Ympäristölautakunnan lausunto Pampalon kaivoksen ja rikastamon ympäristölupa- ja toiminnan aloistuslupa-asioissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristölautakunnan lausunto Pampalon kaivoksen ja rikastamon ympäristölupa- ja toiminnan aloistuslupa-asioissa"

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta Ympäristölautakunnan lausunto Pampalon kaivoksen ja rikastamon ympäristölupa- ja toiminnan aloistuslupa-asioissa Ympäristölautakunta 37 Endomines Oy hakee voimassa olevan Pampalon kultakaivosta ja rikastamoa koskevan ympäristöluvan 23/08/2 lupamääräysten tarkistamista ja muuttamista sekä YSL 101 :n mukaista lupaa uuden ympäristöluvan mukaisen toiminnan aloittamiseen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Merkittävin muutos nykyiseen ympäristölupaan on Pampalon maanalaisen kaivoksen ja avolouhoksen louhintamäärän sekä rikastamon kapasiteetin nostaminen nykyisestä tonnista maksimissaan tonniin malmia vuodessa. Muita muutoksia ovat rikastushiekka-altaan patojen korottaminen nykyisestä +208 metristä +214 metriin, kaivosveden johtaminen selkeytysaltailta Lietojaan ja satelliittilouhoksista louhitun malmin koerikastaminen Pampalon rikastamolla. Lisäksi haetaan lupaa laboratoriossa syntyvän syanidipitoisen liuosjätteen neutraloimiseen ja johtamiseen kaivoksen rikastushiekka-altaalle yhdessä rikastushiekkalietteen kanssa. Endomines Oy aloitti tuotannon Pampalon kultakaivoksella vuoden 2011 alussa. Tällä hetkellä Pampalon kaivos rikastaa maanalaisena louhintana louhittavaa kultamalmia painovoima- ja vaahdotusrikastusprosessissa noin tonnia vuodessa. Louhintamäärän lisääminen tonniin vuodessa edellyttää nykyisen avolouhoksen laajentamista itä- ja pohjoissuuntaan ns. Pampalo East- ja Pampalo North-esiintymiin. Rikastamon kapasiteetin kasvattaminen toteutetaan lisäämällä jauhatus- ja vaahdotuslaitteistoa ja prosessilaitteita olemassa olevan rikastamorakennuksen sisällä. Merkittävimpiä toiminnasta aiheutuvia ilmapäästöjä ovat malmin murskauksessa syntyvät mineraalihiukkaspäästöt, louhinnassa syntyvät räjähdyskaasut sekä liikenteen ja työkoneiden aiheuttamat pakokaasupäästöt. Toiminnasta aiheutuva pölyäminen heikentää paikallisesti alueen ilmanlaatua, mutta havaittavat vaikutukset jäävät kaivospiirin sisäpuolelle. Merkittävimpiä toiminnassa syntyviä jätteitä ovat ns. kaivannaisjätteet eli kaivoksella ja avolouhinnassa syntyvät pintamaat, sivukivi ja malmin rikastuksessa syntyvä rikastushiekka, jotka rikastushiekkaa lukuun

2 ottamatta käytetään hyödyksi kaivostäytössä tai maarakennuksessa ja maisemoinnissa. Rikastushiekka läjitetään rikastushiekka-altaalle. Rikastushiekka-altaalta otettujen näytteiden perusteella rikastushiekka ei ole potentiaalisesti happoa tuottavaa, eikä rikastushiekan läjityksestä siten synny vesistön, maaperän tai pohjaveden pilaantumisen riskiä aiheuttavia happamia suotovesiä. Myös alueelle läjitetty sivukivi on haponmuodostustestin perusteella happoa tuottamatonta ja kiviaineksesta liukenevien metallien määrä on alhainen. Toiminnassa syntyvistä jätevesistä rikastamon prosessijätevesi sekä kemiallisessa pienpuhdistamossa puhdistettu saniteettijätevesi johdetaan rikastushiekka-altaalle. Kaivoksen ja louhoksen kuivanapitovesi ohjataan selkeytyksen jälkeen joko rikastushiekka-altaalle, jälkiselkeytysaltaalle tai Lietojaan. Jälkiselkeytysaltaalta pumpattavaa kierrätysvettä käytetään rikastamon prosessivetenä. Rikastushiekka-altaalle kerätyt jätevedet aiheuttavat vesistökuormitusta rikastushiekka-altaan suotovesien ja altaan täyttymisen jälkeen tapahtuvan yliteveden juoksutuksen vuoksi. Tähän saakka juoksutusta ei ole tarvinnut tehdä. Altaan täyttymistä ja jälkiselkeytysaltaalta vesistöön juoksutettavan veden määrää voidaan säädellä johtamalla selkeytettyä kaivosvettä rikastushiekka-alueen sijasta Lietojaan. Merkittävimpiä melu- ja/tai tärinäpäästölähteitä ovat louhintaräjäytykset, louhintareikien poraaminen, irrotetun kiviaineksen lastaaminen ja kuljetus, murskaus, ylisuurten kivien rikotus ja murskaukseen liittyvät seulonnat sekä jauhatus. Prosessit murskauksesta eteenpäin tapahtuvat pääsääntöisesti sisätiloissa, joten niistä ympäristöön aiheutuva melu on vähäistä. Koska nykyinen louhinta tapahtuu maan alla, louhintamelu ja räjähdyksistä aiheutuva tärinä havaitaan lähinnä kaivospiirin alueella. Vuonna 2011 lähimmässä häiriintyvässä kohteessa mitattu keskiäänitaso oli päivällä 42 ± 3 db(a) ja yöllä 41 ± 3 db(a), alittaen selvästi ympäristöluvassa asetetut raja-arvot 55 db(a) ja yöllä 50 db(a). Louhinta avolouhoksesta tulee jonkin verran lisäämään louhinnasta aiheutuvaa melua. Hakemuksessa on esitetty mm. uudet kiintoaineen, sulfaatin ja arseenin pitoisuusraja-arvot Riitaojaan johdettavalle rikastushiekka-altaan ylitevedelle ja Lietojaan johdettavalle selkeytetylle kaivosvedelle. Asian valmistelija: ympäristösihteeri. PÄÄTÖSEHDOTUS: Ympäristölautakunta antaa Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen ja rikastamon toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamista ja muuttamista koskevasta päivätystä lupahakemuksesta seuraavan lausunnon: Yleistä

3 Nyt käsittelyssä olevan lupahakemuksen taustalla ei voitane kieltää olevan tulevien satelliittilouhosten malmin rikastaminen Pampalon laitoksella. (Luvanhakija esittää hakemuksen luvussa 8.3 nykyistä lupamääräystä 43 muutettavaksi kuulumaan seuraavasti: Sivukivestä otetaan näytteet kokonaisrikki- ja kokonaishiilipitoisuuden määrittämiseksi jokaista alkavaa tonnin louhintamäärää kohti, mikäli ei ole ilmeistä että sivukivi tullaan sijoittamaan louhostäytteeksi seuraavan kolmen vuoden aikana. Perusteluna muutosehdotukselle: Suurempia määriä sivukiveä tullaan louhimaan avolouhinnan yhteydessä, jolloin louhittavat yksiköt ovat suuria ja homogeenisiä ja niiden ominaisuudet voidaan arvioida etukäteen varsin tarkasti aiempiin geologisiin tutkimuksiin perustuen). Hakemuksen mukaan satelliittimalmioiden louhintaa ja rikastamista varten Pampalon rikastamolla haetaan ympäristölupaa myöhemmin. Rikastamon kapasiteetin kasvattaminen sinällään, nyt käytettävissä olevilla tiedoilla olevista ja tulevista kultaesiintymistä on luvanhakijan kannalta varsin loogista. Hakemuksessa sanotaan esitettävän koko toimintaa ja ympäristöolosuhteita koskevat ajantasaiset tiedot ja ympäristöluvan myöntämisen jälkeen toiminnassa tapahtuneet muutokset. Karjalan kultalinjan ympäristövaikutusten arvioinnin tulosten jättäminen tässä luvitusprosessissa huomioon ottamatta on ympäristölautakunnan näkemyksen mukaan kuitenkin sekä luvanhakijan että yhteiskunnan varojen haaskausta. Satelliittilouhosten ympäristövaikutusten arviointi valmistuu lähikuukausina ja siitä saatava tieto (olettaen ko. YVA:n toteutetun siten kuin se lainsäätäjän tarkoittamana tulisi toteuttaa), aiheuttaa mahdollisesti muutospaineita nyt käsittelyssä olevan luvituksen sisältöön. Ympäristön ja ympäröivän asutuksen kannalta laajennusluvan kiirehtiminen sinetöi ennenaikaisesti koko Karjalan kultalinjan hyödyntämisen. Laajennuksen toteuduttua satelliittikaivosten hyödyntäminen toteutuu taloudellisilla perusteilla YVA- arvioinnin mahdollisista vasta-argumenteista riippumatta. Rikastamon kapasiteetin nosto ja satelliittilouhoksista louhitun malmin koerikastaminen Pampalon rikastamolla Koerikastaminen, tuottaakseen tietoa, jota malmia rikastava taho toimintojensa suunnitteluun sekä investointi- ja muiden päätöksiensä tekoon tarvitsee, edellyttää erilaisten rikastusvaihtoehtojen testaamista. Pitoisuudeltaan Pampalon malmia alhaisempien malmioiden osalta testaaminen merkinnee myös syanidiliuotuksen tarpeen selvittämistä. Hoskon avolouhoksen malmin osalta jo tiedetään, että Pampalon rikastamon nykymenetelmällä saanto on % ja syanidiliuotuksella >97 %. Tämän perusteella on ilmeistä, että kaavailtujen, nyt YVA-menettelyssä olevien kohteiden koerikastustoiminta tulisi olemaan

