OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
|
|
|
- Eero Mäkelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Aikuiskoulutus, lautakunnan hyväksymä , raportointi 1 12 / 2016, Sopimuksen tarkoitus: Sopimuksella ohjataan palvelualueen toiminnan palveluiden suuntaamista sekä kehittämisen painotuksia. 1 Lähtökohdat 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta Aikuiskoulutuksen palvelualue sisältää Turun ammatti-instituutin aikuiskoulutuksen ja Turun suomenkielisen työväenopiston. Tain aikuiskoulutuksessa toteutetaan näyttötutkintoihin valmistavia ammatillisia koulutuksia (perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot sekä niiden osat), näyttötutkintojen tutkintotilaisuuksia sekä maahanmuuttajille suunnattua ammatilliseen koulutukseen valmistavaa koulutusta. Ammatillisen aikuiskoulutuksen rahoitusmuotoja ovat: valtionosuus, valtionavustus, työvoimakoulutus, oppisopimuskoulutus, myytävät koulutus- ja tutkintopalvelut muille koulutuksen järjestäjille ja yritysten /opiskelijoiden omarahoitusosuudet. Turun suomenkielisessä työväenopistossa toteutetaan vapaan sivistystyön koulutusta, jonka tavoitteena on tukea opiskelijoiden aktiivista kansalaisuutta, itsensä kehittämistä ja yhteisöllisyyttä. Työväenopiston rahoitusmuodot ovat: valtionosuus, valtionavustus ja opiskelijoiden omarahoitusosuudet. 1
2 1.2 Toimintaympäristön muutostekijät Yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat paljon aikuiskoulutuksen tarjontaan ja tarpeisiin: - työttömyysasteen korkealla pysyminen, pitkäaikaistyöttömyys ja nuorisotyöttömyys - maahanmuuttajien kotoutumisen edistäminen, turvapaikanhakijoiden lisääntyminen - väestön ikääntyminen ja eliniän nousu Samaan aikaan kuitenkin hallitusohjelman mukaiset leikkaukset alkavat asteittain vaikuttamaan, osa muutoksista ei vielä selvillä - valtakunnallisesti 190 M leikkaus ammatilliseen koulutukseen - nuorten ja aikuisten koulutusten raja-aitojen poistaminen - nuorisotakuun muutokset Kilpailulainsäädäntö ja omistajan ratkaisut yhtiöittämisen suhteen 1.3 Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet - perustoiminnan laadukas, joustava ja tehokas toteuttaminen, henkilökohtaistamisen edelleen kehittäminen - elinkeinoelämän muutoksiin vastaaminen: uuden työvoiman ja/tai osaamisen tarve, poistuvan työvoiman uudelleen- tai täydennyskouluttaminen - nuorisotakuun toteuttaminen - maahanmuuttajien kotoutumisen tukeminen - syrjäytymisen ja yksinäisyyden ehkäisy, työkykyisyyden ylläpitäminen - vapaassa sivistystyössä palveluiden matalan kynnyksen koulutuspalveluiden edelleen kehittäminen, erityisesti niille asiakkaille, jotka muun koulutuksen ulkopuolella, esimerkiksi ikääntyneet, työttömät ja erityistukea tarvitsevat - henkilökunnan osaamisen vahvistaminen ja työkykyisyyden ylläpitäminen ja kehittäminen - palvelualueiden ja eri koulutusasteiden yhteistyön edelleen tiivistäminen, toimintojen tehostaminen, tuleviin muutoksiin valmistautuminen 2
3 2 Taloudelliset tavoitteet 2.1 Määrärahat , lisäbudjetilla 2016 Tulot Menot Netto Muutos-% -2,3 % +3,7%, tilakustannusten kohdennusten muutos 0,1 % ,2% 3 Resurssien käyttö 3.1 Työvoiman käyttö Htv 126, Sijaistus % 28,8% 9,4% 4 Sairauspoissaolo 1, ,0 16,9 1,4 3.2 Tilojen ja alueiden käyttö Tilat (m²) Tain aiku suomenkielinen työväenopisto noin osuus Kuormakadusta ja sairaalakoulun luokat
4 4 Toiminnalliset tavoitteet 4.1 Operatiiviset tavoitteet Strategiasta johdetut tavoitteet Strategisen sopimuksen tavoite Nuorisotakuun toteuttaminen Opiskelijoiden osallisuus Digitaalisten toimintaympäristöjen kehittäminen Linjauksen tunnus/ alatavoite Palvelualueen projekti, hanke tai toimenpide Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja nuorten maahanmuuttajien opintosetelit koulutusten ja niihin liittyvän ohjauksen sekä verkostoyhteistyön kehittäminen. Alle 30-vuotiaiden aktivointitoimenpiteet. Oppilaitoksien ohjaus- ja neuvontapalvelut, OpinOvi ja Ohjaamo ohjauspalvelut Opiskelijapalautteet systemaattisesti toiminnan kehittämisessä materiaaleina. Opiskelijat mukaan toiminnan kehittämiseen: toteutussuunnitelmat, pedagogiset menetelmät, ohjauspalvelut, palveluiden tuotteistaminen. Laatu hanke Opetuksessa digitaaliset toimintaympäristöt: verkko-oppiminen, verkkopedagogiikka jne. Aava ja NPDL. Oppilaitoksen toimintajärjestelmä: sähköisten välineiden käytön tehostami- Salkunhallinnassa mukana (K/E) K K K Tavoite/ Toteuma 2015 Alle 30 v. opiskelijoiden määrä Tai Tsuto (2014 toteutumat ja 1 722) Palautteet otettu käyttöön ja toiminta systemaattista. Opiskelijoiden osallisuutta kehitetty eri menetelmin. Oppimismenetelmien monipuolistaminen. Avoin opisto hanke alkoi. Otettu uusia välineitä käyttöön. kehitetään Tavoite/mittarin arvo Toimii kehittämisen työvälineenä. Opiskelijat mukana perustoiminnan kehittämisessä. Avoimia oppimisalustoja otettu käyttöön, esim. tutkintokohtaiset materiaalit. Opiskelijoiden palaute. Sähköiset välineet hyötykäytössä, vähentävät Mittarin seurantaväli 6 kk Tai 1883 Tsuto kk Tain aiku, ok, palautteiden tiedottamisessa kehittämistä Tsuto ok, kevät ja syksy kaikilta palaute, luennoista omat, tidotus ja käsittely ok. 6 kk Aava-hankkeessa Tain aiku 9 ja Tsuto 7 avointa kurssia, Diginä Duunissa hankkeessa virtuaa- 4
5 nen, SAP HR itsenäiskäyttö, Priimuksen, Hellewin, Moodlen ja DoTkun käyttö jne. nykyisten käyttöä ja hyödynnettävyyttä. päällekkäistä työtä. Henkilöstön palaute. lihotelli valmistelussa, Kotoprossa työssäoppimisen dokumentointi, lähihoitajan monimuotokoulutus valmistelussa. Tsutossa lisätty verkko- ja monimuotokursseja eri aineisiin, mukana kehittämässä valtakunnallista verkko-opetusalustaa opistoille. Oppimisen ja ohjauksen kehittäminen NPDL kehittämisyhteistyön hyödyntäminen pedagogiikan kehittämisessä: aktivoiva, tekevä, tutkiva ja yhteisöllinen toiminta. E Oppimismenetelmien monipuolistaminen. Uusia oppimismenetelmiä, oppimistehtäviä, niiden arviointia. Opiskelija palaute. Opettajien koulutus meneillään. 6 kk NPDL ideologiana ohjaamassa pedagogisten ratkaisujen kehittämistä. Ehkäisevä työ osaksi asiakastyötä Maahanmuuttajien kotouttaminen Opiskelijoiden ohjaus- ja neuvontapalveluiden kehittäminen Välittömän puuttumisen malli oppilaitoksiin, henkilöstölle lisää osaamista Uusi valma. Kotouttamiskoulutukset, uusia kohderyhmiä. KoKo, nuorten maahanmuuttajien opintosetelit. S2-opetuksen kehittäminen ja S2 tuki. E E Ohjauspalveluiden uudistaminen. Ohjauspalveluiden kehittäminen. Vieraskielisten määrä Tain aiku Tsuto (2014 toteutuma ja 984) Uudet ohjauspalvelut käytössä. Opiskelijapalaute. Henkilöstöä koulutettu, keskeyttämiset vähenevät Taissa uudistettu, arviointi keväällä kk 2017 kehittäminen yhdessä ammin kanssa. 6 kk Tai 1110 Tsuto 820 5
6 Pitkäaikaistyöttömien aktivointi Henkilökunnan osaamisen kehittäminen. Ohjaus-, koulutus- ja tutkintopalveluiden kehittäminen, suuntaaminen ja markkinointi työttömille. Mm. Aava K Työväenopisto työttömien osuus virtaumasta tavoite 12%, 750 hlöä, toteutuma 8%. Tain aikuiskoulutuksessa ei mittarina. Työväenopisto 900 henkilöä ja Tain aikuiskoulutus henkilöä. 6 kk Tsuto 710 hlöä ilmoittanut, 10% Tai 1102 (arvio) 20% Ohjaus ja neuvontapalvelut verkostoyhteistyönä. OpinOvi ja Ohjaamo yhteistyö, muut tahot. Verkostoyhteistyö toimivaa. Asiakaspalaute. Ei koottu Lisätietoja: Omassa toiminnassa pitkäaikaistyöttömien työllistäminen. 1 työllistetty, toinen mahd myöhemmin. Molemmissa oppilaitoksissa työllistetty hlöitä, yhteensä 3. Tain aiku 2 Tsuto haastateltavat eivät saapuneet Muut tavoitteet Tavoitteen peruste (uudistamisohjelma, muu) Turku strategian strateginen ohjelma: terve ja hyvinvoiva kaupunkilainen sekä aktiivinen kaupunkilainen Palvelualueen tavoite (=toimenpide, projekti, hanke, muu) Työväenopistossa kehitetään edelleen verkostoyhteistyössä tarjontaa asiakkaille, jotka muun koulutuksen ulkopuolella, erityisesti ikääntyneet ja erityistä tukea tarvitsevat. Salkunhallinnassa mukana (K/E) E Tavoite/Toteuma 2015 Eläkeläisten osuus opiskelijoista 32%, hlöä (2014 toteutuma 27%, hlöä) Tavoite/mittarin arvo 2016 eläkeläisten määrä hlöä Mittarin seurantaväli 6 kk 1989, 28% 6
7 Erityistä tukea tarvitseville tarjottavan koulutuksen tuntimäärä, 850 tuntia 850 tuntia 6 kk 926 Lisätietoja: (2014 toteutuma 870 tuntia) 5 Henkilöstön hyvinvointi ja työelämän laatu 5.1 Kaupungin yhteiset tavoitteet Henkilöstöohjelman painopistealue Turussa jokaisen tulee voida kokea, että työ lisää hyvinvointia Toimialan tavoite 2016 Palvelualueen tavoite 2016 Toimintaedellytykset ovat laadukasta työtä tukevat: resurssien riittävyys sekä työympäristön soveltuvuus työhön ovat kunnossa. Toimintojen arvioinnin kautta karsitaan turhaa pois ja keskitytään perustehtäviin sekä niiden kehittymiseen. Uudet toimintatavat käyttöön, sähköisten välineiden hyödyntäminen. Toteuma Toimintaohjeet päivitetty perustoimintaan liittyen. Työpaikalla tehty riskien ja vaarojen analyysi, tehty vähintään 95 % työpaikoista. Toteutetaan arviointi tiimien kanssa keskustellen. Toteutettu. Aktiivinen osaamisen ennakointi Turku on vetovoimainen työnantaja Osaamiskartoitus laadittu SAP-järjestelmään, vakansseista 60 % tehty Kunta10: esimiestuki, kohtelun oikeudenmukaisuus,: tulokset parantuneet edellisestä mittauksesta (2014) Ensimmäinen arviointikierros toteutettu. 15 % tehty osaamiskartoitus Esimiestyön jakaminen, tiimivastaavien rooli esimiestyössä. Tain aikuiskoulutuksessa esimiestyön uudelleen organísointia. 5.2 Toimialoittain/palvelualueittain seurattavat 7
8 Kunta 10- mittarit, tulokset joka toinen vuosi Työnantajan suositteleminen (suosittelee %) Päätöksenteon oikeudenmukaisuus Toteutuminen 2012 Toteutuminen 2014 Palvelualueen tavoite , ,7 3,19 3,17 3,2 3,17 Kehityskeskustelujen käyminen 84,1 71,3 100% vakituinen henkilöstö, tieto sap hr:stä 82% (kyllä %) Työpaikan ilmapiiri 3,64 3,53 3,7 3,72 Toteuma Tunnusluvut 6.1 Tavoitteelliset tunnusluvut (toimialalla tarpeettomat sarakkeet poistetaan täyttämisen yhteydessä) Tunnusluku Tyyppi Toteuma 2014 Tavoite 2015 Toteuma 2015 Tavoite 2016 Opiskelijavirtauma: K/T Tain aiku Tsuto Tain aiku: opiskelijatyöpäivät V V (sity (sity (okm päätös) Tsuto: opetustunnit ) ) Tain aiku: koko tutkinnot / tutkinnon osat L/V 585 / / / / /2389 L/V 2,8 % alle 3 % 3%, 180 Tain aiku: keskeytämis% 2 % alle 3 % hlöä Tain aiku: tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen L/V 88 % 90 % 83 % 90 % 80% Tunnusluvun tyyppi: V= Volyymi K/T= Kysyntä/tarve L/V=Laatu/vaikuttavuus S/P=Saatavuus/peittävyys T/T=Tuottavuus/taloudellisuus 8
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Aikuiskoulutus, luonnos 2.12.2015 Sopimuksen tarkoitus: Sopimuksella ohjataan palvelualueen toiminnan palveluiden suuntaamista sekä kehittämisen painotuksia.
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutus Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita kasvatus- ja opetuspalveluja,
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Toiminto: Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään tavoitteet palveluiden järjestämiseen, resurssien käyttämiseen ja henkilöstön hyvinvointiin
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Ympäristötoimiala Lautakunta: Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Turun kaupungin ympäristötoimialan johto ja
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Kirjastopalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Perhe ja sosiaalipalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Museopalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017, heinäkuun 2014 raportti, 19.8.
Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017, heinäkuun 2014 raportti, 19.8.2014 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia
Sopimuksen tarkoitus. Sopimusosapuolet. Raportointi ja seurattavat mittarit
1 Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Hyväksytty lautakunnassa 1.4.2015, raportointi 1-3/2015, 15.4.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2018
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2018 Toimiala: Svistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita kasvatus- ja opetuspalveluja
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa
Osavuosikatsaus 2/2016
Osavuosikatsaus 2/ KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 LUONNOS
OPRATIIVINN SOPIMUS 2017 LUONNOS 22 8 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita kasvatus- ja
Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?
Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Mika Tammilehto Muutoksen ajureita Talouden epävarmuus ja rakenteiden muuttuminen
Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus
Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPRATIIVINN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita kasvatus- ja opetuspalveluja,
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Varhaiskasvatus Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella kunnallisen suomenkielisen varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja sopii
Nuorisotakuu määritelmä
Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena
Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena Aikuiskoulutusjohtaja Anni Miettunen Projektisuunnittelija Niina Tikkanen 21.1.2014 Mikä NAO? Nuorten aikuisten osaamisohjelma osa nuorisotakuuta
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut
kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot
RIVERIA 2025 -henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma : Olemme Suomen vaikuttavin monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä vuonna 2025. Tarve: Riverian henkilöstön osaamisen ja
Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä. Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3.
Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3.2010
KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!
KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:
DigiOpit - verraten hyvää. Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila.
DigiOpit - verraten hyvää Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava [email protected] 044-713 2323 Lahden diakonian instituutti on ammattioppilaitos keskellä
Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.
Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen
Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto
Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,
Nuorisotakuu Pasi Rentola
Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Vanhus- ja vammaispalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Seutufoorumi 28.11.2017 KOTKAN-HAMINAN SEUDUN
Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes
Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020
KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on
OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011
OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN
Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?
Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle
Omnian palvelutarjonnan toteuttaminen yhtiömuotoisesti. omnia.fi
Omnian palvelutarjonnan toteuttaminen yhtiömuotoisesti Yhteiskunnallisia muutoshaasteita Koulutuksen myyntiin liittyvä lainsäädännön uudistuminen, liittyen kilpailuneutraliteetin varmistamiseen ja koululutusviennin
Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto. (marraskuun 2015 tilaisuudet)
Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto (marraskuun 2015 tilaisuudet) Mikä on tärkeää toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämisessä?
V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A
2 V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A 3. 1 1. 2 0 1 6 R I I K K A - M A R I A Y L I - S U O M U O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta
Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund
Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia 3.6.2015 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Käsiteltävät selvitykset: Selvitys nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimenpideohjelman tuloksellisuudesta
Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut
Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro
TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ
TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien
