UNIAPNEAPOTILAAN KISKOHOITO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UNIAPNEAPOTILAAN KISKOHOITO"

Transkriptio

1 UNIAPNEAPOTILAAN KISKOHOITO Laatija: Jarkko Vuoriluoto, TYKS/Suu- ja leukasairauksien klinikka Nämä ohjeet perustuvat ensisijaisesti Uniapnea (obstruktiivinen uniapnea aikuisilla)- suositukseen ja sen tausta-aineistoon (Duodecim, 2017). Muuta tausta-aineistoa on kirjattu lopussa olevaan luetteloon. Lisäksi kliininen kokemus on muokannut hoidon porrastusta ja hoitokäytäntöjä. Hoidon indikaatiot: Käypä hoito-suosituksen ja sen tausta-aineiston perusteella uniapnean kiskohoito on tehokas hoitomuoto erityisesti sen lievissä muodoissa, mutta voidaan käyttää CPAP-laitehoidon jälkeen toissijaisesti myös sairauden keskivaikeissa ja vaikeissa muodoissa. Vaikean uniapnean kyseessä ollen joudutaan kuitenkin usein tyytymään obstruktiivisten kohtausten puolittamiseen määrältään. Kaiken kaikkiaan kiskohoidon tehosta on melko paljon samansuuntaista näyttöä. Lisäksi kiskohoidolla voidaan vaikuttaa myös sosiaalisesti häiritsevään kuorsaukseen. Hoidon porrastus: Toistaiseksi hoitokelpoisuuden arviointi ja hoidon suunnittelu on järkevää toteuttaa erikoissairaanhoidossa. Kun kyseessä on sosiaalisesti erittäin häiritsevä kuorsaus tai lieväasteinen obstruktiivinen uniapnea, voidaan hoito toteuttaa perusterveydenhuollossa edempänä olevien ohjeiden (LIITE 1) mukaisesti, tarvittaessa esh:a konsultoiden. Tästä voidaan poiketa, mikäli potilaalla on vaikea sepelvaltimotauti tai hän toimii liikenneammatissa, jolloin hoito on lievissäkin tapauksissa syytä keskittää erikoissairaanhoitoon myös toteutuksen osalta. Muutenkin hoitoa porrastettaessa on huomioitava potilaan muut sairaudet ja uniapnean hoidon hyvä niveltäminen niiden hoitoon. Seuranta: Kun kiskohoito on todettu toimivaksi hoitovaihtoehdoksi ja saatu yksittäisellä potilaalla toteutumaan säännöllisenä, voidaan sen seuranta suorittaa perusterveydenhuollossa mieluiten noin 1 vuoden välein tapahtuvien hammaslääkärin tekemien tarkastusten yhteydessä (LIITE 2)

2 HOIDON KULKU ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA: LÄHETE KLIININEN JA RADIOLOGINEN TUTKIMUS, SUUNNITTELU -> soveltuu kiskolla hoidettavaksi kaksoiskisko vai monoblokki? kuorsaus, lievä uniapnea ad AHI 20/h suunnitelma ja toteutus perusterveydenhuoltoon (soveltuvin osin LIITE 1) keskivaikea tai vaikea tai liikenneammatissa, vaikea sepelvaltimotauti tai muu sairaus suunnitelma toteutus ja alkuvaiheen seuranta erikoissairaanhoidossa (LIITE 1) HOIDON TOTEUTUS 1. jäljennökset + purentaindeksi 2. kiskon sovitus kk -> kontrollikäynti: miten tottunut? käyttääkö säännöllisesti? muiden kommentit? pitääkö lisätä alaleuan eteenpäin tuontia? Kun kiskon käyttö on säännöllistä ja alaleuan eteenpäin tuonti on optimaalinen koetun hoitotehon ja alaleuan liikkuvuuden suhteen, uusi yöpolygrafia (lähete), erityisesti kun kyseessä on keskivaikea tai vaikea uniapnea 4. yöpolygrafia 5. kontrollikäynti 2-4 kk kuluttua: - arvioidaan hoidon riittävyyttä uniapnean suhteen yöpolygrafian ja potilaan kokeman hyödyn suhteen tarvittaessa lisäsäädöt - purennan kontrolli sekä anatomisesti että toiminnallisesti, kirjataan - jos em. ok, kirjoitetaan loppuyhteenveto ja potilas siirtyy perusterveydenhuollossa seurattavaksi ja myös pienten korjausten osalta (PERUSHOIDON TARKASTUKSEN YHTEYDESSÄ HUOMIOITAVAA) SEURANTA perusterveydenhuollossa (ohje: PERUSHOIDON TARKASTUKSEN YHTEYDESSÄ HUOMIOITAVAA)

3 LIITE 1 UNIAPNEAN KISKOHOIDON PERIAATTEITA Uniapneakisko voi pahentaa tiettyjä purentavirheitä (esimerkkeinä voimakas avopurenta ja ns. avautuva kasvotyyppi). Huonokuntoinen hampaisto tulee hoitaa ennen uniapneakiskon valmistusta. Kiskoa ei tule tehdä potilaalle, jolla on vaikea hampaiden kiinnityskudossairaus. Myös hampaiston huomattava vajaalukuisuus vaikeuttaa uniapneakiskon valmistusta ja käyttöä. Kiskohoitoon ryhtymistä on syytä harkita tarkoin, jos potilaalla on selkeitä purentaelimen dysfunktioon viittaavia oireita Uniapnea-kiskoilla on lyhyt- ja pitkäaikaisia haittavaikutuksia, joiden määrä riippuu kojeen ominaisuuksista ja alaleuan protruusio-asteesta Tavallisimpia lyhytaikaisia haittoja ovat lisääntynyt syljeneritys kojeen ollessa suussa sekä hampaiden ja leukanivelalueiden arkuus lähinnä aamuisin. Pitkäaikainen käyttö vaikuttaa lähinnä ylipurentoihin hampaiden kallistumisen vuoksi sekä sivualueen purennan avautumista Kisko tukeutuu koko hampaistoon ja myötäilee hampaita koko niiden mitalta, napakasti Alaleuan eteenpäin tuonti n. 2/3 maksimiprotruusiosta, tutkimuskirjallisuuden perusteella vähintään 5 mm tai % maksimiprotruusiosta Vältettävä alakaaren keskiviivan siirtymistä hampaistoasemasta kiskopurennan yhteydessä EI OLE OIKOMISKOJE myös siksi kojeen on istuttava napakasti ja purenta pyritään pitämään stabiilina kiskohoidosta huolimatta!

4 LIITE 2 PERUSHOIDON TARKASTUKSEN YHTEYDESSÄ HUOMIOITAVAA: Uniapnean kiskohoidon alkuvaiheessa on kisko ja purenta syytä tarkistaa vuosittain, 3-4 vuoden ajan, sitten henkilökohtaisen muun hoidontarpeen mukaan. Kiskoa ja purentaa kontrolloitaessa TARKISTA: kiskon istuvuus, joka pitäisi olla kuten purentakiskon istuvuus vertaa purentaa anatomisesti ja toiminnallisesti aiempiin tietoihin, jos on kirjattu purenta anatomisesti: o ovatko ylipurennat muuttuneet? Jos on selkeä muutos, tee lähete yliopistosairaalan/keskussairaalan suusairauksien klinikkaan tai konsultoi puhelimitse o onko purenta avautunut sivualueilta, muutos aikaisempaan tilanteeseen selkeä? Jos kyllä ja erityisesti jos potilas kokee ongelmaa tästä, tee lähete tai konsultoi kuten edellä purenta toiminnallisesti: o onko purentaelimen dysfunktioon viittaavia uusia oireita, esim. nivelen jumiutumista tai maksimaalisten liikkeiden rajoittumista? Jos kyllä, tee lähete tai konsultoi erikoissairaanhoitoa kuten edellä. Jos apnea-kisko on rikkoutunut tai joudut paikkaamaan paikkausten yms. korjaavan hoidon yhteydessä huolehdi, että rakenteet istuvat kiskoon kuten purentakiskon kyseessä ollen Jos kisko on rikkoutunut, pienemmät korjaukset vertautuvat myös purentakiskoon: mahdollisesti murtumapintojen pyöristys tai kiskon tiivistys kylmäakryylillä (Triad, jos käytössä) jos kisko irtoaa liian helposti, esim. haukotellessa tms., kiskoa voi tiivistää esim. Triadilla. (Kaksoiskiskojen kumilenkki on usein 3½ oz, ¾ tai 8oz, ½, mutta voi olla muukin.) esim. kiskosta murtunut labiaalinen osa laajalti, kisko poikki tai kaksoiskiskon kyseessä ollen teleskooppivarsi irronnut tms.: mahdollisuuksien mukaan ota jäljennökset ja korjaukset hammasteknikolla jos kisko on rikkoutunut niin, että uuden tekemistä on syytä harkita, ota yhteyttä TYKS:n Suu- ja leukasairauksien klinikkaan Lisäksi on syytä potilaalta kysellä, ovatko oireet pysyneet poissa tai vähintään ennallaan. (Kuorsaus, unen laatu, onko hengenahdistusta, päiväväsymyksen aste mm.) Jos oirekuva selkeästi muuttunut huonompaan suuntaan, ohjaa perusterveydenhuollon lääkärille tai työterveyslääkärille.

5 LÄHTEITÄ JA KIRJALLLISUUTTA 1. Uniapnea (obstruktiivinen uniapnea aikuisilla) Käypä hoito, Duodecim, American Academy of Sleep Medicine, Practice Standards: Definition of an Effective Oral Appliance for the Treatment of Obstructive Sleep Apnea and Snoring : ( ) 3. American Academy of Dental Sleep Medicine /Guidelines/ ( Clinical Practice Guideline for Oral Appliance Therapy Definition of an Effective Oral Appliance Treatment Protocol for Oral Appliance Therapy

Päänsärky, purenta ja TMD. 26.5.2016 Taru Kukkula Oikomishoidon erikoishammaslääkäri Porin perusturva, Suun terveydenhuolto

Päänsärky, purenta ja TMD. 26.5.2016 Taru Kukkula Oikomishoidon erikoishammaslääkäri Porin perusturva, Suun terveydenhuolto Päänsärky, purenta ja TMD 26.5.2016 Taru Kukkula Oikomishoidon erikoishammaslääkäri Porin perusturva, Suun terveydenhuolto Etiologia Epäselvä, monitekijäinen Useita etiologialtaan ja patologialtaan erilaisia

Lisätiedot

UNIAPNEAPOTILAAN CPAP- LAITEHOITOON SITOUTUMINEN POTILASOHJAUKSELLA. Minna Kellokumpu- Räsänen 15.10.2015

UNIAPNEAPOTILAAN CPAP- LAITEHOITOON SITOUTUMINEN POTILASOHJAUKSELLA. Minna Kellokumpu- Räsänen 15.10.2015 UNIAPNEAPOTILAAN CPAP- LAITEHOITOON SITOUTUMINEN POTILASOHJAUKSELLA Minna Kellokumpu- Räsänen 15.10.2015 Sisältö määritelmiä uniapneatauti potilasohjaus ja hoitoon sitoutuminen mitä opimme? Tutkimustuloksia

Lisätiedot

TAP -käyttöohje. SCHEU-DENTAL GmbH Am Burgberg 20

TAP -käyttöohje. SCHEU-DENTAL GmbH Am Burgberg 20 TAP -käyttöohje SCHEU-DENTAL GmbH Am Burgberg 20 www.scheu-dental.com 58642 Iserlohn, Germany Hei! Olet saanut uuden TAP-uniapneakojeen hammaslääkäriltäsi/oikojaltasi. Se auttaa unenaikaiseen kuorsaamiseen

Lisätiedot

HAMMAS- JA PURENTAPERÄISET KIVUT 26.5.2016 PROTETIIKAN JA PURENTAFYSIOLOGIAN EHL SHEILA NIEMI

HAMMAS- JA PURENTAPERÄISET KIVUT 26.5.2016 PROTETIIKAN JA PURENTAFYSIOLOGIAN EHL SHEILA NIEMI HAMMAS- JA PURENTAPERÄISET KIVUT 26.5.2016 PROTETIIKAN JA PURENTAFYSIOLOGIAN EHL SHEILA NIEMI TMD Purentaelimistön toimintahäiriöt (temporomandibular disorders, TMD) on yhteisnimitys leukanivelten, puremalihasten,

Lisätiedot

CPAP/2PV/ASV Tasapaineinen, itsesäätyvä APUA! - Milloin mitäkin? Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka

CPAP/2PV/ASV Tasapaineinen, itsesäätyvä APUA! - Milloin mitäkin? Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka CPAP/2PV/ASV Tasapaineinen, itsesäätyvä APUA! - Milloin mitäkin? Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka Sidonnaisuudet viimeisen 3 v. ajalta Sidonnaisuus Yritys/järjestö Luentopalkkio Koulutustilaisuuden

Lisätiedot

Konkret om sömnapné. Vad bör göras?

Konkret om sömnapné. Vad bör göras? Konkret om sömnapné. Lohja 16.11.2011 Pia Andersson ResMed Finland Oy Vad bör göras? Pia Andersson ResMed Finland Oy Normaali uni 1. 1 Hereillä olo 2. 2 Perusuni S1-S4 (Non-REM tai NREM) 3. 3 Vilkeuni

Lisätiedot

YÖPOLYGRAFIA. Anniina Alakuijala LT, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys

YÖPOLYGRAFIA. Anniina Alakuijala LT, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys YÖPOLYGRAFIA Anniina Alakuijala LT, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys 30.8.2018 1 POIKKEAVAN PÄIVÄVÄSYMYKSEN SYITÄ Riittämätön unen määrä yksilölliseen tarpeeseen

Lisätiedot

Uniapneakisko obstruktiivisen uniapnean hoidossa

Uniapneakisko obstruktiivisen uniapnean hoidossa Uniapneakisko obstruktiivisen uniapnean hoidossa HLK Matleena Pulkkinen Hammaslääketiede, Itä- Suomen yliopisto, Kuopio Ohjaajat EHL, HLT Tiina Ikävalko Hammaslääketiede / Ortodontia, Itä- Suomen yliopisto

Lisätiedot

!"##$"%&$'(')'*+((!"#""$$%&'()!&*+,-!#-.$"

!##$%&$'(')'*+((!#$$%&'()!&*+,-!#-.$ !"##$"%&$'(')'*+((!"#""$$%&'()!&*+,-!#-.$" Sitratori 3, 00420 Helsinki, puh. (09) 369 7440 Hyvä uni on nektaria keholle ja mielelle Kunnon yöunet Markku Partinen, Maarit Huovinen: UNIKOULU AIKUISILLE

Lisätiedot

Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku

Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku 5.2.2019 klo 9:05-9:15 Juha Markkula, LT Psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti, unilääketieteen erityispätevyys Apulaisylilääkäri, TYKS Uni- ja hengityskeskus/

Lisätiedot

Uniapnea liikennelentäjällä

Uniapnea liikennelentäjällä Uniapnea liikennelentäjällä Uniapnea (Käypä hoito suositus 2010) DGN: Anamneesi, kliininen tutkimus, yöpolygrafia Oireet: Levoton yöuni, unihäiriöt, unettomuus Yöhikoilu, lisääntynyt yöllinen virtsaneritys

Lisätiedot

Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY

Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY 14.3.2019 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja lastenendokrinologian erikoislääkäri Päätoimi Käypä

Lisätiedot

CPAP-POTILAIDEN ETÄSEURANTA. Sairaanhoitaja Minna Tanskanen Sairaanhoitaja Hanna-Kaisa Suikkari Keuhkosairauksien poliklinikka, SiunSote

CPAP-POTILAIDEN ETÄSEURANTA. Sairaanhoitaja Minna Tanskanen Sairaanhoitaja Hanna-Kaisa Suikkari Keuhkosairauksien poliklinikka, SiunSote CPAP-POTILAIDEN ETÄSEURANTA Sairaanhoitaja Minna Tanskanen Sairaanhoitaja Hanna-Kaisa Suikkari Keuhkosairauksien poliklinikka, SiunSote Keuhkosairauksien poliklinikka, SiunSote Uniapneapotilaat hoidetaan

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET KEUHKOPÄIVÄT 2017 UNIAPNEAN HOITO TURUSSA

VALTAKUNNALLISET KEUHKOPÄIVÄT 2017 UNIAPNEAN HOITO TURUSSA VALTAKUNNALLISET KEUHKOPÄIVÄT 2017 UNIAPNEAN HOITO TURUSSA Sh Susanna Aalto TYKS/KEU1 VSSHP Vastuualueella on kaksi osastoa ja yksi poliklinikka. Sairaansijoja on yhteensä vastuualueellamme 41, joista

Lisätiedot

Mielenterveystalo.fi https://www.mielenterveystalo.fi/nettiterapiat/ Suoma Saarni, ylilääkäri / Eero-Matti Gummerus, Kehittämispäällikkö, HUS Psykiatria NETTITERAPIAT.FI Lääkärin lähetteellä mistä päin

Lisätiedot

Hengitystukihoidon laitetyypit

Hengitystukihoidon laitetyypit Hengitystukihoidon laitetyypit 11.2.2015 Noninvasiivisen hengityslaitehoidon peruskurssi Ulla Anttalainen, LT, Keuhkosairauksien ja allergologian el. Luennon sisältö Hengityksen vajaatoiminta Laitetyypit

Lisätiedot

Unenaikaisen hengitysfysiologian perusteet, obstruktiivisen ja sentraalisen uniapnean patofysiologia. Tarja Saaresranta

Unenaikaisen hengitysfysiologian perusteet, obstruktiivisen ja sentraalisen uniapnean patofysiologia. Tarja Saaresranta Unenaikaisen hengitysfysiologian perusteet, obstruktiivisen ja sentraalisen uniapnean patofysiologia Tarja Saaresranta 16.11.2018 Sidonnaisuudet Luentopalkkioita (Duodecim, Suomen Keuhkolääkäriyhdistys,

Lisätiedot

Hampaiston, kasvojen ja leukojen poikkeavuuksien oikomishoito

Hampaiston, kasvojen ja leukojen poikkeavuuksien oikomishoito Hampaiston, kasvojen ja leukojen poikkeavuuksien oikomishoito Vastaaja: - Vastaus: 28.09.2018, 07:28-28.09.2018, 07:50 1. Yhteystiedot Sukunimi Etunimi Sähköpostiosoite Organisaation nimi, jos vastaat

Lisätiedot

ADHD:n Käypä hoito suositus Hoitopolku eri ikäkausina

ADHD:n Käypä hoito suositus Hoitopolku eri ikäkausina ADHD:n Käypä hoito suositus Hoitopolku eri ikäkausina 12.10.2017 Jaakko Pitkänen Yleislääketieteen erikoislääkäri Lastenneuvola- ja kouluterveydenhuoltotyön erityispätevyys Koululääkäri, vt erikoislääkäri,

Lisätiedot

Ambulatorinen suppea yöpolygrafia. Antti Kinnunen, erikoislääkäri Meilahden KNF (alkup.esitys Jukka Vanhanen 2015, muokannut AK)

Ambulatorinen suppea yöpolygrafia. Antti Kinnunen, erikoislääkäri Meilahden KNF (alkup.esitys Jukka Vanhanen 2015, muokannut AK) Ambulatorinen suppea yöpolygrafia Antti Kinnunen, erikoislääkäri Meilahden KNF (alkup.esitys Jukka Vanhanen 2015, muokannut AK) Sisällysluettelo Mitä tauteja suppealla yöpolygrafialla tutkitaan? Lyhyesti

Lisätiedot

UUTUUS. Whole You. MRA Tuoteluettelo

UUTUUS. Whole You. MRA Tuoteluettelo UUTUUS Whole You MRA Tuoteluettelo Sisällysluettelo Whole You Uniapneakisko 3 Whole You Tuotteet 4 Respire Blue+ 6 Respire Blue EF+ 7 Respire Pink 8 Respire Pink EF 9 Respire Pink Micro 10 Respire Pink

Lisätiedot

Nina Martikainen Sairaanhoitaja ja sertifioitu unihoitaja, Satshp keuhkosairaudet/ unipkl, SUHS ry varapj Uniliiton unikouluohjaaja 19.4.

