Hall 10/ ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 1 KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Toiminta- ja taloussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hall 10/26.11.2015 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 1 KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 18 21.10.2015"

Transkriptio

1 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 1 JÄSENKUNTIEN ESITYKSET JA KANNANOTOT VUOSIEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMASSA HUOMIOON OTETTAVISTA SEIKOISTA KANNONKOSKI Jäsenkuntia pyydettiin tekemään esityksensä toiminta- ja taloussuunnitelmassa huomioon otettavista seikoista. Kolmestatoista jäsenkunnasta kymmenen jätti suunnitelmaa varten esityksensä ja kannanottonsa. Kuntayhtymän koulutustehtävä ja koulutusalat ovat alueen kannalta olennaisia ja opetusmuodot monipuolisia. Jotta ammattitaitoisen työvoiman saanti erityisesti alueen teollisiin yrityksiin voidaan turvata, on erityisen tärkeää ennakoida Pohjoisen Keski-Suomen työpaikka- ja yrityskehitystä ja huomioida paikallisen työelämän tarpeet. Alueen tarpeet on huomioitava myös koulutusten markkinoinnissa ja vetovoiman kasvattamisessa jo peruskoululaisten työelämään tutustumisesta alkaen. Erityisesti aikuiskoulutuksessa on hyvä, että POKE luo opintomahdollisuuksia, joiden avulla koulutus mahdollistuu helposti, joustavasti ja hyvin ohjatusti myös pienten kuntien yksittäisille opiskelijoille. Tässä korostuvat mm. aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen, opintojen henkilökohtaistaminen ja ammattitaidon hankkiminen osana työssäoppimista. Varhainen poissaoloihin puuttuminen, tiivis yhteistyö etsivän nuorisotyön kanssa sekä mahdollisuus VALMA-koulutukseen ovat hyviä toimintamalleja nuoren opinpolun tukemisessa. Julkisten kulkuyhteyksien puute ja olemassa olevien vuorojen harveneminen heikentävät kannonkoskelaisten nuorten mahdollisuutta saada ammatillinen koulutus kotoa käsin opiskelemalla. Esimerkiksi Viitasaaren suuntaan yhteyksiä ei ole lainkaan ja jatkoyhteys Tarvaalaan ei toimi. Myös POKEn toivotaan omalta osaltaan osallistuvan yhteyksien säilymisen puolesta puhumiseen ELYn suuntaan ja jopa miettivän omia keinoja yhteyksien luomiseksi. Ammatilliseen koulutukseen kohdentuvista säästöistä huolimatta kuntayhtymän toiminta ja investoinnit tulee edelleenkin rahoittaa yksikköhintarahoituksella ja muilla koulutuksen myyntituloilla.

2 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 2 KARSTULA Toisen asteen koulutusyhteistyötä POKEn ja jäsenkuntien kesken on edelleen tarpeen vahvistaa. Uudistuva rahoitusjärjestelmä ja koulutusjärjestelmän uudistukset mahdollistavat nuorten ja aikuisten sijoittumisen samoihin ryhmiin. Se mahdollistaa paremmin ryhmien muodostumisen koulutuksen kiinteiden toimipisteiden ulkopuolelle harvaan asutulle alueelle. Hyvä koulutus kulkuyhteyksien päästä kotoa on parasta nuorisotakuuta. Koulutus alueella varmistaa myös työvoiman saannin alueen yrityksiin. Taloudellisten resurssien pienentyessä on tärkeää hakea uusia, toteuttamiskelpoisia toimintamalleja ja seurata aktiivisesti valtakunnallisten uudistusten antamia mahdollisuuksia. Erityisesti: Koulutuspaikkoja logistiikkapuolelle on tarpeen lisätä maakunnan kehitysnäkymien takia. Myös ylioppilasluokkia eri koulutusaloilla tarvitaan. Suuntautuminen tulisi alkaa jo lukioaikana. Osa ammatillisista opinnoista voitaisiin tehdä jo lukioaikana. Maaseutulukioiden ylioppilaista jopa kolmasosa hakeutuu ammatilliseen koulutukseen. Juuri tähän ryhmään yhteistyötä kannattaisi suunnata. Varattava resursseja koko ikäluokasta huolehtivan koulutusmallin toteuttamiseen nuorisotakuun hengessä. Osalle nuoria opiskelun mahdollistaminen kotoa käsin on ainoa oikea vaihtoehto. Aikuisten ja nuorten sijoittelu samoihin ryhmiin parantaa tämänkin ryhmän mahdollisuuksia, vähentää ongelmia ja tuo kustannustehokkuutta. Tarvittaessa voidaan tehdä kunnan kanssa sopimuksia koulutusjärjestelyistä. POKEN, alueen kuntien ja kehittämisyhtiöiden yhteistyö ja toiveet koulutustarjontaan tärkeitä, suunnittelu-/kuulemistilaisuudet alueella tärkeitä. Paikallisten resurssien ja hyvien esimerkkien hyödyntäminen alueella Yrittäjyysopintojen integrointi eri ammattialojen opintoihin ja nuorten oppisopimusten edistäminen on tärkeää (Esim. sukupolvenvaihdoksiin varautuminen ja nuorista jatkajien saaminen tärkeää). Resursseja ohjaukseen, koulunsa keskeyttävien nuorten aktiivinen ohjaus opinto-ohjaajan, kunnan etsivän nuorisotyöntyöntekijän ja

3 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 3 KIVIJÄRVI työnsuunnittelijan avulla jatko-opintoihin kotikuntaan (työpaja, lukio, oppisopimus jne.) uuden opiskelijahuoltolain nuorisolain hengessä Toiminta katetaan valtionosuuksilla. Kuntayhtymän koulutustehtävä ja koulutusalat ovat alueen kannalta olennaisia ja opetusmuodot monipuolisia. Jotta ammattitaitoisen työvoiman saanti erityisesti alueen teollisiin yrityksiin voidaan turvata, on erityisen tärkeää ennakoida pohjoisen Keski-Suomen työpaikka- ja yrityskehitystä ja huomioida paikallisen työelämän tarpeet. Alueen tarpeet on huomioitava myös koulutusten markkinoinnissa ja vetovoiman kasvattamisessa. Erityisesti aikuiskoulutuksessa on hyvä, että POKE luo opintomahdollisuuksia, joiden avulla koulutus mahdollistuu helposti, joustavasti ja hyvin ohjatusti myös pienten kuntien yksittäisille opiskelijoille. Tässä korostuvat mm. aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen, opintojen henkilökohtaistaminen ja ammattitaidon hankkiminen osana työssäoppimista. Varhainen poissaoloihin puuttuminen, tiivis yhteistyö etsivän nuorisotyön kanssa sekä mahdollisuus VALMA-koulutukseen ovat hyviä toimintamalleja nuoren opinpolun tukemisessa. Julkisten kulkuyhteyksien harveneminen heikentää kivijärveläisten nuorten mahdollisuutta saada ammatillinen koulutus kotoa käsin opiskelemalla. Myös POKEn toivotaan omalta osaltaan osallistuvan yhteyksien säilymisen puolesta puhumiseen ELYn suuntaan ja jopa miettivän omia keinoja yhteyksien luomiseksi. Ammatilliseen koulutukseen kohdentuvista säästöistä huolimatta kuntayhtymän toiminta ja investoinnit tulee edelleenkin rahoittaa yksikköhintarahoituksella ja muilla koulutuksen myyntituloilla.

4 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 4 KONNEVESI Konneveden kunta pitää seudullisuutta hyvänä lähtökohtana kuntayhtymän ja Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto POKEn toiminnassa. POKEn toiminta on ollut ja on edelleen toiminnallisesti ja taloudellisesti hyvin hoidettua ja se on huomioinut seudullisen kehityksen. Ministeriön päätökset leikata opetuksesta on otettu suunnitelmissa huomioon. Uusia osaajia tarvitaan biotuotetehtaan rakentamiseen liittyen ja POKE on osaltaan vahvasti kiinni tässä työssä. Toisaalta on lopetettu sellaisia opintosuuntia, joihin ei ole hakijoita tai joiden työmahdollisuudet ovat vähäisiä. Toiminta-ja taloussuunnitelmassa on hyvä huomioida biotalouden mukanaan tuomat opetustoimintaan liittyvät kehittämistoimet jatkossakin. Erityisesti biotalouteen liittyvää toisen asteen koulutuksen yhteistyötä pidetään Konnevedellä tärkeänä. Myös oppisopimuskoulutuksen kehittäminen on tärkeää ja yhtenä kehittämiskohteena nähdään myös EU-lainsäädäntöön ja hankintalakiin liittyvä koulutus (kilpailutus, tarjousten tekeminen). Koulun näkökulmasta katsottuna nivelvaiheyhteistyö POKEn kanssa toimii hyvin, mutta myös syvempään yhteistyöhön ollaan Konnevedellä valmiita. Lähettävästä koulusta ollaan valmiita tarjoamaan konsultaatiota ammattiopistolle tarpeen mukaan. On hyvä, että nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ollaan luomassa uusia toimintamalleja (esimerkiksi varhainen puuttuminen poissaoloihin ja valmentava koulutus). Hyviä yhteistyökumppaneita POKElle olisivat myös Ääneseudun Kehitys ja yrittäjäjärjestöt esimerkiksi yhteisten hankkeiden puitteissa. Kulkuyhteyksien säilyminen ja kehittäminen Konnevedeltä Äänekoskelle on tärkeää, jotta opiskelijat voisivat kulkea koulutuksessa kotoaan käsin. Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä on informoinut jäsenkuntia hyvin. Myös opettajavierailut, aktiivinen osallistuminen yläkoulun jatko-opintomessuille, tutustumiskäyntien organisoiminen ja nivelvaihepalaverit ovat olleet luontevia yhteistyötilanteita.

5 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 5 KYYJÄRVI Kyyjärven kunnanhallitus esittää lausuntonaan koulutuskuntayhtymälle, että kuntayhtymän strategiassa ja toiminnassa tulee huomioida nuorille järjestettävän ammatillisen koulutuksen vetovoiman kasvattaminen erityisesti ns. perinteisillä teollisuusaloilla. Pohjoisessa Keski-Suomessa on lähivuosina odotettavissa pulaa osaavasta työvoimasta, ja siitä syystä ennakointi ja toimenpiteet vetovoimaisuuden kasvattamiseksi ovat tärkeitä. Onnistuneilla toimenpiteillä on positiivinen vaikutus myös seudun väestökehitykseen. Kyyjärven kaltaisessa pienessä kunnassa ikäluokat ovat pieniä, ja se ei mahdollista omaa kuntakohtaista toisen asteen koulutusta. Siksi on tärkeää, että ammatillisen koulutuksen osalta koulutuskuntayhtymä on aktiivinen toimija erilaisissa hankkeissa ja kokeiluissa, joilla ammatillinen valmius on hankittavissa omalta työssäkäyntialueelta. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Kyyjärven kunnan mielestä koulutuskuntayhtymän tulee entisestään tiivistää yhteistyötä alueen elinkeinoelämän kanssa ja niiden kanssa yhteistyössä kehittää uusia koulutusmalleja, joissa esimerkiksi nuorisoasteen ammatillinen koulutus ja aikuiskoulutus olisivat enenevässä määrin integroitavissa toisiinsa. Maan hallituksen esille nostama kokeilutoiminta antaa mahdollisuuksia tällaiselle kehittämistoiminnalle. Kyyjärven kunta haluaa myös omalta osaltaan olla mukana yhdessä koulutuskuntayhtymän ja toisten pienten jäsenkuntien kanssa kehittämässä ylikunnallisia koulutusratkaisuja. Kyyjärven kunnan mielestä koulutuskuntayhtymällä tulee olla em. kaltaisen yhteistoiminnan kehittämisessä keskeinen, koordinoiva rooli. Kyyjärven kunta näkee koulutuskuntayhtymän roolin tärkeänä myös peruskoulun kanssa tehtävässä yhteistyössä. Ammatillisen koulutuksen markkinointi ja tiivis yhteistyö opinto-ohjauksen kanssa ovat Kyyjärven kunnan mielestä toimenpiteitä, joilla edesautetaan osaavan työvoiman saatavuutta tulevaisuudessa ja ennaltaehkäistään negatiivistä muuttoliikettä. Kyyjärven kunta näkee positiivisena asiana tavoitteen, jonka mukaan koulutuskuntayhtymän toiminnan rahoitus hoidetaan opetus- ja kulttuuriministeriöltä saatavalla perus-, lisä- ja oppisopimuskoulutuksen yksikköhintarahoituksella, sekä muilla koulutuksen myyntituloilla.

6 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 6 LAUKAA PIHTIPUDAS SAARIJÄRVI Laukaan kasvun ja oppimisen lautakunta pitää tärkeänä, että kuntayhtymän toiminnan painopistealueita ovat nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen sekä nuorten koko ikäluokasta huolehtiminen. Samoin lautakunta pitää tärkeänä Laukaan kunnan ja kuntayhtymän välistä yhteistyötä. Kuntayhtymän rakennusalan koulutuksen ja Laukaan lukion tekemä yhteistyö on ollut toimivaa, ja vastaavanlaisia opetuksen järjestämiseen liittyviä ratkaisuja on toivottavaa kehittää jatkossa muillakin koulutusaloilla. Pihtiputaan kunnanhallitus esittää, että Äänekosken ammatillisen koulutuskuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelman strategiakohtaan lisätään seuraava tavoitelause: "Keinoja nuorten koko ikäluokan koulutuksesta huolehtimisessa ovat ammatillisen ja lukiokoulutuksen yhteistyö mm. joustavia hyväksilukukäytänteitä kehittämällä." Kunnanhallitus esittää kirjattavaksi toiminta- ja taloussuunnitelmaan , että POKEssa aktiivisesti seurataan pohjoisen Keski-Suomen työpaikka- ja yrityskehitystä, ja että koulutusmarkkinointia tehostamalla pyritään tavoittamaan kattavammin alueen ammatilliseen koulutukseen hakeutuvat nuoret ja siten jatkossakin turvaamaan nuorille mahdollisuuden Viitasaaren yksikössä, myös metallialan koulutukseen. Näin voidaan turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti alueen teollisiin yrityksiin. Lisäksi kunta kantanaan ilmoittaa, että kuntayhtymänvuosien toiminta suunnitellaan siten, että se voidaan toteuttaa ilman jäsenkuntien kuntarahoitusosuutta. Saarijärven kaupungin näkökulmasta kuntayhtymän strategia ja painopisteiden valinta on onnistunut hyvin. Kuntayhtymän tulee edelleen vahvistaa yhteistyötä työelämän kanssa sekä aikuiskoulutuksessa että nuorten koulutuksessa. Työelämän muutokset ovat nopeatempoisia ja korkean työttömyyden tilanteessa ilmenee myös pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta. Kun samalla alueemme työikäisen väestön koulutustaso on selvästi alhaisempi kuin muualla Keski- Suomessa, työelämälähtöisen koulutuksen merkitys korostuu.

7 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 7 VIITASAARI ÄÄNEKOSKI Saarijärven kaupunki pitää tärkeänä, että mahdollisuus kaksoistutkintoihin säilyy ja kehittyy edelleen. Erityisen tärkeänä Saarijärvi näkee Tarvaalan biotalouskampuksen kehittämisen alueen eri toimijoiden yhteistyöllä. Kaupunki on osaltaan sitoutunut alueen kehittämiseen, aluesuunnittelun, kaavoituksen, kiinteistöjen omistamisen sekä alueen markkinoinnin keinoin. Toimintaympäristö muuttuu sekä rahoituksen että koulutustarpeiden osalta. Siksi on tärkeää, että kuntayhtymä edelleen jatkaa ennakoivaa toimintatapaansa, johon kuuluu aktiivinen tiedottaminen ja ajankohtaiset keskustelut omistajakuntien kanssa. Kaupunginhallitus esittää lausuntonaan koulutuskuntayhtymälle, että kuntayhtymän strategiassa ja toiminnassa huomioitaisiin nuorille järjestettävän ammatillisen koulutuksen vetovoiman kasvattaminen paikallisen työelämän tarpeita lähtökohtana pitäen sekä ammatillisen ja lukiokoulutuksen yhteistyötä hyödyntäen mm. joustavia hyväksilukukäytänteitä kehittämällä. Edelleen kaupunginhallitus pitää valitettavana, että syksyllä 2015 vähäisen hakijamäärän johdosta Viitasaaren toimipisteessä ei aloittanut uutta metallipuolen oppilasryhmää lainkaan. Teollisuuden ja metallialan merkitys Viitasaarella ja koko pohjoisessa Keski-Suomessa on suuri. Tämän vuoksi kaupunginhallitus edellyttää, että oppilaitos käynnistää vahvat toimenpiteet (markkinointi, investoinnit, toiminnan kehittäminen) metallialan koulutuksen elvyttämiseksi. Metallialan yritysten kanssa POKEn yksikössä käydyn keskustelun perusteella myös alan yritykset ovat halukkaita yhteistyöhön ja toimenpiteisiin alan vetovoimaisuuden lisäämiseksi. Lopuksi kaupunginhallitus pyytää kuntayhtymältä selvitystä Viitasaaren yksikön eri koulutusalojen vetovoiman hyväksi tehdyistä toimenpiteistä. Kaupunginhallitus katsoo, että Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän strategiat ovat Äänekosken kaupungin näkökulmasta oikeansuuntaiset ja tukevat kaupunkikonsernin omia strategisia linjauksia. Suunnitelmassa mainitut keinot nuorten koko ikäluokasta huolehtimiseksi ovat vaikuttavia ja merkityksellisiä. Äänekosken kaupunginhallitus on tyytyväinen, että suunnitelmassa erityisesti mainitaan toimia syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Ammatilliseen koulutukseen valmentava VALMA-koulutus ja sen säilyttäminen on kau-

8 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 8 punginhallituksen mielestä tärkeä asia. Kaupunginhallitus haluaa lisäksi kuntayhtymän kehittävän erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden ohjausja opetusjärjestelyjä suunnitelmassa mainittujen toimien lisäksi. Toisen asteen oppilaitosten välisessä yhteistyössä tulee kiinnittää huomiota sellaisten toimintatapojen kehittämiseen, jotka edesauttavat opintojen joustavaa järjestelyä lukion ja POKEn välillä. Tällaisia ovat esimerkiksi samanlainen ja samassa aikataulussa etenevä jaksojärjestelmä, erilaiset päivittäiseen rutiiniin liittyvät asiat, kuten oppituntien pituudet. Erityisesti POKEn opiskelijoiden lukio-opintojen keskittäminen vaihtojaksoihin on opintojen sujuvuuden kannalta merkityksellistä. Kaupunginhallitus toivoo, että POKE kehittäessään peruskoulun ja ammatillisen koulutuksen nivelvaihetta kiinnittäisi erityistä huomiota perusopetuksessa tehtävään yhteistyöhön sellaisten jäsenkuntien kanssa, joissa ei sijaitse POKEn toimintaa. Kuntayhtymän tulee yhdessä alueen yritysten kanssa huomioida erityisesti työelämävastaavuus koulutuksen suunnittelussa ja järjestämisessä. Kaupunginhallitus edellyttää kuntayhtymän järjestävän uusia nuorisoasteen ja aikuiskoulutuksen opintoja Äänekoskella Biotehtaan rakentamiseen liittyen sekä myöhemmässä vaiheessa biotehtaan tuotteiden synnyttämien teollisuusinnovaatioiden tarpeisiin. Kaupunginhallitus katsoo, että kuntayhtymän tulee rahoituksen vähenemisestä huolimatta etsiä keinoja aikuiskoulutuksen määrän lisäämiseksi. Kuntayhtymän tulee toimia aktiivisesti ja varautua taloussuunnittelussa valtion säästötoimenpiteisiin niin, että ne mahdollisimman vähän vaikuttavat kuntayhtymän strategian toteutumiseen, koulutuksen laatuun ja määrään. Kaupunginhallitus pitää erittäin hyvänä kuntayhtymän tavoitetta selvitä säästöistä huolimatta yksikköhintarahoituksella sille kuuluvasta koulutustehtävästä. Kuntayhtymän tulee seurata tarkasti toisen asteen koulutuksessa tapahtuvia muutoksia ja pyrkiä nopeasti reagoimaan niihin, tavoitteena lisätä ammatillisen koulutuksen tarjontaa Äänekosken kaupungissa.

Val 2/ liite nro 5 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 1 KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Toiminta- ja taloussuunnitelma

Val 2/ liite nro 5 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 1 KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Toiminta- ja taloussuunnitelma ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 1 JÄSENKUNTIEN ESITYKSET JA KANNANOTOT VUOSIEN 2017 19 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMASSA HUOMIOON OTETTAVISTA SEIKOISTA KANNONKOSKI Jäsenkuntia pyydettiin tekemään esityksensä toiminta-

Lisätiedot

Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2018

Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2018 Kaupunginhallitus 263 12.10.2015 Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2018 552/00.04.01/2015 KH 263 Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymässä

Lisätiedot

Val 4/ liite 7 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 1 KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Toiminta- ja taloussuunnitelma

Val 4/ liite 7 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 1 KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Toiminta- ja taloussuunnitelma ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 1 JÄSENKUNTIEN ESITYKSET JA KANNANOTOT VUOSIEN 2018 12 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMASSA HUOMIOON OTETTAVISTA SEIKOISTA KANNONKOSKI Jäsenkuntia pyydettiin tekemään esityksensä toiminta-

Lisätiedot

Val 4/ liite nro 4 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 1 KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Toiminta- ja taloussuunnitelma

Val 4/ liite nro 4 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 1 KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Toiminta- ja taloussuunnitelma ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN 1 JÄSENKUNTIEN ESITYKSET JA KANNANOTOT VUOSIEN 2019 21 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMASSA HUOMIOON OTETTAVISTA SEIKOISTA Jäsenkuntia pyydettiin tekemään esityksensä vuosien 2019

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston sidosryhmäkysely 2015

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston sidosryhmäkysely 2015 30.3.2015 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston sidosryhmäkysely 2015 Tuloskoonti [Päiväys] SISÄLLYS I Taustatiedot II Alueellinen toiminta III Palvelut/tuotteet IV Yhteistyö ja viestintä V Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että

Lisätiedot

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11. Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.2014 Kuntaliiton lähtökohta ja tavoitteet uudistukselle Yleiset tavoitteet:

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011 Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke 1 Esityksen rakenne Maahanmuuttajanuorten koulutusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut

Lisätiedot

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Verkosto: Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö Kansallisen metsäohjelman määräaikainen työryhmä

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Seutufoorumi 28.11.2017 KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri

Lisätiedot

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Taustatilaisuus nuorisotakuusta Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Nuorisotakuu on tapa toimia uudella tavalla Nuorisotakuu ei ole laki vaan tapa toimia saumattomassa yhteistyössä Toteutus nykyjärjestelmää

Lisätiedot

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Valtakunnallinen lukioseminaari Pro Lukio ry 1 KESU 2011-16 ja 2. asteen koulutus suuntasiko KESU rakenneuudistusta 2014? Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUS YHTEISTOIMINTA- ALUEELLA JA LEMPÄÄLÄSSÄ TREDU-CAMPUKSEN MYÖTÄ Lempäälän kunta 2016 / NL

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUS YHTEISTOIMINTA- ALUEELLA JA LEMPÄÄLÄSSÄ TREDU-CAMPUKSEN MYÖTÄ Lempäälän kunta 2016 / NL AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUS YHTEISTOIMINTA- ALUEELLA JA LEMPÄÄLÄSSÄ TREDU-CAMPUKSEN MYÖTÄ 2017 Lempäälän kunta 2016 / NL Lähtökohdat Pirkanmaan koulutuskonsernin koulutustoiminta siirtyi omistajakuntien

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen

Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Kehittämisteemat Elise Tarvainen Keski-Suomen liitto Tavoitetila 2013 Keski-Suomessa on toimivat työmarkkinat. Maakunnan työllisyysaste ylittää

Lisätiedot

Omnian avoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustavia polkuja

Omnian avoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustavia polkuja Omnian aoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustaia polkuja Marja Muukkonen ja Jaanamari Österman Aoin ammattiopisto Mahdollisuus suorittaa ammattiopiston ammatillisen perustutkinnon opetussuunnitelman

Lisätiedot

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013 Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,

Lisätiedot

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas 12.2.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni Päijät-Hämeen koulutuskonserni

Lisätiedot

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 11.4.2012 Korkeatasoinen lukiokoulutus kattavasti koko maassa nuoren ulottuvilla. 2 11.4.2012 Tuula Haatainen Lukio tai ammatillinen

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto. (marraskuun 2015 tilaisuudet)

Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto. (marraskuun 2015 tilaisuudet) Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto (marraskuun 2015 tilaisuudet) Mikä on tärkeää toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämisessä?

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%

Lisätiedot

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013 Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Työllisyys ja työvoimatarve nyt Alustava arvio työvoimatarpeen

Lisätiedot

ORGANISAATION NIMI LISÄLISTA 9/ PAIKKA Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA), Koulukatu 18, Tampere

ORGANISAATION NIMI LISÄLISTA 9/ PAIKKA Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA), Koulukatu 18, Tampere ORGANISAATION NIMI LISÄLISTA 9/2017 1 LISÄLISTA ON TARKASTAMATON JA ALLEKIRJOITTAMATON AIKA 26.09.2017 16:00 PAIKKA Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA), Koulukatu 18, Tampere KÄSITELLYT ASIAT Asia

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

O H J A U S H E N K I L Ö S T Ö L L E klo Omnia Sampola rehtori Maija Aaltola

O H J A U S H E N K I L Ö S T Ö L L E klo Omnia Sampola rehtori Maija Aaltola O M N I A N I N F O O H J A U S H E N K I L Ö S T Ö L L E 23.9.2016 klo 11.30-15.00 Omnia Sampola rehtori Maija Aaltola OHJELMA Uudistuva Omnia, yksi oppilaitos Opiskelijatilanne syksyllä 2016 Ammatilliset

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös

Lisätiedot

Lukion tulevaisuusseminaari. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014

Lukion tulevaisuusseminaari. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014 Lukion tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014 PÄIVÄN TEEMA LUKIOKOULUTUKSEN PILVET JA UUDET TUULET 3.4.2014 Tuula Haatainen LUKIOKOULUTUKSEN PILVIÄ JA UUSIA TUULIA 1/2 PALJON

Lisätiedot

Vamos via Valma! - loppuselvitystä

Vamos via Valma! - loppuselvitystä Vamos via Valma! - loppuselvitystä Hankeaika: 1.8.2015 31.12.2016 31.3.2017 Hakuryhmän nimi: Työelämälähtöisen, osaamisperusteisen, yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen uudistusten toimeenpanon

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY nuorten maakunnassa; miten maakuntaohjelma näkyy ELY-keskuksen toiminnassa Ylijohtaja Matti Räinä 26.2.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI Käsittely: YH 10.11.2016 108 YV 25.11.2016 18 Versio 1.1 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Strategiset lähtökohdat... 4 3 Strategiset tavoitteet... 5 4 Kriittiset

Lisätiedot

VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS

VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos KESU 2011-2016 / OKM-OPH TUSO Koulutuksen ja

Lisätiedot

AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA

AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä maakunnan ammattitaidon ja osaamisen kehittäjänä 28.3.2017 Esa Karvinen Kuntayhtymän johtaja PKKY 13 pohjoiskarjalaista omistajakuntaa

Lisätiedot

SEUTUKUNNAN ESITYKSET LÄHIVUOSIEN TOIMENPITEIKSI

SEUTUKUNNAN ESITYKSET LÄHIVUOSIEN TOIMENPITEIKSI SEUTUKUNNAN ESITYKSET LÄHIVUOSIEN TOIMENPITEIKSI Piispala 23.8.2012 Saarijärven-Viitasaaren johtoryhmä Huom! Kyseessä on ensimmäinen kooste alueen toimijoiden esityksistä. Toimenpiteiden sisältöjä tarkennetaan

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen

Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Pertti Karhunen, Esedu Hannu Fyhr, SAMIedu Juva 8.5.2015 Vedet virtaamaan - Etelä-Savon oppimisen, ohjauksen - Ja nuorisotakuun

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemen koulutuskuntayhtymä (myöhemmin Kuntayhtymä ) järjestää ammatillisesta koulutuksesta, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta ja vapaasta sivistystyöstä annettujen lakien

Lisätiedot

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään KUNTOUTUSPÄIVÄT 19.3.2010 Juhani Pirttiniemi opetusneuvos, KT Opetushallitus Säädöstaustaa: L 631/1998 8 : Ammatillista

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Mika Tammilehto Muutoksen ajureita Talouden epävarmuus ja rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Etsivä nuorisotyön viranomainen ja rekisterinpitäjä Naantali, Nousiainen, Masku, Mynämäki, Raisio ja Rusko 9.11.2012 Raision seudun koulutuskuntayhtymä / Maria Taipale

Lisätiedot

Hankkeen rahoitus 8.6.2015 2

Hankkeen rahoitus 8.6.2015 2 Hankkeen rahoitus 8.6.2015 2 Hankkeen perustiedot OpsoDiili Itä-Suomi, Nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Hankeaika1.5.2015-31.12.2017 Rahoittaja: ESR / Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt

Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt Tuettu Oppisopimus Itä-Uudenmaan oppisopimuskeskus SISÄLLYS 1 AMMATILLISEN VERKOSTON KEHITTÄMISEN PROSESSI 1 2 HYVÄT KÄYTÄNNÖT 2 2.1 Yritysten kanssa

Lisätiedot

OPPIMAISEMAFESTIVAALI 2017 Joustavuus eri oppimisympäristöissä

OPPIMAISEMAFESTIVAALI 2017 Joustavuus eri oppimisympäristöissä OPPIMAISEMAFESTIVAALI 2017 Joustavuus eri oppimisympäristöissä Yksilöllisen ja joustavan oppimisen tukeminen Sami Pirhonen projektipäällikkö Itä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto

Lisätiedot

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun maakunta kuntayhtymä, koulutustoimiala Esa Toivonen Kajaani 13.10.2008 1 Pääkohdat Aluksi Kainuun koulutus ja sen ohjaus Opiskelijan

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

POP perusopetus paremmaksi

POP perusopetus paremmaksi POP perusopetus paremmaksi Oppilaan ohjauksen hankkeen koordinaattoritapaaminen 19.8.2009 Opetusneuvos Irmeli Halinen Osaamisen ja sivistyksen asialla POP - ohjelman merkitys Perusopetus paremmaksi ohjelmassa

Lisätiedot

Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA. Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6

Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA. Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6 Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6 Yhteistyön strategia Oulun seudun koulutuskuntayhtymän (Osekk) strategia on päivitetty vastaamaan

Lisätiedot

Millaista kehittämistä nyt tarvitaan? pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Millaista kehittämistä nyt tarvitaan? pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Millaista kehittämistä nyt tarvitaan? 20.8.2013 pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Hallinnonalan suuret linjat Julkisen talouden kestävyysvajeen hoito on pitkäaikainen prosessi. Valtiontalouden tervehdyttämistä

Lisätiedot

Kehittyvä Ääneseutu 2020

Kehittyvä Ääneseutu 2020 Kehittyvä Ääneseutu 2020 1 Ääneseutu 2020 Äänekoski on elinvoimainen, monipuolisen elinkeino- ja palvelutoiminnan sekä kasvava asumisen keskus. Äänekoski on Jyväskylän kaupunkiseudun palvelu- ja tuotannollisen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

Valtionavustukset 2014 ammatillisen peruskoulutuksen tukena

Valtionavustukset 2014 ammatillisen peruskoulutuksen tukena Valtionavustukset 2014 ammatillisen peruskoulutuksen tukena Aloitustilaisuus11.9.2014 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen valtionavustusten

Lisätiedot

OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013

OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013 OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013 1. 2+1 TOTEUTUKSEN KRITEERIT 2. 2+1 MALLIN TOTEUTUS RAKENNUSALALLA 3. OPPIMISPOLKUJA 4. POSITIIVISTA / POHDITTAVAA Oppisopimusfoorumi Hannu Rinne TUTKINNON TAVOITTEET KOLMELLE

Lisätiedot

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp - EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni Sanna Mäkinen, KM, sanna.makinen@joensuu.fi Kehittävä arviointi, Joensuun yliopisto TAUSTALLA: Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen

Lisätiedot

Oppimisen tuki Stadin ammattiopistossa

Oppimisen tuki Stadin ammattiopistossa Oppimisen tuki Stadin ammattiopistossa Stadin ammattiopisto: - Kaikkien oppilaitos - Opiskelijalle esteetön opiskelu siinä ryhmässä, missä hän aloittaa - Yksilölliset opintopolut crister.nyberg@hel.fi

Lisätiedot

Sivistystoimien PKS-yhteistyö. Aulis Pitkälä PKS yhteistyöhankkeiden seurantaryhmän kokous

Sivistystoimien PKS-yhteistyö. Aulis Pitkälä PKS yhteistyöhankkeiden seurantaryhmän kokous Sivistystoimien PKS-yhteistyö Aulis Pitkälä PKS yhteistyöhankkeiden seurantaryhmän kokous 12.12.08 Perusopetus: Sivistystoimien PKS-yhteistyö Selvitetään vuosittain raja-alueiden yhteisiä oppilasalueita

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Johtaja, opetus- ja kulttuuriyksikkö 24.5.2011 Kuntaliiton hallitusohjelmatavoite

Lisätiedot

OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN

OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN CARRY ON 1.2.2016-30.6.2018 OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN Ohjauksen ajankohtaispäivä 2017 Aikuiskoulutuskeskus Kouvola 19.5.2017 Hilkka Huisko Carry on

Lisätiedot

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Hoitopalvelujen myyntitulot eli laskutus kunnilta sisältävät: Erikoissairaanhoidon palvelut, joihin kuuluvat omana toimintana tuotetut palvelut ja hoito muissa

Lisätiedot

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN 7.4.2017 Pauliina Sarhela Yhteistyökumppanit Työelämä TreduNavi-hakupalvelu:tietoa ja Yhteistyökumppanit ohjausta hakeutumisesta Tutkintoja

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen

Lisätiedot

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI Osekk lyhyesti Perustettu 15.12.1994 (varsinainen toiminta alkoi 1.8.1995) Henkilökuntaa (TA 2014) 970 Toimintatuotot (TA

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Kunnallisjohdon foorumi 15-16.5.2019 Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori KOTKAN-HAMINAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

Yhteistyöllä osaavaa henkilöstöä sosiaali- ja terveyspalveluihin

Yhteistyöllä osaavaa henkilöstöä sosiaali- ja terveyspalveluihin Yhteistyöllä osaavaa henkilöstöä sosiaali- ja terveyspalveluihin Vantaan kaupungin ja Metropolia ammattikorkeakoulun yhteistyömalli Jörgen Eriksson Tuula Heinonen Loppuseminaari, 13.11.2013, Kuntatalo

Lisätiedot

Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista.

Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista. ETSIVÄNUORISOTYÖ Vuosiraportti 2015 Paula Timonen Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista. Etsivien tyypillinen asiakas

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat

TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat - Kierros I klo 10.15-11.10 (55 min) - Kierros II klo 11.15 11.45 (35 min) - Kierros III klo 11.50 12.20 (30 min) - Yhteenveto

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma 1 Sisällys 1. Oulun alueen ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelman keskeiset kohdat... 2 2. Oulun alueen kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä?

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Laatua laineilla ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 2016 Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon

Lisätiedot

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen Verkostoista voimaa -seminaari 9.10.2017, Amiedu Sisältö Ammatillisen koulutuksen reformin mukainen henkilökohtaistaminen (Laki 531/2017) Pohdinta ryhmissä

Lisätiedot