2014 (eur) 2014 (htvarvio) 2015 (eur) 2015
VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015
VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus Käynnistyy 11.8.2015 Korvaa nykyiset neljä koulutusta Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (Ammattistartti) Ammatilliseen
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Arto Ylitalo Kuntayhtymän johtaja Luottamushenkilöiden koulutus- ja perehdytysohjelma Rovaniemen kaupunki 11.4.2013 Omistajat - koko Lapin asialla Organisaation tehtävät
Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund
Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös
Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?
Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin
Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?
Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle
Osaamisperusteisuutta vahvistamassa
Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys
Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes
Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja
REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010
REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen
Nuorisotakuu Pasi Rentola
Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka
Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO
Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO 30.1.2013 yli-insinööri Kati Lounema Opetushallitus Sisältö Tutkinnon perusteiden toimeenpano ammatillisena peruskoulutuksena
Maahanmuuttajat osana Valma- koulutusta
Maahanmuuttajat osana Valma- koulutusta Tuloksia Opetushallituksen kyselystä syksyllä 2016 Opetusneuvos Ulla Aunola 14.3.2017 Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Valma-kyselyn tausta Valma-koulutus =
Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020
Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun
Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila
Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla
Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes
Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Varhaiskasvatus Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella kunnallisen suomenkielisen varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja sopii
Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena
Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena Kiinni Työelämässä Mahis työhön projektin väliseminaari 11.11.2009 Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen - yksikkö Opetushallitus Ammatillisten
Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma
Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma 1 Sisällys 1. Oulun alueen ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelman keskeiset kohdat... 2 2. Oulun alueen kehittämissuunnitelman
Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään
Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Valtakunnallinen lukioseminaari Pro Lukio ry 1 KESU 2011-16 ja 2. asteen koulutus suuntasiko KESU rakenneuudistusta 2014? Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta
Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes
Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes KOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISIA LINJAUKSIA Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelma 17.6.2011 Koulutus ja tutkimus vuosina 2011 2016, KESU Nuorten
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt
Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki
Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014
AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA
AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki 16.9.2014 Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Opetussuunnitelman
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Perhe- ja sosiaalipalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,
Haku aikuiskoulutukseen
Haku aikuiskoulutukseen Opetushallitus 22.8.2014 Tiedosta ohjaajana, että Linkkilista aikuiskoulutuksen järjestäjien www-sivuille avattiin tammikuussa -14. Linkkilista poistetaan, kun tarjonta löytyy palvelusta.
Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa
Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen
Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto
Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,
HAKEMUS 12.3.2013. Pohjois-karjalan koulutuskuntayhtymän kehittämisasiakirjassa vuosille 2012-2015:
Opetushallitus LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN Painopiste 1. Vaihtoehtoiset tavat suorittaa ammatillinen perustutkinto yhdistämällä oppilaitoksessa, työpajassa ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista sekä oppisopimuskoulutusta
Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki
Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta
Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry
Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet muuttuvat yhä nopeammin.
