Nestemäiset kierrätysravinteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nestemäiset kierrätysravinteet"

Transkriptio

1 Nestemäiset kierrätysravinteet ProAgria Maitovalmennus Tuotosseuranta ja jalostus 120 v Tiedekeskus Heureka, Auditorio, Tiedepuisto 1, Tikkurila, Vantaa, syyskuuta 2018 Petri Kapuinen Luke, Tuotantojärjestelmät Itäinen Pitkäkatu 4 A (PharmaCity 7. krs.) Turku

2 Nestemäiset kierrätyslannoitteet Nestemäiset kierrätyslannoitteet ovat syntyneet sivutuotteena jonkin tuotteen prosessoinnin yhteydessä. Ne syntyvät jossakin biolaitoksessa tai esimerkiksi elintarviketai rehuteollisuuden sivutuotteena. Niitä markkinoidaan nestemäisenä, koska laitosten tuotannon volyymi on taloudellisesti kannattavan rakeistuksen tai kiteyttämisen kannalta liian pieni. Niiden ravinnepitoisuus on tavanomaisia rakeisia ja kiteisiä lannoitteita pienempi. Tuotantoyksiköiden suhteellisen pienestä tuotannosta johtuen käyttö on yleensä paikallista, jolloin suhteellisen pieni ravinnepitoisuus ja ravinteiden arvo eivät muodostu oleelliseksi logistiseksi ongelmaksi. Lähtökohtaisesti tuotanto ja käyttö on paikallista.

3 Ammoniumsulfaatti Ammoniumsulfaattia syntyy biolaitoksissa strippaamalla. Kiintoaineesta puhdistetun rejektin ph nostetaan lipeällä, jolloin ammoniakki vapautuu ilmaan. Ammoniakki pestään ilmasta rikkihapolla. Lopputuloksena on nestemäinen ammoniumsulfaatti, jonka väkevyys on yleensä %. Puhtaassa ammoniumsulfaattikiteessä on typpeä 21 % ja rikkiä 24 %. Liuoksessa on typpeä kg/m 3 väkevyydestä riippuen. Käytössä keskeinen ongelma on suuri rikin määrä suhteessa typpeen, jolloin sitä on järkevä käyttää vain osana typpilannoitusta.

4 Ammoniumsulfaatti Liiasta rikistä ei ole yleensä ole juuri hyötyä, koska se huuhtoutuu nitraatin tavoin eikä rikkilannoitusta voi tehdä varastoon. Suuri rikkiannos potentiaalisesti alentaa sadon seleenipitoisuutta. Tuotantomäärät tällä hetkellä: Envor (Forssa) max 5 m 3 /vrk Gasum (Riihimäki) max 3 m 3 /vrk Uusia tuotantoyksiköitä syntynee lähitulevaisuudessa. Teknisesti toimiva typen kierrätysratkaisu mutta tuotantokustannus noin kolminkertainen ravinteiden arvoon nähden. Talous kaatuu lähinnä lipeästä aiheutuvaan kustannukseen. Tyypillinen annos on 200 l/ha.

5 Ammoniumsulfaattiliuoksen käyttö maataloudessa Voidaan käyttää sellaisenaan osana lannoitusta tai potentiaalisesti tankkiseoksena torjunta-aineiden kanssa. Osana lannoitusta se on järkevä silloin, kun tarvitaan runsasta rikkilannoitusta tai halutaan nostaa ammoniumtypen osuutta typpilannoituksessa. Runsaita sateita keväällä ennen orastumista On edullinen typpilannoite ainakin silloin, kun rikin arvo voidaan ottaa kokonaan huomioon. Käytetään vain osana lannoitusta. Päälannoitteessa ei ole rikkiä.

6 Ammoniumsulfaattiliuoksen käyttö maataloudessa Tarkoituksenmukaista levittää kasvinsuojeluruiskulla, koska tyypillinen levitysmäärä on 200 l/ha. Tämäkin määrä aiheuttaa vioitusta kasvustossa kohdissa, joissa on päällekkäistä ruiskutusta. Vioitusherkkyys näyttää lisääntyvän myöhemmillä kasvuasteilla. Voi käyttää 200 l/ha useita kertoja riittävällä väliajalla (ehkä 2 vko), mutta yhdestä annoksesta tulee riittävästi rikkiä. Voi käyttää suurempina annoksina mullokselle tai heti niiton jälkeen.

7 Ammoniumsulfaatin polttovioitus nurmessa 1000 l AMS/ha = 100 kg N/ha 400 l AMS/ha = 40 kg N/ha Vioitus on merkittävä kohtuullisillakin annoksilla, jos nurmikasvusto on päässyt näin pitkäksi.

8 Ammoniumsulfaatin polttovioitus vehnäkasvustossa 300 l/ha (= 30 kg N/ha) noin viikko ennen tähkimistä oli hieman liikaa varsinkin helteisessä säässä.

9 Ammoniumsulfaattiliuoksen käyttö maataloudessa Tankkiseokset glyfosaatin kanssa Kirjallisuustietojen mukaan pieni osuus (10 % AMS:ina eli noin 30 % liuoksesta) ammoniumsulfaattia glyfosaatin kanssa tankkiseoksena parantaa sen tehoa. Osuus, ei määrä, on ratkaiseva Toimii vain heikoilla hapoilla, joista käytössä Suomessa vain glyfosaatti Esimerkiksi keväällä ennen suorakylvöä.

10 Juolavehnän torjunta glyfosaatilla ennen suorakylvöä Saastunnan ollessa runsas glyfosaattikäsittely on käytännössä välttämätön, ja se voidaan tehdä tankkiseoksena ammoniumsulfaatin kanssa. Ammoniumsulfaattiannoksen pitäisi kuitenkin olla pienempi kuin 200 l/ha ammoniumsulfaattiliuosta. Kokeet tukevat kirjallisuuden käsitystä 10 % AMS (=57 l/ha AMSliuosta oikeellisuudesta, jolloin lannoitusvaikutus jää vaatimattomaksi.

11 Glyfosaatti- ja AMPA-jäämät maassa mg/kg ka 0,90 0,80 0,70 0,60 0,50 0,40 0,30 0,20 0,10 0,00 1,20 1,00 0,80 0,60 0,40 mg/kg ka GLYFOSAATTI Glyfosaattiannos, l/ha AMPA 0-2,5 cm 2,5-20 cm 0-2,5 cm Glyfosaattiannoksen pienentäminen pienentää erityisesti glyfosaattijäämiä pintamaassa Käsittelyt 1, 4, 5 ja 8 edellisessä diassa. 0,20 0, Glyfosaattiannos, l/ha 2,5-20 cm

12 Ammoniumsulfaattiliuoksen käyttö maataloudessa Tankkiseokset muiden herbisdien kanssa Testasimme pinta-alapohjaisesti eniten käytettyjen tankkiseosten teknisen yhteen sopivuuden. Pienannosaineet on liuotettava ensin veteen. Testeissä valikoitui neljä tuotetta kenttäkokeisiin: K-Trio-neste Ariane S Tooler ja Logran

13 Torjuntateho- ja satotulokset yhdistetyn käsittelyn tukena Kuva 1. AMS + herbisidit kauralla, Jokioinen. Käsittelyjen visuaalisesti havainnoitu teho rikkakasveihin (29 vrk ruiskutuksesta). Kuva 2. AMS + herbisidit ohralla, Jokioinen. Käsittelyjen visuaalisesti havainnoitu teho rikkakasveihin (30 vrk ruiskutuksesta). Tankkiseoksista ei ollut ainakaan haittaa, joten käsittelyiden yhdistäminen on tarkoituksenmukaista työteknisistä syistä.

