Toimintakertomus 2016 suomalainen hallintoalue

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2016 suomalainen hallintoalue"

Transkriptio

1 Kommunledningsförvaltningen Sida 1 (5) Administration Administrativ chef Monica Carlström Toimintakertomus 2016 suomalainen hallintoalue 1. Johdanto Motala on asti suomalainen hallintoalue. Vuosittainen valtionapu annetaan hallintoalueelle kattamaan lisäkustannuksia joita tehtävä tuo. Lääninhallituksella Tukholmassa on tehtävänä seurata miten vähemmistölaki on otettu käyttöön hallintoalueissa ja miten valtionapu käytetään. 2. Organisation Suomalaisen hallintoalueen organisointi tehtiin uudelleen lähtien kunnanhallinnon päätöksen mukaan. Vastuu työstä siirrettiin koulutushallinnolle ja sosiaalihallinnolle. Koulutushallinto palkkasi tiedottajan työtehtävää. Kunnansisäinen verkosto muodostettiin jossa on edustajia kunnanhallinnosta, koulutushallinnosta ja sosiaalihallinnosta. Poliittinen ohjausryhmä jossa on edustajia kunnanhallinnosta, koulutushallinnosta ja sosiaalihallinnosta nimitettiin olemaan vastuullinen neuvottelusta vähemmistöryhmän kanssa. Keväällä 2016 tiedottaja kieltäytyi tehtävästänsä ja elokuussa uusi tiedottaja astui virkaan, Sari Johansson. Hänellä on työpaikka vanhustenhuollossa. Meidän toinen tiedottaja joka on töissä kunnan puhelinkeskuksessa, kieltäytyi myös tehtävästänsä suomalaisessa hallintoalueessa. Uusi henkilö jolla on suomi äidinkielenä, Suvi Sivula, palkattiin silloin puhelinkeskukseen ja hänellä on osa virastansa suomalaisessa hallintoalueessa. Sarilla on ollut vastuu kontakteista ruotsinsuomalaisiin ja niiden ryhmän kokouksista. Suvilla on ollut vastuu kunnan informaatiosta kotisivulla ja joista käännöksistä. Postadress Besöksadress Telefon vxl Webbplats e-postadress Motala Drottninggatan motala.se motala.kommun@motala.se

2 Sida 2 (5) 3. Tilasto Henkilöitä Määrä Syntyneitä suomessa 778 Vähintään yksi vanhemmista suomesta Vähintään yksi isoisä tai isoäiti suomesta Kokonaan Osa joilla on suomalainen alkuperä jotka asuu kunnassa 7.4% 4. Järjestettyjä aktiviteettejä a. Kotisivu suomeksi Kotisivu suomeksi on päivystetty jatkuvasti vuoden aikana. Koulutushallinnon tiedottaja on ollut avulias työssä tekstien ja uutisten kanssa kevään aikana ja nyt Suvi on ottanut tehtävän vastuullesi. b. Mahdollisuuksien asunto Mahdollisuuksien asunto on tekniikka-asunto jonka sosiaalihallinto on rakentanut että se voi inspiroida miten helpoilla keinoilla voi sopeuttaa asunnon vammaisille. Ruotsalainen esite on käännetty suomeksi ja tiedottaja on ollut mukana asunnon näyttelyssä suomalaisille ryhmille useamman kerran. c. Ruotsinsuomalainen lippu Vuodella 2016 ostettiin ruotsinsuomalainen lippu kunnan lippuvarastoon. Lippua tullaan käyttämään joka vuosi ruotsinsuomalaisena päivänä 24. helmikuuta. d. Suurlähetystövierailu Kunnan tiedottaja osallistui itsenäisyyspäivän juhlissa 6. joulukuuta suomen suurlähetystössä Tukholmassa. e. Suomalainen joulupöytä

3 Solbackeniin pyydettiin henkilöitä toisistakin dementtiasumisista syömään suomalaista joulupöytää 14. joulukuuta. f. Näyttely radiomuseossa Radiomuseossa oli vuoden 2016 aikana näyttely g. Meidän kontaktihenkilö Helena Cronséll Tukholman lääninhallituksesta, joka on meidän valvontaelin, vieraili Motalassa 1. syyskuuta. Helena tapasi neuvontaryhmän ja teki opintokäynnin Solbackenissa ja kirjastossa. h. Kirjapaketti suomalaisille lapsille/lapsiperheille. Informaatio on lähetetty kaikille esikouluille. Sida 3 (5) i. Äitienpäivänjuhliminen 8/5 Yhtenäinen juhliminen suomalaisesta äitienpäivästä. j. Bokpaket byts ut med regelbundenhet. Kirjoja suomeksi vanhojenkoteihin Valikoima kirjoja ja lehtiä on tilattu Solbackeniin ja Strömsborgiin. Kirjapaketti vaihdetaan säännöllisesti. k. Vierailu Suomessa Tiedottaja oli mukana vierailussa suomessa International Weekissa. Opintokäynti suomalaisissa vanhojenkodeissa tehtiin ja kokemuksia vaihdettiin maiden välissä. 5. Verkostokokouksia virkailijoille Verkosto koostuu: Anna Schollin, esikuntapäällikkö, koulutushallinto Arja Nyman, tiedottaja, koulutushallinto kevät 2016 Sari Johansson, tiedottaja, sosiaalihallinto syksy 2016 Suvi Sivula, vastaanotto, puhelinkeskus, syksy 2016 Patrik Sikt, vanhustenhuoltopäällikkö, sosiaalihallinto. Monica Carlström, hallinnollinen päällikkö, kunnanjohtohallinto Ryhmällä on ollut kuusi kokousta vuoden aikana.

4 Sida 4 (5) 6. Kokouksia poliittisessa ohjausryhmässä Poliittinen ohjausryhmä koostuu: Jangunnar Hjalmarsson, 1 varapuheenjohtaja kunnanhallituksessa Caroline Unéus, 2 varapuheenjohtaja kunnanhallituksessa Helén Isaksson, 1 varapuheenjohtaja koulutushallinnossa Tony Johansson, 2 varapuheenjohtaja koulutushallinnossa Ingvar Ståhl, 1 varapuheenjohtaja sosiaalihallinnossa Anna Lust, 2 varapuheenjohtaja sosiaalihallinnossa Ryhmällä on ollut kolme kokousta vuoden aikana. Edustajia poliittisesta ohjausryhmästä on osallistunut kokouksiin ruotsinsuomalaisryhmän kanssa. 7. Ruotsinsuomalaisten ryhmä Neuvottelu suomalaisen vähemmistön kanssa on tapahtunut ruotsinsuomalaisten ryhmän kautta. Ryhmään kuuluu jäseniä Motalan kolmesta eläkeläisyhdistyksestä, ruotsin kirkosta, helluntaiseurakunnasta, Fria Intermiliakoulusta ja suomiseurasta. Ryhmällä on ollut noin kymmenen kokousta vuoden aikana. Ryhmä on yhteisesti laittanut aikataulun omista aktiviteeteistä niin että ne eivät törmäisi. Ohjelma niistä laitetaan kunnan kotisivulle. Suomenruotsalaisten ryhmä suunnittelee yhteistä juhlimista suomen satavuotispäivästä 2017 vuoden lopussa. 8. Suomalaisten hallintoalueiden verkostotapaaminen Itä-Götanmaassa Verkosto on muodostettu Itä-Götan-maassa Norrköpingin ja Finspångin kanssa, jotka myös olevat suomalaisia hallintoalueita. Myös edustajia Region Östergötlandista ja ruotsin kirkosta on verkostossa. Verkosto suunnittelee yhteisiä aktiviteetteja. Tiedostajat on osallistunut näissä kokouksissa useana kertana vuoden aikana. Ryhmä on keskustellut 1177 päällikön kanssa vårdguidenin suomenkielisestä miehityksestä päivän osiin. Ryhmä on myös keskustellut kuntien valmistautumista Suomen satavuotispäivän juhlimiseen. 9. Haettuja ja maksettuja avustuksia Ruotsinsuomalaiselle vähemmistölle pitää kansallisen vähemmistölain mukaan antaa mahdollisuus pitää, kehittää ja edistää kieltänsä ja kulttuuriansa. Kunta on antanut avustuksia ruotsinsuomalaisille sekä muille organisaatioille jotka järjestää aktiviteetteja niiden suuntaviivojen puitteissa jotka on kehitetty suomalaiselle hallintoalueelle. Seuraavat aktiviteetit on myönnetty vuotena 2016.

5 Sida 5 (5) Anomuspäivämäär ä Hakija Aktiviteetti Annettu summa Koulutus-kulttuuri Näyttely sota-ajasta Motalan suomiseura Lehdentilaus Motalan seurakunta Bussimatka Motalan seurakunta Äitienpäivänjuhla Motalan suomiseura Perhepäivä Motalan Nasevat Kulttuuritapahtuma Otava Karaoke Otava Pikkujoulu Koulutus-kulttuuri Suomenkielinen opastus Motalan suomiseura Joulupöytä Summa kr

Tiivistelmä toimintasuunnitelmasta

Tiivistelmä toimintasuunnitelmasta Tiivistelmä toimintasuunnitelmasta Johdanto Karlskogan kunta kuuluu suomen kielen hallintoalueeseen vuodesta 2012 lähtien. Kunta hyväksyi vähemmistölain velvoitteet tehdessään päätökseen liittymisestä

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalue Neuvonpito 2014-02-18. Esityslista

Suomen kielen hallintoalue Neuvonpito 2014-02-18. Esityslista Suomen kielen hallintoalue Neuvonpito 2014-02-18 Esityslista Ajankohtaista yhdistyksistä Lars Bryntesson, Lisa, Jukka, Lars, Anja, Sara, Terttu, Kyllikki, Ylva, Marie Ajankohtaista Sigtunan kunnassa Päivä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Suomen kielen hallintoalue Antaget av Mariestad Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Toimintasuunnitelma ja budjetti 2018... 3 1. Tausta... 3 2. Kokonaisvaltainen tavoite...

Lisätiedot

Muistiinpanot kokouksesta suomen kielen hallintoalueen neuvotteluryhmän kanssa

Muistiinpanot kokouksesta suomen kielen hallintoalueen neuvotteluryhmän kanssa Muistiinpanot kokouksesta suomen kielen hallintoalueen neuvotteluryhmän kanssa Aika: Perjantai 19. helmikuuta klo 13.00-15.00 Paikka: Kunnantalo, Fjärdhundra-huone Helena Proos (S) puheenjohtaja, Enköpingin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Fagerstan kunnan suomen kielen hallintoalue

Toimintasuunnitelma. Fagerstan kunnan suomen kielen hallintoalue Toimintasuunnitelma Fagerstan kunnan suomen kielen hallintoalue 2019 2021 Toimintaperiaatteet 1 Johdanto Ruotsin valtiopäivät päätti joulukuussa 1999, että Ruotsi sitoutuu noudattamaan Euroopan neuvoston

Lisätiedot

Ohjesääntö. Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmä. Mariestad. Neuvonpitoryhmä hyväksynyt Mariestad

Ohjesääntö. Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmä. Mariestad. Neuvonpitoryhmä hyväksynyt Mariestad Ohjesääntö Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmä Mariestad Neuvonpitoryhmä hyväksynyt 23.5.2017 Mariestad Päivämäärä: Dnro: Sivu: 2 (5) Neuvonpitoryhmän ohjesääntö Mariestadin kunta kuuluu 1. helmikuuta

Lisätiedot

POSTADRESS FAKTURAADRESS TELEFON E-POSTADRESS PLUSGIRO

POSTADRESS FAKTURAADRESS TELEFON E-POSTADRESS PLUSGIRO Handläggare: Anne-Mari Ågren, Ledningsstab utv KS Toimintakertomus 2014 Suomen kielen hallintoalue Johdanto Karlskogan kunta kuuluu vuodesta 2012 lähtien suomen kielen hallintoalueeseen. Taustana on vähemmistö

Lisätiedot

Tarvekyselyraportti: Suomenkieliset palvelut Karlskogan kunnassa

Tarvekyselyraportti: Suomenkieliset palvelut Karlskogan kunnassa Tarvekyselyraportti: Suomenkieliset palvelut Karlskogan kunnassa Anne Ågren Suomen kielen hallintoalueen kehittäjä Heinäkuu 2014 Sisällysluettelo Tausta, tarkoitus ja toteutus Vastausprosentti Toiminnat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Suomen kielen hallintoalue Borlänge kommun

Toimintasuunnitelma Suomen kielen hallintoalue Borlänge kommun Toimintasuunnitelma Suomen kielen hallintoalue Borlänge kommun 2016-2018 Sisällysluettelo Tausta 3 Tarkoitus ja tavoitteet 3 Rahoitus ja raportointi 3 Työmuodot 4 Organisaatio 4 Keskeistä 2015 5 Neuvonpito

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Suomen kielen hallintoalue Hyväksytty kunnanhallituksessa Mariestad 28.11.2016 Päivämäärä: Dnr: Sivu: 2 (7) Toimintasuunnitelma ja budjetti 2017 Tausta Mariestadin kunta kuuluu

Lisätiedot

Muistio, Ruotsinsuomalainen neuvosto

Muistio, Ruotsinsuomalainen neuvosto Muistio, Ruotsinsuomalainen neuvosto Aika: 4/14 2014 klo 17 18,15 Paikka: Skymningen, kunnantalo Läsnä: Stefan Larsson, vt. kunnanjohtaja Irmeli Parkkinen, Eläkeläisyhdistys Tähti Osmo Holappa, Ö-V-piiri

Lisätiedot

Läsnäolijat: Saara Jokinen, Eliisa Kytölä, Kyllikki Härkönen, Julia Sverke, Lauri Kuusinen, Anja Nyman, Maria Syväjärvi, Mari Forsberg

Läsnäolijat: Saara Jokinen, Eliisa Kytölä, Kyllikki Härkönen, Julia Sverke, Lauri Kuusinen, Anja Nyman, Maria Syväjärvi, Mari Forsberg Maria Syväjärvi 2013-12-13 Hallinnollinen assistentti 073-661 39 44 maria.syvajarvi sigtuna.se Muistiinpanot neuvonpito 2013-12-10 Läsnäolijat: Saara Jokinen, Eliisa Kytölä, Kyllikki Härkönen, Julia Sverke,

Lisätiedot

KUNNANJOHTOTOIMISTO Suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt

KUNNANJOHTOTOIMISTO Suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt KUNNANJOHTOTOIMISTO Suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Eeva

Lisätiedot

Trosan kunnan suomen kielen hallintoalueeseen liittyvä toimintasuunnitelma

Trosan kunnan suomen kielen hallintoalueeseen liittyvä toimintasuunnitelma Trosan kunnan suomen kielen hallintoalueeseen liittyvä toimintasuunnitelma 2015 2018 Trosan kunnan suomen kielen hallintoalueen neuvotteluryhmän hyväksyntä: 26.4.2016 2 1. Taustatiedot Laki kansallisista

Lisätiedot

TULOKSET TARVEKARTOITUS. Hallstahammars kommun

TULOKSET TARVEKARTOITUS. Hallstahammars kommun TULOKSET TARVEKARTOITUS Hallstahammarin kunta liittyi suomen kielen hallintoalueeseen 1. tammikuuta 2010. Kunta on tehnyt Hallintoalueryhmän kanssa kartoituksen ruotsinsuomalaisten tarpeista ja toivomuksista

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalueen yhteistyöryhmän kokousmuistiinpanot 22. toukokuuta 2014

Suomen kielen hallintoalueen yhteistyöryhmän kokousmuistiinpanot 22. toukokuuta 2014 Suomen kielen hallintoalueen yhteistyöryhmän kokousmuistiinpanot 22. toukokuuta 2014 Osallistujat Markku Välilä, ruotsinsuomalaisten edustaja Johanna Hongisto-Grundström, suomenkielinen vanhempainryhmä

Lisätiedot

Muistiinpanoja kunnallisen suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksesta

Muistiinpanoja kunnallisen suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksesta 1 (5) Muistiinpanoja kunnallisen suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksesta Aika: Tiistai 19. syyskuuta klo 17.00-19.00 Paikka: Villa Sandgatan, Enköping Läsnä: Helena Proos (S) puheenjohtaja,

Lisätiedot

Ruotsinsuomalaista vähemmistöä koskevien asioiden kehitysohjelma

Ruotsinsuomalaista vähemmistöä koskevien asioiden kehitysohjelma Suora puhelinnumero Viite Kunnanjohtotoimisto 0910-73 50 93 9.11.016 Dnro Yngve Lindmark Kunnanhallitus Ruotsinsuomalaista vähemmistöä koskevien asioiden kehitysohjelma 017 019 Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TARKOITUS JA TAVOITTEET Ruotsinsuomalaiset ovat kansallinen vähemmistö, joilla on oikeuksia koskien kieltä sekä yhteiskunnallisia toimia ja palveluita. Näihin oikeuksiin kuuluu

Lisätiedot

Uutiskirje huhtikuussa 2016 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa

Uutiskirje huhtikuussa 2016 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa Uutiskirje huhtikuussa 2016 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa Uudet liput Uumajan kunta on tilannut uudet liput, joissa on teksti sekä suomen että uumajan saamen kielillä. Sinut toivotetaan tervetulleeksi

Lisätiedot

Kehitystyöohjelma kansallisia vähemmistöjä koskevissa kysymyksissä Johdanto, taustaa

Kehitystyöohjelma kansallisia vähemmistöjä koskevissa kysymyksissä Johdanto, taustaa Direkttelefon Referens Kommunledningskontoret 0910-73 50 93 2018-11-21 Dnr Yngve Lindmark Kunnanhallitus Kehitystyöohjelma kansallisia vähemmistöjä koskevissa kysymyksissä 2019 2022 Johdanto, taustaa Kunnanhallitus

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot

Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot Kanslienheten Suvi Hänninen, 0240-860 96 suvi.hanninen@ludvika.se KOKOUSMUISTIINPANOT Sivu 1(6) Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot 16. maaliskuuta 2016 Paikka Läsnäolijat

Lisätiedot

Pöytäkirja Sundbybergin suomen kielen hallintoalueesta 20/ klo.15.15

Pöytäkirja Sundbybergin suomen kielen hallintoalueesta 20/ klo.15.15 KOMMUNIKATIONSAVDELNING 2012-02-20 Tea Miettinen Pöytäkirja Sundbybergin suomen kielen hallintoalueesta 20/2 2012 klo.15.15 Läsnäolijat: Virpi Korhonen, Tea Miettinen, Lilli Vavuli, Ida Sakko, Annika Hirvonen,

Lisätiedot

HAAPARANNAN KUNNAN OHJELMA KANSALLISILLE VÄHEMMISTÖILLE JA VÄHEMMISTÖKIELILLE 2015

HAAPARANNAN KUNNAN OHJELMA KANSALLISILLE VÄHEMMISTÖILLE JA VÄHEMMISTÖKIELILLE 2015 HAAPARANNAN KUNNAN OHJELMA KANSALLISILLE VÄHEMMISTÖILLE JA VÄHEMMISTÖKIELILLE 2015 Kunnanvaltuuston hyväksymä 2015-04-13, 58 INNEHÅLLSFÖRTECKNING Sida 1 TAUSTA 1 2 KIELEN MERKITYKSESTÄ 2 3 NEUVONPITO JA

Lisätiedot

VÄHEMMISTÖ JA VÄHEMMISTÖKIELTEN TYÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016. Suomenkielinen käänös / Finsk översättning av Dnr: 2014.1110.

VÄHEMMISTÖ JA VÄHEMMISTÖKIELTEN TYÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016. Suomenkielinen käänös / Finsk översättning av Dnr: 2014.1110. VÄHEMMISTÖ JA VÄHEMMISTÖKIELTEN TYÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 Suomenkielinen käänös / Finsk översättning av Dnr: 2014.1110.101 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTAA... 3 1.1. Nykyinen tilanne... 3 1.2. Ruotsin

Lisätiedot

Suomalaisen hallintoalueen neuvotteluryhmän kokouksessa tehtyjä muistiinpanoja 27. marraskuuta 2014

Suomalaisen hallintoalueen neuvotteluryhmän kokouksessa tehtyjä muistiinpanoja 27. marraskuuta 2014 Suomalaisen hallintoalueen neuvotteluryhmän kokouksessa tehtyjä muistiinpanoja 27. marraskuuta 2014 Läsnä Markku Välilä, ruotsinsuomalainen Johanna Hongisto-Grundström, Suomalainen vanhempienryhmä Katarina

Lisätiedot

KUNNANJOHTOTOIMISTO Suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt

KUNNANJOHTOTOIMISTO Suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt KUNNANJOHTOTOIMISTO Suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Eeva

Lisätiedot

Ruotsin kielilainsäädäntö ja kieliolot. Kaisa Syrjänen Schaal

Ruotsin kielilainsäädäntö ja kieliolot. Kaisa Syrjänen Schaal Ruotsin kielilainsäädäntö ja kieliolot Kaisa Syrjänen Schaal Suomen kieli Ruotsissa 2. 12. 2014: 15 vuotta kansallisena vähemmistökielenä Virallinen lakisääteinen asema Hallintoalue laajentunut Vähemmistökielten

Lisätiedot

Vähemmistökieliohjelma Haaparanta

Vähemmistökieliohjelma Haaparanta Vähemmistökieliohjelma Haaparanta Hiukka Haaparannan olosuhteiden erityisyydestä sekä ohjelman teosta ja seurannasta Ohjelman sosiaalialaa koskeva puoli Vanhus- ja vammaishuolto Yksilö- ja perhehuolto

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalueen vuosikertomus 2017

Suomen kielen hallintoalueen vuosikertomus 2017 Suomen kielen hallintoalueen vuosikertomus 2017 23.2.2018 Tausta Trollhättanin kaupunki kuuluu vuodesta 2012 alkaen suomen kielen hallintoalueeseen. Tämä merkitsee vähemmistölain määräysten lisäksi myös

Lisätiedot

Neuvonpito suomen kielen hallintoalue

Neuvonpito suomen kielen hallintoalue SIG2000, v4.1, 2015-11-12 1 (5) 2019-02-19 MUISTIINPANOT Anne Kayani Utredare/Projektledare 08-59126612 anne.kayani@sigtuna.se Vår beteckning Er referens KS/2019:96 Neuvonpito suomen kielen hallintoalue

Lisätiedot

Kts läsnäololista. Julia Grönholm

Kts läsnäololista. Julia Grönholm Malmö stad Stadskontoret 1 (6) Muistiinpanot Päivämäärä 26. marraskuuta 2017 Paikka ja aika Scandic Triangeln, Malmö klo 10.00-15.00 Kts läsnäololista. Osallistujat Kunnan edustajat Cecilia Bengtsson,

Lisätiedot

Aika ja paikka, Anderssonrummet Trollhättanin kaupungintalo klo

Aika ja paikka, Anderssonrummet Trollhättanin kaupungintalo klo Aika ja paikka, Anderssonrummet Trollhättanin kaupungintalo klo 13.00 15.00 Läsnäolijat Monica Hanson, kunnanneuvos, Trollhättanin kaupunki Ilkka Pasanen, Suomi-seura Antti Aro, Suomalainen helluntaiseurakunta

Lisätiedot

Johdanto. Tarkoitus ja tavoitteet

Johdanto. Tarkoitus ja tavoitteet Johdanto Kymmenen vuotta sitten hyväksyttiin romanit, juutalaiset, torniolaaksolaiset ja ruotsinsuomalaiset kansallisiksi vähemmistöiksi Ruotsissa ja romani chib, jiddisch, saami, meänkieli ja suomi kansallisiksi

Lisätiedot

1 (6) Plusgiro Plusgiro Org.nr Besöksadress Telefon (växel) Enköping Telefax Fax

1 (6) Plusgiro Plusgiro Org.nr Besöksadress Telefon (växel) Enköping Telefax Fax 4.5. 2018-1 (6) Kokousmuistiinpanoja kunnan suomenkielisen neuvonpitoryhmän kokouksesta KFS Ajankohta: Torstaina 3. toukokuuta 2018 ko. 17.30 19.30 Paikka: Kungsgården, Enköping Läsnä: Helena Proos (S)

Lisätiedot

Paikka ja aika: Trosan kunnantalo, klo. 15:30 16:40

Paikka ja aika: Trosan kunnantalo, klo. 15:30 16:40 Kokouksen päivämäärä 2015-01-27 Paikka ja aika: Trosan kunnantalo, klo. 15:30 16:40 Yhteistyöryhmään osallistujat: Läsnä Trosan kunnasta: Eira Lavio Seija Gustafsson Jouko Koivisto Ari Heikkilä Jakob Etaat,

Lisätiedot

Esko Kalliomäki (-) Se nästa sida. Niina Slagner (S) Seppo Järvinen (-) ANSLAG/BEVIS. Sverigefinska rådet Sammanträdesprotokoll 1(13)

Esko Kalliomäki (-) Se nästa sida. Niina Slagner (S) Seppo Järvinen (-) ANSLAG/BEVIS. Sverigefinska rådet Sammanträdesprotokoll 1(13) Sammanträdesprotokoll 1(13) Plats och tid Beslutande Tisdagen den 21 maj 2019 i Kommunstyrelsens sessionssal, Kommunstyrelsens hus, klockan 14:00 15:35 Lennart Lind (S) Niina Slagner (S), Ordförande Maria

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot

Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot Päivämäärä: 16/12 Klo: 16:00 Paikka: Ludvikan kaupungintalo Läsnäolijat: Irmeli Rajaniemi, Jorma Langén, Kyllikki Hallberg, Helinä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma suomen kielen hallintoalue 2015 2016

Toimintasuunnitelma suomen kielen hallintoalue 2015 2016 Översättning till finska av verksamhetsplan för finskt förvaltningsområde 2015-2016 Toimintasuunnitelma suomen kielen hallintoalue 2015 2016 Strategia Suunnitelma/ohjelma Suuntaviivat Säännöt ja ohjeet

Lisätiedot

Peter Hoxell, kulttuuri- ja vapaa-ajanhallinto Eva-Lena Carlsson, sosiaali- ja koulutushallinto Cecilia Lantz, hoito- ja hoivahallinto Jessica Hedlund

Peter Hoxell, kulttuuri- ja vapaa-ajanhallinto Eva-Lena Carlsson, sosiaali- ja koulutushallinto Cecilia Lantz, hoito- ja hoivahallinto Jessica Hedlund 1(10) Paikka ja aika Kokoushuone Säfsen, klo 10.15 12.00 Päätösvaltaiset jäsenet Yvonne Persson (S) Åsa Bergkvist (S) Susanne Andersson (S) Ei-päätösvaltaiset varajäsenet Muut läsnäolijat Virkamiehet Peter

Lisätiedot

Neuvonpito suomen kielen hallintoalue

Neuvonpito suomen kielen hallintoalue 1 (6) 2018-11-27 MUISTIINPANOT Anne Kayani Projektledare Projektipäällikkö 08-591 266 12 anne.kayani@sigtuna.se Neuvonpito suomen kielen hallintoalue Teema: Avoin keskustelu hallintoalueen asioista Paikka:

Lisätiedot

VÄHEMMISTÖ JA VÄHEMMISTÖKIELTEN TYÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2016

VÄHEMMISTÖ JA VÄHEMMISTÖKIELTEN TYÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2016 VÄHEMMISTÖ JA VÄHEMMISTÖKIELTEN TYÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2016 Sisällysluettelo Tausta 1 Ruotsin vähemmistöpolitiikka 1 Laki kansallisista vähemmistöistä ja vähemmistökielistä 2 Suomen kielen pitkä

Lisätiedot

Myönteistä kehitystä ruotsinsuomalaisen kansallisen vähemmistön sekä ryhmän oikeuksien osalta, mutta vain tietyissä kunnissa Ruotsissa

Myönteistä kehitystä ruotsinsuomalaisen kansallisen vähemmistön sekä ryhmän oikeuksien osalta, mutta vain tietyissä kunnissa Ruotsissa RUOTSINSUOMALAISTEN KESKUSLIITTO 31.1.2014 1 Tukholma, 21.1. 2014: Huomioita Ruotsinsuomalaisten Keskusliitolta Euroopan Neuvostolle: Ruotsinsuomalaisten asema kansallisena vähemmistönä sekä Alueellisia

Lisätiedot

Uutisvirtaa 2/2015. Suomen kielen hallintoalue kuuluttaa

Uutisvirtaa 2/2015. Suomen kielen hallintoalue kuuluttaa Uutisvirtaa 2/2015 Suomen kielen hallintoalue kuuluttaa Ludvikan kunta puhuu myös suomea- luentopäivä 11/9 11. syyskuuta on Ludvikan vuoro! Folkets Husilla tarjolla luentoja ja muuta mukavaa klo. 15.30-20.00.

Lisätiedot

KANSALLISETVÄHEMMISTÖ TsuomenkielenhallintoalueNEUVON. MMISTÖTÄHEMMISTÖTuomen. NSALLISETVÄHEMMISTÖTsu Sisältää vuoden 2014 toimintakertomuksen

KANSALLISETVÄHEMMISTÖ TsuomenkielenhallintoalueNEUVON. MMISTÖTÄHEMMISTÖTuomen. NSALLISETVÄHEMMISTÖTsu Sisältää vuoden 2014 toimintakertomuksen KANSALLISETVÄHEMMISTÖ TsuomenkielenhallintoalueNEUVON KUNNANJOHTOTOIMISTO PITOKANSALLISETVÄHEMMI STÖTsuomenkielenhallintoalueNE UVONPitoKANSALLISETVÄHE Toimintasuunnitelma 2015 MMISTÖTÄHEMMISTÖTuomen Suomen

Lisätiedot

Neuvonpito suomen kielen hallintoalue

Neuvonpito suomen kielen hallintoalue SIG1000, v4.1, 2015-11-12 1 (5) 2016-11-04 MINNESANTECKNINGAR Helge Artell Projektledare 08-591 262 47 helge.artell@sigtuna.se Neuvonpito suomen kielen hallintoalue Teema kieli ja kulttuuri Paikka: Kunnantalo,

Lisätiedot

Vähemmistöpoliittinen ohjelma Ruotsinsuomalaiset Malmön kaupunki

Vähemmistöpoliittinen ohjelma Ruotsinsuomalaiset Malmön kaupunki Vähemmistöpoliittinen ohjelma Ruotsinsuomalaiset Malmön kaupunki Päivämäärä: 2016-05-23 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Johdanto... 3 Taustatietoa... 3 Lähtökohdat... 4 Työtavat... 4 Neuvonpito...

Lisätiedot

Uutiskirje maaliskuussa 2017 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa

Uutiskirje maaliskuussa 2017 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa Uutiskirje maaliskuussa 2017 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa Avoimet neuvonpidot ruotsinsuomalaisten ja saamelaisten kanssa Uumajan kunta on pitänyt avoimet neuvonpidot sekä ruotsinsuomalaisten

Lisätiedot

Kansalaisehdotukset ja muut vaikutusmahdollisuudet

Kansalaisehdotukset ja muut vaikutusmahdollisuudet Kansalaisehdotukset ja muut vaikutusmahdollisuudet Mikä on kansalaisehdotus? Kansalaisehdotus on kansalaisen mahdollisuus tehdä kunnalle ehdotus jostakin haluamastaan muutoksesta tai parannuksesta kunnan

Lisätiedot

Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin varsinainen Edustajakokous

Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin varsinainen Edustajakokous Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin varsinainen kokous 23.3.2019 Keväällä 2019 on jäseniemme taas aika suunnitella, tavata ja päättää tulevasta toiminnastamme, kun on Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin

Lisätiedot

Kokousmuistio Yhteistyökokous suomen kielen hallintoalue. Paikka ja aika: Trosan kunnantalo, klo. 14:00 15:00

Kokousmuistio Yhteistyökokous suomen kielen hallintoalue. Paikka ja aika: Trosan kunnantalo, klo. 14:00 15:00 Kokouksen päivämäärä 28.03.2014. Paikka ja aika: Trosan kunnantalo, klo. 14:00 15:00 Yhteistyöryhmään osallistujat: Läsnä Trosan kunnasta: Eira Lavio Seija Gustafsson Jouko Koivisto Tiina Alpua Jakob Etaat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Suomen kielen hallintoalue Ludvikan kunta 2015 2016. Ludvika framtidens, tillväxtens och möjligheternas kommun.

Toimintasuunnitelma. Suomen kielen hallintoalue Ludvikan kunta 2015 2016. Ludvika framtidens, tillväxtens och möjligheternas kommun. Toimintasuunnitelma Suomen kielen hallintoalue Ludvikan kunta 2015 2016 Ludvika framtidens, tillväxtens och möjligheternas kommun. Sisältö Yleiskatsaus/taustaa 2 Tavoitteet 3 Neuvonpito 4 Kartoitukset

Lisätiedot

KANSALLISET VÄHEMMISTÖT JA VÄHEMMISTÖKIELET

KANSALLISET VÄHEMMISTÖT JA VÄHEMMISTÖKIELET Toimintasuunnitelma: KANSALLISET VÄHEMMISTÖT JA VÄHEMMISTÖKIELET 2016 2019 Södergatan 20, 195 85 Märsta Puh. (vaihde) 08-591 260 00 Faksi 08-591 260 36 sigtuna.kommun@sigtuna.se www.sigtuna.se Asiakirjan

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä Allekirjoitukset Sihteeri Pykälät 9-14 Jessica Hedlund

Kokouspäivämäärä Allekirjoitukset Sihteeri Pykälät 9-14 Jessica Hedlund Suomen kielen hallintoalueen neuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1(7) Paikka ja aika Kokoushuone Grangärde, klo 13.00 14.20 valtaiset jäsenet Yvonne Persson (S) Susanne Andersson (S) Ei-päätösvaltaiset varajäsenet

Lisätiedot

KUNNANJOHTOTOIMISTO. Suomen kielen hallintoalue ja kansalliset. vähemmistöt. Toimintaraportti

KUNNANJOHTOTOIMISTO. Suomen kielen hallintoalue ja kansalliset. vähemmistöt. Toimintaraportti KUNNANJOHTOTOIMISTO Suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt Toimintaraportti 2012-2015 Suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt Toimintaraportti 2012 2015 Eeva Östberg Aineisto

Lisätiedot

Julia Grönholm, kaupungintoimisto

Julia Grönholm, kaupungintoimisto Malmö stad Stadskontoret 1 (7) Muistiinpanot Päivämäärä 18 mars 2018 Paikka ja aika Kaupungintalo, tila Stortorget klo 10.00 15.00 Paikallaolevat virkahenkilöt Susanne Abramsson, kaupungintoimisto Sanna

Lisätiedot

VAMN 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VAMN 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22

VAMN 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VAMN 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22 5/2012 26.11.2012 Asiat VAMN 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VAMN 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22 VAMN 23 VAMMAISPOLIITTISEN OHJELMAN TARKISTUS 23 VAMN 24 VAMMAISNEUVOSTON ESITTEEN

Lisätiedot

Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi kokoukseen ja julisti kokouksen avatuksi.

Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi kokoukseen ja julisti kokouksen avatuksi. Kunnallisen suomenkielisen neuvonpidon pitämän kokouksen muistiinpanot Aika: 22. toukokuuta 2019 klo 17.30 19.30 Paikka: Linbanegatan 12, Enköping Läsnäolijat: Ulrika Ornbrant (C) puheenjohtaja, Enköpingin

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

Neuvonpito suomen kielen hallintoalue

Neuvonpito suomen kielen hallintoalue Neuvonpito suomen kielen hallintoalue Teema suomen kieli koulussa ja vähemmistöpolitiikassa Paikka: Kunnantalo, kokoushuone Matsilver Aika: Tiistai 14. Toukokuuta klo 17.00 18.30 Läsnäolijat: Sari Pesonen,

Lisätiedot

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUETYÖN TOIMINTASUUNNITELMA

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUETYÖN TOIMINTASUUNNITELMA SUOMEN KIELEN HALLINTOALUETYÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2019 Dokumentin nimi Vahvistettu Voimassa Suomen kielen hallintoaluetyön toimintasuunnitelma 2016-11-18 2017-2019 Vastuussa dokumentista Päättävä

