Tietoisuuden lisääminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tietoisuuden lisääminen"

Transkriptio

1 Tietoisuuden lisääminen Obstruktiivista uniapneaa (OSA) on historiallisesti pidetty miesten sairautena, mutta on esitetty, että miesten ja naisten välinen ero voi johtua siitä, että OSAa ei aina tunnisteta naisilla. 7 On todennäköistä, että unenaikaiset hengityshäiriöt lisääntyvät merkittävästi vaihdevuosien jälkeen. 8 Lisäksi naiset ovat alttiimpia raskauden aikana, minkä jotkin tutkimukset ovat osoittaneet liittyvän preeklampsioiden suurempaan määrään ja kohdunsisäiseen kasvun hidastumiseen. 9 Lyhyellä aikavälillä obstruktiivista uniapneaa sairastavien naisten elämänlaatu todennäköisesti alenee ja oireisiin kuuluu masennusta, uneliaisuutta ja kognitiivisia ongelmia. 10 Naisten vaikeaan uniapneaan liittyy myös merkittäviä pitkäaikaisia seurauksia, muun muassa suurentunut dementian 11 ja kardiovaskulaarisen kuoleman riski. 12 Tietoisuuden lisäämiselle sekä miesten ja naisten obstruktiivisen uniapnean tärkeät fysiologiset erot huomioiville sukupuolispesifeille hoidoille on siis selvästikin jatkuva tarve.

2 1 Lin CM, Davidson TM and Ancoli-Israel S. Gender differences in obstructive sleep apnea and treatment implications. Sleep Med Rev 2008; 12(6): Franklin KA, et al. Sleep apnoea is a common occurrence in females. Eur Respir J Valipour A, et al. Gender-related differences in symptoms of patients with suspected breathing disorders in sleep: a clinical population study using the sleep disorders questionnaire. Sleep 2007; 30(3): O Connor C, Thornley KS, and Hanly PJ. Gender differences in the polysomnographic features of obstructive sleep apnea. Am J Respir Crit Care Med 2000; 161(5): Medicare and private payer sleep apnea claims data Mohsenin V. Gender differences in the expression of sleep-disordered breathing : role of upper airway dimensions. Chest 2001; 120(5): Lin CM, Davidson TM, and Ancoli-Israel S. Gender differences in obstructive sleep apnea and treatment implications. Sleep Med Rev 2008; 12(6): Young T, et al. Menopausal status and sleep-disordered-breathing in the Wisconsin Sleep Cohort Study. Am J Respir Crit Care Med 2003; 176(9): Franklin KA, et al. Snoring, pregnancy-induced hypertension, and growth retardation of the foetus. Chest 2000; 117(1): Yaffe L, et al. Sleep-disordered-breathing, hypoxia, and risk of mild cognitive impairment and dementia in older women. Jama 2011; 306(6): Yaffe L, et al. Sleep-disordered-breathing, hypoxia, and risk of mild cognitive impairment and dementia in older women. Jama 2011; 306(6): Campos-Rodriguez F, et al. Cardiovascular mortality in women with obstructive sleep apnea with or without continuous positive airway pressure treatment: a cohort study. Ann Intern Med 2012; 156(2): ResMed Ltd 1 Elizabeth Macarthur Drive Bella Vista NSW 2153 Australia Yhteystiedot: ResMed Finland Oy Hevosenkenkä Espoo Suomi Edustaja: ResMed Finland Oy Hevosenkenkä Espoo Suomi AirFit, AirSense, AirView ja AutoSet ovat ResMed Ltd:n tavaramerkkejä. AutoSet on rekisteröity Yhdysvaltain patentti- ja tavaramerkkivirastossa (Patent and trademark Office). Tuotteen saatavuus saattaa vaihdella alueen mukaan. Tiedot saattavat muuttua ilman ilmoitusta ResMed Ltd / ResMed Ltd / ResMed.com/AirSolutions

3 uusi alku naisten unen hoidossa ResMed.com/AirSolutions

4 Hiljattain tehdyt tutkimukset osoittavat, että obstruktiivinen uniapnea (OSA) on selvästi erilainen naisilla ja miehillä. Se on myös yleisempi kuin aiemmin on uskottu. 1,2 ResMed Air Solutions on tarttunut tähän tietoon tukeakseen sinua ja potilaitasi ja tarjoaa nyt ensimmäisen täydellisen hoitoratkaisun, joka on räätälöity obstruktiivista uniapneaa sairastavien naisten ainutlaatuisiin tarpeisiin. Se sisältää AirSense 10 AutoSet for Her -hoitolaitteen, jossa on ensimmäinen erityisesti naisten unenaikaisten hengityshäiriöiden ominaisuuksiin räätälöity algoritmi.

5 Sukupuolispesifi hoito Uniapneaa sairastavien naisten nukahtaminen kestää yleensä miehiä kauemmin, heillä on enemmän ilmavirtauksen rajoittumista ja he heräilevät useammin. 3 Naisilla on tavallisesti myös miehiä matalampi apneahypopnea-indeksi (AHI) ja vähälukuisempia ja lyhyempiä hengityskatkoksia kuin miehillä. Lisäksi suurempi osa hengityskatkoksia esiintyy REM-unen aikana. 4 Koska oireet eroavat huomattavasti sukupuolten välillä, OSA on saatettu tunnistaa harvemmin naisilla. Koska naiset edustavat lähes 40 %:a kaikista uusista diagnosoiduista uniapneapotilaista, 5 on tärkeää, että on olemassa heidän tarpeisiinsa vastaava hoitolaite. Ainutlaatuista hoitoa naisille Uusi AirSense 10 AutoSet for Her perustuu ResMedin todistettuun AutoSet -algoritmiin ja se vastaa naisten obstruktiivisessa uniapneassa esiintyviin oireisiin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että obstruktiivista uniapneaa sairastavilla naisilla on enemmän ylähengitysteiden vastusta kuin OSA-potilailla yleisesti, 6 minkä takia AutoSet for Her -algoritmi on suunniteltu herkemmäksi ilmavirtauksen rajoittumiselle. Lisäksi algoritmi mahdollistaa hoitopaineen hienovaraisemmat muutokset, jotta unen häiriötekijät voidaan minimoida. AutoSet for Her -algoritmi myös säätää AutoSet-minimipainetta, jos hengityskatkoksia esiintyy toistuvasti tietyn kynnysarvon alapuolella. Paine Hengitysvirtaus Vastaa jokaiseen hengenvetoon, jonka virtaus on rajoittunut Räätälöity vaste AutoSet AutoSet for Her Miten AutoSet for Her -algoritmi vastaa ilmavirtauksen rajoittumiseen

6 Oivaltava raportointi ResMedin AirSense AutoSet for Heriin kuuluu myös lisääntyneisiin hengitysyrityksiin liittyvän havahtumisen (RERA) raportointiominaisuus, joka on osa AirView -järjestelmää ResMedin pilvipalvelinperusteista potilashallintajärjestelmää. Se rekisteröi ja tallentaa hengitysyrityksiin liittyviä havahtumisia. Niissä potilas yrittää selvitä hengityskatkoksesta ja säilyttää hengityksen säännöllisyyden lisäämällä hengitystyötä, mikä lopulta johtaa heräämiseen. Tämä uusi raportointiominaisuus tarjoaa uuteen algoritmiin yhdistettynä kliinistä lisänäkemystä tunnistamalla lyhyitä hengityskatkoksia ja rajoittuneeseen hengitykseen liittyviä havahtumisia. Täydellinen hoitokokonaisuus AirSense 10 AutoSet for Her sopii käytettäväksi AirFit for Her -maskisarjan kanssa. Yhdessä ne muodostavat täydellisen hoitokokonaisuuden naispotilaille. Naisille suunnitellut maskit antavat naispotilaille vaihtoehtoja, jotka voivat johtaa parempaan hoitomyönteisyyteen ja hoidon noudattamiseen. Pienikokoisen tyynyn lisäksi for Her -maskeissa on tavallista pienempi pääremmi, joten sen istuvuus on ihanteellinen naisille. Pääremmi on myös suunniteltu asettumaan helposti hiusten päälle tai alle, jotta se sopisi monenlaisiin hiustyyleihin. Värivaihtoehtoina on vaaleanpunainen ja harmaa. Lisätietoa ResMed Air Solutionsista on osoitteessa ResMed.com/AirSolutions Voit myös soittaa ResMed-edustajalle.

Todellinen koko 13,6 cm. hoitokokonaisuus. Kirjoita iltasatusi uudelleen. ResMed.com/AirMini

Todellinen koko 13,6 cm. hoitokokonaisuus. Kirjoita iltasatusi uudelleen. ResMed.com/AirMini Todellinen koko 13,6 cm Kirjoita iltasatusi uudelleen hoitokokonaisuus ResMed.com/AirMini AirMini: tehokasta 1-4 ja kompaktia hoitoa laadusta tinkimättä ResMedin uusi AirMini-hoitokokonaisuus unihäiriöiden

Lisätiedot

Swift LT Female SIERAINMASKI NAISILLE. Ensimmäinen naisille suunniteltu maski uniapnean hoitoon

Swift LT Female SIERAINMASKI NAISILLE. Ensimmäinen naisille suunniteltu maski uniapnean hoitoon Swift LT Female SIERAINMASKI NAISILLE Ensimmäinen naisille suunniteltu maski uniapnean hoitoon Entä jos yöunien jälkeen olisitkin virkeä ja täynnä energiaa? Uniapnean tehokkaalla hoidolla nukut yösi paremmin

Lisätiedot

Hengitystukihoidon laitetyypit

Hengitystukihoidon laitetyypit Hengitystukihoidon laitetyypit 11.2.2015 Noninvasiivisen hengityslaitehoidon peruskurssi Ulla Anttalainen, LT, Keuhkosairauksien ja allergologian el. Luennon sisältö Hengityksen vajaatoiminta Laitetyypit

Lisätiedot

Kompakti nenämaski suunniteltu sopimaan kaikille

Kompakti nenämaski suunniteltu sopimaan kaikille Kompakti nenämaski suunniteltu sopimaan kaikille Kaikki kasvot ovat erilaisia, ja uusi AirFit N20 -maskimme onkin helposti sovitettavissa useimmille. Kompakti nenämaski jättää näkökentän vapaaksi, ja maskin

Lisätiedot

Naisten uniapnea tunnistammeko sen erityispiirteet?

Naisten uniapnea tunnistammeko sen erityispiirteet? TIETEESSÄ ULLA ANTTALAINEN LT, osastonlääkäri TYKS, keuhkosairauksien klinikka ulla.anttalainen@tyks.fi Naisten uniapnea tunnistammeko sen erityispiirteet? Uniapnea on kansantauti. Vajaat kymmenen vuotta

Lisätiedot

Konkret om sömnapné. Vad bör göras?

Konkret om sömnapné. Vad bör göras? Konkret om sömnapné. Lohja 16.11.2011 Pia Andersson ResMed Finland Oy Vad bör göras? Pia Andersson ResMed Finland Oy Normaali uni 1. 1 Hereillä olo 2. 2 Perusuni S1-S4 (Non-REM tai NREM) 3. 3 Vilkeuni

Lisätiedot

Vanhusten uniapnea. LT Jukka Lojander HYKS, Jorvin sairaala

Vanhusten uniapnea. LT Jukka Lojander HYKS, Jorvin sairaala Vanhusten uniapnea LT Jukka Lojander HYKS, Jorvin sairaala Kuka on vanhus? Vanhuus on tila, jossa ruumiilliset ja henkiset voimat alkavat heikentyä. Se johtaa lopulta kuolemaan. Vanhenemiseen liittyy solujen

Lisätiedot

CPAP/2PV/ASV Tasapaineinen, itsesäätyvä APUA! - Milloin mitäkin? Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka

CPAP/2PV/ASV Tasapaineinen, itsesäätyvä APUA! - Milloin mitäkin? Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka CPAP/2PV/ASV Tasapaineinen, itsesäätyvä APUA! - Milloin mitäkin? Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka Sidonnaisuudet viimeisen 3 v. ajalta Sidonnaisuus Yritys/järjestö Luentopalkkio Koulutustilaisuuden

Lisätiedot

Unenaikaisen hengitysfysiologian perusteet, obstruktiivisen ja sentraalisen uniapnean patofysiologia. Tarja Saaresranta

Unenaikaisen hengitysfysiologian perusteet, obstruktiivisen ja sentraalisen uniapnean patofysiologia. Tarja Saaresranta Unenaikaisen hengitysfysiologian perusteet, obstruktiivisen ja sentraalisen uniapnean patofysiologia Tarja Saaresranta 16.11.2018 Sidonnaisuudet Luentopalkkioita (Duodecim, Suomen Keuhkolääkäriyhdistys,

Lisätiedot

Maskien/laitteiden vastaavuus

Maskien/laitteiden vastaavuus Maskien/laitteiden vastaavuus Tässä taulukossa on esitetty maskit, jotka sopivat käytettäviksi ResMedin ylipainehoitoa antavien laitteiden kanssa, ja maskiasetus, jos sellainen on valittava. Perusteelliset

Lisätiedot

AutoSet & Elite. Welcome Guide. Suomi. POSITIVE AIRWAY PRESSURE DEVICEs

AutoSet & Elite. Welcome Guide. Suomi. POSITIVE AIRWAY PRESSURE DEVICEs AutoSet & Elite POSITIVE AIRWAY PRESSURE DEVICEs Welcome Guide Suomi Tervetuloa Kiitos, kun olet valinnut käyttöösi S9 AutoSet- tai S9 Elite -laitteen. Lue koko käyttöopas ennen kuin alat käyttää näitä

Lisätiedot

Unenaikaiset hengityshäiriöt AVH:n riskitekijänä ja akuutin AVH:n jälkeen: apneaako hoitamaan?

Unenaikaiset hengityshäiriöt AVH:n riskitekijänä ja akuutin AVH:n jälkeen: apneaako hoitamaan? Unenaikaiset hengityshäiriöt AVH:n riskitekijänä ja akuutin AVH:n jälkeen: apneaako hoitamaan? Juha Huhtakangas LT, neur. el. OYS neurologian klinikka Unenaikaiset hengityshäiriöt Unen aikaisiin hengityshäiriöihin

Lisätiedot

Uniapnea, minullako?

