Ympäristölautakunta, liite 1

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristölautakunta, 15.8.2012 48 liite 1"

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta, liite 1 Ympäristölautakunta Pohjois-Suomen aluehallintovirasto PL OULU Viite: PSAVI/58/04.08/2011 LAUSUNTO TALVIVAARAN KAIVOKSEN YMPÄRISTÖ- JA VESITALOUSLUVAN LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA JA URAANIN TALTEENOTTOLAITOKSEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA Yleistä Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivos sijaitsee Sotkamossa, km Sotkamon keskustaajamasta lounaaseen. Lupahakemuksen mukaan kaivokselta vesistöön johdettujen jätevesien arvioitu määrä vuosina 2010 ja 2011 on ollut noin 1,3 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Puolet määrästä johdetaan Vuoksen vesistöalueen puolelle ja puolet Oulunjoen vesistöalueen puolelle. Vuoksen vesistöalueella jätevedet kulkeutuvat Pohjois-Savon puolelle Laakajärven ja Kiltuanjärven kautta Lapinlahden kunnan alueella sijaitsevaan Sälevä-järveen, Korpinen-järveen ja Syväriin. Jätevedet ovat aiheuttaneet ko. vesistöalueella selvästi kohonneita sulfaatti- ja natriumpitoisuuksia sekä sähkönjohtavuuden nousua. Talvivaaran kaivoksen alkuperäisen ympäristöluvan mukainen vesistötarkkailu ei ulottunut Lapinlahden alueella oleville järville, vaan vasta keväällä 2012 tarkkailuohjelmaa muutettiin niin, että Sälevästä, Itäkoskesta ja Atronjoen Koivukoskesta otetaan vesinäytteet 4 kertaa vuodessa. Talvivaaran toiminnan vesistövaikutukset Yleensä kaivostoiminnan vesistövaikutukset kohdistuvat pääosin kaivosten lähialueille. Toiminnan fosforikuormitus on usein alhainen, mutta typpikuormitus saattaa olla merkittävää. Sisävesillä typpi on kuitenkin harvemmin rehevyyttä lisäävä minimiravinne. Haitallisimmat vaikutukset aiheutuvatkin suolojen, metalliyhdisteiden ja muiden haitallisten aineiden kuormituksesta. Lisääntynyt suolapitoisuus estää vesipatsaan sekoittumisen aiheuttaen happitilanteen heikkenemisen ja edelleen sisäisen kuormituksen lisääntymisen ja vesistön rehevöitymisen. Veden korkeat raskasmetallipitoisuudet aiheuttavat suoria terveydellisiä vaikutuksia ihmiselle ja vesieliöille, mutta usein ongelmallisinta on niiden kertyminen vesiympäristöön. Kaivostuotannossa käytetään lisäksi runsaasti erilaisia kemikaaleja, jotka sisältävät vesiympäristölle vaarallisiksi luokiteltuja aineita.

2 2 Talvivaaran kaivostoiminnasta vesistöön johdettavan veden määrä on erittäin suuri. Vesimäärät perustuvat arvioon ja verrattuna havaittuihin vaikutuksiin, määrä saattaa olla suurempikin. Jätevesien purkaminen tapahtuu myös pulsseittain, mikä lisää haitallisia vaikutuksia. On huomattava, että vesitalousluvassa vesitöistä otettava vesimäärä on korkeintaan 4000 m 3 tunnissa ja nykyinen käyttö ollut 400 m 3 tunnissa, mutta vastaavasti jäteveden määrä ollut jo nyt luvan mukainen 1,3 milj. m 3. Talvivaaran lyhyen toiminta-ajan on havaittu aiheuttaneen merkittäviä ympäristöhaittoja ja vaikutuksia, jotka on todennettu sekä velvoitetarkkailuilla että viranomaisten ylimääräisillä valvontatutkimuksilla. Muutokset luontaiseen tasoon verrattuna ovat olleet sata- ja jopa tuhatkertaisia kun yleisesti luvanvaraisen toiminnan pitoisuusmuutokset ovat joitakin prosentteja. Vesistöjen pitoisuusmuutoksissa on kiinnitetty paljon huomioita erittäin korkeisiin sulfaatti-, natrium- ja mangaanipitoisuuksiin. Yhdistettynä suureen vesimäärään näillä onkin ollut haitallisia vaikutuksia lähimpien pienien järvien lisäksi myös suuremmilla järvillä ja reittivesistöillä. Vuoksen vesistöalueella ainepitoisuudet ovat olleet korkeita yli 100 km:n etäisyydellä kaivoksesta. Vastaavia vaikutuksia on aiemmin havaittu Suomessa 1970-luvulla ennen nykyisen ympäristölainsäädännön olemassaoloa. Erittäin korkeita ainepitoisuuksia on ollut erityisesti kaivosta lähimpänä olevilla pienillä vesialueilla, mutta myös Laakajärven syvännealueilla sulfaattipitoisuudet ovat olleet mg/l. Lapinlahden kunnan alueella olevissa vesistötarkkailupisteissä on maalis- ja kesäkuussa 2012 on todettu seuraavat sulfaattipitoisuudet (mg/l): maaliskuu 2012 kesäkuu 2012 Sälevä Nurmijoki, Itäkoski Atronjoki, Koivukoski Syvärillä sulfaatin pitoisuustaso on maaliskuussa ollut 25 mg/l. Pitoisuudet ovat siis kertaisia luonnontilaisiin tasoihin verrattuna. On huomattava että nämä havainnot on suoritettu sellaiseen aikaan, kun kaivosalueelta ei ole suoritettu jätevesipäästöjä. Edellä esitetyt pitoisuudet osoittavat jätevesivaikutuksen.jätevedessä on lisäksi laaja määrä eri alkuaineita ja niiden yhdistelmiä, joista pääosa on metalliyhdisteitä. Niidenkin osalta on havaittu raja-arvojen ylittäviä pitoisuuksia. Velvoitetarkkailuissa on lisäksi käytetty liian korkeita määritysrajoja, jolloin pitoisuusmuutokset ja vaikutukset eivät ole olleet todennettavissa. Jo lyhyen toiminnan aikana alapuolisissa vesistöissä on havaittu eri raja-arvoja ylittäviä pitoisuuksia. Toiminnan jatkuessa haitta-aineiden kertyminen sedimenttiin ja eliöstöön lisääntyvät ja haitalliset vaikutukset tulevat lisääntymään merkittävästi ja laajalla alueella. Haitalliset aineet pintavesille Pintavesien suojelemiseksi ja niiden veden laadun parantamiseksi valtioneuvosto antoi asetuksen (1022/2006) vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista. Asetus tuli voimaan Asetuksen tavoitteena on lisäksi se, ettei vesihuoltolaitoksien toiminnalle aiheudu haittaa vaarallisten tai haitallisten aineiden