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalue

Suomen kielen hallintoalue 1 (6) 2018-11-01 Anne Kayani Projektledare Projektipäällikkö 08-591 266 12 anne.kayani@sigtuna.se Suomen kielen hallintoalue Teema: Avoin keskustelu hallintoalueen asioista Paikka: Kunnantalo, huone Matsilver

Lisätiedot

Sama suomeksi? Miina Salokannas Kielineuvosto Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitos 2014

Sama suomeksi? Miina Salokannas Kielineuvosto Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitos 2014 Sama suomeksi? suomenkielisen informaation kattavuus suomen kielen hallintoaluekuntien verkkosivustoilla Miina Salokannas Kielineuvosto Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitos 2014 Tiivistelmä Salokannas,

Lisätiedot

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Sari Pesonen Tukholman yliopisto, suomen kielen osasto Slaavilaisten ja balttilaisten kielten, suomen, hollannin ja saksan laitos Stockholms

Lisätiedot

TERVETULOA KANTELEESEEN. Oletko suomenkielinen ja sinulla on pieniä lapsia? Haluatko turvata lapsesi kaksikielisen kehityksen?

TERVETULOA KANTELEESEEN. Oletko suomenkielinen ja sinulla on pieniä lapsia? Haluatko turvata lapsesi kaksikielisen kehityksen? TERVETULOA KANTELEESEEN Oletko suomenkielinen ja sinulla on pieniä lapsia? Haluatko turvata lapsesi kaksikielisen kehityksen? SUOMENKIELINEN PÄIVÄKOTI KANTELE Haningen kunnalla on oma suomenkielinen esikoulu.

Lisätiedot

Kielineuvoston suomen kielen neuvonta

Kielineuvoston suomen kielen neuvonta Kielineuvoston suomen kielen neuvonta Kielineuvoston kieliseminaari Tukholma 28.3.2019 Tarja Larsson ja Henna Leskelä Kielineuvoston suomen kielen neuvonnan kartoitus kartoitusvuodet 2007, 2010 ja 2017

Lisätiedot

Asiakirja neuvonpidosta, joka ja rjestettiin ruotsinsuomalaisen ryhma n kanssa Malmo n kaupungissa 11. maaliskuuta 2015

Asiakirja neuvonpidosta, joka ja rjestettiin ruotsinsuomalaisen ryhma n kanssa Malmo n kaupungissa 11. maaliskuuta 2015 Asiakirja neuvonpidosta, joka ja rjestettiin ruotsinsuomalaisen ryhma n kanssa Malmo n kaupungissa 11. maaliskuuta 2015 Tausta Neuvonpidon aluksi Jenny Malmsten, Malmön kaupungin suomen kielen hallintoalueen

Lisätiedot

Suomen kielen merkitys on kasvanut Ruotsin

Suomen kielen merkitys on kasvanut Ruotsin LAPSELLASI ON OIKEUS SUOMEN KIELEEN! Kieliä voi oppia monta ja se kannattaa Kansainvälistyvä maailma suosii monikielisyyttä Suomen kielen merkitys on kasvanut Ruotsin yhteiskunnassa ja yritysmaailmassa.

Lisätiedot

Oikeus suomenkieliseen vanhustenhuoltoon ja -hoitoon

Oikeus suomenkieliseen vanhustenhuoltoon ja -hoitoon Suuri osa Suomesta 1960 1970-luvuilla muuttaneista henkilöistä on jo eläkkeellä, ja monet tarvitsevat vanhustenhuoltoa. Vuoden 2012 lopussa Ruotsissa asui 76 000 suomalaistaustaista yli 65-vuotiasta henkilöä.

Lisätiedot

Kartoitusanalyysi, yleinen kysely

Kartoitusanalyysi, yleinen kysely Kartoitusanalyysi, yleinen kysely Suomen kielen hallintoalue, Ludvikan kunta Ludvikan kunta kuuluu suomen kielen hallintoalueeseen 1. helmikuuta 2015 lähtien. Se tarkoittaa, että kunnan suomenkielisellä

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2010 Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2. KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2010 Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2. KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010 Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2010 KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Sari Heiskanen Markku Huttunen Tuula Kauppinen,

Lisätiedot

Vähemmistökielten toimintaohjelma 2012-2014

Vähemmistökielten toimintaohjelma 2012-2014 PAJALAN KUNNANVALTUUSTON 23.4. 2012 HYVÄKSYMÄ Vähemmistökielten toimintaohjelma 2012-2014 Pajalan kommun Pajalan kunta 1 Sisältö 1 Johdanto 1.1 Kansallinen vähemmistöpolitiikka 1.2 Pajalan kunnan vähemmistöpolitiikka

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011

SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011 Kokousaika 1.11.2011 klo 18.00 21.18 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Tuomas Alaterä Juha Ilonen, puheenjohtaja (puheenjohtajana

Lisätiedot

Pöytäkirja. Ohjausryhmän kokous maanantaina 15. helmikuuta Aika: 14:00 16:30 Paikka: Artisten, Skövden kaupungintalo

Pöytäkirja. Ohjausryhmän kokous maanantaina 15. helmikuuta Aika: 14:00 16:30 Paikka: Artisten, Skövden kaupungintalo SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE Dnr KS2016,0095 Pöytäkirja Ohjausryhmän kokous maanantaina 15. helmikuuta 2016 Aika: 14:00 16:30 Paikka: Artisten, Skövden kaupungintalo Läsnäolijat: Leif Walterum (C), puheenjohtaja

Lisätiedot

Aika 4.9.2012 klo 18.00 (kahvi klo 17.30) Kahvin aikana näytetään kuvia Albertin seurakunnan

Aika 4.9.2012 klo 18.00 (kahvi klo 17.30) Kahvin aikana näytetään kuvia Albertin seurakunnan Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 6 / 2012 Aika 4.9.2012 klo 18.00 (kahvi klo 17.30) Kahvin aikana näytetään kuvia Albertin seurakunnan vierailusta Paikka Olarin kirkon kerhosiiven kerhohuone Läsnä Viitapohja,

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot

Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot Suomen kielen hallintoalueen neuvonpitoryhmän kokouksen muistiinpanot Päivämäärä: 16/6 Klo: 16:00 Paikka: Ludvikan kaupungintalo Läsnäolijat: Neuvonpitoon osallistuneet: Kyllikki Hallberg, Irmeli Rajaniemi,

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Neuvonpito suomen kielen hallintoalue

Neuvonpito suomen kielen hallintoalue SIG1000, v4.0, 2012-09-24 1 (5) 2015-09-24 Maarit Kononen Projektledare 08-591 262 47 maarit.kononen@sigtuna.se Neuvonpito suomen kielen hallintoalue Paikka: Kunnantalo, Raisio Päivämäärä: 2015-09-15 klo

Lisätiedot

Suomalaisen hallintoalueen neuvotteluryhmän kokouksesta tehdyt muistiinpanot

Suomalaisen hallintoalueen neuvotteluryhmän kokouksesta tehdyt muistiinpanot Suomalaisen hallintoalueen neuvotteluryhmän kokouksesta tehdyt muistiinpanot Aika: perjantai 25. syyskuuta klo. 13.00-15.00 Paikka: Kunnantalo, Enköpingsrummet Läsnäolijat: Helena Proos (S) puheenjohtaja,

Lisätiedot

Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen

Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen Tutkimusjohtaja Elli Heikkilä Siirtolaisuusinstituutti Dynaaminen ruotsinsuomalaisuus -seminaari Turun Kansainväliset Kirjamessut 4.10.2015 1 Muuttovirrat

Lisätiedot

Kansallisia vähemmistöjä koskeva toimintaperiaate Upplands Väsbyn kunnassa

Kansallisia vähemmistöjä koskeva toimintaperiaate Upplands Väsbyn kunnassa Suuntaviivat, toimintaperiaate Tuki ja prosessi 6.11.2015. Sofia Gullberg 08-590 974 79 Dnro Faksi 08-590 733 40 KS/2013:346 Sofia.gullberg@upplandsvasby.se Kansallisia vähemmistöjä koskeva toimintaperiaate

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 7/2009 Kirkkoneuvosto 10.6.2009 81 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 7/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 7/2009 Kirkkoneuvosto 10.6.2009 81 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 7/2009 Kirkkoneuvosto 10.6.2009 81 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 7/2009 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA MUUT KUTSUTUT keskiviikko 10. päivänä kesäkuuta 2009 kello 10.30 alkaen Seurakuntatalo/takasali

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kirkkoneuvosto 16.2.2016. Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kirkkoneuvosto 16.2.2016. Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta jäsen JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika 16.2.2016 klo 17.45 18.15 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu 10 VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu 10 VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu 10 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 12 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut

Lisätiedot

Yhteenveto ruotsinsuomalaisen ryhma n kanssa ja rjestetysta neuvonpidosta Malmo n kaupungissa 3. syyskuuta 2015

Yhteenveto ruotsinsuomalaisen ryhma n kanssa ja rjestetysta neuvonpidosta Malmo n kaupungissa 3. syyskuuta 2015 dokumentation samråd 3 september 2015 finska Yhteenveto ruotsinsuomalaisen ryhma n kanssa ja rjestetysta neuvonpidosta Malmo n kaupungissa 3. syyskuuta 2015 Alustus Neuvonpito suunniteltiin yhteistyössä

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalueen suurneuvonpito

Suomen kielen hallintoalueen suurneuvonpito Suomen kielen hallintoalueen suurneuvonpito 14.9.2016 Malmön kaupunki on kuulunut suomen kielen hallintoalueeseen helmikuusta 2015 lähtien. Syyskuussa pidettiin vuoden toinen suurneuvonpito, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalueen suomen kielen ryhmän neuvonpito

Suomen kielen hallintoalueen suomen kielen ryhmän neuvonpito Kansliayksikkö 0240-86096 heli.jussila@ludvika.se MUISTIINPANOT 1(5) Suomen kielen hallintoalueen suomen kielen ryhmän neuvonpito 2016-11-08 Aika Klo 15.00 Paikka Ludvikan kaupungintalo, istuntosali Osanottajat

Lisätiedot

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja

Lisätiedot

Rudy Mengesha, kulttuurihallinto. Hillevi Veibäck

Rudy Mengesha, kulttuurihallinto. Hillevi Veibäck muistiinpanot neuvonpito Malmö stad Stadskontoret 1 (7) Muistiinpanot Päivämäärä 2016-03-31 Paikka ja aika Kaupungintalo, tila Stortorget klo 17.30-20.00 Närvarande Kts. osallistujalista. Kaikki suomalaiset

Lisätiedot

HALLSTAHAMMAR SUOMEN KIELEN HALLINTOALUETYÖ 2015. Vuoden ruotsinsuomalainen kunta

HALLSTAHAMMAR SUOMEN KIELEN HALLINTOALUETYÖ 2015. Vuoden ruotsinsuomalainen kunta HALLSTAHAMMAR SUOMEN KIELEN HALLINTOALUETYÖ 2015 Vuoden ruotsinsuomalainen kunta Alkusanat Hallstahammarin kunnan asukkaista 23% on suomitaustausta, noin 3 600 henkilöä (Suomessa suntyneitä tai henkilöitä

Lisätiedot

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8 /2014 Aika: maanantai 3.11.2014 klo 18 18.55, 19.00 19.28 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti puheenjohtaja

Lisätiedot

Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 2/ (6)

Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 2/ (6) Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 2/ 1 (6) 09.03. n kokous Aika torstai 9.3. klo 20.05. Talouspäällikön haastattelut 18.15 alkaen, johon osallistuivat kirkkoneuvoston ja valtuuston et. Paikka Laurentius-sali

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstai 9.1.2014 klo 17.00 17.36 Isonkyrön

Lisätiedot

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen!

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen! Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Tervetuloa kauden 2017-2018 aloituskokoukseen! 1. Tausta: Miten maahanmuuttaja- ja vähemmistöjen asiaa kehitetään Vantaalla? (Monikulttuurisuusaisain yksikön rooli)

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 --------------------------------------------------------------------------------------------------------------

PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 15 ILMOITUSASIAT 2 16 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot