Uudenlaista työhönkuntoutusta kehittävän arvioinnin tuella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uudenlaista työhönkuntoutusta kehittävän arvioinnin tuella"

Transkriptio

1 KATSAUS Katariina Hinkka, Liisi Aalto, Rainer Grönlund ja Marketta Rajavaara Uudenlaista työhönkuntoutusta kehittävän arvioinnin tuella Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeessa ( ) on tarkoituksena kehittää kuntoutuspalveluja työelämän muutokset huomioonottaviksi ja vaikuttaviksi. Viidessä kuntoutuslaitoksessa kokeillaan ja kehitetään uudenlaisia työikäisten ryhmäkuntoutuksen toteuttamistapoja. Kelan tutkimusosasto toteuttaa kokeilujen arviointitutkimuksen. Katsauksen alussa kuvailemme hanketta, siinä mukana olevia kokeiluja ja arvioinnin tavoitteita. Tämän jälkeen esittelemme valittuja arviointimenetelmiä ja arvioinnin etenemistä sekä alustavia tuloksia kehitystyöstä. Lopuksi pohdimme valittua arviointilähestymistapaa ja työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen mahdollisuuksia ja rajoituksia. Tausta Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen kohteena ovat Kelan vakiintuneesta palveluntuotannosta Aslak-kurssit ja Tyktoiminta. Tavoitteena on aikaansaada uusia, nykyisessä työelämässä toimivia ratkaisuja toteuttaa työikäisten kuntoutusta. Viidessä kuntoutuslaitoksessa (Avire-Kuntoutus Oy, ODL Terveys, Petrea, Peurunka ja Verve) kokeillaan uudenlaisia työikäisten kuntoutuksen toteuttamistapoja vakiintuneissa työsuhteissa oleville ja yrittäjille kymmenen kuntoutujaryhmän kanssa (yhteensä noin 500 kuntoutujaa). Kokeilut ja toimintamallit on esitelty Kelan tutkimusosaston nettijulkaisussa (Nettityöpapereita 7/2009, hdl.handle.net/10138/14785). Kuntoutuskokeilut on esitetty pääpiirteittäin kuvassa 1. Arvioinnin lähtökohdat ja tavoitteet Hankkeeseen sisältyvien viiden kuntoutuskokeilun kehittämisideat ovat erilaisia, toimintamallit ovat moninaisia, toimintaympäristöt vaihtelevat ja kohderyhmät poikkeavat toisistaan. Osallistujat valitaan sekä harkinnanvaraisen kuntoutuksen Aslak- että ammatillisen Tyk-kuntoutuksen kriteerein. Siten kuntoutujien terveydentila ja työkyky, kuntoutukselliset tarpeet ja tavoitteet poikkeavat toisistaan. Myös kuntoutujien ikä, ammatti ja toimiala vaihtelevat eri kokeiluissa. Kuntoutuskokeilujen työhön liittyvät kehittämisideat on koottu kuvaan 2. Kuntoutus

2 TUUKKA (Avire-Kuntoutus Oy) on kehitelty suurten ja keskisuurten työnantajaorganisaatioiden työntekijöille soveltuvaksi ryhmämuotoiseksi kuntoutukseksi. Kuntoutus kytkeytyy kuntoutujan työnantajaorganisaatiossa toteutettuun työkyvyn tuen / varhaisen reagoinnin toimintamalliin. TUUKKAkokeilussa kuntoutus toteutetaan monimuotoisena päivä- ja käyntikuntoutuksena ja kuntoutusjaksot ovat lyhyitä. Kuntoutuksen kokonaiskesto on noin kaksi vuotta. Hypro (ODL Terveys) on ikääntyneille (yli 54-vuotiaat) henkilöille suunnattua avomuotoista, lyhytjaksoista, ryhmässä tapahtuvaa kuntoutusta, jossa pyritään aikaansaamaan tiivis vuorovaikutus kuntoutuksen ja työpaikan kesken, muun muassa osana kuntoutusohjelmaa olevan esimiesvalmennusohjelman avulla. Hypron kokonaiskesto on yksi vuosi. JYRI-kokeilun (Petrea) kimmokkeena on ollut yrittäjien muita palkansaajia heikommat mahdollisuudet irrottautua perinteiseen, kokonaisia työviikkoja kestävään laitospainotteiseen varhaiskuntoutukseen. Yrittäjien tarpeet on otettu huomioon muun muassa kuntoutujien valinnassa, kurssijaksotuksessa, sisällössä ja työmenetelmissä. Kuntoutuksen kokonaiskesto on kahdesta ja puolesta vuodesta kolmeen vuoteen. Kokonaiskunto-kokeilussa (Peurunka) painotetaan kuntoutuksen kohderyhmän tarpeiden arvioimista. Kokeilussa on vakiintunutta kurssitoimintaa enemmän panostettu yhteistyöhön kuntoutusprosessin aikana Kelan, työterveyshuollon ja työnantajien kesken. Kuntoutuksen sisältöön on otettu mukaan uusia menetelmiä. Kokonaiskunto-kurssi kestää noin kaksi vuotta. Modulon (Verve) lähtökohtia ovat työlähtöisyys sekä kuntoutuksen yksilöllinen arviointi ja räätälöinti. Modulossa kaikkien kuntoutujien kuntoutusprosessi ei etene samalla tavalla, vaan uutta on moduulirakenne, joka mahdollistaa kuntoutujan tilanteesta käsin rakentuvan yksilöllisen kuntoutusprosessin. Kuva 1. Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen kuntoutuskokeilut. Kelan tutkimusosaston toteuttaman arviointitutkimuksen tavoitteena on selvittää kehittämisideoiden toteutettavuutta ja toimivuutta. Arviointi kohdentuu sekä yksilökohtaisen kuntoutumisen, laitoksen kuntoutuskokeilun että koko kehittämishankkeen toteutumisen näkökulmiin. Laitosten kuntoutuskokeilut käynnistyivät vuonna Kukin kuntoutuslaitos kokeilee omaa, uudenlaista tapaa toteuttaa työikäisten kuntoutusta kymmenen peräkkäisen aloittavan 8 12 hengen kuntoutujaryhmän kanssa. Kokeiluja oli mahdollista muovata edelleen seitsemän ensimmäisen kuntoutujaryhmän kanssa, jonka jälkeen ei niitä enää muuteta. Kolmeen viimeiseen kuntoutujaryhmään kohdistuu systemaattinen vaikutusten ja hyötyjen arviointi, johon 48 Kuntoutus

3 Kuntoutuja on oma työnantajansa (yrittäjät) Eri-ikäisten johtaminen, esimiesvalmennus Työyhteisöosuuksia ja työpaikalla tapahtuvia osuuksia aiempaa enemmän, sisällöt erilaisia Yhteistyössä (työterveys, esimies/työpaikka, kuntoutuja, kuntoutuslaitos) erilaiset neuvottelut, suunnittelupäivät, työyhteisötapaamiset, kuntoutujalähtöiset työyhteisöpäivät Ammatillinen osio on integroituna läpi koko kuntoutusprosessin Työn tarkastelu eri näkökulmista (työn sujuvuus, oman ammatillisen kehityksen kulku ja nykyvaihe, työn mahdollinen muutos ja nykytila) ja eri kokoonpanoissa Erilaiset tiedonhankintamenetelmät työhön liittyvissä asioissa kuntoutuksen tukena Kuva 2. Kokeilujen työkytkentöihin liittyvät kehittämisideat. sisältyy myös kuntoutujakohtaisen tiedon keruu ( kuntoutujaa) ennen jälkeen-asetelmassa. Tähän mennessä kaikilla kuntoutuslaitoksilla on takanaan vähintään viisi päättynyttä kokeilua, ja kaikki arvioinnissa mukana olevat kokeilut päättyvät vuoteen 2011 mennessä. Arvioinnin menetelmät Arvioinnin lähestymistavaksi valittiin kehittävä arviointi, joka kohdentuu kehittämisideoiden toteutukseen ja pyrkii tukemaan kokeilun osapuolia kehitystyössä. Kehittävässä arvioinnissa painotus on prosessiin osallistuvien toimijoiden, eri toimijatahojen työntekijöiden ja asiakkaiden osallisuudessa ja heidän näkemystensä ja kokemustensa huomioonottamisessa (Rajavaara 2006, 20; Högnabba 2008,1 3). Keskeisinä tiedonhankinnan menetelminä käytämme monitahoarviointia ja fokusryhmähaastatteluja. Kehittäminen tapahtuu osana kuntoutuslaitosten ja yhteistyötahojen (esimiehet, työterveyshuolto) arkityötä ja painottuu käytännön näkyviä muutoksia aikaansaavaan toimintaan kuntoutusprosessin aikana. Monitahoarvioinnilla saadulla tiedolla pyritään tekemään selkoa uusista ideoista, toiminnoista tai interventioista ja niiden vaikutuksista erilaisissa toimintaympäristöissä sekä vaikutuksia aikaansaavista mekanismeista. Syntyvän tiedon tuella pyritään toteutettujen ideoiden reflektointiin ja niiden kehittämiseen. Samalla jäsennetään edellisen pohjalta kehittämishankkeelle uusia ratkaisuja, käsitteitä ja näkökulmia, joita toimijat voisivat kokeiluissa soveltaa. Tätä varten välitetään arvioinnista syntyvää palautetietoa hankkeen työkokouksissa ja toteuttajatapaamisissa. Pyrkimyksenä on dialoginen vuorovaikutus ja yhteistyö eri toimijoiden kesken. Kehittävän arviointiotteen avulla pyritään toteuttajien tapaamisissa ja työkokouksissa yhdessä määrittämään kehittämisen kohdetta ja laatimaan suunnitelma kunkin kokeilun etenemisestä. (Sanders 1997, 402; Pietilä 2008, 65 68, Toikko ja Rantanen 2009, ) Kuntoutus

4 Toteutuvassa arvioinnissa on hankittu tietoa kuntoutujilta, jotka ovat asiantuntijoita siinä, millaisia mahdollisuuksia toimintamalli saattaa tarjota omaan kuntoutumiseen, esimiehiltä, jotka tuntevat kuntoutujan työtilanteen kokonaisuutta ja siihen vaikuttavia toimintaympäristön olosuhteita, työterveyshuollon toimijoilta, jotka tuntevat työympäristön lisäksi kuntoutujan terveydentilan tuomat rajoitteet ja tietävät ongelmien ratkaisumahdollisuuksien reunaehtoja, kuntoutuslaitoksen toimijoilta, joilla on hallussaan tietoa uuden mallin sisällöstä, muodoista, tarkoituksesta, työntekijöiden tavoitteiden suuntaisesta toimivuudesta sekä kokemustietoa kuntoutuksen annista kuntoutujille ja Kelan toimihenkilöiltä, joilla on tuntumaa kokeilujen käynnitymisestä verrattuna vakiintuneeseen kuntoutukseen. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota siihen, miten kokeilumalli tai sen uusi idea tai toimintatapa toimii kenellekin ja missä tilanteessa. Tavoitteena on hahmottaa kuntoutujan tilanteessa tapahtunutta muutosta yrittämällä jäsentää sitä, millaisin mekanismein voitaisiin ehkä saada aikaan suotuisaa kuntoutumisessa vaikuttavaa kehitystä ja millaisten olosuhteiden vallitessa. (Vrt. Pawson ja Tilley 1997, , Korteniemi 2006, 30.) Arviointi toteutetaan yhteistyössä eri toimijatahojen kanssa (kuntoutujat, esimiehet, työterveys, toteuttajat, Kela). Hankkeen alkuvaiheessa vuonna 2007 arviointi keskittyi kokeilujen käynnistämisestä saatujen kokemusten keräämiseen kuntoutuslaitoksissa (toteuttajat). Toisessa vaiheessa eli vuosina 2008 ja 2009 arviointi kohdentui kuntoutusintervention toteutuksen ja uusien ideoiden arviointiin. Tätä varten haastattelimme teemahaastattelujen avulla toteuttajatahoja ja kuntoutuslaitosten yhteistyökumppaneita (hankkeeseen osallistuvia työterveyshuollon ammattilaisia ja Kelan työntekijöitä). Arvioinnin kolmannessa vaiheessa vuonna 2009 koottiin alustavia näkemyksiä kuntoutuksen hyödyistä ja vaikutuksista kokeilujen työkytkentään liittyen haastattelemalla kunkin kokeilun kuntoutujia ja heidän esimiehiään. Myös systemaattista kolmen viimeisen kokeilun arviointia aloiteltiin. Nyt meneillään olevassa arvioinnin neljännessä vaiheessa painotus on yhden kunkin kokeilun päättäneen kuntoutujaryhmän kuntoutusprosessin monitahoarvioinnissa sekä toteuttajien haastatteluihin perustuvassa prosessin tarkastelussa hyvien käytänteiden esiin nostamiseksi. Arvioinnin viides vaihe, vaikutusten ja hyötyjen systemaattinen arviointi, on myös käynnissä. Arviointi kohdistuu laitosten kolmeen viimeiseen kuntoutujaryhmään, jolloin kerätään kuntoutujakohtaista tietoa. Yhden kuntoutujaryhmän tilannetta arvioidaan fokusryhmähaastattelujen avulla sekä monitahoisesti eri toimijoita haastatellen (esimiehet, toteuttajat, työterveyshuollon ammattilaiset, Kelan työntekijä). Kuntoutujakohtainen lopputilanteen aineistonkeruu päättyy vuoteen 2011 mennessä. Kehittämistuloksia Kaikki kokeiltavat uudet kuntoutusmallit ovat olleet toteutettavissa. Kuntoutujat 50 Kuntoutus

5 ovat kokeneet pääosin saaneensa välineitä työssä selviytymiseensä sekä toiminta- ja työkykynsä ylläpitoon. Arvioitujen kuntoutusmallien mahdollistamissa kuntoutusprosesseissa kuntoutujan työhön saadut muutokset ovat erilaisia. Monitahoarvioinnista kertyneen tiedon perusteella esimiesten aiempaa suurempi osallistaminen kuntoutujan kuntoutusprosessiin on koettu pääosin hyödyllisenä. Kuntoutus toimii parhaiten silloin, kun kuntoutuksen alkuvaiheessa on tavoitteellista yhteistyötä eri toimijatahojen kanssa. Kaikilla toimijatahoilla (työterveys, esimies, kuntoutuja, toteuttajat) tulisi olla heti kuntoutusprosessin alussa selkeä ja yhteinen tietämys: mihin kuntoutujan tarpeisiin kukin kuntoutusmalli vastaa mitkä ovat kuntoutukselle asetetut tavoitteet miten kuntoutus toteutetaan (työkytkentä ym.) mitkä ovat eri toimijatahojen (työterveys, esimies, toteuttajat, kuntoutuja) vastuut ja velvollisuudet kuntoutujan kuntoutusprosessin aikana. Parhaimmillaan kuntoutusmallin mahdollistama kuntoutujan kuntoutusprosessi niveltyy organisaation työhyvinvointia edistävään toimintaan. Kuntoutusprosessissa kuntoutujasta itsestään kypsyy oman kuntoutusprosessinsa haltija, jonka tieto ja kokemus varmistavat kuntoutuksen oikea-aikaisuutta. Ajallisesti, rakenteellisesti ja monia toimijatahoja sitova kuntoutusprosessi on kuitenkin riskialtis. Kuntoutujien tarpeiden moninaisuutta ajatellen näyttää siltä, että tarvitaan rakenteeltaan, sisällöltään ja kestoltaan sekä jaksotukseltaan erilaisia kuntoutusmuotoja. Mitä paremmin alussa tiedetään tai selvitetään monitahoisesti mistä työntekijän kenkä puristaa, sitä paremmin pystytään ohjaamaan kuntoutuja tarkoituksenmukaiseen kuntoutusprosessiin. Kehittävän arvioinnin mahdollisuuksia ja rajoituksia Kuntoutuksen tutkijoilta odotetaan useimmiten ensi sijassa tietoa kuntoutusmuotojen vaikuttavuudesta ja toivotaan, että tämä tieto hankittaisiin mieluiten kokeellisin tai kvasikokeellisin asetelmin. Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeessa valitsimme toisenlaisen arviointiotteen ja lähdimme tarkastelemaan ja tukemaan sitä, mikä on kuntoutuksessa vasta kehkeytymässä. Kehittämishanke ja sitä tukeva tutkimus sisältävät aina monien tahojen aikaansaamia monitahoisia prosesseja. Kehittäminen itsessään on määriteltävissä tiettyjen toimintaperiaatteiden ja toimintojen tarkoituksellisena muuttamisena. (Kirjonen 2006, ) Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeessa kehitystyölle oli olemassa selkeät reunaehdot: kuntoutuslaitokset ovat palvelujen tuottajina, kilpailutusmenettelyä käytettiin kokeilumallien valinnassa, ja kokeilut perustuivat nykyiseen lainsäädäntöön. Näistä lähtökohdista valikoitui kokeiltavaksi viisi erilaista kokeilumallia, jotka kaikki sisälsivät uuden, aiemmasta poikkeavan kuntoutuskokonaisuuden. Kokeiluihin osallistuvat monin tavoin erilaiset kuntoutujat ja työpaikat. Myös kuntoutustyöntekijät tulivat omaksuneeksi uusia työ- Kuntoutus

6 paikkaan tai verkostoyhteistyöhön liittyviä toimintamuotoja. Toimintamallien hienosäädölle oli varattu seitsemän peräkkäisen kurssin verran aikaa, jolloin vasta laitoksen kolmen viimeisen kuntoutujaryhmän osalta katsoimme ajankohtaiseksi ottaa käyttöön interventiotutkimuksen näkökulman. Lähestymistavassamme kehittävään arviointiin väljästi liitetty realistisen arvioinnin teoriatausta ilmenee siinä, että pyrkimyksemme on tunnistaa, kuvata ja ymmärtää muutoksia selittäviä mekanismeja niin, että emme kysy vain sitä, toimiiko jokin kokeilu, vaan tavoittelemme vastausta kysymykseen mikä kokeilussa vaikuttaa, ja miksi se toimii? (Grönlund 2010, , Pawson ja Tilley 1997, 65-67). Mekanismien aikaansaamien muutosten ajatellaan olevan ehdollisia ja riippuvaisia toimintaympäristöstä. Joissakin oloissa mekanismit saattavat toimia täydellä teholla, joissakin tilanteissa toimintaympäristö voi estää muutoksen toteutumisen. (Vrt. Korteniemi 2005, 20, 30.) Tunnustamme kuitenkin samalla, että tällainen realistisen arvioinnin metodologinen ideaali on päämäärä, johon on mahdollista päästä vain osittain. Monitahoarvioinnilla pyritään hankkimaan kokeilujen toimivuudesta mahdollisimman monipuolinen kuva (Oulasvirta 2007, 115). Arvioitavassa kokeilussa, toimintaympäristössä ja uuden idean toteutuksessa on monia toimijoita erilaisissa organisaatioasemissa (kuntoutujat, heidän perheenjäsenensä, työtoverinsa, kuntoutujien työnjohtajat, työterveyshuollon toimijat, Kelan toimihenkilöt, kuntoutuslaitoksen työntekijät ja arviointia tekevät tutkijat). Siten heillä kaikilla on kuntoutuskokeiluun erilainen näkökulma, kokemus, odotukset tai toteuttamisen intressi. Kaikkien tieto on olennaista kokeilun toimivuuden ja onnistumisen arvioimiseksi. Monitahoarvioinnin vahvuuksina pidetään sen kykyä vastata eri toimijoiden tarpeisiin ja toisaalta luoda yhteisten pohdintojen areenoita. Parhaimmillaan monitahoarviointi mahdollistaa jatkuvan kommunikoinnin, oppimisen ja ideoiden muokkaamisen. (Sanders 1997, 402.) Toisaalta arviointi on aikaa vievää ja edellyttää luottamuksellista vuorovaikutusta toimijoiden kesken. Yhteisten näkemysten lisäksi on kyettävä nostamaan esiin ja keskustelemaan myös vaihtelevista tulkinnoista osapuolten kesken. Fokusryhmähaastatteluissa olemme käyttäneet stimuloitua muistelua menetelmänä, ja se on osoittautunut hyvin toimivaksi. Vuokaavio kuntoutusprosessista on palauttanut mieleen kuntoutuksen eri vaiheet, ja haastateltavien on ollut helppo kertoa itselleen tärkeimmät ja yhdentekevimmät elementit kuntoutuskokonaisuudessa. Kuntoutuslaitosten työntekijöiden arviot työpaikkainterventioiden merkityksestä ovat olleet myönteisiä. On kuitenkin pidettävä mielessä, että kyseessä ovat olleet vielä kehitteillä olevat toimintamuodot, ja etenkin työpaikkaan liittyvät interventiot ovat kehittämisen kohteina. Kuntoutujien tehdessä selkoa kuntoutuskokemuksistaan olemme kiinnittäneet huomiota sekä niiden kokonaisuuteen että yksittäisiin tapahtumiin ja tilanteisiin, jotka kuntoutujat kokivat itselleen erityisen merkittävinä. Tosin arvelemme, että tällaiset kuntoutujan huippukokemukset edellyttävät kyseisten kokeilumallien kokonaisuutta. Työnteko on ihmisille tärkeää, mut- 52 Kuntoutus

7 ta työstä on tullut aiempaa kiireisempää, ajallisesti monimuotoisempaa, paikallisesti liikkuvampaa, suorituspainotteisempaa ja henkisesti haastavampaa. Työn jatkuvuus on usein heikosti ennakoitavissa, ja työuriin on tullut uudenlaista katkoksisuutta, ennakoimattomuutta ja turvattomuutta. Työn muutoksessa työntekijöiden työkykyproblematiikka on muuttanut muotoaan, ja mielenterveyteen liittyvistä syistä on tullut tärkein kuntoutuksen peruste. Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen kokeilut ovat keskenään hyvin erilaisia työkytkennoiltään. Moneen toimijaan ajallisesti ja rakenteellisesti sidotut kuntoutusprosessit ovat yllätyksellisiä ja haavoittuvia sekä työnantajien että kuntoutuksen osallistujien ja toteuttajien kannalta. Työn ja työmarkkinoiden muutokset koettelevat kuntoutuksen perinteisiä vastuunäkemyksiä. Kuntoutuksen yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun nostetun työmarkkinakansalaisuuden käsitteen avulla (Suikkanen & Lindh 2010) voidaan nostaa esille kysymys muun muassa siitä, jääkö työntekijä tulevaisuudessa enenevästi itse vastuuseen oman työkykynsä ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Guy Standing (2009) katsoo, että globaali työ murentaa entisenlaista palkkatyöhön perustuvaa kansalaisuutta ja jakaa ihmisiä uudenlaisiin sosiaalisiin kerrostumiin. Uudenlaisten töiden suhteen toisistaan eriytyvien yhteiskuntaryhmien moninaiset kuntoutustarpeet saattavat lähivuosina koetella uusin tavoin suomalaista kuntoutusjärjestelmää. Vaikka työhönkuntoutuksen hanke näyttää tuottavan uusia toimivia kuntoutustapoja, näihin kysymyksiin ei sen avulla tai sitä arvioimalla vielä löydettäne riittäviä vastauksia. LT, dosentti Katariina Hinkka työskentelee tutkijalääkärinä Kelan tutkimusosastolla. TtM Liisi Aalto työskentelee tutkijana Kelan tutkimusosastolla. VTT Rainer Grönlund työskentelee vastaavana tutkijana Kelan tutkimusosastolla. VTT, professori Marketta Rajavaara työskentelee johtavana tutkijana Kelan tutkimusosastolla. Lähteet Grönlund R (2010) Pitkään kotona kuntoutuksen avullako? Tutkimus ryhmämuotoisesta vanhuskuntoutuksesta. Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 111, Helsinki. Hinkka K, Aalto L, Lahtela K, Rajavaara M (2009) Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen arviointi lähtökohdat, tavoitteet ja toteutus. Julkaisussa Rajavaara M, Aalto L, Hinkka K: Kehittämisideoista työikäisten kuntoutuksen käytännöiksi. Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen lähtökohdat. Kelan Nettityöpapereita 7/ poimittu Högnabba S (2008) Arviointi, arviointitutkimus ja arviointimenetelmien kehittäminen. Teoksessa Borg P ym.: Arviointi työtavaksi. Kokemuksia asiakastyön arvioinnin kehittämisestä Helsingin sosiaalivirastossa. Helsingin kaupungin sosiaalivirasto, Oppaita ja työkirjoja 2008:2. Kirjonen J (2006) Kehittäminen asiantuntijatyönä. Teoksessa Seppänen Järvelä R & Karjalainen V (toim.) Kehittämistyön risteyksiä. Stakes, Helsinki. Kuntoutus

8 Korteniemi P (2005a) Realismi ja realismin sovellus. Teoksessa Julkunen I, Lindqvist T, Kainulainen S (toim.) Realistisen arvioinnin ensi askeleet. Stakesin julkaisu finsoc/julkaisut/sarjat. Stakes 2005, poimittu Korteniemi P (2005b). Yksilökohtaisen palveluohjausprojektin realistinen arviointi. Teoksessa Julkunen I, Lindqvist T, Kainulainen S (toim.) Realistisen arvioinnin ensi askeleet. Stakesin julkaisu poimittu Oulasvirta L (2007) Palvelun laadun arviointi moniportaisessa julkisessa organisaatiossa. Acta Universitatis Tamperensis Yliopistopaino Oy, Tampere. Pawson R & Tilley Nick (1997) Realistic Evaluation. Sage publications, London. Pietilä N (2008) Kehittävä arviointi työotteena. Teoksessa: Borg ym: Arviointi työtavaksi. Kokemuksia asiakastyön arvioinnin kehittämisestä Helsingin sosiaalivirastossa. Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Oppaita ja työkirjoja. Helsinki. Rajavaara M (2006) Yhteiskuntaan vaikuttava Kela. Katsaus arvioinnin käsitteisiin ja arviointiin. Kela, Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 69, Helsinki. Sanders J (1997) Cluster evaluation. Teoksessa: Chelinsky E & Shadish W: Evaluation for the 21 st century: A Handbook. Sage Publications. Thousand Oaks, London New Delhi Suikkanen A & Lindh J (2010) Työmarkkinakansalaisuus ja ammatillisen kuntoutuksen luova tuho. Kuntoutus 2, Toikko T & Rantanen T (2009) Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Näkökulmia kehittämisprosessiin, osallistamiseen ja tiedontuotantoon. University Press, Tampere. 54 Kuntoutus

Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta?

Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta? Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta? Liisi Aalto 19.3.2010 Kehittämishankkeen keskiössä Hankkeeseen osallistuvien palveluntuottajien kehitystyö sekä uusien kuntoutusmallien

Lisätiedot

Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta?

Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta? Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta? Liisi Aalto, Katariina Hinkka, Rainer Grönlund, Marketta Rajavaara Kuntoutuspäivät 18.-19.3.2010 Innovaatio Uusien asioiden tekemistä

Lisätiedot

Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela

Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela 2016 Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela 1 Kelan kuntoutus työssä oleville vuonna 2014 Kelan kuntoutujia kaiken kaikkiaan 107 100 (2013: 98 863; 2012: 91 150) Harkinnanvaraisia

Lisätiedot

Moninäkökulmainen arviointitutkimus tuo uutta tietoa työhönkuntoutuksen kehittämiseen

Moninäkökulmainen arviointitutkimus tuo uutta tietoa työhönkuntoutuksen kehittämiseen Moniinen arviointitutkimus tuo uutta tietoa työhönkuntoutuksen kehittämiseen Riitta Seppänen-Järvelä Vtt, dos. johtava tutkija Kelan tutkimusosasto Työhönkuntoutukselle ilmiönä on tyypillistä, että monia

Lisätiedot

Kehittämisen lähtökohtana ja reunaehtoina oli lainsäädäntö, sekä sen mukaiset vakiintuneet kuntoutusmuodot ASLAK ja Tyk.

Kehittämisen lähtökohtana ja reunaehtoina oli lainsäädäntö, sekä sen mukaiset vakiintuneet kuntoutusmuodot ASLAK ja Tyk. AURA Kela käynnisti työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen 2007, tavoitteena oli tuolloin kehittää kuntoutusta työn ja työelämän muuttuneisiin tarpeisiin sekä edistää yhteistyötahojen entistä parempaa verkostoitumista

Lisätiedot

Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista?

Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista? Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista? Kela, terveysosasto, kuntoutusryhmä Leena Penttinen, KM, TtM, suunnittelija Ammatillisen kuntoutuksen päivät

Lisätiedot

Mitä prosesseja työhönkuntoutukseen liittyy, mitä on meneillään? Yksilön ja työyhteisön keinot työssä pysymisen tukena

Mitä prosesseja työhönkuntoutukseen liittyy, mitä on meneillään? Yksilön ja työyhteisön keinot työssä pysymisen tukena 1 Mitä prosesseja työhönkuntoutukseen liittyy, mitä on meneillään? Yksilön ja työyhteisön keinot työssä pysymisen tukena Riitta Seppänen-Järvelä johtava tutkija, VTT, dos. Kelan tutkimus Työhönkuntoutukselle

Lisätiedot

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Tukea läheltä - Työterveyshuollosta Apua työkyvyn ja kuntoutustarpeen

Lisätiedot

KEHITTÄMISEN HELMET KÄYTÄNTÖÖN: AURA-KUNTOUTUKSEN SYNTY JA TUHO

KEHITTÄMISEN HELMET KÄYTÄNTÖÖN: AURA-KUNTOUTUKSEN SYNTY JA TUHO HANKE-ESITTELY KIRSI VAINIEMI KEHITTÄMISEN HELMET KÄYTÄNTÖÖN: AURA-KUNTOUTUKSEN SYNTY JA TUHO AURA-kuntoutus syntyi, mutta usko työhön kytkeytyvään kuntoutukseen loppui päättäjiltä. Työikäisten työhön

Lisätiedot

TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ

TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ Kiitos osallistumisestasi Kelan Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toista vaihetta (TK2) koskevaan arviointitutkimukseen kuluneen vuoden aikana. Tutkimuksessa

Lisätiedot

Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toisen vaiheen arviointitutkimus. Palveluntuottajan näkökulma

Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toisen vaiheen arviointitutkimus. Palveluntuottajan näkökulma Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toisen vaiheen arviointitutkimus Palveluntuottajan näkökulma 21.5.2012 1 Taustaa Arviointi pohjautuu arviointihankkeen yleissuunnitelmaan Millaisiin tarpeisiin kokeiltava

Lisätiedot

Millaisia toimintamalleja kehittämishankkeessa ollaan käytännössä toteuttamassa?

Millaisia toimintamalleja kehittämishankkeessa ollaan käytännössä toteuttamassa? Millaisia toimintamalleja kehittämishankkeessa ollaan käytännössä toteuttamassa? Projektipäällikkö Ulla Kanttura ja Ylilääkäri Veli-Matti Leinonen, kuntoutuskeskus Petrean TK2-hanke Henkilöstöpäällikkö

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Kelan työhönkuntoutushankkeen (TK2-hanke) tavoitteet ja toteutus. Kuntoutuspäivät 11.4.2013 Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri kirsi.vainiemi@kela.

Kelan työhönkuntoutushankkeen (TK2-hanke) tavoitteet ja toteutus. Kuntoutuspäivät 11.4.2013 Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri kirsi.vainiemi@kela. Kelan työhönkuntoutushankkeen (-hanke) tavoitteet ja toteutus Kuntoutuspäivät 11.4.2013 Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri kirsi.vainiemi@kela.fi Työikäisten kuntoutuksen kehittämisen eteneminen Kelassa

Lisätiedot

Yhteistoimijuus ja koordinaatio työhönkuntoutuksessa

Yhteistoimijuus ja koordinaatio työhönkuntoutuksessa Yhteistoimijuus ja koordinaatio työhönkuntoutuksessa Pirjo Juvonen-Posti Riitta Seppänen-Järvelä LL, kun-pd, kuntoutuksen erityispätevyys VTT, dosentti Vanhempi asiantuntija, Työterveyslaitos Johtava tutkija,

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Tutkimus- ja kehittämistoiminta 29.8.2013 1 Tutkimus- ja kehittämistoiminta Järjestöille RAY-rahoitus Pienimuotoista - n. 6 tutkija-kehittäjää Esim. järjestöllä ja llä oma resurssiosuus Erillisrahoitus

Lisätiedot

Kuntoutussäätiö. Kuntoutuspalvelukeskus. Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Koulutus, arviointi ja konsultointi. auttaa kuntoutumaan

Kuntoutussäätiö. Kuntoutuspalvelukeskus. Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Koulutus, arviointi ja konsultointi. auttaa kuntoutumaan Kuntoutuspalvelukeskus Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Koulutus, arviointi ja konsultointi auttaa kuntoutumaan tutkii ja kehittää kouluttaa ja konsultoi 1 on Valtakunnallinen työikäisten kuntoutuksen

Lisätiedot

TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus. TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela

TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus. TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela Kuntoutustarve TK2-kuntoutujien ja muun henkilöstön vertailu TK2 kuntoutujat

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010. Ammatillisen kuntoutusprosessin. asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla

Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010. Ammatillisen kuntoutusprosessin. asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010 Ammatillisen kuntoutusprosessin tehostaminen sähköisen asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla Matti Tuusa koulutuspäällikkö, YTL, Innokuntoutus

Lisätiedot

Kelan työikäisten kuntoutuksen kehittämisen tuloksia ja tulevaisuuden palvelut

Kelan työikäisten kuntoutuksen kehittämisen tuloksia ja tulevaisuuden palvelut Kelan työikäisten kuntoutuksen kehittämisen tuloksia ja tulevaisuuden palvelut Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela, Terveysosasto 7.11.2014 Perjantaimeeting, Työterveyslaitos Sisältö Nykyiset palvelut

Lisätiedot

Pääset kyselyyn alla olevan linkin kautta ja kyselyn vastausaika päättyy

Pääset kyselyyn alla olevan linkin kautta ja kyselyn vastausaika päättyy Liite 4. Kysely työnantajan edustajalle Kelan työhönkuntoutuksen (TK2) kehittämishankkeesta Hyvä vastaanottaja, Yrityksenne on mukana Kelan työikäisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa (TK2-hanke). Hankkeen

Lisätiedot

Uudenlaista työikäisten kuntoutusta Ideoista tuloksiin Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeessa

Uudenlaista työikäisten kuntoutusta Ideoista tuloksiin Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeessa Nettityöpapereita 32/2011 Uudenlaista työikäisten kuntoutusta Ideoista tuloksiin Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeessa Toimittaneet Liisi Aalto ja Katariina Hinkka Kelan tutkimusosasto Kirjoittajat

Lisätiedot

Kehittämisideoista työikäisten kuntoutuksen käytännöiksi Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen lähtökohdat

Kehittämisideoista työikäisten kuntoutuksen käytännöiksi Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen lähtökohdat Nettityöpapereita 7/2009 Kehittämisideoista työikäisten kuntoutuksen käytännöiksi Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen lähtökohdat Toimittaneet Marketta Rajavaara, Liisi Aalto ja Katariina Hinkka

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä HJ 1. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä HJ 1. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä 12.2.2013 HJ 1 Arjen arkki arviointitutkimus Ohjausryhmä 4.2.2014 Merja Turpeinen 2 Arvioinnin tarkoitus ja lopputuotokset Arvioinnilla tuotetaan tietoa hanketoiminnan tulosten juurtumisen

Lisätiedot

Seurantakysely kuntoutuksen palveluntuottajille TK2-mallin mukaisen kuntoutuksen toteuttamisesta

Seurantakysely kuntoutuksen palveluntuottajille TK2-mallin mukaisen kuntoutuksen toteuttamisesta Seurantakysely kuntoutuksen palveluntuottajille TK2-mallin mukaisen kuntoutuksen toteuttamisesta Taustatiedot 1. Valitkaa organisaatio, jota edustatte * Avire Oy Avire Oy / Kuntoutussäätiö yhdessä Kuntoutumis-

Lisätiedot

TK 2-hanke arviointitutkimus

TK 2-hanke arviointitutkimus TK 2-hanke arviointitutkimus Tutkimuksen info 220812 Riitta Seppänen-Järvelä johtava tutkija Kela/tutkimusosasto TK2 Sisältö 1. tutkimuksen tavoite ja aineistot 2. tutkimuksen yhteyshenkilöiden roolit

Lisätiedot

Liite 3. Loppukysely työhönkuntoutukseen osallistuvien henkilöiden esimiehille. Hyvä vastaanottaja,

Liite 3. Loppukysely työhönkuntoutukseen osallistuvien henkilöiden esimiehille. Hyvä vastaanottaja, Liite 3. Loppukysely työhönkuntoutukseen osallistuvien henkilöiden esimiehille Hyvä vastaanottaja, Sinua pyydetään vastaamaan työhönkuntousta koskevaan loppukyselyyn. Se lähetetään kaikille niille esimiehille,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon toiminnan ja kokemusten arviointi Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toisen vaiheen (TK2) arviointitutkimus TK2-hankkeen tutkimuksen yhdyshenkilöiden info, Kela,

Lisätiedot

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus. Voimassa 1.1.

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus. Voimassa 1.1. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus Voimassa 1.1.2012 TYK-kuntoutus Työkyky ja ansiomahdollisuudet ovat olennaisesti heikentyneet sairauden vuoksi tai asianmukaisesti

Lisätiedot

TIEDOTE 21.5.2012. Hankkeeseen liittyy arviointitutkimus. Hanke- ja arviointitutkimus päättyvät 31.12.2014.

TIEDOTE 21.5.2012. Hankkeeseen liittyy arviointitutkimus. Hanke- ja arviointitutkimus päättyvät 31.12.2014. Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä TIEDOTE 21.5.2012 Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toinen vaihe (-hanke) 2012 2014 Yleistä hankkeesta Kela jatkaa vuosina 2007 2011 toteutettua Työhönkuntoutuksen

Lisätiedot

Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle.

Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Asiantuntija Tarja Räty Työturvallisuuskeskus TTK Hyödyllinen ja haitallinen stressi Stressi on normaali reaktio, joka pitää ihmisen

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT

HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT 19.5.2009 Eeva-Liisa Putkinen Työhyvinvointiyksikkö Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Tekijöitä, jotka vaikuttavat työkykyyn Vaikutusmahdollisuus omaan työhön

Lisätiedot

Työryhmäkoordinaattorit: Riitta Seppänen-Järvelä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Riitta Lappeteläinen, Työsuojelurahasto

Työryhmäkoordinaattorit: Riitta Seppänen-Järvelä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Riitta Lappeteläinen, Työsuojelurahasto Työelämän tutkimuspäivät 4. 6.11.2009 Työryhmä: Arviointi ja työelämän tutkimus ja kehittäminen Työryhmäkoordinaattorit: Riitta Seppänen-Järvelä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Riitta Lappeteläinen,

Lisätiedot

Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa

Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella

Lisätiedot

AMMATTITAITOVAATIMUS: KUNTOUTUSSUUNNITELMA KUNTOUTUSSUUNNITELMAN TARKOITUS: Jatkuu.. 2.12.2010 KUNTOUTUSSUUNNITELMA YKSINKERTAISIMMILLAAN

AMMATTITAITOVAATIMUS: KUNTOUTUSSUUNNITELMA KUNTOUTUSSUUNNITELMAN TARKOITUS: Jatkuu.. 2.12.2010 KUNTOUTUSSUUNNITELMA YKSINKERTAISIMMILLAAN AMMATTITAITOVAATIMUS: Päivi Pesonen syksy 2010 SUUNNITELMALLINEN TYÖSKENTELY: - Toimintakyvyn vahvuuksien ja tuen tarpeen tunnistaminen ja erilaisten tiedonkeruumenetelmien käyttö - Kuntoutujalähtöisen

Lisätiedot

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI oppisopimustyyppinen koulutus Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Marjo Sinokki Työterveysjohtaja Turun Työterveystalo/Turun kaupunki LT, työterveyshuollon ja terveydenhuollon EL EI SIDONNAISUUKSIA Tänään pohditaan Taustaa Työkyky Yhteistyö

Lisätiedot

Kuntoutussäätiö. Tutkimus ja kehittäminen. Arviointi ja koulutus. Viestintä ja tietopalvelut. Kuntoutussäätiö

Kuntoutussäätiö. Tutkimus ja kehittäminen. Arviointi ja koulutus. Viestintä ja tietopalvelut. Kuntoutussäätiö Tutkimus ja kehittäminen Arviointi ja koulutus Viestintä ja tietopalvelut 1 on on monipuolinen ja kokenut kuntoutuksen tutkija, kehittäjä, arvioija, kouluttaja ja tiedottaja. Erityisiä osaamisalueita ovat

Lisätiedot

Uusien kuntoutuspalveluiden pilotointi kehittämistoiminnassa

Uusien kuntoutuspalveluiden pilotointi kehittämistoiminnassa Uusien kuntoutuspalveluiden pilotointi kehittämistoiminnassa 17.1.2019 Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus- ja yhteistyötilaisuus Hanna Pakkala Vastaava suunnittelija Kela, Etuuspalveluiden lakiyksikkö,

Lisätiedot

Ystävällisin terveisin Pirjo Juvonen-Posti vanhempi asiantuntija Työterveyslaitos

Ystävällisin terveisin Pirjo Juvonen-Posti vanhempi asiantuntija Työterveyslaitos Hyvä vastaanottaja, [pp.kk.2014] Sinua pyydetään vastaamaan Työterveyslaitoksen toteuttamaan kyselyyn, joka lähetetään TK2 kuntoutuksen päätyttyä kaikille [työpaikan]:n kuntoutujaryhmän työterveyshuollon

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA

TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA TYÖKYVYN VARHAINEN TUKI Työterveyshuoltolain (1383/2001) perusteella työterveyshuollon

Lisätiedot

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kurssi 12. Voimassa

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kurssi 12. Voimassa Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kurssi 12 Voimassa 1.1.2012 ASLAK-prosessi Aloite Yleensä työterveyshuollosta tai työpaikalta Suunnittelukokous Työterveyshuolto Työpaikka

Lisätiedot

Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita

Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita Kehittämispäällikkö Seija Sukula 29.8.2012 Kuntoutuksen lähivuosien haasteet Lasten ja nuorten syrjäytyminen Työllisyyden, työelämän

Lisätiedot

TK II arviointi/ kuntoutujanäkökulma

TK II arviointi/ kuntoutujanäkökulma TK II arviointi/ kuntoutujanäkökulma THL 21.5.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Työelämän murros ja rakennemuutos Palveluala kasvaa, teollisuus vähenee Organisaatioiden uudelleenjärjestelyt (esim. fuusiot)

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Eija Lehto, erityisasiantuntija IKÄTIETOISELLA JOHTAMISELLA KOHTI TYÖHYVINVOINTIA 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointi työntekijän omakohtainen kokemus, joka

Lisätiedot

Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014

Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiverkoston haastattelut Haluttiin selvittää mallin nykyistä käyttöä ja kehittämistarpeita panostaminen oikeisiin kehittämiskohteisiin Haastattelut touko-elokuussa

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Osallisuus ja kumppanuus kuntoutuksen sosiaalisina mahdollisuuksina Janne Jalava & Ullamaija Seppälä 18. 19.3.2010 1 Johdanto 18. 19.3.2010 2 Kuntoutus on monitieteellinen

Lisätiedot

Toim. Aila Järvikoski, Jari Lindh ja Asko Suikkanen

Toim. Aila Järvikoski, Jari Lindh ja Asko Suikkanen Toim. Aila Järvikoski, Jari Lindh ja Asko Suikkanen Toimituskunta Kristiina Härkäpää, Aila Järvikoski, Jari Lindh, Marjo-Riitta Mattus, Asko Suikkanen Rovaniemi 2011 kirjoittajat ja Lapin yliopistokustannus

Lisätiedot

Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri

Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Yleistä Kelan työikäisten kuntoutuksesta Kuntoutukseen hakeutuminen Hoitavan lääkärin laatima B-lausunto tai vastaava, jossa

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 19.11.2013 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

TK2 arviointi Kuntoutuja- ja henkilöstönäkökulma Tutkimuksen tiedonkeruun kulku

TK2 arviointi Kuntoutuja- ja henkilöstönäkökulma Tutkimuksen tiedonkeruun kulku TK2 arviointi Kuntoutuja- ja henkilöstönäkökulma Tutkimuksen tiedonkeruun kulku Anna-Mari Aalto, Tarja Heponiemi, Vesa Syrjä 27.8.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tutkimuksen hyödyt työnantajien ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Esityksen sisältö 1. Työkyvyn palauttamiseen ja työhön paluuseen liittyvät

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Innovaatiotoiminnan verkostoituminen Koulii hankkeen alkuvaiheessa

Innovaatiotoiminnan verkostoituminen Koulii hankkeen alkuvaiheessa Innovaatiotoiminnan verkostoituminen Koulii hankkeen alkuvaiheessa Soile Juujärvi ja Kaija Pesso Laurea-ammattikorkeakoulu Koulutuksen innovaatio & integraatio - hanke KOULII (2010-2012) Laurea-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN TUKEMASSA SOSIAALITYÖTÄ. Rovaniemi 13.04.2010 4.5.2010 AN 1

SOSIAALITYÖN TUKEMASSA SOSIAALITYÖTÄ. Rovaniemi 13.04.2010 4.5.2010 AN 1 SOSIAALITYÖN PROSESSIKUVAUKSET TUKEMASSA SOSIAALITYÖTÄ Rovaniemi 13.04.2010 Asta Niskala 4.5.2010 AN 1 Sosiaalityön määritelmä Sosiaalityö kohdistuu ihmisten ja heidän sosiaalisessa ympäristössään olevien

Lisätiedot

Uudenlaiseen Kelan työhönkuntoutukseen? Viiden kuntoutusmallin arvioinnin tuloksia

Uudenlaiseen Kelan työhönkuntoutukseen? Viiden kuntoutusmallin arvioinnin tuloksia 2015 Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 134 Katariina Hinkka, Liisi Aalto ja Tuula Toikka Uudenlaiseen Kelan työhönkuntoutukseen? Viiden kuntoutusmallin arvioinnin tuloksia Sosiaali- ja terveysturvan

Lisätiedot

TUULI-hankkeen kehittävän arvioinnin tulokset

TUULI-hankkeen kehittävän arvioinnin tulokset Akateemisten pätkätyöläisten työelämäosallisuuden vahvistaminen varhaiskuntoutuksen keinoin TUULI-hankkeen kehittävän arvioinnin tulokset Mika Ala-Kauhaluoma & Mikko Henriksson 2.4.2012 1 Lähtökohta Epätyypillisissä

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

GAS-prosessi Aslakissa, ensikokemuksia Kiipulasta

GAS-prosessi Aslakissa, ensikokemuksia Kiipulasta GAS-prosessi Aslakissa, ensikokemuksia Kiipulasta ASLAK Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus Kelan järjestämää ryhmämuotoista varhaiskuntoutusta Tavoitteena työ- ja toimintakyvyn säilyttäminen

Lisätiedot

Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa

Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa 2019 1. Arviointimenetelmien käyttö hyödyn raportoinnissa Kuntoutuksesta saatavaa hyötyä arvioidaan kuntoutujien näkökulmasta, palveluntuottajien arvioinnin

Lisätiedot

Mikä on hyvä käytäntö, miten sen tunnistaa ja miten se on hyödynnettävissä

Mikä on hyvä käytäntö, miten sen tunnistaa ja miten se on hyödynnettävissä Mikä on hyvä käytäntö, miten sen tunnistaa ja miten se on hyödynnettävissä Satu Korhonen erikoissuunnittelija, THL / MEKA 19.5.2010 TEM työpaja / Korhonen 1 Best practice traditio ja avoin innovaatio Hyvän

Lisätiedot

Kuntoutuksen hyödyn raportointi palvelujen suunnitteluun tukena. Tuomas Reiterä Suunnittelija Kela, Kuntoutuspalvelujen ryhmä

Kuntoutuksen hyödyn raportointi palvelujen suunnitteluun tukena. Tuomas Reiterä Suunnittelija Kela, Kuntoutuspalvelujen ryhmä Kuntoutuksen hyödyn raportointi palvelujen suunnitteluun tukena Tuomas Reiterä Suunnittelija Kela, Kuntoutuspalvelujen ryhmä Mitä on kuntoutuksen hyödyn arviointi ja raportointi? 2 Tietojen hyödyntäminen

Lisätiedot

Työhön paluuseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa kuntoutuksessa

Työhön paluuseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa kuntoutuksessa Työhön paluuseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa kuntoutuksessa Ennakkotuloksia julkisen sektorin työntekijöiden kuntoutusprosessista Ammatillinen kuntoutus Voidaan myöntää, jos lääkäri

Lisätiedot

Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa. Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos

Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa. Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos ASLAK ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus Kohderyhmä: työntekijät,

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella

Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella Kehittämisasiantuntija Työterveyshoitaja Leena Haakana Helsingin kaupungin työterveyskeskus 1 Työterveyshuollon näkökulma Työn ja terveyden

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

Työuupumus -kuntoutuskurssit

Työuupumus -kuntoutuskurssit Terveysosasto Kuntoutusryhmä Työuupumus -kuntoutuskurssit Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta Työuupumus

Lisätiedot

Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina 2013 2015/2018

Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina 2013 2015/2018 Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä TIEDOTE 02.10.2012 Terveydenhuolto / Lähettävät tahot Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina 2013 2015/2018 Yleistä hankkeesta

Lisätiedot

Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto

Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Subjektiivinen oikeus kuntoutukseen edellytysten

Lisätiedot

TYÖLÄHTÖINEN TTH & TYÖLÄHTÖINEN KUNTOUTUS. Tutkimusjohtaja Jorma Mäkitalo

TYÖLÄHTÖINEN TTH & TYÖLÄHTÖINEN KUNTOUTUS. Tutkimusjohtaja Jorma Mäkitalo TYÖLÄHTÖINEN TTH & TYÖLÄHTÖINEN KUNTOUTUS Tutkimusjohtaja Jorma Mäkitalo Työlähtöinen ote Taustalla toiminnan teoria ja kehittävä työntutkimus = TYÖSTÄ LÄHTEVÄ, TYÖ- LÄHTÖINEN Huomion kohteeksi työ toimintana

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä Työterveysyhteistyö on suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä työterveyshuoltolain toteuttamiseksi. Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä OPAS PIENTYÖPAIKOILLE Hyvä työkyky ja hyvä ilmapiiri

Lisätiedot

Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit

Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Pirjo K. Tikka Vastaava suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Aivovammakurssit vuoden 2019 alusta alkaen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä HJ 1. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä HJ 1. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä 12.2.2013 HJ 1 Arjen arkki arviointitutkimus Arjen taitojen paremmat käytännöt -foorumi 29.4.2014 Merja Turpeinen 2 Arvioinnin tarkoitus ja lopputuotokset Arvioinnilla tuotettiin tietoa

Lisätiedot

Työelämäläheisyys ja tutkimuksellisuus ylemmän amktutkinnon. Teemu Rantanen yliopettaja 31.10.2008

Työelämäläheisyys ja tutkimuksellisuus ylemmän amktutkinnon. Teemu Rantanen yliopettaja 31.10.2008 Työelämäläheisyys ja tutkimuksellisuus ylemmän amktutkinnon opinnäytetöissä Teemu Rantanen yliopettaja 31.10.2008 aiheita Tutkimuksen ja kehittämisen suhde Laatusuositukset ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetöille

Lisätiedot

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön

Lisätiedot

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi 11.3.2013 Tärkeimmät kehittämisideat Lääkinnällinen kuntoutus: Miten heidän kuntoutuksen rahoitus, jotka eivät täytä tiukkoja kriteereitä ja eivät täten

Lisätiedot

PoKa-hanke. Kuntoutuspäivät 12.4.2011. Keva Sanna Pesonen

PoKa-hanke. Kuntoutuspäivät 12.4.2011. Keva Sanna Pesonen PoKa-hanke Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Keva Sanna Pesonen Hankkeen taustaa Pohjois-Karjalan maakunnan alueella käynnissä oleva kuntatyöpaikkojen ammatillisen kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin kehittämishanke

Lisätiedot

Mitä on kuntoutuskumppanuus ja kuinka se voisi toimia Satakunnassa?

Mitä on kuntoutuskumppanuus ja kuinka se voisi toimia Satakunnassa? Mitä on kuntoutuskumppanuus ja kuinka se voisi toimia Satakunnassa? Janne Jalava & Tuomas Koskela / Innokuntoutus 15.6.2009 1 Kuntoutujat-ryhmän kehittämiskonsultoinnin periaatteet Kuntoutuksen uusiin

Lisätiedot

Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä

Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä Yliopistojen työsuojelupäivät 2006 Tulevaisuuden turvallisuutta - NYT Koulutuspäällikkö, työpsykologi Tiina Saarelma-Thiel tiina.saarelma-thiel@ttl.fi

Lisätiedot

Kela kuntouttaja 2009

Kela kuntouttaja 2009 Kela kuntouttaja 2009 1 Kelan kuntoutuspalvelut työ- ja toimintakyvyn Pohjois-Suomen vakuutusalue näkökulmasta Työ- ja toimintakyky Terveet työntekijät Työkykyongelmia ennakoivat merkit 100 % Kelan palvelut

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaarikeskustelu ja Pomotsekki työhyvinvoinnin tukena Työkaarikeskustelu Työhyvinvointi rakennetaan yhdessä Eri-ikäisten työkykyä ja työssä onnistumista

Lisätiedot

Työhön kuntoutumisen palveluverkosto Kela. Terveys- ja toimeentuloturvaosasto Kuntoutusryhmä. Helena Ahponen

Työhön kuntoutumisen palveluverkosto Kela. Terveys- ja toimeentuloturvaosasto Kuntoutusryhmä. Helena Ahponen Työhön kuntoutumisen palveluverkosto 13.11.2008 Kela Terveys- ja toimeentuloturvaosasto Kuntoutusryhmä Helena Ahponen Kelan kuntoutuksen lakiperusta Kela järjestää lakisääteisenä Ammatillista kuntoutusta

Lisätiedot

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? Anne Lemmetty

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? Anne Lemmetty Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? 15.10.2013 Anne Lemmetty Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille?

Lisätiedot

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet 7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen

Lisätiedot

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kuntoutus Kartanonväessä Hyvään hoitoon kuuluu aina kuntoutus Huonokuntoisellakin avuttomalla vanhuksella

Lisätiedot

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1 Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011 paula.kukkonen@bovallius.fi 1 1) Bovallius - ammattiopiston ja Kuntoutus ORTON in esitys työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen

Lisätiedot

TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA

TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA Tutkinnon osa SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN Tutkinnon osan suorittaja Nimi

Lisätiedot

Työhyvinvointi yhtymässä 2013

Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Marita Simola työhyvinvointipäällikkö 25.4.2013 Yhtymän työhyvinvointisuunnitelman painopistealueet vuosina 2012-2013 1. Hyvinvoiva työyhteisö, työyhteisön toimivuus. 2. Mahdollistaa

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

2. Minkä ammatin edustaja olet ja mihin organisaatioon kuulut? 3. Mikä on roolisi suhteessa tähän avokuntoutukseen?

2. Minkä ammatin edustaja olet ja mihin organisaatioon kuulut? 3. Mikä on roolisi suhteessa tähän avokuntoutukseen? 1 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen ja keväällä 2012 päättyvän moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista yhteistyötahojen näkökulmasta. Vastaa kyselyyn

Lisätiedot

Miksi vaikuttavuuden mittaaminen on tärkeää ja miten sitä voi tehdä?

Miksi vaikuttavuuden mittaaminen on tärkeää ja miten sitä voi tehdä? Miksi vaikuttavuuden mittaaminen on tärkeää ja miten sitä voi tehdä? Esimerkkinä realistinen arviointi Vaikuttavuuden määritelmä Vaikuttavuus on saanut merkillisen paljon sananvaltaa yhteiskunnassa ottaen

Lisätiedot

Kohti kuntoutuskumppanuutta? Millaista uutta vuorovaikutusta on syntymässä?

Kohti kuntoutuskumppanuutta? Millaista uutta vuorovaikutusta on syntymässä? Kohti kuntoutuskumppanuutta? Millaista uutta vuorovaikutusta on syntymässä? Vappu Karjalainen 19.3.2010 22.4.2010 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kuntoutusjärjestelmä Asiakas: millaisin ehdoin edetään? Kuntoutusjärjestelmä:

Lisätiedot

Kelan kuntoutus muutoksessa. Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutukset

Kelan kuntoutus muutoksessa. Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutukset Kelan kuntoutus muutoksessa Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutukset 14.-28.11.2018 Palvelutuotannon kokonaisuudistus Rekisteröitymismenettely Rekku-projekti rekisteröitymisjärjestelmä asiakkaan valintaa

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

Mitä me tiedämme aikuissosiaalityön vaikuttavuudesta?

Mitä me tiedämme aikuissosiaalityön vaikuttavuudesta? Mitä me tiedämme aikuissosiaalityön vaikuttavuudesta? ISOn kevätseminaari 22.5.2019, Siilinjärvi Timo Hankosalo, erityisasiantuntija Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, projektipäällikkä ISO SOS -hanke

Lisätiedot

Mitä uutta Kelan kuntoutuksen kehittämisessä? Hanna Pakkala Pääsuunnittelija, Kuntoutusryhmä, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus 21.1.

Mitä uutta Kelan kuntoutuksen kehittämisessä? Hanna Pakkala Pääsuunnittelija, Kuntoutusryhmä, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus 21.1. Mitä uutta Kelan kuntoutuksen kehittämisessä? Hanna Pakkala Pääsuunnittelija, Kuntoutusryhmä, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus 21.1.2016 Kelan rooli kuntoutuksen kehittämisessä Kelalla lakisääteinen

Lisätiedot