3 3 päästöistä tai huuhtoutumista. Osalle asetuksen liitteessä luetelluille aineille on määritelty ympäristönlaatunormit. Näillä tarkoitetaan kyseisen aineen suurinta sallittua pitoisuutta pintavedessä. Pintavesien kemiallinen tila perustuu haitallisten ja vaarallisten aineiden tai aineryhmien ympäristölaatunormeihin. Ne koskevat aineiden vesipitoisuuksien vuosikeskiarvoja. Suomen pintavesistä mitatut haitallisten aineiden pitoisuudet ovat olleet alle alustavasti määriteltyjen laatunormien tai aineita ei ole esiintynyt vesissä. Metallien korkeita pitoisuuksia voi esiintyä vesistöissä myös luontaisesti, minkä ei katsota heikentävän kemiallista tilaa. Tiedot ovat kuitenkin puutteellisia. Haitallisten aineiden pitoisuuden toteamiseksi on vesimuodostumasta tehtävä vähintään kaksitoista haitallisen aineen pitoisuuksien määritystä vuoden aikana. Näin saatujen tulosten antamaa vuosikeskiarvoa verrataan ympäristönlaatunormiin. Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivostoiminnassa käytetään monenlaisia kemikaaleja, joiden vaikutuksia tai yhteisvaikutuksia malminlouhinnan ja rikastuksen kanssa ei tiedetä. Tämän vuoksi kaivostoiminnan jätevesistä on tutkittava asetuksen mukaisesti asetuksessa mainitut aineet eikä niiden suurimpia sallittuja pitoisuuksia saa ylittää. Hakijan esittämät vesistökuormituksen lupaehdot Talvivaaran kaivoksen ympäristöluvan lupamääräyksissä nro 5 12 on määrätty laitoksen päästöistä vesistöön. Määräyksessä nro 8 on määrätty, että kipsisakka-altaan ylivuotovedet ja loppuneutraloinnista suoraan jälkikäsittely-yksiköihin johdettavan jäteveden ph-arvo on oltava 6-9,5 ja nikkelipitoisuus alle 0,5 mg/l, kuparipitoisuus alle 0,5 mg/l ja sinkkipitoisuus alle 1,5 mg/l ja kiintoainepitoisuus alle 10 mg/l laskettuna 30 johtamisvuorokauden virtaamapainotteisena liukuvana keskiarvona. Yksittäisen näytteen nikkeli- tai kuparipitoisuus ei saa olla yli 1,0 mg/l eikä sinkkipitoisuus yli 2,0 mg/l. Sulfaatille, natriumille tai mangaanille ei ole luvassa annettu raja-arvoja. Alkuperäisessä lupahakemuksessa luvan hakija on arvioinut, että vesistöön johdettavan veden sulfaattipitoisuus olisi n. 170 mg/l, natriumpitoisuus n. 130 mg/l ja mangaanipitoisuus n. 0,7 mg/l. Nyt vireillä olevassa lupamääräysten tarkistamishakemuksessa esitetään että jälkikäsittelyyn tulevan jäteveden ph arvo olisi 6 10,5 ja jälkikäsittelystä lähtevän jäteveden ph arvo 6 9,5. Puhdistusprosessista jälkikäsittely-yksiköille johdettavan jäteveden nikkeli-, kupari- ja sinkkipitoisuuteen ei esitetä lupahakemuksessa muutoksia. Sulfaattia, natriumia, mangaania ja kiintoainetta koskevat lupaehdot luvanhakija esittää porrastettavaksi ajanjaksoille ja vuodesta 2015 eteenpäin (vrt. oheinen taulukko). v lupa-hakemuk sessa esitetty Prosessista lähtevä vesi mediaani vuonna 2011 Esitys v Esitys v eteenpäin SO 4 mg/l Na mg/l

4 4 Mn mg/l 0,7 5,5 4 2 kiintoaine mg/l Hakemuksessa on esitetty epätäsmällisesti, mistä lupamääräyksissä esitetyt sulfaatti-, mangaani- ja natriumpitoisuudet määritetään. Luvan käsittelyssä ja mahdollisissa lupaehdoissa pitoisuusrajat tulee asettaa prosessista lähtevälle vedelle, koska jälkikäsittely-yksiköiden vesitaseen hallinta ei ole tarkkailutulosten perusteella riittävää. Lisäksi vesitaseen hallitsemiseksi vesimääriä tulee mitata eikä arvioida. Näin laajan toiminnan tarkkailu vesi- ja siten kuormitusmäärien osalta on ollut täysin riittämätöntä. Nilsiän reitin ominaispiirteet ja vesistöjä kuormittava toiminta Nilsiän reitillä Nilsiän reitin yläosan vedenlaatu on ekologiselta ja kemialliselta luokitukseltaan hyvä tai erinomainen. Vesi on humuspitoista (CODMn >10 mg/l, väri noin 100 mg/l Pt), lievästi rehevää (<20 mg/l P) ja alkaliniteetti (0,02-0,03 mmol/l) sekä ph ovat alhaisia (ph <6). Veden sähkönjohtavuus on ollut noin 2 ms/m, kalsium- ja natriumpitoisuudet noin 1 mg/l ja magnesiumpitoisuus 0,6 mg/l. Nilsiän reitti on keskimäärin varsin vähänkuormitteista aluetta. Reitin yläosassa kuormitusta aiheutuu lähinnä metsätaloudesta ja turvetuotannosta, muutoksia aiheutuu myös vesien säännöstelystä. Kun vesienhoidon suunnittelua tehtiin Vuoksen vesienhoitoalueelle, ei Talvivaaran kaivostoiminnan kuormituksesta ollut tietoa ollenkaan. Vesienhoidon toimenpideohjelmassa on vuosille esitetty toimenpiteitä kuormituksen vähentämiseksi, jotta vesienhoitolain edellyttämä hyvä tila Vuoksen vesistöalueella saavutetaan tai ylläpidetään. Nyt on käymässä juuri päin vastoin, että Talvivaaran kaivostoiminta lisää kuormitusta ja tavoitteet vesittyvät kokonaan. Päästöt voivat jopa laskea vesialueen vesistöjen luokitusta. Syväriin laskeva Atronjoki on voimakkaasti muutettu vesimuodostuma, jonka on vuonna 2007 selvityksen perusteella todettu olevan tyydyttävässä ekologisessa tilassa pohjaeläimistön ja kalaston rakenteen perusteella. Kunnostustoimenpiteitä on tehty Atronjoen vanhassa uomassa, missä on lisätty kesäaikaista virtaamaa, ruopattu umpeenkasvaneita alueita ja tehty ulkoisen kuormituksen vähentämiseksi suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma maatalousalueille. Talvivaara Sotkamo Oy:n jätevesipäästöt jatkuessaan kumoavat kunnostustoimenpiteiden vaikutuksia ja ovat siten vesienhoitolain edellyttämien tavoitteiden vastaisia. Kaiken kaikkiaan Talvivaara Oy:n jätevesipäästöt heikentävät vesistöjen ekologista ja kemiallista tilaa ja ovat siten vesienhoitolain vastaisia. Velvoitetarkkailu Talvivaaran toiminnan tarkkailu on ollut analyysien määrän perusteella laajaa, mutta alueellisesti se ei ole vastannut vaikutusten määrää. Siten velvoitetarkkailua on vuoden 2011 lopulta lähtien ulotettu huomattavasti alkuperäistä laajemmalle alueelle. Lisäksi viranomaiset suorittavat omia seurantoja vaikutusten todentamiseksi. Tarkkailu tulee ulottaa niin laajalle alueelle, ettei pitoisuusmuutoksia ole havaittavissa. Velvoitetarkkailujen vesistöissä suoritettujen analyysien määritystarkkuus ei ole ollut riittävää eikä haitallisia aineita ole tarkkailtu riittävässä laajuudessa. Määritystarkkuus on

5 5 aiheuttanut tilanteen, jossa haitallisten aineiden kuormitusmääriä ei voida arvioida. Käytettävillä menetelmillä tulee päästä määritysrajoihin, jotka täyttävät Vn:n asetuksen /1040 ja Vn:n asetuksen 868/2010 (tulkinta) ympäristölaatunormeissa esitetyt vaatimukset. Lisäksi em. asetuksissa mainitsemattomien analyyttien osalta menetelmän ja tulosten tulee muutoin soveltua haittavaikutusten todentamiseen. On huomattava että kyseessä on laaja-alainen toiminta, josta aiheutuu merkittäviä pitkäaikaisia ympäristövaikutuksia ja haitallisten aineiden kertymistä vesiekosysteemiin. Siten analyysitarkkuudella on keskeinen merkitys määrien arvioimisessa. Tarkkailusuunnitelma on tähän saakka hyväksytty Kainuun Ely-keskuksen toimesta. Jatkossa se tulee hyväksyttää Pohjois-Savon Ely-keskuksessa Vuoksen vesienhoitoalueelle tulevan kuormituksen tarkkailun osalta. Vastaavasti on menetelty mm. turvetuotannon ympäristöluvissa, joissa vesistövaikutukset ulottuvat toisen Ely-keskuksen alueelle. Uraanin talteenotto Kaivokselle rakennettavassa uraanin talteenottolaitoksessa käsitellään sekä Talvivaaran kaivoksen oman metallintuotannon pääliuosvirtaama että Norilsk Nickel Harja valta Oy:lta tuotava uraaniraaka-aine. NNH:lta tuotavan nestemäisen uraaniraaka-aineen käsittelyä ei tule Talvivaarassa sallia raaka-aineen kuljetusriskien vuoksi. Talvivaara Sotkamo Oy esittää, että uraanin talteenottotoiminnalle annettaisiin lupa muutoksenhausta huolimatta. Esitystään hakija perustelee sillä, että Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n tehtailla metalleista erotetun uraanin varastot ovat täyttymässä eikä uraaniliuosten käsittelyä Harjavallassa ole ratkaistu. Hakijan mukaan, jos Talvivaara Sotkamo Oy:lle ei myönnetä lupaa uraanin talteenottoon muutoksenhausta huolimatta, Norilsk Nickel Harjavallan tehtailla voidaan joutua lomauttamaan työntekijöitä, koska tuotantoa joudutaan vähentämään uraanivarastojen täyttyessä. Talvivaara Sotkamo Oy:n perustelu ei ole kestävä tarkasteltaessa asiaa ympäristönsuojelulain mukaisesti. Toisen yhtiön vaikeudet eivät ole sellainen luvan myöntämisen peruste, että lupa tulisi myöntää. Hakemus toiminnan aloittamiseksi muutoksenhausta huolimatta on hylättävä. Yhteenveto Lapinlahden ympäristölautakunta toteaa, ettei Talvivaaran laajuinen toiminta ja sen ympäristövaikutusten alentaminen saa olla kokeiluluonteista toimintaa. Nykyinen ympäristö- ja vesitalouslupa perustuu osittain hakijan antamiin virheellisiin tietoihin jäteveden määrästä sekä laadusta. Ei ole ympäristönsuojelulainsäädännön mukaista, että tällä virheellisyysperusteella lupaehtoja helpotettaisiin, etenkin kun toiminnan ympäristövaikutukset ovat selkeästi todennettavissa. Ympäristölainsäädäntö on laadittu lähtökohtana ympäristön pilaantumisen estäminen. Luvan jatkamisen perusteena tulee olla hallittu ja ympäristön kannalta kestävä toiminta. Toiminnan ympäristövaikutuksia, lupaehtoja sekä luvan myöntämisen edellytyksiä on tarkasteltava uudelleen kokonaisuutena. Lupahakemusta käsiteltäessä tulee myös huomioida vesienhoitolain (1299/2004) mukainen vesienhoitosuunnitelma ja toimenpideohjelma Vuoksen vesienhoitoalueelle.

6 6 Kaivostoiminnalla ei saa vaarantaa vesistön hyvän ekologisen ja kemiallisen tilan saavuttamista. Talvivaaran kaivos ei täytä vesienhoitolain 23 :ssä mainittuja edellytyksiä ympäristötavoitteista poikkeamiseksi. Talvivaaran kaivos ja kaikki sen toiminnot sijaitsevat Kainuun puolella. Koska Talvivaaran kaivos aiheuttaa vakavaa ympäristökuormitusta Vuoksen vesistöalueelle Pohjois-Savon puolelle, olisi kohtuullista johtaa myös kaikki jätevedet Oulujoen vesistöaluelle. Yhteenvetona ympäristölautakunta esittää seuraavaa: 1. Talvivaaran jätevedet tulee käsitellä ympäristönsuojelulain parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaisilla menetelmillä. Vesien suljetussa kierrossa päästöjä vesistöön ei syntyisi ollenkaan. 2. Ennen kuin suljettu kierto on käytössä, tulee jätevedet käsitellä alueella niin, että prosessista lähtevässä vedessä saa olla korkeintaan noin 200 mg/l sulfaattipitoisuus. 3. Luvassa pitoisuusrajat tulee asettaa prosessista lähtevälle vedelle. Prosessista vesistöön laskettavan veden määrä tulee määrätä luotettavasti mitattavaksi. 4. Kaivoksen toiminnan tarkkailu tulee ulottaa valumavesistössä niin laajalle alueelle, ettei pitoisuusmuutoksia ole havaittavissa. 5. Lapinlahden kunnan alueella tulee tarkkailua jatkaa keväällä 2012 aloitetuista pisteistä Sälevältä, Itäkoskesta ja Atronjoesta. Säännöllinen tarkkailu tulee ulottaa myös Syvärille. 6. Velvoitetarkkailussa analyysien määritystarkkuus tulee olla sellainen, että aineiden kuormitusvaikutus on yksiselitteisesti todennettavissa. 7. Haitalliset aineet tulee määrittää asetuksen 1022/2006 mukaisesti. 8. Tarkkailusuunnitelman Vuoksen vesistöalueen vesien osalta hyväksyy Pohjois-Savon Ely-keskus. Tarkkailutulokset on toimitettava Lapinlahden ympäristönsuojeluviranomaiselle heti niiden valmistuttua. 9. NNH:lta tuotavan nestemäisen uraaniraaka-aineen käsittelyä ei tule Talvivaarassa sallia raaka-aineen kuljetusriskien vuoksi. Lupaa toiminnan aloittamiseksi muutoksenhausta huolimatta ei tule myöntää. 10. Lapinlahden ympäristölautakuntaa on kuultava jatkossa asioissa, jotka koskevat Talvivaaran vesistöpäästöjä Lapinlahden kunnan alueella sijaitseviin vesistöihin.

Lausunto Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan lupamääräysten tarkistamisesta, PSAVI/58/04.08/2011

Lausunto Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan lupamääräysten tarkistamisesta, PSAVI/58/04.08/2011 Kaupunginhallitus 247 20.08.2012 Lausunto Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan lupamääräysten tarkistamisesta, PSAVI/58/04.08/2011 222/11.03.04/2012 Khall 247 Taustaa Talvivaara

Lisätiedot

Yrittäjäntie 24, 70150 Kuopio netty 14.11.2012

Yrittäjäntie 24, 70150 Kuopio netty 14.11.2012 Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry LAUSUNTO Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry 11.9.2012, täyden- Yrittäjäntie 24, 70150 Kuopio netty 14.11.2012 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kirjaamo.pohjois@avi.fi

Lisätiedot

Talvivaaran vesistövaikutuksista Pohjois-Savon alueella

Talvivaaran vesistövaikutuksista Pohjois-Savon alueella Talvivaaran vesistövaikutuksista Pohjois-Savon alueella Sonkajärvi 22.3.2012 Pohjois-Savon ELY-keskus 26.3.2012 1 Talvivaaran velvoitetarkkailupaikat ja tarkkailuohjelma (tilanne 1/2012) Aineisto:Talvivaara

Lisätiedot

Talvivaaran jätevesipäästön alapuolisten järvien veden laatu 2010-2011 - Tarkkailutulosten mukaan

Talvivaaran jätevesipäästön alapuolisten järvien veden laatu 2010-2011 - Tarkkailutulosten mukaan Talvivaaran jätevesipäästön alapuolisten järvien veden laatu 21-211 - Tarkkailutulosten mukaan 4.1.211 1 Pintavesien tarkkailukohteet, Talvivaara Jormasjärvi Kolmisoppi Tuhkajoki Kalliojärvi Salminen Ylälumijärvi

Lisätiedot

Kainuun ELY-keskus antaa Talvivaaralle osittaisen jätevesien johtamisluvan

Kainuun ELY-keskus antaa Talvivaaralle osittaisen jätevesien johtamisluvan Tiedote 12.2.2013 Kainuun ELY-keskus antaa Talvivaaralle osittaisen jätevesien johtamisluvan Talvivaaran kaivoksella marraskuussa 2012 tapahtuneen kipsisakka-altaan vuodon seurauksena merkittävä osa kaivospiirin

Lisätiedot

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2015

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2015 Katsaus Julkaistavissa 9.6.2015 Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2015 Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä on johtanut vuoden 2015 alusta toukokuun loppuun mennessä yhteensä n. 3,7 miljoonaa

Lisätiedot

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila loppuvuonna 2013

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila loppuvuonna 2013 Tiedote 12.12.2013 Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila loppuvuonna 2013 Talvivaara on jatkanut syksyn ajan käsiteltyjen jätevesien johtamista sekä pohjoiseen Oulujoen vesistöön että etelään Vuoksen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.5.2017 Taltionumero 2159 Diaarinumero 1730/1/16 1 (6) Asia Valittaja Ympäristölupa-asiaa koskeva valitus Terrafame Oy Päätös, jota valitus koskee 1. Aluehallintoviraston

Lisätiedot

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila syksyllä 2013

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila syksyllä 2013 Raportti 2.10.2013 Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila syksyllä 2013 Talvivaaran kaivosyhtiö on jatkanut kesän ajan kalkkikäsiteltyjen jätevesien johtamista sekä pohjoiseen Oulujoen vesistön suuntaan

Lisätiedot

TALVIVAARAN ALAPUOLISTEN VESISTÖJEN TILA SYKSYLLÄ 2012

TALVIVAARAN ALAPUOLISTEN VESISTÖJEN TILA SYKSYLLÄ 2012 Tiedote 19.9.212 Julkaisuvapaa 2.9.212 klo 1. TALVIVAARAN ALAPUOLISTEN VESISTÖJEN TILA SYKSYLLÄ 212 Talvivaaran kaivoksen vesistöpäästöjä ja alapuolisten vesistöjen tilaa tarkkaillaan kattavasti ympäristöluvassa

Lisätiedot

Keski-Suomen vesienhoidon yhteistyöryhmä pintavesien kemiallisesta luokittelusta

Keski-Suomen vesienhoidon yhteistyöryhmä pintavesien kemiallisesta luokittelusta Keski-Suomen vesienhoidon yhteistyöryhmä 16.9.2015 - pintavesien kemiallisesta luokittelusta Pintavesien kemiallinen luokittelu arvioitavat aineet 16.9.2015 Petri Poikonen 2 Pintavesien kemiallisen tilan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 113 02.04.2013

Kunnanhallitus 113 02.04.2013 Kunnanhallitus 113 02.04.2013 Lausunto Talvivaara Sotkamo Oy:n hakemuksesta: Ympäristöluvan muuttaminen koskien kaivosalueella olevien ylimääräisten prosessi-, kuivatus- ja valumavesien tilapäistä varastointia,

Lisätiedot

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila kesällä ja syksyllä 2014

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila kesällä ja syksyllä 2014 Katsaus Julkaistavissa 16.10.2014 Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila kesällä ja syksyllä 2014 Talvivaaran kaivosyhtiö on johtanut vuoden 2014 alusta syyskuun alkuun mennessä yhteensä n. 4,5 miljoonaa

Lisätiedot

Keski-Suomen vesienhoidon yhteistyöryhmä kemiallisesta luokittelusta

Keski-Suomen vesienhoidon yhteistyöryhmä kemiallisesta luokittelusta Keski-Suomen vesienhoidon yhteistyöryhmä 20.5.2015 - kemiallisesta luokittelusta Kemiallinen luokittelu arvioitavat aineet Kemiallinen tila Kemiallisen tilan arviointi tarkoittaa sitä, että vesissä olevien

Lisätiedot

Talvivaara Sotkamo Oy

Talvivaara Sotkamo Oy 9M6090005 24.3.2010 Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2009 Osa III Päästötarkkailu Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2009 Osa III Päästötarkkailu 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 PROSESSIN

Lisätiedot

Kehotus toiminnan saattamiseksi ympäristö- ja vesitalousluvan mukaiseen tilaan

Kehotus toiminnan saattamiseksi ympäristö- ja vesitalousluvan mukaiseen tilaan Kehotus Dnro KAIELY/1/07.00/2013 3.1.2014 Julkinen Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaarantie 66 88120 Tuhkakylä Kehotus toiminnan saattamiseksi ympäristö- ja vesitalousluvan mukaiseen tilaan Talvivaara on ilmoittanut

Lisätiedot

Vesienhoidon TPO Teollisuus

Vesienhoidon TPO Teollisuus Vesienhoidon TPO Teollisuus Sidosryhmäseminaari 5.3.2014 Juha Lahtela 5.3.2014 Nykykäytäntö Ympäristönsuojelulainsäädännön mukaisesti ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavat toiminnot tarvitsevat ympäristöluvan

Lisätiedot

VESIEN- JA MERENHOIDON HUOMIOIMINEN LUPIEN VALMISTELUSSA JA PÄÄTÖKSISSÄ. Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 7.12.

VESIEN- JA MERENHOIDON HUOMIOIMINEN LUPIEN VALMISTELUSSA JA PÄÄTÖKSISSÄ. Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 7.12. VESIEN- JA MERENHOIDON HUOMIOIMINEN LUPIEN VALMISTELUSSA JA PÄÄTÖKSISSÄ Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 7.12.2016 Riitta Ikäheimo 8.12.2016 1 Aluehallintovirastojen ympäristölupavastuualueet

Lisätiedot

Talvivaaran kaivoksen alapuolisten vesistöjen tila keväällä vuonna Kimmo Virtanen Kainuun ELY-keskus

Talvivaaran kaivoksen alapuolisten vesistöjen tila keväällä vuonna Kimmo Virtanen Kainuun ELY-keskus Talvivaaran kaivoksen alapuolisten vesistöjen tila keväällä vuonna 2014 Kimmo Virtanen Kainuun ELY-keskus 2 Kolmisoppi ekologinen tila välttävä Kasviplankton (2008, 2010, 2012) erinomainen (2013) Lajistomuutoksia

Lisätiedot

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2013

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2013 Tiedote 7..213 Julkaisuvapaa 8..213 klo 1. Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 213 Talvivaaran kaivosyhtiö on kamppaillut viime ajat kaivosalueella olevien ylimääräisten vesien kanssa. Kainuun

Lisätiedot

Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa

Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa Satu Räsänen, Ympäristöministeriö 16.9.2009 Lappeenranta Kaivannaisalan ympäristöpäivä Satu Räsänen /Ympäristöministeriö /Vesipolitiikan puitedirektiivi 1 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila alkuvuonna 2014

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila alkuvuonna 2014 Katsaus Julkaisuvapaa 15.5.2014 klo 10.00 Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila alkuvuonna 2014 Talvivaaran kaivosyhtiö on johtanut kalkkikäsiteltyjä jätevesiä vesistöihin tammi huhtikuussa 2014 yhteensä

Lisätiedot

RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009

RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009 9M6998 Ruskon jätekeskuksen tarkkailu v. 29, tiivistelmä 1 RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 29 Vuonna 29 Ruskon jätekeskuksen ympäristövaikutuksia tarkkailtiin Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen

Lisätiedot

Ympäristölupahakemuksen täydennys

Ympäristölupahakemuksen täydennys Ympäristölupahakemuksen täydennys Täydennyspyyntö 28.9.2012 19.10.2012 Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaarantie 66 88120 Tuhkakylä Finland 2012-10-19 2 / 6 Ympäristölupahakemuksen täydennys Pohjois-Suomen

Lisätiedot

LEHDISTÖTILAISUUS 13.12.2011

LEHDISTÖTILAISUUS 13.12.2011 LEHDISTÖTILAISUUS 13.12.2011 1 TALVIVAARAN TOIMINTA VESISTÖPÄÄSTÖJEN MINIMOIMISEKSI Vesien kierrätyksen lisääminen entisestään Vesien kierrätyksen lisääminen ja kemikaalikulutuksen optimointi Vedenlaatuvaikutusten

Lisätiedot

Lupahakemuksen täydennys

Lupahakemuksen täydennys Lupahakemuksen täydennys 26.4.2012 Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaarantie 66 88120 Tuhkakylä Finland 2012-04-26 2 / 6 Lupahakemuksen täydennys Täydennyskehotuksessa (11.4.2012) täsmennettäväksi pyydetyt

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Kaupunginhallitus 166 24.04.2012 LAUSUNTO TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA 67/1/112/2012 KHALL 166 Ympäristönsuojelusihteeri 18.4.2012 Kainuun elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

188/ /2013. Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen

188/ /2013. Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen Kunnanhallitus 120 08.04.2013 Kunnanhallitus 260 28.10.2013 Kunnanhallitus 148 16.06.2014 Kunnanhallitus 205 27.10.2014 Kunnanhallitus 78 09.05.2016 Kunnanhallitus 129 15.05.2017 Talvivaara Sotkamo Oy:n

Lisätiedot

Ympäristö- ja tekninen lautakunta 138 12.09.2012 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 175 21.11.2012

Ympäristö- ja tekninen lautakunta 138 12.09.2012 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 175 21.11.2012 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 138 12.09.2012 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 175 21.11.2012 Annetun lausunnon täydentäminen, ympteknltk 12.9.2012 138 Lausunto Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja

Lisätiedot

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät Veera-hankkeen loppuseminaari 2.11.216 Janne Suomela Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Esityksen sisältö Yleistä alueen joista Jokien

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 23.6.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

LAUSUNTO /36/2014. Pohjois-Suomen AVI. PL 293 (Linnankatu 1-3) OULU. Lausuntopyyntö , PSAVI/55/04.

LAUSUNTO /36/2014. Pohjois-Suomen AVI. PL 293 (Linnankatu 1-3) OULU. Lausuntopyyntö , PSAVI/55/04. LAUSUNTO 7.8.2014 5431/36/2014 Pohjois-Suomen AVI PL 293 (Linnankatu 1-3) 90101 OULU Lausuntopyyntö 11.7.2014, PSAVI/55/04.08/2014 Lausunto Talvivaara Sotkamo Oy:n vesienkäsittelystä Tukes on vastaanottanut

Lisätiedot

TALVIVAARA SOTKAMO OY

TALVIVAARA SOTKAMO OY RAKENTAMISEN TARKKAILU 2011 16WWE0993 15.3.2012 TALVIVAARA SOTKAMO OY TALVIVAARAN KAIVOKSEN TARKKAILU 2011 Osa II b Rakentamisvaiheen aikainen tarkkailu Talvivaara Sotkamo Oy Osa II b Rakentamisvaiheen

Lisätiedot

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila - terveysriskinarvio. Tutkimusprofessori Hannu Komulainen Ympäristöterveyden osasto Kuopio

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila - terveysriskinarvio. Tutkimusprofessori Hannu Komulainen Ympäristöterveyden osasto Kuopio Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila - terveysriskinarvio Tutkimusprofessori Hannu Komulainen Ympäristöterveyden osasto Kuopio 1 Terveysriskin näkökulmasta tilanne ei ole oleellisesti muuttunut Tilanne

Lisätiedot

Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/talvivaara Sotkamo Oy

Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/talvivaara Sotkamo Oy Kunnanhallitus 142 23.06.2014 Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/talvivaara Sotkamo Oy 124/00.04/2014 KHALL 142 Ympäristötarkastaja Talvivaara Sotkamo Oy (myöhemmin Talvivaara)

Lisätiedot

Terrafamen kaivoksen purkuputken vaikutus Nuasjärven vedenlaatuun. Tausta

Terrafamen kaivoksen purkuputken vaikutus Nuasjärven vedenlaatuun. Tausta Tiedote Dnro KAIELY/632/2015 16.9.2016 Julkinen Terrafamen kaivoksen purkuputken vaikutus Nuasjärven vedenlaatuun Tausta Terrafame Oy:n kaivosalueelta johdetaan vesiä Oulujoen ja Vuoksen vesistöjen suuntiin.

Lisätiedot

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE Kimmo Olkio Vesienhoidon yhteistyöryhmä 22.3.2013 LUOKITELTELTAVAT PINTAVESIMUODOSTUMAT (Keski-Suomi) Rajatut ja tyypitellyt muodostumat luokitellaan:

Lisätiedot

SAVUKAASUPESUREIDEN LUVITUSKÄYTÄNNÖT JA JÄTEVESIEN JA LIETTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari Kirsi Koivunen

SAVUKAASUPESUREIDEN LUVITUSKÄYTÄNNÖT JA JÄTEVESIEN JA LIETTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari Kirsi Koivunen SAVUKAASUPESUREIDEN LUVITUSKÄYTÄNNÖT JA JÄTEVESIEN JA LIETTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari Kirsi Koivunen TAUSTA JA SISÄLTÖ Selvitys polttolaitosten savukaasupesureiden

Lisätiedot

POLAMK

POLAMK POLAMK 28.-29.11.2017 Lupavelvollinen toiminta ja päästöt ympäristöön Talvivaara Kihlakunnansyyttäjä Heikki Ylisirniö Itä-Suomen syyttäjänvirasto, Kuopio 1.1. Yleistä Useita erilaisia tuomioistuimia ja

Lisätiedot

KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA

KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA Alustus perustuu Kainuun ELY-keskuksen Kainuun maakunnalle tehtyyn kaivoshankeselvitykseen Lahnaslammen talkkikaivos Mondo Minerals B.V. Branch Finland Talvivaaran nikkelikaivos

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 65/11/1 Dnro PSAVI/77/04.08/

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 65/11/1 Dnro PSAVI/77/04.08/ PÄÄTÖS Nro 65/11/1 Dnro PSAVI/77/04.08/2011 26.7.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Talvivaara Sotkamo Oy:n lupapäätöksen nro 19/11/1 mukaisen toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta, Sotkamo Talvivaara

Lisätiedot

TALVIVAARA SOTKAMO OY

TALVIVAARA SOTKAMO OY PÄÄSTÖTARKKAILU 2012 16UEC0005 28.3.2013 TALVIVAARA SOTKAMO OY TALVIVAARAN KAIVOKSEN TARKKAILU 2012 Osa III Päästötarkkailu Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2012 Osa III Päästötarkkailu 1 Sisältö 1

Lisätiedot

Auri Koivuhuhta Sonkajärvi

Auri Koivuhuhta Sonkajärvi Sotkamon Talvivaaran ympäristön vesien harvinaiset maametallien sekä talliumin, lyijyn ja uraanin pitoisuudet GTK:n tekemän selvityksen tulosten esittely Esityksen sisältö Mitä ovat harvinaiset maametallit

Lisätiedot

Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin

Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin Annukka Puro-Tahvanainen Saariselkä 18.9.2014 25.9.2014 1 2 Inarijärveen tuleva ravinnekuorma Kokonaisfosfori 55 t/v Kokonaistyppi Piste- ja hajakuormitus

Lisätiedot

TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET

TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET 30.9.2014 1. H1 2014 lyhyesti 2. Tuotantopäivitys 3. Vesien hallinta 4. Luvitus ja oikeudelliset prosessit 5. Toiminnalliset ja markkinanäkymät

Lisätiedot

YHTEENVETO Vesistökuormitusta Ilmapäästöjen vesistöihin

YHTEENVETO Vesistökuormitusta  Ilmapäästöjen vesistöihin YHTEENVETO Talvivaaran kaivoksen tarkkailu toteutettiin vuonna 2012 tarkkailusuunnitelman ja valvovan viranomaisen esittämien täydennysten sekä kaivoksen teettämien lisäselvitysten mukaisesti. Tavanomaiseen

Lisätiedot

Tarvittaessa laadittava lisäselvitys pohjavesien ominaispiirteistä

Tarvittaessa laadittava lisäselvitys pohjavesien ominaispiirteistä 3330 N:o 341 Liite 2 a Tarvittaessa laadittava lisäselvitys pohjavesien ominaispiirteistä 1. Pohjavesimuodostuman geologiset ominaispiirteet, mukaan lukien geologisen muodostuman laajuus ja tyyppi; 2.

Lisätiedot

KEMIKAALIT JA YMPÄRISTÖ TALVIVAARAN KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNTAVIIVAT EEVA RUOKONEN

KEMIKAALIT JA YMPÄRISTÖ TALVIVAARAN KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNTAVIIVAT EEVA RUOKONEN KEMIKAALIT JA YMPÄRISTÖ 25.4.2012 TALVIVAARAN KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNTAVIIVAT EEVA RUOKONEN 1 TALVIVAARA LYHYESTI Maailmanluokan nikkelikaivoksen ylösajo käynnissä Sotkamossa Kansainvälisesti merkittävä

Lisätiedot

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä Liite 1 Saimaa Immalanjärvi Vuoksi Mellonlahti Joutseno Venäjä Liite 2 1 5 4 3 2 Liite 3 puron patorakennelma Onnelan lehto Onnelan lehto Mellonlahden ranta Liite 4 1/7 MELLONLAHDEN TILAN KEHITYS VUOSINA

Lisätiedot

Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi. Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015.

Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi. Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015. Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi Viite: Asia: Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015. Elintarvikelaitoksen (Puljonki Oy) ympäristöluvan muuttaminen Juuan kunnan lausunto hakemuksen

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYS TALVIVAARAN VASTUULLISEN TOIMINNAN SUUNTAVIIVAT MARRASKUU 2011

KESTÄVÄ KEHITYS TALVIVAARAN VASTUULLISEN TOIMINNAN SUUNTAVIIVAT MARRASKUU 2011 KESTÄVÄ KEHITYS TALVIVAARAN VASTUULLISEN TOIMINNAN SUUNTAVIIVAT MARRASKUU 2011 TALVIVAARA JA KESTÄVÄ KEHITYS 2 TALVIVAARA JA KESTÄVÄ KEHITYS Kestävä kehitys on keskeinen osa Talvivaaran strategiaa Talvivaara

Lisätiedot

KUOPIOTA YMPÄRÖIVIEN VESISTÖVESIEN SEURANTA JA TILA

KUOPIOTA YMPÄRÖIVIEN VESISTÖVESIEN SEURANTA JA TILA 11..1 Vesiensuojelua vuodesta 193 KUOPIOTA YMPÄRÖIVIEN VESISTÖVESIEN SEURANTA JA TILA Ympäristöasiat Kuopiossa 1..1 Jukka Koski-Vähälä Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys Toiminnanjohtaja 1..1 Esityksen

Lisätiedot

Kuva Rautuojan (FS27), Kylmäojan (FS03) ja Laurinojan (FS04) tarkkailupisteet.

Kuva Rautuojan (FS27), Kylmäojan (FS03) ja Laurinojan (FS04) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-18. Rautuojan (), Kylmäojan (FS3) ja Laurinojan (FS4) tarkkailupisteet. 2 1.8.4.6 Äkäsjokeen laskevat purot Hannukaisen alueella Äkäsjokeen laskevien purojen vedenlaatua on tutkittu Hannukaisen

Lisätiedot

Vesienhoito, riskit ja vesien tarkkailu

Vesienhoito, riskit ja vesien tarkkailu Vesienhoito, riskit ja vesien tarkkailu Merja Antikainen, Anu Peltonen Pirkanmaan ELY-keskus Talousvesikoulutus 28.9.2017 Tampere 18.9.2017 Vesienhoitosuunnittelulla vedet hyvää tilaan tietämys vesien

Lisätiedot

VESIENHOITOTYÖN TILANNE KESKI-SUOMEN KALASTUSALUEILLA

VESIENHOITOTYÖN TILANNE KESKI-SUOMEN KALASTUSALUEILLA VESIENHOITOTYÖN TILANNE KESKI-SUOMEN KALASTUSALUEILLA Kimmo Olkio Keski-Suomen kalastusaluepäivä 13.12.2013 LUOKITTELUN TAUSTAA Taustatietoa pintavesien ekologisen ja pohjavesien tilan arvioimiseksi löytyy

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Nurmijoen reitin vesistötarkkailun vuosiyhteenvedon

Lähetämme oheisena Nurmijoen reitin vesistötarkkailun vuosiyhteenvedon Savon Voima Oy A 1077.15 Juha Räsänen PL 1024 70781 KUOPIO 6.5.2016 Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Lähetämme oheisena Nurmijoen reitin vesistötarkkailun vuosiyhteenvedon 2015. SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS

Lisätiedot

Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa. Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012

Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa. Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012 Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 14.2.2012 1 Vesienhoidon tavoitteet Vesienhoidon tavoitteena on suojella, parantaa

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kainuu Päätös Onra KAIEL Y/5/07.0020 1 0 14.5.2012 Julkinen Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaarantie 66 88120 Tuhkakylä Sotkamo Talvivaara Sotkamo Oy:n hakemukset 3.5.2012

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus Päätös Asia

Vaasan hallinto-oikeus Päätös Asia Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL 204 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi Päätös 1 (115) Antopäivä Päätösnumero 28.4.2016 16/0089/2 Diaarinumerot

Lisätiedot

Antopäivä PL 204, 65101 VAASA Puhelin 0100 86360, (lisämaksuton) Faksi 010 36 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi 27.9.

Antopäivä PL 204, 65101 VAASA Puhelin 0100 86360, (lisämaksuton) Faksi 010 36 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi 27.9. VAASAN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS Nro 11/0436/3 Korsholmanpuistikko 43 Antopäivä PL 204, 65101 VAASA Puhelin 0100 86360, (lisämaksuton) Faksi 010 36 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi 27.9.2011 01220/11/5139

Lisätiedot

Lausunto Kainuun ELY-keskukselle;Talvivaara Sotkamo Oy:n YSL 62 :n mukaiset hakemukset

Lausunto Kainuun ELY-keskukselle;Talvivaara Sotkamo Oy:n YSL 62 :n mukaiset hakemukset Ympäristö- ja tekninen lautakunta 76 18.04.2013 Lausunto Kainuun ELY-keskukselle;Talvivaara Sotkamo Oy:n YSL 62 :n mukaiset hakemukset 105/11.01/2013 YMPTEKLT 76 Ympäristötarkastaja Kainuun ELY-keskus

Lisätiedot

Kuinka turvetuotannolla vähennetään vesistökuormitusta

Kuinka turvetuotannolla vähennetään vesistökuormitusta Kuinka turvetuotannolla vähennetään vesistökuormitusta Puhdas Vesi projekti Vapo Oy:n vastuullisuusseminaari TOTEUTUS 10-12-14 1, Projektipäällikkö Turvetuotanto - yksi kuormittaja muiden joukossa Valtakunnallisesti

Lisätiedot

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014 Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto 3.12.2014 Johdanto Heinijärven ja siihen laskevien ojien vedenlaatua selvitettiin vuonna 2014 Helsingin yliopiston

Lisätiedot

Lupamääräykset pilaantumisen ehkäisemiseksi (lupamääräykset 1-4)

Lupamääräykset pilaantumisen ehkäisemiseksi (lupamääräykset 1-4) Talvivaara Sotkamo Oy, ympäristölupahakemus Liite 12. Hakijan esitys lupamääräyksiksi Tähän liitteeseen on koottu hakijan esitys muutoksista Talvivaaran ympäristö- ja vesitalouslupapäätöksen Nro 33/07/1

Lisätiedot

Muutokset vesien tilan ja riskin arvioinnissa sekä luokittelua koskeva palaute. Annukka Puro-Tahvanainen

Muutokset vesien tilan ja riskin arvioinnissa sekä luokittelua koskeva palaute. Annukka Puro-Tahvanainen Muutokset vesien tilan ja riskin arvioinnissa sekä luokittelua koskeva palaute Annukka Puro-Tahvanainen 13.5.2015 Tarkennukset riskiarviointiin ja vesistöihin Tila hyvä tai erinomainen: tilassa on heikkenevä

Lisätiedot

TALVIVAARA SOTKAMO OY

TALVIVAARA SOTKAMO OY LISÄTÖIDEN TARKKAILUSUUNNITELMA 16WWE0005.720L3 30.11.2012 TALVIVAARA SOTKAMO OY Kipsisakka-altaan vuoto, lisätöiden tarkkailusuunnitelma 1 Talvivaara Sotkamo Oy Kipsisakka-altaan vuoto, lisätöiden tarkkailusuunnitelma

Lisätiedot

Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen keskus PL 36, KANKAANPÄÄ

Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen keskus PL 36, KANKAANPÄÄ 1(5) PÄÄTÖS Nro Dnro 3 YLO LOS-2003-Y-1283-121 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 1(3) 12.10.2016 :n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus on lopetettu eikä selkeytysaltaalle pumpata enää

Lisätiedot

Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014

Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014 Lausunto 8.5.2014 Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014 Tausta: Kalastajat olivat 6.4.2014 tehneet havainnon, että jäällä oli tummaa lietettä lähellä Viitasaaren

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki

Lisätiedot

Luonnonympäristön nykytila

Luonnonympäristön nykytila 3 Luonnonympäristön nykytila 3 Luonnonympäristön nykytila 3.1 Hankealueen sijainti Kaivospiirin nykyinen laajuus on noin 65 neliökilometriä ja kaivospiirin laajennusalueen pinta-ala on noin 71 neliökilometriä.

Lisätiedot

\,-\. c".1..d\'l. 14 13.2(;112 Julkinen. Ympäristönsuojelulain 64 :n mukainen päätös lyhytaikaisia poikkeamisia koskevassa asiassa

\,-\. c.1..d\'l. 14 13.2(;112 Julkinen. Ympäristönsuojelulain 64 :n mukainen päätös lyhytaikaisia poikkeamisia koskevassa asiassa Elinkeino-, liikenne- ja Päätös Dnro KAIELY/5f07.00201O ympäristökeskus Kainuu ~) \,-\. c".1..d\'l. 14 13.2(;112 Julkinen Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaarantie 66 88120 Tuhkakylä Sotkamo Talvivaara Sotkamo

Lisätiedot

Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi

Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi Puitedirektiivi on Euroopan laajuinen, uusi järjestelmä. Direktiivi luo jatkuvan prosessin, jolle on annettu määräajat ja tavoitteet. Kansallinen toteutus sovitetaan

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen valvonta ilmaan johdettavien päästöjen osalta

Ympäristönsuojelulain mukainen valvonta ilmaan johdettavien päästöjen osalta Ympäristönsuojelulain mukainen valvonta ilmaan johdettavien päästöjen osalta 40. Ilmansuojelupäivät, Lappeenranta 18.-19.8.2015 Ylitarkastaja Juha Lahtela Esityksen sisältö Ympäristönsuojelulain mukainen

Lisätiedot

Hygienisoinnin määritelmä

Hygienisoinnin määritelmä Alueellinen vesihuoltopäivä, Kouvola 19.3.2015 Jätevesien hygienisointi Saijariina Toivikko 12.3.2015 1 Saijariina Toivikko Hygienisoinnin määritelmä Hygienisointi = Jäteveden ja lietteen patogeenien määrän

Lisätiedot

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Hietakallionkatu 2, 53850 LAPPEENRANTA PL 17, 53851 LAPPEENRANTA No 3135/16 23.11.2016 IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Imatran Immalanjärven tarkkailu perustuu Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus

Lisätiedot

TALVIVAARA SOTKAMO OY TALVIVAARAN KAIVOKSEN VESIENHALLINTA SEKÄ VESISTÖPÄÄSTÖT JA NIIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET

TALVIVAARA SOTKAMO OY TALVIVAARAN KAIVOKSEN VESIENHALLINTA SEKÄ VESISTÖPÄÄSTÖT JA NIIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET TALVIVAARA SOTKAMO OY TALVIVAARAN KAIVOKSEN VESIENHALLINTA SEKÄ VESISTÖPÄÄSTÖT JA NIIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET LAPIN VESITUTKIMUS OY i Talvivaara Sotkamo Oy TALVIVAARA SOTKAMO OY TALVIVAARAN KAIVOKSEN VESIENHALLINTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTODISTUS 2012E

TUTKIMUSTODISTUS 2012E TUTKIMUSTODISTUS 2012E- 21512-1 Tarkkailu: Talvivaara kipsisakka-altaan vuoto 2012 Tarkkailukierros: vko 51 Tilaaja: Pöyry Finland Oy Otto pvm. Tulo pvm. Tutkimuksen lopetus pvm. Havaintopaikka Tunnus

Lisätiedot

Julkisselvittäjä, asianajaja, varatuomari Jari Salminen Fabianinkatu 29 B, Helsinki

Julkisselvittäjä, asianajaja, varatuomari Jari Salminen Fabianinkatu 29 B, Helsinki (./) 0 UJ I (./) c::: UJ > UJ Pohjois-Suomen alueha llintovirasto PL 293, 90101 Oulu kirjaamo. pohjois@avi.fi Eversheds Asianajotoimisto Oy Fabianinkatu 29 B FI-00100 Helsinki Finland T: +358 (0)10 684

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä 21.10.2014 Lappeenranta Taina Ihaksi Yleistä vesienhoidosta VPD (2000/60/EY) ja laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Suunnittelu tehdään vesienhoitoalueittain

Lisätiedot

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015 1 / 3 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 14.10.2013 Varkauden kaupunki Tekninen virasto Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen

Lisätiedot

Toiminnanharjoittajaa sitouttava ratkaisuosa sisältää ympäristölupamääräykset, joihin toiminnanharjoittajan on erittäin tärkeätä perehtyä.

Toiminnanharjoittajaa sitouttava ratkaisuosa sisältää ympäristölupamääräykset, joihin toiminnanharjoittajan on erittäin tärkeätä perehtyä. Helsingissä 24.5.2013 KAINUUN ELY-KESKUS Viite: Vastaselityspyyntö KAIELY/1/07.00/2013 VASTASELITYS Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii, että Talvivaara Sotkamo Oy määrätään keskeyttämään toimintansa siihen

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTE. Tutkimuksen lopetus pvm. Näkösyv. m

TUTKIMUSSELOSTE. Tutkimuksen lopetus pvm. Näkösyv. m TUTKIMUSSELOSTE Tarkkailu: Talvivaaran prosessin ylijäämävedet 2012 Jakelu: pirkko.virta@poyry.com Tarkkailukierros: vko 3 hanna.kurtti@poyry.com Tilaaja: Pöyry Finland Oy Havaintopaikka Tunnus Näytenumero

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 64 :n mukainen päätös lyhytaikaista poikkeamista koskevassa asiassa

Ympäristönsuojelulain 64 :n mukainen päätös lyhytaikaista poikkeamista koskevassa asiassa päätös annettu julkipanon jälkeen Dnro KAIELY/1/07.00/2013 23.5.2013 Julkinen Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaarantie 66 88120 Tuhkakylä Talvivaara Sotkamo Oy:n hakemus 15.5.2013 Ympäristönsuojelulain 64

Lisätiedot

TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT

TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT Teollisuuden toimintaa ohjaavat tekijät: TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT prof. O. Dahl Puhtaat teknologiat -tutkimusryhmä Dia n:o 1, CHEM-A1100 Teollisuuden toimintaympäristö ja prosessit (5 op) Nykyinen ympäristölainsäädäntö

Lisätiedot

Vesien tila ja vesiluvat

Vesien tila ja vesiluvat Vesien tila ja vesiluvat 23.1.2012 Pohjois-Karjalan Karjalan ELY-keskus Paula Mononen Aarne Wahlgren Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.1.2013 1 Vesienhoidon suunnittelu Suomessa Vesienhoidon tavoitteena on

Lisätiedot

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE Puh. (03) 2420 111 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Länsi-Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

MUTKU-päivät 2-3.4.2014 Käytöstä poistettujen kaivannaisjätealueiden tutkiminen Kari Pyötsiä Tampere 18.3.2014. Kari Pyötsiä Pirkanmaan ELY-keskus

MUTKU-päivät 2-3.4.2014 Käytöstä poistettujen kaivannaisjätealueiden tutkiminen Kari Pyötsiä Tampere 18.3.2014. Kari Pyötsiä Pirkanmaan ELY-keskus MUTKU-päivät 2-3.4.2014 Käytöstä poistettujen kaivannaisjätealueiden tutkiminen Kari Pyötsiä Tampere 18.3.2014 Kari Pyötsiä Pirkanmaan ELY-keskus 21.3.2014 LÄHTÖKOHDAT Käytöstä poistetut tai hylätyt vakavaa

Lisätiedot

BOREAL BIOREF OY KEMIJÄRVEN BIOJALOSTAMON YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS LIITE 7

BOREAL BIOREF OY KEMIJÄRVEN BIOJALOSTAMON YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS LIITE 7 BOREAL BIOREF OY KEMIJÄRVEN BIOJALOSTAMON YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS LIITE 7 Kemijärven suunnitellun biotuotetehtaan jätevesien kulkeutuminen kuormituspisteeltä P8 Raportti 1.3.217 Arto Inkala,

Lisätiedot

Talvivaaran kevät 2014

Talvivaaran kevät 2014 Ympäristörikoksen poliisitutkinta siirtyy syyttäjälle Talvivaaraa epäillään törkeästä ympäristön turmelemisesta Talvivaaran kevät 2014 Työturvallisuusrikoksen poliisitutkinta siirtyy syyttäjälle Maaliskuussa

Lisätiedot

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 Vesistöosasto/MM 25.9.2013 Kirjenumero 766/13 Renkajärven suojeluyhdistys ry RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Renkajärvi on Tammelan ylänköalueella, Hattulan ja Hämeenlinnan kunnissa sijaitseva,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Ympäristölautakunta Ysp/13 15.12.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Ympäristölautakunta Ysp/13 15.12.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Asia tulisi käsitellä kokouksessa 13 Lausunto aluehallintovirastolle ja kaupunginhallitukselle rakennusviraston hakemuksesta Verkkosaaren eteläosan rantarakentamiseksi,

Lisätiedot

No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017

No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017 No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016 Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017 Niina Hätinen tutkija SISÄLTÖ FINAS-akkreditointipalvelun

Lisätiedot

KESKIMMÄISEN JÄLKIHOIDETUN KAATOPAIKAN OLUSUHTEIDEN JA VAIKUTUSTEN TARKKAILU

KESKIMMÄISEN JÄLKIHOIDETUN KAATOPAIKAN OLUSUHTEIDEN JA VAIKUTUSTEN TARKKAILU SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY E 732 SIILINJÄRVEN KUNTA KESKIMMÄISEN JÄLKIHOIDETUN KAATOPAIKAN OLUSUHTEIDEN JA VAIKUTUSTEN TARKKAILU ESITYS UUDEKSI TARKKAILUSUUNNITELMAKSI KUOPIO 9.6.2010 TÄYDENNETTY

Lisätiedot

TERRAFAMEN VESIENHALLINNAN YVA-MENETTELY KLO KAJAANIN KAUPUNGIN KIRJASTO

TERRAFAMEN VESIENHALLINNAN YVA-MENETTELY KLO KAJAANIN KAUPUNGIN KIRJASTO TERRAFAMEN VESIENHALLINNAN YVA-MENETTELY 8.9.2016 KLO 18-20 KAJAANIN KAUPUNGIN KIRJASTO HANKKEEN TAUSTA Vaasan hallinto-oikeus (VHO) antoi 28.4.2016 päätöksen koskien Nuasjärven purkuputkea ja Oulujoen

Lisätiedot

Vesiensuojeluseminaari 9.9.2014 Imatra. Visa Niittyniemi Vesistöpäällikkö

Vesiensuojeluseminaari 9.9.2014 Imatra. Visa Niittyniemi Vesistöpäällikkö Vesiensuojeluseminaari 9.9.2014 Imatra Visa Niittyniemi Vesistöpäällikkö Pintaveden tila Biologiset laatutekijät -Kasviplankton -Vesikasvit -Piilevät -Pohjaeläimet -Kalat Fysikaaliskemialliset laatutekijät

Lisätiedot

Säännöstelyluvan muuttaminen

Säännöstelyluvan muuttaminen Säännöstelyluvan muuttaminen Näkökulmana Pirkanmaan keskeiset järvet Oikeudelliset edellytykset Tarvitaanko säännöstelyluvan muuttamiseen lupa? VL2:2 4 mom Lupa tarvitaan myös luvan saaneen vesitaloushankkeen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

Hyvä ympäristölupahakemus

Hyvä ympäristölupahakemus Hyvä ympäristölupahakemus Valvojan näkökulma Kaisa Vähänen, Pohjois-Pohjanmaan ELY Aluefoorumi 25.5.2016, Hotelli Lasaretti, Oulu Valvojan toiveita hyvälle lupahakemukselle Viranomaiseen kannattaa ottaa

Lisätiedot

HULEVEDEN LAATU HELSINGISSÄ Johanna Airola, Paula Nurmi ja Katja Pellikka Pienvesitapaaminen/Paula Nurmi 1

HULEVEDEN LAATU HELSINGISSÄ Johanna Airola, Paula Nurmi ja Katja Pellikka Pienvesitapaaminen/Paula Nurmi 1 HULEVEDEN LAATU HELSINGISSÄ Johanna Airola, Paula Nurmi ja Katja Pellikka 1 Tutkimuksen tavoitteet Selvittää huleveden yleistä laatua Helsingissä Arvioida huleveden puhdistustarvetta Vertailla huleveden

Lisätiedot