Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (3) Teknisen palvelun lautakunta Stara/
|
|
- Tapio Leppänen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (3) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Rakentamispalvelun (Stara) sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2015 HEL T Päätösehdotus n perustelut Teknisen palvelun lautakunta päättää merkitä tiedoksi sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen vuonna Samalla teknisen palvelun lautakunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti. Kaupunginhallituksen vahvistamien vuoden 2015 talousarvion noudattamisohjeiden mukaan lauta- tai johtokunnan on annettava selvitys laitoksen toteutumatta jääneistä sitovista tavoitteista siten, että selvitykset voidaan käsitellä kaupunginvaltuustossa ennen tilinpäätöksen allekirjoittamista kaupunginhallituksessa. Vuoden 2015 talousarviossa kaupunginvaltuuston rakentamispalvelulle (Stara) asettamat sitovat toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen: Energiansäästötavoite on 8 % vuoden 2010 energiankulutuksesta mukaan lukien aiempien vuosien säästötavoitteet. Tavoitteeseen sisältyvät sähkön- ja kaukolämmönkulutus. Tavoite toteutui vuonna 2015, säästö vuoteen 2010 verrattuna oli noin 20 %. Työhyvinvointia kehitetään siten, että sairauspoissaolojen määrä vähenee vuodesta 2014 vähintään 0,2 prosenttiyksikköä. Sairauspoissaoloprosentti oli 5,44 vuonna 2014 ja 5,51 vuonna Kasvua oli siis 0,07 prosenttiyksikköä. Tavoite ei toteutunut vuonna Tuottavuutta parannetaan alentamalla kiinteitä kustannuksia edelliseen vuoteen verrattuna. Tavoite toteutui vuonna 2015, vähennys noin 1,1 % (0,4 milj. euroa). Tavoitteeseen työhyvinvoinnin kehittämisestä siten, että sairauspoissaolojen määrä vähenee vuodesta 2014 vähintään 0,2 prosenttiyksikköä ei siis päästy. Sairauspoissaolojen vähentämiseksi on tehty kuitenkin paljon toimenpiteitä: PL 1660 Ilmalankuja 2 L FI HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki 24 Faksi Alv.nro stara@hel.fi FI
2 Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (3) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Työhyvinvointijohtamisen helpottaminen ja yksinkertaistaminen esimiestyössä. Starassa Helmen Henkilöstö -intran sivut on uusittu palvelemaan paremmin esimiehiä: henkilöstöjohtamisen kaikki työkalut löytyvät intran sivuilta helposti. Varhaisen tuen mallin mukaisten keskustelujen käyntiä ja niistä dokumentointia on selkiytetty siten, että esimerkiksi neuvottelumuistio on nyt linjassa mallin kanssa. Tulos- ja kehityskeskustelu malli on uudistettu. Henkilöstön osallistaminen: esimiehet on koulutettu ryhmätuloskeskustelujen käymiseen. Työsuojelun ja työhyvinvoinnin toimintasuunnitelma laadittu yhteistyössä ylimmän johdon, HR:n ja henkilöstön edustajien kanssa. Työturvallisuuden tarkka vastuuttaminen kaikille esimiestasoille. Työhyvinvointijohtamisen prosessi on laadittu ja käyty läpi esimiesten kanssa. Esimiesinfot: RyhmäTUKE, VATU, PATU, USE - työkalut ja menettelytavat sekä epäasiallisen kohtelun menettelytavat on käyty läpi esimiesten kanssa. Kenttäkierrokset käynnistettiin: työntekijöiden kanssa käydään läpi samoja asioita kuin esimiesten. Esimiehille ja asiantuntijoille on tarjottu työnohjausta muutos- tai muuten vaativissa tilanteissa. Työhyvinvoinnin ja työsuojelun verkosto perustettiin tavoitteena tiivis yhteistyö ja tuki HR:n ja tuotanto-osastojen kanssa. Tuloksia Ennakkoarvion perusteella kaikki sairauspoissaolot ovat hieman nousseet, erityisesti 30 ja 60 päivän poissaolot. Sen sijaan lyhyet, 1-3 päivän sekä tapaturmista johtuvat poissaolot näyttävät laskeneen. 1-3 päivän sairauspoissaolot ovat paremmin hallinnassa ja varhaisen tuen keskusteluja on käyty aiempaa aktiivisemmin. Tapaturmataajuus on laskenut merkittävästi mm. aktiivisen työturvallisuusasioiden esillä pitä- PL 1660 Ilmalankuja 2 L FI HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki 24 Faksi Alv.nro stara@hel.fi FI
3 Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (3) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ misen ja selkeämpien vastuutusten myötä. Esimiehet ovat aiempaa aktiivisempia, sillä yhteistyö esimerkiksi HR:n ja työterveyden kanssa on tiiviimpää. Osatyökykyisille on löydetty Staran sisältä hyviä ratkaisuja. vs. toimitusjohtaja Hannu Halkola Simo Aapro, talouspäällikkö, puhelin: simo.aapro(a)hel.fi Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Tiedoksi Kaupunginkanslia PL 1660 Ilmalankuja 2 L FI HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki 24 Faksi Alv.nro stara@hel.fi FI
4
5 Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (4) Pelastuslautakunta PEK/ Pelastuslaitoksen tilinpäätös ja tavoitteiden toteutuminen 2015 HEL T Päätösehdotus Käyttötalouden toteutuma Investoinnit Sitovat toiminnalliset tavoitteet Lautakunta päättänee merkitä tiedoksi pelastuslaitoksen tilinpäätöksen ja tavoitteiden toteutumisen päättyneeltä tilikaudelta ja todeta, että asia ei aiheuta enempiä toimenpiteitä. Pelastuslaitoksen vuoden 2015 talous saavutti tiukan talousohjauksen seurauksena erinomaisen tuloksen. Tilikauden toimintakate 36,56 miljoonaa euroa ylitti tavoitteen 6 prosenttia ollen noin 2,3 miljoonaa euroa tilikauden talousarviota parempi. Toimintakatteesta noin euroa saavutettiin alittamalla tilikaudelle annettu alkuperäinen käyttömenobudjetti 52,19 miljoonaa euroa noin 1,3 %. Tilikauden toimintatuotot ylittivät talousarvion 12,4 %. Palotarkastuksista