14 Kiteinen ammoniumsulfaatti Syntyy Suomessa Harjavallassa nikkelin valmistuksessa sivutuotteena. Määrä on huomattava suhteessa nykyisin biolaitoksissa syntyvään nähden Riittäisi puolelle Suomen pelloista (20 kg N/ha annoksella). On kierrätyslannoite mutta ei nestemäinen. Logistisesti edullisempi noin kolmikertaisen typpipitoisuuden takia. Voidaan liuottaa nestemäiseksi ja käyttää sellaisena mutta kiteen mukana tulee epäpuhtautena hiilivety-yhdisteitä, jotka tukkivat suuttimien suodattimet kasvinsuojeluruiskussa. Hankala levittää keskipakoislevittimen kanssa suuren raekoejakauman takia.

15 Ruiskun imusuodatin AMS-ruiskutuksen jäljiltä

16 Suuttimen suodatin, kun on levitetty 600 litraa nestettä, jossa on 30 % nestemäistä AMS:ia Ongelma esiintyy AMSkiteestä tehtyä liuosta käytettäessä. Kyseessä on valmistusprosessissa käytettyjen hiilivetyjen jäämät. Määrä on varsin pieni, mutta riittävä aiheuttamaan ongelman näin tuotetta käytettäessä.

17 Rakeisen ammoniumsulfaatin levitys piensiemen/starttilannoitelaatikosta Ammoniumnitraatti sijoitetaan päälannoitelaatikosta ja ammoniumsulfaatti starttilannoitelaatikosta. Levitysmäärätaulukko Tume NovaCombissa piti kutinsa. Asetus 7.0 antoi 100 kg/ha. Toimii ainakin myös Väderstadissa.

18 Typpivesi Valmistetaan muuten kuten ammoniumsulfaatti, mutta pestään vedellä. ph on korkea => typen tappiot ammoniakkina Rikki ei ole rajoittamassa levitysmäärää Sijoittaminen on oleellista. typpipitoisuus pieni (2 %) nykyisissä prosesseissa (esim. Gasum, Turku) Logistiset kustannukset ovat suuret suhteessa typen arvoon (20 kg/t = 16 /t).

19 Gasumin uusi typpivesilaitos Turun Topinojalla biokaasulaitoksen yhteydessä Gasumin Turun laitoksella on juuri nyt käynnistymässä uusi prosessi, josta pitäisi tulla 15 %:ista typpivettä (150 kg N/t). Ravinnesisällön arvo suurempi kuin ammoniumsulfaattiliuoksessa. Typpiveden pitoisuuden pitäisi olla 15 % eli 150 kg/t nykyisen noin 2 % sijasta. Hehtaarin koko typpilannoitus voitaisiin saada alle tonnin tai kuution annoksella. Levitys on realistista 1 m 3 :n IBC-kontista esimerkiksi traktorin keulalla.

20 Nestelannoitus nurmilla levitysmäärille luokkaa 5 m 3 /ha

21 Nestelannoitus nurmilla levitysmäärille luokkaa 5 m 3 /ha Suunniteltu erityisesti laimealle typpivedelle mutta levitysmäärä on potentiaalisesti sama muillakin nestemäisillä lannoitevalmisteilla, joiden typpipitoisuus on noin 20 kg/m 3. Melassi Vinassi Konsentraatissa on typpipitoisuus on oikea mutta sen mukana tulee näillä käyttömäärillä liikaa rikkiä. Sijoittaminen on tärkeää silloin, kun tuotteen ph on korkea.

22 Typpivesi ja AMS osana nurmen typpilannoitusta Toisen niiton kuiva-ainesato ajalta Kiteinen AMS tuotti saman sadon kuin ammoniumnitraatti lannoite. Typpivesi tuotti suhteellisen huonon sadon. Startti-AMS tuotti typpimääräänsä vastaavan sadon. Lannan typelle ei kolme viikkoa 1. niitosta sijoitettuna saatu juurikaan satovastetta.

23 Konsentraatti Konsentraatti valmistetaan biolaitoksessa haihduttamalla rejektivedestä pois vettä. Rejektiveden valmistaminen ja siten myös konsentraatin valmistaminen on mahdollista vain sellaisissa biolaitoksissa, joissa puhdistamolietteen osuus on korkeintaan 10 % raakaaineesta. Tällä hetkellä valmistetaan vain Gasumin Vehmaan laitoksella. Puhdistamolietteiden mädätyksen eriyttäminen todennäköisesti johtaa uusiin konsentraattia tuottaviin laitoksiin. Konsentraattiin lisätään rikkihappoa typen sitomiseksi, jolloin typen ja rikin suhteeksi muodostuu lähes samanlainen kun ammoniumsulfaatissa. Järkevä käyttömäärä määräytyy rikin tarpeen perusteella.

24 Konsentroitu perunan soluneste Konsentroitu perunan soluneste syntyy perunatärkkelyksen valmistamisen yhteydessä, kun perunasta on ensin hyödynnetty tärkkelys ja valkuainen ja siitä on haihdutettu ylimmäistä vettä. Sisältää runsaasti kalia suhteessa typpeen (40:10). Käytännössä käytetään pääasiassa perunan lannoitukseen paikallisesti.

25 Muita mahdollisia nestemäisiä kierrätyslannoitteita Vinassit Melassit Typpipitoisuudet luokkaa kg/m 3. Suunnattu tyypillisesti luomutuotantoon

26 Vuoden 2017 alustavat satotulokset Yltöisten vehnäkokeesta Satotavoite käsittelyn 120 kg N/ha (120) mukainen paitsi solunesteellä 90 kg N/ha (90) Pientä hienosäätöä lopullisten pitoisuuksien mukaan Käytännössä satotasotavoitteet jäivät saavuttamatta Typpivesi oli huonoin ammoniakkitappion takia Kiteinen AMS oli lähes ammoniumnitraatin veroinen. Puintikosteuksissa ei ollut eroja.

27 Vuoden 2017 rikkilannoituksen vaikutus viljavuusrikkiin Yltöisten vehnäkokeessa keväällä 2018 mg/l 13,0 12,0 11,0 10,0 9,0 Viljavuusrikki Vuoden 2017 rikkilannoitus nosti viljavuusrikkiä vielä keväällä Olisi tarkoituksenmukaista ottaa viljavuus näytteet uudesta kentästä myös alkukesästä 2018 sekä nollaruudusta. 8,0 7, kg S/ha

28 Tume NovaCombi suorakylvökone nestelannoitusvarustuksella Sijoittaa traktorin edessä olevasta kontista nestemäistä lannoitetta varsinaisten kylvökiekkojen väliin.

29 GreatPlains suorakylvökone nestelannoitusvarustuksella Sijoittaa traktorin edessä olevasta kontista nestemäistä lannoitetta etumaisten vannaskiekkojen taakse.

30 Loppupäätelmiä Nestemäisillä kierrätyslannoitteilla tuskin saadaan sadonlisää suhteessa vastaavaan määrään typpeä tavanomaisesta rakeisesta lannoitteesta. Jotta käyttö yleistyisi, pitäisi ravinteiden olla niissä edullisempia kuin tavanomaisissa rakeisissa lannoitteissa. Tämä ei ole todennäköistä tällä hetkellä, koska teolliset käyttömuodot kilpailevat samoista ravinteista biolaitoksen kannalta logistisesti edullisella tasaisella vuosikulutuksella määräten niiden hinnan. Jos nestemäisten kierrätystyppilannoitteiden tarjonta suhteessa niiden teolliseen kysyntään kasvaa, voi olla, että maatalous saa näitä käyttöönsä tavanomaisia typpilannoitteita edullisemmin.

31 Kiitos!

32

Nestemäisten kierrätysravinteiden käyttö maataloudessa (NESTERAVINNE)

Nestemäisten kierrätysravinteiden käyttö maataloudessa (NESTERAVINNE) Nestemäisten kierrätysravinteiden käyttö maataloudessa (NESTERAVINNE) MATO-tutkimusohjelman vuosiseminaari 7.2.2018 Säätytalo, Sali 15, Helsinki Petri Kapuinen Luke, Tuotantojärjestelmät Toivonlinnantie

Lisätiedot

Nestemäisten kierrätysravinteiden käyttö maataloudessa (NESTERAVINNE)

Nestemäisten kierrätysravinteiden käyttö maataloudessa (NESTERAVINNE) Nestemäisten kierrätysravinteiden käyttö maataloudessa (NESTERAVINNE) MATO-tutkimusohjelman vuosiseminaari YM:n Pankkisali, Aleksanterinkatu 7, Helsinki Petri Kapuinen Luke, Tuotantojärjestelmät Itäinen

Lisätiedot

Nestemäisen kierrätysravinteiden maatalouskäyttö (NESTERAVINNE)

Nestemäisen kierrätysravinteiden maatalouskäyttö (NESTERAVINNE) Nestemäisen kierrätysravinteiden maatalouskäyttö (NESTERAVINNE) 2017-2019 Petri Kapuinen Luke, Tuotantojärjestelmät Itäinen Pitkäkatu 4 A (PharmaCity 7. krs.) 20520 TURKU Hankekonsortio ja rahoitus Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Nykyiset kierrätyslannoitetuotteet, niiden levityskalusto ja varastointi

Nykyiset kierrätyslannoitetuotteet, niiden levityskalusto ja varastointi Nykyiset kierrätyslannoitetuotteet, niiden levityskalusto ja varastointi Kierrätyslannoitteiden varastointi ja levitys Pyhäjärvi-insituutti, Sepäntie 7, Eura 26. maaliskuuta 2018 Petri Kapuinen Luke, Tuotantojärjestelmät

Lisätiedot

Kokemuksia rikkihapon lisäyksestä lietelantaan levityksen yhteydessä. Tapio Salo, Petri Kapuinen, Sari Luostarinen Lantateko-hanke

Kokemuksia rikkihapon lisäyksestä lietelantaan levityksen yhteydessä. Tapio Salo, Petri Kapuinen, Sari Luostarinen Lantateko-hanke Kokemuksia rikkihapon lisäyksestä lietelantaan levityksen yhteydessä Tapio Salo, Petri Kapuinen, Sari Luostarinen Lantateko-hanke Lantateko-hanke, työpaketti 3 Testattiin Tanskassa yleistyneen, levityksen

Lisätiedot

Nestemäiset kierrätyslannoitteet täsmäviljelyssä tekniikka ja potentiaali käytännön kokemusten valossa

Nestemäiset kierrätyslannoitteet täsmäviljelyssä tekniikka ja potentiaali käytännön kokemusten valossa Nestemäiset kierrätyslannoitteet täsmäviljelyssä tekniikka ja potentiaali käytännön kokemusten valossa Liisa Pesonen, erikoistutkija Maatalouden teknologiat, Luonnonvarakeskus liisa.pesonen@luke.fi Demonstraatio

Lisätiedot

Kierrätysravinteiden käyttötavat ja ravinteiden käyttökelpoisuus

Kierrätysravinteiden käyttötavat ja ravinteiden käyttökelpoisuus Kierrätysravinteiden käyttötavat ja ravinteiden käyttökelpoisuus Maan Viljelyn Järkipäivä IV - Uudet Lannoitusratkaisut 23.3.2017 klo 8.30-14.30 Tuorlan maatalousoppilaitoksen auditorio, Tuorlantie 1,

Lisätiedot

REJEKTIVEDEN PELTOMITTAKAAVAN KASVATUSKOE 2013

REJEKTIVEDEN PELTOMITTAKAAVAN KASVATUSKOE 2013 REJEKTIVEDEN PELTOMITTAKAAVAN KASVATUSKOE 2013 2 1 JOHDANTO Kasvatuskoe on osa Satafood Kehittämisyhdistys ry:n - hanketta. Kokeen tarkoituksena oli selvittää biokaasulaitoksen rejektiveden arvo ohran

Lisätiedot

Nollakuidulla typen huuhtoutumisen kimppuun

Nollakuidulla typen huuhtoutumisen kimppuun Nollakuidulla typen huuhtoutumisen kimppuun Ravinteet kiertoon - vesistöt kuntoon, kärkihankekiertue 28. marraskuuta 2018 Sibeliustalo, puusepän verstas, Ankkurikatu 7, Lahti Petri Kapuinen Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Biokaasulaitoksesta ravinteita, energiaa ja elinkeinotoimintaa maaseudulle BioRaEE

Biokaasulaitoksesta ravinteita, energiaa ja elinkeinotoimintaa maaseudulle BioRaEE Biokaasulaitoksesta ravinteita, energiaa ja elinkeinotoimintaa maaseudulle BioRaEE Tanja Myllyviita, Suomen ympäristökeskus Markku Huttunen ja Anssi Kokkonen Karelia ammattikorkeakoulu Maaseudun innovaatioryhmien

Lisätiedot

Ammoniumsulfaatti (AMS) nurmen ensimmäisen niiton jälkeisessä lannoituksessa

Ammoniumsulfaatti (AMS) nurmen ensimmäisen niiton jälkeisessä lannoituksessa Ammoniumsulfaatti (AMS) nurmen ensimmäisen niiton jälkeisessä lannoituksessa Petri Kapuinen 1) ja Oiva Niemeläinen 2) 1) Luke, Tuotantojärjestelmät, 21500 Piikkiö, petri.kapuinen@luke.fi 2) Luke, Luonnonvarat,

Lisätiedot

Typpi porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Typpi porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Typpi porraskokeen tuloksia 213-216 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Mihin juurikas tarvitsee typpeä? - Lehtivihreän määrä kasvaa - Lehtiala kasvaa - Kasvin yleinen elinvoima / lehtialan kesto kasvaa

Lisätiedot

Orgaaniset lannoitevalmisteet Gasumin biokaasulaitoksilta. Tuotepäällikkö Juhani Viljakainen

Orgaaniset lannoitevalmisteet Gasumin biokaasulaitoksilta. Tuotepäällikkö Juhani Viljakainen Orgaaniset lannoitevalmisteet Gasumin biokaasulaitoksilta Tuotepäällikkö Juhani Viljakainen 27/03/2017 Footertext 2 TAUSTAA ; KAASUYHTIÖ GASUM OSTI BIOVAKAN JA BIOTEHTAAN 2016 Vuoden 2015 aikana kaasuyhtiö

Lisätiedot

Biokaasulaitosten lannoitevalmisteet lannoitteena. Tapio Salo, MTT 07.11.2011 Baltic Compass Hyötylanta Biovirta

Biokaasulaitosten lannoitevalmisteet lannoitteena. Tapio Salo, MTT 07.11.2011 Baltic Compass Hyötylanta Biovirta Biokaasulaitosten lannoitevalmisteet lannoitteena Tapio Salo, MTT 07.11.2011 Baltic Compass Hyötylanta Biovirta Lainsäädäntö ja ympäristötuki Nitraattiasetus maksimi N 170 kg/ha/kalenterivuonna Lannoitevalmistelaki

Lisätiedot

Biolaitoksen sivutuotteena syntyvä nestemäinen ammoniumnitraatti, ammoniumsulfaatti ja urea kevätvehnän lannoitteena

Biolaitoksen sivutuotteena syntyvä nestemäinen ammoniumnitraatti, ammoniumsulfaatti ja urea kevätvehnän lannoitteena Biolaitoksen sivutuotteena syntyvä nestemäinen ammoniumnitraatti, ammoniumsulfaatti ja urea kevätvehnän lannoitteena Petri Kapuinen ja Tanja Ikäläinen Luke, Uudet liiketoimintamahdollisuudet, 21500 Piikkiö,

Lisätiedot

BIOLAITOSTUOTTEIDEN VIIMEAIKAISET TUTKIMUSTULOKSET

BIOLAITOSTUOTTEIDEN VIIMEAIKAISET TUTKIMUSTULOKSET BIOLAITOSTUOTTEIDEN VIIMEAIKAISET TUTKIMUSTULOKSET Biolaitostuotteiden hyödyntäminen maataloudessa ja viherrakentamisessa 8.-9.11.2011 Jokioisten Tietotalo, Humppilantie 9 A, Jokioinen Petri Kapuinen Maa-

Lisätiedot

Glyfosaatin ja AMPAn kertyminen pintamaahan suorakylvössä

Glyfosaatin ja AMPAn kertyminen pintamaahan suorakylvössä Glyfosaatin ja AMPAn kertyminen pintamaahan suorakylvössä Jaana Uusi-Kämppä, Sari Rämö ja Heikki Jalli Luke Jokioinen Esityksen sisältö 1. Miksi GlyFos-hankkeet aloitettiin? 2. Vanhan GlyFos-hankkeen (2011

Lisätiedot

LaPaMa Lannoita paremmin -malli. Lannoitus prosessina

LaPaMa Lannoita paremmin -malli. Lannoitus prosessina LaPaMa Lannoita paremmin -malli Lannoitus prosessina Tuomas J. Mattila Erikoistutkija, SYKE Maanviljelijä 2019 Sisällys Lannoitus on merkittävä osa tuotantokustannuksista Miten suunnittelet lannoituksen?

Lisätiedot

Biokaasulaitoksen ja jätevedenpuhdistamon sisäisen kierron hallinta ja ravinteiden talteenotto. Lounais-Suomen vesihuoltopäivä

Biokaasulaitoksen ja jätevedenpuhdistamon sisäisen kierron hallinta ja ravinteiden talteenotto. Lounais-Suomen vesihuoltopäivä Biokaasulaitoksen ja jätevedenpuhdistamon sisäisen kierron hallinta ja ravinteiden talteenotto Lounais-Suomen vesihuoltopäivä 2016 16.11.2016, Rauma GASUMIN VUOSI 2015 LIIKEVAIHTO 915 milj. MAAKAASUN

Lisätiedot

Soveltuuko kierrätyslannoite ammoniumsulfaatti tankkiseoksiin herbisidien kanssa?

Soveltuuko kierrätyslannoite ammoniumsulfaatti tankkiseoksiin herbisidien kanssa? Soveltuuko kierrätyslannoite ammoniumsulfaatti tankkiseoksiin herbisidien kanssa? Pentti Ruuttunen 1), Petri Kapuinen 2) 1) Luke Kasvinterveys, 31600 Jokioinen 2) Luke Biojalostusteknologiat ja tuotteet,

Lisätiedot

Kierrätysravinteiden kannattavuus. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Kierrätysravinteiden kannattavuus. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Kierrätysravinteiden kannattavuus Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto 9.12.2016 Mikä on lannoituskustannuksen osuus viljelyn muuttuvista kustannuksista? Lähde: ProAgria Lohkotietopankki 2016 Lannoituskustannus

Lisätiedot

Tasapainoinen lannoitus. 2/2012 A Kerminen

Tasapainoinen lannoitus. 2/2012 A Kerminen Tasapainoinen lannoitus viljat ja öljykasvit 2/2012 A Kerminen Typpi lisää satoa ja valkuaista 9000 8000 7000 6000 5000 Kevätvehnän typpilannoitus sato ja valkuais-% 14 13 12 11 Typen puutteessa kasvi

Lisätiedot

Rikinpuute AK

Rikinpuute AK Rikkilannoitus Rikinpuute Rikin puutosoireet näkyvät ensimmäisenä nuorimmissa lehdissä. Ne ovat normaalia vaaleampia vähentyneen lehtivihreän muodostumisen takia. Rikin puute vaikeuttaa kasvin typen ottoa.

Lisätiedot

18.3.2013. Lannan typpi

18.3.2013. Lannan typpi tehokkaasti käyttöön Lannan ravinteet käyttöön hyötyjä tilan taloudelle ja ympäristönsuojelulle, 21.3.2013, Ylistaro-talo, Kaukolanraitti 5, Ylistaro Petri Kapuinen MTT Kasvintuotannon tutkimus Toivonlinnantie

Lisätiedot

Maanparannusaineiden ravinteiden käyttökelpoisuus. Tapio Salo MTT/Kasvintuotannon tutkimus

Maanparannusaineiden ravinteiden käyttökelpoisuus. Tapio Salo MTT/Kasvintuotannon tutkimus Maanparannusaineiden ravinteiden käyttökelpoisuus Tapio Salo MTT/Kasvintuotannon tutkimus Aiheet Ravinteiden käyttökelpoisuus Kokemuksia analyysimenetelmistä Kokemuksia kenttäkokeista Ravinteiden käyttökelpoisuus

Lisätiedot

RAVINTEIDEN TEHOKAS KIERRÄTYS

RAVINTEIDEN TEHOKAS KIERRÄTYS RAVINTEIDEN TEHOKAS KIERRÄTYS Jenna M. Lampinen LUVA 12.4.2012 TÄRKEIMMÄT RAVINTEET PELTOVILJELYSSÄ JA NIIDEN VAIKUTUKSET Typpi: sadon ja valkuaisen määrä Fosfori: kasvin kasvun alkuvaihe (juuret, jyvien

Lisätiedot

Lisälannoitus kasvukaudella

Lisälannoitus kasvukaudella Lisälannoitus kasvukaudella Kuivina kasvukausina typen hyötysuhde jää alhaiseksi. Rehevinä kasvukausina typenpuute voi rajoittaa satoa ja valkuaista. Liika typpi altistaa laolle. Yleisen kasvukunnon kannalta

Lisätiedot

Envor Group Hämeenlinna

Envor Group Hämeenlinna Envor Group 9.12.2016 Hämeenlinna Envor Group Envor Group muodostuu neljästä eri yrityksestä, joilla on vuosikymmenten kokemus kierrätyspalveluiden tuottamisesta. Envor Group tarjoaa asiakkailleen monipuolisia,

Lisätiedot

Lanta ja kierrätysravinteet viljelyn suunnittelussa

Lanta ja kierrätysravinteet viljelyn suunnittelussa Lanta ja kierrätysravinteet viljelyn suunnittelussa Lanta ja kierrätysravinteet viljelijäryhmä 22.11.2018 Tuorla Heikki Ajosenpää, ProAgria Länsi-Suomi Mitä viljelysuunnittelu on Pakollinen kasa lappuja

Lisätiedot

The Scandinavian Way

The Scandinavian Way Light on nimensä mukaisesti yksinkertaisempi konsepti kuin ja sen koostumus sopii erityisesti tarpeenmukaiseen lannoitukseen. Light koostuu makro ja mikroravinteista sekä hivenaineista, joiden keskinäiset

Lisätiedot

Levitysmenetelmät avainasemassa lannan tehokkaassa käytössä. Tapio Salo ja Petri Kapuinen

Levitysmenetelmät avainasemassa lannan tehokkaassa käytössä. Tapio Salo ja Petri Kapuinen Levitysmenetelmät avainasemassa lannan tehokkaassa käytössä Tapio Salo ja Petri Kapuinen Johdanto Suunnittelu -sesonkiluonteisuus Teiden kunto Kuljetuskalusto Levityskalusto Levitysajankohta Välivarastot

Lisätiedot

NURMIPÄIVÄ Pellot Tuottamaan-hanke Liperi 25.5.2012. Päivi Kurki ja Ritva Valo MTT Mikkeli

NURMIPÄIVÄ Pellot Tuottamaan-hanke Liperi 25.5.2012. Päivi Kurki ja Ritva Valo MTT Mikkeli NURMIPÄIVÄ Pellot Tuottamaan-hanke Liperi 25.5.2012 Päivi Kurki ja Ritva Valo MTT Mikkeli 29.5.2012 Nurmen tiheys 50%. Neljännen vuoden nurmi. Tiheys on kasvuston osuus % pinta-alasta. Kuva MTT Mikkeli.

