Pedagogisten vaikutusten arviointi. Yhteenveto. Lukion opetussuunnitelma toimintakulttuuria ohjaavat teemat 1 (6)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pedagogisten vaikutusten arviointi. Yhteenveto. Lukion opetussuunnitelma toimintakulttuuria ohjaavat teemat 1 (6)"

Transkriptio

1 1 (6) Pedagogisten vaikutusten arviointi Arviointi on toteutettu osallistamalla opetushenkilöstöä kyselyn kautta. Kysely perustui lukion opetussuunnitelman perusteisiin. Siinä pyydettiin arvioimaan nykytilannetta ja muutosta opetussuunnitelman lukion toimintakulttuuria ohjaavien teemojen ja opetuksen yleisten aihekokonaisuuksien kautta. Teemat ja aihekokonaisuudet ovat osittain päällekkäisiä, mutta niissä on eri näkökulma. Lisäksi kysyttiin erikseen vaikutusta omaan oppiaineeseen ja vaikutusta lukioiden väliseen yhteistyöhön, korkeakouluyhteistyöhön, yhteistyöhön yritysten ja muiden sidosryhmien välillä. Arvioinnissa nykyhetkeä pyydettiin vertaamaan tilanteeseen, jossa yksi kaupungin lukioista sijaitsee keskustassa ja yksi Skinnarilan kampusalueella. Molempien lukioiden koko olisi tuolloin noin 600 opiskelijaa. Kyselyyn vastasi 25 opettajaa. Yhteenveto Lukioiden toimintakulttuuriin aiheutuva muutos aiheuttaa suurimman huolen, mutta opetuksen toteuttamisen kannalta sijainti ei ole niin merkityksellinen. Kokemus opiskelijan ja yhteisön hyvinvoinnista ja turvallisuudesta on tärkeä ja siihen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Opetuksen toteuttaminen niin aihekokonaisuuksien kuin yksittäisten aineiden osalta onnistuu nykytilanteessa ja myös mahdollisessa muutostilanteessa. Aihekokonaisuuksien osalta muutoksessa nähdään enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia, yksittäisten aineiden osalta näkemykset vaihtelevat. Yhteistyömahdollisuuksissa lukioiden välinen yhteistyö jouduttaisiin miettimään uudelleen. Korkeakouluyhteistyöhön sijainti Skinnarilassa antaisi paljon mahdollisuuksia ja muiden sidosryhmien kanssa tehtävä yhteistyö olisi mahdollista sijainnista riippumatta, toki tapauskohtaisia muutoksia tulisi paljon. Eniten kärsisivät yhteistyömahdollisuudet taide- ja kulttuuripalvelujen kanssa. Lukion opetussuunnitelma toimintakulttuuria ohjaavat teemat Oppiva yhteisö Lukion opetussuunnitelman perusteissa oppilaitos on oppiva yhteisö, joka edistää kaikkien jäsentensä oppimista ja haastaa tavoitteelliseen työskentelyyn. Oppivan yhteisön muodostuminen edellyttää dialogisuutta ja pedagogista johtajuutta. Toiminnassa korostetaan opiskelijalähtöisyyttä ja myönteistä asennetta. Kyselyn perusteella lukion oma rakennus koetaan yhteisöllisyyttä vahvistavana tekijänä. Dialogisuutta ja kiireettömyyttä korostetaan oppivan yhteisön muodostumisessa ja sen tukemineen tilasuunnittelulla on merkityksellistä. Lukioyhteisön sijoittumisen kampukselle osaksi suurempaa yhteisöä arvioidaan aiheuttavan haasteita yhteisölliseen dialogiin, mutta toisaalta siinä nähdään myös mahdollisuus eri kouluasteiden väliselle vuoropuhelulle, joka lisää yhteisöllistä oppimista. Yhteisön toimintakulttuurin ja yhteisten tapahtumien toteutus olisi mietittävä uudestaan. Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut Lappeenranta Villimiehenkatu 1 puh kirjaamo@lappeenranta.fi

2 2 (6) Ollaan vasta harjoittelemassa oppivan yhteisön muodostumista ja kehittymistä. Muutoksen vaikutus lienee ainakin aluksi negatiivinen, koska aika ja voimat kuluisivat jälleen kerran muutoksen sietämiseen ja siihen sopeutumiseen. Mikäli liikenneyhteydet Skinnarilaan saadaan kuntoon siellä on hienot mahdollisuudet päästä osaksi vielä suurempaa oppivaa yhteisöä. Oppimista voisi parhaillaan tapahtua molempiin suuntiin: lukio-opetus voisi saada korkeakoulumaailmasta realistisemman kuvan ja korkeakoulut lukio-opetuksesta ajantasaisemman tuntuman. Osallisuus ja yhteisöllisyys Lukion opetussuunnitelmassa osallisuus luo perustaa aktiiviselle kansalaisuudelle. Osallisuuden ja yhteisöllisyyden toimintatapojen rakentamisessa korostetaan yhteistyötä yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa. Nykytilanteessa vahvuutena pidetään muodostuneita lukiokohtaisia osallisuuden ja yhteisöllisyyden tukemista kokevia rakenteita (opiskelijakuntatoiminta, opintojen ohjaus jne ). Myös toimiminen omassa rakennuksessa koetaan yhteisöllisyyttä tukevaksi asiaksi. Lukioiden välinen yhteistyö ja kontaktit yhteistyökumppaneihin ja sidosryhmiin ovat muotoutuneet osittain nykyisten sijaintien perusteella Mahdollisessa muutostilanteessa haasteena koetaan lukion oman yhteisöllisyyden kannalta monimuotoisempaa ympäristöä ja lukiokoulutuksen rooli osana isompaa kampusyhteisöä huolettaa. Toisaalta nähdään, että ryhmänohjaus, opiskelijoiden osallistaminen, tutortoiminta ja vaikuttamiskeinot voisivat saada uusia toimintatapoja. Pitkät perinteet ja historia ovat tuoneet lukioihin me-henkeä ja yhteisöllisyyttä sekä oppilaille että opettajille. Mitä isompi yhteisö, sitä vaikeampi tätä on saavuttaa. Sama koskee osallisuutta: mitä isompi laitos sitä vaikeampi on tuntea olevansa tärkeä yksilönä ja saavansa ääntään kuuluviin. Isossa yksikössä yksilöt hukkuvat massaan. Yhteisöllisyyden luominen on haastavaa ja vaatii oman aikansa. Sen eteen tehtävä työ ei mene hukkaan! Ryhmänohjaus, opiskelijoiden osallistaminen ja vaikuttamiskeinot saisivat ehkä mallia korkeakoulutasolta. Opiskelijoiden tutortoiminta samoin. Hyvinvointi ja kestävä tulevaisuus Hyvinvoinnin teema korostaa opiskelijan ohjausta ja opiskeluhuollon toimivuutta. Kestävällä tulevaisuudella korostetaan vastuuta ympäristöstä, niin ekologisessa, sosiaalisessa kuin taloudellisessa viitekehyksessä. Opinto-ohjaus ja opiskeluhuolto ovat nykytilanteessa toimivia ja hyvin resursoituja. Tarvittavat lisäpalvelut, kuten lasten- ja nuorten talo on lähellä. Tiivis yhteisö koetaan myös osaltaan hyväksi niille nuorille, joilla on tuen tarvetta. Kestävän kehityksen periaatteiden toteuttaminen ei ole kiinni sijainnista, mutta huolta nähdään erityisesti lisääntyvän liikenteen osalta. Lukion sijoittuminen korkeakoululle edellyttäisi erityisesti opiskelun tuen palvelujen järjestämistavan pohdintaa. Opinto-ohjauksen ja erityisopetuksen resurssi ei muuttuisi, mutta saisi varmasti uusia toimintamalleja. Terveydenhuollon ja kuraattorin palvelujen järjestäminen tulee selvittää yhteistyössä Eksoten kanssa.

3 3 (6) Tiivis yhteistyö opettajien ja opiskelijoiden välillä mahdollistaa opiskelijoiden hyvinvoinnin seuraamisen ja tukemisen. Jos lukion toiminta hajaantuu ja yhteiset tilat vähenevät, opiskelijatuntemus heikkenee. Kulttuurinen moninaisuus ja kielitietoisuus Lukiossa arvostetaan ja hyödynnetään kulttuurista moninaisuutta ja kielitietoisuutta. Kielitietoisessa lukiossa kehitetään opiskelijan monikielistä osaamista, joka koostuu eri tieteenalojen kielistä. Nykytilanteessa molemmilla lukioilla on vahva kansainvälinen osaaminen ja hyvät edellytykset kulttuurien tuntemuksen ja kielitietoisuuden vahvistamiseen. Muutoksen osalta nykyiset mahdollisuudet voidaan säilyttää, mutta samalla yliopiston kansainvälisyys voisi tuoda lisämahdollisuuksia nimenomaan arjen yhteistoiminnan kautta. Nykytilanne ei edistä luonnollisella tavalla kulttuurista moninaisuutta ja kielitietoisuutta. Lukiossa opiskelee tällä hetkellä hyvin samankaltaisten joukko nuoria. Siirtyminen Skinnarilaan toisi varmasti kulttuurit ja kielitaidon merkityksen jokaisen opiskelijan arkeen luonnollisella tavalla. Parhaimmillaan saisimme osallistua yliopiston kansainvälisyyteen. Opetuksen yleiset tavoitteet - aihekokonaisuudet Aktiivinen kansalaisuus, yrittäjyys ja työelämä Aihekokonaisuuden tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden tahtoa ja taitoa toimia aktiivisina kansalaisina sekä lisätä heidän työn, työelämän ja yrittäjyyden tuntemustaan. Aihekokonaisuus antaa opiskelijoille oppimiskokemuksia, jotka kannustavat aloitteellisuuteen, yrittäjämäiseen toimintaan, yhteistyöhön, vastuullisuuteen sekä rakentavaan ja tietoperustaiseen kriittisyyteen. Aihekokonaisuuden osalta sijainti keskustassa nähdään vahvuudeksi nimenomaan yhteistyömahdollisuuksina paikallisten yritysten kanssa. Toisaalta yliopistoyhteydestä toivotaan lisää tukea aihekokonaisuuden toteuttamiseen. Monet yhteistyötahot sijaitsevat kaupungin keskustassa. Muutto Skinnarilaan heikentäisi opiskelijoiden mahdollisuutta yhteistyöhön eri tahojen kanssa. Aihekokonaisuuksien toteuttaminen kuuluu jokaiseen oppiaineeseen, ja sen suhteen sijaintia merkittävämpää on se, että opettajat alkaisivat kantaa vastuuta tässäkin. Liian moni opettaja ulkoistaa esim. aktiivisen kansalaisuuden ja yrittäjyyden yhteiskuntaopin opetukseen. Hyvinvointi ja turvallisuus Aihekokonaisuuden tavoitteena on luoda yleiskuva hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen vaikuttavista psyykkisistä, sosiaalisista, fyysisistä, yhteiskunnallisista ja kulttuurisista tekijöistä. Hyvinvoinnin ja turvallisuuden aihekokonaisuuden toteutuminen osana opetusta ei ole kiinni sijainnista. Sen sijaan toimintaympäristöön liittyvät tekijät nähdään haasteina opiskelijan kokemalla hyvinvoinnille

4 4 (6) ja turvallisuuden tunteelle. Hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyvään opetukseen nähdään mahdollisuuksia ammattikorkeakoulun kanssa tehtävässä yhteistyössä. Jos taas ajatellaan miten yliopiston yhteydessä voidaan opettaa lukiolaiselle hyvinvointia ja turvallisuutta, en usko että näissä teemoissa on pedagogisia eroja sijaintipaikan mukaan. Toki kestävän kehityksen, tekniikan ja kaupallisen maaiman keinot hyvinvoinnin ja turvallisuuden lisäämisessä ovat sellaisia teemoja, joita lukiolaisenkin pitää ymmärtää. Kestävä elämäntapa ja globaali vastuu Aihekokonaisuuden tavoitteena on kannustaa opiskelijoita kestävään elämäntapaan ja toimintaan kestävän kehityksen puolesta. Kestävän kehityksen päämääränä on turvata nykyiselle ja tuleville sukupolville hyvän elämän mahdollisuudet paikallisesti, alueellisesti ja globaalisti. Pyrkimyksenä on opiskelijoiden kasvaminen vastuullisiksi toimijoiksi, joilla on taito ja tahto toimia kestävän tulevaisuuden puolesta omassa elämässään. Aihekokonaisuuden toteutuminen opetuksessa on jo nyt kurssien sisällä. Yliopistoyhteistyön lisääntyminen tässä yhteydessä nähdään mahdollisuutena, jos sille vain löytyy resursseja ja toimivia käytänteitä. Oman lukion KEKE-toiminnassa heiluriliikettä ollut menneinä vuosina. Tiedostettu asia, johon Green campus toisi varmasti lisäväriä! Kursseja, tempauksia, kyselyjä, tutkimuksia jne. Kulttuurien tuntemus ja kansainvälisyys Aihekokonaisuuden tavoitteena on kartuttaa opiskelijoiden kulttuurien tuntemusta ja monikielisyyttä, antaa aineksia kulttuuri-identiteettien rakentamiseen sekä vahvistaa heidän toimijuuttaan kulttuurisesti moninaisissa toimintaympäristöissä. Nykytilanteessa molemmilla lukioilla on vahvaa kansainvälistä toimintaa ja osaamista. Toiminta perustuu kuitenkin pääsääntöisesti hankkeisiin ja projekteihin. Opiskelijoilla on mahdollisuus monipuoliseen kansainvälisyyteen. Yliopistoyhteistyö nähdään aihekokonaisuuden viitekehyksestä arjen toimintaa rikastuttavana asiana, kotikansainvälisyyden hyödyntäminen helpottuisi ja teema tulisi lähemmäksi isompaa opiskelijajoukkoa. Monilukutaito ja mediat LUT- yhteistyön tiivistäminen voisi auttaa tämän aihekokonaisuuden toteuttamista. Mahdollisesti esim. kielikeskuksen palvelujen hyödyntäminen voisi tukea kieliopintoja. Juhlissa ja teemapäivissä kuin myös oppitunneilla voitaisiin hyödyntää kansainvälisen opiskelija-aineksen luomia mahdollisuuksia. Aihekokonaisuus syventää opiskelijoiden ymmärrystä monilukutaidosta ja medioista sekä niiden keskeisestä asemasta ja merkityksestä ihmisenä kasvamiselle ja kulttuurille. Monilukutaidolla tarkoitetaan taitoja tulkita, tuottaa ja arvottaa tekstejä eri muodoissa ja konteksteissa. Medialukutaito on osa monilukutaitoa. Monilukutaidon ja medioiden näkyminen opetuksessa ei ole kiinni sijainnista. Positiivisina asioina yliopisto yhteydessä nähdään tiettyjen tieteenalojen näkyvyyden korostuminen, toisaalta sama asia nousee esiin huolena laaja-alaisen yleissivistyksen kannalta.

5 5 (6) Yliopiston kirjaston ja yliopiston lisenssien hyödyntäminen tukisi aihekokonaisuutta mikäli tämä onnistuisi. Toisaalta, kaupunginkirjasto olisi kauempana. Teknologia ja yhteiskunta Aihekokonaisuuden tavoitteena on syventää opiskelijan ymmärrystä teknologisen ja yhteiskunnallisen kehityksen vuorovaikutteisuudesta. Teknologian käyttäminen osana opetusta toteutuu nykyisellään hyvin ja se on sidoksissa toimivaan infrastruktuuriin. Ymmärrys teknologisen kehityksen yhteydestä yhteiskunnan kehitykseen voisi saada lisäulottuvuutta yliopiston yhteydessä. Miten voin vaikuttaa teknologian avulla? Taiteen ja teknologian välinen suhde? Uudet innovaatiot? Monialaista yhteistyötä! Oppiainekohtaisia huomioita Oppiaine Äidinkieli ja kirjallisuus Vastausten luonne 2 neutraalia 2 negatiivista Huomioita Yhteistyö kulttuuripalveluiden kanssa hankaloituisi Vieraat kielet 2 neutraalia Kielikeskuksen rooli ja mahdollisuudet Matemaattiset aineet Biologia ja maantiede 1 positiivinen 3 neutraalia 2 negatiivista 1 neutraali 1 negatiivinen Toimivaa yhteistyötä jo nyt Tilojen yhteiskäyttö huolettaa Toimivat tilat ja toiminta nykyisten yhteistyökumppaneiden kanssa huolettaa Historia ja yhteiskuntaoppi 1 negatiivinen 1 positiivinen Koulupäivien pituus huolettaa Aihekokonaisuuksien toteuttaminen helpottuisi Opinto-ohjaus 2 positiivista Ohjaus hyötyisi korkeakouluyhteistyöstä Resurssien riittävyys huolettaa Liikunta ja terveystieto 1 neutraali Olosuhteet huolettavat AMK yhteys toisi mahdollisuuksia Kuvataide 1 negatiivinen Tilat huolettavat Yhteistyömahdollisuudet muiden taito- ja taideaineiden osalta huolettaa Yhteistyömahdollisuudet taide- ja kulttuuripalvelujen osalta huolettaa

6 6 (6) Yhteistyömahdollisuudet Lukioiden välinen Lukioiden välinen yhteistyö on vahvistunut vuoden 2014 lukioverkkomuutoksen jälkeen. Opiskelijoilla on mahdollisuus opiskella saumattomasti molempien lukioiden kursseilla. Mahdollisuutta käytetään sujuvasti. Noin 160 lukiolaista opiskelee vuosittain kursseja toisesta lukiosta. Tämä mahdollisuus heikkenisi selkeästi. Opettajien välinen yhteistyö aineryhmätasolla on vaihtelevaa ja nykyiset toimintamuodot eivät ole pystyneet sitä kehittämään. Muutoksessa lukioiden väliseen yhteistyöhön tulisi löytää uusia ja osittain korvaavia toimintatapoja. Korkeakouluyhteistyö Lukion fyysinen sijainti yliopiston yhteydessä helpottaisi korkeakouluyhteistyötä arjen tasolla. yhteistyötä tehdään jo nytkin, mutta välimatka aiheuttaa erityisjärjestelyjä. Huolta aiheuttaa eri tieteenalojen tasapuolisuus korkeakouluyhteistyössä, miten yhteistyöstä saadaan riittävän laajaalaista. Jos toinen lukioista sijaitsee yliopistolla ja toinen keskustassa, tulisi huolehtia molempien lukioiden opiskelijoiden tasapuolisesta mahdollisuudesta korkeakouluyhteistyöhön. Myös yhteistyö muihin yliopistoihin ja korkeakouluihin on pidettävä mahdollisena esimerkiksi verkon kautta tapahtuvien toimintamallien avulla. Yritykset ja muut sidosryhmät Yhteistyö yritysten ja sidosryhmien kanssa ei ole lähtökohtaisesti kiinni sijainnista. Sijainnin muuttuminen saattaisi muuttaa yhteistyömahdollisuuksia, osaltaan välimatkat kasvaisivat ja osaltaan lyhenisivät. Yhteistyömuodot ja yhteistyökumppanit saattaisivat muuttua, ja vaikutuksia olisi varmasti tapauskohtaisesti niin hyvään kuin huonoonkin suuntaan.

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu sivistyneeksi yhteiskunnan jäseneksi 3 Tiedot

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.

LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10. LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.2015 LUKION OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN PÄIVITTÄMISEN SUUNTAVIIVAT

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella. Heikki Blom 20.5.2016

Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella. Heikki Blom 20.5.2016 Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella Heikki Blom 20.5.2016 Selvitykset ja arvioinnit Lukion tuottamat jatkokoulutusvalmiudet korkeakoulutuksen näkökulmasta. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja

Lisätiedot

Selvitys erillisen tiedelinjan perustamisesta Lappeenrannan lukiokoulutukseen Skinnarilan kampuksen yhteyteen

Selvitys erillisen tiedelinjan perustamisesta Lappeenrannan lukiokoulutukseen Skinnarilan kampuksen yhteyteen 1 (5) 15.1.2019 Selvitys erillisen tiedelinjan perustamisesta Lappeenrannan lukiokoulutukseen Skinnarilan kampuksen yhteyteen Yleistä Nuorten lukiokoulutuksessa noudatetaan valtioneuvoston asetuksen (942/2014)

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AIHEKOKONAISUUDET

PERUSOPETUKSEN AIHEKOKONAISUUDET PERUSOPETUKSEN AIHEKOKONAISUUDET Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmän kokous 27.1.2010 Opetusneuvos Aihekokonaisuuksien määrittely vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET

OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET Mitä on monialainen opiskelu? Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajakoulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto Alla oleva video on kooste Helsingin

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus - työpaja Pro lukio -seminaarissa. Anu Halvari Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus - työpaja Pro lukio -seminaarissa. Anu Halvari Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus - työpaja 4.11.2016 Pro lukio -seminaarissa Anu Halvari Opetushallitus Opetussuunnitelman tehtävä LL 629 / 1998 11 Opetussuunnitelma: Koulutuksen järjestäjän tulee hyväksyä opetussuunnitelma.

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna

LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.2015 VN asetuksen 942/2014 valtakunnalliset tavoitteet 2 Kasvu sivistyneeksi yhteiskunnan

Lisätiedot

4 OPPIMISTAVOITTEET JA AIHEKOKONAISUDET

4 OPPIMISTAVOITTEET JA AIHEKOKONAISUDET 4 OPPIMISTAVOITTEET JA AIHEKOKONAISUDET 4.1 Opetuksen yleiset tavoitteet Lukion opetus ja muu toiminta järjestetään valtioneuvoston asetuksessa (942/2014) määriteltyjen lukiokoulutuksen yleisten valtakunnallisten

Lisätiedot

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

GLOBAALIN VAIKUTTAMISEN HAASTEET

GLOBAALIN VAIKUTTAMISEN HAASTEET GLOBAALIN VAIKUTTAMISEN HAASTEET Maailmankansalainen ja media -seminaari 13.-14.5.2008 Kristina Kaihari-Salminen Osaamisen ja sivistyksen asialla KANSAINVÄLISTYMINEN JA VALTAKUNNALLISET OPETUSSUUNNITELMAPERUSTEET

Lisätiedot

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014 Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Kauniaisissa 2. Toimintakulttuuri 3. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa turvallisessa ympäristössä Uudet opetussuunnitelmalinjaukset 23.11.2015 Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN Uudistustyön suunta Missä perusteiden linjauksissa muutos ilmenee? (1) Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan Arvoperusta, tehtävä ja velvoitteet Toimintakulttuuri ja koulutyön järjestäminen

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon

Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon Rinnakkaisohjelma Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon klo 15.15-16.15 Annamari Kajasto, opetusneuvos, Opetushallitus Tarja Aurell, apulaisrehtori, Helsingin Saksalainen koulu Paasitorni 15.5.2017

Lisätiedot

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO lukiontuntijako@minedu.fi Aineopettajaliiton (AOL ry) lausunto lukiokoulutuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista

Lisätiedot

AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA ARVIOINNISSA 38 op. Pedagoginen osaaminen I (5 op)

AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA ARVIOINNISSA 38 op. Pedagoginen osaaminen I (5 op) Ammatillinen opettajankoulutus (60 op): Ammattipedagogisen osaamisen (38 op) osaamistavoitteet ja arviointikriteerit AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen Arviointikulttuuri Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Katriina Sulonen Hyvä arviointikulttuuri keskeisiä piirteitä ovat yhteisesti laaditut selkeät tehtävät ja periaatteet

Lisätiedot

Käsityö oppiaine kulttuuri identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuuden toteuttajana

Käsityö oppiaine kulttuuri identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuuden toteuttajana Käsityö oppiaine kulttuuri identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuuden toteuttajana 22.11.2007/Kasvatustieteen päivät, Vaasa Marja Leena Rönkkö KL, käsityötieteen lehtori marja leena.ronkko@utu.fi

Lisätiedot

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUKSEN TAUSTATEKIJÄT Koulua ympäröivä maailma on muuttunut paljon 2000-luvun alusta globalisaation vaikutukset ja kestävän tulevaisuuden haasteet

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

OPS-kommentointi - Perusraportti

OPS-kommentointi - Perusraportti OPS-kommentointi - Perusraportti 1. Nimi tai taho: Anonyymi 1 Nimi Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola 2. Mitä osiota kommentti koskee? Kirjoita kommenttisi oikealla olevaan ruutuun. Mitä osiota

Lisätiedot

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Kirsi Tarkka 12.11.2018 Rovaniemi Varhaiskasvatus otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Alueelliset nuorisotyöpäivät Monialainen yhteistyö - opetustoimi

Alueelliset nuorisotyöpäivät Monialainen yhteistyö - opetustoimi Alueelliset nuorisotyöpäivät 17.2.2016 Monialainen yhteistyö - opetustoimi 17.2.2016 1 Monialainen yhteistyö opetustoimen näkökulmasta 1) TURVALLISUUS Ulkoinen turvallisuus Oppilaitoksen puitteet Sitoutuminen

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus uudistuu

Yleissivistävä koulutus uudistuu Yleissivistävä koulutus uudistuu Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus Opetusalan johtamisen foorumi / Lukion uudistamisen johtaminen Helsinki 5.6.2013 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022

Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Uusi lukio uskalla kokeilla Tavoitteena on uudistaa lukiokoulutusta niin, että se kykenee vastaamaan myös tulevaisuudessa

Lisätiedot

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN 19.4.2016 Laaja-alainen osaaminen Tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostama kokonaisuus Kykyä käyttää tietoja

Lisätiedot

Mitä on osallistava mediakasvatus?

Mitä on osallistava mediakasvatus? Mitä on osallistava mediakasvatus? Pirjo Sinko, opetusneuvos, Opetushallitus Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 4.12.2012 Helsinki Media auttaa lapsia ja nuoria osallistumaan Osallistaminen - suomalaisen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Mikko Hartikainen 18.11.2009 Kuvataide oppiaineena perusopetuksessa Visuaalista kulttuurikasvatusta Osa

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center

Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center Monilukutaito ja kielitietoisuus - kysymyksiä Mitä on monilukutaito

Lisätiedot

OPS-kommentointi. 1. Nimi tai taho: Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola. Vastaajien määrä: 1. Anonyymi. Nimi

OPS-kommentointi. 1. Nimi tai taho: Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola. Vastaajien määrä: 1. Anonyymi. Nimi OPS-kommentointi 1. Nimi tai taho: Anonyymi 1 Nimi Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola 2. Mitä osiota kommentti koskee? Kirjoita kommenttisi oikealla olevaan ruutuun. Mitä osiota kommentti koskee?

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän

Lisätiedot

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Kasvun kikatusta leikin lumoissa Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Opetushal itus Utbildningsstyrelsen

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Opetushal itus Utbildningsstyrelsen X VALTAKUNNALLISET LUKIOPÄIVÄT - Lukio muutoksessa 11. 12.11.2015, H elsinki Rinnakkaisseminaari A2) Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015

Lisätiedot

HYVÄ OPETTAJA, Ps. Jos haluat antaa aineistosta palautetta tai kertoa kehittämisideasi, laitathan viestiä!

HYVÄ OPETTAJA, Ps. Jos haluat antaa aineistosta palautetta tai kertoa kehittämisideasi, laitathan viestiä! OPETTAJAN OHJE HYVÄ OPETTAJA, Maailma 2030 on ulkoasiainministeriön tuottama toiminnallinen oppituntimateriaali peruskouluun ja lukioon. Toivomme, että se tukee sinua työssäsi kun käsittelet oppilaiden

Lisätiedot

Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014. etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin

Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014. etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014 etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin Paula Mattila, OPS-osuus! Opetushallitus Perusopetuksen ops-perusteiden

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto PKKY:ssä

Yhteisöllinen opiskeluhuolto PKKY:ssä Yhteisöllinen opiskeluhuolto PKKY:ssä Opiskeluterveyspäivä Opiskeluyhteisön hyvinvointi 16.11.2016 Jatta Herranen jatta.herranen@pkky.fi Lähtökohdat 2 Tavoitteenamme on olla arvostettu ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous

Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous 25.10.2017 Tausta Hallituksen päätös lukiouudistuksen toteuttamisesta keväällä 2017. Lukiouudistus

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %

Lisätiedot

Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen

Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio Rehtori Eija Kumpulainen Norssissa on perusaste ja lukio, yhteensä noin 1160 oppilasta ja opiskelijaa Alakoulut Linnamaalla ja Koskelassa, 641 oppilasta Yläkoulu ja

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet. Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu

Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet. Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu 2.2.2015 Kysymyksiä ja väittämiä Avaa älypuhelimen tai kannettavan selaimella m.socrative.com room number: 800953 Vastaa kysymykseen

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki 13.4.2018 17/04/2018 Opetushallitus 2 17/04/2018 Opetushallitus 3 Kulttuurinen osaaminen,

Lisätiedot

Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa

Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa Maahanmuuttajataustaisen oppilaan koulupolku Haasteita ja hyviä käytänteitä Kajaani 27.3.2017 Raimo Salo, KT Finland School of Education raimo.salo@fsoe.fi 044 375

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus lukiolaissa tarkoitetun koulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta Annettu Helsingissä 3 päivänä marraskuuta 04 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset

Lisätiedot

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.

Lisätiedot

Ainejakoisuus ja 1 monialainen eheyttäminen opetuksessa

Ainejakoisuus ja 1 monialainen eheyttäminen opetuksessa Ainejakoisuus ja 1 monialainen eheyttäminen opetuksessa Hannele Cantell Niin Suomessa kuin ulkomaillakin on viime vuosina tullut käyttöön paljon sanoja, jotka kertovat maailman monimutkaisuudesta ja asioiden

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Lukion opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Lukion opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Käyttöön elokuussa 2016 Opetushallitus julkaisi kansalliset lukion opetussuunnitelman perusteet ja oppiaineiden tuntijaon vuonna 2015. Uudet opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Unesco-koulujen seminaari

Unesco-koulujen seminaari Unesco-koulujen seminaari Opetushallitus 7.9.2016 Uudet opsit ja uusi opettajuus globaalikasvatuksen näkökulmasta 1. Mitä on globaalikasvatus? 2. Mitä uudet opsit sanovat? 3. Mitä sitten? Mitä on globaalikasvatus?

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Annukka Uusitalo 28.2.2006 Mediakasvatuskeskus Soveltavan kasvatustieteen laitos

Lisätiedot

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä!

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä! Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä! OPS 2016 Arvokeskustelun tuloksia Keravanjoen koulun huoltajat 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? oppivelvollisuus ja yleissivistys oppii vastuulliseksi kansalaiseksi

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA

KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA Kuva: Ville Asuma, Friitalan koulu, Ulvila. SataGlobalin kuvataidekilpailu 2002, I palkinto, 1. 2. lk. KANSAINVÄLISYYS Ote tasavallan presidentin

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Turvallisuus opetussuunnitelmassa. Pekka Iivonen OPH

Turvallisuus opetussuunnitelmassa. Pekka Iivonen OPH Turvallisuus opetussuunnitelmassa Pekka Iivonen OPH Koulun arvoperustan neljä peruspilaria: Jokaisen lapsen ainutlaatuisuus ja oikeus hyvään opetukseen Ihmisyys, sivistys ja yhteiskuntaideaalit Kulttuurinen

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Arvioinnin opas 2015 (Oppaat ja käsikirjat 2015:11) - s. 18 viimeinen

Lisätiedot

KESKENERÄINEN ESIMERKKIPOHJA SUUNNITTELULLE

KESKENERÄINEN ESIMERKKIPOHJA SUUNNITTELULLE Monialaisen oppimiskokonaisuuden nimi ja eheyttämisen tapa (OPS:n perusteiden mukaan: OHJE: Tähän voidaan jo merkitä, jos oppilaiden kiinnostuksen kohteet ovat olleet ensisijainen syy oppimiskokonaisuuden

Lisätiedot

Kulttuuriin ja kulttuuriperintöön liittyvät asiakokonaisuudet suhteessa opetussuunnitelman perusteisiin ja kieltenopetuksen tehtävään

Kulttuuriin ja kulttuuriperintöön liittyvät asiakokonaisuudet suhteessa opetussuunnitelman perusteisiin ja kieltenopetuksen tehtävään CULTURA-SÄÄTIÖN SEMINAARI: KULTTUURIKASVATUS JA KIRJALLISUUS VENÄJÄN KIELEN OPETUKSESSA Kulttuuriin ja kulttuuriperintöön liittyvät asiakokonaisuudet suhteessa opetussuunnitelman perusteisiin ja kieltenopetuksen

Lisätiedot