Nina Martikainen Sairaanhoitaja ja sertifioitu unihoitaja, Satshp keuhkosairaudet/ unipkl, SUHS ry varapj Uniliiton unikouluohjaaja 19.4. Nina Martikainen Sairaanhoitaja ja sertifioitu unihoitaja, Satshp keuhkosairaudet/ unipkl, SUHS ry varapj Uniliiton unikouluohjaaja 19.4.2018 Yleistä uniapneasta Uniapnea ja liitännäissairaudet, sydän-

Lisätiedot

SUUHYGIENISTIN ASIANTUNTIJUUS UNIAPNEAPOTILAAN HOIDOSSA

SUUHYGIENISTIN ASIANTUNTIJUUS UNIAPNEAPOTILAAN HOIDOSSA Opinnäytetyö (AMK) Suun terveydenhuollon koulutusohjelma Suuhygienisti Syksy 2015 Maarika Koskinen ja Senja Purojärvi SUUHYGIENISTIN ASIANTUNTIJUUS UNIAPNEAPOTILAAN HOIDOSSA kirjallisuuskatsaus OPINNÄYTETYÖ

Lisätiedot

Opioidikorvaushoito: lopettaa vai tehostaa sitä?

Opioidikorvaushoito: lopettaa vai tehostaa sitä? Opioidikorvaushoito: lopettaa vai tehostaa sitä? Saija Turtiainen Psykiatrian erikoislääkäri, HYKS Päihdepsykiatrian klinikka Asiantuntijalääkäri, Keva Asiantuntijalääkäri, Valvira 7.3.2014 Lopettaa vai

Lisätiedot

Yleissairauksien ja lääkitysten merkitys suun hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arvioinnissa

Yleissairauksien ja lääkitysten merkitys suun hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arvioinnissa Yleissairauksien ja lääkitysten merkitys suun hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arvioinnissa Suun hoidon tarpeen arviointi päivystystilanteessa Yleissairaudet ja suu Diabetes Umpieritysrauhasten sairaudet

Lisätiedot

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Astmapotilaan hoidon aloitus ja hoitopolku Simon terveysasemalla ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Terveyskeskuksessa on jo ennestään käytössä suhteellisen hyvin toimiva astmapotilaan

Lisätiedot

bukkaalinen fentanyylitabletti Effentora_ohjeet annostitrausta varten opas 6.indd :04:58

bukkaalinen fentanyylitabletti Effentora_ohjeet annostitrausta varten opas 6.indd :04:58 10 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Yksilöllisesti sopiva annos jokaiselle syövän läpilyöntikivuista kärsivälle potilaalle: Viisi Effentora - vahvuutta mahdollistavat yksilöllisen läpilyöntikipujen hoidon Ohjeet

Lisätiedot

Edellytykset siedätyshoidolle

Edellytykset siedätyshoidolle Edellytykset siedätyshoidolle Hoito toteutetaan hoitosuositusten mukaisesti Siedätyshoito Käypä hoito suositus 2011 Siedätyshoidon aloittaa allergisten sairauksien tutkimiseen ja hoitoon perehtynyt lääkäri

Lisätiedot

UNIAPNEAKISKON PITKÄAIKAINEN KÄYTTÖ JA SUBJEKTIIVINEN VAIKUTTAVUUS

UNIAPNEAKISKON PITKÄAIKAINEN KÄYTTÖ JA SUBJEKTIIVINEN VAIKUTTAVUUS UNIAPNEAKISKON PITKÄAIKAINEN KÄYTTÖ JA SUBJEKTIIVINEN VAIKUTTAVUUS. Karoliina Koivisto opinnäytetyö Hammaslääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos

Lisätiedot

Tietoisuuden lisääminen

Tietoisuuden lisääminen Tietoisuuden lisääminen Obstruktiivista uniapneaa (OSA) on historiallisesti pidetty miesten sairautena, mutta on esitetty, että miesten ja naisten välinen ero voi johtua siitä, että OSAa ei aina tunnisteta

Lisätiedot

Käyttö- ja huolto-ohjeet

Käyttö- ja huolto-ohjeet Käyttö- ja huolto-ohjeet 2 Arvoisa OPTISLEEPIN käyttäjä, Hyvä OPTISLEEP-tuotteen käyttäjä, tiedät tunteen, kun väsymys ja uupumus määräävät päivän kulun. Lääkärin diagnoosi kuuluu: kärsit kuorsauksesta

Lisätiedot

RAPPLIANCE - PALAUTINKISKO Uudentyyppisen kuorsauksenestokojeen suunnittelu ja valmistus

RAPPLIANCE - PALAUTINKISKO Uudentyyppisen kuorsauksenestokojeen suunnittelu ja valmistus RAPPLIANCE - PALAUTINKISKO Uudentyyppisen kuorsauksenestokojeen suunnittelu ja valmistus Hammastekniikan koulutusohjelma, hammasteknikko Opinnäytetyö 18.12.2008 Teemu Parikka Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

CPAP/2PV/ASV Tasapaineinen, itsesäätyvä APUA! - Milloin mitäkin? Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka

CPAP/2PV/ASV Tasapaineinen, itsesäätyvä APUA! - Milloin mitäkin? Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka CPAP/2PV/ASV Tasapaineinen, itsesäätyvä APUA! - Milloin mitäkin? Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka Sidonnaisuudet viimeisen 3 v. ajalta Sidonnaisuus Yritys/järjestö Luentopalkkio Koulutustilaisuuden

Lisätiedot

SUOSITUSMATERIAALIN OSITTAINENKIN LAINAAMINEN, KOPIOIMINEN TAI SIITÄ JULKISESTI TIEDOTTAMINEN ENNEN SUOSITUKSEN VARSINAISTA JULKAISEMISTA ON KIELLETTY

SUOSITUSMATERIAALIN OSITTAINENKIN LAINAAMINEN, KOPIOIMINEN TAI SIITÄ JULKISESTI TIEDOTTAMINEN ENNEN SUOSITUKSEN VARSINAISTA JULKAISEMISTA ON KIELLETTY Käypä hoito -suositus 1 (42) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 Sisällysluettelo Keskeinen sanoma... 3 Aiheen rajaus... 3 Tavoitteet... 3 Kohderyhmät...

Lisätiedot

UNIAPNEAN VAIKUTUKSET SUUN TERVEYTEEN

UNIAPNEAN VAIKUTUKSET SUUN TERVEYTEEN OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA UNIAPNEAN VAIKUTUKSET SUUN TERVEYTEEN Kirjallisuuskatsaus T E K I J Ä : Liisa Vengasaho SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ

Lisätiedot

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN Juhani Ojanen Erikoissairaanhoidon rooli Erikoissairaanhoidon rooli on sairauksia ja oireita korjaava ja hoitava toiminta. Lähde: Eläketurvakeskus 05/2011 Keskustelualoitteita

Lisätiedot

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI MIELENTERVEYSTALO.FI Aikuisten mielenterveystalossa voit mm. AIKUISET lukea ajantasaista

Lisätiedot

411 Kiireellistä ensiapua tarvitsevan potilaan hoitokäynti

411 Kiireellistä ensiapua tarvitsevan potilaan hoitokäynti 1 HAMMASLÄÄKÄRIEN - JA SV-KOODIEN TERVEYSKESKUSTEN HAMMASLÄÄKÄRIEN TOIMENPIDELUETTELOSSA MÄÄRÄTTYJEN JA SAIRAUSVAKUUTUKSEN PALAUTUSTAKSASSA MÄÄRÄTTYJEN TOIMENPITEIDEN 1.9.2001 LUKIEN Tutkimukset 201 Tutkimus,

Lisätiedot

Uniapnea (obstruktiivinen uniapnea aikuisilla)

Uniapnea (obstruktiivinen uniapnea aikuisilla) Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Keuhkolääkäriyhdistyksen ja Suomen Unitutkimusseura ry:n asettama työryhmä Uniapnea (obstruktiivinen uniapnea aikuisilla) Päivitetty 15.6.2017 PDF-versio sisältää

Lisätiedot

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE POTILASESITE MUIHIN KUIN ONKOLOGISIIN KÄYTTÖAIHEISIIN Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. rituksimabi Fimean hyväksymä, heinäkuu/2018 2 3 TÄRKEÄÄ

Lisätiedot

Valmistaja: ZQuiet 5247 Shelburne Rd., Suite 204 Shelburne, VT 05482 U.S.A.

Valmistaja: ZQuiet 5247 Shelburne Rd., Suite 204 Shelburne, VT 05482 U.S.A. Valmistaja: ZQuiet 5247 Shelburne Rd., Suite 204 Shelburne, VT 05482 U.S.A. Copyright 2012 Sleeping Well, LLC. Kaikki oikeudet pidätetään. Zquiet on Sleeping Well, LLC -yhtiön rekisteröity tavaramerkki.

Lisätiedot

Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1

Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1 Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1 Tietohallinto Saatavuus merkittävä osa psyykkisesti oireilevista suomalaisista ei ilmeisesti hae tai ei eri

Lisätiedot

Kiireettömään hoitoon pääsy

Kiireettömään hoitoon pääsy Kiireettömään hoitoon pääsy Hoidon tarve on arvioitava samoin perustein koko maassa Potilaan hoidon tarve pitää arvioida ja hoito toteuttaa terveydenhuollon eri toimipisteissä yhtenäisin lääketieteellisin

Lisätiedot

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus

Käypä hoito -suositus Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Keuhkolääkäriyhdistyksen ja Suomen Unitutkimusseura ry:n asettama työryhmä (obstruktiivinen uniapnea aikuisilla) 24.11.2010 Käypä hoito

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ. PPSHP:n hoitoketjut. OT-keskustyöpaja Jarmo Salo. Hayl, Lapset ja nuoret, OYS

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ. PPSHP:n hoitoketjut. OT-keskustyöpaja Jarmo Salo. Hayl, Lapset ja nuoret, OYS PPSHP:n hoitoketjut OT-keskustyöpaja 24.11.2017 Jarmo Salo Hayl, Lapset ja nuoret, OYS Hoitoketjun määritelmä hoitoketju on työkalu kehittämiseen ja yhteistyöhön Hoitoketju on työkalu, jonka avulla määritellään

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017)

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) 1 2 Keston mukaan selkäkipu jaetaan akuuttiin (alle 6 vkoa), subakuuttiin

Lisätiedot

Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla

Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla Nuori ja vanhemmat Lähettävä taho: Perusterveydenhuolto Erikoissairaanhoito Yksityislääkäri Hoidontarpeen arviointi Huolen herääminen ja yhteydenotto Hoidontarpeen

Lisätiedot

Uniapnea. Hammaslääkärin näkökulmasta

Uniapnea. Hammaslääkärin näkökulmasta Uniapnea Hammaslääkärin näkökulmasta Uniapnean vaikutuksia Pitkäaikainen unenpuute aiheuttaa aivoissa muutoksia, jotka johtavat loogisen ajattelukyvyn häiriintymiseen, perseptiohäiriöihin ja persoonallisuushäiriöihin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:

Lisätiedot

Mihin Vältä viisaasti suosituksia tarvitaan ja miten ne tehdään? Jorma Komulainen Yleislääkäripäivät 2018

Mihin Vältä viisaasti suosituksia tarvitaan ja miten ne tehdään? Jorma Komulainen Yleislääkäripäivät 2018 Mihin Vältä viisaasti suosituksia tarvitaan ja miten ne tehdään? Jorma Komulainen Yleislääkäripäivät 2018 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja endokrinologian erikoislääkäri

Lisätiedot

Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa

Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa Tanja Laitinen, LL Wiitaunioni, Viitasaaren terveyskeskus 27.10.2016 Sidonnaisuudet Tampereen lääketiedepäivien osallistumismaksu,

Lisätiedot

Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella

Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella LL Susanna Aspholm Tampereen Diabetesvastaanotto Tiimiklubi 25.10.2013 Aitolahti Tampereen Diabeetikot 2012 Tampereen väestö 217 579 henkeä 12 200 diabeetikkoa

Lisätiedot

Uniapnea ja sen hoito

Uniapnea ja sen hoito Nelli Vuoristo ja Lea Kemppinen Uniapnea ja sen hoito Potilasopas apneakiskoilla toteutettuun hoitoon Metropolia Ammattikorkeakoulu Hammasteknikko, AMK Hammastekniikan koulutusohjelma Opinnäytetyö 28.10.2011

Lisätiedot

APNEA HYPOPNEA LUOKITTELU YÖPOLYGRAFIASSA KNF hoitajapäivät Tallinna Jussi Toppila

APNEA HYPOPNEA LUOKITTELU YÖPOLYGRAFIASSA KNF hoitajapäivät Tallinna Jussi Toppila APNEA HYPOPNEA LUOKITTELU YÖPOLYGRAFIASSA KNF hoitajapäivät Tallinna 24.5.2012 Jussi Toppila Ambulatorinen yöpolygrafia Pt PolAmb Suppea unipolygrafia Embletta tutkimus unipolygrafiaa yksinkertaisempi

Lisätiedot

Unenaikaiset hengityshäiriöt AVH:n riskitekijänä ja akuutin AVH:n jälkeen: apneaako hoitamaan?

Unenaikaiset hengityshäiriöt AVH:n riskitekijänä ja akuutin AVH:n jälkeen: apneaako hoitamaan? Unenaikaiset hengityshäiriöt AVH:n riskitekijänä ja akuutin AVH:n jälkeen: apneaako hoitamaan? Juha Huhtakangas LT, neur. el. OYS neurologian klinikka Unenaikaiset hengityshäiriöt Unen aikaisiin hengityshäiriöihin

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon tehtävät hoitosuunnitelman tekemisessä Hanna Kuusisto hallintoylilääkäri neurologian el, dos, LT, FT Kanta-Hämeen keskussairaala

Erikoissairaanhoidon tehtävät hoitosuunnitelman tekemisessä Hanna Kuusisto hallintoylilääkäri neurologian el, dos, LT, FT Kanta-Hämeen keskussairaala Erikoissairaanhoidon tehtävät hoitosuunnitelman tekemisessä Hanna Kuusisto hallintoylilääkäri neurologian el, dos, LT, FT Kanta-Hämeen keskussairaala 2017 Pitkäaikaissairaan terveys- ja hoitosuunnitelma

Lisätiedot

Unilääketiede valtakunnalliset unilääketieteen koulutuspäivät

Unilääketiede valtakunnalliset unilääketieteen koulutuspäivät Unilääketiede 2017 19. valtakunnalliset unilääketieteen koulutuspäivät 30.10-31.10.2017 Paikka: Valkean talon auditorio, Ilkantie 4, 00401 Helsinki Kohderyhmä: Terveyskeskuslääkärit, työterveyslääkärit,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Päivi Jussila, HLL Suun terveyden tutkimusyksikkö Suun tutkimukseen kutsuttiin 3150 henkilöä, jotka asuivat 100 km säteellä Oulusta

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

Nauti taas. kauniista unista. Uniapnea

Nauti taas. kauniista unista. Uniapnea Uniapnea Nauti taas 2015 Koninklijke Philips N.V. Kaikki oikeudet pidätetään. Teknisiä tietoja voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. Tavaramerkit ovat Koninklijke Philips N.V. (Royal Philips) tai

Lisätiedot

Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli

Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli Tiedote tutkimuksesta 1(5) Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli Yleistä Mahdollista tutkittavaa puhutellaan yleensä teitittelemällä. Menettely kuitenkin vaihtelee kohderyhmän mukaan. Tiedote

Lisätiedot

3D tulostus lääketieteessä. Firpa vuosiseminaari 13.5.2014 Lappeenranta TkT Mika Salmi Aalto Yliopisto

3D tulostus lääketieteessä. Firpa vuosiseminaari 13.5.2014 Lappeenranta TkT Mika Salmi Aalto Yliopisto 3D tulostus lääketieteessä Firpa vuosiseminaari 13.5.2014 Lappeenranta TkT Mika Salmi Aalto Yliopisto 3D tulostuksen teolliset sovellutukset Prototyypit Komponentit Työkalut Tuomi J., Vihtonen L., 2007.

Lisätiedot

Mini-HTA Petra Falkenbach, TtM erikoissuunnittelija

Mini-HTA Petra Falkenbach, TtM erikoissuunnittelija Mini-HTA 19.9.2018 Petra Falkenbach, TtM erikoissuunnittelija Mini-HTA tausta Mini-HTA on tanskalaisten kehittämä menetelmä, jolla voidaan arvioida systemaattisesti terveydenhuollon menetelmän soveltuvuutta

Lisätiedot

POTILAAN VALINNAN VAPAUS

POTILAAN VALINNAN VAPAUS POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI POTILAAN VALINNAN VAPAUS Aino-Liisa Oukka dos., johtajaylilääkäri PPSHP Asiakaslähtöisyys MIKSI? potilaan vahvempi osallistaminen hoitoonsa yleinen asenneilmapiiri

Lisätiedot

Hammaslääkärin opas. Narval CC Mandibular repositioning device

Hammaslääkärin opas. Narval CC Mandibular repositioning device Narval CC Mandibular repositioning device Hammaslääkärin opas Kuorsauksen ja obstruktiivisen uniapnean hoito Narval CC:llä, yksilöllisesti valmistettavalla uniapneakiskolla. ResMed.com/Narval Liity maailman

Lisätiedot

PALLIATIIVINEN SEDAATIO

PALLIATIIVINEN SEDAATIO PALLIATIIVINEN SEDAATIO Juha Nevantaus Osastonylilääkäri Keski-Suomen Keskussairaala 28.11.2013 Päätös saattohoitoon siirtymisestä tehdään neuvotellen potilaan kanssa ja merkitään selkeästi sairauskertomukseen.