ja muista valvontasuoritteista sekä erheellisistä paloilmoituksista perittiin maksuja noin euroa. Ensihoitopalveluun liittyen veloitettiin HUSilta sopimuskorvauksia noin 7,86 miljoonaa euroa. Käyttömenojen säästöstä suurin osa johtui henkilöstökuluista, jotka alittivat budjetin noin 2,2 %. Budjetoimattomia menoja aiheutui luottotappioista noin euroa. Pelastuslaitos pysyi irtaimen omaisuuden investointimäärärahabudjetissa. Paloautojen osalta hankittiin kolme pelastusyksikköä. Uusi eläintenpelastusyksikkö otettiin käyttöön. Ambulansseja tilattiin kuusi kappaletta. Helsingin väestöhälyttimien ohjausjärjestelmä uusittiin. Kolmen D luokan öljyntorjunnan työveneen hankintapäätös tehtiin syksyllä Muun irtaimen osalta tehtiin tarpeellisia korvaushankintoja. Haagan pelastusaseman peruskorjauksen rakentamisvaihe aloitettiin. Peruskorjaus valmistuu vuonna Keskuspelastusaseman uuden tilannekeskuksen rakentaminen ja miehistökeittiön muutostyöt käynnistettiin. Hankkeet valmistuvat vuonna Käpylän pelastusaseman vesikaton uusiminen on käynnissä. Niemenmäen väestönsuojan paineovi uusittiin. Nervanderinkadun väestönsuojan hissien peruskorjaus valmistuu keväällä PL 112 Agricolankatu 15 A FI helsinginpelastuslaitos@hel.fi FI
6 Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (4) Pelastuslautakunta PEK/ Muut toiminnalliset tavoitteet Tavoite: Onnettomuuksien ehkäisemiseksi kuntalaisiin kohdistetaan turvallisuuteen liittyviä tarkastuksia ja toimenpiteitä, joiden kertymästä lasketaan turvallisuuspisteet. Vuoden 2015 turvallisuuspistekertymä on vähintään Tavoite toteutui suoritemäärällä Tavoite ylitettiin ennen kaikkea turvallisuusviestinnän toimenpiteiden ja operatiivisia toimintaedellytyksiä varmistavien alueellisten riskienhallintatoimenpiteiden kasvun johdosta. Tavoite: Väestönsuojelun johto- ja erityishenkilöstöä koulutetaan vuosittain kymmenessä harjoituksessa. Tavoite toteutui. Suoritemäärä oli 15. Tavoite: I-riskialueella pelastustoiminnan keskimääräinen lähtö- ja ajoaika kohteeseen ensimmäisellä 1+3 vahvuisella yksiköllä on enintään 6 minuuttia 60 % tehtävistä. Tavoite ei toteutunut. Toteutuma oli 54 %. Viivettä aiheuttivat pidentyneet lähtöajat mm. Haagan pelastusaseman peruskorjauksen johdosta. Tavoite: Ensihoidon tavoittamisviive on enintään 8 minuuttia 70 %:ssa kiireellisyysluokkien A ja B tehtävistä. Tavoite ei toteutunut. Toteuma oli 67 %, mihin vaikuttivat erityisesti pidentyneet potilaiden luovutusajat sairaaloissa. Tavoite: Määräaikaisen valvonnan piirissä olevissa valvontakohteissa riskiluvun 0-2 saaneiden kohteiden suhteellinen osuus kaikista valvonnan piirissä olevista kohteista kasvaa. Tavoite toteutui tuloksella 83,3 %. Mittaamistapaa on muutettu ja tunnusluku lasketaan kaikista auditoiduista kohteista. Muutoksen johdosta korjatut tunnusluvut edellisvuosina olivat 82,2 % (2014) ja 81,1 % (2013). Tavoite: Maallikoiden havaitsemista kammiovärinäpotilaista selviytyy vähintään 32 %. Tavoite toteutui. Tavoite: Ensihoitoyksiköiden tehtäväsidonnaisuus ei nouse vuoteen 2014 verrattuna. PL 112 Agricolankatu 15 A FI helsinginpelastuslaitos@hel.fi FI
7 Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (4) Pelastuslautakunta PEK/ Tuottavuus Tavoite ei toteutunut. Kuljettavien yksiköiden tehtäväsidonnaisuus kasvoi yhdellä prosenttiyksiköllä 47 prosenttiin. Johto- ja lääkäriyksikkö mukaan lukien sidonnaisuus pysyi 42 prosentissa. Tavoite: VATU-menettelyt toteutuvat 100 %. Tavoite toteutui. Tavoite: Täydennyskoulutuksen määrä on vähintään sama kuin vuonna Tavoite ei toteutunut. Koulutettavapäivien lukumäärä oli 1914 (2002). Tavoitteen alittaminen johtuu muutamista toteuttamatta jääneistä pelastustoiminnan viranomaisyhteistyöharjoituksista sekä onnettomuuksien ehkäisyn kvartaalikoulutusten suunniteltua pienemmästä osallistujamäärästä Tavoite: Väestönsuojelun ja suuronnettomuuksien johtamisjärjestelmä on kuvattu. Tavoite ei toteutunut. Kuvaus viivästyi vuoden 2016 puolelle mm. henkilöstövaihdosten johdosta. Tavoite: Pelastuslaitoksen viestinnän ja kriisiviestinnän suunnitelmat on päivitetty Tavoite toteutui. Tavoite: Pelastustoimialueen alueellisen pelastusliiton sekä sopimuspalokuntien tuottavat onnettomuuksien ehkäisyyn ja omatoimiseen varautumiseen liittyviä palveluja kuntalaisille enemmän kuin vuonna Tavoite toteutui. Pelastuspalveluorganisaation koulutustarve on määritetty. Tavoite toteutui. Tavoite: Operatiivinen henkilöstösuunnittelujärjestelmä HESU on otettu käyttöön. Tavoite toteutui osittain. Tietojärjestelmän operatiivinen käyttö henkilöstösuunnittelussa aloitettiin vuoden vaihteessa. Kokonaistoimitus on jäljessä aikataulusta noin 16 kk. Arvioitu toimituksen valmistumisaste on 60 %. PL 112 Agricolankatu 15 A FI helsinginpelastuslaitos@hel.fi FI
8 Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (4) Pelastuslautakunta PEK/ Vuonna 2013 otettiin käyttöön uusi tuottavuusindeksi. Indeksiin sisältyviä kaikkia mittareita ei kuitenkaan ole voitu luotettavasti käyttää. Näiden mittareiden painoarvo indeksissä on sen vuoksi käsitelty neutraalina. Uuden tuottavuusindeksin mukainen tuottavuus oli 106,4. Laskentakaavaa on korjattu tilinpäätöksen yhteydessä. Vertailukelpoiset luvut ovat 2014=104,1, 2013=99,4, 2012=100. Tuottavuusindeksin positiivinen muutos johtuu onnettomuuksien ehkäisytoiminnan erinomaisista toiminnallisista tuloksista sekä positiivisesta taloudellista tuloksesta. pelastuskomentaja Simo Wecksten Käyttötalous: Henri Nordenswan, hallintopäällikkö, puhelin: henri.nordenswan(a)hel.fi Investoinnit: Kari Virtanen, tekninen päällikkö, puhelin: kari.virtanen(a)hel.fi Liitteet 1 Tunnusluvut Tulos 2015 pääkohdittain 3 Pelastuslaitos tulos pitkä 2015 Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Tiedoksi TASU PL 112 Agricolankatu 15 A FI helsinginpelastuslaitos@hel.fi FI
9 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (2) Ympäristölautakunta Yj/ Ympäristökeskuksen toteutumatta jäänyt vuoden 2015 sitova toiminnallinen tavoite HEL T Päätös Vuoden 2015 talousarvion noudattamisohjeiden mukaan lauta- ja johtokuntien on annettava selvitys toteutumatta jääneistä sitovista toiminnallisista tavoitteista siten, että selvitykset voidaan käsitellä kaupunginvaltuustossa ennen tilinpäätöksen allekirjoittamista kaupunginhallituksessa. Ympäristölautakunta päätti antaa kaupunginvaltuustolle seuraavan selvityksen. Asumisterveyttä koskevien toimenpidepyyntöjen läpimenoaikatavoite ei toteutunut (tavoite 220 vrk, toteuma 225 vrk). Aiempina vuosina tavoite on ollut 240 vuorokautta, joka sekin on ollut hyvin vaativa tavoite. Vuodelle 2015 tavoitetta haluttiin entisestään tiukentaa, vaikka sitä asetettaessa tiedossa olikin riski siitä, ettei tavoitetta saavuteta, koska toimenpidepyynnöt ovat jatkuvasti monimutkaistuneet. Kiinteistöjen omistajien valmius hoitaa esimerkiksi pienet kosteus- ja homevauriot on kasvanut, mutta ympäristökeskuksen puoleen käännytään erityisesti silloin, kun kyseessä on tilanne, joka edellyttää laajoja korjauksia tai korjauskustannukset ovat huomattavat. Ympäristökeskuksen hoidettavaksi tuleville toimenpidepyynnöille on lisäksi tyypillistä, että eri osapuolet ovat eri mieltä haitan olemassaolosta ja korjaustarpeesta. Asumisterveysyksikössä on ollut viime vuoden aikana useita henkilöstön poissaoloja ja sijaisuuksia, jotka ovat vaikuttaneet käytettävissä oleviin resursseihin. Yksikön niukat resurssit ovat hidastaneet vireille tulleiden toimenpidepyyntöjen käsittelyyn ottoa, mikä puolestaan on vaikuttanut kokonaiskäsittelyaikoihin. Todettakoon, että jos viisi toimenpidepyyntöä enemmän olisi saatu ratkaistua vuoden loppuun mennessä, olisi sitova toiminnallinen tavoite toteutunut. Ympäristöjohtaja esittää, että ympäristölautakunta päättäisi antaa esityksen mukaisen selvityksen. ympäristöjohtaja Esa Nikunen Jorma Tolvanen, taloussihteeri, puhelin: jorma.tolvanen(a)hel.fi Muutoksenhaku PL 500 Viikinkaari 2a FI HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki Faksi Alv.nro ymk@hel.fi FI
10 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (2) Ympäristölautakunta Yj/ Päätösehdotus Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Päätös on ehdotuksen mukainen. ympäristöjohtaja Esa Nikunen Jorma Tolvanen, taloussihteeri, puhelin: jorma.tolvanen(a)hel.fi Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Tiedoksi Kaupunginkanslia PL 500 Viikinkaari 2a FI HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki Faksi Alv.nro ymk@hel.fi FI
11 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (3) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Liikelaitoksen sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2015 HEL T Päätös Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta päätti merkitä tiedoksi HKL:n sitovien tavoitteiden toteutumisen vuonna 2015 ja lähettää sen tiedoksi kaupunginkansliaan. toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski Ari Päivärinta, taloussuunnittelupäällikkö, puhelin: ari.paivarinta(a)hel.fi Ville Lehmuskoski, toimitusjohtaja, puhelin: ville.lehmuskoski(a)hel.fi Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen. Yleistä Kaupunginhallituksen vahvistamien vuoden 2015 talousarvion noudattamisohjeiden mukaan lauta- tai johtokunnan on annettava selvitys laitoksen toteutumatta jääneistä sitovista tavoitteista siten, että selvitykset voidaan käsitellä kaupunginvaltuustossa ennen tilinpäätöksen allekirjoittamista kaupunginhallituksessa. Vuoden 2015 talousarviossa HKL:n sitovat toiminnalliset tavoitteet olivat: Tilikauden tulos vähintään nolla. Raitio- ja metroliikenteen asiakastyytyväisyys vähintään vuoden 2013 tasolla (Raitio 2013: 3,96; metro 2013: 3,99). Raitioliikenteen luotettavuus 99,85 % (2013: 99,87) ja metroliikenteen 99,96 % (2013: 99,96). PL 1400 Toinen linja 7 A FI ville.lehmuskoski@hel.fi FI
12 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (3) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Metroasemat ovat siistit ja odottamisolosuhteet raitiovaunupysäkeillä ovat hyvät, tavoite 3,72 (2013: 3,70). HKL:n on saavuttamassa kuudesta (6) sitovasta tavoitteesta viisi (5). Ainoastaan raitioliikenteen luotettavuustavoite jäi hieman tavoitteesta. Tilikauden tulosta koskeva tavoite HKL saavuttaa tulostavoitteen. Tilikauden taloudellinen tulos tulee olemaan budjetoitua parempi. Lopullinen tulos selviää, kun HKL:n tilinpäätös valmistuu helmikuussa Asiakastyytyväisyyttä koskeva tavoite Asiakastyytyväisyystavoite saavutettiin sekä raitioliikenteessä että metroliikenteessä. Raitioliikenteessä asiakastyytyväisyys oli 4,02, kun tavoite oli 3,96. Suurimpina syinä asiakastyytyväisyyden paranemiseen olivat panostaminen kuljettajien asiakaspalvelu- ja ajotapakoulutukseen sekä matalalattiaisen kaluston lisääminen ja kaluston siisteys. Metroliikenteessä asiakastyytyväisyys oli 4,21, kun tavoite oli 3,99. Paranemista tapahtui melko tasaisesti kaikissa mitatuissa osatekijöissä. Liikenteen luotettavuutta koskeva tavoite Luotettavuustavoite saavutettiin metroliikenteessä, mutta raitioliikenteessä tavoitteesta jäätiin hieman. Metroliikenteessä lähdöistä ajettiin 99,98% eli tavoite ylittyi. Luotettavuudessa saavutettiin metron historia korkein arvo. Metroliikenteessä 0,01 prosenttiyksikön ajamattomuus tarkoittaa, että lähtöjä jää ajamatta 17 kpl. Raitioliikenteessä luotettavuus oli 99,78 %, kun tavoitteeksi oli asetettu 99,85 %. Luotettavuus laski edellisestä vuodesta. Tavoite saavutettiin kuukausitasolla kuutena kuukautena. Suurimpina syinä luotettavuuden heikkenemiseen oli kesäkauden kuljettajapula, mikä johtui oletettua suuremmasta poistumasta sekä normaalia lyhyemmän kesäaikataulukauden aiheuttamasta haasteesta lomasuunnitteluun. Raitioliikenteessä 0,01 prosenttiyksikön ajamattomuus tarkoittaa, että ajamatta jää 90 kpl lähtöjä. Raitioliikenteen luotettavuuden jääminen 99,78 %:in tavoitteeksi asetetun 99,85 %:n sijasta tarkoittaa, että ajamatta jäi yhteensä noin 630 lähtöä verrattuna tavoitteena olevaan luotettavuustasoon. PL 1400 Toinen linja 7 A FI ville.lehmuskoski@hel.fi FI
13 . Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (3) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Asemien ja pysäkkien siisteyttä koskeva tavoite Asetettu tavoite saavutettiin. Tulos oli 3,82 vuonna 2015, kun tavoite oli 3,72. toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski Ari Päivärinta, taloussuunnittelupäällikkö, puhelin: ari.paivarinta(a)hel.fi Ville Lehmuskoski, toimitusjohtaja, puhelin: ville.lehmuskoski(a)hel.fi Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano PL 1400 Toinen linja 7 A FI ville.lehmuskoski@hel.fi FI
14 Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto Kaupunginhallitus PL HELSINGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveysviraston vuoden 2015 talousarvion toteutumattomat sitovat tavoitteet HEL T Helsingin kaupungin vuoden 2015 talousarvion noudattamisohjeiden mukaan toteutumatta jääneistä sitovista tavoitteista on lauta- ja johtokuntien annettava selvitys siten, että selvitykset voidaan käsitellä kaupunginvaltuustossa ennen tilinpäätöksen allekirjoittamista kaupunginhallituksessa. Em. selvitysten on oltava kaupunginkansliassa viimeistään Seuraavat sitovat toiminnalliset tavoitteet eivät toteutuneet vuonna 2015: Ehkäisevään toimeentulotukeen käytetään 3 % toimeentulotukimäärärahoista ja vähintään puolet ehkäisevästä toimeentulotuesta kohdennetaan vähävaraisille lapsiperheille. Ehkäisevän toimeentulotuen toteutunut osuus toimeentulotukimäärärahoista oli 2,76 %. Lapsiperheille myönnettiin toimeentulotukea 49,35 % toimeentulotukimenojen toteumasta vuonna Toimeentulotuen asiakkaista on lapsiperheitä 18,6 %, mutta heille myönnettiin ehkäisevää toimeentulotukea yli 2,5 kertaa enemmän kuin lapsettomille asiakkaille. Toimeentulotukiasiakkaat saavat erityisessä tilanteessa ehkäisevän toimeentulotuen lisäksi täydentävää toimeentulotukea. Lapsiperheet saavat täydentävää toimeentulotukea enemmän kuin lapsettomat asiakkaat. Kuntouttavaa työtoimintaa saa henkilöä vuodessa Kuntouttavassa työtoiminnassa oli 1725 asiakasta vuonna Tavoitteeseen 1800 henkilöä ei päästy, koska Uusix-verstaiden uusien tilojen valmistuminen viivästyi ja Uusix-verstaat olivat ilman toista toimipistettä 8 kk ajan. Asiakaspaikkamääriä jouduttiin supistamaan eikä kuntouttavaan työtoimintaan ei voitu ottaa suunnitellun mukaista määrää osallistujia. TE-toimiston organisaatiomuutosten ja TYP-lainsää- PL 6000 Toinen linja 4 A FI sosiaalijaterveys@hel.fi FI
15 . Helsingin kaupunki 2 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto dännön muutosten takia TE-toimistosta ohjattiin palvelutoimintaan edellistä vuotta vähemmän asiakkaita. Sosiaali- ja terveysviraston vuoden 2015 talousarvion sitovat toiminnalliset tavoitteet toteutuivat muilta osin. Jussi Lind, talous- ja strategiapäällikkö, puhelin: jussi.lind(a)hel.fi Juha Jolkkonen vs. virastopäällikkö Riitta Simoila osastopäällikkö PL 6000 Toinen linja 4 A FI sosiaalijaterveys@hel.fi FI
16 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (2) Kiinteistölautakunta Vp/ Kiinteistöviraston sitovien tavoitteiden toteutuminen vuonna 2015 HEL T Päätös Kiinteistölautakunta päätti todeta selvityksenä kiinteistöviraston sitovien tavoitteiden saavuttamisesta seuraavaa: Viraston sitovat tavoitteet saavutettiin lukuun ottamatta luovutettuihin ulkoisiin maanvuokriin liittyvää tavoitetta. Ulkoisten maanvuokrien osalta sitovan tavoitteen (195 milj. euroa) saavuttamatta jäämiseen ovat vaikuttaneet erityisesti vuoden 2014 ennakoitua hitaampi elinkustannusindeksin kehitys sekä vuokrattujen tonttien myynnit. Kaupungin tulot ulkoisista maanvuokrista olivat vuonna 2015 noin 191,3 milj. euroa. Kaupungin pitkäaikaisten maanvuokrasopimusten perusteella perimät ulkoiset maanvuokrat on sidottu elinkustannusindeksin kehitykseen. Talousarvion laatimisohjeen mukaan inflaatio-olettama on pidetty 1,6 %. Vuoden 2015 maanvuokratuloihin on vaikuttanut edellisen vuoden 2014 inflaatiokehitys. Vuoden 2014 inflaatiokehitys on ollut 1 %:n luokkaa. Alhainen inflaatiokehitys on siten hidastanut myös maanvuokratulojen kasvua. Kaupunki on lisäksi myynyt vuosien 2014 ja 2015 aikana aiempina vuosina vuokrattuja asunto- ja yritystontteja yhteensä yli 50 milj. euron arvosta. Myynti on ollut perusteltua kiinteistötoimelle asetettujen maanmyyntitavoitteiden (100 milj. euroa) saavuttamiseksi. Myydyt vuokratontit ovat poistuneet vuokrasopimuskannasta eikä niistä enää saada maanvuokratuloja. Tämä on vaikeuttanut maanvuokratuloille asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja hidastanut maanvuokratulojen kasvua. Vuokrattujen tonttien myynti on keskeinen maanmyynnin tulonlähde ja maanmyyntitulotavoitteiden saavuttaminen olisi ilman näitä myyntejä hyvin vaikeaa. Maanmyyntitavoite saavutettiin vuonna Vuonna 2015 luovutettiin asuntotontteja kiinteistötoimelle asetettujen sitovien tavoitteiden mukaisesti. Myös yritystonttien luovutusmäärät olivat ennustetun mukaiset. Asunto- ja yritystontit luovutettiin pääosin vuokraamalla. Vuoden 2015 aikana tehtyjen maanvuokrasopimusten maanvuokrat eivät kuitenkaan pääosin tuloudu täysimääräisinä vuokrausvuonna, vaan vasta seuraavina vuosina. Näin ollen uusien vuokrasopimusten tekemisellä pystytään vaikuttamaan vain rajallisesti vuokrasopimusten solmimisvuoden maanvuokratulojen kehitykseen. Edelleen PL 1 Pohjoisesplanadi HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki 17 Faksi Alv.nro FI
17 . Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (2) Kiinteistölautakunta Vp/ voidaan todeta, että vuoden 2015 aikana uusittiin mm. noin 170 asuntotontin maanvuokrasopimukset. Uudet sopimukset astuivat voimaan vuoden 2016 alusta ja näillä on huomattava positiivinen vaikutus tulevien vuosien maanvuokratuloihin. virastopäällikkö Jaakko Stauffer Pekka Tirkkonen, suunnittelupäällikkö, puhelin: pekka.tirkkonen(a)hel.fi Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Ote Kaupunginkanslia Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen. virastopäällikkö Jaakko Stauffer Pekka Tirkkonen, suunnittelupäällikkö, puhelin: pekka.tirkkonen(a)hel.fi Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Ote Kaupunginkanslia PL 1 Pohjoisesplanadi HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki 17 Faksi Alv.nro FI
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Pelastuslautakunta PEK/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (5) 28 Pelastuslaitoksen tilinpäätös ja tavoitteiden toteutuminen 2015 HEL 2016-001014 T 02 06 01 00 Päätös Käyttötalouden toteutuma Investoinnit Sitovat toiminnalliset
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (6) 49 Vuoden 2015 talousarvion virastojen ja liikelaitosten toteutumattomat sitovat toiminnalliset tavoitteet HEL 2016-001499 T 02 02 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (8) Pelastuslautakunta PEK/6 15.10.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (8) 119 Pelastuslaitos, talousarvion toteutumisennuste III-2013 ja ylitysesitys HEL 2013-012527 T 02 02 01 Päätös Käyttötalousennuste Investoinnit Lautakunta päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (5) 26 Helsingin kaupungin liikennelaitos -liikelaitoksen tilinpäätös vuonna 2015 HEL 2016-001453 T 02 06 01 00 Päätös päätti: hyväksyä ja allekirjoittaa Helsingin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Pelastuslautakunta PEK/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 129 Pelastuslaitos, talousarvion toteutumisennuste 3/2016 HEL 2016-004817 T 02 02 01 Päätös Sitovat toiminnalliset tavoitteet Toiminnalliset tavoitteet päätti
Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto
Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto 14.1.2016 Sosiaali- ja terveysviraston tarkennettu ylitysoikeusesitys vuoden 2015 talousarviomäärärahoihin HEL 2015-010093 T 02 02 00 Sosiaali- ja terveysvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (2) Pelastuslautakunta PEK/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (2) Pelastuslautakunta PEK/18 29.01.2013 25 Talousarvion 2012 ylitysesitys HEL 2013-001068 T 02 02 00 Päätös Lautakunta päätti merkitä tiedoksi pelastuslaitoksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (2) Yleisten töiden lautakunta Ki/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (2) Yleisten töiden lautakunta Ki/5 31.01.2017 42 Rakennusviraston vuoden 2016 sitovien tavoitteiden toteuma HEL 2017-000866 T 02 02 01 Päätös Yleisten töiden lautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (6) 160 Vuoden 2016 talousarvion toteutumattomat sitovat toiminnalliset tavoitteet HEL 2017-001463 T 02 02 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (6) 65 Sosiaaliviraston tilinpäätös 2012 HEL 2013-003171 T 02 06 01 00 Päätös päätti merkitä tiedoksi sosiaaliviraston vuoden 2012 tilinpäätöksen. Esittelijä Lisätiedot
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2018 1 (5) 208 Talousarvion toteutumisennusteet vuonna 2018 kaupunkiympäristön toimialalla HEL 2018-004193 T 02 02 01 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi kaupunkiympäristön
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kaupunginvaltuusto Talk/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (7) 160 Vuoden 2014 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2014 HEL 2015-003750 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti
Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (5) Ympäristölautakunta Yj/
Helsingin kaupunki Esityslista 18/2016 1 (5) 7 Ympäristökeskuksen talousarvion toteutumisennuste 4/2016 HEL 2016-004523 T 02 02 01 Päätösehdotus Käyttömenot päättää merkitä vuoden neljännen talousarvion
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (5) 111 Kaupunkiympäristön toimialan toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 HEL 2018-001748 T 02 06 01 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä kaupunkiympäristön
