MAA- JA VESIRAKENNUSALAN NÄKYMÄT 2011 SUOMESSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAA- JA VESIRAKENNUSALAN NÄKYMÄT 2011 SUOMESSA"

Transkriptio

1 MAA- JA VESIRAKENNUSALAN NÄKYMÄT 2011 SUOMESSA Eero Nippala, koulutuspäällikkö Tampereen ammattikorkeakoulu, TAMK puh

2 SISÄLTÖ YHTEENVETO TALOUSTILANNE ALUEELLINEN KUSTANNUKSET JA TARJOUSHINNAT SUHDANTEET JA NÄKYMÄT INFRASEKTORIT POHJOISMAAT Valokuva: Kuopion toriparkki, elokuu 2010 Eero Nippala

3 Infra-ala yhteenveto Rahoituskriisin rauhoituttua Euroopan velkaantuneiden maiden (Kreikka, Espanja, Irlanti) tilanne aiheuttaa epävarmuutta. Suuret hankkeet työllistävät paikallisesti esim. Uudellamaalla ja Pohjanmaalla; muualla Suomessa hiljaisempaa. Infra ry alueellinen raportti kertoo yritysten liikevaihdon supistuneen %. Kiviaineksen myyntimäärät putosivat 25% Kapasiteetin käyttöaste oli talvella 60-70% välissä. Häme, Keski- Suomi, Itä- ja Pohjois-Suomi heikkoa talvella. Positiivinen kehitys oli Uudellamaalla, Lounais-Suomessa ja Pohjanmaalla. Yrittäjien suurin huolenaihe oli urakka- ja konepalveluhintojen alhaisuus. Tarjoushinnat ovat alhaalla myös rakennuttajakyselyn mukaan (MANK syksy 2010 raportti). VTT/TAMK ennustaa vuodelle 2011 infrainvestoinneille -2% ja vuodelle 2012: +2%. Kasvua aiheuttavat suuret rata- ja tiehankkeet erityisesti 2012.

4 Taloustilanne

5 10,0 BKT:n ja rakentamisen kasvu Suomessa, % 5,0 0,0 6,4 5,0 5,3 2,5-4 4,1 4,1 4,4 2,9 3,4 2-3,5 2,0 2,5 1,8 1,5 2,0 1,7 0,9 0, * 2011* -5,0-10,0 BKT Rakentaminen -8,0-15,0-13 VTT 8/2010 * ennuste

6 % verrattuna ed. vuoteen BKT:n kasvu 4,5 4 3, ,5 2 1,5 1 0,5 0 suomen pankki OP - Pohjola SAMPO PTT ETLA USA +3, Kiina +9, Venäjä +6, maailma +4, Ruotsi, Saksa vienti kasvussa!

7 Lähde: EK 8/2010

8 Rakentaminen Lähde: EK 8/2010

9 Mrd. Valtionvelka % Mrd. %:a BKT:sta Lähde: Valtiokonttori, vuosien ennusteet VM /J. Turkkila/hp

10 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta Mrd. % Mrd. 13 %:a BKT:sta Lähde: Vuodet Tilastokeskus. Vuosien ennusteet Peruspalvelubudjetti /J. Turkkila/my

11 VTT

12 VTT&TAMK / Maa- ja vesirakennusalan näkymät

13 Lähde: Tilastokeskus ja ennuste VTT Koko maa

14 Asuntorakentaminen Kuopion seudulla as-kpl Lähde: tilastokeskus ja VTT

15 m 2 Toimitila- ja maatilarakentaminen Kuopion seudulla Lähde: tilastokeskus ja VTT

16 Alueellinen inframarkkina

17 INFRAINVESTOINTIEN JA KUNNOSSAPIDON ALUEELLINEN JAKAUMA Lähde: TAMK, VTT, Maa- ja vesirakennusalan näkymät 1/2009

18 Alueellinen markkina Lähde: TAMK, VTT, Maa- ja vesirakennusalan näkymät 2/2010

19 Lähde: TAMK, VTT, Maa- ja vesirakennusalan näkymät 2/2010 Alueellinen markkina

20 VTT REMO-TUTKIMUS KIINTEISTÖJEN KUNNOSSAPIDON ALUEELLINEN JAKAUMA Rakennuskannan sijainti % kerrosalasta Muuttotappiollisissa seutukunnissa (43 kpl) 28 % Vakiintuneissa seutukunnissa (33 kpl) 36 % Kasvavissa seutukunnissa (6 kpl) 36 %

21 Kustannukset ja tarjoushinnat

22 100 % Kuljetuskustannusten osuus eri työlajeissa Urakointi 80 % 60 % 40 % Maa-ainekset ja materiaalit Muut palvelut 20 % 0 % POHJARAKENNUS 27 % 20 % 7 % 9 % 5 % 8 % 5 % 8 % 10 % MAARAKENNUS KALLIORAKENNUSTYÖT MURSKAUSTYÖT PÄÄLLYSTETYÖT SILLANRAKENNUSTYÖT VESI JA ENERGIAHUOLTO AURAUS JA HIEKOITUS VARUSTEET JA LAITTEET Kuljetukset Lähde: Tilastokeskus, MAKU2005, kaavio VTT

23 Lähde: TAMK, VTT, Maa- ja vesirakennusalan näkymät 2/2010

24 Raakaöljyn käyvät hinnat Kuwait sota Lentoliikenteen taantuma rahoitus kriisi Lähde: ICE

25 Maarakennusalan konekustannukset nousivat vuodessa 2,3 prosenttia Maarakennusalan konekustannukset nousivat 2,3 prosenttia vuoden 2009 elokuusta vuoden 2010 elokuuhun. Hoito- ja kunnossapitokoneiden kustannukset nousivat 2,4 prosenttia ja perinteisten maarakennuskoneiden kustannukset nousivat 2,2 prosenttia. Ajoneuvonostureiden kustannukset laskivat 0,1 prosenttia. Lähde: Tilastokeskus

26 Lähde: Tilastokeskus

27 Infra-alan suhdanteet ja näkymät

28 VTT &TAMK/ Maa- ja vesirakennusalan näkymät VTT &TAMK/ Maa- ja vesirakennusalan näkymät

29 Lähde: Infra ry 2010

30 Päällystemassat tonnia Valuasfaltti PAB asfaltti Lähde: Infra ry Kallis bitumi

31 Lähde: TAMK, VTT, Maa- ja vesirakennusalan näkymät

32 Lähde: TAMK, VTT, Maa- ja vesirakennusalan näkymät

33 Lähde: TAMK, VTT, Maa- ja vesirakennusalan näkymät

34 Lähde: TAMK, VTT, Maa- ja vesirakennusalan näkymät

35

36

37 Infrasektorit

38 INFRAsektorit (2) Maantie (kp 200 milj e ja inv 700 milj. eur, 2010 ennallaan, kasvua) Uusia hankkeita E18 Koskenkylä-Kotka ja Kt51 Kivenlahti- Kirkkonummi, Katu (yli 500 milj.eur, supistuu) Asuntotuotannon alhaisuus vähentää katuinvestointeja Rata(inv.490 milj.eur, kasvaa paljon) Uusia hankkeita: Länsimetro ja kehärata käynnistynyt Käynnissä Keski-Pasila, Seinäjoki-Oulu, Ilmala ja Lahti- Luumäki. Hankkeet sisältävät tunnelilouhintaa runsaasti. Vesihuolto (350 milj eur, ennallaan, kasvua) Haja-asutusalueiden jätevesien käsittely, jätevesien siirtoviemäreitä. Asuntotuotannon alhaisuus supistanut vesihuollon investointeja. Tunnelit (vilkas) Mm. Helsingin keskustatunneli, Hämpin parkki, Onkalo käynnissä. Useita tunneleita suunnitteilla. Ruotsissa esim. Norra Länken, Citybanan

39 INFRAsektorit (2) Energia(700 milj.eur, 2010 supistuu, kasvua) 5.ydinvoimala valmistumassa , 2 uutta lupaa myönnetty. Lama hidastaa maakaasuverkoston laajentamista pääkaupunkiseudulle ja uutta runkoverkkoa Länsi-Suomeen. Baltian kytkentää suunnitellaan. Nordstream työllistää! Sähkönsiirtoverkon uusimista pääosin ja merikaapeli FI - SWE ja FI - EST. Vesiliikenne: (taso n. 50 milj.eur, kasvaa hieman) Kotkan konttisatamaan investoidaan ja muiden satamien logistiikkaan investoidaan. Tietoliikenne:(taso n. 500 milj. eur kasvua) Laajakaistainvestoinnit, valokaapeliyhteyksiä lisää. Lentoliikenne (taso n. 50 milj. eur, ennallaan) Ei uutta kiitorataa, rullausteitä lisää. Kaivos (kasvava sektori) Kittilän Suurikuusikko ja Talvivaara käynnissä. Kevitsan ja Pampalon rakennustyöt käynnistyvät Myös Laivakangas sai ympäristöluvat kuntoon. Länttän ja Kylylahden käynnistyminen odottaa investointipäätöstä.

40 POHJOISMAAT

41

42 Ruotsi: tie- ratahankkeita Lähde: Euroconstruct 6/ 2009 VTT&TAMK / Maa- ja vesirakennusalan näkymät

43 Markkinan trendit

44 Infra-alan toimintaympäristön trendit Liikenteen kasvu INFRA- Kuljetusjärjestelmien kehitys

45 INFRARAKENTAMINEN MUUTOKSESSA Perusteellinen tutkimus infrarakentamisen rakenteesta ja lähivuosien näkymistä mm. Lopputuotteet, toimenpiteet, työlajit Tilaajat, toteuttajat, alueelliset markkinat Markkinarakenteen muutokset ja alan haasteet pitkällä aikavälillä Projekti aloitetaan 2011 alussa Yritykset / organisaatiot ovat tervetulleita mukaan projektiin Ohjaamaan yhteistä oikeaan suuntaan Selvityttämään erityistietotarpeitaan tutkimussuunnitelma Lisätietoja Eero.Nippala@tamk.fi tai Terttu.Vainio@vtt.fi

Koneyrittäjien maarakennuspäivä Tampere Infra-alan näkymiä lehtori Eero Nippala, Tampereen amk

Koneyrittäjien maarakennuspäivä Tampere Infra-alan näkymiä lehtori Eero Nippala, Tampereen amk Koneyrittäjien maarakennuspäivä Tampere 7.-8.4.2017 Infra-alan näkymiä lehtori Eero Nippala, Tampereen amk SISÄLTÖ MUUTOKSIA JA YHTEENVETO TALOUSTILANNE KUSTANNUKSET JA TARJOUSHINNAT SUHDANTEET JA NÄKYMÄT

Lisätiedot

Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja

Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja Paavo Okko Kaarinan kaupungin strategiaseminaari II 20.4.2009 Miksi viaton Suomi kärsii näin pahasti muun maailman finanssikriisistä? Finanssikriisimaiden

Lisätiedot

Infrarakentaminen muutoksessa

Infrarakentaminen muutoksessa Infrarakentaminen muutoksessa Infrarakentaminen muutoksessa - tutkimussuunnitelma Terttu Vainio, VTT Eero Nippala, TAMK Maa- ja vesirakentaminen / infrakentaminen? Maa- ja vesirakentaminen Talonrakentaminen

Lisätiedot

Suurten infrahankkeiden vaikutus koko infrarakentamisen resurssikysyntään Suomessa 2003...2008

Suurten infrahankkeiden vaikutus koko infrarakentamisen resurssikysyntään Suomessa 2003...2008 Suurten infrahankkeiden vaikutus koko infrarakentamisen resurssikysyntään Suomessa 23...28 13.6.23 toinen täydennetty versio Eero Nippala, VTT Tampere, puh 4 546174 Taustaa Kesäkuussa 21 päätös: Kerava

Lisätiedot

Tiestön ylläpidon ja investointien taloudellinen katsaus

Tiestön ylläpidon ja investointien taloudellinen katsaus Tiestön ylläpidon ja investointien taloudellinen katsaus Projektipäällikkö Eero Nippala, TAMK, Tampereen ammattikorkeakoulu, puhelin 040 5460174, email: eero.nippala@tamk.fi, Teiskontie 33, 33520 TAMPERE

Lisätiedot

Tervetuloa maanrakennuspäivään! Ville Saksi 6.10.2011 MANK ry. neuvottelukunnan pj.

Tervetuloa maanrakennuspäivään! Ville Saksi 6.10.2011 MANK ry. neuvottelukunnan pj. Tervetuloa maanrakennuspäivään! Ville Saksi 6.10.2011 MANK ry. neuvottelukunnan pj. Infran rooli on merkittävä yhteiskunnalle Suomen kansallisvarallisuus noin 770 mrd Rakennettu ympäristö 70 % Infrarakenteet

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät. - rakennuskoneiden käytön näkökulma. Rakentamisen suhdannenäkymät

Rakentamisen suhdannenäkymät. - rakennuskoneiden käytön näkökulma. Rakentamisen suhdannenäkymät Pekka Pajakkala 7.11.213 1 Pekka Pajakkala 7.11.213 2 Rakentamisen suhdannenäkymät Pekka Pajakkala, VTT Rakentamisen suhdannenäkymät - rakennuskoneiden käytön näkökulma 7.11.213 Pekka Pajakkala, johtava

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6 / 2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6 / 2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-6 / 211 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Keskeistä vuoden 211 toisella neljänneksellä Tilauskanta oli ennätyskorkea: 1,7 mrd euroa Infrarakentamisessa hyvä tuloskehitys,

Lisätiedot

YHTEENVETO MVR-SUHDANTEISTA

YHTEENVETO MVR-SUHDANTEISTA YHTEENVETO MVR-SUHDANTEISTA Lokakuu 2016 INFRA ry 13.10.2016 Heikki Jämsä SISÄLTÖ Kuvioissa 4-16: Rakennusteollisuus RT ry:n suhdannekatsaus Kuvioissa 17 26: MANK suhdannekatsaus Kuvioissa 27 37: VM:n

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas 19.9.2012 Toimialojen ja erityisesti yritysten tilanne vaihtelee suuresti Teknologiateollisuuden yritykset ovat kehittyneet epäyhtenäisesti

