Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM RO Unnaslahti Antti(MMM)
|
|
- Tero Laaksonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM RO Unnaslahti Antti(MMM) Viite Asia Maatalous- ja kalastusneuvosto Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Brysseliin Suomea kokouksessa edustaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä. Pääaiheena kokouksessa on komission tiedonanto yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuudesta. Neuvosto keskustelee myös EU:n biotalousstrategian päivittämisestä. Neuvosto kuulee myös komission katsauksen EU:n proteiinisuunnitelman etenemisestä. Neuvosto keskustelee tulevasta yhteisestä maatalouspolitiikasta puheenjohtajamaan esittämien kysymysten pohjalta. Suomi katsoo, että suorat tuet ovat tärkeä tulojen vakauttamisen väline ja ne varmistavat viljelijöiden kohtuullisen tulotason sekä kohtuuhintaiset ja turvalliset elintarvikkeet kuluttajille. Suomi on sitä mieltä, että tuotantoon sidotuilla tuella pyritään yhteisen maatalouspolitiikan yhteisiin tavoitteisiin aktiiviviljelyn, EU:n valkuaisomavaraisuuden ja monipuolisen tuotannon suhteen. Suomi katsoo, että jäsenmaille olisi annettava riittävästi valinnanvapautta asetettavien ilmasto- ja ympäristötavoitteiden toteuttamiseen, jotta luonnonolosuhteiltaan ja maataloudeltaan erilaiset jäsenmaat voivat valita keinot, jotka parhaiten sopivat täyttämään asetetut tavoitteet. Neuvosto keskustelee EU:n biotalousstrategian päivityksestä maatalousalan kannalta. Suomi katsoo, että biotalousstrategian päivityksessä on tärkeää huomioida koko ketju kestävästä uusiutuvasta raaka-aineesta ja resurssitehokkaasta tuotantoprosessista aina tuotteiden ja palveluiden käyttöön, kierrätykseen ja energiahyödyntämiseen saakka.
2 Asialista: 2(21) MAATALOUS- JA KALASTUSNEUVOSTON KOKOUS BRYSSELISSÄ Esityslistan hyväksyminen 2. (mahd.) A-kohtien luettelon hyväksyminen a) Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo b) Lainsäädäntöasioiden luettelo (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) Muut kuin lainsäädäntöasiat 3. Komission tiedonanto "Ruoan ja maanviljelyn tulevaisuus" Komission tiedotusasia Keskustelu 4. EU:n biotalousstrategian tarkistus ja maatalousalan rooli Keskustelu 5. EU:n proteiinisuunnitelma Komission tiedotusasia Muut asiat Puheenjohtajan ehdottama julkinen keskustelu (neuvoston työjärjestyksen 8 artiklan 2 kohta)
3 3(21) Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM RO Fallenius Sanna-Helena(MMM) Asia Yhteisen maatalouspolitiikan uudistus - Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle: Ruoan ja maanviljelyn tulevaisuus Kokous Maatalous- ja kalastusneuvosto U/E/UTP-tunnus E 122/2017 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Komissio julkaisi tiedonannon yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) tulevaisuudesta ja esitteli sen maatalouden erityiskomitealle Maatalous- ja kalastusneuvosto keskusteli tiedonannosta kokouksessaan sekä Yhteisen maatalouspolitiikan seuraavasta kaudesta keskustellaan Bulgarian puheenjohtajuuskauden aikana keväällä Bulgaria järjestää esittämänsä etenemissuunnitelman mukaisesti teemakeskusteluja toistuvasti kevään maatalouden erityiskomitean ja maatalous- ja kalastusneuvoston kokouksien yhteydessä tammi-, helmi- ja maaliskuussa. Puheenjohtajamaan tarkoituksena on tehdä neuvoston päätelmät yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta maaliskuun kokoukseen. Komissio julkaissee vaikutusanalyysin lainsäädäntöehdotusten taustaksi keväällä Komissio julkaisee todennäköisesti lainsäädäntöehdotuksensa kesäkuun loppupuolella Tammikuun kokouksessa neuvosto käsitteli YMP:n EU lisäarvoa sekä subsidiariteetin hyötyjä ja mahdollisia haittoja. Helmikuun kokouksessaan neuvosto käsittelee YMP:n suoria tukia, markkinatoimenpiteitä, ilmasto- ja ympäristötoimia ja maaseudun kehittämistä. Suorat tuet
4 4(21) Suomi katsoo, että suorat tuet ovat tärkeä tulojen vakauttamisen väline ja ne varmistavat viljelijöiden kohtuullisen tulotason sekä kohtuuhintaiset ja turvalliset elintarvikkeet kuluttajille. Suorat tuet toimivat myös riskienhallintavälineenä, koska tuki on riippumaton tuotehinnoista. Suomi katsoo, että maataloustuotannon tulee olla mahdollista kaikilla EU:n alueilla, ja tätä tavoitetta suorat tuet tukevat merkittävästi. Suomi on sitä mieltä, että tuotantoon sidotuilla tuella pyritään YMP:n yhteisiin tavoitteisiin aktiiviviljelyn, EU:n valkuaisomavaraisuuden ja monipuolisen tuotannon suhteen sekä varmistetaan kohtuuhintaisten tuotteiden saatavuus ja maataloustuotannon jatkuvuus myös olosuhteiltaan heikommilla alueilla. Suomi katsoo, että tuotantoon sidottujen tukien toimeenpanossa tulisi lisätä jonkin verran kansallista liikkumavaraa esimerkiksi toimenpiteiden sisällön sekä varainsiirron reunaehtoihin. Suomi pitää tärkeänä nykyisentasoisen tuotantoon sidotun tuen määrän säilyttämistä. Tukeen oikeutettujen tuotteiden listaan ei Suomen näkökulmasta ole tarvetta tehdä muutoksia. Tavoite tukien suuntaamisessa aktiiviviljelyyn tulisi Suomen näkökulmasta toteuttaa niin, että pääasiassa jatkossa tarkasteltaisiin viljelytoimenpiteitä. Viljelijän ominaisuuksien arviointiin ja seuraamiseen keskittyminen voi tuottaa hyötyyn nähden merkittävästi hallinnollista taakkaa. Osa-aikaiset viljelijät muodostavat viljelijöiden enemmistön. Suomi katsoo, että hallinnollisen taakan välttämiseksi päätäntävaltaa tukiehtojen, aktiiviviljelyn määrittämisen ja valvonnan suhteen voidaan siirtää jäsenmaalle yhteisen politiikan tavoitteiden siitä kärsimättä. Suomi katsoo, että tukioikeuksien jatkoa tulisi tarkastella kriittisesti. Jäsenmaa voisi määritellä myös muulla yhdenmukaisella pinta-alaan perustuvalla tavalla suorien tukien maksun perusteen ilmasto- ja ympäristötavoitteet huomioon ottaen. Ilmasto- ja ympäristötoimenpiteet Suomi pitää myönteisenä, että monikerroksinen YMP:n ilmasto- ja ympäristöehtojen kokonaisuus (viherryttämistuki, täydentävät ehdot ja vapaaehtoiset maatalouden ympäristö- ja ilmastotoimet) korvattaisiin kokonaisuudella, jossa olisivat vaatimukset tulotuille ja vapaaehtoisille lisätoimenpiteille ja joita valvottaisiin yhteneväisin ehdoin nykyisen hallinnollisesti raskaan mallin sijaan. Tuotosten mittaamisen tulisi tukea ympäristö- ja ilmastopolitiikan tavoitteita, jolloin seurattavien mittareiden määrä ei voi olla kovin suuri tai monimutkainen. Jäsenmaille olisi annettava riittävästi valinnanvapautta asetettavien ilmasto- ja ympäristötavoitteiden toteuttamiseen, jotta luonnonolosuhteiltaan ja maataloudeltaan erilaiset jäsenmaat voivat valita keinot, jotka parhaiten sopivat täyttämään asetetut tavoitteet.
5 5(21) Pakollisen perustason ympäristö- ja ilmastoehtoja sekä täydentäviä ehtoja olisi yksinkertaistettava niin, että vain ilmasto- ja ympäristötavoitteiden kannalta relevanteimmat säännöt sekä olennaisimmat toimenpiteet olisivat mukana. Viljelijöitä tulisi taloudellisesti kannustaa ottamaan käyttöön uusia, nykyaikaisia ja ilmaston kannalta hyviä käytäntöjä. Perusasetuksessa tulisi säätää vain ympäristö- ja ilmastotavoitteiden kannalta keskeisimmät vaatimukset. Suomi katsoo, että perustason määrittämiselle ja sen valvonnalle tulee luoda nykyistä selkeämmät säännöt. Suomi katsoo, että tuplamaksun estäminen olisi riittävä keino erottaa kaikille viljelijöille pakollinen ympäristö- ja ilmastoehtojen perustaso vapaaehtoisista toimista hankalan perustason valvontamenettelyn sijaan. Maaseudun kehittäminen Maaseudun kehittämistoimenpiteissä tulee antaa laajat toimivaltuudet jäsenmaille toimenpiteiden räätälöintiin alueellisesti sopiviksi kuten nykyäänkin. Jatkossa YMP:n strategisten suunnitelmien tulee olla mahdollisimman keveitä ja niitä tulee voida muuttaa joustavasti. Suomi näkee, että luonnonhaitan tasaaminen pitäisi olla vahvasti mukana myös tulevassa YMP:ssä pilarin II toimenpidevalikoimassa. Suomi pitää tärkeänä, että mahdollisuus nykyisen tasoisen osarahoitukseen luonnonhaittakorvauksessa säilyy. Luonnonhaittakorvausta tulee suunnata enemmän aktiiviseen viljelyyn ja korvauksia olisi pystyttävä kohdentamaan myös ilmasto- ja ympäristösyistä. Tuensaajan näkökulmasta myös maaseuturahaston toimenpiteiden yhteensopivuutta muiden EU-ohjelmien ja -rahastojen kanssa tulee kehittää, edellyttäen että nykyinen II pilarin laaja toimenpidevalikoima ei sen seurauksena supistu. Suomi pitää tärkeänä, että maatalousalan lisäksi laajemmassa maaseutukontekstissa voidaan investointien rinnalla rahoittaa myös maatalouden ulkopuolisen yritystoiminnan kehittämis- ja innovaatiotoimenpiteitä. Jäsenvaltion YMP:n strategiseen suunnitelmaan sisältyvien valtiontukien (esim. maaseudun kehittämistoimien kansallinen lisärahoitus) hyväksymismenettelyn tulisi olla mahdollisimman yksinkertainen ja kattava, jotta erilliseltä valtiontukien hyväksymismenettelyltä vältyttäisiin. Maatalouden ulkopuoliseen yritystoimintaan sovellettavien tulevien EU-säännösten ja yleisten valtiontukisäännösten yhteensopivuuteen tulee kiinnittää myös huomiota. Suomi pitää tärkeänä, että sekä alallepääsyä että toisaalta luopumista tulee voida tukea YMP:n välinein. Pääasiallinen sisältö
6 6(21) Keskustelua jäsentääkseen pj-maa on toimittanut jäsenmaille taustaasiakirjat 5775/18 ja 5968/18, joissa on esitetty kysymykset neuvoston keskustelun pohjaksi. Maatalouden erityiskomitea on käsitellyt asiakirjoja kokouksissaan 5. ja Miten suorat tuet voitaisiin suunnitella ja kohdentaa tulevaisuudessa, että varmistettaisiin reilumpi ja tehokkaampi YMP viljelijöille koko EU:n alueella? Miten tuotantoon sidotut tuet voitaisiin suunnitella paremmin, että ne edesauttaisivat YMP:n tavoitteita ja EU-lisäarvoa? Miten ja millä tarkkuudella ympäristötoimista olisi säädettävä, jotta voidaan varmistaa ehdotettu tulosperusteisuus ja edesauttaa yhteisten ympäristötavoitteiden saavuttamista, kun samalla taataan tasapuolinen kohtelu sisämarkkinoilla ja korkea kunnianhimon taso ympäristöasioissa. Miten maaseudun kehittämispolitiikkaa pitäisi edelleen nykyaikaistaa ja yksinkertaistaa, jotta voidaan edesauttaa ja parantaa maaseutualueiden elinvoimaisuutta sekä kasvua ja työllisyyttä? Komission tiedonanto Komissio on vaatinut jäsenmailta vasta-argumentteja julkisessa keskustelussa esitettyyn YMP:tä koskevaan kritiikkiin, erityisesti maanviljelijöille myönnetyn tuen suuruuden, liiallisen byrokratian, suurille maatiloille myönnetyn tuen, maataloustuotannon kestävyyden, eläinten hyvinvoinnin ja maatalouden ja kehityspolitiikan välisen suhteen osalta. Vasta-argumenttien pitäisi myös vahvistaa YMP:n lisäarvoa, erityisesti suhteessa muihin politiikan aloihin. Komission julkaisema tiedonanto pohjustaa komission ajatuksia koskien seuraavaa yhteisen maatalouspolitiikan uudistusta ja sen arkkitehtuuria. Komission tiedonanto listaa kolme päätavoitetta tulevalle yhteiselle maatalouspolitiikalle: Älykkäämmän ja kriisinkestävämmän maataloussektorin kehittäminen EU:n ympäristö- ja ilmastotavoitteita edistävien ympäristö- ja ilmastotoimenpiteiden vahvistaminen Maaseudun sosioekonomisen tilan vahvistaminen Lisäksi tiedonanto listaa tavoitteina, että eurooppalaisilla olisi saatavilla korkealaatuista, ravitsevaa ja monipuolista ruokaa, johon
7 7(21) olisi varaa. Ruoan tulisi olla tuotettu ja markkinoitu kansalaisten odotusten mukaisesti, huomioon ottaen erityisesti ruoan vaikutukset terveyteen, ympäristöön ja ilmastoon. YMP:n tulisi säilyttää markkinasuuntautuneisuus ja tuki perheviljelmämallille kaikilla EU:n alueilla. Lisäksi YMP:n täytyy tukea ja olla yhteensopiva politiikkoihin, joilla EU:hun kohdistuvan muuttoliikkeen juurisyihin puututaan. Tiedonanto viittaa komission pohdintapaperiin EU:n rahoituksen tulevaisuudesta, jossa todetaan, että suorat tuet osittain pienentävät maataloustulon ja muiden talouden sektorien tulon välistä eroa. Ne tarjoavat tärkeän turvaverkon, joka takaa maatalouden harjoittamisen jatkumisen kaikilla unionin alueilla mukaan lukien epäsuotuisat alueet, jotka kuitenkin tarjoavat taloudellisia, ympäristöllisiä ja sosiaalisia hyötyjä, kuten julkishyödykkeitä. Tiedonannossa katsotaan, että tasapainoisempaa tukien jakoa pitäisi edistää. Suorat tuet saavuttaisivat tehokkaammin tavoitteensa, mikäli niitä yksinkertaistetaan ja kohdennetaan paremmin häiritsemättä kuitenkaan sisämarkkinoita. Tiedonanto nostaa esille neljä mahdollista kohdentamisen vaihtoehtoa, joita pitäisi tarkastella lähemmin: Pakollinen suorien tukien enimmäismäärä, jonka määrittelyssä huomioitaisiin työntekijöiden lukumäärä Degressiiviset (asteittain laskevat) tuet keinona vähentää tukea suuremmilta tiloilta Tehostettu tukien painotus pienille ja keskikokoisille tiloille Tuen kohdentaminen aktiiviviljelijöille, jotka viljelevät ansaitakseen siitä elantonsa Samaan aikaan YMP:n täytyisi jatkaa eri jäsenmaiden välisten keskimääräisten tukitasojen erojen pienentämistä. Tiedonannossa painotetaan, että maanviljelijöiden asema ruokaketjussa on tärkeä asia, ja siihen on tulossa erillinen ehdotus komissiolta keväällä Lisäksi tiedonannossa muistutetaan, että nykyinen maatalouden investointivaje tulee huomioida ja kasvattaa investointeja mm. käyttämällä enemmän innovatiivisia rahoitusinstrumentteja. Tiedonanto ei keskity rahoituskehyskeskusteluun. YMP:n toimeenpano Tiedonannossa ehdotetaan, että EU-tasolla asetettaisiin pohjana olevat politiikkaparametrit, kuten YMP:n tavoitteet, laajat interventiotyypit sekä perusvaatimukset. EU-tason tavoitteissa otettaisiin huomioon perussopimusten vaatimukset, Pariisin ilmastotavoitteet, biodiversiteetti sekä YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Jäsenmailla olisi puolestaan suurempi vastuu siitä, miten he saavuttaisivat nämä yhdessä sovitut tavoitteet. Tämä laajempi subsidiariteetti tekisi
8 8(21) mahdolliseksi ottaa paremmin huomioon paikalliset olosuhteet ja tavoitteet ja räätälöidä tukitoimenpiteet soveltuvasti. Tiedonannossa todetaan, yksinkertaistamispyrkimyksistä huolimatta, että nykyiset hallintorakenteet säilyisivät tavoitteiden toteutumisen todentamista varten. Jäsenmailla olisi kuitenkin enemmän vaikutusvaltaa suunnitella valvontajärjestelmän toimeenpanoa. Jäsenmaiden olisi joka tapauksessa raportoitava valvonnoista ja seuraamuksistaan komissiolle. Tiedonannossa ei ole mainintaa komission aiemmin edistämästä ns. single audit -mallista. Lisäksi uudessa toteutusjärjestelmässä jäsenmaat tekisivät molemmat pilarit kattavan strategisen suunnitelman, jonka komissio arvioisi ja hyväksyisi. Suunnitteluprosessin periaate olisi yksinkertaisempi kuin nykyisen maaseudun kehittämisohjelman laatiminen. Uuden YMP:n toteutusjärjestelmän pitäisi olla tulospohjainen, kasvattaa subsidiariteettia, tavoitella realistisia ja riittäviä tavoitteita, sekä vähentää EU:n hallinnollista taakkaa. Esimerkiksi maaseudulla toimivien pk-yritysten tukitoimenpiteiden osalta on ollut haastavaa yhteen sovittaa EU:n maaseutuasetuksen investointeja koskevia yksityiskohtaisia säännöksiä valtiontukisääntöihin (yleinen ryhmäpoikkeusasetus GBER), joiden sisältö on yksikertaisempi ja mahdollistavampi. Riskienhallinta Tiedonannossa todetaan, että riskinhallinnan tavoitteena tulee olla kehittää riskinsietokykyä sekä tarjota kannustimia markkinaehtoisten riskinhallintatoimenpiteiden osalta. Riskinhallintaa tulisi tehostaa koulutuksen, tiedonjakamisen ja maatalouden neuvontajärjestelmän avulla. Lyhyellä aikavälillä perustetaan pysyvä EU-tason riskinhallinta-foorumi maatalouden harjoittajien, julkishallinnon sekä sidosryhmien edustajille. Tiedonannossa katsotaan, että myös jäsenmaakohtaisille, valtiontuen ehdot täyttäville keinoille voi olla edelleen tarvetta. Ilmasto ja ympäristö Nykyinen YMP:n vihreä rakenne, eli täydentävät ehdot, viherryttämistuki sekä maatalouden vapaaehtoiset ympäristötoimenpiteet ja ilmastotoimenpiteet, korvataan tiedonannon mukaan uudella integroidulla tukimuodolla. Siinä uuden YMP:n interventiologiikan mukaan EU-tasolla asetettaisiin tavoitteet ja jäsenmaat laatisivat näiden saavuttamiseksi tarkemmat pakolliset ja vapaaehtoiset keinot, jotka olisivat mitattavia. Tulotuen myöntämisen ehtona olisi sitoutuminen perustason ympäristö- ja ilmastotoimiin. Tämä toimisi pohjana perustasoa vaativammille vapaaehtoisille toimille. Jäsenmaiden strategisissa suunnitelmissa tulisi olla sisällytettynä myös muut EU:n ympäristö- ja ilmastolainsäädännöt ja - politiikat.
9 Uutta mallia tiedonanto pitää yksinkertaisempana, sillä se sisältää vain yhden kerroksen vaatimuksia suorille tuille. Toisaalta tiedonannosta ei selviä, miten ensimmäisen tason päälle rakennettavat politiikkatoimet voitaisiin toteuttaa nykyistä yksinkertaisemmin. Maaseutu Monet EU:n maaseutualueet kärsivät rakenteellisista ongelmista, kuten houkuttelevien työmahdollisuuksien puuttumisesta, investointien vähäisyydestä esim. peruspalveluissa sekä nuorten poismuuttamisesta. Tässä YMP:llä on tiedonannon mukaan tärkeä rooli työpaikkojen ja kasvun kehittämisessä sekä ympäristön laadun säilyttämisessä maaseutualueilla. Biotalouden kasvusta pitäisikin tulla prioriteetti YMP:n strategisissa suunnitelmissa. YMP:n myös katsotaan edesauttavan EU:n energiaunionia edistämällä puhdasta ja tehokasta energiantuotantoa. Tiedonannossa mainitaan, että Euroopan strategisten investointien rahaston ja muiden rahoitusinstrumenttien kautta olisi hyvä tarjota matalan kustannuksen ja pidemmän laina-ajan lainoja yrittäjille, jotka haluavat investoida maaseutualueille. Tiedonannossa ehdotetaan Smart Village -konseptin kehittämistä. Se mahdollistaisi, että paikalliset yhteisöt voisivat puuttua heille tärkeisiin kehityskohteisiin selkeällä ja kokonaisvaltaisella tavalla. Lisäksi paikallisesti johdettu LEADER on todettu tehokkaaksi keinoksi. Nuoret viljelijät ja teknologia 9(21) Tiedonannon mukaan sukupolvenvaihdoksista pitäisi tulla prioriteetti uudessa politiikassa. Tämän varmistamiseksi tarvittaisiin parempi johdonmukaisuus EU-tason ja kansallisten toimenpiteiden välillä. Maanviljelyn aloittaminen sisältää usein korkeita riskejä esimerkiksi suuren pääomatarpeen takia. YMP:n tulisi auttaa vähentämään tätä riskiä ensimmäisinä vuosina tarjoamalla EU-laajuisen järjestelmän uusien, aloittavien toimijoiden tukemiseksi. Lisäksi nuorten mahdollisuuksia käyttää erilaisia rahoitusinstrumentteja pitäisi kehittää. Nuorten alalle auttamisen lisäksi on tärkeää auttaa vanhemman sukupolven pääsyä pois maataloudesta. Tiedonanto korostaa, että uusien teknologioiden käyttöönotto maataloudessa on jäänyt alle odotusten sekä on lisäksi epätasaisesti jakautunut EU:n alueella. Myös uuden ja relevantin tiedon saanti on epätasaista. Tiedonannon mukaan neuvonnan roolia tulisi kasvattaa lisäämällä neuvontapalvelut YMP:n strategisten suunnitelmien hyväksynnän ehdoksi. Tiedonannossa painotetaan, että kansalaiset ovat enenevissä määrin kiinnostuneita ruoasta, jolla on vielä laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia, kuten elintarvikkeet joilla on
10 10(21) maantieteellisiä merkintöjä ja innovatiiviset elintarvikkeet. YMP:n olisi vastattava tähän muun muassa tekemällä maantieteellisistä merkinnöistä houkuttelevampia sekä maanviljelijöille että kuluttajille. YMP:n pitäisi erityisesti ottaa huomioon antimikrobiresistenssi, joka syntyy antibioottien epäasiallisella käytöllä. One Health -konseptin eli ihmisten ja eläinten yhteisen terveyden mukaisesti YMP:n pitäisi edistää uusien teknologioiden, tutkimuksen ja innovaatioiden käyttöä vähentääkseen riskejä kansanterveydelle. Vastaavasti tiedonannossa katsotaan, että YMP:n tulisi vauhdittaa eläinten hyvinvoinnin EUsääntöjen soveltamista parantaakseen standardeja vapaaehtoisten aloitteiden ja eläinten hyvinvoinnin markkina-arvon edistämisen kautta niin EU:n sisällä kuin sen ulkopuolella. YMP voisi myös edistää terveempää ravitsemusta esimerkiksi kouluohjelmien ja YMP:n menekinedistämistoimissa. YMP:n tärkein tehtävä tällä saralla on auttaa maanviljelijöitä varautumaan ja sopeutumaan kulutustottumusten muutoksista johtuvaan tuotannon muuttumiseen. Lisäksi YMP voi auttaa ruokahävikin vähentämisessä kannustamalla parempiin tuotanto- ja prosessointikeinoihin ja tukemalla kiertotalousaloitteita. Kansainvälinen kauppa ja muuttoliike Kansainvälisen kaupan osalta tiedonanto toteaa, että EU on maailman suurin maatalouselintarvikkeiden viejä. Markkina-orientoitumisen säilyttäminen sekä YMP:n keinojen yhteensopivuuden varmistaminen kansainvälisen kauppaoikeuden kanssa auttaisi EU:ta säilyttämään sen johtavan roolin kansainvälisissä elimissä, kuten WTO:ssa, jossa se voi edistää vapaata kauppaa ja puolustaa rajoituksia markkinoita vääristäville tuille. Herkät tuotteet on jatkossakin huomioitava kauppaneuvotteluissa. Tiedonannossa muistutetaan, että EU kohtaa perusteettomia vientirajoituksia terveys- ja kasvinsuojelutoimiin liittyvien esteiden (SPS) takia monilla tärkeillä maatalous- ja elintarvikemarkkinoilla. Lisäksi EU:n täytyisi yhteistyö- ja teknisten apukeinojen kautta auttaa kumppanimaita ja alueita parantamaan heidän SPS-standardejaan. Muuttoliikkeestä Eurooppaan tiedonanto toteaa, että CAP:ssa tulee kiinnittää huomio juurisyihin, joihin politiikalla tulisi vaikuttaa. Maataloudella on merkittävä osa maastamuuttohalukkuuteen. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Kyseessä on maatalous- ja kalastusneuvoston keskustelu komission tiedonannosta. Käsittely Euroopan parlamentissa
11 11(21) Tiedonanto esiteltiin Euroopan parlamentille Parlamentin AGRI-valiokunta laatii asiasta oma-aloitemietinnön. Mietinnön laatija on Herbert Dorfmann (EPP/IT). AGRI keskusteli asiasta kokouksessaan. Parlamentti hyväksynee mietintönsä kesäkuussa. Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely EU18-jaosto (maatalous- ja elintarvike) , , , , , ja EU-ministerivaliokunta , ja Asiasta on annettu E-kirje Suuri valiokunta , (kirjallinen menettely) ja Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema - Taloudelliset vaikutukset - Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Tausta-asiakirja 5775/18 ja 5968/18 Komission tiedonanto COM(2017) 713 final The Future of Food and Farming Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Ylitarkastaja Sanna-Helena Fallenius, MMM/RO/EUKA, puh sanna-helena.fallenius@mmm.fi Ylitarkastaja Antti Unnaslahti, MMM/RO/EUKA, , antti.unnaslahti@mmm.fi
12 Neuvotteleva virkamies Vesa Kahilampi, MMM/RO/EUKA, , 12(21) EUTORI-tunnus EU/2017/1713 Liitteet Viite
13 Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM RO Vainio-Mattila Birgitta (21) Asia Maataloussektorin rooli EU:n biotalousstrategian päivityksessä Kokous Maatalous- ja kalastusneuvosto U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ministerit keskustelevat maataloussektorin roolista EU:n biotalousstrategian päivityksessä kokouksessaan Maatalouden erityiskomitea käsitteli asiaa EU:n biotalousstrategian päivitys on edennyt komission suunnitelmiin ja esitystä päivityksestä odotetaan vuoden 2018 aikana. Suomen kanta Suomi yhtyy EU:n biotalousstrategian arvioinnin johtopäätöksiin ja tukee EU:n biotalousstrategian päivitystä, jonka päämääränä on monialainen ja kokoava EU:n biotalousstrategia. Biotalousstrategian päivityksessä on tärkeää huomioida koko ketju kestävästä uusiutuvasta raaka-aineesta ja resurssitehokkaasta tuotantoprosessista aina tuotteiden ja palveluiden käyttöön, uudelleen käyttöön ja sivuvirtojen hyödyntämiseen, kierrätykseen ja energiahyödyntämiseen saakka. Suomen mielestä biotalouden määritelmää tulee laajentaa nykyisestä pääasiassa biomassan hyödyntämiseen keskittyvästä koskemaan myös erilaisia luonnonvaroihin liittyviä palveluita ja luonnon ekosysteemipalveluita. Luonto on koko elämän ylläpitäjä ja se tarjoaa myös elämyksiä ja virkistystä. Suomi näkee EU:n biotalousstrategian keskeisinä tavoitteina biotalouden lisäarvon kasvattamisen, osaamisen, tutkimuksen, neuvonnan ja yhteistyön lisäämisen, investointien vauhdittamisen sekä kestävyyden ja hyväksyttävyyden varmistamisen. Tämä tehdään vaarantamatta ruokaturva.
14 14(21) 1) Kuinka EU politiikat ja erityisesti tuleva EU:n biotalousstrategian päivitys, tukevat paremmin kestävän ja kiertävän biotalouden kehittymistä ja parantavat alkutuottajien hyötyjä ja mahdollisuuksia? Suomi pitää biotaloutta varteenotettavana mahdollisuutena Euroopan kestävän kasvun ja kilpailukyvyn vauhdittamisessa, työllisyyden vahvistamisessa sekä ilmasto- ja ympäristötavoitteiden saavuttamisessa. Biotalous tulisi ymmärtää laajasti niin, että se käsittäisi myös alkutuotannon ja innovaatiot. Suomi katsoo, että EU:n biotalousstrategian päivityksessä tulee huomioida aiempaa vahvemmin politiikkakoherenssi eri politiikoiden kuten yhteisen maatalous- ja kalastuspolitiikan, EU:n metsästrategian tavoitteiden, ympäristö-, energia- ja ilmastopolitiikan, terveyspolitiikan, sisämarkkina- ja teollisuuspolitiikan, kiertotalouspolitiikan ja biotalouden edistäminen välillä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, että eri politiikkasektoreilla ei laadita EU-tasolla keskenään ristiriitaisia tavoitteita ja sääntelyä. Ennustettava ja pitkäjänteinen politiikka- ja lainsäädäntökehys on myös tärkeää suotuisan investointi-ilmaston kehittämiseksi biotaloudessa. Politiikkakoherenssin yhteydessä tulee huolehtia myös siitä, että sääntely ei saa johtaa raskaaseen byrokratiaan/hallinnolliseen taakkaan toimijoille. Etenkin maataloussektori on jo hyvin kuormittunut sääntelystä. Biotalouden edistämisessä on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei toimilla aiheuteta ongelmia muiden tavoitteiden toteuttamisessa. Biotaloutta edistävien toimien on tavoiteltava ympäristöllisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäviä, hyvälaatuisia ja turvallisia toimintatapoja, tuotteita ja palveluita. Biotalouden kehittyminen perustuu uusiutuvien raaka-aineiden kestävään tuotantoon ja käyttöön. Biotalous ei ole mahdollista ilman neitseellisen raaka-aineen käyttöä. EU:n biotalousstrategiassa on tarpeen tunnistaa biotalouden kytkeytyminen maaseutualueiden elinvoimaisuuteen, elinkeinoihin sekä alueelliseen kehittymiseen ja lisäarvon oikeudenmukaiseen jakautumiseen toimijoiden kesken. Suomen tavoitteena on, että EU:n biotalousstrategia luo joustavan politiikkakehikon, missä jäsenvaltioille annetaan paljon joustoa kestävän biotalouden edistämiseen alueellaan, jotta alueelliset erityisolosuhteet, vahvuudet ja heikkoudet voidaan ottaa paremmin huomioon. Jäsenvaltioille olisi annettava riittävästi joustavuutta myös EU: n valtiontuen sääntöjen ja maaseudun kehittämistoimenpiteiden puitteissa biotalouden edistämiseen ja biomateriaalien käyttöön alueillaan. Edellä mainitut asiat tulisi huomioida myös yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksessa. 2) Mitä kansallisella tasolla voidaan tehdä, että viljelijät ja metsänomistajat saataisiin paremmin mukaan biotalouden arvoketjuun?
15 15(21) Alkutuottajat ovat biotalouden avaintoimijoita. Alkutuotannon kannattavuus, joka varmistaa elinkeinotoiminnan jatkumisen alueellisesti, onkin edellytys kestävälle biotaloudelle. Suomen näkemyksen mukaan alkutuottajat tulee tästä syystä ottaa nykyistä tiiviimmin mukaan valmisteltaessa sekä EU:n että kansallisia biotalousstrategioita ja toimeenpano-ohjelmia. On tärkeää, että EU:n tutkimus- ja kehityspanostukset tukevat uusien tuotteiden, palveluiden ja arvoketjujen kehittämistä maaseudulla. Suomen biotalousstrategian valmistelussa oli mukana laaja joukko eri alojen sidosryhmiä. Suomen näkemyksen mukaan biotalouden toimintaympäristön tulee alkutuottajan näkökulmasta olla sellainen, että se joustaa erilaisten toimijoiden ja toimintatapojen mukaan ja, että se ottaa huomioon erilaisissa olosuhteissa toimijoiden tarpeet. Kansallisessa lainsäädännössä olevia pullonkauloja on selvitettävä aktiivisesti ja pyrittävä poistamaan. Maaseudun kehittämisohjelma luo hyvät puitteet biotalouden edistämiseksi kansallisella tasolla. Ohjelma sisältää keinoja, joilla on mahdollista parantaa viljelijöiden ja metsänomistajien asemaa biotalouden arvoketjussa pelkästä raaka-aineen tuottajasta myös sen jalostajiksi. Panostusta ohjelman tarjoamien mahdollisuuksien tunnetuksi tekemiseen ja niihin liittyvään neuvontaa tulee lisätä. Suomen mielestä kuluttajien tietämys biotaloudesta ja sen mukanaan tuomista hyödyistä on vielä heikkoa. Panostusta biotalouden hyväksyttävyyteen, hyötyihin ja tunnetuksi tekemiseen tulisi lisätä, jotta biotaloustuotteiden ja -palveluidenmarkkinat saadaan kehittymään ja kasvuun. Tällöin myös alkutuottajan rooli koko biotalouden arvoketjussa voi vahvistua, biotalouden toimijoiden kiinnostus lisääntyä ja toiminnan kannattavuus kasvaa. Pääasiallinen sisältö EU:n komission vuoden 2012 biotalousstrategian tavoitteena on innovatiivinen, resurssitehokas ja kilpailukykyinen yhteiskunta, joka sovittaa yhteen ruokaturvan ja biopohjaisten resurssien käytön teolliseen tarkoitukseen varmistaen samalla ympäristön suojelun. EU:n biotalousstrategiassa biotalous määritellään kapeahkosti uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämisenä erilaisina tuotteina (ruoka, rehu, biopohjaiset tuotteet, bioenergia). Vuoden 2012 biotalousstrategia arvioitiin 2017 ja tänä vuonna komissio antaa strategiasta päivitetyn version. Biotalousstrategian päivitystyötä johtaa DG Tutkimus läheisessä yhteistyössä DG AGRI:n kanssa. Kaiken kaikkiaan noin kymmenen pääosastoa osallistuu
16 16(21) biotalousstrategian päivittämiseen, sen poikkisektorialisen luonteen vuoksi. Biotalousstrategian päivitys on hyvin tärkeä maa- ja metsätalouden näkökulmasta. Biotalousstrategia tarjoaa mahdollisuuksia ruokaturvan varmistamiseksi maailman kasvavalle väestölle vastaamalla samalla ympäristöön liittyviin haasteisiin sekä vaikuttamalla kiertävämpien ja kestävämpien tuotantosysteemien syntymiseen. Biotalous tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia kasvuun ja maaseudun kehittämiselle. Biotalousstrategian päivitys on nyt ajankohtainen, koska toimintaympäristö on muuttunut huomattavasti vuodesta Esimerkiksi ilmaston osalta tavoitteista on sovittu Pariisin ilmastosopimuksessa ja kestävälle kehitykselle on asetettu Agenda 2030 tavoitteet. Lisäksi EU:ssa on laadittu kiertotalouspaketti sekä suunnitelmat energiaunioniksi. Taustapaperissa nostetaan esille se, että vaikka maa- ja metsätalous ovat EU:n biotalouden tärkeimmät sektorit, alkutuotanto (viljelijät ja metsänomistajat) on tällä hetkellä hyvin huonosti integroitu biotalouden arvoketjuun. Alkutuotanto toimii pääasiassa raaka-aineen tuottajana ja on hyvin vähän mukana biotuotteiden tuottajina. Päivitettävän biotalousstrategian tulisikin huomioida paremmin alkutuottajien tarpeet ja sisältää toimia, joilla vahvistetaan alkutuottajien roolia uuden biotalouden arvoketjuissa. Biotalouden kestävä kasvu maaseudulla nähdään tärkeänä tekijänä maaseudun asuttuna pitämisen ja elinvoimaisuuden näkökulmasta, koska se voi luoda uusia työpaikkoja ja liiketoimintamahdollisuuksia. Biotalous voi myös edistää kehitystä kohti kiertävää ja resurssitehokasta taloutta parantamalla erilaisten sivuvirtojen hyödyntämistä esimerkiksi ravinteiden kierrätystä tehostamalla. Yhteisen maatalouspolitiikan uudistamista koskevassa tiedonannossa biotalous on nostettu vahvasti esille myös yhtenä tärkeänä tekijänä maatalouden ja maaseudun tulevaisuuden toiminnassa. Ministerineuvoston kokouksessa asiaa lähestytään kahdella kysymyksellä ja käydyn keskustelun pohjalta laaditaan puheenjohtajan kirje, joka toimitetaan asiaa valmisteleviin pääosastoihin ja komissaareille. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely - Käsittely Euroopan parlamentissa - Kansallinen valmistelu
17 Maa- ja elintarvikejaosto (EU18) ja (21) Eduskuntakäsittely EU-ministerivaliokunta Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema - Taloudelliset vaikutukset - Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät - Asiakirjat 5757/18 AGRI 52 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Neuvotteleva virkamies Birgitta Vainio-Mattila MMM/RO/MARY, puh birgitta.vainio-mattila@mmm.fi EUTORI-tunnus Liitteet Viite
18 Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM RO Virolainen Jukka (21) Asia EU:n yhteinen valkuaissuunnitelma Kokous Maatalous- ja kalastusneuvosto U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Komissio kertoo maatalous- ja kalastusneuvostolle EU:n valkuaissuunnitelman laatimisesta. Asiasta keskusteltiin maatalouden erityiskomiteassa Suomen kanta Suomi kannattaa EU:n yhteisen valkuaissuunnitelman laatimista. Suomen mielestä suunnitelmassa on tarkasteltava, valkuaiskasvien tuotannon lisäämisen ohella, myös muita kasviperäisiä valkuaisen lähteitä kuten esimerkiksi öljykasveja ja erityyppisten teollisuusprosessien sivuvirtoja. Valkuaissuunnitelman aihealue on laaja ja esiin nousevien kysymysten ratkaisut voivat vaatia laajempaa käsittelyä. Suomi katsoo, että suunnitelmaan on hyvä tällöin sisällyttää esityksiä mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Suomi katsoo, että valkuaissuunnitelmaa voidaan hyödyntää seuraavan CAP:n valmistelussa, koska EU:n valkuaisalijäämä on tiedostettu ja tunnustettu ongelma. Pääasiallinen sisältö Komissio on taustoittanut keväällä alkavan EU tasoisen valkuaissuunnitelman ( EU Protein Plan ) laadintaa DG Agrin peltokasvikomiteassa Komissaari Hogan lupaili valkuaissuunnitelmaa ensimmäisen kerran FEFAC:in (EU:n rehuteollisuusyhdisys) konferensissa kesäkuussa Myös Euroopan Parlamentti on vaatinut sitä viime vuonna ns. Omnibus-asetuksen käsittelyn yhteydessä. Tähän liittyen Euroopan parlamentti on laatimassa oma-
19 19(21) aloitemietintöä proteiinista ja se hyväksyttäneen huhtikuussa. Viime kesänä useat jäsenvaltiot allekirjoittivat julistuksen (European Soya Declaration), jolla halutaan kiinnittää huomiota soijan ja muiden valkuaiskasvien viljelyn lisäämiseen EU:ssa. Komission mukaan perustavan laatuinen asia kasvivalkuaisen ympäriltä on se, että EU on selvästi alituotantoalue valkuaiskasvien tuotannossa. Esimerkiksi eläinrehujen valmistukseen EU:ssa tarvitaan vuosittain noin 45 miljoonaa tonnia raakavalkuaista ja josta soijaperäisen osuus on noin 15 miljoonaa tonnia. Tätä valkuaistarvetta täyttämään EU:hun tuodaan vuosittain 42 miljoonaa tonnia soijapapua ja jota vasten EU:n oma kolmen miljoonan tonnin tuotantomäärä on häviävän pieni. EU:n ja Yhdysvaltojen välinen Blair House -sopimus on edelleen voimassa, joten erityisiä suoria kasvikohtaisia tukia ei voida myöntää valkuaiskasvien tuotannon lisäämiseksi. Valkuaiskasvien tuotannossa haasteena EU:ssa on ilmasto, lajikkeiden vähyys sekä viljelyn vaatima asiantuntemus ja tekniikka. Komission mukaan toisaalta nykyisestä YMP:stä löytyy elementtejä, jotka kannustavat valkuaiskasvien viljelyyn. Valkuaissuunnitelman laadinnan lähtökohtana on, että sitä lähdetään rakentamaan nykyisen tiedon pohjalta (kansallinen ja alueellinen tieto/kokemus) eli ei aloiteta nollasta. Komissio aloittaa laadinnan kartoittamalla lähtötilanteen valkuaissektoriin liittyvien sidosryhmien avulla sekä avaa jonkinasteisen verkkokyselyn aiheesta. Suunnitelmassa ei myöskään ole tarkoitus lähteä esittämään uusia politiikkaohjelmia. Komission tarkoitus on saada raportti valmiiksi tämän vuoden lopulla ja se voi sisältää ehdotuksia jatkotoimista. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Euroopan parlamentti on laatimassa oma-aloitemietintöä, joka valmistunee huhtikuussa Mietinnön laatija on MEP Denanot (FR, S&D) Kansallinen valmistelu EU18-jaosto (maatalous- ja elintarvike) ja EU-ministerivaliokunta Eduskuntakäsittely Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema -
20 20(21) Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Kyseessä on komission tiedotusasia. Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Maatalousylitarkastaja Jukka Virolainen, MMM/RO/MARY, puh EUTORI-tunnus Liitteet Viite
21 21(21) LIITTEET Asiasanat Hoitaa Tiedoksi jaosto maatalous- ja elintarvike (EU 18), maatalous- ja kalastusneuvosto, yhteinen maatalouspolitiikka, maatalouden erityiskomitea MMM ALR, EUE, EVIRA, MAVI, SM, STM, TEM, TULLI, UM, VM, VNK, YM
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM RO Unnaslahti Antti(MMM)
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2018-00029 RO Unnaslahti Antti(MMM) 19.01.2018 Asia Yhteisen maatalouspolitiikan uudistus - Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan
Suomi toimii puheenjohtajakaudellaan pidettävissä kokouksissa puheenjohtajana eikä esitä omia kansallisia kantoja.
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2019-00561 LVO Vehviläinen Anne(MMM) 19.08.2019 JULKINEN Asia Luonnos neuvoston päätelmiksi EU:n biotalousstrategian päivitys Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
Maaseutuohjelman tulevaisuus
Maaseutuohjelman tulevaisuus Hämeessä on hyvät eväät Ruokaketjun kehittämisseminaari 12.1.2018 Minna-Mari Kaila MMM MAASEUTUALUEET TUOVAT SUOMELLE TULOJA EU:STA 95 % SUOMESTA MAASEUTUA EU-osarahoitteista
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM RO Unnaslahti Antti(MMM)
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2018-00161 RO Unnaslahti Antti(MMM) 12.03.2018 Viite Asia Maatalous- ja kalastusneuvosto 19.3.2018 Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Brysselissä 19.3. Suomea
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)
Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM RO Kahilampi Vesa(MMM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2017-00247 RO Kahilampi Vesa(MMM) 05.04.2017 Asia Yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistaminen - Suomen, Ruotsin, Tanskan, Viron, Latvian ja Liettuan yhteisasiakirja
CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö
CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö MMM 16.5.2019 Esityksen sisältö CAP-uudistuksen ilmasto- ja ympäristötavoitteet Vihreä arkkitehtuuri: Ehdollisuus I pilarin ekojärjestelmä
EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola Maaseutu-työryhmän kokous 5.11.
EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa 2021- MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola Maaseutu-työryhmän kokous 5.11.2018 Yhteisen maatalouspolitiikan yleis- ja erityistavoitteet Toimenpiteet
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2015-00413 RO Fallenius Sanna-Helena(MMM) 18.05.2015 Viite Asia Epävirallinen maatalous- ja kalastusneuvoston kokous, Riika 31.5.-2.6.2015 Kokouksen aihe: Luonnonmukainen
Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola
EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa 2021- MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola 8.11.2018 Yhteisen maatalouspolitiikan yleis- ja erityistavoitteet Toimenpidetyypit ja kehittämisen välineet
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM RO Kiviranta Mirja(MMM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2017-00242 RO Kiviranta Mirja(MMM) 07.04.2017 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä
CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014
CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 valtiosihteeri Risto Artjoki/ ylijohtaja Heimo Hanhilahti MMM 12.2.2014 Tampere ja 18.2.2014 Oulu Valmistelun
LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13
Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM RO Unnaslahti Antti(MMM)
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2017-00532 RO Unnaslahti Antti(MMM) 25.08.2017 Viite Asia Epävirallinen maatalousministerikokous Tallinnassa 4.-5.9.2017: Riskien hallinta: viljelijöiden tehokkaat
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien
Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon
Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön
Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM
Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2017-00343 RO Unnaslahti Antti(MMM) 16.05.2017 Viite Asia Epävirallinen maatalousministerikokous Vallettassa 21.-23.5.2017: Ilmastonmuutos ja vesivarat EU:n maatalouden
30 vuotta maaseudun yritysrahoitusta Maaseudun yritysrahoituksen tulevaisuus Juhlaseminaari Lahden Sibelius-talolla
30 vuotta maaseudun yritysrahoitusta Maaseudun yritysrahoituksen tulevaisuus Juhlaseminaari Lahden Sibelius-talolla 13.11.2018 Johtava asiantuntija Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Menestystarinoita
Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM
Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM2005-00146 MP Vattulainen Eeva 21.10.2005 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission tiedonanto neuvostolle, parlamentille ja sosiaalikomitealle
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2016-00371 RO Kahilampi Vesa(MMM) 24.05.2016 Viite Asia Epävirallinen maatalousministerikokous Eindhoven/Amsterdam 29.-31.5.2016 Epävirallisen maatalousministerikokouksen
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet
Asia EU; TSTK-neuvosto ; asiakohta 8c; Jäsenmaiden työllisyyspolitiikan suuntaviivat
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2018-00329 KOY Porkka Pauliina(TEM) 07.06.2018 Asia EU; TSTK-neuvosto 21.6.2018; asiakohta 8c; Jäsenmaiden työllisyyspolitiikan suuntaviivat Kokous Työllisyys-,
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle
Komission ehdotukset EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta
Komission ehdotukset EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta 1 Maatalouspolitiikan reformit MacSharry 1992 hallinnolliset hinnat vaihtuivat suoriin tulotukiin Agenda 2000 mm. teurastuspalkkio,
Kansallisen metsästrategian 2025 päivitys; Kansainväliset linjaukset
Kansallisen metsästrategian 2025 päivitys; Kansainväliset linjaukset Heikki Granholm, metsäneuvos, MMM Kv. luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston tilaisuus 14.11.2018 Metsäalaan vaikuttavat megatrendit
Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,
Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.
Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään
Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission
Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen
Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä
Suomella on tarkasteluvarauma esityksen yksityiskohdista.
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00026 ALUE Osenius Johanna(TEM) 15.01.2016 JULKINEN Asia Ehdotus rakenneuudistusten tukiohjelman perustamisesta vuosille 2017-2020 ja Euroopan rakenne-
Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan
Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201500311 LAVO Leinonen Antti 24.08.2015 Asia Komission julkinen kuuleminen digitaalisen sisällön ja tavaroiden sähköisen kaupan sopimussäännöistä Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016
Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa
Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00158 PEO Metso Jukka 09.04.2009 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) JULKINEN
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00224 JulkICT Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) 20.04.2017 JULKINEN Asia Eurooppalaiset yhteentoimivuusperiaatteet täytäntöönpanostrategia Kokous U/E/UTP-tunnus
Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
Kumpuvaara Outi(TEM)
Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2012-00385 YSO Nurmi Eeva(YM) 27.11.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission asetusluonnos Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) biosidimaksuista U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan
Maan kasvukunto ja vesiensuojelu CAP27 Rahoituskauden valmistelu
Maan kasvukunto ja vesiensuojelu CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö MMM 3.4.2019 Esityksen sisältö CAP-uudistuksen ilmasto- ja ympäristötavoitteet Maaperä ja vesiensuojelu
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00578 BO Liinamaa Armi(VM) 12.09.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015
Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM2013-00040 PO Taavila Hannele 11.02.2013 Suuri valiokunta Viite Asia Neuvoston päätökset päivämäärän asettamisesta päätöksen 2007/533/JHA ja asetuksen 1987/2006 toisen
Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta
Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201600274 PAO Takala Pyry(LVM) 02.09.2016 Asia EUkomission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Kokous U/E/UTPtunnus
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan
Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa
7672/19 tih/msu/si 1 LIFE.1.B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. maaliskuuta 2019 (OR. en) 7672/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: 15011/18 Asia: Puheenjohtajavaltio Maatalouden erityiskomitea / Neuvosto AGRI
Asia Ehdotus neuvoston suositukseksi pitkäaikaistyöttömien integroimisesta työmarkkinoille
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2015-00346 TYO Porkka Pauliina(TEM) 25.09.2015 Asia Ehdotus neuvoston suositukseksi pitkäaikaistyöttömien integroimisesta työmarkkinoille Kokous Työllisyys-,
Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki
Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201200086 LMA Kallinen Mari(LVM) 10.05.2012 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne ja viestintävaliokunta Viite Asia Meriliikenteen valtiontukea koskevien
Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö
Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus
OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin
Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM
Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201500326 EOS Niemi Ville(TEM) 16.09.2015 JULKINEN Viite Asia Epävirallinen energiaministerikokous 23.9.2015 Luxemburg Ministerit keskustelevat uusista energiateknologioista
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta
Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020
Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020 Nvm Sirpa Karjalainen Maa- ja metsätalousministeriö CAP valmistelut vuonna 2013 Irlannin puheenjohtajuuskauden tavoiteaikataulu 24. 25.6. Maatalouden ministerineuvosto,
Digitalisaation mahdollisuudet liikenteessä
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2017-00280 TIO Lehtilä Olli(LVM) 18.09.2017 JULKINEN Asia Luonnos neuvoston päätelmistä liikenteen digitalisaatiosta Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM
Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta
CAP27 uudistus. MMM Kari Valonen
CAP27 uudistus MMM Kari Valonen 12.2.2018 CAP27 -uudistus Komission tiedonanto uudistuksesta hyväksyttiin 29.11.2017. Esittely EP:lle, keskustelu joulukuun, tammikuun ja helmikuun maatalousneuvostoissa.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9892/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 525 CLIMA 152 AGRI 283 PECHE
EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11265/19 PV CONS 42 AGRI 393 PECHE 332 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Maatalous ja kalastus) 15. heinäkuuta 2019 11265/19
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM RO Unnaslahti Antti(MMM)
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2017-00756 RO Unnaslahti Antti(MMM) 27.11.2017 Viite Asia Maatalous- ja kalastusneuvosto 11.-12.12.2017 Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Brysseliin 11. 12.12.
Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM
Opetus ja kulttuuriministeriö MINVA OKM201700046 KAS Ruso Henrik(OKM) 07.02.2017 Viite Asia Koulutus, nuoriso, kulttuuri ja urheiluneuvosto 17.2.2017 Suomea kokouksessa edustaa opetus ja kulttuuriministeri
VANHASTA KAUDESTA UUTEEN OHJELMAKAUTEEN. Valmistelun tilannekatsaus
VANHASTA KAUDESTA UUTEEN OHJELMAKAUTEEN Valmistelun tilannekatsaus Hannu Linjakumpu Yksikön päällikkö Lapin ELY-keskus Levi 5.12.2013 CAP-uudistus kesäkuussa 2013 Yhteispäätösmenettely ensimmäistä kertaa
Uusi ohjelmakausi
Uusi ohjelmakausi 2014-2020 Maaseutufoorumi 21.2.2012 Rovaniemi Sivu 1 22.2.2012 Eurooppa 2020-strategia = talous- ja työllisyysstrategia, joka perustuu kolmeen toisiaan täydentävään prioriteettiin 1.
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00418 KVY Sulander Heidi(SM) 07.11.2017 Asia OSA; Ehdotus vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista
Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM MAO Miettinen Anna-Leena(MMM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta
Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2011-00747 MAO Miettinen Anna-Leena(MMM) 25.08.2011 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission vihreä kirja maataloustuotteita koskevasta tiedotuksesta
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2014-00647 VNEUS Siivola Heli(VNK) 03.09.2014 Suuri valiokunta Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297 HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi
7802/17 hkd/ht/jk 1 DGG 2B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7802/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 5981/17, 5982/17 Asia: FIN 224 FSTR 21 FC
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa
Maatalousuudistuksen valmistelua Juha Marttila
Maatalousuudistuksen valmistelua 1.3.2017 Juha Marttila Komission puheenjohtaja Juncker 1. Työllisyys, kasvu ja investoinnit ohjelman hengessä. 2. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) perustehtävä suoritettu,
Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016
Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto "Koulujen kehittämisellä ja huipputason opetuksella hyvät lähtökohdat elämälle"
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00156 YVA Polvinen Minna(OKM) 10.07.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto "Koulujen kehittämisellä ja huipputason opetuksella hyvät lähtökohdat
Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM YVA Polvinen Minna(OKM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2018-00164 YVA Polvinen Minna(OKM) 13.06.2018 JULKINEN Asia EU; Koulutus, Ehdotus neuvoston suositukseksi korkea-asteen ja toisen asteen koulutuksen tutkintojen
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maatilojen investointi- ja aloitustuet uudella ohjelmakaudella Sanna Koivumäki Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseudun kehittämisyksikkö Neuvoston ja parlamentin
Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja
E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma
E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma Eduskunnan talousvaliokunta 19.2.2016 Erja Fagerlund TEM/ innovaatio ja elinkeino-osasto Kilpailukyky
CAP27 uudistus: Yleiskatsaus. MMM/EUKA Kari Valonen
CAP27 uudistus: Yleiskatsaus MMM/EUKA Kari Valonen 15.11.2018 CAP27 uudistuksen sisällön pääkohdat Rahoituskehykset Instituutiot vaihtumassa Euroopan Parlamentti Neuvosto Suomen pj-kausi 2019 2 CAP uudistuksen
Miten tästä eteenpäin? CAP-työryhmien vetäjät Minna-Mari Kaila, Taina Vesanto ja Anna-Leena Miettinen
Miten tästä eteenpäin? CAP-työryhmien vetäjät Minna-Mari Kaila, Taina Vesanto ja Anna-Leena Miettinen CAP-uudistuksen jatkovalmistelun avaustilaisuus 30.10.2018 Sataa vai paistaa, sopivasti vai liikaa?
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kojo Veera(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00933 VNEUS Kojo Veera(VNK) 21.01.2019 Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201500160 VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) maailman radioviestintäkonferenssissa
Maaseudun kehittämisohjelma
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0383(NLE) 9.6.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Chilen tasavallan välisen, luonnonmukaisesti
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen