1. Sisällön muutoksia (diagnostiikka, hoito, potilasryhmät jne.)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Sisällön muutoksia (diagnostiikka, hoito, potilasryhmät jne.)"

Transkriptio

1 1 Naistentaudit ja synnytykset Seppo Heinonen, toimialajohtaja Ajanjaksoa voisi HUS alueen naistentautien ja synnytystoiminnassa kutsua mullistusten vuosikymmeneksi. Syntyvyyden valitettava negatiivinen kehitys ja toisaalta kasvaneet laatuvaatimukset monessakin suhteessa ovat pakottaneet arvioimaan synnytystoiminnan mielekkyyttä pienissä yksiköissä (Päivystyshoidon yleiset periaatteet, selvitystyö THL ja HUS). Kehityskulku johti myöhemmin säätelyyn myös asetusteitse. Raaseporin sairaalan synnytystoiminta loppui 2010 ja Porvoon 2017 alusta. Koko vuosikymmenen tilannetta on kuvannut Naistenklinikan leikkausalin pitkään jatkunut remontti, sen suunnittelu ja paluumuutto sekä sisäilmaongelmien aiheuttama levottomuus. Osaamiskeskusuudistus sijoittuu tarkastelujakson puoliväliin, mutta se lienee kaikille tuttu. 1. Sisällön muutoksia (diagnostiikka, hoito, potilasryhmät jne.) Synnytystoiminta on muuttunut, vaikka itse synnytyssalityöskentelyssä on paljon sellaista, joka on ja pysyy. Synnyttäjien keski-ikä nousee ja yhä useammalla on oheisdiagnoosi. Ylipaino, psyykeongelmat, päihteet (HAL-pkl), synnytyspelko (SYPE-pkl) ja sosiaaliset ongelmat haastavat obstetriikkaa uudella tavalla. Synnytyksen jälkeinen hoitoaika lyhenee ja hoito kevenee (potilashotelli). Hoitotakuu muutti gynekologisen leikkaustoiminnan sisältöä. Leikkausmäärät laskivat ja hoito keskittyi. Hormonikierukan käyttö ja sen aseman vakiintuminen vuotohäiriöiden hoidossa vähensi kohdunpoistojen tarvetta. Aiemmin leikkaussalissa tehdyt pientoimenpiteet on siirretty polikliinisiksi toimenpiteiksi: lähes kaikki virtsankarkailuleikkaukset (n. 250 kpl vuodessa), pienet laskeumaleikkaukset, (n. 450 kpl vuodessa) ja suurin osa kohdun tähystyksistä (n kpl vuodessa). Yhteensä n toimenpidettä vuodessa tehdään siis nykyään polikliinisesti. Samalla gynekologisen syövän operatiivinen hoito on keskittynyt ja nyt vuositasolla leikataan Naistenklinikalla n. 450 naistentautien syöpäpotilasta lukua kuvaa polikliinisen toiminnan laajeneminen, poliklinikkatoiminnan kehittäminen omana linjana, polikliinisten toimenpiteiden kehittäminen, PTH-yhteistyöhön panostaminen (hoitopolut, läheteohjeet, jne), tavoite hoitaa yhdellä käynnillä mahdollisimman paljon, hoitajavastaanotot, lapsettomuushoitojen määrän merkittävä lisääntyminen. Neuvolapoli Isossa Omenassa, Itäkeskuksessa Perhekeskus, Porvoo, ehkäpä myös Raasepori tulevaisuudessa ovat askeleita SOTEn suuntaan. SERI-tukitoiminnan käynnistyminen vuonna 2017 toi selkeästi uuden potilasryhmän NaiS-yksikölle. Se alkoi HYKS-tasoisena ja laajeni HUS-tasoiseksi. Nyt uusia potilaita tulee 1 potilas/päivä -vauhdilla, ja kun osalle kirjataan useita käyntejä, käyntejä kuukaudessa kertyy lähes 150.

2 2 2. Määrällisiä muutoksia (suoritteet, toimenpiteet, potilaat jne) sekä Synnytystoiminta HYKS- että HUS-tasolla kuten valtakunnallisestikin synnytysten määrä on laskussa: vuonna 2010 HYKS:ssä (NKL, KOS, JORVI) oli yhteensä synnytystä (KOS 5887, NKL 5636 ja JORVI 3483) ja vuonna 2017 vain synnytystä (KOS 4146, NKL 5921 ja JORVI 3448). Vastaavasti vuonna 2010 HUS:ssa (HYKS, Hyvinkään sairaala, Lohjan sairaala, Porvoon sairaala, Länsi-Uudenmaan sairaala) oli yhteensä synnytystä ja vuonna 2017 vain synnytystä. Sama suunta näyttää jatkuvat, tosin osa itäisen Uudenmaan synnyttäjistä hakeutuu nyt Careaan. Taustalla on ensisynnyttäjien keski-iän nousu ja sitä seuraava keskimääräisen lapsiluvun pieneneminen. Toisaalta lisääntymisiässä olevien toivoma perhekoko on haastattelujen mukaan pienempi kuin aiemmin. Kehitys kaupungeittain näkyy seuraavissa kuvissa.

3 3

4 4 Vain Helsingissä synnytysmäärä lisääntyy, Espoossa ja Vantaalla määrät ovat vakaat ja pienissä ja keskisuurissa kunnissa määrät laskevat. Hedelmöityshoidot Hoitotakuu lisäsi hedelmöityshoitojen kysyntää, ja niitä jouduttiin hankkimaan ostopalveluna yksityisiltä tuottajilta. IVF-toiminta laajeni vähitellen; hoitotakuun myötä käynnistetty ostopalvelu kotiutettiin vuonna Hoitojen kysyntä on ollut jatkuvassa kasvussa julkisella puolella, ja sen taustalla on paitsi hoitovalikoiman laajeneminen ja aito kysynnän kasvu myös se, että julkisen tuottajan markkinaosuus on kasvanut. Oheinen kuva osoittaa puolen vuoden kertymää l. tänä vuonna päästäneen noin 1000 punktioon.

5 5 Leikkaustoiminnan kehitys Naistentautien leikkausmäärät lisääntyvät HYKS sairaanhoitoalueella, kun taas samaan aikaan muiden sairaanhoitoalueiden leikkaukset vähenevät. Leikkaustoimintaa tehdään yhä enemmän polikliinisesti. Oheiset taulukot kuvaavat kehitystä leikkaussalissa tehtyjen toimenpiteiden määrissä.

6 6

7 7 3. Mahdollisia hallinnollisia ja organisatorisia muutoksia (fuusiot, tulosyksikkömuutokset yms.). Synnytystoiminta keskittyi kätilön toimenkuva laajeni ja hotelli käyttöön Länsi-Uudenmaan (Tammisaari/Raasepori) synnytykset päättyivät vuonna 2010 (vuonna 2010 toukokuun loppuun mennessä siellä oli yhteensä 262 synnytystä). Porvoo lopetti 2016 vuoden loppuun. Kätilöopiston sairaalan synnytystoiminta päättyi lokakuun alussa 2017 sisäilmaongelmien vuoksi (synnytystoiminnan loputtua Kätilöopiston sairaalassa ehti olla vuonna 2017 yhteensä 4146 synnytystä). Lapsivuodeajan hoito siirtyi normaaliraskauksien osalta Cumulus-hotelliin. Espoon sairaalan synnytysosasto ja uudet lapsivuodeosastot aloittivat toimintansa ; samalla Jorvin sairaalan synnytysosasto suljettiin (Jorvin sairaalassa oli edellisenä vuonna 2017 yhteensä 3448 synnytystä; synnytysten määrä Espoossa on huomattavassa kasvussa, tällä hetkellä arvioiden n synnytystä / vuosi). Tähän liittyi kätilöiden koulutus instrumentti-, heräämö- ja valvoviksi hoitajiksi Espoossa keväällä 2018, ja sieltä koulutus laajenee syksyllä 2018 Naistenklinikkaan. Hedelmöityshoidot keskittyvät Naistenklinikalle sukusolupankista päätös Vuonna 2010 lapsettomuuspotilaita tutkittiin ja hoidettiin vielä kaikissa HYKS-sairaaloissa. Väistön alkaessa hormonipoliklinikka jäi Naistenklinikalle ja vuonna 2013 myös Jorvin lapsettomuuspotilaat siirrettiin Naistenklinikalle. Näin toiminta oli kokonaan keskitetty yhteen yksikköön. Sukusolupankin perustamisesta tehtiin päätös 2018 loppupuolella. Naistentautien poliklinikka keskittyy vaiheittain ja muuttaa Ruoholahteen maan suurin naistentautien pkl käynnistyy Vuonna 2010 toimittiin kolmessa sairaalassa: NKL, KOS ja Jorvi. Kaikissa oli naistentautien poliklinikkatoimintaa (ei vielä keskityksiä). Urogynekologisia tutkimuksia tehtiin kaikissa yksiköissä, samoin kolposkopioita. Vuoden 2010 jälkeen käynnistyi väistötoiminnan suunnittelu (L-siiven peruskorjaus), ja se johti vähitellen keskittämiseen. Gynekologinen poliklinikka sekä naistentautien päivystys muuttivat pääosin KOS:lle, kun L-siiven peruskorjaus alkoi. Naistenklinikalle jäi vain hormonipoliklinikka. Jorvista siirtyivät myös raskauden keskeytykset sekä kolposkopiat Kätilöopistolle vuonna 2015, ja vuonna 2017 Jorvin ja KOS naistentautien poliklinikat yhdistettiin kokonaan. Vuonna 2018 keskitetysti toimiva naistentautien poliklinikka muutti Kätilöopistolta Ruoholahteen. Sikiöseulonta Bulevardille keskitetysti Kätilöopistosta luopumisen jälkeen sikiöseulonnat siirrettiin Bulevardille Muuton syynä oli tilanahtaus ja -puute sekä toisaalta tarve keskittää erityisosaamiseen perustuva yksittäinen toiminta saman katon alle. Sikiölääketiede saa tunnustetun aseman FMC aloittaa uudessa osaamiskeskuksessa Sikiölääketieteen keskuksen toiminta käynnistyi vuoden 2015 alussa. Sen tavoitteena on tarjota kansainvälisesti korkeatasoista diagnostiikkaa erilaisten sikiöpoikkeavuuksien yhteydessä ja olla

8 8 kehittämässä uusia sikiöön kohdistuvia hoito- ja seurantamenetelmiä sekä toimia kansallisena koulutuskeskuksena. Lisäksi sikiölääketieteen keskuksella on merkittävä asema keskitettäessä vastasyntyneiden, joilla on merkittävä synnynnäinen rakennepoikkeavuus, hoito HYKS:n Lastenklinikalle. Sikiölääketieteen keskus tarjosi ensimmäisenä yksikkönä Suomessa NIPT-tutkimusta odottaville äideille, joilla riski sikiön kromosomipoikkeavuuteen oli koholla. Sikiölääketieteen keskuksen suuri läpimurto on ollut sikiökirurgian käynnistäminen vuonna Tällöin meillä aloitetiin laserhoito transfuusio-oireyhtymän hoitoon. Sikiölääketieteen yksikkö toimii tässä asiassa kansallisena keskuksena. Lisäksi toimintamme on laajentunut käsittämään osan Baltian maista sekä Pietarin alueen Venäjällä. Sikiön vaikean, syntymän jälkeen hoitoa vaativan rakennepoikkeavuuden seurannan ja hoidon optimoimiseksi toimimme saumattomassa yhteistyössä Lastenklinikan eri erikoisalojen kanssa, jolloin voimme turvata optimaalisen hoidon ja ennusteen lapselle. PTH-yhteistyö käyntiin Isossa Omenassa PTH-yhteistyö käynnistyi Espoon kanssa keskusneuvola -konseptilla. Toiminta on laajentunut Itä- Keskukseen Helsinkiin ja seuraava on avautumassa Kallion perhekeskukseen. Vuosaareen avataan ensimmäinen naisten neuvola, joka tarjoaa erikoislääkäripalveluja gynekologian alalta PTHympäristössä.

TERVETULOA ALUEELLINEN KOULUTUS, SEPPO HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, PROFESSORI NAISTENTAUDIT JA SYNNYTYKSET

TERVETULOA ALUEELLINEN KOULUTUS, SEPPO HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, PROFESSORI NAISTENTAUDIT JA SYNNYTYKSET TERVETULOA ALUEELLINEN KOULUTUS, 3.4-2017 SEPPO HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, PROFESSORI NAISTENTAUDIT JA SYNNYTYKSET ISO KUVA Synnytykset ja synnytystoimintaan liittyvä päivystys jatkuvat Nkl:lla, Kätilöopiston

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Naistenklinikka

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Naistenklinikka Potilashoidon vuosikertomus 2015 Naistenklinikka Naistenklinikka 1. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Naistenklinikka vastaa synnytysten ja naistentautien hoidosta VSSHP:n alueella. Erityisvastuualueeseen kuuluvat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunta Anne Mykkänen Toimialajohtaja HUS-Kuvantaminen

Sosiaali- ja terveysvaliokunta Anne Mykkänen Toimialajohtaja HUS-Kuvantaminen HUS-KUVANTAMINEN 24.05.2018 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Anne Mykkänen Toimialajohtaja HUS-Kuvantaminen HUS-KUVANTAMINEN UUDELLAMAALLA JA KYMENLAAKSOSSA SAIRAALOISSA JA TERVEYSASEMILLA NOIN 60 TOIMIPISTETTÄ,

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2014 Naistenklinikka

Potilashoidon vuosikertomus 2014 Naistenklinikka Potilashoidon vuosikertomus 2014 Naistenklinikka 6.3.7. Naistenklinikka 1. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Naistenklinikalla saavutettiin toiminnalliset tavoitteet vuonna 2014. Synnytystoiminta oli vakaata,

Lisätiedot

6.3.7. Naistenklinikka

6.3.7. Naistenklinikka TAULUKO 6.3.7.1. NAISTENKLINIKALLE SAAPUNEET LÄHETTEET VASTUUALUEITTAIN VUONNA 2013. Toimintaluvut vastuualueittain vuodelta 2013 on kuvattu taulukossa 6.3.7.2. TAULUKKO 6.3.7.2. NAISTENKLINIKAN TOIMINTALUVUT

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Naistentautien alueellinen koulutus 7.11.2016 Erikoisuunnittelija Anna Heino anna.heino@thl.fi 13.11.2016 1 Raskaudenkeskeytysrekisteri Tilastoja kerätty 1950-luvulta,

Lisätiedot

Hallitus 1.6.2015, LIITE 5 HYKS NAISTENKLINIKKA PITKÄN AIKAVÄLIN TOIMINTA- JA TILASUUNNITELMA 10.4.2015. (tarkistettu 8.5.2015)

Hallitus 1.6.2015, LIITE 5 HYKS NAISTENKLINIKKA PITKÄN AIKAVÄLIN TOIMINTA- JA TILASUUNNITELMA 10.4.2015. (tarkistettu 8.5.2015) Hallitus 1.6.2015, LIITE 5 HYKS NAISTENKLINIKKA PITKÄN AIKAVÄLIN TOIMINTA- JA TILASUUNNITELMA 10.4.2015 (tarkistettu 8.5.2015) 1 Sisältö TIIVISTELMÄ... 3 1 SUUNNITELMAN TAVOITTEET... 4 2 SYNNYTYSTEN JA

Lisätiedot

HOIDON SAATAVUUDEN EROT JA KEINOT NIIDEN POISTAMISEKSI HUS:SSA PETRI BONO VS. JOHTAJAYLILÄÄKÄRI HUS VALTUUSTON SEMINAARI

HOIDON SAATAVUUDEN EROT JA KEINOT NIIDEN POISTAMISEKSI HUS:SSA PETRI BONO VS. JOHTAJAYLILÄÄKÄRI HUS VALTUUSTON SEMINAARI HOIDON SAATAVUUDEN EROT JA KEINOT NIIDEN POISTAMISEKSI HUS:SSA PETRI BONO VS. JOHTAJAYLILÄÄKÄRI HUS VALTUUSTON SEMINAARI 7.5.2018 MIKSI HUS SAIRAANHOIDON ORGANISAATIOTA JA JOHTAMISTA ON SYYTÄ KEHITTÄÄ?

Lisätiedot

Kätilöiden operatiivinen täydennyskoulutus Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

Kätilöiden operatiivinen täydennyskoulutus Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Kätilöiden operatiivinen täydennyskoulutus Kuopion yliopistollisessa sairaalassa moniammatilliset simulaatiot Kellomäki Marjaana, TtM, kliinisen hoitotyön opettaja, hoitotyön kehittämis-, opetus ja tutkimusyksikkö,

Lisätiedot

Jari Petäjä. Naisten ja lasten toiminnan teknologiset ja hoidolliset haasteet

Jari Petäjä. Naisten ja lasten toiminnan teknologiset ja hoidolliset haasteet Jari Petäjä Naisten ja lasten toiminnan teknologiset ja hoidolliset haasteet Hyks, Naisten- ja lastentautien tulosyksikkö Naistentaudit ja synnytykset, Lastentaudit, Lastenkirurgia, Lastenneurologia, Lastenpsykiatria

Lisätiedot

ALUEELLINEN KOULUTUS MIKA NUUTILA DOSENTTI, OSASTONYLILÄÄKÄRI, LINJAJOHTAJA HYKS NAIS

ALUEELLINEN KOULUTUS MIKA NUUTILA DOSENTTI, OSASTONYLILÄÄKÄRI, LINJAJOHTAJA HYKS NAIS ALUEELLINEN KOULUTUS 9.11. 2016 MIKA NUUTILA DOSENTTI, OSASTONYLILÄÄKÄRI, LINJAJOHTAJA HYKS NAIS VUOSI 2017 HYKS:N NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN TULOSYKSIKÖSSÄ väistö päättyy Porvoon sairaalan synnytystoiminta

Lisätiedot

Äitiyskuolleisuus Suomessa tilastojen valossa. Veli-Matti Ulander, LT va. osastonylilääkäri Kätilöopiston sairaala HUS

Äitiyskuolleisuus Suomessa tilastojen valossa. Veli-Matti Ulander, LT va. osastonylilääkäri Kätilöopiston sairaala HUS Äitiyskuolleisuus Suomessa tilastojen valossa Veli-Matti Ulander, LT va. osastonylilääkäri Kätilöopiston sairaala HUS Sidonnaisuudet Päätoimi: HUS Sivutoiminen yksityislääkäri (Diacor, Aava) koulutusmatka

Lisätiedot

NAISTENKLINIKAN LISÄRAKENNUKSEN PERUSKORJAUKSEN JA LAAJENNUKSEN HANKESELVITYSTYÖ

NAISTENKLINIKAN LISÄRAKENNUKSEN PERUSKORJAUKSEN JA LAAJENNUKSEN HANKESELVITYSTYÖ HYKS-lautakunta, 4.5.2010, liite 1 27.4.2010 NAISTENKLINIKAN LISÄRAKENNUKSEN PERUSKORJAUKSEN JA LAAJENNUKSEN HANKESELVITYSTYÖ Työryhmä: Haukkamaa Maija, ylilääkäri, synnytykset, va klinikkaryhmän johtaja,

Lisätiedot

SUURET RAKENNUSHANKKEET

SUURET RAKENNUSHANKKEET SUURET RAKENNUSHANKKEET Tilannekatsaus Raija Malmström Hankejohtaja 26.3.2015 Henkilöstötoimikunta 1 RAKENNUSHANKKEIDEN TAVOITTEET Korvataan/peruskorjataan olemassa olevia, huonokuntoisia rakennuksia Mahdollistetaan:

Lisätiedot

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 07.06.2016 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa informoida

Lisätiedot

RhD-negatiivisten äitien raskaudenaikaisen anti-d-suojausohjelman laajeneminen sekä synnyttäjän verensiirtoon varautuminen ja immunisaatiotutkimukset

RhD-negatiivisten äitien raskaudenaikaisen anti-d-suojausohjelman laajeneminen sekä synnyttäjän verensiirtoon varautuminen ja immunisaatiotutkimukset HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI 142014 RhD-negatiivisten äitien raskaudenaikaisen anti-d-suojausohjelman laajeneminen sekä synnyttäjän verensiirtoon varautuminen ja immunisaatiotutkimukset Asia

Lisätiedot

SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN

SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN HUS Helsingin yliopistollinen sairaala SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN Juha Tuominen 23.5.2019 HUS lukuina 2018 LIIKEVAIHTO 2,3 mrd. 1/3 24:n jäsenkunnan asukkaista käytti HUSin palveluja 2 500 sairaansijaa

Lisätiedot

Mitä poliklinikalla voidaan tutkia ja hoitaa? Tuula Karipohja, HYKS NaiS

Mitä poliklinikalla voidaan tutkia ja hoitaa? Tuula Karipohja, HYKS NaiS Mitä poliklinikalla voidaan tutkia ja hoitaa? Tuula Karipohja, HYKS NaiS 29.10.2018 HYKS naistentautien poliklinikka, Ruoholahti postiosoite: PL 615, 00029 HUS käyntiosoite: Itämerenkatu 5, 1. krs Mitä

Lisätiedot

MUISTIO. KYSin JA ISSHP:N YHTEISTYÖTAPAAMINEN SYNNYTYSTOIMINNAN SUUNNITTELEMISEKSI

MUISTIO. KYSin JA ISSHP:N YHTEISTYÖTAPAAMINEN SYNNYTYSTOIMINNAN SUUNNITTELEMISEKSI MUISTIO KYSin JA ISSHP:N YHTEISTYÖTAPAAMINEN SYNNYTYSTOIMINNAN SUUNNITTELEMISEKSI Aika: To 31.10.2013, klo 11.30 15 Paikka: Neuvotteluhuone / KYS Läsnä: Mirja Syrjänen, Ylihoitaja, KYS Anna-Kaisa Kokkonen,

Lisätiedot

SYNNYTYSPELKO. Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS

SYNNYTYSPELKO. Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS SYNNYTYSPELKO Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS Pelko on eräs ihmisen perustunteista, liittyy ihmisen puolustusmekanismeihin Synnytyspelosta kärsii Suomessa

Lisätiedot

LASTEN JA NAISTEN SAIRAALA

LASTEN JA NAISTEN SAIRAALA LASTEN JA NAISTEN SAIRAALA Kati Ojala Synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri LT, perinatologi Projektipäällikkö LaNa-hankkeen toiminnallinen suunnittelu ESITYKSEN SISÄLTÖ Mikä on Lasten ja naisten

Lisätiedot

Työryhmäraportti SYNNYTYSTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN HUS:SSA 2009-2011

Työryhmäraportti SYNNYTYSTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN HUS:SSA 2009-2011 1 Työryhmäraportti SYNNYTYSTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN HUS:SSA 2009-2011 2 Sisällys 1. Selvityksen kohde...3 2. Synnytystoiminnan resurssit ja kustannukset Länsi-Uudenmaan sairaalassa...4 3. Väestönkehitys

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2016 Naistenklinikka

Potilashoidon vuosikertomus 2016 Naistenklinikka Potilashoidon vuosikertomus 2016 Naistenklinikka Naistenklinikka 1. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Naistenklinikka vastaa synnytysten ja naistentautien hoidosta VSSHP:n alueella. Erityisvastuualueeseen kuuluvat

Lisätiedot

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka HIV-potilaan raskauden seuranta Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka Naistenklinikan HIVpoliklinikka raskauden seuranta tapahtuu keskitetysti NKL:n äitiyspoliklinikalla erikoislääkäri Marja Kaijomaa

Lisätiedot

Lastentautien tulevaisuuden näkymät. Pekka Lahdenne, osastonylilääkäri HYKS, Naisten- ja lastentautien tulosyksikkö 9.4.2013

Lastentautien tulevaisuuden näkymät. Pekka Lahdenne, osastonylilääkäri HYKS, Naisten- ja lastentautien tulosyksikkö 9.4.2013 Lastentautien tulevaisuuden näkymät Pekka Lahdenne, osastonylilääkäri HYKS, Naisten- ja lastentautien tulosyksikkö 9.4.2013 HYKS Lastenklinikka toiminnallisesti Maan ainoa täyden palvelun lastensairaala

Lisätiedot

30 Asianro HUS/1110/2019. Hyvinkään, Lohjan, Porvoon ja Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueiden toiminnallinen profiili

30 Asianro HUS/1110/2019. Hyvinkään, Lohjan, Porvoon ja Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueiden toiminnallinen profiili 30 Asianro HUS/1110/2019 Hyvinkään, Lohjan, Porvoon ja Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueiden toiminnallinen profiili Selostus HUSin hallitus päätti kokouksessa 12.11.2018 ( 124) seuraavaa: " Hallitus edellyttää,

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala 2030

Tulevaisuuden sairaala 2030 Tulevaisuuden sairaala 2030 Juha Korpelainen, hallintoylilääkäri Yhteistyöseminaari 18.4.2013 Tulevaisuuden sairaala 2030 PPSHP valtuusto 6/2012 Uudistamisohjelma Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 Visio

Lisätiedot

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio.

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. SYNNYTYSKESKUSTELU Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. Synnytyskeskustelu käydään lapsivuodeosastoilla ennen perheen kotiutumista ja tähän hetkeen on

Lisätiedot

Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2020

Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2020 Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2020 ERIKOISALA/PAIKKA JAKSON KUVAUS JAKSOON KUULUVA PÄIVYSTYS MUUTA HUOMIOITAVAA YHTEYSHENKILÖ FYSIATRIA Jaksoja yhteensä:

Lisätiedot

Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala

Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala Synnyttäjän hoitopolkuun liittyvät yksiköt Oulun yliopistollisessa sairaalassa Äitiyspoliklinikka Osasto 11A, raskaana olevien vuodeosasto Synnytysosasto

Lisätiedot

Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2019

Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2019 Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2019 ERIKOISALA/PAIKKA JAKSON KUVAUS JAKSOON KUULUVA PÄIVYSTYS MUUTA HUOMIOITAVAA YHTEYSHENKILÖ FYSIATRIA Jakson aikana erikoistuja

Lisätiedot

HAKIJAYHTEENVETO. Osastonhoitajan virka, Naisten akuuttikeskus 3/18, Hakijat

HAKIJAYHTEENVETO. Osastonhoitajan virka, Naisten akuuttikeskus 3/18, Hakijat HAKIJAYHTEENVETO Osastonhoitajan virka, Naisten akuuttikeskus 3/18, 169346 Rekrytoiva yksikkö: KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Tehtävänimike: Osastonhoitaja, Naisten akuuttikeskus Työpaikkojen lukumäärä:

Lisätiedot

MITEN JA MIKSI HYKS HYÖDYNTÄÄ VELJESKOTIEN OSAAMISTA käytännön kokemuksia

MITEN JA MIKSI HYKS HYÖDYNTÄÄ VELJESKOTIEN OSAAMISTA käytännön kokemuksia MITEN JA MIKSI HYKS HYÖDYNTÄÄ VELJESKOTIEN OSAAMISTA käytännön kokemuksia Seinäjoki 12.11.2012 Reijo Haapiainen toimialajohtaja HYKS Operatiivinen tulosyksikkö ESITYKSEN SISÄLTÖ Hyksin operatiivinen tulosyksikkö

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 22.11.2016 Liite 2 HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN 2017 VAKANSSIMUUTOKSET Liite 2a Liite 2b Liite 2c Liite 2d Perustettavat ja lakkautettavat toimet (nimikemuutokset) Perustettavat

Lisätiedot

Suomen Gynekologiyhdistyksen lausunto. Valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon. työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä.

Suomen Gynekologiyhdistyksen lausunto. Valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon. työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä. Suomen Gynekologiyhdistyksen lausunto Valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä. Hanke STM037:00/2017 Yleisiä kommentteja: Asetustekstissä tulee selkeästi

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 43 04.05.2010 NAISTENKLINIKAN JA JORVIN SAIRAALAN LISÄRAKENNUSTEN HANKESELVITYKSET

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 43 04.05.2010 NAISTENKLINIKAN JA JORVIN SAIRAALAN LISÄRAKENNUSTEN HANKESELVITYKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 43 04.05.2010 NAISTENKLINIKAN JA JORVIN SAIRAALAN LISÄRAKENNUSTEN HANKESELVITYKSET HYKS 43 Vuosien 2010-2012 investointiohjelmassa, jonka kuntayhtymän hallitus vahvisti

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin toiminnan ja uudistusten tilannekatsaus. Sairaalajohtaja Petri Virolainen

Sairaanhoitopiirin toiminnan ja uudistusten tilannekatsaus. Sairaalajohtaja Petri Virolainen Sairaanhoitopiirin toiminnan ja uudistusten tilannekatsaus Sairaalajohtaja Petri Virolainen Miksi tarve muutoksille? Potilasmäärän kasvu Uudet velvoitteet Päivystysasetus Operatiivisen toiminnan keskittäminen

Lisätiedot

Hallitus 13.2.2012, LIITE 5. HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI HUS-Tilakeskus 19.1.2012 NAISTENKLINIKKA

Hallitus 13.2.2012, LIITE 5. HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI HUS-Tilakeskus 19.1.2012 NAISTENKLINIKKA HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI HUS-Tilakeskus 19.1.2012 Hallitus 13.2.2012, LIITE 5 NAISTENKLINIKKA LISÄRAKENNUKSEN LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA TIIVISTELMÄ Naistenklinikan päärakennus

Lisätiedot

Sikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista

Sikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista Tämä esite on tarkoitettu kaikille raskaana oleville. Vanhempien toivotaan tutustuvan esitteeseen yhdessä. Sikiö seulontoihin osallistuminen on vapaaehtoista. Sikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE Tietoa

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI HYKS-sairaanhoitoalue, C114 Pään ja kaulan alueen sairaudet

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI HYKS-sairaanhoitoalue, C114 Pään ja kaulan alueen sairaudet HYKS-sairaanhoitoalue, C114 Pään ja kaulan alueen sairaudet 7301 Uusintakäynti V1141003 1 130 04 Hinta puuttuu hinnastosta 1.1.2018 31.12.2018 7801 Asiantuntijakonsultaatio V1140006 1 130 04 Hinta puuttuu

Lisätiedot

Lähetteet Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Lähetteet Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä 1-7/2016 KARKKILA Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Sikiöseulonnat OPAS LASTA ODOTTAVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista

Sikiöseulonnat OPAS LASTA ODOTTAVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista Tämä esite on tarkoitettu kaikille lasta odottaville vanhemmille. Vanhempien toivotaan tutustuvan esitteeseen yhdessä. Sikiö seulontoihin osallistuminen on vapaaehtoista. Sikiöseulonnat OAS LASTA ODOTTAVILLE

Lisätiedot

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1 GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1 GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJA VASTAA Tertiäärisestä päihdepsykiatriasta mm kaksoisdiagnoosipotilaiden ja opioidikorvaushoitojen

Lisätiedot

KSSHP:n toiminnallinen tilannekuva ja suunnitteilla olevat merkittävät muutokset. Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP

KSSHP:n toiminnallinen tilannekuva ja suunnitteilla olevat merkittävät muutokset. Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP KSSHP:n toiminnallinen tilannekuva ja suunnitteilla olevat merkittävät muutokset Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP Sopimusohjauksen kehysseminaari 29.4.2015 Lastenpsykiatria Vuodeosastohoito siirtynyt

Lisätiedot

Henkilöstövoimavarojen hallinta osahankkeen (VeTeHH) polikliinisen aineiston HUS:n aineiston kuvaukset

Henkilöstövoimavarojen hallinta osahankkeen (VeTeHH) polikliinisen aineiston HUS:n aineiston kuvaukset VeTe Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto Henkilöstövoimavarojen hallinta osahankkeen (VeTeHH) polikliinisen aineiston HUS:n aineiston kuvaukset Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri,

Lisätiedot

SUURET RAKENNUSHANKKEET

SUURET RAKENNUSHANKKEET SUURET RAKENNUSHANKKEET Tilannekatsaus Raija Malmström Hankejohtaja Anne Priha Investointijohtaja 1 RAKENNUSHANKKEIDEN TAVOITTEET HUS:n strategian mukaiset tavoitteet koskien potilaslähtöistä, oikeaaikaista

Lisätiedot

HALLITUS 40 14.02.2005

HALLITUS 40 14.02.2005 HALLITUS 40 14.02.2005 KIRURGIAN POTILAIDEN JONONPURUN EDELLYTTÄMÄ LEIKKAUSSALI- JA VUODEOSASTOPALVELUJEN HANKINTA 95/P61/2005 HALL 40 Erikoissairaanhoitolain muutos astuu voimaan 01.03.05. Se edellyttää,

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 21 14.04.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 21 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-helmikuun 2015

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOPIIRI 18.5.2010 HYKS lautakunnan kokous 15.6.2010 OHEISMATERIAALI F

HYKS-SAIRAANHOITOPIIRI 18.5.2010 HYKS lautakunnan kokous 15.6.2010 OHEISMATERIAALI F HYKS-SAIRAANHOITOPIIRI 18.5.2010 HYKS lautakunnan kokous 15.6.2010 OHEISMATERIAALI F Investointiesitykset 2011-2013 ja investointiohjelma vuosille 2010-2012 (huomioitu investointiohjelmaan 2010-2012 hyväksytyttyjen

Lisätiedot

Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala

Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala Synnyttäjän hoitopolkuun liittyviä yksiköitä Oulun yliopistollisessa sairaalassa Äitiyspoliklinikka Osasto 11A Raskaana olevien ja naistentautipotilaiden

Lisätiedot

Ohjaako terveydenhuolto kiinteistöjen kehittämistä vai kiinteistöt terveydenhuollon kehittämistä?

Ohjaako terveydenhuolto kiinteistöjen kehittämistä vai kiinteistöt terveydenhuollon kehittämistä? 25.1.12 Ohjaako terveydenhuolto kiinteistöjen kehittämistä vai kiinteistöt terveydenhuollon kehittämistä? Martti Talja Keskussairaalan johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Terveyspalvelujärjestelmän

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin kannanotto TYKS Vakka-Suomen sairaalan tulevaisuudesta

Uudenkaupungin kaupungin kannanotto TYKS Vakka-Suomen sairaalan tulevaisuudesta Kaupunginhallitus 304 12.09.2016 Uudenkaupungin kaupungin kannanotto TYKS Vakka-Suomen sairaalan tulevaisuudesta 2156/00.01.00/2016 KHALL 12.09.2016 304 Taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on

Lisätiedot

KYSYMYS POIKKEUSLUVAN HAKEMISESTA PORVOON SAIRAALAN SYNNYTYSTOIMINNAN JATKAMISELLE SEKÄ PÄIVYSTYSASETUKSEN TOIMEENPANEMISESTA

KYSYMYS POIKKEUSLUVAN HAKEMISESTA PORVOON SAIRAALAN SYNNYTYSTOIMINNAN JATKAMISELLE SEKÄ PÄIVYSTYSASETUKSEN TOIMEENPANEMISESTA HALLITUS 160 17.11.2014 KYSYMYS POIKKEUSLUVAN HAKEMISESTA PORVOON SAIRAALAN SYNNYTYSTOIMINNAN JATKAMISELLE SEKÄ PÄIVYSTYSASETUKSEN TOIMEENPANEMISESTA 307/03/00/2014 HALL 160 Porvoon sairaanhoitoalueen

Lisätiedot

PÄIVYSTYSASETUKSEN VAIKUTUKSET. Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri

PÄIVYSTYSASETUKSEN VAIKUTUKSET. Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri PÄIVYSTYSASETUKSEN VAIKUTUKSET Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri / merkittävät kohdat 1. Luku Yleiset säännökset 2 Kiireellisen hoidon antaminen ja päivystyksen järjestäminen Kunnan tai kuntayhtymän on

Lisätiedot

TOT 1-7/2016 TA 1-7/2016

TOT 1-7/2016 TA 1-7/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 1-7/2016 1 (5) Tukipalveluyksikön tunnusluvut Palvelutuotanto 1000 eur TOT 1-7/2016 TA 1-7/2016 TOT 1-7/2015 % TOT/ TA TOT/EDV Hoito- ja yleistarvikkeet 92 458 87 158 89 285 6,1 % 3,6

Lisätiedot

HALLITUS 59 01.06.2015 JORVIN SAIRAALAN PITKÄN AIKAVÄLIN TOIMINTA- JA TILASUUNNITELMA 291/00/01/03/01/2015 HALL 59

HALLITUS 59 01.06.2015 JORVIN SAIRAALAN PITKÄN AIKAVÄLIN TOIMINTA- JA TILASUUNNITELMA 291/00/01/03/01/2015 HALL 59 HALLITUS 59 01.06.2015 JORVIN SAIRAALAN PITKÄN AIKAVÄLIN TOIMINTA- JA TILASUUNNITELMA 291/00/01/03/01/2015 HALL 59 HUS:n pitkän aikavälin suunnittelua linjaa tavoite HUS:n kilpailukyvyn ja toiminnan tuottavuuden

Lisätiedot

Toiminnan ja talouden ennusteita kliinisissä hoitopalveluissa vuonna 2016. Leena Setälä, paj 23.2.2016

Toiminnan ja talouden ennusteita kliinisissä hoitopalveluissa vuonna 2016. Leena Setälä, paj 23.2.2016 Toiminnan ja talouden ennusteita kliinisissä hoitopalveluissa vuonna 2016 Leena Setälä, paj 23.2.2016 Esityksen sisältö palvelujen kysynnän kehitys ja ennuste sen muutoksista 2016 tuotannon tarpeet, hoitotakuutilanne

Lisätiedot

Elokuu. Osavuosikatsaus II. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Elokuu. Osavuosikatsaus II. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Elokuu Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

LANA-hankesuunnitelman esittely PPSHP hallituksen kokous 27.10.2014. Eila Suvanto, LT, vastuualuejohtaja OYS Lapset ja Naiset

LANA-hankesuunnitelman esittely PPSHP hallituksen kokous 27.10.2014. Eila Suvanto, LT, vastuualuejohtaja OYS Lapset ja Naiset LANA-hankesuunnitelman esittely PPSHP hallituksen kokous 27.10.2014 Eila Suvanto, LT, vastuualuejohtaja OYS Lapset ja Naiset Sisältö Mikä on LaNa Miksi se pitäisi rakentaa? Hankkeen nykyvaihe Tuottavuustavoitteet

Lisätiedot

H E L S I N G I N J A U U D E N M A A N S A I R AA N H O I T O P I I R I

H E L S I N G I N J A U U D E N M A A N S A I R AA N H O I T O P I I R I HYKS Nuorisopsykiatria Helsinkiläisiä nuoria on vuoden 2014 aikana tutkittu ja hoidettu HYKS Nuorisopsykiatrian Avohoidon, Osastohoidon ja Erityispalvelujen klinikassa. Organisaatio on sama, mutta yksikkömuutosten

Lisätiedot

HOITAJAT FACE TO FACE

HOITAJAT FACE TO FACE HOITAJAT FACE TO FACE 30.9.2016 Yh Tarja Mietola-Koivisto, TtT Potilas ensin Lähtökohtana on sairaala, jossa annamme potilaiden tarvitseman tutkimuksen, hoidon ja kuntoutuksen kokonaisvaltaisesti ja tehokkaasti.

Lisätiedot

Päiväkirurgiset koulutuspäivät

Päiväkirurgiset koulutuspäivät Päiväkirurgiset koulutuspäivät Gynekologisen potilaan hoitoprosessi 21.9.2016 Salla Westman Gynekologiset potilaat leikkausjonoon 1. Lääkärin vastaanotolta naistentautien poliklinikalta 2. Erikoislääkärin

Lisätiedot

Naistentaudit. Inkontinenssi Laskeumat Virtsaumpi Seksuaaliset ongelmat Eri ikäisten ongelmat Eri potilasryhmien ongelmat: CP-vamm, kehitysvamma jne

Naistentaudit. Inkontinenssi Laskeumat Virtsaumpi Seksuaaliset ongelmat Eri ikäisten ongelmat Eri potilasryhmien ongelmat: CP-vamm, kehitysvamma jne Naistentaudit Alkuraskaus (keskenmeno, raskauden keskeytys) Vuotohäiriöt Myomat Endometrioosi Lantionkipu, vulvodynia Ulkosynnyttimien hyvänlaatuiset muutokset Esiastemuutokset vulva, portio Gynekologiset

Lisätiedot

Yhteenveto HYKS:n keskeisistä tuotanto- ja talousluvuista 1-6/2016

Yhteenveto HYKS:n keskeisistä tuotanto- ja talousluvuista 1-6/2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 35 23.08.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-KESÄKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 35 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-kesäkuun 2016 seurantaraportin

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus HYKS Sisätaudit ja kuntoutus

Potilashoidon vuosikertomus HYKS Sisätaudit ja kuntoutus 1 Potilashoidon vuosikertomus 2016 HYKS Sisätaudit ja kuntoutus 2 Johdanto Vuosi 2016 oli toinen täysi vuosi uusille tulosyksiköille. Vuoteen 2015 verrattuna tulosyksikössä ei lukuun ottamatta yhteispoliklinikoiden

Lisätiedot

THL/294/5.09.00/2013 Tiedonkeruun tietosisältö 1(8) 21.2.2013

THL/294/5.09.00/2013 Tiedonkeruun tietosisältö 1(8) 21.2.2013 Tiedonkeruun tietosisältö 1(8) Hedelmöityshoitotilastoinnin tiedonkeruun tietosisältö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kerää valtakunnalliset tiedot annetuista hedelmöityshoidoista sähköisellä tiedonkeruulomakkeella,

Lisätiedot

Lapin keskussairaala osana tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta

Lapin keskussairaala osana tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta Lapin keskussairaala osana tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta 27.3.2014 Lapin keskussairaalan laajennushanke - mistä on kysymys? Lapin keskussairaalan auditorio Ounasrinteentie 22 Rovaniemi

Lisätiedot

ESSHP:N JA ISSHP:N YHTEISTYÖTAPAAMINEN SYNNYTYSTOIMINNAN

ESSHP:N JA ISSHP:N YHTEISTYÖTAPAAMINEN SYNNYTYSTOIMINNAN MUISTIO ESSHP:N JA ISSHP:N YHTEISTYÖTAPAAMINEN SYNNYTYSTOIMINNAN SUUNNITTELEMISEKSI Aika: Perjantaina 11.10.2013 klo 9.00 13.30 Paikka: MKS, 6.krs hallintokäytävä Läsnä: yh Pirjo Löytty ESSHP, pj yl Timo

Lisätiedot

Huhtikuu 4/2017. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Huhtikuu 4/2017. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Huhtikuu 4/2017 Osavuosikatsaus I Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI 1-7/ (8) Lohjan sairaanhoitoalue Raimo Kekkonen/Eero Mämmelä

KUUKAUSIRAPORTTI 1-7/ (8) Lohjan sairaanhoitoalue Raimo Kekkonen/Eero Mämmelä KUUKAUSIRAPORTTI 1-7/2016 1 (8) Palvelutuotanto Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos Psykiatrian hoitopäivät, lkm 1) NordDRG-tuotteet, lkm DRG-ryhmät DRG-O-ryhmät Tähystykset Pientoimenpiteet 900-ryhmä

Lisätiedot

TYÖRYHMÄRAPORTTI LOHJAN JA LÄNSI-UUDENMAAN SAIRAALOIDEN ELEKTIIVISEN KIRURGIAN JA PÄIVYSTYSKIRURGIAN YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN JA KOORDINOINTI

TYÖRYHMÄRAPORTTI LOHJAN JA LÄNSI-UUDENMAAN SAIRAALOIDEN ELEKTIIVISEN KIRURGIAN JA PÄIVYSTYSKIRURGIAN YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN JA KOORDINOINTI 1 28.8.2009 TYÖRYHMÄRAPORTTI LOHJAN JA LÄNSI-UUDENMAAN SAIRAALOIDEN ELEKTIIVISEN KIRURGIAN JA PÄIVYSTYSKIRURGIAN YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN JA KOORDINOINTI 2 Sisällys 1.Toimeksianto ja työryhmän kokoonpano...3

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150

Espoon kaupunki Pöytäkirja 150 14.12.2016 Sivu 1 / 1 4904/2016 06.01.00 150 Ison Omenan neuvolapoli: Espoon terveydenhoidon neuvolan ja HUS erikoissairaanhoidon Jorvin äitiyspoliklinikan yhteistyön kehittäminen, kokeilu ajalle 2.1.2017-31.12.2018

Lisätiedot

Sosterin rakennemuutos ja portaaton hoitomalli. Keskushallinto Pekka Martikainen

Sosterin rakennemuutos ja portaaton hoitomalli. Keskushallinto Pekka Martikainen Sosterin rakennemuutos ja portaaton hoitomalli Keskushallinto Pekka Martikainen 21.11.2014 SOSTERIN TA-15 HENKILÖSTÖMUUTOKSET ESH Tulosalueella yksiköiden välisiä sisäisiä siirtoja: 23 sh Kuntalaskutus

Lisätiedot

Sairaaloiden tuottavuus Pirjo Häkkinen

Sairaaloiden tuottavuus Pirjo Häkkinen Sairaaloiden tuottavuus 2015 Pirjo Häkkinen 23.3.2016 Sairaaloiden tuottavuus 2015 Tilastoraportti 6/2017 1 Sairaanhoitopiirien sairaaloiden tuottavuus 2015, sairaanhoitopiirien keskimääräinen tuottavuusluku

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä. Viite (314/06.00.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä. Viite (314/06.00. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 8/2017 1 (1) 107 219/00.04.01/2017 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä

Lisätiedot

Huhtikuu. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Huhtikuu. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Huhtikuu Osavuosikatsaus I Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Itäisen Uudenmaan terveydenhuollon palvelujen yhteistyöseminaari 11.6.2010. Aki Lindén, toimitusjohtaja

Itäisen Uudenmaan terveydenhuollon palvelujen yhteistyöseminaari 11.6.2010. Aki Lindén, toimitusjohtaja Itäisen Uudenmaan terveydenhuollon palvelujen yhteistyöseminaari 11.6.2010 Aki Lindén, toimitusjohtaja 1 Suomen sairaalat ja niiden hallinnollinen asema: Ennen sairaanhoitopiiriuudistusta Suomessa oli

Lisätiedot

LASTEN SAIRAUKSIEN ERIKOISSAIRAANHOITO KUNTIEN YHTEISENÄ TOIMINTANA Jari Petäjä, toimialajohtaja, HYKS 22.10.2014

LASTEN SAIRAUKSIEN ERIKOISSAIRAANHOITO KUNTIEN YHTEISENÄ TOIMINTANA Jari Petäjä, toimialajohtaja, HYKS 22.10.2014 LASTEN SAIRAUKSIEN ERIKOISSAIRAANHOITO KUNTIEN YHTEISENÄ TOIMINTANA Jari Petäjä, toimialajohtaja, HYKS 22.10.2014 1 ERIARVOISTUMISKEHITYS ON NOPEAA 10/22/2014 3 ELINIÄN ODOTUS 35-VUOTIAANA SUKUPUOLEN

Lisätiedot

Kliinisten hoitopalvelujen tuottavuustoimet, vuoden 2016 raamiin sopeuttaminen ja sen aiheuttamat riskit

Kliinisten hoitopalvelujen tuottavuustoimet, vuoden 2016 raamiin sopeuttaminen ja sen aiheuttamat riskit Kliinisten hoitopalvelujen tuottavuustoimet, vuoden 2016 raamiin sopeuttaminen ja sen aiheuttamat riskit Leena Setälä, paj KYS Kliiniset hoitopalvelut Sairaanhoitopiirien vertailussa PSSHP:n toimintakulut

Lisätiedot

Mitä synnytystä pelkäävä nainen toivoo. Leena-Kaisa Kääriä Kätilö / yamk -opiskelija

Mitä synnytystä pelkäävä nainen toivoo. Leena-Kaisa Kääriä Kätilö / yamk -opiskelija Mitä synnytystä pelkäävä nainen toivoo Leena-Kaisa Kääriä Kätilö / yamk -opiskelija Kehittämisprojekti: Potilaslähtöinen toimintamalli synnytyspelon lieventämiseen ja hoitoon Turun ammattikorkeakoulu/

Lisätiedot

NÄIN KEHITÄMME INTEGRAATIOTA HUS PORVOON SAIRAANHOITOALUEELLA

NÄIN KEHITÄMME INTEGRAATIOTA HUS PORVOON SAIRAANHOITOALUEELLA NÄIN KEHITÄMME INTEGRAATIOTA HUS PORVOON SAIRAANHOITOALUEELLA Leena Koponen HUS valtuuston seminaari 7-9.5.2018 HUS Porvoon sairaanhoitoalue 1 INTEGRAATION MAHDOLLISUUKSIA Erikoissairaanhoidon keskitettävät

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI 1-9/ (7) Lohjan sairaanhoitoalue Raimo Kekkonen/Eero Mämmelä

KUUKAUSIRAPORTTI 1-9/ (7) Lohjan sairaanhoitoalue Raimo Kekkonen/Eero Mämmelä KUUKAUSIRAPORTTI 1-9/2016 1 (7) Palvelutuotanto Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos Psykiatrian hoitopäivät, lkm 1) NordDRG-tuotteet, lkm DRG-ryhmät DRG-O-ryhmät Tähystykset Pientoimenpiteet 900-ryhmä

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan sairaalan suunnitelma

Länsi-Uudenmaan sairaalan suunnitelma HUS 9.1.2014 Länsi-Uudenmaan sairaalan suunnitelma 2012 2022 Seurantaraportti 13.1.2014 Marianne Gripenberg-Gahmberg Sisältö 1. Toimeksianto 2. Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueella v 2012 2013 tapahtuneet

Lisätiedot

Yhtenevät kansalliset tunnusluvut hoitotyöhön

Yhtenevät kansalliset tunnusluvut hoitotyöhön Yhtenevät kansalliset tunnusluvut hoitotyöhön Sirpa Salin, projektipäällikkö, PSHPn Tarja Tervo-Heikkinen, projektipäällikkö, HH-osahanke Esityksen sisältö - -hanke, HH-osahanke - Osahankkeen tavoitteet

Lisätiedot

HUS SOTE-TYÖSUUNNITELMA. Janne Aaltonen

HUS SOTE-TYÖSUUNNITELMA. Janne Aaltonen HUS SOTE-TYÖSUUNNITELMA Janne Aaltonen SOTE-ORGANISOITUMINEN HUS:SSA Kokoontuu tarvittaessa, lähtökohtaisesti viikoittain Koordinaatioryhmä Janne Aaltonen Grigori Joffe Niina Kauppinen Sune Lang Lauri

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä

Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä 23.5.2017 1 (5) kirjaamo@stm.fi Lausuntopyyntö 5.5.2017 / Hankenro STM037:00/2017 Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä Sosiaali- ja

Lisätiedot

Potilaslähtöinen toimintamalli synnytyspelon tunnistamiseen ja hoitoon

Potilaslähtöinen toimintamalli synnytyspelon tunnistamiseen ja hoitoon Potilaslähtöinen toimintamalli synnytyspelon tunnistamiseen ja hoitoon Tyks Naistenklinikka raskauden ja synnytysten toimialue Turun kaupunki äitiysneuvolatoiminta Kehittämisprojektin toteutus Projekti

Lisätiedot

Synnytyksen käynnistäminen

Synnytyksen käynnistäminen Synnytyksen käynnistäminen Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Synnytys on täysiaikainen, jos se käynnistyy raskausviikoilla 37 42. Vasta kun laskettu aika on ylittynyt 14 vrk eli raskausviikkoja

Lisätiedot

Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa

Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa 8.6.2018 Tarja Sosala, kätilö, Satakunnan shp Heli Mäkelä, projektisuunnittelija, LAPE Satakunta Monialainen työskentely Monitoimijaista

Lisätiedot

MEILAHDEN SAIRAALA-ALUEELLA PALAA VOIMAKESKUS!

MEILAHDEN SAIRAALA-ALUEELLA PALAA VOIMAKESKUS! MEILAHDEN SAIRAALA-ALUEELLA PALAA VOIMAKESKUS! Tulitöiden kurssinjohtajapäivät 7.6.2017 Mikko Helin Turvallisuusasiantuntija HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Hyvinkää Porvoo Lohja Länsi-Uusimaa

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI 1-11/ (5) HUS-Logistiikka liikelaitos Jaakko Haapamäki. *) Harpin raportointipuutteiden vuoksi, ei voida raportoida.

KUUKAUSIRAPORTTI 1-11/ (5) HUS-Logistiikka liikelaitos Jaakko Haapamäki. *) Harpin raportointipuutteiden vuoksi, ei voida raportoida. KUUKAUSIRAPORTTI 1-11/2016 1 (5) Tukipalveluyksikön tunnusluvut Palvelutuotanto 1000 eur TOT 1-11/2016 TA 1-11/2016 *) Harpin raportointipuutteiden vuoksi, ei voida raportoida. TOT 1-11/2015 Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Pöytäkirja 1 (12) Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone 1. kerros

Pöytäkirja 1 (12) Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone 1. kerros Pöytäkirja 1 (12) Kokoustiedot Aika 22.11.2018 torstai klo 17:00-18:55 Paikka Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone 1. kerros Lisätietoja Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 34 Ajankohtaiskatsaus 5 35 Toiminnan

Lisätiedot

Doctagonin Porvoon etälääkäripalveluiden arviointi 12.2.2014

Doctagonin Porvoon etälääkäripalveluiden arviointi 12.2.2014 1 Doctagonin Porvoon etälääkäripalveluiden arviointi 12.2.2014 Johdanto Doctagon Oy on kehittänyt toimintamallin jonka tarkoituksena on tuottaa kattava lääketieteellinen tuki vanhusten kotihoidolle alueilla

Lisätiedot

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain muutokset

Terveydenhuoltolain muutokset Terveydenhuoltolain muutokset Sote- ja aluehallintouudistus sekä varautuminen STM:n valmiusseminaari Haikon kartano Haikkoontie 114, Porvoo 26. - 27.5.2016 Timo Keistinen lääkintöneuvos STM 30.5.2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Harjoitustehtävä. 3. Suunnittele Kymenlaakson alueen sairaalapalvelut puhtaalta pöydältä: Punnosen raportin sivut 16,17, 20 ja 21

Harjoitustehtävä. 3. Suunnittele Kymenlaakson alueen sairaalapalvelut puhtaalta pöydältä: Punnosen raportin sivut 16,17, 20 ja 21 HARJOITUS- TEHTÄVÄ Harjoitustehtävä 1. Kuvaa terveyspalveluiden erityispiirteitä? Miten terveyspalvelut poikkeavat muista toimialoista a) prosessin johtamisen ja kehittämisen ja b) liiketoiminnan näkökulmasta?

Lisätiedot

Sairaaloiden tuottavuus 2014. Pirjo Häkkinen

Sairaaloiden tuottavuus 2014. Pirjo Häkkinen Sairaaloiden tuottavuus 2014 Pirjo Häkkinen 4.3.2016 Sairaaloiden tuottavuus 2014 Tilastoraportti 3/2016 1 Sairaanhoitopiirien sairaaloiden tuottavuus 2014; sairaanhoitopiirien keskimääräinen tuottavuusluku

Lisätiedot

oyl Konsta Pamilo 9/27/12 3 9/27/12 4 9/27/12 5 Tekonivel leikausten määrän on arvioitu lisääntyvän 50% tulevan vuosi kymmenen aikana Revisio taakka kasvaa Paine terveydenhuollon kustannusten laskemiseen

Lisätiedot

Lokakuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Lokakuu. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Lokakuu Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot