Hajoaako yleisö, katoaako julkisuus?
|
|
- Siiri Lehtonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 96 KATSAUKSIA jotka uutisen tulee täyttää. Joukkoviestinnän sähköistyminen on yksi osa prototyyppisen uutisen skeemaan kohdistuvia muutospaineita. Sähköistymisen tuottama intensifioituminen ei vain nopeuta joukkoviestinnän sykliä vaan johtaa myös uudenlaisiinkerronnallisiinmuotoihin,jotkahorjuttavat faktan ja fiktion erottelua. Äärimmillään prototyyppisen uutisen skeema muuntuu muistuttamaan toimintafiktion kerronnan elementtien muotoja. Vastaavasti julkisuuden ekspansio heikentyneenä reflektiona vaikuttaa uutisen kriteereihin. Kaikkiaan uutisen kriteerit määräytyvät kerronnallistetun asiantilan suhteesta kulttuurin konventionalisoituneiden odotusten struktuurien ennakoimien asiantilojen normaaliuteen. (Myös se, että mitään ei tapahtunutkaan saattaa olla uutinen.) Reflektion perusoperaatioiden, vertailun ja jäsentämisen, tukehtuminen julkisuuden massaan korostaa konventionalisoituneiden odotusten rikkomista uutisen kriteerinä. Vain epätavallisista uutisista tulee vaikutusvoimaisia ja shokeeraavia. Tämä edelleen vahvistaa prototyyppisen uutisen skeeman muuttumista. Juuri kulttuurisodissa, jollaiseksi Jumalan teatterin julkisuuttakin voi kutsua, on kyse odotusten struktuurien saliimien asiantilojen rajoista ja niiden rikkomisesta. Samalla ne antautuvat hyvin dramaattisen kerronnallisen muodon alle kertoessaan kuitenkin itseasiassa modernin identiteettimuodon jatkuvasta pyrkimyksestä etsiä autenttista, ylittää rajoja ja löytää tarkastelupisteiden kuolleita kulmia. Piirteidensä kautta julkisuus alkaa muistuttaa automaattia, joka tarvitsee jatkuvaa sarjaa poikkeavuuksia pysyäkseen käynnissä. Koodien rikkominen julkisuudessa esiin pääsemisen keinona muodostuu säännöksi eikä poikkeukseksi. Markku Eskelinen rikkoo pilkanteollaan julkisen ja yksityisen rajaa, ja pääsee julkisuuden lempilapseksi. J oukkotiedotuksen kansainväliset rakenteet siirtävät Salman Rushdien länsimaistuneen maailmankuvan historiallisesti eriaikaisiin kulttuureihin ja aiheuttavat kulttuurisodan. Samalla näissä tapauksissa on kyse äärimmäisen henkilöityneestä julkisuudesta. Ainoastaan ne tapaukset, jotka koskevat yksilöä ja yksityistä, nousevat huomion keskipisteeseen. Jumalan teatterin tapauksessa muutama nokare ulostetta nostatti myrskyn, joka hävitti julkisuudessa alleen muutaman tonnia mereen valunutta myrkkyä. Tämä osoittaa kulttuurin konventionalisoituneiden odotusten struktuurien sokeuden yksityisen ulkopuolelle sattuvaa kohtaan. Tämän näkyväksi saattaminen ei ollut aivan vähäinen teko. Viitteet 1. Tutkimukseni "Juhannustansseista Jumalan teatteriin-suomalainenjulkisuus ja kulttuurisodat" (Tutkijaliitto, 1989) lähtökohtana oli Jiirgen Habermasin julkisuustutkimuksessaan tekemä jaottelu yksityiseen ja julkiseen. Hajoaako yleisö, katoaako julkisuus? Julkisuuden katoaminen on yksi näkökulma, josta käsin kansallisten yleisradiolaitostenoletettua tai todellista-alamäkeä on viime vuosina tematisoitu (ks. esim. Elliot 1983, Garnham 1986 ja Syvertsen 1986). Ajatuskulku on silloin osapuilleen seuraava: Valtakunnalliset, julkisen palvelun tv-kanavat ovat ratkaisevalla tavalla muodostaneet kansallisen julkisuuden sfäärin, jossa kansalaisia kiinnostavat ja koskettavat kysymykset ovat nousseet "agendalle". Uusien kaupallisten sekä kaapeli- ja satelliittikanavien valloittaessa yhä suuremman yleisön, yksi ja yhteinen julkisuuden kenttä on hajoamassa yhä pienemmiksi "osajulkisuuksiksi". Saman tien myös julkisen palvelun perinteiset ohjelmapoliittiset ihanteet ovat särkymässä: kilpailun aikakaudella tv ei enää yritä kasvattaa poliittisia kansalaisia vaan tyytyy viihdyttämään yleisöä. 'Julkisuuden sfäärin' ja 'julkisen palvelun' välillä vallitsee ilmeinen käsitteellinen sukulaisuus. Habermashan (1962) paikansi julkisuuden käsitteen nimenomaan kansalaisyhteiskuntaan: se edusti markkinoista ja valtiosta riippumatonta julkista keskustelua, joka kumpuaa ihmisten yhteisöstä. Hieman samaan tapaan julkisen palvelun yleisradiolaitokset on yleensä organisoitu siten, että ne voivat säilyttää itsenäisyytensä suhteessa sekä Heikki HeDman valtiovaltaan Uulkisoikeudelliset yhtiöt, parlamentaariset valvontaelimet) että markkinavoimiin (pakollinen lupamaksu). Saattaa olla, että televisio todella on vähitellen tuhoamassa julkisen keskustelun edellytyksiä (vrt. Postman ), mutta ainakin Suomessa pääkanavien ohjelmarakenne on säilynyt osapuilleen ennallaan 1970-luvun alusta alkaen; mitään merkittävää viihteellistymistä ei ohjelmarakenteen tasolla ole havaittavissa (Hellman & Sauri ). Tämän katsauksen tarkoituksena on tarkastella julkisuuden mahdollista katoamista avoimen pinnallisesta näkökulmasta: siitä, missä määrin tv-yleisö on Suomessa tosiasiallisesti hajonnut ja siirtynyt pois valtakunnallisilta pääkanavilta. Yritän koota yhteen viimeaikaisten tutkimusten tuloksia. Kanavien voimasuhteet Vuoden lopussa kaapeli-tv:tä saattoi kotonaan katsella joka viides suomalainen, maksullisia kanavia oli vain parilla prosentilla, videonauhuri oli useammalla kuin joka kolmannella, Kolmostelevision lähetyksiä näki joka toinen ja kaukosäädintä näppäili kaksi viidestä. Television seuraamismahdollisuudet ovat siten ratkaisevasti muuttuneet sitten vuosikymmenen alun. Television mittaritutkimus antaa entisiin
2 98 e KATSAUKSIA Tiedotustutkimus 2/89 KATSAUKSIA e 99 päiväkirjatutkimuksiin verrattuna suhteellisen luotettavan kuvan tv:n katselun määrästä ja jakautumisesta eri kanavien kesken sekä myös yksittäisten ohjelmien suosiosta. Finnpane! Oy aloitti mittaritutkimuksen maaliskuussa yhteistyössä Yleisradion ja MTV:n kanssa. Ilmeisesti jo tänä keväänä myös Kolmostelevisio liittyy tutkimuksen tilaajien joukkoon. Syksyllä mittaritutkimuksen otokseen kuului 334 taloutta, joissa oli kaikkiaan 896 henkeä. Näyte on painotettu niin, että se edustaa koko väestöä varsin hyvin niin alueellisesti, ikäryhmittäin kuin sukupuolittain (ks. esim. Kalkkinen c, 39). Esimerkiksi Helsingin alueella mittareita on runsaat 80 ja Kolmostelevision näkyvyysalueella vajaat 200. Kaapelikanavien katselusta mittaritutkimus sen sijaan antaa otoksen pienuuden takia satunnaisvaihtelulle alttiimman tuloksen. Esimerkiksi HTV:n piirissä olevia talouksia mittaritutki- muksen otoksessa oli viime nä vain 23 kappaletta. Jos mittaritutkimuksen yhteenvetoraportteihin (Kalkkinen & Kytömäki, Kalkkinen a, Kytömäki, Kalkkinen b Kytömäki 1989, Kalkkinen 1989; ks. myö~ Kalkkinen c) on kuitenkin uskominen eri tv-kanavien katseluosuudet ovat muuttu~ neet kahden vuoden aikana vain hyvin vähän. Kuvioon 1 on koottu tiedot kuudelta eri tutkimusjaksolta. Yleisradion (TV 1:n ja TV 2:n) osuus katseluun käytetystä ajasta on pudonnut kevään 56 prosentista n 50 prosenttiin ja MTV:nosuus 33 prosentista 27 prosenttiin. Kolmostelevisio on noussut tyhjästä kasvattaen omaa katseluosuuttaan 10 prosenttiin. Huomionarvoista tuloksissa on kuitenkin se, että kaapelikanavien katseluosuus ei ole koko aikana juurikaan muuttunut. Valtakunnallisella tasolla niiden katseluun on käytetty vain 5-7 prosenttia katseluajasta videon osuuden vaihdellessa 5-8 prosentin välillä. V altakunnallisten lähetysten osuus katseluajasta on edelleen keskimäärin lähes 80 prosenttia. Ne ovat kokeneet menetyksiä, mutteivät kaapeli- vaan Kolmostelevision johdosta. Myös tarkasteltaessa eri tv-kanavien tavoittavuutta valtakunnallinen televisio on joutunut antamaan hieman periksi. Keväällä Yleisradio tavoitti keskimääräisenä päivänä 65 prosenttia suomalaisista, llä enää 58 prosenttia; MTV:n tavoittavuus on samaan aikaan pudonnut 57 prosentista 53 prosenttiin. Tulosta voidaan lukea myös toisesta suunnasta: joka kolmas (35 %) suomalainen ei katsonut viime n keskimääräisenä päivänä sen paremminyle:nkuin MTV:nkään ohjelmia luvun alkuvuosina ei-katsojien osuus oli vain viidenneksen luokkaa (Kalkkinen 1986, 9). Syksyllä Kolmostelevisio tavoitti päi- vittäin jo joka kuudennen suomalaisen. Sekä video että kaapelikanavat ovat tavoittaneet päivittäin noin joka kymmenennen; osuudet ovat pysyneet ennallaan mittaritutkimuksen aikakaudella. Helsinkiä lienee lupa pitää tv:n katselun erityisalueena. Kaapelitelevisiolla on pääkaupunkiseudulla jo 15-vuotinen historia, ja Kolmostelevisiokin käynnistyi ensiksi juuri Helsingissä. Pääkaupunkiseudulla katsellaan televisiota yleensä hieman vähemmän kuin koko maassa, mutta katselu jakautuu hieman eri tavoin. Erot eivät johtune vain tarjonnan erilaisuudesta-esimerkiksi lahtelaiset nä tv-ruuduistaan osapuilleen samat kanavatvaan kyse lienee erilaisesta, "kehittyneemmästä" katselukulttuurista. Pääkaupunkiseudulla kolmaskanavasta on mittaritutkimuksen mukaan hyvää vauhtia tulossa jo yhtä suosittu kuin MTV:stä tai koko kakkoskanavasta (ks. kuvio 2). Mittaritutki- 100% Kolmostelevisio 100% Kaapeli Kolmostelevisio GO MTV YLE GO MTV YLE :.-... :: -.:-. :. :..:-:-.:.... :-:-:.-.. -:-. Kuvio 1. Television katseluun päivittäin käytetyn ajanjakautuminen koko maassa -. Lähde: Koottu tv-mittaritutkimuksen kausiyhteenvetoraporteista. Kuvio 2. Television katseluun päivittäin käytetyn ajan jakautuminen pääkaupunkiseudulla -. Lähde: Koottu tv-mittaritutkimuksen kausiyhteenvetoraporteista.
3 100 KATSAUKSIA Tiedotustutkimus 2!8g KATSAUKSIA e.101 muksen mukaanmtv:nlähetyksiä katsottiin llä keskimäärin26 minuuttiaja kakkoskanavaa 22 minuuttia päivässä Kolmostelevision yltäessä peräti 21 minuuttiin. Satelliittikanavat sen sijaan eivät helsinkiläisiä kiinnosta edes siinä määrin kuin suomalaisia keskimäärin. Jos siis tarkastellaan koko tv-yleisöä eriytymättömänä joukkona, uudet kanavat ovat vallanneet vain pienen osan television katseluun käytetystä ajasta. Yleisradiotelevisio hallitsee suomalaista tv-iltaa; kaapelikanavien merkitys on yhä häviävän pieni. Edes siellä, missä katselukulttuuri on keikkein "kehittyneintä", ei satelliittitarjonta pysty uhmaamaan valtakunnallisia kanavia, vaan pahin uhkaaja on Kolmostelevisio.- Mittaritutkimuksen aineisto tarjoaa hyvän pohjan jatkoanalyyseille. Tehdyt kausiyhteenvedot käyttävät mahdollisuuksista hyväkseen vasta murto-osan. Kaapeliyleisö ja yleisradioyleisö Katselutottumuksia on kuitenkin syytä tarkastella myös sen perusteella, mitä kanavia yleisön saatavilla on. Tuuli Tukiainen tutki yleisradioväestön ja kaapeliväestön katselun eroja ennen Kolmostelevision tuloa Helsingissä, Tampereella ja Turussa (Tukiainen a, b ja a; ks. myös Tukiainen b ). Tutkimukset tehtiin ns. päiväkirjamenetelmällä. Hänen mukaansa kaapelikanavat tavoittivat tutkimusajankohtana (llä 1986 ja keväällä ) päivittäin vain noin kolmanneksen kolmen suurimman kaupungin kaapeliväestöstä. Niiden katselu muodosti keskimäärin vajaan neljänneksen kaapeliväestön tv:n ääressä viettämästä ajasta. Koska kaapelikanavien saatavuus lisää Tukiaisen tulosten mukaan tv:n katseluaikaa vain vähän- eikä välttämättä ollenkaan- Yleisradio ja MTV menettivät kaapeliväestön keskimääräistä katseluaikaa Helsingissä ja Turussa 26 nu. nuuttia ja Tampereella 19 minuuttia päivässä. Suurimmat menetykset osuivat TV 2:n ja MTV:n kohdalle. Tukiaisen tutkimukset vahvistavat myös sen, että kaapeliväestö on suuntautunut selvemmin fiktioon ja viihteeseen kuin yleisra. dioväestö. Kaapeliväestö katsoi vain murtoosan fakta- tai uutisohjelmistaan kaapelikanavilta; sen sijaan prosenttia (kau. pungista riippuen) sen katsomista sarjafilmeistä, prosenttia viihdeohjelmista ja prosenttia sen katsomista elokuvista oli kaapeli-ja satelliittikanavien ohjelmistoa. Tulosta luonnollisesti selittää kaapelitelevision ohjelmatarjonta, joka painottuu vahvasti viihteellisiin ohjelmatyyppeihin (ks. esim. Hellman, ). Pertti Tiihonen (a) on sittemmin halunnut lieventää käsitystä yleisön kahtiajaosta. Hänen mukaansa ei vielä ole kovin selviä merkkejä siitä, että yleisö olisi jakautunut jyrkästi yleisradio- ja kaapeliväestöksi. Hänen Helsingissä llä tekemänsä päiväkirjatutkimus viittasi siihen, että vasta maksu-tv muuttaisi näkyvästi katselutottumuksia. Tutkimusajankohtana kaapelikanavia saattoi katsella noin puolet helsinkiläisistä ja maksukanavia puolestaan joka kolmas kaapeliyleisöstä. Tiihosen mukaan kaapeliväestön enemmistö ei käytä tv:tään juurikaan toisin kuin Kolmostelevision piirissä oleva yleisradioväestö (ks. kuvio 3). Katselu jakaantuu eri kanavien kesken osapuilleen samalla tavalla riippumatta siitä, ovatko tarjolla vain kolme yleisradiokanavaa vaiko myös maksuttomat kaapelikaavat. Maksuttornia kaapelikanavia nä katsoivat niitä keskimäärin vain 13 minuuttia päivässä, kun ykkös- ja kakkoskanavaa (mukaanlukien MTV) katsottiin keskimäärin 100 minuuttia ja koimoskanavaa 21 minuuttia päivässä. Maksukanavia nä sen sijaan poikkeavat muusta yleisöstä. Maksullisia kanavia ti Ianneet katselivat HTV:n tarjontaa päivittäin peräti 32 minuutin ajan, kun Kolmostelevisiolle riitti aikaa enää 14 minuuttia sekä ykkös- ja kakkoskanavalle 82 minuuttia. Nimenomaan maksukanavia siis katsotaan muiden kanavien kustannuksella, kun taas maksuttomien kaapelikanavien katselu jää useimmiten marginaaliseksi. A = llåj<e9 Ylen ja Mtv:nohjelmat B ~ iläkoo myils kolmoskanavan ohjelmat C = näkee myils HTV:n maksutlomat kanavat D = näkee myils maksullisla kaapelikanavia Kuvio 3. Eri tv-kanavien katselu yleisöryhmittäin Helsingissä marraskuussa. Lähde: Tiihonen a, 14. Tiihosen tulokset viittaavat myös siihen, että kaapelikanavien katselu olisi Helsingissä hienokseltaan vähenemässä, minkä hän arvelee johtuvan nimenomaan Kolmostelevision vaikutuksesta (mt., 17). Perää saattaa olla myös Tukiaisen (b, 11) oletuksessa: kaapelikanavien uutuudenviehätys on ainakin toistaiseksi laimenemassa. Sen sijaan Tiihonen ei näytä panevan merkille kaikkein todennäköisintä selitystä sille, että nimenomaanmaksu-tv:nyleisö poikkeaa muista tv:n katsojista. Jos Viihdekanavasta kerran on erikseen maksettu, eikö ole luonnollista, että sitä myös katsotaan? Erityiskysymyksiä: paikallinen kulttuuri ja nuoriso Kaapeli- ja satelliittikanavien merkitys yleisölleen riippuu epäilemättä myös siitä, olemmeko Helsingissä vai Närpiössä. Sosiaalisesti tiiviissä, 'territorialisuuteen' taipuvaisessa yhteisössä paikallisen ohjelmiston merkitys voi olla huomattavan suuri, kun taas 'distanssiin' pyrkivässä urbaanissa ympäristössä valtakunnallisen ja/tai kansainvälisen ohjelmiston vetovoima on ylitsekäyvän vahva ( esim. Lundby ja Tiihonen b ). Paikallisradioita koskeva keskustelu ( esim. Heiskanen ja Moring a ja b) on osoittanut, että julkisuus voi rakentua eri tavoin riippuen yhteisöissä vallitsevista kulttuurisista jäsennyksistä, sen jäsenten omaksumasta identiteetistä. Erilaiset ala-, osa-, valtaja vastakulttuurit voivat luoda kytkentöjä joko kansalliseen ja kansainväliseen julkisuuteen tai kääntyä enemmän tai vähemmän vain omien paikallisten julkisuusmuotojen puoleen. Globaalinen superkulttuuri ei välttämättä jyrää paikallisia kulttuureja (vrt. Julkunen & Sarmela ), vaan televisio voi tuottaa paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen välille monijännitteistä mutta hedelmällistä vuorovaikutusta. Vaikkakaapeli-tvnykyisellään nojaa paljolti kansainväliseen ohjelmistoon, paikallinen tv-toiminta saanee lähivuosina entistä vahvemman sijan. Esimerkiksi HTV, joka luopui paikallisesta tarjonnasta lähes vuosikymmeneksi, on vähitellen-joskin varovastipalaamassa siihen. Kuluneena talvena se on näyttänyt paikallisia jääkiekko-otteluita Helsinki-kanavallaan.-Paikallisesta ohjelmis-
4 102 e KATSAUKSIA KA TSAUKSJA e 103 tosta kuitenkaan tuskin koskaan tulee tv:n katselun valtavirtaa. Se ei yksinkertaisesti sovi television luonteeseen eikä sen edellyttämiin tuotantoarvoihin (ks. Barwise & Ehrenberg ). Kun on pohdittu, mikä ryhmä olisi eniten vieraantunut nykyisestä valtakunnallisesta televisiotarjonnasta, esiin on toistuvasti nostettu nuoriso, osin jo myös nuoret aikuiset. Esimerkiksi Ilkka Heiskasen (1985, 211) ennustuksen mukaan "Ritari Ässän sukupolvi" ei aikuistuttuaan enää palaisi perinteisten suomalaisten suosikkiohjelmien pariin vaan hakeutuu kaapelilähetysten ja videoiden pariin. Helsingissä tehdyt empiiriset tutkimukset ovat osaltaan tukeneet Heiskasen manausta: Tiihosen (a) mukaan nelisenkymmentä prosenttia vuotiaan kaapeliväestön katseluajasta kuluu jo kaapelikanavilla; Tukiaisen (a) mukaan taas 9-14-vuotiaat "kaapelikakarat" viettävät yli puolet katseluajasta HTV:n parissa. On mahdollista esittää myös vastaväite. Vaikka etenkin kaapeliväestöön lukeutuva nuoriso on osittain lakannut katsomasta Yleisradion ohjelmia ja vähentänyt myös MTV:ntarjonnan katselua, mikään ei estä sitä jonain päivänä palaamasta takaisin valtakunnallisille kanaville. Toisin sanoen nykyinen tilanne olisikin enemmänikäkausi-kuin kohorttiperusteinen. Nuoret ovat aina etsineet tv:stä sarjafilmejä, elokuvia ja viihdettä; nyt he hakevat haluamansa sieltä missä sitä eniten on tarjolla. Myös nuorisokulttuuri kuuluu siihen paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen hedelmälliseen jännitekenttään, joka voi tuottaa aivan uudenlaisia julkisuusmuotoja. Valtavirran väline Edellä olen tarkastellut, missä määrin tv-ylei- sö on vetäytynyt pois valtakunnallisilta kanaviha. Tulos: toistaiseksi siirtymät ovat olleet hyvin vähäisiä. Siinä mielessä valtakunnalliset tv-kanavat hallitsevat yhä suomalaista julkisuutta. Yleisradion ja MTV:nyksittäiset ohjelmat saattavat yhä saavuttaa kaksikin miljoonaa katsojaa Uoskin yleisöhuiput ovat laskeneet sitten vuosikymmenen alun, ks. esim. Heiskanen 1985 ja Kasari ). Suosituimpia ohjelmia-napakymppiä ja Uutisia- katsoo joka kerta joka toinen yli kymmenvuotias suomalainen, kun kaapelitelevision prime-time-sarja tavoittaa parhaimmillaan vain satatuhatta katsojaa. Satelliittikanavien keskimääräinen katsojamäärä illan parhaina tunteinajää muutamiin kymmeniin tuhansiin. Tulos näyttää tukevan Patrick Barwisen ja Andrew Ehrenbergin kantaa, jota he argumentoivat perusteellisesti kirjassaan Television and its Audience (): televisio on valtavirran väline. Narrowcasting ei ole lähivuosikymmenien voittaja, vaan mainstreamtelevision voittokulku jatkuu. Uudet kanavat tuovat tiettyjä lisäpiirteitä tv:n katseluun, mutta yleisön valtaosa on jatkossakin kiinnostunein 'täyden palvelun' televisiosta, jossa uutiset ja elokuvat, ajankohtaisohjelmat ja sarjafilmit sekä dokumentit ja talkshowt seuraavat toisiaan ja jossa kansallisella ohjelmistolla on tärkeä sija. Television tuotantotapa-ohjelmanteon kalleus-suosii suuria yleisöjä ja suuren yleisön kanavia; niiden puolesta puhuu myös tv:n sosiaalinen olomuoto. Kirjallisuus BARWISE, Patrick & EHRENBERG, Andrew. Tele vision and its Audience. Lontoo, Newbury Park, Beverly Hills ja New Delhi, Sage,. ELLIOTT, Philip. lntellektuellit ja julkisuuden katoaminen. Tiedotustutkimus 6(1983):2, s GARNHAM, Nicholas. The Media and the Publie Sphere. Teoksessa: MURDOCK, Graham ym. (toim.). Communicating Politics. Leicester, Leicester University Press, :HABERMAS, Jtirgen. Strukturwandel der Öffentlichkeit. Darmstadt und Neuwied, Luchterhand, HEISKANEN, Ilkka. V usi viestintäteknologia ja rakenteellinen kuri suomalaisessa joukkoviestinnässä ja kulttuuriteollisuudessa. Teoksessa: MITCHELL, Ritva (toim.). Uusi teknologia, taiteet, taidepolitiikka. Valtion taidehallinnon julkaisuja n:o 28. Helsinki, 1985, s HELLMAN, Heikki. Uustelevision aika? Helsinki, HankijaJää,. HELLMAN, Heikki & SAURI, Tuomo. Suomalainen prime-time: Tutkimus television uudesta kilpailutilanteesta sekä Yleisradion ja MTV:nparhaan katseluajan ohjelmarakenteesta vuosina Jyväskylän yliopisto, Nykykulttuurin tutkimusyksikön julkaisuja n:o 10. Jyväskylä,. JULKUNEN, Eero & SARMELA, Martti. Information Technology and Structural Change in Local Cultures. Publications of the Finnish National Commission for Unesco n:o 39. Helsinki,. KALKKINEN, Marja-Leena. Televisio-ohjelmien seuraaminen : Yhteenveto television seuraamistutkimuksista. Yleisradio, Suunnittelu- ja tutkimusosasto, Sarja B 6/1986. KALKKINEN, Marja-Leena. Kesän tv-yleisö: Tvmittaritutkimuksen kausiyhteenveto ajalta Yleisradio, Suunnittelu- ja tutkimusosasto, Sarja D 1/. (a) KALKKINEN, Marja-Leena. Kevätkauden tv yleisö: Tv-mittaritutkimuksen kausiyhteenveto ajalta Yleisradio, Suunnittelu- ja tutkimusosasto, Sarja D 8/. (b) KALKKINEN, Marja-Leena. Tv-ohjelmien seuraaminen -88: Tv-mittaritutkimuksen vuosiyhteenveto. Yleisradio, Suunnittelu- ja tutkimusosasto, Sarja D 12/. (c) KALKKINEN, Marja-Leena. Syyskauden yleisö: Tv-mittaritutkimuksen kausiyhteenveto ajalta Yleisradio, Suunnittelu- ja tutkimusosasto, Sarja D 4/1989. KALKKINEN, Marja-Leena & KYTÖMÄKI, Juha. Kevätkauden tv-yleisö: Tv-mittaritutkimuksen kausiyhteenveto ajalta Yleisradio, Suunnittelu- ja tutkimusosasto, Tutkimusmuistio 10/. KASARI, Heikki. Yleisö sähköisen viestinnän muutos J palkine.es~a. Helsingin yliopisto, Tiedotusopin laitos U ~SUJa l.a/5,. ' KYTOM... ~,Juha. Syyskauden tv-yleisö: Tv-mittantutklmuk~en ~ausiyhteenveto ajalta YletsradlO, Suunnittelu- ja tutkimusosasto Saqa D 2/. ' KYTÖMÄKI, Juha. Kesän tv-yleisö: Tv-mittaritutkimuksen kausiyhteenveto ajalta Yleisradio, Suunnittelu- ja tutkimusosasto, Sarja D 2/1989. LUNDBY, Knut. Cultural Identity as Basis for Community Television. The Nordicom Review of Nordic Mass Communication Research, ():2, s MORING, Tom. Taking Cultural Values into Possession: Local Radio and Social Competence; The Case of Finland The Nordicom Review of Nordic Mass Communication Research, ():2, s (a) MORING, Tom. Kulttuuristen arvojen paikallinen haltuunotto-uusien paikallisradioiden ylenkatsottu funktio. Politiikka 30():4, s (b) POSTMAN, Neil. Huvitamme itsemme hengiltä: julkinen keskustelu viihteen valtakaudella. Porvoo, Helsinki ja Juva, WSOY,. SYVERTSEN, Trine. Ideas Count, But Resources Decide: Publie Service Television in the 'Information Age'. Esitelmä VIII pohjoismaisessa tiedotustutkijoiden kokouksessa, TIIHONEN, Pertti. Tv-yleisön käyttäytyminen uudessa välineympäristössä: Tutkimus helsinkiläisten televisionkatselusta. Yleisradio, Suunnittelu- ja tutkimusosasto, Sarja C 4/. (a) TIIHONEN, Pertti. Televisioyleisön käyttäytyminen kaapeli-tv-yhteisöissä. Tutkimus vaasalaisten ja närpiöläisten televisionkatselusta. Yleisradio, Suunnittelu- ja tutkimusosasto, Sarja C 5/. (b) TUKIAINEN, Tuuli. Helsinkiläisen televisioyleisön ohjelmistovalintoja lokakuussa Yleisradio, Suunnittelu- ja tutkimusosasto, Sarja C 1/. (a) TUKIAINEN, Tuuli. Tamperelaisen televisioyleisön ohjelmistovalintoja helmikuussa. Yleisradio, Suunnittelu-ja tutkimusosasto, Sarja C 4/. (b) TUKIAINEN, Tuuli. Turkulaisen televisioyleisön ohjelmistovalintoja huhtikuussa. Yleisradio, Suunnittelu- ja tutkimusosasto, Sarja C 1/. (a) TUKIAINEN, Tuuli. Televisioyleisön uusjako ennen Kolmostelevisiota. Yleisradio, Suunnittelu- ja tutkimusosasto, Sarja C 2/. (b)
5 1 muotoihin. 104 ~ KATSAUKSIA Tiedotustutkimus 2/89 Viime numerossamme julkaistu belgialaisen Luc Van Poecken artikkeli Uutisen tekemisen myytit ja riitit herätti jo toimituksen kokouksissa sen verran vilkasta keskustelua, että päätimme jatkaa ja laajentaa debattia edelleen. Postitimme käännöksiä sellaisille ihmisille, joiden kuvittelimme reagoivan Van Poecken kehitelmiin. Niin kävikin. Jotakin aiheen kiinnostavuudesta-vai pitäisikö sanoa maalitaulun herkullisuudesta-kertoo se, että yhtä lukuunottamatta kaikki mukaan pyytämämme vastasivat. Kuten kommenteista käy ilmz~ Van Poecken kehitelmä tarjoaa materiaalia varsin kriittisillekin huomioille. Lisättäköön vielä, että Van Poecken artikkeli julkaistiin englanninkielisenä Communications-lehden numerossa 1/88. Toim.siht. Irma Kaarina Halonen Suu auki ja ole ruma valok. Maire Riipinen Paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen hedelmällinen jännitekenttä voi tuottaa Rellmanin (1989) mukaan aivan uudenlaisia julkisuusmuotoja. Ajattelemattomuuttani lupasin kommentoida Luc Van Poecken artikkelia Tiedotustutkimukseenja kuvittelin ajan riittävän perusteellisen katsauksen tekemiseen. Olisin tarkastellut naistutkimuksen nykyisiä ongelmanasetteluja suhteessa Poecken esittämiin diskurssi- Tähän en kuitenkaan kyennyt, vaan joudun kuittaamaan vaativan tehtäväni reunahuomion tapaisilla pohdinnoilla naisen ja uutisen suhteesta. Nämä ajatukset esitin Viestimet, naisten maailma ja todellisuus -seminaarissa Kungälvissä ja niistä keskusteltiin myös työryhmissä. Kirjoitus on siis tahallisen poleeminen. Luc Van Poecken artikkelista ei lopulta jäänyt kovinkaan paljon 'käteen'-'so what?' -kysymys askarruttaa senjälkeen kun on kahlannut lavean johdannonomaisen pyörittelyn läpi. Sama vaikeus on naista ja uutista koskevassa tutkimuksessanikin edessä. Siksi muotoilen katsaukseni loppuun joitakin ehdotuksia siitä, mihin uutiskäytännössä voisi naisnäkökulmasta pyrkiä. Lähdeviittaukset on jätetty pois, mutta asiasta kiinnostuneen on varmasti antoisaa tutustua esimerkiksi Carole Patemanin artikkeliin "Feminist Critiques of the Public/Private Dichotomy" teoksessa Benn, S.I. - Gaus, G.F.: Publie and Private in Social Life, Croom
Suomalainen televisiotarjonta 2011
Suomalainen televisiotarjonta 2011 11.7.2012 1 Hankkeen tavoitteet Luoda yleiskuva suomalaisesta televisioohjelmistosta Tarkastella suomalaisen tv-tarjonnan monipuolisuutta Kuvata muutoksia televisiotarjonnassa
Television katselu Suomessa 2012. Tennispalatsi 6.2.2013 Lena Sandell
Television katselu Suomessa 2012 Tennispalatsi 6.2.2013 Lena Sandell Television katseluun käytetty aika keskimääräisenä päivänä Koko väestö (10+), vuodesta 2008 lähtien mukana vieraat ja ajassa siirretty
Radion kuuntelu Suomessa : Lena Sandell ja Mervi Raulos
Radion kuuntelu Suomessa 7..8: Lena Sandell ja Mervi Raulos Radion tavoittavuus vuosina 99-7 koko väestö (9+) % 95 97 98 98 99 97 97 96 95 97 97 97 97 97 96 96 96 9 8 7 6 5 4 8 8 84 85 85 8 8 8 79 8 8
DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2015: TV tuli puhelimeen. Yhteenveto medialle
DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2015: TV tuli puhelimeen Yhteenveto medialle Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus, helmikuu 2015 2 Yhteenveto Tabletit, tietokoneet ja älypuhelimet
Suomalainen televisiotarjonta Tausta, tavoitteet ja toteutus. Seurantaraportointi vuodesta 2000 alkaen. Hankkeen tavoitteet
Suomalainen televisiotarjonta 013 Juha Herkman Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos Viestinnän tutkimuskeskus CRC Tausta, tavoitteet ja toteutus Seurantaraportointi vuodesta 000 alkaen Hankkeen
Tapio Kallioja toimitusjohtaja. Capital Markets Day 14.5.2003. SWelcom 14.5.2003
Tapio Kallioja toimitusjohtaja Capital Markets Day Nykyiset toiminta-alueet Kaupallinen televisio Digitaalinen maanpäällinen televisio Kaapelitelevisio Laajakaista-internet Digitaalinen kaapelitelevisio
Kuulijan markkinat. Radiovuositilaisuus 13.2.2013
Radiovuositilaisuus 13.2.2013 Kuulijan markkinat Hyvää maailman radiopäivää! Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Oy Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia ry Radion kuuntelu vuonna 2012 Toimitusjohtaja
Tunnetta ja asiaa vuoden jokaisena päivänä
Radiovuositilaisuus 26.1.2012 Tunnetta ja asiaa vuoden jokaisena päivänä Radiovuosi 2012 Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Oy Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia ry Radion kuuntelu vuonna
Radiovuositilaisuus Matkalla kohti vuotta 2020
Radiovuositilaisuus 3.2.2011 Matkalla kohti vuotta 2020 Ohjelma 8.30 Aamukahvi 9.00 Tilaisuuden avaus KRT-ohjausryhmän PJ, suunnittelupäällikkö Hannu Anttila, Yleisradio Oy 9.10 Radion vuosi 2010 Toimitusjohtaja
Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää
Tutkimusosio Julkaistavissa.. Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät
Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan
TUTKIMUSOSIO Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan Neljä viidestä (0 %) suomalaisesta on vakuuttunut siitä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella
Television katselu Suomessa 2013. Tennispalatsi 23.1.2014 Lena Sandell
Television katselu Suomessa 213 Tennispalatsi 23.1.214 Lena Sandell Television katseluun käytetty aika keskimääräisenä päivänä 2 18 2:48 2:49 2:58 3:3 3:2 16 14 2:21 12 1 1:44 8 6 4 2 199 1991 1992 1993
Prime-time ja uusi kilpailutilanne Parhaan katseluajan ohjelmarakenteen muutossuunnat Suomessa
Prime-time ja uusi kilpailutilanne Parhaan katseluajan ohjelmarakenteen muutossuunnat Suomessa 1970-1986 Heikki Hellman & Tuomo Sawi Ohjelmarakenteen muutospaineet Kun Raymond Williams vertaili 1970-luvun
Miltä näyttää Watsonin tulevaisuus?
Miltä näyttää Watsonin tulevaisuus? Cable Days 18.11.2014 Jaakko Harno, Watson Nordic Oy Watson lyhyesti Watson Nordic on Anvia Oyj:n ja Makuuni Oy:n omistama yhtiö Watson Nordic operoi, myy ja markkinoi
TV-VUOSITILAISUUS. #TVvuosi2018. AVAUSPUHEENVUORO TV-mittaritutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Taina Mecklin, MTV
TV-VUOSITILAISUUS 2018 AVAUSPUHEENVUORO TV-mittaritutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Taina Mecklin, MTV TV-MITTAUKSEN UUDET ULOTTUVUUDET Toimitusjohtaja Lena Brun, Finnpanel WORKING WITH A CURRENCY
Televisio ja videopalvelut nyt ja tulevaisuudessa 2019 SANOMA MEDIA FINLAND TINA ÅSTRÖM
Televisio ja videopalvelut nyt ja tulevaisuudessa 2019 SANOMA MEDIA FINLAND TINA ÅSTRÖM 4.9.2019 JOHDANTO Osin samanlainen tutkimus toteutettiin vuosina 2013, 2015, 2017 ja 2018. Eri vuosien tuloksia vertaillaan
ZA4729. Flash Eurobarometer 199 (Audio Visual Policy) Country Specific Questionnaire Finland
ZA4729 Flash Eurobarometer 199 (Audio Visual Policy) Country Specific Questionnaire Finland FL-199 Audio Visual Policy D2. Minkä ikäinen olet? [_][_] vuotta vanha [00] [KIELTÄYTYMINEN/EI VASTAUSTA] [END
VUODEN 2017 KATSOTUIN VIIHDEOHJELMA
TV-katselu ja ilmiöt vuonna 2017 1 VUODEN 2017 KATSOTUIN VIIHDEOHJELMA 1,4 miljoonaa per jakso keskikatsojamäärä yhteensä (tv-kanavat + Katsomo) 3,7 miljoonaa kauden 8 tavoittavuus (tv-kanavat) Yli 2 miljoonaa
Miksi jotain piti ja pitää tehdä?
Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan
TELEVISIO-OHJELMISTON EUROOPPALAISUUS 2011 maksuttomilla kanavilla
OHJELMISTON EUROOPPALAISUUS Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 16 :n mukaan televisiotoiminnan harjoittajan on varattava eurooppalaisille ohjelmille suurin osa vuosittaisesta lähetysajastaan,
Radiovuosi 2009 -tilaisuus 29.1.2009
Radiovuosi 29 -tilaisuus 29..29 Ohjelma 8.3 Aamukahvi 9. Tilaisuuden avaus - KRT-ohjausryhmän PJ Heikki Peltonen 9. Radion kuuntelu Suomessa vuonna 28 - Toimitusjohtaja Lena Sandell, Finnpanel Oy - Asiakkuuspäällikkö
Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010. Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri
Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010 Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri YLEn tekemät säästöt 2000 luvulla Tappio sisään: suurimmillaan n. 100 Me Kaupallisten maksamat toimilupamaksut
YLE ja sivistys. Sivistys ja mediakansalainen seminaari 19.3.2009. Ismo Silvo strategia- ja kehitysjohtaja YLE
YLE ja sivistys Sivistys ja mediakansalainen seminaari 19.3.2009 Ismo Silvo strategia- ja kehitysjohtaja YLE Julkisen palvelun yleisradiotoiminta perustuu sivistysaatteelle Pohjoismaisella YLE toiminnalla
Tiedeohjelmien analyysi Tuomo Mörä
Tiedeohjelmien analyysi 26.3.15 Tuomo Mörä Tausta ja tavoitteet Tiedeohjelmien analyysiin ei ole oppikirjoja tai formaaleja analyysimenetelmiä tätäkin harjoitusta käytetään menetelmän kehittämiseen Tavoitteena
Asiakasymmärryksestä avaimet tulevaisuuteen 22.4.2015
Asiakasymmärryksestä avaimet tulevaisuuteen 22.4.2015 Ani Korpela, Head of Content Users, Elisa Viihde Mika Lepistö, Business Manager, Elisa Viihde Asiakasymmärrys strateginen valinta 2 Miten haemme asiakasymmärrystä
TILASTOKATSAUS 23:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 23:2016 1 13.12.2016 VANTAALAISTEN TYÖLLISTEN KESKIMÄÄRÄISET VALTIONVERON- ALAISET VUOSITULOT ERI TOIMIALOILLA VUOSINA 2011 2014 Vantaalaisten työllisten miesten keskitulot
AIDOSTI VUORO- VAIKUTTEINEN TV ON VIHDOIN TOTTA. Hybridi-TV-mainonnalla tavoitat ja aktivoit kohdeyleisösi paremmin kuin koskaan ennen
AIDOSTI VUORO- VAIKUTTEINEN TV ON VIHDOIN TOTTA Hybridi-TV-mainonnalla tavoitat ja aktivoit kohdeyleisösi paremmin kuin koskaan ennen TV JA INTERNET SAUMATTOMASTI YHDESSÄ Koko 2000-luku on odotettu kuumeisesti
Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan
Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja
Tiedeohjelmien analyysi Tuomo Mörä
Tiedeohjelmien analyysi 25.3.14 Tuomo Mörä Tausta ja tavoitteet Tiedeohjelmien analyysiin ei ole oppikirjoja tai formaaleja analyysimenetelmiä tätäkin harjoitusta käytetään menetelmän kehittämiseen Tavoitteena
TET1050e Yhteiskunta ja audiovisuaalinen kulttuuri Av-kulttuuri ja yhteiskunnallinen sääntely. Sääntelyn muodot. 1) Kulttuurinen sääntely
TET1050e Yhteiskunta ja audiovisuaalinen kulttuuri Av-kulttuuri ja yhteiskunnallinen sääntely Juha Herkman, 23.4.2014 Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos, viestinnän tutkimus Sääntelyn muodot
Soneran Koti ja TV tutkimus 2012
Soneran Koti ja TV tutkimus 2012 Tervetuloa! Sonera selvitti nyt toista kertaa suomalaisten viihtymistä kotona ja suhdetta television katseluun Tiedonkeruu kesäkuussa 2012, N=2132 Tutkimuksen toteutti
KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN
TIEDOTE KANSALAISET: YKSILÖ ITSE TUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN Valtaosa ( %) suomalaisista ilmoittaa, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, käy ilmi
TV-VUOSITILAISUUS. #TVvuosi2017. AVAUSPUHEENVUORO TV-mittaritutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Kati Alijoki, Nelonen Media
TV-VUOSITILAISUUS 2017 AVAUSPUHEENVUORO TV-mittaritutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Kati Alijoki, Nelonen Media TELEVISION KATSELU SUOMESSA VUONNA 2016 Toimitusjohtaja Lena Sandell, Finnpanel EFFECTIVENESS
Yle-tutkimus. Sanomalehtien Liitto. Elokuu 2009
Yle-tutkimus Sanomalehtien Liitto Elokuu 2009 1. Johdanto Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta elokuussa 2009. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten
Taulukko 1.3. Kanavien ohjelmarakenne arkisin ja viikonloppuisin 2001 (%)
6XRPDODLQHQWYWDUMRQWD 6LVlOO\V Yhteenveto Johdanto
Broadcasting. Tapio Kallioja toimitusjohtaja, SWelcom Juha-Pekka Louhelainen toimitusjohtaja, Nelonen. Capital Markets Day 13.3.2002.
Broadcasting Tapio Kallioja toimitusjohtaja, Juha-Pekka Louhelainen toimitusjohtaja, Nelonen Capital Markets Day Nelosen kehitys Tapio Kallioja Televisio vuonna 2001 Juha-Pekka Louhelainen Nelonen vuonna
Nuorten mediankäyttötapoja
Mediakritiikkiprojekti Nuorten mediankäyttötapoja Sinituuli Suominen Haluan mediakritiikkiprojektini avulla lisää tietoa nuorten lehdenlukutottumuksista. Kiinnostavatko lehdet edelleen Internetistä huolimatta?
Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)
TIEDOTE Sivu Kansalaiset: Yle, STT ja MTV luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio) Valtaosa suomalaisista luottaa erittäin tai melko paljon Ylen TV- ja radiouutisiin ( %),
Mitä tutkimukset kertovat audiovisuaalisten sisältöjen katselusta? Cable Days Hämeenlinna 17.4.2012 Joonas Orkola
Mitä tutkimukset kertovat audiovisuaalisten sisältöjen katselusta? Cable Days Hämeenlinna 17.4.2012 Joonas Orkola Millaista on AV sisältöjen katselu? Viestintävirasto teetti syksyn 2011 aikana kaksi kuluttajatutkimusta»
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services
Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services Consumer Connection System (CCS) CCS-TUTKIMUS MEDIAN TAVOITTAVUUS AJANKÄYTTÖ MEDIAAN TEKNOLOGIAN KÄYTTÖ DEMOGRAFIAT ELÄMÄN- ASENTEET MITÄ TEKEE INTERNETISSÄ
Kuulijan markkinat. Radiovuositilaisuus 13.2.2013
Radiovuositilaisuus 13.2.2013 Kuulijan markkinat Hyvää maailman radiopäivää! Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Oy Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia ry Radion kuuntelu vuonna 2012 Toimitusjohtaja
Terveydenhuollon barometri 2009
Terveydenhuollon barometri 009 Sisältö Johdanto Sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus 4 Aineiston rakenne 5 Tutkimuksen rakenne 6 Tulokset Terveystyytyväisyyden eri näkökulmat 9 Omakohtaiset näkemykset
Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 27 2011 Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009 Helsingissä keskitulot 30 000 euroa Pääomatulot laskivat viidenneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 200 euroa
RADIOVUOSITILAISUUS. TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia. RADION KUUNTELU SUOMESSA 2016 Lena Sandell, Finnpanel
RADIOVUOSITILAISUUS 2017 TERVETULOA ALKUSANAT Marja Keskitalo, Yleisradio Stefan Möller, RadioMedia RADION KUUNTELU SUOMESSA 2016 Lena Sandell, Finnpanel RADIO AND THE FUTURE OF YOUTH BROADCASTING Patrick
TERVETULOA! Tiedotustilaisuus perjantaina
TERVETULOA! Tiedotustilaisuus perjantaina 20.7.2018 TELIA COMPANY OSTAA BONNIER BROADCASTINGIN Telia Company ostaa Bonnier AB:lta Bonnier Broadcastingin, joka omistaa suomalaisen MTV:n lisäksi ruotsalaisen
Syyslukukauden 2012 opintotarjonta
Syyslukukauden 2012 opintotarjonta ELOKUVA JA TELEVISIO Elokuvan ja median historia 5 op MUOTOILU Taiteen ja kulttuurin historia 3 op MUSIIKKI Musiikin historia 5 op VIESTINTÄ Taidehistoria 5 op Viestintä
Radiovuositilaisuus 28.1.2015
Radiovuositilaisuus 28.1.2015 Tervetuloa! Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Oy Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia ry Radion kuuntelu vuonna 2014 Toimitusjohtaja Lena Sandell, Finnpanel
Median merkitys vastuullisen yritysimagon rakentamisessa
Median merkitys vastuullisen yritysimagon rakentamisessa Elintarvikepäivä 2004 4.5. Messukeskus Professori (vt.) Pekka Aula Helsingin yliopiston viestinnän laitos pekka.aula@helsinki.fi www.aula.fi Pekka
Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita
TUTKIMUSOSIO Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita Suomalaisista vain reilu neljännes ( %) arvioi, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita on erittäin tai melko hyvä,
DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus
DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus Digitaaliset elämäntavat / yhteenveto medialle Julkaisuvapaa 9.6.2017 klo 10 Lisätietoja medialle: Osastopäälllikkö Niina Hagman, Market Intelligence & Insight, DNA
VERKON. Taloustutkimus Oy
VERKON SISÄLLÖT 2011 Taloustutkimus Oy TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Taloustutkimus Oy on tehnyt Verkon sisällöt -tutkimuksen yhteistyössä Vapa Median kanssa. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa
TV-VUOSITILAISUUS. #TVvuosi2016. AVAUSPUHEENVUORO TV-mittaritutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Eija Moisala, Yleisradio
TV-VUOSITILAISUUS 2016 AVAUSPUHEENVUORO TV-mittaritutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Eija Moisala, Yleisradio TV-KATSELU SUOMESSA VUONNA 2015 Toimitusjohtaja Lena Sandell, Finnpanel WHAT TV IS Paul
Television katselu Suomessa vuonna 2011. Tennispalatsi, 1.2.2012
Television katselu Suomessa vuonna 2011 Tennispalatsi, 1.2.2012 Televisiota katsotaan viikossa lähes 21 tuntia 2 Television katseluun käytetty aika keskimääräisenä päivänä 200 180 160 140 120 100 80 60
Harjoittele YO-tehtäviä. Kysymykset. 1. Tilastotehtävä
Kurssi 4 Suomen historian käännekohtia Luku VI Köyhyydestä hyvinvointiin Harjoittele YO-tehtäviä Kysymykset 1. Tilastotehtävä Oheinen tilasto kuvaa yksityisten kulutusmenojen kehitystä Suomessa 1900- luvun
Radiovuositilaisuus 30.1.2014
Radiovuositilaisuus 30.1.2014 Tilaisuuden avaus Radiopäällikkö Marja Keskitalo, Yleisradio Oy Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia ry Radion kuuntelu vuonna 2013 Toimitusjohtaja Lena Sandell, Finnpanel
TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).
Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.
Sosiaali- ja terveysmenojen ennakoitu kehitys Suomessa
Sosiaali- ja terveysmenojen ennakoitu kehitys Suomessa Suomen väestön ikärakenne on muuttumassa Tilastokeskuksen tuoreen väestöennusteen mukaan jopa aiemmin ennustettua nopeammin. Kun sosiaali- ja terveysmenojen
LAPSET JA NUORET VAIKUTTAJINA MEDIASSA: PEDAGOGISIA NÄKÖKULMIA
LAPSET JA NUORET VAIKUTTAJINA MEDIASSA: PEDAGOGISIA NÄKÖKULMIA S I R K K U K O T I L A I N E N F T, P R O F E S S O R I T A M P E R E E N Y L I O P I S T O Lasten ja nuorten vaikuttaminen mediassa? Miksi
TV-VUOSITILAISUUS. AVAUSPUHEENVUORO TV-mittaritutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Eija Moisala, Yleisradio
TV-VUOSITILAISUUS 2016 AVAUSPUHEENVUORO TV-mittaritutkimuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Eija Moisala, Yleisradio TV-KATSELU SUOMESSA VUONNA 2015 Toimitusjohtaja Lena Sandell, Finnpanel WHAT TV IS Paul
Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 15 20.1.2014 Asianro 188/07.02.01/2014 69 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia
Mediatutkimuskoulu 2009 Yleisimmät tunnusluvut
tutkimuskoulu 2009 Yleisimmät tunnusluvut Marja Ikonen 10.02.2009 tutkimuksista Yleistä Menetelmä ja haastattelujen määrä Vaihtelee: TNS Atlas: puhelin 20.000; kirje n. 8.000 TNS PäättäjäAtlas puhelininformoitu
Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 2014
Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 201 Markus Lahtinen Head of Product Management Consumer, Sonera Koti ja tv - tutkimus 201 Sonera selvitti nyt neljättä kertaa suomalaisten viihtymistä kotona ja suhdetta
LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot
LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI 6.9.2010, Muistiinpanot Tampereen yliopisto Tutkivan teatterityön keskus Ylös Ammattiteattereiden yleisötyön kehittäminen Anna-Mari Tuovinen 24.11.2010 Lahden
Väestökatsaus. Kesäkuu 2015
Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182
Tietoasiantuntija Juha Piukkula Eduskunnan kirjasto 12.3.2015
Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot Radio- ja televisioarkisto (RTVA) Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Tietoasiantuntija Juha Piukkula Eduskunnan kirjasto 12.3.2015 Radio- ja tv-arkisto
Ohjeistus: Digitaalinen videomainonta eri ympäristöissä kerralla kaikki kanavat haltuun. Kesä 2018
Ohjeistus: Digitaalinen videomainonta eri ympäristöissä kerralla kaikki kanavat haltuun Kesä 2018 Tässä oppaassa esitellään neljä eri videomainosformaattia, jotka tuottamalla onnistut eri ympäristöissä.
IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten?
IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten? TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 10 A, 02100 ESPOO, Finland, tel. int+358- (0)9-613 500,
Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta
12.7.2016 Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta Suomalaisista alle kolmannes (30 %) ilmoittaa, että Juha Sipilän hallituksen (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus)
Ajankohtaista markkinoilta
Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 1.5.2013 31.10.2013 11.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat
Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: Toisen vaiheen tehtävien maksimipisteet (älä tee merkintöjä taulukkoon)
Täytä selkeällä käsialalla: Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: @ Tarkista, että sinulla on neljä erikseen nidottua tehtävää (tehtävät 1 4, 9 sivua), kaksi liitettä sekä konseptipaperi. Mikäli
AlfaTV Mediakortti 2019
AlfaTV Mediakortti 2019 AlfaTV AlfaTV on v. 2013 toimintansa aloittanut valtakunnallinen, mainosrahoitteinen yleiskanava. Mainoskampanja AlfaTV:llä tavoittaa tehokkaasti kaupallisesti kiinnostavan kohderyhmän,
Käsitteitä ja määritelmiä
Käsitteitä ja määritelmiä Sanomalehti on 1-7 kertaa viikossa ilmestyvä, maksullinen ja painettu julkaisu, joka sisältää uutisia, artikkeleita, kirjeitä, kommentteja, mielipiteitä ja mainoksia. Lisäksi
Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa
Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Verkkokyselyn tulosyhteenveto RYM Oy 2013 Sosiaalisen median ammatillinen hyötykäyttö vielä vähäistä Neljä viidestä rakennetun ympäristön kehityksestä kiinnostuneesta
Selvitys televisioyhtiöiden esittämän markkinointiaineiston luokittelusta ja sijoittelusta maksuttomilla kanavilla
Selvitys televisioyhtiöiden esittämän markkinointiaineiston luokittelusta ja sijoittelusta maksuttomilla kanavilla Kansallinen audiovisuaalinen instituutti Mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö 2017 Sisällys
Media ja mainonta 2010 luvulla
Media ja mainonta 2010 luvulla VTT Asiakasseminaari 20.9.2010 Anna Viljakainen 2 AGENDA Mediamainonta kansainvälisesti Mediamainonta Suomessa Mediamarkkinoiden kehitystrendit mediaryhmittäin Mediamarkkinoiden
How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?
How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.
Väestö ja väestön muutokset 2013
Väestö ja väestön muutokset 2013 www.tampere.fi/tilastot 1 24.3.2014 Väkiluvun kasvu 2000-luvun ennätyslukemissa Tampereen väkiluku oli 31.12.2013 220 446 asukasta. Kasvua vuoden aikana oli 3 025 henkilöä.
Englanninkielisten tutkintojen tarjonta suomalaisissa korkeakouluissa. Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen 2008
Englanninkielisten tutkintojen tarjonta suomalaisissa korkeakouluissa Korkeakoulu ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen 2008 Irma Garam, Hanna Boman CIMO CIMO tiedon tuottajana Kerätä,
Suhtautuminen digitaaliseen televisioon. Puhelinhaastattelu maaliskuussa 2005
Suhtautuminen digitaaliseen televisioon Puhelinhaastattelu maaliskuussa 2005 Tausta Tutkimuksella selvitettiin, mitä tiedetään digitaaliseen televisioon siirtymisestä sekä miten muutokseen suhtaudutaan
P3a Viestintäpolitiikka ja viestinnän sääntely
P3a Viestintäpolitiikka ja viestinnän sääntely Etiikka III: Kuvaohjelmien tarkastaminen 27.11.2006 Juha Herkman Lapset erityisyleisönä tarve suojella lapsia median ja viihteen väkivaltaa ja seksiä korostavilta
JOHDANTO s. 3 Yleisöt lyhyesti s. 4 Toimintaympäristön muutoksia s. 5 Yleisötutkimuksista
Y LE IS Ö K ER TO M U S 7 sisällys JOHDANTO s. 3 Yleisöt lyhyesti s. 4 Toimintaympäristön muutoksia s. 5 Yleisötutkimuksista KATSELU, KUUNTELU JA UUSIEN PALVELUJEN KÄYTTÖ s. 6 Tv:n yleisöt Ruotsinkieliset
Uusi teknologia vaikuttaa koululaisten elämäntapoihin
Uusi teknologia vaikuttaa koululaisten elämäntapoihin Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari Erikoistutkija Suosituksia lasten ja nuorten ajankäytöstä Kaikkien 7 18-vuotiaiden tulee liikkua vähintään
FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013
FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta
DNA Welho MatkaTV -palvelu. DNA Welho MatkaTV. Televisio aina mukanasi tabletissa, älypuhelimessa ja tietokoneessa
DNA Welho MatkaTV -palvelu DNA Welho MatkaTV Televisio aina mukanasi tabletissa, älypuhelimessa ja tietokoneessa C M Y CM MY CY CMY K 3-1-2-black-cmyk.pdf 1 24.10.2013 17:56:08 Televisio taskuun ja menoksi!
MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI
MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI Sanna-Mari Kuoppamäki Jyväskylän yliopisto Esityksen sisältö MTV:n katsojapaneeli eri-ikäisten internetin käytöstä, laitteista ja asenteista Yli 50-vuotiaiden
Joukkoviestintämarkkinoiden arvon lasku jatkui
Kulttuuri ja viestintä 201 Joukkoviestintä Joukkoviestintämarkkinat Joukkoviestintämarkkinoiden arvon lasku jatkui Joukkoviestintämarkkinoiden arvo vuonna oli yhteensä noin,1 miljardia euroa. Se oli lähes
Alussa oli MURHA JOHTOLANKOJA RIKOS KIRJALLISUUTEEN. Paula Arvas & Voitto Ruohonen
Alussa oli MURHA JOHTOLANKOJA RIKOS KIRJALLISUUTEEN Paula Arvas & Voitto Ruohonen Suomen tietokirjailijat ry on tukenut teoksen kirjoittamista. Paula Arvas on kirjoittanut luvut 1, 2, 4 ja 6 ja Voitto
Uudet tietyypit Tiehallinto 1.1.-31.12.2005
JULKISUUSANALYYSI Uudet tietyypit Tiehallinto 1.1.-31.12.2005 Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 e-mail: info@observer.fi www.observer.fi
Väestökatsaus. Heinäkuu 2015
Väestökatsaus Heinäkuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun lopussa 183975, jossa kasvua vuodenvaihteesta 151 henkeä. Elävänä syntyneet 1 159 Kuolleet 1 038 Syntyneiden enemmyys 121 Kuntien välinen
SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi
SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat jo keväästä 2004 alkaen olleet Etelä- Suomessa huonompia kuin koko maassa
Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa
Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa Mika Tuononen Suomalaisten koulutustaso on korkea vai onko näin sittenkään? Korkeakoulutuksen laajuudesta ja mahdollisesta ylimitoituksesta on keskusteltu
Tarkastelen suomalaisen taloustieteen tutkimuksen tilaa erilaisten julkaisutietokantojen avulla. Käytän myös kerättyjä tietoja yliopistojen
1 2 3 Tarkastelen suomalaisen taloustieteen tutkimuksen tilaa erilaisten julkaisutietokantojen avulla. Käytän myös kerättyjä tietoja yliopistojen opettajien tutkimusalueista. 4 Kuviossa 1 esitetään kansantaloustieteen
KATSELUN ERI MIELENTILAT Anna Porvari,
KATSELUN ERI MIELENTILAT Anna Porvari, anna.porvari@kantar.com Kulutamme mediaa eri fiiliksissä Hengailu / odottelu Aktiivisesti etsii viihdykettä Passiivisesti odottaa viihdykettä On a Mission Mitä liikkuvalta
Kuinka mittaan mediatiedotteen vaikuttavuuden? 24.9.2015 Sanelma Helkearo M-Brain
Kuinka mittaan mediatiedotteen vaikuttavuuden? 24.9.2015 Sanelma Helkearo M-Brain M-Brain on globaalisti toimiva tietopalvelu-, teknologia- ja konsultointiyritys Palvelumme ja ratkaisumme on räätälöity
Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx
1(5) Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa Keskisuurilla kaupungeilla tarkoitetaan muistiossa kahta asiaa: niiden väkilukua sekä niiden epävirallista asemaa maakunnan keskuksena. Poikkeus
Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen
Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Dosentti Mikko Ketola Kirkkohistorian laitos Workshop tohtorikurssilla toukokuussa 2008 Teologinen tiedekunta Workshopin sisältö Miksi kirjoittaa
Digitaalisen TV-verkon liikennepalvelujen kokeilut
Digitaalisen TV-verkon liikennepalvelujen kokeilut FITS- syystapaaminen Jukka Andersson Digita Oy Jukka Andersson 30.10.2003 # 1 Digitaalisen television tulevaisuuden historia Business 2.0 lehti lokakuussa
Maakuntaradioiden osalta sovelletaan lisäksi kerrointa, joka kuvaa yksittäisen maakuntaradion väestöpohjaa.
Esityslistan liite nro x Teoston hallitus ja tilitys- ja jakosääntötoimikunta 3.5.2018 LIITE TILITYS- JA JAKOSÄÄNNÖN LUKUUN 1.5 Kotimaasta laskutettujen esityskorvausten tilitysalueet TILITYSALUEET JA
Tilastojen tulkintatehtävät kuudesluokkalaisille
Tilastojen tulkintatehtävät kuudesluokkalaisille Yhteystiedot: Tilastokeskus tilastokoulu@tilastokeskus.fi Oppilaan nimi: Tarkastele alla olevaa viivadiagrammia vastasyntyneiden elinajanodotteesta ja vastaa