Rantamaan esiintymän syväkairaukset

Transkriptio

1 M 19/2542/74/1/84 TORNIO, Rantamaa KEMIN mlk, Mykkä Y. Pekkala RANTAMAAN JA MYKÄN DOLOMIITTIESIINTYMIEN SYVÄKAIRAUKSET Geologinen tutkimuslaitos tutki kesällä 1973 Tervolan-Kemin alueen dolomiittiesiintymiä rakennuskiveksi kelpaavan marmoriesiintymän löytämiseksi. Näistä tutkimuksista saatujen tulosten (raportti M 84/2542/73/1) perusteella päätettiin Rantamaan dolomiittiesiintymää Torniossa ja Mykän dolomiittiesiintymää Kemin mlk:ssa tutkia syväkairauksin. Syväkairaukset suoritti Geotek Oy välisenä aikana. Rantamaan esiintymään kairattiin 13 reikää ja Mykän esiintymään 6 reikää, reikien yhteispituus oli 1078 m. Rantamaan ja Mykän esiintymien sijainti näkyy liitteessä 1. Rantamaan esiintymän syväkairaukset Rantamaan dolomiittiesiintymässä oli kerroksellisuuden kulku paljastumissa N W ja kaade NE (liite 2). Esiintymään kairattiin kolme kairausprofiilia kerroskulkua vastaan kohtisuorasti, suuntaan 270 (N 90 W). Kairausprofiilien väli oli 100 m ja reikien kaade 30 W. Reikiä kairattiin kaikkiaan 13 (R R 313), yhteensä m. Reiät R 304, R 308 ja R 312 olivat lyhyitä (8-12 m) ja paksumpien näytteiden saamiseksi ne kairattiin 76 mm terällä (porasydän halkaisijaltaan 62 mm). Muut reiät olivat keskimäärin 70 m pitkiä, paitsi R 305, joka oli 40 m. Porasydämen halkaisija oli näissä rei'issä 4-2 mm. Kantamaan syväkairausprofiilien ja -reikien paikat näkyvät liitteessä 3. Liitteissä 4-6 on esitetty syväkairausprofiilit I (R R 305), 11 (R 306 R 309) ja III (R R 313). Liitteessä 7 on esitetty piirrokset porasydämistä kairausprofiilille sijoitettuna. Liitteessä 8

2 2 porasydänpiirrokset on projisioitu maanpinnan tasoon. Yksittäiset porasydänpiirrokset on esitetty liitteissä 9-19, näissä piirroksissa on myös esitetty graafisesti primääristen rakojen jakautuminen porasydämissä. Poranreikien yksityiskohtainen kivilajikuvaus on erillisillä syväkairauslomakkeilla tämän selostuksen lopussa. Syväkairaustulosten mukaan on Rantamaan dolomiittiesiintymän kerroskulku N W ja kaade ENE, paikoin kaade voi olla loivempikin. Kairauksissa lävistettiin dolomiittimuodostumaa lähes 200 m paksuudelta. Rantamaan dolomiittiesiintymässä voi kairausten perusteella erottaa kolme vyöhykettä: 1. WSW-reunassa (pohjanpuolella) on dolomiittikvartsiittivyöhyke, 2. keskellä vaalean dolomiitin vyöhyke ja 3. ENE-reunassa harmaan dolomiitin vyöhyke. Eri vyöhykkeitä voidaan seurata myös esiintymän kulun suunnassa, mutta aivan selväpiirteistä eivät niiden rajat ole. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että sedimentaatio-olosuhteet (ympäristö) ovat vaihdelleet sedimentaatioaltaassa sekä pohjaosista pintaosiin siirryttäessä että altaan pituussuunnassa. Selvimmin tulevat eri dolomiittivyöhykkeet esille keskimmäisellä syväkairausprofiililla. I syväkairausprofiili, reiät R R 305. WSW-reunan dolomiitti-kvartsiittivyöhykkeessä vuorottelevat vaaleat (harmahtavan valkea tai valkea) hyvin hienorakeiset dolomiittikerrokset ja harmaat hieno- ja/tai keskirakeiset kvartsiittikerrokset. Dolomiitti- ja kvartsiittikerrosten paksuus on yleensä m, paksuin dolomiittikerros on 9 m ja kvartsiittikerros 7. 5 m. Keskellä on noin 60 m paksu vaalean dolomiitin vyöhyke. Sen alaosassa (WSWosa) on noin 20 m vaaleata dolomiittia, sen päällä 3 m kvartsiittia ja sitten 11 m vaaleanharmaata dolomiittia. Yläosa, paksuudeltaan 30 m, on pääosin vaaleata dolomiittia. Siinä on joitakin vaaleanharmaita välikerroksia sekä 3-4 kvartsiittivälikerrosta (paksuudeltaan m).

3 3 Vaalean dolomiitin päällä on 9.5 m paksu vyöhyke kvartsiitti-dolomiittivuorokerroksia (0.2-3 m paksuja). Sitten on harmaan dolomiitin vyöhyke, jolla on paksuutta 65 m. Sen alaosassa on 15 m vaaleanharmaata dolomiittia, keski- ja yläosa on pääasiassa harmaata dolomiittia, jossa on joitakin vaaleanharmaita kerroksia, mutta yleensä kivi on hyvinkin tummaa. Harmaan dolomiitin vyöhykkeessä ovat itsenäiset kvartsiittivälikerrokset harvinaisia ja silloinkin ohuita (5-20 cm). II syväkairausprofiili, reiät R R 309. Dolomiitti-kvartsiittivyöhyke erottuu selvästi profiilin WSW-reunassa, mutta kvartsiittivälikerrokset ovat selvästi ohuempia, eikä niitä ole niin runsaasti kuin I profiilin dolomiitti-kvartsiittivyöhykkeessä. Dolomiitti-kvartsiittivyöhykkeen päällä oleva vaalean dolomiitin vyöhyke (60 m) on II profiilin kohdalla värinsä puolesta melko epäyhtenäinen. Dolomiitin väri on vyöhykkeen alaosassa pääosin vaaleanharmaata joskin myös yläosassa on vaaleanharmaita kerroksia. Vain vyöhykkeen ylin 15 m on yhtenäisesti vaaleata dolomiittia. Vaalean dolomiitin päällä on 10 m paksu vyöhyke, joka on pääosin kvartsiittia. Tämän päällä on 45 m paksu harmaan dolomiitin vyöhyke. Alimmat 5 m siitä on vaaleanharmaata. II profiilin kohdalla on harmaan dolomiitin päällä vielä 17 m vaaleata ja vaaleanharmaata dolomiittia. III syväkairausprofiili, reiät R R 313. III profiilin kohdalla on dolomiitti lähes koko paksuudeltaan vaaleata (harmahtavan valkoista), ainoastaan reiän R 310 lopussa on 6 m vaaleanharmaata dolomiittia. Dolomiitti-kvartsiittivyöhyke vaihettuu vaalean dolomiitin vyöhykkeeksi asteittain. Alinna on 60 m paksu vyöhyke, jossa dolomiitti- ja kvartsiittikerroksia on likipitäen yhtä paljon. Sitten on 35 m paksu vyöhyke, jossa on kvartsiittia noin kolmannes. Kerrossarjassa ylöspäin mentäessä

4 4 kvartsiittikerrokset ohenevat ja myös niiden määrä vähenee. Profiilin ylimmässä osassa m:n matkalla kvartsiittivälikerroksia on vähän ja niistä vain yksi on 3 m paksu, muutoin ne ovat cm paksuja. Väri Dolomiitin väri vaihtelee valkeasta lähes mustaan. Vaalea dolomiitti on yleensä harmahtavan tai kellertävän valkoista, joskus valkoista. Väri muuttuu valkoisesta harmaaksi vähitellen ja välimuotona on vaaleanharmaata dolomiittia. Harmaa dolomiitti on tummimmillaan (kiillotettu pinta) lähes mustaa, yleensä siinä kuitenkin on vaaleanharmaita välikerroksia, jotka vaalentavat värisävyä. Väri jakautuu esiintymässä pääpiirteissään siten, että dolomiitti on vaaleasävyistä esiintymän WSW -osassa, jossa on runsaasti kvartsiittivälikerroksia. Esiintymän yläosaan (ENE) siirryttäessä kvartsiittivälikerrokset vähenevät ja samalla dolomiitti vähitellen muuttuu harmaaksi. Rakenne Dolomiitti on kerroksellista, mikä tulee korostetusti esille kvartsiittikerrosten ja kvartsipitoisten kerrosten ansiosta. Liuskeisuus yhtyy kerroksellisuuden suuntaan ja liuskeisuuspinnoilla on joskus kiillesilausta. Kiillepintoja on enemmän harmaassa dolomiitissa. Kiven rakenne tulee hyvin esille kiillotetulla pinnalla. Luonteenomaisia ovat vuorottelevat hyvin tiiviit dolomiitti-ja kvartsirikkaammat kerrokset. Lisäksi ovat yleisiä leikkaavat kvartsijuonet (paksuus mm), kerroksellisuuden suuntaiset tai taipuilevat kiilleluirot (paksuus mm) sekä karkearakeisemmat (halkaisija mm) kvartsi- ja karbonaattiosueet.

5 5 Mikroskooppisesti on perusmassan dolomiitti hyvin hieno- jopa mikrorakeista (ø mm), mutta kivelle ovat luonteenomaisia karkearakeisemmat (ø mm) kvartsi- ja karbonaattijuonet ja -osueet. Yleensä nämä juonet ovat kerroksellisuuden suuntaisia, mutta myös leikkaavat juonet ovat tavallisia. Koostumus Dolomiitin koostumus on mikroskooppisen tarkastelun perusteella (5 ohuthiettä) seuraava: dolomiittia %, kvartsia %, kiillettä (serisiitti) 1-3 %, plagioklaasia 0-2 % ja vähän malmimineraaleja (FeS 2 :a pääasiassa). Seuraavassa taulukossa on esitetty Rantamaan dolomiitin karbonaattianalyysien tulokset. Analyysinäytteet ovat syväkairausprofiililta I ja edustavat läpileikkausta koko esiintymästä. Tulokset paino %:na. Anal. N:o CaO MgO FeO Fe 2 O 3 R 2 O 3 hehk. häv. liukenem Analyysitulosten mukaan dolomiitti on koko esiintymässä kemialliselta koostumukseltaan hyvin samanlaista. Liukenemattoman aineksen (pääasiassa kvartsia) määrä on koko esiintymässä suhteellisen korkea, kuten jo mikroskooppisen tarkastelun perusteella todettiin. Merkille pantavaa on tasainen ja melko alhainen FeO-pitoisuus. Korkein FeO-pitoisuus 1.1 % vastaa 1.8 % FeCO 3 :a.

6 6 Rakoilu Dolomiitin rakoilu (katkeilu) porasydämissä on esitetty graafisesti kunkin porasydänpiirroksen yhteydessä. Rakotiheyttä laskettaessa on huomioitu vain sellaiset raot tai oikeammin katkeamiskohdat, joissa porasydämen katkeaminen on johtunut kivessä olevasta paljain silmin havaittavasta heikkoudesta, esim. ruosteinen rako, tai kiillepinta, joka on ainakin vähän ruosteinen tai sitten liukupinta. Rakotiheyttä laskettaessa ei näin ollen ole huomioitu sellaisia katkeamiskohtia, joissa kivi on katkeamispinnoilla tervettä. Tällaiset terveen kiven katkeamiset on tulkittu tapahtuneiksi kairauksen tai porasydämien käsittelyn yhteydessä. Mikäli tällaiset katkeamiskohdat olisi huomioitu rakotiheyttä laskettaessa, olisi rakojen määrä/m useissa tapauksissa noussut 2- tai 3-kertaiseksi. Käytännössä tämä merkitsisi sitä, että ehjimmissäkin dolomiittivyöhykkeissä olisi rakoja 2-6 kpl/m. Ottamalla huomioon vain kiven näkyvistä heikkouskohdista johtuvat raot, on Rantamaan dolomiittiesiintymässä huomattavan paksuja (5-20 m) vyöhykkeitä, joissa rakotiheys on 0-3 rakoa/m. Rakotiheys on porasydämissä yleensä selvästi suurin ensimmäisten 4-6 m:n matkalla (pystysuunnassa 2-3 m maanpinnasta), mutta pienenee syvemmälle mentäessä. Raot ovat yläosassa myös voimakkaampia (ruosteisia ja rapautuneita) kuin syvemmissä kerroksissa. Rakotiheyslaskuissa huomioiduista raoista on n. kaksikolmasosaa kiillevälikerrosten (0.5-1 mm paksuja) tai taipuilevien kiilleluirojen aiheuttamia. Osa rakoilusta (1/4-1/5) on tapahtunut karkearakeisempia kvartsi-karbonaattijuonia pitkin. Loppuosa raoista on ruosteisissa heikkouskohdissa. Raoista on valtaosa lähes kohtisuorassa kairaussuuntaa vastaan ts. rakoilu on tapahtunut kerroksellisuuden suunnassa. Mutta osa raoista (1/8-110) on lähes porasydämen suuntaisia tai leikkaa porasydänsuuntaa loivasti, kulmassa. Nämä raot ovat useimmiten syntyneet taipuilevia kiilleluiropintoja pitkin ja ne jatkuvat porasydämessä joskus yli metrinkin matkalla. Tämä rakoilu on ilmeisesti

7 7 kallionpinnan suuntaista vaakarakoilua, jollaista on näkyvissä myös esiintymän kalliopaljastumissa. Sopivin välein (1.5-2 m) esiintyvänä tämä rakoilu on suureksi avuksi esiintymän louhintaa ajatellen. Toinen mahdollisuus on, että nämä raot ovat poimutuksen akselitasoa vastaan kohtisuoran rakoilun aiheuttamia ts. raot ovat kohtisuorassa esiintymän pituussuuntaa vastaan olevia pystyrakoja. Mikäli tämä rakoilu on voimakasta ja rakoja tiheässä, se vaikeuttaa suurten työlohkareiden saantia esiintymästä. Toisaalta taas, jos tämä rakoilu on suoraviivaista ja rakojen väli on sopivasti 2-3 m, se edesauttaa esiintymän louhintaa. Yhteenvetona Rantamaan dolomiittiesiintymän rakoilusta voidaan porasydäntarkastelun perusteella sanoa, että vallitsevia ovat kerroksellisuuden suuntaisia kiillepintoja pitkin syntyneet raot, ja että esiintymässä on huomattavan paksuja (5-20 m) vyöhykkeitä, joissa rakotiheys on melko pieni, 0-3 rakoa/m. Mahdollisten piilorakojen olemassaoloa ja määrää ei porasydäntutkimuksilla voi selvittää. Dolomiitin ulkoasu Rantamaan esiintymän dolomiitti on yleensä ulkoasultaan tiivistä, tasaisesti kerroksellista kiveä. Kerroksellisuus aiheutuu kiillevälikerroksista, kvartsirikkaista välikerroksista tai myös dolomiitin värin vaihtelusta eri kerroksissa. Kokonaisuutena tarkastellen tällainen tasaisesti kerroksellinen dolomiitti on ulkoasultaan melko homogeenista. Toisaalta vaaleissa dolomiitissa on myös vyöhykkeitä, joissa kiillevälikerrokset taipuilevat ja tekevät kiven ulkoasultaan kirjavaksi. Kirjavuutta aiheuttavat myös karkearakeisemmat karbonaatti- ja kvartsiosueet, mutta myös ne ovat yleisempiä vaaleassa kuin harmaassa dolomiitissa. Tällainen kirjavuus ei sinänsä tee kiveä rakennuskivenä sopimattomaksi, mutta taipuilevat kiilleluirot ovat selviä heikkouskohtia kivessä ja lisäävät sen rakoilualttiutta.

8 8 Yhteenveto Rantamaan dolomiittiesiintymästä tiedetään porasydäntutkimusten perusteella seuraavaa: - Esiintymällä on paksuutta ainakin 200 m. WSW-osassa on m paksu vyöhyke, joka runsaiden kvartsiittivälikerrosten vuoksi ei sovellu rakennuskivenä käytettäväksi. Esiintymän keskiosassa kvartsiittivälikerrokset vähenevät ja esiintymän ENE-reunassa ei yli 0.5 m paksuja kvartsiittivälikerroksia ole juuri ollenkaan. - Esiintymästä olisi mahdollista saada vaaleata (harmahtavan valkoista), vaaleanharmaata ja harmaata (melko tummaakin) dolomiittia. Kaikkia värityyppejä on esiintymässä huomattavan paksuina (10-20 m) kerroksina, jotka rakotiheysmääritysten mukaan ovat riittävän ehjiä rakennuskivenä käytettäväksi. - Porasydännäytteiden perusteella tehdyistä rakotiheysmäärityksistä on kuitenkin todettava, että niiden avulla voidaan selvittää kiven näkyvistä heikkouskohdista johtuvien rakojen määrä, mutta kiven tervepintaisten, syväkairauksesta ja porasydämen käsittelystä johtuvien katkeamiskohtien erottaminen kivessä mahdollisesti olevista piiloraoista on epävarmaa. Dolomiittiesiintymän lopullisen louhintakelpoisuuden selvittäminen vaatii esiintymän koelouhintaa ja näin saatavien suurikokoisten kivilaattojen valmistamista. Mykän esiintymän syväkairaukset Mykän dolomiittiesiintymässä oli kerroskulku paljastumien mukaan N- suunnan molemmin puolin, kaade oli E (liite 20). Esiintymän alueelle kairattiin kaksi syväkairausprofiilia suuntaan 270. Kairausprofiilien väli oli 100 m ja reikien kaade 30 W. Reikiä kairattiin kaikkiaan 6 (R R 319), yhteispituudeltaan m. Reikien pituus oli yleensä m ja porasydämen

9 9 halkaisija 42 mm. Reikä R 319 oli 9.00 m pitkä ja porasydämen halkaisija oli siinä 62 mm. Syväkairausprofiilien ja -reikien paikat näkyvät liitteessä 21, liitteessä 22 on esitetty porasydänpiirrokset syväkairausprofiileille sijoitettuna ja liitteessä 23 porasydänpiirrokset on projisioitu maanpinnan tasoon. Yksittäiset porasydänpiirrokset on esitetty liitteissä 24-29, piirroksissa on myös esitetty primääristen rakojen jakautuminen porasydämissä. Poranreikien kivilajikuvaus on erillisillä syväkairauslomakkeilla tämän selostuksen lopussa. Syväkairaustulosten mukaan on kerroskulku Mykän I syväkairausprofiilin (R 314 ja R 315) kohdalla N E ja kaade E. I ja II syväkairausprofiilin välillä kulku kääntyy N 30 E-suuntaiseksi. Syväkairauksissa lävistettiin Mykän dolomiittiesiintymää 135 m:n paksuudelta. Reiässä R 316 lävistettiin dolomiitin ja sen alla olevan tuffiittisen vihreäkiven vaihettumisvyöhyke ja reiän lopussa myös karbonaattipitoista tuffiittia. Mykän esiintymässä dolomiitti ei muodosta yhtä selviä värivyöhykkeitä kuin Rantamaan esiintymässä. Dolomiitti on suurimmaksi osaksi väriltään vaaleata, esiintymän keski- ja alaosissa (W-reunassa) on myös melko paksuja (5-10 m) kerroksia vaaleanharmaata dolomiittia, harmaata dolomiittia on esiintymässä hyvin vähän. Vaalea dolomiitti on värisävyltään yleensä harmahtavan valkoista, mutta myös kellertävät ja punertavat värivivahteet ovat tavallisia. Mykän esiintymässä on dolomiitti itsessään heikosti kerroksellista, samoin liuskeisuus on heikkoa. Mutta toisaalta esiintymälle ovat tyypillisiä runsaina esiintyvät kiillepitoiset sekä kiilleliuske- ja tuffiittivälikerrokset, joista johtuu, että esiintymä on kokonaisuutena melko epähomogeenista. Esiintymässä ei ole itsenäisiä kvartsiittivälikerroksia. Dolomiitin ulkoasulle ovat leimaa-antavia taipuilevista kiilleluiroista ja kvartsi-karbonaattijuonista johtuva breksiamaisuus. Breksiamaisuus ei ole voimakasta, mutta kiillotetulla dolomiittipinnalla voidaan

10 10 usein nähdä., että hienorakeisia dolomiittikappaleita rajoittavat kiilleluirot tai karkearakeisemmat kvartsi- ja karbonaattijuonet täyttävät rikkoutuneen dolomiitin rakoja. I syväkairausprofiili (R R 315). Reikä R 315 lävisti koko matkan vaaleata ( = harmahtavan tai kellertävän valkoista) dolomiittia, jossa on melko tasaisesti kiillevälikerroksia sekä myös joitakin kiilleliuske- ja tuffiittivälikerroksia. Kiillevälikerrokset ovat väriltään melko tummia varsinkin kloriittiset kerrokset, yleensä niiden paksuus on mm. Kiillekerrokset ovat usein taipuneet epäsäännöllisiksi kuvioiksi, jotka ovat leimaa-antavia kiven ulkoasulle. Dolomiitilla on selvää taipumusta rakoilla kiilleluiroja pitkin, ja koska kiilleluiroja on cm:n välein, usein tiheämmässäkin, on paksujen homogeenisten työlohkareiden saanti esiintymästä vaikeaa. Kiilleluirojen väliin jäävät dolomiittikerrokset itsessään ovat usein ehjää ja homogeenista, usein kaunistakin kiveä. Mikäli kivi ei ole liian rakoilualtista kiilleluiroja pitkin, saattaa tällainen kiilleluiroja sisältävä dolomiittikin olla ulkoasultaan "kauniin" kirjavaa. Reiässä R 315 oli kivi kiillevälikerrosten ja -luirojen suhteen parasta m:n välillä. Siinäkin on kyllä rikkoutumisalttiita kerroksia, mutta kokonaisuutena kivi on melko hyvää. Reiän R 315 loppupuolella ovat ehjemmät dolomiittikerrokset ohuita ja taipuilevia kiilleluiroja esiintyy runsaammin kuin alkupuolella. Reiässä R 314 on aluksi (26 m) melko runsaasti tuffiittisia välikerroksia, ja tästä johtuu, että yhtenäiset dolomiittikerrokset ovat melko ohuita. Dolomiitti on väriltään vaaleasävyistä ja itsessään melko ehjää m:n välillä dolomiitti on vaaleanharmaata tai harmaata ja siinä on tuffiittivälikerroksia vähemmän kuin alkupuolella. Kuitenkin kivellä on selvää taipumusta rakoilla ohuita kloriittisia välikerroksia pitkin. Loppuosa reiästä on vaaleata, osin valkoista ja vaaleanharmaata dolomiittia, jossa selväpiirteisiä kiillevälikerroksia ja -luiroja on vähän. Kivi on paikoin melko ehjää, mutta taipumusta kiilleluiroja pitkin tapahtuvaan rakoiluun on.

11 11 II syväkairausprofiili, reiät R R 319. Esiintymän yläosaan (E-reuna) kairattu reikä R 318 on 45 m:n syvyydelle vaaleaa dolomiittia. Siinä on melko runsaasti kiillevälikerroksia, jotka alkupuolella ovat biotiittia loppupuolella on myös kloriittia. Yleensä kivi on melkoisen rikkoutumisaltista, ehjemmät dolomiittikerrokset ovat korkeintaan 2-3 m paksuja m välillä dolomiitti on vaaleanharmaata, m syvyydellä siinä on tuffiittikerros, kloriittisia välikerroksia on melko runsaasti ja kokonaisuutena kivi on rikkonaista. Reiän loppuosa on taas vaaleata dolomiittia, joka on melko ehjää, mutta rikkoutuu kloriittisia välikerroksia ja luiroja pitkin. Reikä 317 on 30 m syvyydelle pääasiassa vaaleanharmaata dolomiittia ja kiillevälikerroksista johtuen melko rikkonaista. Välillä m on melko ehjää kiveä. Syvyysvälillä m dolomiitti on vaaleata ja melko ehjää, mutta rikkoutuu kiillevälikerroksia pitkin. Suhteellisen ehjät dolomiittikerrokset ovat 2-3 m paksuja. Loppuosa m on pääasiassa vaaleanharmaata, melko ehjää dolomiittia. Kiillevälikerroksia ei ole kovin paljon, mutta rakoilutaipumus niitä pitkin on ilmeinen. Reiän R 316 alkupuolella esiintyvät dolomiittikerrokset ovat niin ohuita ja lisäksi rikkonaisia, ettei niitä voida ajatella rakennuskivenä louhittavaksi. Väri Mykän esiintymässä dolomiitti on yleensä värisävyltään vaaleaa myös vaaleanharmaata kiveä on paksuhkoina kerroksina, mutta dolomiittia on esiintymässä hyvin vähän. Vaalean dolomiitin värisävy on harmahtavan valkoinen, mutta myös punertavaa ja valkoista kiveä tavataan.

12 12 Mykän esiintymässä eivät dolomiitin värivyöhykkeet ole kovin selvärajaisia. Esiintymän yläosa (E-osa) on kuitenkin pääasiassa vaaleata dolomiittia, alaosassa on sekä vaaleanharmaata että vaaleata kiveä. Rakenne Dolomiitin kerroksellisuus on usein heikosti näkyvää, joskin kiille- ja liuskevälikerrosten kohdalla se kuitenkin on selvä. Liuskeisuus on yleensä kerroksellisuuden suuntaista. Esiintymälle ovat luonteenomaisia runsaat kiilleliuske- ja tuffiittivälikerrokset sekä ohuet (0.5-2 mm) kiillekerrokset. Kiille on biotiittia ja/tai kloriittia ja väriltään melko tummaa, jolloin sen vaikutus dolomiitin ulkoasuun on suuri. Kiillekerrokset muodostavat usein taipuilevia luiroja, jotka tekevät kiven epähomogeeniseksi ts. kirjavaksi. Dolomiitin kirjavuutta lisäävät vielä karkearakeiset kvartsi- ja karbonaattijuovat, jotka usein näyttävät breksioivan dolomiittia. Homogeeniset tasaväriset dolomiittikerrokset ovat Mykän esiintymässä harvinaisia. Koostumus Mikroskooppisen tarkastelun perusteella dolomiitin raekoko vaihtelee mikrorakeisesta keskirakeiseen (ø mm), yleensä raekoko on mm. Raekoko on keskimäärin suurempi esiintymän alaosassa sekä liuskevälikerrosten läheisyydessä. Dolomiittirakeet ovat ilmeisesti voimakkaasti uudelleen kiteytyneitä, jolloin raekoko on kasvanut, rakeet ovat epäsäännöllisen muotoisia ja raekoko vaihtelee melkoisesti. Esiintymän alaosassa on dolomiitin ohella myös kalsiittia ja tuffiitissa olevat karkearakeiset karbonaattijuovat ovat pääasiassa kalsiittia.

13 13 Dolomiitin ohella kivessä on kvartsia 2-6 %, plagioklaasia 1-5 %, kiillettä 1-3 % sekä vähän malmimineraaleja. Kvartsin määrä voi kvartsijuonien vuoksi olla paikoin %, mutta yleensä se on alle 10 %. Seuraavassa taulukossa on esitetty Mykän dolomiitin kemiallinen koostumus. Tulokset paino %. Anal. N:o CaO MgO FeO Fe 2 O 3 R 2 O 3 hehk. häv. liukenem Analyysinäytteet ovat molemmat koostumukseltaan melko puhdasta dolomiittia. Rantamaan dolomiittiin verrattuna on liukenemattoman aineksen määrä (kvartsi) selvästi pienempi. Rautakarbonaatin määrä on taas hieman korkeampi kuin Rantamaalla, 1.4 % FeO:a vastaa 2.3 % FeCO 3 :a. Rakoilu Dolomiitin rakoilu (katkeilu) on esitetty graafisesti porasydänpiirrosten yhteydessä. Kokonaisuutena on Mykän esiintymä selvästi rikkonaisempaa kiveä kuin Rantamaan esiintymä. Tämä johtuu runsaista kiillevälikerroksista ja -luiroista sekä kvartsi- ja karbonaattijuonista, jotka täyttävät breksioituneen dolomiitin rakoja. Ehjimmät dolomiittivyöhykkeet ovat reiässä R m:n välillä sekä m:n välillä, joissa rakotiheys on 1-3 rakoa/m. Myös reiässä R 315 on dolomiittikerroksia, joissa rakotiheys on 1-3 rakoa/m, mutta kerrokset ovat melko ohuita (< 4 m). Samoin rei'issä R 317 ja R 318 ovat ehjimmät (<4 rakoa/m) dolomiittikerrokset ohuita. Yleisin rakosuunta Mykän dolomiitissa on lähes kohtisuorassa porasydäntä vastaan ts. kerroksellisuuden suuntainen. Mutta tavallisia ovat myös taipuilevia kiilleluiroja pitkin syntyneet raot, joiden suunta vaihtelee. Kivi rakoilee myös suunnassa, joka on lähes porasydämen suuntainen (// - 35 ). Tämä saattaa olla likipitäen kallionpinnan suuntaista vaakarakoilua.

14 14 Yhteenveto - Esiintymällä on paksuutta ainakin 135 m. Alaosassa (W-reuna) dolomiitissa on tuffiittisia ja kloriittisia välikerroksia, yläosassa taas kiilleliuske- ja biotiittivälikerroksia. Kvartsiittivälikerroksia ei juuri ole. - Esiintymän yläosassa dolomiitti on pääosin vaaleata, alaosassa on sekä vaaleanharmaata että vaaleasävyistä dolomiittia, joka voi joskus olla kauniin punertavaa tai valkoista. - Esiintymän dolomiitti on pääosin ulkoasultaan kirjavaa, joka johtuu kiilleluiroista sekä kvartsi-karbonaattijuonista. Tällainen kirjava dolomiitti saattaisi olla kaunistakin kiveä, toinen asia on kestääkö se. - Porasydämistä lasketun rakotiheyden perusteella on esiintymän dolomiitti yleensä melko rikkonaista. Esiintymässä on myös vyöhykkeitä, joissa rakotiheys on 1-3 rakoa/m. Ovatko nämä vyöhykkeet riittävän ehjiä rakennuskiveksi kelpaavan marmorin saamiseksi, on asia, jota ei voida varmuudella ratkaista ilman koelouhintaa. Yhteenveto Rantamaan ja Mykän dolomiittiesiintymien syväkairauksista. - Molemmat dolomiittiesiintymät ovat suuria, paksuus Rantamaalla yli 200 m, Mykässä yli 135 m. Pituussuunnassa esiintymät jatkuvat useita satoja metrejä. - Mykän esiintymässä dolomiitti on tummasävyistä kiilleluiroista ja - välikerroksista sekä kvartsi- ja karbonaattijuovista johtuen ulkoasultaan kirjavaa. Lisäksi kivi on melko rikkonaista, ehjimmät kerrokset (1-3 rakoa/m) ovat melko ohuita, yleensä alle 5 m paksuja. - Rantamaan esiintymässä kivi on rakotiheyslaskujen mukaan ehjempää kuin Mykässä. Esiintymässä on harmahtavan valkoista, vaaleanharmaata ja harmaata dolomiittia, kutakin värisävyä on huomattavan paksuina (10-20 m) kerroksina, joissa rakotiheys on 0-3 rakoa/m. Yleensä Rantamaan dolomiitti on tasaisesti kerroksellista ja siten kokonaisuutena melko homogeenista.

15 15 - Jos verrataan Rantamaan dolomiittia Lapin Marmori Oy:n louhimaan Louen dolomiittiin, voidaan todeta, että molemmat ovat kivityypiltään ja rakenteeltaan samanlaisia, mutta Rantamaan esiintymässä on vaaleasävyistä, vaaleanharmaata ja harmaata dolomiittia kutakin m paksuina kerroksina, joissa kivi laadullisesti vastaa Louen esiintymän parhaan 3-4 m paksun, vyöhykkeen kiveä. - Porasydäntutkimusten perusteella ei kuitenkaan voida varmuudella arvioida esiintymän louhintakelpoisuutta eikä siitä saatavien suurempien kivilaattojen kestävyyttä ja ulkoasua. Näiden seikkojen selvittämiseksi olisi Rantamaan esiintymällä suoritettava koelouhinta. Syväkairauksesta saatujen tulosten valossa olisi Kantamaan esiintymän koelouhinta perusteltua ja aiheellistakin.

16

17

18

19

20

21

22

23

24

25

26

27

28

29

30

31

32

33

34

35

36

37

38

39

40

41

42

43

44