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2018 1 (6) 380 Talousarvion toteutumisennusteet vuonna 2018 kaupunkiympäristön toimialalla HEL 2018-004193 T 02 02 01 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi kaupunkiympäristön
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 64 Terveyskeskuksen tilinpäätös 2012 HEL 2013-002843 T 02 06 01 00 Päätös päätti merkitä tiedoksi terveyskeskuksen vuoden 2012 tilinpäätöksen. Lisätiedot virastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (12) Kaupunginvaltuusto Ryj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (12) 359 Helsingin kaupungin pelastustoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2013-009126 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa
Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (7) 3 Kaupunkiympäristön toimialan talousarvion toteutumisennuste sekä toiminnan osavuotiskatsaus 2/2017 (a-asia) HEL 2017-009167 T 02 02 01 Päätösehdotus Tiivistelmä
Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/
Helsingin kaupunki Esityslista 4/2014 1 (6) 6 Helsingin kaupungin liikennelaitoksen tilinpäätös vuonna 2013 HEL 2014-002155 T 02 06 01 00 Päätösehdotus Esittelijä päättänee hyväksyä ja allekirjoittaa Helsingin
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Pelastuslautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (8) 18 Pelastuslaitoksen talousarvioehdotus 2018 ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2018-2020 HEL 2017-003532 T 02 02 00 Päätös päätti hyväksyä pelastuslaitoksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Pelastuslautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (7) 10 Pelastuslaitoksen talousarvioehdotus 2018 ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2018-2020 HEL 2017-003532 T 02 02 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 227 Rakennusviraston seurantaraportit ja talousarvion toteutumisennusteet vuodelta 2012 HEL 2012-006514 T 02 02 01 Päätös päätti merkitä seurantaraportin ja
Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/
Helsingin kaupunki Esityslista 10/2016 1 (5) 4 HKL:n talouden osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2016 HEL 2016-005189 T 02 02 01 Päätösehdotus Esittelijä päättää merkitä tiedoksi HKL:n osavuosikatsauksen 1.1.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja Silja Hyvärinen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (8) 82 Kaupunkiympäristön toimialan talousarvion toteutumisennuste sekä toiminnan osavuotiskatsaus 2/2017 HEL 2017-009167 T 02 02 01 Päätös Käsittely päätti merkitä
HELSINGIN KAUPUNKI 1 LIIKENNELAITOS. Tuottavuustoimenpiteet
HELSINGIN KAUPUNKI 1 LIIKENNELAITOKSEN TUOTTAVUUSOHJELMA 2013-2016 Yleistä Kaupunginhallituksen hyväksymissä talousarvion 2014 ja taloussuunnitelman 2014-2016 laatimisohjeissa pyydetään virastoja ja laitoksia
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/27 22.04.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (5) 452 V 7.5.2014, Kaj / Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite asuntotonttien maanvuokrien uudelleenmäärittämisestä HEL 2014-000571 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,
Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (6) Kiinteistölautakunta Vp/
Helsingin kaupunki Esityslista 24/2016 1 (6) 3 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistöviraston eräiden vuoden 2016 talousarvioon merkittyjen määrärahojen ylitysoikeus vuodelle 2017
Helsingin kaupunki Esityslista 34/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/
Helsingin kaupunki Esityslista 34/2013 1 (6) 1 V 9.10.2013, Helsingin kaupungin pelastustoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2013-009126 T 00 01 00 Päätösehdotus päättänee esittää kaupunginvaltuustolle,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (9) Pelastuslautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (9) 70 Helsingin kaupungin talousarvio vuodeksi 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2020-2021 päätti hyväksyä pelastuslaitoksen vuoden 2019 talousarvion ja 2020-2021
TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet
TULOSBUDJETTI 217 1(5) Johtoryhmä.1.217 TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI 217 Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Valtuusto on asettanut tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden
Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen
Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 HELSINGIN KAUPUNGIN TYÖTERVEYS -LIIKE- LAITOKSEN JOHTOKUNTA ESITYSLISTA 3-2016 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 8:00 Kokouspaikka Helsinginkatu 24, 5. krs, neuvotteluhuone
Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (6) Kiinteistölautakunta Vp/
Helsingin kaupunki Esityslista 14/2015 1 (6) 3 Kiinteistöviraston talousarvion toteutumisennuste 2/2015 sekä toiminnan osavuotiskatsaus HEL 2015-004040 T 02 02 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut 5
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika 8:00-9:01 Kokouspaikka Helsinginkatu 24, 5. krs, neuvotteluhuone 531 Läsnä Jäsenet Karvinen, Marko Järvenkallas, Satu Enroos, Asta Martiskainen, Timo strategiapäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) 62 Tarkastuslautakunnan ehdotus kaupunginvaltuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittelystä sekä vastuuvapaudesta vuodelta
Toimintaympäristössä ei odoteta tapahtuvan pelastustoimintaan vaikuttavia muutoksia.
PELASTUSLAITOS 24.4.2013 Talousarvioehdotus 2014 Viraston toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutosten vaikutukset 2014 talousarvioon Toimintaympäristössä ei odoteta tapahtuvan pelastustoimintaan
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT
TALOUS 31.12.2013 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS -liikelaitos TALOUSARVION TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN ENSIHOITO Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteuma Poikkeama Ed.vuoden talousarvio muutokset
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 3/2015 Ta 2016 Tot 3/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 5 466 24097 5 566 23,1
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 190 Vuoden 2015 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2015 HEL 2015-005412 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 38/ (5)
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 38/2013 1 (5) 101 Seurantaraportti vuoden 2013 tulospalkkiojärjestelmien toimialarajat ylittävien prosessien tavoitteista ja tulospalkkiojärjestelmiin vuosiksi 2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kiinteistölautakunta Vp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (7) 181 Kiinteistöviraston talousarvion toteutumisennuste sekä toiminnan osavuosikatsaus 1/2017 HEL 2017-003040 T 02 02 01 Päätös päätti merkitä tiedoksi vuoden 2017
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 143 Selvitys sosiaali- ja terveysviraston tekstinkäsittelyn yhdistämisestä HUS-Servis -liikelaitokseen HEL 2016-010387 T 00 00 00 Päätös päätti perustaa ohjausryhmän
Verotulojen toteutuminen ja ennuste
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun
Tilausten toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kiinteistölautakunta Vp/ talousarvion toteutumisennusteen.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (7) 175 Kiinteistöviraston talousarvion toteutumisennuste 1/2013 sekä toiminnan osavuosikatsaus HEL 2013-004599 T 02 02 01 Päätös Lautakunta päätti merkitä tiedoksi
Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina
TARKASTUSVIRASTO Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet
1(5) TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Tarkastuslautakunta palvelee kaupunginvaltuuston strategisia ohjaustarpeita tuottamalla valtuustolle kuntalaissa tarkoitettua
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2014 1 (8) 1244 Asuinkerrostalotontin myynti SATOKoti Oy:lle (Katajanokka, tontti 80013/2) HEL 2014-013492 T 10 01 01 01 Esitys A päätti oikeuttaa kiinteistölautakunnan
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (6) 21 V 31.1.2018, Sosiaali- ja terveystoimialan varastopalvelujen siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL
Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 26.02.2015 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/ 12 Ympäristölautakunnan vuoden ennakkotilinpäätös Valmistelijat / lisätiedot: Tarja Söderman, puh. 050 330 9767 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063
Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 10.11.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 101 Ympäristölautakunnan vuoden 2016 lokakuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman,
Tilinpäätösennuste 2014
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa
HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS
HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 HKLjk 23.8.2012 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-kesäkuussa
Helsingin kaupunki Esityslista 22/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/
Helsingin kaupunki Esityslista 22/2016 1 (5) 2 HKL:n vuoden 2017 tulosbudjetin hyväksyminen HEL 2016-013094 T 02 02 01 Päätösehdotus Esittelijä Yleistä Suoritemuutokset 2017 päättää hyväksyä liikennelaitoksen
Tilausten toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina
Helsingin kaupunki HNo Pelastuslaitos
Helsingin kaupunki HNo 30.4.2014 Pelastuslaitos TALOUSARVION PERUSTELUTEKSTI Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015 2017 Viraston toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutosten vaikutukset
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (8) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (8) 178 Automaattimetron tilannekatsaus HEL 2011-005973 T 08 00 02 Päätös päätti merkitä tiedoksi asiasta saadun informaation. Esittelijä toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 108 Haartmanin sairaalan ruokapalvelujen hankintaa valmistelevan ohjausryhmän ja projektiryhmän nimeäminen HEL 2016-007638 T 00 00 02 Päätös Ohjausryhmään: päätti nimetä
11 Tampereen Kaupunkiliikenne liikelaitoksen viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat
Tampere Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Aika 22.03.2017, klo 08:00-08:56 Paikka TKL:n kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan tarkastus 11 Tampereen Kaupunkiliikenne
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/06 (5) 84 Vuokrausperusteet yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevan rakennuksen tontille (Laajasalo, tontti 4930/5) Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 39 07.10.2016 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 07.10.2016 39
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (5) 4 Kaupunkiympäristön toimialan toimintasuunnitelma ja tulosbudjetti vuodelle 2018 HEL 2017-013797 T 02 02 01 Päätös Käsittely päätti panna asian viikoksi pöydälle.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi
HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS
HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-maaliskuussa
Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)
Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/
Helsingin kaupunki Esityslista 7/2014 1 (5) 5 HKL:n talouden osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014 HEL 2014-005469 T 02 02 01 Päätösehdotus Esittelijä päättää merkitä tiedoksi HKL:n, HKL-Liikelaitoksen, HKL-Raitioliikenteen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 613/02.06.01/2013 101 Vuoden 2012 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Vesa Kananen, puh. (09)
Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto
Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut Konsernijaosto 23.4.2018 Talousarvion 2019 lähetekeskustelu Lähtökohtana uuden kuntastrategian päämäärät 1. Sujuva 2. Hyvinvoiva 3. Vireä Keskeisiä Tuusulan talouden
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2018 1 (7) 381 Kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotus 2019 ja taloussuunnitelmaehdotus 2019-2021 HEL 2018-005239 T 02 02 00 Päätös Käsittely päätti panna asian
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkanslia 9/2014 28.02.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 21 Siisti kesä! -hankkeeseen myönnetyn määrärahan jako virastoille 2014 HEL 2014-001315 T 02 02 02 Päätös Vs. kansliapäällikkö päätti myöntää, viitaten kaupunginhallituksen
Helsingin kaupunki Esityslista 11/2013 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/4 12.9.2013
Helsingin kaupunki Esityslista 11/2013 1 (5) historia 22.08.2013 138 Käsittely päätti merkitä tiedoksi asiasta saadun informaation. 22.08.2013 Ehdotuksen mukaan äänestyksin Vastaehdotus: Sinikka Vepsä:
PELASTUSLAUTAKUNTA ESITYSLISTA PEK/
PELASTUSLAUTAKUNTA ESITYSLISTA PEK/5 1 5 INVESTOINTIMÄÄRÄRAHOJEN YLITYSESITYKSET VUODELLE 2009 Pel 2009-4 EHDOTUS Lautakunta päättänee esittää kaupunginhallitukselle, että vuodelta 2008 säästyneistä, käyttämättä
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Asianro 191/02.06.01/2014 Tiivistelmä Teknisen lautakunnan talouden sopeutustoimenpiteet sisältävä talousarvio toteutui laaditun
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (8) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2013 1 (8) 742 Kaupunginvaltuuston 19.6.2013 tekemien päätösten täytäntöönpano Päätös päätti, että kaupunginvaltuuston 19.6.2013 päätökset saadaan pöytäkirjan tarkastamisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 Taloushallintopalvelu-liikelaitoksen jk
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 Kokousaika 10:00-10:41 Kokouspaikka Kokoushuone Tase 7 krs. Läsnä Jäsenet Korhonen, Tapio Simoila, Riitta Lahdenranta, Matti Sieranoja, Tauno kansliapäällikkö puheenjohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/ (17) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/2013 1 (17) 441 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden hyväksyminen ja johtosääntömuutokset HEL 2013-013589 T 00 01 03 Päätös 1 päätti kaupunginhallituksen
Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016
KUUKAUSIRAPORTTI 2/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 2/2016 TA 2/2016 TOT 2/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (5) 3 Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2018 tulosbudjetti ja toimintasuunnitelma HEL 2018-000021 T 02 02 01 Päätös Käsittely päätti hyväksyä vuoden 2018
Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/
Helsingin kaupunki Esityslista 24/2016 1 (5) 2 Talonrakennukseen osoitettujen määrärahojen alakohtien väliset siirrot 2016 HEL 2016-013304 T 02 02 00 Päätösehdotus päättää siirtää tilakeskuksen talonrakentamiseen,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 18.08.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 68 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I / 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman, puh. 050 330
Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013
HELSINGIN KAUPUNKI
HELSINGIN KAUPUNKI 31.1.2013 2 08 Hankintakeskus Käyttötalousosan toteutumatekstit Myyntitulot ja vastaavasti osto- ja toimituskulut toteutuivat noin 5,8 % talousarviota suurempina. Kasvu johtui mm. virastojen
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 13 Helsingin kaupungin ilmastotyöryhmän asettaminen HEL 2013-007804 T 00 00 02 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä asettaa työryhmän ilmastotyön
TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (5) 151 Tripla-rakennushankkeen HKL:n kustannusosuuksien hyväksyminen HEL 2016-008432 T 02 08 03 01 Päätös Käsittely päättää hyväksyä Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Liikenneliikelaitoksen johtokunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (6) 35 HKL:n talousarvioehdotus 2018 ja taloussuunnitelmaehdotus 2018-2020 HEL 2017-003534 T 02 02 00 Päätös päätti hyväksyä liikenneliikelaitoksen vuoden 2018 talousarvioesityksen
Talousarvion toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 Pelastuslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 Kokousaika 15:00-15:06 Kokouspaikka Keskuspelastusaseman neuvotteluhuone 338 Läsnä Jäsenet Raatikainen, Mika Olin, Venla Aivio, Sanna Eklund, Merja Huru, Nina Jauhiainen,
Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Esityslista 4/2016 1 (6) 4 Sosiaali- ja terveysviraston toiminnan ja talouden ennuste 29.2.2016 HEL 2016-002586 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedoksi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Taloushallintopalvelu-liikelaitoksen jk Tj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 14 Lausuntopyyntö taloushallintopalvelu -liikelaitoksen johtokunnalle arviointikertomuksesta 2012 HEL 2013-003863 T 00 03 00 Päätös Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (8) 233 V 12.3.2014, Vuoden 2013 talousarvion toteutumattomat sitovat toiminnalliset tavoitteet HEL 2014-001802 T 02 02 01 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,
Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Liikuntalautakunta LJ/
Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (5) 6 Liikuntatoimen tilinpäätös 2015 sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen HEL 2016-002158 T 02 06 01 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 133 Selvitys sosiaali- ja terveysviraston laitoshuollon ja ostopalveluna tuotetun siivouksen yhdistämisestä HUS-Desiko -liikelaitokseen HEL 2016-009433 T 00 00 00 Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (5) 122 Varhaiskasvatusviraston ylitysoikeuden hakeminen vuoden 2016 talousarvion menoihin HEL 2016-011760 T 02 02 02 Esitys päätti esittää kaupunginhallitukselle,
Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria
NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen:
NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti Toiminnan toteutuminen: Ympäristöviraston toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt
Talousarvio toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain
Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/
Helsingin kaupunki Esityslista 20/2015 1 (6) 5 HKL:n talouden osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2015 HEL 2015-008516 T 02 02 01 Päätösehdotus Esittelijä päättää merkitä tiedoksi HKL:n, HKL-Liikelaitoksen, HKL-Raitioliikenteen