Pohjaveden suojelu Pohjois- Savossa
|
|
- Emilia Rantanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pohjaveden suojelu Pohjois- Savossa Ajankohtaista
2 Pohjavesialueiden uudelleen luokittelu Luokittelu perustuu lakiin vesienhoidon järjestämisestä ja siihen liittyvään asetukseen Työ aloitettu Pohjois-Savossa luokkaan kuuluvat pohjavesialueet ovat vedenhankintaa varten tärkeitä pohjavesialueita, joiden vettä käytetään tai on tarkoitus käyttää yhdyskunnan vedenhankintaan taikka talousvetenä enemmän kuin keskimäärin 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai yli viidenkymmenen ihmisen tarpeisiin 2-luokkaan luokitellaan vedenhankintakäyttöön soveltuvat pohjavesialueet, jotka pohjaveden antoisuuden ja muiden ominaisuuksiensa perusteella soveltuvat 1-luokan mukaiseen käyttöön 2
3 Pohjavesialueiden uudelleen luokittelu E-luokkaan sellaiset pohjavesialueet, joiden pohjavedestä luonnonsuojelu-, metsä- tai vesilain, tai muun lainsäädännön nojalla suojeltu ekosysteemi on suoraan riippuvainen (1E, 2E tai E) Luokittelun yhteydessä on tarkistettu pohjavesialueiden rajoja, mikäli pohjavesialueella on tehty uudelleenrajaukseen riittäviä tutkimuksia Työ valmistuu toukokuussa 2019 Paikkatietoaineistoissa on tämän jälkeen päivittämistarve Avoin tieto palvelusta saa haettua uudet tiedot ( 3
4 Vesienhoito Käynnissä toinen vesienhoitokausi , suunnitteilla kolmas vesienhoitokausi Vesienhoitosuunnitelmaan kuuluu vesienhoidon toimenpideohjelma Pohjois-Savon vesienhoidon toimenpideohjelmassa on esitetty ohjauskeinoja pohjavedensuojeluun eri toimintoihin liittyen sekä perustoimenpiteitä ja täydentäviä toimenpiteitä pohjaveden hyvän tilan säilyttämiseksi tai hyvän tilan saavuttamiseksi Toimenpideohjelman toimenpiteitä suunnitellessa tehdään riskinarviointi pohjavesialueille joiden perusteella selvitetään mahdolliset riskipohjavesialueet. Riskipohjavesialueiden pohjavedestä löytyy useimmiten ihmistoiminnasta aiheutuneita haitta-aineita 4
5 Vesienhoito 5 Tilan luokittelu tehdään määrällisen ja kemiallisen tilan osalta seurantatulosten perusteella. Pohjavesialueen määrällinen ja kemiallinen tila luokitellaan joko hyväksi tai huonoksi Kemiallinen tila luokitellaan haitta-ainepitoisuuksien ja niiden trendien perusteella Kuluvan vesienhoitokauden osalta Pohjois-Savossa vain yksi huonossa tilassa oleva pohjavesialue Useita riskialueita joilta löytyy haitta-aineita Toimenpideohjelmassa esitettyjä toimenpiteitä on saatu hyvin toteutettua Seuraaville vuosille jää silti vielä paljon töitä toimenpiteiden osalta
6 Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat Suojelusuunnitelmien tekeminen kuntien vastuulla Suojelusuunnitelmat tehty lähes jokaisessa Pohjois-Savon kunnassa Suojelusuunnitelmissa on kerätty olemassa oleva tieto pohjavesialueilta ja esitetty suosituksia ja toimenpide-ehdotuksia toimintokohtaisesti Osassa kunnissa seurantaryhmä kokoontunut vuosittain, päivittänyt tietoja ja edistänyt aktiivisesti toimenpiteiden toteutumista Suojelusuunnitelmat ovat nyt päivitystarpeessa johtuen uudesta luokituksesta. Osalle pohjavesialueista on tullut luokkamuutos, rajausmuutos, tai alueelle on tullut uutta toimintaa yms. ELY-keskus myöntää avustusta suojelusuunnitelmien tekemiseen 6
7 Tutkimustieto parantaa pohjaveden suojelua 7 Kaikilta pohjavesialueilta ei ole tarkkaa tutkimustietoa, vaan ymmärrys alueesta pohjautuu esimerkiksi yksittäisiin tutkimuksiin, kairauksiin, maan- ja/tai vedenpinnan tasoihin sekä asiantuntija-arvioihin. Pohjois-Savon ELY-keskus pyrkii lisäämään pohjavesialueiden tutkimustietoa omilla pohjavesitutkimuksillaan ja pohjavesiseurannallaan sekä yhteistyöhankkeilla (GTK, kunnat, vedenottajat, toimijat) Kokonaisvaltaisia pohjavesialueen tutkimuksia (rakennetutkimuksia, pohjaveden virtausmallinnuksia) on tehty yhteistyöhankkeina usealle pohjavesialueelle. Kun pohjavesialueen rakenne ja pohjaveden virtaus tunnetaan tutkimuksin ja mallinnuksin, voidaan eri toimintojen riskiä pohjavesialueen pohjaveteen arvioida paremmin
8 Kiitos!
Pohjavesialueet tarkistetaan ja luokitellaan uudelleen vuoden 2019 loppuun mennessä
Pohjavesialueet tarkistetaan ja luokitellaan uudelleen vuoden 2019 loppuun mennessä Kuntapäivä 30.10.2016 Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Heidi Rautanen 30.11.2016 Pohjavesialueiden määrittäminen ja luokittelu
Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset
Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Kaavoituksen ajankohtaispäivä 14.6.2016 Ylitarkastaja Maria Mäkinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 13.6.2016 Kartoituksen vaihe Tärkeät pohjavesialueet
Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu, Kaakkois-Suomi
Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu, Kaakkois-Suomi 21.9.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Heidi Rautanen ja Pyry Mäkelä Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu Laki vesien-
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kustavin kunnan alueella
KUULUTUS VARELY/544/2017 8.6.2017 Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kustavin kunnan alueella Kustavin pohjavesialueen luokkamuutos Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS HAMELY/405/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä
Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Utsjoen kunnassa
ESITYS LAPELY/190/2018 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Utsjoen kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon
Nähtävänä pito ja mielipiteiden esittäminen
KUULUTUS VARELY/3982/2016 18.1.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien Motellin pohjavesialueen kartoitusta ja luokitusta Mynämäen kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella
KUULUTUS VARELY/4302/2016 30.10.2017 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella
KUULUTUS VARELY/1831/2018 14.6.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Nousiaisten kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY/4159/2016 10.8.2017 Liitteet 1 kpl Nousiaisten kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Kuulutus koskien Aikolan ja Kosken pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia
KUULUTUS VARELY/2630/2017 16.1.2019 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien Aikolan ja Kosken pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Pyhärannan kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY/4298/2016 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Pyhärannan kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Naantalin kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY/4158/2016 14.6.2017 Liitteet 1 kpl Naantalin pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Naantalin
Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY 43012016 10.8.2017 Liitteet 1 kpl Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS HAMELY/1562/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä
Esitys Pertunmaan pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista
Liite 1. Esitys 1 (6) Liitteet 4 kpl 16.11.2018 ESAELY/75/2018 Esitys Pertunmaan pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Etelä-Savon ELY-keskus on tarkistanut Pertunmaan kunnan alueella sijaitsevien
Maa-ainesten ottaminen ja vesienhoidon suunnittelu
Maa-ainesten ottaminen ja vesienhoidon suunnittelu Satakunnan maa-ainesseminaari 9.2.2010 Maria Mäkinen pohjavesiasiantuntija maria.k.makinen@ely-keskus.fi Varsinais-Suomen ELY, ympäristö- ja luonnonvarat
Pohjavesialueiden kuvaukset, luokat ja rajaukset pääsijaintikunta Varkaus
POSELY/1779/2018 7.1.2019 Pohjavesialueiden kuvaukset, luokat ja rajaukset pääsijaintikunta Varkaus Luokka ja rajausmuutokset Varkauden alueella on kaksi pohjavesialuetta, joiden osalta luokitus ja rajaukset
1 ympäl7stökeskus. Tammelan pohjavesialueiden luokka. - ja rajausmuutokset. Häme. Luonnonvarayksikkö
1 ympäl7stökeskus KU U L U T U S HAMELY/405/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Tammelan pohjavesialueiden luokka ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon
Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/778/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Pelkosenniemen kunta Sodankyläntie 1 98500 Pelkosenniemi Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta
Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma
Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma Närpiönjoki-kokous 23.10.2014 Mari Leminen Suunnittelija Vesihuoltoryhmä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjavesialueet Pohjavesimuodostuma
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Paimion kaupungin alueella
KUULUTUS VARELY/4160/2016 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Paimion kaupungin alueella Paimion pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen
Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi
Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä 21.10.2014 Lappeenranta Taina Ihaksi Yleistä vesienhoidosta VPD (2000/60/EY) ja laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Suunnittelu tehdään vesienhoitoalueittain
Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Sodankylä
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/423/2017 Etelä-Savo 13.2.2017 Sodankylän kunta Jäämerentie 1 (PL 60) 99601 Sodankylä Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Sodankylä Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta
Kuulutus koskien Herakkaan ja Viuvalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia
KUULUTUS VARELY/2634/2017 16.1.2019 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien Herakkaan ja Viuvalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Pohjavesiä koskevat toimenpiteet
Vesienhoitokauden 2016-2021 toimenpiteiden käynnistyminen Pohjavesiä koskevat toimenpiteet Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Heidi Rautanen 15.11.2016 Pohjavesialueille esitettyjä toimenpiteitä Ilmastonmuutos
Sauvon pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY/767/2017 8.5.2017 Sauvon pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Sauvon kunnan pohjavesialueiden
Pohjavesiin liittyvän sääntelyn uudistaminen. Ylitarkastaja Juhani Gustafsson
Pohjavesiin liittyvän sääntelyn uudistaminen Ylitarkastaja Juhani Gustafsson Pohjavesityöryhmä Työryhmän tavoitteena oli selvittää pohjavesialueiden kartoitukseen, luokitukseen ja käyttöön sekä pohjavesien
Pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset
Pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset Johtava hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskus/ktk Hämeenlinna 29.9.2016 Öljy- ja biopolttoainealan ympäristö & turvallisuuspäivät Mitä ovat pohjavesialueet?
Kehtomaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialue , SODANKYLÄ
Dnro LAPELY/423/2017 Kehtomaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys pohjavesialue 12758209, SODANKYLÄ 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 037 000 PL 8060
Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous
Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 20.9.2017 21.9.2017 Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Vesienhoidon 3. kauden aikataulu 4. Pohjavesien keskeiset kysymykset ja
Mikkelin pohjavesialueet & pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat
Mikkelin pohjavesialueet & pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat Geologi Anne Petäjä-Ronkainen Etelä-Savon ELY-keskus Mikkelin pohjavesien suojelun yhteistyöryhmä 22.4.2015 Näkyvä vesi on jäävuoren huippu
Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Kemijärvi
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/4210/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Kemijärven kaupunki Hallituskatu 4 98100 Kemijärvi Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Kemijärvi Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta
Vesienhoito, riskit ja vesien tarkkailu
Vesienhoito, riskit ja vesien tarkkailu Merja Antikainen, Anu Peltonen Pirkanmaan ELY-keskus Talousvesikoulutus 28.9.2017 Tampere 18.9.2017 Vesienhoitosuunnittelulla vedet hyvää tilaan tietämys vesien
Juurikankaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys Pohjavesialue INARI
Dnro LAPELY/3146/2015 Juurikankaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys Pohjavesialue 12 148 208 INARI 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 037 000 PL 8060
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Pöytyän kunnan alueella
KUULUTUS VARELY/1583/217 14.11.217 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Pöytyän kunnan alueella Varsinais-Suoen elinkeino-, liikenne- ja ypäristökeskus (ELY-keskus)
Pohjois-Savo VASTINE JA YHTEENVETO POSELY/1779/
Pohjois-Savo VASTINE JA YHTEENVETO POSELY/1779/2018 4.4.2019 Yhteenveto Pohjois-Savon pohjavesialueiden luokitukseen ja rajausten päivittämiseen liittyvistä lausunnoista ja kannanotoista sekä niiden vastineista
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kaarinan kaupungin alueella
KUULUTUS VARELY/3722/216 13.11.217 Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kaarinan kaupungin alueella Varsinais-Suoen elinkeino-, liikenne- ja ypäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut
Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY/3648/2016 13.2.2017 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Euran kunnan pohjavesialueiden luokitukset vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä
Heralammen pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialueet A ja B KEMIJÄRVI
Dnro LAPELY/4210/2015 Heralammen pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys pohjavesialueet 12320109 A ja 12320109 B KEMIJÄRVI 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295
Mitä uusi pohjavesialueluokitus merkitsee? Johtava hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskus/ktk Seinäjoki Pohjavesityöpaja
Mitä uusi pohjavesialueluokitus merkitsee? Johtava hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskus/ktk Seinäjoki 16.5.2017 Pohjavesityöpaja Asetus vesienhoidon järjestämisestä Taustaa YSL ja VMJL Ympäristönsuojelulaki
Maskun kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY/3793/2016 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Maskun kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Pohjavesien toimenpide-ehdotukset toiselle vesienhoitokaudelle
Pohjavesien toimenpide-ehdotukset toiselle vesienhoitokaudelle Mari Leminen 2014 Etelä-Pohjanmaan ELY 469 pohjavesialuetta Luokka I: 377 kpl Luokka II: 92 kpl Luokittelu Riskitekijöiden arviot Hyvä tila/huono
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Turun kaupungin alueella
KUULUTUS VARELY/536/2017 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Turun kaupungin alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Inarin kunnassa
ESITYS LAPELY/3146/2015 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Inarin kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon
Esitys Heinäveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista
Liite 1, Esitys 1 (10) Liitteet 9 kpl 8.5.2018 ESAELY/81/2018 Esitys Heinäveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Etelä-Savon ELY-keskus on tarkistanut Heinäveden kunnan alueella sijaitsevien
Esitys Heinäveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista
Liite 1, Esitys 1 (10) Liitteet 9 kpl 8.5.2018 ESAELY/81/2018 Esitys Heinäveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Etelä-Savon ELY-keskus on tarkistanut Heinäveden kunnan alueella sijaitsevien
Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY/3648/216 13.2.217 Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Euran kunnan pohjavesialueiden
Hyrynsalmen pohjavesialueiden uudelleenluokittelu ja -rajaus
LIITE/Kuulutus KAIELY/576/2017 Hyrynsalmen pohjavesialueiden uudelleenluokittelu ja -rajaus Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun
Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus
Yleistä vesienhoidon suunnittelusta Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Vesienhoidon järjestäminen yleisaikataulu Vesipuitedirektiivin kansallinen toimeenpano Kansalliset
Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS HAMELY/32/07.02/2010 Häme Luonnonvarayksikkö Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä
Konneveden Kunta Pöytäkirja YMP 1/2019 Sivu 1 (5) Ympäristölautakunta. Antti Mehto, kh:n pj - Matti Kakko, kh:n edustaja -
Konneveden Kunta Pöytäkirja YMP 1/2019 1 (5) Ympäristölautakunta KOKOUSAIKA Päivä: 6.3.2019 Kello: 16.00-16.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄ- SENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Lautakuntien
Pohjavesialueen määrittäminen
Pohjavesialueen määrittäminen -rajaus ja luokitus Johtava hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskus, KTK Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutusohjelma 7.5.2018 Aluksi Pohjavesialueita on Suomessa
Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS HAMELY/1116/2018 Häme Luonnonvarayksikkö Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä
Veluke-tilanne ja tietojen jakaminen ELY-keskuksiin
Veluke-tilanne ja tietojen jakaminen ELY-keskuksiin Vanhempi tutkija Jari Rintala Kulutuksen ja tuotannon keskus /SYKE Vesihuolto- ja pohjavesitapaaminen 4.-5.4 2017 Tampere 1 Veluke? Vedenottamoiden lupaseurannan
Koivukumpu A, B ja C sekä Näätämö A ja B pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys INARI
Dnro LAPELY/3146/2015 Koivukumpu A, B ja C sekä Näätämö A ja B pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys INARI 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 037 000 PL
Lisätietoja asiasta antavat ylitarkastaja Maria Mäkinen (puh ) sekä vesitaloussuunnittelija Elina Strandman (puh.
KUULUTUS VARELY/3646/216 1.2.217 Auran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Auran kunnan pohjavesialueiden
Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Kosken Tl kunnan alueella
KUULUTUS VARELY/2370/2017 13.11.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Kosken Tl kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Yhteenveto Etelä-Kymenlaakson pohjavesialueiden muutosehdotuksista saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä vastineet niille
Etelä-Savo KASELY/606/2018 13.9.2018 Yhteenveto Etelä-Kymenlaakson pohjavesialueiden muutosehdotuksista saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä vastineet niille Etelä-Kymenlaakson kuntien (Hamina,
SELVITYS KOTKAN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA
Selvitys KASELY/602/2018 Etelä-Savo 7.5.2018 SELVITYS KOTKAN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA Tausta Lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) on lisätty
Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere
Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere14.5.2016 Sami Moilanen/Pirkanmaan ELY-keskus Vesientilan kartoitus, vesienhoito ja kunnostustarpeet
Vesipuitedirektiivin mukaisia vesimuodostumia kuvaavat paikkatietoaineistot on tallennettu INSIPRE3-tietokantaan kahteen eri datasettiin:
VHS t Dokumentin päivityspvm: 14.3.2017 js 1. Aineiston kuvaus Vesipuitedirektiivin mukaisia vesimuodostumia kuvaavat paikkatietoaineistot on tallennettu INSIPRE3-tietokantaan kahteen eri datasettiin:
Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Ruskon kunnan alueella
KUULUTUS VARELY/4299/2016 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Ruskon kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Pohjavesialueiden luokitusten muuttaminen, Kolari
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/964/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Kolarin kunta Isopalontie 2 95900 Kolari Pohjavesialueiden luokitusten muuttaminen, Kolari Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon
Vesien- ja merenhoidon tehtävät vuonna Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Visa Niittyniemi
Vesien- ja merenhoidon tehtävät vuonna 2018 Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä 9.5.2018 Visa Niittyniemi Vesienhoidon suunnittelun aikataulu 2016-2021, 3. suunnittelukierros vuosille
Pohjavesialueita koskevat uudet säännökset
Pohjavesialueita koskevat uudet säännökset Lounais-Suomen vesihuoltopäivä 2015 Laitila 11.11.2015 Ylitarkastaja Maria Mäkinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 6.11.2015 Sisältö Pohjavesialueiden kartoituksen
Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus
Puruvesi-seminaari 6.9.2016 Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Vesienhoidon lainsäädäntö Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Vesienhoidosta
Uudenmaan vesihuolto. Ajankohtaista
Uudenmaan vesihuolto Ajankohtaista Teemu Haapala Uudenmaan ELY-keskus Valtion tuet - vesihuoltoavustukset Määrärahat vuodelle 2015-1 250 000 - Hakemuksia 18 kpl Esitys jaosta hyväksyttäneen Y:n johtoryhmän
Sotkamon pohjavesialueiden rajaus- ja luokitusmuutokset
LIITE/Kuulutus KAIELY/576/2017 Sotkamon pohjavesialueiden rajaus- ja luokitusmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain
Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen kärkihankerahoituksella Jenni Jäänheimo, YM,
Nosta rahat pintaan Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen kärkihankerahoituksella Jenni Jäänheimo, YM, 2.2.2017 Suomesta kestävän bio- ja kiertotalouden edelläkävijä Cleantech Biotalous Kiertotalous
SELVITYS VIROLAHDEN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUS- TEN TARKISTAMISESTA
Selvitys KASELY/605/2018 Etelä-Savo 7.5.2018 SELVITYS VIROLAHDEN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUS- TEN TARKISTAMISESTA Tausta Lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) on lisätty
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat työkaluna. Iisalmen reitti-seminaari Sari Pyyny
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat työkaluna Iisalmen reitti-seminaari 18.3.2019 Sari Pyyny 1< Ylä-Savon Vesi Oy Vuonna 2003 perustettu viiden kunnan omistama tukkuvesiyhtiö Omistus Iisalmi 43,58 %
Vesienhoito ja maatalous
Vesienhoito ja maatalous Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena 9.6.2014, Pori Sanna Kipinä-Salokannel Varsinais-Suomen ELY-keskus, Vesien tilan yksikkö Vesienhoidon suunnittelu Vesistöaluekohtainen
Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet
Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesien kunnostusstrategian (YM 2013) visio Vesienhoitosuunnitelmissa mainittuja kunnostuksia toteutetaan monitavoitteisesti niin, että joissa, järvissä
Pohjavesialueiden luokitusmuutokset Inarin kunnassa
LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/3146/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Inarin kunta Piiskuntie 2 99800 Ivalo Pohjavesialueiden luokitusmuutokset Inarin kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon
Pohjavesialueita koskevat uudet säännökset rajaaminen ja luokittelu
Pohjavesialueita koskevat uudet säännökset rajaaminen ja luokittelu Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry:n Lammin päivät 7.10.2015 Ylitarkastaja Maria Mäkinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 28.9.2015 Sisältö
Vedenottolupaseminaari
Vedenottolupaseminaari 3.11.2016 Aluehallintoviraston näkökulmia pohjavedenottoa koskeviin lupa-asioihin Juha Helin Etelä-Suomen aluehallintovirasto Pohjavesialueiden uusi luokittelu 1/3 Aiempi luokitus
Toimeenpanon toteutus ja toteutustarpeet
Toimeenpanon toteutus ja toteutustarpeet Pohjavesi 28.11.2018 Sisältö: Toimenpiteet sektoreittain Toimenpiteiden toteutuminen 2016-2018 Toteutustarpeet 2019-2021 Ongelmakohtia ja kehitysideoita 2 Toimenpiteet
Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus
Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus 23.11.2018, Polvijärvi Huhmari Paula Mononen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Höytiäinen - Suuri vähähumuksinen järvi - Pinta-ala 281 km 2, lisäksi Rauanlahti ja Syvälahti
Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset
Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus, 7.2.2017 Vesien tilan parantamiseen liittyvät avustukset ELY-keskus voi myöntää ympäristöministeriön hallinnonalan
Pohjavesialueiden muutosehdotukset perusteluineen sekä pohjavesialuekartat. Pohjavesialueen hydrogeologinen kuvaus sekä tiedot vedenotosta
Liite 1 Pohjavesialueiden muutosehdotukset perusteluineen sekä pohjavesialuekartat Alakylä (1021801) II Vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue Arvio muodostuvan pohjaveden määrästä: 2500 m 3 /vrk Pistemäinen
SELVITYS MIEHIKKÄLÄN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA
Selvitys KASELY/606/2018 Etelä-Savo 7.5.2018 SELVITYS MIEHIKKÄLÄN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA Tausta Lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) on lisätty
Esitys Rantasalmen pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista
Liite 1. Esitys 1 (10) Liitteet 8 kpl 24.4.2019 ESAELY/84/2018 Esitys Rantasalmen pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Etelä-Savon ELY-keskus on tarkistanut Rantasalmen kunnan alueella sijaitsevien
Toimenpiteiden suunnittelu
Toimenpiteiden suunnittelu Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmä 21.11.2013 Pekka Räinä/ Lapland ELY-centre 1. ENSIMMÄISEN SUUNNITTELUKAUDEN TOIMENPITEIDEN TOTEUTUMINEN - Toimenpiteiden päivittämisen ensimmäisessä
Eurajoen pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS VARELY/523/2018 13.3.2018 Liitteet 1 kpl Eurajoen pohjavesialueiden luokka- ja rajausuutokset Varsinais-Suoen elinkeino-, liikenne- ja ypäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Eurajoen alueella
POAKORI KEMIALLISESTI HUONOSSA TILASSA OLEVIEN POHJAVESIALUEIDEN KOKONAISVALTAINEN RISKINHALLINTA LIISA KOIVULEHTO, ESA ROUVINEN, KIMMO JÄRVINEN
Image: Morten Larsen POAKORI KEMIALLISESTI HUONOSSA TILASSA OLEVIEN POHJAVESIALUEIDEN KOKONAISVALTAINEN RISKINHALLINTA LIISA KOIVULEHTO, ESA ROUVINEN, KIMMO JÄRVINEN KEMIALLISESTI HUONOSSA TILASSA OLEVAT
Vesienhoidon suunnittelun tilannekatsaus. Hämeen ELY-keskus
Vesienhoidon suunnittelun tilannekatsaus Hämeen ELY-keskus Vesienhoitosuunnitelmat 2016-2021 Hyväksytty valtioneuvostossa 3.12.2015 Astuivat voimaan 2016 ja ohjaavat vesienhoidon toteutusta Löytyvät osoitteesta
Esitys Mäntyharjun pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista
Liite 1. Esitys 1 (20) Liitteet 17 kpl 16.11.2018 ESAELY/74/2018 Esitys Mäntyharjun pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Etelä-Savon ELY-keskus on tarkistanut Mäntyharjun kunnassa sijaitsevien
Etelä-Savoa koskevat vesienhoidon suunnitelmaehdotukset 2016-2021
Etelä-Savoa koskevat vesienhoidon suunnitelmaehdotukset 2016-2021 Kuuleminen 1.10.2014-31.3.2015 Juho Kotanen, ESAELY 7.11.2014 Yleistä vesienhoidosta Taustalla vesipuitedirektiivi (VPD, 2000/60/EY) ja
Maankäytön suunnittelu pohjavesialueella. Maailman vesipäivän seminaari 2009 Ulla-Maija Liski Hämeen ympäristökeskus
Maankäytön suunnittelu pohjavesialueella Maailman vesipäivän seminaari 2009 Ulla-Maija Liski Hämeen ympäristökeskus Ulla-maija.liski@ymparisto.fi Alueellinen ympäristökeskus Ympäristöministeriön ja maa-
Joroisten vesienhoito
Joroisten vesienhoito VESIENHOIDON TOTEUTTAMINEN JOROISTEN ALUEELLA Joroisten toimintaryhmän kokous 4/2013, Joroisten kunnanvirasto 4.12.2013 alkaen klo 9.15 Vesienhoidon suunnittelu Lokakuun alussa julkistettu
Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4. Timo Yrjänä
Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4 Timo Yrjänä 16.11.2016 Organisointi ja ohjaus Vesitalous, vesihuolto ja pohjavesitehtäviä, vesien- ja merenhoitoa, ympäristötiedon
Toimenpiteet pohjavesille suunnittelukaudella
Toimenpiteet pohjavesille suunnittelukaudella 2016-2021 Uudenmaan vesienhoidon toimenpideohjelman tarkistaminen 5.3.2014 Toimenpiteiden jaottelu Vesiensuojelutoimenpiteiden jaottelua on muutettu vesienhoidon
Esitys pohjavesialueiden luokitusmuutoksista Tornion kaupungissa
ESITYS LAPELY/191/2018 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitusmuutoksista Tornion kaupungissa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä
Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Honkajoen kunnan alueella
KUULUTUS VARELY/2061/2018 5.11.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Honkajoen kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Vesienhoidon toteutusohjelma. Ympäristöministeriö LAP ELY
Vesienhoidon toteutusohjelma Ympäristöministeriö LAP ELY Vesienhoidon toteutusohjelma Vesienhoitosuunnitelmat hyväksyttiin valtioneuvostossa vuonna 2009. Vesienhoidon tavoitteiden konkretisoimiseksi valtioneuvosto
Pohjavesien pilaantumisella voi olla vakavia seurauksia maankäyttö
Pohjavesien pilaantumisella voi olla vakavia seurauksia maankäyttö Pohjavesi on juomavettämme Suomessa vesilaitosten jakamasta talousvedestä yli 60 % on pohjavettä tai tekopohjavettä. Lisäksi haja-asutusalueella
Heinolan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset
KUULUTUS HAMELY/492/2018 Häme Luonnonvarayksikkö Heinolan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä
Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla
Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla Yhteenveto hankkeesta Maakuntahallitus 14.9.2015 Pohjavesien suojelun ja MAAKUNTAKAAVA kiviaineshuollon yhteensovittaminen
Ajankohtaista POVET:ista ja joitakin havaintoja
Ajankohtaista POVET:ista ja joitakin havaintoja 1.Yleistä 2. Povet/Velvet/Veeti liityntäpintoja 3. Ajankohtaista POVETista (valikoituja kalvoja Mirjam Orvomaan esityksestä vuodelta2015) 4. POVET-kehittäminen