4 laboratoriomittakaavaista laajempaa ja syntyvän syanidijätteen määrä vastaavasti merkittävästi suurempi kuin hakemuksessa on esitetty. Rikastamo toimii jo nyt keskeytymättömässä kolmivuorossa. Voidaan siis päätellä, että kapasiteetin nosto perustuu jauhotus- ja vaahdotuslaitteiden sekä erilaisten prosessilaitteiden lisäämiseen. Tässä lupahakemuksessa esiintyvä termi erilaiset prosessilaitteet herättää vääjäämättä kysymyksen: Onko tarkoitus mahdollistaa uudenlaiset prosessit niiden satelliittimalmioiden työstön kohdalla, joista jo tiedetään saatavan paras tuotos syanidiliuotuksella? Hakemuksesta ei selviä, mitä nimenomaisia menetelmiä/prosessilaitteita näissä kohdin tarkoitetaan. Tästä olisi mielenkiintoista, ellei peräti tarpeen saada hakijalta lisätietoa ennen lupahakemuksen käsittelyä. Rikastushiekka-altaan korottaminen Nykyisen rikastushiekka-altaan tilavuus HW tasossa on noin m³. Altaan pinta-ala HW tasossa on noin m². Jälkiselkeytysaltaan tilavuus HW tasossa on noin m³ ja pinta-ala noin m². Endomines Oy:n nyt käsiteltävään hakemukseen sisältyy rikastushiekkaaltaan tason korotus ja reunapadon korottaminen rikastushiekalla vaiheittain tasoon Esitetyn korotuksen mukaan altaan nykyinen HW-taso nostetaan tasolta +206 tasoon Altaan kokonaistilavuus HW-tasolla +212 tulisi lopullaan olemaan noin m³. Hakemuksen sivulla 21 todetaan laadittavan suunnitelmat padon korotukselle tasoon +214, jonka jälkeen haetaan lupa patoviranomaiselta. Voimassa olevassa ympäristöluvassa (ISY-2004-Y-271) on maininta, että padon mahdollinen korotus tehdään moreenilla. Lupahakemuksessa tarkempia teknisiä suunnitelmia padon korotuksesta ei esitellä rikastushiekan käyttömainintaa lukuunottamatta. Ympäristölautakunta suhtautuu hyvin kriittisesti rikastushiekan käyttöön padon korotusmateriaalina ja edellyttää, että rikastushiekka on hylättävä padon materiaalina ja padon rakentamiseen on käytettävä sen koossa pysymisen ja tiiviyden takaavia, kaatopaikkarakentamiseen yleisesti käytettyjä materiaaleja ja rakenteita. Rikastushiekka- ja muiden kaivostoimintaan liittyvien jätevesi- ym. -altaiden patorakennelmien laatu on osoittautunut monilla kaivoksilla sekä koti- että ulkomailla luvattoman heikoksi. Pampalon rikastamolla tiedossa olevat patomurtumat eivät toistaiseksi ole aiheuttaneet suuria

5 ympäristövahinkoja. Tämän asiantilan ympäristölautakunta soisi jatkuvan koko rikastamon toiminnassaoloajan. Syanidipitoisen liuosjätteen johtaminen rikastushiekka-altaaseen Endomines hakee kustannussyistä lupaa lopettaa laboratoriotoiminnoissa syntyvän syanidipitoisen liuosjätteen toimittamisen ongelmajäteyhtiölle käsiteltäväksi. Pampalon kaivoksen vuosiraportin 2011 mukaan syanidipitoista jätettä syntyi vuonna 2011 yhteensä 25,9 tonnia, josta noin 24 tonnia nestemäistä ja loput kiinteää jätettä. Hakemuksen liitteenä olevan Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen lausunnon mukaan laboratoriossa syntyvät syanidipitoiset jätevedet on neutraloituna mahdollista johtaa rikastushiekka-altaalle sillä edellytyksellä, että pitoisuudet rikastushiekka-altaan vedessä pysyvät juomavedelle asetettujen kriteerien puitteissa. Hakemuksen mukaan neutralointi tuottaa laimenteen, joka täyttää EU:n kaivosjätteiden käsittelystä annetun direktiivin (2006/21/EC) vaatimukset. Kyseinen direktiivi koskee kaivoksia, joiden rikastamolla prosessoidaan syanidiliuotuksella, jollaisesta toiminnasta Pampalon rikastamolla ei laajennuksen jälkeenkään ole hakemuksen perusteella ainakaan selkokielisesti kysymys. Hakemuksessa tahi sen liitteissä (Patosortuman vahingonvaaaraselvityksen päivitys Pöyry) ei esitetä arviota siitä, missä määrin syanidia ajan saatossa kertyisi rikastushiekka-altaaseen/alapuoliseen vesistöön ja miten se vaikuttaisi alapuoliseen ympäristöön mahdollisen pato-onnettomuuden sattuessa. Pampalon vuosiraportin 2011 perusteella ei voi päätellä kertyvän syanidin määrää, sen ollessa luonnollisesti riippuvainen rikastamon laboratorion tutkimustoiminnan ja mahdollisen koerikastustoiminnan laajuudesta. Ympäristölautakunnalta ei heru ymmärrystä syanidipitoisen jätteen johtamiselle rikastushiekka-alueelle. Tutkimusluontoisessa laboratoriotoiminnassa syntyvä vaarallinen jäte tulee jatkossakin toimittaa laitokselle, jolla on mahdollisuus sitä käsitellä. Mikäli koerikastustoiminta käsittää myös syanidiliuotusta, tulee se luvittaa erikseen tai nyt käsiteltävänä olevaan hakemukseen liitettävän lisäselvityksen perusteella. Rikastushiekka-alueen ylitevesien juoksutusten uudet pitoisuusrajat Lupahakemuksessa hakija esittää (s. 63) rikastushiekka-alueen ylitevesiä ( m3/vuodessa) käsiteltäväksi siten, että vesistöön johdettavan

6 veden happamuus on välillä 6 9,5, kiintoainepitoisuus alle 40 mg/l, sulfaattipitoisuus alle 1000 mg/l, kokonaistyppipitoisuus alle 50 mg/l ja kokonaisfosforipitoisuus alle 0,5 mg/l. Lisäksi veden kuparipitoisuus saa olla korkein-taan 0,3 mg/l, kadmiumpitoisuus 0,01 mg/l, arseenipitoisuus 0,5 mg/l ja nikkelipitoisuus 1,0 mg/l. Pitoisuusrajat ovat juoksutettavasta vedestä analysoitavien pitoisuuksien vuosikeskiarvoja. Vesistöön johdettavan veden sallittu happamuus olisi jopa tasolla 9,5, kun luontainen happamuus alapuolisissa vesissä on jopa alle 5,5. Hyvin emäksisen jäteveden johtaminen luonostaan happamiin alapuolisiin vesistöihin muuttaa niiden luonnontilaa oleellisesti, siksi sallitun ph:n tulee jäädä alle 7.0. Hyväksyttävälle sulfaattipitoisuudelle esitetään jopa 1000 mg/l pitoisuuksia. Hakemuksen taustamateriaalin perusteella nykyiset sulfaattipitoisuudet kaivosvesissä ja läjitysaltaan vesissä ovat keskimäärin 80 mg/l ja enimmillään 160 mg/l. Varaudutaanko tällä rikastushiekan sulfidien rapautumiseen mutta ei tiedetä/ kerrota syytä? Kaivoskuvauksessa arvioidaan, että enintään 10% sulfideista jää rikastushiekkaan, mutta toisaalla luvanhakija ennakoi, että sulfidipitoista rikastushiekkaa tullaan tulevaisuudessa varastoimaan erillään. Sulfidien rapautuminen on pitkäaikainen ongelma, joka vain korostuu kaivosten sulkemisen jälkeen. Esimerkkeinä Haveri ja Ylöjärvi (Parviainen 2012) sekä Pohjois-Karjalan Hammaslahti. Sulfaattipitoisuudet luontoon joutuvassa jätevedessä tulee pitää alle 50 mg/litrassa. Luonnontilaisessa (ellei tavoitteesta pitää Hattujärveä luonnontilaisena ole jo luovuttu) Hattujärvessä sulfaattipitoisuus on tätkin rajaa alempi; 20 mg/l. Sulfidien rapautuminen merkitsee samalla metallipitoisuuksien kohoamista jätevesissä. On selvää, että lisääntyneet jätevedet hyvin puhdistettuinakin tulevat muuttamaan oleellisesti alapuolista vesiluontoa jopa Koitereeseen asti toisin kuin nykyisessä ympäristöluvassa esitetään. Tämän vuoksi jäteveden pitoisuuksille tulee asettaa nyt esitettyä tiukemmat rajat. Rikastamon toiminnassa tulee vääjämättä seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana olemaan häiriöitä, jotka vaikuttavat prosessivesien laatuun ja edelleen jätevesiin. Nämä päästöpiikit ovat erityisen haitallisia luonnolle. Siksi yhtiön esitys, jonka mukaan pitoisuusrajat ovat juoksutettavasta vedestä analysoitavien pitoisuuksien vuosikeskiarvoja, on perusteeton. Vähintään Hattujärven ja siihen laskevien purojen/jokien luonnontilan muutokset tulevat kaivostoiminnan seurauksena olemaan merkittäviä. Tämä tulee ottaa huomioon, kun arvioidaan kaivosyhtiön korvausvelvollisuutta rantakiinteistöjen arvon alenemisesta.

7 Kaivosvesien (kuivatusvedet) johtaminen selkeytysaltailta suoraan Lietojaan Voimassa olevan ympäristöluvan mukaan kaivoksen kuivatusvesiä sai juoksuttaa Lietojaan vain välivaiheessa ennen varsinaisen toiminnan aloittamista. Lupahakemuksessa esitetään kaivoksen kuivatusvesien juoksutusta selkeytysaltailta suoraan Lietojaan enimmillään m³ vuodessa. Kaivosvesien laatu on varsin selvästi muuttunut kaivostoiminnan aktiivisen vaiheen alkamisen myötä, mikä myös mittaustuloksista on luettavissa. Mikäli kaivoksen kuivatusvedet luvitetaan johdettavaksi suoraan laskeutusaltailta Lietojaan, tulee laskeutusaltaiden mitoituksesta ja kunnosta liittää lupakäsittelyyn riittävä selvitys. PÄÄTÖS: Keskustelun päätteeksi esittelijä teki keskustelun tuloksesta seuraavalla tavalla viilatun uuden päätösehdotuksen: Ympäristölautakunta antaa Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen ja rikastamon toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamista ja muuttamista koskevasta päivätystä lupahakemuksesta seuraavan lausunnon: Yleistä Endomines Oy hakee laajennuslupaa, joka oikeuttaisi myös YVA vaiheessa olevien satelliittimalmioiden koerikastamiseen, sekä lupaa toiminnan aloittamiseen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Satelliittimalmioiden louhintaa ja Pampalon rikastamolla rikastamista varten yhtiö ilmoittaa hakevansa ympäristölupaa myöhemmin. Hakijan näkökulmasta intressi kiirehtiä anottua lupaa on looginen ja ymmärrettävä. Ympäristönsuojelun sekä Karjalan kultalinjan vaikutusalueella elävän väestön edut eivät kuitenkaan ympäristölautakunnan näkemyksen mukaan puolla anotun luvan myöntämistä vuonna 1999 laaditun ja tiedollisesti vanhentuneen YVA-selvityksen perustella ja satelliittimalmioiden luvituksesta erillisenä lupaprosessina. Pampalon lupahemuksen perustelut, joiden mukaan lupaa haetaan yksinomaan Pampalon umpikaivoksen ja sen läheisyydessä sijaitsevien Pampalo East ja Pampalo North esiintymien rikastamiseksi sekä satelliittikaivosten koerikastamiseksi, ei ole ympäristölautakunnan käsityksen mukaan koko totuus. Hakemuksella pohjustetaan kaikkien Karjalan kultalinjan satelliittimalmioiden hyödyntämistä. Tästä syystä luvituksen tulee tapahtua yhtenä kokonaisuutena tilanteessa, jolloin satellittimalmioidenkin

8 YV-arviointi on käytettävissä ja Pampalon tiedollisesti vanhentunut YV-arviointi on ajantasaistettu. Rikastamon kapasiteetin nosto ja satelliittilouhoksista louhitun malmin koerikastaminen Pampalon rikastamolla Koerikastaminen, tuottaakseen tietoa, jota malmia rikastava taho toimintojensa suunnitteluun sekä investointi- ja muiden päätöksiensä tekoon tarvitsee, edellyttää erilaisten rikastusvaihtoehtojen kokeilemista. Pitoisuudeltaan Pampalon malmia alhaisempien malmioiden osalta testaaminen merkinnee myös syanidiliuotuksen tarpeen selvittämistä. Hoskon avolouhoksen malmin osalta jo tiedetään, että Pampalon rikastamon nykymenetelmällä saanto on % ja syanidiliuotuksella >97 %. Tämän perusteella on ilmeistä, että kaavailtujen, nyt YVA-menettelyssä olevien kohteiden koerikastustoiminta tulisi olemaan laboratoriomittakaavaista laajempaa ja syntyvän syanidijätteen määrä vastaavasti merkittävästi suurempi kuin hakemuksessa on esitetty. Rikastamo toimii jo nyt keskeytymättömässä kolmivuorossa. Voidaan siis päätellä, että kapasiteetin nosto perustuu jauhotus- ja vaahdotuslaitteiden sekä erilaisten prosessilaitteiden lisäämiseen. Tässä lupahakemuksessa esiintyvää termiä erilaiset prosessilaitteet ei ole määritelty. Herääkin kysymys: Onko tarkoitus mahdollistaa uudenlaiset prosessit niiden satelliittimalmioiden koerikastamisen osalta, joista jo tiedetään saatavan paras tuotos syanidiliuotuksella? Hakemuksesta ei myöskään selviä koerikastuksissa käytettävän malmin määrät. Ympäristölautakunta edellyttääkin, että ennen haetun luvan myöntämistä selvitetään koerikastustoiminnassa käytettävät vaihtoehtoiset menetelmät kemikaaleineen sekä koerikastettavan malmin enimmäismäärät. Rikastushiekka-altaan korottaminen Nykyisen rikastushiekka-altaan tilavuus HW tasossa on noin m³. Altaan pinta-ala HW tasossa on noin m². Jälkiselkeytysaltaan tilavuus HW tasossa on noin m³ ja pinta-ala noin m². Endomines Oy:n nyt käsiteltävään hakemukseen sisältyy rikastushiekka-altaan tason korotus ja reunapadon korottaminen rikastushiekalla vaiheittain tasoon Esitetyn korotuksen mukaan altaan nykyinen HW-taso nostetaan tasolta +206 tasoon Altaan kokonaistilavuus HW-tasolla +212 tulisi lopullaan olemaan noin m³ eli lähes kolminkertainen nykyiseen verrattuna. Hakemuksen sivulla 21 todetaan laadittavan suunnitelmat padon korotukselle tasoon +214, jonka jälkeen haetaan lupa patoviranomaiselta.

9 Voimassa olevassa ympäristöluvassa (ISY-2004-Y-271) on maininta, että padon mahdollinen korotus tehdään moreenilla. Lupahakemuksessa tarkempia teknisiä suunnitelmia padon korotuksesta ei esitellä rikastushiekan käyttömainintaa lukuunottamatta. Rikastushiekka- ja muiden kaivostoimintaan liittyvien jätevesi- ym. -altaiden patorakennelmien laatu on osoittautunut monilla kaivoksilla luvattoman heikoksi, mistä tuoreimpana esimerkkinä Talvivaaran padon pohjarakenteiden pettäminen. Myös Pampalossa tiedetään jo tapahtuneen pienempiä patomurtumia. Ympäristölautakunta edellyttää, että lupaa myönnettäessä rikastushiekka-altaan rakenteiden riittävyys selvitetään perusteellisesti ja korotettavalle rikastushiekka-altaalle asetetaan lupaehdot, joita noudattamalla rakenteiden pettämisen riski minimoidaan. Ympäristölautakunta suhtautuu hyvin kriittisesti rikastushiekan käyttöön padon korotusmateriaalina ja esittää, että rikastushiekka on hylättävä padon materiaalina ja padon rakentamiseen on käytettävä sen tiiviyden takaavia, kaatopaikkarakentamiseen yleisesti käytettyjä materiaaleja ja rakenteita. Syanidipitoisen liuosjätteen johtaminen rikastushiekka-altaaseen Endomines hakee kustannussyistä lupaa lopettaa laboratoriotoiminnoissa syntyvän syanidipitoisen liuosjätteen toimittamisen ongelmajäteyhtiölle käsiteltäväksi. Pampalon kaivoksen vuosiraportin 2011 mukaan syanidipitoista jätettä syntyi vuonna 2011 yhteensä 25,9 tonnia, josta noin 24 tonnia nestemäistä ja loput kiinteää jätettä. Hakemuksen liitteenä olevan Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen lausunnon mukaan laboratoriossa syntyvät syanidipitoiset jätevedet on neutraloituna mahdollista johtaa rikastushiekka-altaalle sillä edellytyksellä, että pitoisuudet rikastushiekka-altaan vedessä pysyvät juomavedelle asetettujen kriteerien puitteissa. Hakemuksen mukaan neutralointi tuottaa laimenteen, joka täyttää EU:n kaivosjätteiden käsittelystä annetun direktiivin (2006/21/EC) vaatimukset. Kyseinen direktiivi koskee kaivoksia, joiden rikastamolla prosessoidaan syanidiliuotuksella, jollaisesta toiminnasta Pampalon rikastamolla ei laajennuksen jälkeenkään ole hakemuksen perusteella ainakaan selkokielisesti kysymys. Hakemuksessa tahi sen liitteissä (Patosortuman vahingonvaaaraselvityksen päivitys Pöyry) ei esitetä arviota siitä, missä määrin syanidia ajan saatossa kertyisi rikastushiekka-altaaseen/alapuoliseen vesistöön ja miten se vaikuttaisi alapuoliseen ympäristöön mahdollisen pato-onnettomuuden sattuessa. Ympäristölautakunta ei hyväksy syanidipitoisen jätteen johtamista

10 rikastushiekka-alueelle. Tutkimusluontoisessa laboratoriotoiminnassa syntyvä vaarallinen jäte tulee jatkossakin toimittaa laitokselle, jolla on mahdollisuus sitä käsitellä. Mikäli koerikastustoiminta käsittää myös syanidiliuotusta, tulee se luvittaa erikseen tai nyt käsiteltävänä olevaan hakemukseen liitettävän lisäselvityksen perusteella. Rikastushiekka-altaan ylitevesien juoksutusten uudet pitoisuusrajat Lupahakemuksessa hakija esittää (s. 63) rikastushiekka-alueen ylitevesiä ( m³/vuodessa) käsiteltäväksi siten, että vesistöön johdettavan veden happamuus on välillä 6 9,5, kiintoainepitoisuus alle 40 mg/l, sulfaattipitoisuus alle 1000 mg/l, kokonaistyppipitoisuus alle 50 mg/l ja kokonaisfosforipitoisuus alle 0,5 mg/l. Lisäksi veden kuparipitoisuus saa olla korkeintaan 0,3 mg/l, kadmiumpitoisuus 0,01 mg/l, arseenipitoisuus 0,5 mg/l ja nikkelipitoisuus 1,0 mg/l. Pitoisuusrajat ovat juoksutettavasta vedestä analysoitavien pitoisuuksien vuosikeskiarvoja. Vesistöön johdettavan veden sallittu happamuus voisi olla ph-tasolla 9,5, kun luontainen happamuus alapuolisissa vesissä on jopa alle 5,5. Hyvin emäksisen jäteveden johtaminen luonostaan happamiin alapuolisiin vesistöihin muuttaa niiden luonnontilaa oleellisesti, siksi sallitun ph:n tulee jäädä alle 7.0 tason. Hyväksyttävälle sulfaattipitoisuudelle esitetään jopa 1000 mg/l pitoisuuksia. Hakemuksen taustamateriaalin perusteella nykyiset sulfaattipitoisuudet kaivosvesissä ja läjitysaltaan vesissä ovat keskimäärin 80 mg/l ja enimmillään 160 mg/l. Varaudutaanko tällä rikastushiekan sulfidien rapautumiseen mutta ei tiedetä/ kerrota syytä? Kaivoskuvauksessa arvioidaan, että enintään 10% sulfideista jää rikastushiekkaan, mutta toisaalla luvanhakija ennakoi, että sulfidipitoista rikastushiekkaa tullaan tulevaisuudessa varastoimaan erillään. Sulfidien rapautuminen on pitkäaikainen ongelma, joka vain korostuu kaivosten sulkemisen jälkeen. Esimerkkeinä Haveri ja Ylöjärvi (Parviainen 2012) sekä Pohjois-Karjalan Hammaslahti. Sulfaattipitoisuudet luontoon joutuvassa jätevedessä tulee pitää alle 50 mg/litrassa. Hattujärvessä sulfaattipitoisuus on tätkin rajaa alempi; 20 mg/l. Sulfidien rapautuminen merkitsee samalla metallipitoisuuksien kohoamista jätevesissä. On selvää, että lisääntyneet jätevedet hyvin puhdistettuinakin tulevat muuttamaan oleellisesti alapuolista vesiluontoa jopa Koitereeseen asti toisin kuin nykyisessä ympäristöluvassa esitetään. Tämän vuoksi jäteveden pitoisuuksille tulee asettaa nyt esitettyä tiukemmat rajat. Rikastamon toiminnassa tulee vääjäämättä seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana olemaan häiriöitä, jotka vaikuttavat prosessivesien laatuun ja edelleen jätevesiin. Nämä päästöpiikit ovat erityisen haitallisia luonnolle.

11 Siksi yhtiön esitys, jonka mukaan pitoisuusrajat ovat juoksutettavasta vedestä analysoitavien pitoisuuksien vuosikeskiarvoja, on perusteeton. Vähintään Hattujärven ja siihen laskevien purojen/jokien luonnontilan muutokset tulevat kaivostoiminnan seurauksena olemaan merkittäviä. Tämä tulee ottaa huomioon, kun arvioidaan kaivosyhtiön korvausvelvollisuutta rantakiinteistöjen arvon alenemisesta. Kaivosvesien (kuivatusvedet) johtaminen selkeytysaltailta suoraan Lietojaan Voimassa olevan ympäristöluvan mukaan kaivoksen kuivatusvesiä sai juoksuttaa Lietojaan vain välivaiheessa ennen varsinaisen toiminnan aloittamista. Lupahakemuksessa esitetään kaivoksen kuivatusvesien juoksutusta selkeytysaltailta suoraan Lietojaan enimmillään m³ vuodessa. Kaivosvesien laatu on varsin selvästi muuttunut kaivostoiminnan aktiivisen vaiheen alkamisen myötä, mikä myös mittaustuloksista on luettavissa. Mikäli kaivoksen kuivatusvedet luvitetaan johdettavaksi suoraan laskeutusaltailta Lietojaan, tulee laskeutusaltaiden mitoituksesta ja kunnosta liittää lupakäsittelyyn riittävä selvitys sekä asettaa juoksutettavalle vedelle pitoisuusrajat, seurantavelvoite sekä tarvittaessa veden puhdistuslaitteiston käyttövelvoite. PÄÄTÖS: Uusi päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kyösti Ikonen poistui esteellisenä kokouksesta klo 16:20 ennen tämän pykälän käsittelyä ja päätöksentekoa (interssijäävi). Teuvo Maksimainen poistui esteellisenä kokouksesta klo 16:20 ennen tämän pykälän käsittelyä ja päätöksentekoa (palvelussuhde- ja toimeksiantosuhdejäävi). Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Sulo Korhonen.

Kainuun ELY-keskus antaa Talvivaaralle osittaisen jätevesien johtamisluvan

Kainuun ELY-keskus antaa Talvivaaralle osittaisen jätevesien johtamisluvan Tiedote 12.2.2013 Kainuun ELY-keskus antaa Talvivaaralle osittaisen jätevesien johtamisluvan Talvivaaran kaivoksella marraskuussa 2012 tapahtuneen kipsisakka-altaan vuodon seurauksena merkittävä osa kaivospiirin

Lisätiedot

KAIVOSTOIMINNAN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET

KAIVOSTOIMINNAN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Rautuvaaran suljettu kaivos, Kolari KAIVOSTOIMINNAN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Marja Liisa Räisänen Geologian tutkimuskeskus Itä-Suomen yksikkö, Kuopio M. L. Räisänen 1 Ympäristövaikutukset Malmin louhinta kuljetus

Lisätiedot

Yhteysviranomaisen lausunto/ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA)/Kalaveden tuotantolaitos, Keliber Oy/Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Yhteysviranomaisen lausunto/ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA)/Kalaveden tuotantolaitos, Keliber Oy/Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Kaupunginhallitus 321 29.05.2017 Yhteysviranomaisen lausunto/ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA)/Kalaveden tuotantolaitos, Keliber Oy/Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 113/11.01.00/2017 KH 321 Oheisaineisto

Lisätiedot

ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTA- MISTARVE, KETOLAN JA ETELÄN LOUHOKSET, KITTILÄ

ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTA- MISTARVE, KETOLAN JA ETELÄN LOUHOKSET, KITTILÄ Päätös LAPELY/13/07.04/2013 07.04.02.00 12.11.2013 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTA- MISTARVE, KETOLAN JA ETELÄN LOUHOKSET, KITTILÄ HANKKEESTA VASTAAVA HAKEMUS Agnico Eagle Finland

Lisätiedot

Pampalon kaivoksen vireillä olevan ympäristöluvan tarkistushakemuksen täydennys

Pampalon kaivoksen vireillä olevan ympäristöluvan tarkistushakemuksen täydennys Endomines Oy Pampalon kaivoksen vireillä olevan ympäristöluvan tarkistushakemuksen täydennys Endomines Oy Y-tunnus Puhelin Faxi Sähköposti www.endomines.com Pampalontie 11 1061211-5 +358 13830 172 +358

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

Kunnanhallitus 113 02.04.2013

Kunnanhallitus 113 02.04.2013 Kunnanhallitus 113 02.04.2013 Lausunto Talvivaara Sotkamo Oy:n hakemuksesta: Ympäristöluvan muuttaminen koskien kaivosalueella olevien ylimääräisten prosessi-, kuivatus- ja valumavesien tilapäistä varastointia,

Lisätiedot

MUTKU-päivät 2-3.4.2014 Käytöstä poistettujen kaivannaisjätealueiden tutkiminen Kari Pyötsiä Tampere 18.3.2014. Kari Pyötsiä Pirkanmaan ELY-keskus

MUTKU-päivät 2-3.4.2014 Käytöstä poistettujen kaivannaisjätealueiden tutkiminen Kari Pyötsiä Tampere 18.3.2014. Kari Pyötsiä Pirkanmaan ELY-keskus MUTKU-päivät 2-3.4.2014 Käytöstä poistettujen kaivannaisjätealueiden tutkiminen Kari Pyötsiä Tampere 18.3.2014 Kari Pyötsiä Pirkanmaan ELY-keskus 21.3.2014 LÄHTÖKOHDAT Käytöstä poistetut tai hylätyt vakavaa

Lisätiedot

Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/mondo Minerals B.V. Branch Finland YMPTEKLT 27

Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/mondo Minerals B.V. Branch Finland YMPTEKLT 27 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 27 26.02.2014 Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/mondo Minerals B.V. Branch Finland YMPTEKLT 27 Ympäristötarkastaja Mondo Minerals B.V.

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN MATERIAALIVIRRAT

KAIVOSTEOLLISUUDEN MATERIAALIVIRRAT Suomen teollisen ekologian foorumi Ekotehokkuus teollisuudessa KAIVOSTEOLLISUUDEN MATERIAALIVIRRAT tiina.harma@oulu.fi Esitys sisältää Tutkimuksen taustaa Yleistä kaivostoiminnasta Kaivostoiminnan historia

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Kaupunginhallitus 166 24.04.2012 LAUSUNTO TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA 67/1/112/2012 KHALL 166 Ympäristönsuojelusihteeri 18.4.2012 Kainuun elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen ympäristön velvoitetarkkailuohjelma

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen ympäristön velvoitetarkkailuohjelma 1 Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen ympäristön velvoitetarkkailuohjelma Päivitetty 3.8.2015 Henna Mutanen 2 Johdanto Pampalon kaivos aloitti tuotantolouhinnan v. 2010 ja rikastamon tuotanto saatiin käyntiin

Lisätiedot

Aloite Horsmanahon ja Pehmytkiven avolouhosten ympäristöluvan muuttamiseksi, Polvijärvi

Aloite Horsmanahon ja Pehmytkiven avolouhosten ympäristöluvan muuttamiseksi, Polvijärvi PÄÄTÖS Nro 28/2019 Dnro ISAVI/3514/2018 Itä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2019 ASIA Aloite Horsmanahon ja Pehmytkiven avolouhosten ympäristöluvan muuttamiseksi, Polvijärvi ALOITTEEN VIREILLEPANIJA

Lisätiedot

Talvivaara & co. Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset

Talvivaara & co. Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset Talvivaara & co. Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset FM Lily Laine 2 Kuva: Talvivaara FM Lily Laine 3 Sisältö Kaivostoiminta Suomessa Kaivoksen elinkaari Kaivostoiminnan vaikutuksia Alkuaineet, yhdisteet

Lisätiedot

Pampalon kaivoksen ja rikastamon ympäristölupa ja toiminnan aloituslupa, Ilomantsi ASIAN VIREILLETULO, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAINEN

Pampalon kaivoksen ja rikastamon ympäristölupa ja toiminnan aloituslupa, Ilomantsi ASIAN VIREILLETULO, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAINEN PÄÄTÖS Nro 22/2015/1 Dnro ISAVI/18/04.08/2012 Itä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 27.4.2015 ASIA Pampalon kaivoksen ja rikastamon ympäristölupa ja toiminnan aloituslupa, Ilomantsi HAKIJA Endomines Oy

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 82/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 82/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 62 Asianro 82/00.02.03/2015 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2015 Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen tukipalvelut Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Pyydämme palauttamaan lomakkeen ja liitekartan WSP Environmental Oy:lle viimeistään mennessä.

Pyydämme palauttamaan lomakkeen ja liitekartan WSP Environmental Oy:lle viimeistään mennessä. Hituran kaivoksen rikastushiekka-alueiden YVA, Sosiaalisten vaikutusten arviointi KYSELY Hituran kaivos harjoittaa nikkelipitoisen sulfidimalmin louhintaa ja rikastusta. Rikastuksessa muodostuu tavanomaiseksi

Lisätiedot

Jatkuvatoimiset mittaukset kaivosvesien tarkkailussa valvojan näkökulmasta

Jatkuvatoimiset mittaukset kaivosvesien tarkkailussa valvojan näkökulmasta Jatkuvatoimiset mittaukset kaivosvesien tarkkailussa valvojan näkökulmasta Automaattisen vedenlaatuseurannan toimintamallin kehittäminen kaivosvesien tarkkailuun Webinaari ja työpaja, Johtava Ympäristöasiantuntija,

Lisätiedot

ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ. PÄÄTÖS Nro 82/12/1 Dnro PSAVI/65/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2012

ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ. PÄÄTÖS Nro 82/12/1 Dnro PSAVI/65/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2012 1 PÄÄTÖS Nro 82/12/1 Dnro PSAVI/65/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2012 ASIA Koetoimintailmoitus Pahtavaaran kaivoksen Länsimalmin rikastettavuuden selvittämisestä, Sodankylä ILMOITUKSEN TEKIJÄ

Lisätiedot

JAKELU. OUTOKUMPU OY Ka$vosteknillinen ryhrna P. Eerola, ~.Anttonen/sn'

JAKELU. OUTOKUMPU OY Ka$vosteknillinen ryhrna P. Eerola, ~.Anttonen/sn' OUTOKUMPU OY Ka$vosteknillinen ryhrna P. Eerola, ~.Anttonen/sn' A P A J A L A H D E N K U L T A E S I I N T Y M X N A L U S T A V A K A N N A T T A V U U S T A R K A S T E L U JAKELU KM-ryhma: Tanila/OKH~,

Lisätiedot

Mittaaminen kaivosvesien hallinnan perustana. Esko Juuso Säätötekniikan laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto

Mittaaminen kaivosvesien hallinnan perustana. Esko Juuso Säätötekniikan laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Mittaaminen kaivosvesien hallinnan perustana Esko Juuso Säätötekniikan laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Sisältö Kaivoksen yksikköprosessit Kaivosvesien hallinta Ympäristöluvat Viranomaiset

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. kerros) 24 Haukivuoren jätevedenpuhdistamon ympäristölupa

Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. kerros) 24 Haukivuoren jätevedenpuhdistamon ympäristölupa Mikkeli Kokouskutsu 1 (9) Aika 28.05.2015, klo 16:30 Paikka Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. kerros) Käsiteltävät asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Lausunto Kainuun ELY-keskukselle;Talvivaara Sotkamo Oy:n YSL 62 :n mukaiset hakemukset

Lausunto Kainuun ELY-keskukselle;Talvivaara Sotkamo Oy:n YSL 62 :n mukaiset hakemukset Ympäristö- ja tekninen lautakunta 76 18.04.2013 Lausunto Kainuun ELY-keskukselle;Talvivaara Sotkamo Oy:n YSL 62 :n mukaiset hakemukset 105/11.01/2013 YMPTEKLT 76 Ympäristötarkastaja Kainuun ELY-keskus

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kultakult kaivoksen ympäristömeluselvitys

Endomines Oy:n Pampalon kultakult kaivoksen ympäristömeluselvitys Endomines Oy:n Pampalon kultakult kaivoksen ympäristömeluselvitys Mittausraportti_936 /2011/OP 1(8) Tilaaja: Endomines Oy Juha Reinikainen Pampalontie 11 82967 Hattu Käsittelijä: Symo Oy Olli Pärjälä 010

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 51/12/1 Dnro PSAVI/146/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 51/12/1 Dnro PSAVI/146/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖS Nro 51/12/1 Dnro PSAVI/146/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2012 1 ASIA Hituran kaivoksen ympäristöluvan lupamääräyksen 4 määräajan jatkaminen, Nivala LUVAN HAKIJA Belvedere Mining

Lisätiedot

TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET

TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET 30.9.2014 1. H1 2014 lyhyesti 2. Tuotantopäivitys 3. Vesien hallinta 4. Luvitus ja oikeudelliset prosessit 5. Toiminnalliset ja markkinanäkymät

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.05.2015 Sivu 1 / 1 1802/11.01.00/2015 48 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ympäristöluvan muutoshakemuksesta, Delete Finland Oy:n siirtokuormausasema, Juvanmalmintie 18

Lisätiedot

Endomines Oy. Rämepuron kaivos. Käyttö-, kuormitus- ja vaikutustarkkailuohjelma

Endomines Oy. Rämepuron kaivos. Käyttö-, kuormitus- ja vaikutustarkkailuohjelma 1 Endomines Oy Rämepuron kaivos Käyttö-, kuormitus- ja vaikutustarkkailuohjelma 2 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 2 TOIMINNAN YLEISKUVAUS... 3 3 TARKKAILUALUE... 4 4 KÄYTTÖTARKKAILU... 6 4.1 Kaivos... 6 4.2 Sivukivien

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 127/10/1 Dnro PSAVI/211/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ

LUPAPÄÄTÖS Nro 127/10/1 Dnro PSAVI/211/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 127/10/1 Dnro PSAVI/211/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Ilmoitus koelouhinnasta Ruonaojan avolouhoksessa, Kolari Nordkalk Oy Ab Skräbbölentie 18

Lisätiedot

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Pohjois-Savon ELY-keskus 10.10.2018 1 Kaivostoiminnan luvat Kaivostoiminta edellyttää useita lupia ja muita menettelyjä (KaivosL,YVAL,

Lisätiedot

Kehotus toiminnan saattamiseksi ympäristö- ja vesitalousluvan mukaiseen tilaan

Kehotus toiminnan saattamiseksi ympäristö- ja vesitalousluvan mukaiseen tilaan Kehotus Dnro KAIELY/1/07.00/2013 3.1.2014 Julkinen Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaarantie 66 88120 Tuhkakylä Kehotus toiminnan saattamiseksi ympäristö- ja vesitalousluvan mukaiseen tilaan Talvivaara on ilmoittanut

Lisätiedot

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen ympäristön velvoitetarkkailuohjelma 2011

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen ympäristön velvoitetarkkailuohjelma 2011 Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen ympäristön velvoitetarkkailuohjelma 2011 Ilomantsissa 12.11.2010 Juha Reinikainen 1 Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen ympäristön velvoitetarkkailuohjelma 2011 1. Johdanto

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

Teollisuustaito Oy. 12.3.2014 Annika Hämäläinen. Teollisuustaito Oy KAJAANI Y-tunnus: 2584153-5 puh. +358 40 7234008 info@teollisuustaito.

Teollisuustaito Oy. 12.3.2014 Annika Hämäläinen. Teollisuustaito Oy KAJAANI Y-tunnus: 2584153-5 puh. +358 40 7234008 info@teollisuustaito. Teollisuustaito Oy 12.3.2014 Annika Hämäläinen Teollisuustaidon toimialat Kaivosteollisuus ja metallinjalostus Malminkäsittely Murskaus, jauhatus ja materiaalin käsittely Hydrometallurgia - Metallien talteenotto

Lisätiedot

Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi. Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015.

Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi. Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015. Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi Viite: Asia: Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015. Elintarvikelaitoksen (Puljonki Oy) ympäristöluvan muuttaminen Juuan kunnan lausunto hakemuksen

Lisätiedot

Endomines Oy 1 Hoskon kaivospiirihakemus LIITE 4. Kaivospiirin käyttösuunnitelman selvitysosa

Endomines Oy 1 Hoskon kaivospiirihakemus LIITE 4. Kaivospiirin käyttösuunnitelman selvitysosa Endomines Oy 1 Hoskon kaivospiirihakemus Endomines Oy Hoskon kaivospiirihakemus Kaivospiirin käyttösuunnitelman selvitysosa 1 Kaivoksen päätoimintojen sijoittaminen Hankealueelle perustetaan avolouhos

Lisätiedot

Selvitys Pampalon kaivoksen juoksutusveden rajaarvojen

Selvitys Pampalon kaivoksen juoksutusveden rajaarvojen 17.1.212 7.11.212 28.11.212 19.12.212 9.1.213 3.1.213 2.2.213 13.3.213 3.4.213 24.4.213 15.5.213 5.6.213 Laboratorion esimies Henna Mutanen 16.7.213 Selvitys Pampalon kaivoksen juoksutusveden rajaarvojen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi

Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi Ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 23.9.2015 29.9.2015 1 Hankkeen sijainti ja laajuus Hanke koskee n. 15 ha:n

Lisätiedot

Materiaalivirta näkyy

Materiaalivirta näkyy I saw the hidden material flow in South-Africa Materiaalivirta näkyy Terveisiä Etelä-Afrikan platinakaivosalueelta: We are sick and tired to be sick and tired. Sakari Autio, LAMK Esityksen aiheet: 1. Esitellä

Lisätiedot

Ympäristö- ja tekninen lautakunta 109 29.06.2012. Lausunto Sotkamo Silver Oy:n ympäristölupahakemuksesta 75/1/2012

Ympäristö- ja tekninen lautakunta 109 29.06.2012. Lausunto Sotkamo Silver Oy:n ympäristölupahakemuksesta 75/1/2012 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 109 29.06.2012 Lausunto Sotkamo Silver Oy:n ympäristölupahakemuksesta 75/1/2012 YMPTEKLT 109 Ympäristötarkastaja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto pyytää Sotkamon kunnan

Lisätiedot

Kaivosten valvonta ja ympäristötarkkailu

Kaivosten valvonta ja ympäristötarkkailu Kaivosten valvonta ja ympäristötarkkailu Lapin 15. kalatalouspäivät Rovaniemellä 20.-21.11.2018 16.11.2018 Kaivoksia valvovat viranomaiset ELY-keskus Ympäristölupapäätösten valvonta Yleisen edun valvonta

Lisätiedot

Ympäristölautakunta, 15.8.2012 48 liite 1

Ympäristölautakunta, 15.8.2012 48 liite 1 Ympäristölautakunta, 15.8.2012 48 liite 1 Ympäristölautakunta Pohjois-Suomen aluehallintovirasto PL 293 90101 OULU Viite: PSAVI/58/04.08/2011 LAUSUNTO TALVIVAARAN KAIVOKSEN YMPÄRISTÖ- JA VESITALOUSLUVAN

Lisätiedot

Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa

Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa Satu Räsänen, Ympäristöministeriö 16.9.2009 Lappeenranta Kaivannaisalan ympäristöpäivä Satu Räsänen /Ympäristöministeriö /Vesipolitiikan puitedirektiivi 1 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen ympäristön velvoitetarkkailuohjelma 2012

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen ympäristön velvoitetarkkailuohjelma 2012 Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen ympäristön velvoitetarkkailuohjelma 2012 Ilomantsissa 27.2.2012 Henna Mutanen 1 Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen ympäristön velvoitetarkkailuohjelma 2012 1. Johdanto

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.5.2017 Taltionumero 2159 Diaarinumero 1730/1/16 1 (6) Asia Valittaja Ympäristölupa-asiaa koskeva valitus Terrafame Oy Päätös, jota valitus koskee 1. Aluehallintoviraston

Lisätiedot

DRAGON MINING OY KUUSAMON KAIVOSHANKE YVA:N ESITTELYTILAISUUDET 8.-9.1.2014

DRAGON MINING OY KUUSAMON KAIVOSHANKE YVA:N ESITTELYTILAISUUDET 8.-9.1.2014 DRAGON MINING OY KUUSAMON KAIVOSHANKE YVA:N ESITTELYTILAISUUDET 8.-9.1.2014 TARKASTELLUT VAIHTOEHDOT (1/2) VE1 VE2 VE3 TARKASTELLUT VAIHTOEHDOT (2/2) 0-Vaihtoehto Tekniset alavaihtoehdot Kultapitoinen

Lisätiedot

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Ympäristönsuojelupäivät 2013 Lammin biologinen asema Marko Nurmikolu & Vesa Valpasvuo On erilaisia vesiä ja niille

Lisätiedot

Hannukaisen kaivoshankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Hannukaisen kaivoshankkeen ympäristövaikutusten arviointi Hannukaisen kaivoshankkeen ympäristövaikutusten arviointi Katri Seppänen Northland Mines Oy - Ympäristöinsinööri 1/31/2013 1 Sisältö 1. Northland Resources S.A. 2. Hannukaisen kaivosprojekti 3. Ympäristöluvituksen

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu 14 53101 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 22.5.2013 jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu 14 53101 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 22.5.2013 jälkeen LAPPEENRANNAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu 14 53101 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 22.5.2013 jälkeen 1(6) I LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMA OSA 1.

Lisätiedot

KaiHaMe Kaivannaisjätteiden hallintamenetelmät -projekti

KaiHaMe Kaivannaisjätteiden hallintamenetelmät -projekti KaiHaMe Kaivannaisjätteiden hallintamenetelmät -projekti 18.4.2018 KaiHaMe-projektin loppuseminaari, Kuopio Taustaa Kaivostoiminnassa syntyy suuria määritä jätteitä Suurin osa jätteistä läjitetään kaivosalueelle,

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 156/2012/1 Dnro ESAVI/142/04.08/2012

Päätös. Etelä-Suomi Nro 156/2012/1 Dnro ESAVI/142/04.08/2012 Päätös Etelä-Suomi Nro 156/2012/1 Dnro ESAVI/142/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 3.10.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Kemiön maasälpälaitoksen ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

KaiHaMe Kaivannaisjätteiden hallintamenetelmät -projekti

KaiHaMe Kaivannaisjätteiden hallintamenetelmät -projekti KaiHaMe Kaivannaisjätteiden hallintamenetelmät -projekti 28.11.2017 KaiHaMe työpaja, Kuopio Taustaa Kaivannaisjätteiden hallinta on haaste kestävän kehityksen mukaisen kaivostoiminnan kehittämisessä Vain

Lisätiedot

1 Lupahakemus Kemin kaivoksen rikastushiekka-altaan 7 korottamiselle... 3. 2 Hakijan ja laitoksen yhteystiedot... 4

1 Lupahakemus Kemin kaivoksen rikastushiekka-altaan 7 korottamiselle... 3. 2 Hakijan ja laitoksen yhteystiedot... 4 Ympäristölupahakemus 1 (15) Sisällysluettelo 1 Lupahakemus Kemin kaivoksen rikastushiekka-altaan 7 korottamiselle... 3 2 Hakijan ja laitoksen yhteystiedot... 4 3 Voimassaolevat ympäristölupa, vesilupa

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598 PÄÄTÖS Helsinki 19.5.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2008-Y-653-111 No YS 598 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee YIT Rakennus Oy:n

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 11.3.2011 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin

Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin Uraani talteen Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin Talvivaaran alueella esiintyy luonnonuraania pieninä pitoisuuksina Luonnonuraani ei säteile merkittävästi - alueen taustasäteily ei poikkea

Lisätiedot

Ympäristö- ja tekninen lautakunta 138 12.09.2012 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 175 21.11.2012

Ympäristö- ja tekninen lautakunta 138 12.09.2012 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 175 21.11.2012 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 138 12.09.2012 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 175 21.11.2012 Annetun lausunnon täydentäminen, ympteknltk 12.9.2012 138 Lausunto Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja

Lisätiedot

Sotkamo Silver AB. Taivaljärvi Silver Mine Ilkka Tuokko, Managing Director, Sotkamo Silver Oy

Sotkamo Silver AB. Taivaljärvi Silver Mine Ilkka Tuokko, Managing Director, Sotkamo Silver Oy Sotkamo Silver AB Taivaljärvi Silver Mine Ilkka Tuokko, Managing Director, Sotkamo Silver Oy Katsaus Taivaljärven kaivoshankkeen nykytilaan Kestävä kaivostoiminta seminaari Kajaani Ilkka Tuokko 19.1.2012

Lisätiedot

Päätös Nro 144/2011/1 Dnro ESAVI/273/04.08/2011

Päätös Nro 144/2011/1 Dnro ESAVI/273/04.08/2011 Päätös Nro 144/2011/1 Dnro ESAVI/273/04.08/2011 Etelä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus koskien Kemiön maasälpälaitoksen 2020-rikastushiekka-altaan

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 7 a)

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 7 a) Etelä-Suomi Päätös Nro 126/2011/1 Dnro ESAVI/199/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2011 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Hyypiämäen kalkkikivikaivoksen ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Viite: Pohjois-Suomen aluehallintoviraston täydennyspyyntö (Dnro PSAVI/2744/2017, PSAVI/3701/2016)

Viite: Pohjois-Suomen aluehallintoviraston täydennyspyyntö (Dnro PSAVI/2744/2017, PSAVI/3701/2016) Viite: Pohjois-Suomen aluehallintoviraston täydennyspyyntö 24.1.2018 (Dnro PSAVI/2744/2017, PSAVI/3701/2016) Kohta 35 Hakijan arvio siitä, ovatko muodostuvat rikastushiekat miltä osin hydrometallurgisen

Lisätiedot

KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS

KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Kyseessä on uusi toiminta olemassa oleva

Lisätiedot

Hallinnolliset pullonkaulat ja rahoitus. YVA ja ympäristöluvat mahdollistajina tulevaisuudessa

Hallinnolliset pullonkaulat ja rahoitus. YVA ja ympäristöluvat mahdollistajina tulevaisuudessa Hallinnolliset pullonkaulat ja rahoitus YVA ja ympäristöluvat mahdollistajina tulevaisuudessa Biokaasua Varsinais-Suomessa -seminaari 16.2.2016 Eljas Hietamäki Varsinais-Suomen ELY-keskus Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 64 :n mukainen päätös lyhytaikaista poikkeamista koskevassa asiassa

Ympäristönsuojelulain 64 :n mukainen päätös lyhytaikaista poikkeamista koskevassa asiassa päätös annettu julkipanon jälkeen Dnro KAIELY/1/07.00/2013 23.5.2013 Julkinen Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaarantie 66 88120 Tuhkakylä Talvivaara Sotkamo Oy:n hakemus 15.5.2013 Ympäristönsuojelulain 64

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 37/07/2 Dnro Psy-2007-y-4 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 37/07/2 Dnro Psy-2007-y-4 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 37/07/2 Dnro Psy-2007-y-4 Annettu julkipanon jälkeen 26.3.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Toiminnan aloittaminen Niemelän ja Heponiemen kaivosalueilla muutoksenhausta huolimatta, Paltamo Juuan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.01.2016 Sivu 1 / 1 4343/2014 11.01.00 6 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupapäätös, maa-ainesten varastointi ja käsittely, Espoon kaupungin tekninen keskus, Hannus Valmistelijat

Lisätiedot

Ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus

Ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus KITTILÄN KAIVOKSEN NP3 RIKASTUSHIEKKA-ALTAAN VUOTO Ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus 26.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Kittilän kaivoksen rikastushiekka-allas alueen ilmakuva 2. Vuotopaikka NP3-altaan

Lisätiedot

Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi

Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi KAIVOSTOIMINTA SUOMESSA TÄNÄÄN Kaivostoiminnalla Suomessa on pitkät perinteet sekä kokemusta ja osaamista Parainen > 100 v, Pyhäsalmi

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 131 04.10.2018 Ympäristönsuojeluviraomaisen lausunto Agnico Eagle Finland Oy:n hakemuksesta uuden NP4-altaan rakentamiseksi sekä NP-rikastushiekan läjittämiseksi altaaseen

Lisätiedot

Kaivosteknillinen ryhmä Paavo Eerola

Kaivosteknillinen ryhmä Paavo Eerola Kaivosteknillinen ryhmä Paavo Eerola A P A J A L A H D E N K U L T A E S I I N T Y M A N K A N N A T T A V U U S T A R K A S T E L U JAKELU KM-ryhmä: Tanila/OKHI, Pihko/OK, Erkkila/OK~ OKME: Rouhunkoski,

Lisätiedot

Kaivannaisjätesuunnitelma

Kaivannaisjätesuunnitelma Kaivannaisjätesuunnitelma NCC:n Kiviainestoimipiste Pornaisten PORNAINEN NCC Roads Oy Mannerheimintie 103a PL 13, 00281 Helsinki Puh. 010 507 6800 nccroads@ncc.fi www.ncc.fi Sisällys 1 Perustiedot... 3

Lisätiedot

Hakija Turun Moottorikerho ry, Itäinen Pitkäkatu 21, 20700 TURKU

Hakija Turun Moottorikerho ry, Itäinen Pitkäkatu 21, 20700 TURKU VAASAN HALLINTO-OIKEUS Valitus ympäristöluvasta/ Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoittelurata/liedon Rakennus- ja ympäristölautakunta 101/25.6.2008 (Ympäristönsuojelulain 35 :n

Lisätiedot

YVA lausuntopyyntö Finn Nickel Oy:n Hautalammen kaivoshankkeesta PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA

YVA lausuntopyyntö Finn Nickel Oy:n Hautalammen kaivoshankkeesta PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA Päiväys Datum Dnro Dnr 31.3.2008 PKA 2008 R 3 Finn Nickel Oy Kaupintie 11 00440 Helsinki Viite / Hänvisning YVA lausuntopyyntö Finn Nickel Oy:n Hautalammen kaivoshankkeesta 8.2.2008 Asia / Ärende PÄÄTÖS

Lisätiedot

HAKEMUKSEN TÄYDENNYSPYYNTÖ Terrafame Oy Talvivaarantie Tuhkakylä PSAVI/702/2016. Terrafame Oy

HAKEMUKSEN TÄYDENNYSPYYNTÖ Terrafame Oy Talvivaarantie Tuhkakylä PSAVI/702/2016. Terrafame Oy HAKEMUKSEN TÄYDENNYSPYYNTÖ 2.6.2016 Terrafame Oy Talvivaarantie 66 88120 Tuhkakylä Dnro Hakija Asia PSAVI/702/2016 Terrafame Oy Talvivaaran kaivoksen keskitetyn vedenpuhdistamon ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa,

Lisätiedot

Liite 1. Yleiskuvaus toiminnasta sekä yleisölle tarkoitettu tiivistelmä. NCC Roads Oy Äyritie 8 C FIN-01510 VANTAA nccroads@ncc.fi

Liite 1. Yleiskuvaus toiminnasta sekä yleisölle tarkoitettu tiivistelmä. NCC Roads Oy Äyritie 8 C FIN-01510 VANTAA nccroads@ncc.fi Liite 1 Yleiskuvaus toiminnasta sekä yleisölle tarkoitettu tiivistelmä Alueelle haetaan ympäristölupaa kallion louhintaan ja louheen murskaukseen, sekä pintamaiden vastaanottoon toistaiseksi alkaen vuodesta

Lisätiedot

Uraanikaivoshankkeiden ympäristövaikutukset

Uraanikaivoshankkeiden ympäristövaikutukset Uraanikaivoshankkeiden ympäristövaikutukset Fil. tri Tarja Laatikainen Eno, Louhitalo 27.02.2009 Ympäristövaikutukset A. Etsinnän yhteydessä B. Koelouhinnan ja koerikastuksen yhteydessä C. Terveysvaikutukset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 376/11.01.00/2014 29 Espoon kaupungin ja ympäristönsuojeluviranomaisen lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Anodisointi Janster Oy:n pintakäsittelylaitoksen

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 23.6.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

KaiHali & DROMINÄ hankkeiden loppuseminaari

KaiHali & DROMINÄ hankkeiden loppuseminaari KaiHali & DROMINÄ hankkeiden loppuseminaari Sedimentin geokemiallisten olojen muuttuminen kaivoskuormituksessa (KaiHali-projektin työpaketin 2 osatehtävä 3), Jari Mäkinen, Tommi Kauppila ja Tatu Lahtinen

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUDET KAJAANISSA 13.3.2012 JA SOTKAMOSSA 14.3.2012

YLEISÖTILAISUUDET KAJAANISSA 13.3.2012 JA SOTKAMOSSA 14.3.2012 TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI YLEISÖTILAISUUDET KAJAANISSA 13.3.2012 JA SOTKAMOSSA YLEISÖTILAISUUDEN OHJELMA Klo 16 18 Vapaamuotoinen tutustuminen suunnitelmiin Klo 18

Lisätiedot

Kaivosten stressitestaus 2013

Kaivosten stressitestaus 2013 Kaivosten stressitestaus 2013 Perustiedot Kaivoksen nimi haltija sijaintikunta Vastaaja(t) tehtävänimikkeineen Lisätietojen antaja(t) yhteystietoineen Kemikaaliturvallisuuslain (390/2005) soveltaminen

Lisätiedot

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus hanna.lonngren@ymparisto.fi Pk-mallilupahanke Opas pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 12.01.2017 Sivu 1 / 1 1502/2015 11.01.00 6 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupapäätös lupamääräysten tarkistamisesta, Kuljetus Team Virtanen Oy, Juvanmalmintie 21 A Valmistelijat

Lisätiedot

Kaivannaisjätteiden optimoinnin toimintamalli

Kaivannaisjätteiden optimoinnin toimintamalli Kaivannaisjätteiden optimoinnin toimintamalli Geologian tutkimuskeskus 28.11.2017 KaiHaMe Työpaja, Kuopio Lähtökohdat toimintamallille Kaivannaisjätteiden karakterisointi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 13/10/1 Dnro PSAVI/42/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 13/10/1 Dnro PSAVI/42/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖS Nro 13/10/1 Dnro PSAVI/42/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.3.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Pahtavaaran kaivoksen ympäristölupapäätöksen vesien kierrätyksen aloittamista koskevan määräajan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 465

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 465 PÄÄTÖS Helsinki 11.4.2008 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2007 Y 63 111 No YS 465 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee Strömsö Property Development

Lisätiedot

Yara Suomi Oy on tehnyt asiakohdassa mainitun koetoimintailmoituksen, joka on toimitettu 7.3.2011 Itä-Suomen aluehallintovirastoon.

Yara Suomi Oy on tehnyt asiakohdassa mainitun koetoimintailmoituksen, joka on toimitettu 7.3.2011 Itä-Suomen aluehallintovirastoon. Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 44/2011/1 Dnro ISAVI/23/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.4.2011 ILMOITUKSEN TEKIJÄ Yara Suomi Oy PO BOX 20 71801 Siilinjärvi ASIA Saarisen koelouhintailmoitus,

Lisätiedot

TALVIVAARA SOTKAMO OY

TALVIVAARA SOTKAMO OY RAKENTAMISEN TARKKAILU 2011 16WWE0993 15.3.2012 TALVIVAARA SOTKAMO OY TALVIVAARAN KAIVOKSEN TARKKAILU 2011 Osa II b Rakentamisvaiheen aikainen tarkkailu Talvivaara Sotkamo Oy Osa II b Rakentamisvaiheen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVEL- TAMINEN, KITTILÄN KAIVOS, KITTILÄ

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVEL- TAMINEN, KITTILÄN KAIVOS, KITTILÄ PÄÄTÖS 1/2007 1/12 11.5.2007 LAP-2007-J-16-531 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVEL- TAMINEN, KITTILÄN KAIVOS, KITTILÄ HANKKEESTA VASTAAVA Agnico-Eagle Finland Kittilän kaivos Pakantie 371

Lisätiedot

HE YSL:n muuttamiseksi kansallista laitosluetteloa kevennetään ja lakiin lisätään säännöksiä sähköisestä viranomaisneuvonnasta

HE YSL:n muuttamiseksi kansallista laitosluetteloa kevennetään ja lakiin lisätään säännöksiä sähköisestä viranomaisneuvonnasta HE YSL:n muuttamiseksi kansallista laitosluetteloa kevennetään ja lakiin lisätään säännöksiä sähköisestä viranomaisneuvonnasta Ympäristövaliokunta 2.3.2017 Hallitussihteeri Katariina Haavanlammi Erityisasiantuntija

Lisätiedot

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2015

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2015 Katsaus Julkaistavissa 9.6.2015 Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2015 Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä on johtanut vuoden 2015 alusta toukokuun loppuun mennessä yhteensä n. 3,7 miljoonaa

Lisätiedot

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät, Kuopio 3.-4.2019 28.3.2019 YSL 29 Luvanvaraisen toiminnan olennainen muuttaminen "Ympäristöluvanvaraisen

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

PALTAMONN {;UNTA. Hakija: Mondo Minerals B.V. Kaivospiiri: Mieslahti (3030)

PALTAMONN {;UNTA. Hakija: Mondo Minerals B.V. Kaivospiiri: Mieslahti (3030) Lausuntopyyntö 1(2) Turvallisuus- ja kemikaalivirasto KaivNro 4.1.2013 3030 Paltamon kunta Vaarankyläntie 7 88300 Paltamo PALTAMONN {;UNTA LAUSUNTOPYYNTÖ KAIVOSPIIRIHAKEMUKSESTA Hakija: Mondo Minerals

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 123/11/1 Dnro PSAVI/88/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 123/11/1 Dnro PSAVI/88/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖS Nro 123/11/1 Dnro PSAVI/88/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Mondo Minerals B.V. Sotkamon kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan lupamääräyksen nro 9 muuttaminen,

Lisätiedot

TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT

TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT Teollisuuden toimintaa ohjaavat tekijät: TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT prof. O. Dahl Puhtaat teknologiat -tutkimusryhmä Dia n:o 1, CHEM-A1100 Teollisuuden toimintaympäristö ja prosessit (5 op) Nykyinen ympäristölainsäädäntö

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot