Espoon kaupunki Pöytäkirja 16

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 16"

Transkriptio

1 Sivu 1 / / / Tontin varaaminen Rovio Entertainment Oy:lle ja Tieto Oyj:lle Leppävaarasta viihde- ja vapaaajan tilojen sekä toimistorakentamisen suunnittelua varten, kortteli tontti 4 Valmistelijat / lisätiedot: Hakala Katja, puh. (09) etunimi.k.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olavi Louko päättää, että Rovio Entertainment Oy:lle ja Tieto Oyj:lle varataan yhteisesti oheiseen liitekarttaan merkitty korttelin tontti 4 viihde- ja vapaa-ajan tilojen sekä toimistorakentamisen suunnittelua varten. Varausehdot ovat seuraavat: 1. Suunnitteluvaraus on voimassa saakka. 2. Varauksensaaja on velvollinen laatimaan kustannuksellaan kaikki hankkeen suunnittelun ja asemakaavan muutoksen edellyttämät suunnitelmat. Varauksensaaja vastaa kaikista hankkeen edellyttämistä suunnittelu- ym. kustannuksista. Varauksensaajan tulee yhteistyössä kaupunkisuunnittelukeskuksen ja muiden kaupungin tahojen kanssa selvittää edellytykset hankkeen toteuttamiselle. Hankkeen toteuttaminen edellyttää hyvin toimivia liikennejärjestelyjä. Tätä varten on laadittava toteutussuunnitelma, jossa erityisen tärkeitä ovat tieverkon kokonaistoimivuus, liikenteen ohjaus ja pysäköinti sekä tämän hankkeen, Leppävaaran aseman ja Sellon välille toteutettavat hyvin toimivat jalankulun, pyöräilyn ja autoliikenteen yhteydet, jotka ovat tarvittavilta osin myös maanalaiset. 3. Mikäli kaupungin arvion mukaan hankkeen taloudellinen ja asemakaavallinen toteuttaminen varattavalle alueelle realisoituu varausaikana, valmistellaan tontin luovutuspäätös erikseen. Tontti vuokrataan tai myydään kaupantekohetken markkinahintaan. 4. Hanke edellyttää tonttiin liittyvän kunnallistekniikan rakentamista. Varauksensaajan tulee neuvotella teknisen keskuksen kanssa kunnallistekniikan rakentamisesta ja sovittaa yhteen hankkeen

2 Sivu 2 / 2 rakentaminen näiden kanssa sekä tarvittaessa laatia erillinen kunnallistekniikkasopimus, joka tulee olla allekirjoitettuna ennen tontinluovutusta. 5. Varauksensaaja on tietoinen, että varausalueella on mm. päävesijohto ja jätevesiviemäri sekä muita kunnallisteknisiä johtoja ja kaapeleita. Kaupunki ei vastaa näiden siirtokustannuksista. Varauksensaaja on tietoinen, että osin tontin pohjoisrajalla on junaradan betoninen meluaita, jonka pitämiseen ja huoltamiseen Ratahallintokeskuksella on pysyvä oikeus. Varauksen saaja on tietoinen, että tontin läpi kulkee Monikonpuro, joka pitää huomioida alueen suunnittelussa. 6. Tämä varauspäätös korvaa tonttia koskevat aiemmat päätökset. 7. Varauspäätös oikeuttaa hankkeen edellyttämien maaperä- ym. tutkimusten tekemiseen alueella. 8. Mikäli varauspäätös ei johda tontinluovutukseen, ei kaupunki vastaa varauksensaajalle aiheutuneista kustannuksista miltään osin. Jaosto kehottaa kaupunkisuunnittelulautakuntaa käynnistämään pikaisesti tarvittavan kaavan muuttamisen. Käsittely Esittelijän kokouksessa tekemä muutos on huomioitu pöytäkirjassa. Päätös Liite Oheismateriaali : Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 1 Kartta - Hakemus / Rovio Entertainment Oy - Hakemus / Tieto Oyj - Hakemus Evata Development Oy - Hakemus / IKEA Real Estate Oy - Hakemus / Peab Oy - Hakemus / Skanska CDF Oy - Hakemus / NCC Property Development Oy - Ajantasakaava - Kaavamääräykset