Uniapnea, minullako? Uniapnea, minullako? Sisällys Hoidon myötä alkaa aivan uusi elämä... 4 Uni... 6 Terve uni... 6 Univaje ja valvominen... 7 Mitä on uniapnea?... 8 Obstruktiivinen uniapnea... 9 Sentraalinen uniapnea... 9

Lisätiedot

CPAP/2PV/ASV Tasapaineinen, itsesäätyvä APUA! - Milloin mitäkin? Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka

CPAP/2PV/ASV Tasapaineinen, itsesäätyvä APUA! - Milloin mitäkin? Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka CPAP/2PV/ASV Tasapaineinen, itsesäätyvä APUA! - Milloin mitäkin? Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka Sidonnaisuudet viimeisen 3 v. ajalta Sidonnaisuus Yritys/järjestö Luentopalkkio Koulutustilaisuuden

Lisätiedot

ResMed-kokokasvomaski sairaalakäyttöön

ResMed-kokokasvomaski sairaalakäyttöön ResMed-kokokasvomaski sairaalakäyttöön RESMED-KOKOKASVOMASKI SAIRAALAKÄYTTÖÖN on tarkoitettu yhden potilaan käyttöön aikuispotilaille (> 30 kg), joille on määrätty jatkuva hengitysteiden ylipaine- tai

Lisätiedot

Unenaikaiset hengityshäiriöt menopaussissa

Unenaikaiset hengityshäiriöt menopaussissa Unenaikaiset hengityshäiriöt menopaussissa Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka ja Turun yliopisto 14.3.2014 Sidonnaisuudet viimeisen 3 v. ajalta Sidonnaisuus Yritys/järjestö Luentopalkkio FILHA, Turunmaan

Lisätiedot

UNIAPNEAPOTILAAN CPAP- LAITEHOITOON SITOUTUMINEN POTILASOHJAUKSELLA. Minna Kellokumpu- Räsänen 15.10.2015

UNIAPNEAPOTILAAN CPAP- LAITEHOITOON SITOUTUMINEN POTILASOHJAUKSELLA. Minna Kellokumpu- Räsänen 15.10.2015 UNIAPNEAPOTILAAN CPAP- LAITEHOITOON SITOUTUMINEN POTILASOHJAUKSELLA Minna Kellokumpu- Räsänen 15.10.2015 Sisältö määritelmiä uniapneatauti potilasohjaus ja hoitoon sitoutuminen mitä opimme? Tutkimustuloksia

Lisätiedot

Aikuisten ja lasten ventilaattorit. Pikaopas. Suomi

Aikuisten ja lasten ventilaattorit. Pikaopas. Suomi Aikuisten ja lasten ventilaattorit Pikaopas Suomi Käyttöönotto Ei-invasiivinen käyttö Verkkojohto Maski Stellar 2 Ilmaletku 3 4 5 1 Vaihtovirtajohto Vaihtovirtajohdon lukitusliitin H4i-lämminvesikostutin

Lisätiedot

ResMed-nenämaski sairaalakäyttöön

ResMed-nenämaski sairaalakäyttöön ResMed-nenämaski sairaalakäyttöön RESMED-NENÄMASKI SAIRAALAKÄYTTÖÖN on tarkoitettu yhden potilaan käyttöön aikuispotilaille (> 30 kg), joille on määrätty jatkuva hengitysteiden ylipaine- tai bilevel-hoito

Lisätiedot

Swift LT NASAL PILLOWS SYSTEM. User Guide Suomi

Swift LT NASAL PILLOWS SYSTEM. User Guide Suomi Swift LT NASAL PILLOWS SYSTEM User Guide Suomi Swift LT SIERAINMASKI Kiitos, kun olet valinnut Swift LT -maskin. Käyttötarkoitus Swift LT ohjaa ilmavirtauksen noninvasiivisesti potilaalle hengitysteiden

Lisätiedot

uni-info Naisten uniapnea s.3 Hormonit ja uni s.6 nro 2 / 2009 CPAP-klubilehti www.cpap.fi

uni-info Naisten uniapnea s.3 Hormonit ja uni s.6 nro 2 / 2009 CPAP-klubilehti www.cpap.fi uni-info nro 2 / 2009 Naisten uniapnea s.3 Hormonit ja uni s.6 CPAP-klubilehti www.cpap.fi Pääkirjoitus Tämä Uni-infon numero keskittyy naisten uniapneaan. Uniapneaa yleisesti pidetään miehisenä sairautena.

Lisätiedot

Nauti taas. kauniista unista. Uniapnea

Nauti taas. kauniista unista. Uniapnea Uniapnea Nauti taas 2015 Koninklijke Philips N.V. Kaikki oikeudet pidätetään. Teknisiä tietoja voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. Tavaramerkit ovat Koninklijke Philips N.V. (Royal Philips) tai

Lisätiedot

!"##$"%&$'(')'*+((!"#""$$%&'()!&*+,-!#-.$"

!##$%&$'(')'*+((!#$$%&'()!&*+,-!#-.$ !"##$"%&$'(')'*+((!"#""$$%&'()!&*+,-!#-.$" Sitratori 3, 00420 Helsinki, puh. (09) 369 7440 Hyvä uni on nektaria keholle ja mielelle Kunnon yöunet Markku Partinen, Maarit Huovinen: UNIKOULU AIKUISILLE

Lisätiedot

LAIHDUTUSLEIKKAUS UNIAPNEAN HOITONA

LAIHDUTUSLEIKKAUS UNIAPNEAN HOITONA Nutrition research/diet and Chronic Diseases LAIHDUTUSLEIKKAUS UNIAPNEAN HOITONA Suomen keuhkolääkäriyhdistyksen syyskokous 7.11.2014, Helsinki Henri Tuomilehto, dosentti Korva-, nenä- ja kurkkutautien

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET KEUHKOPÄIVÄT 2017 UNIAPNEAN HOITO TURUSSA

VALTAKUNNALLISET KEUHKOPÄIVÄT 2017 UNIAPNEAN HOITO TURUSSA VALTAKUNNALLISET KEUHKOPÄIVÄT 2017 UNIAPNEAN HOITO TURUSSA Sh Susanna Aalto TYKS/KEU1 VSSHP Vastuualueella on kaksi osastoa ja yksi poliklinikka. Sairaansijoja on yhteensä vastuualueellamme 41, joista

Lisätiedot

NAISTEN UNIAPNEA ULLA ANTTALAINEN, LT, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN EL. TYKS/MEDISIINIEN TOIMIALUE, KEUHKOSAIRAUDET

NAISTEN UNIAPNEA ULLA ANTTALAINEN, LT, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN EL. TYKS/MEDISIINIEN TOIMIALUE, KEUHKOSAIRAUDET NAISTEN UNIAPNEA ULLA ANTTALAINEN, LT, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN EL. TYKS/MEDISIINIEN TOIMIALUE, KEUHKOSAIRAUDET 4.2.2019 LUENNON SISÄLTÖ Esiintyvyys Oirekuva Diagnostiikka Raskaus ja uniapnea

Lisätiedot

uni-info Johdatus uniapneaan s.3 Millaisilla laitteilla uniapneaa hoidetaan s.6 Konverttereista, inverttereistä ja akuista s. 8 nro 2 heinäkuu 2008

uni-info Johdatus uniapneaan s.3 Millaisilla laitteilla uniapneaa hoidetaan s.6 Konverttereista, inverttereistä ja akuista s. 8 nro 2 heinäkuu 2008 uni-info nro 2 heinäkuu 2008 Johdatus uniapneaan s.3 Millaisilla laitteilla uniapneaa hoidetaan s.6 Konverttereista, inverttereistä ja akuista s. 8 CPAP-klubilehti www.cpap.fi Pääkirjoitus Tässä Uni- infon

Lisätiedot

S9 Escape. Welcome Guide. Suomi POSITIVE AIRWAY PRESSURE DEVICE

S9 Escape. Welcome Guide. Suomi POSITIVE AIRWAY PRESSURE DEVICE S9 Escape POSITIVE AIRWAY PRESSURE DEVICE Welcome Guide Suomi Tervetuloa Kiitos, kun olet valinnut käyttöösi S9 Escape -laitteen. Lue Käyttöönotto- ja Laitetiedot-oppaat kokonaan ennen kuin alat käyttää

Lisätiedot

Kuten tässäkin artikkelissa, uniapneasta puhuttaessa tarkoitetaan yleensä obstruktiivista. ja tällaista apneaa saattaa esiintyä esimerkiksi

Kuten tässäkin artikkelissa, uniapneasta puhuttaessa tarkoitetaan yleensä obstruktiivista. ja tällaista apneaa saattaa esiintyä esimerkiksi 4701 Katsausartikkeli Uniapnea haaste terveydenhuollolle PAULA MAASILTA ANNE PIETINALHO Tärkein tieto Uniapneaa sairastavalla esiintyy yön aikaisia hengityskatkoja runsaasti tai pitkäkestoisina, ja ne

Lisätiedot

Uniapnea ja muut unenaikaiset hengityshäiriöt. ayl Jukka Lojander HYKS/Sydän-keuhkokeskus

Uniapnea ja muut unenaikaiset hengityshäiriöt. ayl Jukka Lojander HYKS/Sydän-keuhkokeskus Uniapnea ja muut unenaikaiset hengityshäiriöt ayl Jukka Lojander HYKS/Sydän-keuhkokeskus Nukkuminen ja hengitys Makuuasento Keuhkojen tilavuus pienenee Oikovirtauksen lisääntyminen Nielun läpimitan pieneneminen

Lisätiedot

This document has been downloaded from TamPub The Institutional Repository of University of Tampere

This document has been downloaded from TamPub The Institutional Repository of University of Tampere This document has been downloaded from TamPub The Institutional Repository of University of Tampere Publisher's version http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-201512152545 Author(s): Lassila, Katariina; Jernman,

Lisätiedot

Uniapnea ja sydän- ja verisuonisairaudet

Uniapnea ja sydän- ja verisuonisairaudet tieteessä Ulla Anttalainen LT, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri, vt. kliininen opettaja TYKS, medisiininen toimialue, keuhkosairaudet ja kliininen allergologia ja Turun yliopisto, keuhkosairausoppi

Lisätiedot

Suomi USER GUIDE User guide

Suomi USER GUIDE User guide USER GUIDE Suomi SUOMI A Kulmakappale E Pehmike B Kulmakappaleen rengas 1 Poistoilma-aukko C Pääremmit (pehmikkeessä ja kulmakappaleessa) D Runko-osa 2 Sivupainikkeet Käyttötarkoitus 3 Sivukappale AirFit

Lisätiedot

UNIAPNEAPOTILAAN KISKOHOITO

UNIAPNEAPOTILAAN KISKOHOITO UNIAPNEAPOTILAAN KISKOHOITO Laatija: Jarkko Vuoriluoto, TYKS/Suu- ja leukasairauksien klinikka Nämä ohjeet perustuvat ensisijaisesti Uniapnea (obstruktiivinen uniapnea aikuisilla)- suositukseen ja sen

Lisätiedot

Uniapnea ja liitännäissairaudet

Uniapnea ja liitännäissairaudet Uniapnea ja liitännäissairaudet Oyl Marisanna Schwenson Uniyksikkö Keuhkosairauksien klinikka 1 28/11/2014 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Sidonnaisuudet Sidonnaisuuden laatu Kaupallinen yritys (ky) Saanut

Lisätiedot

uni-info Kohonnut verenpaine s.3 Henkilökuva s.6 Vinkkejä verenpaineen alentamiseksi s.5 nro 1 maaliskuu 2008 CPAP-klubilehti www.cpap.

uni-info Kohonnut verenpaine s.3 Henkilökuva s.6 Vinkkejä verenpaineen alentamiseksi s.5 nro 1 maaliskuu 2008 CPAP-klubilehti www.cpap. uni-info nro 1 maaliskuu 2008 Kohonnut verenpaine s.3 Vinkkejä verenpaineen alentamiseksi s.5 Henkilökuva s.6 CPAP-klubilehti www.cpap.fi KOHONNUT VERENPAINE Pääkirjoitus Kohonnut verenpaine, hypertensio

Lisätiedot

Uniapneassa esiintyy lyhytkestoisia unenaikaisia. Aikuisten obstruktiivisen uniapnean hoito. Näin hoidan

Uniapneassa esiintyy lyhytkestoisia unenaikaisia. Aikuisten obstruktiivisen uniapnean hoito. Näin hoidan Näin hoidan Juha Seppä, Henri Tuomilehto ja Jouko Kokkarinen Aikuisten obstruktiivisen uniapnean hoito Obstruktiivista uniapneaa sairastavia on Suomessa arviolta yli 150 000. Uniapnea on edelleen alidiagnosoitu

Lisätiedot

VAIHDEVUOSI-IK IKÄISTEN ISTEN NAISTEN UNI. Päivi Polo El, Dos Turun yliopistollinen keskussairaala Naistentaudit ja synnytysoppi

VAIHDEVUOSI-IK IKÄISTEN ISTEN NAISTEN UNI. Päivi Polo El, Dos Turun yliopistollinen keskussairaala Naistentaudit ja synnytysoppi VAIHDEVUOSI-IK IKÄISTEN ISTEN NAISTEN UNI Päivi Polo El, Dos Turun yliopistollinen keskussairaala Naistentaudit ja synnytysoppi SIDONNAISUUDET Kutsuttu puhuja Roche 16.5.2008 Schering-Plough 29.1.2010

Lisätiedot

Uniapneapotilas 2000-luvulla: kenelle CPAP-hoito aloitetaan ja miten siihen sitoudutaan?

Uniapneapotilas 2000-luvulla: kenelle CPAP-hoito aloitetaan ja miten siihen sitoudutaan? Eija-Riitta Salomaa, Minna Myllylä, Samu Kurki, Ulla Anttalainen, Jussi Virkkala, Tarja Saaresranta, Tarja Laitinen ALKUPERÄISTUTKITUS Uniapneapotilas 2000-luvulla: kenelle CPAP-hoito aloitetaan ja miten

Lisätiedot

CPAP-POTILAIDEN ETÄSEURANTA. Sairaanhoitaja Minna Tanskanen Sairaanhoitaja Hanna-Kaisa Suikkari Keuhkosairauksien poliklinikka, SiunSote

CPAP-POTILAIDEN ETÄSEURANTA. Sairaanhoitaja Minna Tanskanen Sairaanhoitaja Hanna-Kaisa Suikkari Keuhkosairauksien poliklinikka, SiunSote CPAP-POTILAIDEN ETÄSEURANTA Sairaanhoitaja Minna Tanskanen Sairaanhoitaja Hanna-Kaisa Suikkari Keuhkosairauksien poliklinikka, SiunSote Keuhkosairauksien poliklinikka, SiunSote Uniapneapotilaat hoidetaan

Lisätiedot

Jussi Kettunen UNIAPNEALAITTEEN TESTAUS

Jussi Kettunen UNIAPNEALAITTEEN TESTAUS Jussi Kettunen UNIAPNEALAITTEEN TESTAUS UNIAPNEALAITTEEN TESTAUS Jussi Kettunen Opinnäytetyö Syksy 2015 Hyvinvointiteknologian koulutusohjelma Oulun ammattikorkeakoulu TIIVISTELMÄ Oulun ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

1/2006. Unihäiriöt ja diabetes Synnynnäinen diabetes Tyypin 1 diabeteksen uusi hoitosuositus VOL. 35 HELMIKUU SUOMEN DIABETESLIITTO

1/2006. Unihäiriöt ja diabetes Synnynnäinen diabetes Tyypin 1 diabeteksen uusi hoitosuositus VOL. 35 HELMIKUU SUOMEN DIABETESLIITTO 1/2006 VOL. 35 HELMIKUU SUOMEN DIABETESLIITTO Unihäiriöt ja diabetes Synnynnäinen diabetes Tyypin 1 diabeteksen uusi hoitosuositus Kuva: Timo Saaristo Tilauslomake internetissä: www.diabetes.fi 6 18 24

Lisätiedot

S9 Auto 25 POSITIVE AIRWAY PRESSURE DEVICE. Welcome Guide. Suomi

S9 Auto 25 POSITIVE AIRWAY PRESSURE DEVICE. Welcome Guide. Suomi S9 Auto 25 POSITIVE AIRWAY PRESSURE DEVICE Welcome Guide Suomi Tervetuloa Kiitos, että valitsit Auto 25:n. Lue Käyttöönotto- ja Laitetiedot-oppaat kokonaan ennen kuin alat käyttää laitetta. SD-korttipaikka

Lisätiedot

English Deutsch Français Italiano Nederlands Svenska Norsk Suomi Dansk Español Português Česky Polski العربية USER GUIDE. QuietAir

English Deutsch Français Italiano Nederlands Svenska Norsk Suomi Dansk Español Português Česky Polski العربية USER GUIDE. QuietAir English Deutsch Français Italiano Nederlands Svenska Norsk Suomi Dansk Español Português Česky Polski العربية P USER GUIDE QuietAir SUOMI A Kulmakappale F P30i-sierainpehmike B Kulmakappaleen rengas 1

Lisätiedot

UNENSYVYYS ERI AIVOALUEILLA UNIAPNEAA SAIRASTAVILLA LAPSILLA

UNENSYVYYS ERI AIVOALUEILLA UNIAPNEAA SAIRASTAVILLA LAPSILLA UNENSYVYYS ERI AIVOALUEILLA UNIAPNEAA SAIRASTAVILLA LAPSILLA Juha Penttala Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen Yliopisto Lääketieteen yksikkö Ohjaaja: Professori Sari-Leena Himanen 05/2015

Lisätiedot

Unenaikaisten hengityshäiriöiden diagnoosi ja hoito. oyl Anne5e Kainu Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Peijaksen sairaala

Unenaikaisten hengityshäiriöiden diagnoosi ja hoito. oyl Anne5e Kainu Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Peijaksen sairaala Unenaikaisten hengityshäiriöiden diagnoosi ja hoito oyl Anne5e Kainu Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Peijaksen sairaala Oireista uniapneaa sairastaa vähintään 4% aikuisista miehistä ja 2% naisista. Osi6aisen

Lisätiedot

uni-info CPAP-KLUBILEHTI 1/2012 Uniapnea ja sydän Yli 75 %:lla sydämen vajaatoimintapotilaista on unenaikaisia hengityshäiriöitä s.

uni-info CPAP-KLUBILEHTI 1/2012 Uniapnea ja sydän Yli 75 %:lla sydämen vajaatoimintapotilaista on unenaikaisia hengityshäiriöitä s. uni-info CPAP-KLUBILEHTI 1/2012 Uniapnea ja sydän Yli 75 %:lla sydämen vajaatoimintapotilaista on unenaikaisia hengityshäiriöitä s. 8 9 Maailman johtava uniapnea- ja hengityslaitevalmistaja www.resmed.com

Lisätiedot

Nina Martikainen Sairaanhoitaja ja sertifioitu unihoitaja, Satshp keuhkosairaudet/ unipkl, SUHS ry varapj Uniliiton unikouluohjaaja 19.4.

Nina Martikainen Sairaanhoitaja ja sertifioitu unihoitaja, Satshp keuhkosairaudet/ unipkl, SUHS ry varapj Uniliiton unikouluohjaaja 19.4. Nina Martikainen Sairaanhoitaja ja sertifioitu unihoitaja, Satshp keuhkosairaudet/ unipkl, SUHS ry varapj Uniliiton unikouluohjaaja 19.4.2018 Yleistä uniapneasta Uniapnea ja liitännäissairaudet, sydän-

Lisätiedot

Lasten kuorsaus ja unenaikainen hengityshäiriö

Lasten kuorsaus ja unenaikainen hengityshäiriö 1 Lasten kuorsaus ja unenaikainen hengityshäiriö Katariina Toni Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen laitos Lasten kuorsaustutkimus maaliskuu 2010 TIIVISTELMÄ 2 Tampereen

Lisätiedot

Uniapneapotilaiden CPAP-hoidon seuranta siirtyy yhä useammin perusterveydenhuoltoon

Uniapneapotilaiden CPAP-hoidon seuranta siirtyy yhä useammin perusterveydenhuoltoon Katsaus tieteessä Tarja Saaresranta dosentti, osastonylilääkäri TYKS, keuhkosairauksien klinikka tasaare@utu.fi Ulla Anttalainen LT, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri TYKS, keuhkosairauksien

Lisätiedot

OBSTRUKTIIVISTA UNIAPNEAA SAIRASTA- VIEN AIKUISTEN CPAP-HOITOON SITOUTU- MINEN. Kirjallisuuskatsaus

OBSTRUKTIIVISTA UNIAPNEAA SAIRASTA- VIEN AIKUISTEN CPAP-HOITOON SITOUTU- MINEN. Kirjallisuuskatsaus OBSTRUKTIIVISTA UNIAPNEAA SAIRASTA- VIEN AIKUISTEN CPAP-HOITOON SITOUTU- MINEN Kirjallisuuskatsaus Eeva Viljanen Opinnäytetyö Maaliskuu 2017 Hoitotyön koulutusohjelma Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto 2

Lisätiedot

uni-info CPAP-KLUBILEHTI 1/2013 Uniapnea ja verenpaine

uni-info CPAP-KLUBILEHTI 1/2013 Uniapnea ja verenpaine uni-info CPAP-KLUBILEHTI 1/2013 Uniapnea ja verenpaine Korkean verenpaineen taustalla on jonkinasteinen uniapnea 30 50 %:lla potilaista. Lue lisää s. 4 5. Maailman johtava uniapnea- ja hengityslaitevalmistaja

Lisätiedot

NUKKUMISASENNON VAIKUTUS EMFIT-UNIPATJALLA TODETTUUN HENGITYSHÄIRIÖÖN

NUKKUMISASENNON VAIKUTUS EMFIT-UNIPATJALLA TODETTUUN HENGITYSHÄIRIÖÖN NUKKUMISASENNON VAIKUTUS EMFIT-UNIPATJALLA TODETTUUN HENGITYSHÄIRIÖÖN Antti Rutanen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Kesäkuu 2017 Tampereen

Lisätiedot

Swift LT-F. User Guide. Suomi NASAL PILLOWS SYSTEM

Swift LT-F. User Guide. Suomi NASAL PILLOWS SYSTEM Swift LT-F NASAL PILLOWS SYSTEM User Guide Suomi Swift LT-F SIERAINMASKI Kiitos, kun olet valinnut Swift LT-F -maskin. Käyttötarkoitus Swift LT-F ohjaa ilmavirtauksen noninvasiivisesti potilaalle hengitysteiden

Lisätiedot

TALLENNETTU TALLENNETTU TALLENNETTU

TALLENNETTU TALLENNETTU TALLENNETTU S9 -sarja VA Adapt / AutoSet CS / Auto 25 / V-Auto / VA S / VA ST / VA ST-A / VA Adapt (acewave ) / AutoSet CS (acewave ) / AutoSet CS-A (acewave ) / VA ST (ivas) / VA ST-A (ivas) Tietojenhallintaohje

Lisätiedot

Kansantauti uniapnea pitäisikö sitä seuloa?

Kansantauti uniapnea pitäisikö sitä seuloa? Katsaus tieteessä Sari-Leena Himanen dosentti, ylilääkäri, ma. professori PSHP, Kliinisen neurofysiologian yksikkö, Tampereen yliopisto, lääketieteen laitos sari-leena.himanen@pshp.fi Esa Rauhala dosentti,

Lisätiedot

LIIKEANTURILLA HAVAITTUJEN UNENAIKAISTEN HENGITYSLUOKKIEN AIKAINEN SYKEVAIHTELU

LIIKEANTURILLA HAVAITTUJEN UNENAIKAISTEN HENGITYSLUOKKIEN AIKAINEN SYKEVAIHTELU LIIKEANTURILLA HAVAITTUJEN UNENAIKAISTEN HENGITYSLUOKKIEN AIKAINEN SYKEVAIHTELU Sonja Kuusimäki Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Pirkanmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Uniapneatutkimuksen tulevaisuus. Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka

Uniapneatutkimuksen tulevaisuus. Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka Uniapneatutkimuksen tulevaisuus Tarja Saaresranta TYKS, Keuhkoklinikka Sidonnaisuudet viim. 2 v. ajalta Sidonnaisuus Yritys/järjestö Saanut luentopalkkion FILHA, Bayer, THL/Petrea, Professio Finland, ResMed,

Lisätiedot

Ohjeita uniapnean laitehoidon aloittamiseen ja laitteiden huoltoon

Ohjeita uniapnean laitehoidon aloittamiseen ja laitteiden huoltoon Ohjeita uniapnean laitehoidon aloittamiseen ja laitteiden huoltoon Onneksi olkoon, olet aloittamassa elämän Sinulla on diagnosoitu uniapnea ja olet saanut tai saamassa sen hoitoon ylipainelaitteen. Hoito

Lisätiedot

APNEA HYPOPNEA LUOKITTELU YÖPOLYGRAFIASSA KNF hoitajapäivät Tallinna Jussi Toppila

APNEA HYPOPNEA LUOKITTELU YÖPOLYGRAFIASSA KNF hoitajapäivät Tallinna Jussi Toppila APNEA HYPOPNEA LUOKITTELU YÖPOLYGRAFIASSA KNF hoitajapäivät Tallinna 24.5.2012 Jussi Toppila Ambulatorinen yöpolygrafia Pt PolAmb Suppea unipolygrafia Embletta tutkimus unipolygrafiaa yksinkertaisempi

Lisätiedot

S9 Wireless Module. User Guide. Suomi. Data Transfer Accessory

S9 Wireless Module. User Guide. Suomi. Data Transfer Accessory S9 Wireless Module Data Transfer Accessory User Guide A 3 1 4 2 B 1 2 3 4 Kiitos, kun olet valinnut käyttöösi langattoman S9-moduulin. ResMed S9 -laitteiden kanssa käytettäväksi suunnitellun langattoman

Lisätiedot

User guide User guide Suomi

User guide User guide Suomi User guide Suomi SUOMI Tietoja ClimateLineAir-ilmaletkusta ClimateLineAir on lämmitettävä ilmaletku, jonka avulla annetaan haluttu lämpötila maskiisi. ClimateLineAir Oxy on ClimateLineAir-ilmaletkun muunnelma,

Lisätiedot

H5i -kostuttimen desinfiointiohje

H5i -kostuttimen desinfiointiohje H5i -kostuttimen desinfiointiohje Suomi Tätä desinfiointiohjetta on noudatettava, kun H5i-kostutinta käytetään useammalla potilaalla unilaboratorio-, klinikka- tai sairaalakäytössä tai terveydenhuollon

Lisätiedot

Noona osana potilaan syövän hoitoa

Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona lyhyesti Noona on mobiilipalvelu osaksi potilaan syövän hoitoa Noonan avulla Potilas osallistuu aktiivisesti hoitoonsa raportoimalla hoidon aikaisia haittoja. Hän

Lisätiedot

TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneil e: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17

TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneil e: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17 TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneille: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17 MITÄ IPF:N SAIRASTAMINEN TARKOITTAA Idiopaattinen keuhkofibroosi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön (2002) Valtakunnallinen

Sosiaali- ja terveysministeriön (2002) Valtakunnallinen Katsaus Paula Virkkula, Juhani Rinne ja Adel Bachour Kuorsaajan nenä Nenäoireet ovat säännöllisesti kuorsaavalla tavallisia ja hoidon pääasiallinen syy. Nenähengitystä helpottamalla voidaan usein parantaa

Lisätiedot

Suomen Keuhkolääkäriyhdistyksen syyskokous 18.11.2011. LT, Ulla Anttalainen Keuhkosairauksien ja allergologian el. TYKS/Keuhkoklinikka

Suomen Keuhkolääkäriyhdistyksen syyskokous 18.11.2011. LT, Ulla Anttalainen Keuhkosairauksien ja allergologian el. TYKS/Keuhkoklinikka Suomen Keuhkolääkäriyhdistyksen syyskokous 18.11.2011 LT, Ulla Anttalainen Keuhkosairauksien ja allergologian el. TYKS/Keuhkoklinikka Ollut toistuvasti kutsuttuna luennoitsijana Osallistunut koulutustilaisuuden

Lisätiedot

AirSense 10- ja AirCurve 10-uudelleenkäsittelyohje

AirSense 10- ja AirCurve 10-uudelleenkäsittelyohje AirSense 10- ja AirCurve 10-uudelleenkäsittelyohje Suomi Tämä opas on tarkoitettu AirSense 10- ja AirCurve 10-laitteiden käyttöön useille potilaille. Kun laitetta käytetään useille potilaille, esim. unilaboratoriossa,

Lisätiedot

VOIDAANKO UNIAPNEAPOTILAAN SOPEUTUMISTA CPAP-HOITOON ENNUSTAA ESS- KYSELYKAAVAKKEELLA?

VOIDAANKO UNIAPNEAPOTILAAN SOPEUTUMISTA CPAP-HOITOON ENNUSTAA ESS- KYSELYKAAVAKKEELLA? VOIDAANKO UNIAPNEAPOTILAAN SOPEUTUMISTA CPAP-HOITOON ENNUSTAA ESS- KYSELYKAAVAKKEELLA? Raakel Sariola Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Ohjaaja: professori

Lisätiedot

Sähkömagneettisia päästöjä ja häiriönsietoa koskeva valmistajan ilmoitus

Sähkömagneettisia päästöjä ja häiriönsietoa koskeva valmistajan ilmoitus Sähkömagneettisia päästöjä ja häiriönsietoa koskeva valmistajan ilmoitus Suomi Sivulla AirSense 10 AirCurve 10 1-3 S9 Sarja 4-6 Stellar 7-9 S8 & S8 Sarja II VPAP Sarja III 10-12 AirSense 10 AirCurve 10

Lisätiedot

Onko sinulla sairauden riski? Helppokäyttöinen opas, jonka avulla voit selvittää riskisi sairastaa uniapneaa

Onko sinulla sairauden riski? Helppokäyttöinen opas, jonka avulla voit selvittää riskisi sairastaa uniapneaa Onko sinulla sairauden riski? Helppokäyttöinen opas, jonka avulla voit selvittää riskisi sairastaa uniapneaa Uniapnean arviointiopas: selvitä sairauden riskisi a Ylset merkit ja oireet b Mikä on uniapnea?

Lisätiedot

Lasten uniapnea. Näin hoidan. Etiologia. Oireet

Lasten uniapnea. Näin hoidan. Etiologia. Oireet Näin hoidan Peter Nieminen ja Katja Liukkonen Lasten uniapnea Uniapneaa potee 2 3 % lapsista. Lasten uniapnea jää Suomessa edelleen usein vaille asianmukaista hoitoa; se on alidiagnosoitu ja aiheuttaa

Lisätiedot

Oireet päivällä. a Uniapnean yleiset merkit ja oireet

Oireet päivällä. a Uniapnean yleiset merkit ja oireet a Uniapnean ylset merkit ja oireet Usmmat ihmiset vät tiedä, onko hllä uniapnea. Sairauden huomaa usn vuodekumppani, joka havaitsee oireet. Oireet päivällä Nukahtelu kesken rutiinitoimien Päänsärky aikaisin

Lisätiedot

Uniapnea, minullako?

Uniapnea, minullako? Uniapnea, minullako? Sisällys Hoidon myötä alkaa aivan uusi elämä...3 Uni...4 Terve uni...4 Univaje ja valvominen...4 Mitkä ovat uniapnean oireet?...6 Öisin esiintyvät oireet...6 Päivisin esiintyvät oireet...6

Lisätiedot

heated humidifier H5i Welcome Guide Suomi

heated humidifier H5i Welcome Guide Suomi H5i heated humidifier Welcome Guide Suomi Tervetuloa Kiitos, kun olet valinnut käyttöösi H5i-kostuttimen. Lue Käyttöönotto- ja Laitetiedot-oppaat kokonaan ennen kuin alat käyttää laitetta. Läppäkansi

Lisätiedot

Taulukko 1. Unettomuuden yleisyys uniapneapotilailla

Taulukko 1. Unettomuuden yleisyys uniapneapotilailla Taulukko 1. Unettomuuden yleisyys potilailla Tutkimus Alotair ja Bahammam 2008 Arnardottir ym. Billings ym. Bjorvatn ym. Björnsdóttir ym. Björnsdóttir ym. Björnsdóttir ym. 2015 Broström ym. Potilaat (naisia

Lisätiedot

LIIKEANTURILLA MITATTUJEN HENGITYSHÄIRIÖIDEN ESIINTYVYYS UNILABORATORIOPOTILAILLA

LIIKEANTURILLA MITATTUJEN HENGITYSHÄIRIÖIDEN ESIINTYVYYS UNILABORATORIOPOTILAILLA LIIKEANTURILLA MITATTUJEN HENGITYSHÄIRIÖIDEN ESIINTYVYYS UNILABORATORIOPOTILAILLA Ella Elomaa Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Kliinisen neurofysiologian tutkimusryhmä

Lisätiedot

6 MINUUTIN KÄVELYTESTI

6 MINUUTIN KÄVELYTESTI 6 MINUUTIN KÄVELYTESTI Ari Mänttäri, tuotepäällikkö, LitM UKK Terveyspalvelut Oy, UKK-instituutti ari.manttari@ukkterveyspalvelut.fi, www.ukkterveyspalvelut.fi American Thoracic Society (ATS) 2002 guidelines

Lisätiedot

KOKEELLISESTI AIKAANSAADUN OSITTAISEN UNENAIKAISEN YLÄHENGITYSTIEAHTAUMAN VAIKUTUS TcCO 2 -ARVOIHIN TERVEELLÄ VAPAAEHTOISELLA

KOKEELLISESTI AIKAANSAADUN OSITTAISEN UNENAIKAISEN YLÄHENGITYSTIEAHTAUMAN VAIKUTUS TcCO 2 -ARVOIHIN TERVEELLÄ VAPAAEHTOISELLA KOKEELLISESTI AIKAANSAADUN OSITTAISEN UNENAIKAISEN YLÄHENGITYSTIEAHTAUMAN VAIKUTUS TcCO 2 -ARVOIHIN TERVEELLÄ VAPAAEHTOISELLA Heli Inkinen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen Yliopisto Lääketieteen

Lisätiedot

Pika-asennusopas. Suomi

Pika-asennusopas. Suomi Pika-asennusopas Suomi Lue Astral -laitteen Käyttöopas tai Käyttöohjeet hoitohenkilökuntaa varten -opas kokonaan ennen käyttöä. Astral-laite 1. Sovitinportti Tähän voidaan asentaa yksihaarainen sovitin,

Lisätiedot

Desinfiointi- ja sterilointiohje

Desinfiointi- ja sterilointiohje Desinfiointi- ja sterilointiohje Vain hoitohenkilökunnan käyttöön Tämä ohje on tarkoitettu käytettäväksi silloin, kun ResMedin AirFit N0 / AirFit N0 for Her -nenämaskia käytetään useammalla potilaalla

Lisätiedot

VPAP ST with ivaps. Welcome Guide. Making quality of care easy. Suomi Respiratory Care Solutions NONINVASIVE VENTILATOR

VPAP ST with ivaps. Welcome Guide. Making quality of care easy. Suomi Respiratory Care Solutions NONINVASIVE VENTILATOR VPAP ST with ivaps NONINVASIVE VENTILATOR Welcome Guide Suomi Respiratory Care Solutions Making quality of care easy Respiratory Care Solutions Making quality of care easy Tervetuloa Kiitos, että valitsit

Lisätiedot

CPAP-LAITETTA KÄYTTÄVIEN UNIAPNEAPOTILAIDEN NUKKU- MISERGONOMIA

CPAP-LAITETTA KÄYTTÄVIEN UNIAPNEAPOTILAIDEN NUKKU- MISERGONOMIA CPAP-LAITETTA KÄYTTÄVIEN UNIAPNEAPOTILAIDEN NUKKU- MISERGONOMIA Opas uniapneapotilaiden nukkumisergonomian ohjaukseen Tampereen ammattikorkeakoulun Hyvinvointiklinikalle Jenna Meriläinen Leena Vierikko

