kertomus 2 keuhkokesk Hoitotyö Sirkka Eko
|
|
- Jutta Pakarinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toiminta017 kertomus 2 n- ja ä d y S S K Y H us keuhkokesk Hoitotyö la Sirkka Eko
2 SISÄLLYS Hyvä johtaminen 2 Voimaannuttavat rakenteet 3 Laadukas ammatillinen toiminta 4 Uusi tieto, innovaatiot ja parannukset 4 HYKS Sydän- ja keuhkokeskuksessa toteutetaan magneettisairaalan viitekehyksen mukaista laadukasta ammatillista toimintaa ja osallistavaa johtamista. Olemme menossa kohti magneettisairaalastatuksen hakua. HYVÄ JOHTAMINEN Yksiköiden asiantuntijaryhmät toimivat erinomaisesti useassa yksikössämme. Hyvien käytänteiden päivillä kaksi kertaa vuodessa asiantuntijaryhmien puheenjohtajat esittävät yksiköidensä hyviä toimintamalleja. Koordinoiva työryhmä on kokoontunut säännöllisesti, ja ryhmän toimintasuunnitelmaa ja jäsenten tehtäviä on jäntevöitetty. Olemme mahdollistaneet osastonhoitajien ja apulaisosastonhoitajien johtamiskoulutuksiin osallistumista. Vuoden 2017 aikana Jet-koulutuksessa on ollut 5 apulaisosastonhoitajaa. Osastonhoitajien ja apulaisosastonhoitajien tehtäväkuvaukset yksiköittäin on tehty HUS:n geneerisen kuvauksen mukaisesti. Päivittäisjohtamisen palaverit ja tiimipalaverit ovat vakinaistaneet paikkaansa yksiköissä. Moniammatillinen yhteistyö toimii erityisesti keuhkosairauksien linjalla, muualla on satunnaisempaa. Magneettisairaalakriteerien analysointia tehtiin syksyllä. Kriteerit muuttuvat vuoden 2019 alusta, joten uusien kriteereiden Gap-analysointi siirtyi vuodelle Olemme korostaneet osallistavia rakenteita toiminnassa ja tukeneet henkilöstöä innovatiivisuuteen, toimintatapojen kehittämiseen, palautteen antoon sekä rakentavaan arviointiin.
3 VOIMAANNUTTAVAT RAKENTEET Turvallinen työympäristö -palkintoja tulosyksikköön tuli neljä: huipputason palkinto Meilahden sydänasemalle ja perustason palkinnot Peijaksen sydänasemalle, CCU:hun ja keuhkosairauksien ja kardiologian osastolla 6A. Toimivissa palveluketjuissa ja yhteistyön parantamisessa henkilöstöä oli mukana sydämen vajaatoiminta -hoitoketjun laatimisessa, toiminnankehittämishankkeissa ja tulospalkkiohankkeessa. Hankkeita olivat Uniapneapotilaiden CPAP-laitehoidon etäseurannan lisääminen, Kohti SOTE-uudistuksen tavoitteita - uniapneaa sairastavien potilaiden etäseurantaprosessin kehittäminen ja CPAP-laitehoidon seurantavastuun siirtyminen perusterveydenhuollon vastuulle erikoissairaanhoidon aloitusvaiheen jälkeen sekä sydämen vajaatoimintapotilaiden ja sydänsarkoidoosi- ja jättisolumyokardiittipotilaiden hoidon, ohjauksen ja seurannan kehittäminen ja käytäntöjen vakiinnuttaminen HUS:n alueella yhteistyössä perusterveydenhuollon kanssa. Hankkeiden tulokset olivat hyvät ja tavoitteet saavutettiin. Hoitohenkilökunnan osaamista on systemaattisesti kehitetty lisäämällä opetushoitajia Sydän- ja keuhkokeskukseen. Hoitohenkilökunnan erityisosaamista on vahvistettu tarjoamalla pätevän tason sairaanhoitajakoulutusta ja mahdollistamalla osallistuminen HUS taitava hoitaja -koulutukseen. Kliininen asiantuntija toimii konsulttina ja on mukana laajempien koulutusten suunnittelussa. Hoitajavetoista toimintaa on vahvistettu poliklinikoilla vastaamaan kysyntää. Hoitohenkilökunnan saatavuus on ollut hyvä. Äkillisissä henkilöstöpuutoksissa on hyödynnetty päivittäisen resursoinnin mallin mukaista toimintaa. Yksiköissä päivittäisjohtamisen ideologia on systematisoinut toimintaa. Tiimien toimintaan ja toisen asteen henkilöstön kouluttamiseen ja osaamisen syventämiseen on panostettu. Henkilöstön määrä lisääntyi toiminnallisten muutosten ansiosta. Vuoden 2016 saadut vakanssit (13 kpl) sydänkirurgian jonon purkamiseksi täytettiin vuoden 2017 aikana. Resurssilisäyksen tavoitteeksi asetetut tavoitteet käytössä olevien sairaansijojen lisäämiseksi kardiologian valvonnassa ja sydänkirurgian teho-osastolla saatiin toteutettua. Henkilöstöresurssien käyttöä tarkastellaan jatkuvasti ja pyritään vastaamaan toiminnan tuottamaan tarpeeseen. Päivittäisen resursoinnin mukaisesti lainavuoroja annettiin 961 kpl (v kpl). Henkilöstökustannuksiin liittyvistä toimenpiteistä lisä- ja ylitöiden sekä määräaikaisen työvoiman käytön vähentäminen onnistuivat osittain. Sen sijaan hoitotakuun henkilöstökuluja ja vuokratyövoiman käyttöä ei pystytty vähentämään johtuen mm. kysynnän voimakkaasta kasvusta. Tästä syystä kliinisen lisätyön osuus lisääntyi. Kliinisenä lisätyönä hoidettiin noin 900 potilasta. Lähi- ja perushoitajien suuri suhteellinen osuus (n. 23 %) vaikeuttaa toiminnan suunnittelua ja lisää paineita joidenkin yksiköiden vähälle sairaanhoitajamäärälle. Henkilöstöresurssien muutoksia nimikemuutosten kautta on edelleen tarpeen tehdä. Erikoissairaanhoito vaatii syvää erityisosaamista ja pitkän perehdytysajan. Hoitohenkilöstön määrä joulukuussa 2017 oli 631 eriasteista hoitajaa (v ) ja vakinaisen henkilöstön osuus oli 80 %. Hengityshalvausyksikön toiminnan turvaamiseksi joudutaan käyttämään vuokratyövoimatiimejä, jotka ovat toimineet hyvin. Muissa yksiköissä vuokratyövoiman käyttö on ollut vähäisempää. Vuokratyövoimaa on käytetty äkillisiin puutoksiin ja ajoittain ruuhkan purkuihin. Vuodeosastolla on aiemmin hoidettu jonkin verran potilaita, jotka voitaisiin hoitaa poliklinikkaympäristössä. Yksiköiden toimintaa on terävöitetty siirtämällä näiden potilaiden hoitoa mahdollisuuksien mukaan poliklinikalle. Vuodeosaston vapautuvat paikat saadaan näin hyödynnettyä lisääntyviin elektiivisiin toimenpiteisiin. Toiminnan lisääntyminen poliklinikoilla ja lisääntynyt elektiivinen toiminta vuodeosastoilla on kasvattanut henkilöstötarvetta. Työterveyshuollon kanssa on tehty aktiivisesti yhteistyötä henkilöstön työkyvyn ylläpitämiseksi ja tarvittaessa on etsitty sopivia työpisteitä henkilöiden työkyvyn mukaisesti. Työpisteiden ergonomiaan on kiinnitetty erityistä huomiota mm. hankkimalla sähköpöytiä ja ergonomisia tuoleja. Työolobarometrin tuloksissa ergonomia-indeksi onkin hyvin parantunut. Opiskelijaohjaukseen on panostettu ja useassa yksikössä on otettu käyttöön opiskelijamoduuli. Terveysalan opiskelijoita meillä oli yhteensä 260, joista 219 oli ammattikorkeakouluopiskelijaa ja 41 toisen asteen koulutuksen opiskelijaa. Harjoitteluviikkoja suoritettiin yhteensä Cles-tulokset ovat HUS:n keskiarvoa vastaavat (8,62). Terveystieteiden maisteriopiskelijoita oli kolme. He tekivät projektityönsä meille, ja ne käsittelivät magneettisairaala-ideologian sisäistämistä, jaettua johtajuutta ja elinsiirtopotilaiden etäseurantaa. 3
4 LAADUKAS AMMATILLINEN TOIMINTA Hoitotyön laatua kuvaavien mittareiden käyttö on vahvistunut ja lisääntynyt yksiköissä. Painehaavojen esiintyvyyden vähentäminen ja kaatumisten ehkäisy ovat tavoitteena, siinä nollatoleranssi. Kipumittarin käyttö joka yksikössä ei vielä toteudu. Vajaaravitsemuksen arviointi ja hoito ovat enemmän vakiintunutta toimintaa osastoilla. Infektioiden seu- ranta vaatii terävöittämistä koko tulosyksikössä. Käsidesin käyttöön on laadittu suositukset yksiköittäin ohjeiden mukaisesti. HaiPro-käsittelyjen avulla voimme parantaa toimintaamme. Haipro-ilmoituksia tehtiin vuonna 2017 yhteensä 1107, joista merkittäviä tai vakavia tapahtu- UUSI TIETO, INNOVAATIOT JA PARANNUKSET Sydän- ja keuhkokeskuksen toimintaa kehitetään lean-periaatteella. Päivittäisjohtamisen toimintamallit yksiköissä, päivittäisjohtamisen palaverit, tiimipalaverit, palautetoiminta, hoitotyön raportointi kuukausittain systematisoitiin. Toiminnankehittämis- ja muiden hankkeiden kautta olemme sujuvoittaneet toimintaa ja kannustaneet erilaisten projektien kautta kehittämään näyttöön perustuen yksiköiden toimintaa. Virtuaalisairaalan eri talojen kehittämisessä on mukana useita hoitajia ja lääkäreitä. Työryhmät ovat saaneet hyviä tuloksia aikaan ja toimintaa voidaan siirtää digitaaliseen muotoon, sydän-, keuhko- ja elinsiirtotaloissa. Toiminnan vakiinnuttaminen vaatii uusien toimintatapojen muodostamista. Tulossa on asiakasraati- ja kokemusasiantuntijatoimintaa. Koulutus heille alkaa vuonna mia oli 14. HUS-riskit, lääkintälaitteiden vaaratilanneilmoituksia tehtiin yhteensä 105 kpl. Säännöllisesti kerättyjen hoitotyön palautekyselyjen avulla saamme potilaiden arvion hoitotyön laadusta. Voimme hyödyntää tuloksia toiminnan kehittämisessä.
5 HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Hoitotyö HYKS Meilahden tornisairaala Käyntiosoite: Haartmaninkatu 4, Helsinki Postiosoite: PL 340, HUS Puhelin:
HOITOTYÖTÄ POTILAAN PARHAAKSI
HOITOTYÖTÄ POTILAAN PARHAAKSI HUS:n hoitotyön ammatillinen toimintamalli noudattaa magneettisairaalaviitekehystä. 58 mm HUS:n hoitotyön ammatillinen toimintamalli on ensimmäinen kokonaisvaltainen kuvaus
kertomus 2 keuhkokesk Kardiologia Jyri Lomm
Toiminta016 kertomus 2 n- ja ä d y S S K Y H us keuhkokesk Kardiologia i Jyri Lomm SISÄLLYS Kardiologian linja 2 Tilat ja toiminta 3 Henkilöstö 3 Sydäntutkimusyksiköt 4 Kardiologian poliklinikkapalvelut
Hoitotyön näkökulma. Merja Miettinen hallintoylihoitaja
Hoitotyön näkökulma Merja Miettinen hallintoylihoitaja Hoitotyön palveluyksikön toiminta käynnistyi 1.1.2015 Kliinisten hoitopalvelujen alueella TAVOITTEET: Hoitohenkilöstön työn tuottavuuden lisääminen
Sairaanhoidollinen toiminta - Hoitotyö- v Valtuuston info
Sairaanhoidollinen toiminta - Hoitotyö- v. 2015-2016 Valtuuston info 6.6.2016 Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja Rajallisten henkilöstövoimavarojen kohdennus Hoitohenkilöstön resurssien kohdennus ja henkilöstömenojen
HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE
HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN TOIMINTAMALLI VISIOMME VUOTEEN 2019 Tavoitteenamme on, että hoitotyön yhteisömme on alueellisesti vetovoimainen
kertomus 2 keuhkokesk Pirkko Bran
Toiminta17 kertomus 2 n- ja ä d y S S K Y H us keuhkokesk audet Keuhkosair der Pirkko Bran SISÄLLYS Organisaatio ja yksiköt 2 Henkilöstö 3 Kliininen toiminta 4 Tutkimus, koulutus ja kehittäminen 7 ORGANISAATIO
Hoitotyön katsaus. Hallituksen seminaari 26.-27.2.2015. Merja Miettinen hallintoylihoitaja Kirsi Leivonen pa-ylihoitaja Arja Sistonen pa-ylihoitaja
Hoitotyön katsaus Hallituksen seminaari 26.-27.2.2015 Merja Miettinen hallintoylihoitaja Kirsi Leivonen pa-ylihoitaja Arja Sistonen pa-ylihoitaja 16.2.2015 1 Esityksen sisältö Hoitotyön palveluyksikön
kertomus 2 keuhkokesk Sydänlinja Jyri Lomm
Toiminta015 kertomus 2 n- ja ä d y S S K Y H us keuhkokesk Sydänlinja i Jyri Lomm Sydänlinja Sydän- ja keuhkokeskuksen sydänlinja vastaa HYKS:n aluen kardiologisesta erikoissairaanhoidosta ja HUS:n sairaanhoito-
kertomus 2 keuhkokesk Kardiologia Jyri Lomm
Toiminta17 kertomus 2 n- ja ä d y S S K Y H us keuhkokesk Kardiologia i Jyri Lomm SISÄLLYS Kardiologian linja 2 Tilat ja toiminta 3 Henkilöstö 3 Sydäntutkimusyksiköt 4 Kardiologian poliklinikkapalvelut
Näyttö ohjaa toimintaa Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen. Tervetuloa!
Näyttö ohjaa toimintaa Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen Tervetuloa! Näyttö toimintana Parhaan saatavilla olevan ajantasaisen tiedon harkittua käyttöä terveydenhuollon asiakkaan hoidossa
TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA
TULOSALUE: Erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä (kuntayhtymä) TULOS-/VASTUUYKSIKKÖ: koko kuntayhtymä VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti.
Psykiatrian Lean hankkeet
Psykiatrian Lean hankkeet PSYKIATRISEN SAIRAANHOIDON LAUTAKUNTA, yh, laatupäällikkö Hyks Psykiatria, vs. potilasturvallisuuspäällikkö HUS Yhtymähallinto 2 Esityksen sisältö Mitä on Lean? Päivittäinen johtaminen
Valtakunnallinen vaaratapahtumien raportointiverkoston päivä 3.10.2013
Valtakunnallinen vaaratapahtumien raportointiverkoston päivä 3.10.2013 avoite: Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteisten käytäntöjen jakaminen, toisilta oppiminen ja verkostoituminen Johdatus
Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014
Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014 hallintoylihoitaja Merja Miettinen KUJOn seminaari 13-14.2.2014 Hallituksen seminaari 27.-28.2.2014 2013 Tuottavuusohjelma jatkuu 2014-2016 Vähennetään
Potilashoidon vuosikertomus HYKS Sisätaudit ja kuntoutus
1 Potilashoidon vuosikertomus 2016 HYKS Sisätaudit ja kuntoutus 2 Johdanto Vuosi 2016 oli toinen täysi vuosi uusille tulosyksiköille. Vuoteen 2015 verrattuna tulosyksikössä ei lukuun ottamatta yhteispoliklinikoiden
kertomus 2 keuhkokesk Pirkko Bran
Toiminta16 kertomus 2 n- ja ä d y S S K Y H us keuhkokesk audet Keuhkosair der Pirkko Bran Stenroos Marja-Liisa SISÄLLYS Organisaatio ja yksiköt 2 Henkilöstö 3 Kliininen toiminta 4 Tutkimus, koulutus ja
HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI HYKS-SAIRAANHOITOALUE
HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TULOSYKSIKÖIDEN VUOSITASON TOIMINTASUUNNITELMAT (talousarviovuoden kehittämisohjelma) Tulosalueen/-yksikön strategisista
Kipuprojektin satoa. Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä
Kipuprojektin satoa Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä Osaraportti: nykytilan kuvaus ja toimijoiden haastattelut
Infektioiden torjuntatyön kehittäminen terveyskeskuksessa. Hygieniahoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät Jyväskylä
Infektioiden torjuntatyön kehittäminen terveyskeskuksessa Hygieniahoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät Jyväskylä 18. -19.5.2017 24.05.2017 PPL Mikä ihmeen Seututerveyskeskus Seututerveyskeskus on
HUS MAGNEETTISAIRAALAMALLI PSYKIATRIAN NÄKÖKULMA
HUS MAGNEETTISAIRAALAMALLI PSYKIATRIAN NÄKÖKULMA HUS-vastuuhenkilö hallintoylihoitaja TtT Kaarina Torppa & magneettikoordinaattori TtT Marita Ritmala-Castren, kehittämispäällikkö dosentti Kristiina Junttila
Tiina Saloranta 16.5.2012. Uranushoitokertomuksen. käyttöönoton tuloksia, Case HUS
Tiina Saloranta 16.5.2012 Uranushoitokertomuksen käyttöönoton tuloksia, Case HUS Uranus-potilastietojärjestelmät Uutta Mirandassa hoitokertomus lääkitys ja reseptit määräykset ja ohjeet hoitotaulukko hakukone
Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi
Ohjeistus: Taulukko on työväline oman työsi kehittämiseen hyvien käytäntöjen mukaiseksi. Tarkastele työtäsi oheisessa taulukossa kuvattujen toimintojen mukaan. Voit käyttää taulukkoa yksittäisen tai usean
LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN
SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON KAUPUNKI Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN Sosiaali- ja terveysjohtaja Pia Nurme
Pääsevätkö helsinkiläiset hoitoon?
Pääsevätkö helsinkiläiset hoitoon? Miten olemme valmistautuneet Miten seuraamme hoitoonpääsyn toteutumista Miten hoitoonpääsy toteutuu Mitä tulemme tekemään Hallintoylilääkäri Jukka Pellinen 1 Mitä olemme
HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta
HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 22.11.2016 Liite 2 HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN 2017 VAKANSSIMUUTOKSET Liite 2a Liite 2b Liite 2c Liite 2d Perustettavat ja lakkautettavat toimet (nimikemuutokset) Perustettavat
Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit
Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit Kaatumisten ehkäisy, alueellinen koulutusiltapäivä 17.1.2019 Hanna Leskelä / Ikääntyneiden palveluiden vastuualueen ft Kaatumisvaaran arvioinnin kehittäminen
27.8.2015. Turvallisuuden kehittäminen ja vaaratapahtumien raportointiprosessi Marina Kinnunen KTT, Hallintoylihoitaja
27.8.2015 Turvallisuuden kehittäminen ja vaaratapahtumien raportointiprosessi Marina Kinnunen KTT, Hallintoylihoitaja SISÄLTÖ Turvallisuuden kehittäminen Määritelmä, tarve ja periaatteet Suunnitelmallisuus
Ajankohtaista sairaanhoitopiirin hoitotyöstä
Ajankohtaista sairaanhoitopiirin hoitotyöstä Terveyskeskusten johtavien viranhaltioiden ja Pohjois- Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 7.10.2014 Pirjo Kejonen, hallintoylihoitaja PPSHP 1.
Anestesiasairaanhoitajan työnkuva ja perehdytys Meilahden sairaalan leikkaus- ja anestesiaosastolla
Anestesiasairaanhoitajan työnkuva ja perehdytys Meilahden sairaalan leikkaus- ja anestesiaosastolla Aoh, sh Satu Poikajärvi 8.10.2010 Valtakunnalliset anestesiasairaanhoitajien syysopintopäivät, Turku
Avohoitotoiminnan kehittäminen PSHP:ssä osana VeTeHH-hanketta
Avohoitotoiminnan kehittäminen PSHP:ssä osana VeTeHH-hanketta, projektipäällikkö, TtT, PSHP 1 Arvoa tuottamaton tapa toimia VeTe Nyt arjessa ajoin tavattua Työntekijä ensin Odottaminen on hyväksyttävää
KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET
HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 7 20.01.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET 11/00/02/00/02/2015 HYKS 7 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän
Yhtenevät kansalliset tunnusluvut hoitotyöhön
Yhtenevät kansalliset tunnusluvut hoitotyöhön Sirpa Salin, projektipäällikkö, PSHPn Tarja Tervo-Heikkinen, projektipäällikkö, HH-osahanke Esityksen sisältö - -hanke, HH-osahanke - Osahankkeen tavoitteet
TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS Tiina Larsson tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2018 Tiina Larsson tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ESITYKSEN AGENDA Sitovien taloudellisten tavoitteiden arviointi Strategisten avaintavoitteiden arviointi Lasten
Äänekosken terveyskeskus. Ylilääkäri Keijo Lukkarinen
Äänekosken terveyskeskus Ylilääkäri Keijo Lukkarinen Shp:n talousarvio 2018 Shp:n talousarviossa on Äänekosken osuus 22,425 miljoonaa euroa ( + 2,2 % verrattuna vuoden 2017 ennusteeseen) Kaupungin raami
Hoitotyön strateginen toimintaohjelma Varsinais-Suomessa
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ja alueen terveyskeskusten HOITOTYÖN JOHDON HELMISEMINAARI Turun yliopistollinen keskussairaala 13.2.2017 Hoitotyön strateginen toimintaohjelma Varsinais-Suomessa Päivi
VeTe. Henkilökunnan päivittäinen resursointi osastoryhmän sisällä Raportti 16b
Tiedolla johtaminen ja sen rakenteet henkilöstövoimavarojen kohdentamisessa Henkilökunnan päivittäinen resursointi osastoryhmän sisällä Raportti 16b Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kehittämistehtävä
Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä
Sosiaali- ja terveysministeriö Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017-2021 Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Ensimmäinen kansallinen potilasturvallisuussuunnitelma
MITÄ KEINOJA KÄSIHYGIENIAN PARANTAMISEEN? KATARIINA KAINULAINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI, HUS SAIRAALAHYGIENIAPÄIVÄT 3/15/2017 1
MITÄ KEINOJA KÄSIHYGIENIAN PARANTAMISEEN? KATARIINA KAINULAINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI, HUS 14.3.2017 SAIRAALAHYGIENIAPÄIVÄT 3/15/2017 1 TILANNE 2015: HUS:n käsihuuhdekulutus yliopistosairaaloista matalinta Takana
VALTAKUNNALLISET KEUHKOPÄIVÄT 2017 UNIAPNEAN HOITO TURUSSA
VALTAKUNNALLISET KEUHKOPÄIVÄT 2017 UNIAPNEAN HOITO TURUSSA Sh Susanna Aalto TYKS/KEU1 VSSHP Vastuualueella on kaksi osastoa ja yksi poliklinikka. Sairaansijoja on yhteensä vastuualueellamme 41, joista
Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat
Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,
19 17.03.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET
HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 19 17.03.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS 19 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän toimielimen käsiteltäväksi
Tahdistinpotilaan ohjauksen kehittäminen Satakunnan sairaanhoitopiirissä
hanke 2009-2011: Yhdessä uudella tavalla. Näyttöön perustuvan potilasohjauksen vahvistaminen osahanke, VeTePO Satakunnan sairaanhoitopiirin pilottihanke Tahdistinhoitajapoliklinikan kehittäminen ja potilasohjauksen
Kliinisten hoitopalvelujen tuottavuustoimet, vuoden 2016 raamiin sopeuttaminen ja sen aiheuttamat riskit
Kliinisten hoitopalvelujen tuottavuustoimet, vuoden 2016 raamiin sopeuttaminen ja sen aiheuttamat riskit Leena Setälä, paj KYS Kliiniset hoitopalvelut Sairaanhoitopiirien vertailussa PSSHP:n toimintakulut
VSSHP toiminnan Riskianalyysi v Vuosisuunnitteluseminaari Kuntaneuvottelu
VSSHP toiminnan Riskianalyysi v. 2017 Vuosisuunnitteluseminaari 18.9.2017 Kuntaneuvottelu 17.10.2017 Keskeiset vahvuudet (SWOT) suuri ja kiinnostava organisaatio ja työnantaja uskottava asema väestön keskuudessa
ESITYS ERITYISTARPEISTEN LASTEN KOTISAIRAANHOIDON YKSIKÖN PERUSTAMISESTA HYKS NAISTEN- JA LASTENTAUTIEN TULOSYKSIKÖN PEDIATRIAN KLINIKKARYHMÄÄN
HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 3 01.02.2012 ESITYS ERITYISTARPEISTEN LASTEN KOTISAIRAANHOIDON YKSIKÖN PERUSTAMISESTA HYKS NAISTEN- JA LASTENTAUTIEN TULOSYKSIKÖN PEDIATRIAN KLINIKKARYHMÄÄN 116/02/02/2012
HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN
HYKS lautakunta 21.1.2014 Liite 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien määrien (N) mukaan
Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen kehittämishankkeiden avulla
Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen kehittämishankkeiden avulla Marita Koivunen, Kehittämisylihoitaja Satakunnan sairaanhoitopiiri 18.12.2014 1 Esityksen sisältö Näyttöön perustuva toiminta mitä
Hoitotyö HUS:ssa. Kohti tehokasta terveydenhuollon kokonaisuutta Valtuuston seminaari 25.9.2013 Kaarina Torppa, hallintoylihoitaja, TtT
Hoitotyö HUS:ssa Kohti tehokasta terveydenhuollon kokonaisuutta Valtuuston seminaari 25.9.2013 Kaarina Torppa, hallintoylihoitaja, TtT Hoitotyö HUS:ssa Esityksen sisältö 1. HUS:n hoitohenkilöstöstä 2.
Henkilöstövoimavarojen hallinta osahankkeen (VeTeHH) HUS:n vuodeosastoaineiston kuvaukset
VeTe Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto Henkilöstövoimavarojen hallinta osahankkeen (VeTeHH) HUS:n vuodeosastoaineiston kuvaukset Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, HUS hoitotyö
HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE
HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien
Henkilöstötarpeen arviointi perusterveydenhuollossa
Henkilöstötarpeen arviointi perusterveydenhuollossa Rinnakkaissessio: Hoitotyön henkilöstövoimavarojen hallinta 6.9.2011 klo 13:40 14:00 Sirkka Kukkola, johtava ylihoitaja, ESH,SHJ,THT Riihimäen seudun
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 159 V 26.2.2014, Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite terveyskeskuksen ja kaupunginsairaalan palveluista HEL 2013-009003 T 00 00 03 Päätös päätti esittää
SAATTOHOITOSUUNNITELMAT JA ERIKOISTUNEET YKSIKÖT SUOMESSA
SAATTOHOITOSUUNNITELMAT JA ERIKOISTUNEET YKSIKÖT SUOMESSA Saattohoitotutkimuksen päivä 6.11.2012 Aira Pihlainen, TtT Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE SISÄLTÖ 1. Saattohoitosuunnitelmien
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/24 26.02.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) 66 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite terveyskeskuksen ja kaupunginsairaalan palveluista päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu
Sisätautien hoito tänään Lapin keskussairaalassa
Sisätautien hoito tänään Lapin keskussairaalassa 26.4.2016 Potilas- ja omaisneuvostonkokous Auditorio Sisätautien ylil., medisiinisen tulosalueen johtaja Susanna Halonen Sisätautien ja ihotautien tulosyksikkö
-toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon
Hyvästi jää, on vaikeaa nyt kuolla pois, kun linnut laulaa saa, kun kevät saapuu nauraen - Arto Sotavalta - -toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon 9.4.2015 KKE - ohjausryhmä SAATTAEN - hankkeen yhteiset
OSAKE- KOKEMUKSIA TAMPEREELTA
1 OSAKE- KOKEMUKSIA TAMPEREELTA Piia Tienhaara Seminaari 23.11.2017: Miten nostaa SOTE- asiakas keskiöön? 2 TAUSTAA Selvitys Tampereen kaupungille vuonna 2015 Haastattelut 2016 ( Finnish Service Alliance
Hoitoketjut järkevän hoidon porrastuksen tukena
Hoitoketjut järkevän hoidon porrastuksen tukena Alueellinen päivystyspäivä 15.2.2017 Anneli Kuusinen-Laukkala, asiantuntijalääkäri, yleislääketieteen erikoislääkäri, KSSHP anneli.kuusinen@ksshp.fi Mikä
Kriittinen menestystekijä. Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2022
Äänekosken kaupunki Perusturva 1(10) Perusturvalautakunta 26.9.2018 Liite 2 Terveyspalvelut Mittari(t) Nykytaso 2019 2020 2021 Tavoitetaso 2022 Hyvät ja toimivat peruspalvelut tyytyväisyyskyselyt (kokonaisarvio)
Potilaan parhaaksi! Näyttöön perustuvan ohjauksen vahvistaminen-osahankkeen loppuseminaari
Hallintoylihoitaja Pirjo Kejonen 17.5.2011 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Potilaan parhaaksi! Näyttöön perustuvan ohjauksen vahvistaminen-osahankkeen loppuseminaari Potilaan ohjaus Potilaan ja omaisten
HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAPORTOINTIJÄRJESTELMÄ
HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAPORTOINTIJÄRJESTELMÄ TERVEYDENHUOLLON ATK PÄIVÄT TAMPERE 10.05.2004 HANNA ASCHAN, JYH HYKS, JORVIN SAIRAALA TIETOJEN KÄYTTÖ JOHTAMISESSA JOHTAMISKULTTUURI AVOIMUUS, OIKEUDENMUKAISUUS
KYSTERI Vuosi 2016 KUJON SEMINAARI 15.2.2016
KYSTERI Vuosi 2016 KUJON SEMINAARI 15.2.2016 Kuntayhtymän asettamat tavoitteet Tilipäätöksessä nollatulos Sijoitusrahaston korko on 3 % Peruspääoman korko on 1 % 18.3.2016 ep016 2 Taloussuunnitelma 2016-2018
Mielenterveyspalveluiden toimivuus, palveluiden riittävyys, hoitoon pääsy, lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden tilanne. Repokari, Ranta, Holi
Mielenterveyspalveluiden toimivuus, palveluiden riittävyys, hoitoon pääsy, lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden tilanne Repokari, Ranta, Holi Tausta: 2017 poikkeuksellinen lähetteiden määrän kasvu
Ajankohtaista HUS psykiatriassa
Ajankohtaista HUS psykiatriassa Omaistoiminnan neuvottelukuntien kehittämispäivät, 30.10.2014 Matti Holi Toimialajohtaja, HYKS Psykiatria Rakenneuudistus: Viimeisten vuosien muutosprosessi, joka on kulminoitumassa
ENEMMÄN AIKAA JA LAATUA: KOKEMUKSET HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖSTÄ
ENEMMÄN AIKAA JA LAATUA: KOKEMUKSET HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖSTÄ Terveys ja talous päivät 15.-16.9.2016 Anne Kantanen, Palveluyksikköjohtaja, Ylihoitaja, Hoitotyön palveluyksikkö, KYS 5.9.2016 1 HOITOTYÖN
KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET
HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 28 05.05.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET 11/00/02/00/02/2015 HYKS 28 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän
Etelä-Karjalan keskussairaala Syöpähoitoyksikkö
Etelä-Karjalan keskussairaala Syöpähoitoyksikkö www.eksote.fi Syöpähoitoyksikkö Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri eli Eksote yhdistää koko alueen erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon, vanhustenpalvelut
HUS TOB 2015 KUNTAYHTYMÄ
HUS TOB 2015 KUNTAYHTYMÄ Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien määrien (N) mukaan tulkita seuraavasti: N > 10 000 ero suurempi kuin 0,15 on
Laitepassikoulutukset käytännössä
Laitepassikoulutukset käytännössä Turun kaupunki, Sairaalapalvelut, Kuntouttava osastoryhmä Hoitotyön asiantuntija Emmi Kleemola / 13.6.2019 Laitepassi LOVe Esimiesten tarkistuslista Hyvinvointitoimialalla
LEAN KYSin Kliinisen Fysiologian yksikössä
LEAN KYSin Kliinisen Fysiologian yksikössä Aoh Leena Taskinen 1 Mitä Lean on? Ø Lean on johtamisjärjestelmä, joka perustuu työn vakioimiseen ja vakioidun työn systemaattiseen ja jatkuvaan kehittämiseen
Potilasturvallisuuden kehittäminen terveyskeskuksessa
Potilasturvallisuuden kehittäminen terveyskeskuksessa Jane Marttila Vt. Ylilääkäri, perusterveydenhuolto Tartuntataudeista vastaava lääkäri, Turun SoTe 19.4.2012 1 Suomalainen STM potilasturvallisuusstrategia
Toiminta- kertomus 2015. Lasten kotisairaanhoito Anu Usvasalo
Toiminta- kertomus 2015 Lasten kotisairaanhoito Anu Usvasalo Sisällysluettelo Yksikön esittely... 1 Lasten kotisairaanhoito... 2 Erityistarpeisten lasten hoitoringit... 2 Akuuttikotisairaala... 3 Potilasturvallisuus
HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla
HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla 2 Johdanto Tämän hoitotyön toimintaohjelman tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä alueelliselle kehittämiselle ja yhteistyölle ennakoiden tulevia
CPAP-POTILAIDEN ETÄSEURANTA. Sairaanhoitaja Minna Tanskanen Sairaanhoitaja Hanna-Kaisa Suikkari Keuhkosairauksien poliklinikka, SiunSote
CPAP-POTILAIDEN ETÄSEURANTA Sairaanhoitaja Minna Tanskanen Sairaanhoitaja Hanna-Kaisa Suikkari Keuhkosairauksien poliklinikka, SiunSote Keuhkosairauksien poliklinikka, SiunSote Uniapneapotilaat hoidetaan
Sairaalatyöryhmä on käsitellyt asiaa viimeksi kokouksessaan 2.2.2010. Liite nro 1, sairaalatyöryhmän muistio 2.2.2010
Kuntayhtymähallitus 19 16.02.2010 Kuntayhtymävaltuusto 8 25.05.2010 Sosterin talouden ja toiminnan sopeuttaminen koskien osastoja 4 A, 4 B ja 5 A (hanke 17) sekä kirurgian, synnytys- ja naistentautien
Toiminta- kertomus 2015 HYKS Keuhko- sairauksien klinikka Pirkko Brander, ylilääkäri Marja-Liisa Stenroos, ylihoitaja
Toiminta015 kertomus 2 kohyks Keuh li n i k k a k n e i s k u a r sai i er, ylilääkär d n a r B o k k Pir aja oos, ylihoit r n te S a s ii Marja-L SISÄLLYS Organisaatio ja yksiköt 2 Henkilöstö 3 Kliininen
Henkilöstövoimavarojen hallinta osahankkeen (VeTeHH) polikliinisen aineiston HUS:n aineiston kuvaukset
VeTe Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto Henkilöstövoimavarojen hallinta osahankkeen (VeTeHH) polikliinisen aineiston HUS:n aineiston kuvaukset Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri,
Elinkeinoelämän keskusliitto ja Palvelualat Ry, kutsuvierastilaisuus Finlandia talo, 28.11.2009
Case Keminmaa Yksityiset palvelut julkisessa palveluntuotannossa Elinkeinoelämän keskusliitto ja Palvelualat Ry, kutsuvierastilaisuus Finlandia talo, 28.11.2009 Puhujat Keminmaan kunnan esittely ja taustaa
Sisätautien tulosyksikön esittely
Sisätautien tulosyksikön esittely Pasi Salmela oyl SISÄTAUTIEN TULOSYKSIKKÖ Ketä ja mitä varten yksikkö on olemassa? - Väestön terveystarpeet Koulutustehtävä Tutkimustehtävä VÄESTÖN TERVEYSTARPEET Suuret
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
kertomus 2 keuhkokesk Antti Vento
Toiminta015 kertomus 2 n- ja HYKS Sydä us keuhkokesk Antti Vento SISÄLLYS Organisaatio 2 Hoidon saatavuus, hoitoonpääsy ja siirtoviiveet 4 Toimintaan vaikuttaneet muutokset 2015 5 Keskeiset toiminnan kehittämishankkeet
Satu Rauta, esh, TtM, HUS Hyks Oper ty
Satu Rauta, esh, TtM, HUS Hyks Oper ty Mitä on hoitoisuus / hoitoisuusluokitus? Miksi tarvitaan? Millaisia luokituksia on tarjolla? RAFAELA -järjestelmä PERIHOIq-mittari Käyttöperiaatteet Hyödyntäminen
sairaanhoitajat/hoitoisuuskoordinaattorit Minna Kuivalainen ja Minna Riihimäki
sairaanhoitajat/hoitoisuuskoordinaattorit Minna Kuivalainen ja Minna Riihimäki Rafaela hoitoisuusluokitusjärjestelmä järjestelmän omistaa Suomen Kuntaliitto ja käyttöä hallinnoi FCG valtakunnallisesti
Terveyden edistämisen johtaminen sairaalassa
Annukka Pukkila Terveyden edistämisen johtaminen sairaalassa - Työvälineitä hoitotyön johtajille Hankkeen tausta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallinnoiman Terveyttä ja hyvinvointia hoitotyön johtamisella
Ammatilliset koulutuspäivät Ammattikuntamme ajankohtaiset kuulumiset SuPerin vastaanottotyöryhmä Elina Ottela & Anja Törmä
Ammatilliset koulutuspäivät 23. 24.3.2017 Ammattikuntamme ajankohtaiset kuulumiset SuPerin vastaanottotyöryhmä Elina Ottela & Anja Törmä SuPerin Hallituksen nimeämä Vastaanottotyöryhmä Aloitti toimintansa
Tiukilla mennään Terveyden- ja sosiaalihuollon toiminta ja henkilöstöjärjestelyt vuonna 2015 Tehyläisten pääluottamusmiesten näkemyksiä
Tiukilla mennään Terveyden- ja sosiaalihuollon toiminta ja henkilöstöjärjestelyt vuonna 2015 Tehyläisten pääluottamusmiesten näkemyksiä Mervi Flinkman Työvoimapoliittinen asiantuntija, sh, TtT Yhteiskuntasuhteet
AKKREDITOINNIN EDUT JA HAASTEET
AKKREDITOINNIN EDUT JA HAASTEET HUS, LKL K10 Lasten syöpä-, veritauti- ja kantasolusiirto-osasto Merja Stenvall aoh, K10 laatuvastaava Mervi Taskinen dos, K10 laatupäällikkö LASTEN SYÖPÄ- JA VERITAUTI
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1 Ammattitaitoa edistävän harjoittelun prosessin työtehtävät Seuraavassa on kuvattu ammattitaitoa edistävän harjoittelun prosessin mukaisesti siihen
Tupakastavieroitusklinikoiden. koko maahan? Annamari Rouhos Keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus
Tupakastavieroitusklinikoiden verkosto koko maahan? 4.4.2017 Annamari Rouhos Keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Sidonnaisuuteni kaupalliseen yritykseen (ky) viimeisten 2 v aikana
Leanilla potilasturvallisuutta tehohoitoon
Leanilla potilasturvallisuutta tehohoitoon Päivi Peltola, Marko Hyvönen, Arto Immonen, Anna-Marja Karhunen, Timo Kellokoski, Juha Koskenkari, Marja Lämsä, Susanna Mustonen, Maarit Yliniemi Tehohoitopaikka
Käsihygieniahanke. Helena Ojanperä, hygieniahoitaja OYS, infektioiden torjuntayksikkö Valtakunnalliset hygieniahoitajien koulutuspäivät
Käsihygieniahanke Helena Ojanperä, hygieniahoitaja OYS, infektioiden torjuntayksikkö Valtakunnalliset hygieniahoitajien koulutuspäivät 15 16.5.2014 Käsihygienia hoitoon liittyvien infektioiden ehkäisyssä
ErgoSteps -hanke: Ergonomia-askeleet ja tietopankki terveydenhuoltoon
ErgoSteps -hanke: Ergonomia-askeleet ja tietopankki terveydenhuoltoon Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-asiantuntijaseminaari 8.6.2012 Maija Lintula ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto
Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET
Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi
EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen. Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja
EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja Opetussairaala Seinäjoen keskussairaala toimii opetussairaalana eri alojen opiskelijoille
Mitä Oulussa on tehty pakon vähentämiseksi? Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Oulu
Mitä Oulussa on tehty pakon vähentämiseksi? Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Oulu 5.-6.11.2015 Oys Psykiatrian tulosalue Vakioidut potilaat ja hoitopäivät psykiatrian erikoisalan laitoshoidossa vuonna
HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä
ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,
Tulevaisuuden sairaala Kari-Pekka Tampio Ohjelmajohtaja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Valtuustoinfo
Tulevaisuuden sairaala 2030 Kari-Pekka Tampio Ohjelmajohtaja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Valtuustoinfo 28.10.2014 Master Plan Johdanto Sisältö Toteutustapa ja aikataulu Vaihtoehtojen vertailu
VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen
VERKOSTOISSA ON VOIMAA Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen LIIKKUVA LAPSUUS VARHAISKASVATUKSEN HANKE LASTEN ARKILIIKKUMISEN LISÄÄMISEKSI 2 LIIKKUVA LAPSUUS HANKKEEN TAUSTATIETOJA Hanke
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (7) 361 Valtuutettu Reetta Vanhasen aloite psykososiaalisen tuen vahvistamisesta elämän loppuvaiheen hoidossa Päätös katsoi valtuutettu Reetta Vanhasen aloitteen