SODANKYLÄN KAARESSELÄN KULTAESIINTYMÄN GEOLOGIA JA MINERALOGIA

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto C/M 19/3714/-98/1/ SODANKYLÄN KAARESSELÄN KULTAESIINTYMÄN GEOLOGIA JA MINERALOGIA

2 Sisällysluettelo 1. Eri kivilajien esiintymistapa ja mineralogia Gabrodiabaasit ja nk. albiittibreksiat Grafiittipitoiset kivet ja sertit Emäksinen-intermediäärinen yksikkö Vihertävät emäksiset osat Tumman- ja vaaleanharmaat osat Vaaleat osat Kiisurikkaat osat Myloniittijakso; raitakivet Albiitti-karbonaattiraitakivet Punamustaraitatyyppi Mineralisoitunut jakso Kvartsikivet Kvartsi-serisiittikivet Mustaraitatyyppi Rikkikiisu-albiitti-karbonaattikivet Juonet ja juonimaiset breksiakivet Tutkimusalueen koillisosan kivilajit Ultramafiitit Happamat kivet Gabromaiset kivet Voimakkaasti muuttuneet osat Rautarikas osue Kullan esiintymistapa Kultapitoisuudet Kultahippujen esiintyminen hienäytteissä Yhteenveto Liite 1; Kultaesiintymästä tehdyt KOH- ja OH-hieet

3 1 1. Eri kivilajien esiintymistapa ja mineralogia Valtausalue Kaaresselkä 8 ja 10 (kl ) kivilajien mineraalikoostumuksen määritystä varten tehtiin 45:stä kairasydännäytteestä yhteensä 46 kpl kiillotettuja ohuthieitä (liite 1). Huomioitavaa on, että tämä raportti käsittää nykyisistä valtausalueista Kaareselkä 8 ja 10 vain osan, lähinnä y- koordinaattien ja välisen alueen. Kairasydänraporteissa alueen kivilajeja on nimetty usealla eri tavalla. Tässä raportissa eri kivilajit on pyritty ryhmittämään suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Heikosti muuttuneet kivet on jaettu gabrodiabaaseihin, grafiittipitoisiin kiviin ja sertteihin. Lisäksi selkeästi muuttuneisiin kiviin kuuluvat nk. albiittibreksiat on esitetty omana ryhmänä, koska ne on helppo erottaa ja tunnistaa makroskooppisesti. Ongelman muodostavat erilaiset voimakkaasti muuttuneet kivet, joissa esiintyvät samat mineraalit, mutta niiden keskinäiset määräsuhteet ja esiintymistapa vaihtelevat. Voimakkaasti muuttuneet kivet on jaettu karkeasti kolmeen ryhmään; emäksinen-intermediäärinen yksikkö, myloniittijakso ja mineralisoitunut jakso. Eri ryhmillä on omia niille ominaisia yhteisiä piirteitä, vaikka ryhmien sisällä kivet voidaan jakaa useisiin alatyyppeihin. Ryhmiin jakoperusteina on mineralogian ohella käytetty kivien rakennetta ja geologista asemaa. Tutkimusalueen koillisosan kivilajit on käsitelty erikseen, koska koillisosa poikkeaa geologisesti muusta alueesta. 1.1 Gabrodiabaasit ja nk. albiittibreksiat Tutkimusalueen eteläosissa esiintyy tummanvihreä keskirakeinen kivilaji, jota on kutsuttu gabrodiabaasiksi (R409, R410, R413, R440, R443, R452). Tämän gabrodiabaasin pohjoiskontaktissa on usein vaihtelevan paksuisesti nk. albiittibreksiaa (R410, R412, R413, R437, R440, R445, R451-R453, R463). Mineralisaation keskusosissa, jossa kivilajijärjestys on etelästä pohjoiseen albiittibreksi - gabrodiabaasi/vihreäkivi - raitakivet, gabrodiabaasin paikalla esiintyy usein hienorakeista emäksiseksi tuffi-tuffiitiksi kutsuttua kiveä (R412, R413, R444, R445). Gabrodiabaasimaista kiveä on näkyvissä myös tutkimusalueen koillisosassa (esim. R453). Täällä gabrodiabaaseihin liittyy kiisuisia albiittivaltaisia kiviä, ultramafiitteja ja happamia juonikiviä (kts. kohta tutkimusalueen koillisosan kivilajit). Tutkimusalueen eteläpuolen gabrodiabaasi on plagioklaasi-amfibolikiveä (hie Ro15214), jossa

4 2 albiittinen plagioklaasi esiintyy pitkinä liistakkeina sarvivälkeen ja aktinoliitin täyttäessä liistakkeiden välitilat. Ilmeniitti muodostaa kasaumia amfibolissa paikoitellen mimitoiden entisen pyrokseenin lohkorakoja. Aksessorisina mineraaleina esiintyvät kloriitti, epidootti, karbonaatti, kvartsi, biotiitti, kuparikiisu, rikkikiisu, magnetiitti ja turmaliini. Kivessä esiintyy kloriittivaltaisia suonia ja pesäkkeitä, joihin liittyy myös epidoottia (paikoitellen runsaasti ja isohkoina rakeina), karbonaattia, albiittia ja kvartsia. Toisinaan kloriittisuonissa näkyy myös biotiittia, kiisuja ja turmaliinia. Albiittibreksia on tumman-/vaaleanvihreää hiusmaisen ohuen tumman suoniston breksioimaa kloriitti-albiittikiveä. Hyvin hienorakeista albiittivaltaista kloriitti-albiittiperusmassaa halkovat albiitti-, serisiitti-kloriitti- ja myöhäisimmät (albiitti-)kvartsisuonet. Kvartsia ja osin myös albiittia esiintyy myös perusmassaa hivenen karkeampina hajarakeina antaen kivelle tuffimaisen asun. Biotiittia näkyy serisiitti-kloriittisuonissa ja joissakin kvartsisuonissa. Turmaliinia löytyi vain muutamia rakeita serisiitti-kloriittisuonten yhteydestä. Albiittibreksia sisältää lisäksi jonkin verran apatiittia pieninä rakeina. Hieen Ro15207 perusteella albiittibreksia ei sisällä kiisuja tai rautaoksideja, mutta kylläkin kohtalaisen runsaasti hyvin hienorakeista rutiilia. 1.2 Grafiittipitoiset kivet ja sertit Grafiittiliuskeita ja grafiittipitoisia emäksisiä tuffeja esiintyy alueella kohtalaisen runsaasti. Tavallisimmin grafiittipitoisia kiviä näkyyy lähellä mineralisoitunutta jaksoa, sen pohjoispuolella. Kairasydänten perusteella grafiittirikkaat kivet näyttävät albiittiutuvan ja karbonaattiutuvan herkästi muuttuen siten harmahtaviksi albiittivaltaisiksi kiviksi (kts. esim. R450). Harmahtavia albiittikiviä esiintyy erityisen runsaasti mineralisoituneessa jaksossa tai sen välittömässä läheisyydessä. Yleensä hyvin grafiittirikkaat kerrokset ovat melko ohuita (n. 1-5 m), mutta grafiitin pigmentoimaa kiveä näkyy paikoin 16 m:n matkalla joissakin kairasydänleikkauksissa. Grafiittia esiintyy melko yleisesti myös mineralisoituneen jakson erilaisissa muuttuneissa kivissä lähinnä grafiittipigmenttinä. Lisäksi grafiittia löytyy ruskeaksi rapautuvista kerrosmyötäisistä ja leikkaavista kiisu-kvartsi-karbonaattijuonista. Todennäköisesti grafiittipitoiset yksiköt ovat olleet leveämpiä, mutta kivien paikoitellen voimakaskin muuttuminen estää todellisten paksuuksien arvioinnin.

5 3 Serttimäisiä kvartsikiviä on tavattu vain kolmesta kairasydämmestä. Serttejä näkyy grafiittiliuskeiden yhteydessä (R450) 1-12 metrin paksuisina kerroksina. Myös alueen emäksisestä-intermediäärisestä yksiköstä löytyy serttejä cm:n paksuisina raitoina (R458, R461). Hienorakeisia kvartsikiviä esiintyy kohtalaisen runsaasti mineralisoituneessa jaksossa. Mineralisoituneen jakson kvartsikiviä käsitellään myöhemmin. Alueen grafiittirikkaista kivistä ei ole hieitä. Makroskooppisesti nämä kivet ovat hienorakeisia mustia tai tummia ja paikoin raitaisia tai breksiarakenteisia. Magneetti-, rikki- ja kuparikiisua näkyy kivissä vaihtelevassa määrin. Lisäksi R462:ssa on sinkkivälkettä selkeinä piroteraitoina. Albiittiutumisen ja karbonaattiutumisen johdosta kivien värisävy muuttuu vaaleanharmaiksi tai "likaisen" vihertävänharmaaksi. Hieen Ro15213 perusteella albiittiutuneet grafiittirikkaat kivet ovat hyvin hienorakeisia serisiitti-albiittikiviä, joissa poimuilevat karbonaatti-kiisu-kvartsisuonet aiheuttavat kivelle raitaisen ulkoasun. Kiisuirikkaissa karbonaatti-kvartsisuonissa on kohtalaisen runsaasti kloriittia, joka esiintyy usein yhteenkasvettumana kiisujen kanssa tai kiisuihin kiinteästi liittyen. Lisäksi suonissa näkyy vihreitä tai ruskeita mikrokiteisiä pieniä kasaumia, joiden aines koostuu joko biotiitista tai turmaliinista. Karbonaattia ja kvartsia esiintyy erillisten suonten lisäksi vähäisessä määrin kivien serisiitti-albiittiosissa. Opaakkiaines koostuu kiisuista ja melko runsaasta rutiilipirotteesta. Kiisut ovat pääosin magneettikiisua ja vähäisemmässä määrin rikkikiisua. Kuparikiisua löytyy jonkin verran. Magneettikiisua reunustaa usein vaalean kellertävä mineraali, joka lienee rikkikiisua. Osa kiven rikkikiisusta saattaa siten olla tulosta magneettikiisun muuttumisesta. Tätä tukee rikkikiisun esiintymistapa; samanlaisina isohkoina anhedraalisina rakeina kuin magneettikiisurakeet. Alueen sertit ovat hienorakeisia vihertäviä tai punertavanruskeita (serisiitti-)kvartsikiviä. Makroskooppisesti serteissä näkyy vaaleaa suonistoa ja paikoin heikkoa kiisuuntumista. Päämineraalina on vaihtelevan raekoon omaava granoblastinen kvartsi. Serisiittiä näkyy risteilevänä paikoin verkkomaisesti leviävänä ohuena suonistona. Serisiitin yhteydessä näkyy vähän kloriittia. Kiisuja on kivessä vähän keskittyen erillisiin karbonaatti-kvartsirakokiteytymiin. Karbonaattiutuminen on yleisesti hyvin heikkoa paitsi kiisu-karbonaatti-kvartsirakokiteytymien ympäristössä. Rakokiteytymiin liittyy myös vähän lastumaista kloriittia ja muskoviittia. Hieen Ro15201 perusteella serteissä esiintyy aksessorisena myös apatiittia ja amfibolia. Amfibolia on todennäköisesti ollut kivessä enempikin; kloriitti muodostaa monokliinistä kidemuotoa

6 4 jäljitteleviä rakeita, joissa näkyy haamumaisesti amfibolin lohkoraot. Kivessä oleva opaakkiaines koostuu kiisuista. Rakokiteytymissä rikkikiisu esiintyy yhdessä kvartsin kanssa ja magneettikiisu ja kuparikiisu liittyvät rakokiteytymien karbonaattiin. 1.3 Emäksinen-intermediäärinen yksikkö Tutkimusalueen hallitsevin kivilajityyppi on nk. emäksinen-intermediäärinen tuffi-tuffiitti. Mineralisoituneen jakson pohjoispuolella sijaitsevassa leveässä emäksisessä-intermediäärisessä yksikössä esiintyy kohtalaisen runsaasti grafiittipitoisia tuffi-tuffiitteja, etenkin yksikön eteläreunalla. Tämän yksikön pohjoisreunaa on lävistetty vain tutkimusalueen koillisosissa. Täällä emäksisen-intermediäärisen yksikön pohjoispuolelle tulee erilaisten ultramafisten ja happamien kivien muodostama vyöhyke (kts. kohta tutkimusalueen koillisosan kivilajit). Emäksisen-intermediäärisen yksikön kivet ovat hienorakeisia ja omaavat vaihtelevan ulkoasun. Kivet ovat massamaisia ja homogeenisia, hienoraitaisia tai vaalea-/tummatäpläisiä. Emäksistenintermediääristen tuffi-tuffiittien värisävy vaihtelee tumman- ja vaaleanvihreästä tumman- ja vaaleanharmaaseen, paikoitellen kivi on hyvin tummaa, lähes mustaa (grafiittipigmentti?). Vaaleita vihertävänharmaita tyyppejä on kutsuttu myös albiitti-kloriitti- tai kloriitti-albiittikiviksi alueen kairasydänraporteissa. Emäksisissä-intermediäärisissä tuffi-tuffiiteissa esiintyy yleisesti rapautuneen karbonaatin ruskeaksi värjäämiä karbonaattirapaumasaumoja. Toisinaan näissä saumoissa näkyy karbonaatin lisäksi kvartsia, kiisuja ja grafiittia. Karbonaattirapaumasaumat ovat "kerrosmyötäisiä", mutta myös selkeästi leikkaavia. Rapaumasaumojen lisäksi yksikön kivissä esiintyy kapeita poimuilevia kvartsi- ja karbonaattivaltaisia juonia, joihin paikoin liittyy kiisuja. Yleisesti emäksisen-intermediäärisen yksikön kivet sisältävät juonia vain harvakseltaan. Tosin tutkimusalueen länsiosissa esiintyy emäksisissä-intermediäärisissä tuffeissa paikoitellen runsaasti juonia (R461, R463). Täällä yksikön tuffeissa (R449, R451) näkyy myös hiusmaisen ohuita karbonaatti-rikkikiisusuonia (kultapotentiaalisia!). Emäksisen-intermediäärisen yksikön tuffeista löytyy myös juonimaisia baryyttiosueita, jotka ovat kiisu- ja/tai magnetiittiipitoisia (R442, R453). Emäksisen-intermediäärisen yksikön tuffi-tuffiitteja on yleisesti pidetty vain heikosti

7 5 muuttuneina kivinä. Tosiasiassa nämä kivet ovat pääsääntöisesti jo voimakkaasti muuttuneita. Kivien mineralogia vaihtelee suuresti, jota indikoi esim. kivien värisävyn suuri vaihtelu. Kivet ovat karbonaatti-, albiitti- tai kloriittivaltaisia. Biotiitin ja serisiitin määrä kivissä vaihtelee suuresti. Kvartsia ja kiisuja on yleensä vähän ja vain paikoitellen emäksiset-intermediääriset kivet ovat kvartsi- ja/tai kiisurikkaita. Tosin nämä kivet ovat hyvin hienorakeisia ja siten kaksostumattoman albiitin ja kvartsin erottaminen toisistaan on vaikeaa. Emäksisenintermediäärisen yksikön kivistä on 10 kpl hieitä (9 KOH, 1 OH). Hieet edustavat neljää erilaista emäksisen-intermediäärisen yksikön kivilajityyppiä; tumman- ja vaaleanvihreitä emäksisiä osia, tumman- ja vaaleanharmaita osia ja vaaleita osia. Yksi hienäyte on yksikön kiisurikkaasta osasta Vihertävät emäksiset osat Selkeästi vihreät emäksisen-intermediäärisen yksikön kivet (hie Ro15224) omaavat hyvin hienorakeisen kloriittivaltaisen albiitti-kloriittiperusmassan, jossa näkyy isompia osin omamuotoisia plagioklaasihajarakeita ja kloriitin muodostamia kasaumia (pseudomorffeja?). Plagioklaasi on voimakkaan pölyn samentamaa, mutta todennäköisesti se on koostumukseltaan albiittinen. Kivissä oleva karbonaatti esiintyy pieninä silmäkkeinä tai muodostaa epäjatkuvaa kapeaa suonistoa. Karbonaattisilmäkkeiden ja -suonien yhteydessä näkyy jonkin verran biotiittia, kvartsia sekä kupari- ja rikkikiisua. Kvartsia kivissä näyttäisi olevan hyvin vähän. Kivessä makroskooppisestikin näkyvät tummat täplät ovat ilmeniittikasaumia, joissa on jonkin verran myös rutiilia. Joissakin kairasydänleikkauksissa (R412, R413, R444, R445) näkyy vihreitä emäksisiä kiviä myös mineralisoituneen jakson eteläpuolella, myloniittijakson eteläreunalla. Nämä kivet ovat jo selkeästi suunnittuneita (hie Ro14251) ja raidallisia; sisältävät albiitti- ja kloriittivaltaisia osueita. Plagioklaasihajarakeet ovat osin tai kokonaan muuttuneet serisiitiksi sekä karbonaatiksi ja kloriitiksi. Lisäksi (kvartsi-)karbonaattisuonistoa on kohtalaisen runsaasti. Rutiili muodostaa kasaumia, joissa näkyy myös kloriittia ja karbonaattia. Näistä myloniittijakson eteläreunan emäksisistä kivistä löytyy myös turmaliinia ja zirkonia Tumman- ja vaaleanharmaat osat Tumman- ja vaaleanharmaat emäksisen-intermediäärisen yksikön kivet ovat pääsääntöisesti kloriitti-biotiitti-albiittikiviä, joissa esiintyy vaihtelevassa määrin karbonaattia, serisiittiä,

8 6 kvartsia ja kiisuja. Näissä kivissä karbonaattiutuminen vaihtelee heikosta voimakkaaseen (biotiitti-karbonaattikivet). Albiittinen(?) plagioklaasi esiintyy kivissä hyvin hienorakeisena ja isompina hajarakeina (tav mm). Kloriitti ja yleensä kohtalaisen runsaana esiintyvä biotiitti muodostavat repaleista paikoin verkkomaista "suonistoa". Kivissä, joissa plagioklaasihajarakeita on runsaasti (60-80%), kloriitti- ja biotiittiaines on "puristunut" plagioklaasihajarakeitten välitiloihin. Serisiitti ja karbonaatti syrjäyttävät plagioklaasia ja voimakkaasti karbonaattiutuneissa yksikön kivissä (biotiitti-karbonaattikivet) plagioklaasi on kadonnut lähes kokonaan (hie Ro15203). Kivet sisältävät selkeästi kvartsia sen esiintyessä omina juonimaisina osueina tai silmäkkeinä. Kvartsiosueissa on toisinaan karbonaattia, kiisuja ja lastumaista biotiittia (ja kloriittia). Opaakkimineraaleina on ilmeniittiä, rutiilia ja kiisuja. Ilmeniitti esiintyy yhdessä rutiilin kanssa muodostaen pieniä kasaumia kloriitissa ja biotiitissa. Kloriitissa ja biotiitissa näkyy myös zirkonia. Kiisuja on kivessä hyvin harvana tai kohtalaisena pirotteena. Kiisut ovat usein hyvin hienorakeisena koostuen pääosin magneettikiisusta, jossa toisinaan näkyy pentlandiittisuotautumia. Kuparikiisua ja rikkikiisua löytyy usein vain muutamia rakeita Vaaleat osat Emäksisen-intermediäärisen yksikön hyvin vaaleat osat ovat albiitti- tai karbonaattivaltaisia kiviä. Kivet ovat jo selkeästi suunnituneita ja niissä näkyy hienoraitaisuus. Näissä kivissä tummat ja vaaleat mineraalit ovat jo eriytymässä omiksi osueiksi. Hienorakeisessa albiittisessa perusmassassa näkyy ohuita ja lyhyitä opaakkipitoisia (ilmeniitti, rutiili) kloriittiraitoja. Kloriitti on anomalisen vihreätä tai sinistä sisältäen joitakin pieniä zirkonirakeita. Hajarakeina on yleisesti plagioklaasia (suurimmat 1.5 mm), toisinaan myös karbonaattia (suurimmat 2 mm) ja muskoviittia ( mm). Karbonaatti ja muskoviitti esiintyvät myös poikiloblastisena (hie Ro15204). Läpeensä karbonaattiutuneissa kivissä plagioklaasi ja myös kloriitti ovat korvautuneet karbonaatilla (ja serisiitillä), mutta kivissä näkyy haamumaisena aikaisempi raitainen ja hajarakeinen tekstuuri (vrt. hieet Ro15210 ja Ro15211). Tämän ryhmän kivissä on tyypillisesti vain vähän kvartsia, biotiittia ja kiisuja. Kiisut ovat magneetti-, kupari- ja rikkikiisua. Osa rikkikiisusta on äärimmäisen pieninä omamuotoisina ja hyvin valkoisina rakeina, joten se saattaa olla kobolttihohdetta. Magneettikiisussa näkyy pentlandiittisuotautumia ja kuparikiisusulkeumia. Kupari- ja magneettikiisua esiintyy pieninä rakeina myös ilmeniitissä ja rutiilissa. Kahdesta

9 7 erillisestä magneettikiisurakeesta löytyi sulkeumana / yhteenkasvettumana sinertävänvalkoista tai -harmaata malmimineraalia (arseenimineraali?) Kiisurikkaat osat Hienäyte Ro15209 edustaa emäksisen-intermediäärisen yksikön kiisurikasta osaa. Kiisurikkaat kivet ovat usein väriltään vaaleahkoja. Hieen Ro15209 perusteella kivi koostuu erittäin hienorakeisesta kloriittivaltaisesta albiitti-kloriittimassasta. Plagioklaasihajarakeita ei kivessä juuri näy ja biotiitti puuttuu kokonaan. Albiitti-kloriittista perusmassaa selkeästi karkearakeisempana esiintyy lastumaista muskoviittia. Muskoviittia on kivessä pirotteena ja osa siitä muodostaa yhteenkasvettumarakeita kiisujen kanssa. Kivi on heikosti tai kohtalaisesti karbonaattiutunutta. Kvartsia on runsaasti omina isohkoina osueina, pieninä silmäkkeinä ja yksittäisinä hajarakeina, joista osa on pitkiä kapeita ja sälömäisiä. Kivien ruskeanpunertava värisävy johtuu runsaana esiintyvästä rutiilista, joka muodostaa pieniä kasaumia. Kiisuja kivessä on runsaasti koostuen pääosin magneettikiisusta ja jossain määrin rikkikiisusta. Kuparikiisua esiintyy vähän magneettikiisun yhteydessä tai pieninä erillisinä rakeina. Magneettikiisu esiintyy poikkeuksellisesti pitkähköinä sälömäisinä rakeina, joissa näkyy liekkimäisinä suotautumina pentlandiittia ja toisinaan punaviolettiin vivahtavaa vaaleaa mineraalia (Fe-Ni-sulfidi, ehkä violariitti). Rikkikiisu on omamuotoisina rakeina muodostaen kasaumia. Hyvin pienet omamuotoiset valkeat rakeet lienevä kobolttihohdetta. Erikoista on sinertävänvalkoisen tai - harmaan malmimineraalin esiintyminen (arseenimineraali?), jota on enemmän joissakin mineralisoituneen jakson kultarikkaissa breksiarakenteisissa kivissä. Tätä mineraalia näkyy usein rihmamaisena nauhana muskoviittilastujen ympärillä ja muskoviitin lohkoraoissa sekä toisinaan rikkikiisun murrosraoissa. Myös magneetti- ja kuparikiisu esiintyvät rihmamaisena muskoviitin ympärillä. 1.4 Myloniittijakso; raitakivet Voimakkaasti suunnittuneet ja selkeästi raidalliset kivet muodostavat alueen nk. myloniittijakson. Jakso sijoittuu gabrodiabaasin (tai albiittibreksian) ja mineralisoituneen jakson väliin. Tosiasiassa näyttää siltä, että mineralisoitunut jakso itsessään on osa myloniittijaksoa edustaen vain sen muuttuneimpia osia, usein myloniittijakson pohjoisreunaa. Myloniittijakson

10 8 raitakivet ovat jo selkeästi kulta-anomalisia ja niistä tavataan hyvin korkeitakin yksittäisiä kultapitoisuuksia (esim. R436; 45 ppm Au). Myloniittijakson voimakkaasti suunnittuneet kivet edustanevat jonkinlaista alueen hiertosaumaa / ruhjevyöhykettä. Jakson kiviä on kutsuttu yleisesti albiitti-karbonaatti-, punamusta- ja mustaraitakiviksi. Kellertäviä ja vihreitä albiittikarbonaattiraitakiviä tavataan lähes kaikista pohjoiseenpäin kairatuista rei istä, kun taas etelään kairatut reiät sisältävät punamusta- ja mustaraitatyyppiä. Etelään kairatuissa rei issä on lävistetty myloniittijakson syvempiä osia, joten albiitti-karbonaattiraitakivi näyttäisi olevan yleinen tyyppi vain myloniittijakson pintaosissa. Yhteinen piirre myloniittijakson hienorakeisille raitakiville on se, että näissä kivissä kiillemineraalit ja kloriitti sekä felsiset mineraalit (kvartsi, albiitti, karbonaatti) pyrkivät jo selkeästi eriytymään omiksi osueiksi ja raidoiksi. Kivet ovat epätasaisesti kiisuuntuneet, mutta yleisesti ottaen kiisuja on kuitenkin vähänlaisesti. Toisaalta kiisut esiintyvät pääosin hyvin hienorakeisena, joten niiden määrän makroskooppinen arviointi on vaikeaa. Karbonaattirapaumasaumoja ja muita leveämpiä juoniosueita näkyy näissä kivissä vain harvoin Albiitti-karbonaattiraitakivet Tyypillisimmät albiitti-karbonaattiraitakivet ovat kellertävänruskeita ja mineraalikoostumukseltaan karbonaatti-kvartsi-serisiittikiviä (hie Ro15218). Kellertävänruskea värisävy johtuu kiven sisältämän karbonaatin osittaisesta rapautumisesta. Albiittikarbonaattiraitatyypin vihertävät osat ovat karbonaatti-serisiitti-albiittikiviä (hie Ro15219). Karbonaatti-kvartsi-serisiittikivissä vaaleat osat koostuvat hienorakeisesta karbonaatista ja kvartsista. Karbonaatti-kvartsiosueiden yhteydessä esiintyy vähäisessä määrin lastumaista muskoviittia, biotiittia ja kloriittia. Serisiitti muodostaa omia raitoja, joissa näkyy hyvin hienorakeista felsistä mineraalia, joka lienee albiittista plagioklaasia. Albiitin lisäksi serisiittiraidoissa näkyy joitakin pieniä turmaliinirakeita ja hyvin hienorakeista opaakkia, joka pääosin on rutiilia sekä jonkin verran ilmeniittiä Hienäytteestä Ro15218 ei löydetty kiisuja. Tässä yhteydessä on todettava, että hyvin hienorakeisissa kivissä on kaksostumattoman albiitin ja kvartsin erottaminen toisistaan joskus hankalaa, mutta joka tapauksessa näissä karbonaatti-kvartsiserisiittikivissä kvartsia on huomattavasti enempi kuin albiittia. Albiitti-karbonaattiraitakivien vihertävät osat ovat albiittirikkaita. Näissä kivissä serisiitti on tasaisemmin kiveen jakautuneena serisiitin muodostaessa ohutta risteilevää verkkomaista

11 9 suonistoa. Yhdellä nikolilla katsottaessa hie Ro15219 näyttäisi sisältävän runsaasti felsisiä hajarakeita, joiden välissä serisiitti risteilee. Nämä "hajarakeet" ovat kuitenkin pienirakeisen albiitin muodostamia kasaumia (toisinaan kvartsia) ja varsinaisia plagioklaasihajarakeita löytyy kivestä enää muutamia. Myös kellertävänruskeissa karbonaatti-kvartsi-serisiittikivissä näkyy vastaavanlaisia "hajarakeita", mutta ne koostuvat nyt pienirakeisesta kvartsista. Vihertävissä karbonaatti-serisiitti-albiittikivissä on kohtalaisen runsaasti myös kvartsia. Kvartsi esiintyy yhdessä karbonaatin kanssa muodostaen kapeaa risteilevää suonistoa. Karbonaattikvartsisuonistoon liittyy lastumaista kloriittia, muskoviittia ja biotiittia. Nämä kivet sisältävät rutiilia, joka esiintyy serisiittiosueissa pieninä kasaumina tai ohuina suonina. Kiisuja ei löydetty hienäytteestä Ro Vihertävät karbonaatti-serisiitti-albiittikivet näyttäisivät edustavan albiitti-karbonaattiraitatyypin heikommin suunnittuneita osia, joihin kvartsi-karbonaattisuonisto on heikommin kehittynyt kuin kellertävänruskeisiin karbonaatti-kvartsi-serisiittikiviin Punamustaraitatyyppi Punamusta- ja mustaraitatyypit ovat yleisimpiä myloniittijakson kiviä, joita kairasydämmissä näkee. Nämä kivet näyttäisivät sisältävän yleisemmin kiisuja kuin vaaleat albiittikarbonaattiraitatyypin edustajat. Näitä tummansävyisiä raitakiviä tavataan niin mineralisoituneen jakson pohjois- kuin eteläpuolella. Mineralisoituneen jakson pohjoispuolen raitakivet muistuttavat (vaihettuvat?) emäksisen-intermediäärisen yksikön tummahkoja hienoraitaisia kiviä. Makroskooppisesti näitä kiviä on hankala erottaa toisistaan, mutta hieiden perusteella myloniittijakson mustaraitakivet ovat kvartsirikkaita, kun taas emäksisen-intermediäärisen yksikön tummasävyiset kivet ovat usein albiittivaltaisia (vrt hieet Ro15226 ja Ro15222). Mustaraitatyyppiä esiintyy usein myös vyöhykkeessä, joka lukeutuu jo mineralisoituneeseen jaksoon. Tällöin kivessä on jo runsaasti juonistoa ja/tai kiisuja. Yleisemmin punamusta- ja mustaraitakiveä kuitenkin esiintyy mineralisoituneen jakson eteläpuolella. Punamustaraitakivien vaaleiden osueiden punertava väri johtuu kivissä esiintyvästä pölymäisestä hematiitista. Punamustaraitakivissä toisinaan näkyy hematiittia pieninä silmäkkeinä, harvana pirotteena tai pirotesuonina. Pirotteena ja pirotesuonina esiintyvä rikkikiisu on kohtalaisen yleinen mineralisoituneen jakson eteläpuolen raitakivissä. Mineralisoituneen jakson pohjoispuolen mustaraitakivet muistuttavat malmimineralogialtaan enempi emäksisen-intermediäärisen yksikön tummasävyisiä kiviä sisältäen pääosin magneettikiisupirotetta ja ilmeniittiä.

12 10 Punamustaraitatyypin kivet ovat selkeästi raidallisia kiviä, joissa vaaleat osueet ovat toisinaan pieninä budinoituneina tai soikeina silmäkkeinä. Toisin paikoin kivien asu on fragmentaalinen, jossa pyöreähköt fragmentit ovat kvartsia (?). Mineraalikoostumukseltaan kivet ovat kvartsikarbonaattirikkaita serisiitti-kloriitti-albiittikiviä (hie Ro15202). Albiitti esiintyy erittäin hienorakeisena. Karkearakeisempaa albiittista plagioklaasia näkyy jonkin verran yksittäisinä hajarakeina tai pieninä venyneinä kasaumina. Serisiitti ja kloriitti muodostavat omia raitoja, tosin kloriittia esiintyy usein myös serisiittiraitojen reunaosissa. Kloriitissa näkyy zirkonia ja toisinaan turmaliinia. Kivessä on kohtalaisen runsaasti karbonaattia ja kvartsia. Kvartsi muodostaa soikeita venyneitä silmäkkeitä. Kvartsia näkyy myös yksittäisinä hajarakeina. Karbonaatti on usein yleisen raitaisuuden suuntaisina suonimaisina keskittyminä syrjäyttäen ainakin albiittia ja jossain määrin myös kloriittia. Opaakkimineraaleina esiintyy kohtalaisen runsaasti rutiilia ja yleensä vähäisessä määrin rikkikiisua. Opaakkimineraalit ovat hyvin hienorakeisena. Albiitissa esiintyvä punertava pölymäinen aines on hematiittia. Hienäytteestä Ro15202 löytyy kloriitin yhteydestä adulariaa, jota tavallisesti tavataan enemmissä määrin vain mineralisoituneen jakson kultarikkaissa osissa. Punamustaraitakivissä toisinaan näkyvä voimakas kiisuuntuminen näyttäisi liittyvän karbonaattiutumiseen. Runsaskiisuisen hienäytteen Ro15227 perusteella kiisut ovat rikkikiisua, jossa sulkeumina esiintyy ainoastaan rutiilia. Hienorakeinen rikkikiisu on kivessä epätasaisena pirotteena tai pirotesuonina. Rikkikiisu esiintyy niin anhedraalisina kuin omamuotoisinakin rakeina liittyen kiinteästi karbonaattiin. Karbonaatti-rikkikiisuassosiaation (samoinkuin kloriitti-adularia) esiintyminen raitakivissä selittänee näissä kivissä havaitun kohonneen kultapitoisuustason, koska karbonaatti-rikkikiisuassosiaatio on tällä alueella yleensä kultapotentiaalinen. Mineralisoituneen jakson eteläpuolen mustaraitatyypistä ei ole olemassa hienäytettä, joten näiden kivien mineraalikoostumusta ei tunneta. 1.5 Mineralisoitunut jakso Mineralisoituneen jakson kivet muodostavat heterogeenisen ryhmän, jossa kivien ulkoasu ja värisävy vaihtelee. Kairasydänleikkauksissa mineralisoitunut yksikkö on yleensä helposti rajattavissa osueena, jossa näkyy selkeä juonisto/breksia ja/tai voimakas kiisuuntuminen. Mineralisoitunut jakso sijoittuu yleensä emäksisen-intermediäärisen yksikön ja myloniittijakson väliin. Henkselireikäprofiilista R434-R463 näkee, että mineralisoitunut osa ei aina tule pintaan

13 11 asti, vaan maanpinnassa on myloniittijakson raitakiviä ja vasta noin metrin syvyydessä alkaa kultapotentiaalinen juonibreksia. Lisäksi mineralisoitunut jakso saattaa olla kapeampi maanpinnassa kuin se on esim metrin syvyydessä (profiili R447-R436). Toisin paikoin mineralisoitunut jakso näyttää puuttuvan kokonaan emäksisen-intermediäärisen yksikön ja myloniitin välistä, vaikka lävistys on tehty metrin syvyydeltä (R450). Toisaalta joissakin lävistyksissä yksittäinen kairasydän sisältää yhden leveähkön mineralisoituneen jakson asemasta useita kapeita mineralisoituneita osia (R448). Mineralisoituneen jakson eteläreunan sivukivenä on yleisesti pidetty myloniittijakson raitakiviä. Itseasiassa näyttää siltä, että mineralisoitunut jakso(t) on vain osa myloniittijaksoa ja täten nämä yksiköt pitäisi käsitellä yhtenä ja samana vyöhykkeenä. Tällöin saadaan parempi ja todenperäisempi kuva alueen kultapotentiaalisesta vyöhykkeestä, johtohorisontista. Myloniittijakson raitakivissä yleisesti tavattavat kohonneet kultapitoisuudet (korkein 45 ppm), kivien mineralogia (sis. paikoin adularia-kloriittisuonistoa) ja esiintymistapa (paikoin ovat osa mineralisoitunutta jaksoa) tukevat käsitystä siitä, että mineralisoituneet osat ja myloniittijakso liittyvät kiinteästi toisiinsa. Myloniittijakso ja mineralisoituneet jaksot yhdessä muodostavat lähes itä-länsi -suuntaisen yhtenäisen n metriä leveän malmipotentiaalisen vyöhykkeen. Vyöhyke edustanee hiertosaumaa, jossa varsinkin vyöhykkeen pohjoiskontaktissa on kullan suhteen mineralisoituneita osueita. Mineralisoituneet kivet ovat hienorakeisia kiviä ja usein värisävyltään tummahkoja. Kiviä tummentaa niissä yleisesti esiintyvä grafiittipigmentti. Toisinaan mineralisoituneissa osissa näkyy selkeitä grafiittiosueita ja -raitoja. Jakson vaaleahkot osat koostuvat tavallisesti karbonaattivaltaisista kivistä. Kivet ovat ulkoasultaan breksiarakenteisia, raitaisia ja toisinaan fragmentaalisia. Mineralisoitunut jakso erottuu yksittäisessä kairasydämmessä kiisuisena osueena, vaikkakin kiisut ovat jakautuneet kiveen epätasaisesti. Yksikön kivet sisältävät kohtalaisen runsaasti kvartsi-karbonaatti- tai karbonaatti-kvartsijuonistoa, jossa näkyy myös kiisuja ja turmaliinia. Myös rakenteita leikkaavat hyvin ohuet (alle 5mm) rikkikiisu- tai rikkikiisu-karbonaattisuonet ovat varsin yleisiä jakson kivissä. Yhteistä mineralisoituneen jakson kultarikkaille kiville on niissä esiintyvä tiilenpunainen (toisinaan vihertävä) mineraali. Mikroanalysaattorilla tehdyn määrityksen mukaan mineraalin koostumus on seuraava: SiO2 64.3, Al2O , K2O ja Na2O 0.14 eli kalimaasälpä. Todennäköisesti kyseessä on hydroterminen kalimaasälpä eli adularia. Mineralisoituneen jakson kivistä ja juonista teetätettiin yhteensä 21 kpl KOH-hieitä. Näiden hieiden perusteella yksikön kivet voidaan jakaa kvartsi-,

14 12 kvartsi-serisiitti- ja karbonaattivaltaisiin kiviin. Yksi hienäyte edustaa mineralisoituneeseen jaksoon kuuluvaa mustaraitatyyppiä Kvartsikivet Kvartsivaltaisten kivien päämineraali on hienorakeinen paikoin granoblastinen kvartsi. Kivessä näkyy myös karkeampaa kvartsia, joka on suonimaisina keskittyminä edustaen todennäköisesti rakokiteytymiä. Voimakkaasti deformoituneissa kivissä kvartsin raekoko vaihtelee suuresti. Serisiittiä on kivissä vähän sen muodostaessa verkkomaista suonistoa. Mineralisoituneen jakson kvartsivaltaiset kivet muistuttavat tekstuuriltaan alueen serttejä (vrt. hieeseen Ro15201). Kultarikkaat kvartsivaltaiset kivet ovat usein tummia grafiitin pigmentoimia ja runsaskiisuisia kiviä, joissa näkyy breksiarakenne. Suonimaisesti tai riekaleina esiintyvä breksia-aines on (kloriitti-)karbonaattia, kloriittia, (kvartsi-)turmaliini-kloriitti-karbonaatti-adulariaa ja (kvartsi- )adulariaa sekä mikrokiteistä vihreää tai ruskeaa massaa, joka koostunee osin kloriittiutuneesta turmaliiniaineksesta. Kiisut liittyvät breksia-ainekseen, mutta ne muodostavat usein myös omia ohuita kvartsikiveä breksioivia pirotesuonia. Breksia-aineksen kloriitti tyypillisesti sisältää zirkonia ja hyvin hienorakeista rutiilia. Osa kloriitista (toisinaan kaikki) on voimakkaan anomalisen sinistä rautarikasta kloriittia, mikä näyttää olevan tyypillistä näille kiville. Voimakkaasti breksioituneissa kivissä serisiitti korvautuu kloriitilla ja karbonaatilla. Myös adularia näyttää muuttuvan herkästi karbonaatiksi ja kloriitiksi. Adularia on kivissä hienorakeisena ja paikoin sälömäisinä rakeina muodostaen kvartsipitoista suonistoa. Karkearakeisempi adularia muodostaa yhdessä kvartsin, turmaliinin, kloriitin, karbonaatin ja kiisujen kanssa silmäkkeitä. Osa kvartsivaltaisista kivistä on selkeästi grafiittipitoisia (hieet Ro15807, Ro15215). Näissä kivissä näkyy pölynsamentamia riekalemaisia osueita, joissa on tuffimainen tekstuuri: Hyvin hienorakeisessa serisiittipitoisessa todennäköisesti plagioklaasivaltaisessa perusmassassa on teräväsärmäisiä kvartsi-hajarakeita (klasteja). Lisäksi hajaraemaisesti esiintyy vähän plagioklaasia ja kloriittia, joka mimitoi jotakin kidemuotoa (kloriittipseudomorfeja). Tuffimaisissa osueissa voi perusmassa olla myös pölynsamentamaa mikrokiteistä kloriittia (?), jossa näkyy teräväsärmäisiä kvartsiklasteja, pieniä pyöreähköjä tai soikeita felsisestä mineraaliaineksesta koostuvia raekasaumia ja isoja ( mm) teräväsärmäisiä tai pyöristyneitä

15 13 kvartsiraekasaumia. Tällaiset osueet ovat paikoitellen kokonaan pseudomorfisesti karbonaattiutuneet; hyvin hienorakeisessa karbonaattimassassa näkyy teräväsärmäisiä karbonaattirakeita. Hieitten perusteella ainakin osa mineralisoituneen jakson kvartsivaltaisista kivistä näyttäisi olevan muuttuneita ja breksioituneita grafiittiserttejä. Mineralisoituneen jakson kvartsivaltaiset kivet eivät sisällä rautaoksideja, vaan opaakkimineraaleina esiintyy rutiili ja kiisut. Kivistä löytyy usein myös kultahippuja. Kiisuaines on pääosin rikkikiisua. Lisäksi tavataan (paikoitellen runsaasti) arseeni- ja kuparikiisua. Magneettikiisua on kivissä yleensä vähän.yhdessä hienäytteessä näkyi kvartsivaltaisessa kivessä magneettikiisupirotetta, jossa magneettikiisurakeet olivat reunaosistaan osin muuttuneet rikkikiisuksi. Kiisut esiintyvät pääsääntöisesti hienorakeisena, toisinaan pölymäisenä. Varsinkin rikkikiisurakeet (toisinaan myös arseenikiisu) ovat voimakkaasti särkyneet ja paikoitellen jauhautuneet pölymäisen hienoksi ainekseksi. Rikkikiisun rakoja täyttää pääosin karbonaatti, toisinaan kupari- ja magneettikiisu. Hienorakeinen rikkikiisu muodostaa lyhyitä harva- tai tiheäpirotteisia suonia, joissa erillisten rakeitten rajapinnat näkyvät enää haamumaisina. Rikkikiisu ei ole puhdasta rautasulfidia, koska se on heikosti anisotrooppista. Rikkikiisu sisältää sulkeumana pieniä kupari- ja magneettikiisurakeita sekä omamuotoisia arseenikiisurakeita. Kupari- ja magneettikiisu täyttävät rikki- ja arseenikiisun murrosrakoja tai muodostavat niissä risteilevää suonistoa. Kuparikiisu muodostaa myös ohuita ja lyhyitä pirotesuonia. Arseenikiisu esiintyy omina harva- tai tiheäpirotteisina suonina ja osueina. Usein sitä on myös rikkikiisussa tai tiheäpirotteisissa rikkikiisusuonissa, joissa arseenikiisu muodostaa risteilevää suonistoa tai on keskittynyt pirotesuonten tai yksittäisten rikkikiisurakeitten reunaosiin. Kultahippuja löytyy niin rikki-, kupari- kuin arseenikiisustakin. Kultahippujen esiintymistapaa hienäytteissä käsitellään myöhemmin Kvartsi-serisiittikivet Mineralisoituneessa jaksossa esiintyy vaaleahkoja paikoin hyvinkin homogeenisen näköisiä kvartsi-serisiittirikkaita kiviä, joiden karbonaattiutumisaste vaihtelee kohtalaisesta voimakkaaseen (hieet Ro15206, Ro15217). Näissä vihertävänharmahtavissa kivissä näkyy usein (hieno)raitaisuus. Kivien hienorakeinen perusmassa koostuu kvartsista, serisiitistä ja

16 14 karbonaatista. Serisiitti muodostaa myös omia luiromaisia keskittymiä. Karkearakeisempaa kvartsia ja karbonaattia on suonina ja silmäkkeinä. Kivissä näkyy toisinaan albiittia serisiitin yhteydessä. Isompikokoista hajaraemaisesti esiintyvää albiittia löytyy toisinaan muutamia rakeita. Albiitin todellista määrää on vaikea arvioida (ei aina erota kvartsista), mutta sitä näyttäisi olevan vähän. Opaakkiaines koostuu serisiitissä esiintyvästä rutiilista ja rikkikiisupirotesuonista. Kupari- ja magneettikiisua näkyy pieninä sulkeumina rikkikiisussa.kiisuja on kivissä vähän tai kohtalaisesti. Homogeenisen oloiset vaaleat kvartsi-serisiittirikkaat osat näyttäisivät olevan hyvin heikosti kullan suhteen mineralisoituneita. Kun kvartsi-serisiittirikkaat kivet muuttuvat ulkoasultaan selkeästi breksiarakenteisiksi tai fragmentaalisiksi, kivien kultapitoisuus nousee huomattavasti (1-5 ppm). Tällaiset breksiarakenteiset tai fragmentaaliset osat sisältävät jo adulariasuonistoa ja kivissä näkyy kloriittia ja turmaliinia (hieet Ro15808, Ro158060, Ro15228). Kvartsi-serisiittikivien fragmentaaliset osat ovat väriltään tummahkoja ja usein kairasydänraporteissa nämä kivet on merkitty kloriittivaltaisiksi. Tosiasiassa kivet ovat serisiittirikkaita ja kloriittia on vähäisemmässä määrin. Kivien tumma väri johtuunee grafiittipigmentistä. Adularia muodostaa kvartsipitoista suonistoa, jossa näkyy paikoin myös albiittia. Adularia esiintyy suonissa mikrokiteisenä tai hivenen karkeampina lastumaisina tai sälömäisinä rakeina sekä suurehkoina leveinä rakeina mm. kiisujen yhteydessä. Todennäköisesti ainakin osa adulariasta on syntynyt serisiitin sekä albiitin kustannuksella. Itse adularia on paikoitellen kloriittiutunutta ja karbonaattiutunutta. Turmaliinia on kivissä pieninä prismaattisina rakeina tai se muodostaa osin kloriittiutunutta mikrokiteistä suonistoa. Kloriittia esiintyy vähän adulariasuonten yhteydessä. Lisäksi zirkonipitoinen ja osin anomalisen sininen kloriitti muodostaa omia repaleisia osueita. Breksiarakenteiset tai fragmentaaliset kvartsi-serisiittirikkaat kivet sisältävät vähänlaisesti kiisuja. Rikki-, kupari-, arseeni- ja magneettikiisu esiintyvät samoinkuin kvartsivaltaisten kivien kiisut. Kultahippuja löytyy myös näistä kivistä. Hieitten perusteella breksiarakenteiset tai fragmentaaliset kivet voisivat alkuperältään olla grafiittipitoisia tuffeja Mustaraitatyyppi Mineralisoituneeseen jaksoon kuuluvasta mustaraitatyypistä otettiin hienäyte aivan jakson pohjoisreunalta (hie Ro15221). Kivi on hienorakeinen ja mineraalikoostumukseltaan karbonaatti-

17 15 biotiitti-kloriitti-kvartsikivi, jossa vähäisemmässä määrin on serisiittiä, opaakkia, albiittia, zirkonia, rutiilia ja turmaliinia. Kiven mustat repaleiset raidat ovat hyvin hienorakeista opaakkia sisältävää biotiittia ja kloriittia. Näissä raidoissa on serisiittikeskittymiä, joissa näyttäisi olevan joitakin albiittirakeita. Vaaleat osat ovat hienorakeista kvartsia ja karbonaattia. Vaaleisiin osueisiin liittyy lastumaista biotiittia, kloriittia ja muskoviittia. Turmaliinia löytyi vain muutamia rakeita. Kiisuja on kivessä kohtalaisesti ja ne ovat pääosin keskittyneet karbonaattikvartsiosueisiin. Tosin tummissa raidoissa on rutiilin lisäksi hyvin hienorakeista magneettikiisua sekä kuparikiisua. Kiisuaines on malmipotentiaalisen jakson pohjoispuolen kiville tyypillisesti magneettikiisuvaltaista. Hienorakeisen magneettikiisun reunaosissa on usein kuparikiisua ja toisinaan rikkikiisurakeita. Kupari- ja rikkikiisua näkyy vähän myös omina vapaina rakeina. Oksidiaines on nyt rutiilivaltaista, mutta kivissä on vielä jonkin verran ilmeniittiä jäljellä Rikkikiisu-albiitti-karbonaattikivet Osa mineralisoituneen jakson kultarikkaista kivistä on ollut alunperin albiittikiviä. Tutkimusalueella albiittikiviä esiintyy mm. myloniittijakson raitakivien joukossa kapeina osueina. Mineralisoituneet ja muuttuneet albiittikivet ovat nyt rikkikiisu-albiitti-karbonaattikiviä, joissa erittäin hienorakeinen albiitti on voimakkaasti syrjäytynyt karbonaatilla (hie Ro15220). Kivissä näkyy karkearakeisen karbonaatin ja rikkikiisun muodostamia rakokiteytymiä, joiden reunaosissa on kvartsia. Rakokiteytymien ympäristöön on kiteytynyt kloriittia, karbonaattia ja rikkikiisua. Täällä näkyy myös jonkin verran serisiittiä ja biotiittia. Kivissä on lisäksi hienorakeisempia kvartsi-, kvartsi-karbonaatti- ja karbonaattisuonia. Rikkikiisu selkeästi seurailee karbonaattia. Albiittirikkaissa osissa on hyvin runsas hienorakeinen rutiili, joka aiheuttaa albiittiosueiden punertavanruskean värisävyn. Rikkikiisua on kivessä hienorakeisena, tosin rakokiteytymissä karkearakeisena. Rikkikiisu sisältää sulkeumina pieniä kuparikiisurakeita ja kultahippuja. Hienäytteessä Ro15220 on useita kymmeniä kultahippuja itse rakokiteytymäaineksessa. Myös rakokiteytymän ympäristön karbonaatissa on kultahippukasaumia. 1.6 Juonet ja juonimaiset breksiakivet Lähes kaikissa alueen muuttuneissa kivissä esiintyy harmaita kvartsi-karbonaattijuonia, jotka

18 16 usein ovat turmaliini- ja kiisupitoisia. Juonista otettiin kolme hienäytettä; yksi emäksisestäintermediäärisestä yksiköstä (hie Ro15212), yksi myloniittijaksosta (hie Ro15229) ja yksi mineralisoituneesta jaksosta (hie Ro15234). Juoniaines on karkeahkoa kvartsia, karbonaattia, kiisuja ja turmaliinia sekä toisinaan albiittia. Riekalemaiset sivukivikappaleet ovat serisiittivaltaisia ja niitä reunustaa usein voimakkaan anomalisen sininen zirkonipitoinen kloriitti, jota karbonaatti paikoitellen syrjäyttää voimakkaasti. Juonen ja sivukiven kontaktialueessa on myös turmaliinia. Kiisut ovat magneetti-, kupari- ja rikkikiisua. Toisinaan karkearakeista juoniainesta leikkaavat hiusmaisen ohuet rikkikiisusuonet sekä hiusmaisen ohuet kvartsi- ja adulariapitoiset mikrokiteisestä turmaliinista koostuvat suonet, joissa näkyy myös kuparikiisua. Yhdestä hiusmaisen ohuesta rikkikiisusuonesta löytyi kolme kultahippua. Juonista otetuista hienäytteistä ei havaittu arseenimineraaleja. Kairasydämmissä näkyvistä harmaista kvartsikarbonaattijuonista on kuitenkin löydetty useaan otteeseen arseenikiisua. Mineralisoituneesta jaksosta otetut hienäytteet Ro15223 ja Ro15233 saattaisivat vastata juonten arseenirikkaita osia. Tosin nämä näytteet on otettu mineralisoituneen jakson breksiaosista, mutta niissä on juonille ominaisia piirteitä. Näytteiden (Ro15223, Ro15233) vaaleat (juoni?)osat koostuvat kvartsista ja karbonaatista. Kvartsin ja karbonaatin raekoko vaihtelee suuresti; karkearakeisesta hyvin hienorakeiseen. Makroskooppisesti tumman vihreät (sivukivi?)kappaleet ovat serisiittirikkaita, joissa esiintyy runsaasti anomalisen violettia tai sinistä zirkonipitoista kloriittia sekä toisinaan biotiittia. Vaaleiden ja tummien osueiden kontaktialueella näkyy turmaliinia ja toisinaan adulariaa. Kiisuja esiintyy niin kontaktialueessa "sivukiven" puolella kuin vaaleissa osueissakin. Kiisut ovat rikki-, kupari- ja magneettikiisua sekä arseenikiisua. Lisäksi kivissä näkyy 1-3 erilaista malmimineraalia, jotka todennäköisesti ovat arseenisulfideja tai arsenideja. Kivistä löytyy myös kultahippuja. Hienäytteet Ro15223 ja Ro15233 muistuttavat suuresti breksianäytettä RO15228, jossa osa arseenikiisuksi merkitystä kiisuaineksesta voi olla jotakin muuta arseenimineraalia. Hienäytteiden Ro15223 ja Ro15228 malmimineraalit olisi syytä määrittää mikroanalysaattorilla. 1.7 Tutkimusalueen koillisosan kivilajit Tutkimusalueen koillisosissa emäkisen-intermediäärisen yksikön pohjoispuolelle tulee erilaisten ultramafisten ja happamien kivien muodostama vyöhyke. Alueelta löytyy harmaita tai vihreitä

19 17 gabromaisia kiviä (R453, R455, R459), sinisentummia massamaisia ultramafiitteja (R455, R459) ja happaman juonikiven oloisia kapeahkoja yksiköitä (R459). Gabromaisten kivien pohjoiskontaktissa on paikoitellen voimakkaasti muuttunutta ja osin kiisuuntunutta kiveä (R455). Lisäksi reiässä R459 on lävistetty 11 metriä paksu rautaoksidirikas osue, joka sisältää gabromaisia osueita. Alueen ultramafiiteissa näkyy kirjavia punertavia, sinertäviä tai ruskehtavia osia, jotka edustanevat muuttunutta ultramafiittia ja/tai muuttuneita happamia juonikiviä Ultramafiitit Mineraalikoostumukseltaan ultramafiitit ovat hienorakeisia kvartsi-karbonaatti-talkkiliuskeita, joissa näkyy hienoraitaisuus (hie Ro14253). Tummat raidat koostuvat paikoin pölymäisestä opaakista ja talkista. Opaakki-talkkiraidoissa on myös tikkumaista turmaliinia. Vaaleat raidat koostuvat kvartsista ja karbonaatista sekä sisältävät paikoitellen hienorakeista albiittista(?) plagioklaasia, joka muodostaa vaaleissa raidoissa pieniä kasaumia. Todennäköisesti ultramafiitit ovat grafiitin pigmentoimia Happamat kivet Vaaleanpunertavat hienorakeiset happamiksi juonikiviksi oletetut yksiköt ovat hieen Ro15804 perusteella tasarakeisia serisiitti- ja karbonaattipitoisia kvartsi-albiittikiviä. Serisiitti muodostaa ohutta risteilevää suonistoa ja karbonaatti on kivessä hienorakeisena harvana pirotteena. Hienäytteestä löytyi yksi osin kidepintainen kvartsihajarae (koko 0.5mm) ja useampia pienirakeisen kvartsin muodostamia pyöreähköjä kasaumia (koko 0.5mm), jotka näyttäisivät mimitoivan jotakin kidemuotoa. Kivessä näkyy vähäisessä määrin myös rutiilia ja turmaliinia. Pölymäinen hematiitti aiheuttaa kiven punertavan värisävyn Gabromaiset kivet Alueen gabromaisesta kivestä otettu hienäyte Ro14252 on valitettavasti otettu osasta, joka on jo hyvin voimakkaasti muuttunutta; serisiittiytynyt ja karbonaattiutunut. Lisäksi kivi on voimakkaasti deformoitunut, joten kiven alkuperästä on hankala tehdä johtopäätöksiä. Selkeimmin kivestä erottuvat isot ( mm) maasälpärakeet tai useamman rakeen

20 18 muodostamat kasaumat. Maasälpä on plagioklaasia ja todennäköisesti osa on kalimaasälpää tai anortoklaasia. Kvartsia esiintyy isohkoina yksittäisinä rakeina, karbonaatti-kvartsisuonistona ja vähäisessä määrin hienorakeisena "perusmassassa" yhdessä maasälvän kanssa. Kivessä näkyvä kloriitti on nyt väriltään anomalisen sinistä ja todennäköisesti rautarikasta. Kivessä on apatiittia, biotiittia, rutiilia ja opaakkia. Apatiitti esiintyy isohkoina pitkinä rakeina mm. isoissa maasälpärakeissa. Opaakki muodostaa isohkoja kasaumia, joissa esiintyy myös rutiilia ja kloriittia. Kiven kaksijakoinen raekoko voisi viitata siihen, että kyseessä olisi puolipinnallinen juonikivi. Toisaalta voimakas deformoituminen voi aiheuttaa kiven alkuperäiseen raekokojakaumaan isojakin muutoksia. Koostumukseltaan kivi olisi enemmänkin dioriittimonzoniitti kuin gabro johtuen kivessä mahdollisesti esiintyvästä kalimaasälvästä tai anortoklaasista. Mineraalikoostumuksensa perusteella kiveä voisi kutsua serisiittimaasälpäkiveksi Voimakkaasti muuttuneet osat "Gabromaisten" kivien pohjoiskontaktissa paikoitellen esiintyvästä kiisuuntuneesta ja muuttuneesta yksiköstä otettiin kaksi hienäytettä (hieet Ro15803, Ro15810). Näytteet on otettu grafiitin pigmentoimasta reikä R455:n muuttuneesta yksiköstä. Rikkikiisurikas näyte Ro15803 on hienorakeista albiitti-serisiitti-kvartsikiveä. Kivi on "epäselvästi" raidallinen sisältäen epäjatkuvia ja paikoin poimuttuneita raitoja ja osueita. Kivessä esiintyvä hyvin hienorakeinen felsinen aines näyttäisi olevan albiittista(?) plagioklaasia. Kvartsi on albiittia hivenen karkearakeisempana muodostaen kiisupitoisia osueita ja kapeita raitoja. (Kiisu-)kvartsiosueisiin liittyy myös kloriittia ja vähän lastumaista muskoviittia. Serisiitti (paikoitellen näyttää aivan talkilta!?) muodostaa omia poimuilevia raitoja. Serisiittirikkaissa raidoissa on myös albiittia, kloriittia ja hienorakeista rutiilia. Kivessä runsaana esiintyvä kiisuaines on rikkikiisua. Rikkikiisurakeet ovat paikka paikoitellen särkyneitä. Murrosrakoja täyttää silikaattiaines (ei karbonaatti!) ja vähäisessä määrin kuparikiisu. Rikkikiisussa näkyy sulkeumana magneetti- ja kuparikiisurakeita. Kivi (näyte Ro15803) ei sisällä ollenkaan karbonaattia. Ainakin osa koillisreunan selkeästi muuttuneista kivistä on alkuperältään tuffeja. Hienäyte Ro15810 koostuu erittäin hienorakeisesta voimakkaan opaakkipölyn samentamasta felsisestä aineksesta, joka lienee albiittista plagioklaasia. Albiittisessa perusmassassa esiintyy hivenen

21 19 karkearakeisempia hajarakeita (klasteja), jotka pääosin ovat albiittia ja vähäisemmässä määrin kvartsia; kivellä on tuffimainen asu. Kivi sisältää serisiittirikkaita osueita, jotka makroskooppisesti näkyvät vaaleanvihreinä ja paikoin teräväsärmäisinä kappaleina tummassa kivessä. Kivessä on epäjatkuvia hematiittipitoisia (kvartsi-)biotiitti-albiittisuonia ja -osueita sekä mm:n levyisiä voimakkaan pölyn samentamia (kvartsi-albiitti-)kalimaasälpäsuonia. Kalimaasälvän esiintymistapa on samanlainen kuin mineralisoituneen jakson kivissä, joten se on todennäköisesti adulariaa. Karbonaattia on kivessä melko vähän sen esiintyessä omamuotoisina rakeina tai lyhyinä hiusmaisen ohuina suonina. Kivessä runsaana esiintyvä opaakkiaines on pääosin hematiittia ja osin rutiilia. Lisäksi löytyy vähän ilmeniittiä ja rikkikiisua sekä joitakin magnetiitti- ja kuparikiisurakeita. Hematiitin raekoko vaihtelee pölymäisestä isohkoihin sälömäisiin rakeisiin. Osa pölymäisestä opaakista lienee grafiittia. Erikoista on kivessä esiintyvä adulariasuonisto. Adulariasuonistoa sisältävät kivet ovat alueella yleensä kultapitoisia. Toisaalta mineralisoituneen jakson adulariapitoiset kivet eivät sisällä hematiittia. Hematiitin esiintyminen koillisosan adulariapitoisissa muuttuneissa kivissä ilmentänee hivenen erilaisempia hapetuspelkistysolosuhteita kuin on vallinnut kultapitoisessa mineralisoituneessa jaksossa. Tämä selittänee sen miksi koillisosan muuttuneet ja osin kiisuuntuneet kivet eivät yleensä ole kultaanomalisia. Poikkeuksena on kuitenkin reikä R454:n alussa oleva rapautuneen karbonaattikiisusuoniston breksioima albiittikiviyksikkö, jonka eteläkontakti on kulta-anomalinen (5m, Au: ppb) Rautarikas osue Kairareikä R459:ssä esiintyy 11metriä paksu rautarikas osue. Rautaoksidit ovat kivessä pirotteena, raitoina tai pieninä täplämäisinä kasaumina. Kiisuja näkyy paikoitellen harvana pirotteena tai pieninä venyneinä silmäkkeinä. Kiven värisävy vaihtelee vaaleahkosta punertavaan tai harmaaseen. Hieen Ro15805 perusteella kivi on raitaista albiitti-karbonaattipitoista serisiittikvartsikiveä (onko osa serisiitistä talkkia?). Hienorakeisessa serisiitti- ja kvartsiraidallisessa kivessä näkyy isohkoja ( mm) plagioklaasihajarakeita, jotka usein ovat voimakkaasti serisiittiytyneitä ja paikoin karbonaattiutuneita. Pienempirakeista albiittia näkyy jonkin verran kvartsiraidoissa. Kivi on paikoitellen kohtalaisesti karbonaattiutunut. Hieessä Ro15805 rautaoksidit ovat isohkoina (2-8mm) venyneinä silmäkkeinä tai lyhyinä hienorakeisina piroteraitoina. Rautaoksidit koostuvat magnetiitista, joka sisältää ilmeniittiä ja hematiittia.

22 20 Ilmeniitti on magnetiitissa leveinä pitkinä lamelleina tai "lämpäreinä", kun taas hematiitti muodostaa hyvin ohuita ja lyhyitä lamelleja. Kiisuja on vähänlaisesti koostuen pääosin rikkikiisusta ja joistakin kuparikiisurakeista. 2. Kullan esiintymistapa 2.1 Kultapitoisuudet Kairasydänanalyysien perusteella alueen gabrodiabaasit, albiittibreksiat, grafiittiliuskeet ja sertit eivät juurikaan ole kulta-anomalisia. Tosin joskus gabrodiabaasien ja albiittibreksioiden pohjoiskontakteissa kultapitoisuus on korkeahko (R409, R410; ppb). Emäksisenintermediäärisen yksikön kivien kultapitoisuus on yleensä alle 20 ppb. Yksittäisiä lievästi kohonneita kultapitoisuuksia ( ppb) kuitenkin esiintyy emäksisessä-intermediäärisessä yksikössä. Nämä kohonneet kultapitoisuudet näyttävät liittyvän kivissä esiintyviin karbonaattirapaumasaumoihin, kvartsi-karbonaattijuoniin ja kiisusuonistoisiin osiin. Myloniittijakson raitakivet ovat jo selkeästi malmipotentiaalisia kiviä. Osa raitakivistä lukeutuu jo itse mineralisoituneeseen jaksoon. Lisäksi raitakivissä esiintyy yksittäisiä korkeitakin kultapitoisuuksia. Usein myloniittijakson kohonneet kultapitoisuudet näyttäisivät liittyvän, kuten emäksisessä-intermediäärisessä yksikössäkin, harmaisiin kvartsi-karbonaattijuoniin, mutta täällä juoniin liittyvät kultapitoisuudet saattavat olla hyvinkin korkeita (1-8 ppm). Lisäksi kultapitoisuus kohoaa raitakivien karbonaatti-rikkikiisuvaltaisissa osissa. Kairasydänleikkauksissa, joissa mineralisoitunut jakso puuttuu raitakivien ja emäksisenintermediäärisen yksikön välistä, raitakivet ovat pitkältä matkalta lievästi kulta-anomalisia (n ppb). Myös leikkauksissa, joissa syvällä olevan mineralisoituneen jakson paikalla maanpinnassa on raitakiviä, raitakivien kultapitoisuus on taustasta lievästi koholla. Indikoivatko raitakivien kohonneet kultapitoisuudet syvemmällä olevia mineralisoituneita osia? Mineralisoituneessa jaksossa kultapitoisuudet vaihtelevat suuresti. Usein jakson eteläreunus omaa korkeita kultapitoisuuksia, kun taas vaaleista kvartsivaltaisista kivistä koostuva pohjoisreuna on kultaköyhä. Tummat grafiittipitoiset kvartsivaltaiset osat ovat lähes aina kultarikkaita. Tässä yhteydessä on todettava, että kairasydämistä on löydetty kultahippuja osista,