Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Päiväpirtti - Vaahtera

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Päiväpirtti - Vaahtera"

Transkriptio

1 Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Päiväpirtti - Vaahtera

2 TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Hyvä vuorovaikutus ja turvallinen arki on toimintakulttuurimme ydin! - Aikuinen vastaa siitä, että jokaisella lapsella on mahdollisuus tulla kuulluksi ja nähdyksi. Aikuinen toimii esimerkkinä hyvään vuorovaikutukseen. - Turvallisuus lähtee hyvin suunnitellusta arjesta, jossa osataan ennakoida ja lisäksi muokata toimintaa tilanteen vaativalla tavalla. Pienryhmätoiminta on keskeinen osa toimintakulttuuriamme. - Toimimme päivittäin toiminnallisissa 4-8 lapsen pienryhmissä. - Pienryhmät muodostetaan esimerkiksi lasten ikä- ja taitotason tai lasten kiinnostusten kohteiden mukaan. Osallisuus - Arvostamme jokaista lasta ja hänen perhettään. - Osallistamme lapsia toiminnan suunnittelussa, teemat ja projektit lähtevät lasten kiinnostuksen kohteista. Lasten kanssa keskustellaan ja heidän mielipiteitään kysytään päivittäin ja ne vaikuttavat toimintaamme. - Vanhempien osallisuus mahdollistuu päivittäisten kohtaamisten lisäksi Vasu- ja Leops-keskusteluissa, vanhempainilloissa ja yhteisissä tapahtumissa. - Työntekijän antaa vanhemmille päivittäin henkilökohtaisen palautteen lapsen päivästä. Toimintakulttuuriimme kehyksenä on Helsinki, erityisesti töölöläisyys - Teemme useamman kerran kuukaudessa retkiä lähiympäristöömme ja tutustutamme lapset omaan asuinympäristöönsä. - Retkikohteita ovat Töölön puistot, Kivelän sairaala-alueen kalliot, Meilahden metsät, Seurasaari ja rannat jotka tarjoavat rakentamattoman oppimisympäristön leikkiä, tutkia ja kokea uutta. - Useissa ryhmissämme Metsämörri-toiminta tukee luontokasvatusta. Kulttuurinen moninaisuus ja sukupuolinen yhdenvertaisuus huomioidaan ja toteutetaan avoimessa vuorovaikutuksessa. Monilukutaitoa ja tieto- ja viestintäteknologiaa kehitetään yksikön ryhmien toiminnassa lasten ikätason mukaisesti. Varhaiskasvattajien ammattitaitoa syvennetään tiimien ja yksiköiden viikoittaisissa palavereissa, opettajien pedagogisissa kokouksissa, kehittämispäivillä sekä erilaisissa koulutuksissa Etunimi Sukunimi 2

3 OPPIMISYMPÄRISTÖ YKSIKÖSSÄMME Oppimisympäristö on monipuolinen ja sitä muokataan lasten kanssa toimintakauden aikana. Siinä näkyvät lasten toiveet, kiinnostuksen kohteet, projektit, teemat ja vuodenajat juhlineen. - Päiväkodin tiloja ja piha-alueita käytetään joustavasti ja porrastaen eri ryhmien kanssa. - Järjestämme lasten toiveiden mukaan leikeille tiloja ja kierrätämme leluja ryhmästä toiseen. - Mahdollisuuksien mukaan leikkejä voi jättää ja jatkaa seuraavana päivänä. - Teemme useamman kerran kuukaudessa retkiä lähiympäristöömme. - Monipuoliset retkikohteet lähiluontoon ja -puistoihin sekä Töölön ja keskustan kulttuurikohteisiin laajentavat oppimisympäristöämme. Oppimisympäristömme on turvallinen, jossa aikuinen on läsnä. Välittävä katse, lempeät kädet sekä kunnioittava puhe lasten kanssa mallittaa hyvää vuorovaikutusta. Kasvattajien välinen vuorovaikutus ja ammatillinen käytös on tärkeä osa toimivaa oppimisympäristöä. Yhdessä työyhteisön ja lasten kanssa sovitut säännöt ja toimintatavat rakentavat turvallisen ja toimivan arjen. Arvostamme toisiamme ja emme salli epäasiallista käytöstä toisia kohtaan. Päiväpirtti-Vaahteran kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma on esitelty vanhempainilloissa ja sen periaatteet ohjaavat kasvattajien toimintaa. Kestävä elämäntapa huomioidaan toiminnassa: - Käytämme kirjastopalveluita - Kunnioitamme ympäröivää luontoa sekä rakennettua miljöötä - Huolehdimme yhteisistä tavaroista ja leluista 3

4 LEIKKI JA SEN MERKITYS YKSIKÖSSÄMME Lapsille tarjotaan monipuolisesti ja laaja-alaisesti mahdollisuuksia luoda ja osallistua erilaisiin leikkeihin turvallisessa ympäristössä. Leikkien kautta lapsi käsittelee ympäröivää maailmaa, varhaiskasvattajien kannustaessa ja rohkaistessa eri rooleihin stereotypioita välttäen. Leikit tukevat lasten välistä vuorovaikutusta ja ystävyyssuhteiden kehittymistä, kuten myös lapsen ja aikuisen välistä vuorovaikutusta. Leikissä harjoitellaan yhteisistä säännöistä ja sopimuksista kiinni pitämistä. Leikki saa näkyä ja kuulua. Lasten omille leikkialoitteille annetaan tilaa ja aikaa päivittäin. Varhaiskasvattaja vastaa aloitteisiin sensitiivisesti, havainnoi ja osallistuu leikkiin tuomalla siihen uusia elementtejä. Varhaiskasvattaja mallittaa ja tulkitsee lapsille leikin tapahtumia. Leikkiympäristöä muokataan lasten toiveista ja kehitämme sitä yhdessä lasten kanssa. 4

5 TOIMINNAN ARVIONTI JA KEHITTÄMINEN YKSIKÖSSÄMME Kasvattaja havainnoi ja dokumentoi lapsiryhmän toimintaa jatkuvasti. Lisäksi kasvattaja keskustelee lasten kanssa ja huomioi heidän toiveet. Havaintojen ja lasten toiveiden pohjalta suunnitellaan, arvioidaan ja kehitetään toimintaa. Lapset dokumentoivat toimintaa piirustus-.viskari- ja lokivihkoihin kirjaten ja piirtäen. Lasten töitä on esillä heitä ja vanhempia varten, siirtyen lopulta kasvunkansioihin. Lapsilta pyydetään palautetta toiminnasta esim. hymynaamoin, peukuin tai esim. lastenkokouksissa keskustellen. Varhaiskasvattajat arvioivat toimintansa pedagogisuutta ja vuorovaikutuksen laatua tiimeissä, kehityskeskusteluissa, opettajien peda-tiimeissä, talon kokouksissa ja kehittämispäivinä. Vasu- ja leops-keskustelut, haku- ja tuontitilanteissa käydyt keskustelut, vanhempainillat ja asiakastyytyväisyyskyselyt antavat kummallekin osapuolelle arvokasta tietoa ja niistä saatu tieto toimii arvioinnin ja suunnittelun lähtökohtana Etunimi Sukunimi 5

6 YHTEISTYÖ JA VIESTINTÄ YKSIKÖSSÄMME Yhteistyömme rakentuu avoimelle ja ajantasaiselle viestinnälle huoltajien kanssa. - Haku- ja tuontitilanteissa sekä puhelimitse käydyt keskustelut ja tekstiviesti-ilmoitukset sekä ryhmien sähköpostit viikoittain ovat tärkeitä lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. - Eri sosiaalisen median kanavia käytetään arjen ja juhlan dokumentointiin. Vanhempainilloissa on sovittu ryhmittäin toimintatavoista ja otettu yksillölliset toiveet huomioon. - Osallistavat ja toiminnalliset vanhempainillat ja yhteiset tapahtumat, varhaiskasvatussuunnitelma-, lapsen esiopetuksen suunnitelma- ja siirtokeskustelut edistävät yhteistyötä. Yksikön sisäinen viestintä - Säännölliset talon kokoukset ja pedagogiset- ja tiimipalaverit - Päivittäinen yhteistyö tiimien välillä - Henkilökunnan kehittämispäivä kaksi kertaa vuodessa Moniammatillinen yhteistyö tarpeen mukaan, esimerkiksi neuvola ja terapeutit Etunimi Sukunimi 6

7 LAPSEN VARHAISKASVATUKSEN ALOITTAMINEN Aloittaminen - Vanhemmat voivat sopia tutustumisesta päiväkotiin jo ennen hakemuksen jättämistä. - Päätöksen saatuaan vanhemmat ottavat yhteyttä ja sopivat tutustumispäivän ryhmään. Sovitaan harjoittelusta ja aloituskeskustelusta. - Harjoittelun aikana lapselle läheinen aikuinen on mukana koko ajan lapsen vieressä. Huoltaja ja lapsi yhdessä tutustuvat päiväkodin tiloihin ja käytänteisiin sekä ryhmän aikuisiin ja lapsiin. - Harjoittelu tapahtuu lapsen ehdoilla ja sovitaan yksilöllisesti, ikä ja taidot huomioiden. - Varhaiskasvatuksen aloittaminen sovitaan niin, että hoitopäivän pituus pitenee pikku hiljaa. Uusien aloittavien lasten kanssa sovitaan aloitukset eri päiville mahdollisuuksien mukaan. - Aloituskeskustelussa käymme läpi perushoitoon liittyvät asiat. Vanhemmat saavat kertoa lapsestaan ja hänen taidoistaan. Haluamme myös kuulla mitkä asiat lohduttavat ja rauhoittavat lasta ja miten lapsi on tottunut reagoimaan jäädessään hoitoon. - Lapsella voi olla mukana oman turvalelu, vanhempien valokuva tai vaate, joka voi helpottaa ikävää ja lisätä turvallisuuden tunnetta. - Päivähoidon aloituksessa on tärkeää henkilökunnan sensitiivinen läsnäolo ja lapsen yksilöllinen huomiointi. Pienissä ryhmissä toimiminen tukee hyvää päivähoidon aloitusta. Aikuinen luo kunnioittavalla ja rauhallisella läsnäolollaan turvallisen ilmapiirin. - Siirtymisestä toiseen ryhmään keskustelemme vanhempien ja lapsen kanssa. Lapsen kanssa käymme tutustumassa ja leikkimässä tulevassa ryhmässä tutun hoitajan kanssa. Lapsen aikaisemmat VASU-keskustelut siirtyvät ja ohjaavat toimintaa myös uudessa ryhmässä. - Esiopetuksen aloittavien lasten perheille järjestetään tutustuminen keväällä. Lapsen vasuprosessi yhteisesti sovitut käytännöt Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmassa huoltajat ja lastentarhanopettaja sopivat siitä, miten lapsen kehitystä, oppimista sekä hyvinvointia huomioidaan ja edistetään toiminnassa. Käymme jokaisen kanssa keskustelun syksyn aikana tai kuukausi sen jälkeen kun lapsi on aloittanut varhaiskasvatuksessa. 7

8 HELSINGIN YHTEISET TAVOITTEET VUODELLE Varhaiskasvatus oli mukana Suomi 100 Suuri Lukuseikkailu hankkeessa tiiviissä yhteistyössä kaupunginkirjaston kanssa. Jokaisessa päiväkodissa järjestettiin lapsille ja perheille 1-2-tapahtumaa vuoden 2017 aikana. Meillä ne olivat: - Päiväkodin Lukuseikkailu-viikko: Lapset valitsevat sadun, jonka mukaan ryhmätiloihin on rakennettu sadun teeman mukainen miljöö, johon päiväkodin muut ryhmät pääsevät kuuntelemaan satua ja leikkimään - Suomi 100 näyttelyt molemmissa taloissa. - Taidenäyttely: Lapset taiteilevat yhdessä vanhemman kanssa lempisadun (Vaahtera) Luku ja kirjallisuus teema jatkuu ryhmissämme vielä kevätlukukauden 2018: - Luetaan lasten toivomia satuja pienryhmissä ja lepohetkillä. - Lapset saavat tuoda kotoa lempisatujaan luettavaksi päiväkotiin - Kirjastoretket - Sadutamme eli lapsi kertoo tarinan, jonka aikuinen kirjaa sanatarkasti ylös. Satu voi syntyä esimerkiksi lapsen tekemän taideteoksen pohjalta. - Käsittelemme eri teemoja myös nukke- ja pöytäteatteria hyödyntäen. Nukketeatteriesitys voidaan tehdä myös lasten toivomasta sadusta, sadutuksella syntyneestä tarinasta tai arkipäivän tilanteista nousseesta teemasta. Asiakkaiden osallisuus on vahvistunut. Lapset ja perheet saavat mahdollisuuden osallistua varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelmien tekemiseen. Meillä osallisuus näkyy: - Kehitämme osallistavia toimintatapoja ja viestintää. - Lasten osallisuus vahvistuu kasvattajien havainnoidessa lasten toimintaa, keskustellessa ja yhdessä leikkiessä. Yhteisissä kokoontumisissa, pienryhmissä ja lastenkokouksissa lapset keskustelevat ja päättävät ryhmän toimintaan liittyvistä asioista. - Varhaiskasvatussuunnitelma keskusteluissa lasten kiinnostuksen kohteista on keskusteltu ja ne on huomioitu ryhmän toiminnan suunnittelussa. Toiveita on kerätty lisäksi lasten haastattelujen, havainnoinnin ja saadun palautteen kautta. - Vanhempainilloissa kysyttiin vanhempien toiveita, ideoita ja tärkeänä pitämiä asioita. He ehdottivat myös teemoja ja retkikohteita ja tarjoutuivat osallistumaan päiväkodin tapahtumiin ja juhliin. 8

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma 2017-2018 Telkkä-Lunnin toimintakulttuuri Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Lasten toiveet ja mielenkiinnon kohteet selvitetään havainnoimalla ja kuuntelemalla. Telkkä-Lunnissa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti 2017-18 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Haikara- Ruudissa pedagogisesti käytännössä toteutetaan.

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Lappi TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Tarjoamme lapsille hoivaa ja huolenpitoa maanantaista sunnuntaihin 24/7 Varhaiskasvatusta toteutetaan huomioiden lapsen hoitovuorot

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi 2018-2019 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille arvoille sekä Helsingin

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaarelan perhepäivähoito

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaarelan perhepäivähoito Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaarelan perhepäivähoito 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Elias-Maria

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Elias-Maria Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Elias-Maria Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri muuttuu jatkuvasti. Siihen vaikuttavat kaikki yhteisön jäsenet. Yksikössämme sovitaan toimintakulttuuria

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö Kotitorppa- Vallesmannin toimintasuunnitelma

Varhaiskasvatusyksikkö Kotitorppa- Vallesmannin toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kotitorppa- Vallesmannin toimintasuunnitelma 2017-2018 YKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMASSA: LAPSEN VARHAISKASVATUKSEN ALOITTAMINEN TOIMINTAKULTTUURI LEIKKIIN JA VUOROVAIKUTUKSEEN KANNUSTAVA

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna 2017-2018 Sisältö Toimintakausi 2017-2018 3 Toimintakulttuuri 4 Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä 5 Leikkiin ja vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kannelmäki-Vanhainen

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kannelmäki-Vanhainen Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kannelmäki-Vanhainen Toimintakulttuuri Lapsuus on arvo omana elämänvaiheenaan. Henkilökuntana olemme vastuuntuntoisia ja motivoituneita. Meille on tärkeää,

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 31.10.2017 Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pph Itäkeskus-Marjaniemi-Myllypuro Toimintakausi syksy 2017-kevät 2018 https://www.instagram.com/perhepaivahoito_myllikka_itis/ Perhepäivähoito osallisuutta

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula

Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula 2018-2019 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme ytimenä on arvostava, sensitiivinen kohtaaminen. Toimintamme lähtökohtana on lasten vahvuuksien

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Immola-Tilhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Immola-Tilhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Immola-Tilhi Toimintakulttuuri ja laaja-alainen osaaminen Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta toimintayksikössä toteutetaan. Suunnitelma

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Pihlaja

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Pihlaja Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pihlaja 2018-2019 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille arvoille sekä Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Päiväkoti Puron toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Myllytonttu-Puro

Päiväkoti Puron toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Myllytonttu-Puro Päiväkoti Puron toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Myllytonttu-Puro Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli 2017-2018 TERVETULOA VY KOLKKA-TANELIIN! Päiväkodit Kolkka ja Taneli ovat toimineet yhdessä varhaiskasvatusyksikkönä 1.8.2017 alkaen. Kolkassa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Seulanen-Vaskiniitty

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Seulanen-Vaskiniitty Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Seulanen-Vaskiniitty 2017 2018 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta toimipisteessä

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Siilitie

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Siilitie Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Siilitie 26.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa Varhaiskasvatusyksikössämme on leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö, jossa osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo toteutuvat

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaunokki-Metsätähti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaunokki-Metsätähti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaunokki-Metsätähti 2017 2018 Toimintakulttuuri Lapsen on koettava olonsa turvalliseksi. Hän voi luottaa aikuisiin ja tietää saavansa oikeudenmukaista

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Louhikko - Pyynikki

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Louhikko - Pyynikki Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Louhikko - Pyynikki Toimintakulttuuri ja Laaja-alainen osaaminen Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka

Lisätiedot

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Linnunlaulu

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Linnunlaulu Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Linnunlaulu Meillä Linnunlaulussa tehdään töitä laulaen ja nauraen ajatuksella että kaikki on mahdollista! Meille tärkeitä asioita ovat lapsen, vanhempien

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma o Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta pedagogisesti käytännössä toteutetaan.

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma

Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna Toimintasuunnitelma 2017-2018 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu juhlitaan kalenterivuoden mukaisia juhlia, jotka tutustuttavat varsinkin

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Yksikön toimintakulttuurin kuvaus,

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karvikka- Longinoja

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karvikka- Longinoja Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karvikka- Longinoja Toimintakulttuuri Yksikkömme arvot: Vuorovaikutus Turvallisuus Kiireettömyys Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Kannustamme

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Timotei

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Timotei Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Timotei 2017-18 Toimintakulttuuri Lapsen kohtaaminen: Jokainen lapsi on tärkeä. Kohtelemme lapsia tasapuolisesti. Kuulemme ja näemme lapsen sanalliset

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori-Muusa

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori-Muusa Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori-Muusa Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lokki-Silkkiuikku

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lokki-Silkkiuikku Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Lokki-Silkkiuikku 2018 2019 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula Yksikkömme toimintasuunnitelma perustuu Valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2016), Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2017-18 Varhaiskasvatusyksikkö: Perhepäivähoito Kampinmalmi - Lauttasaari-Töölö TOIMIPISTEET : ryhmäperhepäiväkodit,perhepäivähoitaja ja kolmiperhehoitajat Toimintakultturi Kampinmalmi

Lisätiedot

Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä

Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä Innovatiivinen, joustava ja ammattitaitoinen organisaatio tuottaa palveluja lapsen ja perheen yksilöllisiin tarpeisiin. Olemme varhaiskasvatuspalvelujen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Vy Hanna-Mustakivi Päiväkoti Mustakivi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Vy Hanna-Mustakivi Päiväkoti Mustakivi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Vy Hanna-Mustakivi Päiväkoti Mustakivi 2 Toimintakulttuuri Lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi sekä ilmaista mielipiteensä. Yhdenvertaiset

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kasvattajat sanoittavat lapsille päivittäin huomaamiaan positiivisia asioita lapsissa ja heidän toiminnassaan, näin opetamme lapsia

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Merirasti-Siima

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Merirasti-Siima Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Merirasti-Siima VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN SEKÄ TYÖTÄMME OHJAAVAT ARVOT Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola

Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola Toimintasuunnitelma 2018-2019 Vy Rööperi-Wilhola Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jäkälä Tapanila

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jäkälä Tapanila Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jäkälä Tapanila Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kissankello- Pehtoori

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kissankello- Pehtoori Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kissankello- Pehtoori Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leipuri-Tuulimylly

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leipuri-Tuulimylly Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leipuri-Tuulimylly Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Leipuri-Tuulimyllyssä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka VARHAISKASVATUKSEN ALOITTAMINEN Tarjoamme vanhemmille mahdollisuuden tukea lapsensa varhaiskasvatuksen aloittamista portaittain. Kannustamme

Lisätiedot

Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma

Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma 2019-2020 2 Sisällys Cygnaeuksen esimiesalue... 3 Esimiesalueen varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat... 3 Cygnaeuksen päiväkoti... 3 Palokunnanmäen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kontula-Kurki

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kontula-Kurki Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kontula-Kurki 2017-2018 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Toimintasuunnitelmassamme kuvaamme, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Kontula-Kurjessa

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herttoniemi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herttoniemi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Herttoniemi Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta toimipisteessä tai yksikössä pedagogisesti

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan

Lisätiedot

Vy Rööperi-Wilholan toimintasuunnitelma

Vy Rööperi-Wilholan toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilholan toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen varhaiskasvatusyksikkö Rööperi-Wilholassa Toimintasuunnitelmamme perustuu varhaiskasvatusta ohjaaviin

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö Lehdokki-Ratamon Toimintasuunnitelma Toimintakausi

Varhaiskasvatusyksikkö Lehdokki-Ratamon Toimintasuunnitelma Toimintakausi Varhaiskasvatusyksikkö Lehdokki-Ratamon Toimintasuunnitelma Toimintakausi 2017-2018 Uusi toimintakausi uusi VASU Keväällä 2017 valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunni telman perusteisiin tutustuttiin yksikön

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö, Päiväkoti Kurkimoisio

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö, Päiväkoti Kurkimoisio Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö, Päiväkoti Kurkimoisio Toimintasuunnitelman sisältö Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Franzénia

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Franzénia Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Franzénia 2018-19 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille arvoille sekä Helsingin kaupungin

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle MUHOKSEN KUNTA Tenavat ryhmäperhepäiväkoti TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Tenavien ryhmäperhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimikaudelle 2017-2018

Lisätiedot