NOORMARKUN POHJAVESIALUEIDEN SUOJELUSUUNNITELMA

Transkriptio

1 NOORMARKUN POHJAVESIALUEIDEN SUOJELUSUUNNITELMA Reijo Pitkäranta & Ari Ahomäki 2009 SEMOPOSU Seudullinen maa-ainesten ottoa ja pohjaveden suojelua ohjaava hanke Porin seutukunnassa

2 2

3 SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 7 ALKUSANAT... 8 SANASTOA JOHDANTO SUOJELUSUUNNITELMAN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ POHJAVESIEN SUOJELUUN LIITTYVÄ LAINSÄÄDÄNTÖ Pohjaveden pilaamis- ja muuttamiskielto Maaperän pilaamiskielto ja selontekovelvollisuus pilaantuneesta alueesta EU:n vesipuitedirektiivi Kunnan ympäristönsuojelumääräykset POHJAVESI Suomen maaperän synty Pohjaveden muodostuminen Pohjaveden virtaaminen Pohjaveden laatu NOORMARKUN KUNNAN POHJAVESIALUEET Suojelusuunnitelman kohteen rajaus Pohjavesialueen geologiaa ja hydrogeologiaa Alueen kallioperä Alueen maaperä Pohjavesialueiden hydrogeologiaa Pohjavesialueet Kaapolan pohjavesialue Matalakosken pohjavesialue Keskustan pohjavesialue Finpyyn pohjavesialue Harjakankaan pohjavesialue Veden laatu Pohjavesialueiden suojavyöhykkeet Toimenpidesuositukset RISKIÄ AIHEUTTAVAT TOIMINNOT Asutus Viemärit maaperän saastuttajina Viemäröintien pohjavedelle aiheuttama riski Noormarkun pohjavesialueella

4 6.1.3 Toimenpide-ehdotuksia Öljysäiliöt maaperän saastuttajina Polttoainesäiliöiden pohjavedelle aiheuttama riski Toimenpide-ehdotuksia Maa- ainesten otto ja suovesien imeytyminen harjuun Maa- ainesten oton pohjavesivaikutuksia Maa-ainesten oton ja suovesien pohjavedelle aiheuttama riski Noormarkussa Toimenpide-ehdotuksia Liikenne, tienpito ja vaarallisten aineiden kuljetukset Liikenne Pohjavesialueen liikenne Tienpito Pohjavesialueen tienpito Tienpidon aiheuttaman riskin arviointia Maantiekuljetukset Vaarallisten aineiden kuljetusten aiheuttama riski Toimenpide-ehdotuksia Hautausmaa Mikrobit pohja- ja vajovedessä Hautausmaan pohjavedelle aiheuttama riski Noormarkussa Toimenpide-ehdotuksia Teollisuus ja muu yritystoiminta Noormarkun pohjavesialueilla oleva yritystoiminta Toimenpide-ehdotuksia Maa- ja metsätalous Maa- ja metsätalouden pohjavedelle aiheuttama riski Toimenpide-ehdotuksia Noormarkunjoen tulva Tulvien pohjavedelle aiheuttama riski Toimenpide-ehdotuksia Pilaantuneet maa-alueet Pilaantuneiden maa-alueiden aiheuttaman riskin arviointi Toimenpide-ehdotuksia Muuntamot Muuntamoiden aiheuttama riski pohjavesialueilla

5 6.9.2 Toimenpide-ehdotuksia Rakentaminen Rakentamisen pohjavesivaikutukset Toimenpide-ehdotuksia Ilman epäpuhtaudet Ilman kautta kulkeutuvat epäpuhtaudet Noormarkun alueen laskeuma ja sen pohjavedelle aiheuttama riski Toimenpide-ehdotuksia ENNALTAEHKÄISEVÄ POHJAVEDEN SUOJELU Pohjaveden laadun valvonta Kaavoitus ja muu maankäytön ohjaus Vesihuollon kehittämissuunnitelma Suojelusuunnitelman seuranta Vesihuollon valmiussuunnitelma Toiminta onnettomuustilanteissa Onnettomuuksien ennaltaehkäisy Tiedonvälitys Vahinkojen torjunta TOIMENPIDESUOSITUKSET YHTEENVETO KIRJALLISUUTTA Liite 1 Otteita pohjaveden suojeluun liittyvistä säännöksistä Liite 2 Noormarkun pohjavesialueiden yleiskartta Liite 3 Matalakosken ja keskustan pohjavesialueiden riskikohteet Liite 4 Finpyyn pohjavesialueen riskikohteet Liite 5 Matalakosken pohjavesialueen vedentarkkailu Liite 6 Finpyyn pohjavesialueen vedentarkkailu Liite 7 Finpyyn ja Harjakankaan pohjavesialueiden maa-aineskuoppien kunnostustarveluokat Liite 8 Matalakosken ja Kaapola 2 pohjavesialueiden maa-aineskuoppien kunnostustarveluokat 5

6 6

7 TIIVISTELMÄ Noormarkun kunnan pohjavesialueet sijoittuvat kapealle luode-kaakkosuuntaiselle harjujaksolle, joka kunnan alueella kulkee Ulvilan ja Noormarkun rajalla olevalta Harjakankaalta Finpyyn, keskustan ja Matalakosken kautta Kaapolaan, josta se jatkuu Porin puolelle. Harju on kunnan alueella n. 15 km pitkä, ja se on lähes kokonaan pohjavesialuetta. Pohjavesialueita on yhteensä viisi, joista kaksi on osaksi naapurikuntien puolella: Harjakangas (noin puolet Ulvilan puolella), Finpyy, Keskusta, Matalakoski ja Kaapola 2 (osa Porin puolella). Tässä pohjavesialueiden suojelusuunnitelmassa keskitytään riskitoimintojen osalta vain Finpyyn, Keskustan ja Matalakosken pohjavesialueisiin. Kaapola 2 on II-luokan pohjavesialue, jolla ei ole vedenottoa. Harjakankaalla sijaitsee Porin Veden tekopohjavesilaitos, ja alue sisältyy Porin kaupungin pohjavesialueiden suojelusuunnitelmaan. Noormarkun kunnan pohjavesialueilla sijaitsevat Harjakankaan, A. Ahlström Osakeyhtiön, Kankaan ja Matalakosken vedenottamot sekä useita yksityiskaivoja, jotka kuitenkaan eivät kaikki ole aktiivisessa käytössä. Vedenottamoista A. Ahlström Osakeyhtiön ottamo on varsin vähäisessä käytössä ja Matalakosken ottamo on suljettu vuonna 1996 tapahtuneen dieselöljyvahingon vuoksi; sen tilalle rakennettiin Kankaan vedenottamo, jonka kaivot sijaitsevat kahdessa paikassa. Noormarkun kunnan pohjavesialueilla on paljon pohjaveden laatua uhkaavia tekijöitä. Kaikkien vedenottamoiden lähistöllä on runsaasti asutusta, tiestöä ja jonkin verran pienyritystoimintaa. Kaikkien vedenottamojen läheisyydessä on myös maanalaisia polttoainesäiliöitä. Suojelusuunnitelmassa suositellaan mm. kunnallisen viemäriverkoston laajentamista Matalakosken pohjavesialueella ja jätevesijärjestelmien kunnostamista siten, etteivät jätevedet pääse imeytymään käytettävään pohjaveteen. Maanalaiset polttoainesäiliöt suositellaan vaihdettavaksi maanpäällisiin, rakennuksen sisällä oleviin säiliöihin. Finpyyn pohjavesialueella Noormarkun Harjakankaan pohjavedenottamon läheisyydessä suoveden imeytyminen harjuun huonontaa veden laatua, ja imeytymistä tulisi mahdollisuuksien mukaan estää. Lisäksi paljaat soranottoalueet tulee kunnostaa, jotta alueelle saadaan aktiivinen pintamaakerros, joka voi pidättää ilmasta tulevia laskeumia. Pohjavesilammikot, joiden vedenpinta vaihtelee aivan maanpinnan tasossa, tulee täyttää puhtaalla maa-aineksella. Paikoin myös lampien syventäminen voi tulla kysymykseen. Pohjavesialueiden reunamilla on suhteellisen vähän viljelyksiä ja toiminnassa olevaa maataloutta. Pohjaveden laatua saattavat uhata myös mahdollisesti jo likaantuneiden maa-alueiden sisältämät sekä aiemmasta ja nykyisestä yritystoiminnasta maaperään päässeet tai pääsevät kemikaalit. Riskien pienentämiseksi maataloudelle annetaan viljelyohjeita pohjaveden laadun turvaamiseksi, mahdollisesti saastuneet maa-alueet tutkitaan ja yritystoiminnalle annetaan ohjeita kemikaalien varastoimisesta ja käsittelystä. Tulevaisuudessa pohjavesialueen riskejä pienennetään mm. siirtämällä tiedot pohjavesialueesta ja sitä koskevista rajoituksista mahdollisuuksien mukaan kaavoihin ja kunnan rakennusjärjestykseen. 7

8 ALKUSANAT Porin seutukunnassa toimi vuosina maa-ainesten ottoa ja pohjaveden suojelua ohjaava ja yhteen sovittava hanke eli SEMOPOSU. Yhtenä hankkeen tavoitteista oli pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laatiminen tai päivittäminen. Hanketta rahoittivat omarahoitteisesti seudun 11 Karhukuntaa (40 % kustannuksista) sekä EU:n tuella Lounais-Suomen ympäristökeskus ja Satakuntaliitto (60 % kustannuksista). Noormarkun kunnassa on tehty pohjavesialueiden suojelusuunnitelma vuonna Pohjavesialueilla tapahtuneiden muutosten vuoksi suojelusuunnitelman päivittäminen oli nyt perusteltua. Noormarkun pohjavesialueiden suojelusuunnitelman päivittäminen aloitettiin SEMOPOSU-hankkeen aikana. SEMOPOSU-hankkeen loppuraportissa (Pitkäranta 2007) ja maa-ainesten ottoalueiden kuntokartoitusraportissa (Pitkäranta 2008) on myös tietoja pohjavesialueista ja niiden riskitekijöistä. Itse teksti pohjautuu hyvin paljon aikaisempaan, vuonna 1995 Noormarkun kunnan ja Hämeen ympäristökeskuksen laatimaan pohjavesialueiden suojelusuunnitelmaan. Noormarkun kunta kuuluu Satakuntaliiton, Lounais-Suomen ympäristökeskuksen, Länsi- Suomen ympäristölupaviraston ja Satakunnan pelastuslaitoksen toiminta-alueisiin. Noormarkun pohjavesialueiden suojelusuunnitelman laadintaan liittyvissä palavereissa ovat olleet mukana: Noormarkun kunta Markku Mäkitalo Heli Välimaa SEMOPOSU -hanke Reijo Pitkäranta Ari Ahomäki kunnaninsinööri ympäristösihteeri hankepäällikkö hankkeen määräaikainen tutkija 8

9 SANASTOA Adsorptio tarkoittaa ionin, molekyylin tai yhdisteen kiinnittymistä toisen aineen, yleensä savipartikkelin tai humusaineksen, pintaan, josta se voi myöhemmin korvautua toisella ionilla, molekyylillä tai yhdisteellä. Advektio tarkoittaa haitta-aineiden kulkeutumista veden mukana liuenneena tai liuoksen mukana suspendoituneena. Bakteriofagit eli fagit ovat bakteerien viruksia, joiden vaikutuksesta bakteerisolut hajoavat. Kolifagi on kolibakteerin bakteriofagi. Delta on jäätikköjokimuodostuma, joka on syntynyt jäätikköjoen kuljettamasta lajittuneesta aineksesta suunnilleen veden pinnan tasoon jään reunalle sen päättyessä seisovaan veteen. Deltat ovat pääasiassa suhteellisen tasaisia ja laakeita kankaita. Diffuusio on ilmiö, jossa eri väkevyyden omaavien aineiden pitoisuuserot pyrkivät tasoittumaan. Dispersiolla tarkoitetaan molekyylien hajontaa eri suuntiin väliaineessa tai sen vaikutuksesta. Hydraulinen gradientti kuvaa tässä pohjaveden pinna kaltevuutta. Sen arvo lasketaan jakamalla havaintopisteiden vesipintojen korkeusero pisteiden välisellä etäisyydellä. Hydraulinen yhteys tarkoittaa eri pisteiden välillä vallitsevaa vedenjohtoyhteyttä. Kontaminoituminen tarkoittaa tässä maaperän tai pohjaveden vähitellen tapahtuvaa likaantumista. Maannos on maaperän pintaosan kerroksellinen muuttumisvyöhyke, joka syntyy hitaasti mineraaliaineksen rapautumisen ja siihen liittyvän saostumisen tuloksena. Suomen sora- ja hiekkamaiden maannosprofiili on ns. podsolimaannos, joka koostuu toisistaan selvästi värinsä puolesta erottuvista kerroksista. Maannoksen pinnalla on karikekerros, joka on väriltään tummaa. Seuraavana on vaalean harmaa huuhtoutumiskerros ja alimpana yleensä raudan ruskeaksi värjäämä rikastumiskerros. Maannos ulottuu kemiallisten ominaisuuksiensa perusteella yli 1,5 m:n syvyydelle, mutta silmämääräisesti tarkasteltuna soraalueilla maannos on alle 0,5 m paksu. Metylaatio on maaperän mikroorganismien tuottama prosessi, jossa mikrobit muuttavat yhdisteiden molekyylipainoa suuremmaksi. Orsivesi on varsinaisen pohjavesiesiintymän yläpuolella, vettä huonosti johtavan kerrostuman päällä oleva vapaa pohjavesivyöhyke. Sorptiolla tarkoitetaan aineiden kiinnittymistä nesteestä kiinteisiin aineisiin. 9

10 10

11 1 JOHDANTO Vaikka pohjavesi on yleisesti pintavettä parempaa, vakavat laatuhäiriöt ovat viime aikoina usein kohdanneet juuri pohjavesiämme. Pohjaveden laatuhäiriö on usein ennakoimaton, eikä pohjavesilaitoksilla yleensä ole teknisiä valmiuksia jatkuvaan veden laadun analysointiin tai havaitun epäpuhtauden poistamiseen raakavedestä. Jo tapahtuneiden pohjavesivaurioiden korjaaminen on usein hidasta, vaikeaa ja kallista. Toisinaan vaurion korjaaminen on mahdotontakin ja joudutaan etsimään kokonaan uusi raakavesilähde. Jos yhdyskunnan tai teollisuuslaitoksen vedenhankinta perustuu vain yhden pohjavesiesiintymän hyödyntämiseen, pohjaveden pilaantuminen voi pahimmassa tapauksessa keskeyttää vedenjakelun kokonaan. Tällöin joudutaan turvautumaan väliaikaisiin vedenjakelujärjestelmiin kunnes saadaan uusi raakavesilähde käyttöön. Ikävä esimerkki Noormarkussa on Matalakosken dieselöljyvahinko vuonna 1996, jolloin ottamo jouduttiin sulkemaan. Vedenhankinnan turvaamiseksi tilalle piti rakentaa uusi ottamo vahinkopaikkaan nähden puhtaan veden alueelle. Matalakosken ottamo ei ole vedenhankintakäytössä. Pohjaveden laatua on aiemmin pyritty turvaamaan Länsi-Suomen vesioikeudelta, nykyään Länsi-Suomen ympäristölupavirastolta haettavilla suoja-aluepäätöksillä. Suoja-alueiden muodostaminen on kuitenkin varsin raskas ja aikaa vievä prosessi katselmustoimituksineen ja valituskierroksineen. Lisäksi suojelupäätöksen toteuttaminen yleensä aiheuttaa vedenottajalle korvausvelvoitteita. Näistä syistä suoja-alueiden määrä on jäänyt melko vähäiseksi pohjavesialueiden määrään nähden. Vesilain mukaisen suoja-alueiden muodostamismenettelyn rinnalla on viimeisen 15 vuoden aikana käytetty pohjavesialueiden suojelusuunnitelmamenettelyä. Pohjavesialueiden suojelusuunnitelma on sisällöltään vesioikeuden määräämiä suojaaluepäätöksiä kattavampi. Sillä ei ole kuitenkaan juridista vaikutusta, vaan se on viranomaistoiminnassa käytettävä ohje. Pohjaveden suojelusuunnitelmalla pyritään turvaamaan pohjaveden määrällinen ja laadullinen riittävyys ja ennaltaehkäisemään pohjaveteen kohdistuvia riskejä. Tämä suojelusuunnitelma on vuonna 1995 valmistuneen suojelusuunnitelman päivitys. Suojelusuunnitelman päivitys on tehty Satakunnassa sijaitsevan Noormarkun kunnan pohjavesialueille. Suojelusuunnitelman tietojen pohjalta kunnat pystyvät suunnittelemaan maankäyttöä aiempaa paremmin, esimerkiksi uusien riskitoimintojen sijoittaminen pohjavesialueelle vähenee, nykyisten toimintojen aiheuttama uhka pienenee ja maa-ainesten ottoa voidaan kohdentaa oikeille paikoille. Suojelusuunnitelmat lisäävät alueen pohjavesitietoutta, mikä helpottaa häiriötilanteisiin varautumista ja vesihuoltosuunnitelmien laatimista. Lisäksi viranomaisten välinen yhteystyö pohjavesiasioissa lisääntyy. Suunnitelmaa voidaan käyttää myös ohjeena lakien valvonnassa ja lupia myönnettäessä. 2 SUOJELUSUUNNITELMAN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien tavoitteena on ehkäistä ennalta pohjavesivauriot siten, että pohjaveden laatu täyttää yhdyskunnan vedenhankintaan soveltuvan raakaveden laatuvaatimukset ja että sen määrä on riittävä. Lisäksi tarkoituksena on turvata myös muu maankäyttö harjualueilla ja sen reunaosilla. Suojelusuunnitelma poikkeaa vesilain mukaisesta vesioikeudellisesta suoja-aluemenettelystä mm. seuraavissa kohdissa: 11

12 suojelusuunnitelma on pohjavesialuekohtainen, ei vedenottamokohtainen, suojelusuunnitelmat voidaan tehdä myös pohjavesialueille, joita ei ole vielä otettu käyttöön, suojelusuunnitelmaa ei toimiteta vesioikeuden vahvistettavaksi, vaan sitä käytetään ohjeena kunnan viranomaistyössä, suojelusuunnitelmilla itsellään ei ole välittömiä tai sitovia juridisia seurausvaikutuksia, eikä niiden laatiminen aiheuta korvausvastuuta ja suojelusuunnitelman sisältö on kattavampi kuin vesioikeudellisen suojaaluesuunnitelman sisältö. Suojelusuunnitelman sisältö koostuu pohjavesialueen geologisesta ja hydrogeologisesta kuvauksesta, riskitoimintojen kartoituksesta ja toimenpidesuunnitelmasta. Suojelusuunnitelmaa laadittaessa tulee selvittää mahdollisuuksien mukaan myös potentiaaliset vedenottoalueet, jotta suojelutoimenpiteet voidaan kohdentaa niihinkin. Vastaavasti alueet, joilla ei tule olemaan vedenhankinnan kannalta käyttöä, voidaan ohjata muun maankäytön tarpeisiin. Vesilaki (264/1961) ja ympäristönsuojelulaki (86/2000) kieltävät sellaiset toiminnot, jotka voivat aiheuttaa muutoksia pohjaveden laatuun tai määrään (liite 1). Näin ollen pelkkä pohjaveden pilaantumisen uhkan aiheuttaminen on vesilaissa kielletty ja voi jo sinällään johtaa syyteharkintaan. Tämän vuoksi pohjavedenottamoiden valuma-alueilla olevat toiminnot ja niiden aiheuttama pohjaveden pilaantumisriski tulee selvittää. Tämä suojelusuunnitelman päivitys sisältää ajantasaisen tiedon Noormarkun kunnan pohjavesialueiden hydrogeologiasta, alueiden pohjavesiriskeistä ja ohjeet pohjavesialueiden suojelemiseksi. Lisäksi suojelusuunnitelmassa on ohjeita, joilla onnettomuustilanteiden pohjavesille aiheuttama riski pyritään minimoimaan. Suojelusuunnitelmaan kuuluu myös esitys suojelutoimenpiteiden toteutusaikataulusta ja toimenpiteiden suorittamisen vastuunjaosta. 3 POHJAVESIEN SUOJELUUN LIITTYVÄ LAINSÄÄDÄNTÖ Pohjaveden suojelua ja vesihuollon toimivuutta käsitellään tai sivutaan monissa laeissa, säännöksissä ja ohjeissa (Vikman & Arosilta 2006). Pohjaveden suojelun kannalta keskeisimpiä ovat ympäristönsuojelulaki (86/2000), siitä annettu asetus (169/2000) ja vesilaki (264/1961). Pohjavedensuojeluun liittyviä muita säädöksiä esitetään taulukossa 1. Taulukossa on myös vesihuoltoa ja erityistilanteita koskevia säännöksiä. Suojelusuunnitelman liitteessä 1 esitetään joitakin kohtia em. lainsäädännöistä ja niiden sisällöistä. Ympäristöhallinnon sivuille ( on suunniteltu lähitulevaisuudessa koottavaksi pohjavesien suojelua koskevien lakien yhteenveto. 12

13 Taulukko 1. Vesihuoltoa ja erityistilanteita koskevia säännöksiä. Öljysäiliöt Kauppa- ja teollisuusministeriön öljylämmityslaitteistoja koskeva asetus N:o 1211/1995 ja Kauppa- ja teollisuusministeriön maanalaisten öljysäiliöiden määräaikaistarkastuksia koskevat päätökset N:o 344/1983 ja 1199/1985 Laki maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta 378/1974 ja sen muutokset 90/1985, 205/1987, 1289/1989, 701/1995, 694/2000, 936/2001 ja 1407/2004 Asetus öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta 636/1993 ja sen muutos 705/2000 Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös vaarallisten kemikaalien käsittelystä ja varastoinnista jakeluasemalla 415/1998 Kemikaalit Kemikaalilaki 744/1989 Valtioneuvoston päätös pohjavesien suojelemisesta eräiden ympäristölle tai terveydelle vaarallisten aineiden aiheuttamalta pilaantumiselta 364/1994 Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta /390 Asetus vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista 59/1999 Asetus vaarallisten aineiden kuljetuksesta tiellä /194 Sosiaali- ja terveysministeriön päätös vaarallisten aineiden luettelosta 1059/2005 Jätevedet Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla 542/2003 Maatalous Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta 931/2000, joka perustuu Euroopan yhteisöjen neuvoston direktiivin 91/676/ETY Maa- ja metsätalousministeriön päätös eläinjätteiden käsittelystä 634/1994 Maa- ja metsätalousministeriön päätös maatalouden ympäristötuen perustuesta 7698/1995 Maa- ja metsätalousministeriön asetus maatalouden ympäristötuen erityistuesta 647/2000 Valtioneuvoston päätös maatalouden ympäristötuesta 760/1995 Maa- ja metsätalousministeriön asetus ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteistä sekä maatalouden ympäristötuen koulutukseen liittyvästä tuesta 646/2000 Maa-aineistenotto ja maastoliikenne Maa-aineslaki 555/1981 ja sen muutokset 463/1997, 495/2000 ja 468/2005 sekä asetus maa-ainesten ottamisesta 926/2005 Maastoliikennelaki 1710/1995 Vesihuolto ja vesien hoito Vesihuoltolaki 119/2001 Laki vesienhoidon järjestämisestä 1299/2004 Asetus vesienhoidon järjestämisestä /1040 Talousvesi

14 Sosiaali- ja Terveysministeriön asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 461/2000 Sosiaali- ja Terveysministeriön asetus pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 401/2001 Ympäristön- ja terveydensuojelu Kuntien/kaupunkien ympäristönsuojelumääräykset YSL 19 Terveydensuojelulaki 763/1994 ja terveydensuojeluasetus 1280/1994 Maankäyttö Maankäyttö- ja rakennuslaki 132/1999 Vesihuollon erityistilanteet Valmiuslaki 1080/1991 Pelastuslaki 468/ Pohjaveden pilaamis- ja muuttamiskielto Ympäristönsuojelulain (86/2000) 1 luvun 8 :ssä säädetään pohjaveden pilaamiskiellosta seuraavaa: ainetta tai energiaa ei saa panna tai johtaa sellaiseen paikkaan tai käsitellä siten, että 1) tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai sen laatu muutoin olennaisesti huonontua; 2) toisen kiinteistöllä oleva pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai kelpaamattomaksi tarkoitukseen, johon sitä voitaisiin käyttää; tai 3) toimenpide vaikuttamalla pohjaveden laatuun muutoin saattaa loukata yleistä tai toisen yksityistä etua (pohjaveden pilaamiskielto). Pohjaveden pilaamiskielto on ehdoton eikä ympäristölupavirasto voi myöntää lupaa siitä poikkeamiseen. Pohjaveden pilaamiskieltoon sisältyvän vaarantamiskäsitteen mukaan myös pohjaveden määrän tai laadun vaarantaminen on kiellettyä. Vesilain (264/1961) 1 luvun 8 :ssä säädetään pohjaveden muuttamisesta seuraavaa: ilman ympäristölupaviraston lupaa ei saa ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, joista voi aiheutua: 1) jonkin pohjavettä ottavan laitoksen vedensaannin vaikeutuminen 2) pohjavedenhankinnan kannalta tärkeän tai sellaiseksi soveltuvan pohjavesiesiintymän antoisuuden olennainen väheneminen tai hyödyntämismahdollisuuksien huonontuminen tai 3) toisen kiinteistöllä talousveden saannin vaikeutuminen. Pohjaveden määrään ja laatuun haitallisesti vaikuttavat toiminnot luetaan kuuluvaksi muuttamiskiellon piiriin. 3.2 Maaperän pilaamiskielto ja selontekovelvollisuus pilaantuneesta alueesta Ympäristönsuojelulain (86/2000) 7 :n mukaan maahan ei saa jättää tai päästää jätettä eikä muutakaan ainetta siten, että seurauksena on sellainen maaperän laadun huononeminen, josta voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, viihtyisyyden melkoista vähentymistä tai muu niihin verrattava yleisen tai yksityisen edun loukkaus. Lain 15 luvun 104 :n mukaan maa-alueen luovuttajan tai vuokraajan on esitettävä uudelle omistajalle tai haltijalle 14

15 käytettävissä olevat tiedot alueella harjoitetusta toiminnasta sekä jätteistä tai aineista, jotka saattavat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Ympäristönsuojelulain 12 luvun 75 käsittelee maaperän puhdistamisvelvollisuutta. 3.3 EU:n vesipuitedirektiivi Euroopan unionin vesipuitedirektiivissä 2000/60/EY määritellään toimenpiteitä ja velvoitteita pohjavesien hyvän tilan turvaamiseksi. Kansallisella tasolla puitedirektiivi tulee voimaan lailla vesienhoidon järjestämisestä (1299/2004) ja sen nojalla annetulla asetuksella. Direktiivi edellyttää seuraavia toimenpiteitä: lika-aineiden kulkeutumista pohjavesiin tulee rajoittaa tai niiden kulkeutuminen on estettävä kokonaan, pohjavesialueiden suojelua on edistettävä ja huolehdittava pohjavesien hyvästä tilasta. Pohjavesien hyvä määrällinen ja laadullinen tila tulee saavuttaa vuoteen 2015 mennessä. Direktiivi velvoittaa myös tekemään kaikilta pohjavesialueilta ominaispiirteiden alkutarkastelun. Lisätarkastelu ja arvio ihmisen toiminnan vaikutuksista tulee tehdä pohjavesialueilta, joilla pohjaveden määrällinen tai kemiallinen laatu ei ole hyvä tai se on uhattuna. Puitedirektiivin edellyttämä ominaispiirteiden tarkastelu on maassamme jo toteutettu, kun Suomen pohjavesien luokitus ja kartoitus saatiin päätökseen vuonna Suomessa pohjaveden suojelusuunnitelmia koskevat ohjeet sisältävät puolestaan edellä mainitut vaatimukset lisätarkastelusta ja ihmisen toiminnan arvioimisesta. 3.4 Kunnan ympäristönsuojelumääräykset Ympäristönsuojelulain 19 :n (86/2000) nojalla kunnanvaltuustolla on mahdollisuus antaa ympäristönsuojelulain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia paikallisista olosuhteista johtuvia, kuntaa tai sen osaa koskevia yleisiä määräyksiä, jotka koskevat muuta kuin ympäristönsuojelulain nojalla luvanvaraista toimintaa taikka 61, 62 tai 78 :n mukaan ilmoitusvelvollista toimintaa tai puolustusvoimien toimintaa. Ympäristönsuojelulain muutoksen (1300/2004) nojalla ympäristönsuojelumääräykset voivat koskea vesien tilan parantamistoimia, jotka ovat vesienhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) mukaisen vesienhoitosuunnitelman mukaan tarpeellisia. Ympäristönsuojelumääräykset tarjoavat kunnille mahdollisuuden saada oman alueensa ympäristön erityispiirteet huomioiduksi. Lisäksi määräyksillä voidaan tarkentaa ja selventää valtioneuvoston ja ympäristöministeriön asettamia yleisluontoisia ympäristönsuojelua koskevia velvoitteita. Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on ehkäistä ympäristön hajapäästöluonteista pilaantumista ja vähentää pilaantumisesta aiheutuvia haittoja. Kuntien ympäristönsuojelumääräykset ovat alemman asteen normeja, jotka voidaan rinnastaa esimerkiksi kunnan rakennusjärjestykseen ja jätehuoltomääräyksiin. Ympäristönsuojelulain 19 sisältää määräykset toimintojen sijoittamisesta ja alueista, joilla toiminta voi aiheuttaa ympäristön pilaantumisen. Pohjavesialueiden pilaantumisriskin vähentämiseksi määräyksiä voidaan antaa esimerkiksi talousjätevesien käsittelystä, kemikaalien varastoinnista ja jätteiden sijoittamisesta maaperään pohjavesialueilla. Määräysten käyttäminen on kunnissa vapaaehtoista. 15

16 4 POHJAVESI 4.1 Suomen maaperän synty Suomen maaperän syntyyn ovat vaikuttaneet mannerjäätikön sekä sen sulamisvesien kuluttava, kuljettava ja kerrostava toiminta. Maaperän jääkauden jälkeiselle kehitykselle on ollut ominaisena piirteenä maan kohoaminen, jonka vaikutuksesta yhä uusia muinaisen Itämeren peittämiä alueita on muuttunut kuivaksi maaksi. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena tai sen toiminnan yhteydessä kerrostuivat jäätikkösyntyiset maalajit: 1. Moreeni (sisältää epäjärjestyksessä kaikkia maalajeja, ja kulmikkaita kulumattomia kiviä) 2. Jäätikön sulamisvesien kerrostamat maalajit: Harjut ja reunamuodostumat (jäätikköjokien pohjalle ja jäätikön reunan läheisyyteen syntyneet kerrostuneet maalajit) Kerralliset hieta- hiesu- ja savikerrostumat (jäätikön reunan ulkopuolelle meren pohjaan kerrostuneet maalajit). Mannerjäätikön sulamisen jälkeen ovat syntyneet mm. erilaiset rantakerrostumat, tuulikerrostumat, järvien muta- ja liejukerrostumat ja soiden turvekerrostumat. Mannerjäätikön sulaessa siitä saivat alkunsa lukuisat sulavesivirrat, jotka tavallisesti sijoittuivat jäämassan ja maaston alavimpiin kohtiin. Virrat kuljettivat mukanaan jäätikön irrottamaa kiviainesta. Kuljetuksen aikana aines pyöristyi ja lajittui. Karkein aines (kivet, sora) vajosi nopeimmin jäätikkövirran pohjalle. Sen päälle kerrostui hienompi sora ja hiekka. Kaikkein hienoin aines (siltti ja savi) kulkeutui jäätikön edustalla sijaitsevalle merelle ja vajosi kerroksina sen pohjaan. Jäätikköjoen pohjalle kerrostunutta muodostumaa, jonka joen ulkopuolella kohoava jäätikkö rajasi, kutsutaan harjuksi. Jäätikköjoki saattoi olla myös jäätikön sisällä, jolloin harju muodostui jäätikkötunnelissa. Tällöin harju saattaa olla paikoin moreenin peittämä. Jäätikköjoen laskiessa mereen tai kuivalle maalle saattoi sen suuhun kerrostua suisto eli delta. Länsisuomalaisen harjun tyypillinen poikkileikkaus esitetään kuvassa 1. Harjut ovat jäätikön viimeisen vetäytymisvaiheen aikana syntyneinä muodostumina. Harjut sijaitsevat yleensä kallioperän ruhjekohdissa, jotka näkyvät maastossa laaksoina tai järvipainanteina. Reunamuodostumat ovat syntyneet jäätikön uloimpaan ohenevaan reunaan (esimerkiksi Salpausselät), johon koko jäämassan leveydeltä on virrannut sulamisvesiä kuljettaen jäätiköstä irronnutta kiviainesta. Reunamuodostumien materiaali on yleensä kivistä soraa ja hiekkaa, mutta lyhyemmän kuljetusmatkan ja jäätikön vuoroittaisen vetäytymisen ja työntymisen vuoksi maalajit eivät ole yhtä selkeästi lajittuneita kuin harjuissa. 16

17 Kuva 1. Poikkileikkaus tyypillisestä rannikkoalueen harjusta. Kuvattu kerrosjärjestys on tyypillinen myös Huittisissa. Kuvaan on merkitty lisäksi pohjavesi- ja pohjaveden muodostumisalueen rajat. Pohjavesialue rajataan tarkoituksella hieman isommaksi kuin millä pohjavettä muodostuu. Harju- ja reunamuodostumien alustana on moreeni tai kallio. Yleensä muodostumien aines on lajittunutta hiekkaa tai soraa. Hienorakeisempi aines on kerrostunut muodostumien reunaosiin. Etelä-Suomessa harjujen reunoilla tavataan usein savimuodostumia, jotka ovat peittyneet muinaismeren harjun laelta huuhtoman hiekkakerroksen alle. 4.2 Pohjaveden muodostuminen Maan pinnalle tulevista sadevesistä ja sulamisvesistä osa haihtuu ilmaan, osa imeytyy maaperään ja osa virtaa pintavaluntana vesistöihin. Maan pintakerroksen läpäisseestä vedestä käyttävät kasvit osan, osa haihtuu huokosista takaisin ilmaan ja osa vajoaa alaspäin ns. vajovetenä maa-aineksen rakeiden välisiä huokosia pitkin. Vajoaminen päättyy, kun vesi kohtaa tiiviin vettä läpäisemättömän kallioperän tai maakerroksen. Tällaista maanpinnan alla kaiken huokostilan täyttävää vettä sanotaan pohjavedeksi ja vastaavasta maankamaran vedellä kyllästettyä osaa pohjavesivyöhykkeeksi. Kun pohjavesikerrostuman päällä on hyvin vettä läpäiseviä kerroksia, pohjavettä kutsutaan vapaaksi pohjavedeksi. Salpavesi on puolestaan pohjavettä, joka esiintyy vettä läpäisemättömän maakerroksen, esim. saven alla. Tällainen tilanne on usein harjuja reunustavilla peltoalueilla. Peltosavien alla saattaa olla hyvin vettä johtava sorakerros, jossa pohjavesi virtaa. Lähdekohdissa savikerros on puhjennut, ja paineellinen pohjavesi purkautuu maan pinnalle. Paineellinen pohjavesi virtaa savien alle läheisiltä harjuilta, kallioilta, mäkialueilta jne. Orsivesi on varsinaisen pohjaveden pinnan yläpuolelle syntynyt pohjavesiesiintymä. Esimerkiksi maljan muotoinen savikerrostuma voi pidättää vajovettä orsivedeksi varsinaisen pohjavesikerrostuman yläpuolelle. Suomen yleisin maalaji on moreeni, jossa sadannasta muodostuu pohjavedeksi %. Veden virtaus moreenialueilla on hyvin hidasta. Siksi niistä voidaan ottaa pohjavettä yleensä 17

18 vain yksittäisten talouksien tai korkeintaan pienten yhdyskuntien käyttöön. Savimaille tulevasta sadannasta pääosa poistuu pintavaluntana ja pohjavedeksi muodostuu vain 0 10 %. Savet sisältävät yleensä runsaasti vettä, mutta niiden vedenjohtavuus on niin heikko, että sitä ei saada otetuksi talouskäyttöön. Vaikka turvealueilla sadannasta imeytyy maaperään %, jää pohjavedeksi muodostuva osuus %:iin sadannasta. Tämä johtuu suoalueiden suuresta haihdunnasta. Pohjaveden muodostuminen on runsainta harjuissa ja reunamuodostumissa, joissa pohjavedeksi muodostuu % sadannasta. Suomessa pohjavesi voi virrata kallioperässä vain kallion halkeamissa ja rikkonaisuusvyöhykkeissä, sillä itse kiviaines on vettä läpäisemätöntä. Koska ns. vuoripaine pyrkii sulkemaan kallioperän syvät halkeamat, veden virtausta tapahtuu yleensä vain kalliomuodostuman yläosassa noin metrin syvyyteen asti. Suomessa sadannan suuruus on noin 660 mm/vuosi, josta pohjavedeksi muodostuu keskimäärin vain 85 mm/vuosi. Haihdunnan osuus sadannasta on yli puolet eli noin 340 mm/vuosi. 4.3 Pohjaveden virtaaminen Painovoiman vaikutuksesta pohjavesi kulkeutuu muodostumisalueilta maastollisesti alavammille seuduille, joissa pohjavesi purkautuu muodostumasta ulos. Purkautuminen voi tapahtua sekä maanpinnalle että vesistöihin joko voimakkaana virtauksena suurista lähteistä tai hiljaisena suotautumisena. Pohjaveden virtausnopeus voi harjuissa olla jopa m/vrk. Keskimääräinen virtausnopeus harjun pituussuunnassa on m/vrk. Virtausnopeuksiin vaikuttaa pohjavesimuodostuman rakenne. Harjuissa ja muissa pohjavesimuodostumissa esiintyy usein sekä hyvin vettä johtavia karkeita kerroksia että huonosti vettä johtavia hienoja kerroksia päällekkäin. Sen vuoksi vedenläpäisevyyden vaihtelut ovat suurimmat pystysuunnassa. Sen sijaan harjujen pituussuunnassa olevat hyvin vettä johtavat kerrokset saattavat ulottua pitkälle. Kalliokynnykset kuitenkin katkaisevat virtausyhteyksiä. Pisimmät virtausyhteydet harjuissa ovat keskimäärin 2 8 km, mutta yli 10 kilometrin yhteyksiäkin on havaittu. 4.4 Pohjaveden laatu Puhdas luonnollinen pohjavesi on raikasta, hajutonta, mautonta ja väritöntä juomakelpoista vettä. Laadullisesti parhaat pohjavedet sijaitsevat harjualueilla, rantakerrostumissa ja löyhärakenteisissa hiekkaisissa moreenimuodostumissa. Pohjaveden laatuun vaikuttavat monet luonnolliset tekijät ja ihmisen toiminta. Luonnollisia tekijöitä ovat pohjavedeksi imeytyvän veden laatu (sadevesi, valumavedet), maannos (Kuva 2) sekä maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Ihmisen toiminnasta maaperään joutuvat aineet, kuten jätevedet, lannoitteet, torjuntaaineet, vaaralliset kemikaalit, maantiesuolat jne. vaarantavat pohjaveden laatua. Lisäksi rannikoiden läheisyydessä on havaittavissa meriveden vaikutukset. Maamme pohjavesi on yleisesti hygieenisesti hyvää, pehmeää, vähän suoloja ja orgaanista ainetta sisältävää. Pohjaveden ph on usein alle 6,5, mikä johtuu pohjaveden suuresta hiilidioksidipitoisuudesta. Pohjaveden laatu harjualueilla on parempi kuin savien alla. Tämä johtuu mm. pohjaveden hapen puutteesta savien alla, mikä aiheuttaa raudan ja mangaanin liukenemisen veteen. 18

19 Pohjavedeksi imeytyvään sadeveteen liukenee aineita ilmakehästä, maannoksesta sekä maaja kallioperästä. Maannoksen pinnalla ja maaperässä tapahtuvat kemialliset ja biologiset prosessit muuttavat pohjavedeksi imeytyvän veden laatua. Maannoksen merkitys korostuu likaantumistapauksissa, sillä se estää tai hidastaa haitta-aineiden imeytymistä maaperään. Maaja kallioperän rakenne ja koostumus vaikuttavat veden viipymään maa- ja kallioperässä sekä sen kemiallisten reaktioiden aktiivisuuteen mineraaliaineksen pinnalla. Mitä pidempi on veden viipymä ja mitä suurempi kemiallisten reaktioiden määrä sitä enemmän veteen liukenee aineita. Kuva 2. Podsol-maannos on pohjoisen lauhkean havumetsävyöhykkeen tyypillinen maannos. Sillä on oleellinen osuus pohjavedeksi imeytyvän veden laadun tasoittajana, joten sen poistamista pohjavesialueilla tulee välttää. Maahan imeytyvän veden puhdistava suodattuminen ja kemialliset reaktiot tapahtuvat pääasiassa pintaosan humuskerroksessa sekä A- ja B-horisonteissa. Maannoskerroksen paksuus voi vaihdella samallakin alueella huomattavasti (yleensä alle 0.5 m paksu). 5 NOORMARKUN KUNNAN POHJAVESIALUEET 5.1 Suojelusuunnitelman kohteen rajaus Noormarkun kunnan alueella sijaitseva Noormarkun kankaan harjualue kuuluu luode kaakko -suuntaiseen pitkittäisharjujaksoon, joka alkaa Etelä-Hämeestä Tammelan reunamuodostumalta. Harjujakso kulkee linjalla: Tammela Forssa Huittinen Kokemäki Kynsikangas Kullaa Noormarkku Ahlainen. Ahlaisista harju jatkaa kulkuaan Pohjanlahteen. Kalliokynnykset katkovat muodostuman yhtenäisyyttä pohjavesialueena. Harjujakso on jakautunut Noormarkun kunnan alueella useaan pohjavesialtaaseen, joista kaksi on kunnan vedenhankintakäytössä, yksi A. Ahlström Osakeyhtiön käytössä ja yksi Porin kaupungin käytössä. Alueella on vielä myös jossain määrin käyttämättömiä pohjavesivaroja. Noormarkun kunnan pohjavesialueet sijaitsevat peruskarttalehdillä , ja Tämä suojelusuunnitelma käsittää Noormarkun kunnan alueella olevan harjujakson pohjavesialueet lukuun ottamatta Porin kaupungin käytössä olevaa Harjakankaan I-luokan ja Kaapolan II-luokan pohjavesialuetta, joista esitetään vain yleistiedot. Noormarkun kunnan alueella oleva harjujakso on jaettu pohjavesialueiden luokituksessa ja kartoituksessa luoteesta kaakkoon seuraaviin osa-alueisiin: Kaapola 2, Matalakoski, Keskusta, Finpyy ja Harjakangas. Har- 19

20 jakankaan pohjavesialueelle on muodostettu vesiylioikeuden vahvistama suoja-aluepäätös, minkä vuoksi suojelusuunnitelman laatimista alueelle ei katsota tarpeelliseksi. Kaapola 2 ei ole vedenhankintakäytössä. Alueen käyttöä vedenhankintaan rasittaa sen läheisyyteen varastoitu turvetuhka, josta osa on radioaktiivista, sekä valtatie 8:n läheisyys. Kaapola 2:n pohjavesialue kuuluu osittain Porin kaupunkiin. Suojelusuunnitelman geologinen ja hydrogeologinen osuus käsittelevät kuitenkin koko Noormarkun kunnan alueelle sijoittuvaa pohjavesialuetta. 5.2 Pohjavesialueen geologiaa ja hydrogeologiaa Alueen kallioperä Pohjavesialueiden kallioperä jakaantuu selkeästi kahteen eri peruskalliotyyppiin (Kuva 3). Alueen läntinen osa Kaapolasta Noormarkun keskustaajaman kaakkoispuolelle Kiurusuolle asti on tonaliittigneissiä. Alueen tonaliittigneissi on selvästi luode kaakko -suuntautunut gneissi, jossa on välikerroksina paikoin kiilleliusketta ja kiillegneissiä. Kivilaji sisältää paikoin myös graniittisia osuuksia. Tonaliittigneissialueella on voimakas, likipitäen jääkauden kulkusuuntaa myötäilevä rakoilu. Kivilajin suuntauksesta ja rakoilusta johtuen kallioperän topografiassa on vallitsevana piirteenä luode kaakko -suuntaiset, jääkauden avartamat, pitkät laaksot. Toinen alueen selvä ruhjesuunta on kohtisuoraan edellistä ruhjesuuntaa vastaan. Harjun itäpuoli on gneissigraniittia. Gneissigraniittialue on topografialtaan tasaisempaa kuin tonaliittigneissi. Harjakankaan alueen pohjoispuolella on kiillegneissijuonia, jotka ovat pehmeämpänä kivilajina kuluneet kalliolaaksoiksi. Eräs kiillegneissijuoni ulottuu Noormarkun kunnan Harjakankaan vedenottamon pohjoispuolelle. Tässä juonessa sijaitsee mm. Noormarkunjoen Vääräkosken ja Lainekosken välinen osuus, Iso-Invatnajärvi ja järven eteläpuoleinen suojärvi. Harjakankaan pohjoispuolella aivan harjualueen reunassa on diabaasijuoni, joka näkyy kalliotopografiassa kohoumana Alueen maaperä Harjujakson pituus Noormarkun kunnan alueella on noin 15 km (Kuva 4). Harjujakso on muodostunut osittain kallioperän ruhjelaaksoihin ja osittain niiden reunoille. Harju on kapeaalainen muodostuma, joka peittyy paikoin hienoaineskerrostumien alle (ks. kuva 1). Kalliokohoumat jakavat pohjavesialueen useisiin pieniin osa-alueisiin. Finpyyn taajaman kohdalla harjua leikkaa Noormarkunjoki. Myös Noormarkunjoki myötäilee alueen ruhjeita harjun luoteisosassa. Kaapola 2:n pohjavesialue on suppea sora-hiekkamuodostuma. Kairausten mukaan alueen maakerrosten paksuus on 7 14 metriä (Lounais-Suomen ympäristökeskus 2001, Britschgi ym. 2003). Matalakosken alueella harjuaines on paikoin vettä hyvin johtavaa soraa ja hiekkaa. Osittain pintaosassa on hienompia maa-aineksia. Harjun liepeet ovat silttiä, etenkin eteläpuolisella alueella aina jokeen saakka. Harjujakson oletetaan olevan yhtenäinen aina Matalakoskelta kaakkoon Noormarkunjokeen asti. Kankaan vedenottamon ympäristössä maaperä on kairausten mukaan maanpinnasta lukien noin kolmen metrin paksuudelta silttiä, jonka alla on hiekkaa ja hienohiekkaa noin 4 5 metrin syvyyteen. Hiekkojen alla on soraa ja hiekka- ja soramoreenia noin kaksi metriä, joskus kahdeksan metriä. Pohjavesi on asettunut noin 4 5 metrin sy- 20

21 vyydelle. Kivinen maaperä tai kallio tulee vastaan noin 6 8 metrin syvyydellä maanpinnasta ja paikoin vasta 14 metrin syvyydellä (AIR-IX suunnittelu 1996). Vuorelan vedenottamon ympäristössä on kallioperän ruhje, joka on maanpinnasta 9 14 metrin syvyydellä. Ruhjeessa on pääosin soraa. Päällimmäisinä maaperäkerroksina on silttistä savea ja hienohiekkaa vaihtelevan paksuisina kerroksina. Pohjaveden pinta on asettunut maanpinnasta noin neljän metrin syvyydelle. Keskustan alueella pohjavesialue on tasoittunut ja osittain saven peittämä. Aines on hiekkaa ja soraa. Harjua ympäröivät alueet ovat hietaa, hiesua ja savea. Kalliopinta on kairausten perusteella noin 8 12 metrin syvyydessä (Lounais-Suomen ympäristökeskus 2001). Finpyyn harjualue muodostaa kapean ja matalan luoteisosassaan Noormarkunjokea seuraavan hiekkasora -selänteen, joka on paikoin tasoittunut ja peittynyt saven alle. Ympäröivät alueet ovat hietaa, hiesua ja savea. Harjun pinnalla sekä liepeillä saattaa olla paikoin rantakerrostumia. Alueelta on otettu runsaasti maa-ainesta. Sora- ja hiekkakerrosten kokonaispaksuudet ovat vaihdelleet välillä metriä. Paikoin sora- ja hiekkakerroksiin on sekoittunut hienoaineista. Kairausten mukaan kallioperä ulottuu syvimmillään 13 metriin (Maa ja Vesi 1972). Kallioperä on kuitenkin epätasainen, rikkonainen ja saattaa katkaista pohjavesialueen keskellä aluetta Heetträskin suon kohdalla. Harjakankaan alueella pitkittäisharju on varsin kapea, luode-kaakkosuuntainen, 5 10 m korkea, katkeileva, matalilta kohdin soistunut pitkittäisharju, joka on syntynyt kallioperän ruhjelaaksoon. Harju lienee syntynyt osittain jäätikössä olleessa tunnelissa, jonka katosta ja reunalta on tippunut moreeniainesta harjun päälle, kuten on havaittavissa esimerkiksi Harjakankaalla. Muutoin aines on tasalaatuista karkeaa hiekkaa, joka on vain kohtalaisesti pyöristynyttä. Liepeet ovat hietaa ja hiesua. Maakerrosten paksuudet ovat olleet luonnontilassa pohjavedenpinnan yläpuolella noin kuusi metriä. Yhtenäinen pohjavesialue rajoittuu luoteessa kalliokynnykseen ja kaakossa muodostuman katkaisee Palusjoki. Harju on osittain pinnaltaan soistunut. Rantavoimat ovat tasoittaneet harjua ja harjun reunoja peittävät hienorakeiset maalajit ovat kerrostuneet harjun syntyä seuranneiden vesivaiheiden aikana. 21

22 Kuva 3. Porin seutukunnan kallioperä. Noormarkun kallioperä koostuu gneissi- ja graniittikallioista. 22

23 Kuva 4. Porin seutukunnan maaperä. Noormarkun pohjavesialueet sijoittuvat kuvassa kapeana vihreänä nauhana erottuvalle harjulle. 23

24 5.2.3 Pohjavesialueiden hydrogeologiaa Kaapolan pohjavesialueen antoisuutta rajoittavat ohuet vettä johtavat kerrokset, moreenivaltaiset kerrostumat ja savipeitteisyys. Myös kalliokohoumat estävät pohjaveden vapaata virtausta. Pohjavesi purkautuu pääasiassa Noormarkunjokeen. Matalakosken alueella Noormarkunjoen pinnan vaihtelu vaikuttaa harjun pohjavedenpintaan. Joen rantoja perattaessa tai jokea ruopattaessa harjun pohjaveden pinta alenee voimakkaasti. Pohjaveden päävirtaussuunta on kaakosta kohti Kankaan ottamoa. Näkyvissä olevia pohjaveden purkauspaikkoja ei ole ollut vaan pohjavesi purkautuu luonnostaan Noormarkunjokeen. Kankaan vedenottamolla pohjaveden luonnollinen korkeus on + 22,45 m mpy (N60). Keskustan pohjavesialueelta ei ole tutkittua tietoa pohjaveden virtaussuunnasta. Pohjaveden virtaussuunta lienee harjun pitkittäissuunnassa kaakosta luoteeseen. Harjuosuuden pohjavesi purkautunee myös Noormarkunjokeen. Finpyyn alueella kalliokynnykset katkovat muodostuman ainakin kahdeksi, mutta mahdollisesti jopa kolmeksi osa-alueeksi. Koska pohjaveden pinta on harjun reunaosien tasoa alempana, pohjavettä kerääntyy harjuun ympäristöstä. Tämä lisää paikoin pohjaveden määrää, mutta se saattaa heikentää pohjaveden laatua suovesien imeytyessä harjuun. Vedenoton kannalta harju on kohtalaisen hyvää aluetta. Pohjaveden päävirtaussuunta on kaakosta luoteeseen. Maa-aineksen otto on monin paikoin ulottunut pohjavedenpinnan alapuolelle. Lampia on havainnoitu Harjakankaan Noormarkun puoleisella osalla ja Finpyyn alueella 35 kpl, joiden yhteispinta-ala on noin 8 ha (Kuva 5). Pohjaveden pinta on noin 7 10 metrin ja paikoin vain kahden metrin syvyydellä harjun selänteen tasolta, + 34,81 m mpy (N 60). Kuva 5. Useat pohjavesilammet heikentävät Finpyyn pohjavesialueen pohjaveden laatua. Ruskea humuspitoinen vesi viittaa siihen, että suovesiä pääsee imeytymään harjuun. Noormarkun Harjakankaan vedenottamon alueelle saattaa virrata suovesiä harjun pohjoispuoleiselta reunalta. Vesien virtaus alueelle voi olla mahdollista kalliolaaksoa pitkin jopa Noormarkunjoesta Lainekosken ja Kattilakosken alueelta. Nykyisillä vedenottomäärillä suovedet eivät kuitenkaan aiheuta pohjavesiriskiä. 24

25 Harjakankaan pohjavesialueesta vain osa sijaitsee Noormarkun kunnan puolella. Tällä osuudella harju on pääsääntöisesti ympäröivää maastoa korkeammalla. Pohjaveden virtaussuunta on luoteesta kaakkoon kohti Tyvijärveä, jonka läheisyydessä harjun pohjavesipinta on Tyvijärven vesipinnan alapuolella. Tyvijärven rannat lienevät siinä määrin liettyneet, ettei sanottavaa rantaimeytystä suuresta vesipintojen korkeuserosta huolimatta tapahdu. Alueella muodostetaan tekopohjavettä huomattavia määriä (lupa m 3 /vrk, käyttö n m 3 /vrk). Pohjaveden korkeus alueella vaihtelee välillä m mpy (N 60) (Lounais-Suomen ympäristökeskus 2001). 5.3 Pohjavesialueet Kaapolan pohjavesialue Vuonna 2003 valmistuneessa POSKI-raportissa (Britschgi ym. 2003) osa Kaapolan pohjavesialueesta poistettiin pohjavesiluokituksesta, koska alueen maakerrokset ovat heikosti vettä johtavia ja vesi laadultaan huonoa. Korvaavaksi pohjavesialueeksi raportissa luokiteltiin Kaapola 2, joka on osa alkuperäistä pohjavesialuetta. Kaapola 2:n pohjavesialue kuuluu luokkaan II, mikä tarkoittaa vedenhankintaan soveltuvaa pohjavesialuetta. Alueen kokonaispinta-ala on 0,36 km 2. Pohjaveden muodostumisalueen pinta-ala on 0,19 km 2 ja alueelta arvioidaan muodostuvan pohjavettä noin 150 m 3 /vrk. Alue ei ole tällä hetkellä vedenottokäytössä. Alueen pääasiallinen maankäyttömuoto on metsätalous Matalakosken pohjavesialue Matalakosken pohjavesialue on vedenhankintakäytössä oleva alue. Sen kokonaispinta-ala on 2,16 km 2. Pohjaveden muodostumisalueen pinta-ala on 0,84 km 2. Alueen kokonaisantoisuudeksi on vuonna 1996 tehtyjen koepumppausten perusteella arvioitu 1440 m 3 /vrk. Vuonna 1996 tapahtuneen dieselöljyonnettomuuden vuoksi Matalakosken vedenottamo suljettiin. Sen tilalle otettiin käyttöön Kankaan vedenottamo vuonna Vedenottamolla on vesioikeuden lupa ottaa vettä 1200 m 3 /vrk (LSVEO ). Vedenottamolta pumpattiin vettä käyttöön noin 500 m 3 /vrk vuonna 2007 (Kaavio 1). Vedenottokäytössä on kaksi siiviläputkikaivoa, joista toisen syvyys on 11,5 m ja toisen 13,5 m. Matalakosken käytöstä poistettu vedenottamo on palokunnan käytössä. Lisäksi Matalakosken pohjavesialueella on A. Ahlström Osakeyhtiön pohjavesikaivo, josta voidaan ottaa pohjavettä noin 150 m 3 /vrk. Yhtiö ottaa vettä omaan käyttöönsä vuosittain noin m 3 /vrk. Kaivon halkaisija on 2,0 m ja se on otettu käyttöön 1930-luvulla. Alueen maankäyttö koostuu pääosin maa- ja metsätaloudesta, joiden osuus on yhteensä 163 ha. Lisäksi alueella on asutusta 47 ha ja teollisuusaluetta 2,8 ha. 25

26 5.3.3 Keskustan pohjavesialue Keskustan pohjavesialue kuuluu luokaan II, kuten pohjavesialue Kaapola 2. Alueen kokonaispinta-ala on 0,47 km 2 ja pohjaveden muodostumisalueen pinta-ala 0,19 km 2. Alueen kokonaisantoisuudeksi on arvioitu 160 m 3 /vrk. Pohjavesialue ei ole vedenottokäytössä. Keskustan pohjavesialueen pääasiallinen maankäyttö on asutus, joka kattaa 25 ha koko pintaalasta. Lisäksi alueella on 14 ha viljelymaita ja 9 ha metsä- ja niittymaita Finpyyn pohjavesialue Finpyyn pohjavesialue kuuluu luokkaan I, joka tarkoittaa vedenhankintaa varten tärkeää pohjavesialuetta. Alueen kokonaispinta-ala on 3,05 km 2 ja pohjaveden muodostumisalueen pintaala 1,68 km 2. Alueen kokonaisantoisuudeksi on arvioitu 1500 m 3 /vrk. Pohjavesialueen kaakkoisosassa on vedenjakaja. Pohjavesialueella on Noormarkun kunnan omistama Harjakankaan pohjavedenottamo, joka on otettu käyttöön vuonna Vedenottamolla on vesioikeuden lupa ottaa vettä 900 m 3 /vrk (LSVEO ). Ottamolta otettiin vettä noin 195 m 3 /vrk vuonna 2007 (Kaavio 1). Vedenottamolla on käytössä yksi seitsemän metriä syvä kuilukaivo, jonka halkaisija on kaksi metriä. Alueelle on myös rakennettu lähelle entistä Miranellan tehdasta kuilukaivo, jota ei ole otettu käyttöön veden suuren rauta- ja mangaanipitoisuuden vuoksi. Tästä kaivosta on arvioitu voitavan ottaa vettä käyttöön noin 1200 m 3 /vrk. Kaivon käyttämä pohjavesivarasto on ilmeisesti osittain sama kuin Harjakankaan vedenottamon käyttämä varasto. Finpyyn pohjavesialue on pääasiassa metsämaata (56,1 %). Peltopinta-alaa on alueesta 27,4 % ja asutusta 10,1 %. Pohjavesialueelta on otettu runsaasti maa-aineksia. Kunnostamattomia maa-ainesten ottoalueita on 20 kpl, joiden yhteispinta-ala on n. 23 ha eli 7.5 % koko alueen ja 13.7 % pohjaveden muodostumisalueen pinta-alasta. Suurimmassa osassa näistä ottoalueiden kunnostustarve on kohtalaisen suuri (kunnostustarveluokka 2; ks. Pitkäranta 2008). 26

27 Kaavio 1. Finpyyn (Harjakankaan kaivo) ja Matalakosken (Vuorelan ja Sillanpään kaivot) pohjavesialueiden vedenottamoiden vedenottomäärien (m 3 /v.) vaihtelu vuosina Harjakankaan pohjavesialue Harjakankaan pohjavesialue sijaitsee osittain Noormarkun ja osittain Ulvilan (entinen Kullaa) alueella. Alueen kokonaispinta-ala on 2,81 km 2. Pohjaveden muodostumisalueen pinta-ala on 1,31 km 2 ja alueen kokonaisantoisuudeksi on arvioitu 1000 m 3 /vrk. Noormarkun kunnan puoleisen alueen pinta-ala on 1,1 km 2. Pohjavesialueella on Porin kaupungin Harjakankaan vedenottamo, joka on otettu käyttöön vuonna Vedenottamo on tekopohjavesilaitos, jolla on vesioikeuden lupa ottaa m 3 /vrk vettä (LSVEO ). Vuonna 1999 vettä käytettiin m 3 /d. Vedenottamolla on vesiylioikeuden määräämä suoja-alue, jonka pinta-ala on 850 ha. Vedenottamon lähisuojavyöhykkeen pinta-ala on 400 ha. Vedenottamolla on käytössä 8 siiviläputkikaivoa ja 4 kuilukaivoa. Noormarkun kunnan puoleinen pohjavesialue on pääosin metsä- tai viljelymaata. Metsien osuus on 46,4 % ja peltojen osuus 35,5 % koko pinta-alasta. Maa-ainesten otto on ollut laajaa. Alueen pinta-alasta on 13,6 % eli 15 ha metsittymätöntä maa-ainesten ottoaluetta. 5.4 Veden laatu Noormarkun pohjavesialueiden vesi on pääosin laadultaan tasalaatuista ja moitteetonta. Vedenottamoiden vesi on luontaisesti hapanta ja pehmeää, ph 6,3 6,8; kovuus 0,5 0,8 mmol/l (Taulukot 2a-c), ja se sisältää vähän liuenneita aineita (Keinänen-Toivola ym. 2007). Harjakankaan vedenottamolla raudan ja mangaanin pitoisuudet ovat kohonneet. Raja-arvot ovat yksittäistapauksissa ylittyneet mangaanin osalta. Sekä Kankaan että Harjakankaan vedenottamoilla on ajoittain todettu pestisidien jäämiä. Pestisidejä on todettu myös verkostovedessä. Veden laatu on kuitenkin täyttänyt pestisidien osalta hyvälle talousvedelle asetetut vaatimukset. 27