Lisätiedot

Sähköiset ohjausyksiköt

Sähköiset ohjausyksiköt Sähköiset ohjausyksiköt Ohjausyksiköt toimivat jatkuvalla 12 voltin jännitteellä traktoreissa, kylvö-, istutus- ja korjuukoneissa, ruiskuissa, jne. Yksiköissä automaattinen tai manuaalinen määrän säätö,

Lisätiedot

Kalium porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Kalium porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Kalium porraskokeen tuloksia 2013-2016 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Maaperän Kalium-pitoisuus Vuoden 2012 yhteenvedosta voidaan todeta, että juurikasmaiden kaliumin (K) määrä on karkean arvion

Lisätiedot

Miksi palkokasveja kannattaa viljellä palkokasvien monet hyödyt

Miksi palkokasveja kannattaa viljellä palkokasvien monet hyödyt Miksi palkokasveja kannattaa viljellä palkokasvien monet hyödyt Tutkija Pentti Seuri, Luonnonvarakeskus Palkokasveista on moneksi: ruokaa, rehua, viherlannoitusta ja maanparannusta -työpaja Aika: 12.12.2016

Lisätiedot

Lietelannan happokäsittelyllä typpi talteen

Lietelannan happokäsittelyllä typpi talteen Lietelannan happokäsittelyllä typpi talteen Ammoniakkipäästöt Yli 50 % maatalouden 6 % aiheuttamista ammoniakkipäästöistä aiheutuu lannankäsittelystä Ammoniakin haihtuminen: happamoittaa ja rehevöittää

Lisätiedot

Karjanlannan käyttö nurmelle

Karjanlannan käyttö nurmelle Karjanlannan käyttö nurmelle Lantalaji Naudan kuivekelanta Naudan lietelanta Naudan virtsa Lampaan kuivikelanta Hevosen kuivikelanta Kanan kuivikelanta Broilerin kuivikelanta Sian kuivikelanta Sian lietelanta

Lisätiedot

SIJOITTAMINEN MAAHAN PINTALEVITYS NPKS NKS NS. Fosforin sijoittaminen tärkeää! AMMONIUMNITRAATTI + KALSIUM NPKS-LANNOITTEET MULTAUS SIJOITUSLANNOITUS

SIJOITTAMINEN MAAHAN PINTALEVITYS NPKS NKS NS. Fosforin sijoittaminen tärkeää! AMMONIUMNITRAATTI + KALSIUM NPKS-LANNOITTEET MULTAUS SIJOITUSLANNOITUS Miten lannoitan ensi keväänä? PINTALEVITYS SIJOITTAMINEN MAAHAN UREA AMMONIUMNITRAATTI + KALSIUM NPKS-LANNOITTEET MULTAUS SIJOITUSLANNOITUS sade sade sade siemenlannoite ammoniumnitraatti kalsium NPKS

Lisätiedot

Typpilaukku liukoisen typen mittaamiseen

Typpilaukku liukoisen typen mittaamiseen 1 Typpilaukku liukoisen typen mittaamiseen Kemira GrowHow typpilaukut ovat tilalla tehtäviin typpi-, ph- ja johtokykymittauksiin suunniteltuja mittauspaketteja. Mittaaminen ei vaadi erityisosaamista, vaan

Lisätiedot

Ravinne ja lannoitusasiaa. Tapio Salo MTT

Ravinne ja lannoitusasiaa. Tapio Salo MTT Ravinne ja lannoitusasiaa Tapio Salo MTT Makroravinteet Useiden vihanneslajien makroravinteiden tarve on korkea Ravinteita sekä korjattavassa sadossa että peltoon jäävissä kasvinosissa Ravinnetarpeen ajankohta

Lisätiedot

Viljo -lannoitteet Hämeenlinna Jukka Kivelä. Helsingin yliopisto Maataloustieteiden laitos, Ekosovellus tmi

Viljo -lannoitteet Hämeenlinna Jukka Kivelä. Helsingin yliopisto Maataloustieteiden laitos, Ekosovellus tmi Viljo -lannoitteet 9.12.2016 Hämeenlinna Jukka Kivelä Helsingin yliopisto Maataloustieteiden laitos, Ekosovellus tmi Viljo lannoituksesta Lanta lannoitteena Viljon raaka-aineet Lihaluujauhon käytön ehdot

Lisätiedot

Petri Kapuinen MTT Kasvintuotannon tutkimus Toivonlinnantie 518, PIIKKIÖ puhelin:

Petri Kapuinen MTT Kasvintuotannon tutkimus Toivonlinnantie 518, PIIKKIÖ puhelin: Lannan typpi tehokkaasti käyttöön Ravinteet kiertoon: lannan tehokas hyödyntäminen lannoitteena, 19.maaliskuuta. 2013, Suomen maatalousmuseo Sarka, kokoustila Riihi, Vanhankirkontie 383, Loimaa Petri Kapuinen

Lisätiedot

Lannoituskokeet konsentraatilla: kesän 2018 kokeiden tuloksia. Joonas Hirvonen Markku Huttunen Juha Kilpeläinen Anssi Kokkonen

Lannoituskokeet konsentraatilla: kesän 2018 kokeiden tuloksia. Joonas Hirvonen Markku Huttunen Juha Kilpeläinen Anssi Kokkonen Lannoituskokeet konsentraatilla: kesän 218 kokeiden tuloksia Joonas Hirvonen Markku Huttunen Juha Kilpeläinen Anssi Kokkonen Konsentraatti-lannoitteen kenttäkokeet Konsentraatin lannoitusvaikutusta testattiin

Lisätiedot

Terveyslannoituksella metsä tuottokuntoon. Savonlinna

Terveyslannoituksella metsä tuottokuntoon. Savonlinna Terveyslannoituksella metsä tuottokuntoon Savonlinna 5.3.2019 ECOLAN ON KIERTOTALOUDEN EDELLÄKÄVIJÄ Valjastamme kiertotalouden kestävän kasvun tekijäksi. Jalostamme teollisuuden sivuvirroista tuotteita

Lisätiedot

Calciprill-kalkki - vaikutus maan happamuuteen ja satoon ohralla ja timoteinurmella kasvukaudella 2013

Calciprill-kalkki - vaikutus maan happamuuteen ja satoon ohralla ja timoteinurmella kasvukaudella 2013 Calciprill-kalkki - vaikutus maan happamuuteen ja satoon ohralla ja timoteinurmella kasvukaudella 2013 Merja Högnäsbacka MTT Ylistaro Alapääntie 104 61400 Ylistaro +358 29 531 7247 merja.hognasbacka@mtt.fi

Lisätiedot

Novarbo luomulannoitteet

Novarbo luomulannoitteet et Lannoitteet Kuivikkeet www.novarbo.fi Novarbo luomulannoitteet Luomulannoitteet alan osaajalta. Kasvihuonetekniikka Kasvualustatuotteet Lannoitteet Uusi luonnonmukainen lannoiteperhe Tuotevalikoimamme

Lisätiedot

Biokaasulaitoksen käsittelyjäännös nurmen ja ohran lannoitteena

Biokaasulaitoksen käsittelyjäännös nurmen ja ohran lannoitteena Biokaasulaitoksen käsittelyjäännös nurmen ja ohran lannoitteena Maarit Hyrkäs, Perttu Virkajärvi, Mari Räty, Ville Pyykkönen, Sari Luostarinen Halola-seminaari 12.2.214 Johdanto Lannan ravinteiden hyötykäytön

Lisätiedot

MegaLab tuloksia 2017

MegaLab tuloksia 2017 MegaLab tuloksia 2017 Näytteet Kesällä 2017 Sucros ja Yara tarjosivat juurikkaan viljelijöille mahdollisuuden toimittaa analysoitavaksi yhden lehtinäytteen Näytteet kerättiin kesä heinäkuun vaihteessa.

Lisätiedot

Palkokasvien lannoitusvaikutuksen arviointi. Reijo Käki Luomun erikoisasiantuntija ProAgria

Palkokasvien lannoitusvaikutuksen arviointi. Reijo Käki Luomun erikoisasiantuntija ProAgria Palkokasvien lannoitusvaikutuksen arviointi Reijo Käki Luomun erikoisasiantuntija ProAgria 04.02.2012 Lannoitusvaikutuksen arviointi Tehdään viljelykierrolle Määritellään kasvien typentarve Lasketaan typenlähteet

Lisätiedot

Lannoitus ja Laatu. Susanna Muurinen Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus

Lannoitus ja Laatu. Susanna Muurinen Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus Lannoitus ja Laatu Susanna Muurinen Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus Miten hyödynnät laatutietoja lannoituksessa? Puhtaus Sokeri K Na Amino-N % % 91.5 16.3 4.77.32 12 93.1 17.5 4.48.26 8 lannoite typen

Lisätiedot

Oikeanlainen perustamis- ja satovuoden lannoitus tuo selvää sadonlisää

Oikeanlainen perustamis- ja satovuoden lannoitus tuo selvää sadonlisää Oikeanlainen perustamis- ja satovuoden lannoitus tuo selvää sadonlisää Antti Laine ja Merja Högnasbacka MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella keskisato nousuun -seminaari

Lisätiedot

Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen. Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy

Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen. Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy Keskimääräinen tilakoko Suomessa 42 ha Sato 8 700 kg/ha = 9 rekkaa Kotkaniemi koe YaraMila Y25 130 kg N/ha (lisää

Lisätiedot

Luken glyfosaattitutkimusten tuloksia

Luken glyfosaattitutkimusten tuloksia Luken glyfosaattitutkimusten tuloksia Jaana Uusi-Kämppä, Eila Turtola, Sari Rämö, Heikki Jalli, Marja Poteri 2, Pentti Ruuttunen, Risto Uusitalo, Visa Nuutinen, Marja Jalli ja Jukka Salonen Luke Jokioinen

Lisätiedot

Multavuuden lisäysmahdollisuudet maanparannusaineilla, mitä on tutkittu ja mitä tulokset kertovat

Multavuuden lisäysmahdollisuudet maanparannusaineilla, mitä on tutkittu ja mitä tulokset kertovat Multavuuden lisäysmahdollisuudet maanparannusaineilla, mitä on tutkittu ja mitä tulokset kertovat Tapio Salo Luonnonvarat Luke 31600 Jokioinen Sisältö Maanparannusaineiden sisältämä hiili Määrä Hajoamisnopeus

Lisätiedot

Soilfood Hämeessä yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä

Soilfood Hämeessä yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä Soilfood Hämeessä.7.06 yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä . Maaperä on tärkein Kun maaperä on parhaassa mahdollisessa kunnossa, se sitoo hiiltä ja tuottaa suurempia satoja pienemmillä

Lisätiedot

Orgaanisten lannoitevalmisteiden käyttö ja varastointi

Orgaanisten lannoitevalmisteiden käyttö ja varastointi Orgaanisten lannoitevalmisteiden käyttö ja varastointi LeviLogi-hanke -4 Orgaaniset lannoitevalmisteet lähialueiden tilojen käyttöön Tiina Tontti MTT Kasvintuotannon tutkimus Biolaitosyhdistys Biolaitostoiminta

Lisätiedot

Miten lantteja lannasta AMOL 11.3.2009. EU tukimahdollisuudet Lietelannasta N ja P lannoitetta Sähköä ja lämpöä

Miten lantteja lannasta AMOL 11.3.2009. EU tukimahdollisuudet Lietelannasta N ja P lannoitetta Sähköä ja lämpöä Miten lantteja lannasta AMOL 11.3.2009 EU tukimahdollisuudet Lietelannasta N ja P lannoitetta Sähköä ja lämpöä 1 Lietelannan sijoittaminen peltoon Sopimuskausi 5 vuotta Sopimus voi alkaa 1.5 tai 1.10 Tuki

Lisätiedot

BioKymppi Oy Kiteen biokaasulaitos Luomutuotantoon tehokkuutta biokaasulaitoksen kierrätysravinteilla

BioKymppi Oy Kiteen biokaasulaitos Luomutuotantoon tehokkuutta biokaasulaitoksen kierrätysravinteilla BioKymppi Oy Kiteen biokaasulaitos Luomutuotantoon tehokkuutta biokaasulaitoksen kierrätysravinteilla Ravinteiden kierto Lannoitusta kierrätysravinteilla, Tampere 1 Kiteen biokaasulaitos / BioKymppi Oy

Lisätiedot

Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen

Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen Hevosenlannan, kompostin ja mädätysjäännöksen ravinteiden hyödyntäminen ja siinä huomioitavat asiat. Helmet Pirtti, Jyväskylä 24.1.2017 Pentti Seuri Tutkija,

Lisätiedot

ASIAA KASVINSUOJELUSTA KAUDELLE 2018 SSO KASVINVILJELYILLAT

ASIAA KASVINSUOJELUSTA KAUDELLE 2018 SSO KASVINVILJELYILLAT ASIAA KASVINSUOJELUSTA KAUDELLE 2018 SSO KASVINVILJELYILLAT 1 Havaintoja kasvukaudelta Kasvukausi oli haastava, lämpösummaa kertyi todella hitaasti Rikkakasvien kasvuajankohdissa suuria vaihteluita, joten

Lisätiedot

Nurmen perustaminen ja lannoitus

Nurmen perustaminen ja lannoitus Nurmen perustaminen ja lannoitus Juha Sohlo ProAgria Oulu 21.02.2013 Lähtötilanne Usein tiloilla peltoa enemmän mitä sen hetkinen eläinmäärä tarvitsee -> ongelmana liika rehu. Omat pellot kunnossa, vuokrapeltojen

Lisätiedot

Reservikalium lannoituksen suunnittelussa

Reservikalium lannoituksen suunnittelussa Reservikalium lannoituksen suunnittelussa Maarit Hyrkäs, Perttu Virkajärvi, Sanna Kykkänen & Arja Mustonen Luonnonvarakeskus, Maaninka Muhkea maaperä -tilaisuus 5.9.2018 Kuopio Nurmet Rahaksi (NuRa) -hanke

Lisätiedot

Peltohavaintohanke. Työpaketti 2. Ravinteiden kierron tehostaminen. Hautomokuori orgaanisen aineen lisääjänä luomu- ja tavanomaisella pellolla

Peltohavaintohanke. Työpaketti 2. Ravinteiden kierron tehostaminen. Hautomokuori orgaanisen aineen lisääjänä luomu- ja tavanomaisella pellolla Peltohavaintohanke Työpaketti 2. Ravinteiden kierron tehostaminen Hautomokuori orgaanisen aineen lisääjänä luomu- ja tavanomaisella pellolla TULOKSIA LUKE MIKKELIN LUOMUKOKEELTA ja TAVANOMAISEN TILAKOKEILTA

Lisätiedot

Hyödynnä tarjolla oleva uusi teknologia - Yara satelliittipalvelu. Ilkka Mustonen Oulunsalo

Hyödynnä tarjolla oleva uusi teknologia - Yara satelliittipalvelu. Ilkka Mustonen Oulunsalo Hyödynnä tarjolla oleva uusi teknologia - Yara satelliittipalvelu Ilkka Mustonen Oulunsalo 28.1.2018 Viljojen satopotentiaali on noussut merkittävästi muutamassa vuodessa Suomen keskisadot eivät ole juurikaan

Lisätiedot

Sian lietelanta ohran lannoituksessa

Sian lietelanta ohran lannoituksessa Sian lietelanta ohran lannoituksessa Paimiojoen vesistön kunnostaminen ja virkistyskäytön kehittäminen Teemaryhmien yhteinen kokous 16. maaliskuuta 2011 Tarvashovi, Tarvasjoki Petri Kapuinen Maa- ja elintarviketalouden

Lisätiedot

Biokaasulaitoksilla syntyvät kierrätyslannoitteet tulevaisuudessa

Biokaasulaitoksilla syntyvät kierrätyslannoitteet tulevaisuudessa Biokaasulaitoksilla syntyvät kierrätyslannoitteet tulevaisuudessa Nesteravinne-seminaari 27.3.2018 Jukka Salmela ENERGIAYHTIÖ GASUMIN VUOSI 2017 LIIKEVAIHTO 925 milj. LIIKEVOITTO 114 milj. TASEEN LOPPUSUMMA

Lisätiedot

Kierrätysravinteita erilaisiin käyttötarkoituksiin. Teija Paavola, Biovakka Suomi Oy Biokaasuyhdistyksen seminaari 11.10.2012 Messukeskus, Helsinki

Kierrätysravinteita erilaisiin käyttötarkoituksiin. Teija Paavola, Biovakka Suomi Oy Biokaasuyhdistyksen seminaari 11.10.2012 Messukeskus, Helsinki Kierrätysravinteita erilaisiin käyttötarkoituksiin Teija Paavola, Biovakka Suomi Oy Biokaasuyhdistyksen seminaari 11.10.2012 Messukeskus, Helsinki Biovakan toiminta-ajatuksena on tuottaa biokaasua ja kierrätysravinteita

Lisätiedot

Mihin kasvatuslannoitus sopii ja mitä se tuottaa? Samuli Kallio

Mihin kasvatuslannoitus sopii ja mitä se tuottaa? Samuli Kallio Mihin kasvatuslannoitus sopii ja mitä se tuottaa? Samuli Kallio www.yara.fi/metsa Miten tunnistan hyvän lannoituskohteen? -Kuvio/kuviot ovat korjuun kannalta hyvällä paikalla -Puusto on pääsääntöisesti

Lisätiedot

Oranki-hanke: Koeasetelma ja Maan orgaanisen aineksen vaikutus sadontuottoon

Oranki-hanke: Koeasetelma ja Maan orgaanisen aineksen vaikutus sadontuottoon Oranki-hanke: Koeasetelma ja Maan orgaanisen aineksen vaikutus sadontuottoon Tapio Salo, Riikka Keskinen, Helena Soinne, Mari Räty, Janne Kaseva, Visa Nuutinen, Eila Turtola Orgaaninen aines maaperän tuottokyvyn

Lisätiedot

Maan kasvukunto, lannoitus ja orgaaniset ravinteet. Jyväskylä

Maan kasvukunto, lannoitus ja orgaaniset ravinteet. Jyväskylä Maan kasvukunto, lannoitus ja orgaaniset ravinteet Jyväskylä 7.12.2017 Kierrätetyt ravinteet 2016 Ravinnelietteistä ja -kuiduista sekä Maanparannuslannoksista 280 t typpeä 80 t fosforia 60 t kaliumia 100

Lisätiedot

Kuva 1. Vasemmalla multausyksiköllä varustettu lietevaunu ja oikealla letkulevitin.

Kuva 1. Vasemmalla multausyksiköllä varustettu lietevaunu ja oikealla letkulevitin. Sivu 1 / 6 Karjanlannan ravinnevarastosta arvokas sijoitus nurmeen Päivi Kurki ja Ritva Valo, MTT Kasvintuotannon tutkimus Lönnrotinkatu 5, 50100 Mikkeli, etunimi.sukunimi@mtt.fi Kokeen tarkoitus ja toteutus

Lisätiedot

Väkevät nestelannoitteet luomuun. Sampo Järnefelt Luomutimotein ja nadan siementuotanto

Väkevät nestelannoitteet luomuun. Sampo Järnefelt Luomutimotein ja nadan siementuotanto Väkevät nestelannoitteet luomuun Orgaanisten lannoitteiden koe Ruotsi 2005-2010 Koekasvi syysrapsi 2007 ja 2008. Typpilannoitus 100kg. Tutkimus SLU EkoForsk: Neljän eri orgaanisen lannoitteen vaikutus

Lisätiedot

Herbisidien tehoerot viljojen rikkakasvitorjunnassa

Herbisidien tehoerot viljojen rikkakasvitorjunnassa Herbisidien tehoerot viljojen rikkakasvitorjunnassa 1 Heikki Jalli. Tapio Kujala Luke etunimi.sukunimi @luke.fi Rikkakasvien kasvun säätely kemiallisesti perustuu pellon rikkakasvilajiston tuntemiseen

Lisätiedot

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maatilan ympäristötoimenpiteet ja talous Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto MT 7.10.2009 Yhtälö oli viime keväänä vaikea: viljelyn kustannukset nousujohteiset, sadon hinta pohjalla, varastot täynnä

Lisätiedot

Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon!

Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon! Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon! Hyvinkää 17.3.2011 Raimo Kauppila Kotkaniemen tutkimusasema Yara Suomi Oy Tasapainoinen lannoitus Viljelykasville

Lisätiedot

Kiertoravinne. Alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden massavirtojen tuotteistaminen ja uudelleen jako Seinäjoen seudulla

Kiertoravinne. Alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden massavirtojen tuotteistaminen ja uudelleen jako Seinäjoen seudulla Kiertoravinne Alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden massavirtojen tuotteistaminen ja uudelleen jako Seinäjoen seudulla Kiertoravinnehanke Jyrki Heilä 10.12.2018 Seinäjoki Kirtoravinnehanke Hankkeessa

Lisätiedot

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maatilan ympäristötoimenpiteet ja talous Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto MT 7.10.2009 Yhtälö oli viime keväänä vaikea: viljelyn kustannukset nousujohteiset, sadon hinta pohjalla, varastot täynnä

Lisätiedot

Lannoittamalla kestävää ja kannattavaa viljelyä. Anne Kerminen

Lannoittamalla kestävää ja kannattavaa viljelyä. Anne Kerminen Lannoittamalla kestävää ja kannattavaa viljelyä Anne Kerminen Fosfori on punaisella puolessa Suomen pelloista Fosfori (P) prosenttiosuus 5 2 2 12 13 31 35 Huono Huononlainen Välttävä Tyydyttävä Hyvä Korkea

Lisätiedot

Ohrakoelohkon havainnointia koekentällä. Ylä-Savon ammattiopisto, Peltosalmi Kesä 2017

Ohrakoelohkon havainnointia koekentällä. Ylä-Savon ammattiopisto, Peltosalmi Kesä 2017 Ohrakoelohkon havainnointia koekentällä Ylä-Savon ammattiopisto, Peltosalmi Kesä 2017 Lietteen levitys ohran oraalle Viljan lannoituksessa lietelannan typpi annetaan yleensä yhdellä kertaa ennen kylvöä.

Lisätiedot

Ympäristötukiehtojen mukainen lannoitus vuonna 2009

Ympäristötukiehtojen mukainen lannoitus vuonna 2009 Ympäristötukiehtojen mukainen lannoitus vuonna 2009 Risto Jokela Kasvinviljelyneuvonnan vastaava ProAgria Oulu Valvonnoissa havaittua P-tasaus lohkokorteille asianmukaisesti Karjanlantapoikkeuksen käyttö

Lisätiedot

Vetoletkulevitys urakointikäytössä Belgiassa onnistuisiko myös Suomessa?

Vetoletkulevitys urakointikäytössä Belgiassa onnistuisiko myös Suomessa? Vetoletkulevitys urakointikäytössä Belgiassa onnistuisiko myös Suomessa? 25.11.2016 Kaisa Riiko Baltic Sea Action Group Järki Lannoite -hanke 25.11.2016 Järki Lannoite 1 Eri maalajit, viljelykasvit ja

Lisätiedot

LaPaMa Lannoita paremmin -malli. Lannoitussuunnittelu. Tuomas Mattila Erikoistutkija & maanviljelijä

LaPaMa Lannoita paremmin -malli. Lannoitussuunnittelu. Tuomas Mattila Erikoistutkija & maanviljelijä LaPaMa Lannoita paremmin -malli Lannoitussuunnittelu Tuomas Mattila Erikoistutkija & maanviljelijä Hyvä lannoitus täydentää kasvin ja maaperän vuorovaikutusta Kasvin ravinnetarve Lohkon ravinnetila Ravinteiden

Lisätiedot

Myllyvehnän lannoitus 5.10 2009 AK

Myllyvehnän lannoitus 5.10 2009 AK Myllyvehnän lannoitus Vehnän valkuaispitoisuuteen vaikuttavat mm. Lajike Annettu typpilannoitus kg/ha Lannoituksen ajoitus Satotaso Maalaji Kasvukausi Eri lajiketyyppien sadot ja valkuaispitoisuudet Seuraavissa

Lisätiedot

Biohiili ja ravinteet

Biohiili ja ravinteet Biohiili ja ravinteet RAE-hankkeen alustavia tuloksia Sanna Saarnio Mikkeli 19.11.2014 Mitä biohiili on? biohiili = hapettomissa olosuhteissa lämmön avulla hajotettua eloperäistä ainetta Miten biohiili

Lisätiedot

Nurmikokeiden tuloksia ja uusia oivalluksia keskiössä N, P ja K

Nurmikokeiden tuloksia ja uusia oivalluksia keskiössä N, P ja K Nurmikokeiden tuloksia ja uusia oivalluksia keskiössä N, P ja K Maarit Hyrkäs, Perttu Virkajärvi & Sanna Kykkänen, Maaninka Miika Hartikainen, Ruukki Kiitokset: Minna Toivakka, Raimo Kauppila & Juha Liespuu,

Lisätiedot

Havaintokoe 2010 Kevätvehnän aluskasvikoe 1 (Vihti)

Havaintokoe 2010 Kevätvehnän aluskasvikoe 1 (Vihti) Kevätvehnän aluskasvikoe Päivitetty 4.7..2013 Havaintokokeessa seurataan kevätvehnän aluskasvin vaikutusta maan kasvukuntoon, pääkasvin sadon määrään ja laatuun sekä maan liukoisen typen pitoisuuteen.

Lisätiedot

HYKERRYS-hankkeen satotulokset kasvukaudelta 2017

HYKERRYS-hankkeen satotulokset kasvukaudelta 2017 KERRYS-hankkeen satotulokset kasvukaudelta 2017 Hyvän sadon kierrätyslannoitus -hankkeessa saatiin kasvukaudella 2017 hyvät sadot kaikilta viljelyssä olleilta kasvilajeilta. Haltialan tilan runsasmultainen

Lisätiedot

LaPaMa Lannoita paremmin -malli. Typen vapautumisen arviointi. Tuomas J. Mattila Erikoistutkija, SYKE Maanviljelijä

LaPaMa Lannoita paremmin -malli. Typen vapautumisen arviointi. Tuomas J. Mattila Erikoistutkija, SYKE Maanviljelijä LaPaMa Lannoita paremmin -malli Typen vapautumisen arviointi Tuomas J. Mattila Erikoistutkija, SYKE Maanviljelijä 2019 Miksi typpilannoitetaan? Vehnän sato (kg/ha) 10000 8000 6000 4000 2000 0 Halutaan

Lisätiedot

Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma

Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Työpaja Kotkassa 30.9.2010 Biovakka Suomi Oy Markus Isotalo Copyright Biovakka Suomi Oy, Harri Hagman 2010 Esitys keskittyy

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄT EHDOT. Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin

TÄYDENTÄVÄT EHDOT. Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin TÄYDENTÄVÄT EHDOT Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin 25.2. videoneuvottelukoulutus 15.3. Tampere 22.3. Helsinki Nitraattiasetus 1250/2014 - muutos 1261/2015 - Täydentäviä

Lisätiedot

ProAgria lohkotietopankki. Esityksen sisältö

ProAgria lohkotietopankki. Esityksen sisältö Ravinnetaseeterilaiset taseet, tuloksia ja tulkintaa TEHOPlus neuvojakoulutuspilotti Ahlman Tampere 7.3.2013 Kaisa Riiko, projektikoordinaattori BSAG/Järki-Lanta hanke ProAgria lohkotietopankki 1 Esityksen

Lisätiedot

Ympäristötuet ja niiden toimeenpano - lannoitus vuonna 2008. Ympäristötukien mahdollisuudet, Tampere 1.4.2008

Ympäristötuet ja niiden toimeenpano - lannoitus vuonna 2008. Ympäristötukien mahdollisuudet, Tampere 1.4.2008 Ympäristötuet ja niiden toimeenpano - lannoitus vuonna 2008 Ympäristötukien mahdollisuudet, Tampere 1.4.2008 Uuden sitoumuksen piirissä oleva viljelijä: Peruslannoituksesta viljavuustutkimuksen mukaiseen

Lisätiedot

Kasvuohjelmaseminaari

Kasvuohjelmaseminaari Kasvuohjelmaseminaari UUTTA- JA AJANKOHTAISTA KASVINSUOJELUSTA Hämeenlinna 23.2.2011 Lasse Matikainen Kasvinsuojeluongelmat jatkuvat! Laadun merkitys korostuu yhä enemmän Tulevana kesänä viljatiloilla

Lisätiedot

Tilakohtaiset ratkaisut ympäristön ja samalla kukkaron hyväksi. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Tilakohtaiset ratkaisut ympäristön ja samalla kukkaron hyväksi. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Tilakohtaiset ratkaisut ympäristön ja samalla kukkaron hyväksi Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Tilakohtaiset tavoitteet ja valinnat: - miten panostan viljelyyn? - miten hyvä sato ja taloudellinen

Lisätiedot

Eila Turtola, Tapio Salo, Lauri Jauhiainen, Antti Miettinen MATO-tutkimusohjelman 3. vuosiseminaari

Eila Turtola, Tapio Salo, Lauri Jauhiainen, Antti Miettinen MATO-tutkimusohjelman 3. vuosiseminaari Ravinnetaseilla typpitalous kuntoon (Typpitaselaskuri) Eila Turtola, Tapio Salo, Lauri Jauhiainen, Antti Miettinen MATO-tutkimusohjelman 3. vuosiseminaari 13.3.2019 Tavoite Mitä uutta tietoa? Kehitetään

Lisätiedot

Lannoituksen tarkentaminen Lahti 6.10.2014 Anne Kerminen

Lannoituksen tarkentaminen Lahti 6.10.2014 Anne Kerminen Lannoituksen tarkentaminen Lahti 6.10.2014 Anne Kerminen Sato kg/ha 7000 Muokkaustavan vaikutus viljan satoon 6000 5000 4000 3000 Vehnä ohra kaura 2000 1000 0 Kyntö Sänkimuokkaus Suorakylvö Lähde: Yara

Lisätiedot

Ajankohtaista kasvinsuojelusta

Ajankohtaista kasvinsuojelusta Ajankohtaista kasvinsuojelusta Porvoo 9.3.2011 petri.lintukangas@berner.fi Berner Kasvinsuojelu palveluksessasi Käytännön Maamies 13/2010 ennuste 2010 2011 379 % kasvuprosentti Kasvinsuojeluaineiden

Lisätiedot

Rehumaissin viljelyohjeet Juha Anttila 2013

Rehumaissin viljelyohjeet Juha Anttila 2013 Rehumaissin viljelyohjeet Juha Anttila 2013 MAISSI Maissi reagoi päivän pituuteen. Kasvu nopeutuu vasta päivien lyhetessä heinäkuun puolivälissä Maissin tärkein osa on tähkä, tavoite maito/taikinatuleentuminen

Lisätiedot

Lehtilannoitekokeet Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Lehtilannoitekokeet Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Lehtilannoitekokeet 2014-2016 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) HtS, m ph 6.4 Ca 3900 K 253 P 10 Mg 248 Na 44 Mn 9 Huononlainen B 1.4 Hyvä Koevuosi 2014 Lajike: Diana KWS Ruudun koko: 8m X 2m Siemenetäisyys:

Lisätiedot