Lisätiedot

Tuberkuloosin perusterveydenhuollon hoitoketju Etelä-Pohjanmaalla

Tuberkuloosin perusterveydenhuollon hoitoketju Etelä-Pohjanmaalla Epshp tbc-hoidon toimintaohjeet THL:n suositus kontaktiselvityksestä Lainsäädäntö Tuberkuloosin perusterveydenhuollon hoitoketju Etelä-Pohjanmaalla www. linkit Tuberkuloosipotilaan tunnistaminen pth:ssa

Lisätiedot

Astma lapsella. L-PKS ja L-PSHP (R.I.P)

Astma lapsella. L-PKS ja L-PSHP (R.I.P) Astma lapsella. L-PKS ja L-PSHP (R.I.P) 24.01.2018 Astma Infektio KNK ongelmat Allergia Refluksitauti TIC oire (toiminallinen) YSKÄ Hengenahdistus Bronkioliitti Akuutti obstruktiivinen bronkiitti Infektioastma

Lisätiedot

Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus)

Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus) 1 Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos THM, esh Marja Renholm Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus) LEKTIO 6.11.2015

Lisätiedot

Uniapneatutkimuksen tulevaisuus. Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka

Uniapneatutkimuksen tulevaisuus. Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka Uniapneatutkimuksen tulevaisuus Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka Sidonnaisuudet viim. 2 v. ajalta Sidonnaisuus Yritys/järjestö Saanut luentopalkkion FILHA, Bayer, THL/Petrea, Professio Finland, ResMed,

Lisätiedot

Käypä hoito suositukset. Jorma Komulainen Lastenendokrinologian erikoislääkäri KH toimittaja

Käypä hoito suositukset. Jorma Komulainen Lastenendokrinologian erikoislääkäri KH toimittaja Käypä hoito suositukset Jorma Komulainen Lastenendokrinologian erikoislääkäri KH toimittaja 14.3.2005 Esityksen tavoitteet Kuvata näyttöön pohjautuvan lääketieteen ajattelutapaa Kertoa Käypä hoito hankkeesta

Lisätiedot

PSSHP:n suun terveydenhuollon järjestelmähankinta Kohti alueellisen toiminnan ja teknisen ympäristön yhdenmukaistamista

PSSHP:n suun terveydenhuollon järjestelmähankinta Kohti alueellisen toiminnan ja teknisen ympäristön yhdenmukaistamista PSSHP:n suun terveydenhuollon järjestelmähankinta Kohti alueellisen toiminnan ja teknisen ympäristön yhdenmukaistamista 13.3.2015 G4 Kirsi-Marja Remes, tietohallintopäällikkö, PSSHP Suun terveydenhuollon

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit, depressio

Käypä hoito -indikaattorit, depressio 1 Käypä hoito -indikaattorit, depressio Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Depressio Käypä hoito suositukseen (2014). Käypä hoito -työryhmä on nostanut suosituksesta keskeisiksi implementoitaviksi

Lisätiedot

Uniapnea ja liitännäissairaudet

Uniapnea ja liitännäissairaudet Uniapnea ja liitännäissairaudet Oyl Marisanna Schwenson Uniyksikkö Keuhkosairauksien klinikka 1 28/11/2014 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Sidonnaisuudet Sidonnaisuuden laatu Kaupallinen yritys (ky) Saanut

Lisätiedot

UNIAPNEA JA AJOTERVEYS MITÄ JOKAISEN TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISEN TULEE TIETÄÄ? ULLA ANTTALAINEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN EL

UNIAPNEA JA AJOTERVEYS MITÄ JOKAISEN TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISEN TULEE TIETÄÄ? ULLA ANTTALAINEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN EL UNIAPNEA JA AJOTERVEYS MITÄ JOKAISEN TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISEN TULEE TIETÄÄ? ULLA ANTTALAINEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN EL. 16.11.2018 LUENNON SISÄLTÖ TRAFIN OHJEISTUKSESTA YLEISESTI TRAFIN

Lisätiedot

Proteettisen hoidon suunnittelu ja perusteet. Kaija Hiltunen Hammaslääketieteen laitos

Proteettisen hoidon suunnittelu ja perusteet. Kaija Hiltunen Hammaslääketieteen laitos Proteettisen hoidon suunnittelu ja perusteet Kaija Hiltunen Hammaslääketieteen laitos Kurssin sisältöä: peruskäsitteistöä protetiikan mahdollisuudet labravaiheet proteesien jaottelu hoidon tarpeen arvio

Lisätiedot

Hyvinvointia Hampaista -valmennus. Rohkeutta ja repliikkejä implanttihoitoihin!

Hyvinvointia Hampaista -valmennus. Rohkeutta ja repliikkejä implanttihoitoihin! -VALMENNUS Hyvinvointia Hampaista -valmennus Rohkeutta ja repliikkejä implanttihoitoihin! Onko asiakkaan kohtaaminen ja hoitovaihtoehdoista kommunikointi aika ajoin haasteellista? Onko potilaan motivointi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49 19.04.2017 Sivu 1 / 1 4693/2016 00.01.01.00 49 Maksuttomien hoitotarvikkeiden ohjeen päivitys Valmistelijat / lisätiedot: Elina Sihvola, puh. 043 825 6268 Anna-Mari Leppäkoski, puh. 043 824 6699 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Korva-, nenä- ja kurkkutautien osaamistavoitteet lääketieteen perusopetuksessa:

Korva-, nenä- ja kurkkutautien osaamistavoitteet lääketieteen perusopetuksessa: Korva-, nenä- ja kurkkutautien osaamistavoitteet lääketieteen perusopetuksessa: Ryhmittely 1) Ymmärrettävä, hallittava ja osattava käyttää tai soveltaa 2) Tiedettävä, tunnistettava 3) Erityisosaamista

Lisätiedot

Lataa Palliatiivinen hoito. Lataa

Lataa Palliatiivinen hoito. Lataa Lataa Palliatiivinen hoito Lataa ISBN: 9789516564848 Sivumäärä: 640 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.85 Mb Palliatiivinen, oireita lievittävä hoito on potilaan aktiivista kokonaisvaltaista hoitoa silloin,

Lisätiedot

Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta

Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Tavoitteet Seurannassa pyritään rintasyövän mahdollisen paikallisen uusiutumisen ja vastakkaisen rinnan uuden syövän varhaiseen toteamiseen. Oireettomalle potilaalle

Lisätiedot

Tekonivelpotilaan leikkausindikaatiot, lonkan tekonivelleikkaukset. Matti Seppänen Ortopedi Lasten ja nuorten aikuisten lonkkakeskus TYKS

Tekonivelpotilaan leikkausindikaatiot, lonkan tekonivelleikkaukset. Matti Seppänen Ortopedi Lasten ja nuorten aikuisten lonkkakeskus TYKS Tekonivelpotilaan leikkausindikaatiot, lonkan tekonivelleikkaukset Matti Seppänen Ortopedi Lasten ja nuorten aikuisten lonkkakeskus TYKS Polvi- ja lonkkanivelrikko Polvi- ja lonkkanivelrikko Suomalaisen

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa

Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa Tupakka ja terveys päivät 29.11.2016 EHL, HLT Anna Maria Heikkinen, yliopistonlehtori, HY, erikoishammaslääkäri, HUS Sidonnaisuudet: Pfizerin asiantuntijana

Lisätiedot

Uniapnea ja muut unenaikaiset hengityshäiriöt. ayl Jukka Lojander HYKS/Sydän-keuhkokeskus

Uniapnea ja muut unenaikaiset hengityshäiriöt. ayl Jukka Lojander HYKS/Sydän-keuhkokeskus Uniapnea ja muut unenaikaiset hengityshäiriöt ayl Jukka Lojander HYKS/Sydän-keuhkokeskus Nukkuminen ja hengitys Makuuasento Keuhkojen tilavuus pienenee Oikovirtauksen lisääntyminen Nielun läpimitan pieneneminen

Lisätiedot

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 449/00.04.01/2012 150 Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Tiivistelmä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Tiina Mattila Keuhkosairauksiin erikoistuva lääkäri HUS Tohtorikoulutettava HY Vieraileva tutkija THL

Tiina Mattila Keuhkosairauksiin erikoistuva lääkäri HUS Tohtorikoulutettava HY Vieraileva tutkija THL 2.10.2017 Tiina Mattila Keuhkosairauksiin erikoistuva lääkäri HUS Tohtorikoulutettava HY Vieraileva tutkija THL Sidonnaisuudet viimeisen 3 vuoden ajalta LL, Keuhkosairauksiin erikoistuva lääkäri, HYKS,

Lisätiedot

Suomen tuberkuloositilanne. Tuberkuloosin tartunnanjäljityksen uudet ohjeet

Suomen tuberkuloositilanne. Tuberkuloosin tartunnanjäljityksen uudet ohjeet Tuberkuloosin tartunnanjäljityksen uudet ohjeet Suomen tuberkuloositilanne Iäkkäillä suomalaissyntyisillä henkilöillä, jotka saaneet tartunnan lapsuudessa V2016 jo puolet tapauksista maahanmuutajilla (huom

Lisätiedot

Laatukriteerit aikuisten KNF-unitutkimuksille ja diagnostisille käytännöille sisältäen perusterveydenhuollon ostopalveluna tilaamat tutkimukset

Laatukriteerit aikuisten KNF-unitutkimuksille ja diagnostisille käytännöille sisältäen perusterveydenhuollon ostopalveluna tilaamat tutkimukset Laatukriteerit aikuisten KNF-unitutkimuksille ja diagnostisille käytännöille sisältäen perusterveydenhuollon ostopalveluna tilaamat tutkimukset Työryhmä: Sari-Leena Himanen, pj, apulaisprofessori, yl,

Lisätiedot

KJ-info Yhteinen Effica askelmerkit

KJ-info Yhteinen Effica askelmerkit KJ-info Yhteinen Effica askelmerkit 22.8.2017 ARI SALMELA Tajuton potilas tuodaan sairaalaan, henkilötiedot ok Marevan? Hoitotahto? Veri? Poikkeava hoitoon vaikuttava taipumus? Kuka Nykyinen byrokraatti,

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA

NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA Hoidon onnistumiseksi on olennaista että asianmukainen hoito aloitetaan ilman viivytyksiä. Hoidon tärkeä kehittämiskohde

Lisätiedot

Suomen Keuhkolääkäriyhdistyksen syyskokous 18.11.2011. LT, Ulla Anttalainen Keuhkosairauksien ja allergologian el. TYKS/Keuhkoklinikka

Suomen Keuhkolääkäriyhdistyksen syyskokous 18.11.2011. LT, Ulla Anttalainen Keuhkosairauksien ja allergologian el. TYKS/Keuhkoklinikka Suomen Keuhkolääkäriyhdistyksen syyskokous 18.11.2011 LT, Ulla Anttalainen Keuhkosairauksien ja allergologian el. TYKS/Keuhkoklinikka Ollut toistuvasti kutsuttuna luennoitsijana Osallistunut koulutustilaisuuden

Lisätiedot

XGEVA. (denosumabi) POTILASOPAS

XGEVA. (denosumabi) POTILASOPAS XGEVA (denosumabi) POTILASOPAS SISÄLLYS Sisällysluettelo 2 Miksi saat XGEVAa 3 Ennen XGEVA-hoitoa sekä hoidon aikana 5 Raskaus ja imetys 8 XGEVAn haittavaikutukset 8 Mitä on hyvä muistaa 10 Anna tämä kortti

Lisätiedot

1990-2010. Yleislääketieteen erikoislääkäri. (Sidonnaisuudet: 31 vuotta terveyskeskustyötä, 3 kk yksityinen ammatinharjoittaja)

1990-2010. Yleislääketieteen erikoislääkäri. (Sidonnaisuudet: 31 vuotta terveyskeskustyötä, 3 kk yksityinen ammatinharjoittaja) Muutokset terveyskeskuksissa 1990-2010 Osmo Saarelma Yleislääketieteen erikoislääkäri (Sidonnaisuudet: 31 vuotta terveyskeskustyötä, 3 kk yksityinen ammatinharjoittaja) Mitä tapahtui kunnallisille lääkäreille

Lisätiedot

Astman Käypä Hoito suositus 2012:

Astman Käypä Hoito suositus 2012: Astman Käypä Hoito suositus 2012: Astmapotilaan seuranta ja kontrollit perusterveydenhuollossa Erkka Valovirta, Professori Filhan asiantuntijalääkäri, Filha ry, www.filha.fi Kliinisen allergologian dosentti,

Lisätiedot

UNIAPNEAA SAIRASTAVA SUUN TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAANA

UNIAPNEAA SAIRASTAVA SUUN TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAANA Opinnäytetyö (AMK) Suun terveydenhuollon koulutusohjelma Suuhygienisti (AMK) 2015 Anni-Emilia Salo UNIAPNEAA SAIRASTAVA SUUN TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAANA OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä palveluverkko Etelä-Pohjanmaalla. Leena Lähdesmäki 1

Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä palveluverkko Etelä-Pohjanmaalla. Leena Lähdesmäki 1 Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä palveluverkko Etelä-Pohjanmaalla Leena Lähdesmäki 1 Neuropsykiatriset häiriöt Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö; ADHD, ADD, muut

Lisätiedot

UNIAPNEAN DIAGNOSTIIKKA JA HOITO

UNIAPNEAN DIAGNOSTIIKKA JA HOITO Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin julkaisuja Publication Series of the Northern Ostrobothnia Hospital District 1/2005 UNIAPNEAN DIAGNOSTIIKKA JA HOITO Harju Terttu Ebeling Tapani Haapaniemi Tarja Jäntti

Lisätiedot