3 Sivu 3 / 3 Selostus Tonttia koskevat aiemmat päätökset työllisyysjaosto päätti vuokrata korttelin tontin 4 Evata Development Oy:n toimesta perustettavalle yhtiölle Super Life Lab -nimisen hankkeen toteutusta varten. Hanke sisälsi kaupallisia ja vapaa-ajan palveluita. Vuokrauspäätös sisälsi osto-option. Päätöstä jatkettiin ja olemaan voimassa saakka. n tekemällä päätöksellä korvattiin edellinen varaus ja alue varattiin Evata Development Oy:lle vapaa-ajan keskuksen, hotelli- ja kongressikeskuksen sekä Ikean tavaratalon suunnittelua varten. Päätös oli voimassa saakka. Varauksesta päätettäessä oletettiin, että hanke voidaan toteuttaa poikkeamispäätösmenettelyn kautta. Kevään 2012 aikana ilmeni, että hanke edellyttää asemakaavan muuttamista. Rovio Entertainment Oy:n ja Tieto Oyj:n hakemukset Rovio Entertainment Oy hakee päivätyllä hakemuksella varausta korttelin tontille 4 pääkonttorin ja kehitteillä olevan viihdevapaa-ajan tilojen suunnittelua varten (ns. Angry Birds-puisto). Yhtiön tarvitsema kerrosala on noin k-m 2. Tieto Oyj hakee päivätyllä hakemuksella varausta korttelin tontille 4 Tieto Campuksen toteuttamista varten. Yhtiöllä on tällä hetkellä kolme toimipaikkaa (kaksi Espoossa ja yksi Helsingissä). Yhtiön tavoitteena on toimipisteiden keskittäminen yhteen toimistokokonaisuuteen ja se on tarkoitus toteuttaa kahdessa vaiheessa: ensimmäisessä

4 Sivu 4 / 4 vaiheessa k-m 2 vuoden 2016 loppuun mennessä ja toisessa vaiheessa k-m 2 vuoteen 2020 mennessä. Rovio Entertainment Oy ja Tieto Oyj ovat neuvotelleet tontin yhteisestä käytöstä. Tätä varten arkkitehtitoimisto Helin & Co Oy on laatinut yhtiöille alustavan tontin käyttösuunnitelman, joka antaa mahdollisuuden yhtiöiden rakennushankkeiden etenemiselle toisistaan riippumatta. Muut tonttia koskevat hakemukset Evata Development Oy hakee saapuneella hakemuksellaan päättyneen suunnitteluvarauksen jatkoa korttelin tontille 4. Varauksen umpeutumisesta huolimatta yhtiö on jatkanut tontin kehittämistä. Tontin länsipäähän yhtiö on neuvotellut oman ilmoituksensa mukaan Scandic- hotellin, Rovio Entertainment Oy:n pääkonttorin, elokuvakeskuksen, ravintolapalveluiden sekä liikunta- ja vapaaaikakeskuksen sijoittumista. Lisäksi yhtiön on tarkoitus selvittää kaupan suuryksikön sijoittumista tontin itäpäähän. Ikea Real Estate Oy on hakenut päivätyllä hakemuksella korttelin tontin 4 itäosan varaamista tavaratalon suunnittelua varten. Ikea on myös ollut yhteistyössä Evata Development Oy:n kanssa viimeisimmässä tontin varauksessa, joka päättyi Peab Oy on yhdessä Ikean ja Ikanon kanssa lähettänyt kaupungille päivätyn hakemuksen, jolla yhtiöt anovat suunnitteluvarausta korttelin tontille 4. Yhtiöt toteuttaisivat tontille Ikean liike- ja myymälävarastotilat, Ikean Suomen pääkonttorin, Ikanon liiketilat, täydentäviä vuokratiloja, toimistotiloja sekä hotellin. Myös asuntojen sijoittamista on tarkoitus selvittää. NCC Property Development pyytää päivätyllä hakemuksella suunnitteluvarausta kortteliin monikäyttökeskuksen suunnittelua varten. Yhtiön tarkoituksena on suunnitella alueelle työpaikkoja, asuntoja, liike- ja vapaa-ajantoimintoja sekä mahdollisesti julkisia palveluita ja hotelli. Hankkeen tarkoitus on luoda elävä kaupunkiympäristö. Skanska Commercial Development Finland Oy anoo päivätyllä hakemuksellaan suunnitteluvarausta korttelin tontille 4. Skanska CDF Oy oli tehnyt sopimuksen Evata Development Oy:n kanssa hankkeen kehittämiseksi ja toteuttamiseksi, mutta päätös ei johtanut sopimukseen. Yhtiö on edelleen kiinnostunut hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta. Yhtiön tarkoituksena on kehittää tontille toimisto- ja liiketiloja sekä hotelli-, ravintola- ja liikuntapalveluita. Tontin varausta hakeneiden esitykset tontin tulevasta käytöstä huomioiden voidaan arvioida, että Rovio Entertainment Oy:n ja Tieto Oyj:n suunnitelmat vastaavat asemakaavan alkuperäistä tavoitetta parhaiten. Lisäksi Rovio Entertainment Oy:n ja Tieto Oyj:n sijoittuminen varattavalle tontille vastaa parhaiten kaupungin elinkeinopoliittisia tavoitteita.

5 Sivu 5 / 5 Tiedot tontista Espoon kaupunki omistaa Perkkaa IIB nimisellä kaava-alueella korttelin tontin 4. Tontin pinta-ala on noin m 2 ja rakennusoikeus k-m 2. Tontin kaavamerkintä voimassaolevassa kaavassa on PV-1 (Huvi-, viihde- ja liikuntapalvelujen sekä liikerakennusten korttelialue. Korttelin kerrosalasta on vähintään 15 % osoitettava liikuntapalveluille.). Osin tontin pohjoisrajalla on Ratahallintokeskuksen omistama junaradan betoninen meluaita, jonka pitämiseen ja huoltamiseen Ratahallintokeskuksella on pysyvä oikeus. Tontilla on myös päävesijohto ja jätevesiviemäri sekä muita kunnallisteknisiä johtoja. Kaupunki ei vastaa tontilla kulkevien johtojen ja kaapeleiden siirtokustannuksista. Tiedoksi - Rovio Entertainment Oy / Mikko Setälä - Tieto Oyj / Harri Pajunen - IKEA Real Estate Oy / Peik Enbom - Peab Oy / Heikki Levo - Skanska Commercial Development Finland Oy / Jukka Pitkänen - NCC Property Development Oy / Tero Estovirta - Evata Development Oy

6 Sivu 6 / 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Alueen varaaminen Ramboll Finland Oy:lle ja NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Alueen varaaminen Ramboll Finland Oy:lle ja NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta 09.03.2015 Sivu 1 / 1 1048/10.00.02/2015 24 Alueen varaaminen Ramboll Finland Oy:lle ja NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 Lotta Kari-Pasonen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta 04.04.2016 Sivu 1 / 1 1048/10.00.02/2015 24 9.3.2015 38 Alueen varauksen jatkaminen NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24 10.03.2014 Sivu 1 / 1 1684/10.00.02/2012 24 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Karakallion Huolto Oy:lle Karakalliosta korttelin laajennuksen ja käyttötarkoituksen muuttamisen sekä uuden huoltorakennuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100 19.10.2015 Sivu 1 / 1 2408/10.00.02/2015 100 Alueen varaaminen Leppävaarasta Kiinteistöosakeyhtiö Kauppakeskus Sellolle pysäköinnin laajennuksen suunnittelua ja liikenneterminaalin kehittämistä varten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2479/10.03.01/2015 60 Alueen varauksen uudistaminen Espoon keskuksesta Koy Espoon Entresselle ja Helsingin Osuuskauppa Elannolle kauppakeskus Entressen laajentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64 01.06.2015 Sivu 1 / 1 1684/10.00.02/2012 24 10.3.2014 64 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Karakallion Huolto Oy:lle Karakalliosta korttelin laajennuksen ja käyttötarkoituksen muuttamisen sekä uuden huoltorakennuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 01.12.2014 Sivu 1 / 1 1136/10.00.02/2012 128 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Etelä-Espoon Ratsastuskoulu Oy:lle Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi elinkeino

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47 04.05.2015 Sivu 1 / 1 3026/10.00.02/2014 71 11.8.2014 47 Yleisten rakennusten tontin suunnitteluvarauksen jatkaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle yksityisen päiväkodin suunnittelua varten, kortteli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18 03.02.2014 Sivu 1 / 1 179/10.03.01/2011 55 3.6.2013 18 Alueiden varauksien jatkaminen Espoon keskuksesta Citycon Finland Oy:lle, Kiinteistöosakeyhtiö Espoon Entresselle ja Helsingin Osuuskauppa Elannolle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 28.11.2016 Sivu 1 / 1 3081/2015 10.00.02 112 16.11.2015 115 Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten 16.01.2017 Sivu 1 / 1 4377/2015 10.00.02 113 16.11.2015 10 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136 14.12.2015 Sivu 1 / 1 5064/2015 10.00.02 136 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Niittykummusta SRV Yhtiöt Oyj:lle, Sato Oyj:lle ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle Valmistelijat / lisätiedot: Katja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten 13.03.2017 Sivu 1 / 1 859/2016 02.07.00 24 7.3.2016 34 Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1 01.06.2015 Sivu 1 / 1 900/10.00.02/2014 46 5.5.2014 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten 24.10.2016 Sivu 1 / 1 4019/2016 10.00.02 101 Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli tontti 1 10.03.2014 Sivu 1 / 1 5071/02.07.00/2011 28 Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli 81130 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen liiketontista Henttaalta NCC Property Development Oy:lle, korttelin tontti 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen liiketontista Henttaalta NCC Property Development Oy:lle, korttelin tontti 2 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2493/2016 02.07.00 60 Alueen vuokraaminen liiketontista Henttaalta NCC Property Development Oy:lle, korttelin 21183 tontti 2 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin varaaminen Muuralasta Lemminkäinen Talo Oy:lle, korttelin tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin varaaminen Muuralasta Lemminkäinen Talo Oy:lle, korttelin tontti 6 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2433/2016 02.07.00 64 Liiketontin varaaminen Muuralasta Lemminkäinen Talo Oy:lle, korttelin 47540 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin varauksen jatkaminen Kauklahdessa Arkkitehtitoimisto Erat Oy:lle, korttelin tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin varauksen jatkaminen Kauklahdessa Arkkitehtitoimisto Erat Oy:lle, korttelin tontti 1 08.09.2014 Sivu 1 / 1 4713/10.00.02/2012 124 3.12.2012 116 4.11.2013 87 Asuntotontin varauksen jatkaminen Kauklahdessa Arkkitehtitoimisto Erat Oy:lle, korttelin 44059 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Tontin varaaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Tontin varaaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli tontti 1 16.01.2017 Sivu 1 / 1 900/10.00.02/2014 46 5.5.2014 63 1.6.2015 66 6.6.2016 6 Tontin varaaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44001 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli tontti 1 09.05.2016 Sivu 1 / 1 3026/10.00.02/2014 71 11.8.2014 47 4.5.2015 140 14.12.2015 46 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli 42122 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1191/02.07.00/2013 19 Tontin vuokraaminen Rakennusliike Lehto Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Karhusuolta liike- ja varastotilojen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 16.01.2017 Sivu 1 / 1 158/2017 10.00.02 13 Alueen varauksen jatkaminen Kaitaalta Rakennusosakeyhtiö Hartelalle ja Skanska Talonrakennus Oy:lle Finnoon metrokeskusalueen suunnittelua varten Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Siirtolapuutarha-alueen vuokrauspäätöksen muuttaminen Niipperissä, Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry

Espoon kaupunki Pöytäkirja Siirtolapuutarha-alueen vuokrauspäätöksen muuttaminen Niipperissä, Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry 13.02.2017 Sivu 1 / 1 3920/10.00.02/2015 87 21.9.2015 94 19.9.2016 20 Siirtolapuutarha-alueen vuokrauspäätöksen muuttaminen Niipperissä, Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry Valmistelijat / lisätiedot: Juha

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 04.06.2012 Sivu 1 / 1 3143/10.00.02/2011 61 Tapiolan jalkapallostadionin suunnitteluvarauksen jatkaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suunnitteluvaraus Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry:lle siirtolapuutarha-alueen suunnittelua varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suunnitteluvaraus Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry:lle siirtolapuutarha-alueen suunnittelua varten 21.09.2015 Sivu 1 / 1 3920/10.00.02/2015 87 Suunnitteluvaraus Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry:lle siirtolapuutarha-alueen suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93 23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 08.05.2017 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 7.3.2016 48 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelija-asuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. 93 Kerrostalotontin myynti Leppävaarasta JM Suomi Oy:lle, korttelin 51077 tuleva tontti

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. 93 Kerrostalotontin myynti Leppävaarasta JM Suomi Oy:lle, korttelin 51077 tuleva tontti 06.10.2014 Sivu 1 / 1 2937/10.00.02/2012 72 27.8.2012 77 2.9.2013 93 Kerrostalotontin myynti Leppävaarasta JM Suomi Oy:lle, korttelin 51077 tuleva tontti Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88 21.09.2015 Sivu 1 / 1 636/10.00.02/2013 9 4.2.2013 25 10.3.2014 88 Alueen varauksen uudistaminen Rakennusosakeyhtiö Hartelalle ja Skanska Talonrakennus Oy:lle Finnoon metrokeskusalueen suunnittelua ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Niittykummusta Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritakselle, korttelin tuleva tontti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Niittykummusta Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritakselle, korttelin tuleva tontti 13.03.2017 Sivu 1 / 1 484/2017 10.00.02 30 Kerrostalotontin varaaminen Niittykummusta Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritakselle, korttelin 15020 tuleva tontti Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin tuleva tontti 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin tuleva tontti 4 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4717/2015 10.03.01 118 Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin 50245 tuleva tontti 4 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1602/02.07.00/2015 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 07.03.2016 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 Alueen varaaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelijaasuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 363. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 363. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.12.2014 Sivu 1 / 1 4679/02.07.00/2012 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47 05.05.2014 Sivu 1 / 1 2916/10.00.02/2013 76 2.9.2013 47 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Sinikallion Hoitokodille, kortteli 60060 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin tontti 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin tontti 3 28.11.2016 Sivu 1 / 1 4675/2016 10.00.02 113 Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin 12221 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 02.06.2014 Sivu 1 / 1 4766/02.07.00/2012 122 3.12.2012 122 2.12.2013 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4377/2015 10.00.02 113 Alueen varaaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 Katja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin tontit 2 ja 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin tontit 2 ja 5 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1487/10.00.02/2015 35 Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 12.01.2015 Sivu 1 / 1 5499/02.07.00/2014 7 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8 11.01.2016 Sivu 1 / 1 2555/10.00.02/2014 67 2.6.2014 8 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen Otaniemestä Helsingin seudun opiskelijaasuntosäätiölle ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalle yhteisesti, kortteli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1 02.02.2015 Sivu 1 / 1 177/02.07.00/2015 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33 15.04.2013 Sivu 1 / 1 1734/02.07.00/2013 33 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Matti Tausalle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastorakennuksen ja tuotantotilan rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25 10.03.2014 Sivu 1 / 1 636/10.00.02/2013 9 4.2.2013 25 Alueen varauksen jatkaminen Rakennusosakeyhtiö Hartelalle ja Skanska Talonrakennus Oy:lle Finnoon metrokeskusalueen suunnittelua ja toteutusta varten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16 13.02.2017 Sivu 1 / 1 861/2016 02.07.00 25 7.3.2016 16 Golfin talviharjoittelukeskuksen tontin vuokrauspäätöksen jatkaminen ja harjoittelualueen varauspäätöksen uudistaminen, Oy Season Golf Ab Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2561/02.07.00/2015 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin tontit 1 ja 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin tontit 1 ja 2 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4535/10.00.02/2012 104 5.11.2012 62 Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin 21162 tontit 1 ja 2 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1196/02.07.00/2013 21 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle varastohallin rakentamista varten, kortteli 85128 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Pulkkinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 23.09.2013 Sivu 1 / 1 3983/02.07.00/2013 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös 1 / 5

Espoon kaupunki Päätös 1 / 5 Espoon kaupunki Päätös 1 / 5 179/10.03.01/2011 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 8 7.2.2011 8 Alueiden varaaminen Kiinteistöosakeyhtiö Espoon Entresselle ja Citycon Oyj:lle Espoon keskuksesta kauppakeskus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1596/02.07.00/2015 38 Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5 11.01.2016 Sivu 1 / 1 5571/2015 02.07.00 5 Teollisuustontin vuokraaminen Scanoffice Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Juvanmalmilta, kortteli 85129 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1195/02.07.00/2013 20 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Risorius Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastohallirakennuksen rakentamista varten, kortteli 85128 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540 04.04.2016 Sivu 1 / 1 874/2016 02.07.00 35 Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49 08.05.2017 Sivu 1 / 1 876/2016 10.00.02 27 7.3.2016 49 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen Tapiolasta Asuntosäätiölle, korttelin 12223 tuleva tontti ja kerrostalokorttelin varauksen jatkaminen Tapiolasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 07.03.2016 Sivu 1 / 1 860/2016 02.07.00 29 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 13.03.2017 Sivu 1 / 1 4717/2015 10.03.01 118 16.11.2015 32 Yleisten rakennusten tontin varauksen uudistaminen Lintuvaarasta Kehitysvammaisten Palvelusäätiö sr:lle, korttelin 50245 tontti 4 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12 04.02.2013 Sivu 1 / 1 3508/02.07.00/2011 12 Kahden Kauklahdessa sijaitsevan asuntotontin sekä niitä palvelevan pysäköintitontin vuokraaminen Espoon Asunnot Oy:lle Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, korttelin tontti 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, korttelin tontti 5 19.12.2016 Sivu 1 / 1 874/2016 02.07.00 35 4.4.2016 122 Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, korttelin 47540 tontti 5 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1 03.12.2012 Sivu 1 / 1 4730/02.07.00/2012 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2062/2016 02.07.00 59 Liiketontin myynti Kilosta YIT Rakennus Oy:lle, korttelin 54154 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23 12.03.2012 Sivu 1 / 1 1134/02.07.00/2012 23 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 02.06.2014 Sivu 1 / 1 2228/02.07.00/2014 57 Asuinkerrostalotontin myynti Niittykummusta Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle, SATO Asunnot Oy:lle ja SRV Rakennus Oy:lle, kortteli 15051 tuleva tontti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1948/2016 02.07.00 51 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (7) 24 Vallilan toimistotontin varaaminen Lemminkäinen Talo Oy:lle hotellin suunnittelua varten (Vallila, tontti 22400/1) HEL 2017-004205 T 10 01 01 00 Päätös 1 2

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/2016 1 (6) 859 Maa-alueen varaaminen Helsingin Kalasataman alueelta hotellin suunnittelua varten HEL 2016-006543 T 10 01 01 00 Päätös päätti varata Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli tontti 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli tontti 12 03.06.2013 Sivu 1 / 1 2513/02.07.00/2013 64 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli 85128 tontti 12 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09) 816 25911 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 112

Espoon kaupunki Pöytäkirja 112 16.11.2015 Sivu 1 / 1 3081/2015 10.00.02 112 Alueen varaaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 Markus Saari, puh. 040 743

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2014 1 (6) 788 Kauppakeskushanketta varten Laajasalon keskustasta varatun alueen varauksen uusiminen ja muuttaminen, varauksensaajina Helsingin Osuuskauppa Elanto, Kesko

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29 09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin vuokraus Gumbölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun, korttelin tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin vuokraus Gumbölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun, korttelin tontti 1 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4744/2015 02.07.00 116 Asuntotontin vuokraus Gumbölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun, korttelin 71038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 11.08.2014 Sivu 1 / 1 1997/02.07.00/2014 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueiden varausajan jatkaminen Nuoriso Golfin Tuki ry:lle Fallåkerin ja Kirskumäen kaavaalueilta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueiden varausajan jatkaminen Nuoriso Golfin Tuki ry:lle Fallåkerin ja Kirskumäen kaavaalueilta 13.01.2014 Sivu 1 / 1 6195/10.00.02/2011 10 Alueiden varausajan jatkaminen Nuoriso Golfin Tuki ry:lle Fallåkerin ja Kirskumäen kaavaalueilta Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh Mika Rantala, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh Mika Rantala, puh 19.10.2015 Sivu 1 / 1 4087/10.00.02/2013 95 23.9.2013 81 8.9.2014 99 Alueen varauksen jatkaminen Pohjois-Leppävaaran suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 Mika

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054 16.01.2017 Sivu 1 / 1 90/2017 02.07.00 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 03.12.2012 Sivu 1 / 1 5022/02.07.00/2012 128 Liiketontin vuokraaminen Espoonlahdesta Suomen Autopesukatu Oy:lle autopesukadun ja polttonesteiden automaattisen jakelupisteen rakentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot

41 2068 / 522 / 2008

41 2068 / 522 / 2008 Sivu 1/8 Päätearkisto Kaupunginhallitus 16.12.2008 41 2068 / 522 / 2008 Liitteet Oheismateriaali SUUNNITTELUVARAUKSET NUIJALASSA JA LAAJALAHDESSA, MASKUN KALUSTETALO OY, SRV TOIMITILAT OY, TKD SUOMI OY

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58 01.06.2015 Sivu 1 / 1 5502/02.07.00/2014 58 Tontin ja maanalaisen alueen vuokraaminen Gumbölestä sekä tontin laajennuksen vuokraaminen Muuralasta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle (HSY),

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli tontti 6 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1949/2016 02.07.00 52 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli 85127 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin tontti 1 14.12.2015 Sivu 1 / 1 2561/02.07.00/2015 56 1.6.2015 138 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39 04.04.2016 Sivu 1 / 1 1374/2016 02.07.00 39 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59 04.06.2012 Sivu 1 / 1 2582/10.00.00/2012 59 Espoonlahden metroaseman ympäristön kaupalliset ja muut kehittämisperiaatteet sekä suunnitteluvaraus Citycon Oyj:lle kauppakeskuksen laajentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suunnitteluvarauksen jatkaminen Kulmakorvesta Espoon Moottoriradat ry:lle

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suunnitteluvarauksen jatkaminen Kulmakorvesta Espoon Moottoriradat ry:lle 28.11.2016 Sivu 1 / 1 5507/10.00.02/2014 10 12.1.2015 139 14.12.2015 117 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Kulmakorvesta Espoon Moottoriradat ry:lle Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia) 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 49 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001 tontti 3 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31 15.04.2013 Sivu 1 / 1 6105/10.00.02/2011 118 3.12.2012 31 Myyntipäätöksen jatkaminen Matinkylän metrokeskuksesta Citycon Oyj:lle ja NCC Property Development Oy:lle liikekeskuksen laajentamista varten korttelissa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 256. Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 256. Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 3535/02.07.00/2014 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 85 8.9.2014 256 Kiinteistö Oy Koskelonteollisuus 3 -nimisen yhtiön myynti Conorin Oy:lle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2016 1 (5) 5 Hakaniemenrannassa sijaitsevan alueen varaaminen AB Invest AS:lle (Kallio,Siltasaari) HEL 2016-004071 T 10 01 01 00 Päätösehdotus Erityiset varausehdot päättää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/04 (5) Suunnitteluvarauksen jatkaminen Kesko Oyj:lle Itäkeskuksesta koskien tontteja 4573/3 ja 4576/6 8 sekä Itäväylän yläpuolisia alueita (Vartiokylä, Itäkeskus) HEL 0-03

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Kaj/2 08.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Kaj/2 08.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (8) 400 Honkasuon Haapaperhosen alueen kolmen asuintontin ja niitä palvelevien autopaikkatonttien varaaminen Oulun Rakennusteho Oy:lle (Malminkartano, tontit 33350/1

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 96 19.10.2015 317 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kaj/2 8.4.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 14/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kaj/2 8.4.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 14/2013 1 (5) 2 Honkasuon Haapaperhosen alueen kolmen asuintontin ja niitä palvelevien autopaikkatonttien varaaminen Oulun Rakennusteho Oy:lle (Malminkartano, tontit 33350/1

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4698/2015 02.07.00 122 Teollisuustontin vuokraaminen Tero Tahkolalle, kortteli 85127 tontti 13 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115 04.11.2013 Sivu 1 / 1 467/02.07.00/2012 115 Vuokrauspäätöksen jatkaminen Sähkö-Polar Oy:lle perustettavan kiinteistöyhtiön lukuun, kortteli 30350 tontti 2 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 3535/02.07.00/2014 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 85 8.9.2014 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus 256 15.9.2014 205 Kiinteistöosakeyhtiön myyntipäätöksen jatkaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) 19.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 96 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 106 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle asuntotontin (AK) varaamiseksi Pohjola Rakennus Oy Uusimaalle (Herttoniemi, Roihuvuori, tontti 43233/5)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2015 1 (6) 606 Liiketontin vuokraaminen Lidl Suomi Ky:lle ja esitys kaupunginhallitukselle osto-option lisäämisestä (Suurmetsä, Alppikylä, tontti 41292/1) HEL 2015-013242

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.10.2015 Sivu 1 / 1 1028/00.01.01/2015 169 Päätöksiä ja kirjelmiä Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen, puh. 043 826 5237 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 49 9.5.2016 158 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001

Lisätiedot