Ympäristövaikutusten arviointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristövaikutusten arviointi"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus LAUSUNTO TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA 67/1/112/2012 KHALL 166 Ympäristönsuojelusihteeri Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus pyytää Kuhmon kaupungin lausuntoa Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivoksen laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Lausuntoa pyydetään mennessä. Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus toimii yhteysviranomaisena YVA-menettelyssä, hankkeesta vastaavana toimii Talvivaara Sotkamo Oy ja YVA-konsulttina Ramboll Finland Oy. YVA-menettelyn tarkoituksena on edistää ympäristövaikutusten arviointia ja eri tahojen huomioon ottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja vaikutusmahdollisuuksia. Menettely jakautuu kahteen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa hankkeesta vastaava laatii ympäristövaikutusten arviointiohjelman, jossa kuvataan hankkeen keskeiset tiedot, arvioitavat vaihtoehdot, arviointialueen rajaus sekä esitetään menetelmät, joilla ympäristövaikutukset arvioidaan. Toisessa vaiheessa hankkeesta vastaava selvittää YVA-ohjelmassa kuvatuin menetelmin hankkeen ympäristövaikutukset. Tiedot esitetään ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa. Arviointimenettely käynnistyi helmikuussa 2012, kun hankkeesta vastaava jätti Kainuun ELY-keskukselle YVA-ohjelman, jonka yhteysviranomainen on kuuluttanut. Kansalaisilla ja yhteisöillä on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä yhteysviranomaiselle kuulutusaikana. Yhteysviranomainen kokoaa muistutusten pohjalta lausunnon arviointiohjelmasta, jonka jälkeen käynnistyy ympäristövaikutusten arviointityö. Arviointityön tulokset kootaan YVA- selostukseksi. Ympäristövaikutusten arviointityön tulosten perusteella jatketaan hankkeen suunnittelua. Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkasteltavat hankkeen vaihtoehdot ovat: Vaihtoehto VE 0

2 Nykyisen ympäristöluvan mukainen toiminta. Nikkeliä tuotetaan nykyisen luvan mukaisesti tonnia vuodessa nikkelisulfidina, joka viedään jatkojalostettavaksi asiakkaalle. Myös sinkin, kuparin ja koboltin tuotemäärät ovat nykyisen luvan mukaisia. Louhintaa tehdään Kuusilammen ja myöhemmin myös Kolmisopen alueella. Vaihtoehtoon sisältyvät luvitusvaiheessa olevat uraanin ja mangaanin talteenotto. Vaihtoehto VE 0+ Nikkeliä tuotetaan nykyisillä laitteilla ja nykyistä prosessia kehittämällä tonnia vuodessa nikkelisulfidina, joka viedään jatkojalostettavaksi asiakkaalle. Sinkin, kuparin, koboltin ja mangaanin tuotemäärät kasva vat samassa suhteessa. Uraanin vuosituotantomäärä ei kasva vaihtoeh toon VE 0 verrattuna. Louhintaa tehdään Kuusilammen ja myöhemmin myös Kolmisopen alueella. Vaihtoehto VE 1A Tuotantokapasiteetin laajennus. Nikkeliä tuotetaan tonnia vuodessa sakkamuotoisena nikkelisulfidina, joka viedään kokonaisuudessaan jatkojalostettavaksi asiakkaalle. Sinkin, kuparin, koboltin, uraanin ja mangaanin tuotemäärät kasvavat samassa suhteessa. Louhintaa tehdään Vaihtoehto VE 1B Tuotantokapasiteetin laajennus ja osittainen oma nikkelin jatkojalostus. Nikkeliä tuotetaan tonnia vuodessa, josta tonnia vuodessa jalostetaan Talvivaarassa metalliseksi nikkeliksi ja tonnia vuodessa viedään jatkojalostettavaksi asiakkaalle. Sinkin, kuparin, koboltin, uraanin ja mangaanin tuotemäärät kasvavat samassa suhteessa. Louhintaa tehdään Vaihtoehto VE 2A Tuotantokapasiteetin laajennus. Nikkeliä tuotetaan tonnia vuodessa sakkamuotoisena nikkelisulfidina, joka viedään kokonaisuudessaan jatkojalostettavaksi asiakkaalle. Sinkin, kuparin, koboltin, uraanin ja mangaanin tuotemäärät kasvavat samassa suhteessa. Louhintaa tehdään Vaihtoehto VE 2B

3 Tuotantokapasiteetin laajennus ja nikkelin ja koboltin jatkojalostus. Nikkeliä tuotetaan tonnia vuodessa ja koko määrä jalostetaan Talvivaarassa metalliseksi nikkeliksi. Sinkin, kuparin, koboltin, uraanin ja mangaanin tuotemäärät kasvavat samassa suhteessa. Louhintaa tehdään Lisäksi tarkastellaan kaivostoimintaan liittyvinä toimintoina erikseen nel jää toisistaan riippumatonta erillistä hanketta, jotka voidaan toteuttaa minkä tahansa tuotannon laajennusvaihtoehdon yhteydessä ja myös kaivoksen nykyisten lupien mukaisen toiminnan jatkuessa. Lisätietoa arviointiohjelmasta löytyy yhteysviranomaisen nettisivuilta: nnuksenyvaalkaa.aspx Lisätietoja antaa ympäristösuojelusihteeri Risto Saarinen puh tai Ympäristösuojelusihteerin esitys: Kuhmon kaupunginhallitus esittää lausuntonaan seuraavaa: Tarkasteltavista vaihtoehdoista Nollavaihtoehtona VE 0 käytetään Talvivaaran kaivoksen nykyisen ympäristöluvan mukaista toimintaa. Nikkeliä tuotetaan nykyisen luvan mukaisesti tonnia vuodessa nikkelisulfidina, joka viedään jatkojalostettavaksi asiakkaalle. Myös sinkin, kuparin ja koboltin tuotemäärät ovat nykyisen luvan mukaisia. Louhintaa tehdään Kuusilammen ja myöhemmin myös Kolmisopen alueella. Vaihtoehtoon sisältyvät luvitusvaiheessa olevat uraanin ja mangaanin talteenotto. Nollavaihtoehtona tulisi käyttää todellista nykytilannetta. Arviointiohjelmassa todetaan mm. mangaanin talteenoton edellyttävän mahdollisesti uusien kemikaalien käyttöönottoa ja lisäävän joka tapauksessa kemikaalien kulutusta, kuljetusmääriä ja mahdollisesti päästöjä ilmaan. Arviointimenettelyyn osallistuminen Eri tahoille tarjotaan hyvin mahdollisuuksia päästä vaikuttamaan arviointityöskentelyyn: mm. ohjaus- ja seuraryhmät, yleisötilaisuudet ja eri kohderyhmille suunnatut työpajat. Kaivostoimintaa harjoittavan yhtiön tulisikin lisätä lähialueiden sekä

4 kuntien asukkaiden tietoisuutta aktiivisella, avoimella ja jatkuvalla tiedottamisella. Arvioitavat vaikutukset ja arviointimenetelmät Vaikutusten arvioinnissa tulee huomioida nykyisen kaivosalueen sekä laajennuksen ympäristövaikutuksia koko elinkaaren ajalta, ottaen huomioon hankkeen suunnittelu-, rakentamis- ja käyttövaiheet, kaivoksen sekä jäte- ja bioliuotuskasojen sulkeminen sekä teollisuusalueen rakennusten ja toimintojen mahdollinen purkaminen. Ympäristöarviointimenetelmissä tulee huomioida hankkeen merkittävimmät vaikutukset ja vaikutusryhmät, jotka vaikuttavat elinolosuhteisiin ja ihmisten terveyteen, vesistöjen vedenlaatuun, ilmanlaatuun, maankäyttöön, liikenteeseen ja mineraalien hyödyntämiseen. Kuhmon kaupunki korostaa Talvivaara Oy:n omaa vastuuta valvonnassa ja turvallisuudessa. Haju- ja Pölyhaitat Kaivosyhtiön on varmistettava, että kaivoksen laajentumisen myötä, hajuhaitat ja muut päästöt eivät lisäänny ja että yhtiö saa olemassa olevat hajuhaitat ja päästöt hallintaan. Talvivaaran kaivoksessa on jo nyt toiminnassa olevassa metallien talteenottoprosessissa syntynyt rikkivedystä aiheutuvia pitkittyneitä hajuhaittoja kaivoksen sijainti- ja naapurikunnissa. Lieviä hajuhaittoja on ollut havaittavissa myös Kuhmon alueella. Matkailu ja kaikki muutkin elinkeinot, joissa puhdas luonto on tärkeä tekijä, reagoivat herkästi ihmisten mielikuviin. Ilmaan pääsevän pölyn vaikutuksia tulisi arvioida myös terveyden kannalta. Tämä vaatii mm. hengitettävän pölyn mittauksia. Laskeumamittauksilla pystytään arvioimaan lähinnä pölyn haittoja viihtyvyyteen. Talvivaaran kaivoksen on saatettava nykyinen prosessinsa sellaiseksi, että jäteveden käsittely on hallinnassa ja sekä haju että pölypäästöt saadaan poistettua kaivoksen ulkopuolisilta alueilta. Rakentamisen vaikutukset Kaivostoiminnan laajentaminen vaatii massiivisia maanrakennustöitä. Rakentamisesta aiheutuvia melu-, pöly-, tärinä- ja vesistövaikutuksia tulisi käsitellä tarkemmin ja omana erillisenä kokonaisuutena. Kaivoksen laajentuessa toiminnan ulkopuoliseen valvontaan on kohdistettava riittävästi resursseja. Kaivostoiminnan vaikutukset Kuhmon alueen työllisyyteen ja matkailuelinkeinoon ovat vähäisemmät kuin vaikutukset kaivoksen sijaintikunnille.

5 Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus hyväk syy ympäristönsuojelusihteerin esityksen. Päätös: Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupungin joh tajan päätösehdotuksen.

Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt

Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt ylitarkastaja Sari Myllyoja Kainuun ELY-keskus, Sari Myllyoja 4.4.2012 1 Lupatilanne Ympäristöluvan lupaehtojen päivityshakemus jätetty Pohjois-Suomen

Lisätiedot

lausuntoa Talvivaara Sotkamo Oy:n kai voksen laa jen nuksen ym pä ris tövaikutusten

lausuntoa Talvivaara Sotkamo Oy:n kai voksen laa jen nuksen ym pä ris tövaikutusten Kunnanhallitus 101 17.04.2012 Lausunto Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivoksen laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta 44/1/172/2012 KHALL 101 Ympäristötarkastaja Kainuun elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUDET KAJAANISSA 13.3.2012 JA SOTKAMOSSA 14.3.2012

YLEISÖTILAISUUDET KAJAANISSA 13.3.2012 JA SOTKAMOSSA 14.3.2012 TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI YLEISÖTILAISUUDET KAJAANISSA 13.3.2012 JA SOTKAMOSSA YLEISÖTILAISUUDEN OHJELMA Klo 16 18 Vapaamuotoinen tutustuminen suunnitelmiin Klo 18

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011 KUUSAMON KULTAKAIVOSHANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ohjausryhmä 4.4.2011 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Yleisötilaisuus 8.9.2015 Leena Eerola Uudenmaan ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus. Leena Eerola 8.9.2015 1 Hankkeen toimijat Hankkeesta vastaava:

Lisätiedot

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖPAJA 1 14.5.2012 Eero Parkkola etunimi.sukunimi@ramboll.fi 14.5.2012 JÄTEVOIMALAN YVA YVA-MENETTELYN KULKU Arviointimenettelyn

Lisätiedot

TERRAFAMEN KAIVOSTOIMINNAN JATKAMISEN TAI VAIHTOEHTOISESTI SULKEMISEN YVA-MENETTELY YLEISÖTILAISUUS KLO SOTKAMO

TERRAFAMEN KAIVOSTOIMINNAN JATKAMISEN TAI VAIHTOEHTOISESTI SULKEMISEN YVA-MENETTELY YLEISÖTILAISUUS KLO SOTKAMO TERRAFAMEN KAIVOSTOIMINNAN JATKAMISEN TAI VAIHTOEHTOISESTI SULKEMISEN YVA-MENETTELY YLEISÖTILAISUUS 24.11.2016 KLO 18-20 SOTKAMO HANKKEEN TAUSTA Tämä YVA-menettely koskee Terrafame Oy:n kaivostoiminnan

Lisätiedot

VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Tourunkulman kyläyhdistyksen talo, 30.8.2012 klo 18-21 Leena Ivalo Pirkanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pirkanmaan ELY-keskus / Leena Ivalo TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pantin talo, 3.10.2013 klo 17.30-20 Leena

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely Balticconnector maakaasuputki Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) yleisötilaisuus Inkoossa 27.5.2015 Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely Leena Eerola, Uudenmaan ELY-keskus Hankkeen ja hankkeesta

Lisätiedot

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus Kuva Mikko Jokinen Hankkeesta vastaava Northland Mines Oy YVA-konsultti Ramboll Finland Oy Northland Mines Oy HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten

Lisätiedot

VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY. YLEISÖTILAISUUS Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus

VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY. YLEISÖTILAISUUS Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY YLEISÖTILAISUUS 3.2.2005 Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus YVA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Pakollinen YVA lain ja YVA

Lisätiedot

Lausunto Terrafame Oy:n vesienhallinnan ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta

Lausunto Terrafame Oy:n vesienhallinnan ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta Ympäristö- ja tekninen lautakunta 138 27.09.2016 Lausunto Terrafame Oy:n vesienhallinnan ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta YMPTEKLT 138 Ympäristötarkastaja Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Talvivaaran Kaivoksen laajennushanke. Kuvaus hankkeesta ja ympäristövaikutusten arviontimenetelmistä

Talvivaaran Kaivoksen laajennushanke. Kuvaus hankkeesta ja ympäristövaikutusten arviontimenetelmistä Talvivaaran Kaivoksen laajennushanke 2012 Kuvaus hankkeesta ja ympäristövaikutusten arviontimenetelmistä Talvivaaran kaivos sijaitsee Sotkamossa, Kainuussa. Esiintymä on yksi Euroopan suurimmista tunnetuista

Lisätiedot

KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA

KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA Alustus perustuu Kainuun ELY-keskuksen Kainuun maakunnalle tehtyyn kaivoshankeselvitykseen Lahnaslammen talkkikaivos Mondo Minerals B.V. Branch Finland Talvivaaran nikkelikaivos

Lisätiedot

3.1.2 Sosiaaliset vaikutukset

3.1.2 Sosiaaliset vaikutukset 3.1.2 Sosiaaliset vaikutukset Sosiaalisten vaikutusten arvioinnin vaikutusalue käsittää hankealueen lähiympäristön asukkaiden ja muiden sidosryhmien lisäksi myös suuremman maantieteellisen alueen PohjoisSuomessa

Lisätiedot

NOKIAN VESI OY JA PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY KOUKKUJÄRVEN BIORATKAISUN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI. YVA-ohjelman yleisötilaisuus

NOKIAN VESI OY JA PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY KOUKKUJÄRVEN BIORATKAISUN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI. YVA-ohjelman yleisötilaisuus NOKIAN VESI OY JA PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY KOUKKUJÄRVEN BIORATKAISUN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI YVA-ohjelman yleisötilaisuus 30.11.2016, Nokia YVA-OHJELMA Arvioitavat vaihtoehdot Hankkeen tekninen

Lisätiedot

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2012 219 Kunnanhallitus 17.04.2012 ASIAT Otsikko Sivu 95 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 221 96 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 222 97 Hallintojohtajan viran julistaminen

Lisätiedot

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi TIEDOTE 1 () Valtatie :n parantaminen Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä Alustava yleissuunnittelu valtatie :n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET

KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET Professori Asko Suikkanen, Lapin yliopisto Tutkija Marika Kunnari, Lapin yliopisto 13.4.2011 Muutosten ennakointi - esimerkkinä SVA Lainsäädäntö

Lisätiedot

Biokaasulaitosten YVAmenettely

Biokaasulaitosten YVAmenettely Biokaasulaitosten YVAmenettely Jyväskylä 9.9.2004 Tekes STREAMS Programme Juhani Suvilampi FT Watrec Oy Juhani Suvilampi Watrec Oy 1 Watrec Oy tarjoaa asiantuntemustaan teollisuudelle sekä jätehuollon

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa. Dilacomi-loppuseminaari Prof. Kai Kokko

Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa. Dilacomi-loppuseminaari Prof. Kai Kokko Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa Dilacomi-loppuseminaari 27.9.2013 Prof. Kai Kokko Sisältö Sääntelyn kokonaisvaltaisuus Sääntely ja lainsäädäntö Yritysten ympäristövastuu

Lisätiedot

K uhmo. 42 Suomussalmen nikkeliprojektit: Ympäristövaikutusten arviointiohjelma VESISTÖ- VAIKUTUSALUE LÄHIVAIKUTUS- ALUE LIIKENTEEN VAIKUTUSALUE

K uhmo. 42 Suomussalmen nikkeliprojektit: Ympäristövaikutusten arviointiohjelma VESISTÖ- VAIKUTUSALUE LÄHIVAIKUTUS- ALUE LIIKENTEEN VAIKUTUSALUE Suomussalmen nikkeliprojektit: Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 41 LÄHIVAIKUTUSALUE VESISTÖVAIKUTUSALUE LOUHOS LIIKENTEEN VAIKUTUSALUE 250 0 500 1000 m Kuva 7. Peura-ahon lähivaikutusalueen, valuma-alueen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (6) 232 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle Helsingin Sataman meriläjityksen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta Viite:

Lisätiedot

ASUKASKYSELY NUASJÄRVEN, JORMASJÄRVEN JA LAAKAJÄRVEN RANTAKIINTEISTÖJEN OMISTAJILLE

ASUKASKYSELY NUASJÄRVEN, JORMASJÄRVEN JA LAAKAJÄRVEN RANTAKIINTEISTÖJEN OMISTAJILLE Terrafame Oy:n kaivosalueen vesienhallintaan liittyvä ympäristövaikutusten arviointimenettely YVA ASUKASKYSELY NUASJÄRVEN, JORMASJÄRVEN JA LAAKAJÄRVEN RANTAKIINTEISTÖJEN OMISTAJILLE Terrafame Oy on käynnistänyt

Lisätiedot

Hallinnolliset pullonkaulat ja rahoitus. YVA ja ympäristöluvat mahdollistajina tulevaisuudessa

Hallinnolliset pullonkaulat ja rahoitus. YVA ja ympäristöluvat mahdollistajina tulevaisuudessa Hallinnolliset pullonkaulat ja rahoitus YVA ja ympäristöluvat mahdollistajina tulevaisuudessa Biokaasua Varsinais-Suomessa -seminaari 16.2.2016 Eljas Hietamäki Varsinais-Suomen ELY-keskus Varsinais-Suomen

Lisätiedot

SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS

SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS Hyvä vastaaja, tällä kyselyllä selvitetään näkemyksiänne Soklin kaivoshankkeen vaihtoehto 3:n (malmi rikastetaan Venäjällä)

Lisätiedot

Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia

Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia Sosiologian yliopistonlehtori Leena Suopajärvi, YTK, Lapin yliopisto DILACOMI-tutkimushankkeen loppuseminaari 27.9.2013, Rovaniemi Puheenvuoron rakenne

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO PÄÄTÖS UUDELY/1/07.04/2012 9.1.2013 Hangon Satama Länsisatama 10900 Hanko SAANTITODISTUKSELLA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN

Lisätiedot

Pöytäkirjat, viranhaltijapäätökset ja lausunnot

Pöytäkirjat, viranhaltijapäätökset ja lausunnot Maakuntahallitus I 73 21.05.2012 Pöytäkirjat, viranhaltijapäätökset ja lausunnot 159/10/101/2012, 244/8/2012, 194/81/813/2012, 299/81/813/2012, 1230/81/813/2011 MH 73 Kainuun maakuntahallinnossa on valmistunut

Lisätiedot

Yhteysviranomaisen lausunto/ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA)/Kalaveden tuotantolaitos, Keliber Oy/Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Yhteysviranomaisen lausunto/ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA)/Kalaveden tuotantolaitos, Keliber Oy/Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Kaupunginhallitus 321 29.05.2017 Yhteysviranomaisen lausunto/ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA)/Kalaveden tuotantolaitos, Keliber Oy/Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 113/11.01.00/2017 KH 321 Oheisaineisto

Lisätiedot

Pyydämme palauttamaan lomakkeen ja liitekartan WSP Environmental Oy:lle viimeistään mennessä.

Pyydämme palauttamaan lomakkeen ja liitekartan WSP Environmental Oy:lle viimeistään mennessä. Hituran kaivoksen rikastushiekka-alueiden YVA, Sosiaalisten vaikutusten arviointi KYSELY Hituran kaivos harjoittaa nikkelipitoisen sulfidimalmin louhintaa ja rikastusta. Rikastuksessa muodostuu tavanomaiseksi

Lisätiedot

Östersundomin maa-aines-yva

Östersundomin maa-aines-yva Östersundomin maa-aines-yva Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) lähtökohdat, taustat ja alustavat vaihtoehdot Muokattu 13.5.2015 Ympäristösi parhaat tekijät Hankkeen tausta ja lähtökohdat 2 Östersundomin

Lisätiedot

LAUSUNTO /36/2014. Pohjois-Suomen AVI. PL 293 (Linnankatu 1-3) OULU. Lausuntopyyntö , PSAVI/55/04.

LAUSUNTO /36/2014. Pohjois-Suomen AVI. PL 293 (Linnankatu 1-3) OULU. Lausuntopyyntö , PSAVI/55/04. LAUSUNTO 7.8.2014 5431/36/2014 Pohjois-Suomen AVI PL 293 (Linnankatu 1-3) 90101 OULU Lausuntopyyntö 11.7.2014, PSAVI/55/04.08/2014 Lausunto Talvivaara Sotkamo Oy:n vesienkäsittelystä Tukes on vastaanottanut

Lisätiedot

Selostuksen esittely Tampereen Yliopiston päätalo FT Joonas Hokkanen. FM, ins. Eero Parkkola. FT J-P Aittola

Selostuksen esittely Tampereen Yliopiston päätalo FT Joonas Hokkanen. FM, ins. Eero Parkkola. FT J-P Aittola Selostuksen esittely Tampereen Yliopiston päätalo 18.00 FT Joonas Hokkanen FM, ins. Eero Parkkola FT J-P Aittola Ins. Yht. yo. Seela Sinisalo HYÖTYVOIMALAITOKSEN YVA YVA-MENETTELYN KULKU Arviointimenettelyn

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Vt 9 Tampere Orivesi YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Arvioinnin työohjelma: ohjaa vaikutusarviointien tekemistä Välittää tietoa: hankkeen suunnittelun vaihtoehdoista tutkittavista vaihtoehdoista

Lisätiedot

METSÄ-FIBRE OY ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHTAAN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

METSÄ-FIBRE OY ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHTAAN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA METSÄ-FIBRE OY ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHTAAN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA TIIVISTELMÄ Hanke ja hankkeesta vastaava Metsä Fibre selvittää 1 300 000 sellutonnin biotuotetehtaan rakentamista Äänekosken

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö . Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 15.2.2016 Yksikön päällikkö Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 (Opastinsilta 12 B 5. krs) 00521 Helsinki

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten

Lisätiedot

hjelma, tiivistelmä

hjelma, tiivistelmä Vihdin jäteves sihuollon vaihtoehdot Ympäristövaikutusten arviointioha hjelma, tiivistelmä 23.9.20133 Ympäristövaikutusten arviointiohjelma, tiivistelmä 23.9.2013 1 Tiivistelmä Vihdin jätevedenpuhdistamisen

Lisätiedot

RUOPPAUSMASSOJEN MERILÄJITYSALUE HELSINGIN EDUSTALLA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS -ESITE

RUOPPAUSMASSOJEN MERILÄJITYSALUE HELSINGIN EDUSTALLA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS -ESITE RUOPPAUSMASSOJEN MERILÄJITYSALUE HELSINGIN EDUSTALLA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS -ESITE Joulukuu 2012 Helsingin edustan merialuetta HANKE Helsingin Satama suunnittelee uuden ruoppausmassojen

Lisätiedot

Kuvassa 1 on esitetty hankealueen rajaukset vaihtoehdoissa VE1, VE2 ja VE3.

Kuvassa 1 on esitetty hankealueen rajaukset vaihtoehdoissa VE1, VE2 ja VE3. MRa/JHu 10413 25.11.2010 VOIMAVAPRIIKKI OY FORSSAN KIIMASSUON TUULIVOIMAPUISTO LISÄYS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMAAN JOHDANTO Voimavapriikki Oy:n Forssan ja Tammelan kuntien alueelle suunniteltua

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen kaavoituksen yhteydessä

Ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen kaavoituksen yhteydessä Ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen kaavoituksen yhteydessä YVA-lainsäädännön uudistuksen koulutuspäivä 12.5.2017 Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö YVA kaavoituksen yhteydessä lain

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointiselostus

Ympäristövaikutusten arviointiselostus Ympäristövaikutusten arviointiselostus Kuusamon kaivoshanke YVA-yleisötilaisuus 8.1. ja 9.1.2014 Kuusamo ja Käylä Ylitarkastaja Heikki Kovalainen 8.-9.1.2014 1 YVA-yleisötilaisuus 9.1.2014 Käylä POPELY

Lisätiedot

METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS

METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS Tiedote ja kysely Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre suunnittelee biotuotetehtaan rakentamista Äänekoskelle nykyisen sellutehtaan alueelle. Biotuotetehtaan ympäristövaikutusten

Lisätiedot

LAUSUNNOT JA MIELIPITEET

LAUSUNNOT JA MIELIPITEET 1 LAUSUNNOT JA MIELIPITEET liite Työ- ja elinkeinoministeriö (L1) Valtioneuvosto myönsi päätöksellään 1.3.2012 Talvivaaran Sotkamo Oy:lle luvan ydinenergialain 21 mukaiseen kaivos ja rikastustoimintaan,

Lisätiedot

Hankkeesta vastaa NCC Roads. Yhteyshenkilönä on toiminut Riku Rousku Viita- Yhtiöt Oy:stä.

Hankkeesta vastaa NCC Roads. Yhteyshenkilönä on toiminut Riku Rousku Viita- Yhtiöt Oy:stä. LAUSUNTO YVA-OHJELMASTA, OHKOLAN KIVIAINESTEN OTTOALUE, MÄNTSÄLÄ Ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA) annetun lain (468/94, muutos 267/99) ja YVA-asetuksen (268/99) 6 :n hankeluettelon kohdan 2 b mukaan

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi YVA

Ympäristövaikutusten arviointi YVA Ympäristövaikutusten arviointi YVA 2 Ympäristövaikutusten arviointia koskeva lainsäädäntö Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 11.5.2017 Eriika Melkas EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ Pääasiallinen sisältö Tiettyjen julkisten ja yksityisten

Lisätiedot

Oulun Energia YVA-hanke. Yleisötilaisuus 18.3.2014

Oulun Energia YVA-hanke. Yleisötilaisuus 18.3.2014 Oulun Energia YVA-hanke Yleisötilaisuus 18.3.2014 Oulun Energian uuden voimalaitoksen ympäristövaikutusten arviointi Arviointiohjelman sisältö: Hankkeen tausta ja perustelut Hankkeen kuvaus: vaihtoehdot,

Lisätiedot

Kaivoksen laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Kaivoksen laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Kaivoksen laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma Vastaanottaja: Asiakirjatyyppi: Päivämäärä: Viite: Laatijat: Kuvaus: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj YVA-ohjelma

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa.

Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa. Liite 2 Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa. YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO LAUSUNNON HUOMIOIMINEN Hankkeen vaihtoehdot Mikäli arvioinnin edetessä

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ylitarkastaja Antti Puhalainen avasi tilaisuuden ja toivotti kaikki tervetulleiksi.

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ylitarkastaja Antti Puhalainen avasi tilaisuuden ja toivotti kaikki tervetulleiksi. MUISTIO Projekti Ekokemin Kouvolan teollisuusjätekeskuksen laajennus Aihe Ympäristövaikutusten arviointiohjelman ja asemakaavan aloitusvaiheen yleisötilaisuus Päivämäärä 2.4.2014 Paikka Laatija ABC Anjalankosken

Lisätiedot

KAIVOSHANKKEIDEN ENNAKOIDUT JA TODETUT MUUTOKSET. Kunnari & Suikkanen Outokumpu

KAIVOSHANKKEIDEN ENNAKOIDUT JA TODETUT MUUTOKSET. Kunnari & Suikkanen Outokumpu KAIVOSHANKKEIDEN ENNAKOIDUT JA TODETUT MUUTOKSET Kunnari & Suikkanen Outokumpu 16.-17.2.2010 Muutosten ennakointi -esimerkkinä SVA Lainsäädäntö ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) ja rakennuslain

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Vaasa Tuulivoimakaavoitus

Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Vaasa Tuulivoimakaavoitus Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä 30.11 Vaasa Tuulivoimakaavoitus John Öst 1.12.2016 Österbotten Etapplandskapsplan 2 (förnybara energiformer) Etapplandskapsplan 2 godkändes av landskapsfullmäktige

Lisätiedot

Uraanin talteenoton ympäristövaikutusten arviointi. Arviointiselostus

Uraanin talteenoton ympäristövaikutusten arviointi. Arviointiselostus Uraanin talteenoton ympäristövaikutusten arviointi Arviointiselostus Kehittyvä kaivos Tiivistelmä Johdanto Arvioidussa hankkeessa Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n tytäryhtiö Talvivaara Sotkamo Oy suunnittelee

Lisätiedot

Fennovoima Oy:n loppusijoitushankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyt ja luvitus

Fennovoima Oy:n loppusijoitushankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyt ja luvitus Fennovoima Oy:n loppusijoitushankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyt ja luvitus Teollisuusneuvos Herkko Plit Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Fennovoiman loppusijoitushanke PAP vuodelta

Lisätiedot

Kylylahti Copper Oy Luikonlahden rikastamon sivutuotteiden ja kaivannaisjätteiden elinkaarisuunnittelu

Kylylahti Copper Oy Luikonlahden rikastamon sivutuotteiden ja kaivannaisjätteiden elinkaarisuunnittelu Perustietoa hankkeesta on australialaisen Altona Mining Limitedin tytäryhtiö Suomessa. Yhtiöllä on Kylylahden kaivos Polvijärvellä, mistä louhittava malmi kuljetetaan rikastettavaksi yhtiön Kaavin kunnan

Lisätiedot

Yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto, 113, Yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto, 5,

Yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto, 113, Yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto, 5, Tampere Ote pöytäkirjasta 13/2017 1 (7), 113,, 5, 17.01.2017 113 Lausunto Nokian Koukkujärven bioratkaisu -hankkeiden ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta TRE:8096/11.03.00/2016,, 113 Valmistelija

Lisätiedot

Asia/Ärende Lausunto Förbyn kaivoksen täyttöhanketta koskevasta ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta

Asia/Ärende Lausunto Förbyn kaivoksen täyttöhanketta koskevasta ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta Turku/Åbo 20.1.2003 Nro/Nr LOS-2002-R-3-53 Viite/Hänvisning Asia/Ärende Lausunto Förbyn kaivoksen täyttöhanketta koskevasta ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta Omya Oy Särkisalontie 1361 25640 Förby

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIR JA 9/2012 263. Nimi Tehtävä Lisätiedot

KUHMON KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIR JA 9/2012 263. Nimi Tehtävä Lisätiedot KUHMON KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIR JA 9/2012 263 Kaupunginhallitus KOKOUSAIKA 24.04.2012 klo 17:30-19:52 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, Joki OSALLISTUJAT LÄSNÄ (ja mer kintä siitä kuka toi mii puheenjohtajana)

Lisätiedot

Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely

Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely Hankealue Asutus Hankealue sijoittuu metsätalouskäytössä olevalle haja-asutusalueelle Reunan pientaloalue sijaitsee lähimmillään noin 300 metrin etäisyydellä hankealueen

Lisätiedot

Tiivistelmä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Elokuu 1999. Loviisa 3. -ydinvoimalaitoshanke

Tiivistelmä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Elokuu 1999. Loviisa 3. -ydinvoimalaitoshanke Elokuu 1999 Tiivistelmä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta Loviisa 3 -ydinvoimalaitoshanke Hankkeesta vastaava Yhteysviranomainen Sisällysluettelo Hankkeen tausta ja aikataulu Hanke ja sen vaihtoehdot

Lisätiedot

YVA-menettely hankkeissa

YVA-menettely hankkeissa YVA-menettely hankkeissa E 18 Turun kehätie välillä Naantali - Raisio Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri Vesa Virtanen

Lisätiedot

Hankkeen kuvaus Eläinmäärän muutos ja eläinsuojan maksimikapasiteetti: Lietelannan varastointitilan muuttaminen:

Hankkeen kuvaus Eläinmäärän muutos ja eläinsuojan maksimikapasiteetti: Lietelannan varastointitilan muuttaminen: KESELY/7/07.04/2012 Keski-Suomi 11.6.2012 Tiina ja Petri Vammelvirta Ridantie 55 41580 Sauvamäki Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Lausuntopyyntö YVA -menettelystä Länsi- ja

Lisätiedot

> Ympäristönsuojelu YVA > Vireillä olevat YVA-hankkeet (Varsinais-Suomi) > Kanalalaajennushanke Mynämäellä Kanax Oy

> Ympäristönsuojelu YVA > Vireillä olevat YVA-hankkeet (Varsinais-Suomi) > Kanalalaajennushanke Mynämäellä Kanax Oy SAATE 29.11.2012 Arvoisa vastaanottaja Mynämäellä on käynnissä ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) liittyen Kanax Oy:n 100 000 kanan kanalan laajennukseen. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn

Lisätiedot

MRL:n 9 ja uusi YVA-laki

MRL:n 9 ja uusi YVA-laki MRL:n 9 ja uusi YVA-laki MRL-neuvottelupäivät 30.8.2017 Kemissä Leena Ruokanen, LAPELY/Y/Alu 4.9.2017 YVA-menettely sisältää tarvittaessa kansainvälisen kuulemisen YVA-ohjelman laatiminen (14 ) ja toimittaminen

Lisätiedot

Kaivosmanifesti. Tuomo Tormulainen, Helsinki 26.4.2014

Kaivosmanifesti. Tuomo Tormulainen, Helsinki 26.4.2014 Kaivosmanifesti Tuomo Tormulainen, Helsinki 26.4.2014 Lähtökohtia Suomen värimineraalien omistusoikeus on selvitettävä Mineraalistrategia uusiksi Oleellinen kysymys? Millainen kaivostoiminta on mahdollista

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 13.35. Osallistujat esittäytyivät.

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 13.35. Osallistujat esittäytyivät. PÖYTÄKIRJA Projekti Aihe Talvivaaran laajennus-yva Ohjausryhmäkokous Päivämäärä 12.6.2012 klo 13.30-15.30 Paikka Kokous nro 2 Laatija Osallistujat Poissa Tiedoksi Seuraava kokous Kainuun ELY-keskus, Kajaani

Lisätiedot

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake 1 (11) VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY VÄSTERVIKIN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Triventus Wind

Lisätiedot

Liikenneyhteyden kehittämisen yleissuunnittelu ja YVA

Liikenneyhteyden kehittämisen yleissuunnittelu ja YVA Liikenneyhteyden kehittämisen yleissuunnittelu ja YVA Oulun tiepiiri teettää työn, joka sisältää : vaihtoehtoisten liikenneyhteyksien määrittelyn ja ratkaisujen ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA), parhaan

Lisätiedot

SOKLIN YVA TÄYDENNYS. 1. Vastaajan sukupuoli. 2. Vastaajan ikä. 3. Kuulutteko Soklin kaivoshankkeen. Vastaajien määrä: 48 0% 10% 20% 30% 40% 50% Mies

SOKLIN YVA TÄYDENNYS. 1. Vastaajan sukupuoli. 2. Vastaajan ikä. 3. Kuulutteko Soklin kaivoshankkeen. Vastaajien määrä: 48 0% 10% 20% 30% 40% 50% Mies SOKLIN YVA TÄYDENNYS 1. Vastaajan sukupuoli Mies Nainen 2. Vastaajan ikä Alle 25 -vuotias 25-40 -vuotias 40-60 -vuotias Yli 60 -vuotias 3. Kuulutteko Soklin kaivoshankkeen Vastaajien määrä: 44 ohjausryhmään

Lisätiedot

KEMIKAALIT JA YMPÄRISTÖ TALVIVAARAN KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNTAVIIVAT EEVA RUOKONEN

KEMIKAALIT JA YMPÄRISTÖ TALVIVAARAN KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNTAVIIVAT EEVA RUOKONEN KEMIKAALIT JA YMPÄRISTÖ 25.4.2012 TALVIVAARAN KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNTAVIIVAT EEVA RUOKONEN 1 TALVIVAARA LYHYESTI Maailmanluokan nikkelikaivoksen ylösajo käynnissä Sotkamossa Kansainvälisesti merkittävä

Lisätiedot

KAIVOSTOIMINNAN TALOUDELLISTEN HYÖTYJEN JA YMPÄRISTÖHAITTOJEN RAHAMÄÄRÄINEN ARVOTTAMINEN. Pellervon taloustutkimus PTT Suomen ympäristökeskus

KAIVOSTOIMINNAN TALOUDELLISTEN HYÖTYJEN JA YMPÄRISTÖHAITTOJEN RAHAMÄÄRÄINEN ARVOTTAMINEN. Pellervon taloustutkimus PTT Suomen ympäristökeskus KAIVOSTOIMINNAN TALOUDELLISTEN HYÖTYJEN JA YMPÄRISTÖHAITTOJEN RAHAMÄÄRÄINEN ARVOTTAMINEN Pellervon taloustutkimus PTT Suomen ympäristökeskus Työn tavoitteena tarkastella mahdollisimman kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

SUHANGON KAIVOSHANKE, SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI. Yleisötilaisuus Tervola Jari Laitakari Kalle Reinikainen

SUHANGON KAIVOSHANKE, SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI. Yleisötilaisuus Tervola Jari Laitakari Kalle Reinikainen SUHANGON KAIVOSHANKE, SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Yleisötilaisuus Tervola 20.5.2013 Jari Laitakari Kalle Reinikainen YVA-MENETTELYN TARKASTELUALUE COPYRIGHT PÖYRY 14.3.2013 NYKYTILA MAISEMA-ALUEET,

Lisätiedot

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Green Mining Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Mineraalialan kehitys Suomessa Suomi on vastuullisen kaivostoiminnan tunnustettu osaaja joka vie asiantuntemustaan maailmalle Tekesin Green Mining -ohjelma

Lisätiedot

Uraanin talteenoton ympäristövaikutusten arviointi. Arviointiselostus

Uraanin talteenoton ympäristövaikutusten arviointi. Arviointiselostus Uraanin talteenoton ympäristövaikutusten arviointi Arviointiselostus Kehittyvä kaivos Tiivistelmä Johdanto Arvioidussa hankkeessa Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n tytäryhtiö Talvivaara Sotkamo Oy suunnittelee

Lisätiedot

Lausunto NCC Roads Oy:n kierrätysterminaalihankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta

Lausunto NCC Roads Oy:n kierrätysterminaalihankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1214/11.01.00.02/2013 22 Lausunto NCC Roads Oy:n kierrätysterminaalihankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala, terveystarkastaja

Lisätiedot

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1 HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1 ELY-keskuksen kirje 11.3.2011 ÖSTERSUNDOMIN YLEISKAAVA-ALUEEN RAIDEYHTEYS HA - HANKKEEN YVA-MENETTELYN SOVELTAMISTARPEEN SELVITTÄ- MINEN Dnro 2011-440, Östersundom-toimikunta

Lisätiedot

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2012 80. Otsikko Sivu

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2012 80. Otsikko Sivu SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2012 80 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 25.04.2012 ASIAT Otsikko Sivu 58 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 83 59 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen

Lisätiedot

LAUSUNTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSESTA Hituran kaivoksen rikastushiekka alueet

LAUSUNTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSESTA Hituran kaivoksen rikastushiekka alueet Päiväys Dnro 26.2.2008 PPO 2007 R 7 531 Finn Nickel Oy (ent. Hitura Mining Oy) Hituran kaivos Kummuntie 8 85560 Ainastalo Viite Asia LAUSUNTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSESTA Hituran kaivoksen

Lisätiedot

Ari Värrälä Kuusakoski Oy:ltä avasi tilaisuuden ja toivotti kaikki läsnäolijat tervetulleiksi Kuuskoski Oy:n Tornion kierrätysmateriaaliterminaalin

Ari Värrälä Kuusakoski Oy:ltä avasi tilaisuuden ja toivotti kaikki läsnäolijat tervetulleiksi Kuuskoski Oy:n Tornion kierrätysmateriaaliterminaalin MUISTIO Projekti Kuusakoski Oy Tornion kierrätysmateriaaliterminaali, YVA-ohjelman yleisötilaisuus Päivämäärä 13.1.2015 Aika klo 18.00 19.20 Paikka Tornion kaupungintalo, valtuustosali Suensaarenkatu 4

Lisätiedot

TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET

TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET 30.9.2014 1. H1 2014 lyhyesti 2. Tuotantopäivitys 3. Vesien hallinta 4. Luvitus ja oikeudelliset prosessit 5. Toiminnalliset ja markkinanäkymät

Lisätiedot

Östersundomin maa-aines-yva

Östersundomin maa-aines-yva Östersundomin maa-aines-yva Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Yleisötilaisuus 8.9.2015 Östersundom Ympäristösi parhaat tekijät 2 Illan ohjelma 18.00 Aloitussanat Mikko Suominen, HKR 18.10 YVA-menettelyn

Lisätiedot

Tuulivoimahankkeen luvitus Suomessa. STY / Hankekehittäjävaliokunta

Tuulivoimahankkeen luvitus Suomessa. STY / Hankekehittäjävaliokunta Tuulivoimahankkeen luvitus Suomessa STY / Hankekehittäjävaliokunta Tuulipuiston luvittaminen PROSESSI 1: + YLEISKAAVA Tuulivoimaloita 10 tai yli PROSESSI 2: YLEISKAAVA Tuulivoimaloita 9 tai alle Suunnittelutarveratkaisu:

Lisätiedot

Uraanihankkeet, kaivoslain uudistus ja kansalaisten mahdollisuudet

Uraanihankkeet, kaivoslain uudistus ja kansalaisten mahdollisuudet Uraanihankkeet, kaivoslain uudistus ja kansalaisten mahdollisuudet Luonnonsuojelusihteeri Tapani Veistola Suomen luonnonsuojeluliitto Kuhmon uraani-ilta 4.9.2008 Kajaanin uraani-ilta 5.9.2008 Esityksen

Lisätiedot

Lausunto Kemira Chemicals Oy:n Joutsenon kloraattitehtaan laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta

Lausunto Kemira Chemicals Oy:n Joutsenon kloraattitehtaan laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta Kaupunginhallitus 239 23.05.2016 Lausunto Kemira Chemicals Oy:n Joutsenon kloraattitehtaan laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta 403/11.01.00.01/2016 KH 239 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri

Lisätiedot

Suurhankkeiden hallittu ja sujuva edistäminen - Kokemuksia MF:n Äänekosken biotuotetehtaan viranomaisprosessien sujuvoittamisesta

Suurhankkeiden hallittu ja sujuva edistäminen - Kokemuksia MF:n Äänekosken biotuotetehtaan viranomaisprosessien sujuvoittamisesta Suurhankkeiden hallittu ja sujuva edistäminen - Kokemuksia MF:n Äänekosken biotuotetehtaan viranomaisprosessien sujuvoittamisesta MRL-neuvottelupäivät 18. 19.8.2015 Sallan Poropuistossa Elina Linnove,

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Kunnanhallitus 18.4.2012

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Kunnanhallitus 18.4.2012 KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Kunnanhallitus 18.4.2012 KOKOUSAIKA Maanantai 23.4.2012 klo 18.00-20.55 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 199 100 KYSTERI/Koillis-Savon

Lisätiedot

Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/mondo Minerals B.V. Branch Finland YMPTEKLT 27

Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/mondo Minerals B.V. Branch Finland YMPTEKLT 27 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 27 26.02.2014 Lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta/mondo Minerals B.V. Branch Finland YMPTEKLT 27 Ympäristötarkastaja Mondo Minerals B.V.

Lisätiedot

Antopäivä PL 204, 65101 VAASA Puhelin 0100 86360, (lisämaksuton) Faksi 010 36 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi 27.9.

Antopäivä PL 204, 65101 VAASA Puhelin 0100 86360, (lisämaksuton) Faksi 010 36 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi 27.9. VAASAN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS Nro 11/0436/3 Korsholmanpuistikko 43 Antopäivä PL 204, 65101 VAASA Puhelin 0100 86360, (lisämaksuton) Faksi 010 36 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi 27.9.2011 01220/11/5139

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Kunnanhallitus 18.4.2012

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Kunnanhallitus 18.4.2012 KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Kunnanhallitus 18.4.2012 KOKOUSAIKA Maanantai 23.4.2012 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 199 100 KYSTERI/Koillis-Savon

Lisätiedot

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Helsinki 16.12.2016 Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luontoselvitysten merkitys Hyvällä taustoituksella ja suunnittelulla voidaan säilyttää

Lisätiedot