Lisätiedot

Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa

Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa Noora Suhonen Neuropsykologiaan erikoistuva psykologi, PsM OYS, OY, HY Neurologia-seminaari: Käytösoireet muistisairauksissa

Lisätiedot

Uniapnean seulonta. Esivalmistelut

Uniapnean seulonta. Esivalmistelut 1 Uniapnean seulonta Resmed ApneaLink Air on erittäin potilasystävällinen ja pienikokoinen rekisteröintilaite, jolla voidaan seuloa unenaikaisia hengityshäiriöitä sairastavia potilaita kotioloissa. ApneaLink

Lisätiedot

Kehittynyt teknologia ventilaatiohoidossa

Kehittynyt teknologia ventilaatiohoidossa Kehittynyt teknologia ventilaatiohoidossa Suuri värinäyttö Poikkeuksellinen seuranta mahdollistaa välittömän hoitopalautteen Miellyttävä, kompakti muotoilu, paino alle 5 kg Kattavat hälytykset, joissa

Lisätiedot

Helsingin Johtajatutkimus 1964-2005. 1919-34 syntyneiden johtajien 26-39 vuoden seurantatutkimus

Helsingin Johtajatutkimus 1964-2005. 1919-34 syntyneiden johtajien 26-39 vuoden seurantatutkimus Helsingin Johtajatutkimus 1964-05 Timo Strandberg Geriatrian professori Oulun yliopisto Helsingin Johtajatutkimus 1964-05 Elämänlaatu, successful aging, compression of morbidity Painonmuutoksen merkitys

Lisätiedot

KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma

KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Ilkka Hurskainen UNIAPNEAPOTILAAN CPAP-HOIDON ALOITUS RYHMÄNOH- JAUKSESSA Kirjallinen ohje Pohjois-Karjalan keskussairaalan keuhkosairauksien poliklinikan

Lisätiedot

YÖPOLYGRAFIA. Anniina Alakuijala LT, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys

YÖPOLYGRAFIA. Anniina Alakuijala LT, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys YÖPOLYGRAFIA Anniina Alakuijala LT, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys 30.8.2018 1 POIKKEAVAN PÄIVÄVÄSYMYKSEN SYITÄ Riittämätön unen määrä yksilölliseen tarpeeseen

Lisätiedot

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus on yleistä monien sairauksien loppuvaiheessa (kuva 1 ja 2). Hengenahdistuksen syyt ovat moninaisia (taulukko 1) ja ne on tärkeä selvittää,

Lisätiedot

Ambulatorinen suppea yöpolygrafia. Antti Kinnunen, erikoislääkäri Meilahden KNF (alkup.esitys Jukka Vanhanen 2015, muokannut AK)

Ambulatorinen suppea yöpolygrafia. Antti Kinnunen, erikoislääkäri Meilahden KNF (alkup.esitys Jukka Vanhanen 2015, muokannut AK) Ambulatorinen suppea yöpolygrafia Antti Kinnunen, erikoislääkäri Meilahden KNF (alkup.esitys Jukka Vanhanen 2015, muokannut AK) Sisällysluettelo Mitä tauteja suppealla yöpolygrafialla tutkitaan? Lyhyesti

Lisätiedot

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism Final SmPC and PL wording agreed by PhVWP December 2011 SUMMARY OF PRODUCT CHARACTERISTICS New Class Warnings

Lisätiedot

Uniapnea, minullako?

Uniapnea, minullako? Uniapnea, minullako? Sisällys Hoidon myötä alkaa aivan uusi elämä...3 Mitkä ovat uniapnean oireet?...4 Öisin esiintyvät oireet...5 Päivisin esiintyvät oireet...5 Mitä on uniapnea?...6 Obstruktiivinen uniapnea...7

Lisätiedot

Mirage FX for Her. User Guide. Suomi NASAL MASK

Mirage FX for Her. User Guide. Suomi NASAL MASK Mirage FX for Her NASAL MASK User Guide Suomi Mirage FX nasal mask Fitting/Maskinpassning/Tilpasning/Tilpasning/Sovitusohje 1 2 3 4 5 6 Mirage FX for Her Mirage FX for Her i Removal/Borttagning/Fjernelse/Fjerning/Irrottaminen

Lisätiedot

HILJAISEN UNEN PAIKALLISET EROT KUUKAUDEN IKÄISTEN VAUVOJEN AIVOSÄHKÖTOIMINNASSA

HILJAISEN UNEN PAIKALLISET EROT KUUKAUDEN IKÄISTEN VAUVOJEN AIVOSÄHKÖTOIMINNASSA HILJAISEN UNEN PAIKALLISET EROT KUUKAUDEN IKÄISTEN VAUVOJEN AIVOSÄHKÖTOIMINNASSA Juhani Heinonen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Huhtikuu 2014 Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Naisilla esiintyy uniongelmia

Naisilla esiintyy uniongelmia Päivi Polo LT, Dosentti Naistentautien ja synnytysopin erikoislääkäri, TYKS Naistentautien ja synnytysopin kliininen opettaja, Turun yliopisto Tarja Saaresranta Vs. vastuualuejohtaja, Medisiininen toimialue,

Lisätiedot

Uniapnean rekisteröintilaitteen pukeminen, rekisteröinnin aloittaminen illalla sekä lopettaminen aamulla

Uniapnean rekisteröintilaitteen pukeminen, rekisteröinnin aloittaminen illalla sekä lopettaminen aamulla 1 Potilasohje: uniapnean seulontatutkimus (yöpolygrafia) Resmed ApneaLink Air on erittäin potilasystävällinen ja pienikokoinen rekisteröintilaite, jolla voidaan seuloa unenaikaisia hengityshäiriöitä sairastavia

Lisätiedot

Onko minulla narkolepsia? päiväväsymysoireen tutkiminen

Onko minulla narkolepsia? päiväväsymysoireen tutkiminen Katsaus tieteessä Sari-Leena Himanen dosentti, ylilääkäri, yliopistonlehtori, unilääketieteen erityispätevyys Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, kliinisen neurofysiologian yksikkö Tampereen yliopisto, lääketieteen

Lisätiedot

TAPAUSSELOSTUS. Uniapnea imeväisen henkeä uhanneiden sinisyyskohtausten takana hyvä vaste CPAP-hoitoon

TAPAUSSELOSTUS. Uniapnea imeväisen henkeä uhanneiden sinisyyskohtausten takana hyvä vaste CPAP-hoitoon TAPAUSSELOSTUS Uniapnea imeväisen henkeä uhanneiden sinisyyskohtausten takana hyvä vaste CPAP-hoitoon Turkka Kirjavainen, Jarkko Kirjavainen, Olli Polo, Maila Penttinen, Matti Erkinjuntti, Heikki Korvenranta

Lisätiedot

RemLogic-liitännäinen hengityskatkojen vakavuuden huomioivan apnea-hypopnea-indeksin laskemiseen

RemLogic-liitännäinen hengityskatkojen vakavuuden huomioivan apnea-hypopnea-indeksin laskemiseen RemLogic-liitännäinen hengityskatkojen vakavuuden huomioivan apnea-hypopnea-indeksin laskemiseen (RemLogic plug- in for calculation of apnea-hypopnea index adjusted for severity of individual obstruction

Lisätiedot