Lisätiedot

YHTEENVETO MVR-SUHDANTEISTA

YHTEENVETO MVR-SUHDANTEISTA YHTEENVETO MVR-SUHDANTEISTA Joulukuu 2014 INFRA ry 17.12.2014 Heikki Jämsä / Paavo Syrjö SISÄLTÖ Kuvioissa 3-13 on esitetty keskeisiä mvr-alan suhdannetietoja Kuvioissa 14 22 on esittetty Valtionvarainministeriön

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Kiviaines- ja murskauspäivät Sokos Hotel Ilves, Tampere Sami Pakarinen

Suhdannekatsaus. Kiviaines- ja murskauspäivät Sokos Hotel Ilves, Tampere Sami Pakarinen Suhdannekatsaus Kiviaines- ja murskauspäivät Sokos Hotel Ilves, Tampere 18.1.2018 Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailman talous myötätuulessa Rakennusteollisuus RT 18.1.2018 3 Euroopassa luottamusindikaattorit

Lisätiedot

INFRA ALAN SUHDANNENÄKYMÄT

INFRA ALAN SUHDANNENÄKYMÄT INFRA ALAN SUHDANNENÄKYMÄT MVR tuotanto laskee selvästi 2009 2011 (indeksi 2000=100) 106 104 102 100 98 96 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Lähde: Tilastokeskuksen tietojen pohjalta

Lisätiedot

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008. Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008. Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008 Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas Vaihtotase Yhdysvalloissa % bkt:sta 1 0-1 -2-3 -4-5 -6-7 85 90 95 00 05

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e

Lisätiedot

Suurten infrahankkeiden työlajikohtainen resurssikysyntä

Suurten infrahankkeiden työlajikohtainen resurssikysyntä Suurten infrahankkeiden työlajikohtainen resurssikysyntä Suomessa 2006-2011 eero NIPPALA Kuva Tiehallinto Suurten infrahankkeiden työlajikohtainen resurssikysyntä Suomessa 2006-2011 TA M PEREEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Rakentamisen haasteet ja mahdollisuudet Pohjoismaissa ja Venäjällä.

Rakentamisen haasteet ja mahdollisuudet Pohjoismaissa ja Venäjällä. 17.9.2013 Rahapäivä 2013 Rakentamisen haasteet ja mahdollisuudet Pohjoismaissa ja Venäjällä. Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki, Lemminkäinen Oyj Rakennamme kokonaisia kaupunkeja Toimitilarakentaminen Talotekniikan

Lisätiedot

5.12.2012 1 Nykyaikainen konekalusto on yhä tärkeämpi osa rakentamista Vuokrauksen markkina kehittyy vuonna 2013 rakentamista paremmin

5.12.2012 1 Nykyaikainen konekalusto on yhä tärkeämpi osa rakentamista Vuokrauksen markkina kehittyy vuonna 2013 rakentamista paremmin 5.12.2012 1 Nykyaikainen konekalusto on yhä tärkeämpi osa rakentamista Vuokrauksen markkina kehittyy vuonna 2013 rakentamista paremmin 5.12.2012 Pekka Pajakkala, Markku Riihimäki & Erkki Lehtinen,VTT Talous

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Lähteet: Tilastokeskus (TK) Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) Yritysharavahaastattelut Pohjanmaan työllisten päätoimialarakenne

Lisätiedot

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Suomen vaihtoehdot Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Talouskasvu vaisua Euroalue USA Kiina Japani Brasilia 6 BKT:n neljännesvuosimuutos, % 4 2 0-2 -4-6 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

INFRA-ALA & ICT TARPEET JA MAHDOLLISUUDET

INFRA-ALA & ICT TARPEET JA MAHDOLLISUUDET INFRA-ALA & ICT TARPEET JA MAHDOLLISUUDET WORKSHOP 28.11.2013 MARKO MÄENPÄÄ RAMBOLL FINLAND ESITYKSEN SISÄLTÖ Ramboll Yleistä infra-alasta Trendit ja haasteet Mahdollisuuksia ICT yrityksille 2 Image size:

Lisätiedot

Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan. Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.

Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan. Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6. Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.2011 Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT)

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet, kevät 2015. Rakennusfoorumi 5.5.2015 Sami Pakarinen

Rakennusteollisuuden suhdanteet, kevät 2015. Rakennusfoorumi 5.5.2015 Sami Pakarinen Rakennusteollisuuden suhdanteet, kevät 2015 Rakennusfoorumi 5.5.2015 Sami Pakarinen MAAILMAN JA SUOMEN TALOUS Halventuneet öljy ja euro vauhdittavat taloutta Rakennusteollisuus RT 5.5.2015 3 Euroalueen

Lisätiedot

Talouskasvu hidastuu. Rakentaminen sinnittelee vielä. Jouni Vihmo

Talouskasvu hidastuu. Rakentaminen sinnittelee vielä. Jouni Vihmo Talouskasvu hidastuu Rakentaminen sinnittelee vielä Jouni Vihmo 23.8.219 Euroopan talous Kovempaan kasvuun ensi vuonna? Italia, Saksa, brexit, kauppasota, Kiinan kasvu 6, Vuosimuutos (%) 4, 2,, 2, 4, 6,

Lisätiedot

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Suuri mahdollisuus Sijainti Täydentävä tuotantorakenne Naapurin tuntemus Rakennemuutostarve

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Rakentamisen suhdanteet

Rakentamisen suhdanteet Rakentamisen suhdanteet Rakentamis- ja kiinteistöalan osaajatarpeet tulevaisuudessa Ennakointifoorumi Turun Ammatti-instituutti 7.9.2017 Sami Pakarinen Suomen talous hyvässä kasvussa, investoinnit ja vienti

Lisätiedot

RAKENNUSKONEALAN ENNAKOINTI & RAKENTAMISEN SUHDANTEET

RAKENNUSKONEALAN ENNAKOINTI & RAKENTAMISEN SUHDANTEET RAKENNUSKONEALAN ENNAKOINTI & RAKENTAMISEN SUHDANTEET 30.5.2016 Pekka Pajakkala & Markku Riihimäki 30.5.2016 Rakennustuotannon arvo Suomessa 2015 yhteensä 28,9 mrd., volyymikasvu 0 % vuodesta 2014 4 Suomen

Lisätiedot

Onko nyt oikea aika korjata - rakentamisen näkymät taloyhtiöiden kannalta

Onko nyt oikea aika korjata - rakentamisen näkymät taloyhtiöiden kannalta Onko nyt oikea aika korjata - rakentamisen näkymät taloyhtiöiden kannalta Pekka Pajakkala Asiakasjohtaja Kiinteistöt ja rakentaminen VTT TALOYHTIÖPÄIVÄ, WANHA SATAMA 23.4.2009 ESITYKSEN SISÄLTÖ Talouden

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-3/211 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Keskeistä tammi-maaliskuun osavuosikatsauksessa Alkuvuoden tappio johtuu infratoiminnan kausiluonteisuuudesta. Työkausi on jo osin

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät LVI-koulutus seminaari Sami Pakarinen

Rakentamisen suhdannenäkymät LVI-koulutus seminaari Sami Pakarinen Rakentamisen suhdannenäkymät 2018 LVI-koulutus 2018 -seminaari 28.9.2017 Sami Pakarinen Suomen talous hyvässä kasvussa, investoinnit ja vienti vetävät Rakennusteollisuus RT 28.9.2017 2 Rakennustuotannon

Lisätiedot

Suomen talous korkeasuhdanteessa

Suomen talous korkeasuhdanteessa Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talous korkeasuhdanteessa Euro & talous 3/2018 19.6.2018 1 E & t -julkaisu 3/2018 Pääkirjoitus Suhdanne-ennuste 2018 2020 Kehikot Ennusteen oletukset,

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS

MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS 17.3.2016 Liikevaihto kasvoi 635,6 milj. euroon, kasvua 3,6 % tai 6,0 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla EBITA 66,8 (65,8) milj. EUR tai 10,5 % (10,7 %)

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA

Lisätiedot

Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi. Pääekonomisti Jouni Vihmo

Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi. Pääekonomisti Jouni Vihmo Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi Pääekonomisti Jouni Vihmo 15.10.2019 Joka viides suomalainen työllistyy uuden rakentamisesta tai olemassa olevan kiinteistön hoidosta Kaikkien

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus Talousnäkymät Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus 1 2 Maailma elpymässä kehittyvien maiden vetoavulla 140 Indeksi, 2005=100 Teollisuustuotanto Indeksi 2005=100 140

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi

Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi Suomen Kauppakeskusyhdistyksen vuosiseminaari Kansallismuseon auditorio Helsinki 25.10.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Eräiden maiden kokonaistuotanto

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannenäkymät. Rakennusfoorumi Sami Pakarinen

Kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannenäkymät. Rakennusfoorumi Sami Pakarinen Kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannenäkymät Rakennusfoorumi 2.5.2017 Sami Pakarinen Suomen talous hyvässä kasvussa alkuvuonna Rakennusteollisuus RT 2.5.2017 2 Keskeiset ennusteluvut 2016 2016 2017 2018

Lisätiedot

YHTEENVETO MVR-SUHDANTEISTA

YHTEENVETO MVR-SUHDANTEISTA YHTEENVETO MVR-SUHDANTEISTA Lokakuu 2015 SISÄLTÖ Kuvioissa 4-13: Rakennusteollisuus RT ry:n ja :n näkemykset suhdanteista Kuvioissa 14 25: MANK ry:lle valmistellun suhdannekatsauksen tiivistelmä (E. Nippala,

Lisätiedot

Tervetuloa infrarakentamisen muutokseen! Helsinki, Palace 8.4.2014 klo 10 12

Tervetuloa infrarakentamisen muutokseen! Helsinki, Palace 8.4.2014 klo 10 12 Tervetuloa infrarakentamisen muutokseen! Helsinki, Palace 8.4.2014 klo 10 12 Yhteistyössä Työkaluja infra alalle (www.vtt.fi/sites/infra2030) Infrarakentamisen rakenne Suunnitteluun ja päätöksentekoon

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Talouden näkymät 2009-2011 Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Erkki Liikanen 29.9.2009 Teemat 1. Maailmantalous vakautumassa ja rahoitusmarkkinoiden kriisin pahin ohi 2. Miksi vienti laski niin jyrkästi?

Lisätiedot

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,

Lisätiedot

Raideliikenteen näkymiä. Matkakeskus Turkuun - tulosseminaari 1.6.2016 Pekka Petäjäniemi

Raideliikenteen näkymiä. Matkakeskus Turkuun - tulosseminaari 1.6.2016 Pekka Petäjäniemi Raideliikenteen näkymiä Matkakeskus Turkuun - tulosseminaari 1.6.2016 Pekka Petäjäniemi Sitten aloitusseminaarin Liikenneverkon kehittäminen Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää valmistelun liikenneverkon

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2016 Rakennusteollisuus RT ry 11.10.2016 Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksen puheenjohtaja, YIT Oyj:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi Rakennusteollisuus RT:n

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012

Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012 Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012 Rakentaminen kansantaloudessa 2011 Rakennusinvestoinnit investoinneista 66% Investoinnit, kunnossapito ja vienti bruttokansantuotteesta 18% Viennistä 8%

Lisätiedot

Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012

Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012 Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012 Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuus RT ry 23.4.2013 Rakentaminen kansantaloudessa 2011 Rakennusinvestoinnit investoinneista 66% Investoinnit, kunnossapito

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät 2014. Rakennusteollisuus RT ry 15.4.2014

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät 2014. Rakennusteollisuus RT ry 15.4.2014 Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät 2014 ry 15.4.2014 ry:n hallituksen puheenjohtaja, Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs Rakentamisessa pudottu 90-luvun laman jälkimaininkien tasolle Talonrakentamisen

Lisätiedot

Infrapanostusten tarve ja mahdollisuudet - kansainvälinen tarkastelukulma

Infrapanostusten tarve ja mahdollisuudet - kansainvälinen tarkastelukulma Infrapanostusten tarve ja mahdollisuudet - kansainvälinen tarkastelukulma Pekka Pajakkala johtava neuvonantaja, VTT INFRA13 Infrapoliittinen iltapäivä, Helsinki 5.3.2013 2 3 Infrapanostusten tarve ja mahdollisuudet

Lisätiedot

Rakennusalan suhdanteet. 27. Lounais-Suomen rakennuspäivä Turun Messu- ja Kongressikeskus Sami Pakarinen

Rakennusalan suhdanteet. 27. Lounais-Suomen rakennuspäivä Turun Messu- ja Kongressikeskus Sami Pakarinen Rakennusalan suhdanteet 27. Lounais-Suomen rakennuspäivä Turun Messu- ja Kongressikeskus 9.2.2018 Sami Pakarinen Euroopan ja Suomen talous Euroopassa luottamusindikaattorit osin vuosituhannen huipussaan

Lisätiedot

VTT lyhyesti. Rakentamisen tulevaisuuden näkymät Pekka Pajakkala, asiakasjohtaja, VTT. Henkilöstö: 2 740 Liikevaihto: 240 M

VTT lyhyesti. Rakentamisen tulevaisuuden näkymät Pekka Pajakkala, asiakasjohtaja, VTT. Henkilöstö: 2 740 Liikevaihto: 240 M Rakentamisen tulevaisuuden näkymät Pekka Pajakkala, asiakasjohtaja, VTT 1 VTT lyhyesti Henkilöstö: 2 740 Liikevaihto: 240 M Asiakastoimialat Bio-, lääke- ja elintarviketeollisuus Elektroniikka Energia

Lisätiedot

Kuntaliitto ammatillisen koulutuksen edistäjänä. Suomen Kuntaliitto, varatoimitusjohtaja Kari- Pekka Mäki-Lohiluoma Kajaani 25.11.

Kuntaliitto ammatillisen koulutuksen edistäjänä. Suomen Kuntaliitto, varatoimitusjohtaja Kari- Pekka Mäki-Lohiluoma Kajaani 25.11. Kuntaliitto ammatillisen koulutuksen edistäjänä Suomen Kuntaliitto, varatoimitusjohtaja Kari- Pekka Mäki-Lohiluoma Kajaani 25.11.2009 Väestöllinen huoltosuhde 1865-2026 Lähde: tilastokeskus 30.11.2009

Lisätiedot

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Tekniikan päivät 16.1.2008 klo 9 Dipoli, Espoo professori Ulla Tapaninen Turun yliopisto / Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Merikotka tutkimuskeskus

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät 15.2.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2012 Laitos Julkaisu- ajankohta BKT muutos

Lisätiedot

Rahapäivän Pörssi-ilta Finlandia-talo, Helsinki. Lemminkäinen Oyj Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki 20.9.2011

Rahapäivän Pörssi-ilta Finlandia-talo, Helsinki. Lemminkäinen Oyj Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki 20.9.2011 Rahapäivän Pörssi-ilta Finlandia-talo, Helsinki Lemminkäinen Oyj Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki 20.9.2011 Sadan vuoden kokemuksella etsimme jatkuvasti parempia tapoja rakentaa Lemminkäisen kolme toimialaa

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 77. Väyläverkon kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 272 800 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) momentille budjetoitujen väyläverkon kehittämisinvestointien toteuttamisesta aiheutuviin

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, % Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu

Lisätiedot

Pääekonomistin katsaus

Pääekonomistin katsaus Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 Minna Punakallio Pääekonomisti Twitter: @MinnaPunakallio Maailmantalouden kasvu on ollut vakaata, työttömyys vähentynyt pikku hiljaa. Euroalue yllättänyt

Lisätiedot

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.2014

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.2014 Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.214 Ruotsin suunnitelma 214 225 perusteet hallituksen päätökselle Tavoitteena: kansantalouden kannalta tehokas, kansainvälisesti

Lisätiedot

Pamaus seura H e l s i n k i 2 0 1 2

Pamaus seura H e l s i n k i 2 0 1 2 Pamaus seura H e l s i n k i 2 0 1 2 14.10.2008 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen 16.3.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Suomen BKT:n volyymin vuosimuutos, % (Lähde:

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat , mrd. 18

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat , mrd. 18 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat 1991-215, mrd. 18 18 16 14 Lainakanta Rahavarat 16 14 12 12 1 1 8 8 6 6 4 4 2 2 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15* 8.6.216/hp

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Pohjois-Suomen liikennejärjestelmän kehittäminen toimiva liikennejärjestelmä alueellisen kilpailukyvyn edellytyksenä

Pohjois-Suomen liikennejärjestelmän kehittäminen toimiva liikennejärjestelmä alueellisen kilpailukyvyn edellytyksenä Pohjois-Suomen liikennejärjestelmän kehittäminen toimiva liikennejärjestelmä alueellisen kilpailukyvyn edellytyksenä 9.6.2009 Jussi Rämet Suunnittelupäällikkö Keski-Pohjanmaan liitto Sisältö Toimintaympäristön

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Betonipäivät , Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen

Suhdannekatsaus. Betonipäivät , Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen Suhdannekatsaus Betonipäivät 3.11.2016, Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailman talous kasvaa kohtuullista vauhtia Rakennusteollisuus RT 3.11.2016 3 vuosimuutos, % Suomessa

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus. Paaluseminaari , Viking XPRS Sami Pakarinen. Suomen talous

Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus. Paaluseminaari , Viking XPRS Sami Pakarinen. Suomen talous Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus Paaluseminaari 2016 17.11.2016, Viking XPRS Sami Pakarinen Suomen talous Suomessa talouskasvu voimistuu tänä vuonna 5 Kotimaisten talousennusteiden

Lisätiedot

RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA 2010 2011

RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA 2010 2011 RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA 2010 2011 Pirkanmaan rakennuspäivä 2.11.2009, Tampere Markku Riihimäki VTT Rakentamisen markkinat ja vaikuttavuus 3.11.2010 2 BAROMETRIN RAHOITTAJAT Talonrakennusteollisuus

Lisätiedot

Rakentamisen ajankohtaiskatsaus. Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti

Rakentamisen ajankohtaiskatsaus. Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti Rakentamisen ajankohtaiskatsaus Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti Rakentamisen suhdanteet Rakennustuotannon arvo vuonna 2013: korjausrakentaminen ohitti uudisrakentamisen Yhteensä 28,8

Lisätiedot

Talouskasvun edellytykset

Talouskasvun edellytykset Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 LEMMINKÄINEN-KONSERNI Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 Osavuosikatsaus 1-6 / 2006: Tulos parani selvästi Liikevaihto oli 731,2 milj. euroa (655,5) - josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 29,8 %

Lisätiedot

TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut. Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.04.2009

TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut. Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.04.2009 TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.4.29 Päätutkimuskysymys Minkälaisia lisäarvopalveluja Suomen transitoliikenteessä on käytössä ja millaiset ovat lisäarvopalvelujen

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Kesä yllätti iloisesti, edessä hyytävä talvi?

Kesä yllätti iloisesti, edessä hyytävä talvi? TIEDOTE 1 (5) :n suhdannekatsaus: Kesä yllätti iloisesti, edessä hyytävä talvi? Infra-alan urakoitsijoiden suhdannetilanteesta on syntynyt tänä vuonna ristiriitainen kuva. Tilastokeskuksen luvut kertovat

Lisätiedot

Hallitusohjelma 22.6.2011. Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä

Hallitusohjelma 22.6.2011. Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä Kuntien 6. ilmastokonferenssi, Tampere 3.5.2012 Yksikön päällikkö Silja Ruokola Hallitusohjelma 22.6.2011 Liikennepolitiikalla

Lisätiedot

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä 27.5.2013 Timo Mäkikyrö 29.5.2013 1 Sisältö POP ELY Tieluokituksesta, mikä on vähäliikenteinen tie Vähäliikenteisten

Lisätiedot

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailustrategia 2011-2014 28.9.2011 Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailun visio 2014 Lappi Puhdasta ELÄMÄNVOIMAA lähelläsi. Lappi on Euroopan johtava kestävän luonto- ja elämysmatkailun kohde

Lisätiedot

YHTEENVETO MVR SUHDANTEISTA

YHTEENVETO MVR SUHDANTEISTA YHTEENVETO MVR SUHDANTEISTA Tilanne lokakuussa 2017 INFRA ry 9.10.2017 Heikki Jämsä SISÄLTÖ Kuvioissa 3 6: Käsitteet ja markkinat, Yhteenveto Kuvioissa 7 21: Rakennusteollisuus RT ry:n suhdannekatsaus

Lisätiedot

Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät?

Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät? Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät? Pekka Pajakkala Asiakasjohtaja VTT, Kiinteistöt ja rakentaminen 13.12.21 12.12.21 2 Rakennuskoneala ja sen ennakointi - mitä haluttiin Määritellä markkina

Lisätiedot

Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin.

Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Pörssisäätiön kiinteistöaamu 19.9.2012 1 Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Sen keskeinen

Lisätiedot

Suomi stagnaatiossa palvelujenkin kasvu jäi vaisuksi

Suomi stagnaatiossa palvelujenkin kasvu jäi vaisuksi Suomi stagnaatiossa palvelujenkin kasvu jäi vaisuksi 19.8.2014, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry 19.8.2014 Palvelujenkin kasvu jäi vaisuksi Toimialojen

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntataloudesta

Ajankohtaista kuntataloudesta Ajankohtaista kuntataloudesta 2.5.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio Talousennusteet päivittyneet Suomen kansantalous nyt ja ennusteet https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/talous/paaekonomis

Lisätiedot

Talouskatsaus missä tilassa maa makaa?

Talouskatsaus missä tilassa maa makaa? Talouskatsaus missä tilassa maa makaa? Lapin EK-foorumi 26.5.2015 Rovaniemi Penna Urrila Aiheita: Maailmantalouden näkymät toukokuussa 2015 Miksi Suomen kituminen jatkuu? Julkisessa taloudessa iso urakka

Lisätiedot

Aasian taloudellinen nousu

Aasian taloudellinen nousu Aasian taloudellinen nousu Iikka Korhonen Suomen Pankki 27.4.2011 Maailmantalouden painopiste siirtyy itään Japanin ja myöhemmin Etelä-Korean taloudellinen nousu antoi ensisysäyksen modernin Aasian taloudelliselle

Lisätiedot

Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri

Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri Talous TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012 1 Esityksen aiheet Talouden näkymät Suomen Pankin kesäkuun ennusteen päätulemat Suomen talouden lähiaikojen

Lisätiedot

tulevaisuuden näkymät

tulevaisuuden näkymät Kaupungin taloustilanne ja tulevaisuuden näkymät 3.2.2011 Rahoitusjohtaja Tapio Korhonen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2011 Julkaisuajankohta BKT muutos Inflaatio

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Yli 50 % koko viennistä. Työllisyysvaikutus suoraan lähes 320 000, välilliset vaikutukset mukaan lukien 675 000 ihmistä. Vaikutus arvonlisään yhteensä

Lisätiedot

Toimialakatsaus 2011

Toimialakatsaus 2011 Toimialakatsaus 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne 2009, P:maa + K-P

Lisätiedot

Finanssikriisin pitkä jälki ja Suomi

Finanssikriisin pitkä jälki ja Suomi Finanssikriisin pitkä jälki ja Suomi Pääjohtaja Erkki Liikanen 20.5.2011 Finanssikriisistä velkakriisiin Velkaantuminen, kiinteistöjen hintojen nousu Hintakupla puhkeaa, luottotappiot kasvavat, taantuma

Lisätiedot