Uudenkaupungin pääkirjaston peruskorjaus sekä kirjaston rooli sivistys- ja hyvinvointikeskuksen suunnittelussa ja toteutuksessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uudenkaupungin pääkirjaston peruskorjaus sekä kirjaston rooli sivistys- ja hyvinvointikeskuksen suunnittelussa ja toteutuksessa"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Uudenkaupungin pääkirjaston peruskorjaus sekä kirjaston rooli sivistys- ja hyvinvointikeskuksen suunnittelussa ja toteutuksessa 201/ /2018 KUNULI Pohitullin ja Viikaisten mäen tulevassa sivistys- ja hyvinvointikeskuksessa mahdollisuus myös kirjastolle Viime vuosina on käyty keskustelua kirjastolaitoksen tehtävistä ja siitä, millaiseksi tilaksi kirjasto tulee kehittymään tulevaisuudessa. Kirjastot ovat perinteisesti olleet tiedon varastoinnin ja tiedon välittämisen paikkoja. Kirjasto on ollut kirjoja tarjoava kulttuurilaitos. Tulevaisuuden kirjasto nähdään kansalaisten olohuoneena ja urbaanina toimistona. Kirjastorakennuksen kuuluu tulevaisuudessa olla muunneltava. Nyt, kun Uudessakaupungissa on ryhdytty pohtimaan Pohitullin ja Viikaisten mäen tulevan monitoimitalon ja monitoimihallin eli sivistysja hyvinvointikeskuksen toimintoja, on katse kohdistunut myös kirjastotilojen sijoittumiseen kaupunkikeskustassa. Uudenkaupungin kirjaston tulevaisuutta on visioitu. (Katso liite.) On hahmoteltu viisi vaihtoehtoa, joissa on tutkittu myös pääkirjaston sijaintia. Em. vaihtoehdoista on käyty keskustelua mm. niin sanotussa Pohitullin ja Viikaisten mäen rakennushankkeen ohjausryhmässä. Ohjausryhmä on omalta osaltaan linjannut, että viidestä vaihtoehdosta numero kaksi on suositeltavin Uudenkaupungin tilanteessa. Lisätietoja Opetus- ja kulttuuritoimenjohtaja Inkeri Parviainen, puh Kirjastotoimenjohtaja Tiina Viik, puh Opetus- ja kulttuuritoimenjohtajan ehdotus: Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta päättää linjata nyt käytettävissä olevien tietojen mukaan liitteenä olevista vaihtoehdoista numero kahden suunnittelun lähtökohdaksi tulevassa Pohitullin ja Viikaisten mäen rakennushankkeessa eli sivistys- ja hyvinvointikeskuksessa. Po. vaihtoehdon mukaan

2 alueelle suunnitellaan ja rakennetaan kaupunkilaisia palveleva digiaineiston omatoimikirjasto. Lisäksi kulttuuri- nuoriso- ja liikuntalautakunta toteaa, että em. vaihtoehdon toteutuessa nykyinen pääkirjastorakennus peruskorjataan tulevaisuuden tarpeita vastaamaan. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KHALL Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus merkitsee opetus- ja kasvatuslautakunnan päätöksen tiedoksi. Käydyn keskustelun aikana Merja Koski ehdotti Lea Myllymäen ja Sami Laaksosen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi, koska otsikko on harhaanjohtava ja epäselvä, esittelytekstiä ja käsitteitä tulee avata ja koska ehdotuksen viimeiseen kappaleeseen tulee lisätä tarkennus kirjaston tulevaisuuden tarpeista. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Merja Kosken ehdotuksen ja palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi em. mukaisesti. KUNULI Uudenkaupungin kaupungin kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan palauttaa uudelleen valmisteltavaksi kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnan päätöksen , joka koski kannanottoa sivistys- ja hyvinvointikeskukseen perustettavasta digiaineiston omatoimikirjastosta ja pääkirjastorakennuksen peruskorjauksesta. Kaupunginhallituksen asian uudelleenvalmisteluohjauksessa todetaan, että otsikko on ollut harhaanjohtava ja epäselvä, esittelytekstiä ja käsitteitä tulee avata ja ehdotuksen viimeiseen kappaleeseen tulee lisätä tarkennus "kirjaston " tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi. (Ks. liite). Pohitulli- Viikaisten mäen monitoimitalon rakennushankkeen suunnittelun yhteydessä on virinnyt keskustelua Uudenkaupungin

3 pääkirjaston sijainnista ja tulevan monitoimitalon/monitoimihallin kirjastopalveluista. Uudenkaupungin kirjastotilojen vaihtoehtoja on visioitu (Katso liite). Ko. rakennushankkeen ohjausryhmä ja sittemmin Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta on kokouksessaan linjannut toteutettavaksi viidestä vaihtoehdosta vaihtoehdon numero 2. Vaihtoehdon 2 mukaan nykyinen pääkirjastorakennus Alinenkatu 34:ssä toimii jatkossakin pääkirjastona. Pääkirjasto peruskorjataan kirjastolain 1492/ momentin edellyttämälle tasolle. Uudistamisen tarpeessa ovat myös ilmastointi, sähköt, kaikki sisäpinnat sekä kirjastotilan muuttaminen langattomaksi. Pääkirjastorakennuksen sisätilojen peruskorjauksessa huomioidaan myös toiminnalliset muutostarpeet. Kirjahyllyiltä arvioidaan vapautuvan tilaa erilaisille ryhmätyö- ja tapahtumatiloille. Uuden kirjastolain mukaan kirjaston tehtävä on 1) tarjota pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin; 2) ylläpitää monipuolista ja uudistuvaa kokoelmaa; 3) edistää lukemista ja kirjallisuutta; 4) tarjota tietopalvelua, ohjausta ja tukea tiedon hankintaan ja käyttöön sekä monipuoliseen lukutaitoon; 5) tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan; 6) edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua. Koko Pohitullin -Viikaisten mäen monitoimitalon suunnittelu perustuu Uudenkaupungin yhtenäiskoulun rehtorin Jukka Silvolan ja Uudenkaupungin lukion rehtorin Jussi Paavolan kokoamaan Uudenkaupungin monitoimitalon pedagogiseen suunnitelmaluonnokseen. Siinä todetaan, että rakennuksessa työskentelevillä tulee olla jaettu oppimiskäsitys ja arvomaailma myös kirjastolla. Tilat ovat muunneltavia, joten on luovuttava ajatuksesta, että tilat kuuluvat koululle, kirjastolle tai vaikkapa opistoille. Uudessa monitoimitilassa kirjasto toimii uuden ja kokeilevan tietotekniikan ja mediakasvatuksen alueena. Toisaalta kulunvalvonta kirjastokortin ja pin-koodin avulla sekä kameravalvonnalla suojataan arvokkaampaa ATK-laitteistoa varkauksilta tai ilkivallalta. Suomessa kirjastot valvottuina tiloina ovat olleet jo pitkään 3-D tulostuksen ja robotiikan workshoppeja, jolloin uusi tekniikka on kaikkien kuntalaisten saavutettavissa. Tämä tietotekniikan ja mediakasvatuksen alue on monikäyttötila, jonka käyttöaste tulee olemaan korkea. Päivisin tila on pääasiassa opetuksen ja kasvatuksen käytössä ja iltaisin ja viikonloppuisin tärkeä toimija on kansalaisopisto. Kirjaston johonkin osaan yleisöllä on kuitenkin aina pääsy tietokoneille ja sähköisiin aineistoihin.

4 Digitaalinen omatoimikirjasto tarkoittaa lähinnä tilaa, jossa on mahdollisuus työskennellä ja käyttää yksin tai ohjatusti ajantasaista tietotekniikkaa. Tälle mediakasvatuksen ja tietotekniikan alueelle keskittyy peruskoulun, lukion, kirjaston, kansalaisopiston tai jonkin muun tahon järjestämää mediakasvatus. Kirjaston toimijuus tässä tilassa tarkoittaa ensisijaisesti sähköisten sisältöjen, kuten e-kirjojen, musiikin, elokuvien, sanoma- ja aikakauslehtien tarjoamista kuntalaisten käyttöön. Lisätietoja Kirjastotoimenjohtaja Tiina Viik, puh ja Opetus- ja kulttuuritoimenjohtaja Inkeri Parviainen, puh Lukion rehtorin ehdotus: Lukion rehtorin muutettu päätösehdotus Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta päättää omalta osaltaan, että pääkirjasto peruskorjataan kirjaston tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi. Lisäksi kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta toteaa, että uuteen sivistys- ja hyvinvointikeskukseen suunnitellaan ja rakennetaan digitaalinen omatoimikirjasto. Lukion rehtori muutti kokouksessa päätösehdotustaan. Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta päättää omalta osaltaan, että pääkirjasto säilyy nykyisellä paikalla ja että pääkirjasto peruskorjataan kirjaston tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi. Lisäksi kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta toteaa, että uuteen sivistys- ja hyvinvointikeskukseen suunnitellaan ja rakennetaan digitaalinen omatoimikirjasto. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KHALL Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää yhtyä kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnan tekemään päätökseen ja esittää

5 kaupunginvaltuustolle, että - pääkirjasto säilyy nykyisellä paikalla - pääkirjasto peruskorjataan kirjaston tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi - uuteen sivistys- ja hyvinvointikeskukseen suunnitellaan ja rakennetaan digitaalinen omatoimikirjasto. Käydyn keskustelun aikana Birgitta Runola ehdotti Mauri Kontun kannattamana, että luovutaan tämän hetkisestä pääkirjastoratkaisusta ja rakennetaan uusi pääkirjasto Viikaisten - Pohitullin mäelle eli samalle alueelle kasvatuksen, opetuksen ja liikunnan rakennusten kanssa. Nykyinen päärakennus jää lähikirjastoksi. Lisäksi rakennuksessa toimivat matkailu, yhteispalvelu yms. kaupungin palvelut. Raatihuoneen rakennus voidaan myydä. Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että sen aikana oli tehty pohjaehdotuksena olevasta kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten oli äänestettävä. Äänestysmenettelyksi hyväksyttiin nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kannattivat kaupunginjohtajan ehdotusta äänestivät "jaa" ja ne, jotka kannattivat Birgitta Runolan ehdotusta äänestivät "ei". Suoritetussa äänestyksessä annettiin yhdeksän jaa-ääntä ja kaksi ei-ääntä. Kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen äänin 9-2 hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen. Äänestysluettelo liitteenä. KVALT Merkittiin, että Leena Arvela-Hellén poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo Kaupunginhallituksen ehdotus: Kaupunginvaltuusto päättää, että - pääkirjasto säilyy nykyisellä paikalla - pääkirjasto peruskorjataan kirjaston tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi

6 - uuteen sivistys- ja hyvinvointikeskukseen suunnitellaan ja rakennetaan digitaalinen omatoimikirjasto. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333 Eduskunta hyväksyi uuden kuntalain

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

Organisaatiomuutokset toimialoittain:

Organisaatiomuutokset toimialoittain: Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginhallitus 83 12.03.2018 Kaupunginvaltuusto 30 16.04.2018 Uudenkaupungin kaupungin hallinnollinen organisaatio 152/00.01.01/2018 KHALL 26.02.2018 65 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Inkeri Parviaisen oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen tekemään päätökseen

Inkeri Parviaisen oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen tekemään päätökseen Kaupunginhallitus 138 23.04.2018 Inkeri Parviaisen oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen 12.3.2018 83 tekemään päätökseen 152/00.01.01/2018 KHALL 23.04.2018 138 Inkeri Parviainen on tehnyt oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 10/ Paikka Kaupungin virastotalo, kaupunginhallituksen kokoushuone 426

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 10/ Paikka Kaupungin virastotalo, kaupunginhallituksen kokoushuone 426 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 10/2018 1 Kaupunginhallitus 21.05.2018 Aika 21.05.2018 klo 18:00-19:53 Paikka Kaupungin virastotalo, kaupunginhallituksen kokoushuone 426 Luettelo käsitellyistä asioista

Lisätiedot

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 5/2018 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 5/2018 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 5/2018 1 Kaupunginvaltuusto 12.06.2018 Aika 12.06.2018 klo 18:30-19:52 Paikka Kulttuurikeskus Cruselli, Kullervontie 11 Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 46 Kokouksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 373 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 92 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 518/00.01.00/2013 KHALL 06.10.2014 373 Seutukaupunkiverkoston

Lisätiedot

KIRJASTOISSA JÄRJESTETTÄVÄT TAPAHTUMAT JA TILANKÄYTTÖ SEKÄ KIRJASTOTYÖN EETTISET PERIAATTEET SAVINAINEN PÄIVI, KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO

KIRJASTOISSA JÄRJESTETTÄVÄT TAPAHTUMAT JA TILANKÄYTTÖ SEKÄ KIRJASTOTYÖN EETTISET PERIAATTEET SAVINAINEN PÄIVI, KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTOISSA JÄRJESTETTÄVÄT TAPAHTUMAT JA TILANKÄYTTÖ SEKÄ KIRJASTOTYÖN EETTISET PERIAATTEET SAVINAINEN PÄIVI, KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTO PÄÄKKÖLÄ JOUNI, OULUN KAUPUNGINKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTO

Lisätiedot

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Osaava kirjasto ovi tulevaisuuteen Itä-Suomen kirjastopäivät 7.-8.6.2016, Mikkeli Leena Aaltonen Kirjastolain uudistaminen ei ole helppoa!

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2018 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2018 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2018 1 02.05.2018 Aika 02.05.2018 klo 18:00-19:44 Paikka Virastotalo Mörne, kokoushuone 426 Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Kirjaston palvelulupaus 2017

Kirjaston palvelulupaus 2017 Kirjaston palvelulupaus 2017 Mikä on palvelulupaus? Julkinen sitoutuminen palveluun, tästä pidämme kiinni. Oltava konkreettinen ja mitattavissa. Palvelulupaus yhdistää asiakkaan tarpeet ja tarjotun palvelun.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

SIVISTYS- JA HYVINVOINTIKESKUKSEN ALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS

SIVISTYS- JA HYVINVOINTIKESKUKSEN ALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS OAS, AK0237 1 (9) SIVISTYS- JA HYVINVOINTIKESKUKSEN ALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS II KAUPUNGINOSAN KORTTELEIDEN 26 JA 29 SEKÄ KATU-, PUISTO- SEKÄ PYSÄKÖINTIALUEIDEN JA URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUIDEN ALUEEKSI

Lisätiedot

Kaupunginarkkitehdin virantoimituksesta pidättämisen harkitseminen

Kaupunginarkkitehdin virantoimituksesta pidättämisen harkitseminen Kaupunginhallitus 319 19.09.2016 Kaupunginhallitus 337 03.10.2016 Kaupunginhallitus 22 16.01.2017 Kaupunginarkkitehdin virantoimituksesta pidättämisen harkitseminen 2374/01.01.03/2016 KHALL 19.09.2016

Lisätiedot

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit?

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit? Ulvilan kaupunginkirjasto Miten meni ja mitäs sit? Kirjasto pähkinänkuoressa Ulvilan kaupunginkirjastolla on 3 yksikköä: pääkirjasto sekä Kaasmarkun ja Kullaan lähikirjastot. Henkilökuntaa on yhteensä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1 Aika klo 18:00 Paikka Virastotalo, kokoushuone 427 Käsiteltävät asiat Asianro Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Kaupunginarkkitehdin virantoimituksesta pidättämisen harkitseminen

Kaupunginarkkitehdin virantoimituksesta pidättämisen harkitseminen Kaupunginhallitus 319 19.09.2016 Kaupunginhallitus 337 03.10.2016 Kaupunginarkkitehdin virantoimituksesta pidättämisen harkitseminen 2374/01.01.03/2016 KHALL 19.09.2016 319 27/01.01.03/2016 TEKLA 30.08.2016

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

Verkkopalveluita ja varastointia

Verkkopalveluita ja varastointia Verkkopalveluita ja varastointia Turun kaupunginkirjasto 26.2.2019 Tikkurilan kirjasto, Vantaa Musiikkikirjastot.fi musiikin varastointi Musiikkikirjastojen vinkit ja verkkopalvelut yhdestä paikasta Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on noussut huomattavasti viime viikkoina. Nykyiseen hakijamäärään ei ole pystytty varautumaan ennakolta.

Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on noussut huomattavasti viime viikkoina. Nykyiseen hakijamäärään ei ole pystytty varautumaan ennakolta. Kaupunginhallitus 323 14.09.2015 Kaupunginhallitus 373 19.10.2015 Turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen Uuteenkaupunkiin 1733/04.03.01/2015 KHALL 14.09.2015 323 Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Lisämääräraha-anomus terveyspalvelujen avosairaanhoidon palkkausmäärärahoihin/lupa-anomus terveyskeskuslääkärien virkojen täyttämiseksi

Lisämääräraha-anomus terveyspalvelujen avosairaanhoidon palkkausmäärärahoihin/lupa-anomus terveyskeskuslääkärien virkojen täyttämiseksi Terveyslautakunta 36 28.04.2015 Kaupunginhallitus 197 11.05.2015 Kaupunginhallitus 242 08.06.2015 Terveyslautakunta 66 22.09.2015 Lisämääräraha-anomus terveyspalvelujen avosairaanhoidon palkkausmäärärahoihin/lupa-anomus

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Sivistys- ja hyvinvointikeskusinvestointi; elinkaarihankkeen kilpailutus kilpailullisena neuvottelumenettelynä ja rahoitus

Sivistys- ja hyvinvointikeskusinvestointi; elinkaarihankkeen kilpailutus kilpailullisena neuvottelumenettelynä ja rahoitus Kaupunginhallitus 20 21.01.2019 Sivistys- ja hyvinvointikeskusinvestointi; elinkaarihankkeen kilpailutus kilpailullisena neuvottelumenettelynä ja rahoitus 744/02.08.00/2019 KHALL 21.01.2019 20 Taustaa

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Teknologiakylän auditorio Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 2.5.2013 kello 20.00-21.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Uudenkapungin kaupungin omien isojen palloilutilojen käyttötarvekartoitus / Lisätilan tarpeesta johtuva määräaikainen ratkaisu

Uudenkapungin kaupungin omien isojen palloilutilojen käyttötarvekartoitus / Lisätilan tarpeesta johtuva määräaikainen ratkaisu Kulttuuri-, nuoriso- ja 37 27.08.2015 liikuntalautakunta Kaupunginhallitus 317 31.08.2015 Uudenkapungin kaupungin omien isojen palloilutilojen käyttötarvekartoitus / Lisätilan tarpeesta johtuva määräaikainen

Lisätiedot

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 2/2010 Kokousaika 10.5.2010 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

Yleisiä kirjastoja koskevan lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Yleisiä kirjastoja koskevan lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Yleisiä kirjastoja koskevan lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Laki yleisistä kirjastoista opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintoviraston järjestämä

Lisätiedot

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä Sosiaali- ja terveyslautakunta 90 15.10.2009 Kaupunginhallitus 437 09.11.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 100 19.11.2009 Terveyskeskuksen sivutoimipisteiden sulkeminen 5568/14/149/2009 SOTER 90 Käynnit

Lisätiedot

Uudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille

Uudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 111 Sosiaalilautakunta 38 Ote pöytäkirjasta 02. 11.2015 21. 04.2016 Uudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 Kunnanvaltuusto 101 11.11.2013 Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 KVALT 101 KHALL 273 Kunnanjohtaja Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta PARGAS STAD PARAISTEN KAUPUNKI UTDRAG UR PROTOKOLL OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 29 27.02.2017 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Laki yleisistä kirjastoista pykälät käytäntöön Rovaniemi 28.3.2017 Leena Aaltonen Lakien jatkumo 1928, 1961, 1986, 1998,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Kaupunginhallitus Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Kaupunginhallitus 235 30.10.2017 Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava Maanktmk 28.03.2017 6 (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Haapaveden kaupunki ja VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy ovat tehneet kaavoitussopimuksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan: Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty

Lisätiedot

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014 Kaupunginhallitus 328 03.11.2014 Kaupunginhallitus 344 17.11.2014 Kaupunginhallitus 7 19.01.2015 Kaupunginhallitus 49 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 10 09.03.2015 Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos

Lisätiedot

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa.

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa. Kunnanhallitus 308 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 60 10.11.2014 Kunnanhallitus 333 01.12.2014 Kunnanhallitus 341 08.12.2014 Kunnanhallitus 348 15.12.2014 Kunnanhallitus 26 26.01.2015 Kunnanhallitus 51 09.02.2015

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 104 Asianro 157/01.00.00/2014 Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa muuttaminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 376: Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 07.05.2019 kello 13:00-14:58 PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Maksut hakemusten ja -ilmoitusten käsittelystä (TupL 90 )

Maksut hakemusten ja -ilmoitusten käsittelystä (TupL 90 ) Rakennus- ja 167 14.12.2016 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 15 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 6 13.02.2017 Ympäristöterveydenhuollon taksan vahvistaminen 2145/02.05.00.00/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 53 01.06.2017 Kaupunginhallitus 154 05.06.2017 Kaupunginvaltuusto 70 19.06.2017 Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta 165/10.03.01/2016 Tekninen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016 Kouluverkkoselvitys Tammi-maaliskuu 2016 Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi palvelukokonaisuuksiksi palvelukeskittymittäin.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2014 1 (5) Päätöshistoria Opetuslautakunta 17.06.2014 120 HEL 2014-005878 T 12 00 01 Esitys Käsittely Opetuslautakunta esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Kunnanhallitus 55 05.02.2013 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Äänestysaluejaon muuttaminen // KHALL 55 KESKV 54 sihteeri Seuraavat vaalit ovat Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 89 09.12.2014 Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen 42/10.03.02.00/2014 Tekninen lautakunta 89

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1 Kaupunginvaltuusto 27.03.2017 Aika 27.03.2017 klo 18:30-20:22 Paikka Kulttuurikeskus Cruselli, Kullervontie 11 Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 20 Kokouksen

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 307/00.01.02/2015 Kaupunginhallitus 33 19.1.2015 43 Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Mari

Lisätiedot

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Tekla 25.11.2014 307 Khall. 1.12.2014 465 Khall. 22.12.2014 498 Tekla 24.2.2015 68 Khall. 27.3.2015 141 Tekla 18.8.2015 192

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02. Kaupunginhallitus 103 06.05.2013 Kaupunginvaltuusto 63 15.05.2013 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.00/2013 KH 103 Valmistelija: hallintojohtaja Christoffer Masar

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Kulttuurikeskus Crusell, Kullervontie 11, Uusikaupunki

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Kulttuurikeskus Crusell, Kullervontie 11, Uusikaupunki UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2018 1 27.02.2018 Aika 27.02.2018 klo 18:00-19:45 Paikka Kulttuurikeskus Crusell, Kullervontie 11, 23500 Uusikaupunki Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 11 Kokouksen

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

Varavaltuutettu Jari Valkosen valtuustoaloite: Vastaanottokeskus / avoimet keskustelut ja päätökset

Varavaltuutettu Jari Valkosen valtuustoaloite: Vastaanottokeskus / avoimet keskustelut ja päätökset Kaupunginvaltuusto 119 08.12.2015 Kaupunginhallitus 459 14.12.2015 Kaupunginhallitus 123 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 27 04.04.2016 Varavaltuutettu Jari Valkosen valtuustoaloite: Vastaanottokeskus / avoimet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010

Lisätiedot

Suomessa KIRJASTO. on jokaisen maksuton peruspalvelu

Suomessa KIRJASTO. on jokaisen maksuton peruspalvelu Suomessa KIRJASTO on jokaisen maksuton peruspalvelu 1 Suomi arvostaa koulutusta Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta. Kirjasto on kaikille avoin ja maksuton Asiakas Yli 100 000 asukkaan kaupunkeja on yhdeksän.

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien perustaminen ensihoitoon

Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien perustaminen ensihoitoon Sosiaali- ja terveyslautakunta 442 21.12.2011 Maakuntahallitus I 19 16.01.2012 Maakuntahallitus I 22 06.02.2012 Maakuntahallitus I 53 26.03.2012 Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien

Lisätiedot